2. Sote- ja aluehallintouudistuksen päätarkoituksesta ja merkityksestä
|
|
- Maria Tamminen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 Lausunto PL 71 Sajos Inari Sosiaali- ja terveysministeriö Lausuntopyyntönne STM068:00/2015 LAUSUNTO SOTE- JA ALUEHALLINTOUUDISTUKSESTA 1. SámiSoster yhdistyksestä lyhyesti SámiSoster ry on vuonna 1997 perustettu valtakunnallinen, saamelaisista lähtökohdista toimiva sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialan yhdistys, jonka sääntöjen mukaisena tarkoituksena on valvoa, ylläpitää ja edistää saamelaisten asemaa ja oikeuksia alkuperäiskansana sosiaali- ja terveysalalla sekä hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä kansallisissa ja kansainvälisissä yhteyksissä. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys seuraa saamelaisten yhteiskunnalliseen asemaan vaikuttavan lainsäädännön, hallinnon ja rahoituksen toteutumista valtionsisäisen oikeuden ja kansainvälisten sopimusten mukaisesti, tekee edellä mainituissa asioissa aloitteita ja antaa lausuntoja sekä järjestää omakustannushintaan saamenkielisiä sosiaali- ja terveysalan palveluja. Lisäksi yhdistys harjoittaa saamelaisväestön sosiaali- ja terveysalaan kuuluvaa kehittämis-, kokeilu-, koulutus-, kuntoutus-, tiedotus-, julkaisu- ja tutkimustoimintaa. Yhdistys on Suomen ainoa saamelainen sosiaali- ja terveysalan yhdistys. 2. Sote- ja aluehallintouudistuksen päätarkoituksesta ja merkityksestä Sosiaali- ja terveysministeriön sekä valtiovarainministeriön yhteisen lausuntopyynnön mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta, itsehallintoalueiden perustamista ja aluehallintouudistusta valmistellaan näiden ministeriöiden yhteisessä hankkeessa. Tarkoituksena on uudistaa sosiaali- ja terveydenhuollon rakenne, palvelut ja rahoitus sekä aluehallinnon tehtävät. Myös sosiaali- ja terveydenhuollon ohjausjärjestelmää aiotaan uudistaa. Sosiaali- ja terveydenhuollon aineellista lainsäädäntöä kuten sosiaalihuoltolakia tai terveydenhuoltolakia ei ole tarkoitus tämän uudistuksen yhteydessä muuttaa. Uudistuksen mittaluokka on valtava erityisesti hallintoa silmällä pitäen. Sitä kuvastaa osaltaan se, että nyt aiotaan itsenäisen Suomen historiassa tiettävästi ensimmäisen kerran - Kainuun hallintokokeilua lukuun ottamatta (L 343/2003) - hyväksikäyttää perustuslain jo vuodesta 1919 lukien suomaa mahdollisuutta muodostaa kuntia suurempia itsehallintoalueita. Itsehallintoalueet on tarkoitus perustaa nykyisen maakuntajaon pohjalta, joten kyse on tosiasiassa maakuntien itsehallinnon muodostamisesta. Maakunnallisten itsehallintoalueiden perustaminen merkitsee samalla sitä, että maahan perustetaan kokonaan uusi edustuksellisuuteen perustuva
2 2 julkisen hallinnon organisaatiomuoto. Nämä 18 itsehallintoaluetta tulevat olemaan alueellaan varsin voimakkaita toimijoita ja vallankäyttäjiä, sillä ne on tarkoitus perustaa monitoimialaisiksi. Sote-tehtävien lisäksi niille aiotaan siirtää jo alkuvaiheessa muun muassa pelastustoimen ja nykyisten maakuntien liittojen tehtävät sekä ELY-keskusten alueelliseen kehitykseen ja elinkeinorahoitukseen liittyviä tehtäviä. Myöhemmin niille todennäköisesti keskitetään muitakin tehtäviä kuten aluehallintouudistusta koskevista valmisteluasiakirjoista ilmenee. Osana uudistusta aiotaan uudistaa myös aluehallintoa. Uudistuksen tavoitteena on sovittaa yhteen valtion aluehallinto ja maakuntahallinto sekä yksinkertaistaa julkisen aluehallinnon järjestämistä. Uudistuksella pyritään luomaan tarkoituksenmukainen työnjako kuntien, itsehallintoalueiden, valtion aluehallinnon ja keskushallinnon välillä. Hallitusohjelman mukaan ensisijaisena ratkaisuna on toimintojen keskittäminen tehtäviltään ja toimivallaltaan selkeille maakunnallisille itsehallintoalueille. Ministeri Lauri Tarasti valmisteli valtiovarainministeriön toimeksiannosta kyseistä uudistusta selvittämällä muun muassa sitä, mitä valtion aluehallinnon tehtäviä voitaisiin siirtää itsehallintoalueille. Tarasti luovutti selvityksensä Perustuslaissa säädetyistä itsehallintomuodoista Suomen perustuslain (731/1999) 121 :ssä säädetään kolmesta itsehallintomuodosta, jotka liittyvät olennaisesti sote- ja aluehallintouudistukseen. Pykälän kolme ensimmäistä momenttia koskevat kunnallista itsehallintoa, joka on luonteeltaan paikallista, kunnan asukkaille kuuluvaa itsehallintoa. Pykälän neljännessä momentissa säädetään puolestaan kuntia suuremmista itsehallintoalueista sekä saamelaisten kieltään ja kulttuuriaan koskevasta itsehallinnosta saamelaisten kotiseutualueella. Kaikista näistä itsehallintomuodoista säädetään tarkemmin lailla. Kuntia laajemmasta itsehallinnosta on kyse alueitsehallinnosta, joka kuuluu alueen kaikille asukkaille. Saamelaisten itsehallinto on perustuslaissa rajattu saamelaisten kotiseutualueeseen. Siinä mielessä se on alueellista itsehallintoa. Siitä huolimatta tämä itsehallinto on perusteiltaan saamelaisille alkuperäiskansana kuuluvaa etno-poliittista itsehallintoa, johon sisältyvät oikeudet kuuluvat vain saamelaisille etnisin perustein asuinpaikasta riippumatta. Lainvalmisteluasiakirjoissa onkin todettu, että joissakin asioissa kuten saamelaisten kouluopetusta koskevissa asioissa saattaa tulevaisuudessa olla perusteltua soveltaa itsehallinnon periaatetta myös saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella (HE 248/1994 vp, s , vrt. SiVL 2/1992 vp). Saamelaisille Suomessa kuten muissakin pohjoismaissa turvattu etno-poliittinen itsehallinto on kansallisen ja paikallisen poliittisen järjestelmän rinnakkaisjärjestelmä. Sen vuoksi näiden järjestelmien välisten toimivaltasuhteiden järjestämiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Perustuslain 121 :n tunnustamat kolme itsehallintomuotoa nauttivat kaikki yhtä vahvaa perustuslain suojaa siinä muodossa kuin ne on perustuslakiin otettu. Saamelaisten itsehallinto ei tee tässä suhteessa poikkeusta eikä se siten ole mitenkään alisteinen kyseisessä perustuslain säännöksessä mainittuun kahteen muuhun itsehallintomuotoon nähden. Saamelaisten itsehallinnon perustaa koskevan lainsäädännön perusteluissa on nimenomaisesti todettu, että saamelaiskäräjille
3 3 itsehallinnon toteuttajana on tarkoitettu antaa saamen kieltä ja kulttuuria koskevissa asioissa kunnalliseen itsehallintoon rinnastettava asema (HE 190/1995 vp, s. 1). Nyt puheena olevat maakunnalliset itsehallintoalueet on tarkoitus perustaa perustuslain 121 :n 4 momentin nojalla. Sote- ja aluehallintouudistusta koskevissa valmisteluasiakirjoissa on laajasti käsitelty itsehallintoalueiden perustamiseen liittyviä eri puolia samoin kuin alueitsehallinnon ja kuntien itsehallinnon sekä alueitsehallinnon ja valtion hallinnon välisiä työnjako- ja toimivaltasuhteita. Saamelaisten perustuslaillisesta itsehallinnosta ei ole mainittu sanallakaan, vaikka sen ja alueitsehallinnon välisiä työnjako- ja toimivaltasuhteita olisi pitänyt selvittää ainakin Lapin maakunnan osalta. Valmistelussa näyttää jääneen huomaamatta se olennainen seikka, että uudistuksen tultua voimaan saamelaisten kotiseutualueella on voimassa kaikki perustuslain 121 :n tuntemat itsehallintomuodot. Vastaavaa tilannetta ei synny muualla Suomessa. Tähän uuteen tilanteeseen liittyvät kysymykset olisi selvitettävä viimeistään nyt ennen uudistusta koskevan lainsäädännön antamista. Tarastin selvityksessä on kahdessa kohdassa viitattu saamenkielisiin palveluihin, mutta ei siinäkään ole arvioitu saamelaisten itsehallinnon asemaa sekä kehittämistarpeita ja - mahdollisuuksia uudistuksen yhteydessä. 4. Saamelaisten perusoikeudet ja itsehallinto Saamelaisten kielellisistä ja kulttuurisista perusoikeuksista ja niitä toteuttavasta itsehallinnosta otettiin säännökset perustuslakiin 1990-luvun puolivälissä. Elokuussa 1995 voimaantulleen perusoikeusuudistuksen yhteydessä perustuslakiin lisättiin saamelaisia erityisesti koskeva perusoikeussäännös, jonka mukaan saamelaisilla alkuperäiskansana on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan (969/1995, 14.3 ). Vuoden 1996 alussa perustuslakiin lisätyllä säännöksellä saamelaisille turvattiin saamelaisten kotiseutualueella kieltään ja kulttuuriaan koskeva itsehallinto sen mukaan kuin lailla säädetään (973/1995, 51 a ). Samassa yhteydessä säädettiin laki saamelaiskäräjistä, jonka tehtävänä on hoitaa saamelaisten itsehallintoon ja heidän asemaansa alkuperäiskansana kuuluvia asioita (974/1995). Mainitut perustuslain säännökset sisältyvät myös uuteen vuoden 1999 perustuslakiin (17.3 ja ). Säännösten perustana on eduskunnan lausuma vuodelta 1993, jossa eduskunta edellytti saamelaisten kielellisten ja kulttuuristen oikeuksien riittävän tason turvaamista kulttuuriautonomian perustalta (Eduskunnan kirjelmä ). Saamelaisten perusoikeussäännöksen tarkoituksena on turvata saamelaisten omaperäisen kulttuurin säilyminen. Siinä yhteydessä käsite kulttuuri on ymmärretty laajasti niin, että se antaa suojan saamelaisten koko kulttuurimuodolle. Säännös tarjoaa valtiosääntöisen perustan saamelaisten elinolosuhteiden kehittämiselle heidän omaa kulttuuriperinnettä kunnioittaen (HE 309/1993 vp, s. 25 ja 65). Vuoden 1996 alusta voimaantulleen saamelaisten itsehallinnon perustaa koskevan lainsäädännön perustuslain säännöksen ja sen nojalla annetun saamelaiskäräjälain tarkoituksena on turvata saamelaisten oikeus muihin väestöryhmiin nähden yhdenvertaiseen kohteluun hallinnossa etnisen kulttuuri-itsehallinnon perustalta. Tavoitteena on luoda saamelaisille perustuslain turvaama hallinnollis-poliittinen asema, jonka avulla he voisivat aiempaa laajemmin vaikuttaa päätettäessä saamen kieltä, kulttuuria ja yhteiskunnallisia oloja sekä saamelaisten asemaa alkuperäiskansana
4 4 koskevista asioista. Lainsäädännön perustelujen mukaan toteutuessaan tämä tavoite edistäisi saamelaisten mahdollisuuksia huoltaa, ylläpitää ja kehittää kieltään ja kulttuuriaan sekä sosiaalisia ja taloudellisia olojaan (HE 248/1994 vp, s. 1 ja 14). Saamelaisten itsehallintoa koskeva perustuslain säännös luo puitteet saamelaishallinnon tehtävien ja toimivallan järjestämiseksi lainsäädännössä suhteessa kuntien ja valtion hallintoon (HE 248/1994 vp, s. 1). Säännöksellä pyritään siihen, että tulevassa lainsäädännössä määrättäisiin itsehallintoon piiriin kuuluvissa asioissa toimielimet, toimivaltarajat ja tehtävät saamelaishallinnolle, kunnalliselle itsehallinnolle ja valtion hallinnolle. Säännös mahdollistaa sen, että saamelaisten itsehallintoon kuuluvia tehtäviä voidaan ottaa kuntien tai valtion hallintoa koskevaan lainsäädäntöön tai että näitä tehtäviä siirretään kuntien tai valtion hallinnosta erityiselle saamelaishallinnolle (HE 248/1994 vp, s. 1, 16 ja 20). Tältä osin on näin ollen huomattava, että saamelaisten itsehallintoon kuuluvia asioita voivat hoitaa muutkin tahot kuin saamelaiskäräjät (ks. HE 248/1994 vp, s. 21). Saamelaisten kulttuuri-itsehallinto on tarkoitettu dynaamiseksi niin, että saamelaiset voivat itse kehittää sitä. Sen vuoksi perustuslain säännöksellä ja saamelaiskäräjälailla ei ollut alun pitäenkään tarkoitus säätää tyhjentävästi itsehallinnon sisällöstä ja laajuudesta ja kahlita sillä tavoin itsehallinto staattiseksi tietynkaltaiseksi järjestelmäksi. Säännöksen tarkoituksena on luoda edellytykset parantaa saamelaisen kansanryhmän asemaa kunnallisessa itsehallinnossa, valtion hallinnossa ja erityisessä saamelaishallinnossa sitä mukaa, kun saamelaisten kulttuuri-itsehallintoa ja sen mukaisia hallintopalveluja kehitetään lainsäädännössä (HE 248/1994 vp, s ). Siten lainsäätäjän tarkoituksena on, että itsehallinnon sisällöstä ja laajuudesta säädetään tarkemmin saamelaiskäräjälain lisäksi myöhemmin annettavilla muilla laeilla sitä mukaa kun itsehallintoa kehitetään. Tämä tarkoitus ilmenee myös saamelaiskäräjälain 1 :stä. Saamelaisten kulttuuri-itsehallintoa turvataan ja kehitetään siten sääntelykokonaisuudella, joka muodostuu perustuslain lisäksi tavallisista eduskuntalaeista. Perustuslain säännökset saamelaisten perusoikeuksista ja itsehallinnosta liittyvät kiinteästi yhteen. Perusoikeussäännöksen sanamuoto sisältää jo ajatuksen siitä, että saamelaiset saavat aikaisempaa enemmän määrätä säännöksessä mainituista asioista ja ohjata niiden tulevaa kehitystä (HE 248/1994 vp, s. 17). Itsehallintosäännöksessä käytetty kulttuuri käsite on sisällöllisesti sidottu saamelaisten perusoikeussäännökseen, jossa siis kulttuuri ymmärretään laajasti kuten edellä selostettiin. Lisäksi itsehallintosäännös täydentää perusoikeussäännöstä ja tukee sen mukaisten oikeuksien toteutumista myös käytännössä. Eduskunnan sivistysvaliokunta totesi aikanaan itsehallintolakiesityksestä antamassaan lausunnossa, että kyseisellä lakikokonaisuudella luodaan hallinnolliset puitteet saamelaisten perusoikeuksien toteuttamiselle (SiVL 9/1994 vp, s. 1). Näin ollen perusoikeussäännös ohjaa itsehallintolainsäädännön tulkintaa. Molemmat perustuslain säännökset ovat myös läheisessä yhteydessä perustuslain 6 :ssä säädettyyn vaatimukseen kansalaisten yhdenvertaisesta kohtelusta. Yhdenvertaisuussäännöksen tarkoituksena on edistää tosiasiallisen yhdenvertaisuuden toteutumista. Sen saavuttamiseksi julkisen vallan on tarvittaessa ryhdyttävä positiivisiin erityistoimenpiteisiin. Saamelaisten osalta tähän on edelleen tarvetta, jotta
5 5 he voivat valtaväestöön nähden yhdenvertaisesti ylläpitää ja kehittää kieltään, kulttuuriaan ja yhteiskuntaelämäänsä sekä päättää niiden tulevasta kehityksestä. 5. Saamelaisten itsehallinnon alasta Mainitussa perustuslain :ssä saamelaisten itsehallinto on rajattu saamen kieleen ja kulttuuriin saamelaisalueella sen mukaan kuin lailla säädetään. Itsehallinnon toteuttamista varten asetetun saamelaiskäräjien tehtävänä on hoitaa sitä koskevan lain 5 :n mukaan saamelaisten omaa kieltä ja kulttuuria sekä heidän asemaansa alkuperäiskansana koskevat asiat. Tehtäväalue vastaa siten saamelaisten perusoikeussäännöksessä säänneltyä alaa (HE 248/1994 vp, s. 24). Saamelaiskäräjien tehtäviä ja toimivaltaa sääntelevän saamelaiskäräjälain 2. lukuun sisältyvässä 9 :ssä on konkreettinen listaus niistä asioista, jotka ainakin kuuluvat saamelaisten perustuslaillisen itsehallinnon piiriin. Pykälän 5 kohdassa on mainittu muun muassa sosiaali- ja terveyspalvelut ja niiden kehittäminen. Perusoikeussäännös tunnustaa saamelaiset alkuperäiskansaksi, johon asemaan liittyvät oikeudet ilmenevät kansainvälisistä ihmisoikeusasiakirjoista. Sen vuoksi itsehallinnon sisältö ja laajuus ei määräydy yksinomaan kansallisen lainsäädännön mukaan, vaan siihen vaikuttavat myös mainittujen ihmisoikeusasiakirjojen määräykset. Perustuslain säännökset saamelaisten perusoikeuksista ja itsehallinnosta sekä kansainväliset ihmisoikeusasiakirjat yhdessä määrittävät itsehallinnon sisällön ja ne oikeudelliset puitteet, joiden sisällä saamelaisten oikeusasemaa itsehallinnon perustalta tulisi kehittää alemmassa lainsäädännössä. Ihmisoikeusasiakirjat ja niiden tulkinta kehittyvät ajassa, niin myös käsitys itsehallinnon sisällöstä. Alkuperäiskansojen oikeusaseman sääntelyssä on keskeistä koko kulttuurimuodon suojaaminen. Pyrkimys käy selville erityisesti ILO:n alkuperäiskansoja koskevasta yleissopimuksesta nro 169 ja YK:n julistuksesta alkuperäiskansojen oikeuksista. Nämä asiakirjat kattavat lähes kaikki inhimillisen elämän alueet. Vaikka ILO-sopimus ei muodollisesti tunnusta alkuperäiskansojen itsemääräämisoikeutta, on katsottu, että sopimuksen velvoitteita kokonaisuutena tulkiten syntyy sen ratifioiville valtioille velvoite taata jonkinasteinen autonomia alueellaan asuvalle alkuperäiskansalle. Sopimus sisältääkin runsaasti itsemääräämisoikeuteen läheisesti liittyviä määräyksiä (erit. 6 ja 7 artiklat). Suomi ei ole vielä ratifioinut ILO-sopimusta, mutta eduskunnan sosiaalivaliokunnan vuonna 1990 antaman lausunnon mukaan Suomessa on kuitenkin jo ennen sopimuksen ratifiointia pyrittävä toimimaan lainsäädännössä ja hallinnossa sopimuksen säännösten ja hengen mukaisesti (SoVL 11/1990 vp). YK:n yleiskokous hyväksyi pitkän valmistelun jälkeen vuonna 2007 alkuperäiskansojen oikeuksia koskevan julistuksen 1 (jäljempänä alkuperäiskansajulistus). Julistuksen 3 ja 4 artiklat turvaavat alkuperäiskansoille laajan itsemääräämisoikeuden ja sitä toteuttavan itsehallinnon. Itsemääräämisoikeutta koskeva 3 artikla on julistuksen keskeisin määräys, joka ohjaa julistuksen muiden määräysten tulkintaa. 1 A/RES/61/295.
6 6 Alkuperäiskansajulistus ei ole kansainvälinen sopimus, minkä vuoksi se ei ole suoraan kansainvälisoikeudellisesti sitova asiakirja. Julistuksella ei myöskään luoda uusia oikeuksia vaan se kokoaa yhteen jo muissa kansainvälisissä asiakirjoissa olevia oikeuksia ja periaatteita. Se heijastaa kuitenkin alkuperäiskansoja koskevan kansainvälisen oikeuden kehitystä sekä valtioiden sitoutumista edistää, kunnioittaa ja toteuttaa alkuperäiskansojen oikeuksia. Suomi osallistui muiden pohjoismaiden tavoin aktiivisesti julistuksen valmisteluun, tuki sen keskeisten periaatteiden hyväksymistä ja äänesti sen hyväksymisen puolesta, mikä antaa aiheen odottaa Suomen tekevän myös kaikkensa julistuksen mukaisten oikeuksien kuten itsemääräämisoikeuden toteuttamiseksi omassa lainsäädännössään saamelaisten hyväksi. Suomi osallistui YK:n yleiskokouksen täysistunnossa järjestettyyn ensimmäiseen, korkean tason alkuperäiskansojen maailmankonferenssiin ja tuki aktiivisesti sen loppupäätelmiä, joiden mukaan valtiot vahvistavat sitoutumistaan YK:n alkuperäiskansajulistukseen ja alkuperäiskansaoikeuksien edistämiseen Valtion vastuu saamelaisten perusoikeuksien ja itsehallinnon toteutumisessa Perustuslain 22 :n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Tämä säännös on sillä tavoin epäitsenäinen, että se tulee sovellettavaksi vain yhdessä jonkin perusoikeussäännöksen tai ihmisoikeusmääräyksen kanssa. Turvaamisvelvollisuus sisältää sekä säännöksessä mainittujen oikeuksien suojaamisvelvollisuuden että niiden toteuttamisvelvollisuuden. Jälkimmäiseen velvollisuuteen liittyen valtion on aktiivisesti toimittava saamelaisten perusoikeuksien toteutumiseksi niin lainsäädännössä kuin hallinnossakin kuten myös eduskunnan käyttäessä budjettivaltaa (vrt. PeVM 25/1993 vp, s. 3 ja 6). Valtion velvollisuutena on turvata saamelaisten perusoikeuksien toteutuminen esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa ja huolehtia myös niiden riittävästä rahoituksesta. Turvaamisvelvollisuuden keskeisenä sisältönä on se, että perusoikeuksien käyttämiselle ja toteutumiselle luodaan tosiasialliset edellytykset. Valtion on siten pidettävä huoli muun muassa siitä, että saamelaisilla on tosiasialliset mahdollisuudet saada omakielisiä ja oman kulttuurinsa mukaisia sosiaali- ja terveyspalveluja (jäljempänä saamelaiserityiset sote-palvelut) ja myös kehittää niitä omaehtoisesti. Valtiolla on vastuu myös saamelaisten perustuslaillisen itsehallinnon toteutumisessa. Tämä velvollisuus ilmenee itsehallintoa koskevasta lakiesityksestä, jonka mukaan perustuslain säännös saamelaisten itsehallinnosta luo valtiolle velvollisuuden toimia lainsäädännössä itsehallinnon toteutumiseksi (HE 248/1994 vp, s. 21). Velvollisuus edistää itsehallinnon toteutumista kuuluu erityisesti oikeusministeriölle, jonka toimialaan saamelaisten itsehallinto sisältyy valtioneuvoston ohjesäännön (262/2003) 14 :n 6. kohdan mukaan. Oikeusministeriön tulisi myös nyt puheena olevaan sote- ja aluehallintouudistukseen liittyvien lainsäädäntöhankkeiden yhteydessä osaltaan valvoa ja edistää saamelaisten itsehallinnon toteutumista yhteistyössä saamelaisia edustavien tahojen kanssa. 2 A/RES/69/2.
7 7 7. Esitykset SámiSoster ry toteaa viitaten edellä selostettuun saamelaisten oikeudelliseen asemaan, että julkisella vallalla, erityisesti valtiolla on velvollisuus turvata saamelaisten kielellisten ja kulttuuristen perusoikeuksien toteutuminen ja että tämän tulisi tapahtua saamelaisten perustuslaillisen itsehallinnon perustalta. Yhdistys katsoo, että nyt vireillä olevassa laajassa ja moniulotteisessa uudistuksessa on ensisijaisesti kyse hallinnon uudistamisesta, missä yhteydessä on luontevaa lisätä saamelaisten vaikutus- ja osallistumismahdollisuuksia kehittämällä heille perustuslaissa turvattua itsehallintoa lainsäätäjän tahdon mukaisesti. Samassa yhteydessä olisi turvattava myös riittävä, kohdennettu valtion rahoitus tämän itsehallinnon ohjauksessa järjestettäviin ja tuotettaviin saamelaiserityisiin sote-palveluihin. SámiSoster ry esittää, että uudistuksen yhteydessä 1) selvitetään pikaisesti, miten uudistukseen liittyvien maakunnallisten itsehallintoalueiden muodostaminen ja aluehallinnon uudistaminen suhteutuu saamelaisten perustuslaillisen itsehallinnon tarkoitusperiin, tavoitteisiin ja kehittämistarpeisiin eritoten sosiaali- ja terveydenhuollon osalta, 2) turvataan laaditun selvityksen pohjalta yhdenvertaisesti saamelaiserityisten sotepalvelujen järjestäminen ja tuottaminen saamelaisten omaehtoisen ohjauksen puitteissa. Tämä voisi tapahtua esimerkiksi niin, että Lapin maakunnallisen itsehallintoalueen yhteyteen asetettaisiin erityinen saamelaistoimielin, jonka toimivaltaan kuuluisi itsenäisesti päättää saamelaiserityisten sote-palvelujen järjestämisestä ja kehittämisestä Lapin maakunnassa. Tällä toimielimellä voisi olla myös valtakunnallinen vastuu saamelaiserityisten sote-palvelujen kehittämisestä, yhteensovittamisesta ja yhdenvertaisesta laadusta sekä palveluihin liittyvästä tiedontuotannosta. Saamelaisten itsehallintoperiaatteen toteutumisen turvaamiseksi saamelaistahojen kuten SámiSoster yhdistyksen nimeämillä edustajilla tulisi olla enemmistö kyseisessä toimielimessä. Saamelaisedustuksen lisäksi Lapin maakunnallinen itsehallintoalue nimeäisi edustajansa toimielimeen, jotta saamelaiserityisten palvelujen ja alueen muulle väestölle tarkoitettujen palvelujen yhteensovittaminen voitaisiin varmistaa. Toimielimen tukena tulisi olla riittävästi valmistelevaa henkilöstöä. 3) valmistellaan 2. kohdassa tarkoitetun toimielimen asettamisen edellyttämät säännökset otettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiin ja tarvittaessa muihinkin uudistuksen yhteydessä säädettäviin lakeihin. Lakiin pitäisi ottaa säännökset ainakin toimielimen tehtävistä, toimivallasta, asettamistavasta ja asemasta itsehallintoalueen organisaatiossa. 4) turvataan saamelaiserityisten sote-palvelujen rahoitus vähintään nykyiselle tasolle 3 ja osoitetaan rahoitus edellä 2. kohdassa tarkoitetun toimielimen päätettäväksi. Tästä pitäisi ottaa riittävät säännökset sekä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiin että uudistettavaan valtionosuuslainsäädäntöön. 3 Ks. L kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta (1704/2009) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen ja valtion talousarvion momentti
8 8 5) turvataan saamelaisten asema Lapin maakunnan itsehallintoa toteuttavassa maakuntavaltuustossa ja maakuntahallituksessa varaamalla heille riittävästi edustajanpaikkoja molemmissa elimissä. Saamelaisten edustajat maakuntavaltuustoon voitaisiin valita saamelaisten suoralla kansanvaalilla saamelaiskäräjien vaalien yhteydessä tai edustajien nimeäminen voitaisiin antaa saamelaiskäräjien tehtäväksi noudattaen esimerkiksi samantapaista menettelyä kuin saamelaisten edustajan valitsemisessa evankelis-luterilaisen kirkon ylimpään elimeen kirkolliskokoukseen (ks. kirkkolaki 1054/1993, 20. luvun 1 ja 17. b luvun 2 ). Saamelaisedustajien valintamenettelystä maakuntavaltuustoon ja maakuntahallitukseen pitäisi ottaa säännökset maakuntalakiin ja tarvittaessa saamelaiskäräjälakiin sekä muihin uudistuksen yhteydessä annettaviin säädöksiin. Lisäksi yhdistys pitää tärkeänä turvata raja-alueyhteistyön edellytykset saamelaiserityisten palvelujen järjestämisessä sekä lainsäädännöllisin että hallinnollisrakenteellisin keinoin erityisesti Suomen ja Norjan välillä. Yhdistys toteaa myös, että se on omissa suunnitelmissaan valmistautunut soteuudistukseen sisältyvän valinnanvapauslainsäädännön sote-asiakkaille tarjoamaan mahdollisuuteen hankkia tarvitsemansa palvelut myös kolmannelta sektorilta. Yhdistys korostaakin tärkeyttä luoda sosiaali- ja terveysalan yhdistyksille kuten SámiSoster ry:lle tosiasialliset edellytykset tuottaa perustason sote-palveluja. SámiSoster yhdistyksellä on ruohonjuuritason asiantuntemusta saamelaiskulttuurista ja saamelaisten arkipäiväisistä palvelutarpeista, mitä ei välttämättä ole käytettävissä julkissektorin palveluntuottajilla. Puheenjohtaja Ristenrauna Magga Toiminnanjohtaja Juha Guttorm
2. Saamelaisten kielellisten oikeuksien huomioiminen lakiluonnoksessa
1 Lausunto PL 71 Sajos 99870 Inari 11.11.2016 Sisäasiainministeriö Lausuntopyyntönne 1.9.2016/ hanketunnus SM061:00/2015 LAUSUNTO LUONNOKSESTA LAIKSI PELASTUSTOIMEN JÄRJESTÄMISESTÄ Saamelaisten valtakunnallinen
KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2.
Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2. @Jari_Parkkonen #PHliitto Lähde: Tilastokeskus Kartta ja analyysi: Timo Aro Lähde:
Julkaistu 14.6.2013 klo 10.57, päivitetty 5.9.2014 klo 9.57. Helppoa osallistumista?
OSALLISUUS Leena Heinämäki, tutkijatohtori, Pohjoisen ympäristö- ja vähemmistöoikeuden instituutti, Arktinen keskus, Lapin yliopisto Heta Heiskanen, tutkija, Tampereen yliopisto Julkaistu 14.6.2013 klo
ami os er ry Lausunto
1 ami os er ry Lausunto PL71 Saj os 99870 Inari 18.4.2016 Sosiaali- ja terveysministeriö Lausuntopyyntönne 21.3.2016 STM/3351/2015 LAUSUNTO RAHAPELIYHTEISÖJEN YHDISTÄMISTÄ KOSKEVISTA ASETUSLUONNOKSISTA
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Vaasan sairaanhoitopiirin ky 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Göran Honga 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Yhdenvertaisuusvaltuutettu 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Ulrika Krook 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema
FIN Lausuntopyyntökysely sote syksy 2016
Lausuntopyyntökysely Vastausaika 11.10.2016 13:58:26 FIN Lausuntopyyntökysely sote syksy 2016 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi SámiSoster ry Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Juha Guttorm
MUISTIO 1 (5) Kansallisen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman kuulemistilaisuus / Kieliturvasihteeri Siiri Jomppanen
MUISTIO 1 (5) Kansallisen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman kuulemistilaisuus 28.9.2016 / Kieliturvasihteeri Siiri Jomppanen Perus-ja ihmisoikeustoimintaohjelman 2017-2019 teemoiksi on valittu: Ihmisoikeuskasvatus-
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Panu Peitsaro 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot
SISÄLLYSLUETTELO. KVALT, 30.11.2015 18:00, Pöytäkirja
SISÄLLYSLUETTELO KVALT, 30.11.2015 18:00, Pöytäkirja 73 LAUSUNTO ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEISTA JA SOTE-UUDISTUKSESTA... 1 Pykälän liite: Liite 3: Lopen kunnan lausunto... 2 73, KVALT 30.11.2015 18:00
Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistoiminnan ajankohtaiset kysymykset
Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistoiminnan ajankohtaiset kysymykset POHJOIS-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUKSEN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 27.2.2014 Pirjo Sarvimäki STM Sosiaalihuollon kehittämistoimintaa
Kuntien erityisliikunta lainsäädännön näkökulmasta Saku Rikala, LTS. Erityisliikunnan Symposio kunnissa ja järjestöissä toimiville 29.5.
Kuntien erityisliikunta lainsäädännön näkökulmasta Saku Rikala, LTS Erityisliikunnan Symposio kunnissa ja järjestöissä toimiville 29.5.2012 1. Taustaa Esityksen rakenne 2. Kuntien erityisliikunnan lainsäädäntö
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ortodoksisesta kirkkokunnasta annetun lain 30 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan luovuttavaksi veroäyrin käsitteestä ortodoksisesta kirkkokunnasta annetussa
Itsehallinnollisten yhteisöjen ohjaus ja rahoitus sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen
Itsehallinnollisten yhteisöjen ohjaus ja rahoitus sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakuntatilaisuudet 6 ja 7 huhtikuuta 2016 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen, Suomen
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Esa Iivonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi
Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:
Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta
Aluehallinnon uudistus
Aluehallinnon uudistus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen 15.12.2015 Itsehallintoalue Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelma (s. 30): Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kunnallinen työmarkkinalaitos 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jaana Pirhonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi
SOTE-UUDISTUS: MISSÄ MENNÄÄN JA MITÄ UUDISTUS TARKOITTAA JÄRJESTÖJEN KANNALTA?
SOTE-UUDISTUS: MISSÄ MENNÄÄN JA MITÄ UUDISTUS TARKOITTAA JÄRJESTÖJEN KANNALTA? KESKI-SUOMEN JÄRJESTÖAREENA 13.9.2013 Marja Heikkilä, Koske Sisältö 1. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän
Sote-uudistus ja perusoikeudet
Sote-uudistus ja perusoikeudet Sote-uudistuksen tärkeimmät kysymykset ja niiden eettinen ulottuvuus 29.11.2018 Eeva Nykänen, oikeustieteiden laitos, UEF eeva.nykanen@uef.fi Etiikasta ja perusoikeuksista
HE 5/2011 vp. Helsingin eurooppalaisesta koulusta annetulla. suuruudesta voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä
HE 5/2011 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Helsingin eurooppalaisesta koulusta annetun lain muuttamisesta Helsingin eurooppalaisesta koulusta annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös,
Aluehallintouudistus. Tilannekatsaus joulukuu
Aluehallintouudistus Tilannekatsaus joulukuu 2015 18.12.2015 1 Juha Sipilän hallitusohjelma Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta tehdään erikseen päätös, jolla yksinkertaistetaan
Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015. Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa
Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 2015 Lastenohjaajan asiantuntemus lapsivaikutusten arvioinnissa Kirkolliskokouksen päätös Kirkkojärjestys 23 luku 3 Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen
Koulutusasiainvaliokunta
Mietintö 1 (6) Koulutusasiainvaliokunta Yleinen koulutuspolitiikka ja ammatillinen edunvalvonta Esitykset 6.1.1 6.1.11 Kaikella koulutustoiminnallaan liitto tähtää siihen, että edunvalvonta- ja järjestötyö
Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot
1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen nimi SámiSoster ry
Tilannekatsaus Harri Jokiranta
Tilannekatsaus 9.8.2017 Harri Jokiranta Alueelliset erot talouskehityksessä väestökartat Muuttoliike kartta Yle.fi 6.8.2017 Perustuslakivaliokunnan mukaan valinnanvapautta koskevan lakiesityksen
POHJOIS-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUKSEN SAAMELAISYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA 2010
POHJOIS-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUKSEN SAAMELAISYKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Yhteyshenkilö Sari Guttorm Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Saamelaisyksikkö, Saamelaiskäräjät 040 7432 393
Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:
Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaaliturvasta Suomen ja Liettuan välillä tehdyn sopimuksen lakkauttamisesta ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain kumoamisesta
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Petri Lempinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot
Itsehallintoalueet mitä ovat, mitä tekevät? Hallituksen linjaus
Itsehallintoalueet mitä ovat, mitä tekevät? Hallituksen linjaus 7.11.2015 Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Sote- ja aluehallintouudistus Itsehallintoalue Pääministeri Juha Sipilän hallituksen
Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp
Sote ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp Sote järjestäminen sekä HE:n säätämisjärjestys ja suhde perustuslakiin Perustuslakivaliokunta 15.3.2017 Hallitusneuvos Päivi Salo, STM 1 15.3.2017 Sotejärjestämislain
Olli Mäenpää 30.1.2015. Perustuslakivaliokunnalle
Olli Mäenpää 30.1.2015 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 324/2014 vp) Perustuslakivaliokunnan
Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015
Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015 Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Hallituksen tiedotustilaisuus
Sote viidellä järjestäjällä. Kirsi Varhila ylijohtaja STM 12.8.2014, Oulu
Sote viidellä järjestäjällä Kirsi Varhila ylijohtaja STM 12.8.2014, Oulu Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä on väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Turvata
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen uudistus
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen uudistus Viittomakielen seminaari 12.2.2016 Pekka Järvinen, STM 15.2.2016 1 Sote-uudistuksen tavoitteet hallituksen ohjelmassa Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen
LAUSUNTO 1 (5) Dnro:487/D.a.2/2007. Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL Valtioneuvosto. Viite: Lausuntopyyntö 27.9.
LAUSUNTO 1 (5) 31.10.2007 Dnro:487/D.a.2/2007 Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL 33 00023 Valtioneuvosto Viite: Lausuntopyyntö 27.9.2007 LAUSUNTO SOSIAALIASIAMIESTOIMINNAN KEHITTÄMISESTÄ Saamelaiskäräjät
Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään
Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Scandic Park, 29.-30.1.2015 Kirsi Varhila, STM
5/6/2016. Sote-uudistus. Sote-uudistuksen tavoitteet. Saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaaminen ja kehittäminen soteuudistuksessa
Saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaaminen ja kehittäminen soteuudistuksessa Saamelaisten sote-palvelujen tulevaisuusseminaari 20.1.2016 Pekka Järvinen, STM 6.5.2016 1 Sote-uudistuksen
Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi
Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi Asia: Svenska Finlands folkting järjestön lausunto hallituksen eduskunnalle antamasta esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon
HE 15/2017 ja HE47/2017 Kielelliset oikeudet
HE 15/2017 ja HE47/2017 Kielelliset oikeudet Perustuslakivaliokunta 31.5.2017 Valtiovarainministeriö Kunta ja aluehallintoosasto Hallitusneuvos Ilkka Turunen 1 Maakuntalaki ja kielelliset oikeudet (HE
SámiSoster ry PL 71 99870 Inari
1 SámiSoster ry PL 71 99870 Inari Lausunto 16.6.2015 Oikeusministeriö Lausuntopyyntönne 12.5.2015 (OM 2/58/2015) SAAMEN KIELILAIN KEHITTÄMISTARPEISTA Saamelaisten valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 151/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten päivähoidosta annetun lain 11 a :n ja lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 4 ja 28 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan
Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:
Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen tai Seuraava painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta
Pääkaupunkiseudun erillisratkaisu - oikein vai väärin? Juha Jolkkonen erikoislääkäri, EMBA virastopäällikkö Terveyspoliittinen seminaari 29.9.
Pääkaupunkiseudun erillisratkaisu - oikein vai väärin? Juha Jolkkonen erikoislääkäri, EMBA virastopäällikkö Terveyspoliittinen seminaari 29.9.2016 Pääkaupunkiseudun erillisratkaisu Pääkaupunkiseudun
Sote-uudistus ja itsehallintoalueet
Elinvoimaiset kunnat, toimivat itsehallintoalueet, hyvinvoivat kuntalaiset Sote-uudistus ja itsehallintoalueet Valmisteluseminaari 6.11.2015 Jari Koskinen Uudistuksen tavoitteet Turvata yhdenvertaiset,
KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN
KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN Keuruun kaupunkia johdetaan seuraavien asiakirjojen pohjalta: 1. Keuruun kaupungin johtamisen periaatteet 2. Keuruun kaupungin hallintosääntö 3. Keuruun kaupungin organisaatiosääntö
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS. rajoittavista toimenpiteistä Keski-Afrikan tasavallan tilanteen huomioon ottamiseksi
EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 13.1.2014 JOIN(2014) 1 final 2014/0004 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS rajoittavista toimenpiteistä
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Sosiaalialan Työnantajat 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Aino Närkki 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus. Hallitusneuvos Päivi Salo Lääkintöneuvos Jukka Mattila
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Hallitusneuvos Päivi Salo Lääkintöneuvos Jukka Mattila Palvelurakenneuudistuksen tavoitteet Väestön terveyden, hyvinvoinnin ja sosiaalisen turvallisuuden
PUHE Saamelaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen tulevaisuusseminaari Inarissa
Saamelaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen tulevaisuusseminaari Inarissa SAAMELAISVÄESTÖN TULEVAISUUDEN PALVELUT SAAMELAISTEN KULTTUURI-ITSEHALLINNON JA PERUSOIKEUKSIEN NÄKÖKULMASTA 1. Alkusanat Suomen
ESITYS SAAMENKIELISTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN TURVAAMISEKSI VUONNA 2011
ESITYS Sivu 1/10 Dnro:474/D.a.2/09 Sosiaali- ja terveysministeriö PL 33, 00023 Valtioneuvosto ESITYS SAAMENKIELISTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN TURVAAMISEKSI VUONNA 2011 Saamelaiskäräjät on kokouksessaan
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2016 COM(2016) 211 final 2016/0114 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä
Vammaislainsäädännön ajankohtaiset muutokset mitä ja miksi?
Vammaislainsäädännön ajankohtaiset muutokset mitä ja miksi? Terve-Sos, Helsinki, 14.5.2009 lakimies Jaana Huhta, STM 15.5.2009 Vammaispalvelulain muutokset Asiakkaan oikeudet vahvistuvat: asiakkaan yksilöllinen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 98/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetun lain sekä ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen tuottamasta
Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta
Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Ylitarkastaja Hanna Nyfors STM sosiaali- ja terveyspalveluosasto 19.2.2016 19.2.2016 1 Sote- uudistuksen tavoitteet Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen
Liite. Vastaukset sähköisen kyselylomakkeen kysymyksiin.
1 Liite. Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle ja valtiovarainministeriölle hallituksen linjauksista itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi Vastaukset sähköisen kyselylomakkeen
Aluehallintouudistus
Aluehallintouudistus www.alueuudistus.fi Tilannekatsaus tammikuu 2016 1.2.2016 1 Juha Sipilän hallitusohjelma Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta tehdään erikseen päätös, jolla
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan lausunto , Dno. YVTltk 552/2018. Lausuntopyyntö , Saamelaiskäräjät, Dnro. 362/D.a.9/2018.
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan lausunto 29.11.2018, Dno. YVTltk 552/2018 Lausuntopyyntö 17.9.2018, Saamelaiskäräjät, Dnro. 362/D.a.9/2018. Lausunnon pyytäjä kuvaa ongelmaa seuraavasti. Saamelaiskäräjät
Lapsen sijoitus. Reunaehtoja työlle. 23.11.2015 Pinja Salmi/Lapsiperheiden sosiaalityö
Lapsen sijoitus Reunaehtoja työlle Sijoitukseen vaikuttavia lakeja Perustuslaki (mm. 21 asian laillinen käsittely) Lapsen oikeuksien sopimus (mm. Lapsen etu) Kuntalaki (mm. 44 julkisen vallan käyttö virkasuhteessa)
Hallituksen esitys Kevasta annetun lain muuttamiseksi
LUONNOS 1 (8) Hallituksen esitys Kevasta annetun lain muuttamiseksi Esityksen pääasiallinen sisältö Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kevasta annettua lakia siten, että itsehallintoalueet olisivat Kevan
Erityistä tukea tarvitsevat asiakkaat sosiaali- ja terveydenhuollossa
Erityistä tukea tarvitsevat asiakkaat sosiaali- ja terveydenhuollossa SHL 3 erityistä tukea tarvitsevalla henkilöllä ja asiakkaalla tarkoitetaan henkilöä, jolla on erityisiä vaikeuksia hakea ja saada tarvitsemiaan
@Jari_Parkkonen #PHliitto. Päijät-Hämeen liitto
@Jari_Parkkonen #PHliitto MAAKUNNAT ITSEHALLINTOALUEIDEN PURISTUKSESSA VAI TOISINPÄIN? Päijät-Häme osana suurmetropolia, sen rajalla vai ulkopuolella? Jari Parkkonen, maakuntajohtaja, Ossi Savolainen,
Sote osana valtakunnallista ja paikallista reformia
Sote osana valtakunnallista ja paikallista reformia Jukka Lindberg Projektipäällikkö Kanta-Hämeen maakunnan Sote III hanke (15.2.2016 lähtien) 18.2.2016 Page 1 Sote-uudistuksen taloudelliset tavoitteet
Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Nuorisovaltuusto 17.03.2015 Sivu 1 / 1
Nuorisovaltuusto 17.03.2015 Sivu 1 / 1 37 Sääntömuutos kohtiin: 6 Hallitus, 7 Tapahtumat ja tiedotus Selostus NYKYISET SÄÄNNÖT: 6 Hallitus Nuorisovaltuuston hallitukseen kuuluvat nuorisovaltuuston puheenjohtajisto
Liite 1 (6) 27.1.2015
Liite 1 (6) Liite 1 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain, ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain sekä vapaasta sivistystyöstä annetun
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Vammaisfoorumi 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Susanna Haapala, Tiina Lappalainen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot
Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää?
Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää? Nykytilan haasteita, mahdollisen kehittämisen aikataulu ja vaihtoehtoja OKM/KTPO 2.6.2016 Tulevat haut ja kehittämisen aikajanaa
Mietteitä vanhusneuvoston jäsenyyden päättyessä. Vanhusneuvosto 19.11.2014 Seurakuntien talo, III linja Yrjö Mattila
Mietteitä vanhusneuvoston jäsenyyden päättyessä Vanhusneuvosto 19.11.2014 Seurakuntien talo, III linja Yrjö Mattila Eduskunnan oikeusasiamies ja välikysymys vanhuspalvelulain taustalla Eduskunnan oikeusasiamies
Aluekehityksen suunnittelu ja ohjaus
Maakuntahallitus 170 19.10.2015 Maakuntahallitus 178 16.11.2015 Uudenmaan liiton talousarvion vuodelle 2016 sekä toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille 2016 2018 hyväksyminen 325/02.00.00/2015 MHS 19.10.2015
-kansanterveysohjelma Esitteitä 2001:8
Terveys 2015 -kansanterveysohjelma Esitteitä 2001:8 Terveys 2015 -kansanterveysohjelma Valtioneuvosto hyväksyi toukokuussa 2001 periaatepäätöksen Terveys 2015 -kansanterveysohjelmasta, joka linjaa Suomen
Lausuntopyyntökysely. Khall. 18.01.2016 13 liite nro 2. TAUSTATIEDOT. Vastaajatahon virallinen nimi. Padasjoen kunta
Lausuntopyyntökysely TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Padasjoen kunta Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Kristiina Laakso Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot kristiina.laakso@padasjoki.fi
ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 3/2016 18
ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 3/2016 18 Kokousaika 17.3.2016 kello 18.00 18.50 Kokouspaikka Palvelutalo, Turuntie 8 Läsnä Anne-Mari Kaarto, puheenjohtaja Ilkka Tuomisto Ville
Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia
Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia 1 Maakunnallisia lapsiasiavaltuutettuja tarvitaan edistämään ja seuraamaan lasten oikeuksien toteutumista maakunnissa ja kunnissa Lastensuojelun
Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:
Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta
Maakuntauudistus miten käy tulevaisuuden demokratian?
Maakuntauudistus miten käy tulevaisuuden demokratian? 20.5.2016 Nuorten vaikuttajien huipputapaaminen De unga beslutsfattarnas toppmöte Ministeri Lauri Tarasti Alkuvaiheet Pääministeri Sipilän hallituksen
https://www.webropolsurveys.com/answer/surveysummary.aspx?sdid=fin
Sida 1 av 9 Lausuntopyyntökysely 3110/00.04.00/2016 Vastausaika 10:28:29 FIN Lausuntopyyntökysely sote syksy 2016 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen
Kohti Alueiden Suomea. Hanna Huttunen
Kohti Alueiden Suomea Hanna Huttunen 11.11.2015 Itsehallintoalue Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelma (s. 30): Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta tehdään erikseen päätös,
Vammaiset naiset näkyviksi kaikilla areenoilla
Järjestöneuvos, Kuurojen maailmanliiton kunniapuheenjohtaja Liisa Kauppinen Kansainvälinen vammaisseminaari ihmisoikeuksista 12.3.2008 Vammaiset naiset näkyviksi kaikilla areenoilla Naistenpäivä vuonna
Sairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen. Kuntatalo
Sairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen Kuntatalo 5.5. 2015 Mihin sote kaatui? Sote uudistuksen perustuslailliset kysymykset Kansanvaltaisuus (asukkaiden itsehallinto)» Sote alueet olisivat
Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset. Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen
Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen Vammaisten palveluista hallitusohjelmassa Jatketaan vammaispoliittisen ohjelman (VAMPO) toimeenpanoa. Erityisenä
Päijät-Hämeen seminaari: YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN
Päijät-Hämeen seminaari: YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN Sibelius talo, Lahti Maakuntajohtaja Juho Savo 19.4.2012 Johdantona aiheeseen: Kadonnutta kansanvaltaa etsimässä Maakunta 2020 Sitran ja maakuntajohtajien
Juha Lavapuro
Juha Lavapuro 17.11.2015 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 111/2015 vp eduskunnalle laiksi eräiden kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetussa laissa säädettyjen velvoitteiden soveltamisesta
Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö
Sosiaali- ja terveydenhuolto uudistuu Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö 16.9.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano
Esityksen pääkohdat. Sote-uudistus missä nyt mennään?
Sote-uudistus missä nyt mennään? Sosiaali- ja terveydenhuollon tietosuojapäivät 11.11.2015 Pekka Järvinen, STM 11.11.2015 1 Esityksen pääkohdat Hallitusohjelman kirjaukset Rahoitusratkaisu Alueratkaisu
VASTAUSLUONNOS MAAKUNTAHALLITUKSEN 29.1.2016 KÄSITTELYÄ VARTEN TAUSTATIEDOT. Vastaajatahon virallinen nimi Keski-Suomen liitto
VASTAUSLUONNOS MAAKUNTAHALLITUKSEN 29.1.2016 KÄSITTELYÄ VARTEN TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Keski-Suomen liitto Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Hannu Korhonen Vastauksen vastuuhenkilön
KERAVAN KAUPUNKITEKNIIKKA LIIKELAITOS JOHTOSÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA. Hyväksytty: 9.2.2009 / Kv 146. Voimaantulo: 1.1.
KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KERAVAN KAUPUNKITEKNIIKKA LIIKELAITOS JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 9.2.2009 / Kv 146 Voimaantulo: 1.1.2010 Muutettu: 12.3.2012/ Kv 26 Voimaantulo: 1.4.2012 Muutettu: 11.6.2012
rajayhteistyötä koskevan lainsäädännön nykytila - saamenkieliset palvelut
Sosiaali- ja terveyspalvelujen rajayhteistyötä koskevan lainsäädännön nykytila - saamenkieliset palvelut Viveca Arrhenius 25.2.2015 EU-oikeudet Vapaan liikkumisen direktiivi 2004/38; unionin kansalainen
Sosiaali- ja terveysalue kokeilun lähtökohdat. Kansliapäällikkö Kari Välimäki 26.2.2010
Sosiaali- ja terveysalue kokeilun lähtökohdat Kansliapäällikkö Kari Välimäki 26.2.2010 Hallinto on vain väline mutta välttämätön väline yhteisten asioiden hoidossa Kaikkien väestöryhmien hyvinvointi ja
Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausunto hankehakemukseen
Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausunto hankehakemukseen Yrittäjyysosaamista kasvualoille SOTE-palvelut kartalla Paikkatiedon hyödyntäminen terveydenhuollossa 27.11.2015 Jarkko Yliruka, erikoissuunnittelija,
Aluehallintouudistus. Valmistelun tilannekatsaus, osa IV
Aluehallintouudistus Valmistelun tilannekatsaus, osa IV 6.4.2016 1 Aluehallintouudistus on hallituksen kärkihanke, valmistelu käynnistyy nyt Hallitus on 5.4.2016 tehnyt ratkaisun maakunnille siirrettävistä
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 78/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ammattikorkeakoululain. liittyviksi laeiksi. Asia. Valiokuntakäsittely
EDUSKUNNAN VASTAUS 78/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ammattikorkeakoululain muuttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi
Hallituksen linjaus 7.11.2015
Hallituksen linjaus 7.11.2015 Aluejaon perusteet ja sote-uudistuksen askelmerkit Hallitus on sopinut neuvottelussaan itsehallintoalueiden määräksi 18 ja sote-palvelut järjestettäväksi 15 alueen puitteissa.
Mielipiteet sote-uudistuksesta
Mielipiteet sote-uudistuksesta Kansa ei usko sote-uudistuksen onnistumiseen Hallituksen esitys uudeksi sote-järjestämislaiksi annettiin eduskunnalle joulukuun alussa. Eduskunta päättää asiasta ennen kevään
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jaana Laakkonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön
Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:
Perusturvalautakunta 10.12.2015 OHEISAINEISTO Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista
VIHDIN KUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI
VIHDIN KUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vihdin kunta Vastauksen kirjanneen henkilön
Hyvinvointi ja terveys sekä
Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka Kärkihankkeet: Hyvinvointi
Erityisiä huomautuksia uudistukseen liittyen
Käännös Asia Hallituksen esitys (HE 15/2017 vp) maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi sekä Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjan