OPAS: KUINKA LUON ILMIÖN SOSIAALISESSA MEDIASSA?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OPAS: KUINKA LUON ILMIÖN SOSIAALISESSA MEDIASSA?"

Transkriptio

1 OPAS: KUINKA LUON ILMIÖN SOSIAALISESSA MEDIASSA? ZEF - FOR BETTER DECISIONS

2 1 MITÄ ON VIRAALIUS? Viraalius on markkinointia ja viestintää, joka leviää nopeasti ihmiseltä ihmiselle. Viraaleiden ilmiöiden leviäminen onkin kuin kausiflunssa joka leviää kosketuksen kautta, mutta joskus jopa taianomaisesti vain kevyen henkäyksen kautta. Internetissä ilmiöt leviävät nopeasti, usein myös häviävät yhtä nopeasti kuin ilmestyvät, mutta tietyt teemat jatkaa porskuttavat vain vuodesta toiseen. Teemat, kuten kissavideot, tanssivat vauvat, erilaiset nolot tilanteet ja kömmähdykset 1

3 perinteiseen piilokameratyyliin jaksavat aina vain naurattaa ihmisiä. Koettuaan hyvät naurut, usein ihmiset haluavatkin nuo tunteita herättäneet videot, kuvat tai kirjoitukset jakaa lähipiirilleen. Hauskuuden ja hassuttelun lisäksi myös yritykset voivat levittää sanomaansa viraalisti, tällöin on toki muistettava yrityksen olemassaoleva brändi - välttämättä viuhahdus tai piilokameramainen muiden kustannuksella hassuttelu ei välttämättä ole kaunein mahdollinen ratkaisu. Jokaisen yrityksen havittelema kultakaivos on tuotteiden ja yrityksen sanoman leviäminen suusta suuhun, ihmiseltä ihmiselle suosittelun kautta. Sekä kustannustehokkain että kaupallisesti tehokkain kanava on perinteinen suosittelu kollegan tai ystävien kautta. Myös tunnettuuden leviäminen viraalein keinoin on yksi vahvimpia keinoja rakentaa brändin kuva ihmisten mieleen. Hyvä esimerkki kotimaastamme on Varusteleka, jonka maine leviää kulovalkean tavoin yrityksen hauskan ja kohderyhmälleen sopivan puhetyylin kautta. Varustelekan ei ole nähty ainakaan alkuvaiheessaan käyttävän satoja tuhansia euroja markkinointiinsa ja viraaliuden syntyyn (saati kissavideoita), vaan leviäminen on tapahtunut juurikin suusta suuhun -periaatteella, asiakkaalta asiakkaalle. Viraalisti. Viraaliuden luomiselle on lukemattomia keinoja ja valmiiksi määriteltyjä kaavojakin, mutta toisen viraalia menestystä on hyvin vaikea, jos ei jopa mahdotonta kopioida. Jonah Berger esimerkiksi on tutkinut vuosia, kuinka viestit ja kampanjat leviävät suusta suuhun. Contagious -kirjassaan Berger esittää kuusi eri porrasta viraaliuden kaavoina, portaat joiden nimenä kulkee STEPPS. Malcolm Gladwell taas esittelee kirjassaan Leimahduspiste kolme erilaista ihmistyyppiä jotka kaikki levittävät eri tavoin sanomaa lähipiirilleen ja kohtaamilleen ihmisille. Tässä oppaassa pyrimme tiivistämään nämä ja monet muut opit sinulle konkreettiseksi työkalupakiksi, jonka avulla tunnistat omasta tarinastasi viraaliuden mahdollisuudet ja kehität sanomastasi sosiaalisen median seuraavan ilmiön! 2

4 2 TARINANKERRONNAN VOIMA Tarinat ovat perinteisesti ja historiallisestikin tärkein mahdollinen tiedon levittäjä. Ihmiset ovat kertoneet uskomuksistaan ja kokemuksistaan samaistuttavien tarinoiden kautta, jotka on helppo muistaa ja välittää nuoremmille sukupolville ikimuistoisina opetuksina. Nykypäivänä tarinan voiman näkee helposti sosiaalisissa medioissa, ihmiset jakavat liikuttavia ja voimaannuttavia kertomuksia kuinka läheiset yhdistyvät vuosien 3

5 jälkeen, kuinka eläimiä pelastetaan täpäristä tilanteista ja monia muita vastaavia. Liikuttavuus on hyvin tehokas, mutta vaikea elementti luotavaksi tarinankerrontaan, mutta onnistuessaan liikuttavan tarinan leviämisen arvo on mittaamatton. Huumorin kautta leviäminen on huomattavasti helpompaa, mutta liika leikin lasku tuhoaa helposti idean uskottavuuden ja saa koko kampanjan kääntymään itseään vastaan. Tarinan leviäminen on suuresti kiinni siitä, kuinka hyvin sanoma tarttuu sitä parhaiten levittäviin henkilöihin aluksi. Tuo kohderyhmä on yleensä yritystäsi seuraavista ihmisistä pienin ryhmä, mutta heillä on laajimmalle levinnyt vaikutuspiiri monelta eri alalta ja monista eri kulttuureista. Nämä henkilöt ovat eräänlaisia eri verkostojen solmukohtia - he jakelevat keräämänsä tiedon joka suuntaan tasaisella tehokkuudella. Näillä yhdistäjillä on usein paljon ystäviä ja tuttavia ja he osallistuvat keskusteluihin helposti. He tarttuvat helposti uutuuksiin ja jakavat näin lisäarvoa omalle verkostolleen, auttavat heitä löytämään uusia trendejä ja innovaatioita. He myös usein jakavat tiedon samaan aikaan kuin muut saman tyypin ihmiset, eiväthän he halua jäädä uuden trendin jalkoihin, ja tämä tehostaa viestisi läpimenoa huimia määriä. Omat jakelijasi netissä löydät esim. etsimällä Twitteristä ja Instagramissa seuratuimmat ja aktiivisimmat ihmiset omalta alaltasi, ei muuta kuin kimppuun! Mieti mikä on oman sanomasi troijan hevosena toimiva tarina - se helposti rakastettava tarina joka sisältää opetuksen siitä miksi sinun yrityksesi on korvaamaton omalla toimialallaan. Ja sitten vain etsimään oma verkostoitunein kohderymäsi, joka välittää viestistäsi ja jakavat sen eteenpäin. Muista: paras tarina on omalaatuinen ja omalla äänelläsi kerrottu, etkä puhu yrityksenä yrityksestäsi, vaan ihmisenä toiselle ihmiselle. Vai vetoaisiko sinuun enemmän mallisarja XBK vai Jo antiikin aikaisten esi-isiesi käyttämä kulkuväline. Tarpoessaan sumuisessa maastossa aamuhämärän noustessa, he vetivät jalkaansa juuri heille täydelliset varvassandaalit. Ole kuin esi-isäsi, hanki nyt nämä sandaalit.. 4

6 3 MIELEN ANKKURIT Kuvittele, jos jokainen ihminen yhdistäisi yrityksesi sanoman ja tuotteesi aina tiettyyn tilanteeseen tai vaikka ajankohtaan. Tuon triggerin kohdatessaan ihminen ajattelee automaattisesti sinua ja yritystäsi. Ei ole sattumaa, että maailman kauheimmaksikin kehuttu Rebecca Blackin esittämä kipale Friday oli aikanaan kuunnelluimpia biisejä aina perjantaisin. Vahingossa ei myöskään ole syntynyt nykyaikaisen joulupukin punainen väri, tuohan 5

7 on Coca Colan nerokkaan markkinoinnin tulosta. Joulun aikaan Coca Cola kaivaa joulupukin punaisine nuttuineen komerosta ja lähettää tuon pyörimään mainoksiin jotta janoiset sankarit kaupassa kohtaisivat onnellisen tunteen nähdessään heidän etikettinsä. Tällaisia esimerkkjä on lukuisia ja käytännössä jokainen näistä esimerkeistä on omalla tavallaan onnistunut. Muistatko Grandiosan kampanjan Pizzaperjantaista? Pizzaperjantai on vakiintunut käsite monissa perheissä, työpaikoilla ja yhteisöissä. Välttämättä et aina perjantain tullessa muista Grandiosaa automaattisesti eikä mainoskampanja tuolloinkaan tuonut ihmisten mieliin Grandiosaa. Mutta ihmisen mennessä kauppaan aktiivisen ajatuksen pizzaperjantai kera, kun Grandiosa on tehnyt kauneimmat ja näkyvimmät pakkaukset pizzoilleen, heidän tuotteensa on se, jota ostetaan. Coca-Colan Share a Coke kampanja, jossa pulloissa oli printattuna tavallisia ihmisten etunimiä, kasvatti juoman myyntiä keskimäärin 7% - nimen esittäminen etiketissä toi mieleen ystävän ja lämpimän tunteen hänestä, siksi tuo pullo piti ostaa ja viedä ystävälle. Mitäpä ajattelet kun kuulet jonkun kannustavan kaveriaan sanoin Just do it? Tehokas ja helppo slogan yrityksellä voi olla hyvin yhtä tehokas kuin Niken legendaarinen iskulause, myöskin loistoesimerkki mielen ankkureiden, triggereiden, voimasta. Luodessasi triggerin ihmisten mieliin, ajan myötä tuosta tulee vakiintunut tapa yhteiskunnassa. Kerrotko tutuillesi katsopas internetistä vai googlaappas se. Googlekin kun on oma assosiaationsa ihmisten mielissä, eli trigger. Trigger onkin vapaasti suomennettuna: Jokin tapahtuma tai asia, joka laukaisee tietyn toimenpiteen. Yhdistämällä yrityksesi kampanjan tai sanoman johonkin arjen tapahtumaan takaat sanomasi leviämisen ja tarttumisen ihmisten mieliin viruksen tavoin, ikuisiksi ajoiksi. 6

8 4 TUNTEET ON TEHTY JAETTAVAKSI Kun brändi tai tarina herättää alkukantaisia tunteita, sanoman leviäminen on taas lähes taattua. Sille on tarkka syynsä miksi kissakuvat ja vauvavideot ovat niin kuumaa tavaraa sosiaalisissa medioissa. Kuvat ja videot jotka herättävät hilpeyttä ja iloa ovat todistetusti tehokkaimpia viraaleja leviäjiä. Kukapa meistä ei haluaisi olla hyvällä tuulella ja vieläpä levittää 7

9 tuota hyvää mieltä. Kuten aiemminkin totesimme, haikeammat tunteet ovat vaikeita tehdä oikein, siten ettei sanoma muutu kliseiseksi ja ettei brändin arvo jopa kärsi. Yleisesti ottaen, tunnepuoli on hyvä pitää mielessä viestinnässä siinä määrin ettei anna yrityksestä ja sen missiosta robottimaista kuvaa. Löydä kokeilemalla oman yrityksesi ääni ja puhetyyli, käytä paljon kuvia yrityksenne arjesta ja ole läsnä sivuillasi, näillä pääset jo pitkälle tunnepuolen brändinrakennuksessa ja markkinoinnissa. Suuresti puhuttu, lähes kaikkien tietämä kampanja, joka vetosi suurien massojen tunteisiin, oli Applen vuonna 1997 lanseeraama Think Different -kampanja. Tuo video ja kampanja herätti ihmisiin uskoa tulevaan, eeppisiä kylmiä väreitä kaiken mahdollisuudesta, rohkeudesta olla oma itsensä ja uskoa itseensä. Tuo mainoskampanja vetosi yhtäaikaisesti niin moneen tunteeseen, jopa eri ihmisillä eri tunteisiin, että menestys ja leviäminen oli taattua. Yleisesti tunnepuolen ilmiöiden luonnissa keskitytäänkin suurimpiin tunteisiin kuten onnellisuus ja rohkeus. Kun kampanjoita testataan, katsotaan tarkasti että suurimmalla osalla testaajista nousee karvat pystyyn ja lopuilla iho on kananlihalla. Mutta myös aavistus huumoria toimii helposti, kunhan se on huumoria joka ei loukkaa ketään eikä aseta yritystäsi naurunalaiseksi. Muistatko kuplavolkkarin Lemon -mainoksen? Tuo mainos herätti sekä hilpeyden, että myös suunnattoman äidinrakkauden katsojassa. Kannusta asiakkaitasi saavuttamaan unelmasi, kerro heidän olevan upeita ihmisiä, kauniita ja että he kykenevät mihin ikinä vain haluavat. Mutta tee tuo kaikki omalla äänelläsi, oman sanomasi kautta. Muista kuitenkin, että se mikä sinua naurattaa, ei naurata kaikkia. Ja se mille sinä itket, ei itketä kaikkia. Joten muista testata ideaa tarpeeksi monella! 8

10 5 ALOITA ITSE TRENDISI Applen valkoiset kuulokkeet. Chuck Taylorin tähtisymboli Conversen tennareissa. Kauppojen kassit, jossa lukee mistä olet ostoksesi tehnyt. Viikset miehillä marraskuussa. Mikä on yhteistä edellämainituissa asioissa? Toki se, että kun huomaamme tuon eroavaisuuden, jonkin poikkeuksen keskellä kaikkea normaaliutta, meidän huomiomme herää ja uteliaisuutemme nousee pinnalle kysymään mikä, miksi?. 9

11 Ihmisen mielessä on yleensä aina yksi aktiivinen ajatus, se päällimmäinen asia jonka vuoksi emme saa unta, jos emme tiedä sen syitä perinpohjin. Applen ipodissa on aina ollut valkoiset kuulokejohdot. Lisäksi lanseerauksen hetkellä mainonnassa käytettiin ihmisen kuvana mustaa siluettia, jolla oli päällään valkoiset kuulokkeet. Ihmisten siis ei ollut hankala ymmärtää mistä oli kyse, kun näkivät vastaantulijalla valkoiset kuulokkeet. Tuosta valkoisuudesta onkin tullut lähes ikoni Applelle ja nykyään myös hipstereille. Arjen esimerkeistä yksi parhaita on esitäytetty tippikuppi kahviloiden kassoilla. Oletko ikinä ollut ensimmäinen asiakas kahvilassa sen auettua sinä päivänä? Hämmästykseksi voisit tuolloin huomata, että joku on kuitenkin jo ehtinyt tippinsä jättää. Mutta tuon tarkoitus onkin saada sinut ajattelemaan, että jos joku muu, niin voinhan minäkin. Yleensä tuo trendin luomisen ele on hyvin pieni ja huomaamaton syöttö sinulle aktiiviseksi ajatukseksi. Mutta jos et osallistu trendiin, olet ihan out. Siispä joisit kahvisi miettien olenko ihan huono ihminen kun minä en jättänytkään mitään, vaikka moni muu olikin jättänyt. Voit ottaa omassa kampanjoinnissasi tämän huomioon kertomalla että kyllä aika moni muukin on samaa mieltä kuin me. Kerro tyytyväisten asiakkaidesi määrä. Näytä blogissasi, kuinka monta tykkääjää Facebook-sivullasi on. Anna käyttäjille jokin mahdollisuus kantaa leimaasi mahdollisimman näkyvästi, mutta tyylillä. Kun vastaantulija törmää asiakkaaseesi, pidä huoli että vastaantulija on kohta asiakkaasi, aseta siis aktiivinen ajatus mieleen ja palaat kotiin voittajana. 10

12 6 ANNA NIIN SAAT Tässä sinulle vinkki jonka avulla teet enemmän rahaa, teet kumppanistasi onnellisemman ja voit fyysisesti paremmin! Kuka voisikaan ohittaa missään kanavassa tuollaisen lupauksen? Juuri mikään ei kerää klikkejä ja sivukävijöitä paremmin kuin oikeasti hyvät käytännön vinkit, jotka on helppo omaksua omaan elämään. Siinä piileekin 11

13 esimerkiksi how to blogien ja nettitestien viraali voima: Kokiessaan saavansa jotain itselleen ilmaiseksi tai oppiessaan jotain itsestään, ihminen haluaa jakaa arvokasta tietoa edelleen ystävilleen - ja näin hyvä hyödyn jakamisen kierre on valmis. Viime vuosina vahvasti pinnalle nousseen sisältömarkkinoinnin perimmäisenä ideana onkin juuri tämä: Jaat omaa osaamistasi ilmaiseksi, houkutellen ja levittäen sitä kautta tietoa omasta osaamisestasi, tuotteistasi ja palveluistasi. Sisältömarkkinointia tehdään nykyisin paljon, ja siksi ei enää riitä, että latelee vinkkeinä itsestäänselvyyksiä. Kerro sen sijaan omien kokemuksiesi, kerryttämäsi erikoisosaamisen ja oman elämäsi kautta parhaat neuvot: Miten sinä arkeasi ja työtäsi pyörität? Mihin tuotteitasi voi käyttää? Kuinka monikäyttöisiä ovat yrityksesi palvelut? Loppujen lopuksi viraalin ilmiön luomisessakaan ei ole kyse ainoastaan siitä, että saat minkä tahansa viestin leviämään yleisösi keskuuteen. Viestin leviämisellä sinänsä ei ole juurikaan itseisarvoa: On oleellista pohtia, onko viestisi aidosti merkityksellinen - ja kuinka sisältö kääntyy hyödyksesi, esimerkiksi uusiksi liideiksi myyntiäsi varten. Pohdi siis, mitä todella haluat yleisöllesi sanoa ja antaa. Useimmiten antaessasi jotain merkityksellistä ilmaiseksi, esimerkiksi jakamalla omaa erikoisosaamistasi, yleisösi haluaa antaa sinulle myös jotain takaisin. Anna, niin saat. 12

14 7 ANNA YLEISÖSI LOISTAA Vaikka harva meistä ehkä haluaisi tunnustaa, meihin jokaiseen on sisäänrakennettuna halu tulla hyväksytyksi ja loistaa lähipiirimme silmissä. Tämä näkyy myös viraaliksi pompanneissa ilmiöissä: Yleisesti ottaen kaikki suosituimmat sisällöt ovat sellaisia, joiden jakaminen jollain tapaa positiivisesti vaikuttaa jakajansa imagoon. Puhutaan sosiaalisesta valuutasta. 13

15 Erityisesti löytäessämme jonkin asian tai aihealueen, joka tuo meille tunteen siitä, että se ei vielä ole valtavirtojen trendi tai ihan kaikkien saatavilla, haluamme mielellämme kertoa tuosta tuotteesta tai kokemuksesta ystävillemme. Eksklusiivisuus tuottaa tunteen kuulumisesta sisäpiiriin. Maalailepa sielusi silmin esimerkiksi ravintola, jonka sijainnista kukaan ei tiedä ja joka kutsuu vain kourallisen ihmisiä syömään. Meissä jokaisessa herää vähintäänkin pieni palava halu tietää, mikä tuo ravintola on ja miksi se toimii näin. Haluamme tutustua tuohon ravintolaan ja puhumme siitä lähipiirillemme. Haluamme jopa tietää, onko joku tutuistamme käynyt siellä. Voi olla, että tuo ravintola tarjoilee ihan normaaleita hodareita, mutta kokemus ja tunne eksklusiivisuudesta tekevät sen markkinointiarvosta suuren. Pyri siis tuottamaan sisältöä, joka jollain tapaa tuo yleisöllesi sosiaalista valuuttaa. Esimerkiksi useissa viraaleiksi nousseissa nettitesteissä yhteisenä piirteenä on se, että testin tulos positiivisesti kehuu testiin vastannutta luettelemalla tämän parhaita ominaisuuksia tai kertomalla tämän piilevistä kyvyistä. Voit myös luoda kampanjan, joka tuo osallistujilleen tunteen eksklusiivisuudesta. Esimerkiksi uutta tuotetta julkistaessa, tarjoa sitä aluksi pienemmälle joukolle edelläkävijöitä. 14

16 8 TIIVISTELMÄ: 6 VINKKIÄ VIRAALIIN ILMIÖÖN 1. Kerro tarinaa, puhu ihmiseltä ihmiselle ja löydä se vaikuttajien kohderyhmä, joka jakaa sisältöä aktiivisesti eteenpäin. 2. Pyri luomaan mielen ankkuri, yhdistä yrityksesi kampanja tai sanoma johonkin arjen tapahtumaan. 15

17 3. Luo tunne-elämyksiä, puhu omalla äänelläsi ja ole läsnä yleisöllesi. 4. Pelaa sosiaalisuudella, tee osallitumisesta helppoa ja sanomastasi näkyvä ja helposti jaettava. 5. Pohdi, mitä vastaanottaja viestistäsi saa ja tarjoa hyötyä ilmaiseksi. 6. Tuo yleisöllesi sosiaalista valuuttaa, hyödynnä eksklusiivisuuden maagista voimaa. 16

18 KIITOS, ETTÄ LUIT OPPAAN! KETÄ ME OLEMME? Tämän oppaan sinulle tarjosi ZEF. Olemme suomalainen ohjelmistofirma, joka on perustettu auttamaan ihmisiä päätöksenteossa. Olemme saaneet sukellella viraaliuden maailmoissa jo lähes kymmenen vuoden ajan, tuottamalla asiakkaidemme kanssa Suomen suosituimmat nettitestit, joilla on tälläkin hetkellä yli viikoittaista käyttäjää. (Lue lisää: Sydämellinen kiitos sinulle, että luit oppaan! Toivomme, että vinkeistä on sinulle hyötyä ja pääset pian testaamaan niitä käytännössä. Halutessasi luoda viraalin ilmiön nettitestin avulla, otahan yhteyttä meihin päin p ) vaikkapa heti ja muista tsekata lisää ilmaisia vinkkejä täältä: 17

Useasti Kysyttyä ja Vastattua

Useasti Kysyttyä ja Vastattua 1. Miksen ostaisi tykkääjiä, seuraajia tai katsojia? Sinun ei kannata ostaa palveluitamme mikäli koet että rahasi kuuluvat oikeastaan kilpailijoidesi taskuun. 2. Miksi ostaisin tykkääjiä, seuraajia tai

Lisätiedot

Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa verkossa liikkuvin kuvin

Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa verkossa liikkuvin kuvin Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa verkossa liikkuvin kuvin 5.3.2009 Sanomatalossa Reidar Wasenius Prometium Oy ...eli mitä ihmisiin vaikuttajan kannattaa ajatella videoleikkeistä verkossa...?

Lisätiedot

Sosiaalinen media markkinointivälineenä

Sosiaalinen media markkinointivälineenä Sosiaalinen media markkinointivälineenä Sosiaalinen media on hyvä apuväline brändin kannatuksen kasvattamiseksi ja tietoisuuden levittämiseksi. B2B-yrityksessä, jossa sosiaalista mediaa edelleen vain ihmetellään

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi!

Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi! Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi! Coffeebrewer miten se toimii? Coffeebreweriä voidaan parhaiten kuvata kertakäyttöiseksi

Lisätiedot

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Tuotteita käyttävistä ihmisistä on tullut parempia mainoksia, kuin perinteisistä medioista Miksi näin on? 3

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Hautaako Facebook tahallaan sivun ylläpitäjien julkaisut? 13.2.2013

Hautaako Facebook tahallaan sivun ylläpitäjien julkaisut? 13.2.2013 Hautaako Facebook tahallaan sivun ylläpitäjien julkaisut? 13.2.2013 Tilaisuuden järjestäjä FBO Facebook-opas Facebook-markkinoinnin käsikirja ja valmennusohjelma verkossa http://facebook-opas.akatemia.fi

Lisätiedot

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Sana kampanja on peräisin ranskalaisesta sanasta campagne ja tarkoittaa että, pyritään vaikuttamaan

Lisätiedot

OVATKO LIIDIT KIVEN ALLA?

OVATKO LIIDIT KIVEN ALLA? OVATKO LIIDIT KIVEN ALLA? SISÄLTÖMARKKINOINTI HELPOTTAA LIIDIEN LAPIOINTIA Eroon kylmäsoitoista. Yritysten välisessä kaupassa hyvien liidien löytäminen on usein kovan työn takana. Joskus voi tuntua siltä,

Lisätiedot

KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN

KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN Marko Pyhäjärvi PUHEENVUORON TAVOITE On olemassa miljoonia eri keinoja vauhdittaa matkailuyrityksen myyntiä, ja Facebookmarkkinointi on

Lisätiedot

Sisältömarkkinoinnilla vauhtia pkyritysten. Katri Tanni / Differo Oy Maaliskuu 2014

Sisältömarkkinoinnilla vauhtia pkyritysten. Katri Tanni / Differo Oy Maaliskuu 2014 Sisältömarkkinoinnilla vauhtia pkyritysten kaupan käyntiin Katri Tanni / Differo Oy Maaliskuu 2014 Differosta Autamme yrityksiä jalkauttamaan myynnin puhetta verkkoon sisältöstrategian avulla Differosta

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Brändityöryhmä

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Brändityöryhmä Brändityöryhmä Kaarina Johansson, liiton varapj., pj. Merja Salanko-Vuorela, toiminnanjohtaja Merja Kaivolainen, koulutus- ja kehittämispäällikkö Marianne Lind, liiton hallituksen jäsen, Hiidenseudun Omaish.

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

SISÄLTÖMARKKINOINTI. Viestintää uusissa vaatteissa vai markkinointia vanhoissa vaatteissa? @MinnaPerila

SISÄLTÖMARKKINOINTI. Viestintää uusissa vaatteissa vai markkinointia vanhoissa vaatteissa? @MinnaPerila SISÄLTÖMARKKINOINTI Viestintää uusissa vaatteissa vai markkinointia vanhoissa vaatteissa? @MinnaPerila SISÄLTÖMARKKINOINTI JA NATIIVIMAINONTA OVAT NYT IN. MIKSI? Digitaalinen maailma antaa uusia reviirejä

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Videomarkkinoinnin opas

Videomarkkinoinnin opas Videomarkkinoinnin opas Hei! Kiitos, että latasit Go:groupin videomarkkinointioppaan. Näiden vinkkien avulla saat uusia ideoita ja tehoa videomarkkinointiisi. Kysyttävää? Autamme mielellämme! Lähetä sähköpostia

Lisätiedot

Näin suunnittelet ja rakennat oman verkkokurssin. Työkirja. TiiaKonttinen

Näin suunnittelet ja rakennat oman verkkokurssin. Työkirja. TiiaKonttinen Näin suunnittelet ja rakennat oman verkkokurssin Työkirja TiiaKonttinen Hei, ihan huippua, että latasit tämän oppaan ja haluat oppia, miten voit suunnitella ja tehdä oman verkkokurssisi. Tämän työkirjan

Lisätiedot

4 ensimmäistä sähköpostiasi

4 ensimmäistä sähköpostiasi 4 ensimmäistä sähköpostiasi 1 Ohjeet Nyt rakennetaan neljä viestiä, jotka voit lähettää sähköpostilistallesi. Jos et vielä osaa rakentaa sähköpostilistaa, lue tämä kirjoitus: http://www.valmentaja-akatemia.fi/sahkopostilista/

Lisätiedot

Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015

Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015 Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015 Sisältö Sosiaalinen media järjestöissä Twitter Blogit Instagram Lähteet: Sosiaalinen media koulutus Oulussa 2.9.2015 sekä oma

Lisätiedot

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään. 28.12.2007 HN Palvelun tuotteistaminen, palvelutuote Miksi on oltava tuote? Jotta olisi jotain myytävää! Voiko osaaminen olla tuote? Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta

Lisätiedot

Markkinointi sosiaalisessa mediassa

Markkinointi sosiaalisessa mediassa Markkinointi sosiaalisessa mediassa Digityöpaja, 30.11.2017 Outi Mertamo DigiReWork hanke Hamk.fi/digirework Minä Outi Mertamo Tuotantotalouden insinööri, 2010. Aloittanut HAMKissa markkinointisuunnittelijana

Lisätiedot

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt 2018 WWW.PITKOSPUU.FI Sosiaalisen median mahdollisuudet Sosiaalinen media eli some, on tuonut tulleessaan muutoksen markkinointiin niin suunnittelussa kuin toteutuksessa.

Lisätiedot

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa?

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa? Mitä on MLM! Monitasomarkkinoinnin perusasioita: -Historia -Mistä raha tulee? -mitä on 'vivuttaminen'? -miksi siitä puhutaan?(6 kk esimerkki) -organisaatimalli *binäärinen organisaatiomalli *ylivuoto -palkkiojärjestelmä

Lisätiedot

5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista

5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista 5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista VILMA HEISKANEN 26.11.2014 Lähde: http://powerofpositivity.com/5-things-must-know-mind/ Puhu parin kanssa Lue parin kanssa aivoista Mitä ajattelet? Oletko

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille Viikon tavoitteet Kansainvälisellä World Green Building Weekillä haluamme kiinnittää huomion kestävään, tuottoisaan ja viihtyisään rakennettuun ympäristöön

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

SOSIAALISEN MEDIAN MAHDOLLISUUDET MATKAILUALALLA. Helsinki Sirkku Laine

SOSIAALISEN MEDIAN MAHDOLLISUUDET MATKAILUALALLA. Helsinki Sirkku Laine SOSIAALISEN MEDIAN MAHDOLLISUUDET MATKAILUALALLA Helsinki 4.11.2010 Sirkku Laine Luvassa... Katsahdus matkailijan näkökulmaan Paljon käytännön esimerkkejä Arviointia, onko sosiaalisesta mediasta oikeasti

Lisätiedot

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A 1 Otteita osallistujalle jaettavasta materiaalista Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A Nimi Päivämäärä TUTUSTUMINEN NAAPURIIN Naapurin kertomat tiedot itsestään TOTUUDEN HETKI o Totuuden

Lisätiedot

suunnattua joukkoviestintää. Tunnistettavan lähettäjän tarkoituksena on yleisön suostuttelu tai yleisöön vaikuttaminen.

suunnattua joukkoviestintää. Tunnistettavan lähettäjän tarkoituksena on yleisön suostuttelu tai yleisöön vaikuttaminen. MAINONTA MED1 MITÄ MAINONTA ON?! Perinteisiä määritelmiä:! Mainonta on maksettua useille vastaanottajille suunnattua joukkoviestintää. Tunnistettavan lähettäjän tarkoituksena on yleisön suostuttelu tai

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook koulutus Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook, mikä se on? Facebook on Internetissä toimiva mainosrahoitteinen yhteisöpalvelu Sivusto tarjoaa käyttäjille mahdollisuuden

Lisätiedot

SOSIAALISEN MEDIAN KÄYTTÖ MYYNNIN TUKENA www.liiketoiminta.info/lumo

SOSIAALISEN MEDIAN KÄYTTÖ MYYNNIN TUKENA www.liiketoiminta.info/lumo SIVU 1 SOSIAALISEN MEDIAN KÄYTTÖ MYYNNIN TUKENA www.liiketoiminta.info/lumo SOSIAALISEN MEDIAN KÄYTTÖ MYYNNIN TUKENA 3. Päivä / Kirsi Mikkola Koulutuspäivän tavoite Osallistuja ymmärtää sosiaalisen median

Lisätiedot

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen Aito HSO ry Hyvä sijoitus osaamiseen Aidossa elämässä tarvitaan oikeaa kumppania Työelämä on iso osa elämäämme. Se kulkee aivan samoin periaattein kuin muukin meitä ympäröivä maailma. Siellä on haasteita,

Lisätiedot

60% 10% 1. MIKSI IHMEESSÄ VERKKOASIAKASPALVELUUN KANNATTAA PANOSTAA? Ole läsnä ja tavoitettavissa. Suomalaisista noin 90 % käyttää nettiä viikoittain.

60% 10% 1. MIKSI IHMEESSÄ VERKKOASIAKASPALVELUUN KANNATTAA PANOSTAA? Ole läsnä ja tavoitettavissa. Suomalaisista noin 90 % käyttää nettiä viikoittain. Tavoita ja vaikuta Oletko koskaan ollut epätietoinen siitä, mitä tuotteita tai palveluita yritys, jonka sivuilla vierailet, oikeasti tarjoaa? Jos olet, niin on todennäköisesti asiakkaasikin. Hän voi olla

Lisätiedot

ADPROFIT 2015. Kansallismuseo

ADPROFIT 2015. Kansallismuseo ADPROFIT 2015 Kansallismuseo Brief Miten saadaan lisää nuoria aikuisia Kansallismuseoon? Tausta Mielikuva Kansallismuseosta on tällä hetkellä pölyttynyt ja anonyymi. Terminä museo viittaa liikaa vain menneisyyteen.

Lisätiedot

Nuoret ja työnantajamielikuva Marja Pylkkänen, Monster Oy marja.pylkkanen@monster.fi, Twitter: @MarjaPylkkanen

Nuoret ja työnantajamielikuva Marja Pylkkänen, Monster Oy marja.pylkkanen@monster.fi, Twitter: @MarjaPylkkanen Nuoret ja työnantajamielikuva Marja Pylkkänen, Monster Oy marja.pylkkanen@monster.fi, Twitter: @MarjaPylkkanen ESITYKSEN AGENDA Osa I: Kenestä oikein puhutaan Osa II: Työpaikkaa etsimässä, mielikuva rakentuu

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Testaajan eettiset periaatteet

Testaajan eettiset periaatteet Testaajan eettiset periaatteet Eettiset periaatteet ovat nousseet esille monien ammattiryhmien toiminnan yhteydessä. Tämä kalvosarja esittelee 2010-luvun testaajan työssä sovellettavia eettisiä periaatteita.

Lisätiedot

Aloittelijasta Internet markkinoinnin sankariksi. Artem Daniliants / LumoLink

Aloittelijasta Internet markkinoinnin sankariksi. Artem Daniliants / LumoLink Aloittelijasta Internet markkinoinnin sankariksi Artem Daniliants / LumoLink CEO at LumoLink Verkkokauppa & Web teknologian asiantuntija 13+ vuotta kokemusta Internet liiketoiminnasta 10+ vuotta kokemusta

Lisätiedot

21.5.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info

21.5.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info 1 Tilaa blogi Tilaa blogi osoitteesta www.videomarkkinointi.info Saat tuotekoulutuksen sekä esittelemme Business Planin, jota halutessasi voit hyödyntää omassa liiketoiminnassasi. Tilaamalla blogin olet

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Sisällöt liikkeelle. Kaisa Mikkola 25.11.2014

Sisällöt liikkeelle. Kaisa Mikkola 25.11.2014 Sisällöt liikkeelle Kaisa Mikkola 25.11.2014 Alma 360 Alma 360 on sisältötoimisto, jossa tehdään tavoitteista totta. Videot ovat oleellinen osa monikanavaista sisällöntuotantoa. Kuukaudessa toteutetaan

Lisätiedot

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä VAIHDA MUKAVAMPAAN. Oikeanlainen koti kaikkiin elämäntilanteisiin Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä Sp-Koti on perustettu juuri sinua ja sinun asuntoasioitasi varten. Meidän arvomaailmamme lähtee

Lisätiedot

Hevospalveluiden tuotteistaminen ja asiakaslähtöinen markkinointi Susanna Lahnamäki

Hevospalveluiden tuotteistaminen ja asiakaslähtöinen markkinointi Susanna Lahnamäki Hevospalveluiden tuotteistaminen ja asiakaslähtöinen markkinointi Susanna Lahnamäki Tällä mennään Tuotteistaminen & asiakaslähtöinen markkinointi Vähän teoriaa, enemmän käytäntöä. http://www.youtube.com/watch?v=uk0zrvzvtb4

Lisätiedot

Suosittelu vaikuttaa keskimäärin 70% ostopäätöksistä.

Suosittelu vaikuttaa keskimäärin 70% ostopäätöksistä. Asiakkuus, asiakasuskollisuus, asiakkuusohjelmat mihin ollaan menossa? Jonna Toikka, Aegis Media SHOPPAAMISEN SOSIAALINEN ULOTTUVUUS JA ERILAISET VAIKUTTAJATYYPIT Mitä tehdä, kun asiakkaan huomio jakaantuu

Lisätiedot

Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä. Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012

Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä. Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012 Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012 Cocomms lyhyesti Vahvuuksiamme ovat yritys-, talous-, terveys- ja lääke-

Lisätiedot

Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen?

Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen? Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen? 1 Olet päättänyt perustaa yrityksen tai olet sen jo perustanut. Kertoaksesi potentiaalisille asiakkaillesi, että olet olemassa,

Lisätiedot

Sosiaalinen media muuttaa maailman. Nyt! Heti! Nopeasti!

Sosiaalinen media muuttaa maailman. Nyt! Heti! Nopeasti! Sosiaalinen media muuttaa maailman Nyt! Heti! Nopeasti! Sara-Maria Forsberg Syyskuu 2014: 2 elokuvaa ja kansainvälinen levytys-sopimus Maaliskuu 2014: Kassaneiti Sosiaalinen Media YouTube Tuotetaan sisältöä

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalista mediaa kannattaa hyödyntää tiedottamisessa ja markkinoinnissa monipuolisesti. Somen avulla tieto tapahtumastanne voi

Lisätiedot

Mistä kannattaa aloittaa?

Mistä kannattaa aloittaa? Olet saanut yritysidean ja päättänyt perustaa yrityksen. Yhtä aikaa muiden perustamistoimenpiteiden kanssa täytyy alkaa miettimään yrityksen markkinointia. Ilman markkinointia yrityksellä ei ole yhtään

Lisätiedot

Tuloksellinen somemarkkinointi. Kristiina Pääkkönen 10.11.2015

Tuloksellinen somemarkkinointi. Kristiina Pääkkönen 10.11.2015 Tuloksellinen somemarkkinointi Kristiina Pääkkönen 10.11.2015 Valmentajaesittely Yhteiskuntatieteiden maisteri, MBA, Johdon ja esimiesten työnohjaaja MIF, Certified Progress Coach ja tiedottaja MTi Kristiina

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä. 8.2.2010 Paasitorni

Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä. 8.2.2010 Paasitorni Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä 8.2.2010 Paasitorni Verkostot sihteerin ja assistentin työssä ammatilliset yhdistykset kollegat muissa yrityksissä henkilökohtaiset kontaktit

Lisätiedot

INNOSTU JA INNOSTA MUKAAN! Salla Saarinen Twitter @salsaari Email salla@radicalsoul.fi Radical Soul

INNOSTU JA INNOSTA MUKAAN! Salla Saarinen Twitter @salsaari Email salla@radicalsoul.fi Radical Soul INNOSTU JA INNOSTA MUKAAN! Salla Saarinen Twitter @salsaari Email salla@radicalsoul.fi Radical Soul 1 Salla Saarinen Radical Soul Oy Osaava ja kokenut järjestöasiantuntija ja mukaansatempaava kouluttaja

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

Mikä ihmeen hakukonemarkkinointi?

Mikä ihmeen hakukonemarkkinointi? Mikä ihmeen hakukonemarkkinointi? Mitä teet ensimmäiseksi, kun etsit tietoa jostain asiasta? Luultavimmin Google- haun, etkä ole ainut: ihmiset ovat siirtyneet yhä enemmän nettiin käyttämään sähköisiä

Lisätiedot

Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja. MASSIVE Helsinki / TrueStory 11.9.2014

Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja. MASSIVE Helsinki / TrueStory 11.9.2014 Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja MASSIVE Helsinki / TrueStory 11.9.2014 Ja kaikki alkoi suunnittelusta... Ennen kilpailutusta mieti tarkkaan, että mihin tarkoitukseen videotuotanto tulee ja mitä

Lisätiedot

Miten lisää arvoa kalalle yhteenveto syksyn 2016 työpajasta

Miten lisää arvoa kalalle yhteenveto syksyn 2016 työpajasta Miten lisää arvoa kalalle yhteenveto syksyn 2016 työpajasta Miten lisää arvoa? Kuinka saada lisää arvoa kalalle ja kalan kasvattajalle? Osallistujat ohjattiin ideoimaan keinoja kalan ja kalankasvattajien

Lisätiedot

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME?

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Mieti ensin kaksi kertaa heitätkö roskat luontoon. Tiesitkö, että yksi veteen heitetty tupakka saastuttaa 7 litraa vettä? Kuolemmeko jätteisiimme? Kännykkä vaihtoon uutta ostattaessa,

Lisätiedot

Kaikki irti Euroopan kestävän kehityksen viikosta (ESDW) sosiaalisessa mediassa

Kaikki irti Euroopan kestävän kehityksen viikosta (ESDW) sosiaalisessa mediassa Sosiaalisen median vyörytykset kestävän kehityksen viikolle 2017 Somella tavoitteen kimppuun: Kaikki irti Euroopan kestävän kehityksen viikosta (ESDW) 30.5.- 5.6.2017 sosiaalisessa mediassa Mikä ESDW?

Lisätiedot

Some, tapahtumat ja kumppanuudet. Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastot

Some, tapahtumat ja kumppanuudet. Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastot Some, tapahtumat ja kumppanuudet Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastot Kohtaaminen verkossa Mikä on sosiaalinen media? Ostopolku inspiraatiopolku Kiinnostavin tarina ja vakuuttavin sisältö johtaa parhaisiin

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

VAIKUTTAJA- MARKKINOINNIN SUDENKUOPAT JA MAHDOLLISUUDET

VAIKUTTAJA- MARKKINOINNIN SUDENKUOPAT JA MAHDOLLISUUDET VAIKUTTAJA- MARKKINOINNIN SUDENKUOPAT JA MAHDOLLISUUDET 20.3.2019 1 Lähiömutsi on ajatuskoostamo ja perheblogi, jossa pohditaan elämää sekä ilmiöitä, kapinoidaan tarvittaessa ja pyritään löytämään arjesta

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Asiakkaita vuoden jokaiselle päivälle - sparraus

Asiakkaita vuoden jokaiselle päivälle - sparraus Asiakkaita vuoden jokaiselle päivälle - sparraus REalitycheck 7 huonoa syytä ja kolme 3 hyvää syytä olla lähtemättä asiakkaakseni. 7 huonoa syytä 1. ei ole varaa Eikä muuten tule välttämättä koskaan olemaankaan.

Lisätiedot

Sähköisen median mahdollisuudet kaupankäynnin tehostamisessa

Sähköisen median mahdollisuudet kaupankäynnin tehostamisessa Sähköisen median mahdollisuudet kaupankäynnin tehostamisessa 7.5 2014 Anu Korkiakangas Myynninmaailma Oy www.myynninmaailma.fi Miksi sähköinen markkinointi? Tukemaan myyntiä Tavoitat oikeat kohderyhmät

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Matkailutoimialan aamu. 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä

Matkailutoimialan aamu. 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä Matkailutoimialan aamu 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä Asiakaskäyttäytyminen internetissä asiakkaan tietotarpeet ja ostopäätökseen vaikuttavat tekijät Internet on noussut vallitsevaksi viestintävälineeksi.

Lisätiedot

NÄYTTEILLEASETTAJAOPAS

NÄYTTEILLEASETTAJAOPAS NÄYTTEILLEASETTAJAOPAS Opas onnistuneeseen osallistumiseen Suunnittele! Toteuta! Seuraa! Arvioi! = Paras ikinä saatu tulos! easyfairs.com easyfairs työkalupakki Tervetuloa näytteilleasettajaksi easyfairs

Lisätiedot

BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ

BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ BRANDS Lisää myyntiä Vahvista BRÄNDIÄ VIESTINTÄ myymälässä MIKSI SE ON TÄRKEÄÄ? Hyödyntämällä näitä tietoja voit lisätä myyntiä melkoisesti Haluatko lisätä myyntiä? Viesti enemmän Haluatko kasvattaa MARKKINAOSUUTTASI?

Lisätiedot

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta Järjestäjän opas Kuvaus Mitä? Tervetuloa meille -viikko on osa Suomalaisen Työn Liiton Suomi 100 -juhlavuoden Made by Finland -kampanjaa. Tavoitteena on innostaa mukaan suomalaiset yritykset ja yhteisöt

Lisätiedot

Instagram #lyhytkoulutus

Instagram #lyhytkoulutus Instagram #lyhytkoulutus @splathan 2014 Aluksi Tämä OK-opintokeskuksen Instagram pikakoulutus materiaali on tehty Kuulu.fi -sivuston materiaalien ja tämän esityksen viimeisestä diasta löytyviä lähteitä

Lisätiedot

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä Märsky 29.10.2012 Heikki Pajunen Novetos Oy Luomme menestystarinoita yhdessä Aamun ajatus By Positiivarit: Maanantai 29.10.2012 AAMUN AJATUS Elämä on 10-prosenttisesti sitä miten elää ja 90-prosenttisesti

Lisätiedot

Viesti kulkee! Aikku Eskelinen, Anne Sorko, Jyväskylän Yliopisto. Kuva:

Viesti kulkee! Aikku Eskelinen, Anne Sorko, Jyväskylän Yliopisto. Kuva: Viesti kulkee! Viestinnällä luodaan vetovoimaa, yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutusta, rekrytoidaan, motivoidaan, palkitaan, markkinoidaan ja hoidetaan yhteisöä sisäisesti. - Anne Sorko, Jyväskylän Yliopisto

Lisätiedot

Sometetaan Sitoumuksesta Pariisin ilmastokokouksen alla! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja

Sometetaan Sitoumuksesta Pariisin ilmastokokouksen alla! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja Sometetaan Sitoumuksesta Pariisin ilmastokokouksen alla! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja 22. 29.11.2015 #Sitoumus2050 #Pariisi2015 Tulossa sitoumuksen tehneiden yhteinen some-kampanja

Lisätiedot

Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja

Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja Uusavuttomuus - uusi ilmiö Jorma Lehtojuuri Wikipedia määrittelee uusavuttomuuden varsinkin nuorten aikuisten

Lisätiedot

MATKAILUPALVELUJEN SÄHKÖINEN MYYNTI JA MARKKINOINTI. Pia Behm, CEO/Owner

MATKAILUPALVELUJEN SÄHKÖINEN MYYNTI JA MARKKINOINTI. Pia Behm, CEO/Owner MATKAILUPALVELUJEN SÄHKÖINEN MYYNTI JA MARKKINOINTI Pia Behm, CEO/Owner Kuka puhuu? - erusway Oy 10/13: Auttaa yrityksiä saamaan lisää asiakkaita Venäjältä - Google Partner - Tärkeimmät asiakkaat matkailun

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI TYÖKALUPAKKI eli sosiaalisen median pikaopas nenäilijälle Nenätapahtuman tueksi. Näiden ohjeiden avulla tempaiset verkostosi mukaan sosiaalisessa mediassa. MISTÄ LIIKKEELLE?

Lisätiedot

Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut.

Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut. Rohkeus Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut. Innostus Olet suhtautunut innokkaasti ja energisesti uusiin

Lisätiedot

Eettinen Johtaminen. To Be or Well Be seminaari 2010 Petteri Lahtela

Eettinen Johtaminen. To Be or Well Be seminaari 2010 Petteri Lahtela Eettinen Johtaminen To Be or Well Be seminaari 2010 Petteri Lahtela ROHKEUS REALISMI TULOS VISIO ETIIKKA Sisältö Eettisyys ja yksilön perustarpeet Ohjaavat periaatteet Eettinen toiminta, tarkoitus ja

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin

Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin Heljä Franssila Kulttuuriyrittäjyysluento: Kuvataiteilijat ja tuottajat kohtaavat. 27.10.2014 Frame vahvistaa suomalaisen nykytaiteen

Lisätiedot

Sosiaalisen median käyttö autokaupassa. Autoalan Keskusliitto ry 3/2012 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi

Sosiaalisen median käyttö autokaupassa. Autoalan Keskusliitto ry 3/2012 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi Sosiaalisen median käyttö autokaupassa Autoalan Keskusliitto ry 3/1 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi Sosiaalinen media suomessa Kaikista suomalaisista yli % on rekisteröitynyt

Lisätiedot

Vallataan varainhankinta. Salla Saarinen 24.2.2014

Vallataan varainhankinta. Salla Saarinen 24.2.2014 Vallataan varainhankinta Salla Saarinen 24.2.2014 1 Salla Saarinen Varainhankinnan Kampanjoinnin Markkinoinnin Sparrausta * Koulutusta * Suunnittelua * Toteutusta Lisää tunnetta ja tulosta järjestökentälle

Lisätiedot

MARKKINOINNIN MUUTTUMINEN SISÄLTÖ- OHJAUTUVAKSI

MARKKINOINNIN MUUTTUMINEN SISÄLTÖ- OHJAUTUVAKSI MARKKINOINNIN MUUTTUMINEN SISÄLTÖ- OHJAUTUVAKSI CASE: SOCIAL HERO & MICROSOFT JAANA VUORI MICROSOFT OY SATU YRJÄNEN SEK LOYAL OY PÄIVÄN SISÄLTÖ 1 2 3 4 5 6 Markkinoinnin ja ostokäyttäytymisen muutos Sisältöohjautuva

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Palveluverkkotyöryhmä. Viestintä

Palveluverkkotyöryhmä. Viestintä + Palveluverkkotyöryhmä Viestintä + Sisältö n Ymmärrämmekö sidosryhmiä? n Ymmärretäänkö meitä? n Mistä sidosryhmät saavat tietoa palveluverkkoasioista ja keneltä? n Mikä voi mennä pieleen jos viestintävastuu

Lisätiedot

Ilmastonmuutos haltuun kampanjan esittely Tiina Rintanen

Ilmastonmuutos haltuun kampanjan esittely Tiina Rintanen Ilmastonmuutos haltuun kampanjan esittely 25.8.2018 Tiina Rintanen TAPIO 26.9.2018 2 Kampanjan tiedot Ajankohta viikko 41 (8.10-14.10.2018) Kampanja käynnistyy ma 8.10 klo 8.30 videon julkaisulla Hastag

Lisätiedot

Sosiaalisen median kampanja kestävän kehityksen viikolle 2018

Sosiaalisen median kampanja kestävän kehityksen viikolle 2018 Sosiaalisen median kampanja kestävän kehityksen viikolle 2018 Kaikki irti Euroopan kestävän kehityksen viikosta (ESDW) 30.5. 5.6.2018 sosiaalisessa mediassa Mikä ESDW? European Sustainable Development

Lisätiedot

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt:

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt: Vinkkejä kirjoittamiseen Kultaiset säännöt: 1. Lue tehtävä huolellisesti. 2. Mieti, mitä kirjoitat (viesti, sähköposti, mielipide, valitus, anomus, hakemus, ilmoitus, tiedotus, luvan anominen, kutsu, kirje).

Lisätiedot

Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla

Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla @MeltwaterFIN Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla Maria Sundström Managing Director Meltwater Group 0 Agenda @MeltwaterFIN MELTWATER I. SOSIAALISEN MEDIAN SEURANTA JA RAPORTOINTI Sosiaalisen

Lisätiedot

Oikotie.fi. Case: Elämäni Talot

Oikotie.fi. Case: Elämäni Talot Oikotie.fi Case: Elämäni Talot Brief Oikotien asuntopalveluun lisää kävijöitä viraalileviämiseen painottuvalla kampanjalla. Tiesimme, että ihminen haluaa Liittää itseensä myönteiseksi koettavia asioita

Lisätiedot