Kaupunginhallitus Liite 1 134
|
|
- Pirjo Siitonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kaupunginhallitus Liite HAKIJAYHTEENVETO Palvelujohtaja vak. 5079, Rekrytoiva yksikkö: Hallintopalvelut Tehtävänimike: Palvelujohtajan virka Työpaikkojen lukumäärä: 1 Vakanssi-/tehtävänumero: 5079 Tehtävän kuvaus: Palvelujohtaja vastaa ruoka- ja puhtauspalvelut -yksikön esimiehenä ruoka- ja puhtauspalveluiden toiminnasta ja sen kehittämisestä sekä taloudesta. Yksikön tehtävänä on tuottaa, koordinoida, ohjata ja kehittää kaupungin tarjoamia ja tarvitsemia ruoka- ja puhtauspalveluita. Mikkelin seudulla tapahtuva voimakas rakenteellinen muutostyö muun muassa sote-alueen rakentaminen vaatii palvelujohtajalta kykyä muutosten läpivientiin ja muutosprojektien tukemiseen. Viran kelpoisuusvaatimuksina ovat soveltuva korkeakoulututkinto tai kotitalousopettajan tutkinto. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää esimieskokemusta. Työaika 36,25 h/vko. Haastatteluun tulee ottaa mukaan alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset sekä oikeaksi todistetut kopiot, jotka jätetään haastattelijalle. Virkaan otettavan on ennen valinnan vahvistamista esitettävä työnantajalle hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan. Virkaan valitulla on 6 kk koeaika. Hakuaika: : :00 Palvelussuhteen laji: Virkasuhde Hakijamäärä: 18 Hakijat Ahola Maija Liisa, synt Tuntiopettaja (osa-aikainen), HAMK, , 1 v Tuntiopettaja, Metropolia AMK, , 5 kk Tuntiopettaja, terveydenhuollon ko., LAMK, , 8,94 kk Tuntiopettaja, bio- ja elintarviketekniikka, Metropolia AMK, , 9,17 kk Lehtori, bio- ja elintarviketekniikka, Metropolia AMK, , 1 v 2,07 kk Tuntiopettaja elintarvikeala, Helsingin kaupunki, Helpa, , 5,69 kk Laboratoriopäällikkö, Tuotekehitysasiantuntija, Olvi Oyj, , 5 v 11,05 kk Projektitutkija, ravitsemus ja terveys, Valio Oy T&K, , 2,99 kk Projektitutkija (mikrobiologia), Kuopion yliopisto, , 11,9 kk Laboratorioiden tiiminvetäjä, Valio Oy, , 1 v 7,99 kk Projektitutkija (kemia), Valio Oy T&K, , 1 v 0,92 kk Elintarviketieteiden maisteri, Helsingin yliopisto, Kemian aineenopettaja, Helsingin yliopisto, Ylioppilas, Riihimäen lukio, Hassinen Mia, synt Vt. palvelujohtaja, Mikkelin kaupunki, ruoka- ja puhtauspalvelut, , 2 v 3,02 kk Kehityssuunnittelija, Mikkelin kaupunki, ruoka- ja puhtauspalvelut, , 5 v 1,94 kk Ruokapalveluohjaaja, Mikkelin kaupunki, ruokapalvelut, , 5 v 0,03 kk Emäntä, Mikkelin kaupunki, ruokapalvelut, , 2 v 5 kk Projektityöntekijä (ma), Mikkelin kaupunki, ruokapalvelut, , 8,09 kk
2 2 Restonomi (YAMK), Mikkelin ammattikorkeakoulu, Restonomi (AMK), Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu, Yo-suurtalouskokki, Kotkan ammattilukio, Kuusela Katja, synt Siivooja, Saimaan Puustelli Oy, , 4,97 kk Lastenhoitaja, Lappeenrannan kaupunki, , 1,51 kk Työvalmentaja/Ravintolavastaava, Laptuote-säätiö, , 4 v 3,92 kk Lastenhoitaja, Lappeenrannan kaupunki, , 0,26 kk Ravintolakokki, Gasthaus-Hotelli Heinävesi, , 1,08 kk Opettaja/ryhmäohjaaja, Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä, , 9,11 kk Ravintolakokki, Gasthaus-Hotelli Heinävesi, , 2,47 kk Keittiösuunnittelija/myyjä, Saimaan Puustelli Ky, , 5,92 kk Kokki, Fazer Amica Oy, , 1,05 kk Kokki, tarjoilija, keittiöapulainen, Opteam, , 1 v 0,03 kk Kokki ja tarjoilija, Ravintola Vanha Pilotti, , 11,77 kk Kahvila-apulainen, Kahvila Majurin Vaimo oy, , 1,54 kk Yrittäjä, Lappeenrannan lounaspalvelu Ky, , 8,94 kk Tarjoilija, Jasmiitta Oy, , 3,06 kk Myyjä, Patonkipojat, , 2,79 kk Keittiöapulainen, Joensuun kaupunki, , 2,99 kk Tarjoilija, Extra Henkilöstövuokraus, , 2,53 kk Siivooja, Siivousmylly Kuronen Oy, , 8,06 kk Palvelujen tuottamisen ja johtamisen koulutusohjelman restonomi, Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulu, Opettajan pedagoginen pätevyys, Jyväskylän ammattillinen opettajakorkeakoulu, Suurtalouskokki-Leipuri, Joensuun ammattioppilaitos, Talouskoulu, Varkauden kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitos, Kälviäinen Tytti, synt Ravitsemistyönjohtaja, Etelä-Savon sairaanhoitopiiri, , 24 v 1,19 kk Sihteeri, Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskus, , 5 v 0,03 kk Ruokapalveluesimies, Mikkelin kaupunki, , 1 v 5,98 kk Ravitsemistyönjohtaja, Savon Prikaati, , 7 v 1,97 kk Ravitsemistyöntekijä, Amica Ravintolat Oy, , 7,96 kk Emäntä, Mäntyharjun kunta, , 2 v 2,93 kk Ravitsemistyönjohtaja, Savon Prikaati, , 1,51 kk Ravitsemistyönjohtaja, Savon Prikaati, , 5,99 kk Opettaja, Jyväskylän ammatillinen opettajakorkeakoulu, Lempiäinen Elina, synt Ruokapalvelupäällikkö (ruoka&siivous), Orimattilan kaupunki, , 1 v 9,39 kk Palvelupäällikkö (ruoka & siivous), Someron kaupunki, , 10 v 3,45 kk Ravintolapäällikkö, Amica Ravintolat, Eerikkilän urheiluopisto, , 5 v 0,13 kk Yrittäjä, Oma ruokalayritys, jokioisten kunta, , 3 v 11,97 kk Kylmäkkö, Restel, , 2 v 5,3 kk Baariapulainen, FM-baari, , 7,07 kk Restonomi yamk, palveluliiketoiminnan koulutusohjelma, lamk, Ammatillinen opettaja, hamk,
3 3 Restonomi, hamk, Johtamisen erikoisammattitutkinto, tuakk, Ravitsemusteknikko, tktol, Merkonomi, lhkol, Lindström Anne, synt Kotityö-ja puhdistuspalvelualan ammatillinen opettaja, Koulutuskeskus Salpaus, , 8 v 5 kk Kotitalousopettaja, Heinolan kaupunki, , 2 kk Kuntohoitaja, Heinolan kaupunki, , 11 kk Toiminnanjohtaja, Asikkalan 4H-yhdistys, , 8 kk Kuntohoitaja, Heinolan kaupunki, , 6 kk Yrittäjä, Kylätalon kahvila ja juhlapalvelu, , 8 kk Kotitalousopettajan sijaisuudet, Vantaan kaupunki, , 8 kk Keittäjä/tarjoilija, Vantaan pitopalvelu, , 3 v 9 kk Keittiöapulainen, Peijaksen sairaala, , 1 kk Lastenhoitaja, Vantaan kaupunki, , 5 kk Kuntohoitaja, Helsingin kaupunki, , 8 v Kuntohoitaja, Kurkimäen fysikaalinen hoitolaitos, , 1 v 4 kk Kuntohoitaja, Itäkeskuksen fysikaalinen hoitolaitos, , 5 kk Päiväkotiapulainen, Vantaan kaupunki, , 8 kk Porrassiistijä, Länsimainen huolto, , 3 kk Restonomi amk, Laurea Ammattikorkeakoulu, Kuntohoitaja, Helsingin IV sairaanhoito-oppilaitos, Ylioppilas, Sotungin lukio, Liukkonen Niina, synt Opettaja, Etelä-Savon Koulutus Oy, , 3 v 6,87 kk Ravintolaryhmäpäällikkö, Fazer Food Services, , 15 v 2,01 kk vastaanottovirkailija, aitioemäntä, Restel Oy, , 1 v 10 kk Restonomi, Mikkelin ammattikorkeakoulu, Restonomi, YAMK, Mikkelin ammattikorkeakoulu, Opettaja, ammattiaineet, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Hotelli- ja ravintolaesimies, Kuopion hotelli- ja ravintolaoppilaitos, Merkonomi, Lohjan Kauppaoppilaitos, Ylioppilas, Karkkilan lukio, Marttinen Leena, synt Palveluesimies, ISS Palvelut, , 1 v 2,89 kk Palveluvastaava, Osuuskauppa Suur-Savo, , 5 v 0,07 kk Ravintolatyöntekijä, Osuuskauppa Suur-Savo, , 1 v 2,53 kk Koulutyöntekijä, Hirvensalmen kunta, , 3 v 11,01 kk Kokki, emännänsij. toimistovirkailijan sij., Invalidiliitto, , 22 v 9,44 kk Ruokalanhoitaja, Mikkelin työkeskus, , 3 v 0,23 kk Restonomi, Mikkelin ammattikorkeakoulu, Hotelli-, ravintola - ja suurtalousesimiehen erikoisammattitutkinto, Mikkelin aikuiskoulutuskeskus, Miettinen Mari, synt Ruokapalvelupäällikkö, Pieksämäen kaupunki, , 10 v 6,41 kk
4 4 Ruokapalvelupäällikkö, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, , 6,54 kk Ravitsemispäällikkö, Espoon kaupunki, , 6 v 6,64 kk Ravitsemispäällikkö, Helsingin yliopistollinen keskussairaala, , 1 v 2,93 kk Ravitsemistyönjohtaja, Helsingin yliopistollinen keskussairaala, , 7,43 kk Keittiöapulainen, kokki, Helsingin yliopistollinen keskussairaala, , 2 v 6,94 kk Keittiöapulainen, Helsingin kaupunki, Marian sairaala, , 6,08 kk Restonomi, Laurea ammattikorkeakoulu Espoo, Ammatinopettaja, Jyväskylän ammatillinen opettajakorkeakoulu, Suurtalousesimies, Pohjois-Savon ammattioppilaitos, Parviainen Marika, synt Ravintolapäällikkö, Cumulus Oy, , 9 v 6,25 kk Vuoropäällikkö, Cumulus Oy, , 5,75 kk Kassatarjoilija, Cumulus Oy, , 2 v 2,34 kk YAMK restonomi, Mikkelin ammattikorkeakoulu, Ammattiopettaja, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Restonomi, Mikkelin ammattikorkeakoulu, Pulkkinen Teemu, synt Sijoitusneuvoja, Danske Bank Oyj, , 1 v 4,84 kk Ryhmäkoordinaattori, Mikkelin Ravintolatoimi Oy, , 1 v 8,25 kk sivutoiminen tuntiopettaja, Etelä-Savon Koulutus Oy, , 3,09 kk Yrittäjä, Avoin Yhtiö Savon Herras, , 1 v 10,49 kk Henkilöstöpäällikkö, J.Saima & E. Sinkkonen Ay, , 1 v 8,94 kk Tarjoilija/ järjestyksenvalvoja, Osuuskauppa Suur-Savo, , 10,62 kk Ravintolapäällikkö, JP-Puhvetti Oy, , 1 v 1,91 kk Vuoropäällikkö, Osuuskauppa Suur-Savo, , 3,94 kk Tarjoilija, Osuuskauppa Suur-Savo, , 4 v 0,13 kk Tradenomi, Mikkelin Ammattikorkeakoulu, Sijoituspalvelututkinto APV1, Aalto University Executive Education, Baarimestarin eat, Savonia Kuopio, Ruokapalvelunperustutkinto, Mikkelin ammattioppilaitos, Ruuskanen Antti, synt Keittiömestari (jatkuu edelleen), Ramin Konditoria Oy, , 3 v 5,85 kk Keittiön vuoromestari, Anttolanhovi, , 2 v 3,42 kk Ravintolapäällikkö, keittiövastaava, Osuuskauppa Suur-Savo, , 3 v 10,88 kk Keittiöpäällikkö, osakas, Ravintola Nokikana, , 4 v 0,89 kk Keittiöpäällikkö, osakas, Ravintola Päärynäpuu, , 8 v 7,2 kk Opettaja, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Restonomi, palvelujen tuottaminen ja johtaminen, Mikkelin ammattikorkeakoulu, Kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto, Jollas Instituutti, Laitoskeittäjä, Pieksämäen ammattioppilaitos, Selin Eini, synt Ravitsemistyöntekijä, Etelä-Savon sairaanhoitopiiri, , 2,5 kk Työnsuunnittelija/siivoustyönohjaaja, Mikkelin kaupunki, , 1 v 10,92 kk Työnjohtaja, ISS, , 1 v 4,57 kk
5 5 Keittiöapulainen, Kuopion ev.lut.seurakuntayhtymä, , 2 v 7,99 kk Restonomi (AMK), Mikkelin ammattikorkeakoulu, Kotitalousteknikko, Keski-Suomen Kotitalousopettajaopisto, Snellman Irmeli, synt Myyntipäällikkö, SOL Palvelut Oy, , 15 v 11,25 kk Ravintolapäällikkö, Fazer Amica, , 4 v 6,15 kk Erilaiset esimiestehtävät, Restel Oy/Cumulus Mikkeli, , 16 v 2,76 kk Tradenoomi, Mikkelin amk, Johtamisen erikoisammattitutkinto, Omnian aikuisopisto, Merkonomi, Mikkelin ammatti-instituutti, Hovimestari, Lahden hotelli- ja ravintolakoulu, Ström-Vakola Tiina, synt Opettaja, Kotka- Haminan seudun koulutuskuntayhtymä, Ekami, , 11,87 kk Aluepäällikkö, Sodexo Oy, , 12 v 1,32 kk Ravintolapäällikkö, hotelli- ja ravintolapäällikkö, Osuuskauppa ympyrä, , 12 v 2,86 kk Tarjoilija, esimiestehtävät, Osuuskauppa Ympyrä, , 11 v 5 kk Hotelli- ja ravintolaesimies,vastaa restonomin tutkintoa, Porvoon Matkailualan Oppilaitos, Yritysvalmentaja, Sodexo Oy, Ammattipedagogiset opinnot, Hämeen Amattikorkeakoulu, Ylioppilas, Kotkan Lyseon Lukio, Tammelin Leena, synt Toimistonhoitaja, Kajaanin Pallokerho ry, , 1 v Rahoitus/asiakasneuvoja, Kainuun Osuuspankki, , 2 v Tutkimushaastattelija, Sentraali Oy, , 6 kk Kokki/myyjä, Neste Motorest Kehä 3, , 1 v 0,92 kk Ruokatyöntekijä, myyjä, siistijä, useita, , 4 v 8 kk Kauppatieteiden maisteri, Itä-Suomen yliopisto, Tradenomi, Kajaanin ammattikorkeakoulu, Ylioppilastutkinto, Kajaanin lukio, aikuislinja, Suurtalouskokki, Kajaanin ammatti-instituutti, Thil Tero, synt Kehityspäällikkö, Auto-Kilta Oy, , 10 v 6,58 kk Kiinteistövälittäjä, Huoneistokeskus Oy, , 1 v 3,98 kk Tuotantotalouden DI, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Tuotantotalouden amk ins, P-Savon Amk,
6 6 Tuomainen Tii Riina, synt Ruokapalveluvastaava, Mikkelin kaupunki, , 2 v 6,69 kk Kokki, Vetrea Terveys Oy, , 11,01 kk Huoltamotyöntekijä, Oy Oilkase Ab, , 1 v 6,08 kk Kokki, keittiötyöntekijä, Vmp Group/ Ravintola Talli, , 4,34 kk Lounaskahvion emäntä, Saimaa Invest Oy, , 1,15 kk Restonomi (ylempi AMK), Mikkelin ammattikorkeakoulu, Restonomi (amk), Mikkelin Ammattikorkeakoulu, Ylioppilas, Mikkelin Lyseon lukio,
Pekka Marin ANSIOLUETTELO 1 (6)
Pekka Marin ANSIOLUETTELO 1 (6) HENKILÖTIEDOT Nimi Syntymäaika ja -paikka Perhesuhteet Pekka Marin 14.3.1966 Iisalmi mlk naimaton KOULUTUS Lapinlahden lukio 1982-1985 ylioppilas 11.11.1985 Ylä-Savon ammattikoulu
Majoitus- ja ravitsemisalan koulutus pääkaupunkiseudulla
Majoitus- ja ravitsemisalan koulutus pääkaupunkiseudulla Mara-alan Ennakointikamari 4.5.2011 klo 12.00-16.30, Taitotalo Kongressikeskus, auditorio Fakta, Helsinki Dan Koskinen Koulutusalavastaava Helsingin
*1) ent. Etelä-Savon koulutuskunta yhtymä *2) ent. Hyvinkään- Riihimäen Seudun Ammattikoulutussäätiö / Hyvinkään - Riihimäen akk
Ravintola- ja hotellipalvelualan tutkintotoimikunta (8093) 1.8.2007-31.7.2010 Tarjoilijan ammattitutkinto Voimassa olevat järjestämissopimukset / sopimukset voimassa 31.12.2010 asti Tutkinnon järjestäjä
Kemin kaupungin opetustoimessa on haettavana peruskoulun rehtorin virka 01.08.2016 lukien.
HAKIJAYHTEENVETO Hepolan koulun rehtori, (Työavain: 107312) Rekrytoiva yksikkö: Peruskoulut Tehtävänimike työpaikkailmoituksessa: Hepolan koulun rehtori Tehtävän kuvaus työpaikkailmoituksessa: Kemin kaupungin
Opetus- ja kulttuuriministeriö AMOS/Koskimäki. Päivitetty 15.1.2016
AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄT OMISTUSTYYPEITTÄIN 1.1.2016 LUKIEN Yhteensä 126 järjestäjää Kunnat (9) Helsingin kaupunki Joensuun kaupunki Kajaanin kaupunki Kouvolan kaupunki Oulun kaupunki
Kaupunginhallitus 7.9.2015 Liite 1 270
Kaupunginhallitus 7.9.2015 Liite 1 270 1 HAKIJAYHTEENVETO Talousjohtaja, konsernipalvelut, ID86283 Rekrytoiva yksikkö: Konsernipalvelut Tehtävänimike: Talousjohtaja Työpaikkojen lukumäärä: 1 Vakanssi-/tehtävänumero:
inka Koulutuksen arviointijärjestelmä Apuväline ammatillisille oppilaitoksille palautteenkeruuseen ja itsearviointiin
inka Koulutuksen arviointijärjestelmä Apuväline ammatillisille oppilaitoksille palautteenkeruuseen ja itsearviointiin Jyväskylän yliopiston täydennyskoulutuskeskus tarjoaa tukipalveluja koulutuksen järjestäjien
HAKIJAYHTEENVETO. Sosiaalityön johtajan virka, 71841. Hakijat. Haavisto Katja, synt: 6.6.1973
Sosiaalityön johtajan virka, 71841 HAKIJAYHTEENVETO Rekrytoiva yksikkö: Sosiaali- ja terveystoimen hallinto Tehtävänimike: Sosiaalijohtaja Työpaikkojen lukumäärä: 1 Vakanssi-/tehtävänumero: Tehtävän kuvaus:
KAUPUNGINJOHTAJAN VIRKAA HAKENEET 1
KAUPUNGINJOHTAJAN VIRKAA HAKENEET 1 Nimi Koulutus Työkokemus Matti Mäkelä Kissakoskenkatu 6 B 5 78300 Varkaus Kokemusasiantuntija Pekka Reiman Holmintie 26 15461 Mäkelä Puh. 050 917 1131 e-mail: pekka@reiman.us
Perusopetuksen luokanopettajan virka. Hakijat. Eliisa Eero, synt: 12.1.1987. Harja Annika, synt: 4.5.1989. Jokinen Miika, synt: 4.6.
Liite nro 6 sivistyspalveluiden lautakuntaan 5.6.2014 Perusopetuksen luokanopettajan virka Hakijat Eliisa Eero, synt: 12.1.1987 Perusopetuksen (vuosiluokat 7-9) ja lukion yhteinen päätoiminen musiikin
OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN FOORUMI
OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN FOORUMI Opintojen ulkopuolelle jääneet ja opintonsa keskeyttäneet nuoret Pekka Myrskylä Tilastokeskus 19.04.2012 Syrjään jäämisen riski asumismuodon ja perheaseman mukaan
Voimassa olevat järjestämissopimukset
Voimassa olevat järjestämissopimukset Koulutuksen järjestäjä Tutkintotilaisuuksista vastaava oppilaitos Adulta Oy tutkinto Adulta Oy AEL Ami-säätiö / Amiedu Ami-säätiö / Amiedu myyntiedustaja, kodintekniikan
Ammattikorkeakoulujen kevään yhteishaku 2014/Gemensam ansökan till yrkeshögskolor våren 2014 12.11.2013
Sosiaali- ja terveys- ja liikunta-ala Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus Centria ammattikorkeakoulu 15 Karelia ammattikorkeakoulu 30 Lahden ammattikorkeakoulu 22 Metropolia ammattikorkeakoulu
HAKIJAYHTEENVETO. Hakijan tulee ilmoittaa palkkatoive hakemuksessa. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
HAKIJAYHTEENVETO Kaupunginjohtaja, 182254 Rekrytoiva yksikkö: Karkkilan kaupunki Tehtävänimike: Kaupunginjohtaja Työpaikkojen lukumäärä: 1 Vakanssi-/tehtävänumero: Tehtävän kuvaus: Haemme omaleimaiselle
Kaupunginhallitus 14.12.2015 Liite 1 421
Kaupunginhallitus 14.12.2015 Liite 1 421 1 HAKIJAYHTEENVETO Henkilöstöpäällikkö 2804, ID 90638 Rekrytoiva yksikkö: Hallintopalvelut Tehtävänimike: Henkilöstöpäällikkö Vakanssi-/tehtävänumero: 2804 Tehtävän
KOKO MAA 106 827 117 119 111 973 118 741 6 932 125 673
Toinen aste keski- opiskelijamäärä vuonna 1999 20.1.1999 20.9.1999 arvo *) AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TOISEN ASTEEN JÄRJESTÄMISLUPIEN OPISKELIJAMÄÄRÄT JA VOS-OPISKELIJAMÄÄRIEN SUHDE VUONNA 1999 LÄÄNI Valtionosuustilastointi-
VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 09.02.2012 1( 21) Koko maa
12 / S 09.02.12 1( 21) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Degree Programme in Nursing Degree Programme in Plastics Technology 44 47 3 64 10 108 85
VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 14.02.2012 1( 21) Koko maa
12 / S 14.02.12 1( 21) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Degree Programme in Nursing Degree Programme in Plastics Technology 73 63 3 91 43 15 164
Ammattikorkeakoulujen valintakoepäivät (syksy 2016)
Ammattikorkeakoulujen valintakoepäivät (syksy 2016) Humanistinen ja kasvatusala Kaakkois-Suomen amk yhteisöpedagogi (AMK), päivätoteutus, Mikkeli 2.-3.11.2016 Kaakkois-Suomen amk yhteisöpedagogi (AMK),
KOKO MAA 150 151 149 500-651 148 500-1 000 147 000-1 500-651 -1 651-3 151
AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPISKELIJAMÄÄRIEN SOPEUTTAMINEN VUOSINA - (oppilaitosmuotoinen koulutus) kokonais, 1.1. OKM esitys OKM esitys OKM esitys esitys -16 KOKO MAA 150 151 149 500-651 148 500-1
Yleiskirjeen 11/2015 liite 2 OVTES palkat ja palkkiot 1.1.2016 lukien OSIO A Yleinen osa Palkkiot
KT Yleiskirjeen 11/2015 liite 2 OVTES palkat ja palkkiot 1.1.2016 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,05 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset
AKYH Ammattikorkeakoulujen aikuisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 15.03.2013 1( 21) Koko maa
/ S.. ( ) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Utbildningsprogrammet för hälsofrämjande Utbildningsprogrammet i avancerad klinisk vård. sijaiset hakijat
VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 01.02.2012 1( 21) Koko maa
VKYH jen vieraskielisten yhteishaku / S 01.0. 1( 1) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Degree Programme in Nursing Degree Programme in Plastics Technology
VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 30.01.2012 1( 21) Koko maa
VKYH jen vieraskielisten yhteishaku 1 / S.01.1 1( 1) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Degree Programme in Nursing Degree Programme in Plastics
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, PÖYTÄKIRJA 30.11.2010 lähihoitajan tutkintotoimikunta no. 8312
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, PÖYTÄKIRJA 30.11.2010 lähihoitajan tutkintotoimikunta no. 8312 Tutkintotoimikunnan kokous Aika: 30.11.2010 klo 9.15 16.00 Paikka: JHL, Sörnäisten rantatie 23 Paikalla:
AKYH Ammattikorkeakoulujen aikuisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO ( 30) Koko maa
/ S.. ( ) Centria ammattikorkeakoulu - Centria yrkeshögskola Centria ammattikorkeakoulu - Centria yrkeshögskola, Kokkola- Pietarsaaren yksikkö, Pietarsaari Sosiaalialan koulutusohjelma. sijaiset hakijat
Kaupunginhallitus 38 09.02.2016 Kaupunginhallitus 76 08.03.2016. Hirsikampuksen apulaisrehtorin viran täyttäminen 883/07.00/2015, 947/03.
Kaupunginhallitus 38 09.02.2016 Kaupunginhallitus 76 08.03.2016 Hirsikampuksen apulaisrehtorin viran täyttäminen 883/07.00/2015, 947/03.05/2016 KH 09.02.2016 38 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 22.12.2015
Sininen Kolmio Oy. referenssejä mm
Sininen Kolmio Oy referenssejä mm Koulutuskeskus Salpaus Salpaus Jet, 10 ohjelmaa. Teemat: strateginen aja>elu, suunni>elu ja johtaminen, strateginen osaamisen johtaminen, työhyvinvoinnin johtaminen, uudistuminen
OVTES palkat ja palkkiot 1.7.2014 lukien
OVTES palkat ja palkkiot 1.7.2014 lukien Musiikkioppilaitosten tuntiopettajien tuntipalkkioidenn korotusprosentti 0,58 OSIO A Yleinen osa Kansalais- ja kansanopistojen tuntiopettajien tuntipalkkioden korotusprosentti
SIMON VASTAANOTON PALVELUESIMIEHEN TOIMI/YHTEENVETO HAKIJOISTA
1 SIMON VASTAANOTON PALVELUESIMIEHEN TOIMI/YHTEENVETO HAKIJOISTA Alatalo Markku, s. 18.5.1958 Karkuksenkatu 2 E 15 95450 Tornio puh. 045-8721361 Lapin sairaanhoito-oppilaitos sairaanhoitaja 17.2.1982 erikoissairaanhoitaja
ELINTARVIKEHUONEISTOSSA TYÖSKENTELEVÄN HENKILÖN HYGIENIAOSAAMISVAATIMUKSET
3172 Liite 1 ELINTARVIKEHUONEISTOSSA TYÖSKENTELEVÄN HENKILÖN HYGIENIAOSAAMISVAATIMUKSET 1. Perustiedot mikrobiologiasta ja elintarvikkeiden saastumisesta (kontaminaatiosta) Henkilö tietää mitä mikrobit
Ammatillisten opettajakorkeakoulujen ja opetusja kulttuuriministeriön yhteistyöpäivä 6.4.2016 OKM, Helsinki, Jukola
Ammatillisten opettajakorkeakoulujen ja opetusja kulttuuriministeriön yhteistyöpäivä 6.4.2016 OKM, Helsinki, Jukola Johanna Moisio, HT, opetusneuvos, ryhmäpäällikkö Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto
Päätös 12.12.2014. Hakijasuman purkamiseen tarkoitetut valtionavustukset vuodelle 2014
Päätös OKM/88/592/2014 12.12.2014 Jakelussa mainituille Viite Asia Hakijasuman purkamiseen tarkoitetut valtionavustukset vuodelle 2014 Opetus- ja kulttuuriministeriö teki 16.5.2014 päätöksen (18/592/2014)
Valviran hyväksymät allasvesihygienian osaamistestaajat
18.3.2016 1(6) Valviran hyväksymät allasvesihygienian osaamistestaajat Lista on päivitetty 18.3.2016 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira on hyväksynyt terveydensuojelulain 59 a mukaiseksi
Valintakoeyhteistyö (syksy 2016)
Valintakoeyhteistyö (syksy 2016) Valintakoeyhteistyötaulukot: Liiketalous, päivä ja monimuoto (koe 2.11.) Liiketalous, päivätoteutukset Haaga-Helia amk Liiketalouden koulutusohjelma, Helsinki Haaga-Helia
Tohtorit työelämässä. Yliopettaja Pirjo Saaranen Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu Malmin liiketalousinstituutti 1.4.2003 1
Tohtorit työelämässä Yliopettaja Pirjo Saaranen Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu Malmin liiketalousinstituutti 1.4.2003 1 Ammattikorkeakoulut yleisesti Suomessa on 29 ammattikorkeakoulua, joiden koulutusalat
JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU
Esityksen aihe JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU Mirja Immonen, koulutuspäällikkö 1 PERUSTIETOJA 2010 Opiskelijamäärä 8490, tutkinto opiskelijoita 6789 Suoritetut tutkinnot v. 2010 yhteensä 1634 Amk tutkintoja
VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 13.01.2012 1( 21) Koko maa
/ S.. ( ) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Degree Programme in Nursing Degree Programme in Plastics Technology. sijaiset hakijat Kaikki hakijat.
Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio
Toimintaympäristö Koulutus ja tutkimus Koulutus ja tutkimus Koulutusaste muuta maata selvästi korkeampi 2011 Diat 4 6 Tamperelaisista 15 vuotta täyttäneistä 73,6 % oli suorittanut jonkin asteisen tutkinnon,
Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio
1 Curriculum vitae HENKILÖTIEDOT Nimi Syntymäaika ja -paikka Kokkonen, Jukka Pekka 22.11.1965 Nurmes mlk. KOULUTUS Peruskoulutus: Tutkinnot: Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio 31.5.1985 Filosofian
Helsingin kaupungin opetusvirasto 913 09-3108 6879
OPETUSHALLITUS Rahoitus PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä 1.Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön
Tiivistetty CV: Minna Dammert
Tiivistetty CV: Minna Dammert Syntymäaika: 110565 1984 Ylioppilas, Joutsan lukio 2001 Restonomi, Haagan amk 2002 Entrepreneur, Sodexho Institute, Pariisi 2003 Sodexho Master of Business ja JET, Haaga amk
Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa:
Tutkinnon järjestäjät Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa: Ammattitutkinnot Yrittäjän ammattitutkinto Amiedu Ammattiopisto
Pöytäkirja 1 (5) 18.2.2010. Ahokivi Tuula. Kangasaho Maiju Koivisto Jukka. Patronen Pirjo Periaho Mika Pikkujämsä Marjatta
Pöytäkirja 1 (5) Liiketalouden perustutkinto, merkonomin tutkintotoimikunta Aika Torstaina 21.1.2010 klo 13.00 16.20 Paikka Oikeusministeriö, Kasarmikatu 42, Helsinki Läsnä Ahokivi Tuula Hirvonen Jorma
Järjestöjen yhteinen kokemuskoulutustoiminta
Järjestöjen yhteinen kokemuskoulutustoiminta Kokemuskoulutuksen historiaa Kokemustietoa käytetty kautta aikojen opiskelijoiden opetuksessa Potilasluennoitsija-projekti 1988-1991 Sosiaalihallituksen rahoituksella
Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio
Curriculum vitae HENKILÖTIEDOT Nimi Syntymäaika ja -paikka Kokkonen, Jukka Pekka 22.11.1965 Nurmes mlk. KOULUTUS Peruskoulutus: Tutkinnot: Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio 31.5.1985 Filosofian
Palkat ja palkkiot 1.1.2012 lukien
Palkat ja palkkiot 1.1.2012 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 35,07 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset Tehtäväkohtainen palkka Hinnoittelu-
KT 8.4.2015 Yleiskirjeen 5/2015 liite
OVTES:n 2014 2016 palkat ja palkkiot 1.7.2015 lukien Yleiskorotuksella 0,4 prosenttia korotetaan 1.7.2015 lukien - hinnoittelutunnuksen mukaisia peruspalkkoja, vähimmäispalkkoja sekä palkka-asteikkojen
Kunnan. vähimmäispalkat. 1.2.2010 lukien
Kunnan vähimmäispalkat 1.2.2010 lukien Kuntien kalleusluokitus I kalleusluokan kunnat: Enontekiö, Espoo, Helsinki, Hyrynsalmi, Hyvinkää, Hämeenlinna, Ii, Inari, Joensuu, Jyväskylä, Järvenpää, Kauniainen,
Ammatillinen koulutus: Sairaanhoitajan tutkinto 1977, Savonlinnan sairaanhoito-oppilaitos
1 DIALOGIUS OY Y-tunnus 2510129-7 www.dialogius.fi CV Nimi: Liisa Kilvensalmi, ent Liukkonen, Ammatti: Toimitusjohtaja, STOry työnohjaaja, johdon ja esimiesten valmentaja Syntymäaika: 1955 Osoite: Akkavuorenkatu
ERASMUS-OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) LIITE 3 KORKEAKOULUITTAIN
ERASMUS-OPISKELIJAVAIHTOAPURAHAT (SMS) LIITE 3 3.5.2010 200 / vaihtokk, kk YO 177925 Aalto-yliopisto 221 1 243 248 600 255 000-6 400 Helsingin kauppakorkeakoulu 94 200 Taideteollinen korkeakoulu 26 400
Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus 4.4.2011
Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus 4.4.2011 Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus Tampere 4.4.2011 Matias Ansaharju www.tampere.fi/tilastot etunimi.sukunimi@tampere.fi Tampereen kaupunki Tietotuotanto
HELA LANDET 144 628 153 771 149 200 147 951
FÖRHÅLLANDET MELLAN ANTALET STUDERANDE I UTBILDNINGSTILLSTÅNDEN FÖR YRKESUTBILDNINGEN PÅ ANDRA STADIET OCH ANTALET STUDERANDE ENLIGT STATSANDELSSYSTEMET (SAS) ÅR 1 2 3 4 20.1. 20.9. HELA LANDET 144 628
Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2015 ammattikorkeakouluille
Opetus- ja kulttuuriministeriö Asemointitilastot 2015; yhteinen osio, tutkintojen jakautuminen alan sisällä ammattikorkeakouluittain Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2015 ammattikorkeakouluille
Hoitotieteen aineopinnot, todistus 2012, aloitus vuonna 2008, 60 op, Kuopion yliopisto, Mikkelin kesäyliopisto
1 Koulutukset ja työkokemukseni, CV Nimi: Liisa Kilvensalmi Syntymäaika: 1955 Osoite: Akkavuorenkatu 1 50100 Mikkeli Puhelin: 044-0362742 s-posti: liisa.kilvensalmi@dialogius.fi Peruskoulutus: Ylioppilastutkinto
Kevään yhteishaku 2016. Turun AMK:n hakijatilastoja
Kevään yhteishaku 2016 Turun AMK:n ilastoja Viestintäpalvelut 19.5.2016 Taustatietoa Tiedot hakijoista perustuvat OPH:n vipunen.fi -palvelussa julkaistuihin tilastoihin. Kevään 2016 yhteishaun osalta tiedot
Osaavia työntekijöitä majoitus- ja ravitsemisalalle
Osaavia työntekijöitä majoitus- ja ravitsemisalalle Yrittäjä ja työnantaja: Hyödynnä avainkontaktisi Uudellamaalla 1 Apua henkilöstön hankintaan ja kehittämiseen Hyvä yrittäjä tai työnantaja Miten varmistat,
Arvio lähtijöistä. Arvio, kk. lähtijöistä (2v (2v Tuki 09/10. (2v
ERASMUS OPISKELIJA-APURAHAT (SMS) 2009-10 200 / vaihtokk, kk toteuma + toteuma + haettu, ka) haettu, ka), kk 29582 Helsingin kauppakorkeakoulu 102 471 94 200 105 502 85 340 8 860 29604 Helsingin yliopisto
1( 12) Yhteishakuun kuuluva koulutus
Opetushallitus.. Kalenterivuosi S ( ) Yht.. N Yht.. N Yht.. N Yht.. N Yhteishakuun kuuluva koulutus Automaatiotekniikan ko ammatillinen perustutkinto/kouluast. tutkinto ammatti- tai erikoisammattitutkinto
Kangasniemen kunnan Vakanssiluettelo 2019
Kangasniemen kunnan Vakanssiluettelo 2019 Vakanssinro Hallintopalvelut Hinn.tunnus Uusi hinn.tunnus Virka/työsuhde Kelpoisuusvaatimus Muutos vuoteen 2018 100000 kunnanjohtaja hinnoittelematon 01999999
Korkeakoulujen talouden tunnusluvut Johtaja Hannu Sirén
1 Korkeakoulujen talouden tunnusluvut 2015-2016 Johtaja Hannu Sirén Vakavaraisuus, ammattikorkeakoulut Omavaraisuusaste Centria ammattikorkeakoulu 74 % 73 % Diakonia ammattikorkeakoulu 79 % 82 % Haaga
Hakijatilastot Korkeakoulujen yhteishaku kevät 2016
Hakijatilastot Korkeakoulujen yhteishaku kevät 216 Hakijat ja paikan vastaanottaneet Artenomi (AMK), muotoilu, päivätoteutus 44 47 75 179 198 Bachelor of Business Administration, International Business,
Ammattikorkeakoulujen kevään yhteishaku 2014/Gemensam ansökan till yrkeshögskolor våren 2014 8.11.2013
Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Sairaanhoitajakoulutus Diakonia-ammattikorkeakoulu Pieksämäki 40 Hämeen ammattikorkeakoulu Lahdensivu 30 Karelia ammattikorkeakoulu Joensuu 30 Laurea ammattikorkeakoulu
SAKU ry: talvikisat Keilailu Miehet kilpasarja
Miehet kilpasarja Oppilaitos Etunimi Sukunimi Tasoitus 1.sarja 2.sarja 3.sarja 4.sarja 5.sarja Yht. Yhteensä 1 Lapin ammattiopisto Matti Kukkula 70 192 200 256 279 256 1183 1253 2 Kainuun ammattioppilaitos
1( 12) Yhteishakuun kuuluva koulutus
Opetushallitus.. Lukuvuosi S ( ) Yht.. N Yht.. N Yht.. N Yht.. N Yhteishakuun kuuluva koulutus Automaatiotekniikan ko ammatillinen perustutkinto/kouluast. tutkinto ammatti- tai erikoisammattitutkinto ylioppilastutkinto
Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Opetuslautakunta POL/
Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 2 Oikaisuvaatimus tuntiopettajaksi ottamisesta HEL 2017-003319 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n nojalla hylätä **********
Ammattikorkeakoulujen valintakoepäivät (syksy 2017)
Ammattikorkeakoulujen valintakoepäivät (syksy 2017) Tälle sivulle kerätään kaikki ammattikorkeakoulujen yhtshaussa olevat valintakoepäivät. Erillishakujen ja yliopistojen valintakoepäivät löydät: ammattikorkeakoulujen
ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖN KELPOISUUSREKISTERI. Hallitus hyväksynyt kelpoisuusrekisterin kokouksessaan 27.1.2010 20.
1 ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖN KELPOISUUSREKISTERI Hallitus hyväksynyt kelpoisuusrekisterin kokouksessaan 27.1.2010 20. Tarkistettu kelpoisuusrekisteri tulee voimaan 1.3.2010 lukien Kelpoisuutena
OPI kurssien hankinta. Tuulikki Karhu Suunnittelija, Hankintaryhmä 4.2.2015
OPI kurssien hankinta Tuulikki Karhu Suunnittelija, Hankintaryhmä 4.2.2015 Hankinta Kela hankkii palveluntuottajat tarjouskilpailulla Oppilaitokset ovat yhteistyössä palveluntuottajien kanssa vasta tarjouskilpailun
Sairaaloiden tuottavuustiedot 2012 (ennakkotiedot)
Sairaaloiden tuottavuustiedot 2012 (ennakkotiedot) Sairaaloiden tuottavuus- ja vaikuttavuusseminaari Kuopio 8.11.2013 Pirjo Häkkinen 8.11.2013 Sairaaloiden tuottavuustiedot 2012 (ennakkotiedot) Pirjo Häkkinen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto NAL/ Keskustelu. Hyväksyttiin esittelijän ehdotus.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (5) 38 Alppilan lukioon sijoitetun lukion rehtorin viran täyttäminen HEL 2015-002592 T 01 01 01 01 Päätös Käsittely päätti ottaa Alppilan lukioon sijoitettuun lukion
lähtijöistä EU EUC YLIOPISTOT Lappeenrannan teknillinen yo ,
ERASMUS OPISKELIJA-APURAHAT (SMS) 2008-09 170 / vaihtokk, kk Keskim EU lähtijöistä (2v (2v vaihdon 08/09 lähtijöistä 2007-08 EU toteuma) toteuma) kesto, kk 07/08 + OPM 29582 Helsingin kauppakorkeakoulu
Laboratoriohenkilökunnan koulutus; miten turvata tulevaisuuden ammattitaitoinen henkilökunta? Labquality
Laboratoriohenkilökunnan koulutus; miten turvata tulevaisuuden ammattitaitoinen henkilökunta? Labquality Mikrobiologian laboratorioiden edustajien neuvottelukokous 17.10.2008 Seija Tuokko Laboratoriossa
Arcada Nylands svenska yrkeshögskolan Opisk. / opettajat 200 %
Arcada Nylands svenska yrkeshögskolan 20 15 10 5 Diakonia ammattikorkeakoulu 20 15 10 5 Hlökunnan kv liikkuvuus /päätoim. opettajat ja tki henkilökunta Haaga Helia ammattikorkeakoulu 20 15 10 5 Humanistinen
VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO 02.02.2012 1( 21) Koko maa
12 / S 02.02.12 1( 21) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Degree Programme in Nursing Degree Programme in Plastics Technology 32 2 5 79 7 98 1 1
VKYH Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO ( 21) Koko maa
12 / S 0.02.12 1( 21) Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola, Helsingfors Degree Programme in Nursing Degree Programme in Plastics Technology 2 61 9 104 9 1 6 3 99
valinnaiset osat 1-15, 26-30, 38-45 1-13, 15,26-30, 38, 39, 4.8.1, 4.8.2 1-13,15,26,38,4.8.1 1-4,6-10,12,15-32,35,40-44
Tutkinnon järjestäjä Tutkintovastaava Perustutkinto 2009 pakollisten osien lisäksi seuraavat Ammattitutkinto 2008 Erikoisammattitutkinto 2005 Huom! Sopimus hyväksytty / voimassaoloaika Amisäätiö Amiedu
PROFESSORILUENTO. Professori Merja Anis. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Sosiaalityö
PROFESSORILUENTO Professori Merja Anis Sosiaalityö Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 16.12.2015 Professori Merja Anis pitää professoriluentonsa Educariumin Edu 1 -salissa, Assistentinkatu 5 16. joulukuuta
Seinäjoen ammattikorkeakoulu Tampereen ammattikorkeakoulu Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri
Seinäjoen ammattikorkeakoulu Tampereen ammattikorkeakoulu Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Miksi Seinäjoelle? Tarve koulutuksen järjestämiselle nousi esiin Etelä- Pohjanmaan sairaanhoitopiirin (EPSHP)
Sosionomi (AMK) osaaminen alan työkentillä -hanke
Sosionomi (AMK) osaaminen alan työkentillä -hanke Hankkeen tavoitteet On määritellä sosiaalialan ammattikorkeakoulutuksen tuottama työmarkkinoiden tulevaisuuden tarpeita vastaava osaaminen. Projektissa
/kk Tutkintotaso I 19,64 Tutkintotaso II 39,23 Tutkintotaso III tai korkeampi 76,34
AVAINOTES 1.5.2018 lukien Yleinen osa Palkkiot Kielilisä (8 ) /kk Hyvä suullinen taito (8 1 mom.) 19,64 Hyvä suullinen ja kirjallinen taito (8 1 mom.) 25,19 Molempien kotimaisten kielten täydellinen hallinta
/kk Tutkintotaso I 19,87 Tutkintotaso II 39,69 Tutkintotaso III tai korkeampi 77,24
AVAINOTES 1.4.2019 lukien Yleinen osa Palkkiot Kielilisä (8 ) /kk Hyvä suullinen taito (8 1 mom.) 19,87 Hyvä suullinen ja kirjallinen taito (8 1 mom.) 25,49 Molempien kotimaisten kielten täydellinen hallinta
Kuopion kaupunki / Kasvun ja oppimisen palvelualue / Lukiokoulutus
Kuopion kaupunki / Kasvun ja oppimisen palvelualue / Lukiokoulutus Tilastotietoja lukioista lukuvuonna 2012-2013 Sisällys Kuopion lukioiden opiskelijavalinta 2012... 3 Kuopion lukioiden opiskelijat 20.9.2012...
Palvelut. 301 Asiakaspalvelu ja myynti. Lajivastaavat. Kuva: Skills Finland / Jaakko Manninen
Palvelut 301 Asiakaspalvelu ja myynti Kuva: Skills Finland / Jaakko Manninen Lajivastaavat Eija Kivihaka Koulutuskeskus Salpaus eija.kivihaka(at)salpaus.fi 1 / 9 puh. 044 708 0610 Leena Laakkala Koulutuskeskus
Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (5) 5 Psykiatria- ja päihdepalvelujen johtajan viran täyttäminen Pöydälle 11.03.2014 HEL 2014-002260 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättänee
KANGASNIEMEN KUNNAN VAKANSSILUETTELO alkaen HALLINTOPALVELUT. hinn.ulkop. kunnanjohtaja v. 01ASI040 elinkeinoasiamies v
KANGASNIEMEN KUNNAN VAKANSSILUETTELO 1.1.2018 alkaen HALLINTOPALVELUT hinn.ulkop. kunnanjohtaja v 01ASI040 elinkeinoasiamies v 01ASI040 talouspäällikkö v 01ASI040 hallintopäällikkö v Toimistopalvelut 01TOI060
Kokouksen järjestäytyminen Eteva kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen Teknisen johtajan virkavaali
nro 16/2015 SISÄLLYSLUETTELO KH 225 KH 226 KH 227 Kokouksen järjestäytyminen Eteva kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen Teknisen johtajan virkavaali Sivu 2 Nro 16/2015 Kokouspaikka- ja aika Kunnantalo
ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖN KELPOISUUSREKISTERI. Hallitus hyväksynyt kelpoisuusrekisterin kokouksessaan 26.1.2012 8.
1 ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖN KELPOISUUSREKISTERI Hallitus hyväksynyt kelpoisuusrekisterin kokouksessaan 26.1.2012 8. Tarkistettu kelpoisuusrekisteri tulee voimaan 1.3.2012 lukien Kelpoisuutena
LUETTELO HENKILÖSTÖN KELPOISUUSEHDOISTA RANUAN KUNNASSA
1 LUETTELO HENKILÖSTÖN KELPOISUUSEHDOISTA RANUAN KUNNASSA Hyväksytty Valtuusto..2012 Voimaan 1.8.2012 Ranuan kunnan hallintosäännön 17 :n mukaisesti henkilöstön kelpoisuusehdot vahvistetaan seuraavasti:
651 523 Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% 651 524 JYTY Naantalin seutu ry 1,35% 651 525 Jyty Nurmes ry 1,2% 651 526 Jyty Sakky ry
Liittotunnus yhdistysnumero Yhdistyksen nimi prosentti 2016 374 021 Jyty Espoo ry, Jyty Esbo rf 1,26% 374 022 Jyty Etelä-Pirkanmaa ry 1,19% 374 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,3% 374 066 Jyty Hämeenlinna ry
Leonardo da Vinci: Aloituskoulutus kumppanuushankkeille
Leonardo da Vinci: Aloituskoulutus kumppanuushankkeille Helsinki 31.8.2012 Haetut ja rahoitetut Leonardo-kumppanuushankkeet Suomessa 2008-2012 HAKEMUKSET 2008 2009 2010 2011 2012 Yhteensä Koordinaattorit
Rekrytoiva yksikkö: Hallintopalvelut Kaupunginjohtaja (21), kaupunginhallitus, 73279 Työpaikkojen lukumäärä: 1 Tehtävänimike: Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus 20.4.2015 Liite 1 HAKIJAYHTEEN VETO Valtiotieteen
Juankosken kaupunki 27 700,00 Juuan kunta 18 000,00 Juvan kunta 27 700,00 Jyväskyläm kristillisen koulun yhdistys ry 17 000,00 Jyväskylän kaupunki 1
Saajat 2013 Akaan kaupunki 253 300,00 Alajärven kaupunki 72 000,00 Alavieskan kunta 55 100,00 Alavuden kaupunki 17 000,00 Asikkalan kunta 51 000,00 Auran kunta 54 700,00 Aurinkorannikon suomalaisen koulun
Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan.
1 Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan. Etelä-Suomi Altia Oyj A sikkalan kunnan vesilaito s Espoon Vesi
Johan Hahkala, toiminnanjohtaja 12.02.2013 Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry
. Muuttuvaan osaamistarpeeseen vastaaminen Johan Hahkala, toiminnanjohtaja 12.02.2013 Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry AMKE ry kokoaa yhteen Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry on kattava
Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi
Liittotunnus yhdistysnumero yhdistyksen nimi prosentti 2015 374 021 Jyty Espoo - Jyty Esbo ry 1,26% 374 022 Jyty Etelä-Pirkanmaa ry 1,19% 374 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,3% 313 054 Jyty Helsinki ry 1,3%
Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa:
Tutkinnon järjestäjät Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa: Ammattitutkinnot Yrittäjän ammattitutkinto Amiedu Ammattiopisto
Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa:
Tutkinnon järjestäjät Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa: Ammattitutkinnot Yrittäjän ammattitutkinto Amiedu Ammattiopisto
Etunimi Sukunimi Tehtävänimike Virpi Lyytimäki Erikoissuunnittelija Juulia Tuominen Projektipäällikkö Silja Sarkkinen Kouluttaja Anu Salo kestävän
Etunimi Sukunimi Tehtävänimike Virpi Lyytimäki Erikoissuunnittelija Juulia Tuominen Projektipäällikkö Silja Sarkkinen Kouluttaja Anu Salo kestävän kehityksen koordinaattori katri närhi kouluttaja Kati