säännöt Veturimiesten liitto r.y:n
|
|
- Leo Korhonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Veturimiesten liitto r.y:n säännöt Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisterin hyväksymät säännöt, jotka Veturimiesten liitto ry:n pidetty vaalikokous muutti 19, 30, 31, 32 ja 33 ;ien osalta. Yhdistysrekisteri rekisteröi sääntömuutokset tekemällään päätöksellä. Veturimiesten liitto ry:n pidetty vaalikokous päätti jäsenmaksun suuruudesta, pykälä 5.
2 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toiminta alue 1 Yhdistyksen nimi on Veturimiesten liitto r.y. Yhdistystä nimitetään näissä säännöissä liitoksi ja sen jäsenyhdistyksiä osastoiksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. Liiton toiminta-alueena on koko Suomi. Liiton tarkoitus ja toiminta 2 Liiton tarkoituksena on koota kaikki rautateillä palvelevat veturimiehet ja näihin rinnastettavissa vetokalustotehtävissä toimivat sekä näihin tehtäviin koulutettavat henkilöt yhteiseen järjestöön toimimaan palkkauksensa ja muiden palvelussuhteen ehtojensa parantamiseksi sekä yhteiskunnallisen asemansa ja ammattitaitonsa kohottamiseksi. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi liitto: - perustaa liiton osastoja sellaisille paikkakunnille, joissa siihen on näiden sääntöjen 4 :ssä mainitut edellytykset; - avustaa ja tukee osastojensa jäseniä näiden toimiessa työaikansa ja palkkauksensa sekä työolosuhteidensa parantamisen sekä työsuojelulainsäädännön noudattamisen ja kehittämisen puolesta; - tähdentää osastojensa jäsenille veturimiesten ammatin vastuullisuutta, heidän oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan sekä kehittää heissä yhteenkuuluvuutta ja hyvää järjestöhenkeä; - valvoo, että veturimiesten ammattipätevyyttä ja muita heidän ammattitaitoaan koskevia määräyksiä noudatetaan; - avustaa osastojensa jäseniä niissä oikeudenkäynneissä, jotka aiheutuvat heidän työstään tai järjestötoiminnastaan; - voi harjoittaa kustannustoimintaa ja julkaista ammatti- ja järjestötoiminnallista aikakauslehteä; - voi harjoittaa lomakotitoimintaa osastojensa jäsenille; - voi järjestää kursseja ja esitelmätilaisuuksia osastojensa jäsenille; - on yhteistoiminnassa kotimaisten ammattiliittojen ja ulkomaisten veljesjärjestöjen kanssa; - voi omistaa kiinteää omaisuutta ja arvopapereita sekä perustaa ja ylläpitää tarpeellisia rahastoja; sekä - työskentelee muilla samanlaisilla tavoilla veturimiesten hyväksi. Liittoon liittyminen 4 Liiton jäseneksi voidaan hyväksyä veturimiesten muodostama rekisteröity osasto, joka ja jonka jäsenet hyväksyvät liiton tarkoituksen. Osasto voidaan perustaa paikkakunnalle, jos vähintään kolmekymmentä (30) henkilöä ilmoittautuu sen jäseneksi. Jos paikkakunnalla tai sen lähiympäristössä jo ennestään on liiton osasto, on uuden osaston perustamisesta tehtävä ennakkotiedustelu liiton hallitukselle, joka päättää voidaanko uusi osasto perustaa. Osaston jäseniksi voidaan hyväksyä kaikki sen toiminta alueella työskentelevät rautateiden vetokalustotehtävissä toimivat sekä näihin tehtäviin koulutettavat henkilöt, joita näissä säännöissä kutsutaan veturimiehiksi. Erityisestä syystä voidaan liiton jäseneksi, jota nimitetään jäsenammattiosastoksi, hyväksyä valtakunnallisesti toimiva rekisteröity yhdistys, mikäli tällaisen yhdistyksen jäsenistö muutoin täyttää näiden sääntöjen jäsenyydelle asettamat edellytykset. Liitolle suoritettavat maksut 5 Liittomaksut ja eläkeläisjäsenmaksu Liittomaksuna suorittaa osaston ja jäsenammattiosaston jäsen jäsenmaksun, joka on kolmetoista tuhannesosaa ja alkaen neljätoista tuhannesosaa (1,3 %, alkaen 1.4 %) jäsenen rautateiltä saamasta siitä tulosta, josta veron ennakkoperintä suoritetaan. Näin määräytyvän liittomaksun perintä voi tapahtua palkanmaksukausittain työnantajan toimesta ellei liiton hallitus toisin määrää. Valtuustolla on oikeus tarvittaessa määrätä osastojen jäseniltä kannettavaksi ylimääräinen liittomaksu, jonka suuruus saa nousta enintään liitolle kokouksen määräämän kalenterivuoden aikana suoritetun maksun puoleen (1/2) määrään. Osastoilta ei peritä jäsenmaksua. Osaston eläkkeellä olevat jäsenet maksavat liitolle eläkeläisjäsenmaksun, jonka vastineeksi he saavat erikseen määrätyt 2
3 palvelut, kuten Veturimies lehden. Eläkeläisjäsenmaksun suuruuden ja sen sisältämät palvelut yksityiskohdittain vahvistaa valtuuston kokous kutakin tilivuotta varten erikseen liiton talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Eläkeläisjäsenmaksun perintätavasta päättää liiton hallitus. Eläkeläisjäsenellä ei ole 5 :n 1 momentin mukaista jäsenmaksuvelvollisuutta (liittomaksu). Liittomaksuista vapauttaminen 6 Osaston jäsen vapautuu liittomaksun suorittamisesta siirtyessään eläkkeelle, ollessaan asevelvollisuuttaan suorittamassa tai ilman palkkaa opiskelulomalla tai muun vastaavan syyn vuoksi palkattomalla vapaalla. Muusta syystä palkattomalla vapaalla oleva on velvollinen suorittamaan liitolle hänen puolestaan maksetut työttömyyskassamaksut. Osastosta eroaminen ja erottaminen 7 Osaston jäsenellä on oikeus erota osastosta ilmoittamalla siitä kirjallisesti osaston toimikunnalle tai sen puheenjohtajalle tai suullisesti osaston kokouksessa. Ero tulee voimaan kuuden (6) kuukauden kuluessa ilmoituksesta. Tämän irtisanomisajan kuluessa jäsenellä on oikeus peruuttaa eroilmoituksensa ja jos hän sen tekee, jäsenyys jatkuu entisin ehdoin. Jäsen on vastuussa irtisanomisajan loppuun jäsenmaksujen suorittamisesta ja muista velvollisuuksistaan. Erotessaan rautateiden veturimiespalveluksesta osaston jäsenellä on oikeus erota osaston jäsenyydestä samasta päivästä kuin veturimiespalveluksestakin. Osaston jäsen katsotaan osaston toimikunnan päätöksellä erotetuksi osaston jäsenyydestä, jos hän muun kuin asevelvollisuuden tai opiskelun tai vastaavan syyn takia on yli puoli vuotta virkavapaana eikä tänä aikana maksa ansiotuloistaan osasto- ja liittomaksua eikä häntä koskevia työttömyyskassamaksuja. 8 toimii vastoin osaston tai liiton omaksumia periaatteita tai liiton eheyttä vahingoittavasti ; - jos hän on päässyt jäseneksi vääriä tai harhaanjohtavia tietoja itsestään antamalla; - jos hän on kavaltanut osaston tai liiton hänen hoitoonsa uskomia varoja; tai - jos hän on jättänyt jäsenmaksunsa enemmän kuin kuuden (6) kuukauden ajalta maksamatta. Ehdotus jäsenen erottamiseksi osastosta, muiden kuin jäsenmaksujen suorituksen laiminlyönnin vuoksi, on kirjallisesti esitettävä osaston toimikunnalle mainitsemalla tarkoin ne syyt, joiden perusteella erottamista vaaditaan sekä todisteet, joihin erottamisvaatimus perustuu. Osaston toimikunnan on tutkittava erottamisvaatimus ja tehtyään päätöksensä alistettava se osaston kokouksen tarkistettavaksi sekä pyydettävä sitä ennen liiton hallituksen lausunto. Osaston toimikunnalla on, silloin kun siihen syytä ilmenee, oikeus myös omasta aloitteestaan alistaa osaston kokouksen ratkaistavaksi jäsenen erottaminen osastosta hankittuaan sitä ennen hallituksen lausunnon. Osaston kokous voi erottamisen asemesta antaa varoituksen tai kieltää asianomaiselta pääsyn osaston kokouksiin enintään kahdeksi (2) vuodeksi. Epäselvissä tapauksissa on toimitettava uusi tutkimus asiassa. Milloin liiton hallitus havaitsee, että jonkin osaston jäsen on syyllistynyt tässä pykälässä mainittuihin sääntöjen rikkomuksiin, ilmoittakoon siitä ao. osastolle, jolloin osasto ottakoon erottamiskysymyksen käsiteltäväksi. Siirtyminen osastosta toiseen 9 Kun osaston jäsen siirtyy vakinaisesti työskentelemään toisen osaston toiminta alueelle, hänen on tehtävä tästä ilmoitus osastolle, jonka alueelta siirtyminen tapahtuu. Niinikään hänen on turvatakseen jatkuvat jäsenoikeutensa tehtävä viimeistään kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluessa siirtymisestään ilmoitus siirtymispaikkakunnalla toimivalle osastolle. Jäsen voidaan erottaa osastosta: - jos hän rikkoo lakia tai hyviä tapoja tai osaston tai liiton sääntöjä, kieltäytyy noudattamasta liiton päättävien elinten tai osaston sääntöihin perustuvia ohjeita ja määräyksiä tai muuten 3 Siirtymisen osastosta toiseen tapahduttua on sen osaston toimesta, josta jäsen on siirtynyt, viipymättä tehtävä liiton toimistoon sekä sille osastolle, johon jäsen on siirtynyt siirtoilmoitus. Siitä tulee ilmetä asianomaisen jäsenen tarkat henkilötiedot, jäsennumero sekä osasto, mihin jäsen on siirtynyt.
4 Valtuuston kokous 10 Liiton toimintaa koskevat periaatteelliset päätökset tekee valtuutettujen kokous, jota näissä säännöissä kutsutaan valtuustoksi ja jolla on päätäntävalta liiton asioissa, paitsi niissä asioissa, jotka on näissä säännöissä annettu hallitukselle. Valtuuston tehtävänä on muun muassa: valvoa hallituksen toimintaa ja liiton taloudenhoitoa; päättää työtaistelujen aloittamisesta ja lopettamisesta hallituksen päätösvaltaan kuuluvia ajallisesti ja alueellisesti rajattuja työtaistelutoimenpiteitä lukuunottamatta. Valtuusto voi siirtää työtaistelutoimenpiteistä päättämisen hallitukselle; käsitellä hallituksen sille esittämät asiat. 11 Valtuuston toimikausi on neljä vuotta. Valtuuston toimikauden ensimmäistä kokousta nimitetään valtuuston vaalikokoukseksi ja se pidetään joka neljäs vuosi huhti kesäkuun aikana. Kokouksen tarkemman ajan ja paikan määrää liiton hallitus. Kokouskutsu on lähetettävä kirjallisesti osastoille vähintään kuusi (6) kuukautta ennen kokousta. 12 Valtuutettujen valinta suoritetaan kahdesta neljään (2 4) kuukautta ennen valtuuston vaalikokouksen alkamista liittoon kuuluvien osastojen järjestämissä erillisissä äänestystilaisuuksissa siten kuin valtuuston hyväksymässä äänestys ja vaalijärjestyksessä on määrätty. 13 Liittoon kuuluva osasto on oikeutettu enemmistövaalitapaa noudattaen valitsemaan valtuustoon yhden (1) valtuutetun. Osaston on valittava valtuutetulle kaksi (2) varavaltuutettua. Varavaltuutetulla on puhe ja äänioikeus valtuuston kokouksessa vain varsinaisen valtuutetun ollessa estyneenä osallistumasta kokoukseen. Varavaltuutetut asetetaan keskinäiseen järjestykseen siten kuin valtuuston hyväksymässä äänestys ja vaalijärjestyksessä on määrätty. 14 Valtuuston kokouksessa kullakin valtuutetulla on äänimäärä, joka määräytyy hänen edustamansa osaston ja liiton liittomaksun suorittaneiden jäsenten keskinäisen suhdeluvun perusteella. Äänimäärä lasketaan seuraavan laskukaavan mukaisesti: 100 x osaston jäsenmäärä = valtuutetun äänimäärä liiton kokonaisjäsenmäärä Laskelma suoritetaan kahden desimaalin tarkkuudella ja tulos pyöristetään seuraavaan kokonaislukuun. Laskelman jäsenmäärien perustana ovat valtuuston vaalikokousta edeltävän kalenterivuoden lopussa olevat, liittomaksun suorittaneet, osastojen ja liiton kokonaisjäsenmäärät, jotka valtuusto vahvistaa Äänten mennessä tasan voittaa se ehdotus, jota kokouksen puheenjohtaja kannattaa, paitsi vaalissa ja lippuäänestyksessä, jotka ratkaistaan arvalla. Päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä paitsi niistä asioista, joista näissä säännöissä on toisin määrätty. Äänestykset, ellei näissä säännöissä ole toisin määrätty ja ellei kokous toisin päätä, suoritetaan avoimina. Vaadittaessa on äänestys suoritettava umpilipuin ja nimenhuutoäänestyksenä. Vaalit suoritetaan aina umpilipuin. 15 Valtuuston vaalikokoukselle ovat oikeutettuja tekemään esityksiä hallitus ja osastot ja valtuutetut. Esitykset on tehtävä kirjallisesti ja ne on jätettävä hallitukselle vähintään kolmea (3) kuukautta ennen valtuuston kokousta 16 Osaston on ilmoitettava valitsemansa valtuutettu ja varavaltuutetut liiton hallitukselle välittömästi vaalitoimituksen jälkeen, kuitenkin viimeistään vaalitoimitusta seuraavan kalenteriviikon aikana sekä toimitettava samalla 12 :n mukaisen äänestys ja vaalijärjestyksen edellyttämät asiakirjat. 4
5 17 Valtuuston jäsen, joka valitaan valtuuston puheenjohtajaksi, hallituksen jäseneksi tai tilintarkastajaksi tai joka eroaa veturimiespalveluksesta, menettää vaalikelpoisuutensa toimia valtuuston varsinaisten ja ylimääräisten kokousten jäsenenä (valtuutettuna) ja tulee hänen tilalleen varavaltuutettu. 18 Valtuuston kokouksen työjärjestyksen valmistaa liiton hallitus. 19 Valtuuston vaalikokouksen tehtäviin kuuluu: - valita valtuuston puheenjohtaja keskuudestaan kaksi varapuheenjohtajaa - keskustella valtuuston vaalikokousten välisen toimintakauden toiminnasta ja taloudenhoidosta; - käsitellä 21 :ssä mainitut asiat; - käsitellä ja päättää liitolle valtuuston toimintakaudeksi laadittavasta taloussuunnitelmasta; - käsitellä ja päättää valtuuston toimintakaudella laadituista ohjelma-asiakirjoista; - käsitellä sääntömuutokset; - päättää valtuuston ja hallituksen kokouspalkkioista; - päättää tilintarkastajien palkkioista; - valita liiton hallituksen varsinaiset jäsenet ja näiden ensimmäiset (I) ja toiset (II) henkilökohtaiset varajäsenet - toimittaa liiton hallituksen puheenjohtajan vaali; - valita kaksi (2) HTM-pätevyyden omaavaa tilintarkastajaa ja heidän varamiehensä. Varamiehenä voi olla myös tilintarkastusyhteisö. - päättää valtuutettujen päivärahoista ja mahdollisista matkakustannusten korvauksista, jotka samoin kuin muutkin varsinaiset kokouskulut, suoritetaan liiton varoista; 20 Valtuuston varsinainen kokous pidetään vuosittain huhtikuussa hallituksen määräämänä aikana. Ylimääräinen kokous pidetään kun hallitus sen katsoo välttämättömäksi tai vähintään neljäkymmentäyhdeksän (49) prosenttia valtuuston jäsenistä sitä kirjallisesti erityisesti ilmoitettua asiaa varten vaatii. Sinä vuonna, jolloin pidetään valtuuston vaalikokous, valtuuston varsinaista kokousta ei pidetä. Vaalikokous käsittelee silloin 21 :ssä mainitut valtuuston varsinaiselle kokoukselle kuuluvat asiat. Kokouskutsu valtuuston varsinaiseen kokoukseen on lähetettävä kirjallisesti vähintään viisi (5) kuukautta ennen kokousta ja ylimääräiseen kokoukseen samalla tavoin vähintään kolme (3) päivää ennen kokousta. 21 Valtuuston varsinaisessa kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: - hallituksen kertomus liiton edellisen kalenterivuoden toiminnasta; - tilikertomus ja tilintarkastajien lausunto edellisen vuoden taloudenhoidosta sekä tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen; - ehdotus kuluvan vuoden talousarvioksi; - valtuuston toimintakaudeksi hyväksytyn taloussuunnitelman toteutumista - hallituksen ja sen työvaliokunnan sekä tilintarkastajien palkkioiden vahvistaminen; - eläkeläisjäsenmaksun suuruus ja sen sisältämät yksityiskohtaiset palvelut tilikautta kohden; - hallituksen, osastojen ja valtuuston jäsenten mahdollisesti esittämät asiat. Ylimääräisessä valtuuston kokouksessa voidaan käsitellä vain kokouskutsussa mainitut asiat. - sekä käsitellä sille tehdyt esitykset 5
6 Liiton hallitus 22 Valtuuston varsinaisessa kokouksessa käsiteltäviksi esitettävät asiat on kirjallisesti jätettävä hallitukselle viimeistään kahta (2) kuukautta ennen kokousta. Valtuuston varsinaiselle kokoukselle voivat tehdä esityksiä, hallitus, osastot ja valtuutetut. Hallituksen on toimitettava valtuuston jäsenille esityslista kokouksessa käsiteltävistä asioista. Hallituksella on mahdollisuus työjärjestyksen hyväksymisen yhteydessä täydentää esityslistaa kiireellisen asian niin vaatiessa ottaen huomioon YhdL:n 23 :n määräykset. 23 Valtuusto on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään kaksi kolmasosaa (2/3) valtuuston muista jäsenistä tai valtuuston äänimäärästä on saapuvilla. 24 Päätökset valtuuston kokouksessa tehdään yksinkertaisella enemmistöllä, paitsi työtaisteluun ryhtymisestä, jolloin päätöksen tekoon vaaditaan vähintään kahden kolmasosan (2/3) äänten enemmistö. Äänten mennessä tasan voittaa se ehdotus, jota puheenjohtaja on kannattanut. Vaaleissa ratkaisee kuitenkin arpa. 25 Liiton toimintaa johtaa ja sen puolesta vastaa hallitus sääntöjen ja valtuuston päätösten mukaisesti. Hallitus valitaan valtuuston vaalikokouksessa yhdeksi valtuuston vaalikokousten väliseksi toimikaudeksi, joka päättyy seuraavassa vaalikokouksessa tehtyyn hallituksen valintaan. 26 Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja, jota kutsutaan liiton puheenjohtajaksi, sekä vähintään kuusi (6) ja enintään kymmenen (10) varsinaista jäsentä sekä näiden henkilökohtaiset ensimmäiset ja toiset varajäsenet. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan yhdeksi vuodeksi kerrallaan. Jos muu hallituksen jäsen kuin puheenjohtaja eroaa veturimiespalveluksesta, on hänen erottava hallituksesta ja tilalle kutsutaan varajäsen. 27 Juoksevien asioiden hoitamista varten muodostavat hallituksen puheenjohtaja, vähintään kaksi (2) ja enintään viisi (5) hallituksen keskuudestaan valitsemaa jäsentä sekä hallituksen nimeämät liiton toimihenkilöt työvaliokunnan. Työvaliokunnan päätökset on alistettava hallituksen vahvistettaviksi paitsi sellaisista asioista, joiden ratkaisun hallitus on jättänyt työvaliokunnalle. Hallitus voi asettaa asioita valmistelemaan toimikuntia. 28 Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta niin usein kuin asioiden hoito edellyttää tai kun vähintään kaksi (2) hallituksen muuta jäsentä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään puolet muista jäsenistä on saapuvilla. Hallituksen jäsen, joka ilmoittaa tehdyn päätöksen johdosta eriävän mielipiteensä pöytäkirjaan, on päätökseen nähden vapautunut vastuusta. Hallituksen jäsen, joka ilman hyväksyttävää syytä tai syytä ilmoittamatta on poissa kolmesta (3) peräkkäisestä kokouksesta, voi valtuusto erottaa, ja hänen tilalleen kutsutaan varajäsen. 6
7 Liiton nimen kirjoittaminen 29 Päätökset hallituksen kokouksessa tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Työtaistelun alkamisesta tai lopettamisesta on päätös tehtävä kahden kolmasosan (2/3) äänten enemmistöllä. 30 Hallituksen tehtävänä on: - tarkkailla, että liiton ja sen osastojen toimintaa hoidetaan näiden sääntöjen ja liiton päättävien elinten päätösten mukaisesti; - käsitellä liiton osastojen, hallituksen työvaliokunnan ja liiton toimitsijoiden esittämät asiat; - valvoa, että liiton rahavaroja hoidetaan huolellisesti ja liitolle edullisesti sekä että liiton muuta omaisuutta hoidetaan hyvin; - päättää hallituksen toimivaltaan 35 :n mukaan kuuluvan ajallisesti ja alueellisesti rajatun työtaistelutoimenpiteen järjestämisestä; - hyväksyä esitettäviksi valtuustolle toiminta ja tilikertomukset kuluneelta toimintakaudelta; - ottaa ja erottaa liiton toimihenkilöt sekä määrätä heidän palvelussuhteen ehdoistaan talousarvion rajoissa; - pitää luetteloa liiton osastoista ja niiden jäsenistä; - kutsua koolle liiton valtuusto; sekä - laatia ja valmistella valtuustolle ehdotukset sääntöjen edellyttämiksi asiakirjoiksi ja muiksi tarvittaviksi toimenpiteiksi. - suorittaa liiton jäseniä koskevien työehtosopimusten ja muiden niihin liittyvien sopimusten solmiminen ja irtisanominen valtuuston päätösten mukaisesti. - pyytää liiton osastojen esitykset sopimustavoitteista riittävän varhain ennen sopimusten irtisanomisaikaa. 31 Liiton nimen ovat oikeutetut kirjoittamaan hallituksen puheenjohtaja, hallituksen varapuheenjohtaja, liittosihteeri ja taloudenhoitaja kukin yksin sekä hallituksen valitsemat hallituksen varsinaiset jäsenet, aina kaksi yhdessä. 32 Liiton hallituksen puheenjohtaja on päätoiminen. Liiton muina toimihenkilöinä voi olla muun muassa hallituksen valitsemat liittosihteeri sekä mahdollisia muita toimihenkilöitä, joiden tehtävistä ja toimenkuvista määrätään hallituksen hyväksymässä toimiston työjärjestyksessä. Tilinpäätös ja tilintarkastus 33 Liiton tilit päätetään kalenterivuosittain ja tilinpäätöksen on oltava valmiina tilintarkastajille esitettäväksi viimeistään tilivuotta seuraavan helmikuun loppuun mennessä. Tilivuoden mahdollisen ylijäämän käytöstä hallitus tekee esityksen liiton valtuustolle. Osa ylijäämästä on siirrettävä työtaistelurahastoon. 34 Liiton tilit on tarkastettava maaliskuun 15 päivään mennessä ja tilintarkastajien on jätettävä tilintarkastuskertomus hallitukselle viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen valtuuston varsinaista kokousta. Liiton hallitus valitsee keskuudestaan kaksi tilintarkkailijaa, jotka suorittavat neljännesvuosittain liiton tilien tarkkailun. Tarkkailun tulos on esitettävä viimeistään kuukauden kuluttua hallitukselle. - kutsua valtuuston ylimääräinen kokous käsittelemään työehtosopimusasioita ennen työehtosopimuskauden päättymistä ja saatuaan liiton osastojen esitykset sopimustavoitteista. 7
8 Työtaistelutoimenpiteet 35 Milloin veturimiesten edunvalvontaan liittyvästä asiasta ei neuvotteluteitse päästä ratkaisuun, voidaan ryhtyä työtaisteluun. Työtaisteluun voidaan ryhtyä myös, kun muuta keinoa ei ole vaikuttaa rautateitä koskevaan päätöksentekoon tai myös muusta ammattiyhdistysliikkeen periaatteisiin liittyvästä perustellusti syystä. Työtaistelun aloittamisesta päättää valtuusto. Päätöksenteon tästä asiasta se voi siirtää hallitukselle. Tarvittaessa voidaan työtaistelun aloittamisesta suorittaa jäsenäänestys. Hallituksella on kuitenkin oikeus päättää ajallisesti tai alueellisesti rajatun työtaistelutoimenpiteen järjestämisestä. Työtaisteluun ryhdytään vain, jos valtuuston kokouksessa kaksi kolmasosaa (2/3) annetuista äänistä tai jäsenäänestyksessä tai hallituksen kokouksessa vähintään kaksi kolmasosaa (2/3) äänestäjistä on työtaistelun aloittamisen kannalla. 36 Työtaistelun lopettamisesta päättää valtuusto. Päätöksenteon tästä asiasta se voi siirtää hallitukselle. Hallituksen toimivaltaan kuuluvan, alueellisesti ja ajallisesti rajatun työtaistelutoimenpiteen lopettamisesta päättää hallitus. 37 Kaikki työtaisteluun liittyvät asiat ovat liiton sisäisiä ja niistä tiedottamisesta päättää hallitus. 38 Ainoastaan valtuuston tai hallituksen hyväksymät ja antamat työtaistelujulistukset ovat liiton osastoja ja niiden jäseniä sitovia. Jäsenäänestys 39 Jos ilmenee asioista, joita valtuusto ei katso voivansa ratkaista ja joiden ratkaisuun se katsoo vaadittavan kaikkien osastojen jäsenten mielipiteen selville saamisen, toimeenpanee hallitus jäsenäänestyksen. Jäsenäänestys on toimeenpantava myös silloin, kun vähintään yhtä kolmatta osaa (1/3) liiton veturimiespalveluksessa olevia jäseniä edustavat osastot kirjallisesti sitä vaativat ja esittävät perusteluineen asian, josta äänestys olisi toimitettava. 40 Liiton hallitus määrää ajan, jolloin äänestys osastoissa on suoritettava. Äänestys on aloitettava viimeistään kahdenkymmenen (20) vuorokauden kuluttua siitä, kun hallitus on päättänyt asiasta. Hallituksen tulee kokoontua käsittelemään jäsenäänestyksen järjestämistä kahden viikon sisällä siitä, kun jäsenäänestystä koskevat tarvittavat määrät esityksiä ovat todistettavasti saapuneet liiton toimistoon. 41 Jäsenäänestyksen tuloksen laskee liiton hallitus ja tiedottaa siitä osastoille yleiskirjeellä tai liiton äänenkannattajassa siten, että tiedotuksesta käy selville jokaisen äänestykseen osallistuneen osaston äänestyksen tulos erikseen sekä äänestyksen kokonaistulos. 42 Jos jäsenäänestyksen alaisena ollutta esitystä kannattaa vähintään kaksi kolmasosaa (2/3) äänestykseen osallistuneista, se pannaan käytäntöön ellei äänestystä toimeenpantaessa valtuusto ole toisin määrännyt. 8
9 Oikeusavustus 43 Kun liiton osaston jäsen haluaa avustusta oikeusasiassa, joka liittyy hänen toimintaansa liitossa tai hänen virantoimitukseensa, hänen on pyydettävä oikeusapua osastonsa toimikunnan kautta. Osaston toimikunnan tulee antaa asiasta lausuntonsa ja esittää asiaa koskeva pyyntö ja mahdollisesti kertyneet asiakirjat tai niiden oikeaksi todistetut jäljennökset liiton hallitukselle. Käsiteltyään asian hallitus päättää, voidaanko avustusta antaa ja myönteisessä tapauksessa määrää avustuksen suuruuden ja laadun. Erityisistä syistä voidaan avustusta antaa myös osaston jäsenen oikeudenomistajille. Kiireellisissä tapauksissa on liiton toimitsijoilla oikeus ryhtyä tarpeellisiin alustaviin toimiin. Sääntöjen muuttaminen ja liiton purkautuminen 46 Näihin sääntöihin voidaan tehdä muutoksia ja lisäyksiä ainoastaan valtuuston vaalikokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. 47 Liittoa ei voida purkaa ellei vähintään kolme neljäsosaa (3/4) liiton jäsenosastoista sitä vaadi ja valtuuston vaalikokous vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä päätä. Liiton purkautuessa luovutetaan sen jäljellä olevat varat sellaiselle veturimiesten ammatillisia asioita vaalivalle oikeustoimikelpoiselle yhteisölle kuin purkamisesta päättävä valtuuston kokous päättää. Sääntöjen noudattaminen ja osastojen purkautuminen 44 Osaston toimikunta on velvollinen tarkoin valvomaan näiden sääntöjen noudattamista. Toimikunnan jäsenet ovat henkilökohtaisesti vastuussa niistä menoista, jotka he sääntöjen vastaisella menettelyllä ovat liitolle aiheuttaneet. Jos liiton osasto toimii vastoin liiton sääntöjä ja liiton päättävien elinten päätöksiä tai ei noudata liiton hallituksen määräyksiä, hallituksella on oikeus erottaa tällainen osasto. 45 Jos osasto purkautuu, jäävät sen mahdollisesti jäljellä olevat varat, kun pesä on ensin selvitetty, Veturimiesten liitolle ja on selvitysmiesten lähetettävä ne heti liiton toimistoon. Jos uusi samanlainen rekisteröity yhdistys samalla toiminta- alueella aloittaa kolmen (3) vuoden kuluessa purkautumisesta toimintansa liiton alaisena osastona, sillä on oikeus niihin varoihin, joita purkautuneelta osastolta mahdollisesti on jäänyt, mutta lopullisen päätöksen varojen luovuttamisesta tekee liiton hallitus. Liitto ei vastaa niistä veloista, joita purkautuneella osastolla erotettaessa tai erotessaan liitosta mahdollisesti on. 9
10 Vastuullista vetovoimaa Veturimiesten liitto ry
MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt
MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY Yhdistyksen säännöt Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin
Yhdistyksen, joista näissä säännöissä käytetään nimitystä ammattiosasto, nimi on Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosasto ry.
Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosaston säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen, joista näissä säännöissä käytetään nimitystä ammattiosasto, nimi on Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosasto ry. Yhdistyksen kotipaikka
HOAY Rautatieläisenkatu 6 00520 HELSINKI puh. 020 7489 451, 020 7489 452 toimisto@hoay.fi www.hoay.fi YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
HOAY Rautatieläisenkatu 6 00520 HELSINKI puh. 020 7489 451, 020 7489 452 toimisto@hoay.fi www.hoay.fi YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi, tarkoitus ja toiminta Helsingin opettajien ammattiyhdistys ry:n SÄÄNNÖT
LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5)
LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5) LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖKUNTAYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimenä on Lappeenrannan teknillisen yliopiston henkilökuntayhdistys ry. Yhdistyksen
TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.
TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.2015) Yhdistyksen nimi on Tampereen teknillisen yliopiston henkilöstöyhdistys
1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki.
KAAKKOIS-SUOMEN VEROVIRKAILIJAT R.Y:N SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistyksen vuosikokouksessa 23.11.2011 1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki. Tarkoitus 2.
Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.
APTEEKKIEN TYÖNANTAJALIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2
MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1
MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry, jota näissä
1 Yhdistyksen nimi on ProUnioni. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.
1 ProUnioni SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on ProUnioni. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. TARKOITUS JA TOIMINNAN MUODOT
Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt
1 Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Äänekoski ja toiminta-alueena
Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Viestinnän
Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena
Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena Varsinais-Suomi. Yhdistys
Filha ry. Säännöt. Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen tarkoitus
Filha ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yleishyödyllisen yhdistyksen tarkoituksena on edistää kansanterveyttä
SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset)
SÄÄNNÖT Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) 1 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Toimintamuodot Yhdistyksen nimi on Lahden Seudun Insinöörit ry. Yhdistys on Insinööriliitto IL ry:n
3 Keskusjärjestön kielinä ovat suomi ja ruotsi. Rekisteröimis- ja pöytäkirjakielenä on suomi.
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n säännöt Hyväksytty STTK:n liittokokouksessa 5.-6.11.2009 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 1 Yhdistyksen nimi on Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry ruotsiksi Tjänstemannacentralorganisationen
Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin.
Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Vantaan Reserviläiset ry ja kotipaikka Vantaa. Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin. 2 Yhdistyksen
- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen.
Senioripiiri Säännöt 1 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 2 Tarkoitus 3 Toiminta 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on kansallinen senioripiiri ry. Yhdistys kuuluu piirijärjestönä Kansallinen senioriliitto
SUOMEN RÖNTGENHOITAJALIITTO RY FINLANDS RÖNTGENSKÖTARFÖRBUND RF SÄÄNNÖT
1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimenä on Suomen Röntgenhoitajaliitto ry, Finlands Röntgenskötarförbund rf. Kansainvälisissä yhteyksissä liitosta käytetään epävirallista nimeä The Society of Radiographers
I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA
TYJ säännöt S. 1 (6) I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus II LUKU Yhdistyksen nimi on Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö ry, ruotsiksi Arbetslöshetskassornas
Kristillinen Eläkeliitto ry
Kristillinen Eläkeliitto ry Piirin mallisäännöt Mallisäännöt Hyväksytty PRH 1 Sisällys I PERUSSÄÄNNÖKSET... 2 Nimi, kotipaikka... 2 Tarkoitus... 2 Toiminta... 2 II JÄSENYYS... 3 Jäsenet... 3 Jäsenen velvollisuudet...
HELSINGIN TAKSIAUTOILIJAT r.y.:n SÄÄNNÖT
HELSINGIN TAKSIAUTOILIJAT r.y.:n SÄÄNNÖT Vahvistettu 29.2.2012 Helsingin Taksiautoilijat r.y.:n SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Helsingin Taksiautoilijat r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2 Yhdistys
Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.
1 HYVINVOINTIALAN LIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja paikka Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. Liitto on Elinkeinoelämän
Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015
SUOMEN MOPSIKERHO RY:N SÄÄNNÖT Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Mopsikerho ry ja sen tarkoituksena on kaikin
JÄSENYHDISTYSTEN MALLISÄÄNNÖT. Yhdistyksen kotipaikka on HELSINGIN kaupunki ja toimialueena Suomen valtakunnan valtiollinen alue.
Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisterin ennakkotarkastus suoritettu 16.4.2007 hyväksyntä 5.6.2009 Yhdistysrekisterin ennakkotarkastuksessa tehdyt 2 pientä muutosta on lihavoitu. JÄSENYHDISTYSTEN
HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT. ylimääräinen yhdistyskokous 1.2.2008, rekisteröity 21.5.2008. Sisällysluettelo
HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT ylimääräinen yhdistyskokous 1.2.2008, rekisteröity 21.5.2008 Sisällysluettelo Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Tarkoitus ja sen toteuttaminen 2 Jäsenyyttä koskevat
TSN ry:n säännöt, hyväksytty syyskokouksessa 11.12.2012, päivitetty 28.4.2014
TSN ry:n säännöt, hyväksytty syyskokouksessa 11.12.2012, päivitetty 28.4.2014 1 NIMI JA TOIMIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Terveys- ja sosiaalialan neuvottelujärjestö TSN ry., ruotsiksi Hälso- och socialvårdens
Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri.
1 ELÄKELIITTO RY:N PIIRIEN MALLISÄÄNTÖ Yhdistysrekisterin ennakkotarkastus 26.4.2012 Hyväksytty XVII liittokokouksessa 6.6.2012.piirin säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri
Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.
1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Helsingin
Yhdistyksen nimi on Kuntien rakennusmestarit ja -insinöörit AMK KRI ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä liitto.
1 Kuntien rakennusmestarit ja -insinöörit MK KRI ry 1 NIMI, KOTIPIKK J KILI Yhdistyksen nimi on Kuntien rakennusmestarit ja -insinöörit MK KRI ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä liitto. Liiton
1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki.
SUOMEN HITSAUSTEKNILLINEN YHDISTYS r.y. FINLANDS SVETSTEKNISKA FÖRENING r.f. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka
TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT
TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Tikkakosken Reserviläiset ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän maalaiskunta. Yhdistyksen toiminta-alueena on
Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
Vantaa, 23.1.2016 ESITYS RESERVILÄISLIITON SÄÄNTÖJEN MUUTOKSESTA NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE 1 Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.
ELÄKELIITON HÄMEEN YHDISTYS ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena
SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä.
SÄÄNNÖT SuomenMinipossuyhdistys ry Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä. A: Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja toimintamuoto 1 Nimi, kotipaikka,
Teknisten aineiden opettajat - TAO r.y. Säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Järjestön tarkoitus
Teknisten aineiden opettajat - TAO r.y. Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Teknisten aineiden opettajat - TAO r.y. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere ja toiminta-alueena Suomen
Kaakon Beagle ry:n säännöt 1.
Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Kaakon Beagle ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Kaakon Beagle ry (entinen Etelä-Suomen Beagleyhdistys ry) ja sen kotipaikka on Kouvolan kaupunki. Yhdistys on Suomen kennelliitto-finska
PAPERILIITON OSASTOJEN TYÖHUONEKUNNAN SÄÄNNÖT
PAPERILIITON OSASTOJEN TYÖHUONEKUNNAN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja muodostaminen Työhuonekunnan nimi on:... ja sen muodostavat... työskentelevät... kuuluvat jäsenet. 2 Työhuonekunnan perustaminen, tarkoitus ja toimintamuodot
Uudenkaupungin kansalliset seniorit ry:n säännöt
Uudenkaupungin kansalliset seniorit ry 28.11.2015 1/6 Uudenkaupungin kansalliset seniorit ry:n säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue Yhdistyksen nimi on Uudenkaupungin kansalliset seniorit ry ja
KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT
KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Käppärän koulun Seniorit - KäpySet ry. Yhdistyksen kotipaikka on Porin kaupunki. Yhdistyksen kieli on Suomi.
1 Yhdistyksen nimi on Suomen poliisihallinnon henkilöstö SPH ry. Sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena koko maa.
1 Suomen poliisihallinnon henkilöstö SPH ry SÄÄNNÖT I LUKU TARKOITUS JA TOIMINTA NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Suomen poliisihallinnon henkilöstö SPH ry. Sen kotipaikka on Helsingin kaupunki
Säännöt Hallituksen muutosehdotus
Säännöt Hallituksen muutosehdotus 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Nuoret Lakimiehet ry, Unga Jurister rf. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista nimeä
PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT
PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen kylät ry ja sen kotipaikka on Lahti. Yhdistyksen toimintaalueena on Päijät-Häme. Yhdistys on suomenkielinen.
SÄÄNNÖT Merkitty yhdistysrekisteriin 17.11.2006 Muutokset merkitty rekisteriin 02.07.2010 Rekisterinumero 195.200 1 Nimi, kotipaikka ja tarkoitus
Metalliteollisuuden Standardisointiyhdistys ry 1(6) SÄÄNNÖT Merkitty yhdistysrekisteriin 17.11.2006 Muutokset merkitty rekisteriin 02.07.2010 Rekisterinumero 195.200 1 Nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen
Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola.
SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoitus on taloudellista voittoa tavoittelematta toimia
Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille.
SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Lohjan Kylät ry. ja sen kotipaikka on Lohjan kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alueena on Lohjan kaupunki ja siihen liittymispäätöksensä tehneet
1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.
Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Etelä Pohjanmaan
Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry. Sen kotipaikka on Oulu kaupunki. Yhdistyksen toimialue on entinen Oulun lääni.
1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry. Sen kotipaikka on Oulu kaupunki. Yhdistyksen toimialue on entinen Oulun lääni. 2 TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT Yhdistyksen tarkoituksena
ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY
ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY Säännöt 1. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Etelä- Hämeen Spanielit ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinna. Toiminta-alue käsittää Etelä-Hämeen Kennelpiirin
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI
Seurojen mallisäännöt Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) on 19.6.2008 ennakkotarkastanut mallisäännöt SVK:n kalaseuroille. Alla olevia mallisääntöjä käyttämällä seura voi rekisteröityä 15 euron hinnalla
Keliakialiitto ry Säännöt
Keliakialiitto ry Säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Keliakialiitto ry. Liiton kotipaikka on Tampere, kieli suomi ja toiminta-alue koko maa. Liiton
Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt
Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Yhdistyksen nimi on Vesaisten Keskusliitto ry., josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. I TARKOITUS Liiton tarkoituksena
Paperi-insinöörit ry:n uudet säännöt Sääntöjen alla on lista sääntöihin tehdyistä muutoksista
Paperi-insinöörit ry:n uudet säännöt Sääntöjen alla on lista sääntöihin tehdyistä muutoksista Uudet säännöt hyväksytetään jäsenillä Vuosikokouksessa 15.4.2016 ja syyskokouksessa 2016 Uudet Säännöt 2016
Donelaitis Turun seudun Liettuan ystävät ry SÄÄNNÖT
Donelaitis Turun seudun Liettuan ystävät ry SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Donelaitis Turun seudun Liettuan ystävät ry ja sen kotipaikka on Turku. Yhdistyksestä voidaan epävirallisissa
Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt
Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys ja jonka kotipaikka on
31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA
31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Saimaan Viitoset ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta. Yhdistys, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä kerho,
Suomen Verhoilijamestarien Liitto ry SÄÄNNÖT
Suomen Verhoilijamestarien Liitto ry SÄÄNNÖT 2011 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Verhoilijamestarien Liitto ry (epävirallisesti lyhennettynä SVL), jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi,
SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT
SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI Yhdistyksen nimi on Suomen bordercolliet & australiankelpiet ry, Finska Border Collies & Australiska Kelpies rf ja sen kotipaikka
(Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on 135.654))
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Tukiyhdistyksen mallisäännöt 1 - yksi (1) sääntömääräinen kokous vuodessa (Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on
Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki
Gospel Riders moottoripyöräkerho ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena
1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry. 3. Yhdistyksemme toiminta-alue, jonka Suomen Urheiluliitto vahvistaa, on: -----
Suomen Urheiluliiton piirien mallisäännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on: Hyvinkää 3. Yhdistyksemme toiminta-alue,
Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet.
TOIMINTASÄÄNNÖT 1(6) I Seuran nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. 1 2 Seuran kotipaikka on Porin kaupunki Länsi-Suomen läänissä
Seura noudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä, joiden jäsenenä se on.
KIEKKO-LASER JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen nimi on Kiekko-Laser Juniorit ry. Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää myös epävirallista lyhennettä K-Laser. Yhdistys
Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004
1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi
KESKI-SUOMEN PELASTUSKOIRAT RY SÄÄNNÖT 1/5
KESKI-SUOMEN PELASTUSKOIRAT RY SÄÄNNÖT 1/5 1 Yhdistyksen nimi KESKI-SUOMEN PELASTUSKOIRAT RY 2 Kotipaikka Jyväskylä 3 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on herättää pelastuskoiratoimintaa Keski- Suomen
SÄÄNNÖT. - valvoo kunnallistekniikkaa ja palvelujen järjestämistä sekä tekee niitä koskevia ehdotuksia
SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vaasan Purolan kyläyhdistys ry Vasa Bobäck byaförening rf ja kotipaikka Vaasan kaupunki. Yhdistyksen toimialue on Purolan kaupunginosa Vaasassa. 2 Tarkoitus
Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa.
Suomen työnohjaajat ry SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa. 2. Toiminnan tarkoitus ja toiminnan laatu Suomen
YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT
KäPa Fanit ry Hyväksytty 6.6.2008 YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen nimi on KäPa Fanit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue on Käpylän
3 Osakunnan kanta-alueita ovat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat.
OULUN ETELÄ- JA KESKIPOHJALAINEN OSAKUNTA RY:n SÄÄNNÖT I LUKU YHDISTYKSEN KOTIPAIKKA, TARKOITUS JA ALUE 1 Yhdistyksen, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä osakunta, nimi on Oulun Etelä- ja Keskipohjalainen
SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys
SÄÄNNÖT Satakissa ry Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Satakissa ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä yhdistys ja sen kotipaikka on Porin kaupunki ja toimialueena koko Suomi. Yhdistyksen
Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5)
Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lyömätön Linja Espoossa ry ja sen kotipaikka on Espoo. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Tarkoitus:
TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY
TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY Hyväksytty TUL:n 25. liittokokouksessa 24. 25.5.2003 Tampereella Hyväksytty Turun Jyryn Vuosikokouksessa 10.2.2004 2 SUOMEN TYÖVÄEN URHEILULIITTO TUL RY:N J ÄSENSEURAN
I kohottaa ja ylläpitää maanpuolustustahtoa sekä vaikuttaa yleisten maanpuolustusedellytysten parantumiseen toiminta-alueella
Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1$ Yhdistyksen nimi on Joensuun Reserviläiset ry ja sen kotipaikka on Joensuun kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alueena on Joensuun kaupungin alue. Yhdistys kuuluu jäsenenä
Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Jäsenet. Jäsenen eroaminen ja erottaminen
Yhdistyksen säännöt Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on suomeksi Helsingin miekkailijat ry, ruotsiksi Helsingfors fäktare rf ja sen virallinen lyhenne on HFM. Siitä käytetään näissä säännöissä
Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka
Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry, ruotsiksi Vinföreningen Munskänkarna i Jyväskylä rf, ja sen kotipaikka
Suomen Kettuterrierit ry 1.10.1984 1(5)
1(5) SUOMEN KETTUTERRIERIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Kettuterrierit ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Yhdistys on Suomen Kennelliitto Finska Kennelklubben ry:n jäsen ja
Piiri kuuluu jäsenenä Suomen jousiampujain Liitto ry:een ja toimii sen liittokokouksen määräämällä alueella.
Helsingin Jousiammuntapiiri Helsingfors Bågskyttedistrikt r.y. SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA, ALUE JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään piiriksi, nimi on Helsingin Jousiammuntapiiri
KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJAT r.y. SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1
Keski-Suomen LIITE 4 Urheilukalastajat ry Hallituksen kokous 4/2015 Hallituksen esitys vuosikokoukselle KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJAT r.y. SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi
Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t
Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry S ä ä n n ö t Merkitty yhdistysrekisteriin 9.12.2005 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas
KAAKKOIS-SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY
KAAKKOIS - SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois - Suomen Pelastusalanliitto. Yhdistystä nimitetään näissä säännöissä liitoksi. Liiton toiminta-alue on Kymenlaakson ja Etelä
PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT
säännöt 1(5) PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Porin Lyseon Seniorit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Porin kaupunki. Yhdistyksen kieli on suomi. II Yhdistyksen
Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015.
Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015. 1. Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. Sen kotipaikka
T a m p e r e e n A - K i l t a r y : n s ä ä n n ö t
T a m p e r e e n A - K i l t a r y : n s ä ä n n ö t 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tampereen A-Kilta ry ja sen kotipaikka on Tampere. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Tarkoitus
Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT
Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf Nämä sääännöt on hyväksytty piirin syyskokouksessa 28.10.2006 ja rekisteröity yhdistysreksiteriin 28.12.2006. SÄÄNNÖT Yhdistys ja sen tarkoitus
Heinäveden Moottorikelkkailijat ry. - yhdistyksen säännöt -
Heinäveden Moottorikelkkailijat ry - yhdistyksen säännöt - 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Heinäveden Moottorikelkkailijat ry ja sen kotipaikka on Heinävesi. Yhdistyksen virallinen
Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka NIMI JA KOTIPAIKKA
Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä
1 Yhdistyksen nimi on Työ- ja elinkeinohallinnon henkilöstöliiton Hämeen piiri ry.
Työ- ja elinkeinohallinnon henkilöstöliiton Hämeen piiri ry. THHL ry SÄÄNNÖT I LUKU TARKOITUS JA TOIMINTA Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Työ- ja elinkeinohallinnon henkilöstöliiton Hämeen piiri
Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Yhdistyksen tarkoitus. 3 Yhdistyksen toiminta
Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Seinäjoen kristillisen opiskelijatyön tuki ry. Yhdistyksen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Yhdistyksen tarkoitus
5. SEURAN JÄSENYYS LIITOSSA Seura kuuluu jäsenenä Suomen Voimisteluliitto ry:hyn ja noudattaa liiton sääntöjä.
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kuopion Reippaan Voimistelijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopio. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura.
Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036. Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10.
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036 Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10.2014 Säännöt 1. Nimi, kotipaikka, toimialue Yhdistyksen
Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry
Hallituksen esitys kevätkokoukselle 14.4.2016 Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry Säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto Kvinnoorganisationernas
1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä YTN.
YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY SÄÄNNÖT 1 Rek.n:ro 138.504 (27.5.2014) Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä
yhteisö ja sen kotipaikka on Tammelan kunta.
VESIOIKEUDELLISEN YHTEISÖN SÄÄNNÖT Pvm 3.1.2013 1 Yhteisön nimi ja kotipaikka Yhteisön nimi on Mustialanlammin keskivedenkorkeuden pysyvän muuttamisen vesioikeudellinen yhteisö ja sen kotipaikka on Tammelan
SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT
SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Sotaveteraaniliitto ry, ruotsiksi Finlands Krigsveteranförbund rf. Näissä säännöissä
A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO
POHJOLA-NORDENIN NUORISOLIITTO RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 1.4.1995 kevätkokouksessa Lappeenrannassa muutettu 31.10.1998 syyskokouksessa Helsingissä muutettu 3.4.2009 kevätkokouksessa Helsingissä muutettu
Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin yliopiston jatko-opiskelijat ry, ruotsiksi Doktorander vid
Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola.
SÄÄNNÖT Nordic Power ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola. 2 Seuran tarkoitus ja toiminnan laatu Seuran tarkoituksena
- nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Päivämäärä
PERUSTAMISKIRJA Me allekirjoittaneet olemme perustaneet - nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Paikka Päivämäärä Allekirjoitukset ja nimenselvennykset
Yhdistyksen varsinaisia jäseniä ovat potilas- ja omaisjäsenet. Lisäksi yhdistyksellä voi olla kannattajajäseniä.
Etelä-Karjalan neuroyhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli ja toiminta-alue Yhdistyksen nimi on Etelä-Karjalan neuroyhdistys. Sen kotipaikka on Lappeenranta. Pöytäkirja- ja rekisteröimiskielenä
Tuohisaaren kyläyhdistys 1 (5) Rapakiventie 26 58620 Lohilahti
KYLÄYHDISTYKSEN 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Tuohisaaren kyläyhdistys ry, ja sen kotipaikka on Savonlinnan kaupunki. Yhdistyksen toimialueena on Tuohisaari ja sitä ympäröivät
Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444.
Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444. 30.3.2009 muutettujen sääntöjen pykälät on hyväksytty yhdistysrekisterissä