Tiedotus- ja menekinedistämistoimien yleisenä tavoitteena on parantaa unionin maatalousalan kilpailukykyä.
|
|
- Heli Korhonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 C 41/20 FI Euroopan unionin virallinen lehti EHDOTUSPYYNTÖ 2016 USEAN JÄSENVALTION OHJELMAT Avustukset sisämarkkinoilla ja kolmansissa maissa toteutettaville maataloustuotteita koskeville tiedotus- ja menekinedistämistoimille asetuksen (EU) N:o 1144/2014 mukaisesti (2016/C 41/04) 1. EHDOTUSPYYNNÖN TAUSTA JA TARKOITUS 1.1 Maataloustuotteita koskevat tiedotus- ja menekinedistämistoimet Euroopan parlamentti ja neuvosto antoivat 22. lokakuuta 2014 asetuksen (EU) N:o 1144/2014 ( 1 ) sisämarkkinoilla ja kolmansissa maissa toteuttavista maataloustuotteita koskevista tiedotus- ja menekinedistämistoimista sekä neuvoston asetuksen (EY) N:o 3/2008 kumoamisesta. Asetusta on täydennetty komission delegoidulla asetuksella (EU) 2015/1829 ( 2 ) ja sen soveltamisesta on annettu sääntöjä komission täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2015/1831 ( 3 ). Tiedotus- ja menekinedistämistoimien yleisenä tavoitteena on parantaa unionin maatalousalan kilpailukykyä. Tiedotus- ja menekinedistämistoimien erityistavoitteita ovat seuraavat: a) lisätä tietoisuutta unionin maataloustuotteiden hyvistä ominaisuuksista ja tuotantomenetelmiin unionissa sovellettavista tiukoista normeista; b) parantaa unionin maataloustuotteiden ja tiettyjen elintarvikkeiden kilpailukykyä, lisätä niiden kulutusta ja nostaa niiden profiilia sekä unionissa että sen ulkopuolella; c) lisätä tietoisuutta unionin laatujärjestelmistä ja tehostaa niiden tunnustamista; d) lisätä unionin maataloustuotteiden ja tiettyjen elintarvikkeiden markkinaosuuksia erityisesti niillä kolmansien maiden markkinoilla, joilla on suurimmat kasvumahdollisuudet; e) palauttaa tavanomaiset markkinaolosuhteet, jos ilmenee vakava markkinahäiriö, jos menetetään kuluttajien luottamus tai jos ilmenee muita erityisiä ongelmia. 1.2 Komission vuoden 2016 työohjelma Komission vuoden 2016 työohjelmassa, joka hyväksyttiin 13. lokakuuta 2015, esitetään yksityiskohdat yhteisrahoituksen myöntämisestä ja painopisteet toimintaehdotuksille, jotka koskevat yhden ja usean jäsenvaltion ohjelmia sisämarkkinoilla ja kolmansissa maissa. Se löytyy seuraavasta osoitteesta: Kuluttaja-, terveys-, maatalous- ja elintarvikeasioiden toimeenpanovirasto Euroopan komissio on antanut kuluttaja-, terveys-, maatalous- ja elintarvikeasioiden toimeenpanovirastolle hoidettavaksi joitakin ohjelman täytäntöönpanovaiheita, mukaan luettuna ehdotuspyyntöjen julkaisu, ehdotusten vastaanotto ja arviointi, usean jäsenvaltion ohjelmia koskevien avustussopimusten valmistelu ja allekirjoitus sekä ohjelmien täytäntöönpanon seuranta. 1.4 Ehdotuspyyntö Tämä ehdotuspyyntö liittyy usean jäsenvaltion ohjelmien täytäntöönpanoon vuoden 2016 työohjelman liitteessä I olevan jakson puitteissa. Kyseessä ovat toimet aihekohtaisella painopistealalla 3 eli usean jäsenvaltion ohjelmat sisämarkkinoilla ja kolmansissa maissa. ( 1 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1144/2014, annettu 22 päivänä lokakuuta 2014, sisämarkkinoilla ja kolmansissa maissa toteutettavista maataloustuotteita koskevista tiedotus- ja menekinedistämistoimista sekä neuvoston asetuksen (EY) N:o 3/2008 kumoamisesta (EUVL L 317, , s. 56). ( 2 ) Komission delegoitu asetus (EU) 2015/1829, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2015, sisämarkkinoilla ja kolmansissa maissa toteutettavista maataloustuotteita koskevista tiedotus- ja menekinedistämistoimista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1144/2014 täydentämisestä (EUVL L 266, , s. 3). ( 3 ) Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2015/1831, annettu 7 päivänä lokakuuta 2015, sisämarkkinoilla ja kolmansissa maissa toteutettavista maataloustuotteita koskevista tiedotus- ja menekinedistämistoimista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1144/2014 soveltamista koskevista säännöistä (EUVL L 266, , s. 14).
2 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 41/21 2. TAVOITTEET AIHEALUEET PAINOPISTEET Vuoden 2016 työohjelman liitteessä I olevassa jaksossa esitetään aihekohtainen painopisteala toimille, jotka pannaan täytäntöön tämän ehdotuspyynnön kautta. Tässä ehdotuspyyntöasiakirjassa ilmoitetaan usean jäsenvaltion ohjelmille yksi painopisteala: usean jäsenvaltion ohjelmat sisämarkkinoilla tai kolmansissa maissa. Tämän painopistealan sisällä usean jäsenvaltion ohjelma voidaan kohdentaa joko sisämarkkinoihin tai kolmansiin maihin. Pantaessa ohjelmia täytäntöön kolmansissa maissa tavoitteena on lisätä unionin maatalous- ja elintarviketuotteiden kilpailukykyä ja kulutusta, kohottaa niiden profiilia ja lisätä niiden markkinaosuutta näissä maissa. Pantaessa ohjelmia täytäntöön sisämarkkinoilla tavoitteena on lisätä tietoisuutta unionin laatujärjestelmistä ja tehostaa niiden tunnustamista, korostaa unionin maatalouden tuotantomenetelmien erityispiirteitä erityisesti elintarvikkeiden turvallisuuden, jäljitettävyyden, aitouden, merkintöjen, ravinto- ja terveysnäkökohtien, eläinten hyvinvoinnin, ympäristön kunnioittamisen ja kestävyyden suhteen sekä korostaa maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden ominaispiirteitä erityisesti niiden laadun, maun, monipuolisuuden ja perinteiden suhteen. Odotettuna tuloksena on lisätä näihin unionin laatujärjestelmiin liittyvän logon tunnistamista eurooppalaisten kuluttajien parissa ja lisätä unionin maatalous- ja elintarviketuotteiden kilpailukykyä ja kulutusta ja kasvattaa niiden markkinaosuutta sisämarkkinoilla. Rahoituksen myöntämistä harkitaan vain ehdotuksille, jotka vastaavat suoraan painopistealaa ja esitettyä kuvausta. 3. AIKATAULU Ehdotusten jättämisen määräaika on 28. huhtikuuta 2016 klo 17:00 (Brysselin aikaa). Suunnitellut ajankohdat, joina hakijoille ilmoitetaan arvioinnin tuloksista, ja päivämäärät avustussopimusten allekirjoittamiselle, ovat seuraavat: Vaiheet Päivämäärä tai alustava ajankohta a) Ehdotuspyynnön julkaiseminen b) Hakemusten jättämisen määräaika c) Arviointijakso d) Hakijoille ilmoittaminen < e) Avustussopimuksen allekirjoittaminen < f) Toimen aloituspäivä > KÄYTETTÄVISSÄ OLEVAT VARAT Usean jäsenvaltion ohjelmien yhteisrahoitukseen varatut määrärahat ovat yhteensä arviolta euroa. Tämän määrän toteutuminen edellyttää, että määrärahat vuoden 2016 yleisestä talousarviosta ovat käytettävissä sen jälkeen, kun budjettivallan käyttäjä on hyväksynyt sen, tai väliaikaisten kahdestoistaosien mukaisesti. Komissio varaa oikeuden olla jakamatta kaikkia käytettävissä olevia varoja. 5. EDELLYTYKSET HAKEMUKSEN KÄSITELTÄVÄKSI OTTAMISELLE Hakemukset on lähetettävä viimeistään 3 kohdassa esitetyssä määräajassa. Koordinaattorin on toimitettava hakemukset verkossa osallistujaportaalin kautta (sähköinen järjestelmä, joka löytyy seuraavasta linkistä:
3 C 41/22 FI Euroopan unionin virallinen lehti Jos edellä esitetyt vaatimukset eivät täyty, hakemus hylätään. Vaikka ehdotukset voidaan jättää millä tahansa Euroopan unionin virallisella kielellä, hakijoita kannustetaan jättämään hakemuksensa englanniksi, jotta helpotetaan hakemuksen käsittelyä, mukaan luettuna arvioinnissa teknisesti avustavien riippumattomien asiantuntijoiden suorittama hakemuksen tarkastelu. Hakijoiden olisi lisäksi syytä ottaa huomioon, että kuluttaja-, terveys-, maatalous- ja elintarvikeasioiden toimeenpanovirasto käyttää periaatteessa englantia yhteisrahoitettujen toimien seurantaan ja valvontaan liittyvässä viestinnässään avustuksensaajien kanssa (avustusten hallintovaihe). Jotta riippumattomien asiantuntijoiden olisi helpompi tarkastella ehdotuksia, ehdotukseen olisi suotavaa liittää englanninkielinen käännös teknisestä osasta (B osa), jos se on laadittu muulla EU:n virallisella kielellä. 6.1 Tukikelpoiset hakijat 6. TUKIKELPOISUUSKRITEERIT Ehdotuksia voivat toimittaa vain oikeushenkilöt. Yhteisöt, joilla ei ole sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaista oikeushenkilöllisyyttä, voivat toimittaa ehdotuksen edellyttäen, että niiden edustajilla on kelpoisuus tehdä oikeudellisia sitoumuksia niiden puolesta ja tarjota unionin taloudellisten etujen suojaamiseksi vastaavat takeet kuin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (Euratom, EU) N:o 966/2012 ( 1 ) (varainhoitoasetus) 131 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuilla oikeushenkilöillä. Hakijoiden on oltava seuraavia: a) asetuksen (EU) N:o 1144/ artiklan 1 kohdassa tarkoitetut organisaatiot; b) ehdotuksen kattaman alan tai tuotteen edustaja, sellaisena kuin se on määriteltynä delegoidun asetuksen (EU) 2015/ artiklassa. Ehdotuksia voivat esittää seuraavat: a) ainakin kaksi organisaatiota, joita tarkoitetaan asetuksen (EU) N:o 1144/ artiklan 1 kohdan a, c tai d alakohdassa ja joiden on oltava vähintään kahdesta jäsenvaltiosta; tai b) yksi tai useampi unionin organisaatio, joita tarkoitetaan asetuksen (EU) N:o 1144/ artiklan 1 kohdan b alakohdassa. Vain EU:n jäsenvaltioihin sijoittautuneiden yhteisöjen tekemät hakemukset ovat tukikelpoisia. Ei-tukikelpoiset yhteisöt: Hakijat, jotka jo saavat unionin rahoitusta samoihin tiedotus- ja menekinedistämistoimiin, eivät ole tukikelpoisia unionin rahoitukseen kyseisten toimenpiteiden osalta asetuksen (EU) N:o 1144/2014 nojalla. Hakijan tukikelpoisuuden arvioimiseksi on esitettävä seuraavat asiakirjat: yksityiset yhteisöt: ote virallisesta lehdestä, jäljennös yhtiöjärjestyksestä, ote kauppa- tai yhteisörekisteristä, jäljennös alv-velvollisuustodistuksesta (joissakin maissa kaupparekisterinumero on sama kuin alv-numero, tällöin vaaditaan vain toinen näistä asiakirjoista); julkiset elimet: jäljennös kyseisestä julkisesta elimestä tehdystä päätöslauselmasta tai päätöksestä tai muusta julkisoikeudellisesta yhteisöstä tehdystä virallisesta asiakirjasta; yksiköt, joilla ei ole oikeudellista muotoa: asiakirjat, joilla todistetaan, että niiden edustajilla on valtuudet tehdä oikeudellisia sitoumuksia niiden puolesta; asiakirjat, jotka osoittavat, että hakija täyttää delegoidun asetuksen (EU) 2015/ artiklassa annetut edustavuutta koskevat kriteerit. 6.2 Tukikelpoiset toimet Ehdotusten on täytettävä seuraavat tukikelpoisuuskriteerit: a) ehdotukset voivat koskea vain tuotteita ja järjestelmiä, jotka on lueteltu asetuksen (EU) N:o 1144/ artiklassa; b) ehdotusten on oltava asianomaisia tuotteita ja niiden kaupan pitämistä koskevan unionin lainsäädännön mukaisia; ( 1 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU, Euratom) N:o 966/2012, annettu 25 päivänä lokakuuta 2012, unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1605/2002 kumoamisesta (EUVL L 298, , s. 1).
4 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 41/23 c) sisämarkkinoita koskevissa ehdotuksissa, jotka kattavat yhden tai useamman asetuksen (EU) N:o 1144/ artiklan 4 kohdassa tarkoitetun järjestelmän, on keskityttävä näihin järjestelmiin pääasiallisessa unionin viestissä. Jos tällaisessa ohjelmassa yhden tai useamman tuotteen avulla kuvataan kyseistä järjestelmää/kyseisiä järjestelmiä, se/ne on tuotava esille toissijaisena viestinä pääasialliseen unionin viestiin nähden; d) jos usean jäsenvaltion ohjelmassa välitetty viesti koskee tietoja tuotteen vaikutuksesta terveyteen, viestin on sisämarkkinoilla oltava Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1924/2006 ( 1 ) liitteen mukainen tai kansanterveydestä siinä maassa, jossa toimet toteutetaan, vastaavan kansallisen viranomaisen hyväksymä; kolmansissa maissa oltava kansanterveydestä siinä maassa, jossa toimet toteutetaan, vastaavan kansallisen viranomaisen hyväksymä. e) jos ehdotuksessa on tarkoitus mainita alkuperä tai tuotemerkki, siinä on noudatettava täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/1831 II luvussa tarkoitettuja sääntöjä. Tukikelpoisten toimien tyypit Tiedotus- ja menekinedistämistoimet voivat koostua seuraavista toimista, jotka ovat tukikelpoisia tämän ehdotuspyynnön puitteissa: 1. Hankkeen hallinta 2. Strategia Tiedotusstrategian määrittely Kampanjan visuaalisen ilmeen määrittely 3. PR-suhteet PR-toimet Lehdistötapahtumat 4. Verkkosivu, sosiaalinen media Verkkosivun perustaminen, päivittäminen, ylläpito Sosiaalinen media (tilien perustaminen, säännölliset postaukset) Muut (mobiililaitesovellukset, sähköisen oppimisen foorumit, webinaarit jne.). 5. Mainonta Painetut viestimet TV Radio Internet Ulkoilmamainonta Elokuvat 6. Viestintävälineet Julkaisut, mediapaketit, mainostuotteet Mainosvideot 7. Tapahtumat Näyttelyosastot messuilla Seminaarit, työpajat, B2B-tapaamiset, kokkien koulutus, tapahtumat kouluissa Ravintolaviikot ( 1 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1924/2006, annettu 20 päivänä joulukuuta 2006, elintarvikkeita koskevista ravitsemus- ja terveysväitteistä (EUVL L 404, , s. 9).
5 C 41/24 FI Euroopan unionin virallinen lehti Tapahtumien sponsorointi Opintomatkat Eurooppaan 8. Promootiotapahtumat myyntipaikoissa Maistelupäivät Muuta: mainonta vähittäismyyjien julkaisuissa ja myyntipaikoissa Täytäntöönpanoaika Yhteisrahoitetut toimet (tiedotus- ja menekinedistämisohjelmat) on toteutettava vähintään yhden mutta enintään kolmen vuoden aikana. Ehdotuksissa on täsmennettävä toimen kesto. 7. POISSULKEMISPERUSTEET 7.1 Ehdotuspyyntömenettelyn ulkopuolelle jättäminen Hakija suljetaan ehdotuspyyntömenettelyn ulkopuolelle, jos se on jossakin varainhoitoasetuksen ( 1 ) 106 artiklassa ja sen soveltamissäännöissä kuvatuista poissulkemistilanteista: a) talouden toimija on tehnyt konkurssin, sen osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettelyjä, sen varoja hallinnoi selvitysmies tai tuomioistuin, sille on vahvistettu akordi, sen liiketoiminta on keskeytetty tai se on muun vastaavan kansallisten lakien tai määräysten mukaisen menettelyn alainen; b) lainvoimaisessa tuomiossa tai lopullisessa hallinnollisessa päätöksessä on todettu, että talouden toimija on laiminlyönyt velvollisuutensa maksaa sijoittautumismaansa, hankintaviranomaisen sijaintimaan tai sopimuksen täytäntöönpanomaan lainsäädännön nojalla määrättyjä veroja tai sosiaaliturvamaksuja; c) lainvoimaisessa tuomiossa tai lopullisessa hallinnollisessa päätöksessä on todettu, että talouden toimija on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen rikkomalla sovellettavia lakeja tai määräyksiä tai talouden toimijan harjoittaman ammatin eettisiä sääntöjä tai osallistumalla mihin tahansa muuhun virheelliseen toimintaan, joka vahingoittaa talouden toimijan ammatillista uskottavuutta, jos kyseinen toiminta osoittaa vilpillistä aikomusta tai vakavaa laiminlyöntiä, mukaan lukien erityisesti jokin seuraavista: i) väärien tietojen antaminen vilpillisesti tai tuottamuksellisesti, kun näitä tietoja vaaditaan sen tarkistamiseksi, ettei poissulkemisperusteita ole tai että valintaperusteet täyttyvät, tai sopimuksen täytäntöönpanossa; ii) sopimuksen tekeminen muiden talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi; iii) teollis- ja tekijänoikeuksien loukkaaminen; iv) yritys vaikuttaa hankintaviranomaisen päätöksentekoon hankintamenettelyn aikana; v) yritys saada luottamuksellisia tietoja, joiden avulla on mahdollista saada perusteettomia etuja hankintamenettelyssä; d) lainvoimaisessa tuomiossa on todettu, että talouden toimija on syyllistynyt johonkin seuraavista: i) petos, sellaisena kuin sitä tarkoitetaan 26 päivänä heinäkuuta 1995 annetulla neuvoston säädöksellä ( 2 ) tehdyn Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista koskevan yleissopimuksen 1 artiklassa; ii) korruptio, sellaisena kuin se on määritelty 26 päivänä toukokuuta 1997 annetulla neuvoston säädöksellä ( 3 ) tehdyn, sellaisen lahjonnan torjumista, jossa on osallisena Euroopan yhteisöjen virkamiehiä tai Euroopan unionin jäsenvaltioiden virkamiehiä, koskevan yleissopimuksen 3 artiklassa ja neuvoston puitepäätöksen 2003/568/YOS ( 4 ) 2 artiklan 1 kohdassa, sekä korruptio sellaisena kuin se on määritelty hankintaviranomaisen sijaintimaan, talouden toimijan sijoittautumismaan tai sopimuksen täytäntöönpanomaan lainsäädännössä; ( 1 ) Varainhoitoasetuksen ja sen asetuksella (EU, Euratom) N:o 966/2012 hyväksyttyjen soveltamissääntöjen 106 artikla sekä komission delegoitu asetus (EU) N:o 1268/2012, sellaisena kuin se on viimeksi muutettu komission delegoidulla asetuksella (EU) 2015/2462. ( 2 ) EYVL C 316, , s. 48. ( 3 ) EYVL C 195, , s. 1. ( 4 ) Neuvoston puitepäätös 2003/568/YOS, tehty 22 päivänä heinäkuuta 2003, lahjonnan torjumisesta yksityisellä sektorilla (EUVL L 192, , s. 54).
6 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 41/25 iii) rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen, sellaisena kuin se on määritelty neuvoston puitepäätöksen 2008/841/YOS ( 1 ) 2 artiklassa; iv) rahanpesu tai terrorismin rahoitus, sellaisina kuin ne on määritelty Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/60/EY ( 2 ) 1 artiklassa; v) terrorismirikokset, sellaisina kuin ne on määritelty neuvoston puitepäätöksen 2002/475/YOS ( 3 ) 1 artiklassa, tai terroritoimintaan liittyvät rikokset, sellaisina kuin ne on määritelty mainitun puitepäätöksen 3 artiklassa, tai mainitun päätöksen 4 artiklassa tarkoitettu tällaisiin rikoksiin yllyttäminen, avunanto niihin tai niiden yritys; vi) lapsityövoiman käyttö tai muut ihmiskaupan muodot, siten kuin ne on määritelty Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/36/EU ( 4 ) 2 artiklassa; e) talousarviosta rahoitetun sopimuksen täytäntöönpanossa on ollut talouden toimijan osalta merkittäviä puutteita keskeisten velvoitteiden täyttämisessä, mikä on johtanut kyseisen sopimuksen ennenaikaiseen irtisanomiseen, sopimussakkojen soveltamiseen tai muihin sopimuksen mukaisiin seuraamuksiin tai minkä tulojen ja menojen hyväksyjä, OLAF tai tilintarkastustuomioistuin on havainnut tarkastusten, tilintarkastusten tai tutkinnan yhteydessä; f) lainvoimaisessa tuomiossa tai lopullisessa hallinnollisessa päätöksessä on todettu, että talouden toimija on syyllistynyt neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 2988/95 ( 5 ) 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuun väärinkäytökseen. 7.2 Avustuksen ulkopuolelle jättäminen Hakijoille ei myönnetä yhteisrahoitusta, jos ne avustuksen myöntämismenettelyn aikana kuuluvat johonkin varainhoitoasetuksen 107 artiklassa kuvattuun tilanteeseen: a) ovat varainhoitoasetuksen 106 artiklan mukaisessa poissulkemistilanteessa; b) ovat menettelyyn osallistumiseksi vaadittuja tietoja toimittaessaan antaneet vääriä tietoja tai eivät ole toimittaneet näitä tietoja myöntämismenettelyssä. Osoittaakseen noudattavansa poissulkemisperusteita koordinaattorin on rastitettava asianomainen ruutu verkkohakemusta toimittaessaan. Jos yhteisrahoitusta myönnetään, kaikkien edunsaajien (usean avustuksensaajan avustuksen tapauksessa) on allekirjoitettava kunnian ja omantunnon kautta annettu vakuutus, jonka mukaan ne eivät ole missään varainhoitoasetuksen 106 artiklan 1 kohdassa ja artiklassa tarkoitetussa tilanteessa. Hakijoiden olisi noudatettava osallistujaportaalissa annettuja ohjeita. 8.1 Taloudelliset valmiudet 8. VALINTAPERUSTEET Hakijalla on oltava vakaat ja riittävät rahoituslähteet, jotta se voi pitää toimintaa yllä toimen koko toteutuskauden ajan ja osallistua sen rahoitukseen. Hakijoiden taloudellinen valmius arvioidaan varainhoitoasetuksen (EY) N:o 966/2012 vaatimusten mukaisesti. Arviointia ei tehdä, jos hakija on julkisoikeudellinen yhteisö; hakijan pyytämä EU:n rahoitusosuus on euroa; Taloudellisten valmiuksien arviointia varten pyydetään seuraavia asiakirjoja: tuloslaskelma ja tase viimeksi päättyneeltä tilikaudelta uusilla organisaatioilla edellä mainitut asiakirjat voidaan korvata liiketoimintasuunnitelmalla. ( 1 ) Neuvoston puitepäätös 2008/841/YOS, tehty 24 päivänä lokakuuta 2008, järjestäytyneen rikollisuuden torjunnasta (EUVL L 300, , s. 42). ( 2 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/60/EY, annettu 26 päivänä lokakuuta 2005, rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesutarkoituksiin sekä terrorismin rahoitukseen (EUVL L 309, , s. 15). ( 3 ) Neuvoston puitepäätös 2002/475/YOS, tehty 13 päivänä kesäkuuta 2002, terrorismin torjumisesta (EYVL L 164, , s. 3). ( 4 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/36/EU, annettu 5 päivänä huhtikuuta 2011, ihmiskaupan ehkäisemisestä ja torjumisesta sekä ihmiskaupan uhrien suojelemisesta ja neuvoston puitepäätöksen 2002/629/YOS korvaamisesta (EUVL L 101, , s. 1). ( 5 ) Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 2988/95, annettu 18 päivänä joulukuuta 1995, Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamisesta (EYVL L 312, , s. 1).
7 C 41/26 FI Euroopan unionin virallinen lehti Lisäksi hakijan, joka hakee euron EU-rahoitusosuutta (kynnysarvoa sovelletaan hakijaa kohti), on toimitettava hyväksytyn ulkopuolisen tilintarkastajan tarkastusraportti, jossa todistetaan, että edellisen varainhoitovuoden tilinpito on saatavilla. Tätä säännöstä ei sovelleta julkisoikeudellisiin yhteisöihin. Hakijoiden taloudellisten valmiuksien arviointi suoritetaan osallistujaportaalin kautta. 8.2 Toiminnalliset valmiudet Hakijoilla on oltava riittävä ammatillinen osaaminen ja pätevyys, joka vaaditaan toimen loppuun saattamiseksi. Tästä näytöksi ehdotuksen B osassa on toimitettava seuraavat tiedot: hakijan ehdotetun toimen hallinnosta ja toteutuksesta ensisijaisesti vastaavan henkilöstön yleiset profiilit (pätevyys ja kokemus) ehdotuksentekijän toimintakertomus tai kuvaus toimista, jotka on suoritettu toiminta-aloilla, jotka ovat yhteisrahoituskelpoisia. 9. MYÖNTÄMISPERUSTEET Hakemuksen B osan tarkoituksena on arvioida ehdotusta myöntämisperusteisiin nähden. Yleisesti ottaen odotetaan, että hankkeissa on tehokas hallintorakenne, selkeä strategia ja tarkka kuvaus odotetuista tuloksista. Kunkin ehdotuksen sisältöä arvioidaan seuraavien perusteiden ja osaperusteiden mukaisesti: Perusteet Enimmäispisteet Kynnysarvot 1. Tiedotus- ja menekinedistämistoimien yleisten ja erityistavoitteiden edistäminen ja ehdotuksen sisällön ja tavoitteiden merkityksellisyys vuotuisen työohjelman ( 1 ) artiklassa kuvatun aihekohtaisen painopistealan prioriteetteihin, tavoitteisiin ja odotettuihin tuloksiin nähden Hankkeen tekninen laatu Hankehallinnon laatu Kustannustehokkuus YHTEENSÄ ( 1 ) Komission täytäntöönpanopäätös C(2015) 6852, Hankkeet, jotka eivät saavuta ilmoitettuja yleisiä ja/tai yksittäisiä kynnysarvoja, hylätään. Kunkin pääasiallisen myöntämisperusteen arvioinnissa otetaan huomioon seuraavat osaperusteet: 1. Tiedotus- ja menekinedistämistoimien yleisen tavoitteen ja erityistavoitteiden edistäminen a) ehdotettujen tiedotus- ja menekinedistämistoimien merkityksellisyys edellä mainitun aihekohtaisen painopistealan prioriteetteihin, tavoitteisiin ja odotettuihin tuloksiin nähden; b) ehdotettujen tiedotus- ja menekinedistämistoimien merkityksellisyys asetuksen (EU) N:o 1144/ artiklassa lueteltuihin yleiseen tavoitteiseen ja erityistavoitteisiin nähden; c) ehdotettujen tiedotus- ja menekinedistämistoimien merkityksellisyys asetuksen (EU) N:o 1144/ artiklassa lueteltuihin tavoitteisiin nähden; d) ohjelman eurooppalainen ulottuvuus.
8 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 41/27 2. Hankkeen tekninen laatu a) analyysin laatu (kohdemarkkinoiden kuvaus, EU:ssa toimivien kilpailijoiden haasteet, kuluttajien tietoisuus asiasta jne.); b) ohjelman strategian soveltuvuus, SMART-tavoitteet (täsmällinen, mitattava, saavutettava, realistinen ja aikasidonnainen), keskeiset viestit; c) toimien selkeä ja tarkka kuvaus; d) soveltuvien toimien valinta tavoitteisiin ja kohderyhmiin nähden, kohdemarkkinoilla toteutettujen muiden yksityisten tai julkisten toimien täydentäminen; e) ehdotettujen arviointimenetelmien ja indikaattoreiden laatu. 3. Hankehallinnon laatu a) hankkeen organisaatio- ja hallintorakenne; b) laadunvalvontamekanismit ja riskinhallinta. 4. Kustannustehokkuus a) budjetin tasapainoinen jakautuminen toimien laajuuteen nähden; b) johdonmukaisuus arvioitujen kustannusten ja toimien kuvauksen välillä; c) realistinen arvio henkilötyöpäivien määrästä ehdotuksentekijän toteuttamien toimien osalta, mukaan luettuna hankekoordinoinnin kustannukset. Arvioinnin jälkeen tukikelpoiset ehdotukset asetetaan kokonaispistemäärien mukaiseen järjestykseen. Parhaiksi arvioiduille ehdotuksille myönnetään yhteisrahoitusta käytettävissä olevan budjetin mukaan. Jos vähintään kaksi hanketta saa saman pistemäärän eikä budjetissa ole jäljellä rahoitusta niille kaikille, yhteisrahoitusta varten valitaan ehdotus/ehdotukset, jonka/joiden katsotaan mahdollistavan suurimman monipuolisuuden tuotteiden tai kohdemarkkinoiden osalta. Tämä tarkoittaa sitä, että saman pistemäärän saaneista kahdesta ehdotuksesta virasto valitsee ensin sen, jonka sisältö (ensimmäiseksi tuotteiden osalta ja toiseksi kohdemarkkinoiden osalta) ei ole vielä edustettuna paremmuusjärjestyksen mukaisessa luettelossa. Jos tätä perustetta ei voida käyttää, virasto valitsee ensin ehdotuksen, joka on saanut korkeimman pistemäärän edellä mainitusta ensimmäisestä myöntämisperusteesta ( Tiedotus- ja menekinedistämistoimien yleisen tavoitteen ja erityistavoitteiden edistäminen ). 10. OIKEUDELLISET SITOUMUKSET Rahoitettavien ehdotusten luetteloon sisältyvien ehdotusten koordinaattoreita kehotetaan käynnistämään mukautusvaihe ennen avustussopimuksen allekirjoittamista; mukautuminen toteutetaan verkossa olevan avustusten valmistelujärjestelmän (SYGMA) kautta. Jos se onnistuu, tuloksena allekirjoitetaan euromääräinen avustussopimus, jossa täsmennetään rahoituksen edellytykset ja määrä. Koordinaattorin on ensin allekirjoitettava avustussopimus sähköisesti konsortion puolesta, minkä jälkeen toimeenpanovirasto allekirjoittaa sen. Kaikkien avustuksensaajien on hyväksyttävä avustussopimus allekirjoittamalla sähköisesti liittymislomakkeen. 11. RAHOITUSSÄÄNNÖKSET Varainhoitoasetuksessa ja sen soveltamissäännöissä ( 1 ) määritellään usean jäsenvaltion ohjelmien täytäntöönpanoon sovellettavat säännöt Yleiset periaatteet a) Päällekkäisten avustusten kielto Yhteen toimeen voi saada EU:n talousarviosta vain yhden avustuksen. Samoja kustannuksia ei missään olosuhteissa saa rahoittaa unionin talousarviosta kahdesti. Hakijan on ilmoitettava lähteet ja määrät unionin rahoituksesta, jonka se on saanut tai jota se on hakenut samaa toimea tai toimen osaa tai toimintaansa varten (toiminta-avustukset), sekä muusta samaa toimea varten saadusta tai haetusta rahoituksesta. ( 1 ) Asetus (EU, Euratom) N:o 966/2012 ja delegoitu asetus (EU) N:o 1268/2012, sellaisina kuin ne ovat viimeksi muutettuina asetuksella (EU, Euratom) 2015/1929 ja delegoidulla asetuksella (EU) 2015/2462.
9 C 41/28 FI Euroopan unionin virallinen lehti b) Taannehtivuuskielto Päättyneisiin toimiin ei myönnetä avustusta takautuvasti. Avustusta voidaan myöntää jo aloitettuun toimeen vain, jos hakija voi osoittaa, että toimi oli aloitettava ennen avustussopimuksen allekirjoittamista. Avustuskelpoiset kustannukset eivät tällöin kuitenkaan saa olla aiheutuneet ennen avustushakemuksen jättämispäivää. c) Yhteisrahoitus Yhteisrahoitus tarkoittaa sitä, että EU:n avustus ei kata kokonaan toimen toteuttamiseksi tarvittavia varoja. Jäljelle jäävistä menoista vastaa yksinomaan ehdotuksentekijä. d) Tasapainoinen budjetti Toimen arvioitu budjetti on esitettävä hakemuslomakkeen A osassa. Arviossa tulojen ja menojen on oltava tasapainossa. Budjetti on laadittava euroissa. Hakijoita, joiden kustannukset eivät aiheudu euroina, kehotetaan käyttämään Euroopan unionin virallisessa lehdessä julkaistavaa valuuttakurssia: e) Toteuttamiseen liittyvät hankintasopimukset/alihankinta Kun toimen toteuttaminen edellyttää julkisia hankintoja (toteuttamiseen liittyvät hankintasopimukset), avustuksensaajan on tehtävä hankintasopimus kokonaistaloudellisesti edullisimman tai tarvittaessa halvimman tarjouksen perusteella ja huolehdittava siitä, ettei eturistiriitoja synny. Asiakirjat on säilytettävä mahdollista tarkastusta varten. Jos ehdotuksentekijä on Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/24/EU ( 1 ) 2 artiklan 1 kohdan 4 alakohdassa tarkoitettu julkisoikeudellinen yhteisö, sen on valittava alihankkijat kyseisen direktiivin täytäntöönpanevan kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Alihankinnan eli ehdotuksessa kuvattuun toimeen kuuluvien tiettyjen tehtävien tai toimintojen ulkoistamisen on oltava (edellä mainittujen) toteuttamiseen liittyvään hankintasopimukseen sovellettavien edellytysten lisäksi myös seuraavien edellytysten mukainen: se on perusteltava toimen luonteella ja toteuttamiseen liittyvillä tarpeilla; toimien perustehtäviä (esim. toimen tekninen ja taloudellinen koordinointi ja strategian hallinto) ei voida suorittaa alihankintana; se on ilmoitettava selvästi ehdotuksen teknisessä ja taloudellisessa osassa. f) Alihankinta yhteisöiltä, joilla on rakenteellinen yhteys tuensaajaan Alihankintasopimus voidaan myöntää myös yhteisöille, joilla on rakenteellinen yhteys tuensaajaan, mutta vain jos hinta rajoittuu yhteisölle tosiasiallisesti aiheutuneisiin kustannuksiin (eli ilman voittomarginaalia). Tällaisten yhteisöjen toteuttamat tehtävät on ilmoitettava selvästi ehdotuksen teknisessä osassa Rahoituksen muoto Yhteisrahoitus toteutetaan niin, että korvataan tietty osuus tosiasiallisesti aiheutuneista tukikelpoisista kustannuksista; siihen sisältyy myös kiinteämääräinen osa, joka kattaa toimen toteutukseen liittyvät välilliset kustannukset (4 % tukikelpoisista henkilöstökustannuksista) ( 2 ). ( 1 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/24/EU, annettu 26 päivänä helmikuuta 2014, julkisista hankinnoista ja direktiivin 2004/18/EY kumoamisesta (EUVL L 94, , s. 65). ( 2 ) Hakijan on syytä huomata, että jos sille myönnetään toiminta-avustus, välilliset kustannukset eivät ole tukikelpoisia.
10 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 41/29 Haettu enimmäismäärä EU:n avustusta voidaan myöntää enintään seuraava yhteisrahoitusosuus: usean jäsenvaltion ohjelmat sisämarkkinoilla ja kolmansissa maissa: 80 prosenttia ohjelman tukikelpoisista kustannuksista; 85 prosenttia, jos tuensaaja on sijoittautunut jäsenvaltioon, joka saa 1. tammikuuta 2014 tai sen jälkeen SEUTsopimuksen 136 ja 143 artiklan mukaista rahoitustukea ( 1 ). Tätä sovelletaan vain avustuksiin, jotka toimeenpanovirasto on hyväksynyt ennen päivämäärää, josta alkaen kyseinen jäsenvaltio ei enää saa tällaista rahoitustukea. Osa budjettiarvioon kirjatuista avustuskelpoisista kokonaismenoista on näin ollen rahoitettava muista lähteistä kuin EU:n avustuksesta (yhteisrahoitusperiaate). Tukikelpoiset kustannukset Kustannukset, jotka ovat tosiasiallisesti aiheutuneet avustuksen saajalle ja täyttävät kaikki avustussopimuksen 6 artiklassa esitetyt kriteerit, ovat tukikelpoisia. Tukikelpoiset kustannukset (suorat ja välilliset) esitetään avustussopimuksessa (ks. 6 artiklan 1, 2 ja 3 kohta). Tukeen kelpaamattomat kustannukset esitetään avustussopimuksessa (ks. 6 artiklan 4 kohta). Avustuksen lopullisen määrän laskeminen Avustuksen lopullinen määrä riippuu siitä, missä määrin toimi on tosiasiallisesti toteutettu avustussopimuksen ehtojen mukaisesti. Toimeenpanovirasto laskee määrän kun loppumaksu suoritetaan seuraavien vaiheiden mukaisesti: 1) Korvausosuutta sovelletaan tukikelpoisiin kustannuksiin 2) Avustuksen määrä rajataan avustuksen enimmäismäärään 3) Avustuksen määrää pienennetään voiton muodostumisen kieltävän säännöksen nojalla 4) Avustuksen määrää pienennetään puutteellisen toteuttamisen tai muiden velvoitteiden rikkomisen vuoksi EU:n avustuksen tarkoituksena tai tuloksena ei saa olla voiton tuottaminen toimessa. Voitto tarkoittaa vaiheista 1 ja 2 ja toimen kokonaistuloista muodostuvan summan sekä toimen tukikelpoisten kokonaiskustannusten erotusta. Jos voittoa syntyy, toimeenpanovirastolla on oikeus periä siitä takaisin prosenttiosuus, joka vastaa EU:n rahoitusosuutta avustuskelpoisista kustannuksista, joita avustuksensaajalle/-saajille on tosiasiallisesti aiheutunut toimen toteuttamisesta. Kumppani (koordinaattori tai muu avustuksensaaja), joka hakee euron suuruista EU-avustusta, vapautetaan tämän säännöksen soveltamisesta Maksujärjestelyt Koordinaattorille siirretään ennakkomaksu, joka vastaa 20:tä prosenttia avustuksen määrästä, avustussopimuksessa esitettyjen edellytysten mukaisesti (16 artiklan 2 kohta). Koordinaattorille maksetaan välimaksu(t) avustussopimuksessa esitettyjen edellytysten mukaisesti (16 artiklan 3 kohta). Välimaksun/-maksujen tarkoituksena on korvata tai kattaa ohjelman toteuttamisesta asianomaisella raportointijaksolla aiheutuneita avustuskelpoisia kustannuksia. Ennakko- ja välimaksujen kokonaismäärä saa olla enintään 90 prosenttia avustuksen enimmäismäärästä. Toimeenpanovirasto vahvistaa loppumaksun määrän lopullisen avustusmäärän laskelmien perusteella ja avustussopimuksessa esitettyjen edellytysten mukaisesti. Jos aiempien maksujen kokonaismäärä on enemmän kuin lopullisen avustuksen määrä, loppumaksun suorittaminen tapahtuu takaisinperinnän muodossa. ( 1 ) Tämän ehdotuspyynnön julkaisupäivänä näitä ovat Kreikka ja Kypros.
11 C 41/30 FI Euroopan unionin virallinen lehti Ennakkomaksutakuu Mikäli hakijan taloudelliset valmiudet eivät ole tyydyttävät, ennakkomaksuun liittyvien taloudellisten riskien rajoittamiseksi hakijalta voidaan edellyttää ennakkomaksutakuuta, joka on enintään ennakkomaksun suuruinen. Jos takuuta pyydetään, sen antaa (euroina) johonkin Euroopan unionin jäsenvaltioon sijoittautunut pankki tai hyväksytty rahoituslaitos. Pankkitileille jäädytettyjä määriä ei voida hyväksyä rahoitustakuuksi. Rahoitustakuun sijaan voidaan antaa kolmannen osapuolen omavelkainen takaus tai saman avustussopimuksen sopimuspuolina olevien avustuksen saajien yhteisvastuullinen takaus. Takuun antaja toimii omavelkaisen takuun antajana eikä voi edellyttää toimeenpanovirastolta suorituksen vaatimista ensin päävelalliselta (eli asianomaiselta avustuksensaajalta). Ennakkomaksutakuun on oltava voimassa loppumaksun maksamiseen asti, ja jos loppumaksu suoritetaan takaisinperinnän muodossa, siihen asti, kun veloituslaskun tiedoksiantamisesta avustuksensaajalle on kulunut kolme kuukautta. Takuuta ei vaadita avustuksensaajilta, joiden saama avustus on (arvoltaan vähäiset avustukset) Avustuksensaajan toimet 12. JULKISUUS Avustuksensaajien on selvästi ilmaistava Euroopan unionin osallistuminen kaikissa toimissa, joihin avustusta käytetään. Avustuksensaajien on lisäksi esitettävä näkyvästi Euroopan unionin nimi ja tunnus kaikissa julkaisuissaan, julisteissaan, ohjelmissaan ja muissa tuotteissaan, jotka liittyvät yhteisrahoitettuun hankkeeseen. Euroopan unionin tunnuksen painatusohjeet löytyvät toimielinten yhteisistä tekstinlaadinnan ohjeista ( 1 ). Lisäksi kaikessa Euroopan unionin yhteisrahoittaman menekinedistämisohjelman yhteydessä tuotetussa visuaalisessa materiaalissa on oltava iskulause Maukasta Euroopasta. Iskulauseen käyttöä koskevat ohjeet ja kaikki graafiset tiedostot voi ladata menekinedistämistä käsittelevältä verkkosivulta Europa-palvelimelta ( 2 ). Kaikkeen kirjalliseen materiaaliin eli esitteisiin, julisteisiin, lehtisiin, mainospalkkeihin, mainostauluihin, painettuihin mainoksiin, lehtiartikkeleihin, verkkosivuille (lukuun ottamatta pieniä lahjaesineitä) on sisällyttävä avustussopimuksen ehtojen mukaisesti vastuuvapauslauseke, jossa todetaan, että esitetyt näkemykset ovat tekijöiden omia. Euroopan komissio/ toimeenpanovirasto ei ole vastuussa niiden sisältämien tietojen käyttämisestä Toimeenpanoviraston/komission toimet Kaikki tiettynä varainhoitovuonna myönnettyjä avustuksia koskevat tiedot julkaistaan Euroopan unionin toimielinten internetsivuilla viimeistään kyseisten avustusten myöntämisvuotta seuraavan varainhoitovuoden 30 päivänä kesäkuuta. Toimeenpanovirasto/komissio julkaisee seuraavat tiedot: avustuksensaajan nimi (oikeussubjekti) jos avustuksensaaja on oikeudellinen henkilö, tämän osoite, ja jos luonnollinen henkilö, alue määriteltynä NUTS 2 -tasolla ( 3 ), jos avustuksensaajan kotipaikka on EU:ssa, tai vastaavalla tasolla, jos kotipaikka on EU:n ulkopuolella avustuksen kohde myönnetty avustusmäärä. ( 1 ) ( 2 ) ( 3 ) EUVL L 39, , s. 1.
12 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 41/ TIETOSUOJA Ehdotuspyyntöön vastaaminen merkitsee henkilötietojen (kuten yhteisrahoitettuun toimeen osallistuvien henkilöiden nimen, osoitteen ja ansioluettelon) kirjaamista ja käsittelyä. Henkilötietojen käsittelyssä noudatetaan yksilöiden suojelusta yhteisöjen toimielinten ja elinten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 45/2001 ( 1 ). Jollei toisin mainita, kysymykset ja henkilötiedot ovat tarpeen hakemuksen arvioimiseksi tarjouspyynnössä esitettyjen ehtojen mukaisesti. Toimeenpanovirasto / komissio tai toimeenpanoviraston / komission puolesta ja sen alaisuudessa toimiva kolmas osapuoli käsittelee näitä tietoja ainoastaan tätä tarkoitusta varten. Rekisteröidyille voidaan ilmoittaa lisätietoja käsittelytoimista, heidän oikeuksistaan ja siitä, miten näitä oikeuksia voi käyttää, viittaamalla tietosuojalausekkeeseen, joka on julkaistu osallistujaportaalilla: ja viraston verkkosivulla: Hakijoita kehotetaan tarkastamaan asiaankuuluva tietosuojalauseke säännöllisin väliajoin, jotta he saavat asianmukaisesti tietoa mahdollisista päivityksistä, joita voi tapahtua ehdotuksen jättämisen määräaikaan mennessä tai sen jälkeen. Avustuksensaajilla on oikeudellinen velvoite tiedottaa henkilöstölleen asiaan kuuluvista käsittelytoimista, joita virasto suorittaa; tätä varten avustuksensaajien on toimitettava henkilöstölle viraston osallistujaportaalilla julkaisemat tietosuojalausekkeet ennen henkilöstön tietojen toimittamista virastolle; henkilötietoja voidaan kirjata Euroopan komission varhaishavainta- ja poissulkemisjärjestelmään, josta säädetään EU:n varainhoitoasetuksen 105 a ja 108 artiklassa, sovellettavien säännösten mukaisesti. 14. EHDOTUSTEN JÄTTÄMISMENETTELY Ehdotukset on jätettävä kohdassa 5 esitetyssä määräajassa sähköisen järjestelmän kautta: Ennen ehdotuksen jättämistä: 1. Etsi ehdotuspyyntö: 2. Perusta tili ehdotuksen jättämistä varten: 3. Rekisteröi kaikki kumppanit tuensaajarekisterin kautta: Hakijalle ilmoitetaan kirjallisesti valintamenettelyn tuloksista. Jättäessään ehdotuksen hakija hyväksyy ne menettelyt ja ehdot, jotka selostetaan tässä ehdotuspyynnössä ja siinä mainituissa asiakirjoissa. Hakemusta ei voi muuttaa määräajan päätyttyä. Komissio/virasto voi kuitenkin ottaa yhteyttä hakijaan arvioinnin aikana, jos jokin seikka vaatii selvittämistä tai hakemuksessa on teknisiä virheitä ( 2 ). ( 1 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 45/2001, annettu 18 päivänä joulukuuta 2000, yksilöiden suojelusta yhteisöjen toimielinten ja elinten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta (EYVL L 8, , s. 1). ( 2 ) Varainhoitoasetuksen 96 artikla.
13 C 41/32 FI Euroopan unionin virallinen lehti Yhteystahot Hakemuksen jättämistä sähköiseen järjestelmään koskevissa kysymyksissä ottakaa yhteyttä IT-tukipalveluun (Helpdesk), joka on perustettu tätä varten osallistujaportaalin verkkosivuille: Muissa kysymyksissä vastaa toimeenpanoviraston tukipalvelu: , sähköpostiosoite: CHAFEA-AGRI- arkipäivisin klo ja Tukipalvelu ei ole toiminnassa viikonloppuisin eikä juhlapäivinä. Toimeenpanoviraston verkkosivulla on julkaistu yleisesti kysytyt kysymykset: Kaikessa tähän ehdotuspyyntöön liittyvässä yhteydenpidossa (esim. tietojen pyytäminen tai hakemuksen jättäminen) on viitattava selvästi juuri tähän ehdotuspyyntöön. Kun sähköinen järjestelmä on osoittanut ehdotukselle tunnusnumeron, hakijan on käytettävä sitä kaikessa yhteydenpidossa. Asiakirjoja Hakulomake Avustussopimusmalli Hakuopas
Poissulkemis- ja valintaperusteita koskeva kunnian ja omantunnon kautta annettu vakuutus
Poissulkemis- ja valintaperusteita koskeva kunnian ja omantunnon kautta annettu vakuutus Allekirjoittanut [tämän lomakkeen allekirjoittajan nimi], joka (vain luonnolliset henkilöt) omalta osaltaan (vain
ETSK:n kansalaisyhteiskuntapalkinto Poissulkemis- ja kelpoisuusperusteita koskeva kunnian ja omantunnon kautta annettu vakuutus
Versio: maaliskuu 2016 Euroopan talous- ja sosiaalikomitea ETSK:n kansalaisyhteiskuntapalkinto Poissulkemis- ja kelpoisuusperusteita koskeva kunnian ja omantunnon kautta annettu vakuutus Allekirjoittanut
Tiedotus- ja menekinedistämistoimien yleisenä tavoitteena on parantaa unionin maatalousalan kilpailukykyä.
12.1.2017 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 9/23 EHDOTUSPYYNTÖ 2017 USEAN JÄSENVALTION OHJELMAT Avustukset sisämarkkinoilla ja kolmansissa maissa toteutettaville maataloustuotteita koskeville tiedotus-
(Ilmoitukset) HALLINNOLLISET MENETTELYT EUROOPAN KOMISSIO
C 41/4 FI Euroopan unionin virallinen lehti 4.2.2016 V (Ilmoitukset) HALLINNOLLISET MENETTELYT EUROOPAN KOMISSIO EHDOTUSPYYNTÖ 2016 YHDEN JÄSENVALTION OHJELMAT Sisämarkkinoilla ja kolmansissa maissa toteutettavat
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.9.2013 COM(2013) 633 final 2013/0312 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä
KOMISSION DELEGOITU DIREKTIIVI / /EU, annettu 18.10.2013,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.10.2013 C(2013) 6835 final KOMISSION DELEGOITU DIREKTIIVI / /EU, annettu 18.10.2013, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/65/EU liitteen IV muuttamisesta sen
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2014 C(2014) 1410 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 11.3.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1301/2013 täydentämisestä siltä osin
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus rautatiejärjestelmän turvallisuudesta ja yhteentoimivuudesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti muutetaan rautatiejärjestelmän turvallisuudesta
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan
Vaihe 2: Varmista, että hanke on ohjelman perusteiden mukainen
Vaihe 2: Varmista, että hanke on ohjelman perusteiden mukainen Hanketta suunnitellessaan ja ennen EU:n tuen hakemista osallistujaorganisaatioiden on tarkistettava, että hanke täyttää tukikelpoisuus-, valinta-
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.3.2015 COM(2015) 141 final 2015/0070 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien mukautusasteen vahvistamisesta
EUROOPAN KOMISSIO. Tiedotus- ja menekinedistämistoimien yleisenä tavoitteena on parantaa unionin maatalousalan kilpailukykyä.
12.1.2017 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 9/7 EUROOPAN KOMISSIO EHDOTUSPYYNTÖ 2017 YHDEN JÄSENVALTION OHJELMAT Avustukset sisämarkkinoilla ja kolmansissa maissa toteutettaville maataloustuotteita
ULKOMAISTEN TUTKIJOIDEN MARIE CURIE -APURAHAT
LIITE III ERITYISMÄÄRÄYKSET ULKOMAISTEN TUTKIJOIDEN MARIE CURIE -APURAHAT III. 1 Määritelmät PALUUVAIHE Tässä avustussopimuksessa sovelletaan II.1 artiklan määritelmien lisäksi seuraavia määritelmiä: 1.
Tuomioiden huomioon ottaminen jäsenvaltioiden välillä uudessa rikosprosessissa *
P6_TA(2006)0373 Tuomioiden huomioon ottaminen jäsenvaltioiden välillä uudessa rikosprosessissa * Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta neuvoston puitepäätökseksi tuomioiden huomioon
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.7.2018 C(2018) 4838 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 30.7.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen
LIITE III ERITYISMÄÄRÄYKSET
LIITE III ERITYISMÄÄRÄYKSET FP 7 Marie Curie Grant Agreement Annex III [MARIE CURIE -UUDELLEENINTEGROITUMIS- APURAHAT EUROOPASSA TYÖSKENTELEVILLE TUTKIJOILLE] [MARIE CURIE -UUDELLEENINTEGROITUMIS- APURAHAT
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0313 (NLE) 14254/14 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 27. lokakuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:
KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. maataloustukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 10-11/2013
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.12.2013 COM(2013) 887 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE maataloustukirahaston menoista Varojärjestelmä nro 10-11/2013 FI FI 1. Johdanto...3 2.
KOMISSIO ASETUS (EY) No...
KOMISSIO ASETUS (EY) No... Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien teräsköysien ja -kaapeleiden tuonnissa neuvoston asetuksella (EY) N:o 1796/1999 käyttöön otettujen polkumyyntitoimenpiteiden mahdollista
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.1.2015 COM(2014) 749 final 2014/0358 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevaan vuoden 1979 yleissopimukseen
ESPD. II osa: Tarjoajaa koskevat tiedot A: TARJOAJAA KOSKEVAT TIEDOT. Nimi: Alv-numero (jos sellainen on):
ESPD II osa: Tarjoajaa koskevat tiedot A: TARJOAJAA KOSKEVAT TIEDOT Nimi: Alv-numero (jos sellainen on): Jos alv-numeroa ei ole, annetaan tarvittaessa muu kansallinen tunnistenumero, jos sellainen vaaditaan
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0242 (NLE) 12739/14 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EEE 64 CONSOM 159 MI 608 NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa
OIKAISU Kansalaisten Eurooppa -ohjelmaoppaaseen I LUKU JOHDANTO. I.4 Kansalaisten Eurooppa -ohjelman painopisteaiheet
OIKAISU Kansalaisten Eurooppa -ohjelmaoppaaseen I LUKU JOHDANTO I.4 Kansalaisten Eurooppa -ohjelman painopisteaiheet Pysyvät painopisteaiheet (sivut 6-8) korvataan seuraavasti: Painopisteaiheet Vuoden
Neuvoston päätelmät hygienia-asetusten soveltamisesta saatuja kokemuksia koskevasta komission kertomuksesta neuvostolle ja Euroopan parlamentille
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. lokakuuta 2009 (5.0) (OR. en) 4299/09 ADD AGRILEG 82 DENLEG 93 LISÄYS I/A-KOHTAA KOSKEVAAN ILMOITUKSEEN Lähettäjä: Eläinlääkintäasiantuntijoiden työryhmä (kansanterveys)
ULKOMAISTEN TUTKIJOIDEN MARIE CURIE -APURAHAT
LIITE III ERITYISMÄÄRÄYKSET ULKOMAISTEN TUTKIJOIDEN MARIE CURIE -APURAHAT PALUUVAIHE III. 1 Määritelmät Tässä avustussopimuksessa sovelletaan II.1 artiklan määritelmien lisäksi seuraavia määritelmiä: 1.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio
Tiedotus- ja menekinedistämistoimien yleisenä tavoitteena on parantaa unionin maatalousalan kilpailukykyä.
C 9/32 FI Euroopan unionin virallinen lehti 12.1.2018 EHDOTUSPYYNTÖ 2018 USEAN JÄSENVALTION OHJELMAT Avustukset sisämarkkinoilla ja kolmansissa maissa toteutettaville maataloustuotteita koskeville tiedotus-
KOMISSION DELEGOITU PÄÄTÖS, annettu 13.1.2016,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.1.2016 C(2016) 1 final KOMISSION DELEGOITU PÄÄTÖS, annettu 13.1.2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/36/EY liitteen V muuttamisesta siltä osin kuin on kyse
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7079/17 ENFOPOL 116 JAI 225 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 7078/17 Asia: Ehdotus neuvoston
NEUVOSTON PÄÄTÖS sakon määräämisestä Espanjalle alijäämätietojen väärentämisestä Valencian itsehallintoalueella
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.5.2015 COM(2015) 209 final Embargo vista Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS sakon määräämisestä Espanjalle alijäämätietojen väärentämisestä Valencian itsehallintoalueella FI FI PERUSTELUT
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014. Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 27.1.2014 2013/2230(DEC) MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0253 (NLE) 12934/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AELE 65 EEE 36 N 34 MAP 21 MI 677 COMPET 644 IND 236
EUROOPAN PARLAMENTTI
C 177/32 Euroopan unionin virallinen lehti 20.6.2012 V (Ilmoitukset) HALLINNOLLISET MENETTELYT EUROOPAN PARLAMENTTI Ehdotuspyyntö IX-2013/01 Avustukset Euroopan tason poliittisille puolueille (2012/C 177/06)
LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON. Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.3.2016 COM(2016) 152 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä FI FI Euroopan komissio
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16
L 180/4 FI KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16 reaktiotuotteet kloorietikkahapon kanssa -tehoaineen hyväksymisestä vanhana tehoaineena käytettäväksi
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.4.2017 C(2017) 2145 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 5.4.2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 514/2014 soveltamissäännöistä vuotuista
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2013 COM(2013) 639 final 2013/0313 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2018 C(2018) 8876 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 18.12.2018, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/2031 42 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen
(6) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat Euroopan meri- ja kalatalousrahaston komitean lausunnon mukaiset,
9.5.2017 L 119/7 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/788, annettu 8 päivänä toukokuuta 2017, meri- ja kalatalousrahastosta annetun asetuksen (EU) N:o 508/2014 nojalla annettavista säännöistä, jotka
31.10.2007 Euroopan unionin virallinen lehti L 285/37 PÄÄTÖKSET KOMISSIO
31.10.2007 Euroopan unionin virallinen lehti L 285/37 II (EY:n ja Euratomin perustamissopimuksia soveltamalla annetut säädökset, joiden julkaiseminen ei ole pakollista) PÄÄTÖKSET KOMISSIO KOMISSION PÄÄTÖS,
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.6.2013 COM(2013) 418 final 2013/0192 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI tiettyjen ympäristö-, maatalous- ja sosiaalipolitiikkaan sekä kansanterveyteen
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. huhtikuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. huhtikuuta 2017 (OR. en) 7003/17 BUDGET 2 PERUSTELUT Asia: Esitys Euroopan unionin lisätalousarvioksi nro 1 varainhoitovuoden 2017 yleiseen talousarvioon oheisasiakirjaksi
Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.2.2013 COM(2013) 46 final 2013/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/8/EY muuttamisesta jauhetun maissintähkän lisäämiseksi
Euroopan unionin virallinen lehti
L 3/16 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/7, annettu 5 päivänä tammikuuta 2016, yhteisen eurooppalaisen hankinta-asiakirjan vakiolomakkeen vahvistamisesta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Seychellien
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä
Kankaanpään kaupunki. EU-hankintailmoitus Päiväys
1/26 ESPD II osa: Tarjoajaa koskevat tiedot A: TARJOAJAA KOSKEVAT TIEDOT Nimi: Alv-numero (jos sellainen on): Jos alv-numeroa ei ole, annetaan tarvittaessa muu kansallinen tunnistenumero, jos sellainen
KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.7.2015 COM(2015) 362 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE tavaroiden ja matkustajien merikuljetuksia koskevista tilastoista annetun direktiivin 2009/42/EY
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Budjettivaliokunta 2009 6.12.2007 ILMOITUS JÄSENILLE Asia: Euroopan parlamentin vuoden 2007 talousarvion toteuttaminen Jäsenille lähetetään oheisena määrärahasiirtoesitys C25
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.7.2016 C(2016) 4407 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 14.7.2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 600/2014 täydentämisestä kolmansien maiden
EUROOPAN KOMMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO. Toimintaohjeet 1
FI FI FI EUROOPAN KOMMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 14.2.2011 - Vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen soveltaminen lannoitteisiin ja kasvualustoihin
(Ilmoitukset) HALLINNOLLISET MENETTELYT EUROOPAN KOMISSIO
12.1.2018 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 9/15 V (Ilmoitukset) HALLINNOLLISET MENETTELYT EUROOPAN KOMISSIO EHDOTUSPYYNTÖ 2018 YHDEN JÄSENVALTION OHJELMAT Avustukset sisämarkkinoilla ja kolmansissa
29 artiklan mukainen tietosuojatyöryhmä
29 artiklan mukainen tietosuojatyöryhmä 01613/06/FI WP 127 Lausunto 9/2006 liikenteenharjoittajien velvollisuudesta toimittaa tietoja matkustajista annetun neuvoston direktiivin 2004/82/EY täytäntöönpanosta
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0823 (CNS) 15778/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ENFOPOL 499 JAIEX 127 JAI 1113 NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS
Ref. Ares(2014) /07/2014
Ref. Ares(2014)2338517-14/07/2014 EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Direktiivin 2001/95/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 292 final 2015/0131 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen (ETS 196) allekirjoittamisesta Euroopan
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 C(2017) 8871 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 20.12.2017, kolmansista maista peräisin olevia perinteisiä elintarvikkeita koskevista hallinnollisista
Lausunto nro 1/2016. (annettu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 325 artiklan nojalla)
Lausunto nro 1/2016 (annettu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 325 artiklan nojalla) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EU, Euratom) N:o 883/2013 muuttamisesta
EUROOPAN KOMISSIO OIKEUS- JA KULUTTAJA-ASIOIDEN PÄÄOSASTO TIEDONANTO
EUROOPAN KOMISSIO OIKEUS- JA KULUTTAJA-ASIOIDEN PÄÄOSASTO Bryssel 18. tammikuuta 2019 REV1 korvaa 21. marraskuuta 2017 päivätyn tiedonannon TIEDONANTO YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN ERO EUROOPAN UNIONISTA
Euroopan unionin virallinen lehti. (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET
4.1.2017 L 1/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/1, annettu 3 päivänä tammikuuta 2017, menettelyistä vesikulkuneuvojen
Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2010 KOM(2010) 426 lopullinen 2010/0231 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen tekemisestä Sveitsin valaliiton osallistumista
Yhteinen eurooppalainen hankintaasiakirja
Yhteinen eurooppalainen hankintaasiakirja (ESPD) I osa: Hankintamenettelyä ja hankintaviranomaista tai yksikköä koskevat tiedot Julkaisemisesta tiedottaminen Hankintamenettelyissä, joita koskeva tarjouskilpailukutsu
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.5.2019 C(2019) 3557 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 16.5.2019, Euroopan unionin rautatiejärjestelmän osajärjestelmää käyttötoiminta ja liikenteen hallinta
Yleisradio Oy, henkilöstöravintola, Vaasan toimintakeskus.
Yleisradio Oy, henkilöstöravintola, Vaasan toimintakeskus. Tieto Versio 1 URL http://dk.mercell.com/permalink/47853949.aspx Ulkoinen hankinta ID 399502-2014 Hankinnan tyyppi Hankintailmoitus Asiakirjan
Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600
Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 SM Waismaa Marjo 3.12.2004 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä aloitteesta neuvoston päätökseksi euron suojelemisesta väärentämiseltä nimeämällä
Yhteinen eurooppalainen hankintaasiakirja
Yhteinen eurooppalainen hankintaasiakirja (ESPD) I osa: Hankintamenettelyä ja hankintaviranomaista tai yksikköä koskevat tiedot Julkaisemisesta tiedottaminen Hankintamenettelyissä, joita koskeva tarjouskilpailukutsu
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2015 COM(2015) 156 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2015/000 TA 2015 komission aloitteesta
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.10.2017 COM(2017) 574 final 2017/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Georgian välisellä assosiaatiosopimuksella
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS,
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 18.12.2007 KOM(2007) 813 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, muuntogeenisestä perunasta EH92-527-1 (BPS-25271-9) valmistetun rehun sekä elintarvikkeiden ja muiden
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. joulukuuta 2017 (OR. en) 15909/17 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 18. joulukuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) 10044/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 10. kesäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: FSTR 34 FC 36 REGIO 48 SOC 419 EMPL 273 RECH 198 ERAC
Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 366 final 2016/0167 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 liitteissä A, B ja C olevien
ottaa huomioon neuvoston yhteisen kannan (14843/1/2002 C5-0082/2003) 1,
P5_TA-PROV(2003)0318 Pakkaukset ja pakkausjätteet *** II Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma neuvoston yhteisestä kannasta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin antamiseksi pakkauksista
Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 2015/0000(BUD) 3.6.2015 MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta
DGC 2A. Bryssel, 26. helmikuuta 2016 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN EU:N JA ENTISEN JUGOSLAVIAN TASAVALLAN MAKEDONIAN VÄLINEN VAKAUTUS JA ASSOSIAATIO
EUROOPAN UNIONIN JA ENTISEN JUGOSLAVIAN TASAVALLAN MAKEDONIAN VÄLINEN VAKAUTUS JA ASSOSIAATIO Vakautus- ja assosiaationeuvosto Bryssel, 26. helmikuuta 2016 (OR. en) UE-FM 1451/16 Toimielinten välinen asia:
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.1.2017 COM(2017) 45 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta tuen antamiseksi Yhdistyneelle kuningaskunnalle,
(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET
L 146/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/879, annettu 2 päivänä kesäkuuta 2016, yksityiskohtaisten järjestelyjen vahvistamisesta
Joustojärjestelmän mukaisesti markkinoille saatetut moottorit ***I
P7_TA-PROV(2011)0452 Joustojärjestelmän mukaisesti markkinoille saatetut moottorit ***I Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 25. lokakuuta 2011 ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston
(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
L 162/14 23.6.2017 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/1111, annettu 22 päivänä kesäkuuta 2017, seuraamuksia ja toimenpiteitä koskevien tietojen toimittamiseen liittyviä menettelyjä ja muotoja koskevista
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.11.2018 C(2018) 7778 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 28.11.2018, delegoidun asetuksen (EU) N:o 1062/2014 muuttamisesta tiettyjen tehoaineen ja valmisteryhmän
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.7.2014 C(2014) 5308 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 30.7.2014, yleisölle suunnattavista tiedotus- ja julkistamistoimenpiteistä sekä tuensaajille suunnattavista
2010/06 Euroopan unionin virallisen lehden jäsentely Lissabonin sopimuksen voimaantulosta johtuvat mukautukset Virallisen lehden L-sarja
200/06 Euroopan unionin virallisen lehden jäsentely Lissabonin sopimuksen voimaantulosta johtuvat mukautukset Virallisen lehden L-sarja L I Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset a) Asetukset
MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2236(DEC)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 2011/2236(DEC) 6.2.2012 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euratomin hankintakeskuksen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna
Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 911 final 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta FI FI 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta
Tarjouspyyntö n:o MARKT/2003/[viitenro]/B: Arviointi ja vaikutusten arviointi sisämarkkinoiden alalla HAKEMUSKAAVAKE
HAKEMUSKAAVAKE Arvoisa vastaanottaja Oheisena on tarjous, jonka [tarjoajan nimi] on lähettänyt vastauksena kiinnostuksenilmaisupyyntöön MARKT/2003/10/B arvioinnin ja vaikutusten arvioinnin alalla. Tarjouksen
EHDOTUSPYYNTÖ EACEA/13/2019 EU:n vapaaehtoisapua koskeva aloite: Tekninen tuki lähettäville organisaatioille
Koulutuksen, audiovisuaalialan ja kulttuurin toimeenpanovirasto EHDOTUSPYYNTÖ EACEA/13/2019 EU:n vapaaehtoisapua koskeva aloite: Tekninen tuki lähettäville organisaatioille Vastaanottavien organisaatioiden
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.8.2016 COM(2016) 523 final 2016/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Islannin välisen maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen
FI-Haukipudas: Rakennustyöt 2012/S 200-328767. Hankintailmoitus. Rakennusurakat
1/6 Tämä ilmoitus TED-verkkosivustolla: http://ted.europa.eu/udl?uri=ted:notice:328767-2012:text:fi:html FI-Haukipudas: Rakennustyöt 2012/S 200-328767 Hankintailmoitus Rakennusurakat Direktiivi 2004/18/EY
Vastuuvapaus 2007: Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto
P6_TA(009)00 Vastuuvapaus 007: Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto. Euroopan parlamentin päätös. huhtikuuta 009 vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviraston talousarvion
Ohjeet MiFID II-direktiivin liitteen I kohtien C6 ja C7 soveltamisesta
Ohjeet MiFID II-direktiivin liitteen I kohtien C6 ja C7 soveltamisesta 05/06/2019 ESMA-70-156-869 FI Sisällysluettelo I. Soveltamisala... 3 II. Lainsäädäntöviittaukset ja lyhenteet... 3 III. Tarkoitus...
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS
FI FI FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 29.10.2009 KOM(2009)608 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta Viron tasavallalle ja Slovenian tasavallalle soveltaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS,
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3.4.2008 KOM(2008) 168 lopullinen 2008/0065 (CNS) C6-0175/08 Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, Egeanmeren pienten saarten hyväksi toteutettavista maatalousalan erityistoimenpiteistä
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. maaliskuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7713/16 COR 1 EF 76 ECOFIN 273 DELACT 64 SAATE Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Saapunut:
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.11.2016 C(2016) 7495 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 24.11.2016, direktiivin (EU) 2015/849 täydentämisestä yksilöimällä suuririskiset kolmannet maat, joilla
Euroopan yhteisöt Rakennusurakoita koskevat sopimukset Rajoitetut menettelyt. FI-Helsinki: Rakennustyöt 2009/S 46-066630 HANKINTAILMOITUS
1/5 FI-Helsinki: Rakennustyöt 2009/S 46-066630 HANKINTAILMOITUS Rakennusurakat I JAKSO: HANKINTAVIRANOMAINEN I.1) NIMI, OSOITE JA YHTEYSPISTE(ET): Helsingin kaupungin rakennusvirasto, HKR-Rakennuttaja,
Ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.11.2013 COM(2013) 771 final 2013/0379 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin virkamiesten ja muun henkilöstön palkkoihin ja eläkkeisiin sovellettavien korjauskertoimien
HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn sisältävien palvelujen oikeussuojasta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten