ISO-HERKKYYS Ilman salamaa tunnelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ISO-HERKKYYS Ilman salamaa tunnelma"

Transkriptio

1 OTA UUSIVUOSI Randy Tanin sommittelussa myös juhlijat tulevat mukaan kuvaan. Tässä hän käytti 16,5 mm:n laajakulmaa. 20

2 TEKSTI // NIKLAS MAJGAARD TALTEEN! Vanha vuosi kääntyy uudeksi pian. On siis aika selvittää, kuinka hyvästellä 2016 ja toivottaa 2017 tervetulleeksi. Keräsimme muutaman vinkin, joita seuraamalla varmistat näyttävät ilotulituskuvat, onnistuneet juhlakuvat ja ylipäätään hyvät otokset vuoden viimeisistä hetkistä. Vuoden loppuessa on hyvä hetki heittäytyä juhlan pyörteisiin. Jos mielessä on juhlien kuvaaminen, uuden vuoden juhlat ovat mainio kohde. Ne ovat täynnä erilaisia tapahtumia ja kohteita, joista saa vangittua näyttäviä kuvia. Samalla saa testata välineitä ja tekniikoita, joita muuten tulee käytettyä harvoin. Uudenvuoden aattona kameraa kannattaa kantaa mukana koko päivä. Kuvattavaa riittää juhlaruoista puolen yön suureen huipennukseen, kun taivas täyttyy raketeista. Onnistuneiden kuvien saaminen juhlivista ihmisistä vuoden pimeimpään aikaan vaatii usein ulkoisen salaman käyttöä. Ilotulitteiden kuvaaminen taas vaatii valmistautumista. Kirkas ilma on paras kuvaamisen kannalta, mutta ei pilvinenkään katastrofi ole. Alla oleva kuva on otettu Marina Bayssa, Singaporessa. Siinä indonesialaisella Randy Tanilla on ollut erinomaiset olosuhteet. Aivan samanlaisia olosuhteista ei Pohjolassa kannata edes haaveilla. Siksi sommittelun merkitys kuvattaessa korostuu entisestään. Rakettien vangitseminen kuvaan ei ole aina helppoa. Jokainen raketti lentää hieman eri korkeudelle, joten sommittelua täytyy jatkuvasti tarkentaa. Randy Tan käytti kuvatessaan edessä seisovaa yleisöä luomaan kontrastia taustalla näkyviin rakennuksiin ja raketteihin. Kannattaa kokeilla myös avoveden ääressä kuvaamista. Silloin raketteja voi peilata vedestä. Aloitamme kierroksemme sisältä ja siirrymme lopuksi ulos. Hyvää uuttavuotta, nauti kuvaamisesta! 21

3 22 LÄHIKUVIA PÖYDÄSTÄ TÄHTISÄTEITÄ HEITÄ KONFETTEJA Konfetit ovat lyömättömän helppo tapa luoda värikkäitä tehosteita muotokuviin juhlissa. Tässä kannattaa käyttää katon kautta heijastettua salamaa, jotta kuvista ei tule rakeisia. Voit käyttää kameran P-ohjelmaa ja salaman ETTL-asetusta. Aseta himmenninaukoksi F5,6 tai suurempi, koska mitä suurempi aukko, sen voimakkaampi taustasumennus. KUVAA JUHLIA SISÄLLÄ Jos haluaa ikuistaa pöydän koristelut ja kattauksen, se kannattaa tehdä ennen kuin ruokailijat istuvat alas. Kuvaaminen on helpompaa silloin kun pöydän ympärillä on enemmän liikkumatilaa. Käytä jalustaa ja valitse pieni ISO-herkkyys ja pitkä valotusaika. Näin saat kuvaan kodikkaan valaistuksen. Mene lähelle ja käytä kuvaamiseen suurta aukkoa. Muotokuviin saa näppärästi näyttävän tehosteen tähtisädetikkujen avulla. Käytä valotusaikana noin 1/20 sekuntia. Pitkä valotusaika tuo kipinöiden liikkeen esiin. Käytä samalla myös salamaa. Se valaisee varsinaisen kohteen ja pysäyttää liikkeen. Käytä aukkona noin F4:ää, koska silloin edusta ja tausta sumenevat mukavasti mutta eivät liikaa.

4 Ilta huipentuu raketteihin, mutta varsinaiset juhlat vietetään sisällä. Juhlien kuvaaminen hämärässä sisällä haastaa valokuvaajan taidot. Onnistuneen lopputuloksen saaminen vaatii sekä keinovalon että sommittelun hallitsemista. Juhlissa tapahtuu yleensä paljon. Varmista siis, että pääkohde hallitsee kuvaa suhteessa taustaan. Tätä voi helpottaa esimerkiksi käyttämällä suurta aukkoa. Silloin tausta sumenee. Myös sommittelulla voi vaikuttaa paljon. Taustan ei nimittäin pitäisi myöskään olla liian sotkuinen tai sekava. Yksinkertainen tausta nostaa pääkohteen esiin. TEKNIIKKA HALTUUN: Sisällä valon vähäisyys vaivaa aina kuvaajaa. Ratkaisu on kuitenkin olemassa: ulkoinen salama ratkaisee ongelman, mutta myös ilman sitä voi saada hyviä otoksia. Säädä aukko ja ISO-arvo mahdollisimman isoksi. Välttele isoimipia ISO-arvoja, koska ne aiheuttavat kohinaa. SALAMA Salamalla voi säädellä valon määrää, mistä on paljon hyötyä sisällä. Salamaa ei kannata koskaan suunnata suoraan kohteeseen, koska silloin ihon sävyt palavat helposti puhki. Salama kannattaa suunnata ylös ja heijastaa valo kohteeseen katon kautta. Tämä onnistuu parhaiten silloin, kun katto on valkoinen. Värilliset katot saattavat muuttaa valon väriä. Epäsuoralla salamalla välttää punaiset silmät, jotka syntyvät salamavalon osuessa suoraan silmänpohjaan. Hyvä valaistus varmistaa, ettei kuvattaessa tarvita suurimpia ISO-arvoja. Ne tekevät kuvista helposti epämiellyttävän rakeisia. ISO-HERKKYYS Ilman salamaa tunnelma säilyy luonnollisempana. Silloin täytyy hallita ISO-asetukset, muuten kuviin tulee kohinaa. Automaattisilla ISO-asetuksilla voi hyvin selvitä. Kannattaa kuitenkin asettaa yläraja käytettävälle ISO-herkkyydelle, silloin välttää kohinan. NÄIN SE TEHDÄÄN: Canon: Paina MENU. Valitse toinen välilehti. Paina ISO-herkkyysasetukset. Aseta rajat kohdissa Valokuvien alue ja Autom. alue. Nikon: Paina MENU ja etsi ISO-herkkyysasetukset. Aseta Autom. ISO-herkkyyssäätö päälle. Valitse haluamasi Suurin herkkyys. ETUNURKASSA JUURI NYT JOS HALUAT PITÄÄ HAUSKAA UUTENA VUO- TENA, LUE VÄLINEOPPAASTA POLAROIDIN SHOTTILASI-KAMERAJALUSTASTA. DIGI-KUVA.FI/VALINEOPAS 23

5 VANGITSE RAKETIT SUOTIMELLA Taiwanin pääkaupungin Taipein tunnetuin kohde, pilvenpiirtäjä Taipei 101, on perinteisesti koko uuden vuoden juhlinnan keskus. Valokuvaaja Richie Chan käytti ND-suodinta, joka suodattaa osan valosta. Sen ansiosta hän pystyi käyttämään pitkää valotusaikaa, joka antoi elävyyttä raketteihin. Tässä kuvassa suljinaika on 30 sekuntia. ALOITA AJOISSA Parhaiten onnistuvat ilotulituksen alussa otetut kuvat. Jokainen ilotulite levittää ilmaan savua. Savua on sitä enemmän, mitä enemmän raketteja on ammuttu. Savu sää yön pimeyden näyttämään utuiselta. Savuisen udun voi häivyttää käyttämällä mahdollisimman pitkää polttoväliä ja kuvaamalla siten räjähdystä mahdollisimman läheltä. PEILAA VEDESTÄ Ilotulitus on näyttävää katsottavaa sellaisenaan, mutta kuvat voivat vaatia lisää syvyyttä. Jos olet veden äärellä, sommittele ilotulitteiden heijastuminen vedenpinnasta etualalle. Jos ilotulituksella on paljon katsojia, heitä voi käyttää elävöittämään etualaa. Myös kaupungin valoilla saa elävyyttä. Tarkkaile valotusaikaa, ettei kuva pala puhki. 24

6 Illallisen jälkeen koittaa juhlien kohokohta ilotulitus. Hyvän lopputuloksen saa käyttämällä jalustaa, sillä se poistaa tärinän. Kannattaa myös hyödyntää kaukolaukaisinta tai kameran itselaukaisinta. Pitkällä valotusajalla saa parhaiten esiin rakettien liikeradat taivaalla. Noin kahden sekunnin valotusajalla saa pitkiä raitoja. Mitä pidempi valotusaika, sitä laajemmat viirut. Katulamput saattavat rajoittaa pitkien valotusaikojen käyttöä. Jos sinulla on harmaasuodin, voit sen avulla käyttää pitempiä valotusaikoja. Siten kuvaan saa helposti lisättyä ylimääräistä vaikuttavuutta. TEKNIIKKA HALTUUN : Hyvä nyrkkisääntö ilotulitteiden kuvaamiseen on, että valotusajan pitää olla riittävän pitkä vangitsemaan ilotulitteen räjähdys mutta riittävän lyhyt välttämään muun valon ylimääräinen vaikutus. Muista kytkeä kuvanvakain pois päältä. Alla on ohjeet siihen, kuinka se tehdään. KÄSISÄÄTÖ Ilotulitteista tuleva valo vaihtelee lentokorkeuden ja sään mukaan. Siksi kameran asetukset kannattaa tarkistaa säännöllisesti. Käsisäätö on hyvä lähtökohta. Aseta valotusajaksi noin kolme sekuntia, ISO 100 ja aukko F10. Mitä pidempää valotusaikaa käytät, sitä enemmän elävyyttä ilotulitekuviin saat. ITSELAUKAISIN Jalustan ja kaukolaukaisimen käyttö lisää ilotulitekuvien onnistumisen mahdollisuutta, sillä niiden ansiosta kamera ei tärähdä. Voit tukea kameran myös penkkiä tai seinää vasten. Voit käyttää myös kameran omaa itselaukaisinta. Kameroissa on usein eri vaihtoehtoja. Tässä lyhyt viive sopii parhaiten, yleensä noin kaksi sekuntia. Pidemmällä ajalla on vaikea saada vangittua oikea hetki. Kaksi sekuntia eteenpäin on helpompi ennustaa kuin kymmenen. NÄIN SE TEHDÄÄN: Canon: Paina kameran yläosassa DRIVE. Valitse valikossa itselaukaisimen viipeeksi kaksi sekuntia. Nikon: Käännä valintakiekko kellosymbolin kohdalle. Säädä itselaukaisimen viive painamalla MENU. Selaa alaspäin C Ajastimet/valotuslukitus. Valitse C3 Itselaukaisin ja aseta aika. ETUNURKASSA JUURI NYT ILOTULITTEITA VOI TALLENTAA MYÖS 360 ASTEEN KAMERALLA. KATSO VIDEO SYDNEYN KUULUISASTA ILOTULITUKSESTA TÄÄLLÄ: DIGI-KUVA.FI/ETUNURKKA Max Blain/Shutterstock.com Kuvat: Shutterstock 25

Tutustu kameraasi käyttöohjeen avulla, syksy2011 osa 2

Tutustu kameraasi käyttöohjeen avulla, syksy2011 osa 2 Digikamerasta kuvakirjaan Tutustu kameraasi käyttöohjeen avulla, syksy2011 osa 2 Hannu Räisänen 2011 Akun ja kortin poisto Akun ja kortin poisto Sisäinen muisti Kamerassa saattaa olla myös sisäinen muisti

Lisätiedot

TEKSTI // POUL SIERSBÆK. Opi käyttämään AUKON ESIVALINTAA. ƒ2.8. ƒ1.4 ƒ2. ƒ4 ƒ5.6 ƒ8 ƒ11 ƒ16 ƒ22 ƒ32. Digikuva 2015

TEKSTI // POUL SIERSBÆK. Opi käyttämään AUKON ESIVALINTAA. ƒ2.8. ƒ1.4 ƒ2. ƒ4 ƒ5.6 ƒ8 ƒ11 ƒ16 ƒ22 ƒ32. Digikuva 2015 TEKSTI // POUL SIERSBÆK Opi käyttämään AUKON ESIVALINTAA ƒ2.8 ƒ1 ƒ1.4 ƒ2 ƒ4 ƒ5.6 ƒ8 ƒ11 ƒ16 ƒ22 ƒ32 36 LUE uudistunut Digikuva Kuvassa käytettiin suurta aukkoa. Näin tausta pehmeni kauniisti ja valokohdat

Lisätiedot

TALVEN TAIKAA! TEKSTI // NIKLAS MAJGAARD

TALVEN TAIKAA! TEKSTI // NIKLAS MAJGAARD TALVEN TAIKAA! TEKSTI // NIKLAS MAJGAARD Kylmä kausi mahdollistaa lumiset maisemaja muotokuvat ja henkeäsalpaavat toimintakuvat. Keräsimme ideoita ja vinkkejä hyvien talvikuvien kuvaamiseen. Talvi on vuodenaika,

Lisätiedot

Valon määrä ratkaisee Aukko

Valon määrä ratkaisee Aukko Valon määrä ratkaisee Aukko syväterävyys Suljinaika ISO liike ja terävyys valoherkkyys ja kohina Valon määrä ratkaisee / ajan esivalinta Bulb käytössä M-tilassa, valottaa niin kauan kuin painetaan laukaisinta

Lisätiedot

VALOKUVAAMINEN PITKÄLLÄ SULJINAJALLA Tomi Mäkelä

VALOKUVAAMINEN PITKÄLLÄ SULJINAJALLA Tomi Mäkelä VALOKUVAAMINEN PITKÄLLÄ SULJINAJALLA Tomi Mäkelä Opinnäytetyö Jyväskylän ammattiopisto, Tekniikan ja liikenteen yksikkö AV-viestintä Maaliskuu 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto 3 2 Välineet 3 3 Kuvaaminen

Lisätiedot

Matkailupalvelujen tuottaja, matkailu 13 Winnova, Rauma

Matkailupalvelujen tuottaja, matkailu 13 Winnova, Rauma Matkailupalvelujen tuottaja, matkailu 13 Winnova, Rauma Rauman kaupungin matkailuneuvoja Sanna Rantalan mukaan joulukuussa tapahtuu paljon. Lapset ja lapsenmieliset voivat ihastella Rauman taitoluistelijoiden

Lisätiedot

POWER TO YOUR NEXT STEP Tartu jokaiseen tilaisuuteen

POWER TO YOUR NEXT STEP Tartu jokaiseen tilaisuuteen POWER TO YOUR NEXT STEP Tartu jokaiseen tilaisuuteen you can 2 Matkamme alkaa Laineet kutsuvat! Lautailukoulu alkaa Digitaalisen järjestelmäkameran teho Vaihda objektiivia, vaihda näkökulmaa Vaihdettavien

Lisätiedot

Kuvaamassa. Kuvassa. ja salaman valoa. digikuva 18 13

Kuvaamassa. Kuvassa. ja salaman valoa. digikuva 18 13 Kuvaamassa Kuvassa sekoitettiin luonnonvaloa ja salaman valoa. 18 digikuva 18 13 Tunnelmallisia Muotokuvia Sisällä Frank Sebastian Hansen Perheet, suvut ja ystävät kokoontuvat talven pimetessä yhteen.

Lisätiedot

Kun yritän luoda täydellisen kuvan, käytän aina tarkoin määriteltyjä

Kun yritän luoda täydellisen kuvan, käytän aina tarkoin määriteltyjä Täydellisen kuvan niksit Kun yritän luoda täydellisen kuvan, käytän aina tarkoin määriteltyjä suuntaviivoja. Kutsun niitä 9 elementiksi. Tässä artikkelissa käyn läpi mitä tarvitsen ja mitä otan huomioon

Lisätiedot

Uudet ominaisuudet. Versio 2.00 BL F00

Uudet ominaisuudet. Versio 2.00 BL F00 Uudet ominaisuudet Versio 2.00 Tämän tuotteen mukana toimitetun asiakirjan sisältämät kuvaukset eivät enää välttämättä vastaa laiteohjelmistopäivitysten seurauksena lisättyjä tai muutettuja ominaisuuksia.

Lisätiedot

404 CAMCORDER CAMCORDERIN & KAMERAN TOIMINTA

404 CAMCORDER CAMCORDERIN & KAMERAN TOIMINTA Suomi Finnish 404 CAMCORDER CAMCORDERIN & KAMERAN TOIMINTA Liitteet ARCHOS 404 -käyttöoppaaseen Katso www.archos.com/manuals ladataksesi tämän käyttöoppaan viimeisimnman version. Versio 1.1 Tämä käyttöopas

Lisätiedot

TEKSTI // FRANK SEBASTIAN HANSEN. Hallitse KUVATYYLIT A S P N F M. Digikuva 2016

TEKSTI // FRANK SEBASTIAN HANSEN. Hallitse KUVATYYLIT A S P N F M. Digikuva 2016 TEKSTI // FRANK SEBASTIAN HANSEN Hallitse KUVATYYLIT A S P N F M L 34 Kuvatyylillä Maisema tulee taivaan sinisestä ja kasvien vihreästä kylläisiä. 1/200 SEKUNTI F10 ISO 200 24 MM Jo kuvausvaiheessa voit

Lisätiedot

Kuvaviestintä. yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tiedottaja Jenni Tiainen Kimpsu-koulutus

Kuvaviestintä. yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tiedottaja Jenni Tiainen Kimpsu-koulutus Kuvaviestintä yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa Tiedottaja Jenni Tiainen Kimpsu-koulutus 7.4.2016 Tuensaajan viestintäohjeet Hankerahoitukseen kuuluu, että hankkeista tiedotetaan avoimesti. Hankkeet

Lisätiedot

Numero hakasuluissa kuvaa sivua, jossa aiheesta kerrotaan enemmän.

Numero hakasuluissa kuvaa sivua, jossa aiheesta kerrotaan enemmän. Pikaopas SUOMI Yleisohje Numero hakasuluissa kuvaa sivua, jossa aiheesta kerrotaan enemmän. Kamera Edestä Takaa 1 Zoom-säädin 2 Laukaisin 3 Salama 4 [ON/OFF] (Virta) 5 Etuvalo 6 Linssi 7 Mikrofoni 8 [

Lisätiedot

Palopaikan dokumentointi. vrk. Tuomas Teräväinen

Palopaikan dokumentointi. vrk. Tuomas Teräväinen Palopaikan dokumentointi vrk. Tuomas Teräväinen 27.11.2018 Luennon sisältö Alkuvaiheen kuvat Kalusto Ilmakuvaus Paikkatutkinta Piirrokset Tallenteiden säilyttäminen 2 Alkuvaiheen kuvat Joskus ratkaiseva

Lisätiedot

I AM YOUR 1 NIKKOR FINDER

I AM YOUR 1 NIKKOR FINDER I AM YOUR FINDER I AM VISUAL PERFECTION Nikon 1 -järjestelmäkameroilla elämäsi vauhdikkaimpien hetkien ikuistaminen onnistuu kätevästi. Vaihdettavalla objektiivilla varustetut Nikon 1 -kamerat ovat erittäin

Lisätiedot

Arvo&Lahja Aktiivinen arki ikäihmisille ja nuorille. Hyvä kuva. Hannu Räisänen Kevät 2017 Osa 1

Arvo&Lahja Aktiivinen arki ikäihmisille ja nuorille. Hyvä kuva. Hannu Räisänen Kevät 2017 Osa 1 Arvo&Lahja Aktiivinen arki ikäihmisille ja nuorille Hyvä kuva Hannu Räisänen Kevät 2017 Osa 1 Luentojen sisältö Osa 1 Kuvaajan oikeudet ja velvollisuudet Hyvän kuvan ominaisuudet Valokuvauksen perusteet

Lisätiedot

TEKSTI // POUL SIERSBÆK. Ohjeet ja tekniikka. Kun eläimiä kuvataan piilokojusta, voi tarkennus lukittua. Digikuva 2015

TEKSTI // POUL SIERSBÆK. Ohjeet ja tekniikka. Kun eläimiä kuvataan piilokojusta, voi tarkennus lukittua. Digikuva 2015 TEKSTI // POUL SIERSBÆK Kun eläimiä kuvataan piilokojusta, voi tarkennus lukittua esimerkiksi ruohoon. Se vältetään tarkentamalla käsin. Ohjeet ja tekniikka TARKENNA 72 KÄSIN Käsin tarkentamalla pärjäät

Lisätiedot

IHMEEL- LINEN KUU TEKSTI // KRISTOFFER ENGBO

IHMEEL- LINEN KUU TEKSTI // KRISTOFFER ENGBO IHMEEL- LINEN KUU TEKSTI // KRISTOFFER ENGBO Ennemmin tai myöhemmin moni kuvaaja innostuu yötaivaan valopilkusta. Keräsimme vinkkejä, joiden avulla onnistut kuukuvauksessa. Mukana on myös tärkeitä päivämääriä.

Lisätiedot

NEX-3/NEX-5/NEX-5C A-DTS-100-12(1) 2010 Sony Corporation

NEX-3/NEX-5/NEX-5C A-DTS-100-12(1) 2010 Sony Corporation NEX-3/NEX-5/NEX-5C Tämän laiteohjelmistopäivityksen uudet toiminnot ja niiden toiminta on kuvattu tässä. Käyttöopas ja mukana toimitetulla CD-ROM-levyllä oleva α-käsikirja sisältävät lisätietoja. 2010

Lisätiedot

Aloitusopas SUOMI CEL-SV5TA260

Aloitusopas SUOMI CEL-SV5TA260 Aloitusopas SUOMI CEL-SV5TA260 Pakkauksen sisältö Tarkista ennen käyttöä, sisältääkö kameran pakkaus seuraavat osat. Jos jokin osista puuttuu, ota yhteys kameran jälleenmyyjään. Kamera Akku NB-13L* 1 Latauslaite

Lisätiedot

TEKSTI // KRISTOFFER ENGBO KURKISTA LÄHELLE

TEKSTI // KRISTOFFER ENGBO KURKISTA LÄHELLE TEKSTI // KRISTOFFER ENGBO KURKISTA LÄHELLE Folio, värikäs paperiarkki tai sopivasti aseteltu käsi ja oikean painikkeen painaminen vie makrokuvat uusiin ulottuvuuksiin. Lähikuvanikseillämme makrokuvaamista

Lisätiedot

SISÄLTÖ SISÄLTÖ. Esittely. Käyttövinkkejä. Digitaalinen yönäkö-monokulaari SISÄLTÖ DENVER NVI-500 DENVER NVI-500

SISÄLTÖ SISÄLTÖ. Esittely. Käyttövinkkejä. Digitaalinen yönäkö-monokulaari SISÄLTÖ DENVER NVI-500 DENVER NVI-500 SISÄLTÖ SISÄLTÖ Digitaalinen yönäkö-monokulaari Käyttöohje Malli: SISÄLTÖ Esittely 3 Käyttövinkkejä 4 Osien esittely 5 7 Paristojen asennus 7 Virta päälle 8 Virran sammuttaminen 8 Ympäristön tarkkailu

Lisätiedot

Loistavien kuvien ottaminen ON helppoa! Parempia kuvia Image Stabilizer (kuvanvakain) -objektiiveilla

Loistavien kuvien ottaminen ON helppoa! Parempia kuvia Image Stabilizer (kuvanvakain) -objektiiveilla Loistavien kuvien ottaminen ON helppoa! Parempia kuvia Image Stabilizer (kuvanvakain) -objektiiveilla Tuleeko kuvistasi usein epäselviä? Ratkaisu on Canon IS* -objektiivi! Hieno kuva! Vai onko? Kun suurennat

Lisätiedot

Digikuvaus selkokielellä

Digikuvaus selkokielellä Petri Ilmonen JA HEIKKI LINDBERG Digikuvaus selkokielellä Sisällysluettelo Saatesanat 3 5 Ohjeita kuvaajalle 34 Johdanto Digitaalisen valokuvaamisen osaamissisällöt 1 Digitaalinen kuva 1.1 Perinteinen

Lisätiedot

Millainen on hyvä kuva? Anna-Kaarina Perko

Millainen on hyvä kuva? Anna-Kaarina Perko Millainen on hyvä kuva? Anna-Kaarina Perko MILLAINEN ON HYVÄ KUVA? Oletko usein miettinyt mikä saa kuvan näyttämään hyvältä ja nousemaan esille satojen kuvien joukosta? Miksi joku kuva voittaa kilpailut

Lisätiedot

Digitaalisen järjestelmäkameran käyttö Kuva-Artesaani Marko Koivistoinen http://www.peda.net/veraja/kuopio/kansalaisopisto/kuvataide/valokuvaus Kurssin sisältö Järjestelmäkameran perusrakenne Toiminta

Lisätiedot

PhotoPC 650-kameran poistaminen pakkauksesta. Varmista, että olet saanut kaikki alla olevat osat. PhotoPC 650 -kamera. kantohihna videokaapeli

PhotoPC 650-kameran poistaminen pakkauksesta. Varmista, että olet saanut kaikki alla olevat osat. PhotoPC 650 -kamera. kantohihna videokaapeli EPSON R Aluksi -kameran poistaminen pakkauksesta Varmista, että olet saanut kaikki alla olevat osat. -kamera Mac-sovitinkaapeli ohjelmisto (tyyppi ja määrä vaihtelevat maakohtaisesti) kantohihna videokaapeli

Lisätiedot

Asiat jotka sinun pitäisi tietää ja hallita ennen hyvien valokuvien ottamista

Asiat jotka sinun pitäisi tietää ja hallita ennen hyvien valokuvien ottamista Kunnon Kuvan ABC Asiat jotka sinun pitäisi tietää ja hallita ennen hyvien valokuvien ottamista Kamerassa on himmennin, jolla määrätään aukon koko. Suljin taas määrää kuinka kauan valoa päästetään kennolle.

Lisätiedot

myrskykuvia dramaattisia KUVAAMASSA

myrskykuvia dramaattisia KUVAAMASSA KUVAAMASSA dramaattisia myrskykuvia Karsten Bidstrup Rankka sade ja raivoava tuuli pitävät useimmat meistä poissa ulkoa. Tähän vuodenaikaan kuvausretki vaatiikin reipasta asennetta, mutta synkkä maisema

Lisätiedot

Valaisukurssi. TT-Kamerat, kevät 2010 Jari Huilla. Lisenssi: Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Tarttuva 1.0 Suomi

Valaisukurssi. TT-Kamerat, kevät 2010 Jari Huilla. Lisenssi: Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Tarttuva 1.0 Suomi Valaisukurssi TT-Kamerat, kevät 2010 Jari Huilla Lisenssi: Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Tarttuva 1.0 Suomi Aikataulusta 12.4.: Salamavalaisun perusasiat ja yhden salaman käyttö potrettivalaisussa

Lisätiedot

KESÄÄ KUVAA LOMATEEMA

KESÄÄ KUVAA LOMATEEMA SUURI LOMATEEMA TEKSTI // NIKLAS MAJGAARD, CAROLINE SCHMIDT JA DANIEL LEZANO KUVAA KESÄÄ Kesäaika on valokuvausaikaa. Kesällä 2016 voit koetella taitojasi ja kuvata uusia aiheita, käyttää salamaa, vaikka

Lisätiedot

DIMLITE Daylight. Sähkönumero 2604221. Käyttöohje

DIMLITE Daylight. Sähkönumero 2604221. Käyttöohje DIMLITE Daylight Sähkönumero 2604221 Käyttöohje T1 / T2 sisääntulot Yksittäispainikeohjaus Nopea painallus Tx painikkeesta sytyttää valaistuksen sytytyshetkellä valitsevaan päivänvalotilanteeseen tai viimeisimmäksi

Lisätiedot

SLT-A33/SLT-A55/SLT-A55V

SLT-A33/SLT-A55/SLT-A55V SLT-A33/SLT-A55/SLT-A55V Tässä on kuvattu laiteohjelmistopäivityksen uudet toiminnot ja niiden toimintatavat. Katso Käyttöopas. 2011 Sony Corporation A-E1M-100-11(1) Käytettävissä olevat toiminnot Tämä

Lisätiedot

Sisällysluettelo Toimintohaku. Asetusten haku MENU/ Hakemisto. Cyber-shot-käsikirja DSC-HX5/HX5V/HX5C. 2010 Sony Corporation 4-172-670-12(1)

Sisällysluettelo Toimintohaku. Asetusten haku MENU/ Hakemisto. Cyber-shot-käsikirja DSC-HX5/HX5V/HX5C. 2010 Sony Corporation 4-172-670-12(1) Cyber-shot-käsikirja DSC-HX5/HX5V/HX5C 2010 Sony Corporation 4-172-670-12(1) FI Käsikirjan käyttäminen Voit siirtyä vastaavalle sivulle napsauttamalla oikeassa yläkulmassa olevaa painiketta. Tämä on kätevää

Lisätiedot

TIINA PUPUTTI Y KSINKERTAISUUS. Davide Cerati on Pohjois-Italiassa toimiva ammattivalokuvaaja,

TIINA PUPUTTI Y KSINKERTAISUUS. Davide Cerati on Pohjois-Italiassa toimiva ammattivalokuvaaja, Cerati on innostunut henkilökohtaisesta projektistaan Enkelit. Kuvien ideat syntyvät usein kuvaustilanteessa inspiraatio tulee malleista ja tunnelmasta. TIINA PUPUTTI Davide Cerati on Pohjois-Italiassa

Lisätiedot

High Dynamic Range. Simo Veikkolainen 6.9.2010

High Dynamic Range. Simo Veikkolainen 6.9.2010 High Dynamic Range Simo Veikkolainen 6.9.2010 High Dynamic Range High Dynamic Range: kuvantamista jossa kuvaan saadaan laajempi dynamiikka kuin mitä kamera pystyy tallentamaan Dynamiikalla tarkoitetaan

Lisätiedot

MP5. Pika-aloitusopas

MP5. Pika-aloitusopas MP5 Pika-aloitusopas Kameraan tutustuminen Ylhäältä Suljinpainike Kaiutin Virtapainike Edestä Salamavalo Itselaukaisimen merkkivalo Hihnan silmukka Objektiivi Mikrofoni Alhaalta Paristokotelon luukku Jalustan

Lisätiedot

SG520 Series. Käyttöohje Bolyguard Small riistakamera. Sivu 1

SG520 Series. Käyttöohje Bolyguard Small riistakamera. Sivu 1 1 Yleiskatsaus Käyttöohje Bolyguard Small riistakamera SG520 Series Sivu 1 1 Yleiskatsaus Sisältö 1 Yleiskatsaus... 3 1.1 Kameran rakenne... 3 1.2 Yleinen kuvaus... 4 1.3 Näyttö... 4 1.4 Kuvien ja videoiden

Lisätiedot

Miten otan ja poistan valokuvia?

Miten otan ja poistan valokuvia? Miten otan ja poistan valokuvia? Miten otan valokuvia? 1. Takakamera 2. Etukamera selfie 3. Näyttökuva Mihin kuvat tallentuvat? Miten poistan kuvia? + Kuvausharjoituksia ja vinkkejä valokuvaamiseen Miten

Lisätiedot

PANASONIC NV-GS120EG. Digitaalivideokamera. Käyttöohje

PANASONIC NV-GS120EG. Digitaalivideokamera. Käyttöohje PANASONIC NV-GS120EG Digitaalivideokamera Käyttöohje Sodankylän kunta puh 040 73 511 63 Elokuvakasvatus Sodankylässä fax 016 618 155 Vasantie 11 email tommi.nevala@sodankyla.fi 99600 SODANKYLÄ 1 PANASONIC

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. SONY CYBER-SHOT DSC-S930 http://fi.yourpdfguides.com/dref/2150508

Käyttöoppaasi. SONY CYBER-SHOT DSC-S930 http://fi.yourpdfguides.com/dref/2150508 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet, koko, lisävarusteet

Lisätiedot

valo Valokuvauksessa käytettävien valonlähteiden

valo Valokuvauksessa käytettävien valonlähteiden Vallitseva valo Valokuvauksessa käytettävien valonlähteiden joukossa kotien, työpaikkojen, katujen ja julkisten tilojen keinovalaistusta ei pidetä juuri arvossa. Päivänvalo on luonnollisin valonlähde.

Lisätiedot

bloggie - hauska ja helppo Mobile HD Snap -kamera

bloggie - hauska ja helppo Mobile HD Snap -kamera Tiedote 7.1.20100 bloggie - hauska ja helppo Mobile HD Snap -kamera Pieni ja kompakti MHS-PM5/PM5K ja MHS-CM5 tallentaa 1920x1080 teräväpiirtoisia MP4-videoita ja viiden megapikselin valokuvia. Tyylikäs,

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. SONY CYBER-SHOT DSC-H20 http://fi.yourpdfguides.com/dref/2150377

Käyttöoppaasi. SONY CYBER-SHOT DSC-H20 http://fi.yourpdfguides.com/dref/2150377 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet, koko, lisävarusteet

Lisätiedot

P6SLite ohjaus- ja zoom komennot

P6SLite ohjaus- ja zoom komennot 1, Ohjaus zoom -toiminnot P6SLite ohjaus- ja zoom komennot Osa 1 pikanäppäintoiminnon Valitse APP-käyttöliittymää ja APP ilmestyy toimintopainikkeeseen. Paina + = ZOOM +, paina - = ZOOM-. 2, Manuaalinen

Lisätiedot

VALOKUVAUKSEN PERUSTEET

VALOKUVAUKSEN PERUSTEET VALOKUVAUKSEN PERUSTEET Sampsa Sulonen sampsa.sulonen@suomenlatu.fi +358408343174 @sampsasulo Kameroiden ominaisuudet Kennon koko ja sen vaikutukset Megapikselimäärät Peilitön tai peilillinen Tarkennuksen

Lisätiedot

LENS EF28 135mm f/3.5 5.6 IS USM. Käyttöohjeet

LENS EF28 135mm f/3.5 5.6 IS USM. Käyttöohjeet LENS EF28 135mm f/3.5 5.6 IS USM FIN Käyttöohjeet Suomenkieliset käyttöohjeet Kiitämme Canon-tuotteen hankinnasta. Canon EF28 135mm f/3,5 5,6 IS USM on EOSkameroihin kehitetty tehokas objektiivi, joka

Lisätiedot

Lintuja eri vuodenaikoina

Lintuja eri vuodenaikoina 3 Lintuja tapaa kaikkina vuodenaikoina, ja kuvattavaa riittää. Monelle peippo tuo kevään. 300 mm [480 mm], f5.6, 1/500 s, ISO 100. Kari Auvinen Lintujen seuraaminen on mukavaa puuhaa ehkäpä siksi kuvia

Lisätiedot

NIKON COOLPIX S3000 NIKON DSLR D3100 AP-SYSTEMS - KAMERATARJOUKSET. Tarjoushinta 139,- Nikon 3100 + Tamron 18-200 mm pakettihintaan 599,-

NIKON COOLPIX S3000 NIKON DSLR D3100 AP-SYSTEMS - KAMERATARJOUKSET. Tarjoushinta 139,- Nikon 3100 + Tamron 18-200 mm pakettihintaan 599,- Sivu 1 NIKON COOLPIX S3000 139,- 5640000172 NIKON COOLPIX S3000 SORT VMA541E1 EAN: 018208918966 139 NIKON DSLR D3100 Nikon 3100 + Tamron 18-200 mm pakettihintaan 599,- Sivu 2 PENTAX OPTIO S1 139,50 PENTAX

Lisätiedot

Riistakameran käyttöohje

Riistakameran käyttöohje Riistakameran käyttöohje Sisällysluettelo I. Pikakäyttöönotto... 2 1. Etupaneeli... 2 2. Alaosa ja virtakytkin... 3 Automaattinen infrapunakuvaustila... 3 Testitila... 3 Liitännät... 3 3. Patterin asettaminen...

Lisätiedot

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Sana kampanja on peräisin ranskalaisesta sanasta campagne ja tarkoittaa että, pyritään vaikuttamaan

Lisätiedot

NEX-3/5/5C/C3 NEX-VG10/VG10E

NEX-3/5/5C/C3 NEX-VG10/VG10E NEX-3/5/5C/C3 NEX-VG10/VG10E Tämän laiteohjelmapäivityksen uudet toiminnot ja niiden käyttö on kuvattu jäljempänä. Jos haluat lisätietoja, katso kameran/videokameran ja LA-EA2- kiinnityssovittimen mukana

Lisätiedot

Paikantavan turvapuhelimen käyttöohje

Paikantavan turvapuhelimen käyttöohje Paikantavan turvapuhelimen käyttöohje Stella Turvapuhelin ja Hoiva Oy Tämä ohje kertoo miten paikantavaa turvapuhelinta käytetään Stella Turvapuhelin ja Hoiva Oy Mannerheimintie 164 00300 Helsinki Sisällysluettelo

Lisätiedot

Sisällysluettelo Toimenpidehaku. Asetukset-haku MENU/ Hakemisto. Cyber-shot-käsikirja DSC-WX5/WX5C. 2010 Sony Corporation 4-194-689-12(1)

Sisällysluettelo Toimenpidehaku. Asetukset-haku MENU/ Hakemisto. Cyber-shot-käsikirja DSC-WX5/WX5C. 2010 Sony Corporation 4-194-689-12(1) Cyber-shot-käsikirja DSC-WX5/WX5C 2010 Sony Corporation 4-194-689-12(1) FI Tietoja tämän käsikirjan käytöstä Napsauta oikeassa yläkulmassa olevaa painiketta, kun haluat siirtyä vastaavalle sivulle. Siitä

Lisätiedot

Valokuvauksen opintopiiri

Valokuvauksen opintopiiri Valokuvauksen opintopiiri Valokuvaus on maalaamista valolla kameraa käyttäen. (tuntematon ajattelija) Valokuvaus on menetelmä, jossa valokuvia talletetaan valoherkälle materiaalille kameran avulla. Perinteisessä

Lisätiedot

ph-pikatestin käyttöohje

ph-pikatestin käyttöohje ph-pikatestin käyttöohje TÄRKEÄÄ LUE HUOLELLISESTI ENNEN KÄYTTÖÄ SÄILYTÄ TALLESSA MYÖHEMPÄÄ KÄYTTÖÄ VARTEN VAROITUKSET: - Tätä tuotetta ei ole tarkoitettu käytettäväksi muuhun kuin tässä ohjeessa osoitettuun

Lisätiedot

Cyber-shot-käsikirja DSC-S730. Sisällysluettelo. Hakemisto VNAPSAUTA!

Cyber-shot-käsikirja DSC-S730. Sisällysluettelo. Hakemisto VNAPSAUTA! VNAPSAUTA! Sisällysluettelo Peruskäyttö Valikon käyttäminen Digitaalikamera Cyber-shot-käsikirja DSC-S730 Ennen laitteen käyttöä lue tämä käsikirja sekä käyttöopas ja Cyber-shot-edistyneen käytön opas

Lisätiedot

Sisällysluettelo Toimintohaku. Asetusten haku MENU/ Hakemisto. Cyber-shot-käsikirja DSC-W320/W330. 2010 Sony Corporation 4-166-051-12(1)

Sisällysluettelo Toimintohaku. Asetusten haku MENU/ Hakemisto. Cyber-shot-käsikirja DSC-W320/W330. 2010 Sony Corporation 4-166-051-12(1) Cyber-shot-käsikirja DSC-W320/W330 2010 Sony Corporation 4-166-051-12(1) FI Käsikirjan käyttäminen Voit siirtyä vastaavalle sivulle napsauttamalla oikeassa yläkulmassa olevaa painiketta. Tämä on kätevää

Lisätiedot

Trimble S7: SureScan, pistepilvet ja VISION-kuvantaminen tee näin Kari Tenhunen Geotrim Kä K y ä tt t äj t äpäivä v t ä

Trimble S7: SureScan, pistepilvet ja VISION-kuvantaminen tee näin Kari Tenhunen Geotrim Kä K y ä tt t äj t äpäivä v t ä Trimble S7: SureScan, pistepilvet ja VISION-kuvantaminen tee näin Kari Tenhunen Sisältö Työn perustaminen ja siihen liittyvät asetukset VISION-teknologian hyödyntämien Prismanhaku Kuvien ottaminen lisätietona

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Live-View-kauko-ohjain

Live-View-kauko-ohjain Live-View-kauko-ohjain RM-LVR1 Tämä käsikirja täydentää yksikön käyttöohjeita. Käsikirjassa esitellään eräitä lisättyjä tai muutettuja toimintoja sekä kuvataan niiden toimintaa. Lue myös yksikön käyttöohjeet.

Lisätiedot

Sony-kameroille KÄYTTÖOPAS

Sony-kameroille KÄYTTÖOPAS Sony-kameroille KÄYTTÖOPAS Kiitos, kun ostit Nissin-tuotteen Lue ennen salamalaitteen käyttöä tämä opas ja kamerasi käyttöoppaan salamakuvausta koskevat kohdat huolellisesti läpi, jotta ymmärrät laitteen

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. SONY DSC-TX5 http://fi.yourpdfguides.com/dref/2806902

Käyttöoppaasi. SONY DSC-TX5 http://fi.yourpdfguides.com/dref/2806902 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet, koko, lisävarusteet

Lisätiedot

Käyttöopas kahden kameran väliseen tiedostojen siirtoon

Käyttöopas kahden kameran väliseen tiedostojen siirtoon Canon-digitaalikamera Käyttöopas kahden kameran väliseen tiedostojen siirtoon Sisällysluettelo Johdanto....................................... 1 Kuvien siirtäminen langattomassa yhteydessä........ 2 Kameran

Lisätiedot

Johdanto. 1 Johdanto Elite-3x. Aloitus. Painikkeet ja säätimet

Johdanto. 1 Johdanto Elite-3x. Aloitus. Painikkeet ja säätimet Johdanto Painikkeet ja säätimet VIRTA, TAUSTAVALO: Virta päälle/ pois ja taustavalon taso Nuolinäppäin: Tällä ohjataan kohdistinta ja valitaan valikoiden vaihtoehtoja Taajuus: Tällä painikkeella valitaan

Lisätiedot

sivu 1 Verkkopäätteen muuttaminen Anvian uuteen tekniikkaan Ohje käy seuraaviin verkkopäätteisiin

sivu 1 Verkkopäätteen muuttaminen Anvian uuteen tekniikkaan Ohje käy seuraaviin verkkopäätteisiin sivu 1 Verkkopäätteen muuttaminen Anvian uuteen tekniikkaan Ohje käy seuraaviin verkkopäätteisiin Zyxel Prestige 645 ISP Zyxel Prestige 645 WEB Zyxel Prestige 645R Zyxel Prestige 645 Ennen aloitusta tarkista,

Lisätiedot

Kotkaliikkuu.fi. Ohjeita seuroile ja yhteisöille palvelun käytöstä

Kotkaliikkuu.fi. Ohjeita seuroile ja yhteisöille palvelun käytöstä Kotkaliikkuu.fi Ohjeita seuroile ja yhteisöille palvelun käytöstä Tunnukset Tarvitset käyttäjätunnuksen ja salasanan käyttääksesi palvelua. Tunnukset ovat usein yhteisölle yhteiset. Henkilökohtaisia tunnuksia

Lisätiedot

Digikamera tutuksi 2016/12

Digikamera tutuksi 2016/12 Digikamera tutuksi 2016/12 Ohjelma 9-11 teoria ja oman kameran asetukset 11.00 harjoitustehtävät, ryhmäjako opettajien esittely 11-11.30 tauko paikalla eväät tai kahvila 12-n.14 kuvausharjoituksia, puoli

Lisätiedot

Upeita kuvia heikossakin valossa

Upeita kuvia heikossakin valossa Tiedote 6.8.2009 Upeita kuvia heikossakin valossa Uudet TX1 ja WX1 -mallit ovat yhteensopivia oman henkilökohtaisen valokuvaajan, Party-shot IPT-DS1:n kanssa. Sonyn Cyber-shot TX1 ja WX1 -kamerat esittelevät

Lisätiedot

CROSSTRAINER (Model E 7000P)

CROSSTRAINER (Model E 7000P) CROSSTRAINER (Model E 7000P) Kuva 1 Poista pultit (C4) tiivisterenkaat (C5) ja mutterit (C6) takavakaajasta (C). Laita kaksi pulttia (C4) takavakaajan läpi, kiinnittääksesi kannattimen laitteeseen (A),

Lisätiedot

Picasa 3 -kuvankäsittelyopas, osa 1, valokuvien muokkaus tutuksi

Picasa 3 -kuvankäsittelyopas, osa 1, valokuvien muokkaus tutuksi Picasa 3 -kuvankäsittelyopas, osa 1, valokuvien muokkaus tutuksi Valokuvien muokkaaminen Käynnistettyäsi Picasa-ohjelman, eteesi avautuu niin sanottu arkistonäkymä. Näet täältä olemassa olevia valokuvia.

Lisätiedot

SOMMITTELUN TAIT. ensin havaita kohteensa ja sen jälkeen kehystää se kuvallisesti alun perin kolmiulotteisesta

SOMMITTELUN TAIT. ensin havaita kohteensa ja sen jälkeen kehystää se kuvallisesti alun perin kolmiulotteisesta 2,1 5,3 7,4 SOMMITTELUN TAIT TEKSTI // FRANK SEBASTIAN HANSEN Kun kameratekniikka on hallussa, seuraavana askeleena on sommittelun hallinta. Parhaimmissa kuvissa on onnistunut sommittelu, ja siinä kannattaa

Lisätiedot

Canon/Nikon DSLR-kameroihin KÄYTTÖOPAS

Canon/Nikon DSLR-kameroihin KÄYTTÖOPAS Canon/Nikon DSLR-kameroihin KÄYTTÖOPAS Kiitos, kun ostit Nissin-tuotteen Lue ennen salamalaitteen käyttöä tämä opas ja tarpeelliset kohdat kamerasi käyttöoppaasta, jotta ymmärtäisit laitteen toiminnan

Lisätiedot

Uudet ominaisuudet. Versio 4.10

Uudet ominaisuudet. Versio 4.10 Uudet ominaisuudet Versio 4.10 Tämän tuotteen mukana toimitetun asiakirjan sisältämät kuvaukset eivät enää välttämättä vastaa laiteohjelmistopäivitysten seurauksena lisättyjä tai muutettuja ominaisuuksia.

Lisätiedot

NEX-3/NEX-5/NEX-5C A-DRJ-100-12(1) 2010 Sony Corporation

NEX-3/NEX-5/NEX-5C A-DRJ-100-12(1) 2010 Sony Corporation NEX-3/NEX-5/NEX-5C Tässä esitteessä on kuvattu tämän laiteohjelmapäivityksen sisältämät 3Dtoiminnot. Lisätietoja on Käyttöoppaassa ja mukana toimitetun CD-ROMlevyn α Käsikirjassa. 2010 Sony Corporation

Lisätiedot

Digitaalinen järjestelmäkamera Käyttö- ja vianmääritysopas

Digitaalinen järjestelmäkamera Käyttö- ja vianmääritysopas 2-689-106-62 (1) Ennen käyttöä Kuvaustoimintojen käyttäminen Digitaalinen järjestelmäkamera Käyttö- ja vianmääritysopas 100 DSLR-A100 Katselutoimintojen käyttäminen Valikon käyttö Tietokoneen käyttäminen

Lisätiedot

TÄSMÄLLISIÄ VALOTUKSIA HISTOGRAMMILLA

TÄSMÄLLISIÄ VALOTUKSIA HISTOGRAMMILLA TÄSMÄLLISIÄ VALOTUKSIA HISTOGRAMMILLA Poul Siersbæk Kuvan oikea valotus voidaan arvioida tarkastelemalla sen histogrammia kameran näytöltä. SIITÄ NÄKYY TARKALLEEN, ONKO JOTAIN VINOSSA. SE PÄTEE MYÖS KONTRASTIIN

Lisätiedot

Tärkeää: Nähdäksesi täydentäviä ohjeita, katso yksityiskohtaisempi käyttöohje (97711) osoitteessa www.fermax.com.

Tärkeää: Nähdäksesi täydentäviä ohjeita, katso yksityiskohtaisempi käyttöohje (97711) osoitteessa www.fermax.com. SMILE PERUSNÄYTTÖ Tärkeää: Nähdäksesi täydentäviä ohjeita, katso yksityiskohtaisempi käyttöohje (97711) osoitteessa www.fermax.com. Näppäimet Audio ja lopetusnäppäin Vastaanota puhelu tällä näppäimellä

Lisätiedot

1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle

1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle 1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle TrendyNailWraps kynsikalvot on valmistettu yhdysvalloissa erityiselle laminoidulle pinnalle joka on niin kestävä että sen päälle voidaan karhentamisen jälkeen

Lisätiedot

Käyttöohje. Autojen kojelautakamera CCT Ennen tämän tuotteen käyttöä lue tämä käyttöohje. huolellisesti ja kokonaan.

Käyttöohje. Autojen kojelautakamera CCT Ennen tämän tuotteen käyttöä lue tämä käyttöohje. huolellisesti ja kokonaan. Käyttöohje Autojen kojelautakamera CCT-1210 www.denver-electronics.com Ennen tämän tuotteen käyttöä lue tämä käyttöohje huolellisesti ja kokonaan. 1 Tuotteen rakenne 1. LCD-näyttö 2. Ylös/mykistys 3. Valikko

Lisätiedot

X-TRE Power Box. 1. Asennus

X-TRE Power Box. 1. Asennus X-TRE Power Box Asennus ja käyttöohje Malli XT-S01 Tuote käy seuraaviin SUZUKIN moottoripyöriin: GSX-R600 (2006-2010), GSX-R750 (2006-2010), GSX-R1000 (2005-2010), GSX1300R Hayabusa (2008-2010), B-King

Lisätiedot

Sisällysluettelo Toimenpidehaku. Asetukset-haku MENU/ Hakemisto. Cyber-shot-käsikirja DSC-TX5. 2010 Sony Corporation 4-174-215-12(1)

Sisällysluettelo Toimenpidehaku. Asetukset-haku MENU/ Hakemisto. Cyber-shot-käsikirja DSC-TX5. 2010 Sony Corporation 4-174-215-12(1) Cyber-shot-käsikirja DSC-TX5 2010 Sony Corporation 4-174-215-12(1) FI Tietoja tämän käsikirjan käytöstä Napsauta oikeassa yläkulmassa olevaa painiketta, kun haluat siirtyä vastaavalle sivulle. Siitä on

Lisätiedot

Käyttöopas. Tuetut kameramallit. Osien tunnistus. Valmistelut. Kuvaaminen

Käyttöopas. Tuetut kameramallit. Osien tunnistus. Valmistelut. Kuvaaminen Tämä on avuksi, kun herättää käyttöön liittyviä ongelmia tai kysymyksiä. Tuetut kameramallit Osien tunnistus Valmistelut Purkaminen Pariston asettaminen ja kameran yhdistäminen Bluetooth -toimintoon Tahattomien

Lisätiedot

Digitaalisen SLR-kameran laiteohjelmiston päivittäminen

Digitaalisen SLR-kameran laiteohjelmiston päivittäminen Digitaalisen SLR-kameran laiteohjelmiston päivittäminen Kiitos, että valitsit Nikon-tuotteen. Tämä opaskirja kuvaa, miten laiteohjelma päivitetään. Jos et ole varma, että voit tehdä päivityksen, päivitys

Lisätiedot

Rider 20 Rider 20:ssä on kolme näppäintä, joita käytetään useisiin eri tarkoituksiin.

Rider 20 Rider 20:ssä on kolme näppäintä, joita käytetään useisiin eri tarkoituksiin. Pikaopas Rider Rider :ssä on kolme näppäintä, joita käytetään useisiin eri tarkoituksiin. 1 Näppäintoiminnot YLÖS (1) ALAS (3) Paina pitkään kytkeäksesi taustavalon Paina mittaritilassa lyhyesti vierittääksesi

Lisätiedot

ELOKUVATYÖKALUN KÄYTTÖ ANIMAATION LEIKKAAMISESSA. Kun aloitetaan uusi projekti, on se ensimmäisenä syytä tallentaa.

ELOKUVATYÖKALUN KÄYTTÖ ANIMAATION LEIKKAAMISESSA. Kun aloitetaan uusi projekti, on se ensimmäisenä syytä tallentaa. ELOKUVATYÖKALUN KÄYTTÖ ANIMAATION LEIKKAAMISESSA Kun aloitetaan uusi projekti, on se ensimmäisenä syytä tallentaa. Projekti kannattaa tallentaa muutenkin aina sillöin tällöin, jos käy niin ikävästi että

Lisätiedot

Pokkarista kaikki irti

Pokkarista kaikki irti Pokkarista kaikki irti Parempia kuvia pinnan alta kompaktikameralla Sisältö Miksi sukelluskuvaus on vaikeaa? Pokkariko mukaan pinnan alle? Miten onnistua pokkarilla? Miten kuva rakennetaan? Miten kehittyä

Lisätiedot

PDA CAM KÄYTTÖOPAS PDA CAM

PDA CAM KÄYTTÖOPAS PDA CAM PDA CAM KÄYTTÖOPAS Fi 1 Suomi Käyttäjän käsikirja Sisällys Valmistelut... 2 Pakkauksen sisältö... 2 Järjestelmävaatimukset... 2 PDA Cam -kamera... 3 PDA Cam -kameran osat... 3 Asentaminen... 4 Laitteiston

Lisätiedot

Ajastin tarjoaa erilaisia toimintoja, kuten "Clock Display", "sekuntikello", "lähtölaskenta", "CountUp", "jaksoajastimen ja "Fight Gone Bad" -ajastin.

Ajastin tarjoaa erilaisia toimintoja, kuten Clock Display, sekuntikello, lähtölaskenta, CountUp, jaksoajastimen ja Fight Gone Bad -ajastin. 6-DIGIT CROSSFIT TIMER Ajastin tarjoaa erilaisia toimintoja, kuten "Clock Display", "sekuntikello", "lähtölaskenta", "CountUp", "jaksoajastimen ja "Fight Gone Bad" -ajastin. Lisäksi erityiset CountUp-

Lisätiedot

Digitaalinen kamera vaihdettavalla objektiivilla

Digitaalinen kamera vaihdettavalla objektiivilla 4-423-277-11(1) Digitaalinen kamera vaihdettavalla objektiivilla α-käsikirja Sisällysluettelo Esimerkkikuva Valikko Hakemisto 2012 Sony Corporation FI NEX-F3 Kameran käyttöön liittyviä huomautuksia Tämän

Lisätiedot

Basler teollisuuskameroiden ja Pylon-ohjelman käytön aloittaminen

Basler teollisuuskameroiden ja Pylon-ohjelman käytön aloittaminen Basler teollisuuskameroiden ja Pylon-ohjelman käytön aloittaminen Ajureiden ja ohjelman asentaminen Lataa ensimmäiseksi Pylon-sovellus Baslerin sivuilta osoitteesta http://www.baslerweb.com/pylon Käynnistä

Lisätiedot

Digitaalinen kamera vaihdettavalla objektiivilla

Digitaalinen kamera vaihdettavalla objektiivilla 4-453-050-11(1) Digitaalinen kamera vaihdettavalla objektiivilla α-käsikirja Sisällysluettelo Esimerkkikuva Valikko Hakemisto 2013 Sony Corporation FI NEX-3N Kameran käyttöön liittyviä huomautuksia Tämän

Lisätiedot

KAMERA VIDEOKAMERA - GALLERIA

KAMERA VIDEOKAMERA - GALLERIA Heikki Aulio 24.01.2016 1 (8) LENOVO TAB2 10-30 TABLETIN KÄYTTÖOHJEITA Android 5.1.1 FOIBESSA KAMERA VIDEOKAMERA - GALLERIA Sisällys 1 KAMERA JA VIDEOKAMERA... 2 2 KAMERALLA KUVAAMINEN... 3 3 VIDEOKAMERALLA

Lisätiedot

Sisällysluettelo Toimenpidehaku. Asetukset-haku MENU/ Hakemisto. Cyber-shot-käsikirja DSC-T99/T99D/T99C/T99DC. 2010 Sony Corporation 4-199-717-11(1)

Sisällysluettelo Toimenpidehaku. Asetukset-haku MENU/ Hakemisto. Cyber-shot-käsikirja DSC-T99/T99D/T99C/T99DC. 2010 Sony Corporation 4-199-717-11(1) Cyber-shot-käsikirja DSC-T99/T99D/T99C/T99DC 2010 Sony Corporation 4-199-717-11(1) FI Tietoja tämän käsikirjan käytöstä Napsauta oikeassa yläkulmassa olevaa painiketta, kun haluat siirtyä vastaavalle sivulle.

Lisätiedot

Kaupunkikuvia. viikonloppumatkalta. Kuvaamassa

Kaupunkikuvia. viikonloppumatkalta. Kuvaamassa Kuvaamassa Kaupunkikuvia viikonloppumatkalta Frank Sebastian Hansen Pikakäyntikin suurkaupungissa voi tarjota voimakkaita kokemuksia ja loistavia valokuvia. Näytämme nyt, miten vangitset vähälläkin kalustolla

Lisätiedot

Sisällys. Hei!...5. Ihanat albumit...6

Sisällys. Hei!...5. Ihanat albumit...6 Sisällys Hei!...5 Ihanat albumit....6 Albumien kokoaminen...9 Tärkeimpiä työvälineitä....10 Aloita tästä!...13 Valokuvat...14 Vinkkejä valokuvien käyttöön...18 Tarina... 24 Sommittelu...31 Värejä ja tunteita...

Lisätiedot

VALOKUVAUS HARRASTUKSENA LUONTOKUVAAJAN OPAS. Reima Flyktman

VALOKUVAUS HARRASTUKSENA LUONTOKUVAAJAN OPAS. Reima Flyktman VALOKUVAUS HARRASTUKSENA LUONTOKUVAAJAN OPAS Reima Flyktman Readme.fi, Lönnrotinkatu 18, 00120 HELSINKI A Bonnier Group Company Asiakaspalvelu: palvelu@readme.fi Lue lisää Readme.fi-kirjoista www.readme.fi

Lisätiedot

HD CAR DVR PERUUTUSPEILI + KAMERA KÄYTTÖOHJE

HD CAR DVR PERUUTUSPEILI + KAMERA KÄYTTÖOHJE HD CAR DVR PERUUTUSPEILI + KAMERA KÄYTTÖOHJE 1. Virtanappi 2. Menu-nappi 3. Mode-nappi 4. Selaus ylös -nappi 5. Selaus alas -nappi 6. OK-nappi 7. USB-portti 8. Peruutuskameran asetukset / käyttöpaneeli

Lisätiedot

Uudet ominaisuudet. Versio 2.00

Uudet ominaisuudet. Versio 2.00 Uudet ominaisuudet Versio 2.00 Tämän tuotteen mukana toimitetun asiakirjan sisältämät kuvaukset eivät enää välttämättä vastaa laiteohjelmistopäivitysten seurauksena lisättyjä tai muutettuja ominaisuuksia.

Lisätiedot