Fokusoitu Yksinkertaistettu Valmiina tulevaisuuteen. Strategia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Fokusoitu Yksinkertaistettu Valmiina tulevaisuuteen. Strategia 2012 2016"

Transkriptio

1 Fokusoitu Yksinkertaistettu Valmiina tulevaisuuteen Strategia

2 Olemme sitoutuneet kehittämään yrityksiä ja yhteiskuntaa informaatioteknologian avulla Olemassaolomme tarkoitus määrittelee identiteettimme

3 Strategiset valinnat johtavat meidät tulevaan Toimialat Toimialaosaamisen vahvistaminen Perustana pitkäaikaiset asiakassuhteemme ja asiakkaiden ydinprosessien ymmärtäminen Palvelut Tarjooman vahvistaminen koko elinkaaren kattaviin palveluihin Investoinnit konsultointi- ja integraatiopalveluihin Markkinat Painopiste markkinoilla, joilla voimme olla kolmen johtavan palvelutuottajan joukossa Nykyisillä ydinmarkkinoilla eli Pohjoismaissa toiminnan kasvu perustuu vahvaan asemaan Suomessa ja Ruotsissa. Tuotekehitystoiminnassa tavoitellaan globaalisti vahvaa asemaa

4 Toimialaosaamisen vahvistaminen Perustana pitkäaikaiset asiakassuhteet Asiakkaiden ydinprosessien syvällisempi ymmärrys Investoinnit toimialakonsultointiin, teknologiaosaamiseen ja valittuihin omiin immateriaalioikeuksiin Yritykset (sis. julkinen sektori), joiden kotipaikka ydinmarkkinoilla Finanssipalvelut Julkinen sektori ja terveydenhuolto Teollisuus, vähittäiskauppa ja logistiikka Tietoliikenne, media, energia ja sähköntuotanto

5 Tarjooman vahvistaminen koko elinkaaren kattaviin palveluihin Palvelumme: Konsultointi- ja integraatiopalvelut Konsultointi Mahdollisuus markkinoilla Integraatio Nykyaikaistaminen Jatkuvat palvelut Nykyinen asema Toiminnot Toimialatuotteet Tällä hetkellä ~3 000 asiantuntijaa konsultointi- ja integraatiopalveluissa Jatkuvat palvelut tuottavat kriittisiä palveluja ~800 asiakkaalle Toimialakohtainen tuotteiden räätälöinti, esim. finanssipalvelut ja terveydenhuolto

6 Painopiste markkinoilla, joilla voimme olla kolmen johtavan palvelutuottajan joukossa Nykyisillä päämarkkinoilla eli Pohjoismaissa kasvu perustuu vahvaan asemaan Suomessa ja Ruotsissa Laajennuksista päätetään strategiakauden aikana Ydinmarkkinoiden ulkopuolisten toimintojen optimointi Venäjä: Venäjälle laajentuvien pohjoismaisten asiakkaiden tukeminen Keskittyminen finanssialaan sekä öljy- ja kaasuteollisuuteen Käynnissä kannattavuuden optimointiohjelma

7 Yksinkertaistamme rakennettamme ja toimintatapojamme Finanssipalvelut Julkinen sektori ja terveydenhuolto Teollisuus, vähittäiskauppa ja logistiikka Tietoliikenne, media, energia ja sähköntuotanto Konsultointi- ja integraatiopalvelut Jatkuvat palvelut Toimialatuotteet Tuotekehityspalvelut Toimialavetoiset asiakastiimit Yksinkertaistettu asiakasrajapinta Integroitu palvelutarjooma, jossa yhdistyvät konsultointija integraatiopalvelut, jatkuvat palvelut ja toimialatuotteet Rakenne vähemmän hallinnointia ja kerroksia

8 Fokusointi ja yksinkertaistaminen johtavat toiminnan supistamiseen sekä kustannussäästöihin Raskaampi kulurakenne kuin verrokkiyhtiöillä hallinnolliset kulut 20 % korkeammat Hintakilpailukyky edellyttää hallinnollisten kulujen vähentämistä ja tuottavuuden parantamista koko konsernissa Luomme edellytykset osaamisen, tarjoomien ja markkinoiden kehittämiselle Vuotuiset nettosäästöt ~ 50 milj. euroa Arviolta työntekijän vähennys Prosessi alkaa välittömästi eri maiden henkilöstöneuvottelukäytäntöjen mukaisesti

9 Strategiakauden taloudelliset tavoitteet Taloudelliset tavoitteet %:n liikevoittomarginaali (EBIT) Osakekohtainen tulos > 15 % CAGR *) Osingonmaksu vähintään 50 % nettotuloksesta Ajurit Ydinmarkkinat ja integroitu tarjooma mahdollistavat markkinoiden mukaisen tai sitä voimakkaamman kasvun Tuotekehitysliiketoiminnan laajentuminen ja ja kannattavuuden parantaminen Investoinnit osaamisen kehittämiseen, konsultointi- ja integraatiopalveluiden laajentamiseen sekä jatkuvien palvelujen teollistamiseen Nettovelka/ käyttökate < 1,5 *) Tavoitteena myös pitkän aikavälin kannustinohjelmassa CAGR = kertyvä vuotuinen kasvuprosentti Kehitysinvestoinnit keskitetään voimakkaan kasvun toimialoille ja tarjoomiin Kilpailukykyinen kulurakenne: hallinnollisten kulujen vähentäminen, offshoringin ja automaation vahvistaminen

10 Pitkän aikavälin matkamme alkaa nyt ja etenee askel askeleelta Muutos toimialavetoiseen rakenteeseen Konsultointi- ja integraatiopalveluiden vahvistaminen sekä jatkuvien palveluiden automatisointi Kilpailukykyisen kulurakenteen saavuttaminen Painopiste vuoden 2012 toimintasuunnitelmassa Painopiste tulevassa kasvussa Palvelujen laajentaminen 2012 Perustan rakentaminen Haetaan kasvua ydinmarkkinoilta sekä niiden ulkopuolelta Arvioidaan strategisia ei-orgaanisia kasvumahdollisuuksia Koko elinkaaren kattavan palvelutarjooman laajennus ydinmarkkinoilla Tulevien ydinmarkkinoiden määritys ja rakennus Tuotekehityspalvelut hakee globaalia kasvua

11 Fokusoitu Yksinkertaistettu Valmiina tulevaisuuteen

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio, toimitusjohtaja Yhtiökokous 22.3.2012 Sisältö Taloudellinen kehitys vuonna 2011 Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Strategia vuosille 2012 2016 2 Markkinakatsaus 2011

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio, toimitusjohtaja Yhtiökokous Finlandia-talo, Helsinki 25.3.2013 Sisältö Tieto lyhyesti Markkinat Vuosi 2012 Strategian toteutus 2012 2016 Vuosi 2013 2 2 Olemme sitoutuneet

Lisätiedot

Fokusoitu Yksinkertaistettu Valmiina tulevaisuuteen Tieto Oyj Lasse Heinonen Talousjohtaja

Fokusoitu Yksinkertaistettu Valmiina tulevaisuuteen Tieto Oyj Lasse Heinonen Talousjohtaja Fokusoitu Yksinkertaistettu Valmiina tulevaisuuteen Tieto Oyj Lasse Heinonen Talousjohtaja Johtava IT-palvelujen tarjoaja Pohjoismaissa Liikevaihto 2012 1 825 milj. euroa Liikevoitto ilman kertaluonteisia

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio, toimitusjohtaja Yhtiökokous Finlandia-talo, Helsinki 2.3.214 Olemme sitoutuneet kehittämään yrityksiä ja yhteiskuntaa informaatioteknologian avulla Palvelumme tukevat

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio Yhtiökokous 2015 Vuosi 2014 kohti kasvua Strategian toteutus jatkuu suunnitellusti Hyvä kehitys IT-palveluissa Vakaa kehitys kohti 10 %:n liikevoittomarginaalia Palveluja

Lisätiedot

Tieto Building leaders of the digital world

Tieto Building leaders of the digital world Tieto Building leaders of the digital world Sijoitus Invest 2010 18.11.2010 Helsinki 2010 Tieto Corporation Pasi Hiedanpää, sijoittajasuhdepäällikkö Tieto tänään Johtava tietotekniikkapalvelujen tarjoaja

Lisätiedot

TietoEnatorin varsinainen yhtiökokous 27.3.2008. Toimitusjohtaja Hannu Syrjälän katsaus

TietoEnatorin varsinainen yhtiökokous 27.3.2008. Toimitusjohtaja Hannu Syrjälän katsaus TietoEnatorin varsinainen yhtiökokous 27.3.2008 Toimitusjohtaja Hannu Syrjälän katsaus TietoEnator vuonna 2007..Tietotekniikkamarkkinoilla hyvä kasvu, kilpailu kuitenkin kireää.tietoenator kasvoi markkinoita

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio. Yhtiökokous 2016

Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio. Yhtiökokous 2016 Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio Yhtiökokous 2016 Vuosi 2015 lyhyesti Hyvä vuosi Tiedolle IT-palveluissa markkinoita nopeampi kasvu Lisääntyneet investoinnit sekä yritysostot kasvun ja innovaatioiden

Lisätiedot

Kestävää kauneutta vuodesta 1862. Sijoitus Invest 11.11.2015 Minna Avellan, sijoittajasuhdepäällikkö

Kestävää kauneutta vuodesta 1862. Sijoitus Invest 11.11.2015 Minna Avellan, sijoittajasuhdepäällikkö Kestävää kauneutta vuodesta 1862 Sijoitus Invest 11.11.2015 Minna Avellan, sijoittajasuhdepäällikkö Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Yhtiökokous 2018 Kimmo Alkio @kalkio Digitaalinen vallankumous etenee uuden datan avulla Rajaton kapasiteetti Autonomisuus Tekoäly Kyberturvallisuus Digitaaliset hankintaketjut

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilinpäätöstiedote Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja

Vuoden 2015 tilinpäätöstiedote Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja Vuoden 2015 tilinpäätöstiedote 10.2.2016 Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja Keskeistä vuonna 2015 Markkinatilanne Kalmarissa ja Hiabissa hyvä, mutta haastava MacGregorissa

Lisätiedot

Kannattavasti kasvava YIT

Kannattavasti kasvava YIT 1 14.11. 2007 YIT OYJ Kannattavasti kasvava YIT Sijoitus - Invest 14.11.2007 klo 11.30-11.50 Konsernijohtaja Hannu Leinonen 15.11.2007 klo 15.30-15.50 Varatoimitusjohtaja Sakari Toikkanen 2 14.11. 2007

Lisätiedot

Tilinpäätös 2006. Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja

Tilinpäätös 2006. Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja Tilinpäätös 26 Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja Liikevaihto 1985-26 7 6 5 4 3 Infrastruktuuri & ympäristö Energia Metsäteollisuus 2 1 Metsäteollisuus, uusinvestoinnit 12 % vuotuinen kasvu 1985 1991

Lisätiedot

Fiskars Oyj Abp. Varsinainen yhtiökokous, 9.3.2016

Fiskars Oyj Abp. Varsinainen yhtiökokous, 9.3.2016 Fiskars Oyj Abp Varsinainen yhtiökokous, 9.3.2016 Fiskars Oyj Abp Hallituksen puheenjohtaja, Paul Ehrnrooth Hallitus vuonna 2015 Paul Ehrnrooth Alexander Ehrnrooth Louise Fromond Gustaf Gripenberg Ingrid

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 19.7.212 Tammi kesäkuun 212 osavuosikatsaus Keskeistä toisella vuosineljänneksellä Strateginen perusta Aasiassa luotu Saadut tilaukset kasvoivat 17 % y-o-y Liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

Tilinpäätös Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja

Tilinpäätös Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja Tilinpäätös 27 Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja Liikevaihto 1985-27 8 7 6 5 Infrastruktuuri & ympäristö Energia 4 Metsäteollisuus 3 2 1 Metsäteollisuus, uudet investoinnit 12 % vuotuinen kasvu 1985

Lisätiedot

Amer Sports Oyj:n yhtiökokous 10.3.2011 Heikki Takala, toimitusjohtaja

Amer Sports Oyj:n yhtiökokous 10.3.2011 Heikki Takala, toimitusjohtaja Amer Sports Oyj:n yhtiökokous 10.3.2011 Heikki Takala, toimitusjohtaja Sisältö Paluu kannattavaan kasvuun Vuosi 2010 Näkymät vuodelle 2011 Pitkän tähtäimen kehitysohjelmat ja vuotuiset prioriteetit 2 Paluu

Lisätiedot

KONE Yhtiökokous HELMIKUUTA 2018 HENRIK EHRNROOTH, TOIMITUSJOHTAJA

KONE Yhtiökokous HELMIKUUTA 2018 HENRIK EHRNROOTH, TOIMITUSJOHTAJA KONE Yhtiökokous 2018 26. HELMIKUUTA 2018 HENRIK EHRNROOTH, TOIMITUSJOHTAJA Tyypillinen työpäivä KONEella Yli 1,2 miljoonaa laitetta huollossa Yli 500 tilausta Yli 500 laitetoimitusta ~ 70 000 huoltokäyntiä

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus 14.3.2005 Sisällys Vuosi 2004 Näkymät vuodelle 2005 Strategiset valinnat Vuosi 2004 Tietoliikennemarkkinat Elisa säilytti asemansa kovassa kilpailussa Kokonaismarkkinan kasvu pieni

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-3/

Osavuosikatsaus 1-3/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-3/2008 29.4.2008 Juha Varelius Toimitusjohtaja Q1 Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat 1-3/2008 Liikevaihto ja liikevoitto hyvässä kasvussa Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa, kasvu

Lisätiedot

KESKO OSTAA ONNISEN 1

KESKO OSTAA ONNISEN 1 KESKO OSTAA ONNISEN 1 KESKO OSTAA ONNISEN Velaton kauppahinta noin 369 milj. euroa Ostettavan liiketoiminnan liikevaihto 10/2014-9/2015 1,4 mrd euroa, käyttökate 39 milj. euroa Onninen toimii Suomessa,

Lisätiedot

Pörssi-ilta, Jyväskylä Kirsi Jalasaho, VP IR & Marketing

Pörssi-ilta, Jyväskylä Kirsi Jalasaho, VP IR & Marketing Pörssi-ilta, Jyväskylä 21.3.2017 Kirsi Jalasaho, VP IR & Marketing We connect bricks and clicks, front and end Digitaalisen kaupankäynnin ratkaisut myymälästä verkkoon suomalaisille ja globaaleille asiakkaille

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 1-12/2013. 7.2.2014 / Juha Varelius, toimitusjohtaja

Tilinpäätöstiedote 1-12/2013. 7.2.2014 / Juha Varelius, toimitusjohtaja Tilinpäätöstiedote 1-12/2013 7.2.2014 / Juha Varelius, toimitusjohtaja Veroilmoitus_tehty Tarjouspyyntö_hyväksytty Eläkkeet_maksettu Asiakaspalaute vastaanotettu Työvuoro_vastaanotettu Asiakaspalaute_lähetetty

Lisätiedot

2017 vahvan parannuksen vuosi

2017 vahvan parannuksen vuosi Yhtiökokous 218 217 vahvan parannuksen vuosi Tapio Kolunsarka, Toimitusjohtaja 15.3.217 Saanko esitellä Ramirentin johtoryhmän Pierre BRORSSON, EVP ja CFO Øyvind EMBLEM, EVP, Norja ULRIKA DUNKER EVP, HENKILÖSTÖ

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q3/2007

Osavuosikatsaus Q3/2007 1 2007 SYSOPENDIGIA Oyj SYSOPENDIGIA Oyj Osavuosikatsaus Q3/2007 30.10.2007 Juha Sihvonen Vt. toimitusjohtaja SYSOPENDIGIA Oyj Katsauskauden liikevaihto (1-9) 2007 Liikevaihto, milj 1-9/2007 1-9/2006 Telekommunikaatio

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Heikki Malinen 1 Strategia ja toimintatapa Viisi toiminnan ydinaluetta Investointien elinkaaren kattava konsepti Teknologian ja paikallisten olosuhteiden hyvä tuntemus Vahva markkina-asema

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.7.2008 30.9.2008

Osavuosikatsaus 1.7.2008 30.9.2008 Osavuosikatsaus 1.7.2008 30.9.2008 Elisan Q3 2008 Taloudellinen ja operatiivinen katsaus Katsaus matkaviestinnän ja kiinteän verkon liiketoimintaan Strategian toteutus Palveluiden ja 3G:n eteneminen Näkymät

Lisätiedot

Exel Compositesin strategia 2014 2018

Exel Compositesin strategia 2014 2018 Exel Compositesin strategia 2014 2018 Toimitusjohtaja Riku Kytömäki 4. marraskuuta 2014 Komposiittien markkinakysynnän odotetaan kasvavan sekä määrässä että arvossa mitattuna Komposiittimarkkinat Materiaalimarkkinoita

Lisätiedot

Johtava rakentamisen ja ympäristötekniikan järjestelmien toimittaja

Johtava rakentamisen ja ympäristötekniikan järjestelmien toimittaja Johtava rakentamisen ja ympäristötekniikan järjestelmien toimittaja Sivu 2 Konserni lyhyesti Liiketoimintaryhmät Alueorganisaatiot Muut 3 % 23 % 43 % Käyttövesiratkaisut Keski- Eurooppa 30 % Pohjois- Amerikka

Lisätiedot

TALOUS JUMISSA SAADAANKO YRITTÄJYYDESTÄ POTKUA? AKAVAn yrittäjäseminaari 12.2.2016 Jaakko Kiander

TALOUS JUMISSA SAADAANKO YRITTÄJYYDESTÄ POTKUA? AKAVAn yrittäjäseminaari 12.2.2016 Jaakko Kiander TALOUS JUMISSA SAADAANKO YRITTÄJYYDESTÄ POTKUA? AKAVAn yrittäjäseminaari 12.2.2016 Jaakko Kiander 1 TALOUS JUMISSA SAADAANKO YRITTÄJYYDESTÄ POTKUA? Suomen talouden alamäki Ongelmien taustat Taantuman seuraukset

Lisätiedot

BigData - liikenne esimerkkinä. Tietoyhteiskunta-akatemia Ostrobotnia, Helsinki 14.3.2016

BigData - liikenne esimerkkinä. Tietoyhteiskunta-akatemia Ostrobotnia, Helsinki 14.3.2016 BigData - liikenne esimerkkinä Tietoyhteiskunta-akatemia Ostrobotnia, Helsinki 14.3.2016 Public Dig Data & Internet of Things Liikenne esimerkkinä Tieto Corporation Public @LeilaLehtinen Leila.Lehtinen@tieto.com

Lisätiedot

Kilpailu ja teknologia tuottavuuden kulmakivet infrarakentamisessa? Eero Karjaluoto Pääjohtaja Tiehallinto

Kilpailu ja teknologia tuottavuuden kulmakivet infrarakentamisessa? Eero Karjaluoto Pääjohtaja Tiehallinto Kilpailu ja teknologia tuottavuuden kulmakivet infrarakentamisessa? Eero Karjaluoto Pääjohtaja Tiehallinto Infra Rakentaminen ja palvelut 2001-2005 Loppuseminaari 2.3.2006 Infra-ohjelma on tukenut alan

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS. Pöyry Oyj, varsinainen yhtiökokous Martin à Porta, toimitusjohtaja

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS. Pöyry Oyj, varsinainen yhtiökokous Martin à Porta, toimitusjohtaja TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Pöyry Oyj, varsinainen yhtiökokous Martin à Porta, toimitusjohtaja 10.3 2016 KONSERNIN JOHTORYHMÄ Eturivi, vasemmalta Jaana Rinne Johtaja, henkilöstöasiat Marcelo Cordaro Johtaja,

Lisätiedot

Toinen vahvan kehityksen vuosi

Toinen vahvan kehityksen vuosi Toinen vahvan kehityksen vuosi Tanskan konevuokrausliiketoiminnan myynti vaikutti lukuihin 2018 kohokohdat Liikevaihto ja vertailukelpoinen kannattavuus paranivat 2 LIIKEVAIHTO 711,7 (685,5) miljoonaa

Lisätiedot

Jaakko Pöyry Group Tilinpäätös 2003

Jaakko Pöyry Group Tilinpäätös 2003 Jaakko Pöyry Group Tilinpäätös 23 Liiketoiminnan fokus 23 Kannattavuus Taseen ja maksuvalmiuden vahvistaminen Kohdennetut yritysostot (lähipalvelut, markkina-asema, teknologia tietotaito) Global Network

Lisätiedot

BASWARE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS. 14. helmikuuta 2013 Finlandia-talo Helsinki

BASWARE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS. 14. helmikuuta 2013 Finlandia-talo Helsinki BASWARE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 14. helmikuuta 2013 Finlandia-talo Helsinki TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Esa Tihilä KATSAUS VUOTEEN 2012 Ohjelmistoista palveluihin Ohjelmistoista palveluihin: Voimakas

Lisätiedot

Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Liikevaihto 1985-2004

Liikevaihto 1985-2004 Liikevaihto 1985-24 5 4 Infrastruktuuri & ympäristö 3 Energia 2 Metsäteollisuus 1 1985 1991 1997 23 24 Metsäteollisuus, uusinvestoinnit 12 % vuotuinen kasvu 2 Liikevaihto markkina-alueittain 23 411,6 milj.

Lisätiedot

KONEen taloudellinen katsaus 2005. Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEen taloudellinen katsaus 2005. Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEen taloudellinen katsaus 2005 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Toimialan kehitys tilikaudella Uusien laitteiden markkinat yhä kasvussa Aasiassa Modernisoinnin kasvu vahvistui Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa

Lisätiedot

Liikkuvaan tietotyöhön parhaat työkalut. Kaukomarkkinat Sami Koskela Toimitusjohtaja

Liikkuvaan tietotyöhön parhaat työkalut. Kaukomarkkinat Sami Koskela Toimitusjohtaja Liikkuvaan tietotyöhön parhaat työkalut Kaukomarkkinat Sami Koskela Toimitusjohtaja Vaativien liikkuvien työympäristöjen asiantuntija Tähän Aki kaipasi vielä taustaa mistä olemme lähteneet ja mitkä ovat

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.2005 31.3.2005

Osavuosikatsaus 1.1.2005 31.3.2005 Osavuosikatsaus 1.1.2005 31.3.2005 1 Elisan Q1 2005 Q1 2005 ja taloudellinen tilanne Katsaus matkaviestintään ja kiinteän verkon liiketoimintaan Toiminnan kehittäminen Tulevaisuuden näkymät 2 Q1 2005 ja

Lisätiedot

Transformaatio jatkuu. Transformaatio jatkuu. Sijoittajasuhteet: Päivi Antola, puh. 010 86 21140

Transformaatio jatkuu. Transformaatio jatkuu. Sijoittajasuhteet: Päivi Antola, puh. 010 86 21140 1 Transformaatio jatkuu Esa Tirkkonen, Varapääjohtaja 21.11.2005 Sijoittajasuhteet: Päivi Antola, paivi.antola@kemira.com, puh. 010 86 21140 Sisältö Nykytilanne Tavoite Kohti erinomaista kannattavuutta

Lisätiedot

Yhdessä yritysten puolesta! Kuljetustuki ja dieselvero

Yhdessä yritysten puolesta! Kuljetustuki ja dieselvero Yhdessä yritysten puolesta! Kuljetustuki ja dieselvero Suomi on saari (pois lukien Venäjän vienti) -> 90 % Suomen viennistä kulkee satamien kautta Yritysten sijaintipaikkaan ja toimintaedellytyksiin vaikuttavat

Lisätiedot

PALJON RINNAKKAISIA JUONIA

PALJON RINNAKKAISIA JUONIA PALJON RINNAKKAISIA JUONIA Talousennustaminen (suhdanne / toimialat) Mitä oikeastaan ennustetaan? Miten ennusteen tekeminen etenee? Miten toimialaennustaminen kytkeytyy suhdanne-ennusteisiin? Seuranta

Lisätiedot

F-Secure Oyj:n yhtiökokous 2011 Toimitusjohtajan katsaus

F-Secure Oyj:n yhtiökokous 2011 Toimitusjohtajan katsaus F-Secure Oyj:n yhtiökokous 2011 Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio Protecting the irreplaceable f-secure.com F-Secure tänään Globaali liiketoiminta Tytäryhtiöt 16 maassa Yli 200 operaattorikumppania

Lisätiedot

Tietomallin hyödyntäminen asiakkaan investoinnin suunnittelussa

Tietomallin hyödyntäminen asiakkaan investoinnin suunnittelussa Tietomallin hyödyntäminen asiakkaan investoinnin suunnittelussa buildingsmart Finland ja Rakennustieto Tuotetiedon hallinta rakennusprojektin vaatimusten hallinnasta suunnitteluun 13.11.2014 Lauri Kaunisvirta

Lisätiedot

Yhtiökokous Magnus Rosén, toimitusjohtaja

Yhtiökokous Magnus Rosén, toimitusjohtaja Yhtiökokous 2014 26.3.2014 Magnus Rosén, toimitusjohtaja @ Ramirent 2014 2013: Vahva rahavirtojen kasvu tuki vahvaa tasetta Liikevaihto oli 647,3 (714,1) milj. euroa, laskua 9,4 % EBITA 92,1 (100,6) milj.

Lisätiedot

Q tammi-maaliskuu. Liiketoimintakatsaus

Q tammi-maaliskuu. Liiketoimintakatsaus Q1 2018 tammi-maaliskuu Liiketoimintakatsaus DETECTION TECHNOLOGY OYJ:N LIIKETOIMINTAKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2018 Detection Technology Q1: Myynti käynnistyi hitaasti, hyvä kannattavuus Tammi-maaliskuu

Lisätiedot

Tikkurilan yhtiökokous. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen 10.4.2013

Tikkurilan yhtiökokous. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen 10.4.2013 Tikkurilan yhtiökokous Toimitusjohtaja Erkki Järvinen 10.4.2013 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja yleistä makrotaloudellista

Lisätiedot

SIILI SOLUTIONS OYJ ESPOO-KAUNIAISTEN OSAKESÄÄSTÄJÄT TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 11.11.2013

SIILI SOLUTIONS OYJ ESPOO-KAUNIAISTEN OSAKESÄÄSTÄJÄT TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 11.11.2013 SIILI SOLUTIONS OYJ ESPOO-KAUNIAISTEN OSAKESÄÄSTÄJÄT TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 11.11.2013 VASTUUVAPAUSLAUSEKE Tässä materiaalissa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot ja arviot

Lisätiedot

Harvia Oyj Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja

Harvia Oyj Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja Harvia Oyj 29.8.2019 Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja Sauna ja spa-markkinan ennustetaan kasvavan 5 % vuoteen 2022 2 Monipuolinen tuotevalikoimamme kattaa kaikki kolme saunatyyppiä ja kaikki saunatarpeet

Lisätiedot

Rakentamisen paradigman muutos uudistuuko rakentamisen liiketoiminta?

Rakentamisen paradigman muutos uudistuuko rakentamisen liiketoiminta? Rakentamisen paradigman muutos uudistuuko rakentamisen liiketoiminta? Toimitusjohtaja Jussi Aho (DI) 3.10.2014 Rakentamisen heikko tuottavuuskehitys painaa kansantaloutta 500 450 Koko talous Julkinen sektori

Lisätiedot

Onnistunut Automaation hankinta ja vahvaa kehitystä eteenpäin Yhtiökokous 22. maaliskuuta 2016 Pasi Laine, toimitusjohtaja

Onnistunut Automaation hankinta ja vahvaa kehitystä eteenpäin Yhtiökokous 22. maaliskuuta 2016 Pasi Laine, toimitusjohtaja Onnistunut Automaation hankinta ja vahvaa kehitystä eteenpäin 2015 Yhtiökokous 22. maaliskuuta 2016 Pasi Laine, toimitusjohtaja Sisältö 1 2 3 4 Valmet tänään 2015 lyhyesti Strategia ja edistyminen painopisteissä

Lisätiedot

MAGNUS ROSÉN, TOIMITUSJOHTAJA YHTIÖKOKOUS

MAGNUS ROSÉN, TOIMITUSJOHTAJA YHTIÖKOKOUS MAGNUS ROSÉN, TOIMITUSJOHTAJA YHTIÖKOKOUS 17.3.2016 Liikevaihto kasvoi 635,6 milj. euroon, kasvua 3,6 % tai 6,0 % vertailukelpoisilla valuuttakursseilla EBITA 66,8 (65,8) milj. EUR tai 10,5 % (10,7 %)

Lisätiedot

Kamux puolivuosiesitys

Kamux puolivuosiesitys Kamux puolivuosiesitys 1.1. 30.6.2017 24.8.2017 Kamuxin kannattava kasvu jatkui strategian mukaisesti 1. Strategia kasvaa Euroopan johtavaksi käytettyjen autojen vähittäiskaupan ketjuksi toimii Jälleen

Lisätiedot

Cargotec Varsinainen yhtiökokous

Cargotec Varsinainen yhtiökokous Cargotec Varsinainen yhtiökokous 22.3.2016 Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen 22.3.2016 2 Yhtiökokous Cargotecin vuosi 2015 Onnistumiset Selkeä kannattavuuden paraneminen Kalmarissa ja Hiabissa Kannattavin

Lisätiedot

Suominen Oyj Tulos Q Helsinki, Nina Kopola, toimitusjohtaja Tapio Engström, talousjohtaja

Suominen Oyj Tulos Q Helsinki, Nina Kopola, toimitusjohtaja Tapio Engström, talousjohtaja Suominen Oyj Tulos Q1 2013 Helsinki, 19.4.2013 Nina Kopola, toimitusjohtaja Tapio Engström, talousjohtaja Suominen Oyj 19.4.2013 1 Sisältö Suomisen Q1 2013 lyhyesti Taloudellinen katsaus Q1 2013 Strategian

Lisätiedot

SYSOPENDIGIA Oyj. Osavuosikatsaus 1-3/ Jari Mielonen Toimitusjohtaja SYSOPENDIGIA Oyj

SYSOPENDIGIA Oyj. Osavuosikatsaus 1-3/ Jari Mielonen Toimitusjohtaja SYSOPENDIGIA Oyj SYSOPENDIGIA Oyj Osavuosikatsaus 1-3/2007 26.4.2007 Jari Mielonen Toimitusjohtaja SYSOPENDIGIA Oyj 1 2007 SYSOPENDIGIA Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2007 SysOpen Digia Plc in brief SYSOPENDIGIA Oyj Corporate

Lisätiedot

Itellan osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2008. 22.10.2008 Itella Oyj

Itellan osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2008. 22.10.2008 Itella Oyj Itellan osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2008 1 Itella lyhyesti Palveluita tieto ja tuotevirtojen hallintaan viestinvälitys informaatiologistiikka palvelulogistiikka Liikevaihto 1 688 meuroa, tulos 102 meuroa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus II/2006

Osavuosikatsaus II/2006 Osavuosikatsaus II/2006 25.7.2006 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Toinen neljännes lyhyesti Ruostumattoman teräksen markkinat Toimenpiteet kannattavuuden parantamiseksi Toisen neljänneksen

Lisätiedot

Yhtiökokous 2010 Toimitusjohtaja Magnus Rosén

Yhtiökokous 2010 Toimitusjohtaja Magnus Rosén Yhtiökokous 2010 Toimitusjohtaja Magnus Rosén CEO review / 2010 Ramirent TILIKAUSI 2009 2 2009: TERVE RAHAVIRTA JA VAHVISTUNUT TALOUDELLINEN ASEMA VAIKEASSA YMPÄRISTÖSSÄ Liikevaihto laski 29 % ja oli 503

Lisätiedot

YIT:n maantieteellinen laajentuminen

YIT:n maantieteellinen laajentuminen 1 YIT:n maantieteellinen laajentuminen Hannu Leinonen Toimitusjohtaja Tilaisuus, analyytikoille, sijoittajille ja medialle 30.5.2008 2 Sisältö Maantieteellisen laajentumisen strategian toteuttaminen YIT:n

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/

Osavuosikatsaus 1-9/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-9/2008 28.10.2008 Juha Varelius Toimitusjohtaja 1-9/2008 Pääkohdat 2 2008 Digia Plc Katsauskauden pääkohdat 1-9/2008 Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat Liikevaihto 90,4 miljoonaa

Lisätiedot

Taloudelliset tavoitteet ja tulos

Taloudelliset tavoitteet ja tulos Taloudelliset tavoitteet ja tulos Kannattavuus Tavoite keskimäärin Voitto ennen veroja, milj. euroa 3,9 38,6 5,2 76,5 13,2 Sijoitetun pääoman tuotto, % 22,4 26,9 31,9 42,4 45,4 2, Tuotto Tulos/osake, euroa,355,45,58,88

Lisätiedot

2003 ja sen jälkeen. Toimitusjohtaja Hannu Syrjänen. Capital Markets Day 14.5.2003

2003 ja sen jälkeen. Toimitusjohtaja Hannu Syrjänen. Capital Markets Day 14.5.2003 2003 ja sen jälkeen Toimitusjohtaja Hannu Syrjänen Capital Markets Day Sisältö 2 SanomaWSOY tänään Ensimmäisen neljänneksen tulos Markkinaympäristö Strategiset ja taloudelliset tavoitteet Lupausten lunastaminen

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS, Jari Jaakkola, Toimitusjohtaja QPR1V: (Nasdaq Helsinki)

YHTIÖKOKOUS, Jari Jaakkola, Toimitusjohtaja QPR1V: (Nasdaq Helsinki) YHTIÖKOKOUS, 4.4.2019 Jari Jaakkola, Toimitusjohtaja QPR1V: (Nasdaq Helsinki) QPR SOFTWARE Prosessien louhintaan (process mining), prosessi- ja kokonaisarkkitehtuurin mallinnukseen ja suorituskykyjohtamiseen

Lisätiedot

TAMMI-MAALISKUU 2014 OSAVUOSIKATSAUS. 29.4.2014 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja

TAMMI-MAALISKUU 2014 OSAVUOSIKATSAUS. 29.4.2014 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja TAMMI-MAALISKUU 214 OSAVUOSIKATSAUS 29.4.214 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja ESITYKSEN PÄÄKOHDAT 214 Q1 lyhyesti Tammi-maaliskuu 214 Liitteet Alexis Fries Toimitusjohtaja Q1/214

Lisätiedot

Tammi-kesäkuu 2019 Tommi Santanen, toimitusjohtaja

Tammi-kesäkuu 2019 Tommi Santanen, toimitusjohtaja Tammi-kesäkuu 2019 Tommi Santanen, toimitusjohtaja 29.8.2019 Uudistunut Titanium Hyvä alkuvuosi vertailuajankohta huomioiden. Investium-yhtiöiden yrityskaupan integraatiotyö on saatu pääosin päätökseen.

Lisätiedot

Digian kasvu jatkui, merkittäviä askeleita strategian toteuttamiseksi

Digian kasvu jatkui, merkittäviä askeleita strategian toteuttamiseksi Digian kasvu jatkui, merkittäviä askeleita strategian toteuttamiseksi Digia Oyj osavuosikatsaus Q3 2016 Timo Levoranta 28.10.2016 Tammi-syyskuun pääkohdat + 8,7 % liikevaihdon kasvu 6,1 % liikevoittomarginaali

Lisätiedot

Vakaa kehitys jatkui. Osavuosikatsaus tammi maaliskuu /4/2019

Vakaa kehitys jatkui. Osavuosikatsaus tammi maaliskuu /4/2019 Vakaa kehitys jatkui 2 2019 kohokohdat LIIKEVAIHTO 163,0 (167,5) miljoonaa euroa, laskua -2,7 % tai -0,7 % vertailukelpoisilla valuuttakursseilla VERTAILUKELPOINEN LIIKETULOS (EBIT) 17,3 (21,2) miljoonaa

Lisätiedot

Harvia Oyj Osavuosikatsaus

Harvia Oyj Osavuosikatsaus Harvia Oyj Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2019 7.5.2019 Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja Ari Vesterinen, talousjohtaja Sisältö 1. Tammi maaliskuu 2019 lyhyesti 2. Harvian strategia 3. Taloudellinen kehitys

Lisätiedot

STRATEGISEN HYVINVOINNIN JOHTAMINEN. Ossi Aura & Guy Ahonen

STRATEGISEN HYVINVOINNIN JOHTAMINEN. Ossi Aura & Guy Ahonen STRATEGISEN HYVINVOINNIN JOHTAMINEN Ossi Aura & Guy Ahonen Talentum Pro Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media ja kirjoittajat ISBN 978-952-14-2780-0 ISBN 978-952-14-2781-7 (sähkökirja) ISBN 978-952-14-2782-4

Lisätiedot

Tammi maaliskuu 2007. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj

Tammi maaliskuu 2007. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj Tammi maaliskuu 2007 Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj 2 Uusi nimi sama osaaminen Uusi nimi Outotec otettiin käyttöön 24.4.2007 Hyvä maine ja imago asiakkaiden

Lisätiedot

Glaston tammi-maaliskuu 2016

Glaston tammi-maaliskuu 2016 Glaston tammi-maaliskuu 2016 28.4.2016 Q1 lyhyesti Saadut tilaukset olivat 25,0 (22,5) M Tilauskanta 31.3.2016 oli 34,5 (52,8) M Liikevaihto oli 29,4 (26,3) M Vertailukelpoinen liikevoitto oli 0,7 (1,2)

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua 15.8.2016. Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua 15.8.2016. Jaana Kurjenoja Kauppa luo kasvua Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2015 Kauppa 20% 9% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1.2006 31.3.2006 1 Elisan Q1 2006 Q1 2006 ja taloudellinen tilanne Katsaus matkaviestintään ja kiinteän verkon liiketoimintaan Strategian toteuttaminen Näkymät vuodelle 2006 2 Q1 2006

Lisätiedot

Q liiketoimintakatsaus Vt. toimitusjohtaja Harri Sivula ja talousjohtaja Markku Pirskanen

Q liiketoimintakatsaus Vt. toimitusjohtaja Harri Sivula ja talousjohtaja Markku Pirskanen Q3 2017 liiketoimintakatsaus Vt. toimitusjohtaja Harri Sivula ja talousjohtaja Markku Pirskanen KESKEISTÄ Q3 2017 HYVÄ LIIKEVAIHDON KASVU 4,5% Liikevaihto kasvoi 4,5% 195,4 milj. euroon (187,0) vertailukelpoinen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.4.2006 30.6.2006

Osavuosikatsaus 1.4.2006 30.6.2006 Osavuosikatsaus 1.4.2006 30.6.2006 1 Elisan Q2 2006 Q2 2006 ja taloudellinen tilanne Katsaus matkaviestintään ja kiinteän verkon liiketoimintaan Strategian toteuttaminen ja 3G-palvelupaketit Näkymät vuodelle

Lisätiedot

Pohjoismaiden johtava viinien ja väkevien alkoholijuomien bränditalo PÖRSSI-ILTA

Pohjoismaiden johtava viinien ja väkevien alkoholijuomien bränditalo PÖRSSI-ILTA 26.11.2018 TOIMITUSJOHTAJA PEKKA TENNILÄ Pohjoismaiden johtava viinien ja väkevien alkoholijuomien bränditalo PÖRSSI-ILTA Olemme pohjoismaiden johtava viinien ja väkevien alkoholijuomien bränditalo Markkina-asemat

Lisätiedot

Vahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015

Vahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015 Vahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015 Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Konsernin liikevaihto kasvoi tammi-syyskuussa 10,2 prosenttia

Lisätiedot

Liikevaihto 1985-2003

Liikevaihto 1985-2003 Liikevaihto 1985-23 5 4 Infrastruktuuri & ympäristö 3 Energia 2 Metsäteollisuus 1 1985 1991 1997 22 23 Metsäteollisuus, uusinvestoinnit 12 % vuotuinen kasvu 2 Liikevaihto markkina-alueittain 22 47, milj.

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA. Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus

ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA. Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA Itä-Suomen kilpailukyky- ja työllisyystavoitteen strategia (EAKR, ESR) Itä-Suomen kilpailukyky-

Lisätiedot

Deloitte yritysesittely. Jyväskylän toimisto

Deloitte yritysesittely. Jyväskylän toimisto Deloitte yritysesittely. Jyväskylän toimisto Deloitten Jyväskylän toimisto Sinun ja asiakkaidesi palveluksessa Keski-Suomessa Yhteystiedot: Puistokatu 2 B 40100 Jyväskylä Puhelin: 020 755 5200 Telefax:

Lisätiedot

KATSAUSKAUDEN PÄÄKOHDAT

KATSAUSKAUDEN PÄÄKOHDAT KATSAUSKAUDEN PÄÄKOHDAT Liikevaihto kasvoi hieman Liikevaihto 51,5 (50,6) miljoonaa euroa, kasvua 1,9 prosenttia V. 2012 vertailulukuihin sisältyy 3,4 MEUR sopimustuotekehitystoiminnasta kertynyttä liikevaihtoa,

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Yhtiökokous 2017 Kimmo Alkio @kalkio Tieto on Pohjoismaiden johtava ohjelmisto- ja palveluyritys 3000 projektia vuodessa Pohjoismaisten asiakkaiden palveluksessa vuodesta 1968

Lisätiedot

Terveydenhuollon kasvava ammattilainen

Terveydenhuollon kasvava ammattilainen Terveydenhuollon kasvava ammattilainen Orion jakautuu 1.7.2006 Orion konserni Uusi Orion Oyj Oriola KD Oyj Orion Pharma Orion Diagnostica KD Oriola Lääkkeiden ja diagnostisten testien T&K, valmistus ja

Lisätiedot

Määrätietoista työtä vaikeassa markkinassa

Määrätietoista työtä vaikeassa markkinassa Tieto vuonna 29 Määrätietoista työtä vaikeassa markkinassa Hannu Syrjälä, toimitusjohtaja Yhtiökokous 25.3.21 21 Helsinki eto Corporation 21 Tie Tieto tänään Johtava tietotekniikkapalvelujen tarjoaja Pohjois-Euroopassa

Lisätiedot

Miksi logistiikkastrategia?

Miksi logistiikkastrategia? KANSALLINEN LOG ISTIIKKASTRATEGIA LORDA RY Miksi logistiikkastrategia? Talouden kasvu ei synny ilman toimivaa logistiikkaa Yritysten logistiikkakustannusten taso on Suomessa kaksinkertainen EU:n keskitasoon

Lisätiedot

kohti parempaa kannattavuutta

kohti parempaa kannattavuutta Tampere-talo sijoitusmessut kohti parempaa kannattavuutta Tapio Kolunsarka, toimitusjohtaja 4.4.2017 Johtava markkina-asema konevuokrauksessa Itämeren ympärillä Markkinajohtaja 8 maassa liikevaihto 665

Lisätiedot

Älykkyyttä, mutta millä hinnalla. Logistics 14 -tapahtuma Dr. Karri Rantasila, Asiakaspäällikkö Liikenne ja logistiikka VTT

Älykkyyttä, mutta millä hinnalla. Logistics 14 -tapahtuma Dr. Karri Rantasila, Asiakaspäällikkö Liikenne ja logistiikka VTT Älykkyyttä, mutta millä hinnalla Logistics 14 -tapahtuma Dr. Karri Rantasila, Asiakaspäällikkö Liikenne ja logistiikka VTT Click Logistiikan to edit merkitys Master title yrityksille style Logistiikkakustannukset

Lisätiedot

SOTE-UUDISTUS: MISSÄ MENNÄÄN JA MITÄ UUDISTUS TARKOITTAA JÄRJESTÖJEN KANNALTA?

SOTE-UUDISTUS: MISSÄ MENNÄÄN JA MITÄ UUDISTUS TARKOITTAA JÄRJESTÖJEN KANNALTA? SOTE-UUDISTUS: MISSÄ MENNÄÄN JA MITÄ UUDISTUS TARKOITTAA JÄRJESTÖJEN KANNALTA? KESKI-SUOMEN JÄRJESTÖAREENA 13.9.2013 Marja Heikkilä, Koske Sisältö 1. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän

Lisätiedot

kohti parempaa kannattavuutta

kohti parempaa kannattavuutta yhtiökokous 2017 kohti parempaa kannattavuutta Tapio Kolunsarka, toimitusjohtaja 16.3.2017 esittelyssä Ramirentin johtoryhmä olemme sitoutuneet luomaan tuloksia sekä arvoa osakkeenomistajille yhtiökokous

Lisätiedot

Tikkurila. 150 vuotta värien voimaa. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Tikkurila. 150 vuotta värien voimaa. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja yleistä

Lisätiedot

Cargotecin tammi syyskuun 2016 osavuosikatsaus. Liikevoittomarginaali parani

Cargotecin tammi syyskuun 2016 osavuosikatsaus. Liikevoittomarginaali parani Cargotecin tammi syyskuun 2016 osavuosikatsaus Liikevoittomarginaali parani Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja Mikko Puolakka, talous- ja rahoitusjohtaja 25. lokakuuta 2016 Keskeistä kolmannella vuosineljänneksellä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/

Osavuosikatsaus 1-6/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-6/2008 05.08.2008 Juha Varelius Toimitusjohtaja 1-6/2008 Pääkohdat 2 2008 Digia Plc Katsauskauden pääkohdat 1-6/2008 Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat Liikevaihto 64,8 miljoonaa

Lisätiedot

Analyytikkoaamiainen. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 19.3.2014

Analyytikkoaamiainen. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 19.3.2014 Analyytikkoaamiainen Talous- ja rahoitusjohtaja 19.3.2014 Kesko Liikevaihto 9,3 mrd Liikevoitto 239 milj. 5 000 Liikevaihto 9 315 milj. 250 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 239 milj. 2 000 kauppaa

Lisätiedot

F-Secure Oyj Yhtiökokous 2009. Toimitusjohtajan katsaus, Kimmo Alkio, 26.03.2009

F-Secure Oyj Yhtiökokous 2009. Toimitusjohtajan katsaus, Kimmo Alkio, 26.03.2009 F-Secure Oyj Yhtiökokous 2009 Toimitusjohtajan katsaus, Kimmo Alkio, 26.03.2009 Sisältö Markkinakatsaus 2008 kasvun ja kannattavuuden vuosi Tulevaisuuden näkymät Varsinainen yhtiökokous 26.3.2009 Sivu

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Liite 4 Toimitusjohtajan katsaus Juha Varelius, toimitusjohtaja 12.3.2013 Lähes 1000 huippuosaajaa Kansainvälistyvä pörssiyhtiö 14 toimipistettä, seitsemässä eri maassa TUKHOLMA SUOMI (5) OSLO MOSKOVA

Lisätiedot

LAADUN MERKITYS PALVELULIIKE- TOIMINNASSA. Arto Engbom 23.1.2015 Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari Laatupäivä

LAADUN MERKITYS PALVELULIIKE- TOIMINNASSA. Arto Engbom 23.1.2015 Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari Laatupäivä LAADUN MERKITYS PALVELULIIKE- TOIMINNASSA Arto Engbom Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari Laatupäivä LAADUN MERKITYS PALVELULIIKETOIMINNASSA Arto Engbom Laatu ja kehitysjohtaja, Laitteet liiketoiminta-alue

Lisätiedot

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Gigaluokan muuttujia Kulutus ja päästöt Teknologiamarkkinat

Lisätiedot