Kevät Elävän musiikin iloa ja energiaa!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kevät 2013. Elävän musiikin iloa ja energiaa!"

Transkriptio

1 Kevät 2013 Elävän musiikin iloa ja energiaa! 1

2 Viime syksynä II lasten ja nuorten Uuno Klami sävellyskilpailun finalistit, lahjakkaat lapset ja nuoret pohdiskelivat, kuka oikeastaan tekee sävellyksen valmiiksi ja antaa sille viimeisen silauksen, tunnelman ja kuulokuvan. Säveltäjä, kapellimestari vaiko kappaletta soittavat muusikot? Keskustelussa päädyttiin siihen, että jokaisella on oma osansa sävellyksen lopullisessa muotoutumisessa. Tämän lisäksi tarvitaan vielä yleisö ja konserttitilanne jossa kappaletta esitetään, ennen kuin sävellys saavuttaa täydellisen olomuotonsa. Jokaisella esittäjällä on oma persoonansa ja tapa soittaa. Myös kuulijat ovat erilaisia ihmisiä, joiden tunnetilat ja vastaanottokyky vaihtelevat. Niinpä jokainen konsertti on ainutlaatuinen; Kymi Sinfoniettan konsertti tänään on erilainen kuin huomenna. Siksi jokainen konsertti on täynnä taikaa: Musiikki ja tulkinta syntyvät lopulta tässä ja nyt, juuri niille ihmisille, jotka ovat sinä hetkenä kuuntelemassa. Kevätkautemme tulee olemaan täynnä hienoja hetkiä. On ilo saada tällä kaudella kapellimestarivieraiksi erityisesti sellaisia muusikoita, jotka ovat loistavia instrumenttinsa taitajia, ja laajentaneet muusikkouttaan myös kapellimestarikorokkeelle. Luvassa on hienoja konserttikokonaisuuksia ja ohjelma on laajentunut myös romantiikan suuntaan mm. Brahmsin musiikin kautta. Suurproduktiona kuullaan upea Haydnin Luominen, Bachin Matteus-passiota unohtamatta. Tervetuloa kuuntelemaan! Riikka Luostarinen Toimitusjohtaja Kymenlaakson Orkesteri Oy Kymi Sinfonietta Keskuskatu 33, Kotka Käyntiosoite: Kotkankatu 7 (3. krs) (Torikatu 10, Kouvola) Puh. (05) Fax. (05) Toimitusjohtaja Riikka Luostarinen (05) , Orkesterisihteeri Sirkku Grönroos (05) , Markkinointiassistentti Heidi Mustikkaniemi (05) , Orkesterijärjestäjä nuotistonhoitaja Tuomas Vanhalakka Koordinaattori Reetaliina Marin Tuottaja

3 Jotain erityistä! Taivas on aivan erityisen värinen talvella auringonlaskun aikaan ja sen jälkeen. Pidän väristä, joka muuttuu keltaisesta oranssiksi, punaiseksi, purppuraiseksi, siniseksi ja lopulta mustaksi. Katsellessani taivaan värejä unohdan ajan kulun. Auringonlasku ei soi, mutta kuulen sydämessäni Sibeliuksen Tuonelan joutsenen. Mahtaako sinulla olla muistoja siitä, millaisia kuvia konserttikokemus on tuonut mieleesi? Musiikki ei ole vain sointuja ja säveliä. Se koskettaa kaikkia aisteja samalla tavoin kuin kaunis näkymä, rakkauden tunne tai muu sen kaltainen kokemus. Odotan innolla, millaisia kuvia mieleenne nousee konserteissamme. Kymi Sinfonietta on nyt erinomaisessa kunnossa. Olen saanut työskennellä kuuden vuoden ajan yleisön upealla tuella muusikoiden hienon yhteissoinnin parissa. Arvostan Teitä molempia. Olen ylpeä Kymi Sinfoniettasta siitä on tullut merkittävä suomalainen orkesteri. Esitämme Dmitri Šostakovitšin ensimmäisen pianokonserton Olli Mustosen ja Visa Haaralan kanssa Lohisoitto-festivaalilla. Se muistuttaa minua suuresta menestyksestä saman konserton ja solistien kanssa Pietarissa viime syksynä. Olen todella iloinen Michael Collinsin, Andres Mustosen, Ralf Gothónin ja Henry Raudalesin esiintymisestä kapellimestareina. He ovat loistavia muusikoita ja Kymi Sinfoniettan yleisölle entuudestaan tuttuja. Olen myös onnellinen saadessani tehdä musiikkia ystävieni Barnabás Kelemenin, Anssi Karttusen, Alexander Romanovskyn ja Sergey Malovin kanssa. Tämä kansainvälisesti tunnettu solistikaarti tekee jokaisesta konsertista JOTAIN ERITYISTÄ. Tästä on kysymys jostain erityisestä. Ymmärrämme, miksi auringonlaskun värit taivaalla koskettavat meitä, tai miksi musiikki liikuttaa. Siinä on vastaus. Tammikuu 2013, Lontoo Yasuo Shinozaki Taiteellinen johtaja Riikka Luostarinen Yasuo Shinozaki Kuva: Tuuli Koivisto 3

4 Perustettu 1999 Soittajat kevätkaudella 2013 Taiteellinen johtaja: Yasuo Shinozaki I-viulu 1. Raymond Cox, konserttimestari 2. Ülo Kaadu, konserttimestari 3. Heikki Lehtonen 4. Katrin Nachtigall 5. Tarmo Adson 6. Olli Andersen II-viulu 7. Maija Andersen 8. Lisa Kallström-Jokipii 9. Sirkku Mantere 10. Suvi Matilainen 11. Avoin Alttoviulu 12. Eero Kesti 13. Manolis Cirmirakis 14. Valerijs Avramenko Sello 15. Andres Narma, soolosellisti 16. Janne Mustikkaniemi 17. Kati Ylitalo Kontrabasso 18. Johannes Raikas 19. Timo Wesslund Huilu 20. Auli Kontinen 21. Outi van Treeck Oboe 22. Timo Karjalainen 23. Matti Jylhä-Vuorio Klarinetti 24. Csaba Rajnai 25. Petri Marttinen Fagotti 26. Karita Siljander 27. Dmitry Arseniev Käyrätorvi 28. Janne Laine 29. Reeta Rossi Trumpetti 30. Visa Haarala 31. Yury Smirnov Lyömäsoittimet 32. Vladimir Belov 4

5 Taiteilijatapaamiset Kevätkaudella 2013 Tule tapaamaan taiteilijoita ja tekijöitä konserttien takana! Puhujina myös musiikkikirjoittajia ja -tutkijoita. Vapaa pääsy sekä kahvitarjoilu! BACH JA YSTÄVÄT V Kapellimestari-solisti Andrew Lawrence-King kertoo illan ohjelmasta Ke klo Kotkan Laulumiestalo To klo Kouvolan kaupungintalo, sininen matto SINFONIAKONSERTTI Ke klo Kotkan Laulumiestalo To klo Kuusankoskitalo, Hirvelä-sali SINFONIAKONSERTTI Kymi Sinfoniettan taiteellinen johtaja Yasuo Shinozaki kertoo illan ohjelmasta Ke klo Kotkan Laulumiestalo To klo Kuusankoskitalo, Hirvelä-sali SINFONIAKONSERTTI Musiikkikriitikko Hannu-Ilari Lampila kertoo illan ohjelmasta Ke klo Kotkan Laulumiestalo To klo Kuusankoskitalo, Hirvelä-sali Kotkan Laulumiestalo, Korkeavuorenkatu 11 Kuusankoskitalon Hirvelä-sali, Kymenlaaksonkatu 1 Kouvolan kaupungintalo, Torikatu 10 Kymi Sinfonietta in English See our website frontpage: Esteettömyys Kotkan konserttitalolle, Kouvolan kaupungintalolle ja Kuusankoskitalolle on esteetön sisäänpääsy. Lisätietoja löydät verkkosivustoltamme Konserttipaikat-osiosta. 5

6 Yasuo Shinozaki Barnabás Kelemen Avajaiskonsertti 6 Ke 9.1. klo 19 To klo 19 Kapellimestari: Solisti: Kotkan konserttitalo Kuusankoskitalo Yasuo Shinozaki Barnabás Kelemen, viulu Robin Holloway: Fourth Idyll (Neljäs idylli) Sergei Prokofjev: Viulukonsertto nro 2 Joseph Haydn: Sinfonia nro 103, Rummunpäristys Kymi Sinfoniettan kevätkauden avauksen idyllisen kauniit ja virtuoosiset sävelet heräävät eloon Yasuon ja orkesterin energisessä otteessa. Brittiläinen säveltäjä Robin Holloway on luonnehtinut Idyllejään valoisiksi, leikkisiksi ja lyyrisiksi. Samoin sanoin voi kuvailla myös illan päätöksenä kuultavaa Joseph Haydnin Rummunpäristys-sinfoniaa. Tämä iloisen juhlallinen sinfonia kuuluu säveltäjänsä mestariteoksiin ja sisältää Haydnille tyypilliseen tapaan myös kujeilevia yllätyselementtejä. Prokofjevin toisen viulukonserton kaihoisat melodiat ja huikeat virtuoosiotteet saavat oivan tulkitsijan unkarilaisesta viulusolisti Barnabás Kelemenistä, joka hurmaa kuulijat kaunisäänisillä ja taiturillisilla esityksillään. Liput: 18/13/7

7 Natalie Clein Michael Collins Sinfoniakonsertti Ke klo 19 To klo 19 Kapellimestari ja klarinettisolisti: Solisti: Kotkan konserttitalo Kouvolan kaupungintalo Michael Collins Natalie Clein, sello L. van Beethoven: Egmont-alkusoitto Joseph Haydn: Sellokonsertto C-duuri C. M. von Weber: Concertino klarinetille ja orkesterille W. A. Mozart: Sinfonia nro 41 Michael Collins tunnetaan niin Kymenlaaksossa, kuin ympäri maailmaa loistavana klarinetistina. Nykyään tämä monipuolinen muusikko jakaa aikaansa yhä enenevässä määrin kapellimestarityön ja soittamisen kesken. Monien lontoolaisten kamari- ja sinfonietta-orkestereiden johtajana vieraileva Collins valmistaa Kymi Sinfoniettan muusikoiden kanssa ihastuttavan konserttiohjelman, jossa kuullaan myös pieni makupala sooloklarinetille ja orkesterille. Solistivieraana kuullaan Suomessa ensi kertaa valloittavaa brittisellistiä, Natalie Cleinia, jonka kukoistava kansainvälinen ura sai alkusysäyksen sekä BBC:n että EBU:n Nuori muusikko -kilpailujen voitosta. Liput: 18/13/7 7

8 Raymond Cox Andrev Lawrence-King Auli Kontinen Bach ja ystävät Ke klo 19 To klo 19 Kapellimestari, cembaloja harppusolisti: Solistit: 8 Italialaista ja ranskalaista Kotkan konserttitalo Kouvolan kaupungintalo Andrew Lawrence-King Raymond Cox, viulu Auli Kontinen, huilu J. S. Bach: Brandenburgilainen konsertto nro 5 Orkesterisarja nro 3 J. Chr. Bach: Sinfonia, L Endimione J. J. Quantz: Adagio C-duuri sooloharpulle G. Ph. Telemann: Konsertto kahdelle chalumeaulle ja kahdelle fagotille C. Ph. E. Bach: Orkesterisinfonia nro 1 Barokkimusiikin ehtymättömän ideapankin, Andrew Lawrence-Kingin ja Kymi Sinfoniettan yhteistyö on edennyt Bachin Brandenburgilaiseen konserttoon nro 5, joka saattoi olla sävelletty cembalokilpailuihin Dresdeniin, päätellen mm. laajasta solistisesta cembalo-osuudesta. Dresdenin orkesterissa työskenteli tuolloin huippumuusikoita sekä Ranskasta että Italiasta, joissa vallitsi aivan vastakkainen musiikkityyli. Niinpä Brandenburgilaisen konserton nro 5 ensimmäinen osa on italialaista, ja viimeinen ranskalaista tyyliä, hitaan osan edustaessa saksalaista moniäänisyyttä. Tässä konsertissa kuullaan näitä kolmea barokin ajan kansallista tyyliä, edustajinaan italialainen viulu, ranskalainen huilu ja saksalainen cembalo. Muista myös Andrew Lawrence-Kingin kiehtova luento ennen konserttia! Liput: 18/13/7

9 Jukka Perko Kuva: Maarit Kytöharju Kuva: Tanja Ahola Kuva: Tanja Ahola Kuva: Maarit Kytöharju Aki Rissanen Antti Lötjönen Teppo Mäkynen Jukka Perko plays Simon & Garfunkel Ke 6.2. klo 19 To 7.2. klo 19 Solisti ja orkesterin liidaus: Jazz-trio: Kuusankoskitalo Kotkan konserttitalo Jukka Perko, saksofoni Aki Rissanen, piano Antti Lötjönen, kontrabasso Teppo Mäkynen, rummut Huom! Päivät! Paul Desmondin levyttämän Simon & Garfunkel albumin musiikkia. Jukka Perkolla oli nuorena kaksi saksofonisti-idolia ylitse muiden: Charlie Parker sekä Dave Brubeckin kvartetissa soittanut Paul Desmond, Take Five hitin säveltäjä. Kummankin taiteilijan levytykset, joissa oli mukana isompi orkesteri jousineen ja puhaltimineen, tekivät suuren vaikutuksen. Nyt kuullaankin huippusaksofonisti Jukka Perkon, maamme eturivin jazzmuusikoista koostuvan trion sekä Kymi Sinfoniettan esittäminä Paul Desmond plays Simon & Garfunkel -albumin musiikkia, jonka Veli-Matti Halkosalmi on nuotintanut alkuperäislevytykseltä. Paul Desmondin soittotyylin jalanjäljissä liikkuva, lyyrinen ja herkän läpikuultava lähestymistapa antaa oman mausteensa näihin nostalgisiin lukujen loisteliaisiin radiohitteihin. Liput: 18/13/7 (ei sis. kausikorttiin) (Juonnettu konsertti) 9

10 Ralf Gothóni Sinfoniakonsertti Ke klo 19 To klo 19 Kapellimestari ja pianosolisti: Kotkan konserttitalo Kouvolan kaupungintalo Ralf Gothóni Ottorino Respighi: Antiikin tanssit ja aariat: Sarja nro 3 Alfred Schnittke: Konsertto pianolle ja jousiorkesterille C. M. von Weber: Sinfonia nro 1 Kaunis ja sykähdyttävä konserttikokonaisuus, jossa saadaan jälleen nauttia yhden kansainvälisimmän suomalaistaiteilijan, Ralf Gothónin musiikillisista ideoista. Italialaissäveltäjä Ottorino Respighi oli viehättynyt vanhasta musiikista ja sovitti maanmiestensä aikoinaan luutulle säveltämiä tansseja ja lauluja orkesterille rikkain sointivärein. Alfred Schnittken intensiivinen ja vaikuttava Konsertto pianolle ja jousiorkesterille pitää kuulijan herpaantumatta otteessaan. Konsertin päättää Carl Maria von Weberin valoisa ja elämäniloinen Sinfonia nro 1, jonka virtuoosiset jousiosuudet ja viehättävät puhallinsoolot vievät 1800-luvun alun musiikillisiin maisemiin. Liput: 18/13/7 10

11 Anssi Karttunen Yasuo Shinozaki Sinfoniakonsertti Ke klo 19 To klo 19 Kapellimestari: Solisti: Kotkan konserttitalo Kuusankoskitalo Yasuo Shinozaki Anssi Karttunen, sello Tōru Takemitsu: Scene soolosellolle ja jousiorkesterille Robert Schumann: Sellokonsertto L. van Beethoven: Sinfonia nro 3, Eroica Tämä konsertti ei jätä kylmäksi! Se on tulvillaan musiikillisia tunteita ja intensiivisiä tulkintoja. Yksi suosituimmista japanilaissäveltäjistä, elokuvasäveltäjänäkin tunnettu Tōru Takemitsu yhdisti musiikissaan vaikutteita mm. länsimaisesta klassisesta sekä japanilaisesta perinteisestä musiikista. Hänen teoksensa Scenen sekä Schumannin Sellokonserton romanttisten sävelten eläytyvänä tulkkina on sellisti Anssi Karttunen, joka valloitti yleisömme jo ensivierailullaan muutama vuosi sitten. Beethovenin vastustamaton Eroica-sinfonia löytää tiensä aina myös uusien kuulijoiden sydämeen. Liput: 18/13/7 11

12 Andres Mustonen 12 Luominen Ke 6.3. klo 19 To 7.3. klo 19 Kapellimestari: Kuoro: Solistit: Joseph Haydn: Kotkan kirkko Kouvolan Keskuskirkko Andres Mustonen Latvian valtionkuoro Gemma Bertagnolli, sopraano Mati Turi, tenori Juha Kotilainen, basso Luominen Joseph Haydnin Luominen on mestarillinen teos maailmankaikkeuden synnystä kolmelle solistille, kuorolle ja orkesterille. Nyt tarjoutuu harvinainen tilaisuus kuulla tämä uskomattoman upea musiikillinen kuvaus luomiskertomuksesta huippuesiintyjien voimin. Latvian valtionkuoro on yksi Euroopan parhaimmista kuoroista. Vast ikään 70-vuotista taivaltaan juhlineen, monesti palkitun kuoron ohjelmiston kulmakiviä ovat laajamittaiset sävellykset, kuten oratoriot, kantaatit, messut ja requiemit. Latvian valtionkuoro päivittää ohjelmistoaan jatkuvasti uusilla teoksilla jazzista ja elokuvamusiikista kuorokirjallisuuden klassikoihin ja konsertoi ympäri maailmaa huppukapellimestarien kanssa. Kymi Sinfonietta on tehnyt yhteistyötä Latvian valtionkuoron kanssa vuodesta 2009 ja esiintyi maaliskuussa 2011 kuoron festivaalilla Riiassa.

13 Gemma Bertagnolli Juha Kotilainen Mati Turi Luomisen solistit edustavat todellista tähtikaartia: Italialainen sopraano Gemma Bertagnolli on esiintynyt tärkeimmillä konsertti- ja oopperalavoilla Milanon La Scalasta Amsterdamin Concertgebouwhun monien nimekkäiden orkesterien ja kapellimestarien kanssa. Erityisesti tämä ilmaisuvoimainen laulaja tunnetaan barokin ajan musiikin tulkkina. Virolainen tenori Mati Turi on yksi maansa arvostetuimmista oratoriosolisteista, ja hänet tunnetaan hyvin myös Suomessa loistavana muusikkona. Yhä suurempi osa Turin esiintymisistä tapahtuu oopperan parissa. Juha Kotilainen kuuluu suomalaisten basso-baritonien eliittiin ja on esiintynyt sekä ooppera- että konserttilavoilla ympäri maailmaa. Kymi Sinfoniettan kapellimestarina säännöllisesti vieraileva Andres Mustonen, jos kuka, on omiaan sytyttämään Haydnin teoksen elämään ja puhaltamaan sen suuren esittäjäjoukon musiikilliseen hehkuun. Haydn kirjoitti Luominen-oratorionsa 1700-luvulle epätyypillisen suurelle orkesterille. Hän sai innoituksen teokseensa kuullessaan Lontoonvierailullaan G. F. Händelin suuria oratorioita ja ehkä myös kurkistaessaan avaruuteen tuolloin uudenaikaisella teleskoopilla. Luomisen kolme osaa vastaavat Raamatun kertomuksen seitsemää luomisen päivää. Haydnin musiikki on hyvin kuvailevaa ja elävää, kuten esimerkiksi alun kaaoksen kuvaus ja valkeuden tulo. Tuolloin uransa huipulla ollut maailmankuulu säveltäjämestari kirjoitti yleensä nopeasti, mutta Luomista hän sävelsi poikkeuksellisen kauan, kaksi vuotta. Haydn halusi säveltää jotain, joka kestää ja käytti tärkeään sävellystyöhön kaikki musiikilliset lahjansa ja taitonsa. Liput: 18/13/7 13

14 Yasuo Shinozaki Alexander Romanovsky Sinfoniakonsertti Ke klo 19 To klo 19 Kapellimestari: Solisti: Kotkan konserttitalo Kuusankoskitalo Yasuo Shinozaki Alexander Romanovsky, piano Franz Schubert: Sinfonia nro 1 Johannes Brahms: Pianokonsertto nro 1 Tätä konserttia ei voi jättää vällin! Franz Schubertin Sinfonia nro 1 on vaikuttava, nuoruuden intoa pursuava teos, joka ilmestyi vuonna 1813, säveltäjän ollessa vasta 16-vuotias. Siinä voi kuulla vaikutteita Schubertia edeltäneiden säveltäjämestarien, Mozartin, Haydnin ja Beethovenin musiikista. Vaikka Brahmsin romanttisessa Pianokonsertossakin nro 1 soivat säveltäjän nuoruuden kuohut, se kuuluu klassisen musiikin mestariteosten joukkoon. Tämän upean konserton solistina kuullaan yhä kiihtyvää kansainvälistä uraa luovaa ukrainalaissyntyistä Alexander Romanovskya, jonka selkeäkieliset ja herkkävaistoiset tulkinnat herättivät ihastusta jo hänen ensimmäisellä Suomen-vierailullaan. Liput: 18/13/7 14

15 Kuva: Kira Gluschkof Jouko Koivukoski Mari Palo Niina Keitel Heikki Rainio Riku Pelo Kai Huopainen Matteus-passio Ke klo 19 To klo 19 Kapellimestari: Kuoro: Solistit: Kouvolan Keskuskirkko Kotkan kirkko J. S. Bach: Matteus-passio Jouko Koivukoski Kotkan kantaattikuoro Mari Palo, sopraano Niina Keitel, altto Heikki Rainio, tenori, evankelista Riku Pelo, bassoaariat Kai Huopainen, basso, Jeesus Kymi Sinfonietta, 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Kotkan kantaattikuoro sekä hieno solistikaarti kohtaavat jälleen perinteikkäässä Bachin Matteus-passiossa, joka on yksi kaikkein aikojen voimallisimmista musiikkia ja kerrontaa yhdistävistä teoksista. Matteus-passiossa pääsiäisajan tapahtumat kuvataan vaikuttavasti musiikin keinoin. Kerronta etenee puhelaulun muodossa, ja tutut koraalit sekä ilmaisuvoimaiset aariat vaihtelevine säestyskokoonpanoineen luovat kirkkoon ainutlaatuisen herkän ja koskettavan tunnelman. Liput: 18/13/7 (ei sis. kausikorttiin) 15

16 Yasuo Shinozaki Sergey Malov 16 Sinfoniakonsertti Ke klo 19 To klo 19 Kapellimestari: Solisti: Kotkan konserttitalo Kuusankoskitalo Yasuo Shinozaki Sergey Malov, viulu L. van Beethoven: Leonore-alkusoitto nro 3 Pjotr Tšaikovski: Viulukonsertto Johannes Brahms: Sinfonia nro 4 Upea tilaisuus kuulla täysveristä romantiikan ajan musiikkia Kymi Sinfoniettan esittämänä! Tämän konsertin kappaleet kuuluvat ehdottomiin iki-suosikkeihin, joiden tunnevoimaisuus ja tenho eivät katoa kuuntelukertojen karttuessa. Brahmsin neljättä sinfoniaa ei voi ohittaa! Ei myöskään taidokasta ja ilmaisukykyistä viulisti Sergey Malovia, joka on ehtinyt voittaa nuoresta iästään huolimatta lukuisia viulu- ja alttoviulukilpailuja. Hän soittaa Kymi Sinfoniettan solistina Tšaikovskin rakastetun Viulukonserton, jossa nostalginen haikeus yhdistyy eloisaan virtuoosisuuteen. Liput: 18/13/7

17 Satu Sopanen Mennään eläintarhaan Koko perheen konsertti Ke klo 18 To klo 18 Solisti ja juontaja: Kotkan konserttitalo Kuusankoskitalo Satu Sopanen Monista lastenkonserteista ja tv-ohjelmista tuttu, rakastettu lastenmusiikin tekijä ja esittäjä Satu Sopanen on työskennellyt useaan otteeseen Kymi Sinfoniettan muusikoiden kanssa. Hän valmistaakin yhdessä orkesterin soittajien kanssa aivan erityisen eläinten maailmaan liittyvän konsertin Kymi Sinfoniettan lapsiyleisölle. Tässä konsertissa myös yleisö pääsee laulamaan ja leikkimään. Konsertti soveltuu erityisesti alle 10-vuotiaille lapsille vanhempineen. Mainio tilaisuus myös vaikkapa isovanhemmille tulla lastenlasten kanssa konserttiin! Liput: 10/7 (ei sis. kausikorttiin) Huom! Ajat! 17

18 Vappukonsertti Ti klo 19 Ke 1.5. klo 12 Kotkan konserttitalo Kouvolan kaupungintalo Vietä vappua hyväntuulisen musiikin parissa Kymi Sinfoniettan perinteikkäässä Vappukonsertissa! Liput: 18/13/7 (Juonnettu konsertti) 18

19 Henry Raudales Kevätgaala Ke klo 19 To klo 19 Kapellimestari: Gioachino Rossini: Felix Mendelssohn: Isaac Albéniz: Ottorino Respighi: Arvo Pärt: Astor Piazzolla: Kotkan konserttitalo Kouvolan kaupungintalo Henry Raudales Silkkitikkaat-alkusoitto Jousisinfonia En la Alhambra Gli Uccelli Fratres Milonga sin palabras Libertango Solistina Kymi Sinfonietta Kaunista musiikkia, intensiivisiä ja vahvoja tulkintoja, lämmin tunnelma. Ja pääosassa orkesteri! Huikea viuluvirtuoosi ja muusikko Henry Raudales valmistaa Kymi Sinfoniettan soittajiston kanssa konsertin, joka ei jätä kylmäksi. Samojen soittajien musisointi voi kuulostaa täysin erilaiselta soitettavasta kappaleesta, sen aikakaudesta ja tunnelmasta riippuen. Romanttista, virtuoosista, mietiskelevää, espanjalaista, mausteista; Tällä kertaa orkesterin ollessa solistina ja illan keskipisteenä. Tule ja nauti! Liput: 18/13/7 (Juonnettu konsertti) 19

20 Nuorten solistien konsertti Ke klo 19 To klo 19 Kotkan konserttitalo Kouvolan kaupungintalo Kapellimestari: Valerijs Avramenko Solisteina Kotkan-seudun ja Pohjois-Kymen musiikkiopiston oppilaita. Lähestyvän kesän merkkinä ovat jälleen Kymi Sinfoniettan Nuorten solistien konsertit, joissa Kotkan-seudun ja Pohjois-Kymen musiikkiopistojen oppilaat valloittavat estradin orkesterin solisteina. Yleisö saa nauttia toinen toistaan taidokkaammista solistikappaleista suuren orkesterin säestyksellä. Tunnelma on korkealla nuorten solistien antaessa parastaan kokeneen kapellimestari Valerijs Avramenkon johtaessa soittajistoa. Tule nauttimaan tunteikkaista tulkinnoista ja kannustamaan nuoria kymenlaaksolaisia muusikoita! Liput: 13/10/7 20

21 Kuva: Outi Montonen Yasuo Shinozaki Olli Mustonen Visa Haarala KymijoenLohisoitto & Kesän avaus Ke 5.6. klo 19 To 6.6. klo 19 Kotkan konserttitalo Kuusankoskitalo Kapellimestari: Yasuo Shinozaki Solistit: Olli Mustonen, piano Visa Haarala, trumpetti M. de Falla: 1. osa baletista Kolmikolkkahattu Maurice Ravel: Pavane pour une infante dèfunte W. A. Mozart: Sinfonia nro 31, Pariisi Dmitri Šostakovitš: Pianokonsertto nro 1 Sergei Prokofjev: Sinfonia nro 1, Klassinen Värikylläinen ja upea ohjelma, jonka tuliset espanjalaisvärit johtavat Ranskan ja Pariisin kautta Venäjälle. Haluamme tarjota kymenlaaksolaisyleisölle mahdollisuuden nauttia niistä makupaloista, joita esitimme syyskuussa Pietarissa, valtaisan menestyksen saaneessa konsertissamme. Kuulemmekin huippusolistiemme, Olli Mustosen ja Kymi Sinfoniettan trumpetisti Visa Haaralan huikean tulkinnan Šostakovitšin 1. pianokonsertosta sekä säkenöivän Prokofjevin Klassisen sinfonian. Liput: 25 (kausikorttilaisille 20 ) 6.6. konsertti vain Lippupalvelusta tai tuntia ennen ovelta. 21

22 Mikä on sinfonietta? Sinfonietta-orkesteri on kokoonpanoltaan kamariorkesterin ja täysimittaisen sinfoniaorkesterin välimuoto. Kamariorkesterissa on yleensä n soittajaa. Se voi koostua pelkästään jousisoittimista, tai niiden lisäksi kamariorkesterissa voi olla myös muutamia soittimia puhaltimista tai lyömäsoittimista. Sinfonietta on kamariorkesteria isompi kokoonpano, jonka peruskokoonpano on melko vakiintunut. Se on perua klassismin ajalta (n ), jolloin nykyaikainen sinfoniaorkesteri alkoi muotoutua. Sinfonietta-kokoonpanoon kuuluvat jouset, joiden määrä saattaa vaihdella. Jokaisessa jousiryhmässä on kuitenkin yksi tai useampi soittaja (1. viulut, 2. viulut, alttoviulut, sellot, kontrabassot). Puupuhaltimia on kaksi kappaletta kutakin (huilut, oboet, klarinetit ja fagotit). Tämän lisäksi mukana ovat yleensä vaskisoittimista kaksi käyrätorvea ja kaksi trumpettia. Sinfonietta-kokoonpanoon kuuluu yleensä vielä yksi lyömäsoittaja. Tällaiselle kokoonpanolle ovat säveltäneet esimerkiksi orkesteria kehittäneet Joseph Haydn, Wolfgang Amadeus Mozart ja Ludwig van Beethoven. Esi-merkiksi Kymi Sinfoniettassa on 32 soittajaa. Nykyaikaisessa sinfoniaorkesterissa saattaa olla n soittajaa. Jousia on enemmän kuin sinfonietta-kokoonpanossa; jousiryhmät ovat kuitenkin samat. Puupuhaltimia voi olla 2-4 kutakin ja vaskisoittimia on enemmän kuin sinfonietta-kokoonpanossa. Uusina soittimina mukana ovat pasuuna ja tuuba. Lyömäsoittajia saattaa olla myös enemmän, lisäksi monessa sinfoniaorkesterissa on myös harpunsoittaja 22

23 23

24 CL SSIC V Klassinen radio kulttuurin ystävälle Kuuntele netissä 24

25 Lehtesi on nyt entistäkin enemmän. Kouvolan Sanomat ja Kymen Sanomat voit nyt lukea myös ipadilla. Tilaajapalvelu Tilaajapalvelu

26 tarjoaa Teille paikallista ja ympäristöystävällistä painojälkeä Huom. uusi osoite! Vasaratie KOTKA Puh. (05) Keskellä kaupunkia, keskellä elämää S-ryhmän asiakasomistajat saavat hinnoista etua 9 /huone/vrk ja lisäksi bonusta. Sokos Hotel Seurahuone Keskuskatu 21, FIN KOTKA, Myyntipalvelu: Puh , fax

27 27

28 Ennakkomyynti Orkesteritoimisto, myös lippuvaraukset Käyntiosoite Kotkassa: Kotkankatu 7, 3. krs. puh. (05) tai tuntia ennen ovelta Yrtti-City Toriaukio, Karhula puh./fax. (05) Kotkan konserttitalon ravintola Keskuskatu 33, Kotka Kouvolan matkailu Kauppalankatu 5, Kouvola puh Kuusankoskitalo Kymenlaaksonkatu 1 puh Kevätkaudelle 2013 Kausikortti 125/85 Liput normaalihintaisiin konsertteihin: 18 Aikuiset 13 Eläkeläiset 7 Opiskelijat ja työttömät 3 Lapset 7 16-v. 2 Musiikkiopiston opiskelijat Alle kouluikäiset maksutta Maksuvälineinä käyvät myös Tyky- ja Smartum-kulttuurisetelit. Kysy orkesteritoimistosta edullisista ryhmäalennuksista ja lahjakorteista! Konserttien kaikenlainen kuvaaminen ja äänittäminen on kielletty. Lippupalvelu 28 Oikeudet muutoksiin pidätetään. Esitteen taitto: Nitro ID. Paino: Painokotka Oy.

KYMI SINFONIETTA KEVÄT 2016

KYMI SINFONIETTA KEVÄT 2016 Muutokset mahdollisia. 8.1.2016 KYMI SINFONIETTA KEVÄT 2016 AVAJAISKONSERTTI Tähtisadetta Ke 13.1. klo 19 To 14.1. klo 19 Kapellimestari: Ferruccio Busoni: Johannes Brahms: Joseph Haydn: Olari Elts Anna-Liisa

Lisätiedot

Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016

Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016 Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016 Liput: 23,50/ 21,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (hinta sisältää Ticketmasterin toimitusmaksun) 16.1. Lauantai Promenadikeskus Talvikarnevaali -happening Kevätkauden

Lisätiedot

Maanantai 11.6. Musiikkijuhlien 10-vuotisnäyttelyn avajaiset Iitin kirkonkylän kylätalossa klo 19.00

Maanantai 11.6. Musiikkijuhlien 10-vuotisnäyttelyn avajaiset Iitin kirkonkylän kylätalossa klo 19.00 IITIN MUSIIKKIJUHLAT 10 VUOTTA 11. - 16.6.2012 Ohjelma Maanantai 11.6. Musiikkijuhlien 10-vuotisnäyttelyn avajaiset Iitin kirkonkylän kylätalossa klo 19.00 Tiistai 12.6. Toivekonsertti Lossirannan kartanossa

Lisätiedot

TYÖLISTA SYKSY 2012 12.6.2012 Muutokset mahdollisia

TYÖLISTA SYKSY 2012 12.6.2012 Muutokset mahdollisia TYÖLISTA SYKSY 2012 12.6.2012 Muutokset mahdollisia Vko 29/2012 Henk. koht. harj. viikko Vko 30/2012 Ma 23.7. Henk. koht. harj. _ Ti 24.7. Henk. koht. harj. _ Ke 25.7. 16:00-19:00 harjoitus 28.7. konserttia

Lisätiedot

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen

Lisätiedot

Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016

Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016 Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016 Liput: 23,50/ 21,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (hinta sisältää Ticketmasterin toimitusmaksun) 16.1. Lauantai Promenadikeskus Talvikarnevaali -happening Kevätkauden

Lisätiedot

4.12.2014. Pori Sinfoniettan kevätkausi 2015. Liput: 23,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (sis. Lippupalvelun toimitusmaksu)

4.12.2014. Pori Sinfoniettan kevätkausi 2015. Liput: 23,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (sis. Lippupalvelun toimitusmaksu) 4.12.2014 Pori Sinfoniettan kevätkausi 2015 Liput: 23,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (sis. Lippupalvelun toimitusmaksu) 15.1. Torstai klo 19 Tangon huumaa - Piazzolla Jukka Iisakkila, kapellimestari

Lisätiedot

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Sekä yliopistoon että ammattikorkeakouluun haettaessa ennakkotehtäviä ja/tai soveltuvuuskoe

Lisätiedot

Mitä testejä kuuluu klassisen muusikon valintakokeisiin?

Mitä testejä kuuluu klassisen muusikon valintakokeisiin? Mitä testejä kuuluu klassisen muusikon valintakokeisiin? Valintakokeen osa-alueet ja maksimipisteet: klassinen muusikko tai klassinen kirkkomusiikkipainotus Mitä soitan tai laulan pääinstrumentin kokeessa?

Lisätiedot

1) Instrumenttikoe 1 - voi käyttää säestäjää Yksi vapaavalintainen D- tai I-kurssitasoinen ooppera-aaria, Lied tai suomalainen laulu

1) Instrumenttikoe 1 - voi käyttää säestäjää Yksi vapaavalintainen D- tai I-kurssitasoinen ooppera-aaria, Lied tai suomalainen laulu Kokeiden kesto on rajoitettu: Instrumenttikoe 1 kestää 10 min, Instrumenttikoe 2 kestää 15 min. On mahdollista, että aikataulusyistä lautakunta kuuntelee vain osan kappaleista ja tarvittaessa keskeyttää

Lisätiedot

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko,

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Etelä-Karjalan Klassinen kuoro Suomalainen Kevät Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Lappeenranta 18.4.2010 klo 16, Lappeenrannan Musiikkiopiston Helkiö-sali Ohjelma Jaakko Mäntyjärvi

Lisätiedot

Soitinvalintaopas. Hyvinkäänkatu 1, 05800 HYVINKÄÄ, puh. 0207 569 660, www.hymo.fi

Soitinvalintaopas. Hyvinkäänkatu 1, 05800 HYVINKÄÄ, puh. 0207 569 660, www.hymo.fi Soitinvalintaopas Hyvinkäänkatu 1, 05800 HYVINKÄÄ, puh. 0207 569 660, www.hymo.fi TIETOA SOITINVALINTAA VARTEN (esitetyt iät ovat suuntaa-antavia, eivät ehdottomia) Hyvinkään musiikkiopisto järjestää lukuvuosittain

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri kevät 2008

Tapahtumakalenteri kevät 2008 2 nseudun musiikkiopisto 3 Tammikuu pe 18.1. 18.00 Vapaasti viululla ja huilulla Sipoo Artborg 35 la 19.1. 12.30 Vapaasti huilulla ja viululla 16.00 Romantiikan iltapäivä Pikkukirkko to 24.1. 18.00 Vihkiäisjuhlat,

Lisätiedot

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA NUORTEN KOULUTUS

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA NUORTEN KOULUTUS MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA NUORTEN KOULUTUS VALINTAKOEKUVAUKSET KEVÄT 2013 1 Sisältö Jousisoittimet... 2 Viulu... 2 Alttoviulu... 3 Sello... 3 Kontrabasso... 3 Puhaltimet... 4 (Huilu, oboe, klarinetti, fagotti,

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 1 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 1 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 Vuonna 2006 JA SEN JÄLKEEN SYNTYNEET... 2 PIANO... 2 Vuonna 2005 JA TÄTÄ AIEMMIN SYNTYNEET... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)...

Lisätiedot

Nuori taitelija 2014 - Borea-jousikvartetti. Alempi hinta lapset ja opiskelijat. Lipunhinnat sisältävät lippukohtaisen toimitusmaksun.

Nuori taitelija 2014 - Borea-jousikvartetti. Alempi hinta lapset ja opiskelijat. Lipunhinnat sisältävät lippukohtaisen toimitusmaksun. tiistai 1.7. Rengon kirkko klo 19.00 Nuori taitelija 2014 - Borea-jousikvartetti Hugo Wolf: Italialainen serenadi Wolfgang Amadeus Mozart: Jousikvartetto no 17 B-duuri Metsästys Maurice Ravel: Jousikvartetto

Lisätiedot

KONSERTTIKALENTERI SYKSY 2014. sib.fi. Elävä musiikki konserteissa SYKSY 2014

KONSERTTIKALENTERI SYKSY 2014. sib.fi. Elävä musiikki konserteissa SYKSY 2014 KONSERTTIKALENTERI Elävä musiikki konserteissa on korvaamaton, ainutkertainen elämys. Huippumuusikoiden yhteispeli, musiikin olemus, suuret tunteet ja yhteys ihmisen historiaan on aina henkilökohtainen

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 KLASSINEN MUSIIKKI... 2 PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU... 4 SELLO JA KONTRABASSO... 4 PUUPUHALTIMET...

Lisätiedot

METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA VALINTAKOEKUVAUKSET

METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA VALINTAKOEKUVAUKSET METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA VALINTAKOEKUVAUKSET KEVÄT 2012 Sisältö Jousisoittimet (viulu, alttoviulu, sello, kontrabasso)... 2 Puhaltimet (huilu, oboe, klarinetti, fagotti, saksofoni,

Lisätiedot

lohisoitto.fi Koskien ääreltä, merelle, saaristoon!

lohisoitto.fi Koskien ääreltä, merelle, saaristoon! lohisoitto.fi Koskien ääreltä, merelle, saaristoon! Lohisoitto soi Kotkan seudulla jälleen vahvasti korkeatasoisena ja poikkimusiikillisena. Tyylilajiensa taitajat ja yleisö kohtaavat sykähdyttävän ainutkertaisissa

Lisätiedot

SALON MUSIIKKIOPISTO

SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa kirjaston läheisyydessä.

Lisätiedot

Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016

Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016 Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016 Liput: 23,50/ 21,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (hinta sisältää Ticketmasterin toimitusmaksun) 16.1. Lauantai Promenadikeskus Talvikarnevaali -happening Kevätkauden

Lisätiedot

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BANDILLE SUOMEN BAND -YHDISTYS RY A A SUOMEN BAND -YHDISTYS RY Big Bang Markus Ketola (s. 1968) Suomen big band -yhdistyksen projekti big

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO Tule oppilaaksi yhteen Suomen suurimmista musiikkiopistoista! Vantaan musiikkiopisto on Vantaan kaupungin oma oppilaitos, jossa

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa

Lisätiedot

Meiltä löytyy kaikki!

Meiltä löytyy kaikki! Mikä soittimeksi? Meiltä löytyy kaikki! JOUSISOITTIMET Alttoviulu Viulu Sello Viulu ja alttoviulu Suositeltava aloitusikä on 5-7 vuotta. Viulun asennot on tuossa iässä helppo oppia leikin avulla. Myöhemminkin

Lisätiedot

Muusikon suuntautumista suunnittelevat osallistuvat samoihin valintakokeisiin kuin musiikkipedagogin suuntautumisvaihtoehtoon hakevat.

Muusikon suuntautumista suunnittelevat osallistuvat samoihin valintakokeisiin kuin musiikkipedagogin suuntautumisvaihtoehtoon hakevat. VALINTAKOEKUVAUKSET Pedagogin ja muusikon suuntautumisvaihtoehto Muusikon suuntautumista suunnittelevat osallistuvat samoihin valintakokeisiin kuin musiikkipedagogin suuntautumisvaihtoehtoon hakevat. Pedagogin

Lisätiedot

METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULUN MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA. VALINTAKOEKUVAUKSET /nuorisokoulutus, kevät 2011

METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULUN MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA. VALINTAKOEKUVAUKSET /nuorisokoulutus, kevät 2011 1 METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULUN MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA VALINTAKOEKUVAUKSET /nuorisokoulutus, kevät 2011 Sisältö Pedagogin ja muusikon suuntautumisvaihtoehto... 2 Pedagogin suuntautumisvaihtoehto/ Soitin-

Lisätiedot

EMO. Espoon musiikkiopisto EMO EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA

EMO. Espoon musiikkiopisto EMO EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA EMO Espoon musiikkiopisto EMO EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA Tiivistelmä Yleistä MTO on tehty meluasetuksen VNA85/2006 perusteella ja

Lisätiedot

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Tavoitteena on valmistaa musiikkialan eri tehtäviin aloite- ja yhteistyökykyisiä, laaja-alaisesti taiteita arvostavia ja persoonallisia musiikkipedagogeja. Tutkinto antaa

Lisätiedot

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013)

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013) kalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013) Menneet tapahtumat W.A. Mozart: Requiem pe 1.11.2013 19 la 2.11.2013 15 Loviisan kirkko Anu Komsi, sopraano, Tuija Knihtilä, altto, Jorma Silvasti, tenori, Jyrki Korhonen,

Lisätiedot

NUORISOKOULUTUKSEN VALINTAPERUSTEET 2014

NUORISOKOULUTUKSEN VALINTAPERUSTEET 2014 NUORISOKOULUTUKSEN VALINTAPERUSTEET 2014 Sisältö YLEISTÄ... 2 HAKEMINEN... 2 VALINTAKOKEET... 2 VALINNAN TULOKSESTA TIEDOTTAMINEN... 3 OPPIAINEKOHTAISET VALINTAPERUSTEET... 4 KLASSISET INSTRUMENTIT JA

Lisätiedot

23.1.2015 KLASSISTA MUSIIKKIA. Tampere Filharmonia Dennis Kim, johtaja ja solisti

23.1.2015 KLASSISTA MUSIIKKIA. Tampere Filharmonia Dennis Kim, johtaja ja solisti 23.1.2015 KLASSISTA MUSIIKKIA Dennis Kim, johtaja ja solisti Perjantai 23.1.2015 klo 19 Tampere-talon Iso sali Dennis Kim, johtaja ja solisti FRANZ JOSEPH HAYDN (1732 1809) Sinfonia nro 31 D-duuri Torvensignaali

Lisätiedot

PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa

PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa Sunnuntai 25.10.2015 klo 17, liput 10 PÄRE Ensimmäinen yhtye 200 vuoteen, tai koskaan, jossa on suomalainen säkkipilli! Yhtye tutkii rohkeasti soittimen

Lisätiedot

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Tavoitteena on valmistaa musiikkialan eri tehtäviin aloite- ja yhteistyökykyisiä, laaja-alaisesti taiteita arvostavia ja persoonallisia musiikkipedagogeja. Tutkinto antaa

Lisätiedot

************************************* Mikä on LA-SO-LA-konsertti?

************************************* Mikä on LA-SO-LA-konsertti? Hyvä peruskoulun opettaja, Syystervehdys Itä-Helsingin musiikkikoulusta IHMU:sta. Olemme tulossa esiintymään kouluunne marraskuussa, ja sitä ennen tarjoamme teille myös ennakkomateriaalia käytettäväksi

Lisätiedot

Porvoonseudun musiikkiopisto Borgånejdens musikinstitut

Porvoonseudun musiikkiopisto Borgånejdens musikinstitut KONSERTIT SYKSY 2012 Porvoonseudun musiikkiopisto Borgånejdens musikinstitut la 15.9. 18.00 Beethoven-sarja III Porvoo Pikkukirkko Emil Holmström, piano Pasi Eerikäinen, viulu Petja Kainulainen, sello

Lisätiedot

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty 31.12.2013)

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty 31.12.2013) kalenteri 2013 (päivitetty 31.12.2013) Menneet tapahtumat Perinteinen Joulukonsertti ke 25.12.2013 17 Helsingin tuomiokirkko, CM Koulutusryhmien kuorot, CM Tiernapojat Liput: alk. 30, 25, 15/10, 5 e (numeroidut

Lisätiedot

PKMO PIENI SOITINOPAS

PKMO PIENI SOITINOPAS PKMO PIENI SOITINOPAS 1 TUTUSTU HARKITSE - VALITSE Joskus oman soittimen valinta on helppoa, mutta toisinaan voi joutua harkitsemaan pidempäänkin. Lapsen soitinvalintaan vaikuttavat usein soittimen kauniiksi

Lisätiedot

f i n l a n d säännöt

f i n l a n d säännöt finland säännöt säännöt i Kansainvälinen sellotapahtuma ry järjestää 16. 27.4.2013 kansainvälisen Paulon sellokilpailun. Kilpailu on avoin kaikkia kansallisuuksia edustaville sellisteille, jotka ovat syntyneet

Lisätiedot

23.4.2015 MOZARTISTA ITÄÄN. Tampere Filharmonia Lan Shui, kapellimestari Behzod Abduraimov, piano

23.4.2015 MOZARTISTA ITÄÄN. Tampere Filharmonia Lan Shui, kapellimestari Behzod Abduraimov, piano 23.4.2015 MOZARTISTA ITÄÄN Tampere Filharmonia Lan Shui, kapellimestari Behzod Abduraimov, piano Torstai 23.4.2015 klo 19 Tampere-talon Iso sali Tampere Filharmonia Lan Shui, kapellimestari Behzod Abduraimov,

Lisätiedot

"Hommage a O. M.", op. 46 (2010) - Ensiesitys - for clarinet, violin, cello and piano

Hommage a O. M., op. 46 (2010) - Ensiesitys - for clarinet, violin, cello and piano Erkki Palola (1957-) "Hommage a O. M.", op. 46 (2010) for clarinet, violin, cello and piano - Ensiesitys - Erkki Palola, viulu Heikki Kulo, sello Jörg Fabian Schnabel, klarinetti Kari Syväniemi, piano

Lisätiedot

Konserttikalenteri 2014 (päivitetty 31.12.2014) Menneet tapahtumat 2014 Tammikuu

Konserttikalenteri 2014 (päivitetty 31.12.2014) Menneet tapahtumat 2014 Tammikuu kalenteri 2014 (päivitetty 31.12.2014) Menneet tapahtumat 2014 Tammikuu J.S. Bach: Jouluoratorio (kantaatit IV-VI) ma 6.1.2014 18 Helsingin tuomiokirkko Mari Palo, sopraano, Maria Kettunen, altto, Tom

Lisätiedot

Raudaskylän Soiva Kesä tarjoaa

Raudaskylän Soiva Kesä tarjoaa musiikkileirit 2015 Raudaskylän kesä soi. Jo 46 kerran. Raudaskylän Soiva Kesä tarjoaa pedagogisesti korkeatasoisia musiikkikursseja klassisesta popmusiikkiin, puhallinmusiikkiin ja kansanmusiikkiin. Turvallinen,

Lisätiedot

Viulunsoiton lehtori, Helsinki ja Jyväskylä (1997) (A-tutkintokonsertti Keski-Suomen konservatorion ja Sibelius-Akatemian yhteistyönä) 70 ov/105 op

Viulunsoiton lehtori, Helsinki ja Jyväskylä (1997) (A-tutkintokonsertti Keski-Suomen konservatorion ja Sibelius-Akatemian yhteistyönä) 70 ov/105 op Heidi Mantere Mobile: +358 40 7340 878 e-mail: heidi@heidi.fi Url: www.heidi.fi ANSIOLUETTELO Koulutus Somatic Pilates ohjaaja/ Somatic Pilates Instructor (2014) 600h Lihaskalvolinjojen (myofasciaali)

Lisätiedot

HAKIJAN OPAS 2009 MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO. Ammatillinen peruskoulutus (II aste)

HAKIJAN OPAS 2009 MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO. Ammatillinen peruskoulutus (II aste) Ammatillinen peruskoulutus (II aste) MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO HAKIJAN OPAS 2009 Musiikkialan perustutkinto on lukiolle rinnakkainen ammatillinen tutkinto, joka antaa ammatilliset perusvalmiudet ja yleisen

Lisätiedot

Syyskausi 2015. Elokuu viikko 32 Linnoituksen vanhan kaupungin päivät 7-9.8. ILTA KEHRUUHUONEELLA pe 7.8. Kehruuhuone klo 19 Johtaa Tibor Bogányi

Syyskausi 2015. Elokuu viikko 32 Linnoituksen vanhan kaupungin päivät 7-9.8. ILTA KEHRUUHUONEELLA pe 7.8. Kehruuhuone klo 19 Johtaa Tibor Bogányi Syyskausi 2015 Elokuu viikko 32 Linnoituksen vanhan kaupungin päivät 7-9.8. ILTA KEHRUUHUONEELLA pe 7.8. Kehruuhuone klo 19 Solisti Sari Kaasinen Piazzolla: Milonga del Angel Kaasinen: Mielessäni, Primitsu,

Lisätiedot

Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon

Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon Perusopetus Ilmoittautuminen testeihin 11.4. 15.5.2015 Testipäivät Keskustassa ti to 26.5. 28.5.2015 Veikkolassa ma 25.5.2015 Avoin osasto 11.4. 15.5.2015 Musiikkileikkikoulu

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON Hakuaika Perusopetukseen Ilmoittautuminen testeihin 9.4. 13.5.2011 Testipäivät Keskustassa ma ke 30.5. 1.6.2011 Veikkolassa to 26.5.2011 Hakuaika Avoimelle osastolle 9.4.

Lisätiedot

KONSERTIT KEVÄT 2014

KONSERTIT KEVÄT 2014 KONSERTIT KEVÄT 2014 Sunnuntain toivotut Laulavat Hietaset su 2.3.2014 klo 15 la 22.3.2014 klo 18 Mari Palo ja Hannu Lehtonen, laulu Lasse Hirvi, piano Heini Hietanen, Pentti Hietanen, Iina Hietanen ja

Lisätiedot

Jean Sibelius 1865-1957

Jean Sibelius 1865-1957 Jean Sibelius 1865-1957 1 Lapsuus Johann Christian Julius Sibelius syntyi 8. joulukuuta 1865 Hämeenlinnassa. Hänen isänsä oli tohtori Christian Gustaf Sibelius ja äitinsä viereisessä kuvassa istuva Maria

Lisätiedot

Anni-Leea Mierlahti (Kirjoittaja toimii Vakka-Suomen musiikkiopiston musiikin perusteiden opettajana)

Anni-Leea Mierlahti (Kirjoittaja toimii Vakka-Suomen musiikkiopiston musiikin perusteiden opettajana) Anni-Leea Mierlahti (Kirjoittaja toimii Vakka-Suomen musiikkiopiston musiikin perusteiden opettajana) Kuvalähde Wikipedia MIKÄ ON MAAILMAN PARAS ÄÄNI? Tiedättekö mitä ovat kazoo, okarina tai cajon? Entä

Lisätiedot

SAKARI MONONEN COLL.629

SAKARI MONONEN COLL.629 Arkistoluettelo 637 SAKARI MONONEN COLL.629 Käsikirjoituskokoelmat 1 SAKARI MONONEN, säveltäjä COLL. 629 Säveltäjä ja musiikkipedagogi Sakari Mononen syntyi 27.7.1928 ja kuoli 1998. Hän työskenteli ensin

Lisätiedot

Musiikin perusteiden opetus

Musiikin perusteiden opetus Valkeakosken musiikkiopisto Musiikin perusteiden opetus OPAS oppilaille ja vanhemmille lukuvuosi 2013-2014 A B C D E F G H I Tämä vihkonen opastaa matkalle Valkeakosken musiikkiopiston musiikin perusteiden

Lisätiedot

Konserttisarja 2015. www.braheclassica.fi

Konserttisarja 2015. www.braheclassica.fi Konserttisarja 2015 TRIO FRATRES Legendaarinen harmonikkatrio tekee paluun konserttilavoille. Raimo Vertainen, Heikki Jokiaho ja Toni Hämäläinen muodostavat kolmella harmonikalla virtuoosimaisen trion

Lisätiedot

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2013 Nuorten koulutus

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2013 Nuorten koulutus Musiikki ja tanssi Valintakoeopas 2013 Nuorten koulutus 1 Musiikin koulutusohjelma, nuorten koulutus, Musiikkipedagogi (AMK) Koulutusohjelman hakukoodi 274, koulutusyksikön hakukoodi 1529 Tutkinnon laajuus

Lisätiedot

16.3.2015. Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri 2015

16.3.2015. Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri 2015 Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri 2015 Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri Partiolippukunta Tampereen Kotkien puhallinorkesteri on pirkanmaalaisista musiikinharrastajista

Lisätiedot

Sinfonietta SOI:n esiintymisluettelo. Oopperat

Sinfonietta SOI:n esiintymisluettelo. Oopperat Sinfonietta SOI:n esiintymisluettelo Oopperat 2007 G. Holst: Savitri Sellosali, Ohjaus: Ville Saukkonen Solistit: Katri Paukkunen (sopraano), Petri Pöyhönen (tenori), Riku Pelo (baritoni), Pekka Svedjehom

Lisätiedot

Timonen Linkola: Uusi musikaali Aleksis Kivestä täynnä tunnetta ja elämää!

Timonen Linkola: Uusi musikaali Aleksis Kivestä täynnä tunnetta ja elämää! Sydämeni laulu Timonen Linkola: Uusi musikaali Aleksis Kivestä täynnä tunnetta ja elämää! Sydämeni laulu Rakastettu kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi on aina kiehtova ja ajankohtainen. Hänen värikäs

Lisätiedot

LEVI SUMMIT HOTEL LEVI PANORAMA HOTEL K5 LEVI SÄRESTÖNIEMI-MUSEO MARIAN KAPPELI

LEVI SUMMIT HOTEL LEVI PANORAMA HOTEL K5 LEVI SÄRESTÖNIEMI-MUSEO MARIAN KAPPELI LEVI SUMMIT HOTEL LEVI PANORAMA HOTEL K5 LEVI SÄRESTÖNIEMI-MUSEO MARIAN KAPPELI Kapellimestari Ari Rasilainen Ensi kosketukseni Lappiin ja Leviin olen saanut jo nuorena poikana 60-luvulla. Tätini ja hänen

Lisätiedot

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Huittisten musiikkiopisto Tapahtumakalenteri elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Elokuu su 31.8. klo 14 Kesäistä klassista jousilla,uusi Lahti Kamariorkesteri,

Lisätiedot

TILAVARAUKSET 1 (5) Kansanmusiikki (pienet hanuristit) Anna-Mari

TILAVARAUKSET 1 (5) Kansanmusiikki (pienet hanuristit) Anna-Mari TILAVARAUKSET 1 (5) TANSSISALI KLO MAANANTAI 7.2. TIISTAI 8.2. KESKIVIIKKO 9.2. TORSTAI 10.2. 12-13 klo 13.30-14.15 klo 12.30-13.15 Tehtävä ja temppurata ML 2 Tehtävä ja temppurata ML 1 14.30-15.15 Eeva

Lisätiedot

ANTTI TOIVOLA (1935-) COLL. 747

ANTTI TOIVOLA (1935-) COLL. 747 Arkistoluettelo 737 ANTTI TOIVOLA (1935-) COLL. 747 Käsikirjoituskokoelmat KIRJE Antti Toivola Senni Savela- Kananoja 1978 COLL. 747.1 MUUTA Musiikkijaoston puheenjohtajan uo Antti Toivolan testamentti

Lisätiedot

Opas perusopetukseen pyrkivälle

Opas perusopetukseen pyrkivälle Musiikin perusopetus Opas perusopetukseen pyrkivälle Sisältö 2 Tervetuloa Helsingin Konservatorioon...3 Musiikkileikkikoulu...4 Soiton ryhmäopetus...4 Soitinvalmennus...4 Nuorten laulukoulu...4 Musiikin

Lisätiedot

PAJAVIIKKO 21. 25. 1. 2008 Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla.

PAJAVIIKKO 21. 25. 1. 2008 Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla. PAJAVIIKKO 21. 25. 1. 2008 Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla. MAANANTAI 21.1. KLO PAJAN NIMI SISÄLTÖ HUONE OPETTAJA HUOMIOITAVAA Mukana 12.25 13.05 Ilona, Maria, 13.25 14.05 Tehtävärata

Lisätiedot

Sastamala Gregoriana Wanhan Musiikin Päivät viettää 20- vuotisjuhlavuottaan 18. - 25.7.2015

Sastamala Gregoriana Wanhan Musiikin Päivät viettää 20- vuotisjuhlavuottaan 18. - 25.7.2015 TIEDOTE 16.1.2015, vapaa julkaistavaksi SISÄLTÖ JUHLAVUODEN TIEDOTE s. 1 2 OHJELMISTO s.3-4 LISÄTIEDOT s.5 Sastamala Gregoriana Wanhan Musiikin Päivät viettää 20- vuotisjuhlavuottaan 18. - 25.7.2015 On

Lisätiedot

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS Aikuisten tutkintoon johtava koulutus Kevään 2013 yhteishaku 2 1 MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS 2013, AIKUISTEN TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS Musiikin koulutusohjelma

Lisätiedot

Jorma Uotinen ENNEN VIIMEISIÄ AJATUKSIA

Jorma Uotinen ENNEN VIIMEISIÄ AJATUKSIA SYKSY 2014 kuva Seilo Ristimäki Jorma Uotinen ENNEN VIIMEISIÄ AJATUKSIA Rakkaus tulee ja menee, mutta koskaan se ei tule tilaamalla. Koreografina minua kiinnostaa se mitä ei voi ennalta tietää. Se, mikä

Lisätiedot

Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987)

Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987) Kristiina Junttu Syntymäaika: 18.06.1968 Ammatti: pianisti, pianonsoitonopettaja Koulutus: Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987) Opinnot Sibelius Akatemian Solistisella

Lisätiedot

EMO. Pieni soitinopas

EMO. Pieni soitinopas EMO Pieni soitinopas TUTUSTU - HARKITSE - VALITSE Joskus oman soittimen valinta on helppoa, mutta toisinaan voi joutua harkitsemaan pidempäänkin. On tärkeää yrittää löytää sellainen soitin, joka todella

Lisätiedot

Musiikin esittäminen tapahtumassa

Musiikin esittäminen tapahtumassa Musiikin esittäminen tapahtumassa Musiikin esittäminen tilaisuuksissa ja tapahtumissa edellyttää usein sekä Teosto (tekijäkorvaukset) että Gramex (esittäjäkorvaukset) -korvausten maksamista. Teosto r.y.

Lisätiedot

Tärkein visiomme on johdattaa kaikenikäiset sekä taustaltaan erilaiset ihmiset taidemusiikin kiehtovaan maailmaan.

Tärkein visiomme on johdattaa kaikenikäiset sekä taustaltaan erilaiset ihmiset taidemusiikin kiehtovaan maailmaan. Viva Classica on helmikuussa 2010 avattu klassisen musiikin ystäville suunnattu verkkopalvelu ja radiokanava, jota voi kuunnella valtakunnallisesti internetissä osoitteessa www.vivaclassica.fi sekä matkapuhelimella

Lisätiedot

KONSERTTI- KALENTERI KEVÄT2012

KONSERTTI- KALENTERI KEVÄT2012 KONSERTTI- KALENTERI KEVÄT2012 nseudun musiikkiopisto Borgånejdens musikinstitut Musiikinopetusta lapsille, nuorille ja aikuisille vuodesta 1964 Artjärvi Askola Lapinjärvi Loviisa Myrskylä Mäntsälä Pornainen

Lisätiedot

Keravan musiikkiopiston Soitinvalintaopas

Keravan musiikkiopiston Soitinvalintaopas Keravan musiikkiopiston Soitinvalintaopas Mit Mitä soitinta haluaisit soittaa? Tutustu soittimiin! 1. Jousisoittimet 2. Puupuhaltimet 3. Vaskipuhaltimet 4. Muut soittimet 5. Popjazz-soittimet 6. Mikäolisi

Lisätiedot

AVAA OVI KOTIMAISELLE LAADULLE

AVAA OVI KOTIMAISELLE LAADULLE 1989-2014 AVAA OVI KOTIMAISELLE LAADULLE AARIA DUO TENORI B TUUBA LYYRA & LYYRA URA SOPRAANO TRUMPETTI RUMBA DUURI PIANO KVARTETTI MAALATUT SÄVYT KALVOSÄVYT KESTOSUOSIKIT TARVIKKEET SISÄLLYS AVAA OVI KOTIMAISELLE

Lisätiedot

4.3. 2016. Filharmonian vasket. Tampere Filharmonian vaski- ja lyömäsoittajat Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari

4.3. 2016. Filharmonian vasket. Tampere Filharmonian vaski- ja lyömäsoittajat Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari 4.3. 2016 Filharmonian vasket Tampere Filharmonian vaski- ja lyömäsoittajat Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari Perjantai 4.3.2016 klo 19 Tampere-talon Iso sali Tampere Filharmonian vaski- ja lyömäsoittajat

Lisätiedot

Naantalin Musiikkijuhlat ja Pelastakaa Lapset ry yhteistyössä ylpeänä esittävät

Naantalin Musiikkijuhlat ja Pelastakaa Lapset ry yhteistyössä ylpeänä esittävät Naantalin Musiikkijuhlat ja Pelastakaa Lapset ry yhteistyössä ylpeänä esittävät 4. 7.6.2015 Naantalin LASTEN Musiikkijuhlat Neljä päivää satuja, leikkejä, lastenjuhlia ja taidetta musiikin merkeissä. Nähdään

Lisätiedot

LINJAUKSET LUKUUN 6 TEOSTEN JA EKSPRESSIOIDEN IDENTIFIOINTI

LINJAUKSET LUKUUN 6 TEOSTEN JA EKSPRESSIOIDEN IDENTIFIOINTI LINJAUKSET LUKUUN 6 TEOSTEN JA EKSPRESSIOIDEN IDENTIFIOINTI Linjaukset kohtaan 6.2.1.7 Artikkeli nimekkeen alussa Vaihtoehto: Ei sovelleta vaihtoehtoa artikkelin poisjätöstä. Linjaukset kohtaan 6.2.1.8

Lisätiedot

TAPAHTUMA- KALENTERI SYKSY 2011

TAPAHTUMA- KALENTERI SYKSY 2011 TAPAHTUMA- KALENTERI SYKSY 2011 nseudun musiikkiopisto Borgånejdens musikinstitut nseudun musiikkiopisto Borgånejdens musikinstitut www.psmo.fi Musiikinopetusta lapsille, nuorille ja aikuisille vuodesta

Lisätiedot

M I K K E L I N LUKUVUOSITIEDOTE M U S I I K K I O P I S T O 2013-2014. Mikkelin musiikkiopisto Maaherrankatu 10, puh. (015) 213 830. www.mlimo.

M I K K E L I N LUKUVUOSITIEDOTE M U S I I K K I O P I S T O 2013-2014. Mikkelin musiikkiopisto Maaherrankatu 10, puh. (015) 213 830. www.mlimo. M K K E L N LUKUVUOSTEDOTE M U S K K O P S T O 2013-2014 Mikkelin musiikkiopisto Maaherrankatu 10, puh. (015) 213 830 www.mlimo.fi SSÄLLYSLUETTELO YHTEYSTEDOT 4 TOMPSTEDEN YHTEYSTEDOT 4 MKKELN MUSKKOPSTON

Lisätiedot

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila Ilmoittautumisohjeet: EFEKTIn kautta tilattavat esitykset ja työpajat ovat kouluille ja päiväkodeille maksuttomia. Yksi henkilö voi hakea max. kolmea eri esityskokonaisuutta

Lisätiedot

OPPIAINE: KLASSISEN MUSIIKIN INSTRUMENTTI- JA LAULUOPINNOT PÄÄAINE: instrumentti, orkesterisoittimet

OPPIAINE: KLASSISEN MUSIIKIN INSTRUMENTTI- JA LAULUOPINNOT PÄÄAINE: instrumentti, orkesterisoittimet OPPIAINE: KLASSISEN MUSIIKIN INSTRUMENTTI- JA LAULUOPINNOT PÄÄAINE: instrumentti, orkesterisoittimet PÄÄAINE 3ok- ORKESTERISOITIN (musiikin kandidaatti) (26 + 26 + 22 op, yht. 74 op, 1976 t) 3ok-1 Huilu

Lisätiedot

Kansainvälinen Crusell-oboekilpailu

Kansainvälinen Crusell-oboekilpailu Kansainvälinen Crusell-oboekilpailu Uusikaupunki, 27.7. - 1.8.2014 1 Crusell-seura järjestää Uudessakaupungissa 27.7.-1.8.2014 Kansainvälisen Cruselloboekilpailun, johon voivat osallistua vuonna 1984 tai

Lisätiedot

KAMPRAATTTI ON OSALLISTUNUT SEURAAVIIN KUOROKILPAILUIHIN, -KATSELMUKSIIN JA -FESTIVAALEIHIN:

KAMPRAATTTI ON OSALLISTUNUT SEURAAVIIN KUOROKILPAILUIHIN, -KATSELMUKSIIN JA -FESTIVAALEIHIN: KAMPRAATTI, viralliselta nimeltään Ilmajoen musiikkikoulun kamarikuoro Kampraatti, on perustettu vuonna 1979. Kuoron on perustanut ja koko sen historian ajan johtanut Ilmajoen musiikkiopiston rehtori,

Lisätiedot

Karvia laulaa ja soi 9. 15.3.2015 Ohjelma

Karvia laulaa ja soi 9. 15.3.2015 Ohjelma Karvia laulaa ja soi 9. 15.3.2015 Ohjelma Karvian kunnan kulttuuripalvelut järjestää viidennen kerran Karvia Laulaa ja Soi musiikkiviikon. Tänä vuonna tulee 150 vuotta kansallissäveltäjämme Jean Sibeliuksen

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Toimintaamme

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON Hakuaika Perusopetukseen Ilmoittautuminen testeihin 14.4. 18.5.2012 www.kirkkonummi.fi/musiikkiopisto Testipäivät Keskustassa ti to 29.5. 31.5.2012 Veikkolassa ma 28.5.2012

Lisätiedot

SIBELIUKSEN JALANJÄLJILLÄ POHJOIS-KARJALASSA

SIBELIUKSEN JALANJÄLJILLÄ POHJOIS-KARJALASSA SIBELIUKSEN JALANJÄLJILLÄ POHJOIS-KARJALASSA www.joensuu.fi/sibelius2015 Sibeliuksen juhlavuonna kuljemme hänen jalanjäljissään Pohjois-Karjalassa nauttien maisemasta ja musiikista. Sibeliukselle pohjoiskarjalainen

Lisätiedot

17.2. PERJANTAISARJA 9 Musiikkitalo klo 19.00

17.2. PERJANTAISARJA 9 Musiikkitalo klo 19.00 17.2. PERJANTAISARJA 9 Musiikkitalo klo 19.00 Thomas Zehetmair, kapellimestari ja viulu Ludwig van Beethoven: Viulukonsertto D-duuri, op. 61 45 min I Allegro ma non troppo II Larghetto III Rondo (Allegro)

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2013 TOIMINTAKERTOMUS 2013 Lappeenrannan kaupunginorkesteri Lappeenrannan kaupunginorkesteri kansainvälinen soiva käyntikortti Lappeenrannan kaupunginorkesteri on maamme pienin sinfoniaorkesteri. 104-vuotiaan

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot

Leonhard Emil Bach Kein Hälmlein wächst auf Erden. Ole Bull Sæterjentens søndag. Richard Faltin I lifvets kamp

Leonhard Emil Bach Kein Hälmlein wächst auf Erden. Ole Bull Sæterjentens søndag. Richard Faltin I lifvets kamp Leonhard Emil Bach Kein Hälmlein wächst auf Erden Säveltäjä Leonhard Emil Bach Sovitusaika 17.11.1924 Teksti A. E. Brachvogel Käsikirjoitus Ulf Söderblom Hakumuoto Kein Hälmlein wächst auf Erden; sov.,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2012 Lappeenrannan kaupunginorkesteri Etelä-Karjalan kansainvälinen musiikkilähettiläs Orkesterin vuosi 2012 oli kansainvälinen ja uusia yhteyksiä solmivaa aikaa. Pienen orkesterin haasteet

Lisätiedot

HYVÄT MUSIIKIN YSTÄVÄT

HYVÄT MUSIIKIN YSTÄVÄT syksy 2015 Yhteistyössä: HYVÄT MUSIIKIN YSTÄVÄT Keväällä Kemissä kiitettiin haikeina Katariina Kummalaa ansiokkaasta palveluksestaan musiikinjohtajana hänen siirryttyään uusiin haasteisiin toisaalle. Nyt

Lisätiedot

Tulevaisuuden osaamistarpeet musiikkioppilaitoksissa ja orkestereissa Alustavia tuloksia kyselyiden pohjalta

Tulevaisuuden osaamistarpeet musiikkioppilaitoksissa ja orkestereissa Alustavia tuloksia kyselyiden pohjalta Tulevaisuuden osaamistarpeet musiikkioppilaitoksissa ja orkestereissa Alustavia tuloksia kyselyiden pohjalta Toive-hankkeen ohjausryhmän kokous 26.1.2009 Ulla Pohjannoro Vastausprosentit: orkesterit ja

Lisätiedot