LÄHETYKSEN KESÄPÄIVÄT KERAVALLA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LÄHETYKSEN KESÄPÄIVÄT 13. 15.6.2014 KERAVALLA"

Transkriptio

1 LÄHETYKSEN KESÄPÄIVÄT Keravalla

2 Tervetuloa Lähetyksen kesäpäiville! Kesäpäivät ovat 40-vuotiaan Kylväjän juhlavuoden päätapahtuma. Merkkivuotta olemme viettäneet etupäässä matkoilla, työn merkeissä. Nyt kokoonnumme Keravalle juhlimaan! Lähetysjärjestössä, kuten seurakunnassa, ollaan aina sukupolven päässä sukupuuttoon kuolemisesta. Tätä juhlavuotta olemme valmistelleet erityisesti lapset ja nuoret mielessämme. Kesäpäivillä odotan, uusien lähetystyöntekijöiden siunaamisen ohella, erityisesti Jukka Salmisen säveltämää Menox maailmalle -varhaisnuorten lähetysmusikaalia. Toivon sille pitkää ikää seurakuntien lähetyskasvatuksen tukena. Neljännes ihmiskunnasta ei edelleenkään tiedä Jeesuksen sovitustyöstä tuon taivaallista. Olemme etuoikeutettuja ja tehtävään kutsuttuja. Kiitokset Keravan seurakunnalle mahdollisuudesta olla yhdessä liikkeellä evankeliumin asialla. Lämpimästi tervetuloa pohtimaan lähetyksen haasteita, tapaamaan tuttuja ja tuntemattomia ja virkistymään Vapahtajan seurassa. Pekka Mäkipää, lähetysjohtaja Tuo tullessas, vie mennessäs Jeesuksen sanat Menkää kaikkeen maailmaan ja tehkää kaikista kansoista minun opetuslapsiani on tehtävä kristityille. Lähetystehtävä on annettu jokaiselle kristitylle. Nykyaikainen lähetys on monipuolista sanoin ja teoin. Tarvitaan myös paljon rukousta. Sanat koskettavat, kun viesti välitetään ihmisten tasolle ja kun löytyy kosketuspinta ihmisten elämän arkeen. Tänä päivänä meillä on yhteinen haaste uusien toiminnan muotoja löytämisessä ja nuoremman sukupolven kannustamisessa oman osallistumisensa muotojen löytämiseen. Lähetyksen kesäpäivät Keravalla on rakennettu alusta lähtien yhdessä. Jokainen tapahtuman järjestelyihin osallistunut seurakunnan ja Kylväjän työntekijä ja vapaaehtoinen on tuonut omia lahjojansa tapahtuman valmisteluihin. Toivomme, että jokainen päiville tulija saisi kokea tuovansa taivaallista tullessansa ja vievänsä taivaallista mennessänsä, tuliaisena ja tulevaisuuden yhteisen työn rakennusaineena. Rukoilemme, että tämä tapahtuma toisi taivaallista Keravalle ja lisäisi Kristuksen maailmanlaajan kirkon tuntemusta. Tervetuloa Keravalle! Susanna Hellén-Valjakka, lähetyspappi Virpi Paulanto, kansainvälisen työn sihteeri LÄHETYKSEN KESÄPÄIVÄT KERAVALLA Tilaisuudet Sompion koululla (Keravan yhteiskoululla) Aleksis Kiven tie 18, ellei toisin mainita. Tilaisuudet, joiden kohdalla on -merkki, nettiradioidaan. Linkki nettiradioon löytyy sivulta Tilaisuuksissa, joiden kohdalla on -merkki, kerätään kolehti. Perjantai Tulokahvit 14 Tuon sanomaa taivaallista, päivien avaus, Anja Hänninen, Tapio Tähtinen ja Jarmo Mäki-Mikola. 15 Taivaallinen juttu Jeesus kuoli puolestamme, raamattuopetus, Ritva Olkkola-Pääkkönen. Musiikkia Martti Holopainen. 16 Lähetystyön kuulumisia, messiaanisen seurakunnan pastori Boris Tsuprov Pietarista, Arja Halttunen. Musiikkia Martti Holopainen. 17 Päivällinen Puhujavieraita 18 Menox maailmalle Jukka Salmisen lähetysmusikaali, musiikin sovitus MGtH, lapsikuoro Revontulet johtajanaan Eija Repo, SRO:n Musalinjan laulajat, Jukka Salminen, videotyö Tiina Madisson, juonto Anne Gröhn. 19 Grilli-ilta koulun pihalla, Juha Lemettinen 20 Iltamessu Keravan kirkossa (Papintie 2), saarna Janne Sironen, liturgi Susanna Hellén-Valjakka, kanttori Eija Repo. Wanhassa Pappilassa (Hakalantie 1), musiikki: MGtH ja Suomen Raamattuopiston Musalinjan bändi, spottipuheenvuoroja maailmalta. Puhujavieraina Lähetyksen kesäpäivillä ovat Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoma, messiaanisen seurakunnan pastori Boris Tsuprov Pietarista, Länsi-Japanin evankelis-luterilaisen kirkon presidentti Hideki Matsumura ja Arhangain Hairiin medee -seurakunnan paimen Idersaihan Sereeter Mongoliasta. Keravan seurakunnan lähetyksen vapaaehtoiset ovat antaneet oman panoksensa Lähetyksen kesäpäivien valmisteluihin. He tekivät lähetyksen kesäpäiville kangaskassit ajatuksella, että niissä on helppo tuoda taivaallista tullessaan, eli kantaa tuliaiset naapurille ja ystävälle, ja kolehtihaavit ajatuksella, että niissä voidaan viedä maallista, eli kerätä kolehti lähetystyön hyväksi. Vasemmalla Seija Kivistö, keskellä Siiri Riikonen ja oikealla Anneli Toljonen. 2 3

3 Tilaisuudet Sompion koululla (Keravan yhteiskoululla) Aleksis Kiven tie 18, ellei toisin mainita. Tilaisuudet, joiden kohdalla on -merkki, nettiradioidaan. Linkki nettiradioon löytyy sivulta Tilaisuuksissa, joiden kohdalla on -merkki, kerätään kolehti. Lauantai Aamurukous ja lähetystyön kuulumisia, Aitat. 9 Taivaallinen lahja Jumala antaa synnit anteeksi, raamattuopetus, Jukka Norvanto Kanavat Kuinka tavoittaisin sinut, tavoittamaton 1) kun näen sull on nälkä, sull on jano, kehitysyhteistyö Kylväjässä, Rowan Clusker 2) antamalla koko elämäni, vainottuna ja syrjittynä, Leena Kaartinen, Jukka Norvanto 3) vaikka muureja välillämme on, kristityn ja muslimin kohtaaminen, englanninkielinen kanava / How could I reach you, the unreached even though there are barriers between us: A Christian meeting a Muslim, Richard Croft 4) ihmiskaupan uhreja auttamalla, Milla Vainonen, Hans Rönnlund 5) evankeliumilla Japanissa, Länsi-Japanin ev.-lut. kirkon presidentti Hideki Matsumura, Tapio Pokka 6) ilosanomalla internetissä Itä-Aasiassa, lähettipariskunta Itä-Aasiasta 7) jurttien Mongoliassa, Arhangain Hairiin medee -seurakunnan paimen Idersaihan Sereeter Mongoliasta, Kalevi Marin, Pentti Marttila 8) ihmisvilinässä Bangladeshissa, Aili-Maria Manninen, Linnapuomit 9) seniorilähettinä Etu-Aasiassa, Fiskaalit 10) vaikka et valita, et ääneen sano, terveydenhoitotyössä Itä-Afrikassa, Helena Mustakallio 11) tukemalla juutalaistyötä Pietarissa, Boris Tsuprov Pietarista, Arja Halttunen 12) Jerusalemissa ja Pyhällä maalla, Sanna Erelä (vain aamupäivällä) 13) teltantekijänä, omassa ammatissa lähetyskentällä, Satu 14) yhteisessä työssä Viron kirkon kanssa, keskustellaan lähetysyhteistyöstä ystävyysseurakuntatoiminnassa, Susanna Hellén-Valjakka, Viron ev. lut. kirkon Kõpun seurakunnan kirkkoherra Hedi Vilumaa, tilaisuus on Katupappilassa, Kauppakaari 11 (vain aamupäivällä) Raamattukanava 15) Tuhatvuotinen valtakunta lähetyksen kultakausi, Raimo Mäkelä Nuorten ja nuorten aikuisten kanavat 16) Pala taivasta nuorille, nuorten kanava, Petri Repo (vain aamupäivällä) 17) Nuoret aikuiset yhdessä ideoimaan, Hanna Lindberg, Iivi Gröhn, Niko Seppä (vain aamupäivällä) Lounas Lähetyslapsi ja levoton mieli Helena Herlevin muistoseminaari (sisältää kahvitauon), Marianne Babashkina, Raija Hämynen, eri elämäntilanteessa olevia aikuistuneita lähetyslapsia ja Sinä. 13 Taivaallista musiikkia, ulkoilmatapahtuma Aurinkomäellä, Suomen Raamattuopiston musalinjan folk-yhtye, Aatu Gröhn. 13 Vien sanomaa taivaallista, tilaisuus seurakuntien edustajille ja luottamushenkilöille, Hanna Lindberg, Pekka Mäkipää, Virpi Paulanto, Janne Sironen, Taneli Skyttä. Kokoontumispaikkana on seurakuntakeskuksen iso sali, Papintie Kanavat uudelleen (ks. ohjelmat edellä) Päiväkahvi 14 OPKOn seniorien tapaaminen, Liisa Kingma, Marjatta Kyyhkynen. 14 Bangladesh-kummien tapaaminen, Annukka Isokoski 15 Menox maailmalle Jukka Salmisen lähetysmusikaali, musiikin sovitus MGtH, lapsikuoro Revontulet johtajanaan Eija Repo, SRO:n Musalinjan laulajat, Jukka Salminen, videotyö Tiina Madisson, juonto Anne Gröhn Päivällinen 17 Paimenten vuosi dokumenttielokuva paimentolaisista Kaukasian-työstä kiinnostuneille aikuisille, Elsa Kaukasiasta. 18 Taivaan ja maan välillä, koko perheen lähetysjuhla ja kentälle palaavien matkaansiunaaminen, Länsi-Japanin ev.-lut. kirkon presidentti Hideki Matsumura, Pentti Marttila, Raimo Mäkelä, Pekka Mäkipää. 19 Grilli-ilta koulun pihalla, Juha Lemettinen Virsien ja Viisikielisten yhteislauluilta Keravan kirkossa, Papintie 2. Marjaana Kotilainen, Petri Javanainen. Illan päätteeksi esirukouspalvelu ja mahdollisuus öljyllä voiteluun. Wanhassa Pappilassa (Hakalantie 1). Musiikki: Pastorit ja Suomen Raamattuopiston musalinjan bändi, spottipuheenvuoro: PK international -porukka, Elisa Kaukasiasta. Sunnuntai Aamurukous ja lähetystyön kuulumisia. Marija ja Niko Ijäs, PK international -porukka. 10 Taivaallinen matka kristityn elämän arki ja juhla, raamattuopetus, Arhangain Hairiin medee -seurakunnan paimen Idersaihan Sereeter Mongoliasta; musiikkia Teresa Marttila. Liity lähettäjärenkaaseen! Soita (09) VAUVANHOITOHUONE salin läheisyydessä 11 Lounas Messu ja lähetystyöntekijöiksi siunaaminen, liturgi ja saarna piispa Tapio Luoma, Susanna Hellén-Valjakka, Pekka Mäkipää, Taneli Skyttä; musiikkivastuussa Mikko Nikula ja MGtH-yhtye sekä vaskikvintetti. Lähtökahvit messun jälkeen. LAURA LOUKOLA 4 5

4 KOULULAISET NUORET Koululaisten ohjelma on Sompion koululla, ellei toisin mainita. Tilaisuudet Sompion koululla, ellei toisin mainita. Perjantai Tulokahvit 14 Tuon sanomaa Taivaallista, päivien avaus. 15 Taivaallinen juttu Jeesus kuoli puolestamme, raamattuopetus. 16 Kuulumisia Kylväjän työalueilta. 17 Päivällinen Lauantai Menox maailmalle Jukka Salmisen lähetysmusikaali. 20 Iltamessu Keravan kirkossa 21 GospelCafe Aurinkomäellä, sateen sattuessa Wanhassa Pappilassa Musiikki: MGtH ja Suomen Raamattuopiston Musalinjan bändi. Spottipuheenvuoroja maailmalta Perjantai Tulomehut Rastit valintasi mukaan: Taivasalla; toimintarasti ulkona Rastilla ulkoillaan kiipeillen, hyppien, pelaten. Taivastellaan; puuharasti sisällä Rastilla erilaista puuhaa ja askartelua. Lähetysrasti; Pelejä ja oikeita juttuja maailman joka kolkalta (mukaan voi tulla milloin vain). 17 Päivällinen 18 Menox maailmalle Jukka Salmisen lähetysmusikaali 20 Iltamessu Keravan kirkossa Loppuilta myös iltavirkuille koululaisille Avoimet ovet Wanhassa Pappilassa, nuorten ohjelmaa 21 Gospel Cafe Aurinkomäellä, sateen sattuessa Wanhassa Pappilassa Musiikki: MGtH ja Suomen Raamattuopiston Musalinjan bändi. Spottipuheenvuoroja maailmalta 8.30 Aamurukous ja kuulumisia työalueelta 9 Taivaallinen lahja Jumala antaa synnit anteeksi, raamattuopetus Kuinka tavoittaisin sinut, tavoittamaton (Kanavat) Nuorten kanavat aamupäivällä: 4) Kuinka tavoittaisin sinut, tavoittamaton ihmiskaupan uhreja auttamalla, Milla Vainonen, Hans Rönnlund. 16) Pala taivasta nuorille, nuorten kanava, Petri Repo (vain aamupäivällä) 17) Nuoret aikuiset yhdessä ideoimaan, Hanna Lindberg, Iivi Gröhn, Niko Seppä (vain aamupäivällä) Lounasta tarjolla Kävelykadulla tapahtuu Taivaallista musiikkia, ulkoilmatapahtuma Sunnuntai Aamurukous ja kuulumisia työalueilta. 10 Taivaallinen matka kristityn elämän arki ja juhla, raamattuopetus. 11 Lounas Aurinkomäellä, Suomen Raamattuopiston musalinjan folk-yhtye Päiväkahvi Sompion koulun aulatilassa 15 Menox maailmalle Jukka Salmisen lähetysmusikaali Päivällinen 18 Taivaan ja maan välillä, koko perheen lähetysjuhla ja kentälle palaavien matkaansiunaaminen Viisikielinen ja Virsiä. Lähetysaiheinen yhteislauluilta Keravan kirkossa Wanhassa Pappilassa Musiikki: Pastorit ja Suomen Raamattuopiston musalinjan bändi. Spottipuheenvuoro: PK international -porukka, Elisa Kaukasiasta Messu ja uusien lähettien tehtävään siunaaminen. Lähtökahvit, Sompion koulun ruokala ja aula Lauantai Raamattuopetus; Taivas varjele, mitä sieltä tulee! Rastit valintasi mukaan: Taivasalla; toimintarasti ulkona Taivastellaan; puuharasti sisällä Maa, Meri, Taivas; rastilla erilaisia ulkopelejä (ei voi tulla kesken) lähdöt klo 9.30, 10.00, Paavalin taivaalliset seikkailut; rastirata (ei voi tulla kesken) lähdöt klo 9.30, 10.00, Lähetysrasti (ei voi tulla kesken) lähdöt klo 9.30, 10.00, Lounasta tarjolla Rastit valintasi mukaan: Taivasalla; toimintarasti ulkona (mukaan voi tulla milloin vain) Sunnuntai Taivastellaan; puuharasti sisällä Maa, Meri, Taivas; rastilla erilaisia ulkopelejä (ei voi tulla kesken) lähdöt klo 13.00, 13.30, Taivasta maan päällä; kirkkoseikkailu (vain yksi lähtö, ei voi tulla kesken) lähtö klo Menox maailmalle Jukka Salmisen lähetysmusikaali Päivällinen 18 Taivaan ja maan välillä. Koko perheen lähetysjuhla ja kentälle palaavien siunaaminen. Juhlan aikaina on salin reunoilla puuhapisteitä koululaisille. Wanhassa Pappilassa (myös iltavirkuille koululaisille) Musiikki: Pastorit ja Suomen Raamattuopiston musalinjan bändi. Spottipuheenvuoro: PK international -porukka, Elisa Kaukasiasta. Osallistutaan aikuisten ohjelmaan. Sunnuntain messun aikana on salin reunoilla puuhapisteitä koululaisille. 6 7

5 MUKSULA Muksulasta vastaa johtava lapsityönohjaaja Eija Pääkkönen. Muksula on avoinna 3 6-vuotiaille: perjantaina klo 14 17, lauantaina klo ja sunnuntaina klo 9 10 Vanhemmat huolehtivat itse lapsensa ruokailusta ja heidän hakemisestaan heti ohjelman päätyttyä. Muksulassa leikitään muovaillaan ja piirretään lauletaan kuunnellaan satuja ja tarinoita levähdetään tavataan lähettejä Sunnuntain messun yhteydessä pidetään lapsille saarnan aikana lasten oma saarnatuokio. Lauantain lähetysjuhlan ja sunnuntain messun aikana on salin reunoilla puuhapisteitä Muksulan väelle ja koululaisille. Menox maailmalle Jukka Salmisen uusi lähetysmusikaali Esitykset Sompion koululla pe kello 18 la kello 15 Vapaa pääsy Kylväjä lahjoittaa 40-vuotisjuhlansa kunniaksi seurakuntien käyttöön Menox maailmalle -musikaalin nuotit ja videomateriaalin. Ks. tarkemmin kylvaja.fi > seurakunnille Kylväjän 40-vuotisjuhlakirja Kalastaja kuivalla maalla Kalastaja kuivalla maalla Kalastaja kuivalla maalla 52 tosikertomusta Kirjassa on vuoden jokaiselle viikolle katkelma Luukkaan evankeliumia ja sen selitys. 240 s. Nyt erikoishintaan 25 (29 ) Osta kirjamyyntipisteestä Sompion koululla tai tilaa verkkokaupasta OHJELMAVASTUUSSA Bangladeshin-lähetti Antti Linnapuomi Bangladeshin-lähetti Päivi Linnapuomi Terapeutti Marianne Babashkina Kehitysyhteistyökoordinaattori Rowan Clusker Islam-kouluttaja Richard Croft Israelin-lähetti Sanna Erelä Kotiseutulähetti Iivi Gröhn Aluekoordinaattori ja työaluevastaava Aatu Gröhn Julistustyöntekijä Anne Gröhn Kotiseutulähetti Iivi Gröhn Itä-Siperian-lähetti Arja Halttunen Lähetyspappi Susanna Hellén-Valjakka Kirkon lähetystyön keskuksen kansainvälisen työn koordinaattori Vesa Häkkinen Lähettikuraattori Raija Hämynen Kirkkoherra emerita Anja Hänninen Mongolian-lähetti Marija Ijäs Mongolian-lähetti Niko Ijäs Bangladeshin-lähetti Annukka Isokoski Kanttori Petri Javanainen Keski-Aasian-lähetti Leena Kaartinen Keski-Aasian-lähetti Liisa Kingma Aluekoordinaattori Marjaana Kotilainen Keski-Aasian-lähetti Marjatta Kyyhkynen Toimitusjohtaja Juha Lemettinen Kotimaantyön johtaja Hanna Lindberg Bangladeshin-lähetti Aili-Maria Manninen Rakennusmestari Kalevi Marin Koulutuspäällikkö ja työaluevastaava Pentti Marttila Itä-Afrikan-lähetti Helena Mustakallio Rovasti, TT Raimo Mäkelä Aluekoordinaattori Jarmo Mäki-Mikola Lähetysjohtaja Pekka Mäkipää Yhteislaulut Lähetysteologi Jukka Norvanto Itä-Afrikan-lähetti Ritva Olkkola-Pääkkönen Kansainvälisen työn sihteeri Virpi Paulanto Aluekoordinaattori ja työaluevastaava Tapio Pokka Lapsityönohjaaja Eija Pääkkönen Nuorisotyönohjaaja Petri Repo Työaluevastaava Hans Rönnlund Kotiseutulähetti Niko Seppä Aluekoordinaattori Janne Sironen Työalajohtaja Taneli Skyttä TM, tutkijakoulutettava Marjaana Toiviainen Palvelualuejohtaja, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Tapio Tähtinen Opiskelija Milla Vainonen Viron evankelisluterilaisen kirkon Kõpun seurakunnan kirkkoherra Hedi Vilumaa Muita kotimaassa olevia Kylväjän lähetystyöntekijöitä. Musiikissa muun muassa Martti Holopainen, Teresa Marttila, Mikko Nikula, Eija Repo, Jukka Salminen, MGtH-yhtye, rap-yhtye Pastorit, lapsikuoro Revontulet sekä Suomen Raamattuopiston musiikkilinjan bändi ja folk-yhtye. Kesäpäivillä lauletaan pääasiassa Viisikielisestä. Laulukirjaa on lainattavissa ja ostettavissa tapahtumasta. Jos sinulla on oma Viisikielinen, ota se mukaan. Mikko Nikula. 8 9

6 Juhlapaikka: Sompion koulu (Keravan yhteiskoulu), Aleksis Kiven tie 18, Kerava Juhlakanslia: päivien aikana Sompion koulun ala-aulassa puh Lähetysnäyttely, kristillisen kirjallisuuden ja lähetysmateriaalin myynti: Sompion koululla Mongolialainen jurtta ja banglamaja Sompion koulun pihalla Ruokailu ja lähetyskahvio: Sompion koululla Ensiapu: ensiavun tavoittaa numerosta Sompion koulu (Keravan yhteiskoulu, Aleksis Kiven tie 18) 2 Kirkko (Papintie 2) 3 Seurakuntakeskus (Papintie 6) 4 Wanha Pappila (Hakalantie 1) 5 Aurinkomäki 6 Katupappila (Kauppakaari 11) 7 Keravan juna- ja linja-autoasema Keravan asema - Sompion koulu 800 m Sompion koulu - Keravan kirkko 1 km Sompion koulu - Katupappila 350 m Lähin parkkipaikka Sompion koulun kentällä

7 Yhteystietoja Päivien aikana juhlakanslia Päivien johtaja Jarmo Mäki-Mikola Kotimaantyön johtaja Hanna Lindberg Lehdistöyhteydet Kirsi Myllyniemi Lasten- ja nuortenohjelmavastaava Outi Paukkunen vuotta #TuonTaivaallista Ev.-lut. Lähetysyhdistys kesapaivat.blogspot.fi Keravan seurakunta LAURA LOUKOLA 12

Tie yhteyteen. Lähetyksen kesäpäivät VIHTI 12.-14.6.2009. Vihdin seurakunta & Ev.-lut. Lähetysyhdistys KYLVÄJÄ. uli Kukkonen

Tie yhteyteen. Lähetyksen kesäpäivät VIHTI 12.-14.6.2009. Vihdin seurakunta & Ev.-lut. Lähetysyhdistys KYLVÄJÄ. uli Kukkonen Tie yhteyteen Lähetyksen kesäpäivät VIHTI 12.-14.6.2009 uli Kukkonen Vihdin seurakunta & Ev.-lut. Lähetysyhdistys KYLVÄJÄ Tie yh Tervetuloa Vihtiin - lähetyksen seurakuntaan Vihdin seurakunta on poikkeuksellinen

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2011 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2011 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2011 1(6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 16.00 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet Gärdström Keijo pj., poistuneena 42 :n käsittelyn

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Opettamassa: Jukka Jämsen TM, Pastori, Lapuan Hiippakuntasihteeri ja Anu Vuola TM, raamattutyön koordinaattori, Raamatunlukijain Liitto ry.

Opettamassa: Jukka Jämsen TM, Pastori, Lapuan Hiippakuntasihteeri ja Anu Vuola TM, raamattutyön koordinaattori, Raamatunlukijain Liitto ry. Opettamassa: Musiikissa : Muita : Ruokailu: Sielunhoito: Rukouspalvelu: Kirjanmyynti: Arpajaiset: Jukka Jämsen TM, Pastori, Lapuan Hiippakuntasihteeri ja Anu Vuola TM, raamattutyön koordinaattori, Raamatunlukijain

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/2015 67 KIRKKONEUVOSTO 27.11.2015. Perjantaina 27.11.2015 klo 15-19.25 (alkaen puurolla Mariassa)

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/2015 67 KIRKKONEUVOSTO 27.11.2015. Perjantaina 27.11.2015 klo 15-19.25 (alkaen puurolla Mariassa) YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/2015 67 Aika Perjantaina 27.11.2015 klo 15-19.25 (alkaen puurolla Mariassa) Paikka Läsnä Kirkko ja Maria Timo Määttä, puheenjohtaja Juhani Alaranta, poissa tilalla

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2/2012 13.3.2012 --------------------------------------------------------------------------------------------------------------

PÖYTÄKIRJA 2/2012 13.3.2012 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 2/2012 13.3.2012 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- SIVU 15 ILMOITUSASIAT 2 16 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Reformaatio 500 v ja Suomi100-tapahtumat. Seinäjoen seurakunnassa

Reformaatio 500 v ja Suomi100-tapahtumat. Seinäjoen seurakunnassa Reformaatio 500 v ja Suomi100-tapahtumat Seinäjoen seurakunnassa Vuonna 2017 Suomi täyttää 100 vuotta ja reformaatio juhlii merkkivuottaan, sillä Martti Luther julkaisi 95 teesiään 31.10.1517. Vuonna 2017

Lisätiedot

Sisällys klo 17:30- Seurakuntaneuvoston kokous 4/ ILMOITUSASIAT 4 2. KIRKKOHERRAN PÄÄTÖKSET 5

Sisällys klo 17:30- Seurakuntaneuvoston kokous 4/ ILMOITUSASIAT 4 2. KIRKKOHERRAN PÄÄTÖKSET 5 SISÄLLYSLUETTELO Olarin seurakuntaneuvosto 5.6.2018 klo 17:30- Seurakuntaneuvoston kokous 4/2018 Sisällys 1. ILMOITUSASIAT 4 2. KIRKKOHERRAN PÄÄTÖKSET 5 3. OLARIN SEURAKUNNAN VUOSIEN 2019 2021 TOIMINTA-

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Kirkkoneuvosto 16.2.2016. Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja Lehtonen Riitta jäsen

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Kirkkoneuvosto 16.2.2016. Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja Lehtonen Riitta jäsen JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Aika 16.2.2016 klo 17.45 18.15 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Ahvenjärvi Seppo jäsen Elo Joonas jäsen Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12 Kuukausitiedote huhtikuu 2013 Turuntie 12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Reformaatio 500 v ja Suomi100-tapahtumat. Seinäjoen seurakunnassa

Reformaatio 500 v ja Suomi100-tapahtumat. Seinäjoen seurakunnassa Reformaatio 500 v ja Suomi100-tapahtumat Seinäjoen seurakunnassa Vuonna 2017 Suomi täyttää 100 vuotta ja reformaatio juhlii merkkivuottaan, sillä Martti Luther julkaisi 95 teesiään 31.10.1517. Vuonna 2017

Lisätiedot

OLET TÄSSÄ. Valtakunnalliset Lähetysjuhlat Vihdissä 11. 12.6.2016. Suomen Lähetysseura ja Vihdin seurakunta

OLET TÄSSÄ. Valtakunnalliset Lähetysjuhlat Vihdissä 11. 12.6.2016. Suomen Lähetysseura ja Vihdin seurakunta OLET TÄSSÄ Valtakunnalliset Lähetysjuhlat Vihdissä 11. 12.6.2016 Suomen Lähetysseura ja Vihdin seurakunta #olettässä lahetysjuhlat.fi OLET TÄSSÄ Olet tässä Valtakunnalliset Lähetysjuhlat Vihdissä 11. 12.6.2016

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Kokousaika: ma 16.3.2015 klo 18 (yhteinen kahvihetki klo 17.30 alkaen) Paikka: Vuosaaren kirkon Taivaanranta-sali, Satamasaarentie 7 Läsnä: Jussi Mäkelä, puheenjohtaja

Lisätiedot

KULTAKIVI XXVII (6.-7.06.2015) Naiset / Ladies HIPPUJA: 10 finaali

KULTAKIVI XXVII (6.-7.06.2015) Naiset / Ladies HIPPUJA: 10 finaali Naiset / Ladies HIPPUJA: 10 1 Maija Keränen 01:13,0 10 01:13,0 2 Laura Iltanen 01:20,0 10 01:20,0 3 Anita Patala 01:32,0 10 01:32,0 4 Säilä Marjo 02:09,0 10 02:09,0 5 Marina Lindqvist 02:14,0 10 02:14,0

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Hallintoelin Kokouspäivä 24.11.2008 Sivu 1 SEURAKUNTANEUVOSTO. Paikka ja aika Keskustan srk-talo, takkahuone, 24.11. klo 17.15 20.

Hallintoelin Kokouspäivä 24.11.2008 Sivu 1 SEURAKUNTANEUVOSTO. Paikka ja aika Keskustan srk-talo, takkahuone, 24.11. klo 17.15 20. Hallintoelin Kokouspäivä 24.11.2008 Sivu 1 Paikka ja aika Keskustan srk-talo, takkahuone, 24.11. klo 17.15 20.00 Läsnäolevat jäsenet Posti, Timo khra, pj Erkkilä, Pentti jäsen Haukijärvi, Eino jäsen Hirvonen,

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 17.00 17.47 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet, läsnä Gärdström Keijo pj. 31, poistui

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto Maanantai 9.11.2015 klo 18.00 Esikoislestadiolaiset ry:n rukoushuone, Koivistonpuistikko 53

Seurakuntaneuvosto Maanantai 9.11.2015 klo 18.00 Esikoislestadiolaiset ry:n rukoushuone, Koivistonpuistikko 53 Porin Teljän SN 9.11.2015 1 / 6 Porin Teljän seurakunta Pöytäkirja 9/2015 Seurakuntaneuvosto Aika ja paikka Maanantai 9.11.2015 klo 18.00 Esikoislestadiolaiset ry:n rukoushuone, Koivistonpuistikko 53 Huhtala,

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Vireä viisikymppinen. Tervetuloa juhlimaan! PITÄJÄNMÄEN π SEURAKUNTA 50

Vireä viisikymppinen. Tervetuloa juhlimaan! PITÄJÄNMÄEN π SEURAKUNTA 50 Vireä viisikymppinen Tervetuloa juhlimaan! PITÄJÄNMÄEN π SEURAKUNTA 50 Sinulle Menneille kiitos, tuleville tulkaa Pakko on nyt hieman kehua, mutta ehkä se näin juhlavuoden kunniaksi sallitaan. On hienoa

Lisätiedot

LÄHETYKSEN KESÄPÄIVÄT KERAVALLA 13. 15.6. Ohjelma liitteenä!

LÄHETYKSEN KESÄPÄIVÄT KERAVALLA 13. 15.6. Ohjelma liitteenä! Evankelis-luterilaisen Lähetysyhdistys Kylväjän julkaisu Tuon taivaallista 5 / 2014 Keravalla juhlitaan hyvässä seurassa, s. 4 Alavuden puupiiri levittää evankeliumia, s. 13 Nuoret kohtasivat pakolaisia

Lisätiedot

LÄNSI-PORIN Pöytäkirja 1/2015 SEURAKUNTANEUVOSTO

LÄNSI-PORIN Pöytäkirja 1/2015 SEURAKUNTANEUVOSTO 1 LÄNSI-PORIN Pöytäkirja 1/2015 SEURAKUNTANEUVOSTO AIKA: Ti 20.1.2015 klo 18:00 Paikka: Länsi-Porin kirkko Jäsenet: Esa Anttila, poissa Katri Hirvola Petri Huru, poissa Aulis Juntunen Marja Kaanaa Simo

Lisätiedot

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3 Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 6/2014 Aika Paikka 3.6.2014 klo 16.30 Tapiolan kirkon seurakuntasali KÄSITELTÄVÄT ASIAT: KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, pikkusali

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, pikkusali ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1(6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika 16.2.2009 klo 19.00 Paikka Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, pikkusali Läsnä jäsenet Puhakka Osmo pj. Anttila Maire Hannula Ulla-Maija

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET UUSI SÄÄKSMÄEN ROVASTIKUNTA

MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET UUSI SÄÄKSMÄEN ROVASTIKUNTA Kokousaika Keskiviikko 22.1. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 KOKOUKSEN AVAUS MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 KONSERTTITARJOTIN 2012 SEURAKUNNAN

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA/ESITYSLISTA 1 SEURAKUNTANEUVOSTO 7 2008

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA/ESITYSLISTA 1 SEURAKUNTANEUVOSTO 7 2008 LAPPEENRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA/ESITYSLISTA 1 Aika Maanantai 1.12.2008 klo 16.15. 20.15. Paikka Seurakuntakeskus Koulukatu 10 B rippikoulusali Käsiteltävät asiat: 84 KOKOUKSEN AVAUS 85 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 5/

PÖYTÄKIRJA 5/ Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 5/2013 3.9.2013 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- SIVU 39 ILMOITUSASIAT 2 40 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Keskiviikko klo Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Keskiviikko klo Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7 Asialista Hietakallionkatu 7, 53850 Lappeenranta p. 040 3126 501 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Keskiviikko 16.8.2017 klo 17.00 Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja 9-2015. Aika Keskiviikko 23.9.2015 klo 17.00-18.14. Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta.

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja 9-2015. Aika Keskiviikko 23.9.2015 klo 17.00-18.14. Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta. PL 45, 53101 Lappeenranta P. 040 3126 601, 040 3126 602 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Keskiviikko 23.9.2015 klo 17.00-18.14 Paikka Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta ASIALISTA 119

Lisätiedot

Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna. Pirneskoski Toivo Simoska Kyllikki

Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna. Pirneskoski Toivo Simoska Kyllikki 1 Kokoustiedot Aika Tiistai 13.2.2018 klo 19.00 19.28 Paikka Seurakuntakeskus Osallistujat Päätöksentekijät Aalto Ilkka Hamari Helena Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna

Lisätiedot

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle Havaintomateriaalia - avuksi sinulle - lapsi ja nuorisotyöhön - taide- ja leirikoulutyöhön - lähetyskasvatukseen - teemapäiviin - kirkollisiin tapahtumiin - ystävyysseurakunta- työhön - erityisryhmille

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2/2013 12.3.2013 --------------------------------------------------------------------------------------------------------------

PÖYTÄKIRJA 2/2013 12.3.2013 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 2/2013 12.3.2013 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- SIVU 11 ILMOITUSASIAT 2 12 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO

Lisätiedot

Keskiviikko klo Seurakuntakeskus, kokoussali, Hämeenkatu 16

Keskiviikko klo Seurakuntakeskus, kokoussali, Hämeenkatu 16 ESITYSLISTA N:o 7/2017 Kirkkoneuvosto PÖYTÄKIRJA Sivu 1 (8) 170 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Keskiviikko 26.7.2017 klo 16 18.10 Seurakuntakeskus, kokoussali, Hämeenkatu 16 Järvinen

Lisätiedot

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 2/ klo

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 2/ klo 1 MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 2/2017 Aika ja paikka Ahlaisten seurakuntakoti 21.2.2017 klo 18.00-19.30 Läsnä: Hietanen Heimo, pj Gustafsson Tarja Grönblom Kirsi

Lisätiedot

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! 1 Tervetuloa rippikouluun! Tässä on sinulle tietoa ryhmäsi kokoontumisista ja muita rippikouluun liittyviä ohjeita. 2 Olet ryhmässä Leirikoulu 1 Leirimaksu 80e laskutetaan. Ryhmä kokoontuu pääsääntöisesti

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 Kirkkoneuvosto 6.5.2014. Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 Kirkkoneuvosto 6.5.2014. Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Aika 6.5.2014 klo 17.30-17.50 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Elo Veijo jäsen Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Kangas Anja varajäsen Pihkala Isto jäsen Selinummi

Lisätiedot

KOULUIKÄISTEN talvi 2016

KOULUIKÄISTEN talvi 2016 Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN talvi 2016 ILLAT KERHOT PARTIO LEIRI TAMPEREEN TUOMIOKIRKKO- SEURAKUNTA TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING www.tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset

Lisätiedot

10.9.2015. Läsnä Hermonen Merja puheenjohtaja. Tuomarila Sinikka. Ijäs Antti sihteeri

10.9.2015. Läsnä Hermonen Merja puheenjohtaja. Tuomarila Sinikka. Ijäs Antti sihteeri PÖYTÄKIRJA 6/2015 1 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika klo 17.30 Paikka Piikkiön pappila Läsnä Hermonen Merja puheenjohtaja Aso Janne Hilakari Laura Huoponen Kirsi Kanervavuori Mirjo, yhteisen kirkkoneuvoston

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 6/

PÖYTÄKIRJA 6/ Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 6/2011 6.9.2011 -- SIVU 54 ILMOITUSASIAT 2 56 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 2 57 SEURAKUNNAN TYÖRYHMIEN JÄSENTEN NIMEÄMINEN 3 59 SEURAKUNTANEUVOSTON JÄSENEN PUHEENVUORO 4 60

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun kappelineuvosto 13.4.2016-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja,

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 39 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 39 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 39 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Satu Mäkinen Seinäjoelta 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 13 08:40 Armon kalliolla: Vanhan testamentin 09:00 Tule Jeesuksen luo!:

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Juontajan opas. Sisällys

Juontajan opas. Sisällys Juontajan opas Tämä opas on tarkoitettu avuksi teille, jotka luotsaatte Suomen Lähetysseuran ja seurakuntien yhteisen Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuden alusta loppuun. Aivan ensimmäiseksi Suomen Lähetysseurassa

Lisätiedot

Noormarkun seurakuntaneuvoston esityslistapöytäkirja 5/2016. Seurakuntaneuvoston kokous to Noormarkun pappilassa klo

Noormarkun seurakuntaneuvoston esityslistapöytäkirja 5/2016. Seurakuntaneuvoston kokous to Noormarkun pappilassa klo Noormarkun seurakuntaneuvoston esityslistapöytäkirja 5/2016 Seurakuntaneuvoston kokous to 16.6.2016 Noormarkun pappilassa klo 16.00 17.40 Kari Penttinen Kristiina Huhtanen puheenjohtaja varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä

Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä maali 1. Vesa Halonen pj SK PT Yleisseuranta 2. Tommi Sillanpää SK PT Yleisseuranta 3. Kaj Fredriksson SK PT Tulostus 4. Kai Mutka SK PT Videoseuranta

Lisätiedot

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2010 1(8) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2010 1(8) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2010 1(8) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 17.00 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet Gärdström Keijo pj. Aaltonen Pirjo jäsen

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! 1 Tervetuloa rippikouluun! Tässä on sinulle tietoa ryhmäsi kokoontumisista ja muita rippikouluun liittyviä ohjeita. 2 Olet ryhmässä Päivärippikoulu 1 Päivärippikoulu on maksuton Ryhmä kokoontuu pääsääntöisesti

Lisätiedot

TAMPERE. Kaikilla kiælillä. Raamattutapahtuma 16. 17.5.2015 Tampere

TAMPERE. Kaikilla kiælillä. Raamattutapahtuma 16. 17.5.2015 Tampere TAMPERE Kaikilla kiælillä Raamattutapahtuma 16. 17.5.2015 Tampere Järjestäjinä Tampereen seudun seurakunnat, Pirkanmaan Piplia seura ja Suomen Pipliaseura voimasanoja PIPLiA. Kaikilla kiælillä Keväisenä

Lisätiedot

Huhtala, Kaisa puheenjohtaja Haanpää, Liisa

Huhtala, Kaisa puheenjohtaja Haanpää, Liisa 1 Porin Teljän seurakunta Pöytäkirja 8/2014 Aika ja paikka Maanantai 22.9.2014 klo 18.00 Teljän kirkolla Huhtala, Kaisa puheenjohtaja Haanpää, Liisa Harju, Aulikki poissa Honkasalo, Timo Korkeaoja, Aila

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2 / 2012 13.3.2012 ---------------------------------------------------------------------------------------------------------

PÖYTÄKIRJA 2 / 2012 13.3.2012 --------------------------------------------------------------------------------------------------------- Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 2 / 2012 13.3.2012 --------------------------------------------------------------------------------------------------------- 13 TYÖALOJEN TOIMINTAKERTOMUKSET VUODELTA 2011

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa

Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa Kirkko kantaa huolta siitä, etteivät kristityt olisi sivullisina ja mykkinä katselijoina tätä

Lisätiedot

KUOPION ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018

KUOPION ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 KUOPION ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 SEURAKUNNANNEUVOSTON KOKOUS AIKA Torstai 22.2.2018 klo 17.30 19.00 PAIKKA PAIKALLA POISSA Neuvostila, Snellmaninkatu 8, Kuopio Honkaselkä Timo, khra, puheenjohtaja

Lisätiedot

Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä!

Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä! Otamme vastaan sinulle ylimääräiseksi jääneitä tavaroita joka sunnuntai ennen Jumalanpalvelusta. Lahjoitukset voi tuoda alakerran käytävänpäähän. Opastus aulasta Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia.

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 4/

PÖYTÄKIRJA 4/ Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 4/2012 8.5.2012 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- SIVU 29 ILMOITUSASIAT 2 30 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO

Lisätiedot

Perhejumalanpalvelukset

Perhejumalanpalvelukset Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 13.5.2013 N:o 3/2013 KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA 6.5.2013 Sivu 26

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 13.5.2013 N:o 3/2013 KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA 6.5.2013 Sivu 26 KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA 6.5.2013 Sivu 26 Kokousaika Maanantai 13.5.2013 kello 17.00 Kokouspaikka Päätöksen tekijät Vihtavuoren kappeli Anttila Mika-Olli Ek Terhi saapui klo 17.15 Heikkinen Panu Hiltunen

Lisätiedot

Huomautetaan, että vaaliliput on oltava mukana kokouksessa.

Huomautetaan, että vaaliliput on oltava mukana kokouksessa. KOKOUSKUTSU Kuusamon seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään tiistaina 9. pnä helmikuuta 2016 seurakuntatalon isossa salissa alkaen klo 17.30 kahvilla. Kokous alkaa klo 18.00. Esteet pyydetään ilmoittamaan

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kirkkovaltuusto 9.2.2016. Läsnä Aarnio-Närhi Hannele Liljeqvist Pirkko, varaj.

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kirkkovaltuusto 9.2.2016. Läsnä Aarnio-Närhi Hannele Liljeqvist Pirkko, varaj. Aika 9.2.2016 kello 18.30 19.07 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Aarnio-Närhi Hannele Liljeqvist Pirkko, varaj. Ahvenjärvi Seppo Nurminen-Pulkkinen Enni Elo Joonas Pihkala Isto Hakala Pentti Poutiainen

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

Rakkaat ystävämme ja esirukoilijamme!

Rakkaat ystävämme ja esirukoilijamme! Elinan ja Hannun ystäväkirje 26 / 21.6.2014 Elina ja Hannu Heikkilä PL 189, 53101 Lappeenranta hannu.heikkila@felm.org elina.heikkila@felm.org Elina ven. + 7 921 3328 113 Elina suom.+358 50 369 9573 Hannu

Lisätiedot

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3 3 TOIMISTOSIHTEERIEN VIRKOJEN LAKKAUTTAMINEN 3

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3 3 TOIMISTOSIHTEERIEN VIRKOJEN LAKKAUTTAMINEN 3 Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 2/2012 Aika Paikka 13.3.2012 klo 16.00 (HUOM alkamisaika!) Tapiolan kirkon seurakuntasali Talvisodan päättymisen muistotilaisuus klo 18 kirkkosalissa. KÄSITELTÄVÄT ASIAT:

Lisätiedot

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään.

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään. Rippikoulut 2016 Vuonna 2016 rippikouluikäisiä ovat vuonna 2001 syntyneet nuoret. Rippikouluun voivat ilmoittautua myös ne, joilla rippikoulu on jäänyt käymättä tai jos on aloittanut koulun 6-vuotiaana

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 48 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 48 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 48 ohjelmat - www.tv7.fi Maanantai 26.11.2018 Tiistai 27.11.2018 Keskiviikko 28.11.2018 Torstai 29.11.2018 Perjantai Lauantai 01.12.2018 Sunnuntai 02.12.2018 08:00 Uusi

Lisätiedot

LÄNSI-PORIN Pöytäkirja 4/2015 SEURAKUNTANEUVOSTO. AIKA: TI 26.5.2015 klo 18.00. Paikka: Preiviikin kirkko, Preiviikintie 459

LÄNSI-PORIN Pöytäkirja 4/2015 SEURAKUNTANEUVOSTO. AIKA: TI 26.5.2015 klo 18.00. Paikka: Preiviikin kirkko, Preiviikintie 459 1 LÄNSI-PORIN Pöytäkirja 4/2015 SEURAKUNTANEUVOSTO AIKA: TI 26.5.2015 klo 18.00 Paikka: Preiviikin kirkko, Preiviikintie 459 Jäsenet: Esa J. Anttila Katri Hirvola Petri Huru Aulis Juntunen Marja Kaanaa

Lisätiedot

SRK. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 040 558 3972 www.srk.fi LAHJAKSI

SRK. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 040 558 3972 www.srk.fi LAHJAKSI SRK Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 040 558 3972 www.srk.fi LAHJAKSI 1.1.2016 ERI- IKÄISILLE Ikkunoita erilaisiin elämäntilanteisiin, Elämänpolulla 15 Löysin Jumalan

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2012 Kirkkoneuvosto 1

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2012 Kirkkoneuvosto 1 Kirkkoneuvosto 1 Aika Torstaina 14.6.2012 klo 18.30 20.05 Paikka Uusi Pappila, Toivakantie 46 Jäsenet (läsnä = x) x Raija Häkkinen Reijo Koskinen x Pentti Marttinen x Sointu Ojonen Elina Rantalainen x

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 7 ) KIRKKONEUVOSTO 2/2011 23.2.2011

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 7 ) KIRKKONEUVOSTO 2/2011 23.2.2011 SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 7 ) Aika Keskiviikko 23.2.2011 klo 18.30 19.45 Paikka Olavin toimintakeskus, Kokoustila Katiska, Uotintie 7 Läsnä puheenjohtaja Jarmo Heinonen Hannu Hyttinen Riitta Jutila

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto /6

Seurakuntaneuvosto /6 Seurakuntaneuvosto 99-109 30.10.2014 1/6 KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikkona 30.10.2014 Paikka: Korson seurakuntakeskus, kokoustila Osallistujat: Pirkko Yrjölä puheenjohtaja

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

Orientaatiojakson opetus 2012

Orientaatiojakson opetus 2012 Orientaatiojakson opetus 2012 sivu 1/8 VERSIO 1.4. korjattu 21.5.2012 (vihreät merkinnät) Orientaatiojakson ( 8 op) aikana opiskelijalla on yhteensä 102 tuntia kontaktiopetusta. Opetus sisältää sekä koko

Lisätiedot