Te ri,; oen sank aripats as. SUOMALAINEN TERIJOKI
|
|
- Helmi Lehtonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Te ri,; oen sank aripats as. SUOMALAINEN TERIJOKI Olemme taman osa,stonimeksi ottaneet,,suomalainen Terijoki". Emme talla suinkaan tarkoita sita, etta tam6 seutu pohjaltaan koskaan olisi ollut muuta kuin suomalainen. Mutta vaikka jo edellisessa osassa olemme osoittaneet, etth alla suurienkin vaikeuksien on tim?i seutu sdilyttd,nyt suomalaisen sydamen, puutteellisrlla voimillaa,n taistellut kansallisuutensa puolesta, olemme katsoneet tarpeelliseksi erikoisemmin tassa osastossa kasitella niitl laitoksia ja harrastuksia, joita on ollut vaikea sijoittaa toisten osastojen yhteyteen. _ TArkein naisth epiilemdttii on seurakunnan perustaminen ja kirkon rakentaminen. Terijoki kuului ennen Kivennavan seuri-
2 kuntaan - seurakunta lienee perustettu jonkun verran ennen vuotta Ajatus perustaa oma seurakunta Terijoelle, virisi vuonna Ensimmhinen toimikunta ei saanurt asiaa eteenpain. Terijoella alettiin asiaan kbydb tarmokkaammin kzisiksi Erlis kirioitus oli.,karja,la"-lehdess6, missa kysyt' tiin, miksi ei toimita mitahn. Ukot pitivlit t6rnin kirjoituksen johdosta,,pikkuneuvotteluja" m. m. Holttisella, Hinzellillii ja Paavolaisella. Seuraus oli tzist6, ettii yleinen kokous kutsuttiin kansakoululle. SiitZi laksi asia alulle. Mainitsemme vaan, ettb ensi aluksi tuli Terijoelle virliaikainen pastori, jumalanpalveluksia pidettiin kansakoululla ja asiaa vbhitellen kypsytettiin. Oli alkulaan ajateltu muodostaa seurakunta yhdess?i Kuokkalan ja Raivolan kanssa. Siiti luovuttiin. Hautausmaa saatiin valtiolta Ruostesuon lbhelle, noin 6 km' Terijoelta'' Kirkon piirusfukset tilattiin J. Stenblickiltii. Hd'n rakensi my6s kirkon ia vihi'ttiin kirkko joulukuussa Muutamista kirkon yhteydessii olevista asiasta on mainittava Diakonissa5 ja sairashoitotoimi on ollut jirjestettynli kirkkotoimikunnan puolesta ja on se tyti, ollut hyvin siunauksellista. Ompeluseura toimi urkujen hyvaksi. I-au' lun harrastusta on herhtthnyt kirkkokuoro. Sitbpaitsi on kirkonpalvelijoiden taholta saatu arvokastapua edistysharrastuksille' Kun jumalanpalveluksissa on muistutettu seurakunnalle hyvan kaytdksen ja kansalaissivistyksen seka siveellisyyden merkiiystii, voi' daa,n sanoa, ettb valistuksen asiaa on suuresti edistetty. Raittiusharrastusta on papisto uskollisesti edist6nyt, kansallisen ja valtiollisen itsetu,nnon herhttitninen on ollut yksi sen kalleimpia sydhmen asioita. VenAlAisen sorron aika'na sa'i iumalanpalve' luksista lohtua ja toivoa syd6meensh, vapauden saavuttamisen jalkeen on niiden avulla usealle selvennyt uttden aseman velvoitus. TAnA vuonna on hankittu oma pappila ia on seurakunta$ii yha syvhllistynyt ja voirnistunut. TiirkeA tyii on myiiskin Terijoen suomalaisuuden vahvistarni' sen hyvhksi tehty Terijoen kunnan taholta. Terijoen kunta pzi6' tettiin perustaa 1904 ia aloitti se toimintansa I p:na toukokuuta Alussa sen toiminta oli hyvin vaatirnatonta, mutta vlhitellen se voimistui, ollen nykybzin hyvin ajanmukaista ja suurpiirteistii. Sen monista alotteista mainitsemrne tass?i muu,tamia piirteitii. Kaunis n. s. Palokunna'n puisto, jossa venaliiiset isiinniiitsivbt, hankittiin kunnalle. Kulkukaupan jnrjestiimiseksi hankittiin kunnalle kaksi toritonttia. YhtesimetsAhanke pantiin vireille jo 1912, mutta se raukesi. Kunnan kantakirjasto perustettiin. Terveydenhoito- ja rakennusj6rjestelmzi laadittiin. Kunta joutui yhdenvartaisuuslakiretteliiihin, mutta' ei siti saatu ntiyrtymhfut'
3 Terijoen kirkko. Viime vuoeien toimenpiteisti voimrne mainita kunnan sairaa_ lan perustamisen, kunna,n lii?ikarin ja sairaanhoitajattaren ostamisen. Aivan erikoisen "tt".i- seuhnyt, ottamalla alotteen Terijoen ita lempilastaan on kunta hel_ tus- ja urhenuharrastuk*t ou"li3#:fi "ltili:t'd":lj:' lf; "Yfi avustusta. Kunnan kanslia on nyt ajanmukaisesti sisustettuna ja jlirjestettyna. voimme todeta. etta rerijoen kunta on aina toiminut suomalaisuuden ja terveen edistyksen merkeissh. Suomalaisen Terijoen vaiheet eivht olisi tiysin kerrofut, emrne - ios mainitsisi sen osuuttl vapaustaisteluun. Suurlakon puh_ g 1905 annettiin terijokelaisille hyvinkin tarkeit tehtavat: joen vililti. Asia jirjestettiin, tta erdan helsinkiliisen ylioppiia raukesi. Innostuneita kokouksia pidettiin, asemalta vedettiin Veniijin viiri alas, siita revittiin pi; nun"inen ja 9sq sinivalkoisena viirin5 se efattitintruutolen karkuessa lipputankoon kohotettiin.
4 MitA viimeiseen vapaussotaan tuli, joutui Terijoki paljon kirsirnaan. Jo heti alussa, 24 p:na tammikuuta, miehitti Kaljusen suuri punakaartilaisjoukko Terijoen aseman ja,,vallankumous" alkoi. Se oli kauhein aika. Useita henkikiiti raahattii:r asemalle ja ammuttiin. Toisilta kiristettiin suuria lunnaita. Ryds' toja tapahtui. Punaiset olivat toivorikkaita.,,suur-kenraali Kaljunen vietti hovieliimaa omine hovineitosineen. Mutta 23 p:nl huhtikuuta tama loru loppui ja tapahtui Terijoen valtaus. Punaiset pakenivat amatsooneineen,,uuden yhteiskunnan" palkan jentusta Pietarissa jatkamaan. LAhtiessdbn he aikoivat rajayttali Tep'ijoen aseman, mutta se raukesi. - Kapinan aikana oli terijokelaisia paassyt kulkemaan valkoiselle rin'tamalle, osa pakeni Pietariin ja Inkerinmaalle. Suojeluskunta perustettiin heti Terijoen valtauksen jiilkeen. Suojeluskuntaa oli ajateltu jo 1917, mutta ei siin6 onnistuttu. Terijoen sankaripatsas paljastettiin 3 p:na syyskuuta Suuri merkitys Terijoen suomalaisuuden voimistumiseen on my<is niilla viidella laulu-, soitto- ja urheilujuhla,lla, joita tahllii on vietetty. Etenkin niilla, jotka vietettiin vuosina l9l0 ja 1913, olihan venalainen sorto silloin mita raskain. l9l0 juhlasta kir- Laululava Seurah L:o nee n pu!stossa.
5 joitti,,novoje Vremja" m.m.:,,terijoen juhlat ovat liitto VenA_ jiin jakamattomuutta vastaan: Suomalaiset ovat laulavinaan. mutta todellisuudessa he lataavat pyssyjaan',. Maan omat lehdei antoivat tasta, niinkuin muistakin juhlista, mytitatuntoisia lausuntojaja,,st. Petersburgs Zeitung,, kirjoitti lgi0 juhlasta, etta se:,,salli.tehda silmayksen Suornen ka,nsan sielun syvyyteen, kansan, ioka vaikeissa oloissa elaen omin voiminsa on tetrittanvt omintakeisen itseniisen sivistyksen, ionka ainoastaan voi havitle." L"*e" oqq tu!g, mutta ei koskaan utkoapain tuleva hyrik-!ay.". Ja,,Rjetsch" kirjoittaa innostuneesti:,,matkustaka Suomeen 30 virstan piiiihhn pietarista, ia te tulette vakuutetuksi, etta se ei ole kuvernementti, vaan kansa".
Terijoen hautausmaat. Jaakko Mäkelä
Terijoen hautausmaat Jaakko Mäkelä 12.3.2016 Terijoen hautausmaat Perustettu Nykyinen käyttö Muistomerkki Vanha hautausmaa 1905 metsittynyt 2002 Kuokkalan hautausmaa 1912 hautausmaana 2005 Uusi hautausmaa
Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus
Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat
Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010
Lapin liitto 19.8.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014
Lapin liitto 25.6..2014 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014
Lapin liitto 27.1.2015 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013
Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e)
indeksin kehitys Lapin seutukunnissa 1994-30.6.2014(e) 110,0 105,0 indeksi v. 1994 = 100 indeksi 30.6.2014 Rovaniemen seutu; 104,6 100,0 95,0 90,0 85,0 Tunturi-Lappi; 90,6 Kemi-Tornio; 90,3 LAPPI; 89,8
Teri-Säätiö. Jaakko Mäkelä
Teri-Säätiö Jaakko Mäkelä Teri-Säätiö 25.3.2012 1 25.3.2012 Teri-Säätiö 2 Teri-Säätiö Teri-Säätiö perustettiin 1949 kun Terijoen kunnan hoitokunta lopetti toimintansa Säätiölle siirrettiin entisen Terijoen
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013
Lapin liitto 25.3.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012
VIRASTOT JA YLEISHYODYLLISET LAITOKSET
VIRASTOT JA YLEISHYODYLLISET LAITOKSET Luterllalsen seurakunnan kanslla. Pappila sijaitsee s urakunnan talossa, Runeberginkadun varrella- Ka,nslia on auki joka arkipeiva ll-1. Puhelin 186. KirkonisAnniiitsi
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013
Lapin liitto 22.10.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015
Lapin liitto 6.11.2015 LÄHDE: Tilastokeskus Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Kunta / Seutukunta 31.12.2014 V u o s i 2 0 1 5 k u u k a u s i t t a i s e t e n n
ttt S AV O-KAR J A LAN OSAKE.PANKKI f,frfl H aarakonttori Terijoella Sailytyslokeroita vuokrataan Maksaa korkoa: g oio 7 l lzolo Avoin na 10-2
S AV O-KAR J A LAN OSAKE.PANKKI H aarakonttori Terijoella Sailytyslokeroita vuokrataan Avoin na 10-2 f,frfl ttt Maksaa korkoa: g oio 7 l lzolo 9 kuukauden talletuksista 6 kuukauden 6 0,'o juoksevalla tililla'
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010
Lapin liitto 23.4.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12
SUN U ITAI- ELI PYHÄKOULUT INKERISSÄ.
SUN U ITAI- ELI PYHÄKOULUT INKERISSÄ. Juuso Mustonen. Kohta valtaan päästyään aloittivat bolshevikit kiivaan taistelun uskontoa vastaan. Ensimmäisenä tehtävänä tässä taistelussa oli kirkon erottaminen
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26
V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t
Lapin liitto 27.10.2011 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-30.9.2011
MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(6) Kirkkoneuvosto 4/2011 10.5.2011. OSALLISTUJAT läsnä poissa
MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(6) KOKOUSTIEDOT Aika 10.5.2011 klo 17-17.52 Paikka Seurakuntakoti OSALLISTUJAT läsnä poissa Puh. johtaja Vähäsarja Vilho vs. kirkkoherra x Alaoja Raimo jäsen, vpj.
Ikaalinen Vanha kauppala kaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009
1 Ikaalinen Vanha kauppala kaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: AIRIX Ympäristö 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Maastokartta ja ilmakuva... 4 Kartta 1788...
Waasan läänin. Sylvia yhdistyksen. Säännöt. Xikolainkanpuiiki, Wasa Nyheterin kirjapaino, 1896
Waasan läänin Sylvia yhdistyksen Säännöt. Xikolainkanpuiiki, Wasa Nyheterin kirjapaino, 1896 Tämän yhdistyksen tarkoitus on nuorten sydämmissä koettaa herättää rakkautta ja myötätuntoisuutta eläimiä kohtaan,
Työhyvinvoinnin vuosikymmenet
kuntoutuksen ja työhyvinvoinnin erikoislehti Työhyvinvoinnin vuosikymmenet Työyhteisö keskeisessä roolissa: SAIRAUSPOISSAOLOT PUOLITTUIVAT VERVE 1965-2015 Palvelujärjestelmän MONIMUTKAISUUS HÄMMENTÄÄ TYÖKYKYJOHTAMINEN
KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003
Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419
TERIJOEN SIVISTYSOLOT
Terijoen ensimtiinett Lartsakoulu v. ISBL TERIJOEN SIVISTYSOLOT Kun katseleelamaa ymparillaan, tuntuu iloinen laine laikahtavan rinnassa. NAin pitkalle siis ollaan tiiallakin paasty! NAin suulessa maardssa
Tervetuloa rippikouluun!
Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.
HERTTONIEMEN SEURAKUNTA
RIPARIT 2019 HERTTONIEMEN SEURAKUNTA Vain kerran elämässä! TERVETULOA RIPARILLE! Eräässä laulussa kysytään: Onksua koskaan heikottanu niin et sun mahanpohjas tuntuu? Elämä on jännä juttu. Välillä mennään
Sergei Radonezilainen -keppinukke
Sergei Radonezilainen -keppinukke - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan (katso mallia ruhtinashahmosta). - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala
Perinnejuhlia ja tapahtumia Etelä-Pohjanmaalla Jorma Jokisalo tarkistettu ja
Perinnejuhlia ja tapahtumia Etelä-Pohjanmaalla 2015-2020 Jorma Jokisalo 19.10.2015 tarkistettu 20.12.2015 ja 11.1.2016 VUOSI 2015 VALMISTAUTUMINEN ALKAA (toteutunut) 1. TAMMISUNNUNTAIN MUISTOJUHLA 25.1.
SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2012
SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2012 Kokousaika 4.12.2012 klo 18.00 19.26 Kokouspaikka Porvoossa, Wanha Laamanni, Vuorikatu 17 Läsnä: Tuomas Alaterä Georg Bergström
6.5.2015. Läsnä Hermonen Merja puheenjohtaja. Tuomarila Sinikka. Janne Aso, Laura Langh-Lagerlöf, Sanna Tähkämaa
PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika klo 17.00 Paikka Piikkiön pappila Läsnä Hermonen Merja puheenjohtaja Koho Matti Janne Ason vara Hilakari Laura klo 17.21 lähtien, 56 Huoponen Kirsi Kanervavuori
VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45
Elokuu Viikko 32 Jakso 1 5 Maanantai 6 Tiistai 7 Keskiviikko 8 Torstai 9 Perjantai 10 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05 11
Esityslista. Klo 17 varainhoidosta puhumassa Arto Virtanen ja Lea Rajamäki Nordeasta
KIRKKONEUVOSTO 3/2016 1 (7) Aika Keskiviikko 4.5.2016 n. klo 17:20 - Kahvitarjoilu klo 16:45- Klo 17 varainhoidosta puhumassa Arto Virtanen ja Lea Rajamäki Nordeasta Paikka Seurakuntakeskus, Arkki KÄSITELTÄVÄT
ainen/ seutu Mitä teidän mielestänne Suomen kehitysapumäärärahoille pitäisi tehdä?
TALOUSTUTKIMUS OY 20110504 09:22:17 TYÖ 2618.11 TAULUKKO 41017 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta sinki/
V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t
Lapin liitto 26.1.2012 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-2011
PAPERILIITON OSASTOJEN TYÖHUONEKUNNAN SÄÄNNÖT
PAPERILIITON OSASTOJEN TYÖHUONEKUNNAN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja muodostaminen Työhuonekunnan nimi on:... ja sen muodostavat... työskentelevät... kuuluvat jäsenet. 2 Työhuonekunnan perustaminen, tarkoitus ja toimintamuodot
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen
VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 Kappelineuvosto
1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS Aika tiistai klo 18.30 20.35 Paikka Virojoen seurakuntatalo, Riihitie 2, Virojoki läsnä/poissa Osallistujat Karvonen Taina vt. kappalainen, puheenjohtaja (-) Hanski Liisa kappelineuvoston
SUOMALAISEN NAISLIITON KESÄKOKOUS TERIJOELLA. Heinäk. 3 6 p:nä 1931. Terijoen Keskikylää.
SUOMALAISEN NAISLIITON KESÄKOKOUS TERIJOELLA Heinäk. 3 6 p:nä 1931. Terijoen Keskikylää. Hotelli Seurahuonetta TERIJOELLR Suositellaan arv. kesä- ja kylpyv/ieraille T:mi E. ThSKINEN Parasta villatavaraa,
ainen/ seutu Uskoo 7 6* 9* 9* 8 6 7 7 5* 2* 9 11* 7 Ei usko 92 93* 91* 91 92 93 92 93 95* 98* 91 89* 92 Ei osaa sanoa 0 1 0 - - 0 1* 0 - - - - 1
TALOUSTUTKIMUS OY 20130927 09:25:43 TYÖ 000010239.13 TAULUKKO 41019 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta
Oikeusministeriölle lähetetty säädekirjan teksti alkoi näin:
Veli-Pekka Sevón 27.9.2014 Veli-Pekka Sevónin Terijoki-juhlassa pitämä esitelmä Teri-säätiön historiasta ja nykypäivästä. HYVÄT TERJOKKOISET! ARVOISA JUHLAVÄKI! Monien luovutetun Karjalan pitäjien perinteitä
ERIKOISKAUPAN AUKIOLOAIKAKOKEMUKSET 2010 SELVITYS. Taulukot (numeroitu raportin tekstin mukaisesti)
ERIKOISKAUPAN AUKIOLOAIKAKOKEMUKSET 2010 SELVITYS Taulukot (numeroitu raportin tekstin mukaisesti) 1. Yrityksemme päätoimiala on Fotokauppa 8,7 % Huonekalukauppa 3,7 % Kirjakauppa 9,5 % Kulta ja kellokauppa
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016
19.5.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t
epostia Jyväskylän Versojen koteihin 6.12.2009
. (tulostettava pdf-versio) sivu 1(6) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Kuva 1 Tässä vielä harjoiteltiin Viimeisiä veneitä Anne-Maija näyttää sanoja etupenkissä Itsenäisyyspäivänä olikin sunnuntai ja perinteinen
SEURAKUNTANEUVOSTO 9/2011
SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 9/2011 Kokousaika 1.11.2011 klo 18.00 21.18 Kokouspaikka Seurakuntatalo Läsnä: Tuomas Alaterä Juha Ilonen, puheenjohtaja (puheenjohtajana
Kaikki painottamaton n= Kaikki painotettu (.000) N=
TALOUSTUTKIMUS OY 20130823 07:43:13 TYÖ 000010234.15 TAULUKKO 41017 np VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016
2.1.2017 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t 31.1.
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016
11.8.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t
KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA. Historiaa
KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA Historiaa Kymmenen vuotta sitten Korpiojan Hurskaiset päättivät perustaa Juho ja Maria Hurskaisen jälkeläisten sukuseuran. Samaan aikaan oli jo keskusteltu
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015
27.1.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Kunta / Seutukunta 31.12.2014 V u o s i 2 0 1 5 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t 31.1. 28.2. 31.3.
Dokumentointia sisällissodan raunioilla. Kansallismuseon toiminta
Dokumentointia sisällissodan raunioilla Kansallismuseon toiminta 1917 1918 SATU FRONDELIUS MARI IMMONEN 10.10.2018 Kuva: Helsingin kaupunginmuseo Kansallismuseon valvontahenkilökuntaa keskihallissa 1.4.1916
Jousiammuntaseura Artemis ry eilen, tänään ja ylihuomenna
Jousiammuntaseura Artemis ry eilen, tänään ja ylihuomenna 4.2.2017 Sisältö Artemiksen visio ja missio Artemis eilen - miten kaikki alkoi? Artemis tänään mitä olemme tehneet vuoden aikana? Artemis ylihuomenna
Kunnan miesten Terijoen matkalla
Julkaistu Terjokkoisessa 2/2006 Kunnan miesten Terijoen matkalla Martti Salokas* Terijoen kunnanesikunta sai kauan odottaa lupaa päästä tutustumiskäynnille vapautetun kotipitäjän alueelle. Erityisesti
K O K O U S K U T S U
ASKOLAN SEURAKUNTA Askolantie 23 07500 ASKOLA K O K O U S K U T S U Kirkkoneuvoston kokous pidetään 31.3.2016 klo 18.00 Seurakuntakodilla Askolantie 23 ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus
Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet.
TOIMINTASÄÄNNÖT 1(6) I Seuran nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. 1 2 Seuran kotipaikka on Porin kaupunki Länsi-Suomen läänissä
SK 1961 SK 14.3.1961 SK 19.4.1963
Kotiseutukokoelma Kansio: USKONTO Hyvin sekalaista aineistoa, kronologia ei 100 % Taulukko 1: sekalaista Asiakirja Toimijat Päiväys 1. Lehtileikkeitä kartongille AL 24.9.1933 liimattuna muovitaskussa:
Kuopion Urheiluautoilijoiden historiaa vuosilta 1960 1985
Kuopion Urheiluautoilijoiden historiaa vuosilta 1960 1985 1961 Seuran toiminta on ollut vireää alusta alkaen. Vuonna 1961 seura järjesti ensimmäiset jäärata-ajot Keskuskentällä aivan Kuopion keskustan
SUOMALAISIA MIETELAUSEITA
SUOMALAISIA MIETELAUSEITA CC BY-NC-SA 4.0 Kirsi Alastalo 2019 RyhmäRenki.fi Ei hyvyys saavu huutaen, se kulkee hiljaa kuiskaten. Mikä konsti, mikä kunnia on siinä, käydä esiin valmiiks tallatulla tiellä?
Aluetoiminta. CASE Auramaa
Aluetoiminta CASE Auramaa Moniko toivoo omaan hälytysosastoon lisää väkeä? Onko omassa palokunnassa mietitty viimeisen kahden vuoden aikana keinoja jäsenhankintaan? Moniko kokee jäsenhankinnan haastavaksi
Sedmigradskyn pientenlastenkoulu ja Marian turvakoti.
VII. Sedmigradskyn pientenlastenkoulu ja Marian turvakoti. Sedmigradskyn pientenlastenkoulun ja Marian turvakodin kertomus vuodelta 191 oli seuraavaa sisällystä: Eräiden yhteensattuneiden asianhaarain
Toukokuu 5.5. Vertaistyöryhmä, Turku 6.5. Hallituksen kokous, Turku Parikurssi, Ruissalon kylpylä, Turku (haku 28.4.
SANY Toimintakalenteri 2017 Tammikuu 21.1. Hallituksen kokous, Helsinki Helmikuu 10.-11.2. Veera-työhmä, Hämeenlinna 11.-12.2. Arviointityöpaja, Hämeenlinna Maaliskuu 4.3. Hallituksen kokous, Helsinki
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016
27.1.2017 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t
Kuolemajärven kirkko. Koonnut Pentti Loukonen 10.9.2015. Kuolemajärven kirkko 1931
Kuolemajärven kirkko Koonnut Pentti Loukonen 10.9.2015 Kuolemajärven kirkko 1931 2 Kuolemajärven kirkot Varhaisimpina aikoina Äyräpään kihlakunta muodostui Heinjoen, Kanneljärven, Kivennavan, Kuolemajärven
N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S
100 H a n n u P o h a n n o r o N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S lauluäänelle, kitaralle sekä viola da gamballe tai sellolle or voices, guitar, viola da gamba / violoncello - ' 00 Teosto Suomalaisen
MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 Kappelineuvosto 15.5.2013
1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA keskiviikko 15.5.2013 klo 19.00 20.55 PAIKKA Seurakuntakoti, Pappilankuja 3 läsnä/poissa OSALLISTUJAT Astola, Matti kappalainen, puheenjohtaja ( x ) Joenpolvi, Tuula kappelineuvoston
Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri
Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan
59. TERIJOKI -JUHLA Järvenpäässä Järjestävät: Teri-Säätiö Terijoki-Seura ry. Pääsylippu 40,-
59. TERIJOKI -JUHLA 6.6.1998 Järvenpäässä Järjestävät: Teri-Säätiö Terijoki-Seura ry. Pääsylippu 40,- 11.00 JUHLAPÄIVÄN OHJELMA LAUANTAI 6.6.1998 12.00-14.00 14.00- Muistohetki Tuusulan Paijalan hautausmaalla
9. Lehti: Karhunkierros Satakuntalainen Osakunta 1970 N:o 5
Kotiseutukokoelma Kansio: NAAPURIKUNNAT Sekalaista Pohjois-Satakuntaan ja Satakuntaan liittyvää sekalaista aineistoa Taulukko 1: Satakuntalainen osakunta, punaisessa pahvikansiossa 1. Lehti: Karhunkierros
KESKI-SUOMEN METSÄNHOITAJAT RY. Matka Kannakselle ja Pietariin -metsäasiaa, kulttuuria, nähtävyyksiä
KESKI-SUOMEN METSÄNHOITAJAT RY Matka Kannakselle ja Pietariin -metsäasiaa, kulttuuria, nähtävyyksiä Keski-Suomen metsänhoitajat ry suunnittelee kolmipäiväistä matkaa Kannaksen ja Pietarin suuntaan syksyllä,
SUOMI-VENÄJÄ SEURAN TURUN PIIRI V. 2016 2020
SUOMI-VENÄJÄ SEURAN TURUN PIIRI V. 2016 2020 * Kokoaa iloiset ihmiset tekemään yhdessä elämyksiä * On tarmokasta kulttuuri-, maahanmuuttaja- ja projektitoimintaa * Järjestää kiinnostavia kohtaamisia, joiden
Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset. Kirkkoherrojen kokous 3.10.2007 Kaarlo Kalliala Päivitetty 21.3.2015 Timo Tavast
Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset Kirkkoherrojen kokous 3.10.2007 Kaarlo Kalliala Päivitetty 21.3.2015 Timo Tavast Huomionosoitusten ilo vaikkei innostuisikaan juuri siitä mitä saa, ani harvaa oikeasti
Yhdistystiedote 1/2016
Yhdistystiedote 1/2016 Tärkeimmät: Aivoituksen aineistopäivä on pe 29.1. Raha-automaattiyhdistys (RAY) myönsi meille jälleen jäsenjärjestöavustuksen Jäsenmäärä kasvoi 2015 vuonna 12% Ystäväkurssilla vielä
~aabolaisttn. &ukustura rp. JÄSENLEHTI N:O 16 Maaliskuu 1992. S isä 1 1 y s:
~aabolaisttn &ukustura rp. JÄSENLEHTI N:O 16 Maaliskuu 1992 S isä 1 1 y s: Johannes Paavolainen kuollut............... 2 Kivenna\an kirkkomäellä juhannuksena 1991............ 3-6 Kenen Katri Paavolaisen
Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016
Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN
I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä?
Sisällys I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä? Kysymyksenasettelut ja lähteet 12 Venäjän-tutkimuksen vaiheita meillä ja muualla 21 Suomalainen Venäjä-tieto 24 Tapaus Aleksanteri-instituutti 32 Entä
VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45
Elokuu Viikko 33 Jakso 1 10 Maanantai 11 Tiistai 12 Keskiviikko 13 Torstai 14 Perjantai 15 Lauantai 9.30-10.45 4 7 7 1 2 6 11.25-12.40 ruokailut 5 1 4 12.50-14.05 16 Sunnuntai VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45
YK 70-VUOTTA ja Imatran perinteikäs YK-päivän RAUHANILTA 30-vuotta 5.- 30.10.2015 Imatran Pääkirjastossa
YK 70-VUOTTA ja Imatran perinteikäs YK-päivän RAUHANILTA 30-vuotta 5.- 30.10.2015 Imatran Pääkirjastossa Yhdistyneet kansakunnat, YK, perustettiin 24.10.1945. YK:n syntymäpäivää vietetään YK-päivänä ja
Kaikki painottamaton n= 1000 17 251 98 136 53 16 13 136 227 45 Kaikki painotettu (.000) N= 4244 61 1031 412 603 245 67 81 573 946 192
TALOUSTUTKIMUS OY 20131009 08:22:28 TYÖ 000010241.12 TAULUKKO 41016 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta
SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2011. Läsnä: Tuomas Alaterä poistui klo 20.55, kohdan 122 aikana
SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2011 Kokousaika 4.10.2011 klo 18.00 21.15 Kokouspaikka Seurakuntatalo Läsnä: Tuomas Alaterä poistui klo 20.55, kohdan 122 aikana Georg
Rakkaat ystävämme ja esirukoilijamme!
Elinan ja Hannun ystäväkirje 26 / 21.6.2014 Elina ja Hannu Heikkilä PL 189, 53101 Lappeenranta hannu.heikkila@felm.org elina.heikkila@felm.org Elina ven. + 7 921 3328 113 Elina suom.+358 50 369 9573 Hannu
SAMMATIN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. Kokouspaikka ja aika Sammatin seurakuntatalo klo Annikki Brown Kaisa Rinne
SAMMATIN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Kokouspaikka ja aika Sammatin seurakuntatalo 21.3.2019 klo 17.00 Osallistujat Jaakko Heino Annikki Brown Kaisa Rinne puheenjohtaja varapuheenjohtaja Poissa Toivo Haatio
ainen/ seutu Mitä mieltä olette ulkomaalaistaustaisten henkilöiden määrästä Suomessa? Onko heitä...
TALOUSTUTKIMUS OY 20130801 08:20:10 TYÖ 000010231.11 TAULUKKO 41015 np VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta
Kansankirjasto ja lukusali.
VIII. Kansankirjasto ja lukusali. Kansankirjaston ja lukusalin hallituksen kertomus vuodelta 1909 *) oli seuraavaa sisällystä: Kansankirjaston ja lukusalin hallitukseen ovat vuonna 1909 kuuluneet päätirehtööri
2. TUTUSTUN KIRKKOONI
2. TUTUSTUN KIRKKOONI Ikonit kuuluvat ortodoksiseen kirkkoon ja kotiin 1. Laita rasti niiden kuvien viereen, joihin sinusta ikoni voisi kuulua. Väritä kuvat. 2. Kirjoita kir-jain-kor-teil-la-si sana IKONI.
SISÄLLYS. http://d-nb.info/1031108513
SISÄLLYS Lukijalle 5 Kärkölä eteläisessä Hämeessä 7 Vallankumousvuonna 1917 8 Tammikuussa 1918 10 Vuodet 1917 ja 1918 Kärkölässä 11 Kolme punaisen vallan kuukautta 21 Saksalaiset saapuivat Kärkölään 23
Tyrnävän seurakunta Kirkkoneuvosto Esittelylista/pöytäkirja 3/ Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen!
Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 22.2.2018 klo 19.30 tai heti, kun kirkkovaltuuston kokous on päättynyt talossa. Tervetuloa!
TURUN JA KAARINAN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2004 Yhteinen kirkkovaltuusto 22.1.2004 1
Yhteinen kirkkovaltuusto 22.1.2004 1 YHTEISEN KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika torstai 22.1.2004 klo 18.00-18.38 Paikka Osallistujat toimitalon juhlasali, Eerikinkatu 3 A (liite 1), liitetään erikseen pöytäkirjaan
Kuvia Kurkijoen luterilaisesta kirkosta
Kuvia Kurkijoen luterilaisesta kirkosta Kurkijoen luterilainen kirkko rakennettiin vuosina 1878-1880 arkkitehti F. Sjöströmin piirustusten mukaan. Kirkko sijaitsi kalliolla kolmen tien risteyksessä ja
MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET UUSI SÄÄKSMÄEN ROVASTIKUNTA
Kokousaika Keskiviikko 22.1. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 KOKOUKSEN AVAUS MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 KONSERTTITARJOTIN 2012 SEURAKUNNAN
Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä
Meiltä on puuttunut keinoja arkiseen mutkattomaan yhdessä oloon. Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä - Yhteisöllisyystutkija Antti Maunu #syödäänyhdessä #suomi100 SUOMESSA
ainen/ seutu Ilmastonmuutoksen torjuminen ei ole tärkeää. 5 3* 7* 4 4 5 5 4 5 3-3* 6* Ei osaa sanoa 2 2 2 2 1 1* 3 5* 1* - 2 3* 3
TALOUSTUTKIMUS OY 20140417 09:27:54 TYÖ 000012060.11 TAULUKKO 41015 np VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta
SISÄLLYSLUETTELO. Tapiolan seurakuntaneuvosto 09.02.2016 16:30 1/2016
SISÄLLYSLUETTELO Tapiolan seurakuntaneuvosto 09.02.2016 16:30 1/2016 Esityslistan kansilehti... 1 1 Vahtimestarin työsuhteen täyttäminen... 2 2 Nuorisotyönohjaajan viran täyttäminen... 4 3 Kappalaisen
ainen/ seutu En hyväksy lasten ruumiillista kurittamista missään tilanteessa 56 67* 45* 53 48* 62* 58 53 61* 61 54 55 54*
TALOUSTUTKIMUS OY 20130605 08:27:30 TYÖ 000010223.11 TAULUKKO 41015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta
Tervetuloa Lapinlahden kirkkoon! Kirkon suunnitteli arkkitehti Frans Anatolius Sjöström vuonna 1877.
LAPINLAHDEN KIRKKO Tervetuloa Lapinlahden kirkkoon! Kirkon suunnitteli arkkitehti Frans Anatolius Sjöström vuonna 1877. Kirkkoa rakennettiin vuosina 1877-1880. Kirkon rakennusmestarina toimi Johannes Store
MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Kappelineuvosto
1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA torstai 26.5.2016 klo 18.00 20.03 PAIKKA Seurakuntakoti, Pappilankuja 3 läsnä/poissa OSALLISTUJAT Astola, Matti kappalainen, puheenjohtaja (x) Kaitainen, Markku kappelineuvoston
P U M P U L I P I L V E T
T U O M O K. S I L A S T E P U M P U L I P I L V E T Runoja TUOMO K. SILASTE Teokset: Matka, romaani; 2007 Rakkaani kosketa minua, runoja; 2007 Apolloperhonen, runoja; 2008 Rakastettu leskirouva Gold,
YTYn tarkoituksena on valvoa ja edistää jäsentensä yhteisiä etuja työelämässä ja yhteiskunnassa.
Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Yksityisalojen Esimiehet ja Asiantuntijat YTY ry, ruotsiksi Privatsektorns Chefer och Specialister, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä
Terijoen evankelis-luterilainen kirkko 100 vuotta 6.12.2008
Terijoen evankelis-luterilainen kirkko 100 vuotta 6.12.2008 Kuvia ja tapahtumia sadan vuoden ajalta Terijoen kirkon alkuperäinen alttaritaulu Terijoen kirkon alttaritaulu, joka esitti Vapahtajan ristiltä
MUISTELUA SUKUMATKALTA
MUISTELUA SUKUMATKALTA 09. 12.06.2008 Lyhyt versio muisteluita sukumatkaltamme Pietariin ja Inkerinmaalle 09. 12.06.2008. Matkahan tehtiin yhteistyössä Kangasniemen seurakunnan kanssa. Matkalle osallistui
. v. C\i. Pöytäkirja Rautatiet-lehden julkaisuvaliokunnan
Pöytäkirja Rautatiet-lehden julkaisuvaliokunnan kokouksesta 7.11.1969 kello 16.30 alkaen Rautatievirkamiesliitossa. Läsnä: Hannus puheenjohtajana. Mallinen, Santaranta, Hovi, Hiltunen ja Laine sekä Väänänen,