Heinäsirkka. Näin pääset helpommalla:

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Heinäsirkka. Näin pääset helpommalla:"

Transkriptio

1 Heinäsirkka vartaloon paidan hiha tai sukkahousut täytteeksi kangassilppua n. 20 cm puutikku jalkoihin 2 kpl piippurasseja (ja silkkipaperia tai ohutta kangasta) siipiin askarteluhuopaa tai kangastilkkuja, lankaa ja ohutta rautalankaa Pitkänmallisen heinäsirkan vartalo syntyy näppärästi trikoopaidan hihasta. Hihan toinen pää sidotaan langalla ja hiha käännetään ympäri, jotta heinäsirkan nenänpäästä tulee siisti. Vartalo täytetään kangassilpulla päästä alkaen. Puutikun pää kastetaan liimaan ja työnnetään tikku täytteiden joukkoon. Kaulan kohdalle sidotaan löysästi lanka ja täyttämistä jatketaan vartalon puolelle. (kuva 1) Kun vartaloa on täytetty pienen matkaa, on jalkojen vuoro. Jalkoihin voi käyttää piippurassia sellaisenaan tai silkkipaperilla vuorattuna. Silkkipaperia käytettäessä piippurassi liimataan paperin reunaan ja rullataan kääretortun tavoin pötköksi. Jalkoja ei vielä taivuteta. (kuva 2) Jalkojen piippurassipäät työnnetään kankaan läpi sirkan vartalon keskikohdasta. Rassin päät kiepautetaan puutikun ympärille. (kuva 3) Heinäsirkan siivet leikataan huovasta tai kankaasta. Siivet liimataan kaulan kohdalle. Kaulan ympärille voi vielä solmia kangassuikaleen tai nauhan liimakohtaa peittämään. Suun voi piirtää tussilla tai ommella pienillä pistoilla. Silmät piirretään tai liimataan napit paikalleen ja jalat taivutetaan mutkalle. Sirkan tuntosarvet syntyvät kankaan läpi pujotetusta ohuesta rautalangasta. Sirkka on valmis tarinahetkeen. kuva 2 Nenän ja kaulan sitomiseen voi käyttää kuminauhaa. Jalkoihin voi käyttää piippurassia sellaisenaan. Suun ja silmät voi piirtää tussilla. Tuntosarvet voi jättää tekemättä. kuva 3 Heinäsirkan voi leikata pahvista. Kaava löytyy kuva 1 30

2 Vuohi villasukka täytteeksi kangassilppua korviksi, nenäksi ja silmäluomiksi kangas- tai askarteluhuopatilkkuja sarviin piippurasseja ja ohuita sukkahousuja parraksi pörrölankaa, karvaa tai pumpulia, lankaa Vuohen verkkainen olemus rakennetaan villasukan ympärille. Sukan kärki ja pohjaosa täytetään sopivalla materiaalilla. Teräosaan jätetään sen verran tilaa, että sinne mahtuu käsi. Sarvet kiinnitetään työntämällä piippurassi villasukan kantapään kohdalta läpi. Piippurassien päät kierretään tiukasti yhteen sukan sisällä. Samalla voi lisätä hieman täytettä vuohen päälakeen. Seuraavaksi piirretään, ommellaan tai liimataan langasta suu ja nenänpäähän tilkku kangasta. Korvat leikataan kaksinkertaisena kankaasta. Korvan kaksi kerrosta joko liimataan tai ommellaan yhteen ja paikalleen. Sitten liimataan silmät napeista ja niiden päälle luomet, jotka saavat olla vähän nappia reilummat. Viimeiseksi kiinnitetään ompelemalla tai liimaamalla partatuppo leuan alle. Vuohi on leikkiä vaille valmis. Ensin valmistetaan vuohelle sarvet, joihin käytetään ohuiden sukkahousujen lahkeita. Sarveen tarvitaan n. 35 cm:n pätkä lahjetta. Toisesta päästä taitettu piippurassi sujautetaan sukkahousun sisään noin puoleen väliin lahjetta. Rassin suora pää jää pilkistämään lahkeesta n. 10 cm ulos. (kuva 1) Sukkaa rullataan rassin päälle ja ympärille kieputetaan lankaa. Sarvi saa olla kärjestään vähän suipompi, joten alussa lankaa kieputetaan tiukemmalle kuin sarven tyvessä. Lopuksi lanka solmitaan piippurassin ympärille. kuva 1 Sarven voi tehdä pelkästä piippurassista. Suun, nenänpään ja silmät voi piirtää tussilla. Korvat voi tehdä yksinkertaisesta kankaasta. Parran voi jättää tekemättä. Vuohen voi leikata pahvista. Kaava löytyy kirjan 31

3 Jänis villasukka korviksi kangastilkkuja silmiksi ja nenäksi nappeja lankaa Jäniksen pää on lyhyt ja nenänpäähän tarvitaan ruttuinen ilme. Sukka käännetään ympäri ja noin puoleen väliin teräosaa sidotaan lanka. Sukka käännetään oikein päin. Sidottu teräosa jää nyt mukavasti pään sisälle ja siitä on hyvä pitää leikkiessä kiinni. Päähän voi tarvittaessa lisätä täytteeksi kangassilppua. Ilmeikkääseen nenänpäähän liimataan tai ommellaan nappi. Korvat leikataan kaksinkertaisesta kankaasta. Kerrokset liimataan tai ommellaan pienillä pistoilla yhteen. Korvat liimataan tai ommellaan paikalleen, samoin nappisilmät, jotka saavat olla suuret ja hämmästyneen näköiset. Nenän sitomiseen voi käyttää kuminauhaa. Nenän ja silmät voi piirtää tussilla. Korvat voi tehdä yksinkertaisesta kankaasta. Jäniksen voi leikata pahvista. Kaava löytyy 32

4 Koira villasukka täytteeksi kangassilppua korviksi sukkahousujen teräosat kieleksi kangastilkku nenäksi ja silmiksi nappeja lankaa Ensin muotoillaan koiralle kuono. Sukan nurjan puolen kärkeen solmitaan lanka ja sukka käännetään takaisin oikein päin. Koiralla on nyt hieman ruttuinen kuonon pää. Kuonon poimuihin voi kiinnittää liimaten tai muutamalla pistolla ensin kielen ja sitten napin. Koiran luppakorvat syntyvät kuin itsestään pienen sukan teräosasta. Teräosa leikataan irti kantapään alapuolelta. Korvien sisäpuolelle voi liimata tai ommella toisen väriset kangastilkut somisteeksi. Korva sidotaan leikkuureunastaan suppuun langalla, jolla se myös kiinnitetään päähän. Korvat voi myös liimata paikoilleen. Kiinnittäminen kannattaa tehdä ylösalaisin, jotta korvien tyvi jää piiloon ja korvat nousevat veikeästi vähän pystyyn. Langanpäät pistetään neulalla nurjalle puolelle ja solmitaan napakasti yhteen. Koiralle kiinnitetään vielä silmät, ja piirretään tai ommellaan suu, ennen kuin se saa kertoa oman tarinansa. Nenän ja korvan leikkuureunan sitomiseen voi käyttää kuminauhaa. Nenän, suun ja silmät voi piirtää tussilla. Korvat voi tehdä yksinkertaisesta kankaasta ja liimata paikoilleen. 33 Koiran voi leikata pahvista. Kaava löytyy

5 Aasi villasukka turpaan pätkä sukkaa tai sukkahousun lahjetta korviin kangastilkkuja silmiksi nappeja harjaksiksi villalankaa Lopuksi liimataan tai ommellaan korvat harjaksen tyveen. Ne voivat olla kaksinkertaisesta kankaasta leikatut. Aasille lisätään ennen tarinointia vielä silmät ja muut halutut yksityiskohdat paikalleen joko liimalla tai ommellen. Aasin yksi tuntomerkki on muusta päästä poikkeavan värinen turvan kärki. Aasi aloitetaankin leikkaamalla pätkä sukkahousujen lahkeesta tai sukasta. Sukan pätkä pujotetaan villasukan kärjen päälle. Aasille tehdään ilmeikäs mutrusuu kääntämällä villasukka ympäri ja sitomalla lanka sukan kärjen ympärille. Tässä kohdin pitää tarkastaa, että villasukan kärkeen pujotettu eri värinen sukkapala tulee sidottua samalla. Sukkapalan toinen reuna ommellaan tai liimataan reunasta kiinni villasukkaan. Aasilla on harjakset ja pitkä otsatukka. Harjaksen voi tehdä helposti liimaamalla tai pujottamalla langanpätkiä sukan läpi. Isommat lapset voivat ommella pieniä lankanippuja tikkipistoilla aasin niskaan. Otsatukka tehdään samoin. Nenän sitomiseen voi käyttää kuminauhaa. Silmät voi piirtää tussilla. Korvat voi tehdä yksinkertaisesta kankaasta. Aasin voi leikata pahvista. Kaava löytyy 34

6 Poika tai Kuningas päähän pätkä ohutta sukkahousua ja täytettä vartaloksi paidan hiha käsiksi kangastilkku (n. 20 cm x 6 cm) hiuksiksi villalankaa puutikku Poika rakennetaan päästä ja vartalosta. Päätä varten leikataan n. 20 cm pätkä sukkahousun lahjetta. Lahje käännetään ympäri ja toinen pää suljetaan sitomalla tiukasti langalla. Lahje täytetään kangassilpulla sopivan pyöreäksi. Puutikun kärki kastetaan liimaan ja tikku työnnetään täytteen sekaan. Pää suljetaan sitomalla lanka tiukasti puutikun ja lahkeen ympärille. Kun pää on täytetty, tehdään tarvittavat yksityiskohdat. Nenän saa kätevästi ohueen sukkahousuun venyttämällä sukkahousua ja sitomalla pieni nykerö langalla. Jos halutaan pyöreämpi nenä, voi sukkahousun sisälle pujottaa helmen, joka otetaan mukaan nenää sidottaessa. Silmät liimataan tai ommellaan paikalleen, samoin suu. Hiukset voi tehdä monella tavalla. Sormen tai kynän ympärille kieputtamalla saa lankalenkkejä, joita voi ommella tai liimata päähän. Hiukset voi myös värittää tussilla, tai liimata kankaasta. Pää ja vartalo kiinnitetään toisiinsa sitomalla vartalo puutikun ympärille nurjalta puolelta. On tärkeää, että lankaa ei solmita liian lähelle vartalokankaan reunaa, jotta vartalo pysyy napakasti kiinni. Seuraavana ovat vuorossa kädet. Käsiä varten varattu kangastilkku rullataan pitkäksi pötköksi. Pötkön päät sidotaan langalla umpeen. Jos käsiin halutaan ihonväriset kämmenosat, laitetaan pötkön päihin sukkahousutilkut ennen sitomista. Vartaloon leikataan pienet viillot hartioiden kohdalle. Käsipötkö työnnetään toisesta viillosta sisään vartaloon ja tuodaan toisesta viillosta ulos. Viilto saa olla mahdollisimman pieni, jotta kädet pysyvät napakasti paikallaan. Nyt poika on valmis. Kuninkaalle voisi vielä askarrella kruunun ja viitan, ennen kuin leikki alkaa. Pään ja vartalon sitomiseen voi käyttää kuminauhaa. Silmät, nenän, suun ja hiukset voi piirtää tussilla. Kädet voi jättää tekemättä. Pojan voi leikata pahvista. Kaava löytyy 35

7 Kilpikonna vartaloksi sukkahousun lahje kilveksi pitkä sukkahousun lahje jaloiksi sukkahousun terät lankaa Kilpikonna kannattaa tehdä kaverin kanssa. Vartaloon tarkoitetusta sukkahoususta leikataan lahje ja siitä teräosa irti. Lahjeosa käännetään ympäri ja kapeampi pää solmitaan langalla. Sukka käännetään ympäri ja käsi työnnetään lahkeeseen. Vartalolahkeen päälle vedetään kilveksi tarkoitettu sukkahousun lahje. Vartalo työnnetään kilpilahkeen puoleen väliin. Kilpilahje käännetään ja vedetään takaisin kohti reunaa. Käsivarren ympärillä on nyt päällekkäin vartalo-osa, josta näkyy pää sekä kaksinkerroin oleva kilpiosa, jonka umpinainen reuna on kilpikonnan pään ympärillä ja avoin reuna käsivarren ympärillä. (kuva 1) Kilven täyttäminen aloitetaan avoimesta reunasta. Täyte tulee kilven sisään ja se asetellaan oikealle kohdalleen kädessä. Tässä tarvitaan kaveria, sillä toisen on helpompi pidellä kilpikonnaa kädessä samalla kuin toinen täyttää kilpeä. Kun kilpi on sopivan pullea, voidaan täyttäminen lopettaa ja täyttöreuna sulkea. Sulkeminen tapahtuu rullaamalla vartalolahkeen suu siten, että kilpilahje jää sen sisälle (kuva 2). Rullatun reunan voi liimata tai ommella kiinni. Kilpikonnan jalkoihin ei tarvita muuta kuin sukkahousujen terät. Terät kastetaan liimaan ja työnnetään kilpikonnan kilven ja pään väliin siten, että ne jäävät mukavasti roikkumaan kilven reunasta. Vielä silmien kiinnitys ja veikeän pullea kilppari on valmis tarinointiin. kuva 1 kuva 2 36 Vartaloon tarkoitetun lahkeen voi sulkea kuminauhalla. Silmät voi piirtää tussilla. Kilpikonnan voi leikata pahvista. Kaava löytyy

8 Apina päähän pätkä sukkahousua ja täytettä vartaloksi pienet sukkahousut, trikoopöksyt tai potkuhousut korviksi ja yksityiskohdiksi kangastilkkuja puutikku Leikkisää apinaa varten tarvitaan sekä pää että vartalo. Päätä varten leikataan n. 20 cm pätkä sukkahousun lahjetta. Lahje käännetään ympäri ja toinen pää suljetaan sitomalla tiukasti langalla. Lahje täytetään kangassilpulla sopivan pyöreäksi. Puutikun kärki kastetaan liimaan ja tikku työnnetään täytteen sekaan. Pää suljetaan sitomalla lanka tiukasti puutikun ja lahkeen ympärille (kuva 1). Pään kaikki yksityiskohdat kannattaa kiinnittää nyt, kun pää on vielä irrallaan. Korvat, silmät ja muut yksityiskohdat liimataan tai ommellaan. Vartalo valmistuu näppärimmin lasten sukka- tai potkuhousuista. Housujen lahkeet toimivat hahmon käsinä. Lahkeet katkaistaan ja housut käännetään nurinpäin. Lahkeensuut suljetaan langalla sitomalla ja housut käännetään taas oikeinpäin. Housujen lahkeisiin sidotaan ulkopuolelle vielä langat muutaman cm:n päähän päistä, jotta saadaan aikaan kämmenet. Jos käytetään materiaalia, jossa ei ole lahkeita (esim. paidan hiha), voi kädentekovinkin katsoa pojan ohjeesta sivulta 35. Päätä varten housujen haaraosaan leikataan pieni viilto. Pää asetetaan tikkupuoli ylöspäin pöydälle. Housut käännetään nurin päin. Tikku pujotetaan haaraosan viillosta läpi ja housut vedetään pään ympärille (kuva 2). Pää ja vartalo yhdistetään solmimalla lanka tiukasti kaulan kohdalle tikun ympärille. On tärkeää, että lankaa ei solmita liian lähelle vartalokankaan reunaa, jotta vartalo pysyy napakasti kiinni. Jos apina valmistetaan kuminauhavyötäröllisistä housuista, kannattaa kuminauhaa lopuksi vielä kiristää suppuun. Näin nukke tuntuu mukavammalta leikkijän kädessä. Apina on valmis seikkailuihin. kuva 1 kuva 2 Pään ja vartalon, sekä kämmenien sitomiseen voi käyttää kuminauhaa. Silmät, nenän ja suun voi piirtää tussilla. Korvat voi liimata paikoilleen. Apinan voi leikata pahvista. Kaava löytyy 37

9 Kukko vartaloksi lapanen harjaksi ja nokaksi lasten sormikkaat heltaksi kangastilkku Kukko valmistuu nopeasti kahdesta käsineestä. Sormikkaasta leikataan irti sormiosa hieman peukalon yläpuolelta. Sormiosa liimataan tai ommellaan lapasen kärkeen harjaksi. Sormikkaan peukalosta tai jonkin muun lasten käsineen peukalosta saa kukolle nokan. Nokan voi joko kiinnittää sellaisenaan tai sitten pulleammaksi täytettynä. Nokan kanssa samaan aikaan kiinnitetään tilkku heltaksi. Kukolle kiinnitetään vielä nappisilmät ennen leikkiä. Kukko voi muodostua myös pelkästä sormikkaasta. Silmät voi piirtää tussilla. Kukon voi leikata pahvista. Kaava löytyy 38

10 Kissa päähän sukkahousun lahkeen pätkä ja täytettä vartaloon paidan hiha puutikku korviksi ja hännäksi kangastilkkuja lankaa rautalankaa Veikeä kissa muodostuu päästä ja vartalosta. Päätä varten leikataan n. 20 cm pätkä sukkahousun lahjetta. Lahje käännetään ympäri ja toinen pää suljetaan sitomalla tiukasti langalla. Lahje täytetään kangassilpulla sopivan pyöreäksi. Puutikun kärki kastetaan liimaan ja tikku työnnetään täytteen sekaan. Pää suljetaan sitomalla lanka tiukasti puutikun ja lahkeen ympärille. Kun kissan pää on valmistettu, siihen kiinnitetään korvat, silmät ja nenä. Viikset kannattaa jättää myöhemmäksi, sillä ne takertuvuudessaan haittaavat vartalon kiinnittämistä. Vartaloon kannattaa käyttää koko hiha, sillä kissa on mukavan näköinen, kun sen vartalo on pitkä ja kapea. Pää ja vartalo kiinnitetään toisiinsa sitomalla vartalo puutikun ympärille nurjalta puolelta. On tärkeää, että lankaa ei solmita liian lähelle vartalokankaan reunaa, jotta vartalo pysyy napakasti kiinni. Kissalle kiinnitetään kangassuikale hännäksi ja nenänpäähän pujotetaan vielä rautalankapätkiä viiksiksi. Rautalangat saa käännettyä hyvin kiinni nenän ympärille, jos nappi on ommeltu kiinni. Jos nappi on liimattu, kannattaa viiksilangat pujottaa sukkahousun läpi. Kissa on valmis näyttämölle. Pään ja vartalon sitomiseen voi käyttää kuminauhaa. Silmät ja nenän voi piirtää tussilla. Viiksiksi voi liimata villalankaa. Kissan voi leikata pahvista. Kaava löytyy 39

11 Leijona vartaloon lapanen päähän karvaa, lankaa, tilkkuja lankaa rautalankaa Leijonan vartaloksi tarvitaan paksu ja tukeva lapanen. Jalat ja häntä jätetään tässä mallissa tekemättä ja leijonan olemus rakennetaan vain pään ympärille. Kun erivärisiä ja -laatuisia kerroksia on liimattu tai ommeltu päällekkäin sopiva määrä, kiinnitetään kaiken päälle pyöreäksi leikattu kangastilkku. Tilkku tuo esiin leijonan kasvot ja peitää alleen epämääräiset langat ja tilkunreunat. Kasvojen keskelle kiinnitetään nenä ja silmät. Halutessa piirretään tai ommellaan muut kasvonpiirteet. Viiksetkin voi vielä muotoilla rautalangasta ennen kuin loikataan mukaan tarinaan. Pään muodostaminen aloitetaan kiinnittämällä kerroksittain erilaisia karvoja tai lankoja kehän muotoon. Jos saatavilla ei ole karvaa tai lankoja, voi kankaasta leikata suikaleen, jonka pitkä reuna hapsutetaan leikkaamalla viiltoja. Kangassuikaleen voi sitten liimata renkaaksi pään kohdalle. Silmät, nenän ja suun voi piirtää tussilla. Viikset voi liimata villalangasta. 40 Leijonan voi leikata pahvista. Kaava löytyy

12 Krokotiili vihreä hiha tai sukkahousun lahje täytettä tilkkuja Krokotiili tehdään yksinkertaisesti ja liiat yksityiskohdat unohtaen. Hihan tai lahkeen kapea pää ommellaan, liimataan tai nidotaan umpeen. Reunaa ei sidota myttyyn vaan krokotiilin kuonon pään tulee olla suora ja kulmikas. Kuonon kärkeen laitetaan täytettä, mutta se pidetään litteänä. Kuonon kärjen ympärille kiinnitetään hammasrivistö joko yksittäisinä tilkkuhampaina tai yhtenä pötkönä leikattuna hammasjonona. Hampaat voi liimata tai ommella. Käsi työnnetään krokotiiliin sisälle ja etsitään näin oikeat silmän paikat. Silmät tulisi kiinnittää leikkijän rystysten kohdalle, jotta silmät näyttävät suurilta ja ulkonevilta. Kohdat merkitään kynällä ja silmät liimataan tai ommellaan. Krokotiilin kuonoon ja niskaan voi liimata kangastilkkuja tai ommella tikkauksia, jotta pinnasta tulee elävämmän ja suomuisemman oloinen. Korkotiili on valmis satuiluun. Silmät voi piirtää tussilla. Krokotiilin voi leikata pahvista. Kaava löytyy 41

LENNU liito-orava. työohjeet ja kaavat

LENNU liito-orava. työohjeet ja kaavat LENNU liito-orava työohjeet ja kaavat LENNU liito-orava Käsinukke ja pehmolelu Tarvikkeet ja työvälineet kaavat päällikangas: tekoturkis, teddy, fleece, villakangas, sametti, loimusametti ym. vuorikangas:

Lisätiedot

Tee itse: Kangashuppu Serla Talousarkki -pakkaukselle

Tee itse: Kangashuppu Serla Talousarkki -pakkaukselle Nopea apu arjen tilanteisiin, yhden käden käänteessä. Tee itse: Kangashuppu Tarvikkeet 25 cm tukevaa, joustamatonta kangasta (leveys vähintään 130 cm) 18 cm ohutta kuminauhaa 2 nappia (halkaisija 1,5 2,5

Lisätiedot

Vanhan T-paidan uusi elämä koiran paitana

Vanhan T-paidan uusi elämä koiran paitana Vanhan T-paidan uusi elämä koiran paitana Tarvitset vanhan t-paidan tai vaihtoehtoisesti uutta kangasta. Naisten s-koon paita riittää juuri ja juuri mallikoiran paitaan, jonka selän pituus on noin 25 cm.

Lisätiedot

SOFT COTTON MINI BOMULL MOA

SOFT COTTON MINI BOMULL MOA 91296 SOFT COTTON MINI BOMULL MOA Versio 1 91296 TYTTÖHIIRI, POIKAHIIRI, TYTTÖKISSA, POIKAKOIRA & LAMMAS LANGAT Soft Cotton (100% puuvillaa. Kerässä noin 50 g = 80 m) Mini Bomull (100% puuvillaa. Kerässä

Lisätiedot

Yhden illan jutut. Matinkylän Martat r.y. Kässämartat: Raili Monto ja Sisko Salmi

Yhden illan jutut. Matinkylän Martat r.y. Kässämartat: Raili Monto ja Sisko Salmi Yhden illan jutut Matinkylän Martat r.y. Kässämartat: Raili Monto ja Sisko Salmi Säilytyspussukka ompelemalla Tarvikkeet: kaksi eriväristä kangastilkkua esim 22 x 42 cm. Ohje: 1. Leikkaa kangaskappaleet

Lisätiedot

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2012/2013 VilliHelmi Oy

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2012/2013 VilliHelmi Oy 1 Yhteen isoon varsiruusuun tarvitset: 20 g tsekkiläisiä tai japanilaisia siemenhelmiä 10/0 HS punainen 20 g tsekkiläisiä tai japanilaisia siemenhelmiä 11/0 HS tumma oliivi/vihreä 0,16 0,30 mm taipuisaa

Lisätiedot

MOLLY TINDRA MINI BOMULL NORA

MOLLY TINDRA MINI BOMULL NORA 91252 MOLLY TINDRA MINI BOMULL NORA A C B Versio 1 91252 PITKÄSÄÄRINEN ENKELI & TONTTU LANGAT Molly (100% akryyliä. Kerässä noin 50 g = 50 m) Tindra (100% akryyliä. Kerässä noin 50 g = 90 m) Nora (80%

Lisätiedot

Kissanlelujen valmistus

Kissanlelujen valmistus Kissanlelujen valmistus Alla ovat ohjeet kahden kissanlelun valmistamiseen. Hiiri- ja Pötkö-lelun ohjeet ovat helpot ja yksityiskohtaiset, joita seuraten pääset varmasti tuloksiin. Houkuttelevaksi lelut

Lisätiedot

ARNE &CARLOS HEVONEN

ARNE &CARLOS HEVONEN ARNE&CARLOS HEVONEN MATERIAALIT: Rauman Petter superwash -lankaa 1 kerä mustaa (312) 1 kerä ruskeaa (322) hevoseen 1 kerä harjaan ja häntään Hieman roosaa (344) korvien sisäosaan Sukkapuikot nro 2,5 Takajalat

Lisätiedot

Minni-legginsit. Koot cm

Minni-legginsit. Koot cm Minni-legginsit Koot 86-92 - 98-104 - 110-116 - 122-128 - 134-140 - 146-152 - 158-164 - 170 cm Kankaan menekki: Leggingsit on suunniteltu ommeltavaksi puuvilla-elastaanitrikoosta (elastaania 4-10 %). Menekkiin

Lisätiedot

Jazz-varis. Anu Koski. Tämän amigurumi-ohjeen toteutti iloksesi. the ageing young rebel http://theageingyoungrebel.com

Jazz-varis. Anu Koski. Tämän amigurumi-ohjeen toteutti iloksesi. the ageing young rebel http://theageingyoungrebel.com Jazz-varis Tämän amigurumi-ohjeen toteutti iloksesi Anu Koski the ageing young rebel http://theageingyoungrebel.com Huomaa: tämä ohje ei sisällä perusohjeita esim. virkkaus- tai neulomistekniikoihin, ompeluun

Lisätiedot

jjjj marjo nygård mervi nygård hannu pettinen

jjjj marjo nygård mervi nygård hannu pettinen jjjj marjo nygård mervi nygård hannu pettinen marjo nygård mervi nygård hannu pettinen werner söderström osakeyhtiö 3 8 maalatut rintarossit 10 Pöllöhelmet 12 tikkarikoru 14 Huoparintakoru 16 Huovutettu

Lisätiedot

VIRKATTU MUSTEKALA. Tämä työ virkataan ylösalaisin eli aloitetaan mustekalan päästä.

VIRKATTU MUSTEKALA. Tämä työ virkataan ylösalaisin eli aloitetaan mustekalan päästä. VIRKATTU MUSTEKALA Tämä työ virkataan ylösalaisin eli aloitetaan mustekalan päästä. PÄÄ: Virkkaa 5 ketjusilmukkaa (kjs). Jatka kiinteillä silmukoilla (ks), kunnes pään korkeus on n. 3 cm. Tee lonkerot.

Lisätiedot

Kukkaronkehyksellisen kukkaron valmistus

Kukkaronkehyksellisen kukkaron valmistus Kukkaronkehyksellisen kukkaron valmistus TARVIKEET JA TYÖVÄLINEET lukkokehys (kukkarolukkokehys) kangasta (+ mahdollinen vuorikangas) ohutta nyöriä, kapeaa nauhaa tms. liimaa (kontaktiliima) pihdit, esim.

Lisätiedot

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2013 VilliHelmi Oy

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2013 VilliHelmi Oy 1 Yhteen (avain)kaulakoruun tarvitset: 1-2 m 0,6 tai 0,8 mm metallilankaa (valitse paksuus helmien reikäkoon mukaan) erilaisia ja kokoisia helmiä, riipuksia, korunosia, renkaita kalotteja, mikäli käytät

Lisätiedot

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri 1. Helppo ja hauska pöytäteatteri Nukketeatteri inspiroi ja rikastuttaa niin lasten kuin aikuisten mielikuvitusta. Pöytäteatteri on yksi nukketeatterin muoto. Pöytäteatteria esitetään sananmukaisesti pöydän

Lisätiedot

TÖYHTÖTIAINEN. Lentävä Töyhtis. Ville Arpiainen ja Venla Ylikopsa Käsityöopettajan koulutus, Helsingin yliopisto

TÖYHTÖTIAINEN. Lentävä Töyhtis. Ville Arpiainen ja Venla Ylikopsa Käsityöopettajan koulutus, Helsingin yliopisto TÖYHTÖTIAINEN Lentävä Töyhtis Ville Arpiainen ja Venla Ylikopsa Käsityöopettajan koulutus, Helsingin yliopisto Töyhtötiainen (Lophophanes cristatus) Lähes koko Euroopassa pesivä varpuslintu on yksi harvoista

Lisätiedot

5-26 SOFT COTTON & TINDRA

5-26 SOFT COTTON & TINDRA SOFT COTTON & TINDRA Virkatut pehmoeläimet Heppa 200 g + musta 50 g + jäännöslankoja Possu, roosa n. 200 g + jäännöslankoja Lehmä, valkoinen n. 200 g + musta 50 g Lammas, valkoinen, n. 100 g Soft Cotton

Lisätiedot

15-04 SOFT COTTON AMIGURUMI HALLOWEENNUKET A. VAMPYYRI, B. NOITA JA LUUTA,. C. KUMMITUS, D. KURPITSA

15-04 SOFT COTTON AMIGURUMI HALLOWEENNUKET A. VAMPYYRI, B. NOITA JA LUUTA,. C. KUMMITUS, D. KURPITSA 15-04 SOFT COTTON AMIGURUMI HALLOWEENNUKET A. VAMPYYRI, B. NOITA JA LUUTA,. C. KUMMITUS, D. KURPITSA A B C D 15-04.A,B,C,D AMIGURUMI HALOWEENNUKET LANGAT Soft Cotton (100% puuvillaa. Kerässä n. 50 g =

Lisätiedot

TSI TASKUVAIPPA. Kokojen keskimääräiset kilorajat:

TSI TASKUVAIPPA. Kokojen keskimääräiset kilorajat: TSI TASKUVAIPPA Kokojen keskimääräiset kilorajat: S= 3,5-6kg, M= 6-9kg, L= 9-13kg Luethan ohjeen läpi ennen kuin aloitat. Tämä ohje on suunniteltu tavallista ompelukonetta käyttävälle. Halutessasi voit

Lisätiedot

Pingviini. Anu Koski. Tämän amigurumi-ohjeen toteutti iloksesi. the ageing young rebel http://theageingyoungrebel.com

Pingviini. Anu Koski. Tämän amigurumi-ohjeen toteutti iloksesi. the ageing young rebel http://theageingyoungrebel.com Pingviini Tämän amigurumi-ohjeen toteutti iloksesi Anu Koski the ageing young rebel http://theageingyoungrebel.com Huomaa: tämä ohje ei sisällä perusohjeita esim. virkkaus- tai neulomistekniikoihin, ompeluun

Lisätiedot

Tutustu. Innostu. Luo! VilliHelmi Oy

Tutustu. Innostu. Luo! VilliHelmi Oy 1 Alku syntyy vaikkapa näistä: Lajitelma erilaisia helmiä makusi mukaan joustolankaa ranteen pituus + 10 cm jousiklipsi riipushelmi ja maskotti/riipus tai korupiikki tarvittaessa 1 kpl avattava välirengas

Lisätiedot

Tilbehør 52 Eläinmobile

Tilbehør 52 Eläinmobile Tilbehør 52 Eläinmobile Lanka: Hjertegarn Blend Bamboo Langanmenekki: Eläimiin: seuraavia värejä 1 kerä kutakin: vaaleanpunaista, pinkkiä, ruskeaa, beigeä, mustaa, valkoista Kaariin: seuraavia värejä 1

Lisätiedot

Virkatut pöllöt. HJERTEGARN Tilbehør 49

Virkatut pöllöt. HJERTEGARN Tilbehør 49 Virkatut pöllöt HJERTEGARN Tilbehør 49 SUURI PÖLLÖ Korkeus: n. 23 cm Langanmenekki: Turkoosia 60 g, oranssia 20 g, lilaa 20 g, vaaleansinistä 25 g, valkoista 10 g, mustaa 10 g, vaalean lilaa 10 g Muut

Lisätiedot

MITTAUKSEEN VARUSTAUTUMINEN Ohut mittanauha, jossa on koukku päässä (paras tarkkuus) Viivoitin Kynä ihomerkkauksia varten

MITTAUKSEEN VARUSTAUTUMINEN Ohut mittanauha, jossa on koukku päässä (paras tarkkuus) Viivoitin Kynä ihomerkkauksia varten MITTAUKSEEN VARUSTAUTUMINEN Ohut mittanauha, jossa on koukku päässä (paras tarkkuus) Viivoitin Kynä ihomerkkauksia varten MITTAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN Pidä huoli, että mitattava seisoo mittaustilanteessa

Lisätiedot

OLKAINHAMEET MALLI III SUORAHAME 1(9)

OLKAINHAMEET MALLI III SUORAHAME 1(9) MALLI III SUORAHAME 1(9) MALLI III SUORAHAME 2(9) Suorista kappaleista ommeltu olkainhame on pitkä ja edestä sileä. Takana on yläreunassa tiheä laskostus. Hameessa on kapeat olkaimet ja vasemmassa etusivussa

Lisätiedot

NORDICPATTERNS. Ompeluvinkit. naadband SAUMAT KAKSOISNEULA JOUSTAVA KANGAS

NORDICPATTERNS. Ompeluvinkit. naadband SAUMAT KAKSOISNEULA JOUSTAVA KANGAS Ompeluvinkit Oikeapuoli Nurjapuoli Tukikangas naadband SAUMAT Aseta yhdistettävät kappaleet oikeat puolet vastakkain ja merkityt saumakohdat kohdakkain. Ompele saumakohtaa pitkin. Tee sauman alkuun ja

Lisätiedot

MININEULEITA. kooste kilpailutöistä. kevät 2010

MININEULEITA. kooste kilpailutöistä. kevät 2010 MININEULEITA kooste kilpailutöistä kevät 2010 LAPSEN KÄSINUKKE Luo 3,5 (tai 4 käsialasta riippuen) sukkapuikoille saajan lapasen silmukoiden määrä (esim. n. 5-vuotiaan käsinukkeen 25-30 silmukkaa). Jaa

Lisätiedot

Matti Majava. Lyhenteet s = silmukka tr = taikarengas krs = kierros /kerros r = rivi ks = kiinteä silmukka ss = seuraava silmukka

Matti Majava. Lyhenteet s = silmukka tr = taikarengas krs = kierros /kerros r = rivi ks = kiinteä silmukka ss = seuraava silmukka Matti Majava Materiaalit: Puuvillalanka: Mayflower Cotton 8/4 Ruskea (1432), oranssi (1497), valkoinen (1402) harmaa (1442) ja musta (1443). Turvasilmat: 2 kpl. (8 mm.) Virkkuukoukku: Ohjeessa käytetty

Lisätiedot

Ohjeet puukon lestallisen tupen tekemiseen. Varaa aikaa riittävästi. Saatat tarvita opettajan ohjeita lisäksi. Kuvien kohdalla mainittu, mistä

Ohjeet puukon lestallisen tupen tekemiseen. Varaa aikaa riittävästi. Saatat tarvita opettajan ohjeita lisäksi. Kuvien kohdalla mainittu, mistä Ohjeet puukon lestallisen tupen tekemiseen. Varaa aikaa riittävästi. Saatat tarvita opettajan ohjeita lisäksi. Kuvien kohdalla mainittu, mistä lähteestä ne on lainattu. Viitaniemen koulu / Hintsa 2017

Lisätiedot

Joustin: *1 o, 1 n*, toista *-*.

Joustin: *1 o, 1 n*, toista *-*. Coats Opti Crafts Oy Huhtimontie 6, 04200 Kerava puh 09-274871 www.coatscrafts.fi 12/2012 R0122 Vauvan sukat Lanka: Regia Baby My first Regia, 75 % villa, 25 % polyamidia, 1 kerä = 25 g, 105 m Koko: S(M)L

Lisätiedot

Afrodite-mekko. Koot S - M - L (M vastaa kokoa 38-42) Materiaalit:

Afrodite-mekko. Koot S - M - L (M vastaa kokoa 38-42) Materiaalit: Afrodite-mekko Koot S - M - L (M vastaa kokoa 38-42) Materiaalit: Tarvitset mekkoon n. 350 cm hyvin laskeutuvaa kangasta (leveys n. 140-150 cm); esimerkiksi viskoosia, sifonkia tai ohutta satiinia. Erityisesti

Lisätiedot

HELPPO LAPANEN ILMAN PEULAKOKIILAA JA NURJAA SILMUKKAA. Lanka: ISOVELI tai vastaava. Puikko nro 5 tai 4,5 käsialan mukaan (5kpl) Silmukoita 32

HELPPO LAPANEN ILMAN PEULAKOKIILAA JA NURJAA SILMUKKAA. Lanka: ISOVELI tai vastaava. Puikko nro 5 tai 4,5 käsialan mukaan (5kpl) Silmukoita 32 HELPPO LAPANEN ILMAN PEULAKOKIILAA JA NURJAA SILMUKKAA Lanka: ISOVELI tai vastaava Puikko nro 5 tai 4,5 käsialan mukaan (5kpl) Silmukoita 32 Silmukat jaetaan neljälle puikolle, laske monta silmukkaa on

Lisätiedot

1. Taskun ompelu. Leikkaa ja silitä tukikankaat taskunsuihin.

1. Taskun ompelu. Leikkaa ja silitä tukikankaat taskunsuihin. 1. Taskun ompelu Leikkaa ja silitä tukikankaat taskunsuihin. Huolittele tasku saumurilla tai siksakilla. Taita ja silitä taskunsuut. Ompele taskunsuut ompelukoneella paininjalan etäisyydeltä. Katkaise

Lisätiedot

teetee Helmi Tuotekoodi: HEL158

teetee Helmi Tuotekoodi: HEL158 teetee Helmi Tuotekoodi: HEL158 Vauvan perusneulesetti Malli: Niina Kaakkurivaara/Tekstiiliteollisuus Oy Langanmenekki: teetee Helmi, 821 vaalea sininen, nuttu 100-100-150-150g, housut 100-100-150-150

Lisätiedot

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa Venyttelyohje: Jalat 1. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa. Paina lantiota eteen. 2. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja

Lisätiedot

Huovutettu kännykkäkotelo

Huovutettu kännykkäkotelo Huovutettu kännykkäkotelo Ohjeen tarkoituksena on innostaa käyttämään vanhaa käsityöperinnettä uudenlaisen käsityön valmistuksessa. Ohje on suunnattu kaikille huovutuksesta kiinnostuneille ja työ soveltuu

Lisätiedot

Baletin. kärkitossujen. nauhoitusohjeet.

Baletin. kärkitossujen. nauhoitusohjeet. Baletin kärkitossujen nauhoitusohjeet www.tanssiina.fi Johdanto Monet, erityisesti äitipuoleiset henkilöt, ovat tulleet kysymään kärkitossuja tyttärilleen hankkiessaan, kuinka tossujen nauhat ommellaan.

Lisätiedot

Mekko. Koot: 80(92)104(116)128(140)152 cm.

Mekko. Koot: 80(92)104(116)128(140)152 cm. Mekko Koot: 80(92)10(116)128(10)12 cm. Tarvikkeet: Napakkaa trikoota tai collegeneulosta 0,0(0,)0,8(0,90)1,00(1,0)1,1 m, leveys 10 cm ja trikoota halkiokaitaleisiin ja an 0,20 m, leveys 10 cm. 1, cm:n

Lisätiedot

Korvat: Muoto Keskikokoiset, leveät tyvestä, pyöristyneet kärjet. Sijainti Sijoittuneet päälaelle kauas toisistaan hiukan eteenpäin kaareutuneet.

Korvat: Muoto Keskikokoiset, leveät tyvestä, pyöristyneet kärjet. Sijainti Sijoittuneet päälaelle kauas toisistaan hiukan eteenpäin kaareutuneet. RAG RAGDOLL ROTUMÄÄRITELMÄ Yleistä: Ulkomuoto Ragdolleissa on kolme erilaista kuviota: colourpoint, mitted ja bicolour ja 20 värimuunnosta kussakin, yhteensä 60. Ragdoll on kiinteä, suuri kissa, jolla

Lisätiedot

Joululahja-numero. Käsitöitä. 10. N:o. Liite Kotiin ja Yhteiskuntaan. 12" vuotiaalle (kuvat 1, 2, 3, 4, samoin kuvasta n:o 2.

Joululahja-numero. Käsitöitä. 10. N:o. Liite Kotiin ja Yhteiskuntaan. 12 vuotiaalle (kuvat 1, 2, 3, 4, samoin kuvasta n:o 2. Käsitöitä 10. N:o Liite Kotiin ja Yhteiskuntaan. Koti ja Yhteiskunta ynnä liite Käsitöitä maksaa koko vuodelta Suomessa 6 m:kkaa, Venäjällä 2 ruplaa 50 kop., puolelta vuodelta Suomessa 3 m:kkaa 50 p:niä.

Lisätiedot

NEULEKOULU: lapaset RAGGI

NEULEKOULU: lapaset RAGGI NEULEKOULU: lapaset 91581 RAGGI Versio 1 91581 OPETTELE LAPASEN NEULOMINEN LANGAT Raggi (70% villaa superwash, 30% polyamidia. Kerässä noin 100 g = noin 150 m) NEULETIHEYS Noin 19 s x 27 krs puikoilla

Lisätiedot

RAGGI. STICKSKOLA:raggsockor. NEULEKOULU: villasukat

RAGGI. STICKSKOLA:raggsockor. NEULEKOULU: villasukat 90939 RAGGI STICKSKOLA:raggsockor NEULEKOULU: villasukat Versio 90939 OPETTELE VILLASUKAN NEULOMINEN LANGAT Raggi (70 % villaa superwash, 30 % polyamidia. Kerässä noin 00 g = 50 m) NEULETIHEYS Noin 9 s

Lisätiedot

Silmukat, luominen, tasona ja suljettuna neulominen, päättäminen

Silmukat, luominen, tasona ja suljettuna neulominen, päättäminen Silmukat, luominen, tasona ja suljettuna neulominen, päättäminen Silmukan osat on syytä tuntea, koska näitä nimityksiä käytetään neulomisesta puhuttaessa ja neulemerkkien selityksissä. Silmukan oikea reuna

Lisätiedot

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2013 VilliHelmi Oy

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2013 VilliHelmi Oy 1 Yhteen kaulakoruun tarvitset: 40 cm makeanvedenhelminauha TAI vastaava/haluttu määrä irtohelmiä 2 m valmiiksi neuloitettu helmisilkki 0,6 0,65 mm TAI paksuutta, joka mahtuu kerran helmien läpi helmilukko,

Lisätiedot

Tee itse. 5 helppoa jouluvinkkiä

Tee itse. 5 helppoa jouluvinkkiä Tee itse 5 helppoa jouluvinkkiä Askartele lautasliinarenkaita Onko sinulla vanhoja kuluneita farkkuja, joita et enää käytä? Voit askarrella niistä lautasliinarenkaita ja kattaa pöydän koreasti joulun alla.

Lisätiedot

Vauvan kantoliinan talvisuojus

Vauvan kantoliinan talvisuojus Vauvan kantoliinan talvisuojus Vauvan kanssa liikuttaessa ei tarvitse rajoittua pihapiirin ja tieverkoston sanelemiin vaihtoehtoihin talvellakaan. Talvisuojuksen avulla voit kävellä vapaasti maastossa

Lisätiedot

Tarvitset: Vaaleata kartonkia Värillistä kartonkia Vesivärit Villalankaa Kullanväristä koristenauhaa tai keltaista kartonkia Tussi Liimaa Sakset

Tarvitset: Vaaleata kartonkia Värillistä kartonkia Vesivärit Villalankaa Kullanväristä koristenauhaa tai keltaista kartonkia Tussi Liimaa Sakset Tamburiini Afrikassa jumalanpalveluksissa käytetään usein erilaisia rytmisoittimia laulun säestämiseksi. Askartele afrikkalainen tamburiini, ja mieti millaisia lauluja sillä voisi säestää täällä Suomessa.

Lisätiedot

POLVISUKAT NEULEKONEELLA

POLVISUKAT NEULEKONEELLA POLVISUKAT NEULEKONEELLA Ohjeen avulla pystyt neulomaan polvisukat mittojesi mukaan Ohje on koneneulontaa harrastaneille Ohjeen valmistamiseen riittää yksitasoinen neulekone. Jos haluat sukan suuhun joustinneuletta,

Lisätiedot

LANKAKERÄ NEULOMINEN

LANKAKERÄ NEULOMINEN LANKAKERÄ NEULOMINEN LANKAKERÄLEIKKI Oppilaat seisovat luokassa ja heittelevät lankakerää ristiin rastiin. Ensimmäinen heittäjä sitoo langanpään sormeensa, heittää kerän seuraavalle. Tämä ottaa langasta

Lisätiedot

KANSANHUOLTOMINISTERIÖN JULKAISUJA N:o 22.

KANSANHUOLTOMINISTERIÖN JULKAISUJA N:o 22. Ohjekirjasessa selostettujen falkineitten kaavat on julkaistu eri liitceena, jota saa ostaa kauppaliikkeistä Ja kansanhuoltolautakunnisza. KANSANHUOLTOMINISTERIÖN JULKAISUJA N:o 22. VALMISTAMME ITSE lalkineet

Lisätiedot

Sisu-sukat varpaista varteen neulottuna

Sisu-sukat varpaista varteen neulottuna Sisu-sukat varpaista varteen neulottuna Koko: 40 / 41 Lanka: Viking Frøya (50 g = 150 m) Menekki: a) 205 (keskiharmaa) n. 70 g b) 276 (harmaakirjava) n. 30 g Puikot: pyöröpuikot 2,5 mm 80 cm, pyöröpuikot

Lisätiedot

VIRKATTUJA KUKKIA JA VIHANNEKSIA

VIRKATTUJA KUKKIA JA VIHANNEKSIA VIRKATTUJA KUKKIA JA VIHANNEKSIA Mallit ja toteutus Kauhavan Kangas-Aitta Oy, Marjukka Tyrväinen Virkkauskoukku Esito-virkkuulanka nro 1,75, Esito-huopalanka nro 3, Sohvi-saalilanka nro 4. Lyhenteet krs=kerros,

Lisätiedot

Noin 18 (20) cm LEVEYS

Noin 18 (20) cm LEVEYS 91755 SOFT COTTON Versio 1 91755 PUNAHILKKA-SADUN KÄSINUKET LANGAT Soft Cotton (100 % puuvillaa. Noin 50 g = 80 m) SILMUKKATIHEYS Noin 18 s x 18 krs virkkuukoukulla 4 mm = 10 x 10 cm LANKAVAIHTOEHTO Lankaryhmä

Lisätiedot

VENYTTELYOHJE B-juniorit

VENYTTELYOHJE B-juniorit VENYTTELYOHJE B-juniorit Venyttelyn perusteet: Toisin kuin yleensä uskotaan, lihasta voidaan venyttää myös ennen tai jälkeen raskaan suorituksen. Venyttelyn ja lihaksen venyttämisen kesto riippuu siitä,

Lisätiedot

Liite Kotiin ja Yhteiskuntaan. 1900. J 2f" Älkää käyttäkökäsitöitä"-lehden kanssa jaettuja calmiiksi

Liite Kotiin ja Yhteiskuntaan. 1900. J 2f Älkää käyttäkökäsitöitä-lehden kanssa jaettuja calmiiksi Käsitöitä 1. N: Liite Kotiin ja Yhteiskuntaan. 1900. Koti ja Yhteiskunta ynnä liite Käsitöitämaksaa koko vuodelta Suomessa 6 m:kkaa, Venäjällä 2 ruplaa 50 kop., puolelta vuodelta Suomessa 3 m:kkaa 50 p:niä.

Lisätiedot

Lumio. Lapsen virkattu pipo ja lenkkihuivi

Lumio. Lapsen virkattu pipo ja lenkkihuivi Lumio Lapsen virkattu pipo ja lenkkihuivi Koko: Pipo sopii 44/47 (48/51) cm kokoiseen päähän, sen korkeus on n. 19 cm. Huivin ympärys on 58 cm ja leveys 16 cm. Lanka: Schachenmayr original Lumio, 150 g

Lisätiedot

Käsitöitä. N:o2.1904. Liite Kotiin ja Yhteiskuntaan.

Käsitöitä. N:o2.1904. Liite Kotiin ja Yhteiskuntaan. Käsitöitä N:o21904 Liite Kotiin ja Yhteiskuntaan iskunta ynnä liite Käsitöitä maksaa koko vuodelta Suomessa 6 m:kkaa, Venäjällä 2 ruplaa 50 kop, puolelta vuodelta Suomessa 3 m:kkaa 50 p:niä Huoni! Koti

Lisätiedot

For DADDY with love. Koot S M L XL XXL - XXXL. Kohdista nuolet vastakkain

For DADDY with love. Koot S M L XL XXL - XXXL. Kohdista nuolet vastakkain For DADDY with love Kohdista nuolet vastakkain Koot - X Näissä vartalonmyötäisissä trikooboksereissa on valinnainen sivusauma, joilla saat kalsareihin lisäilmettä. Voit myös jättää ne pois pehmeyden ja

Lisätiedot

JOULULAHJA-NUMERO 1902. Liite Kotiin ja Yhteiskuntaan.

JOULULAHJA-NUMERO 1902. Liite Kotiin ja Yhteiskuntaan. Käsitöitä 11. N:o Liite Kotiin ja Yhteiskuntaan. 1902. Koti ja Yhteiskunta ynnä liite Käsitöitämaksaa koko vuodelta Suomessa 6 m:kkaa, Venäjällä 2 ruplaa 50 kop», puolelta vuodelta Suomessa 3 m:kkaa 50

Lisätiedot

Säämiskäpaikat baletin kärkitossuille

Säämiskäpaikat baletin kärkitossuille Säämiskäpaikat baletin kärkitossuille Baletin kovakärkisten tossujen kärjet joutuvat auttamattoman koville käytössä. Satiini, josta tossun pinta on yleensä tehty, on herkästi purkautuvaa ja rispaantuvaa,

Lisätiedot

tanssi ruusuilla! Dans På Roser!

tanssi ruusuilla! Dans På Roser! tanssi ruusuilla! Dans På Roser! Elämä ei tietenkään ole pelkkää tanssia ruusuilla, se on myös samppanjaa ja mansikoita! Naistenpäivän kunniaksi tehdyn sukan pohjana on norjalaisen täitakin (Lusekofta)

Lisätiedot

Sukat. kuin puhdas villa mutta saman tuntuista. !!!!!!! Mitan otto sukkaa varten

Sukat. kuin puhdas villa mutta saman tuntuista. !!!!!!! Mitan otto sukkaa varten Sukat Sukat ovat vanhimpia vaatekappaleita, joihin neulontaa on käytetty. Säärtä myötäilevät sukat olivat ennen pitkien housujen yleistymistä miehille vielä tärkeämmät kuin naisille, joiden sukat jäivät

Lisätiedot

ARNE &CARLOS RUUDULLINEN PERHONEN

ARNE &CARLOS RUUDULLINEN PERHONEN ARNE&CARLOS RUUDULLINEN PERHONEN Kesäperhosen vartalo Lanka: Schachenmayr Merino Extrafine 120 -lankaa (50 g = n. 120 m) tai vastaavaa. Virkkuukoukku nro 3,5 1. p = 3 kjs. (2) 3 p yhteen = Virkkaa 1 p,

Lisätiedot

5. Tuo siima viimeisen lenkin sivussa olevan helmen läpi ja pujota 3 helmeä. Muodosta lenkki kuvan mukaan. Tutustu. Innostu. Luo!

5. Tuo siima viimeisen lenkin sivussa olevan helmen läpi ja pujota 3 helmeä. Muodosta lenkki kuvan mukaan. Tutustu. Innostu. Luo! 1 Ystävään tarvitset: 90 kpl pyöreitä, heijastavia helmiä yhtä kokoa (mallissa 8 mm) 3 kpl isompia, pyöreitä heijastavia helmiä (mallissa 10 mm) 5 m siimaa 0,3-0,4 mm 60-80 cm 1 mm puuvillanyöriä pyöriväkantainen

Lisätiedot

OLKAINHAMEET MALLI II KIILAHAME 1(7)

OLKAINHAMEET MALLI II KIILAHAME 1(7) MALLI II KIILAHAME 1(7) MALLI II KIILAHAME 2(7) Kiiloin levitetty olkainhame kellottuu helmasta takasivuihin ommeltujen kookkaiden kiilojen ansiosta. Voimakkain kellotus on hameen takaosassa. Yläosa vuoritetaan

Lisätiedot

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2014 VilliHelmi Oy

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2014 VilliHelmi Oy 1 Säihkyvän kaulakorun teet näistä: Lajitelma erilaisia helmiä makusi mukaan 5 g 8/0 tai 6/0 siemenhelmiä lasihelmien väriin sopien 0,45 mm koruvaijeria haluttu pituus + 15 cm korupiikkejä kolmionmuotoisia,

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla (voit käyttää peiliä apunasi harjoitellessasi sidontaa) 1.

Lisätiedot

Ensimmäinen vaate Housut 6lk. Virve Juola, Laura Parikka, Irinja Pänttönen ja Johanna Auvinen UEF 2012

Ensimmäinen vaate Housut 6lk. Virve Juola, Laura Parikka, Irinja Pänttönen ja Johanna Auvinen UEF 2012 Ensimmäinen vaate Housut 6lk Virve Juola, Laura Parikka, Irinja Pänttönen ja Johanna Auvinen UEF 2012 Mittojen ottaminen Alavartalon Vaate Alkuvalmistelut Tarvitset näitä housujen mittojen ottamiseen:

Lisätiedot

Joululahja-numero. Käsitöitä. Liite Kotiin ja Yhteiskuntaan. 1900. -f kohdasta, on 134 em, koko leveys. Naisen yöpaita(kuvat 1, 2, 3, 4,

Joululahja-numero. Käsitöitä. Liite Kotiin ja Yhteiskuntaan. 1900. -f kohdasta, on 134 em, koko leveys. Naisen yöpaita(kuvat 1, 2, 3, 4, Käsitöitä 10. N: Liite Kotiin ja Yhteiskuntaan. 1900. Koti ja Yhteiskunta ynnä liite Käsitöitä maksaa koko vuodelta Suomessa 6 m:kkaa, Venäjällä 2 ruplaa 50 kop., puolelta vuodelta Suomessa 3 m:kkaa 50

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Rengasliinan käyttö edessä vastasyntyneestä ja lonkalla noin 3-4kk ikäisestä eteenpäin (voit käyttää

Lisätiedot

teetee Helmi Tuotekoodi: HEL113

teetee Helmi Tuotekoodi: HEL113 teetee Helmi Tuotekoodi: HEL113 Hönö-hauva Malli: Anna-Leena Kirves Koko: korkeus n.18 cm, leveys n.15 cm Langanmenekki: teetee Helmi 50g beige (901), 50g valkoinen (001) (50g/200m, 100 % merinovilla)

Lisätiedot

Tietokoneen osien tekovaiheet

Tietokoneen osien tekovaiheet Tietokoneen osien tekovaiheet Näyttö pahvia muovitasku paperia liimaa (erikeepperiä tai kuumaliimaa) sakset villalankaa taikataikinaa käynnistysnappiin 1. Leikkaa pahvista näytön takaosa 2. Liimaa musta

Lisätiedot

Väritystehtävä VESILINTUJA Kesä tulee muuttolinnun siivin

Väritystehtävä VESILINTUJA Kesä tulee muuttolinnun siivin Väritystehtävä VESILINTUJA Kesä tulee muuttolinnun siivin Suurin osa Lapin linnuista on muuttolintuja. Kaukaisimmat muuttolinnut viettävät talvensa tuhansien kilometrien päässä, Afrikassa tai Intiassa

Lisätiedot

Neliösukat. Luo 56 (70) silmukkaa ja jaa ne tasan 4 puikolle (14 (17 ja 18 s)/puikko)

Neliösukat. Luo 56 (70) silmukkaa ja jaa ne tasan 4 puikolle (14 (17 ja 18 s)/puikko) 1 Neliösukat Koko: naisten S ja L (L koon ohjeella voi tehdä ohuemmasta langasta pienemmillä puikoilla M kokoiset sukat) Isomman koon tiedot suluissa. Koko tarkoittaa tässä sukassa lähinnä leveyttä, pienemmän

Lisätiedot

BALERO AWALE BALERO AWALE. Pelaajia: yksi tai enemmän Suositusikä: 8 + Pelaajia: 2 Suositusikä: 8+

BALERO AWALE BALERO AWALE. Pelaajia: yksi tai enemmän Suositusikä: 8 + Pelaajia: 2 Suositusikä: 8+ BALERO BALERO Ota tikusta kiinni. Anna narun roikkua alaspäin. Yritä heiluttaa napakalla ranneliikkeellä alhaalla roikkuva kartio ylöspäin ja putoamaan tikun päälle. Kuinka monta kertaa peräkkäin onnistut?

Lisätiedot

teetee Saga Tuotekoodi: SAG103

teetee Saga Tuotekoodi: SAG103 teetee Saga Tuotekoodi: SAG103 Leo ja Virpi asusteet Leo huivi Koko: yksi koko Lanka: teetee Saga (harmaa 0004) 200 g, (turkoosi 9577) 350g, teetee Alpakka (1090 valkoinen) 50g Puikot: nro 6 tai käsialan

Lisätiedot

Teema / huopahulinaa / erikoistekniikka

Teema / huopahulinaa / erikoistekniikka Teema / huopahulinaa / erikoistekniikka Kuvat Outi Suihko 44 Taito 5 2012 Varrellinen huopatossu Elina saaren tapaan Näihin jääkarhutöppösiin kelpaa paketoida jalat kylminä syysiltoina. Vaaleat tossut

Lisätiedot

ITSE OMMELLEN FARKUN VETOKETJU A N U T U O M A A A L A

ITSE OMMELLEN FARKUN VETOKETJU A N U T U O M A A A L A ITSE OMMELLEN FARKUN VETOKETJU ANU TUOMAAALA Näillä välineillä onnistut Kaiken ompelun perusta on hyvä ja vankka ompelukone. Jos epäilet koneesi kykyä ja soveltuvuutta ommella vahvaa farkkukangasta ole

Lisätiedot

Perhokalastajan Inari- ja Tenojoki Lohiperhojen sidonta - Asko Jaakola sarvijaakko@msn.com

Perhokalastajan Inari- ja Tenojoki Lohiperhojen sidonta - Asko Jaakola sarvijaakko@msn.com /2+,3(5+2-(16,'217$ -XONDLVXVLVlOWllO\K\HQNDWVDXNVHQNDUYDVLLSLVHQORKLSHUKRQVLGRQWDDQMDWHNQLLNNDDQ(VLW\NVHVVl RQNlVLWHOW\NDXOXVKlNLOlQYLLPHLVWHO\VVlNl\WHWWlYllSROWWRWHNQLLNNDDMRNDWRWHXWHWDDQSDULVWROODMD

Lisätiedot

SUORAOMPELU. Valitse vahvistettu suoraommel kääntämällä tikin pituuden säädin kohtaan S1.

SUORAOMPELU. Valitse vahvistettu suoraommel kääntämällä tikin pituuden säädin kohtaan S1. SUORAOMPELU Suoraommel, neula keskellä Käännä valitsinta niin, että ommelnäytössä näkyy kirjain A. Kiinnitä koneeseen peruspaininjalka. Säädä tikin pituutta kääntämällä säädintä. Normaali tikin pituus

Lisätiedot

Paikkausta ja tuunausta lasten vaatteisiin. Katri Arohonka

Paikkausta ja tuunausta lasten vaatteisiin. Katri Arohonka Paikkausta ja tuunausta lasten vaatteisiin Katri Arohonka Paikkausta korostaen Hello Kitty reikääntyi Lapsen rakas joululahja reikääntyi helmasta. Hän sai valita itse tarrakuvan, joka silitettiin kiinni

Lisätiedot

Ohje kaarrokeneuletakkiin Veera Jussila

Ohje kaarrokeneuletakkiin  Veera Jussila Ohje kaarrokeneuletakkiin www.mehukekkerit.net Veera Jussila lanka: Teetee alpakka, 50g TAI Sandness garn merino ull TAI muu vastaava villalanka 10 cm = 22 silmukkaa 10 cm korkeus = 24 kerrosta puikot:

Lisätiedot

1. Aloitusliike...2. 2. Villihevosen harjan jakaminen molemmille puolille...3. 3. Valkoinen kurki levittää siipensä...6

1. Aloitusliike...2. 2. Villihevosen harjan jakaminen molemmille puolille...3. 3. Valkoinen kurki levittää siipensä...6 24 liikkeen Taiji Sisältö 1. Aloitusliike...2 2. Villihevosen harjan jakaminen molemmille puolille...3 3. Valkoinen kurki levittää siipensä...6 4. Harjaa polvea ja käännä askelta molemmille puolille...7

Lisätiedot

NEULA / KANGAS / LANKA

NEULA / KANGAS / LANKA NEULA / KANGAS / LANKA Neulan, kankaan ja langan valintataulukko NEULAN KANKAAT KOKO 9-11 (70-80) Ohuet kankaat: ohut puuvilla, voilee, silkki, musliini, puuvillaneulokset, trikoo, kreppi, polyester, paita-

Lisätiedot

OLKAINHAMEET MALLI I VIISTOHAME 1(8)

OLKAINHAMEET MALLI I VIISTOHAME 1(8) MALLI I VIISTOHAME 1(8) MALLI I VIISTOHAME 2(8) Viistottu olkainhame laskeutuu edestä suorasti ja takana on tiheä laskostus, joka kiinnittyy yläreunakaitaleeseen. Hameessa on leveät olkaimet ja edessä

Lisätiedot

Tutustu. Innostu. Luo! VilliHelmi Oy

Tutustu. Innostu. Luo! VilliHelmi Oy 1 Yhteen rannekoruun tarvitset: 50 70 kpl n. 4-10 mm erilaisia tsekkiläisiä lasihelmiä, metallihelmiä ja lamppuhelmiä. 5g 10/0 tsekkiläisiä siemenhelmiä n. 100 kpl 4 mm tsekkiläisiä kristallibiconeja kuparinväristä

Lisätiedot

PatternMaker Kaavanpiirto-ohjelma Windows-tietokoneelle. Oppimiskeskus. PDF-versio tästä sivusta. Ulkoiluvaatemakrot. In English.

PatternMaker Kaavanpiirto-ohjelma Windows-tietokoneelle. Oppimiskeskus. PDF-versio tästä sivusta. Ulkoiluvaatemakrot. In English. In English Svensk manual Pääsivu PatternMaker dealers Laskuri käynnistetty 2000-01-01 Sivukartta 5.12.2001 PatternMaker Kaavanpiirto-ohjelma Windows-tietokoneelle Ohjelmaversiot & hinnat Nouda & osta Demoversio

Lisätiedot

Laura von Knorring VEIKEÄ VIRKKAUSKIRJA W S O Y

Laura von Knorring VEIKEÄ VIRKKAUSKIRJA W S O Y Laura von Knorring ukavat MuumiamigurumIT VEIKEÄ VIRKKAUSKIRJA W S O Y TervEtuloa Muumimaailmaani! Minulle Muumit merkitsevät muistoja, tarinoita, seikkailua, luovuutta. Muistan lapsuudessani 90-luvulla

Lisätiedot

FIS-TD-koulutus - varustekontrolli

FIS-TD-koulutus - varustekontrolli FIS-TD-koulutus - varustekontrolli MÄKIHYPPYPUKU URHEILIJAN MITTAUS Urheilijan tulee seistä rennossa asennossa mittauksen aikana. Hänen tulee olla ilman vaatteita ( tyyppiä alushousut sallittu) ja avojaloin.

Lisätiedot

NÄIN NEULOT SUKAN. 1. Silmukoiden luominen. Luo neljällä jaollinen määrä silmukoita ja jaa silmukat 4 puikolle.

NÄIN NEULOT SUKAN. 1. Silmukoiden luominen. Luo neljällä jaollinen määrä silmukoita ja jaa silmukat 4 puikolle. 1. Silmukoiden luominen Luo neljällä jaollinen määrä silmukoita ja jaa silmukat 4 puikolle. Luo silmukat kahdella puikolla tai yhdellä paksummalla puikolla, jotta reunasta tulee tarpeeksi joustava. Tee

Lisätiedot

KANSANHUOLTOMINISTERIÖN JULKAISUJA N:o 22.

KANSANHUOLTOMINISTERIÖN JULKAISUJA N:o 22. Ohjekirjasessa selostettujen jalklntitten kaavat on julkaistu eri liltteenl, jota saa ostaa kauppaliikkeistä ja kansanhuoltolautakunnista. KANSANHUOLTOMINISTERIÖN JULKAISUJA N:o 22. VALMISTAMME ITSE lalhineet

Lisätiedot

ISÄ MIIHKALIN JUMALANPALVELUSVAATTEET

ISÄ MIIHKALIN JUMALANPALVELUSVAATTEET ISÄ MIIHKALIN JUMALANPALVELUSVAATTEET (Isä Miihkali opetusnuken ompeluohjeet löytyvät erikseen Ortoboxista. ) Diakonin o stikari o orari o hihat Papin o alusstikari o epitrakiili o hihat o vyö o kuvevaate

Lisätiedot

Laitilan Jyske ry 5.4.15 Toimintakäsikirja

Laitilan Jyske ry 5.4.15 Toimintakäsikirja Keskivartalolihaskuntoharjoituksia Seuraavassa on muutamia keskivartalon voimaan ja hallintaan keskittyviä harjoituksia. Aluksi esitetyt määrät voivat tuntua isoilta. Voitkin aluksi aloittaa pienemmistä

Lisätiedot

Fredrika. Lanka ja langan menekki

Fredrika. Lanka ja langan menekki -sukat saivat alkunsa halusta todistaa, ettei paksusta langasta neulottujen sukkien tarvitse olla harmaita perusjoustinneulesukkia, joissa on vahvistettu hollantilainen kantapää. -sukkien etupuoli on yksinkertainen

Lisätiedot

Hilma HILMA. Sari Suvanto

Hilma HILMA. Sari Suvanto Hilma Sari Suvanto Hilma on moderni emäntä, jolla on juuret perinteessä, mutta ote tässä päivässä ja ajan hermolla. Hilma on myös Pohjois- Karjalan museon 100-vuotisjuhlavuoden sukkamalli, joka on julkistettu

Lisätiedot

Piha: Nurmikko, muutamia puita, hiekkainen kävelytie. - Annika, Katja, Marika, Paula, Pia, Raman, Sirpa (Tomi, Jarno)

Piha: Nurmikko, muutamia puita, hiekkainen kävelytie. - Annika, Katja, Marika, Paula, Pia, Raman, Sirpa (Tomi, Jarno) Sivu 1 / 6 Tapahtuma: Paikka: Mänttä-Vilppulan vastaanottokeskuksen grilli-ilta Puistokatu 31, Mänttä (asuntojen takapiha) Piha: Nurmikko, muutamia puita, hiekkainen kävelytie. Aika: Keskiviikko 08.05.2013

Lisätiedot

91267 FUGA & FUGA TWEED

91267 FUGA & FUGA TWEED 91267 FUGA & FUGA TWEED Versio 2 91267 UPEASTI KUVIOITU PONCHO LANGAT Fuga (% villaa, % akryyliä. Kerässä noin g =121 m) Fuga Tweed (% villaa, 57% akryyliä, 3% viskoosia. Kerässä noin g = 121 m) NEULETIHEYS

Lisätiedot

VÄLKEKAUNIAINEN. Metsän välke. Annmari Holopainen Alisa Halonen Tinja-Tuulia Lohenoja Käsityöopettajan koulutus, Helsingin yliopisto

VÄLKEKAUNIAINEN. Metsän välke. Annmari Holopainen Alisa Halonen Tinja-Tuulia Lohenoja Käsityöopettajan koulutus, Helsingin yliopisto VÄLKEKAUNIAINEN Metsän välke Annmari Holopainen Alisa Halonen Tinja-Tuulia Lohenoja Käsityöopettajan koulutus, Helsingin yliopisto Välkekauniainen (Lamprodila rutilans) Monen mielestä Suomen jalokuoriaislajiston

Lisätiedot