Atte Dahlman. Tomi Hurme

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Atte Dahlman. Tomi Hurme"

Transkriptio

1 Atte Dahlman Atte Dahlman aloitti McDonald s-yrittäjänä huhtikuussa Hän omistaa Tammiston ravintolan. Ennen yrittäjyyttä Atte on työskennellyt it-alalla myyntitehtävissä. Tomi Hurme Tomi Hurme aloitti ketjussamme yrittäjänä vuonna Hän pyörittää Keravan, Kluuvin ja Tuusulan ravintoloita. Tomi toimii myös Suomen edustajana Euroopan McDonald s-yrittäjien yhteisössä.

2 Sirpa Kela Sirpa Kela on aloittanut yrittäjänä vuonna Hän omistaa Hakaniemen ja Töölön ravintolan. Yliopistoopiskeluaikoinaan Sirpa oli töissä McDonald sravintolassa useita vuosia, ja kipinä McDonald syrittäjyyteen jäi niiltä ajoilta. Ennen yrittäjäksi ryhtymistään vuonna 2001 ekonomiksi valmistunut Sirpa haki kokemuksia liike-elämästä useista eri yrityksistä. Jaakko Lindén Jaakko Lindénin omistaa Hämeenlinnan Tiiriön McDonald s-ravintolan. Hän on kartuttanut vuosia McDonald s-yrittäjänä vuodesta 1996 lähtien. Jaakko on Vuoden 2009 McDonald s-yrittäjä ja vuoden 2010 Suomen franchising-yrittäjä.

3 Ville Lindén Ville Lindén on toisen polven McDonald s-yrittäjä. Hän on aloittanut yrittäjänä vuonna Villen omistuksessa on Hyvinkään ja Hämeenlinnan Hämeensaaren McDonald s-ravintolat. Ville valittiin Vuoden McDonald s-yrittäjäksi vuonna Timo Myllymäki Timo Myllymäen omistuksessa ovat kaikki Tampereen viisi McDonald s-ravintolaa ja Porin Koivulan, Raision, Rauman ja molemmat Turun ravintolat. Hänet on valittu kolmesti Vuoden McDonald s-yrittäjäksi: vuosina 2003, 2008 ja 2013.

4 Arja Palmu Arja Palmu vetää Kotkan sekä Kouvolan Kellomäen McDonald s-ravintoloita. Hän on aloittanut yrittäjänä vuonna 1997 Kotkan ravintolassa, ja vuonna 2001 Kouvolan ravintola tuli mukaan kuvioihin. Arja on saanut tunnustusta yrittäjyydestään. Hän on ollut Kauppalehti Option 300 menestyvän naistoimitusjohtajan listalla vuonna 2011 ja hänet on valittu Vuoden McDonald s-yrittäjäksi vuosina 2001, 2005 ja Mika Rajamäki Mika Rajamäki on luotsannut Seinäjoen ravintolaa vuodesta 2014 lähtien. Ennen McDonald syrittäjyyttään Mika on toiminut noin 16 vuotta autoalalla toimineen perheyrityksen parissa. Marko Saurén Marko Saurén aloitti yrittäjänä Pukinmäen McDonald s-ravintolassa vuonna Markolla on takanaan pitkä ura McDonald sin työntekijänä. Ennen yrittäjäksi siirtymistä hän työskenteli kehitysjohtajana McDonald s-ketjun palveluksessa.

5 Hannu Siitarinen Hannu Siitarinen omistaa McDonald s-ravintoloita pääkaupunkiseudulla: Kirkkonummen, Espoon Friisilän, Kauniaistentien, Lommilan, Niittykummun sekä Helsingin Iso-Roban ja Ruoholahden ravintolat ovat Hannun vetämiä. Yrittäjävuosia McDonald sissa Hannulle on kertynyt vuodesta 1992 lähtien. Hän toimii myös Ronald McDonald Lastentalosäätiön hallituksen varapuheenjohtajana. Aki Soininen Aki Soininen omistaa Helsingin Herttoniemen, Teollisuuskadun, Vuosaaren ja Vantaan Vaaralan McDonald s-ravintolat. Aki on toisen polven McDonald s-yrittäjä ja toiminut yrittäjänä vuodesta Esa Soininen Esa Soininen pyörittää Helsingin Pitäjänmäen, Vantaan Kaivokselan, Variston ja Tuupakan McDonald s-ravintoloita. Esa on toisen polven McDonald s-yrittäjä ja toiminut yrittäjänä vuodesta 2004 lähtien.

6 Hannu Summanen Hannu Summanen omistaa Varkauden ja Mikkelin kummatkin McDonald s-ravintolat. Hän on toiminut yrittäjänä vuodesta 1997 lähtien. Hannu on Mikkelin vammaisneuvoston vuoden 2008 yrittäjä -palkinnon voittaja ja Vuoden 2011 McDonald s-yrittäjä. Vesa Särkkä Vesa Särkkä aloitti McDonald s-yrittäjänä Vesa omistaa Imatran ja Lappeenrannan McDonald sravintolat. Vesalla on takanaan melkein 20 vuoden ura McDonald sin työntekijänä. Ennen yrittäjäksi siirtymistä hän työskenteli liiketoimintajohtajana Hannu Summasen omistamissa McDonald sravintoloissa. Ari Taivalsaari Ari Taivalsaari omistaa Jyväskylän, Kuopion ja Joensuun McDonald's-ravintolat. Ari on Suomen ensimmäinen toisen sukupolven McDonald'syrittäjä. Hän on työskennellyt McDonald syrittäjänä vuodesta 1998 lähtien ja ollut Suomen edustajana Euroopan McDonald's -yrittäjien yhteisössä. Ari on palkittu Vuoden McDonald syrittäjänä vuonna 2010 ja 2015.

7 Hannu Wiinikainen Hannu Wiinikainen pyörittää Helsingin Forum katutason, Forum kauppakeskuksen, Asematunnelin ja Sokoksen McDonald s-ravintoloita. Hän jätti mainosmaailman yrittäjyyden ja siirtyi McDonald syrittäjäksi vuonna Lisäksi Hannu on ollut Ronald McDonald Lastentalosäätiön hallituksen jäsen vuodesta Tapio Äijälä Tapio Äijälä omistaa Rovaniemen, Kempeleen ja Oulun McDonald s-ravintolat. Rovaniemen ravintola on Suomen pohjoisin McDonald s-ravintola.

Atte Dahlman Tomi Hurme

Atte Dahlman Tomi Hurme Atte Dahlman Atte Dahlman aloitti McDonald s-yrittäjänä huhtikuussa 2015. Hän omistaa Tammiston ravintolan. Ennen yrittäjyyttä Atte on työskennellyt it-alalla myyntitehtävissä. Tomi Hurme Tomi Hurme aloitti

Lisätiedot

Imatra -100-50 0 50 100

Imatra -100-50 0 50 100 Asukasta kohti laskettujen ikävakioitujen kustannusten prosentuaalinen ero keskisuurten kaupunkien keskiarvoon vuonna 00 Imatra -0-0 0 0 0 % -,0 + -0, -, -, -, -, -,0-0, -,0 -, -, PERUS -, -, -,, 0 -,0

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2008

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2008 YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2008 FCG Efeko Oy:n tekemä kyselytutkimus 40 kunnassa Selvitys asukkaiden teknisiä palveluita koskevista mielipiteistä toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 1992. Vuoden 2008

Lisätiedot

pääomamäärä 1.843.227,37 euroa - osittain yhteisvastuullisesti 602.065 euroa 267.200,19 euroa 57.937,14 euroa 28.968,58 euroa

pääomamäärä 1.843.227,37 euroa - osittain yhteisvastuullisesti 602.065 euroa 267.200,19 euroa 57.937,14 euroa 28.968,58 euroa Liite tiedotteeseen 28.11.2013 / Asfalttikartelliin perustuva vahingonkorvaus 1 Kantaja - vastaaja (t) Pääomavaatimus Tuomittu pääomamäärä Ylihintaprosentti Oikeudenkäyntikulut Espoon kaupunki - NCC Roads

Lisätiedot

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset)

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) 15.2.2005/MK Lääni, Saapuneet asiat, kpl Käsitellyt asiat,kpl Käsitellyt tiedoksiantoasiat, kpl Avoinna ulosottoasioita kpl Henkilökunta,

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Turun seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Turun seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Turun seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Seinäjoen seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Seinäjoen seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Seinäjoen seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Kouvolan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Kouvolan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Kouvolan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Tampereen seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Tampereen seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Tampereen seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Kotkan-Haminan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Kotkan-Haminan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Kotkan-Haminan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Juankosken kaupunki 27 700,00 Juuan kunta 18 000,00 Juvan kunta 27 700,00 Jyväskyläm kristillisen koulun yhdistys ry 17 000,00 Jyväskylän kaupunki 1

Juankosken kaupunki 27 700,00 Juuan kunta 18 000,00 Juvan kunta 27 700,00 Jyväskyläm kristillisen koulun yhdistys ry 17 000,00 Jyväskylän kaupunki 1 Saajat 2013 Akaan kaupunki 253 300,00 Alajärven kaupunki 72 000,00 Alavieskan kunta 55 100,00 Alavuden kaupunki 17 000,00 Asikkalan kunta 51 000,00 Auran kunta 54 700,00 Aurinkorannikon suomalaisen koulun

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen Kuntien yritysilmasto 2012 Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä

Lisätiedot

Avustuksen saaja / Kansalaisopisto Ylläpitäjä Myönnetty avustus euroa

Avustuksen saaja / Kansalaisopisto Ylläpitäjä Myönnetty avustus euroa Avustuksen saaja / Kansalaisopisto Ylläpitäjä Myönnetty avustus euroa Ahjolan kansalaisopisto Ahjolan kannatusyhdistys ry 10 000 Auralan kansalaisopisto Auralan Setlementti 7 000 Autere-opisto Mänttä-Vilppulan

Lisätiedot

Kirjastojen lainat 2015 Kirjasto Lainojen lkm

Kirjastojen lainat 2015 Kirjasto Lainojen lkm Kirjastojen lainat 2015 Tässä tilastossa esitetään kaikkien Celian äänikirjapalveluun liittyneiden kirjastojen lainat vuonna 2015 Tietosuojasyistä alle viiden menevät lainat ilmaistaan "< 5" merkinnällä.

Lisätiedot

Teatteri Imatra Pn (Teatteri Imatra) ,18 113,85 120,32 Sn (Teatteri Imatra) ,32 147,78 156,17

Teatteri Imatra Pn (Teatteri Imatra) ,18 113,85 120,32 Sn (Teatteri Imatra) ,32 147,78 156,17 Näytelmäkirjailijaliiton ja Suomen Teatterit ry:n suosituksen tariffit yli 2h näytelmät vanha Vanha kust. 2010 kust. 1.1.2012 luokka Paikkoja euro euro euro Turun Kaupunginteatteri Pikkolo (Turun KT) 53

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Huhtikuu 2017 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Pohjanmaan ELY-keskus Koko yritysliikevaihdon trendit Vuosi 2010=100 115,0 110,0 105,0 100,0 95,0 90,0 85,0 Q1

Lisätiedot

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä 2013-2015 KAIKKI IKÄRYHMÄT Helsinki 329 300 404 1033 Nurmijärvi 107 93 55 255 Nurmijärvi 245 224 191 660 Tuusula 60 37 27 124 Riihimäki 217 182 184 583 Mäntsälä

Lisätiedot

KAUPUNKI KASVAA mistä tilaa kaikille? miten ja minne asukkaat liikkuvat tulevaisuudessa?

KAUPUNKI KASVAA mistä tilaa kaikille? miten ja minne asukkaat liikkuvat tulevaisuudessa? KAUPUNKI KASVAA mistä tilaa kaikille? miten ja minne asukkaat liikkuvat tulevaisuudessa? Timo Aro @timoaro Huhtikuu 2019 Alue- ja väestönkehityksen muutostrendit vaikuttavat kaikkien alueiden kehitykseen

Lisätiedot

Helsingin kansainvälisen koulun kannatusyhdistys ry 1500,00 Helsingin kaupunki 217600,00 Helsingin Normaalilyseo 1500,00

Helsingin kansainvälisen koulun kannatusyhdistys ry 1500,00 Helsingin kaupunki 217600,00 Helsingin Normaalilyseo 1500,00 Valtion erityisavustus pedagogisten ICTohjaukseen Statligt specialunderstöd för pedagogisk ICT-handledning Koulutuksen järjestäjä Myönnettävä summa ( ) Akaan kaupunki 10900,00 Alajärven kaupunki 9800,00

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Ari Laine 4/2002 15.2.2002 Asumisoikeusasunnot 1990-2001 Asumisoikeusasuntojen rakentaminen aravalainoituksen tuella alkoi vuonna 1990 ja korkotukilainoituksen

Lisätiedot

ERITYISAVUSTUS KOULUTUKSELLISTA TASA-ARVOA EDISTÄVIIN TOIMENPITEISIIN

ERITYISAVUSTUS KOULUTUKSELLISTA TASA-ARVOA EDISTÄVIIN TOIMENPITEISIIN Liitteessä mainitut PÄÄTÖS 17.12.2014 Dnro 842/520/2014 ERITYISAVUSTUS KOULUTUKSELLISTA TASA-ARVOA EDISTÄVIIN TOIMENPITEISIIN Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt myöntää valtion erityisavustusta

Lisätiedot

Vapaa sivistystyön opintoseteliavustukset, kansalaisopistot 2016

Vapaa sivistystyön opintoseteliavustukset, kansalaisopistot 2016 Vapaa sivistystyön opintoseteliavustukset, kansalaisopistot 2016 Opintosetelita voidaan vuonna 2016 myöntää kansalaisopistoille, kansanopistoille sekä opintokeskuksille. Kaikkiaan avusta haettiin 8,3 miljoonan

Lisätiedot

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan Puoluekokous 17. 18.6.2017 - äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan Yhdistys Järjestökokonaisuus Edustajia Arabian-Käpylän-Viikin Vihreät Helsinki

Lisätiedot

ORIMATTILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

ORIMATTILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 ORIMATTILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

Hyväksytyt päihdehuollonlaitokset: Kansaneläkelaitos. Päihdehuollon kuntoutuslaitokset

Hyväksytyt päihdehuollonlaitokset: Kansaneläkelaitos. Päihdehuollon kuntoutuslaitokset Kansaneläkelaitos Terveysosasto Työkykyryhmä Päihdehuollon kuntoutuslaitokset 15.4.2013 Päihdehuollon kuntoutuslaitokset Kuntoutusrahan myöntäminen päihdehuoltolain mukaiseen yksilökuntoutukseen edellyttää,

Lisätiedot

1 Johdanto. 1.1 Selvityksen taustaa

1 Johdanto. 1.1 Selvityksen taustaa Yhdyskuntatekniset palvelut 04 3 1 Johdanto 1.1 Selvityksen taustaa Vuonna 1992 toteutettiin ensimmäisen kerran tämän tutkimusasetelman mukainen selvitys asukkaiden teknisiä palveluita koskevista mielipiteistä.

Lisätiedot

- IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe La Su + IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe

- IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe La Su + IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe - AE 30 Pietari_(Finljandski) Helsinki asema 5:40:00 9:16:00 Ma Ti Ke To Pe La Su - PVV 31 Helsinki asema Moskova_(Leningradski) 17:52:00 7:25:00 Ma Ti Ke To Pe La Su - PVV 32 Moskova_(Leningradski) Helsinki

Lisätiedot

Aboa Vetus & Ars Nova - museo* On Aineen taidemuseo On Alvar Aalto-museo* On

Aboa Vetus & Ars Nova - museo* On Aineen taidemuseo On Alvar Aalto-museo* On Aboa Vetus & Ars Nova - museo* On 37 9 214 715 Aineen taidemuseo On 37 6 140 696 Alvar Aalto-museo* On 37 14 334 001 Amos Andersons konstmuseum* Ei 37 15 381 013 Designmuseo* Ei 47 21 677 585 Didrichsenin

Lisätiedot

Bruns kabel Teollisuuskaapelit Varastovalikoima 2015

Bruns kabel Teollisuuskaapelit Varastovalikoima 2015 Bruns kabel Teollisuuskaapelit Varastovalikoima 2015 ASB801 2 Varastovalikoima Ohjauskaapeli Y-JZ, Y-JB, Y-OZ OHJAUSKAAPELI Y-OZ mustat numeroidut johtimet ilman KEVIä AMK606 0405219 OHJAUSKAAPELI Y-OZ

Lisätiedot

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan Puoluekokous 16.-17.6.2018 - äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan Yhdistys Järjestökokonaisuus Edustajia Arabian-Käpylän-Viikin Vihreät Helsinki 6

Lisätiedot

LUETTELO KÄRÄJÄOIKEUKSISSA OLEVISTA ARKISTOJEN OSISTA

LUETTELO KÄRÄJÄOIKEUKSISSA OLEVISTA ARKISTOJEN OSISTA KIRJE Oikeushallinto-osasto Liite 4 Tuomioistuinyksikkö 06.03.2018 OM 3/31/2016 LUETTELO KÄRÄJÄOIKEUKSISSA OLEVISTA ARKISTOJEN OSISTA Tiedot perustuvat syksyllä 2017 tehtyyn arkistokyselyyn. 1) Lapin käräjäoikeus

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP N:o 453 3591 TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Paikkakunta Kanavanippu ERP A B C D E Vaasa (kw) Akaa 42 13 Enontekiö 53 58

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsingin seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsingin seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Helsingin seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Oulun seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Oulun seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Oulun seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Vihreiden yhdistysten jäsenmaksumäärät 2007 (vahvistettu puoluehallituksessa

Vihreiden yhdistysten jäsenmaksumäärät 2007 (vahvistettu puoluehallituksessa Vihreiden yhdistysten jäsenmaksumäärät 2007 (vahvistettu puoluehallituksessa 8.2.2008 sekä yhdistysten edustajamäärät puoluekokouksessa 2008 (sääntöjen 22 perusteella) (tilanne 3.3.08 huhtikuussa hyväksyttävät

Lisätiedot

*1) ent. Etelä-Savon koulutuskunta yhtymä *2) ent. Hyvinkään- Riihimäen Seudun Ammattikoulutussäätiö / Hyvinkään - Riihimäen akk

*1) ent. Etelä-Savon koulutuskunta yhtymä *2) ent. Hyvinkään- Riihimäen Seudun Ammattikoulutussäätiö / Hyvinkään - Riihimäen akk Ravintola- ja hotellipalvelualan tutkintotoimikunta (8093) 1.8.2007-31.7.2010 Tarjoilijan ammattitutkinto Voimassa olevat järjestämissopimukset / sopimukset voimassa 31.12.2010 asti Tutkinnon järjestäjä

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Jyväskylän seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Jyväskylän seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Jyväskylän seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

CUMULUS Hotellit Kaupunki Hotelli Huoneluokka Normal Low High Normal Low High

CUMULUS Hotellit Kaupunki Hotelli Huoneluokka Normal Low High Normal Low High CUMULUS Hotellit Normal Helsinki Cumulus Kaisaniemi Standard 139 119 149 11.1.-31.5 1.-17.6. Superior 169 139 179 3.-31.12 Helsinki Cumulus Olympia Standard 109 109 119 11.1.-31.5 1.1.-10.1 1.-17.6. 18.6.-16.8

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Maija-Liisa Kolehmainen 9/2005 Ari Laine 1.7.2005 Kunnallistekniikan rakentamisavustukset vuosille 2002-2005 ja 2005-2009 Uusien asuntoalueiden kunnallistekniikan

Lisätiedot

Puoluekokous : äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan.

Puoluekokous : äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan. Puoluekokous 15.-16.6.2019: äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan. Yhdistys Järjestökokonaisuus Edustajat Arabian-Käpylän-Viikin Vihreät Helsinki 5

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Vaasan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Vaasan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Vaasan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu

Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu 21.11.2013 Pekka Järvinen sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Lappeenrannan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Lappeenrannan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Lappeenrannan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja

Lisätiedot

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9 Espoo % -00-0 0 0 00 0 -, -,, 0,,,,0, -, -, -0, -, -, -,, - v. -, -0,,,, -, Espoo -00-0 -0-0 - 0 Miljoonaa euroa 0 -, -, -, -,0 -, -,0 -, -,, 0,, 0,,, 0, - v. -, -0,,, 0, -, Helsinki % -00-0 0 0 00 0,

Lisätiedot

Toiveena alueellistaminen käytäntönä keskittyminen

Toiveena alueellistaminen käytäntönä keskittyminen Siirtolaisuusinstituutti Migrationsinstitutet Institute of Migration Toiveena alueellistaminen käytäntönä keskittyminen Muuttoliikesymposium 2010 Tutkija Heli Sjöblom-Immala TUTKIMUSHANKE MAAHANMUUTTAJIEN

Lisätiedot

MARKKINAT. Valiorakettilajitelma, 8 kpl/pkt. Voimassa 27..31.12.2015 tai niin kauan kuin tuotteita riittää.

MARKKINAT. Valiorakettilajitelma, 8 kpl/pkt. Voimassa 27..31.12.2015 tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Voimassa 27..31.12.2015 tai niin kauan kuin tuotteita riittää. RAKETTI MARKKINAT Valiorakettilajitelma, 8 kpl/pkt Neljä erilaista, upeaa ja värikästä tähtikuviota. Tuhti avauspanos, isot tähtikuviot. 14

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2007

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2007 AUTOALAN TIEDOTUSKESKUS ENSIREKISTERÖINNIT 4/07 1(9) AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2007 Sisältö: Ensirekisteröinnit ajoneuvolajeittain 2 Haltijan maakunnan ja ajoneuvolajin mukaan 2 Haltijan kunnan

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Kuopion seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Kuopion seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Kuopion seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Lahden seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Lahden seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Lahden seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Elinvoima Suomen kaupunkikeskustoissa 2019

Elinvoima Suomen kaupunkikeskustoissa 2019 Elinvoima Suomen kaupunkikeskustoissa 2019 Tietoliite julkaisuvapaa 24.5.2019 klo 12.00 FM Martti Wilhelms TietojärjestelmäPalvelu Salokorpi Oy Keskustojen elinvoimalaskenta Suomessa Elinvoimalaskenta

Lisätiedot

Säännöllinen kapasiteetti 13.12.2015-26.3.2016

Säännöllinen kapasiteetti 13.12.2015-26.3.2016 Junatyyppi Junanumero Kulkuväli Lähtöaika Tuloaika Kulkupäivät Voimassaoloaika IC 1 Helsinki asema Joensuu asema 7:12:00 11:40:00 Ma Ti Ke To Pe La Su 13.12.2015 26.3.2016 S 2 Joensuu asema Helsinki asema

Lisätiedot

Hyväksytyt päihdehuollonlaitokset: Kansaneläkelaitos. Päihdehuollon kuntoutuslaitokset

Hyväksytyt päihdehuollonlaitokset: Kansaneläkelaitos. Päihdehuollon kuntoutuslaitokset Kansaneläkelaitos Terveysosasto Työkykyryhmä Päihdehuollon kuntoutuslaitokset 27.5.2014 Päihdehuollon kuntoutuslaitokset Kuntoutusrahan myöntäminen päihdehuoltolain mukaiseen yksilökuntoutukseen edellyttää,

Lisätiedot

Hyväksytyt päihdehuollonlaitokset: Kansaneläkelaitos. Päihdehuollon kuntoutuslaitokset

Hyväksytyt päihdehuollonlaitokset: Kansaneläkelaitos. Päihdehuollon kuntoutuslaitokset Kansaneläkelaitos Terveysosasto Työkykyryhmä Päihdehuollon kuntoutuslaitokset 3.2.2014 Päihdehuollon kuntoutuslaitokset Kuntoutusrahan myöntäminen päihdehuoltolain mukaiseen yksilökuntoutukseen edellyttää,

Lisätiedot

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät 51 kg 67 kg 1. Antti Juntumaa Oulun Tarmo 1. Rainer Tapio Rovaniemen Reipas 2. Jukka Arola Otanmäen Työv.Urh. 2. Kalevi

Lisätiedot

AJONEUVOJEN YKSITTÄISHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄJÄT LÄHTIEN

AJONEUVOJEN YKSITTÄISHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄJÄT LÄHTIEN 14.2.2017 1(7) AJONEUVOJEN YKSITTÄISHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄJÄT 1.1.2015 LÄHTIEN Yksittäishyväksyntöjä myöntävät A-Katsastus Oy:n, E. Valjakka Oy:n, K1 Katsastajat Oy:n, Oy Testmill Ltd:n, Suomen Yksittäishyväksyntä

Lisätiedot

LIITE 2: Yksinoikeussopimuksen mukainen liikenne vuonna 2011

LIITE 2: Yksinoikeussopimuksen mukainen liikenne vuonna 2011 LIITE 2: Yksinoikeussopimuksen mukainen liikenne vuonna 2011 Lähiliikenne Helsinki Kirkkonummi ja Helsinki Kerava ei sisälly taulukoihin. 1 (5) Vuosina 2010 ja 2011 lisätään julkisen palvelun velvoitteen

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja

Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin maahanmuuttotilastoja Meri-Lapin MAKO-verkosto Tornio 16.5.2017 Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT Palvelutyytyväisyystutkimuksen tulokset 37 kunnassa

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT Palvelutyytyväisyystutkimuksen tulokset 37 kunnassa YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 04 Palvelutyytyväisyystutkimuksen tulokset kunnassa Yhdyskuntatekniset palvelut 04 3 1 Johdanto 1.1 Selvityksen taustaa Vuonna 2 toteutettiin ensimmäisen kerran tämän tutkimusasetelman

Lisätiedot

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw)

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw) N:o 434 1269 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.3 Digitaalinen televisiotoiminta Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu

Lisätiedot

HE 110/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi joukkoliikennelain 12 :n muuttamisesta

HE 110/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi joukkoliikennelain 12 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi joukkoliikennelain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan joukkoliikennelakia muutettavaksi siten, että Kotkan seudulla linjaautoliikenteen

Lisätiedot

Hyväksytyt päihdehuollonlaitokset: Kansaneläkelaitos. Päihdehuollon kuntoutuslaitokset

Hyväksytyt päihdehuollonlaitokset: Kansaneläkelaitos. Päihdehuollon kuntoutuslaitokset Kansaneläkelaitos Terveysosasto Työkykyryhmä Päihdehuollon kuntoutuslaitokset 2.3.2016 Päihdehuollon kuntoutuslaitokset Kuntoutusrahan myöntäminen päihdehuoltolain mukaiseen yksilökuntoutukseen edellyttää,

Lisätiedot

OTTELUT 1979 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 6.5.1979 Alajärven Ankkurit - Kouvolan Pallonlyöjät 5-7 1502 Reijo Koskinen Raimo Teppo

OTTELUT 1979 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 6.5.1979 Alajärven Ankkurit - Kouvolan Pallonlyöjät 5-7 1502 Reijo Koskinen Raimo Teppo OTTELUT 1979 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 6.5.1979 Alajärven Ankkurit - Kouvolan Pallonlyöjät 5-7 1502 Reijo Koskinen Raimo Teppo su 6.5.1979 Hyvinkään Tahko - Kiteen Urheilijat 9-5 2622

Lisätiedot

Hoitotakuun toteutuminen terveyskeskuksissa (ei sisällä suun terveydenhuoltoa) Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, huhtikuu 2008

Hoitotakuun toteutuminen terveyskeskuksissa (ei sisällä suun terveydenhuoltoa) Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, huhtikuu 2008 Hoitotakuun toteutuminen terveyskeskuksissa (ei sisällä suun terveydenhuoltoa) Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, huhtikuu 2008 Selvitys Kysely toteutettiin huhtikuussa 2008 Luonteeltaan selvitys:

Lisätiedot

Elinvoima Suomen kaupunkikeskustoissa 2019

Elinvoima Suomen kaupunkikeskustoissa 2019 Elinvoima Suomen kaupunkikeskustoissa 2019 Tietoliite julkaisuvapaa 24.5.2019 klo 12.00 FM Martti Wilhelms TietojärjestelmäPalvelu Salokorpi Oy Keskustojen elinvoimalaskenta Suomessa Elinvoimalaskenta

Lisätiedot

Alle 18-vuotiaiden määrän suhteellinen muutos (%) seutukunnittain Manner-Suomen tilanne ja (Tilastokeskus 29.3.

Alle 18-vuotiaiden määrän suhteellinen muutos (%) seutukunnittain Manner-Suomen tilanne ja (Tilastokeskus 29.3. Oulun seutukunta Helsingin seutukunta Tampereen seutukunta Kyrönmaan seutukunta Jyväskylän seutukunta Vaasan seutukunta Kokkolan seutukunta Turun seutukunta Seinäjoen seutukunta Kuopion seutukunta Etelä-Pirkanmaan

Lisätiedot

Petteri Orpon koordinaatioryhmän ehdotukset. Pekka Järvinen 27.6.2013

Petteri Orpon koordinaatioryhmän ehdotukset. Pekka Järvinen 27.6.2013 Petteri Orpon koordinaatioryhmän ehdotukset 27.6.2013 Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto sekä perusja erikoistason palvelut Sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELU Kyselytutkimuksen tulokset Kajaanissa ja 29 vertailukunnassa. Efeko Oy Tutkimuksia 289 2006 Heikki Miettinen

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELU Kyselytutkimuksen tulokset Kajaanissa ja 29 vertailukunnassa. Efeko Oy Tutkimuksia 289 2006 Heikki Miettinen YHDYSKUNTATEKNISET PALVELU Kyselytutkimuksen tulokset Kajaanissa ja vertailukunnassa Tutkimuksia Heikki Miettinen Sisällys Johdanto Selvityksen taustaa Otos ja vastaukset Otos ja vastaukset Kadut Puistojen

Lisätiedot

1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk)

1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk) . KIINTEISTÖNMUODOSTUSTOIMINTA. Tontinlohk omisia suoritettu.. Näissä tontteja yhteensä (kpl).2 Tontin lohkomisen yhteydessä tehtyjä kiinnitysten käsittelypäätöksiä (kpl).3 Tontin lohkomistoimituksen kesto

Lisätiedot

KAUPUNKIVERKKOTUTKIMUS 2015 TILASTOT SISÄLLYSLUETTELO

KAUPUNKIVERKKOTUTKIMUS 2015 TILASTOT SISÄLLYSLUETTELO KAUPUNKIVERKKOTUTKIMUS TILASTOT SISÄLLYSLUETTELO 1. Väestö 2. Teollisen tuotannon arvonlisä ja majoitus- ja ravitsemustoiminnan tai kuljetuksen liikevaihdon osuus 3. Keskusmerkitys 4. Toiminnallinen erikoistuminen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

AIKAVARAUKSET 27.4.2014 MENNESSÄ

AIKAVARAUKSET 27.4.2014 MENNESSÄ NAISTEN SM-KILPAILUT HEINOLAN VIERUMÄELLÄ 26.3.-11.5.2014 - AIKAVARAUKSET 27.4.2014 MENNESSÄ Ke 26.3. klo 12.00 1. erä La 29.3. klo 9.00 1. erä La 29.3. klo 13.00 2. erä 1 1 1 YLÖJÄRVI Lucky Ladies 1 2

Lisätiedot

Linja-autoliikenteen järjestäminen ja rooli tulevaisuudessa. Liikenne- ja viestintävaliokunta kuuleminen 8.3.2013

Linja-autoliikenteen järjestäminen ja rooli tulevaisuudessa. Liikenne- ja viestintävaliokunta kuuleminen 8.3.2013 Linja-autoliikenteen järjestäminen ja rooli tulevaisuudessa Liikenne- ja viestintävaliokunta kuuleminen 8.3.2013 Joukkoliikenteen rooli tulevaisuudessa Joukkoliikenne on osa valtion, seutujen ja kuntien

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin ELY-keskus 8.5.2017 kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista Maakunta väestöstä Ahvenanmaa 10,6 Uusimaa 8,0

Lisätiedot

Joukkoliikenteen järjestäminen. Kehto- foorumi Pori 21.3.2013 Silja Siltala liikenneinsinööri

Joukkoliikenteen järjestäminen. Kehto- foorumi Pori 21.3.2013 Silja Siltala liikenneinsinööri Joukkoliikenteen järjestäminen Kehto- foorumi Pori 21.3.2013 Silja Siltala liikenneinsinööri Linja-autoliikenteen järjestäminen ja rooli tulevaisuudessa Liikenne- ja viestintävaliokunta kuuleminen 8.3.2013/

Lisätiedot

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Mukana myös: Pilk Kings, Vaasa Vaasa, 14.3.2017 Osallistujat: 83 kilpailijaa / 16 joukkuetta Yleinen miessarja 38 kilpailijaa 1. Petri Luoma-Keturi

Lisätiedot

Säännöllinen kapasiteetti

Säännöllinen kapasiteetti Junatyyppi Juna Kulkuväli Lähtö Tulo Linja Kulkupäivät Voimassaoloaika IC 1 Helsinki asema Joensuu asema 7:17:00 11:40:00 Ma Ti Ke To Pe La Su 30.10.2016 10.12.2016 IC 2 Joensuu asema Helsinki asema 5:18:00

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT Kyselytutkimuksen tulokset 40 kunnassa

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT Kyselytutkimuksen tulokset 40 kunnassa YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 00 Kyselytutkimuksen tulokset 0 kunnassa Tutkimuksia 0 00 YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT Kyselytutkimuksen tulokset 0 kunnassa Tutkimuksia 0 00 Heikki Miettinen SISÄLLYS Johdanto

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2014 1140/2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta Annettu Helsingissä 10 päivänä joulukuuta

Lisätiedot

Indeksitalo tutkimus

Indeksitalo tutkimus Indeksitalo 2018- tutkimus Indeksitalon ominaisuudet Oma 1200 neliön tontti keskustan ruutukaava-alueella, jolla rakennusoikeutta 3000 k-m2 Tontin (keskustan toiseksi kallein alue) verotusarvo ns. tavoitearvossa

Lisätiedot

KUNTIEN YRITYSILMASTO 2011. Selvitys kuntien ja seutukuntien yritysmyönteisyydestä

KUNTIEN YRITYSILMASTO 2011. Selvitys kuntien ja seutukuntien yritysmyönteisyydestä KUNTIEN YRITYSILMASTO 2011 Selvitys kuntien ja seutukuntien yritysmyönteisyydestä KUNTIENYRITYSILMASTO 2011 SISÄLTÖ SAATTEEKSI 3 JOHTOPÄÄTÖKSET 4 1SELVITYSMENETELMÄT 5 1.1Yritysilmastomittarijaselvityksentoteuttaminen

Lisätiedot

OTTELUT KENTITTÄIN 17.12.2015. Impivaara 1. Impivaara 2. Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue. 13 27.1.2016 09:00 Tampere Espoo

OTTELUT KENTITTÄIN 17.12.2015. Impivaara 1. Impivaara 2. Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue. 13 27.1.2016 09:00 Tampere Espoo OTTELUT KENTITTÄIN 17.12.2015 Lohko Kenttä Pelattu Impivaara 1 13 27.1.2016 09:00 Tampere Espoo 14 27.1.2016 10:00 PieKok Pori 17 27.1.2016 11:00 Tampere Pori 18 27.1.2016 12:00 Espoo PieKok 16 27.1.2016

Lisätiedot

2013 Teatteritilastot Finnish Theatre Statistics

2013 Teatteritilastot Finnish Theatre Statistics 2013 Teatteritilastot Finnish Theatre Statistics Suomalainen teatterikenttä 18 VOS-teatterit, Suomen Kansallisteatteri, Suomen Kansallisooppera ja rahoituslain ulkopuoliset teatterit 2013

Lisätiedot

20 suurimman kaupungin tuottavuusvertailu. Kooste vuodet 2009-2013 Tilanne 14.11.2014

20 suurimman kaupungin tuottavuusvertailu. Kooste vuodet 2009-2013 Tilanne 14.11.2014 20 suurimman kaupungin tuottavuusvertailu Kooste vuodet 2009-2013 Tilanne 14.11.2014 Tasovertailut Vuosi 2013 120 Kotihoito, kunnallinen 4,00 100 3,50 3,00 80 ka. 76 2,50 60 2,00 40 1,50 1,00 20 0,50 0

Lisätiedot

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jonsuun ja Jyväskylän. Alkuvuoden yöpymiset + 11 %

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jonsuun ja Jyväskylän. Alkuvuoden yöpymiset + 11 % KOTKAN-HAMINAN SEUTU MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu Alkuvuoden yöpymiset + 11 % Kotkan-Haminan seudun majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (40.800) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 11,4

Lisätiedot

Alajärven Voimistelu ja Liikunta. Kangasalan Naisvoimistelijat. Hyvinkään Voimistelu ja liikunta

Alajärven Voimistelu ja Liikunta. Kangasalan Naisvoimistelijat. Hyvinkään Voimistelu ja liikunta Seura Alajärven Voimistelu ja Liikunta Alavuden Urheilijat Alppilan Salamat Anjalan Jumpparit Attitude Sports Brahen Voimistelijat Elise Helsinki Elise Järvenpää Elise Vantaa Espoo Syke Espoon Telinetaiturit

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäpoliittisen ministerityöryhmän rahoitusesitykset vuosiksi 2009 11

Liikenne- ja viestintäpoliittisen ministerityöryhmän rahoitusesitykset vuosiksi 2009 11 LVM/11.3.2008 Liikenne- ja viestintäpoliittisen ministerityöryhmän rahoitusesitykset vuosiksi 2009 11 Esko Ahon metsätyöryhmän tekemät perusväylänpitoa ja yksityisteiden avustuksia koskevat esitykset sisältyvät

Lisätiedot

iliitu LIIKENNETURVALLISUUSPALVELU 18.11.2014

iliitu LIIKENNETURVALLISUUSPALVELU 18.11.2014 iliitu LIIKENNETURVALLISUUSPALVELU 18.11.2014 Ohjelma 18.11.2014 12.00 Avaus 12.05 Poliisin onnettomuustilastointi Kari Onninen, Poliisi Onnettomuustietojen käsittely Tilastokeskuksessa Mari Niemi, Tilastokeskus

Lisätiedot

Alueelliset vastuumuseot 2020

Alueelliset vastuumuseot 2020 Alueelliset vastuumuseot 2020 Nelimarkka-museo Porvoon museo HAM Helsingin taidemuseo Helsingin kaupunginmuseo Hämeenlinnan kaupunginmuseo Hämeenlinnan taidemuseo Joensuun museot Jyväskylän museot Kainuun

Lisätiedot

8. - 10.3.1985, RIIHIMÄKI, Voima-Veljet

8. - 10.3.1985, RIIHIMÄKI, Voima-Veljet 8. - 10.3.1985, RIIHIMÄKI, Voima-Veljet 1. Jyrki Vesterinen Lappeenrannan Työväen Urheilijat 2. Ismo Kortesmaa Peräseinäjoen Toive 3. Martti Uusi-Ranta Ilmajoen Kisailijat 1. Reijo Haaparanta Kauhajoen

Lisätiedot

Helsingin kaupungin opetusvirasto 913 09-3108 6879

Helsingin kaupungin opetusvirasto 913 09-3108 6879 OPETUSHALLITUS Rahoitus PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä 1.Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön

Lisätiedot

Puoluekokousedustajiin. EdustajiaErityistä Puoluekokousedustajat 2009 (päivitetty 20.4.)

Puoluekokousedustajiin. EdustajiaErityistä Puoluekokousedustajat 2009 (päivitetty 20.4.) Yhdistys EdustajiaErityistä Puoluekokousedustajat 009 (päivitetty 0.4.) Etelä-Savo Mikkelin Seudun Vihreät ry 3 Pieksämäen seudun vihreät ry Rantasalmen vihreät ry Ristiinan vihreät ry Savonlinnan Seudun

Lisätiedot

Anttila Oy:n myynti 4K INVESTILLE. Mediatilaisuus 16.3.2015 Pääjohtaja Mikko Helander

Anttila Oy:n myynti 4K INVESTILLE. Mediatilaisuus 16.3.2015 Pääjohtaja Mikko Helander Anttila Oy:n myynti 4K INVESTILLE Mediatilaisuus Pääjohtaja Mikko Helander Anttila Oy:n osakekanta on myyty 4K INVESTILLE Kauppaan kuuluu: 23 Anttila-tavarataloa Suomessa 8 Kodin1-sisustustavarataloa Suomessa

Lisätiedot

24. - 25.11.1990 Vantaa, Sampo ja Viipurin Voimailijat

24. - 25.11.1990 Vantaa, Sampo ja Viipurin Voimailijat 24. - 25.11.1990 Vantaa, Sampo ja Viipurin Voimailijat 1. Marko Einola Porin Paini-Miehet 2. Petri Isokoski Haukiputaan Heitto 3. Hannu Vaskelainen Vaajakosken Kuohu 1. Tero Katajisto Ilmajoen Kisailijat

Lisätiedot

MASTERS SUOMEN ENNÄTYKSET, 25 m rata Masters Finnish Records, 25 m pool

MASTERS SUOMEN ENNÄTYKSET, 25 m rata Masters Finnish Records, 25 m pool MASTERS SUOMEN ENNÄTYKSET, 25 m rata 27.5.2019 Masters Finnish Records, 25 m pool Miehet / Men 50 m VU / freestyle A (25-29) Ari-Pekka Liukkonen Cetus 21,95 7.5.2016 Imatra B (30-34) Janne Virtanen LaKa

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA. Akaa Toijalan vastaanottokeskus Hoivapalvelu Valkokulta oy 044 974 1619 info@toijalanvastaanottokeskus.

VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA. Akaa Toijalan vastaanottokeskus Hoivapalvelu Valkokulta oy 044 974 1619 info@toijalanvastaanottokeskus. YHTEYSTIETOJA 24.5.2016 VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA Akaa Toijalan vastaanottokeskus Hoivapalvelu Valkokulta oy 044 974 1619 info@toijalanvastaanottokeskus.fi Asikkala Vääksyn vastaanottokeskus Kotouma

Lisätiedot

Henrik Rainio

Henrik Rainio 18.3.2019 Henrik Rainio Porvoon tilinpäätös ja C21 - kaupunkien tilinpäätösten ennakkotiedot Toimintakate, / asukas 2017 * Muutos % Manner-Suomi -5 129-5 302 3,4 % Uusimaa -4 656-4 837 3,9 % 1Turku -5

Lisätiedot

Kainuun Yleisurheilu 2014 Henkilökohtaiset tilastotulokset seuroittain

Kainuun Yleisurheilu 2014 Henkilökohtaiset tilastotulokset seuroittain Kainuun Yleisurheilu 2014 Henkilökohtaiset tilastotulokset seuroittain MIEHET Kajaanin Kipinä: Henri Väyrynen KajKi 1991 : 10,92 +1,5 Kajaani 27.7. Pituus: 7,74 +1,3 Lappeenranta 4.6. 7,53 +0,8 Lahti 15.6.

Lisätiedot