MIKSI SUOMI-BRÄNDI? 12/11/2009 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MIKSI SUOMI-BRÄNDI? 12/11/2009 1"

Transkriptio

1 MIKSI SUOMI-BRÄNDI? 12/11/2009 1

2 MAABRÄNDI ON TAUSTATEKIJÄ HYVINVOINNILLE Maailmalla tehdään joka päivä tuhansia suomalaisten hyvinvointiin vaikuttavia päätöksiä, joiden peruste on Suomen brändi: Ostanko tämän suomalaisen vai saksalaisen tuotteen? Järjestänkö kongressin Helsingissä vai Kööpenhaminassa? Vienkö perheeni lomalle Kuusamoon vai Åreen? Investoinko Suomeen vai jonnekin muualle? Kuljetanko tavarani Kotkan vai Vladivostokin kautta? Pääseekö Suomesta Pietariin? 12/11/2009 2

3 HYVÄ BRÄNDI ON SUOMELLE ELINTÄRKEÄ Nämä päätökset vaikuttavat suoraan Suomen talouteen ja talous koko yhteiskunnan hyvinvointiin. Suomen kaltaiselle maalle olisi kohtalokasta olla välittämättä omasta maineestaan = brändistään. Suomen ulkopolitiikalle on maan maine keskeisen tärkeä. Se ratkaisee hyvin usein, miten ehdotuksiimme suhtaudutaan, kuka haluaa toimia meidän kanssamme. 12/11/2009 3

4 MUITA POHJOISMAITA JÄLJESSÄ Lähde: Nation Brands Index, haastattelua 20 eri maassa. Tutkimuksessa noteerataan maailman 193:sta maasta 50. Kulttuurissa olemme vasta sijalla 27. Kuitenkin omasta mielestämme se on keskeisin vahvuustekijämme. Rank Country (NBI 2008) [1] Score 1 Germany France United Kingdom Canada Japan Italy United States Switzerland Australia Sweden Spain Netherlands Norway Austria Denmark Scotland New Zealand Finland Ireland Belgium Brazil Russia Iceland Singapore Argentina

5 KANSAINVÄLISESTI SUOMI OLI EDELLISEN KERRAN KIINNOSTAVA KUN SE LIITTYI EUROOPAN UNIONIIN 12/11/2009 5

6 NYT SE ON JÄÄMÄSSÄ UUSIEN JÄSENMAIDEN JA AASIAN VARJOON MUTTA NYT SE ON JÄÄMÄSSÄ UUSIEN, SITÄ KIINNOSTAVAMPIEN JÄSENMAIDEN JA AASIAN VARJOON 12/11/2009 6

7 Miten muualla Vastaavia hankkeita käynnissä: - Ruotsi - Norja - Tanska - Kanada - Uusi Seelanti - Etelä-Korea - Hong Kong

8 Maabrändihanke ja -valtuuskunta Ulkoministeri Stubb asetti syyskuussa 2008 korkean tason valtuuskunnan Suomen maabrändin kehittämistyön johtoon. Valtuuskunnan puheenjohtaja Nokian ja Shellin hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila. 12/11/2009 8

9 Tehtävä laatia perusta Suomen maabrändille eli vahvalle maakuvalle Suomen yleisen kansainvälisen kilpailukyvyn parantamiseksi. Nimeäminen pohjautuu Vanhasen hallitusohjelmaan, jossa tavoite maakuvan vahvistaminen. Valtuuskunnassa eturivin suomalaisia, joilla omakohtaista kokemusta ja näyttöä kulttuurin, talouselämän, kansainvälisen vaikuttamisen ja suhteiden luomisen aloilta.

10 Toimikausi päättyy joulukuun lopussa Tehtäviin kuuluvat strategisten päävalintojen määrittely jaydinsisältökysymykset sekä hankkeen seuranta ja ohjaaminen. 12/11/

11 VALTUUSKUNNAN JÄSENET Aho Esko, Yhteistyösuhteista ja yhteiskuntavastuusta vastaavan johtaja, Nokia Ahokas Paulina, johtaja, Musex - Music Export Finland Ailasmaa Eija, toimitusjohtaja, Sanoma Magazines Essak Batulo, kätilö, terveydenhoitaja, Vantaan vihreät ry. Helenius Kristiina, toimitusjohtaja, The American Chamber of Commerce in Finland Hienonen Jukka, toimitusjohtaja, Finnair Oyj Hultin Jan, oopperanjohtaja, Savonlinnan Oopperajuhlat Hyvönen Helena, rehtori, Taideteollinen korkeakoulu Ihamuotila Mika, toimitusjohtaja, Marimekko Oyj Kolbe Laura, professori, Historian laitos Lehtinen Lasse, kirjailija, Firma Brutto Oy Niiniluoto Ilkka, kansleri, Helsingin yliopisto Nyberg René, johtaja, East Office of Finnish Industries Ollila Jorma, puheenjohtaja, Nokia Oyj Petäistö Helena, kirjeenvaihtaja, MTV3 Piha Kirsi, viestintäkonsultti Rauhala Osmo, taiteilija Riihilahti Aki, jalkapalloilija, Djurgårdens IF Seikku Kai, toimitusjohtaja, HK Scan Oyj Toivanen-Koivisto Maarit, vuorineuvos, Onninen Oy Tuomi-Nikula Petri, osastopäällikkö, UM/VKO-01 Virtanen Erkki, kansliapäällikkö, TEM 12/11/

12 Finland Promotion Board Toteutus public/private yhteistyönä. Hankkeesta vastaa valtioneuvoston asettama ja ulkoministeriön johtama Finland Promotion Board, jonka jäseninä keskeisimmät Suomea kansainvälisesti ja ammattimaisesti markkinoivat toimijat: Ulkoministeriö, Matkailun edistämiskeskus, työ- ja elinkeinoministeriö, Invest in Finland, Tekes, Finpro, Taloudellinen Tiedotustoimisto/Finnfacts, Finnair, Suomen Metsäsäätiö. Uutena jäsenenä SITRA.

13 Tutkimuksellinen perusta Maabrandityön tärkeänä osana ollut tieteellinen tutkimus Tekijöinä Suomen johtaviin maabrändin ja paikan brändäyksen asiantuntijat, KTT Teemu Moilanen ja TkT Seppo Rainisto Tehty perusteellinen selvitys teoriasta, analysoitu onnistuneita ja epäonnistuneita caseja ulkomailta ja tehty toimenpideohjelma Maineen parantaminen / kehittäminen pitkä, sukupolvia kestävä projekti Maabrändin syntymisen ehto on yhdenmukainen viestintä ja tekeminen Pelkkä viestintä ei riitä Menestymiseen tarvitaan laaja yhteiskuntasopimus yhteiskunnan eri lohkoilta (yritysmaailma, järjestöt, tiede, kulttuuri, politiikka ym)

14 Mikä on maabrändi? Jokaisella maalla on maakuva Se syntyy ihmisen mielessä lukuisista pikku tiedonjyvistä, kuin pointillistinen taulu Tiedot voivat olla esim mediasta, markkinointitoimenpiteistä, omista tai toisten kokemuksista ym. Osin ohjattu, paljolti ohjaamaton Maakuva voi olla heikko, sekava, kielteinenkin Yleensä äärimmäinen yksinkertaistus Usein vanha Kun maakuvasta aletaan tavoitella brändiä, tulee esiin brändidimension kaksi puolta: Brändi-identiteetti eli se kuva, joka halutaan tuoda esille; ja Brändi-imago eli se kuva, joka vastaanottajalle syntyy Kun nämä kaksi lähestyvät toisiaan, voi syntyä maabrändi Termi brändi on vaikea Maabrändi on osapuilleen sama kuin maan maine.

15 Suomen osalta päädyttiin neliosaiseen rakenteeseen: Matkailumaabrändi tarkoitus olla kiinnostava ja houkutteleva matkailumaa. Kulttuurimaabrändi - tarkoitus olla kiinnostava ja huokutteleva kulttuurimaa, jolla on kansainvälisesti kiinnostavia kulttuurikohteita ja menestyviä taiteilijoita. Maabrändi tukee kulttuurivientiä ja taiteilijoita ja päinvastoin. Kansainvälisen yritystoiminnan brändi houkutteleva investointikohde ja Kansainvälisen yritystoiminnan brändi houkutteleva investointikohde ja osaavan työvoiman maahanmuuttokohde; Suomesta lähtevät tuotteet ja yritysten etabloituminen ulkomailla tervetullutta (myönteinen country of association -efekti). Poliittis-yhteiskunnallinen brändi tullaan kuulluksi paremmin kansainvälisillä areenoilla. Suomen kaltaisen maan ulkopolitiikalle maan maine on keskeisen tärkeä. Se ratkaisee hyvin usein miten ehdotuksiimme suhtaudutaan.

16 Mikä erottaa meidät muista? Suomella on "mainevaje" (reputational gap) eli se on mainettaan parempi maa. Tunnettuus on ohutta, jopa heikkoa ja väärinkäsityksiä on paljon ja niissä on historian painolastia. Suomen brändin vahvuudet uskallettava kertoa. Suomen Suomen brändin vahvuudet uskallettava kertoa. Suomen olemuksesta/identiteetistä löydettävä asiat, jotka Suomen vahvuuksia ja erottavat meitä muista ja joiden taakse mahdollisimman moni suomalaisen ihiminen, yritys, kultuuriväki ja instituutio voi asettua. Suomen tarina on itse asiassa jännittävä.

17 SUOMEN BRÄNDI EI VOI OLLA PAREMPI KUIN TODELLISUUS SUOMESSA Tämä on brändivaltuuskunnan ja koko hankkeen lähtökohta. Kaiken sen mitä me Suomesta sanomme, pitää perustua tosiasioihin. Kuvan kiillotuksesta ei ole kyse. On turha syyttää peiliä, jos naama on vino. Suomen kuvaa haittaavat tekijät tulee osoittaa. 12/11/

18 BRÄNDIHANKE ON AVOIN PROSESSI Jokaisella suomalaisella on käsitys siitä, mikä Suomi on, miltä sen pitäisi näyttää ja minkälainen sen brändin tulisi olla. Suomalainen on Suomi-kuvan asiantuntija. Laajaa kansalaisviestintää suunnitteilla. Mitkä ovat Suomen vahvuudet, entä heikkoudet? Mitä Suomi on? Mikä on nerokkuutemme? Brändihanke on avoin prosessi, eikä "komitealaitoksen viimeinen ponnistus". 12/11/

19 Seuraavat askeleet Valtuuskunnan työryhmät toimineet aktiivisesti ja työ on edennyt hyvin. Työryhmäpuheenjohtajat: toimitusjohtaja Mika Ihamuotila/ talouselämä rehtori Helena Hyvönen/ kulttuuri ja elämysteollisuus viestintäkonsultti Kirsi Piha/ viestintä Jorma Ollila/ strategia Kolme-neljä teemaseminaaria syys-talvella (nuoriso 3.12., kulttuuri&gastronomia, ympäristö) sekä muuta laajaa kansalaisviestintää suunnitteilla. MTV3:n kanssa TV-ohjelma huhtikuussa Valtuuskunnan loppuraportti vuonna Todennäköisesti kesän kynnyksellä.

20 20

MEKin uudet tuulet. Jaakko Lehtonen, Ylijohtaja, Matkailun edistämiskeskus

MEKin uudet tuulet. Jaakko Lehtonen, Ylijohtaja, Matkailun edistämiskeskus MEKin uudet tuulet Jaakko Lehtonen, Ylijohtaja, Matkailun edistämiskeskus MEK nyt MEKin keskeisiä tehtäviä ovat olleet Tuotemarkkinointi yhdessä elinkeinon kanssa Markkinatutkimus Tuotekehityksen tuki

Lisätiedot

Elämää PISA:n varjossa

Elämää PISA:n varjossa Professor Markku Niemivirta, PhD, Docent Institute of Behavioural Sciences University of Helsinki, Finland Elämää PISA:n varjossa Tasapainottelua menestyksen ja hyvinvoinnin välissä? PISA 2000 Finland

Lisätiedot

Sisällys. 1. Energiatehokkuudesta. 2. Energiatehokkuusindikaattorit kansantalouden makrotasolla

Sisällys. 1. Energiatehokkuudesta. 2. Energiatehokkuusindikaattorit kansantalouden makrotasolla Sisällys 1. Energiatehokkuudesta. Energiatehokkuusindikaattorit kansantalouden makrotasolla 3. Hiilidioksidipäästöihin vaikuttavia tekijöitä dekompositioanalyysi 4. Päätelmiä Energiatehokkuudesta Energiatehokkuuden

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012 Yöpymiset + 12,5 % tammi-huhtikuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (33.900) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 12,5 % edellisvuodesta. Kasvua

Lisätiedot

Alihankinta 2014 -messut Teema koneenrakentaminen. 18.9.2014 Petri Katajamäki ja Pekka Lappalainen

Alihankinta 2014 -messut Teema koneenrakentaminen. 18.9.2014 Petri Katajamäki ja Pekka Lappalainen Alihankinta 2014 -messut Teema koneenrakentaminen 18.9.2014 Petri Katajamäki ja Pekka Lappalainen DEMOGRAFIA Lähde: Statista 2013 Koko 357 092 km2 (1,05 x Suomi) 82,4 miljoonaa asukasta (15,8 x Suomi)

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012 Yöpymiset + 0,4 % tammi-marraskuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (116.500) lisääntyivät tammi-marraskuussa 0,4 % edellisvuodesta. Kasvua

Lisätiedot

Suomi osaamisen kärjessä 2030 Olli Luukkainen Educa 24.1.2014

Suomi osaamisen kärjessä 2030 Olli Luukkainen Educa 24.1.2014 Suomi osaamisen kärjessä 2030 Olli Luukkainen Educa 24.1.2014 1 OAJ:n tulevaisuustyö Suomessa on tehty suuria: Kansakoulu Yliopistot Peruskoulu Ammatillinen koulutus Ammattikorkeakoulut Vapaa sivistystyö

Lisätiedot

Markkinaraportti / lokakuu 2010

Markkinaraportti / lokakuu 2010 Markkinaraportti / lokakuu 21 Yöpymiset lisääntyivät lokakuussa Sekä kotimaasta että ulkomailta saapuneiden yöpymisten määrä jatkoi kasvuaan Helsingissä myös lokakuussa. Erityisen voimakkaasti lisääntyivät

Lisätiedot

Kunta- ja palvelurakenne Kanta-Hämeessä. Jouko Isolauri 26.9.2013

Kunta- ja palvelurakenne Kanta-Hämeessä. Jouko Isolauri 26.9.2013 Kunta- ja palvelurakenne Kanta-Hämeessä Jouko Isolauri 26.9.2013 Sen jälkeen kun kuntien valtionosuuksia on edelleen leikattu 500 me toimintaa tehostettu toisella 500 me:lla velvoitteita kevennetty niin,

Lisätiedot

Markkinaraportti / elokuu 2015

Markkinaraportti / elokuu 2015 Markkinaraportti / elokuu 2015 Yöpymiset yli 6 % nousussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä elokuussa yli 6 % vuoden takaisesta. Yöpymismäärä, 407.100, oli kaikkien aikojen elokuun ennätys. Kotimaasta

Lisätiedot

ICC Open Market Index 2013. Ennakkotiedot 10.5.2013 ICC OPEN MARKET 2013 INDEX

ICC Open Market Index 2013. Ennakkotiedot 10.5.2013 ICC OPEN MARKET 2013 INDEX ICC Open Market Index 2013 Ennakkotiedot 10.5.2013 ICC OPEN MARKET 2013 INDEX ICC OPEN MARKET INDEX INTRO ICC OPEN MARKET INDEX 2013 Tausta Talouden taantumassa yrityselämässä koettiin huolta markkinoilla

Lisätiedot

VANTAA Matkailun tunnuslukuja

VANTAA Matkailun tunnuslukuja VANTAA Matkailun tunnuslukuja Kesäkuu 212 www.vantaa.fi/yrityspalvelut Yöpymiset ulkomailta kesäkuussa + 8 % Vantaan majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (72.3) lisääntyivät kesäkuussa edellisvuodesta

Lisätiedot

Markkinaraportti / heinäkuu 2010

Markkinaraportti / heinäkuu 2010 Markkinaraportti / heinäkuu 21 Yöpymismäärissä merkittävää kasvua heinäkuussa Yöpymiset Helsingin majoitusliikkeissä lisääntyivät heinäkuussa 18,2 % edellisvuoden heinäkuusta. Lisäystä tuli sekä kotimaasta

Lisätiedot

Markkinaraportti / tammikuu 2011

Markkinaraportti / tammikuu 2011 Markkinaraportti / tammikuu 211 Yöpymiset lisääntyivät tammikuussa 9 % Matkailu vilkastui Helsingissä yöpymisissä mitattuna tammikuussa 211 sekä koti- että vientimarkkinoilla. Nousua kirjattiin sekä vapaa-ajan

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012 Yöpymiset + 31 % tammikuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (3.600) lisääntyivät tammikuussa 30,7 % vuoden 2011 tammikuuhun verrattuna.

Lisätiedot

Osaaminen ja innovatiivisuus kilpailukyvyn perusta. Juha Ylä-Jääski 21.9.2006

Osaaminen ja innovatiivisuus kilpailukyvyn perusta. Juha Ylä-Jääski 21.9.2006 Osaaminen ja innovatiivisuus kilpailukyvyn perusta Juha Ylä-Jääski 21.9.26 Teknologiateollisuus - Suomen tärkein elinkeino 6 % Suomen koko viennistä 66 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k-investoinneista

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012 Yöpymiset + 0,4 % tammi-lokakuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (107.600) lisääntyivät tammi-lokakuussa 0,4 % edellisvuodesta. Kasvua tuli

Lisätiedot

4. KORKEA VEROTUS VIE MITALISIJAN HYVINVOINTIKILPAILUSSA

4. KORKEA VEROTUS VIE MITALISIJAN HYVINVOINTIKILPAILUSSA 4. KORKEA VEROTUS VIE MITALISIJAN HYVINVOINTIKILPAILUSSA Bruttoveroaste Suomessa... 4.2 Efektiivinen tuloveroaste eräissä maissa 21... 4.3 Tuloveroprosentit tulotasoittain 22... 4.4 Tuloveroprosentit 22

Lisätiedot

Lentoliikenteen taloudellinen merkitys Suomelle

Lentoliikenteen taloudellinen merkitys Suomelle Lentoliikenteen taloudellinen merkitys Suomelle Oxford Economics yhteenveto Helsinki 2012 To represent, lead and serve the airline industry Lentoliikenne : Taloudellisen kasvun perusta On kustannustehokasta

Lisätiedot

Kaikki myyntilaskut sähköisenä yhden operaattorin kautta. Merja Hauskamaa, ISS Palvelut, Taloushallinto

Kaikki myyntilaskut sähköisenä yhden operaattorin kautta. Merja Hauskamaa, ISS Palvelut, Taloushallinto Kaikki myyntilaskut sähköisenä yhden operaattorin kautta Merja Hauskamaa, ISS Palvelut, Taloushallinto ISS Suomessa ja maailmalla Maailmalla Perustettu 1901 Tanskassa Toimimme 53 maassa Työllistämme 534

Lisätiedot

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jonsuun ja Jyväskylän. Alkuvuoden yöpymiset + 11 %

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jonsuun ja Jyväskylän. Alkuvuoden yöpymiset + 11 % KOTKAN-HAMINAN SEUTU MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu Alkuvuoden yöpymiset + 11 % Kotkan-Haminan seudun majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (40.800) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 11,4

Lisätiedot

Markkinaraportti / toukokuu 2015

Markkinaraportti / toukokuu 2015 Markkinaraportti / toukokuu 2015 Yöpymiset 3,5 % miinuksella Yöpymiset vähenivät Helsingissä toukokuussa 3,5 % vuoden takaisesta. Kotimaasta tulleiden yöpymiset vähenivät runsaat viisi prosenttia ja ulkomailta

Lisätiedot

Nuorten työttömyys -faktaa ja fiktiota

Nuorten työttömyys -faktaa ja fiktiota Nuorten työttömyys -faktaa ja fiktiota Ulla Hämäläinen Johtava tutkija Sosiaaliturvan ABC toimittajille 31.5.2012 Nuorten työttömyysaste Euroopassa Työttömyysaste ikäryhmittäin Suomessa 1995-2011 % 40

Lisätiedot

Lihavuuden kustannuksia. Markku Pekurinen, osastojohtaja, tutkimusprofessori

Lihavuuden kustannuksia. Markku Pekurinen, osastojohtaja, tutkimusprofessori Lihavuuden kustannuksia Markku Pekurinen, osastojohtaja, tutkimusprofessori Lihavuus Monien sairauksien riskitekijä Väestötasolla nopeasti yleistyvä ongelma Taloudellisista vaikutuksista lisääntyvästi

Lisätiedot

Tilastojen jalostaminen matkailutoimijoiden käyttöön

Tilastojen jalostaminen matkailutoimijoiden käyttöön Tilastojen jalostaminen matkailutoimijoiden käyttöön Art-Travel Oy Heikki Artman Heikki Artman 40 vuotta matkailussa mukana Art-Travel Oy 25 vuotta matkailun konsultointia Matkailun kehityksen mittareita:

Lisätiedot

Maksujärjestelmäsimulaattori SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND

Maksujärjestelmäsimulaattori SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND Maksujärjestelmäsimulaattori 10.12.2013 Tatu Laine Sisältö Maksutapahtuma maksujärjestelmässä BoF-PSS2 simulaattorin historia Maksujärjestelmän simulointi Kysymyksiä, joihin maksujärjestelmäsimulaattori

Lisätiedot

OSAAMISEN EVOLUUTIO SOPRANO OYJ

OSAAMISEN EVOLUUTIO SOPRANO OYJ OSAAMISEN EVOLUUTIO SOPRANO OYJ Koulutus, konsultointi ja kansainvälistyminen Soprano Oyj Arto Tenhunen CEO SOPRANON KASVUTARINA PERUSTETTU 1984 - Kansainvälisen kaupan konsulttitoimisto SOPRANO 1996 -

Lisätiedot

Hyvinvointiyhteiskunta. mahdollinen yhtälö 1.1 5.2.2003

Hyvinvointiyhteiskunta. mahdollinen yhtälö 1.1 5.2.2003 1. HYVINVOINTIYHTEISKUNTA MAHDOLLINEN YHTÄLÖ BKT:n vuosimuutos 1988 21... 1.2 T&K-panosten osuus bruttokansantuotteesta... 1.3 T&K-toiminnan osuus BKT:sta eräissä maissa... 1.4 T&K-henkilöstön osuus työssäkäyvistä

Lisätiedot

Osaaminen, innovaatiot ja vihreä teknologia

Osaaminen, innovaatiot ja vihreä teknologia Osaaminen, innovaatiot ja vihreä teknologia Elias Einiö Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT VATT päivä 2.10.2013 Päästöjä vähennetään 1990=100 Kasvihuonekaasujen päästöt, Suomi 140 120 100 80 Tavoite

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja heinäkuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja heinäkuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja heinäkuu 2012 Yöpymiset + 4 % tammi-heinäkuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (72.400) lisääntyivät tammi-heinäkuussa 3,9 % edellisvuodesta. Kasvua tuli

Lisätiedot

Suomi ja suomalaiset yritykset globaalitaloudessa keiden kanssa kilpailemme tulevaisuudessa?

Suomi ja suomalaiset yritykset globaalitaloudessa keiden kanssa kilpailemme tulevaisuudessa? Suomi ja suomalaiset yritykset globaalitaloudessa keiden kanssa kilpailemme tulevaisuudessa? Pekka Ylä-Anttila ETLA ja Etlatieto Oy ELKOM 07 - ECT Forum 5.9.07 Esityksen teemat Mitä maailmantaloudessa

Lisätiedot

Kuntien talous ja sote-uudistus. Olli Savela, kaupunginvaltuutettu, Hyvinkää 28.9.2014 Helsinki

Kuntien talous ja sote-uudistus. Olli Savela, kaupunginvaltuutettu, Hyvinkää 28.9.2014 Helsinki Kuntien talous ja sote-uudistus Olli Savela, kaupunginvaltuutettu, Hyvinkää 28.9.2014 Helsinki 1 Sote-alueiden rahoitus Kunnat rahoittavat sote-alueiden toiminnan painotetun asukasluvun perusteella, painotekijöinä

Lisätiedot

Markkinaraportti / tammikuu 2010

Markkinaraportti / tammikuu 2010 Markkinaraportti / tammikuu 21 Yöpymisissä pientä laskua edelleen Helsingin majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset vähenivät tammikuussa edelleen jonkin verran (- 6., - 2,7 %). Vuoden 29 tammikuussa

Lisätiedot

kultakolikko.fi - kultakolikkotaulukko 2011-07

kultakolikko.fi - kultakolikkotaulukko 2011-07 Maa Nimellisarvo Lyönti- Kolikon paino Kulta- vuosi pitoisuus unssia Suomi 10 Markkaa 1879-1913 3,2258 0,9000 0,0933 2,903 (Finland) 20 Markkaa 1878-1913 6,4516 0,9000 0,1867 5,806 100 Markkaa 1926 4,2105

Lisätiedot

Metsien luonnontuotteet ja luomu. Rainer Peltola, MTT Rovaniemi / LAPPI LUO

Metsien luonnontuotteet ja luomu. Rainer Peltola, MTT Rovaniemi / LAPPI LUO Metsien luonnontuotteet ja luomu Rainer Peltola, MTT Rovaniemi / LAPPI LUO Keruuluomu / luomukeruu Luonnonmarjat ja -sienet ovat luomua, jos ne on kerätty erikseen määritellyiltä luomukeruualueilta Keruualueeksi

Lisätiedot

Kansainvälistymisen mallit, haasteet ja mahdollisuudet - Mitä Team Finland -verkosto tarjoaa yrityksille. Green Growth 10.10.2012

Kansainvälistymisen mallit, haasteet ja mahdollisuudet - Mitä Team Finland -verkosto tarjoaa yrityksille. Green Growth 10.10.2012 Kansainvälistymisen mallit, haasteet ja mahdollisuudet - Mitä Team Finland -verkosto tarjoaa yrityksille Green Growth 10.10.2012 Taustaa Nykyisen VKE-toimintamallin kehittämistarpeet: VKE-toimijoiden yhteisen

Lisätiedot

Markkinaraportti / heinäkuu

Markkinaraportti / heinäkuu VII / 25 HELSINGIN MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Markkinaraportti / heinäkuu Matkailu Venäjältä ja Virosta kasvanut voimakkaasti Venäjältä ja Virosta Helsinkiin suuntautuvan matkailun kasvu jatkuu. Venäjän talouden

Lisätiedot

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 22.3.2013 Tammikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jyväskylän ja Kuopion seudun edellä

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 22.3.2013 Tammikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jyväskylän ja Kuopion seudun edellä KOTKAN-HAMINAN SEUTU MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 22.3.2013 Tammikuu Yöpymiset ulkomailta + 28 % tammikuussa Kotkan-Haminan seudun majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (10.500) lisääntyivät tammikuussa

Lisätiedot

Fingridin ajankohtaiset. Käyttövarmuuspäivä 2.12.2013 Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen

Fingridin ajankohtaiset. Käyttövarmuuspäivä 2.12.2013 Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen Fingridin ajankohtaiset Käyttövarmuuspäivä 2.12.2013 Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen 2 Erinomainen käyttövarmuus v. 2013 Asiakastyytyväisyys parantunut Asiakastoimintamallia kehitetään Baltian spot-markkinat

Lisätiedot

Kansaianvälinen aikuistutkimus PIAAC 2012

Kansaianvälinen aikuistutkimus PIAAC 2012 1 AIKUISKOULUTUS MARGINAALISTA KESKIÖÖN KVS140-Juhlavuoden seminaari Helsinki 21.3.2014 Kansaianvälinen aikuistutkimus PIAAC 2012 Antero Malin Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto 2 Kansainvälinen

Lisätiedot

Sisäinen viestintä vastuullisen liiketoiminnan tukena

Sisäinen viestintä vastuullisen liiketoiminnan tukena Sisäinen viestintä vastuullisen liiketoiminnan tukena Julkisuus, raha vai hyvä sydän? FInlandia-talo 8.10.2003 Professori (vt.) Pekka Aula Helsingin yliopiston viestinnän laitos pekka.aula@helsinki.fi

Lisätiedot

SUOMEN JA MUIDEN MAIDEN ASUNTOMARKKINOITA KOSKEVIA KUVIOITA

SUOMEN JA MUIDEN MAIDEN ASUNTOMARKKINOITA KOSKEVIA KUVIOITA 1 SUOMEN JA MUIDEN MAIDEN ASUNTOMARKKINOITA KOSKEVIA KUVIOITA TÄSTÄ AINEISTOSTA KIITOS KUULUU KARI TAKALALLE, JOKA ON PÄIVITTÄNYT AINEISTOA VUODESTA TOISEEN. AINEISTO ON TARKOITETTU VAIN LUENTO- KÄYTTÖÖN

Lisätiedot

Yöpymiset kuukausittain Helsingissä

Yöpymiset kuukausittain Helsingissä XII / HELSINGIN MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Yöpymisten lasku jatkui joulukuussa Matkailu väheni Helsingissä joulukuussa rekisteröityjen majoitusliikkeiden yöpymisissä mitattuna 4,6 %. Kotimaan yöpymiset vähenivät

Lisätiedot

Kansainvälinen aikuistutkimus, PIAAC 2008 2013

Kansainvälinen aikuistutkimus, PIAAC 2008 2013 Kansainvälinen aikuistutkimus, PIAAC 2008 2013 Ensituloksia Suomen kannalta Työelämä 2020 kv-verkosto, 6.3.2014 Maija Lyly-Yrjänäinen, TEM Tuomo Alasoini, Tekes Tutkimushankkeen taustoja OECD:n koordinoima

Lisätiedot

Kovametallikierrejyrsimet

Kovametallikierrejyrsimet Kovametallikierrejyrsimet Johdanto Dormerin kierrejyrsinohjelma sisältää kattavan valikoiman suurtehojyrsimiä, joilla voidaan saavuttaa erinomainen työstötalous ja jotka ovat erittäin pitkäikäisiä. Premium

Lisätiedot

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Abloy Oy Abloy Oy on johtavia lukko- ja rakennushelavalmistajia ja sähköisen lukitusteknologian edelläkävijä. Abloy Oy kuuluu maailman johtavaan ASSA ABLOY

Lisätiedot

Paradoxes of educational improvement: The Finnish experience

Paradoxes of educational improvement: The Finnish experience Scottish Educational Review, 43 (1), 3-23. Paradoxes of educational improvement: The Finnish experience Pasi Sahlberg ABSTRACT INTRODUCTION 3 term remains controversial. FROM PERIPHERY TO LIMELIGHT 4 entire

Lisätiedot

Suomi toiseksi innovatiivisin maa Euroopassa

Suomi toiseksi innovatiivisin maa Euroopassa LEHDISTÖTIEDOTE EUROOPAN PATENTTIVIRASTO Suomi toiseksi innovatiivisin maa Euroopassa Suomalaiset patenttihakemukset Euroopan patenttivirastoon ovat vähentyneet vuoden 2014 aikana, mutta Nokian uudet innovaatiot

Lisätiedot

Suomen biokapasiteetti ja sen. Prof. Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus

Suomen biokapasiteetti ja sen. Prof. Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Suomen biokapasiteetti ja sen kestävä ä käyttö Prof. Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Suomen kestävän kehityksen toimikunta 4 / 2010 Suomen ekologisen jalanjäljen ja biokapasiteetin kehitys Lähde: Global

Lisätiedot

Markkinaraportti / elokuu 2010

Markkinaraportti / elokuu 2010 Markkinaraportti / elokuu 21 Helsingin yöpymiset nousussa Helsingin majoitusliikkeiden yöpymiset lisääntyivät elokuussa 6,6 % edellisvuoden elokuusta. Kasvu tuli kotimaan markkinoilta (+ 22,3 %) ulkomaisten

Lisätiedot

VANTAA Matkailun tunnuslukuja

VANTAA Matkailun tunnuslukuja VANTAA Matkailun tunnuslukuja Joulukuu 213 www.vantaa.fi/elinkeinopalvelut Yöpymiset 2 % miinuksella vuonna 213 Vantaan majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (59.4) vähenivät joulukuussa edellisvuodesta

Lisätiedot

Market Report / December

Market Report / December Market Report / December Nights in Helsinki down 6% in December while the total 212 numbers stayed the same as last year Nights in Helsinki were down 6.1% in December. Domestic nights declined by 8.5%,

Lisätiedot

MEKin uudet tuulet. Jaakko Lehtonen, Ylijohtaja, Matkailun edistämiskeskus 3.6.2008

MEKin uudet tuulet. Jaakko Lehtonen, Ylijohtaja, Matkailun edistämiskeskus 3.6.2008 MEKin uudet tuulet Jaakko Lehtonen, Ylijohtaja, Matkailun edistämiskeskus 3.6.2008 MEK nyt MEKin keskeisiä tehtäviä ovat olleet Tuotemarkkinointi yhdessä elinkeinon kanssa Markkinatutkimus Tuotekehityksen

Lisätiedot

VANTAA Matkailun tunnuslukuja

VANTAA Matkailun tunnuslukuja VANTAA Matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2010 www.vantaa.fi/yrityspalvelut Yöpymiset marraskuussa 21 %:n kasvussa Vantaan majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (63.200) lisääntyivät marraskuussa edellisvuodesta

Lisätiedot

VANTAA Matkailun tunnuslukuja

VANTAA Matkailun tunnuslukuja VANTAA Matkailun tunnuslukuja Marraskuu 211 www.vantaa.fi/yrityspalvelut Yöpymiset kotimaasta + 5 % marraskuussa Vantaan majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (65.3) lisääntyivät marraskuussa edellisvuodesta

Lisätiedot

Pandemia, -vaste ja jälkiviisaus

Pandemia, -vaste ja jälkiviisaus Kuolleiden lukumaara 7.5.2010 H1N1 pandemic 2009 Pandemia, -vaste ja jälkiviisaus Pasi Penttinen, European Centre for Disease Prevention and Control 22 April 2010, Helsinki, Suomi Virallisesti ilmoitetut

Lisätiedot

Markkinaraportti / heinäkuu 2011

Markkinaraportti / heinäkuu 2011 Markkinaraportti / heinäkuu 211 Helsingin matkailuvuosi ennätysvauhdissa Myös heinäkuussa päästiin Helsingissä asetettuun yöpymisten kasvutavoitteeseen, joka + 4 % kuukaudessa. Yöpymistilastot osoittivat

Lisätiedot

Patoturvallisuuslainsäädännön ja muun lainsäädännön ohjeistus häiriötilanteiden hallintaan

Patoturvallisuuslainsäädännön ja muun lainsäädännön ohjeistus häiriötilanteiden hallintaan Patoturvallisuuslainsäädännön ja muun lainsäädännön ohjeistus häiriötilanteiden hallintaan Suurpadot-Suomen osasto ry: Patojen häiriötilanteiden hallinta 27.3.2015 ENNAKOIVAT ONNEETOMUUDEN SATTUESSA YLEISET

Lisätiedot

MEKIN UUDET HAASTEET. Keski-Suomen matkailuparlamentti Jyväskylä 29.11.2006. Pirkko Perheentupa Matkailun edistämiskeskus

MEKIN UUDET HAASTEET. Keski-Suomen matkailuparlamentti Jyväskylä 29.11.2006. Pirkko Perheentupa Matkailun edistämiskeskus MEKIN UUDET HAASTEET Keski-Suomen matkailuparlamentti Jyväskylä 29.11.2006 Pirkko Perheentupa Matkailun edistämiskeskus MEKin uudet tehtävät 2007 Yhtenäistää ja selkeyttää Suomen matkailullista kokonaiskuvaa

Lisätiedot

Pankkisektori Suomessa

Pankkisektori Suomessa Pankkisektori Suomessa 18.9.2015 Pauli Kariniemi Talousvaliokunnan kuuleminen Rahoitusmarkkinaosasto/Pankki- ja rahoitusyksikkö Sisältö Tilannekuva Sääntelyn ajankohtaiskatsaus Mitä tavoitellaan? Mitä

Lisätiedot

Maitotalouden tila ja tulevaisuus Suomessa

Maitotalouden tila ja tulevaisuus Suomessa Maitotalouden tila ja tulevaisuus Suomessa Keskisuuren maidonjalostusyrityksen näkökulma Hallituksen puh.joht. Raino Kukkonen, Kaslink Foods Oy Raino Kukkonen11.11.2015 Yli 20 vuotta Kainuun Osm. palveluksessa

Lisätiedot

SUOMEN JA MUIDEN MAIDEN ASUNTOMARKKINOITA KOSKEVIA KUVIOITA

SUOMEN JA MUIDEN MAIDEN ASUNTOMARKKINOITA KOSKEVIA KUVIOITA 162 SUOMEN JA MUIDEN MAIDEN ASUNTOMARKKINOITA KOSKEVIA KUVIOITA TÄSTÄ AINEISTOSTA KIITOS KUULUU KARI TAKALALLE, JOKA ON PÄIVITTÄNYT AINEISTOA VUODESTA TOISEEN. AINEISTO ON TARKOITETTU VAIN LUENTOKÄYTTÖÖN

Lisätiedot

Yöpymiset matkan tarkoituksen mukaan Bednights spent by purpose of visit. Amma in lii yvät Business

Yöpymiset matkan tarkoituksen mukaan Bednights spent by purpose of visit. Amma in lii yvät Business LOKAKUU 2015 Yöpymiset lokakuussa 8 % plussalla Vantaan majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (78.100) lisääntyivät lokakuussa edellisvuodesta 8,0 %. Kasvu tuli kokonaan ko maasta (54.300, + 12,9

Lisätiedot

Case Arla: Luomu meillä ja maailmalla. Nnenna Liljeroos 1.10.2014

Case Arla: Luomu meillä ja maailmalla. Nnenna Liljeroos 1.10.2014 Case Arla: Luomu meillä ja maailmalla Nnenna Liljeroos 1.10.2014 Arla on kansainvälinen ja paikallinen meijerialan suunnannäyttäjä. Kannustamme ihmisiä ympäri maailman elämään terveellisesti tarjoamalla

Lisätiedot

Yöpymiset matkan tarkoituksen mukaan Bednights spent by purpose of visit. Amma in lii yvät Business

Yöpymiset matkan tarkoituksen mukaan Bednights spent by purpose of visit. Amma in lii yvät Business SYYSKUU 2015 Yöpymiset syyskuussa 8,5 % plussalla Vantaan majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (70.000) lisääntyivät syyskuussa edellisvuodesta 8,5 %. Kasvusta suurin osa tuli ulkomailta (29.100,

Lisätiedot

Monthly overnights in Helsinki

Monthly overnights in Helsinki V / 25 HELSINKI TOURISM STATISTICS Market report / May WorldSkills 25 visible in statistics International visitors' nights were clearly up in May. The increase was 8.8% or 11,8 nights compared with the

Lisätiedot

VANTAA MATKAILUN TUNNUSLUKUJA

VANTAA MATKAILUN TUNNUSLUKUJA VANTAA MATKAILUN TUNNUSLUKUJA MAALISKUU 2015 vantaa.fi YÖPYMISET 3 % MIINUKSELLA MAALISKUUSSA Vantaan majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (65.400) vähenivät maaliskuussa edellisvuodesta 2,7 %. Miinus

Lisätiedot

Market Report / February 2006

Market Report / February 2006 II / 26 HELSINKI TOURISM STATISTICS Market Report / 26 Nights up over 6% The number of foreign visitors increased strongly in Helsinki in, with nights rising by 13.2%. Total nights rose by nearly 1, or

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyys Euroopassa. Eurooppafoorumi: Työläisten Eurooppa, Tampere, 6.9.2013 Liisa Larja (liisa.larja@stat.fi)

Nuorisotyöttömyys Euroopassa. Eurooppafoorumi: Työläisten Eurooppa, Tampere, 6.9.2013 Liisa Larja (liisa.larja@stat.fi) Nuorisotyöttömyys Euroopassa Eurooppafoorumi: Työläisten Eurooppa, Tampere, 6.9.2013 Liisa Larja (liisa.larja@stat.fi) 2 Talouskriisin vaikutus nuorisotyöttömyyteen (15-24 v.) 25,0 20,0 15,0 23,3 20,1

Lisätiedot

Market Report / November 2006

Market Report / November 2006 XI / 26 HELSINKI TOURISM STATISTICS Market Report / 26 Increase in both domestic and foreign visitors' nights Nights in rose by 14.2% compared with the year before. Domestic nights were up 4.9% and foreigners'

Lisätiedot

Sonera Avoin Kuitu Alueellisia valokuituverkkoja ja valinnanvapautta pientaloalueille

Sonera Avoin Kuitu Alueellisia valokuituverkkoja ja valinnanvapautta pientaloalueille Sonera Avoin Kuitu Alueellisia valokuituverkkoja ja valinnanvapautta pientaloalueille Syysseminaari, Turku 4.11.2015 Markus Näkki, Development Manager, Sonera Operator Business 1. Miten valokuitua koko

Lisätiedot

SUUNTO GUIDING STAR HOITO JA TAKUU

SUUNTO GUIDING STAR HOITO JA TAKUU SUUNTO GUIDING STAR HOITO JA TAKUU 2 1 Tietoja Suunto Guiding Starista... 3 2 Hoito ja käsittely... 4 3 Rajoitettu koko käyttöiän kestävä takuu... 5 1 TIETOJA SUUNTO GUIDING STARISTA Suunnon ensimmäisen

Lisätiedot

Market Report / August 2011

Market Report / August 2011 Market Report / August 211 Foreigners' nights up, domestic nights down The rise in domestic nights that had continued for a long time came to an end in August, when nights in this category declined by

Lisätiedot

Lyhyeksimyynti mitä ja miksi?

Lyhyeksimyynti mitä ja miksi? Lyhyeksimyynti mitä ja miksi? Sijoitus Invest 2014, Wanha Satama 13.11.2014 Finanssivalvonta Finansinspektionen Financial Supervisory Authority Lyhyeksimyyntiasetus tuli voimaan 1.11.2012 Sovelletaan kaikkiin

Lisätiedot

Visit Finland Suomen tunnettuus ja mielikuva

Visit Finland Suomen tunnettuus ja mielikuva Visit Finland Suomen tunnettuus ja mielikuva ISO-BRITANNIA, RANSKA, SAKSA Sisältö Taustaa: Menetelmästä, vastaajien taustatiedot Originellien lomakohteiden spontaani tunnettuus Suomi kaupunki- ja kulttuurilomakohteena:

Lisätiedot

Tuottavuuskehitys pkyrityksissä

Tuottavuuskehitys pkyrityksissä Tuottavuuskehitys pkyrityksissä Mika Maliranta (ETLA & Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu) Talouskasvua pk-yritysten tuottavuutta kehittämällä, TEM, 20.10.2010 1 Johtopäätökset (1/2) Kasvupolitiikka

Lisätiedot

SAIKA Suomen aineeton pääoma kansallisen talouden ajurina Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto

SAIKA Suomen aineeton pääoma kansallisen talouden ajurina Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto SAIKA Suomen aineeton pääoma kansallisen talouden ajurina Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto SAIKA-tutkimusprojekti 1.11.2009-31.12.2011) Professori Pirjo Ståhle Tulevaisuuden tutkimuskeskus,

Lisätiedot

Market Report / June 2014

Market Report / June 2014 Market Report / June 214 Overnight stays increase slightly Overnight stays in Helsinki increased somewhat, or.6%, in June. Stays by foreign visitors were up 3.5%, while the domestic visitor segment fell

Lisätiedot

Antti Lappo / WWF Finland. Green Office A WWF Initiative to Reduce Ecological Footprint

Antti Lappo / WWF Finland. Green Office A WWF Initiative to Reduce Ecological Footprint Antti Lappo / WWF Finland Green Office A WWF Initiative to Reduce Ecological Footprint Juan Carlos Munez / WWF-Canon WWF:n tavoitteena on rakentaa tulevaisuus, jossa ihmiset ja luonto elävät tasapainossa

Lisätiedot

Market Report / February 2014

Market Report / February 2014 Market Report / 214 Domestic overnight stays on the rise in Overnight stays in Helsinki increased somewhat in with a rise of.4% being recorded. Stays by overseas visitors reduced almost 12%, while domestic

Lisätiedot

Perusopetuksen matematiikan oppimistulokset ja niiden kehitys

Perusopetuksen matematiikan oppimistulokset ja niiden kehitys Perusopetuksen matematiikan oppimistulokset ja niiden kehitys Pekka Kupari Jyväskylän yliopisto Koulutuksen tutkimuslaitos Mitä esityksessäni käsittelen? Matematiikan opetuksen kansainvälinen arviointi

Lisätiedot

Pohjois-Suomi näkyy ja kuuluu. Ylijohtaja Jaakko Lehtonen, Matkailun edistämiskeskus

Pohjois-Suomi näkyy ja kuuluu. Ylijohtaja Jaakko Lehtonen, Matkailun edistämiskeskus Pohjois-Suomi näkyy ja kuuluu Ylijohtaja Jaakko Lehtonen, Matkailun edistämiskeskus Suomi on menestynyt ja menestyy kansainvälisissä tutkimuksissa ja mittauksissa erinomaisesti Newsweek Contry Brand Index

Lisätiedot

Markkinaraportti / toukokuu 2010

Markkinaraportti / toukokuu 2010 Markkinaraportti / toukokuu 21 Kotimaan matkailu nousi voimakkaasti toukokuussa Vapaa-ajan yöpymiset kotimaasta nousivat toukokuussa selvästi edellisvuodesta. Sen sijaan työajan matkailu sekä kotimaasta

Lisätiedot

Tammi heinäkuu 2015 January July 2015 Yöpymiset matkan tarkoituksen mukaan Bednights spent by purpose of visit. Muu matkan tarkoitus Other purpose

Tammi heinäkuu 2015 January July 2015 Yöpymiset matkan tarkoituksen mukaan Bednights spent by purpose of visit. Muu matkan tarkoitus Other purpose HEINÄKUU 2015 Yöpymiset heinäkuussa 21 % plussalla Vantaan majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (84.100) lisääntyivät heinäkuussa edellisvuodesta selväs eli 21,1 %. Kasvusta suurin osa tuli ko maasta

Lisätiedot

Riittääkö Aasian veto maailmantalouden pelastamiseen? Johtava asiantuntija Simo Karetie

Riittääkö Aasian veto maailmantalouden pelastamiseen? Johtava asiantuntija Simo Karetie Riittääkö Aasian veto maailmantalouden pelastamiseen? Johtava asiantuntija Simo Karetie Taloudelliset ulkosuhteet Aasia maailmantaloudessa - merkitys Suomelle Kasvumarkkinat Toimintaympäristö ja kauppajärjestelmän

Lisätiedot

Venäjä- merkitys ja mahdollisuudet Suomen matkailulle 13. joulukuuta 2012

Venäjä- merkitys ja mahdollisuudet Suomen matkailulle 13. joulukuuta 2012 Venäjä- merkitys ja mahdollisuudet Suomen matkailulle 13. joulukuuta 2012 Kristiina Hietasaari / MEK Kansainväliset saapumiset 2000-2011 Indeksi 2000 = 100 160 150 140 130 120 110 100 90 Kansainväliset

Lisätiedot

Miten Keski-Suomi selviää ikääntyvästä väestörakenteesta?

Miten Keski-Suomi selviää ikääntyvästä väestörakenteesta? Miten Keski-Suomi selviää ikääntyvästä väestörakenteesta? Click Erkki to Vauramo edit Master subtitle style Professori Hennu Kjisik TkT, Arkkitehti 14.1.2009 Vanhus - Kaste Terveydenhuollon vaikea ongelma

Lisätiedot

Market Report / May 2006

Market Report / May 2006 V / 26 HELSINKI TOURISM STATISTICS Market Report / 26 Nights up over 4% thanks to increase in domestic travel Nights at accommodation establishments in Helsinki continued to rise in. This time the domestic

Lisätiedot

Market report / January 2014

Market report / January 2014 Market report / January 214 Overnight stays up 4% in January Overnight stays in Helsinki increased by 4.1% in January. Stays by overseas visitors were up almost 6%, while the domestic segment grew more

Lisätiedot

Tilastokeskuksen väestöennuste Kuolevuuslaskelmat. Markus Rapo, Tilastokeskus

Tilastokeskuksen väestöennuste Kuolevuuslaskelmat. Markus Rapo, Tilastokeskus Tilastokeskuksen väestöennuste Kuolevuuslaskelmat Markus Rapo, Tilastokeskus Esityksessäni Hieman historiaa ja taustaa Tilastokeskuksen väestöennuste luonne ja tulkinta Kuolleisuuslaskelmat Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Yliopistotutkimuksen elvytystoimet

Yliopistotutkimuksen elvytystoimet Yliopistotutkimuksen elvytystoimet Kari Raivio Kansleri (emeritus), Helsingin yliopisto STS/STA seminaari 13.2.2014 Ovatko elvytystoimet tarpeen? Suomen tieteen kansainvälinen arvostus heikkenee Suomen

Lisätiedot

SOTE-LAKI JA SEN VAIKUTUKSET JULKISEEN TALOUTEEN. Professori Teemu Malmi

SOTE-LAKI JA SEN VAIKUTUKSET JULKISEEN TALOUTEEN. Professori Teemu Malmi SOTE-LAKI JA SEN VAIKUTUKSET JULKISEEN TALOUTEEN SISÄLTÖ Havaintoja Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmästä Ajatuksia säästöpotentiaalista ja keinoista Ajatuksia sote-sektorin ohjauksesta,

Lisätiedot

Market Report / May 2014

Market Report / May 2014 Market Report / May 214 Growth in overnight stays by domestic visitors Overnight stays increased slightly, some.6%, in Helsinki in May. Stays by foreign visitors were down more than six percent, while

Lisätiedot

aineksina Esitelmän pääpiirteet

aineksina Esitelmän pääpiirteet Osaaminen ja oppiminen innovaatioiden ja hyvinvoinnin aineksina Kansainvälisiä suuntaviivoja tulevaisuuteen Kiira Kärkkäinen Project Director FCG International Osaaminen ja oppiminen innovaatioiden ja

Lisätiedot

Komission raportti sähköisestä viestinnästä: kahdeksan EU-maata Yhdysvaltojen edellä laajakaistan levinneisyysvertailussa

Komission raportti sähköisestä viestinnästä: kahdeksan EU-maata Yhdysvaltojen edellä laajakaistan levinneisyysvertailussa IP/08/40 Bryssel, 19. maaliskuuta 2008 Komission raportti sähköisestä viestinnästä: kahdeksan EU-maata Yhdysvaltojen edellä laajakaistan levinneisyysvertailussa Tanska, Suomi, Alankomaat ja Ruotsi ovat

Lisätiedot

Tammi kesäkuu 2015 January June 2015 Yöpymiset matkan tarkoituksen mukaan - Bednights spent by purpose of visit

Tammi kesäkuu 2015 January June 2015 Yöpymiset matkan tarkoituksen mukaan - Bednights spent by purpose of visit KESÄKUU 2015 Yöpymiset kesäkuussa 4 % plussalla Vantaan majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (78.500) lisääntyivät kesäkuussa edellisvuodesta 4,3 %. Kasvu tuli kokonaan ko maasta (45.800, + 10,8

Lisätiedot

Mäntyöljykyllästys vaihtoehto kreosootille?

Mäntyöljykyllästys vaihtoehto kreosootille? 28.5.2014 1 Mäntyöljykyllästys vaihtoehto kreosootille? Lieksan Puuakatemia seminaari Puun käytön laaja-alaistaminen Janne Monni, vtj, Iivari Mononen Oy 20.-21.5.2014 Lieksa 28.5.2014 2 Esityksen sisältö

Lisätiedot

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma?

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? 18.5.2016 Sijoitusten jakaminen eri kohteisiin Korot? Osakkeet? Tämä on tärkein päätös! Tilanne nyt Perustilanne Perustilanne Tilanne nyt KOROT neutraalipaino OSAKKEET

Lisätiedot

Säästöjä tehostamalla ja rakenteita uudistamalla ilman että laatu kärsii utopia? Professori Teemu Malmi Aalto-yliopisto Laskentatoimen laitos

Säästöjä tehostamalla ja rakenteita uudistamalla ilman että laatu kärsii utopia? Professori Teemu Malmi Aalto-yliopisto Laskentatoimen laitos Säästöjä tehostamalla ja rakenteita uudistamalla ilman että laatu kärsii utopia? Aalto-yliopisto Laskentatoimen laitos 19.3. AGENDA Taloustilanne: Miksi julkisin varoin rahoitettu SOTEsektori ei voi enää

Lisätiedot

Korkeakoulutettujen työllistyminen ja työmarkkinoiden muutokset

Korkeakoulutettujen työllistyminen ja työmarkkinoiden muutokset Korkeakoulutettujen työllistyminen ja työmarkkinoiden muutokset Osaamista ohjaukseen koulutuspäivä 13.3.2015, Lahti Heikki Taulu ekonomisti Akava 25 20 15 10 5 0 Työttömyysaste Suomessa, Euroopassa ja

Lisätiedot