Realismista romantiikkaan

Transkriptio

1 Ilmainen lukunäyte

2 Realismista romantiikkaan 1880-luku ja 1890-luku Suomen asema mahtavan Venäjän kyljessä oli vuosikymmeniä hyvä. Aleksanteri II:n uudistusten joukossa oli myös kieliasetus, joka vahvisti suomen kieltä ja maan kirjallisuutta. Vuonna 1881 terroristit murhasivat kuitenkin liberaalin keisarin eikä mikään ollut Venäjällä ennallaan. Aleksanteri III vietti leppoisia kesiä Langinkosken kalastusmajalla, mutta jo hänen aikanaan Venäjän kiristynyt ilmapiiri levisi Suomeen. Venäläiset katsoivat yhtenäistävänsä valtakuntaa, mutta suomalaiset uskoivat autonomian olevan vaarassa. Helmikuun manifesti herätti vuonna 1899 suunnatonta tyrmistystä. Kuvataiteessa 1880-luku oli realismin kansainvälinen vuosikymmen, jolloin naistaiteilijat esiintyivät lähes tasaveroisina miesten rinnalla. 52

3 vas: Eero Järnefelt Ranskalainen viinikapakka 1887, akvarelli, yksityiskokoelma oik: Pekka Halonen Kanteleensoittaja ja tyttö 1895, öljy, yksityiskokoelma Monet naisista hakeutuivat Ranskaan ja etenkin lauhkeaan Bretagneen, jossa he saattoivat maalata ympäri vuoden ulkona. Muodikkaan ulkoilmamaalauksen ansios ta taideopiskelijat alkoivat niin ikään suosia Pariisia. Lopulta sinne lähti myös Eero Järnefelt, joka oli opiskellut suvun perinteitä jatkaakseen Pietarin taideakatemiassa. Järnefelt väheksyi venäläistä opetusta, mutta venäläisestä realismista hän ei eroon päässyt. Kansallisromantiikan nousu teki ruotsinkielisistä naistaiteilijoista sivullisia ja jätti taidekentän kansanomaisuuttaan korostaville miehille. Kun Suomen tulevaisuus oli uhattuna, taiteesta tuli maanpuolustusta, jonka eturintamassa seisoivat Axel Gallén ja Pekka Halonen. Albert Edelfelt säilyi kuitenkin pariisilaisena. Näkymättömään maailmaan tähyävä symbolismi vaikutti yllättävän voimakkaasti Suomen taiteeseen. Symbolismi toi maalauksiin mytologisia ja kirjallisia aiheita, ehjiä väripintoja ja selkeitä ääriviivoja. Impressionismi ja symbolismi olivat molemmat väyliä, joita pitkin taide kulki kohti modernismia. Suuressa kulttuuritaistelussa Kalevala, jylhä korpi ja vankkumaton kallioperä tarjosivat eräänlaisen salakielen. Erityisesti Gallén yhdisti kalevalaiset runot, symbolismin ihanteet ja poliittiset päämäärät saumattomaksi kokonaisuudeksi. Monet taiteilijat vaelsivat Kalevalan innoittamina Karjalassa aitoa ja puhdasta suomalaisuutta etsimässä. Venäjä koettiin vastustajaksi, mutta identiteettiä rakennettiin yksinomaan itäisistä aineksista. 53

4 30 Gunnar Berndtson Morsiamen laulu 1881, öljy, Ateneumin taidemuseo 54

5 Mut pauhinalla kartanossa juodaan / parin nuoren onneksi ja ilosena, murheisena liehuu / impi huntu-kiireinen / ja morsiusmyrtistä tuoksahtaa ilma, / kun hääjoukko pyörien karkelee taas. Aleksis Kivi MORSIAN JA PEILI Salonkitaiteilijaksi kutsutun Gunnar Berndtsonin ( ) valo kuvamaiset teokset ovat täynnä tarkkoja yksityiskohtia. Aiheet vaihtelevat, mutta usein kyse on katseesta ja katsomisesta. Taiteentuntijoita Louvressa (1879) on maalauksista tyypillisimpiä. Yhtä lailla Pariisiin sijoittuvassa Morsiamen laulussa hääseurue lopettelee ateriaansa pöydässä, jossa hedelmien ja viinipullojen välissä nostaa varttaan myrtti, onnenkasvi. Myrtin kukista on tehty morsiamelle myös valkoinen seppele. Suloinen morsian esittää kiitoslaulua vanhemmilleen, mutta hän katsoo silti ulos kuvasta. Väistämättä syntyy tunne kuin morsiamen edessä olisi peili, kuin koko maalaus olisi peilikuva. Vaikutelmaa vahvistaa etualan vanha mies, joka niistää nenäänsä varmana siitä, ettei kukaan noloa toimitusta havaitse. Mutta kenen kanssa morsian on avioliittoon astunut? Etiketin mukaan morsian istui hääjuhlassa sulhasen oikealla puolella, joten parrakas herra, joka on peittänyt rintansa ruokaliinalla, on siis sulhanen? Jälleen mieleen tulee peilikuva. Maalauksessa näkyy joukko Berndtsonin pariisilaisia ystäviä. Oikeassa laidassa kurkottelee kuvanveistäjä Ville Vallgren ja aivan perimmäisenä istuu taidemaalari Aukusti Uotila. Morsiamena on Antonia Bonjean, La Belle Antonia, joka oli myös Albert Edelfeltin malli ja rakastettu. 55

6 avoin ja suljettu KATSE Fredrik ja Nina Ahlstedtin avioliitto oli pitkään lapseton, joten he saattoivat maalata ja matkustaa yhdessä. Ahlstedtien teokset muistuttavat toisiaan, mutta Ninan tuotannossa on enemmän ranskalaissävyjä kuin hänen aviomiehellään. Suomen epävirallisista taiteilijaryhmistä varhaisimpia oli 1880-luvulla kokoontunut Silli ja peruna, joka sai nimensä Fredrik ( ) ja Nina Ahlstedtin Siltasaaren ateljeessa järjestämistä kutsuista. Helsinkiläisryhmän keskeisiä jäseniä olivat Adolf von Becker, Severin Falkman ja Fanny Churberg. Vaikka Churberg kuului Ahlstedtin lähimpään ystäväpiiriin, Vanha eukko -maalaus tuo mieleen aivan toisen naistaiteilijan, Helene Schjerfbeckin ja tämän tummapukuiset naiset ja tytöt, jotka katsovat vaiteliaina alaspäin. Ahlstedt on jättänyt vanhuksen kuvan tavallaan avoimeksi: onko hän maalta vai kaupungista, kertooko ilme murheesta vai katkeruudesta? 56

7 31 vas: Amélie Lundahl 32 Tytön pää, Bretagne 1882, öljy, Ateneumin taidemuseo oik: Fredrik Ahlstedt Vanha eukko öljy, Serlachiuksen taidemuseo Sosiaalisina luonteina Fredrik ja Nina Ahlstedt hakeutuivat jo varhain Ahvenanmaan Önningebyn taiteilijayhteisöön luvun alussa Ahlstedtit viihtyivät vuorostaan suositulla Korpilahdella ja majailivat Axel Gallénin tavoin Mutasen pappilassa. Keski-Suomi ymmärrettiin eräänlaiseksi vara-karjalaksi, periferiaksi, missä taitelijat saattoivat nähdä välähdyksen menneestä maailmasta. Samat romanttiset virtaukset nostivat esiin Euroopan lounaislaidalla sijaitsevan Bretagnen ja sen vanhanmallisia kansanpukuja ja valkoisia hilkkoja käyttävät naiset. Bretagne veti puoleensa suomalaisia naistaiteilijoita, ja siellä syntyi myös Amélie Lundahlin ( ) Tytön pää, pelkistetty teos, jonka tenho perustuu jyrkkiin kontrasteihin. Kalastajan tyttären iho, hiukset ja kulmat ovat hyvin tummat, mutta maalauksen muut osat peittyvät aineettoman hentoon ruusunpunaan. Nämä bretagnelaiset naiset, jotka koko maailma tuntee Bretonin erinomaisista maalauksista, ovat voimallisia ja mahtavia hahmoja, Finsk Tidskriftin arvostelija kirjoitti vuonna 1883 Lundahlin maalauksista. Ranskalainen talonpoikaismaalari Jules Breton oli Bretagnessa työskentelevien yhteinen ihanne ja miltei pakollinen esikuva. Alhstedtin pariskunnan tavoin myös Lundahl liittyi Önningebyn taiteilijoihin. Toistakymmentä vuotta hän asui kuitenkin Ranskassa ja teki siellä osuvimmat ja onnistuneimmat naisaiheiset maalauksensa. Suomalaisista naistaiteilijoista Bretagneen hakeutuivat Elin Daniel son, Amélie Lundahl, Helene Schjerfbeck, Helena Westermarck ja Maria Wiik. Myös lupaava koloristi, varhain kuollut Aukusti Uotila maalasi 1880-luvun alussa yhdessä Lundahlin kanssa. 57

8 RANSKALAISIA UNELMIA Miten työskentelinkään sinä keväänä! Sekä vauhdikkaasti että riemukkaasti. En ajatellut mitään sääntöjä tai ohjeita, halusin vain maalata niin kuin näin. Helena Westermarck Missä on päivänvarjo, siellä on väistämättä auringonpaistetta. Victor Westerholmin ( ) Nainen ja päivänvarjo vie ajatukset Ranskaan, impressionistien valoon ja väriin ja aivan erityisesti Claude Monet hen. Aiheella on yhteyttä myös Japani-muotiin. Nuori Westerholm lähti turkulaisten avustuksella Düssel dorfin taideakatemiaan, mutta vuonna 1882, kesken opintojen, hän teki matkan Pariisiin ja sai kosketuksen ulkoilmamaalaukseen. Polkua laskeutuva daami on varhainen merkki Westerholmin kiinnostuksesta impressionismiin. 58

9 33 vas: Victor Westerholm 34 Nainen ja päivänvarjo 1882, öljy, yksityiskokoelma oik: Helena Westermarck Valveunia 1882, öljy, Amos Andersonin taidemuseo Kolme vuotta myöhemmin Westerholm hankki ahvenanmaalaisesta Önningebystä huvilan, jonka ympärille syntyi suomalaisten ja ruotsalaisten taiteilijoiden siirtokunta. Lemströmin kanava, kalliot ja jalopuita kasvavat lehdot olivat omiaan ranskalaishenkiseen ulkoilmataiteeseen. Ranskan matkoilla oli suuri merkitys myös Helena Westermarckille ( ), mutta impressionistien sijasta häntä kiinnostivat realistit ja erityisesti Gustave Courbet. Yleiseen tietoisuuteen Westermarck tuli maalauksellaan Valveunia, jossa luonnosmaisuus tarkoitti irtiottoa akateemisista perinteistä. Westermarckin perheen palvelijatar istuu maalauksessa työpaikallaan keittiössä. Kaapin nurkalla odottaa kukkakaali, mutta tytön ajatukset ovat pysähtyneet kesken linnun kynimisen. Valveunia-nimi tuntuisi viittaavan lemmenhaaveisiin, mutta tyttö näyttää yllättävän surumieliseltä. Monipuolisesti lahjakas Westermarck olisi epäilemättä suuntautunut yliopistomaailmaan, sillä hänen isänsä oli kansleri ja Edvard-veljestä tuli kansainvälisesti tunnettu sosiaaliantropologi, mutta naiselta tie oli tukossa. Maalaustaidetta ei ollut kuitenkaan ympäröity muureilla tarkoituksena estää tyttölapsia astumasta sinne, kuten Westermarck totesi. Sosiaalinen omatunto pakotti taiteilijan kuvaamaan yhteiskunnan marginaaliryhmiä, palvelijattaria ja lapsia, mutta tuberkuloosi teki hänestä itsestäänkin sivullisen luvun jälkeen Westermarck siirtyi fyysisesti helpompaan kirjoittamiseen. Japanismilla tarkoitetaan Euroopassa 1860-luvulla virinnyttä itämaista suuntausta. Japanilaisten puupiirrosten täysin uudenlaisia aiheita ja rohkeita sommitteluratkaisuja sovellettiin halukkaasti myös suomalaisiin maalauksiin. 59

10 VÄSYMYSTÄ JA ALAKULOA Hanna Frosterus-Segerstålen poika Lennart Segerstråle menestyi monumentaalimaalarina ja tytär Solveig von Schoultz runoilijana. Tyttären aviomies oli säveltäjä Erik Bergman. Frosterusten pohjalaisesta pappissuvusta on noussut Suomen kulttuurielämään useita vaikuttajia. Maan tuotteliain alttaritaulumaalari Alexandra Frosterus-Såltin, arkkitehti Sigurd Frosterus ja kirjailija Teuvo Pakkala olivat kaikki suvun jäseniä. Hanna Frosterus-Segerstråle ( ) kuului niihin harvoihin naisiin, jotka kykenivät yhdistämään perheen ja taiteilijan ammatin. Toisaalta Frosterus-Segerstrålekin oli sukupuolensa vanki. Lempeäluonteisena hän alistui näkemykseen, jonka mukaan naistaiteilijoiden tuli keskittyä viattomiin lapsiaiheisiin. 60

11 35 vas: Hanna Frosterus-Segerstråle 36 Pieni häävieras 1887, öljy, Reitzin säätiö oik: Maria Wiik St. Ivesin tyttö 1889, öljy, yksityiskokoelma Dukaattikilpailussa palkittu Pieni häävieras muistuttaa Albert Edelfeltin lapsikuvia, mutta Frosterus-Segerstrålen tulkinta on pehmeämpi ja intiimimpi. Tyttö tulee niin lähelle katsojaa, että hänen unisen hengityksensä voi miltei kuulla. Helene Schjerfbeck katkeroitui syvästi, kun häntä ei hyväksytty Pariisin vuoden 1900 maailmannäyttelyyn, mutta Frosterus-Segerstråle oli mukana ja sai osallistumisestaan kunniamaininnan. Pariisi oli Frosterus-Segerstrålelle tuttu kaupunki, sillä hän oli opiskellut siellä ihaillun Pierre Puvis de Chavannesin johdolla. Miehinen kansallisromantiikka koitui erityisen kohtalokkaaksi Schjerfbeckille ja hänen ystävälleen Maria Wiikille ( ). Molemmat vaipuivat 1890-luvulla unohdukseen, josta taidekauppias Gösta Stenman heidät lopulta pelasti. Cornwallissa, St. Ivesin satamakaupungissa Schjerbeck ja Wiik pääsivät hienoihin tuloksiin. Schjerfbeckin Toipilas valmistui vuonna 1888 ja seuraavana vuonna valmistui Wiikin St. Ivesin tyttö. Molempien aiheena on alakuloinen lapsi, mutta Wiikin kädenjälki vaikuttaa modernimmalta. Wiik ei ole keskittynyt detaljeihin, vaan hän on kuvannut tytön puvun laajana tummana väripintana, jonka tehokkaana vastakohtana ovat rusottavat kasvot ja kädet. Ylisuuri tuoli tuntuu heijastavan tytön epävarmuutta elämän edessä. Maalauksen pelkistetty sisältö ja rohkea sommittelu osoittavat, että Wiik oli jo loitonnut realismista ja astunut hyvän harppauksen kohti symbolismia. Luulen, että viihtyisit täällä ja pitäisit lapsimalleista ja vanhuksista, täytettyään 17 heistä kaikista tulee ikäviä ja sovinnaisia, en ole koskaan nähnyt niin yksitoikkoisia ilmeitä kuin nuorilla tytöillä täällä. Helene Schjerfbeck St. Ivesista lähetetyssä kirjeessä Maria Wiikille 61

12 62

13 37 Albert Edelfelt Kaukolan harju , öljy, Ateneumin taidemuseo VESI VÄLKEHTII HOPEAA Nuorena aviomiehenä Albert Edelfelt ( ) vietti kesän 1889 Tammelassa, Saaren kartanossa, jonka omistivat de la Chapellet, hänen vaimonsa vanhemmat. Kartano sijaitsi nimensä mukaisesti saaressa, samalla Pyhäjärven ja Kuivajärven välisellä alueella kuin Kaukolan harju. Komeita näköaloja kaipaavat säätyläiset kipusivat Kaukolan harjulle, josta tuli myös Edelfeltin pariskunnan suosikkikohde. Jo edellisenä vuonna Edelfelt oli tehnyt harjulta Hämäläisen syysmaiseman. Uudessa maalauksessa Edelfelt halusi tavoittaa ohi kiitävän hetken tunnelmat ja pysäyttää tuokioksi maiseman valoleikin, kuten impressionistit olivat opettaneet. Vaikutelma kestää kaiken kaikkiaan neljännestunnin, silloin vesi välkehtii hopean, rubiinin, topaasin ja onyksin värisenä, vaihtaen alituiseen sekä muotoaan että väriään. Ja yrittäessään kuvata näitä metsäisiä saaria, jotka kaikki ovat tummansinisen-mustia, niin että niiden väliin tulee ilmaa ja vettä siten, että se näyttää tasaiselta ja sen etäisyys näköpiirin rajaan monen virstan pituiselta, saa hiuksensa harmaiksi, Edelfelt kirjoitti äidilleen. Pariisissa Edelfelt viimeisteli Kaukolan harjun etualan ennen kuin jätti maalauksen salongin kanssa kilpailevalle näyttelyfoorumille, jota kutsuttiin nimellä La Societé Nationale des Beaux-Arts. Tyytyväinen Edelfelt ei Kaukolan harjulle rakennettiin vuonna 1926 näkötorni ja kuusi vuotta myöhemmin perustettiin Saaren kansanpuisto, mutta Punkaharjun kaltaista turistikohdetta seudusta ei tullut. Taiteilijoitakaan harju ei ole liiemmin kiinnostanut, joskin kartanoita paljon kierrellyt Magnus von Wright kuvasi jo vuonna 1846 Kaukolan maisemaa. 63