Jään murtaminen. Keväinen aistiretki
|
|
- Päivi Hukkanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1
2 Vedän jalkaan sanasaappat, lorupipon päähän kaappaan. Taiat taskuun taputan, riimin tahtiin naputan. Kun on seikkailulle perso, alkaa kasvaa sadun verso! Loru saattaa sinut sanojen taikamaailmaan. Tässä oppaassa olevia harjoituksia voit käyttää lasten kanssa askarteluun, satuiluun ja loruiluun. Toisin sanoen saat vinkkejä sanataidetuokioihin lasten kanssa. Sanataide on uusien sanojen oppimista ja niillä leikkimistä. Sanataide kehittää lapsen mielikuvitusta ja ilmaisutaitoja. Sanataide ei ole vain kirjoitettua tekstiä, vaan myös juttelua, ääneen satuilua ja ihmettelyä. Sadun avulla voidaan tutkia ja oivaltaa, miten maailma ja luonto toimii. Kaikenlaiset ja hassunkin kuuloiset ajatukset ovat oikeita, sillä sanataiteessa ei ole vääriä vastauksia. Seuraavat harjoitukset on jaoteltu eri vuodenajoille, mutta voit soveltaa harjoituksia tarpeen ja tilanteen mukaan. Sanataidetta voi tehdä missä ja milloin vain, lyhyenä maistiaisena tai suurena seikkailuna.
3
4 Jään murtaminen Laske kylmää vettä pesuvatiin tai muuhun sopivaan astiaan. Piilota vatiin pieniä esineitä kuten kiviä tai simpukoita. Leikkaa voipaperista astian kokoinen pala. Voit joko pingottaa voipaperin teipillä vadin reunoille tai asettaa paperin kellumaan veden päälle jäälautaksi. Lapset saavat kukin vuorollaan rikkoa jään sormella. Jos olet asettanut jään lautaksi, lapset voivat sormella painella lauttaa ja antaa veden nousta jään päälle. Jos paperi on pingotettu, jää ritisee ja ratisee rikki. Mitä materiaalia oikea jää on, mihin jää katoaa keväällä? Miltä jään pinta tuntuu? Miltä vesi tuntuu jään alla? Lapset voivat muistella omia kokemuksiaan jäästä, onko joku kävellyt jään päällä? Kun jää on rikottu, voidaan tutkia, mitä jään alta löytyy. Keväinen aistiretki Retki metsään, pellolle, minne vain, missä luonto herää. Sulkekaa silmät, mitä kuulette? Mitä linnut laulavat juuri tänään? Kuiskuttaako tuuli viestejä? Jos painatte korvanne puuta vasten, millaista ääntä sen sisältä kuuluu? Soliseeko jossain vesi? Häliseekö kaupunki taustalla? Avatkaa silmät ja katselkaa ympärillenne. Katselkaa kauas ja hyvin lähelle. Näkyykö muutosta tai liikettä? Mikä on pienintä mikä näkyy, entä suurinta? Näkyykö luonnossa sadun jälkiä? Kulkeeko siellä kevään neiti, joka pukee puita ja kasveja kesäpukuunsa? Miltä hän näyttää? Eläimillä on hurjan hyvä hajuaisti. Kaikki saavat valita, mikä eläin tahtoisivat olla. Sitten vain kuonot pystyyn ja nuuskimaan! Mitä eri eläimet haistavat? Kaikki saavat kertoa, miltä tuoksuu koivu, mänty, sammal. Erottaako jänis eri tuoksuja kuin karhu? Sitten katse tassuja kohti. Kuinka eri eläimet liikkuvat? Miltä eri materiaalit tuntuvat tassuilla? Millaisia tuntemuksia tassuihin tarttuu?
5 Kevään monet värit Olette ensimmäiset ihmiset, jotka näkevät värit. Varaa paljon eri värisiä värikortteja, ja leikkaa niistä kukan terälehtiä. Kysele lapsilta, mitä väreistä tulee mieleen. Liittyykö väriin muistoja, onko lapsella kortin värinen vaate, onko kotona jotakin kortin osoittaman väristä? Ohjaaja muodostaa lasten kertomuksista värin uuden nimen. Esimerkiksi veljenkaverinhupparinnuhjuinen on uusi nimi siniharmaalle. Voitte myös yhdessä keksiä väreille nimiä, esim. keltainen voidaan nimetä uudestaan kilsaksi. Terälehdistä voit muodostaa seinälle kukkasen.
6
7 Sormikalat Laita kulhoon vettä. Piirrä lasten etusormeen tussilla silmät ja suu. Upottakaa sormenpäät veteen ja laskekaa kalat uiskentelemaan. Miltä vesi tuntuu? Uivatko kalat meressä vai lammikossa? Mitä kalat näkevät? Kalat juttelevat keskenään. Mitä ne sanovat? Millaisia erilaisia kaloja on? Keksikää sormikaloillenne nimet. Harjoituksen voi tehdä myös luonnonvedessä. Keppihepo Tarvikkeet: vanhoja sukkia, villaa / pumpulia / kangasta vanhasta vaatteesta, nappeja, matonkuteita / villalankaa, neula ja lankaa, keppejä. Valitse mieleinen sukka hevosen pääksi. Täytä sukka villalla/ pumpulilla / kankaalla. Aseta keppi sukan varteen. Sido sukanvarsi kepin ympärille värikkäällä matonkuteella tai villalangalla. Ompele napit hevosen pään sivuille silmiksi. Sido hevoselle matonkuteista suitset. Ompele hevoselle korvat paloista kangasta tai matonkudetta. Halutessasi voit ommella matonkuteista tai villasta hevoselle harjan. Antakaa hevosillenne nimet. Ovatko ne villihevosia vai koulutettuja? Mitä keppihevonen syö? Miten se ääntelee? Päästäkää hevoset kesälaitumelle. Jokaiselle hevoselle annetaan tehtäväksi etsiä jokin kasvi: tammenlehti, havunneulanen, käpy tms. Käydään löydöt läpi ja keskustellaan, miksi oma hevonen tykkää juuri esim. kävyistä. Aurinkosadutus Askartele pahvista ja kepistä aurinko ja maapallo. Kerro lapsille, miten maapallo kiertää aurinkoa ja miten tärkeä aurinko on elämän kannalta. Miettikää yhdessä, mitä kaikkea kuuluu auringon päivään. Mitä aurinko näkee? Mikä on auringon lempileikki? Missä aurinko nukkuu? Kertovatko auringon vanhemmat auringolle iltasadun? Tarvitseeko aurinko herätyskelloa aamuisin? Missä aurinko luuraa talviaikaan? Kysele lapsilta ja kirjaa halutessasi ylös lasten kertomukset.
8
9 Pilvibongaus Katselkaa pilviä ulkona tai ikkunasta. Millaisia erilaisia pilviä näkyy? Mihin harmaa pilvi on matkalla? Ovatko pilvet iloisia vai surullisia? Miksi joillakin pilvillä on niin kova kiire, miksi toiset pysyvät paikallaan? Millainen pilvi olisit itse? Voit tehdä silkkipaperista tai muista materiaaleista havainnepilviä. Ison pilven sisään voi kietoutua, kuplamuovipilveä voi poksautella ja kuunnella sateen ropinaa. Pumpulista voi muodostaa kämmenelle pikkuisen pilven ja tunnustella tai vaikka puhaltaa pilven liitoon. Talvipesä Kerää erilaisia metsäneläinhahmoja. Voit myös leikata eläinten kuvia lehdistä tai lapset voivat piirtää niitä. Lähtekää metsään tai pihapiiriin etsimään eläimille talvehtimispaikkoja. Harjoituksen voi tehdä myös sisätiloissa. Nukkuisiko kettu mieluiten kuusenoksan alla? Menisikö lumikko lehtikasaan? Millainen eläin talvehtisi puunkolossa? Voit käyttää hassujakin esimerkkejä: Mihin seepra menisi, jos se tulisi hiihtolomalle Suomeen? Voitte myös kokeilla itse, miltä tuntuu mennä koloon talviunille. Sienijumppa Piirtäkää erilaisia sieniä, voitte katsoa mallia jostakin sienikirjasta tai keksiä omia sieniä. Voit myös leikata lehdistä sienten kuvia ja liimata korteille. Voit tehdä aina kustakin sienestä kaksi samanlaista korttia ja käyttää niitä myöhemmin muistipelinä. Istukaa piiriin. Jaa jokaiselle lapselle yksi sienikortti. Kerro lapsille erilaisista sienistä ja miten ne kasvavat. Kukin sieni nousee vuorollaan ja liikkuu sillä tavalla kuin ajattelee kortin sienen voivan liikkua. Muut toistavat liikkeen perässä.
10
11 Talvitarinoita majassa Rakentakaa peitoista ja tyynyistä maja esim. pöydän alle, ja menkää majaan. Kuvitelkaa, että olette karhuja talviunilla ja heräätte kesken kovan talven, eikä ulos voi mennä. Mikä mahtoi herättää karhut unestaan? Millaisia tarinoita karhut kertovat silloin toisilleen? Millaisia unia karhut ovat nähneet? Millaisen tuutulaulun karhuemo laulaisi poikasilleen? Harjoituksen jälkeen voi luontevasti jäädä majaan päiväunille. Lumihiutaleteatteri Leikkaa tavallisesta tai silkkipaperista lumihiutaleita ja kiinnitä ne tikun päähän. Keksikää yhdessä kullekin lumihiutalenukelle nimi. Ripusta lakana tms. näyttämöverhoksi tai käyttäkää pöydänreunaa apuna, ja keksikää lumihiutaleille pieni esitys. Kukin lumihiutale voi esittäytyä ja kertoa omista lempipuuhistaan ym. Kenties lumihiutaleet puhuvatkin aivan omaa, erityistä kieltään! Keksikää lumihiutalekielisiä sanoja ja kuunnelkaa, mitä hiutaleet juttelevat keskenään. Lunta purkissa Hae pihalta lunta lasipurkkiin. Tutkikaa yhdessä lunta: miltä se näyttää? Näkyykö pikkuisia lumikiteitä tai muita muotoja? Voitte käyttää suurennuslasia tutkimuksen apuna! Miltä tuntuu upottaa sormenpäät lumeen? Tuoksuuko lumi? Voitte antaa lumipurkin seistä hetken aikaa ja palata sitten uudelleen katsomaan, mitä muutoksia on tapahtunut. Mikä muutti lumen vedeksi? Olikohan se taikuutta?
12 Sanasaappaat riisun pois, lorupipon poistaa vois. Sadut pipoon nukkumaan, kunnes jälleen tavataan!
Askarrellaan lorukortteja
Askarrellaan lorukortteja Valitse lapsen kanssa mieluisimmat lorut liitteestä tai muistelkaa omia lempilorujanne. Kirjoita tai leikkaa ja liimaa loru kartongille. Kortista tulee lapselle entistä kiinnostavampi,
Kenguru 2016 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) Ratkaisut
sivu 1 / 11 TEHTÄVÄ 1 2 3 4 5 6 VASTAUS E B C D D A TEHTÄVÄ 7 8 9 10 11 12 VASTAUS E C D C E C TEHTÄVÄ 13 14 15 16 17 18 VASTAUS A B E E B A sivu 2 / 11 3 pistettä 1. Anni, Bert, Camilla, David ja Eemeli
Marjan makuisia koruja rautalangasta ja helmistä -Portfolio
Marjan makuisia koruja rautalangasta ja helmistä -Portfolio Saara Lohi 2007 Suunnittelu ja tavoitteet Suunnittelun lähtökohtana oli kuva pihlajanmarjoista pajumatolla. Tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa
LUMIUKKOPOLKU LEIKKEJÄ TAPAHTUMAN ALKUUN TAI LOPPUUN:
LUMIUKKOPOLKU Lumiukkopolku leikkeineen toimii kivana koko perheen talvitapahtumana. Kaikkia leikkejä ja polkutauluja ei tarvitse käyttää samassa tapahtumassa, jo 4-5 taulua voi riittää. Tauluja ei ole
Empatiaosamäärä. Nimi: ********************************************************************************
Empatiaosamäärä EQ Nimi: ******************************************************************************** Luen jokainen väite huolellisesti ja arvioi, miten voimakkaasti olet tai eri sen kanssa. 1. Huomaan
1. Helppo ja hauska pöytäteatteri
1. Helppo ja hauska pöytäteatteri Nukketeatteri inspiroi ja rikastuttaa niin lasten kuin aikuisten mielikuvitusta. Pöytäteatteri on yksi nukketeatterin muoto. Pöytäteatteria esitetään sananmukaisesti pöydän
NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET
RUDOLF KOIVU NÄYTTELYYN LIITTYVÄ NUKKETEATTERI NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET Itsekseen tekeville Nukketeatterissa voi leikkiä teatteriesitystä kokeilemalla nukeilla näyttelemistä erilaisissa lavasteissa.
Lisää turvallista liikettä -rata
Lisää turvallista liikettä -rata Kuusi tehtävärastia sisältävä rata paikallaanolosta ja turvallisesta liikkumisesta. Tehdään pareittain salissa tai kentällä. Tarvikkeet tehtäväkortit kyniä ja paperia noppia
2. Mikä on eniten kalastettu kala Saaristomerellä? 3. Mitä kaloja ihminen pystyy kasvattamaan kalanviljelylaitoksissa?
36- leikin ohjeet 36- leikki on versio ulkoleikistä, jonka on kehittänyt Saara Susiluoma Jyväskylän luontokoulusta. Nimi tulee 36 kysymyksestä, jotka on kirjoitettu erillisille paperilapuille. Kuhunkin
Napapiirin luontokansio
Puolipilvistä, sanoi etana ja näytti vain toista sarvea Tutki säätilaa metsässä ja suolla ja vertaa tuloksia. Säätilaa voit tutkia mihin vuodenaikaan tahansa. 1. Mittaa a) ilman lämpötila C b) tuulen nopeus
Tuulivoimala toimisi, jos sen saisi nostettua puiden latvojen tasalle
Liperin päiväkoti Pihatouhuja ja sään tutkimista Meidän päiväkotimme on ihan niin kuin Huvikumpu! Siinä on kaksi kerrosta, se on keltainen ja se seisoo korkean kummun päällä. Päiväkodin pihalla pääsee
Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä
Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) 1 minä Minä olen. Minä laulan. Minä tanssin. Minä maalaan. Minä väritän. Minä piirrän. Minä otan. Minä myyn. Minä istun. = Olen. = Laulan.
UNTA KOSKEVIA KYSYMYKSIÄ LEIKKI-IKÄISEN (2-7 VUOTTA) VANHEMMILLE. (Vaihtoehtokysymyksissä ympyröi parhaat vaihtoehdot ja tarvittaessa täydennä!
1 (5) UNTA KOSKEVIA KYSYMYKSIÄ LEIKKI-IKÄISEN (2-7 VUOTTA) VANHEMMILLE (Vaihtoehtokysymyksissä ympyröi parhaat vaihtoehdot ja tarvittaessa täydennä!) Lomakkeen täyttöpäivämäärä..20 I TAUSTATIETOJA LAPSESTA
Tekemistä varhaiskasvatukseen
Tekemistä varhaiskasvatukseen Ympäristöviikko on vihreitä tekoja ja hauskaa yhdessäoloa! Osallistumalla voit osoittaa ympäristöasioiden tärkeyden tai arvostuksesi luontoa kohtaan. Seuraavilla sivuilla
Meidän koulu. Tiina Hernesharju 8lk 17. toukokuuta 2016 Isojoen Koulukolmio
Meidän koulu Tiina Hernesharju 8lk 17. toukokuuta 2016 Isojoen Koulukolmio Sisällysluettelo 1 Johdanto...3 2 Tulokset...4 2.1 Oletko tyttö vai poika?...4 2.2 Millä luokalla olet?...4 2.3 Minkä väriset
Seuraa huolellisesti annettuja ohjeita. Tee taitokset tarkkaan,
Origami on perinteinen japanilainen paperitaittelumuoto, joka kuuluu olennaisena osana japanilaiseen kulttuuriin. Länsimaissa origami on kuitenkin suhteellisen uusi asia. Se tuli yleiseen tietoisuuteen
Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava
Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.
JAKSO 1 ❷ 3 4 5 PIHAPIIRIN PIILESKELIJÄT
JAKSO 1 ❷ 3 4 5 PIHAPIIRIN PIILESKELIJÄT 28 Oletko ikinä pysähtynyt tutkimaan tarkemmin pihanurmikon kasveja? Mikä eläin tuijottaa sinua takaisin kahdeksalla silmällä? Osaatko pukeutua sään mukaisesti?
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06
1. Eläydy, voit halutessasi myös pukeutua, lukemasi kirjan henkilöksi. Anna luokkatovereiden haastatella sinua.
1. Eläydy, voit halutessasi myös pukeutua, lukemasi kirjan henkilöksi. Anna luokkatovereiden haastatella sinua. Valitsin henkilöksi. Valitsin juuri hänet, koska 2. Tee kuvin ja sanoin ajatuskartta lukemasi
Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014
Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten
Retkiä Mynälahdelle retkiesimerkit
Retkiä Mynälahdelle retkiesimerkit Sisällysluettelo Alkusanat... 1 Puuretki pienimmille oppilaille... 2 Halataan puita!... 2 Erilaiset puut... 2 Elämää vanhoissa puissa... 3 Lempipuu... 3 Vesistöretki
Liite 5 Sanna Leena Saarinen: Aistiseikkailu 3 Matka maailman ympäri jatkuu (PS kustannus 2016) Kille Kani Helsinki
Liite 5 Sanna Leena Saarinen: Aistiseikkailu 3 Matka maailman ympäri jatkuu (PS kustannus 2016) Kille Kani Helsinki Torikojun laatikoiden sisällöt eivät ole hyvässä järjestyksessä. Auta Kille Kania järjestämään
Nettiraamattu lapsille. Taivas, Jumalan kaunis koti
Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,
Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti
Aihe 1. Esikouluryhmä ryhmäytymässä Tavoitteet ryhmäytyminen liikennesääntöjen harjoittelua jokamiehenoikeudet tutuksi elekielen ja geometristen kuvioiden harjoittelua Kohderyhmä Esikouluryhmä, 16 lasta
IDEOITA KOULUN TUTUSTUMISPÄIVÄÄN
IDEOITA KOULUN TUTUSTUMISPÄIVÄÄN Suunnittele tulevien oppilaiden tutustumistuokio koulussa niin, että siitä on iloa sekä tuleville oppilaille että opettajalle. Seuraavat vihjeet ja monisteet auttavat tutustumaan
Kenguru 2006 sivu 1 Benjamin 6. ja 7. luokka ratkaisut
Kenguru 2006 sivu 1 3:n pisteen tehtävät 1. 3 2006 = 2005 + 2007 +?. Valitse sopiva luku?-merkin paikalle. A) 2005 B) 2006 C) 2007 D) 2008 E) 2009 2. Viereisiin kortteihin on kirjoitettu kuusi lukua. Mikä
Huovutettu kännykkäkotelo
Huovutettu kännykkäkotelo Ohjeen tarkoituksena on innostaa käyttämään vanhaa käsityöperinnettä uudenlaisen käsityön valmistuksessa. Ohje on suunnattu kaikille huovutuksesta kiinnostuneille ja työ soveltuu
PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä
PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Teksti: Jaana Karjala, Outi Koskinen
TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN
1 TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN A) Sisältökysymykset: 1. Miksi pojan nimeksi tuli Peukaloinen? 2. Millainen Peukaloinen oli lapsena? 3. Miten Peukaloinen ohjasi hevosta oikeaan paikkaan? 4. Mitä vastaan
Materiaalin nimi. Kohderyhmä. Materiaalin laatu. Materiaalin sisältö. Kuvaus. Materiaali. Lähde. Kasvien kasvupyrähdyksiä. 3 8 vuotiaat.
Materiaalin nimi Kasvien kasvupyrähdyksiä Kohderyhmä 3 8 vuotiaat Materiaalin laatu Projekti Materiaalin sisältö Kasvien kasvu ja kasvamisen edellytykset Kuvaus Tutkitaan kasvien kasvua ja miten eri olosuhteet
ISÄ MIIHKALIN JUMALANPALVELUSVAATTEET
ISÄ MIIHKALIN JUMALANPALVELUSVAATTEET (Isä Miihkali opetusnuken ompeluohjeet löytyvät erikseen Ortoboxista. ) Diakonin o stikari o orari o hihat Papin o alusstikari o epitrakiili o hihat o vyö o kuvevaate
Sarjakuva- www.ransu.info
Sarjakuva- ja puuhakirja Ransun Lue ja pelaa! Heippatirallaa! Tässä kirjassa on Ransun pelastuskoulu -sarjakuvia, joista lukemalla oppii tärkeitä turvallisuuteen liittyviä asioita. Ja sitten on vähän väliä
KOTONA, KOULUSSA JA KAUPUNGISSA
JAKSO ❶2 3 4 5 6 KOTONA, KOULUSSA JA KAUPUNGISSA 4 OLETKO MIETTINYT: Miten sinä voit vaikuttaa omalla toiminnallasi ympäristöösi? Miten kasvit voivat kasvaa niin monenlaisissa paikoissa? Miten kasvien
Pikkuisten Mindfulness-kortit
Pikkuisten Mindfulness-kortit Leikkaa kortit irti. Taita poikkiviivan kohdalta sanallinen ohje kuvan taakse. Laminoi kortiksi. Kortteja voi käyttää kahdella eri tapaa. Silmät voi sulkea ja kuvitella tilanteen
LUONTO. Vesistö. Kuvia joista. Kuvaaja Pasi Lehtonen. Sanasto:
LUONTO Vesistö Suomen luonto on rikas. Suomessa on noin 60 000 järveä. Suomessa on myös paljon lampia, jokia ja koskia. Suurin järvi on Saimaa, jossa elää Saimaan norppa. Se on eläin, joka elää vain Suomessa.
MILLAISTA OLISI,, JOS LAPSET SAISIVAT
MILLAISTA OLISI,, JOS LAPSET SAISIVAT PÄÄTTÄÄ? LASTEN OIKEUDET LASTEN YLIOPISTO Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa 13.3.2010 ALOITUS Yhteiskuntatiede ja sosiaalityö Lasten oikeudet Lapset päättäjinä
Näiden ohjeiden avulla pystyt värjäämään lankoja kotikonstein ilman kemikaaleja.
Näiden ohjeiden avulla pystyt värjäämään lankoja kotikonstein ilman kemikaaleja. Saara Norman 2013 Alkuvalmistelut: vyyhteäminen Puretus 1. Elintarvikkeilla värjääminen Kahvi ja tee Sipuli Kurkuma 2. Elintarvikevärit
4.1 Samirin uusi puhelin
4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen
Tekninen työ. Aihepiirityöskentely: PUUSALKKU. Helsingin Yliopisto Opettajankoulutuslaitos kevät 1991 Jukka-Pekka Kajander
Tekninen työ Aihepiirityöskentely: PUUSALKKU Helsingin Yliopisto Opettajankoulutuslaitos kevät 1991 Jukka-Pekka Kajander 1. Motivointi Välineet: Kuvia erilaisista salkuista (myös muista kuin puusalkuista)
LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2-3 v.
LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2-3 v. Lapsen omakuva (piirustus tai valokuva) Nimeni: Syntymäaikani: Olen luonteeltani: Päivähoitopaikka: alkoi: päättyi: LAPSEN PERUSHOITOKÄYTÄNNÖT 1 Onko lapsi ollut
PUHUMINEN Harjoit- Osaa KUULLUN YMMÄRTÄMINEN Harjoit-Osaa. pvm pvm pvm pvm TAITOTASO A1 Suppea viestintä kaikkien tutuimmissa tilanteissa
PIENTEN KIELIREPPU SUOMEN KIELEN OPPIMISEN SEURANTA VARHAISKASVATUKSESSA JA ALKUOPETUKSESSA (sovellus eurooppalaisesta viitekehyksestä) Lapsen nimi : Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: PUHUMINEN Harjoit-
Tietokoneen osien tekovaiheet
Tietokoneen osien tekovaiheet Näyttö pahvia muovitasku paperia liimaa (erikeepperiä tai kuumaliimaa) sakset villalankaa taikataikinaa käynnistysnappiin 1. Leikkaa pahvista näytön takaosa 2. Liimaa musta
Valo voi heijastua ja taittua eri tavalla. Joskus valon taittumisen tai heijastumisen avulla näemme jotain, joka ei oikeasti ole siellä...
LUMATE-tiedekerhokerta, suunnitelma AIHE: OPTISIA HARHOJA 1. Alkusanat Optiset harhat ovat illuusioita, jotka johtavat harhaan ihmisen näköaistia ja aivoja. Jos me haluamme ymmärtää optisia harhoja, meidän
Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu
Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu ollut. Ääni kuului uudestaan. - Sehän tulee tuosta
Satu Lepistö 27.2.2009
PIRKANMAAN KIRJOITUSKILPAILU 2009 Marian oireyhtymä Runoja Satu Lepistö 27.2.2009 Tehdään tämä nyt, sidotaan silmät. Kävellään sokeina rakennustyömaan läpi, löydetään silmänpuhkioksat, kuran haju. Otsalla
ABT 2000kg Haarukkavaunun käyttöohje
ABT 2000kg Haarukkavaunun käyttöohje HUOM! Käyttäjän tulee lukea käyttöohje ennen käytön aloittamista. 1. YLEISKUVAUS Kapasiteetti Max. haarukoiden korkeus Min. haarukoiden korkeus Haarukoiden pituus Vaunun
Sähköpostiohjeet. Tehokas ja huoleton sähköposti
Sähköpostiohjeet 1 Uuden PST tiedoston luominen sähköposteille... 3 Tärkeää!... 3 Tiedoston luominen... 3 Kansioiden luominen datatiedostoon... 5 Pikatoimintojen luominen... 8 Odottaa vastausta allekirjoitus...
Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Apostoli Pietari matkusti ympäri maata kertomassa
Sähkötoiminen moottorinlämmitin, 230 V, (R-design)
Installation instructions, accessories Ohje nro 31414484 Versio 1.1 Osa nro 31373665 Sähkötoiminen moottorinlämmitin, 230 V, (R-design) IMG-386602 Volvo Car Corporation Sähkötoiminen moottorinlämmitin,
8 9 Kopionti ehdottomasti kielletty.
Nä-mä jo o-saam-me. Kir-joi-ta sa-nat so-pi-van ku-van al-le. Li-sää puut-tu-vat ta-vut. Piir-rä ju-tus-ta ku-va. Kek-si pen-nuil-le ni-met.... 8 9 Kirjoita ku-vaan: Piir-rä ku-vaan: Lu-mi-u-kol-le hat-tu
Windows Live SkyDrive - esittely
Windows Live SkyDrive - esittely Microsoftin SkyDrive on pilvipohjainen tiedostojen säilytys- ja jakopalvelu. SkyDrive tarjoaa 25 Gb ilmaista säilytystilaa tiedostoille ja valokuville. Voit käyttää SkyDriven
Merkintöjen tekeminen pohjakuvaan Libre Officella v.1.2
v.1.2 Tämän ohjeen avulla voit piirtää omia merkintöjäsi olemassa olevan pohjakuvan päälle. Ohje on tehty käyttäen LibreOfficen versiota 5.0, mutta se toimii melko hyvin myös vanhempien versioiden kanssa.
Nuorten tulevaisuusseminaari Kirkko 2020
Nuorten tulevaisuusseminaari Kirkko 2020 Nuorteniltapaketti - Kirkon rakentajat Tämä ohjelmamateriaali on tarkoitettu toteutettavaksi nuortenillassa, nuorten leirillä tai isoskoulutuksessa. Ohjelman voi
Mantsinsaari tulessa 18.5.2016
Mantsinsaari tulessa 18.5.2016 Olimme 18.5.2016 Salmissa TV-toimittaja Pasi Peiposen ja hänen tulkkinsa kanssa. Päätin opastaa ja näyttää heille19.5.2016 Pöllän rannasta käsin Mantsinsaarta, koska Pasi
Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti
Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen
Viihdejärjestelmä, RSE, kaksi näyttöä, kahdella soittimella, (alnro 175379-)
Installation instructions, accessories Ohje nro Versio 1319908 1.3 Osa nro 1319734, 1319735, 1319736, 1319737, 1319738, 1319746, 1319747, 1319748, 1319749, 31414410, 31373296, 31373300, 31399103, 31399104,
MAA10 HARJOITUSTEHTÄVIÄ
MAA0 Määritä se funktion f: f() = + integraalifunktio, jolle F() = Määritä se funktion f : f() = integraalifunktio, jonka kuvaaja sivuaa suoraa y = d Integroi: a) d b) c) d d) Määritä ( + + 8 + a) d 5
Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Piirrä silmät kiinni vasemmalla kädellä oma muoto kuvasi ja esittele itsesi muille. Halaa itseäsi.
Mistä kuva kertoo? Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista. Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Katso ympärillesi ja kerro viisi kaunista asiaa, jotka näet. Piirrä silmät kiinni vasemmalla
Tilbehør 52 Eläinmobile
Tilbehør 52 Eläinmobile Lanka: Hjertegarn Blend Bamboo Langanmenekki: Eläimiin: seuraavia värejä 1 kerä kutakin: vaaleanpunaista, pinkkiä, ruskeaa, beigeä, mustaa, valkoista Kaariin: seuraavia värejä 1
Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.
tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida 1 tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida 3 Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.
Sisällys. Hei!...5. Ihanat albumit...6
Sisällys Hei!...5 Ihanat albumit....6 Albumien kokoaminen...9 Tärkeimpiä työvälineitä....10 Aloita tästä!...13 Valokuvat...14 Vinkkejä valokuvien käyttöön...18 Tarina... 24 Sommittelu...31 Värejä ja tunteita...
PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI
PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI PUU PALAA PAKKO VAIHTAA Keskellä on yksi leikkijä ilman omaa pesää. Ilman omaa pesää oleva leikkijä huutaa: Puu palaa, pakko vaihtaa!. Pesissä olevat leikkijät vaihtavat
Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry
Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry Sisällysluettelo 3 Mikä on Jokkarin Sanomat? 4 Opettajanhuoneessa suuria muutoksia 5 Kisakuume nousee -
Ravintovartti, teemana lautasmalli
Ravintovartti, teemana lautasmalli Ravintovartin tavoite ja toteutus Ravintovartin tavoitteena on tutustua lautasmalliin. Vartti sisältää lautasmallin lyhyen esittelyn, jonka jälkeen jokainen piirtää lautasmallin
Installation instructions, accessories. Akkulaturi. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Sivu 1 / 47 IMG-375416
Installation instructions, accessories Ohje nro 31399154 Versio 1.1 Osa nro 31373734 Akkulaturi IMG-375416 Volvo Car Corporation Akkulaturi- 31399154 - V1.1 Sivu 1 / 47 Erikoistyökalut 951 2782 Niittimutterityökalut
MORDAX -horminkorjausmenetelmä
MORDAX -horminkorjausmenetelmä MORDAX PLUS - käyttöohje Eskon Oy Ajomiehentie 13 00390 HELSINKI puh. 09-863 4161 fax. 09-867 38271 sähköposti: internet: eskon@eskon.fi www.eskon.fi Vuotavat hormit ovat
LENNU liito-orava. työohjeet ja kaavat
LENNU liito-orava työohjeet ja kaavat LENNU liito-orava Käsinukke ja pehmolelu Tarvikkeet ja työvälineet kaavat päällikangas: tekoturkis, teddy, fleece, villakangas, sametti, loimusametti ym. vuorikangas:
Säännöt. useamman tunnin kokonaisuus 5.-6.-luokkalaisille
ET, monialaiset, opetusideoita Säännöt useamman tunnin kokonaisuus 5.-6.-luokkalaisille Johdattelua sääntöihin - lautapeli: oppilaille annetaan pelilauta ja heidän tulee kehittää peliin omat säännöt koonta:
SPITAALINEN, SOKEA JA KALJUPÄINEN MIES
SPITAALINEN, SOKEA JA KALJUPÄINEN MIES Abu Huraira kertoi, että hän kuuli Allaahin lähettilään sanovan, Allaah halusi koetella kolmea israelilaista, jotka olivat spitaalinen mies, sokea mies ja kaljupäinen
Eläinten jäljillä museossa
Eläinten jäljillä museossa Värityskuvia ja lisätehtäviä Piirrokset: Annika Virtanen ja Nana Yli Pohjois-Pohjanmaan museo 1 2 3 4 5 6 8 Eläinten jäljillä museossa-oppimispolku Liikuntaan, musiikkiin, kuvataiteeseen
Heinäsirkka. Näin pääset helpommalla:
Heinäsirkka vartaloon paidan hiha tai sukkahousut täytteeksi kangassilppua n. 20 cm puutikku jalkoihin 2 kpl piippurasseja (ja silkkipaperia tai ohutta kangasta) siipiin askarteluhuopaa tai kangastilkkuja,
Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja
Esittäytyminen Helpottaa tulevan päivän kulkua. Oppilaat saavat lyhyesti tietoa päivästä. Ohjaajat ja oppilaat näkevät jatkossa toistensa nimet nimilapuista, ja voivat kutsua toisiaan nimillä. Maalarinteippi,
LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v.
LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v. Lapsen omakuva (piirustus tai valokuva) Nimeni: Syntymäaikani: Päivähoitopaikka: alkoi: päättyi: MINÄ OLEN TÄLLAINEN 1 Sivu täytetään yhdessä lapsen kanssa kotona
NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:
Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa
TEHTÄVÄPAKETTI (ESIKOULU, 1. 3. LK): LEIKKISÄ LUURANKO
TEHTÄVÄPAKETTI (ESIKOULU, 1. 3. LK): LEIKKISÄ LUURANKO Tiina Hautala: Leikkisä luuranko seikkailu saaristossa (Haamu 2015) Kuvitus Suvi Kari Kirja on käännetty myös ruotsiksi: Den stammande dödskallen
Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali
Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali Kullervo ja Korppi Kuvataide: 2x45 minuuttia Kuvat osoitteesta: http://www.ateneum.fi/kalevalataidettakouluille/index.html Tarvikkeet: Kalevala
4 VUOTIAAN TIEDOT JA TAIDOT YHTEISTYÖLOMAKE LASTENNEUVOLAN, PERHEEN JA PÄIVÄHOIDON KÄYTTÖÖN
4 VUOTIAAN TIEDOT JA TAIDOT YHTEISTYÖLOMAKE LASTENNEUVOLAN, PERHEEN JA PÄIVÄHOIDON KÄYTTÖÖN Tähän lomakkeeseen on tarkoitus koota tietoa lapsen valmiuksista vanhemmilta, päivähoidosta ja neuvolasta. Vanhemmat
Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala
Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala Lasta ei voida ohjelmoida kokemaan sitä mitä aikuiset toivovat hänen kokevan.
Kenguru 2019 Mini-Ecolier 2. ja 3. luokka
Sivu 0 / 7 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Koodi: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta saa 3, 4 tai
Hyvällä mielellä vai pahalla päällä!
Hyvällä mielellä vai pahalla päällä! LAPSI JA TUNTEET Tiina Haapsalo MITÄ AJATTELET JA SANOT MINUSTA SITÄ LUULET MINUSTA SINÄ OLET SELLAINEN MINULLE MITEN NÄET MINUT USKO KUITENKIN ETTÄ MITÄ TEET MINULLE
TEHTÄVIÄ SATUUN PIENI TULITIKKUTYTTÖ
1 TEHTÄVIÄ SATUUN PIENI TULITIKKUTYTTÖ A) Satuun liittyviä sisältökysymyksiä: 1. Millainen sää oli uudenvuodenaattona? 2. Miten tyttö oli menettänyt puukenkänsä? 3. Millaiset hiukset tulitikkutytöllä oli?
Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä
Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet
DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 VARICELLA. Elokuvan esittely:
lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 VARICELLA Elokuvan esittely: Kaksi lahjakasta sisarta, 13-vuotias Nastia ja 7-vuotias Polina harrastavat balettia arvostetussa
Takaje vakuumilaitteen käyttö- ja huolto-ohje
Takaje vakuumilaitteen käyttö- ja huolto-ohje Vakuumilaiteen saa asentaa ja sitä käyttää kerrallaan vain yksi henkilö. Sitä ei ole suunniteltu monelle yhtäaikaiselle käyttäjälle. Laitteen osat 1. Virtajohto
Nimimerkki: Emajõgi. Mahtoiko kohtu hukkua kun se täyttyi vedestä?
Nimimerkki: Emajõgi I Mahtoiko kohtu hukkua kun se täyttyi vedestä? Jos olisin jäänyt veteen, olisin muuttunut kaihiksi, suomut olisivat nousseet silmiin, äitini olisi pimennossa evät pomppineet lonkista
Oulun vedenpuhdistamolla on tapahtunut inhimillinen erehdys. Puhtaalta vaikuttava vesi ei olekaan juomakelpoista ja kaupungin asukkaat ovat vaarassa!
Oulun vedenpuhdistamolla on tapahtunut inhimillinen erehdys. Puhtaalta vaikuttava vesi ei olekaan juomakelpoista ja kaupungin asukkaat ovat vaarassa! Mikä avuksi ja kuka on tämän kaiken takana? Tule Tietomaahan
UNTA PALLOON: TUNTISUUNNITELMA JA TEHTÄVÄT KAHDELLE OPPITUNNILLE
UNTA PALLOON: TUNTISUUNNITELMA JA TEHTÄVÄT KAHDELLE OPPITUNNILLE Tehtävä 1 (ennakkotehtävä): Unipäiväkirja Anna oppilaille ennakkotehtäväksi pitää unipäiväkirjaa kolmen vuorokauden ajan. Oppilaat voivat
Meneekö viesti perille?
Meneekö viesti perille? Viestintäkoulutus Mitä viestintä on? Viestintä on sekä sanomien siirtämistä että merkitysten tuottamista. Olennaista ei ole vain tiedon tai informaation välittäminen vaan yhteisen
LABYRINTTI VOHVELI- KANKAALLE. Idapankki opettajalle Tekijät: Juha-Joel, Reeta ja Tuulia Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus
LABYRINTTI VOHVELI- KANKAALLE Idapankki opettajalle Tekijät: Juha-Joel, Reeta ja Tuulia Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus Labyrintti vohvelikankaalle -idea Ideana on tuottaa vohvelikankaasta leipäkoriliina
LUONTO LÄHELLÄ VINKKEJÄ LÄHILUONNOSTA NAUTTIMISEEN
LUONTO LÄHELLÄ VINKKEJÄ LÄHILUONNOSTA NAUTTIMISEEN Jo 15 minuutin oleskelu metsässä, puistossa tai lenkkipolulla virkistää ja vahvistaa kehoa ja ilahduttaa mieltä. L Kaupunkiluonto yllättää lajien runsaudella.
Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 1. Sisältö
Merisuo & Storm 1 Sisältö Opettajalle.................................... 3 Hiiri räätälinä (kansansatua mukaellen).............. 5 Tiainen ja karhu (kansansatua mukaellen)............ 7 Taikapata (kansansatua
MARRASKUU. Isänpäivä (marraskuun 2. sunnuntai)
Kekri - Vanhan satovuoden loppumisen juhla. Pyhäin päivä (31.10-6.11 päivän välinen lauantai) MARRASKUU Isänpäivä (marraskuun 2. sunnuntai) Kaisan päivä (25.11) - Vanhan kansan säähavaintopäivä. - Lampaiden
6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?
5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän
Oppitunti 6 - Kynät ja kumit - Osa 1. kynä Tämä on kynä. Kynä on keltainen. pyyhekumi = kumi Tämä on pyyhekumi. Kumi on punainen.
Oppitunti 6 - Kynät ja kumit - Osa 1 kynä Tämä on kynä. Kynä on keltainen. 1 pyyhekumi = kumi Tämä on pyyhekumi. Kumi on punainen. Kynän päässä on kumi. Kynän päässä on punainen pyyhekumi. Tämän kynän
Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.
Liikuntalupaus 1. Omassa pihassa, pyörätiellä, metsässä ja missä vielä meidän perhe liikkuu, polskuttelee, kiikkuu. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.
Puffin selaimella voi osallistua kuuntelijana Android, iphone ja ipad mobiililaitteilla Broadcastissa ja konferenssissa.
Versio 1.0. / PH Broadcastissa voit osallistua erilaisiin tapahtumiin tai järjestää omia tapahtumia myös Android älypuhelimella tai tabletilla. Versio 4.0.3 tai uudempi. Host eli isäntä avaa tapahtuman.
Kuvapankki Imagebank Independent
SIVU 1/(8) Kuvapankki Imagebank Independent 1. Kirjautuminen palveluun 2. Kategoriat 2.1 Kategorian muokkaus 2.2 Uuden kategorian lisäys 2.3 Kategorioiden järjestely 3. Kuvat 3.1 Uuden kuvan lisääminen
TERVETULOA PÄIVÄHOITOON
TERVETULOA PÄIVÄHOITOON Vanhemmat voivat turvallisesti jättää lapsensa päivähoitoon työn tai opiskelun ajaksi. Koulutettu henkilökunta huolehtii lapsesta parhaalla mahdollisella tavalla. Päivähoitoympäristö