KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Länsi-Balkanin reitin pakolaisvirtoja koskevan johtajien tapaamisen jälkeiset toimet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Länsi-Balkanin reitin pakolaisvirtoja koskevan johtajien tapaamisen jälkeiset toimet"

Transkriptio

1 EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg COM(2015) 676 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Länsi-Balkanin reitin pakolaisvirtoja koskevan johtajien tapaamisen jälkeiset toimet FI FI

2 Valtavat pakolais- ja siirtolaisvirrat, jotka alkoivat loppukesästä 2015 ja paisuivat syksyn mittaan entisestään, noudattivat samaa reittiä. Tästä Länsi-Balkanin reitistä tuli Euroopan huomion keskipiste. Vuoden 2015 aikana yli ihmistä ylitti rajan Turkista Kreikkaan, ja valtaosa heistä jatkoi matkaansa Länsi-Balkanin halki Keski- ja Pohjois-Eurooppaan. Nämä massaliikkeet olivat ennakoimattomia, väkimäärältään aiempaa suurempia ja usein kiivastahtisia. Ne herättivät epäilyksen siitä, että jotkin maat antoivat tulijoiden kulkea alueensa läpi kauempana reitin varrella sijaitseviin naapurimaihin. Tällöin paljastui vakavia ongelmia reitin varrella sijaitsevien maiden vastaanottokapasiteetissa sekä niiden välisessä yhteistyössä, solidaarisuudessa ja viestinnässä. Tilanne edellytti Euroopan tasolla laadittavaa operatiivista ja poliittista ratkaisua. Puheenjohtaja Juncker kutsui asianomaisten maiden valtion- tai hallitusten päämiehet koolle 25. lokakuuta Tapaamiseen osallistuivat Albanian, Bulgarian, entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian, Itävallan, Kreikan, Kroatian, Romanian, Saksan, Serbian, Slovenian ja Unkarin valtion- tai hallitusten päämiehet sekä Euroopan parlamentin puhemies, Eurooppaneuvoston puheenjohtaja, Euroopan unionin neuvoston tämänhetkinen ja seuraava puheenjohtajamaa ja Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutettu (UNHCR). 1 Johtajat sopivat 17-kohtaisesta toimintasuunnitelmasta 2, joka pannaan välittömästi täytäntöön. Se kattaa sekä yhteistyötavat että kollektiiviset tavoitteet, jotta siirtolaisten ja pakolaisten virtaa voitaisiin hallita paremmin. Jälkimmäinen koskee ennen kaikkea vastaanottokapasiteettia ja rajaturvallisuutta. Tämä työ täydentää EU:n laaja-alaisempia ponnisteluja pakolaiskriisin ratkaisemiseksi. Neuvoston puheenjohtaja on osallistunut siihen yhdenmukaisuuden varmistamiseksi. 3 Eurooppa-neuvosto kokoontuu 17. ja 18. joulukuuta Sitä silmällä pitäen tässä kertomuksessa luodaan katsaus johtajien julkilausuman täytäntöönpanoon. 4 Johtajien tapaaminen 25. lokakuuta sattui viikolle, jonka aikana ennätykselliset henkilöä tuli EU:n ulkorajan yli Kreikkaan. Joulukuun alkuun mennessä määrä oli tippunut alle :een viikossa, mutta tilanne vaihtelee viikoittain. Sloveniaan saapui lokakuussa yhden päivän aikana yli henkilöä, mutta marraskuun loppuun mennessä tulijoita oli keskimäärin päivässä. Luvuissa on kuitenkin vaihtelua, ja ne ovat joka tapauksessa sitä luokkaa, että Länsi-Balkanin reitillä tarvitaan jatkuvia toimenpiteitä. 1. Jatkuva tiedonvaihto ja tuloksellinen yhteistyö (kohdat 1 ja 2) Ensisijaisena tavoitteena oli korjata puutteet reitillä sijaitsevien maiden hallitusten ja toimivaltaisten viranomaisten välisessä viestinnässä. Vuorokauden kuluessa kaikki tapaamiseen osallistuneet maat, laitokset ja virastot olivat nimittäneet yhteyshenkilön, joka raportoi suoraan johtajille. Tämä verkosto aloitti päivittäisen tietojen vaihdon, jota koordinoidaan Euroopan komission johtamissa viikoittaisissa videokokouksissa Muita osallistujia olivat Frontex ja Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirasto. Lisäksi on järjestetty korkean tason konferenssi itäisen Välimeren / Länsi-Balkanin reitistä (Luxemburg, ) ja EU:n ja Länsi-Balkanin maiden oikeus- ja sisäministereiden kokous ( ). Kertomus perustuu 11. joulukuuta mennessä toimitettuihin tietoihin. Ks. 8 luku. 6 Tiedonvaihtoa on tehostanut EU:n poliittisen kriisitoiminnan integroitujen järjestelyjen (IPCR) tiedonjakokomponentin aktivointi. 2

3 Näissä kokouksissa on keskitytty johtajien tapaamisessa sovittuihin 17 kohtaan, joita ovat muun muassa liikkumisen yleiset suuntaukset reitillä, tarvearviointi ja vastaanottokapasiteetin lisäys, rajalla toteutettavat toimenpiteet ja Frontexin konsolidoitu raportointi 7. Nämä ovat tärkeitä alkutoimia pyrittäessä kohti henkilöiden hallittua liikkumista Länsi-Balkanin reitillä. Yhteydenpito on tiivistynyt myös itse alueella. Slovenia järjesti 16. ja 17. marraskuuta tapaamisen, johon osallistuivat Serbian, entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian ja Kreikan sisäministerit. Osallistujat sopivat parantavansa koordinointia muun muassa vaihtamalla tietoja rajan ylittävien pakolaisten määrästä ja vastaanottokapasiteetin käyttöasteesta. Sloveniassa järjestettiin 3. ja 4. joulukuuta alueellisten poliisipäällikköjen tapaaminen, jossa keskusteltiin operatiivisesta yhteistyöstä ja mahdollisesta yhteisestä lähestymistavasta taloudellisista syistä muuttaviin. Kroatia ei osallistunut näihin tapaamisiin. Kaikesta huolimatta on runsaasti tapauksia, joissa kansallisiin politiikkoihin ja aloitteisiin suunnitelluista muutoksista varsinkin sellaisista, joilla saattaa olla kerrannaisvaikutus koko alueeseen ei ole järjestetty riittävää ennakkokuulemista tai niistä ei ole ilmoitettu. Liian usein jatketaan yksipuolisten toimenpiteiden toteuttamista. Sellaisia ovat esimerkiksi Kroatian, Serbian ja entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian soveltamat kansallisuuteen perustuvat maahantuloedellytykset ja aidan rakentaminen entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian ja Kreikan väliselle rajalle (Unkari rakensi sellaisen jo aiemmin Serbian vastaiselle rajalle). Olipa näiden toimenpiteiden motiivi mikä hyvänsä, niiden puutteellinen koordinointi on luonut alueelle epävarmuutta ja epävakautta. Tarpeista, materiaalista ja rahoituksesta on tehty alustava arvio. Itävalta, Bulgaria, Kroatia, entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia, Kreikka, Unkari, Romania, Serbia ja Slovenia ovat laatineet komission pyynnöstä omat arvionsa majoituksesta ja vastaanotosta, elintarvikkeista ja peruspalveluista, rekisteröinnistä, turvapaikkahakemusten käsittelystä, palauttamisesta ja rajaturvallisuudesta. Komission edustajat tekivät komissiolle toimitettujen arvioiden johdosta vierailuja paikan päällä marras joulukuussa Vierailuilla olivat edustettuina myös UNHCR, Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö, Euroopan investointipankki ja Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki. Tavoitteena oli tarkentaa tarvearvioiden laajuutta ja kestoa sekä löytää tarpeille tarkoituksenmukaisin rahoituslähde. 9 Seuraavaksi on suoritettava lisäarviointeja keskipitkän ja pitkän aikavälin tarpeiden kartoittamiseksi kaikissa maissa. Niissä on kiinnitettävä enemmän huomiota kotouttamisen ja palauttamisen kaltaisiin kysymyksiin Toissijaisten siirtymisten rajoittaminen (kohta 3) Johtajat sitoutuivat hillitsemään pakolaisten ja siirtolaisten siirtymistä jonkin toisen alueella sijaitsevan maan rajalle ja ilmaisivat selvästi, että pakolaisten suora edelleenohjaamispolitiikka ei ole hyväksyttävää. Tämä kanta sai osaltaan pontta lukuisista Yksityiskohtaisempia tietoja esitetään luvuissa 4 ja 5. Tarvearviointeihin liittyvien vierailujen aikataulu: Kreikka ja , Slovenia ja , Kroatia , Serbia , Bulgaria , entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia , Itävalta 3.12., Romania ja Unkari Lisäksi Saksan kanssa järjestettiin valmistelukokous ja seurantakäynti on suunnitteilla alkuvuodesta Ks. 3 luku. Ks. 4 luku. Kreikalta odotetaan edelleen kaikilta osin päivitettyä tarvearviota. 3

4 raporteista 11, joiden mukaan maat helpottivat pakolaisten ja siirtolaisten nopeaa kauttakulkua naapurimaihin tarjoamalla kuljetuspalveluja tai hallinnollista tukea, ilman että vastaanottavalle maalle ilmoitettiin asiasta etukäteen. Tämä kiihdytti pakolais- ja siirtolaisvirtoja vaikeuttaen tulijoiden hallittua vastaanottamista ja lisäten taakkaa Länsi- Balkanin reitin loppupään kohdemaissa. Sittemmin tämänkaltaisista toimista on raportoitu harvemmin. Sen sijaan on saatu näyttöä rajaviranomaisten välisen yhteistyön ja viestinnän lisääntymisestä. Joissakin reitin varrella olevissa maissa puuttuu kuitenkin poliittista tahtoa järjestää yli vuorokauden mittaista vastaanottokapasiteettia, mikä viittaa siihen, että kyseiset maat pitävät itseään vain kauttakulkumaina. Tämä on merkki vähäisestä kiinnostuksesta virtojen vähentämiseen, joskin UNHCR ja muut kansainväliset toimijat ovat todenneet myös, että pakolaiset ja siirtolaiset matkaavat usein hyvin määrätietoisesti kohti valitsemiaan kohdemaita sen sijaan, että jäisivät reitin varrella oleviin maihin. 3. Pakolaisten tukeminen ja suojan ja levon tarjoaminen (kohdat 4 7) Yhdeksi tärkeimmistä toimista katsottiin lisäkapasiteetin järjestäminen, jotta kaikille tarpeessa oleville pystytään tarjoamaan tilapäinen suoja ja lepomahdollisuus, ruokaa, terveyspalveluja, vettä ja sanitaatiojärjestelyjä. Tällaiset järjestelyt mahdollistavat myös paremman ja ennakoitavamman tavan hallita tulijoiden virtoja ja tehostaa rekisteröintiä matkan varrella. Johtajien tapaamisessa sovittiin Kreikan vastaanottokapasiteetin lisäämisestä yhteensä paikkaan vuoden 2015 loppuun mennessä 12 ja lisäpaikan järjestämisestä Länsi- Balkanin reitin varrelle. Viimeisten kahden kuukauden aikana on edetty merkittävästi kohti näiden tavoitteiden saavuttamista. EU antaa tähän taloudellista tukea, ja järjestelyissä ovat mukana myös UNHCR ja Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö. Kiireelliset lisätoimet ovat kuitenkin tarpeen, jotta johtajien asettamat tavoitteet saavutetaan ja pakolaisille voidaan taata kunnollinen suoja, lepo ja muiden humanitaaristen tarpeiden täyttäminen. Kreikan osalta 13 komissio on päättänyt antaa 80 miljoonaa euroa turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahastosta ja sisäisen turvallisuuden rahastosta UNHCR:n ohjelmien tukemiseen ja vastaanottopaikan perustamiseen 14. Komissio on tehnyt rahoituspäätöksen, jonka turvin UNHCR voi tehdä sopimuksia paikan järjestämiseksi hotellisetelien, vuokra-asuntojen ja -rakennusten sekä isäntäperheohjelman avulla. Saatavilla on jo 500 paikkaa, ja määrää voidaan lisätä hankintamenettelyn päättymiseen asti. Ohjelmasta rahoitetaan myös ensivastaanottopaikan järjestäminen Kreikan saarille (hotspot Esimerkiksi komission tarvearviointimatka Kroatiaan paljasti järjestelmällisen kuljetusten järjestämisen Slovenian rajalle. Jaettuna aikomukseen lisätä vastaanottokapasiteettia paikkaan vuoden loppuun mennessä ja sitoumukseen auttaa Kreikkaa ja UNHCR:ää tarjoamaan vuokrajärjestelyjä ja isäntäperheohjelmia vähintään henkilölle. Kreikka ilmoitti tarvearviossaan lokakuussa, että sillä on pysyvää paikkaa (3 071 paikkaa avoimissa vastaanottokeskuksissa, joista paikkaa turvapaikanhakijoille ja paikkaa muille kuin turvapaikanhakijoille, ja paikkaa palauttamista odottaville) ja (väliaikaista) ensivastaanottopaikkaa, joista viidellä nimetyllä hotspot-alueella ja 240 Filakiossa. Vuosille Kreikalle on osoitettu turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston ja sisäisen turvallisuuden rahaston kansallisiin ohjelmiin kaikkiaan 474 miljoonaa euroa. Tästä summasta on vuonna 2015 maksettu jo 33 miljoonaa euroa. Viime kuukausina Kreikalle (suoraan Kreikan viranomaisille ja UNHCR:n ja Kansainvälisen siirtolaisjärjestön toimintaan Kreikassa) on myönnetty yhteensä 51,9 miljoonaa euroa hätäapuna (22,2 miljoonaa sisäisen turvallisuuden rahastosta ja 29,7 miljoonaa turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahastosta). 4

5 alueille). Niiden tärkein tehtävä on helpottaa sisäisiä siirtoja muihin jäsenvaltioihin ja/tai ohjaamista Kreikan turvapaikkajärjestelmään. Jos kaikki vastaanottokapasiteetin muodot lasketaan mukaan ja suunnitelmat toteutuvat, Kreikassa olisi vastaanottopaikkaa tammikuun alkupuolella Käsillä on siis paikan vaje verrattuna sovittuun paikkaan vuokrapaikan ohella. On tärkeä selvittää pikaisesti, kuinka tämä puute voidaan korjata: ensimmäinen askel on jo otettu selvittämällä muutamia potentiaalisia sijoituskohteita. Länsi-Balkanin reitillä on seuraavat valmiudet pitää sitoumus lisäpaikan järjestämisestä: Entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia on ryhtynyt lisäämään vastaanottopaikkojensa määrää 2 000:een. Paikat varustellaan talven varalle, mutta ne on kaikki tarkoitettu vain erittäin lyhyttä kauttakulkua varten muutaman tunnin ajaksi: oleskelun pidentämiseen näissä paikoissa ei ole poliittista tahtoa. Tuen osalta komissio on sitoutunut tai periaatteessa valmis käyttämään liittymistä valmistelevaa tukivälinettä 39 miljoonan euron osoittamiseen siirtolaisuuteen liittyvään toimintaan maassa. Komissio tukee myös humanitaarisia operaatioita (2,6 miljoonalla eurolla 15 ). Rahoitusta saadaan myös monilta muilta tahoilta, kuten jäsenvaltioilta. Serbia on sitoutunut lisäämään kapasiteettiaan paikkaan vuoden 2015 loppuun mennessä ja kohentamaan olemassa olevaa kapasiteettia. Avunantajat kartoittavat mahdollisuuksia luoda tämän lisäksi vielä paikkaa. Serbia pitää tätä potentiaalisena teknisenä kapasiteettina, mutta ei ole tehnyt asiasta poliittista päätöstä. Liittymistä valmistelevan tukivälineen puitteissa on osoitettu 7 miljoonaa euroa joihinkin kapasiteetin lisäämiseen liittyviin kuluihin (jälleenrakennus- ja käyttökustannukset). Lisäksi EU antaa Serbialle tällä hetkellä humanitaarista apua 5,9 miljoonan euron arvosta 16, ja maa saa myös muuta kahdenvälistä apua. Kroatialla on nykyisin väliaikaista paikkaa, jotka on nyttemmin varustettu talvea varten ja jotka korvaavat sen edelliset talveen soveltumattomat paikkaa. Se on saanut vuonna 2015 hätärahoitusta 16,4 miljoonaa euroa 17, jolla on tuettu vastaanottokapasiteettia, pakolaisten oloja ja poliisitoimintaa. Poliittisen tahdon puuttuminen on estänyt kapasiteetin lisäämisen ja oleskeluajan mahdollisen pidentämisen olemassa olevissa keskuksissa. Slovenian olemassa oleva kapasiteetti, noin tilapäistä paikkaa, on pysynyt vakaana lokakuun puolivälistä lähtien. Se pyrkii nyt järjestämään uutta talvivarusteltua tilapäistä paikkaa. Maa sai marraskuussa 10,2 miljoonaa euroa hätärahoitusta, jolla tuetaan vastaanottokapasiteettia ja poliisitoimintaa rajalla Kattaen väliaikaiset suojat ja peruspalvelut, kuten ruoka, non-food-tarvikkeet ja suojelu. Kattaen väliaikaiset suojat ja perusavun pakolaisille, kuten ruoka, non-food-tarvikkeet, suojelu ja terveydenhuolto. Hätärahoituksella tarkoitetaan tässä yhteydessä rahoitusta, jota on saatu turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahastosta sekä sisäisen turvallisuuden rahastoon kuuluvasta ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineestä. 5

6 Itävalta on ollut erityisen paineen alaisena sekä kauttakulku- että kohdemaana. Se on lisännyt kapasiteettiaan paikalla johtajien tapaamisen jälkeen, ja maan kokonaiskapasiteetti on lähes paikkaa. Se on saanut vuonna 2015 hätärahoitusta 6,3 miljoonaa euroa, jolla on tuettu vastaanottokapasiteettia ja turvapaikkahakemusten käsittelyä. Nämä luvut kertovat huomattavista ponnisteluista. Jotkin maat olivat lisänneet kapasiteettia jo viikkoja ennen johtajien tapaamista. Lukuisat maat ovat varustaneet vastaanottopaikkojaan talven varalta ja lisänneet väliaikaisia paikkoja. Lisätoimet ovat kuitenkin tarpeen. Johtajien tapaamisessa sitouduttiin uuteen vastaanottopaikkaan, joista tähän mennessä on luotu alle puolet. Ne ovat lisäksi keskittyneet harvoihin maihin. Lyhyen aikavälin paikat (enintään 24 tuntia) voivat tarjota apua välittömiin tarpeisiin, mutta ne heijastavat "kauttakulkufilosofiaa" eivätkä ehdotonta sitoutumista siirtolais- ja pakolaisvirtojen vähentämiseen. 18 Rahoituksen turvin voitaisiin kyllä tehdä väliaikaisista järjestelyistä pysyvämpiä, mutta tämä vaatii selkeämpää visiota siitä, miten virtojen hallitsemista voitaisiin jakaa paremmin, sekä selkeää poliittista tahtoa luoda vastaanottokapasiteettia. Pakolaisvirtojen toistaiseksi ulkopuolelle jääneet maat eivät ole lisänneet vastaanottokapasiteettiaan johtajien tapaamisen jälkeen. Albania (300 paikkaa) Bulgaria (5 130 pysyvää paikkaa sekä 800 paikkaa tarvittaessa 19 ), Romania (1 200 pysyvää paikkaa ja 550 tilapäistä paikkaa hätätilanteita varten) ja Unkari (980 pysyvää paikkaa) ovat korostaneet, että nämä valmiudet ovat linjassa nykyisten ja ennustettujen tulijavirtojen kanssa. Bulgaria ja Romania ovat huomauttaneet vastaanottokeskustensa tämänhetkisestä alhaisesta käyttöasteesta. Lisäkapasiteetti tarjoaisi kuitenkin valmiuksia reagoida hätätilanteisiin. Tulijavirtojen jatkuva muuttuminen tarkoittaa, että mikään maa ei voi katsoa pysyvänsä niiden ulkopuolella. Vuonna 2015 Bulgaria on saanut 5,8 miljoonaa euroa, Romania 8,6 miljoonaa euroa ja Unkari 6 miljoonaa euroa turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston ja sisäisen turvallisuuden rahaston kansallisista ohjelmista. 20 Bulgaria ja Unkari ovat saaneet myös hätärahoitusta: Bulgaria 4,1 miljoonaa euroa ja Unkari 6,7 miljoonaa euroa. Tällaisten resurssien käyttäminen vastaanottokapasiteetin rakentamiseen olisi viisasta varautumista. Sittemmin on varattu 13 miljoonaa euroa pakolaisten, turvapaikanhakijoiden ja siirtolaisten humanitaariseen apuun lähinnä Serbiassa ja entisessä Jugoslavian tasavallassa Makedoniassa. Apu kattaa ruoan, non-food-tarvikkeet, suojelun ja suojan. Tämä nostaa EU:n humanitaarisen avun Länsi-Balkanille vuonna 2015 lähes 22 miljoonaan euroon. Länsi-Balkanin reitillä on menossa neljä EU:n pelastuspalvelumekanismin operaatiota: Serbiassa (alkaen 21. syyskuuta 2015), Sloveniassa (22. lokakuuta 2015), Kroatiassa (26. lokakuuta 2015) ja Kreikassa (3. joulukuuta 2015). Operaatioon osallistuvat 15 valtiota ovat tarjonneet apua, kuten telttoja, nukkumisvarusteita, henkilökohtaisia suojavälineitä sekä lämmitys-, sähkönsaanti- ja valaistuslaitteita. Suurin osa avustuspyynnöistä on täyttämättä, ja tarpeita on edelleen runsaasti. Kyseiset neljä maata ovat vajaan 3 kuukauden aikana pyytäneet esimerkiksi saniteetti- ja majoituskonttia, joista tähän mennessä on pystytty Kyseiset maat ovat myös todenneet, että siirtolaisia ja pakolaisia ei voi pakottaa jäämään vastaanottokeskuksiin. Kesään 2016 mennessä järjestetään 400 tilapäistä paikkaa. Kokonaisbudjetit: Bulgaria 82,4 miljoonaa euroa, Romania 120,2 miljoonaa euroa ja Unkari 85,2 miljoonaa euroa. 6

7 toimittamaan vain 15. Joillakin muilla tärkeillä alueilla tarjonta on vain nimellistä, kuten sänkyjä ja talvivaatteita. Kun Kreikka pyysi apua, viisi valtiota toimitti sille laiteapua 11 päivän kuluessa. Komissio pyrkii omilla toimillaan laajentamaan ja nopeuttamaan avun toimittamista kaikille neljälle sitä pyytäneelle maalle. Sen jälkeen kun puheenjohtaja Juncker oli lähettänyt kirjeen kansainvälisille rahoituslaitoksille (Euroopan investointipankki (EIP), Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki, Euroopan neuvoston kehityspankki, Kansainvälinen valuuttarahasto ja Maailmanpankki), komissio perusti verkoston, jonka tarkoitus on koordinoida apua kansainvälisten rahoituslaitosten kanssa. 21 Se on käynnistänyt selvityksen, jossa kartoitetaan, mikä laitos voi auttaa milläkin alalla. Selvityksen tuloksena on yksilöity useita tärkeitä meneillään olevia hankkeita, kuten 14 EIP:n hanketta, joita on mukautettu siirtolaistilanteen tarpeisiin, ja Euroopan neuvoston kehityspankin äskettäiset avustussopimukset, joiden arvo on yhteensä 13,2 miljoonaa euroa 22. Nyt on olennaisen tärkeää kehittää kansainvälisten rahoituslaitosten keskipitkän ja pitkän aikavälin ratkaisuja, kuten siirtolaisten tuen sisällyttämistä komission välineisiin. 4. Siirtolaisvirtojen hallinta yhdessä (kohdat 8 12) Yksi johtajien tapaamisessa syntynyt keskeinen elementti on kollektiivinen lähestymistapa siirtolaisuuden hallintaan. Kaikissa jäljempänä luetelluissa rajaturvallisuusaloitteissa pyritään nostamaan tasoa strategisissa paikoissa ja edistämään täydellistä rekisteröintiä ja sormenjälkien ottamista. Tämä on myös johtoajatuksena Kreikan hotspot-alueilla (joihin saadaan piakkoin 30 uutta sormenjälkikonetta käytössä olevien 46:n täydennykseksi). Osa yhtenäistä lähestymistapaa on joukko periaatteita, jotka ohjaavat päätöksentekoa rajoilla yhteisymmärryksen pohjalta. Johtajien julkilausumassa vahvistettiin periaate, jonka mukaan maat voisivat palautuskielto- ja suhteellisuustarkistuksen jälkeen evätä pääsyn vain henkilöiltä, jotka eivät ilmaise toivetta hakea kansainvälistä suojelua. Tähän liittyy periaate "ei rekisteröintiä, ei oikeuksia": siirtolaisten rekisteröinti (heidän asemastaan riippumatta) on ennakkoedellytys siirtolaisvirtojen hallitsemiselle ja heidän oikeuksiensa ja velvollisuuksiensa vahvistamiselle. Tämä on kuitenkin johtanut käytännössä kansalaisuuspohjaiseen lähestymistapaan, jonka mukaan pääsy evätään kaikilta, joilla ei ole tiettyä kansalaisuutta (Syyrian tai Irakin). Toistaiseksi on epäselvää, eivätkö kaikki torjutut ilmaisseet toivetta hakea turvapaikkaa. Frontex on johtajien tapaamisen jälkeen toimittanut päivittäisiä tilanneraportteja Länsi- Balkanin reitiltä. Raportit perustuvat maiden antamiin tietoihin. Frontex järjesti 12. marraskuuta Länsi-Balkanin riskianalyysiverkoston teknisen kokouksen, jossa pohdittiin raportoinnin yhtenäistämistä sekä määritelmien ja indikaattoreiden laatimista. Kokouksen tuloksena 23. marraskuuta otettiin käyttöön verkossa toimiva yhteinen raportointijärjestelmä, jossa kaikki maat ovat mukana. Frontex on jatkanut työtään tietojen laadun ja kattavuuden parantamiseksi ja analyysien laajentamiseksi: sen päivittäisten raporttien tilannekuva ei kata pelkästään rajanylityksiä vaan myös rekisteröidyt henkilöt, heikommassa asemassa olevat ryhmät ja yleisimmät kansalaisuudet. Asemansa turvin se pystyy myös arvioimaan trendejä ja Neljä videokokousta: 28. lokakuuta, 5. marraskuuta, 19. marraskuuta ja 3. joulukuuta. Sisältäen 2,3 miljoonaa euroa Serbialle, 2,2 miljoonaa euroa entiselle Jugoslavian tasavallalle Makedonialle, 1,5 miljoonaa euroa Slovenialle sekä Kansainvälisen siirtolaisjärjestön toteuttamille hankkeille Kreikassa, entisessä Jugoslavian tasavallassa Makedoniassa, Kroatiassa ja Sloveniassa. 7

8 antamaan yleiskuvan se laski esimerkiksi, että marraskuussa Kreikka otti sormenjäljet noin henkilöltä Eurodac-järjestelmän mukaisesti. 23 Frontex-operaation perustaminen Kreikan pohjoisrajalle tehostaa rekisteröintiä entisestään. Lisäksi Euroopan turvapaikkaasioiden tukivirasto (EASO) julkaisee viikoittain katsaukset turvapaikkatilanteesta ja viimeisimmistä trendeistä (turvapaikkahakemusten määrä, hakijoiden yleisemmät alkuperämaat ja ensimmäisten päätösten määrä ja tyyppi). Johtajien julkilausumassa korostetaan myös palauttamisen tärkeyttä yhtenä tehokkaan siirtolaisuuden hallinnan keskeisistä komponenteista. Lisätoimet ovat tarpeen, sillä palautusten määrä ei ole kasvussa. EU on lisännyt tukeaan jäsenvaltioille niille palauttamisdirektiivissä asetettujen velvoitteiden täyttämisessä. Komissio puolestaan jatkaa käytettävissä olevien keinojen kehittämistä ja tehostamista, yhtenä esimerkkinä turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston kansallisista ohjelmista annettava huomattava taloudellinen tuki. Komissio on antanut esimerkiksi Kreikan poliisille 2,5 miljoonan euron avustuksen (jossa myös Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö on saajana). Avustus koskee aikaväliä ja kattaa sekä pakotetun paluun että avustetun vapaaehtoisen paluun toimia (yhteensä palautettua ja palannutta). Palautuksiin liittyvä takaisinotto edellyttää tukea asianomaisilta kolmansilta mailta. Päätös EU:n ja Turkin välisen takaisinottosopimuksen soveltamisen aikaistamisesta on tärkeä elementti EU:n ja Turkin yhteisessä toimintasuunnitelmassa. 24 Johtajien julkilausumassa mainitaan kolme muuta ensisijaista maata. Korkea edustaja, varapuheenjohtaja Federica Mogherini sopi 1. joulukuuta Afganistanin ulkoministerin Salahuddin Rabbanin kanssa, että osapuolet järjestävät mahdollisimman pian korkean tason vuoropuhelun siirtolaisuudesta. Tätä edeltää korkea-arvoisten virkamiesten vierailu Kabulissa. Mogherini sopi 5. marraskuuta Bangladeshin ulkoministerin Mahmud Alin kanssa kutsuvansa koolle alkuvuodesta 2016 ensimmäisen kokouksen osana uutta vuoropuhelua siirtolaisuus- ja liikkuvuusasioista. Komissaari Dimitris Avramopoulos vieraili 23. marraskuuta Pakistanissa, jossa hän keskusteli maan sisä- ja ulkoministerien kanssa EU:n ja Pakistanin välisen takaisinottosopimuksen soveltamisesta. Pakistan ilmaisi sitoutumisensa yhteistyöhön takaisinottoasioissa, ja Avramopoulos korosti yhteistyön tarvetta erityisesti sopimuksen käytännön toteuttamiseen liittyvissä ongelmissa. Edistyminen Pakistanin kanssa on ollut hankalaa sekä poliittisella että teknisellä tasolla, mistä viimeisimpänä esimerkkinä on 2. joulukuuta tapahtunut palautuslento, jolta valtaosaa palautettavista ei päästetty Pakistaniin papereista syntyneiden erimielisyyksien takia. Poliittiset keskustelut kuitenkin jatkuvat, ja takaisinottoa käsittelevän sekakomitean seuraavassa kokouksessa 12. tammikuuta 2016 tullaan käymään teknisiä keskusteluja, joissa pyritään selkeyttämään useita täytäntöönpanokysymyksiä. 5. Rajaturvallisuus (kohdat 13 14) Johtajien julkilausumassa yksilöitiin useita asioita, joihin on pikaisesti puututtava reitin varrella olevilla rajoilla, jotta rajat saadaan takaisin hallintaan ja joissa tarvitaan lisää yhteistyötä. EU:n ja Turkin huippukokouksessa 29. marraskuuta otettiin käyttöön yhteinen toimintasuunnitelma, joka tarjoaa nyt puitteet osapuolten väliselle tiiviille yhteistyölle. Toimintasuunnitelma heijastaa EU:n ja Turkin molemminpuolista sitoutumista Syyrian Rekisteröintejä tehdään edelleen myös paperilla. 8

9 konfliktin luoman kriisin ratkaisemiseen yhdessä taakanjaon hengessä. Osapuolet lisäävät yhteistyötään suojellakseen Syyriasta Turkkiin siirtymään joutuneita henkilöitä ja tiivistävät yhteistyötään siirtolaisvirtojen saamiseksi hallintaan ja sääntelemättömän siirtolaisuuden kitkemiseksi. Frontex on lisäämässä läsnäoloaan Bulgarian ja Turkin välisellä rajalla 24 rajavirkailijan ja teknisten laitteiden muodossa. Kreikan viranomaiset päättivät osoittaa Kreikan poliisista 31 tiiminvetäjää yhteiseen Poseidon-merioperaatioon joulukuun alussa, minkä ansiosta Frontex voi lisätä läsnäoloaan Kreikan saarilla ja Egeanmerellä 100 henkilöllä tammikuusta 2016 alkaen. Lähes kaikki tiiminvetäjät ovat jo aloittaneet työnsä. Tällä hetkellä Frontexilla on 157 vierailevaa virkamiestä maalla ja 146 virkamiestä merellä. Lisäksi Kreikka pyysi 3. joulukuuta virallisesti nopeiden rajainterventioryhmien lähettämistä kiireelliseksi avuksi rajavalvontaan maan ulkorajoilla Egeanmeren saarilla. Kreikka sopi 3. joulukuuta Frontexin kanssa uudesta operaatiosta Kreikan ja entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian välisellä rajalla. Riski jännitteiden lisääntymisestä rajalla kasvoi odotettaessa sopimusta Frontexin osallistumisesta, mikä johtui raja-aidan rakentamisesta rajavalvonnan keinona ja entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian päätöksestä seurata muiden maiden päätöstä rajoittaa kauttakulkua kansalaisuuden perusteella. Johtajien julkilausumassa huomautettiin myös, että Kreikan ja entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian on panostettava varauksetta kahdenvälisiin luottamusta lisääviin toimiin raja-asioissa. Tässä ei ole juuri edistytty sitten maiden ulkoministerien tavattua marraskuun alussa, vaikka päivittäinen yhteydenpito maiden rajahallintojen välillä onkin parantunut. Lisätoimia tarvitaan myös niiden esteiden poistamiseksi, jotka estävät Frontexin toimimasta Serbian ja Kroatian välisellä rajalla sen vuoksi, että kyseessä on EU:n ja kolmannen maan välinen raja. Frontex voisi avustaa rajanylitysten valvonnassa ja rekisteröinnissä Kroatian ja Serbian välisillä rajanylityspaikoilla. Yksi tuen muoto on ollut auttaa maita varmistamaan, etteivät siirtolaisvirrat aiheuta ongelmia yleiselle järjestykselle. Johtajien tapaamisessa Slovenia pyysi 400 poliisin lähettämistä viikon sisällä osana kahdenvälistä tukea. Tällä hetkellä muista jäsenvaltioista on lähetetty vain 200 poliisia Sloveniaan. Vaiheittainen keskittyminen keskeisiin haasteisiin Länsi-Balkanin reitillä on parantanut tilanteen ennakoitavuutta. Tätä vahvistaa Frontexin tuntuva läsnäolo, joskin edistyminen on jakautunut epätasaisesti. Toimintaa hidastaa jäsenvaltioiden riittämätön kyky vastata Frontexin asiantuntija- ja laitepyyntöihin (tähän päivään mennessä jäsenvaltiot ovat lupautuneet toimittamaan vain 31 prosenttia Frontexin pyytämistä henkilötyöpäivistä). Maahantulon kieltäminen kolmannen maiden kansalaisilta, jotka eivät vahvista toivomusta hakea kansainvälistä suojelua (kansainvälisen ja EU:n turvapaikkaoikeuden mukaisesti ja palautuskielto- ja suhteellisuustarkistuksen jälkeen) on yksi toimenpide, jolla voidaan puuttua sääntelemättömään siirtolaisuuteen. Seuraukset on kuitenkin otettava huomioon: riski ihmisten juuttumisesta rajoille, ihmissalakuljetuksen mahdollinen edistäminen ja siirtolaisvirtojen ohjautuminen muualle (Bosnia ja Hertsegovinalla ja Montenegrolla on suunnitelmat tällaisen tilanteen varalle). Tilannetta on seurattava. Frontex auttaa esimerkiksi 9

10 Kreikkaa siirtolaisten rekisteröinnissä osoittamalla 26 rajavirkailijaa entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian vastaiselle rajalle. Sellaisten siirtolaisten palauttamista, jotka eivät ole kansainvälisen suojelun tarpeessa, on myös tehostettava. Myös UNHCR auttaa Kreikan viranomaisia ihmisten ohjaamisessa Kreikan siirtolaisuudenhallintajärjestelmään ja välittömien humanitaaristen tarpeiden tyydyttämisessä. Esimerkiksi 10. joulukuuta järjestetyssä mittavassa operaatiossa ihmisiä siirrettiin pohjoisrajalta suurimpiin kaupunkeihin turvapaikkahakemusten arviointia varten. 6. Ihmissalakuljetuksen ja -kaupan torjunta (kohta 15) Siirtolaisvirtoihin liittyvän yhteistyön rinnalla tehdään yhteistyötä ihmisten salakuljetuksen ja ihmiskaupan torjunnassa. Europol ja Frontex allekirjoittivat 4. joulukuuta yhteisymmärryspöytäkirjan keskinäisestä henkilötietojen vaihdosta. Europol perustaa maaliskuuhun 2016 mennessä ihmisten salakuljetusta tutkivan eurooppalaisen keskuksen. Yksi esimerkki Europolin tuen lisääntymisestä on myös yhteisen operatiivisen toimiston perustaminen Wieniin tilapäiseksi alueelliseksi tiedusteluelimeksi, joka toimii täysin ihmisten salakuljetusta tutkivan eurooppalainen keskuksen alaisuudessa, mutta mahdollistaa paremman yhteistyön Itävallassa työskentelevien jäsenvaltioiden tutkijoiden välillä. Keskukselle osoitettavan uuden henkilöstön rekrytointi käynnistetään pääosin kuluvana vuonna. Europol on äskettäin tarjonnut tukea (operatiivista tiedonvaihtoa ja analysointipalveluja) useisiin mittaviin ihmissalakuljetuksen vastaisiin operaatioihin Länsi-Balkanilla, kuten yhteinen operaatio "Koštana 2015" syys-lokakuussa 2015 Serbian ja entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian rajalla. Operaatioon osallistui seitsemän alueen maata. Sittemmin 2. joulukuuta Europol tuki laajaa yhteistä operaatiota, jonka toteuttamisessa oli mukana lainvalvonta- ja oikeusviranomaisia Itävallasta, Kreikasta, Ruotsista ja Yhdistyneestä kuningaskunnasta. Tässä Thessalonikin (Kreikan) oikeusviranomaisten koordinoimassa operaatiossa oli kohteena järjestäytynyt rikollisryhmä, jota epäiltiin ihmisten salakuljettamisesta EU:hun. Operaatio johti rikollisryhmän purkamiseen ja yhteensä 23 epäillyn pidättämiseen. 7. Pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksia ja velvollisuuksia koskeva tiedotus (kohta 16) Tiedotus on keskeisessä asemassa, kun halutaan torjua pakolaisten ja siirtolaisten keskuudessa vallitsevia harhakäsityksiä ja epärealistisia odotuksia sekä saada heidät luopumaan vaarallisista matkoista ja olemaan luottamatta salakuljettajiin. Komissio on perustanut viestintätyöryhmän, jossa on mukana edustajat kaikista asiaan liittyvistä toimielimistä. Työryhmä on määritellyt kolmivaiheisen tiedotusstrategian: arviointi, sisällöntuotanto ja levittäminen. Ensi vaiheessa kartoitetaan kanavat, joiden kautta siirtolaiset ja turvapaikanhakijat saavat tietoa. Tämä tehostaa viestien kohdistamista heille sekä EU:ssa että sen ulkopuolella. Tämän jälkeen tuotetaan maakohtaista tietoa turvapaikkamenettelyistä EU:ssa ja levitetään salakuljetuksen vastaisia kertomuksia tärkeimmillä kielillä. Tiedotuksessa käytetään niin uudempia sosiaalisen median levityskanavia kuin institutionaalisiakin kanavia (hotspot-alueilla toimivat EU:n lähetystöt, Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö, UNHCR, perinteinen media ja maahanmuuttajayhteisön edustajat). Ensimmäinen tiedotusoperaatio Länsi-Balkanin reitillä alkaa tammikuun puolivälissä. 8. Valvonta (kohta 17) 10

11 Tähän mennessä on kansallisten yhteyspisteiden kanssa järjestetty seitsemän viikoittaista videokokousta edistymisen seuraamiseksi. Kokouksia on johtanut puheenjohtaja Juncker 25. Alueen kaikkien maiden osallistumisaste on ollut erittäin hyvä, ja suhtautuminen on vastannut odotuksia lokakuuta, 4. marraskuuta, 10. marraskuuta, 19. marraskuuta, 26. marraskuuta, 2. joulukuuta ja 10. joulukuuta. 11

EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet. EMN-seminaari 17.12.2013. Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto

EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet. EMN-seminaari 17.12.2013. Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet EMN-seminaari 17.12.2013 Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto 30.1.2014 Korkean tason toimintaryhmä (TFM) Perustettiin OSA-neuvostossa 8.10.2013

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON. Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON. Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.3.2016 COM(2016) 152 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä FI FI Euroopan komissio

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.10. COM() 700 final ANNEX 3 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Ensimmäinen tilannekatsaus Euroopan muuttoliikeagendaan

Lisätiedot

Laajamittainen maahantulo 2015- Tilaisuus xx.1.2016

Laajamittainen maahantulo 2015- Tilaisuus xx.1.2016 Laajamittainen maahantulo 2015- Tilaisuus xx.1.2016 Mikä käynnisti vuoden 2015 maahantuloaallon EU:iin? Afrikan pohjoisosien ja Lähi-idän maiden sisäinen kehitys. Koulutettuja nuoria ilman töitä ja tiedonsaannin

Lisätiedot

Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja

Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja Euroopan komissio - Lehdistötiedote Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja Bryssel 21. joulukuuta 2018 Tänään julkaistun uuden Eurobarometri-kyselyn

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. helmikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. helmikuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. helmikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0314 (NLE) 5626/16 LIMITE PUBLIC ASIM 9 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Ruotsin

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 SM Waismaa Marjo 3.12.2004 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä aloitteesta neuvoston päätökseksi euron suojelemisesta väärentämiseltä nimeämällä

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.3.2016 COM(2016) 120 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Etenemissuunnitelma Schengen-järjestelmän

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2017

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2017 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.6.2016 COM(2016) 314 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2017 FI FI 1. EHDOTUKSEN TAUSTA

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN INVESTOINTIPANKILLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN INVESTOINTIPANKILLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 385 final ANNEX 2 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN INVESTOINTIPANKILLE Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) 11130/15 ASIM 62 RELEX 633 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10830/2/15 REV 2 ASIM

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.9.2015 COM(2015) 490 final ANNEX 2 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Pakolaiskriisin hallinta: Euroopan muuttoliikeagendaan

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 12.7.2010 2010/0137(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi luettelon

Lisätiedot

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2015 (OR. fr) 14098/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 17. marraskuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.2.2014 COM(2014) 96 final ANNEES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

Lisätiedot

ja kokoontunut 36 artiklan komitea pani asiakirjan merkille.

ja kokoontunut 36 artiklan komitea pani asiakirjan merkille. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 28. toukokuuta 2009 (02.06) (OR. en) 10232/1/09 REV 1 ENFOPOL 148 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea /

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0045 (NLE) 6715/16 ASIM 22 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Italian ja Kreikan

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2016 COM(2016) 960 final ANNEX 2 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Toinen tilannekatsaus: ensimmäiset tulokset

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2010 KOM(2010)256 lopullinen 2010/0137 (COD) C7-0134/10 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON ASETUS luettelon vahvistamisesta kolmansista maista, joiden

Lisätiedot

9111/16 pmm/vpy/pt 1 DG C 1

9111/16 pmm/vpy/pt 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. toukokuuta 2016 (OR. en) 9111/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 23. toukokuuta 2016 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 15.12.2015 COM(2015) 677 final 2015/0314 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Ruotsin hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten toimenpiteiden käyttöön

Lisätiedot

Eurooppa-neuvoston jäsenten antama Maltan julistus. muuttoliikkeen ulkoisista näkökohdista: keskisen Välimeren reitti

Eurooppa-neuvoston jäsenten antama Maltan julistus. muuttoliikkeen ulkoisista näkökohdista: keskisen Välimeren reitti Valletta, 3. helmikuuta 2017 (OR. en) Eurooppa-neuvoston jäsenten antama Maltan julistus muuttoliikkeen ulkoisista näkökohdista: keskisen Välimeren reitti 1. Pidämme myönteisinä puheenjohtajavaltio Maltan

Lisätiedot

30.6.2015 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 214/5

30.6.2015 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 214/5 30.6. FI Euroopan unionin virallinen lehti C 214/5 Komission ilmoitus etuuskohteluun oikeuttavia Paneurooppa Välimeri-alkuperäsääntöjä koskevan alueellisen yleissopimuksen soveltamisen alkamispäivästä

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2015 COM(2015) 117 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Jäsenvaltioiden myöntämät rautatieliikenteen matkustajien oikeuksista ja velvollisuuksista

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.3.2017 COM(2017) 205 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Kolmas tilannekatsaus Euroopan muuttoliikeagendaan

Lisätiedot

Pakolaiset tarvitsevat kodin. TURVAA JA SUOJAA

Pakolaiset tarvitsevat kodin. TURVAA JA SUOJAA Pakolaiset tarvitsevat kodin. Termistö Siirtolainen Henkilö joka muuttaa tai siirtyy toiseen maahan työn, opiskelun, ihmissuhteen tms. perusteella tavoitteena parempi elämä, uudet kokemukset, avioliitto

Lisätiedot

5750/1/17 REV 1 rir/msu/pt 1 DG D 1 A. Euroopan unionin. Neuvosto. Bryssel, 6. helmikuuta 2017 (OR. en) 5750/1/17 REV 1

5750/1/17 REV 1 rir/msu/pt 1 DG D 1 A. Euroopan unionin. Neuvosto. Bryssel, 6. helmikuuta 2017 (OR. en) 5750/1/17 REV 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0014 (NLE) 5750/1/17 REV 1 SCH-EVAL 35 FRONT 37 COMIX 70 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 69 final 2016/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja yhteistyösopimukseen

Lisätiedot

Hotspot-järjestelykeskusten perustaminen Kreikkaan ja Italiaan sekä vastaanottokapasiteetin vahvistaminen

Hotspot-järjestelykeskusten perustaminen Kreikkaan ja Italiaan sekä vastaanottokapasiteetin vahvistaminen Valtioneuvoston kanslia MUISTIO VNEUS2015-00724 VNEUS Pietarinen Päivi(VNK) 04.11.2015 Viite Asia Epävirallinen valtion tai hallitusten päämiesten kokous 12.11.2015 Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja kutsui

Lisätiedot

12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B

12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0310 (COD) 12310/16 ILMOITUS Asia: Äänestystulos VOTE 52 INF 161 PUBLIC 57 CODEC 1280 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2018 C(2018) 8465 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 14.12.2018, ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineen perustamisesta osana sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA-NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA-NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.9.2015 COM(2015) 490 final TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA-NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Pakolaiskriisin hallinta: Euroopan muuttoliikeagendaan perustuvat välittömät

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2016 (OR. en) 15593/16 ADD 2 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 14. joulukuuta 2016 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU,

Lisätiedot

Ajankohtainen tilanne maahanmuuttokysymyksissä Hallintotuomioistuinpäivä Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Sisäministeriö

Ajankohtainen tilanne maahanmuuttokysymyksissä Hallintotuomioistuinpäivä Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Sisäministeriö Ajankohtainen tilanne maahanmuuttokysymyksissä 2.2.2016 Hallintotuomioistuinpäivä Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Sisäministeriö Eurooppa ja maahanmuuttopaineet 1. Tilannekuvaa 2. EU:n toimenpiteet 3. Suomen

Lisätiedot

13060/17 ADD 1 1 DPG

13060/17 ADD 1 1 DPG Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2017 (OR. en) 13060/17 ADD 1 PV/CONS 52 ECON 806 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3563. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Luxemburg,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. liikenneyhteisösopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. liikenneyhteisösopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.6.2017 COM(2017) 324 final 2017/0132 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS liikenneyhteisösopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta

Lisätiedot

Bryssel COM(2016) 85 final ANNEX 4 LIITE. asiakirjaan

Bryssel COM(2016) 85 final ANNEX 4 LIITE. asiakirjaan EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.2. COM() 85 final ANNEX 4 LIITE asiakirjaan Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle Tilannekatsaus Euroopan muuttoliikeagendaan sisältyvien ensisijaisten

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.3.2015 COM(2015) 141 final 2015/0070 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien mukautusasteen vahvistamisesta

Lisätiedot

Eduskunnan hallintovaliokunnalle

Eduskunnan hallintovaliokunnalle Eduskunnan hallintovaliokunnalle AMNESTY INTERNATIONAL SUOMEN OSASTO Hietaniemenkatu 7 A 00100 Helsinki P: 09 5860 440 F: 09 5860 4460 E: amnesty@amnesty.fi W: www.amnesty.fi Amnesty Internationalin lausunto

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2016

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2016 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2016 COM(2016) 624 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2016 FI FI 1. EHDOTUKSEN TAUSTA

Lisätiedot

LEHDISTÖTIEDOTE Kesäkuu 2018 EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi.

LEHDISTÖTIEDOTE Kesäkuu 2018 EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi. EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi. Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) uusi tutkimus osoittaa, että EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Schengenin tietojärjestelmää koskevien Schengenin säännöstön määräysten soveltamisesta Kroatian tasavallassa

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Schengenin tietojärjestelmää koskevien Schengenin säännöstön määräysten soveltamisesta Kroatian tasavallassa EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.1.2017 COM(2017) 17 final 2017/0011 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Schengenin tietojärjestelmää koskevien Schengenin säännöstön määräysten soveltamisesta Kroatian tasavallassa

Lisätiedot

15295/14 HG/phk DGB 3. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2014 (OR. en) 15295/14. Toimielinten välinen asia: 2014/0295 (NLE) PECHE 526

15295/14 HG/phk DGB 3. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2014 (OR. en) 15295/14. Toimielinten välinen asia: 2014/0295 (NLE) PECHE 526 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0295 (NLE) 15295/14 PECHE 526 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS LIS-kalastuksen

Lisätiedot

Maahanmuuton nykytilanne ja kehitys

Maahanmuuton nykytilanne ja kehitys Maahanmuuton nykytilanne ja kehitys Muuttoliike, pakolaisuus, turvallisuus: Haaste Suomelle ja EU:lle 2.12.2016 Rafael Bärlund Euroopan muuttoliikeverkosto Euroopan muuttoliikeverkosto (EMN) Tutkimus-

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. maataloustukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 10-11/2013

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. maataloustukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 10-11/2013 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.12.2013 COM(2013) 887 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE maataloustukirahaston menoista Varojärjestelmä nro 10-11/2013 FI FI 1. Johdanto...3 2.

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2016 COM(2016) 960 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Toinen tilannekatsaus: ensimmäiset tulokset

Lisätiedot

Eurooppa-neuvosto Bryssel, 18. maaliskuuta 2016 (OR. en) SN 38/16. ILMOITUS EU:n ja Turkin julkilausuma SN 38/16 1 FI

Eurooppa-neuvosto Bryssel, 18. maaliskuuta 2016 (OR. en) SN 38/16. ILMOITUS EU:n ja Turkin julkilausuma SN 38/16 1 FI Eurooppa-neuvosto Bryssel, 18. maaliskuuta 2016 (OR. en) SN 38/16 ILMOITUS Asia: EU:n ja Turkin julkilausuma SN 38/16 1 EU:n ja Turkin julkilausuma Eurooppa-neuvoston jäsenet tapasivat tänään turkkilaisen

Lisätiedot

TARKISTUKSET 2-8. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/0138(COD) Lausuntoluonnos Andrey Kovatchev (PE v01-00)

TARKISTUKSET 2-8. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/0138(COD) Lausuntoluonnos Andrey Kovatchev (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ulkoasiainvaliokunta 9.11.2011 2011/0138(COD) TARKISTUKSET 2-8 Lausuntoluonnos Andrey Kovatchev (PE474.076v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0089 (NLE) 8330/1/16 REV 1 ASIM 60 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Italian ja Kreikan hyväksi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.3.2016 COM(2016) 156 final 2016/0085 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta linja-autoilla harjoitettavasta satunnaisesta kansainvälisestä

Lisätiedot

Osapuolten ilmoitusten perusteella laadituissa taulukoissa eritellään seuraavaa:

Osapuolten ilmoitusten perusteella laadituissa taulukoissa eritellään seuraavaa: C 73/6 FI Euroopan unionin virallinen lehti 9.3.2017 Komission ilmoitus etuuskohteluun oikeuttavia Paneurooppa Välimeri-alkuperäsääntöjä koskevan alueellisen yleissopimuksen soveltamisesta ja mainitun

Lisätiedot

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM201600103 MMO Räty Johanna(SM) 03.03.2016 Asia Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten

Lisätiedot

7204/1/99 REV 1 rir,nh/jpo,pma/aj FI CAB 1

7204/1/99 REV 1 rir,nh/jpo,pma/aj FI CAB 1 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 21. syyskuuta 1999 (29.09) (OR. f) 7204/1/99 REV 1 LIMITE PV/CONS 17 JAI 25 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Neuvoston erityisistunto (oikeus- ja sisäasiat) Luxemburg, 7. huhtikuuta

Lisätiedot

EU-Turkki pakolaissopimus

EU-Turkki pakolaissopimus EU-Turkki pakolaissopimus 18.3.2016 sopimuksen pääkohdat & arviointia Toni Alaranta/Ulkopoliittinen instituutti Sopimuksen pääkohdat: 1) Yksi yhdestä periaate: jokainen Kreikkaan saapuva pakolainen (koskee

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.5.2017 COM(2017) 227 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE komission kannan määrittelemisestä Euroopan parlamentin 2 päivänä maaliskuuta 2017 antamaan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen

Lisätiedot

6068/16 team/hkd/vb 1 DGG 1B

6068/16 team/hkd/vb 1 DGG 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. helmikuuta 2016 (OR. en) 6068/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 5783/1/16 REV 1 Asia:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6914/17 ADD 1 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 2. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2016 COM(2016) 304 final 2016/0157 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS viisumien myöntämisen helpottamisesta tehdyn Euroopan unionin ja Georgian välisen sopimuksen mukaisesti

Lisätiedot

Suomen EUpuheenjohtajuuskausi

Suomen EUpuheenjohtajuuskausi Suomen EUpuheenjohtajuuskausi - Maahanmuuttopolitiikan tavoitteet Annikki Vanamo-Alho 12.3.2019 Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen kehittämistä koskevien nykyisten strategisten suuntaviivojen

Lisätiedot

Asia Komission ehdotus neuvoston tekemän turvapaikanhakijoiden sisäisiä siirtoja koskevan päätöksen (EU) 2015/1601 muuttamiseksi

Asia Komission ehdotus neuvoston tekemän turvapaikanhakijoiden sisäisiä siirtoja koskevan päätöksen (EU) 2015/1601 muuttamiseksi Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2016-00165 MMO Räty Johanna(SM) 01.04.2016 Asia Komission ehdotus neuvoston 22.9.2015 tekemän turvapaikanhakijoiden sisäisiä siirtoja koskevan päätöksen (EU) 2015/1601 muuttamiseksi

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.10.2015 COM(2015) 523 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto (EKR): maksusitoumuksia, maksuja ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksia koskevat ennusteet

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.3.2018 COM(2018) 168 final 2018/0078 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS komission valtuuttamisesta hyväksymään unionin puolesta maailmanlaajuinen sopimus turvallisesta, hallitusta

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.9.2015 COM(2015) 490 final ANNEX 7 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Pakolaiskriisin hallinta: Euroopan muuttoliikeagendaan

Lisätiedot

KOMISSION SUOSITUS, annettu 8.6.2015, Euroopan uudelleensijoitusjärjestelmäksi

KOMISSION SUOSITUS, annettu 8.6.2015, Euroopan uudelleensijoitusjärjestelmäksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.6.2015 C(2015) 3560 final KOMISSION SUOSITUS, annettu 8.6.2015, Euroopan uudelleensijoitusjärjestelmäksi FI FI KOMISSION SUOSITUS, annettu 8.6.2015, Euroopan uudelleensijoitusjärjestelmäksi

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2126(BUD)

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2126(BUD) Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 15.7.2015 2015/2126(BUD) LAUSUNTOLUONNOS kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalta budjettivaliokunnalle

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0041 (NLE) 6962/16 COEST 62 ELARG 18 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN INVESTOINTIPANKILLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN INVESTOINTIPANKILLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 385 final ANNEX 3 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN INVESTOINTIPANKILLE Euroopan

Lisätiedot

(Ilmoitukset) HALLINNOLLISET MENETTELYT KOMISSIO

(Ilmoitukset) HALLINNOLLISET MENETTELYT KOMISSIO 7.6.2008 C 141/27 V (Ilmoitukset) HALLINNOLLISET MENETTELYT KOMISSIO Ehdotuspyyntö 2008 Kulttuuriohjelma (2007 2013) Ohjelmatoimien toteutus: monivuotiset yhteistyöhankkeet, yhteistyötoimet, erityistoimet

Lisätiedot

PUBLIC /15 msu/hkd/kkr 1 DG D 1B LIMITE FI. Euroopan unionin. Neuvosto. Bryssel, 14. syyskuuta 2015 (OR. en) 11927/15 LIMITE

PUBLIC /15 msu/hkd/kkr 1 DG D 1B LIMITE FI. Euroopan unionin. Neuvosto. Bryssel, 14. syyskuuta 2015 (OR. en) 11927/15 LIMITE Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. syyskuuta 2015 (OR. en) PUBLIC 11927/15 LIMITE JAI 650 ASIM 85 FRONT 180 RELEX 709 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Puheenjohtajavaltio Neuvosto

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.11.2013 COM(2013) 771 final 2013/0379 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin virkamiesten ja muun henkilöstön palkkoihin ja eläkkeisiin sovellettavien korjauskertoimien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Kokouksessa pohditaan muuttoliikkeestä aiheutuvia EU:n nykyisiä ja tulevia toimia erityisesti komission tuoreiden (9.9.2015) esitysten valossa.

Kokouksessa pohditaan muuttoliikkeestä aiheutuvia EU:n nykyisiä ja tulevia toimia erityisesti komission tuoreiden (9.9.2015) esitysten valossa. Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2015-00259 MMO Koskenniemi Eero(SM), Johansson Elina(SM) 10.09.2015 Asia EU; OSA;Muuttoliiketilanne; Euroopan unionin toimet ja tuleva työskentely Kokous Oikeus- ja sisäasiat

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0132 (NLE) 10099/17 TRANS 255 COWEB 71 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 9. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Ehdotuksen käsittely aloitettiin neuvoston turvapaikkatyöryhmässä

Ehdotuksen käsittely aloitettiin neuvoston turvapaikkatyöryhmässä Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2015-00525 MMO Räty Johanna(SM) 27.01.2016 Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten toimenpiteiden käyttöön ottamisesta Ruotsin tukemiseksi

Lisätiedot

JULISTUS I YHTEINEN JULISTUS COTONOUN SOPIMUKSEN 8 ARTIKLASTA

JULISTUS I YHTEINEN JULISTUS COTONOUN SOPIMUKSEN 8 ARTIKLASTA JULISTUS I COTONOUN SOPIMUKSEN 8 ARTIKLASTA Cotonoun sopimuksen 8 artiklaa kansallisen ja alueellisen vuoropuhelun osalta sovellettaessa 'AKTvaltioiden ryhmällä' tarkoitetaan AKT-suurlähettiläskomitean

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 3.2.2016 JOIN(2016) 4 final 2016/0025 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.1.2014 COM(2013) 848 final 2013/0414 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS siviilikäyttöön tarkoitettua maailmanlaajuista satelliittinavigointijärjestelmää (GNSS) koskevan yhteistyösopimuksen

Lisätiedot

1. Komissio toimitti 1. huhtikuuta 2014 neuvostolle ja Euroopan parlamentille tiedonannon EU:n palauttamispolitiikasta (8415/14).

1. Komissio toimitti 1. huhtikuuta 2014 neuvostolle ja Euroopan parlamentille tiedonannon EU:n palauttamispolitiikasta (8415/14). EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. toukokuuta 2014 (OR. en) 9936/14 MIGR 82 COMIX 269 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Ed.

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2008-00136 LPY Murto Risto 30.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Viite Asia EU; liikenne; Komisssion suositus neuvostolle komission

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0026/9. Tarkistus. Mario Borghezio, Harald Vilimsky ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0026/9. Tarkistus. Mario Borghezio, Harald Vilimsky ENF-ryhmän puolesta 8.2.2017 A8-0026/9 9 1 kohta 1. suhtautuu myönteisesti siihen, että neuvosto on ryhtynyt käsittelemään Bosnia ja Hertsegovinan EUjäsenyyshakemusta ja että sille on toimitettu asiasta kysely, ja odottaa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.12. COM() 597 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Euroopan unionin virkamiesten ja muun henkilöstön palkkojen ja eläkkeiden sekä näihin palkkoihin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 488 final 2015/0237 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun ohjelman toimeenpanevan komitean 66. istunnossa

Lisätiedot

Välimeren tilanne ja tarve kokonaisvaltaiselle EU:n lähestymistavalle muuttoliikkeeseen

Välimeren tilanne ja tarve kokonaisvaltaiselle EU:n lähestymistavalle muuttoliikkeeseen EUROOPAN PARLAMENTTI 04-09 HYVÄKSYTYT TEKSTIT P8_TA(04)005 Välimeren tilanne ja tarve kokonaisvaltaiselle EU:n lähestymistavalle muuttoliikkeeseen Euroopan parlamentin päätöslauselma 7. joulukuuta 04 Välimeren

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0313 (NLE) 14254/14 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 27. lokakuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.9.2015 COM(2015) 452 final 2015/0211 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS turvallisia alkuperämaita koskevan EU:n yhteisen luettelon laatimisesta kansainvälisen

Lisätiedot

12002/1/15 REV 1 team/sj/hmu 1 DG D 1B

12002/1/15 REV 1 team/sj/hmu 1 DG D 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. syyskuuta 2015 (OR. en) 12002/1/15 REV 1 JAI 659 ASIM 86 FRONT 187 RELEX 711 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Puheenjohtajavaltio Valtuuskunnat Päätelmät

Lisätiedot

6020/17 team/sj/hmu 1 DG D 1 A

6020/17 team/sj/hmu 1 DG D 1 A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0014 (NLE) 6020/17 SCH-EVAL 52 FRONT 48 COMIX 95 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) 12313/15 ADD 7 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 23. syyskuuta 2015 Vastaanottaja: JAI 685 ASIM 93 FRONT 196 RELEX 741 CADREFIN 58 ENFOPOL 261 PROCIV

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. ta 2016 (OR. en) 15593/16 ADD 1 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 14. ta 2016 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja ASIM

Lisätiedot

Eduskunnalle annetaan tiedoksi Euroopan komission kolmas seurantaraportti EU Turkki-julkilausuman toimeenpanosta. COM(2016) 634 Final,

Eduskunnalle annetaan tiedoksi Euroopan komission kolmas seurantaraportti EU Turkki-julkilausuman toimeenpanosta. COM(2016) 634 Final, Ulkoasiainministeriö, Sisäministeriö PERUSMUISTIO UM2016-01115 EUR-40 Hirvonen Lauri(UM) 19.10.2016 JULKINEN Asia Komission kolmas seurantaraportti EU-Turkki-julkilausuman toimeenpanosta Kokous U/E/UTP-tunnus

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0023/3. Tarkistus. Cristian Dan Preda PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0023/3. Tarkistus. Cristian Dan Preda PPE-ryhmän puolesta 4.3.2015 A8-0023/3 3 165 kohta 165. panee tyytyväisenä merkille, että Moldovassa kumottiin lokakuussa 2013 laki, jolla kiellettiin kaikkien muiden kuin avioliittoon tai perheeseen liittyvien suhteiden

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 24. heinäkuuta 2009 (OR. en) 11946/09 EUROPOL 49

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 24. heinäkuuta 2009 (OR. en) 11946/09 EUROPOL 49 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 24. heinäkuuta 2009 (OR. en) 11946/09 EUROPOL 49 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EHDOTUS NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI luettelon määrittämiseksi kolmansista valtioista ja organisaatioista,

Lisätiedot

Bratislavan julkilausuma

Bratislavan julkilausuma Bratislava, 16. syyskuuta 2016 Bratislavan julkilausuma Kokoontuessamme tänään Bratislavassa eurooppalainen hankkeemme elää vaikeita aikoja. 27 jäsenvaltiota yhteen kokoavassa Bratislavan huippukokouksessa

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0048/7. Tarkistus. Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0048/7. Tarkistus. Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen ENF-ryhmän puolesta 8.3.2018 A8-0048/7 7 Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen Johdanto-osan B kappale B. ottaa huomioon, että vuosien 2014 2020 monivuotinen rahoituskehys osoittautui nopeasti riittämättömäksi pyrittäessä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0192 (NLE) 10653/16 PECHE 242 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

12880/15 elv/mmy/si 1 DG C 1

12880/15 elv/mmy/si 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Luxemburg, 12. lokakuuta 2015 (OR. en) 12880/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 12. lokakuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. marraskuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. marraskuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. marraskuuta 2014 (OR. en) 15516/14 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro: 14633/14 Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot