Eduskunnan puhemiehelle

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 408/2009 vp Whiplash-vammapotilaiden oikeusturvan parantaminen Eduskunnan puhemiehelle Whiplash eli niskan retkahdusvamma syntyy esimerkiksi autojen peräänajokolarin seurauksena mekanismilla, jossa vartaloon takaapäin tuleva isku heilauttaa päätä piiskansivallusmaisesti taakse eteen taakse ja saa aikaan kaularangan alueen lihasten, nivelsiteiden ja joskus myös hermoratojen venähtämisen. Vakavia, toimintaa rajoittavia löydöksiä, pysyviä ruumiinvammoja ja pitkäaikaista työkyvyttömyyttä ilmenee varsin harvoin. Vastuunkanto ja korvausten maksaminen niskan retkahdukseen johtaneesta onnettomuudesta on lainsäädännöllä siirretty vakuutusyhtiöiden tehtäväksi. Peräänajokolareita tapahtuu Suomessa vuosittain n , joissa on arvioitu sattuvan noin henkilövahinkoa. Whiplash-vammoja on arvioitu tulevan niistä meillä vuosittain Whiplash-vammoista toivutaan yleensä nopeasti: eräässä laajassa tutkimuksessa viikon sisällä 22 %, neljässä viikossa 47 % tai vuoden sisällä 97 % potilaista paranee. Jälkikäteen tehdyissä kyselyissä retkahdusvamman saaneista on kuitenkin % oireillut vielä jollain tavalla vuosiakin. Suomesta löytyy Whiplash-vamman saaneita, jotka ovat taistelleet oikeusturvastaan jo yli 11 vuotta, josta tuomioistuimissa yli 8 vuotta. Lisäksi prosessit usein jaetaan moneen eri prosessiin esimerkiksi liikennevakuutuksen, tapaturmavakuutuksen ja kuntoutustuen osalta. Ja saman prosessin valitukset ovat päätyneet 4 kertaa vakuutusoikeuteen, joten syystä voi kysyä, kenen oikeusturvaa ja etua järjestelmämme enää ajaa kansalainen on täysin vakuutusyhtiöiden juristien ja lääkäreiden armoilla. Vakuutusyhtiöiden etuoikeutena on edelleen tehdä päätökset näinkin pitkissä prosesseissa täysin potilasta tai vahingonkärsijää näkemättä ja kuulematta, paperipäätösten pohjalta. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Miten hallitus varmistaa sen, että Suomessa turvataan myös Whiplash-potilaiden oikea-aikainen diagnosointi ja hoitoonpääsy moniammatilliseen kuntoutusryhmään riittävän varhaisessa vaiheessa, mitä hallitus aikoo tehdä sille, että lakisääteisen vakuutusturvan kautta haettujen korvausvaatimusten näyttötaakka lähes kaikissa oikeuskäsittelyissä kääntyy uhrin kannettavaksi ja vakuutusyhtiöt voivat hyvin yksinkertaisin perustein kumota tapahtuman ja vamman syyyhteyden esimerkiksi liikenneonnettomuuksissa tai työtapaturmissa, eikä suulliseen käsittelyyn, jossa vahingonkärsijä on aidosti oikeudessa todistajineen kuultavana, näytä olevan mitään mahdollisuutta edes pitkissä prosesseissa, Versio 2.0

2 mitä hallitus aikoo tehdä vakuutuslääkäreiden jääviyskysymykselle, joka sitkeästi kytee maassamme käytävien lukuisien vakuutusoikeustaisteluiden myötä ja kenen etu on kyseessä, kun prosessit kestävät vuosia, yhteiskunnan ja vahingonkärsijän rahaa palaa runsaasti ja ratkaisuja haetaan vielä monista päällekkäisistä prosesseista, kun oikeusasteet vuorollaan jakavat prosessit uusiin käsittelyihin? Helsingissä 7 päivänä toukokuuta 2009 Merja Kyllönen /vas 2

3 Ministerin vastaus KK 408/2009 vp Merja Kyllönen /vas Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Merja Kyllösen /vas näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 408/2009 vp: Miten hallitus varmistaa sen, että Suomessa turvataan myös Whiplash-potilaiden oikea-aikainen diagnosointi ja hoitoonpääsy moniammatilliseen kuntoutusryhmään riittävän varhaisessa vaiheessa, mitä hallitus aikoo tehdä sille, että lakisääteisen vakuutusturvan kautta haettujen korvausvaatimusten näyttötaakka lähes kaikissa oikeuskäsittelyissä kääntyy uhrin kannettavaksi ja vakuutusyhtiöt voivat hyvin yksinkertaisin perustein kumota tapahtuman ja vamman syyyhteyden esimerkiksi liikenneonnettomuuksissa tai työtapaturmissa, eikä suulliseen käsittelyyn, jossa vahingonkärsijä on aidosti oikeudessa todistajana kuultavana, näytä olevan mitään mahdollisuutta edes pitkissä prosesseissa, mitä hallitus aikoo tehdä vakuutuslääkäreiden jääviyskysymykselle, joka sitkeästi kytee maassamme käytävien lukuisien vakuutusoikeustaisteluiden myötä ja kenen etu on kyseessä, kun prosessit kestävät vuosia, yhteiskunnan ja vahingonkärsijän rahaa palaa runsaasti ja ratkaisuja haetaan vielä monista päällekkäisistä prosesseista, kun oikeusasteet vuorollaan jakavat prosessit uusiin käsittelyihin? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Whiplash-potilaan hakeutuessa hoitoon noudatetaan Suomessa vakiintunutta tutkimus- ja hoitokäytäntöä, joka perustuu julkaistuihin lääketieteellisiin tutkimuksiin. Lievempiä niskan venähdyksiä ja retkahdusvammoja voidaan hoitaa avohoidossa. Alustavan tutkimuksen perusteella harkitaan mahdollisten kuvantamistutkimusten tarve ja tarpeen mukaan potilas ohjataan lisätutkimuksiin ja hoitoon esimerkiksi keskussairaaloiden ortopedian tai fysiatrian poliklinikoille. Jos vammat aiheuttavat pidempiaikaisempaa työ- ja toimintakyvyn laskua, potilas ohjataan asianmukaisten, usein moniammatillisten kuntoutustoimenpiteiden piiriin. Retkahdusvammojen hoitoja kuntoutus etenee siten tällä hetkellä yhtä laadukkaasti kuin muidenkin vammojen. Vaikka whiplash-vammoja onkin tutkittu runsaasti, käsitykset oireiden taustasta ja niiden hoidosta ja kuntoutuksesta ovat silti osin ristiriitaisia ja eri Euroopan maiden välillä on suuriakin eroja whiplash-vammojen hoidossa. Sekä tapaturma- että liikennevakuutusjärjestelmä ovat syyperusteisia korvausjärjestelmiä, joissa etuuden saamisen edellytyksenä on syyyhteys vahinkotapahtuman ja vahinkoseurauksen välillä. Lääketieteen menetelmin voidaan varsin harvoin todeta syy-yhteys varmaksi ja etuuden saamiselle on laissa asetettu myös muita edellytyksiä. Esimerkiksi tapaturmavakuutuslaissa on säännökset siitä, milloin henkilöä voidaan tapaturmavakuutuslain mielessä pitää työkyvyttömänä. Avainasemassa korvauksen saamisen edellytyksiä arvioitaessa on lääketieteellinen näyttö: lääkärien tekemät havainnot ja heidän so- 3

4 Ministerin vastaus veltamansa kokemussäännöt. Lääketieteellistä syy-yhteyttä arvioidaan tapaturmissa keskeisesti vammamekanismin perusteella. Useimmissa tapauksissa voidaan osoittaa selvä lainalaisuus, jonka mukaan tietyt vammamekanismit aiheuttavat tiettyjä luonteenomaisia vammoja. Syy-yhteyden piiriin voidaan lukea myös vamman vaikeusasteen arviointi; kudosvaurion laajuus riippuu vaurioittavan voiman suuruudesta ja suunnasta, kosketusalueista sekä kudosten sietokyvystä. Syy-yhteyden arvioiminen on yleensä helpompaa, mitä vakavammasta vammasta on kysymys. Syy-yhteyden selvittämisen vaikeudet liittyvät yleensä vähäenergisiin, lieviin vammoihin ja erityisesti hoitoon hakeutumisviiveisiin vamman alkuvaiheessa samoin kuin työkyvyttömyyden pitkittymiseen toipumisvaiheessa. Yleensä kysymys on todennäköisyyden asteista. Kuten yllä on todettu, whiplash-tapauksissa käsitykset oireiden taustasta ovat osin ristiriitaisia. Viime kädessä syy-yhteyskysymys on siten luonteeltaan oikeudellinen. Harkinnassa otetaan lääketieteellisen selvityksen ohella huomioon muutkin seikat, joiden perusteella voidaan tehdä päätelmiä syy-yhteyden olemassaolosta tai sen puuttumisesta. Kun kysymys on vakuutuskorvauksesta, merkitystä on myös vakuutusoikeudellisilla periaatteilla, joilla pyritään vahinkotapahtumien yhdenmukaiseen käsittelyyn ja johdonmukaiseen korvauslinjaan. Vakuutuslaitoksen tehtävänä on ensiasteena ratkaista, onko hakija oikeutettu hakemaansa etuuteen. Keskeinen lääketieteellinen selvitys on hoitavan lääkärin potilaan terveydentilasta tekemät merkinnät. Ne sisältävät mm. potilasta tutkittaessa tehdyt havainnot ja lääketieteellisten tutkimusten tulokset. Hoitava lääkäri on velvollinen tarkoin kirjaamaan nämä seikat potilasasiakirjoihin ja ne ovat potilaan hoitoa koskevien ratkaisujen perusteena. Mikäli vakuutuslaitos pitää hakijalle suoritettuja tutkimuksia tai hänen terveydentilansa kuvauksia riittämättöminä, vakuutuslaitos voi hankkia hakijaa hoitaneilta tahoilta lisäselvitystä hakijan terveydentilasta tai pyytää hakijaa itseään täydentämään hakemustaan ennen ratkaisun tekemistä. Jos etuuden saamiselle asetetut edellytykset täyttyvät, tapaturma- tai liikennevakuutusjärjestelmästä korvataan vahingoittuneelle mm. sairaanhoitokuluja, ansionmenetyskorvausta ja kuntoutusta. Työmatkalla sattuneen liikennevahingon osalta tapaturmavakuutus on ensisijainen korvaaja, mutta vahingoittunut voi saada liikennevakuutuksesta lisäkorvausta esim. tilapäisen haitan osalta. Laillistetun lääkärin on osallistuttava asian valmisteluun vakuutuslaitoksessa, jos käsiteltävä asia koskee lääketieteellisen seikan arviointia. Vakuutuslääkärin velvollisuutena on toimia ehdottoman objektiivisesti ja tehdä arvionsa asiakirjoihin kirjattujen löydösten ja tosiseikkojen perusteella. Hallintolain ja muun lainsäädännön esteellisyysmääräykset sitovat vakuutuslääkäriä. Muutoksenhakuelimissä vakuutuslääkärin esteellisyyttä arvioidaan samalla tavalla kuin tuomareiden. On huomattava, että hoitavien lääkäreiden ja vakuutuslääkäreiden arvioivat potilaan terveydentilaa eri näkökulmasta. Hoitavan lääkärin ensisijaisena tehtävänä on pyrkiä edistämään potilaansa terveydentilaa ja päättää hänen hoidostaan. Näiden asioiden suhteen hän on asiantuntija. Hoitava lääkäri arvioi tilannetta potilaansa kannalta, eikä hänen tehtävänään ole vakuutuslääkärin tavoin suhteuttaa potilaan tilannetta muiden hakijoiden tilanteeseen tai yleiseen vakuutusoikeudelliseen ratkaisukäytäntöön. Vakuutuslääkäri toimii puolestaan vakuutuslainsäädännön soveltajana vastaten ensisijassa ratkaisua koskevasta lääketieteellisestä asiantuntemuksesta. Vakuutuslääkärin tehtävänä on varmistaa, että lääketieteelliseltä kannalta samanlaiset tapaukset ratkaistaan yhdenmukaisesti ottaen huomioon myös muut asian ratkaisuun lain mukaan vaikuttavat seikat. Hoitavan lääkärin ja vakuutuslääkärin välisissä mahdollisissa näkemyseroissa ei siten ole kysymys siitä, että vakuutuslääkärit asettaisivat kyseenalaisiksi potilasasiakirjoihin kirjatut tutkimustulokset tai hoitavan lääkärin potilaasta kirjaamat havainnot. Vakuutettujen henkilöiden yhdenvertainen kohtelu edellyttää, ettei hoitava lääkäri ratkaise korvattavuutta, vaan se tapahtuu lain mukaan objektiivisin ja yhdenmukaisin perustein. Vakuutuslaitoksen ratkaisut etuusasioissa perustuvat usein ko- 4

5 Ministerin vastaus KK 408/2009 vp Merja Kyllönen /vas konaisharkintaan ja päätöksenteko tapahtuu usean henkilön yhteistyönä. Vakuutuslääkäri ei yksinään ratkaise asiaa vakuutuslaitoksessa. Vakuutuslaitoksen on lain mukaan annettava hakijalle päätös hänen oikeudestaan etuuteen. Päätös on tehtävä hyvää hallintoa noudattaen. Päätös on perusteltava ja siitä on käytävä ilmi, mihin hakijalla on lain mukaan oikeus. Hakijalla on oikeus valittaa päätöksestä asianomaisiin muutoksenhakuelimiin, jotka on määritelty kutakin vakuutus- ja etuuslajia koskevassa lainsäädännössä. Muutoksenhaussa sovelletaan siten joko hallintolainkäyttölakia (586/1996) tai oikeudenkäymiskaarta (4/1734), joiden mukaisesti myös todistelua otetaan vastaan. Koska esimerkiksi liikennevakuutuslain ja tapaturmalain muutoksenhakujärjestelmät ovat erillisiä ja erilaisia, asiassa voi syntyä samanaikaisia samasta vahinkotapahtumasta johtuvia oikeuskäsittelyjä. Tämä saattaa vaikuttaa päällekkäiseltä käsittelyltä, mutta käsittelyissä on kuitenkin kyse eri lainsäädäntöön perustuvien korvauksien myöntämisestä. Sosiaali- ja terveysministeriössä ei tällä hetkellä ole käynnissä muutoshankkeita aihealuetta koskien, mutta tilannetta ja ratkaisukäytännön yhtenäisyyttä seurataan kuitenkin tarkasti. Aikaisemmin yhdessä hoitavien lääkäreiden ja vakuutuslääkäreiden sekä eri organisaatioiden kanssa on toteutettu hankkeita, joiden tavoitteena on ollut löytää yhtenäisiä toimintatapoja työ- ja toimintakyvyn arviointiin. Tästä esimerkkinä on muun muassa Työeläkevakuuttajat TELA:n ja Suomalainen Lääkäriseura Duodecimin vuosina toteuttama Toimintakyvyn arviointi -projekti (FACULTAS). Oikeusministeriössä on parhaillaan käynnissä esimerkiksi vakuutusoikeuden toiminnan kehittämistä pohtiva työryhmä. Työryhmä pyrkii selvittämään vakuutusoikeuden toiminnan tehostamiseen tähtääviä toimenpiteitä, joilla myös käsittelyaikoja lyhennettäisiin. Helsingissä 27 päivänä toukokuuta 2009 Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä 5

6 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 408/2009 rd undertecknat av riksdagsledamot Merja Kyllönen /vänst: Hur säkerställer regeringen att man i Finland ser till att också whiplashpatienter får diagnos i rätt tid och har tillgång till en multiprofessionell rehabiliteringsgrupp i ett tillräckligt tidigt skede, vad ämnar regeringen göra åt att bevisbördan för ersättningsanspråk som gäller det lagstadgade försäkringsskyddet nästan vid alla domstolsbehandlingar ligger på offret och att försäkringsbolagen kan på väldigt enkla grunder bestrida orsakssammanhanget mellan olyckan och skadan när det gäller till exempel trafikolyckor eller arbetsolyckor samt att det inte ens i långa processer verkar vara möjligt att ordna en muntlig behandling, där den skadelidande verkligen skulle höras som vittne i rättgången, vad ämnar regeringen göra åt frågan om försäkringsläkarnas jävighet som segslitet pyr med de otaliga försäkringsrättskampen i vårt land och vem som får nytta av att processerna dröjer i åratal, att samhället och den skadelidande slösar mycket pengar och att lösningar söks i flera överlappande processer när rättsinstanserna en åt gången delar processerna till nya behandlingar? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: När en whiplashpatient söker vård följer man i Finland den etablerade undersöknings- och vårdpraxis som baseras på publicerade medicinska undersökningar. Lindrigare sträckningar i nacken och pisksnärtskador kan vårdas inom öppenvården. På basis av en preliminär undersökning överväger man om det eventuellt finns behov av diagnostiska avbildningar och vid behov vägleder man patienten till fortsatta undersökningar och vård till exempel vid centralsjukhusens ortopediska eller fysiatriska polikliniker. Om skadorna medför långvarigare nedsättning i arbets- och funktionsförmågan ska patienten vägledas till lämpliga, ofta multiprofessionella rehabiliteringsåtgärder. Vården och rehabiliteringen av pisksnärtskador framskrider således för tillfället på ett lika högkvalitativt sätt som med andra skador. Även om det finns mycket forskning kring whiplashskador är uppfattningarna om bakgrunden till symptomen och om hur de ska vårdas och rehabiliteras ändå dels motstridiga och det finns stora skillnader i vården av whiplashskador mellan de Europeiska länderna. Både olycksfalls- och trafikförsäkringssystemet är orsaksbaserade ersättningssystem där förutsättningen för att förmån beviljas är ett orsakssammanhang mellan skadefallet och skadeföljden. Orsakssammanhanget kan mycket sällan bestyrkas med medicinska metoder och det finns andra förutsättningar i lagen för att förmån kan beviljas. Till exempel i lagen om olycksfallsförsäkring finns det föreskrifter om i vilka fall en person kan anses vara arbetsoförmögen i den bemärkelse som avses i lagen om olycksfallsförsäk- 6

7 Ministerns svar KK 408/2009 vp Merja Kyllönen /vas ring. När man bedömer förutsättningarna för att bevilja ersättning spelar det medicinska beviset, dvs. läkarnas iakttagelser och de erfarenhetssatser som läkarna har tillämpat, en avgörande roll. Vid olycksfall bedöms det medicinska orsakssammanhanget väsentligt på basis av skademekanismen. I de flesta fall kan det bevisas en tydlig lagbundenhet enligt vilken vissa skademekanismer förorsakar vissa karakteristiska skador. Orsakssammanhanget kan omfatta även bedömningen av skadans svårighetsgrad; omfattningen på en vävnadsskada beror på kraftens styrka och riktning, beröringsområdena och vävnadernas motståndskraft. I allmänhet gäller det att ju svårare skadan är desto lättare är det bedöma orsakssammanhanget. Problemen med att utreda orsakssammanhanget hör ofta samman med lågenergiska, lindriga skador och speciellt med dröjsmål med att söka vård i skadans inledningsfas samt med att arbetsoförmågan förlängs under konvalescensfasen. Ofta är det fråga om grader av sannolikhet. Såsom konstaterats ovan är uppfattningarna om bakgrunden till skador i whiplashfall ofta motstridiga. I sista hand har frågan om orsakssammanhanget således en rättslik karaktär. Vid bedömningen beaktas förutom den medicinska utredningen även andra omständigheter som kan utnyttjas när man bestämmer om orsakssammanhanget finns eller inte. När det gäller försäkringsersättning har även de försäkringsrättsliga principerna betydelse; de används för att försäkra en enhetlig behandling och en konsekvent ersättningslinje när det gäller skadefall. Som den första instansen är försäkringsanstalternas uppgift att avgöra om en person uppfyller de lagstadgade kriterierna för att få en förmån. Den behandlande läkarens anteckningar i journalhandlingarna om patientens hälsotillstånd utgör en central medicinsk utredning. Anteckningarna omfattar bl.a. de observationer som gjorts vid patientundersökningarna och resultaten av de medicinska undersökningarna. Den behandlande läkaren är skyldig att noggrant anteckna dessa fakta i journalhandlingarna och de utgör grunden för besluten om patientens vård. Om försäkringsanstalten anser att de undersökningar som ansökaren genomgått eller beskrivningarna om ansökarens hälsotillstånd är otillräckliga, kan försäkringsanstalten inhämta ytterligare utredningar om ansökarens hälsotillstånd hos de instanser som vårdat ansökaren eller be att ansökaren själv kompletterar sin ansökan innan fallet avgörs. Om förutsättningarna att få en förmån uppfylls ska den skadelidande ersättas för bl.a. sjukvårdskostnader, inkomstbortfall och rehabiliteringskostnader ur olycksfalls- och trafikförsäkringssystemet. När det gäller en trafikolycka som inträffat på en arbetsresa är olycksfallsförsäkringen den primära ersättaren men den skadelidande kan få ytterligare ersättning från trafikförsäkringen t.ex. för en tillfällig men. En legitimerad läkare ska delta i beredningen av saken vid försäkringsanstalten om saken handlar om en bedömning av en medicinsk omständighet. Försäkringsläkaren är skyldig är att agera absolut objektivt och att göra sin bedömning utifrån de resultat och fakta som antecknats i handlingarna. De bestämmelser om jävighet som finns i förvaltningslagen och annan lagstiftning förpliktar också försäkringsläkaren. I besvärsinstanser bedöms jävigheten hos en försäkringsläkare på samma sätt som hos domarna. Det ska beaktas att behandlande läkare och försäkringsläkare utvärderar patientens tillstånd från olika perspektiv. Den behandlande läkarens främsta uppgift är att främja patientens hälsotillstånd och bestämma om patientens vård. På dessa saker är den behandlande läkaren expert. Den behandlande läkaren bedömer situationen från patientens synvinkel och det är inte hans uppgift att på samma sätt som försäkringsläkaren jämföra patientens situation med andra ansökares situation eller den allmänna försäkringsrättsliga beslutspraxisen. Däremot svarar försäkringsläkaren vid tillämpningen av socialförsäkringslagstiftningen i första hand för den medicinska sakkunskapen i fråga om beslut. Försäkringsläkarens uppgift är att säkerställa att fall som ur medicinsk synvinkel är lika även bedöms lika på samma gång som också övriga faktorer som enligt lag inverkar på beslutet beaktas. Skillnaderna i synsättet hos den behandlande läkaren och försäkringsläkaren handlar således inte om det att försäkringsläkarna ifrågasätter de undersökningsre- 7

8 Ministerns svar sultaten i journalhandlingarna eller de iakttagelser om patienten som den behandlande läkaren har inskrivit. De försäkrade personernas lika behandling förutsätter att det inte är den behandlande läkaren som avgör ersättningen utan att ersättningen avgörs enligt lag på basis av objektiva och enhetliga grunder. Försäkringsanstalternas avgöranden i förmånsärenden bygger ofta på en helhetsbedömning och beslutet fattas i samarbete med flera personer. Försäkringsläkaren avgör inte saken ensamt vid försäkringsanstalten. Enligt lag är det försäkringsanstaltens uppgift att ge den sökande ett beslut om hans eller hennes rätt till förmånen. Beslutet ska fattas med iakttagande av god förvaltningssed, det bör motiveras och av beslutet bör framgå vad den sökande enligt lag har rätt till. Ansökaren har rätt att över beslut anföra besvär hos behöriga fullföljdsorgan som har fastställs i den lagstiftning som gäller var och en försäkrings- och förmånssort. Vid ändringssökandet tillämpas således antingen förvaltningsprocesslagen (586/1996) eller rättegångs balk (4/1734), med stöd av vilka också bevisföring tas emot. Eftersom systemen för ändringssökande enligt trafikförsäkringslagen och lagen om olycksfallsförsäkring är separata och olikartade är det möjligt att det finns samtidiga domstolsbehandlingar som beror på den samma skadan. Detta kan förefalla som överlappande behandlingar men i behandlingarna är det ändå fråga om att bevilja ersättningar som grundar sig på olika lagar. Vid social- och hälsovårdsministeriet finns det inte för tillfället några pågående reformprojekt som gäller sakområdet men situationen och enhetligheten av beslutspraxisen uppföljs noggrant. Tidigare har man genomfört projekt tillsammans med behandlande läkare och försäkringsläkare samt olika organisationer och syftet har varit att hitta enhetliga handlingssätt när det gäller bedömningen av arbets- och funktionsförmåga. Ett exempel på detta är det projekt för bedömning av arbets- och funktionsförmågan (FA- CULTAS) som Arbetspensionsförsäkrarna TELA och Finska Läkareföreningen Duodecim genomförde åren Vid justitieministeriet pågår det till exempel en arbetsgrupp som överväger utvecklandet av försäkringsdomstolens verksamhet. Arbetsgruppens syfte är att utreda åtgärder som skulle effektivera försäkringsdomstolens verksamhet och även förkorta behandlingstiderna. Helsingfors den 27 maj 2009 Social- och hälsovårdsminister Liisa Hyssälä 8