Hyvinvointia ja kasvua kulttuurituotannosta
|
|
- Susanna Hiltunen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hyvinvointia ja kasvua kulttuurituotannosta Kulttuurin ja luovien alojen toimenpidesuunnitelma vuoteen Johdanto Kulttuurin ja luovien alojen toimenpidesuunnitelma vuoteen 2017 on osa Pohjois-Karjalan maakuntaohjelmaa (POKAT 2017 Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma). Maakuntaohjelma on aluekehityslain mukaisen suunnittelujärjestelmän puolipitkän aikavälin (4 vuotta) aluekehityssuunnitelma. Maakuntaohjelma puolestaan perustuu maakuntasuunnitelmaan, jonka aikajänne on vuotta. Kulttuurin ja luovien alojen toimenpidesuunnitelma on maakunnallinen tahdonilmaus siitä, miten näitä aloja tulee kehittää. Siinä määritellään toimialojen rajat, kuvataan kehittämisen ehdot ja toimintaympäristö. Siinä asetetaan myös kehittämisen tavoitteet ja painopisteet sekä esitetään kehittämistoimet. Asiakirja sisältää myös SOVA-lain mukaisen vaikutuksien arvioinnin. Maakuntaohjelmassa kulttuuri on ymmärretty toimintaympäristön osaksi ja luovat alat yhdeksi tuotannolliseksi painopisteeksi. Kulttuurin määritelmistä Tässä asiakirjassa kulttuuri ymmärretään niin essentiaalisena, funktionaalisena kuin instrumentaalisena. Tämä tarkoittaa sitä, että kulttuuri eri muodoissaan taiteena, perinne- ja populaarikulttuurina sekä ihmisten elämäntapoina ja -arvoina on välttämätön ja itsesyntyinen, inhimillisille yhteisöille ominainen ilmiö. Kun käsite määritellään funktionaalisesti, tunnistetaan sille essentiaalisesta perustastaan käsin erilaisia yhteisöllisiä tehtäviä, joita voidaan kulttuuripoliittisin toimenpitein vahvistaa. Funktionaalisessa määrittelyssä kulttuuri nähdään ensisijaisesti mielen ja merkityksen antamisena ihmisen toiminnalle, identiteetin luomisena ja vahvistamisena sekä neuvotteluna yhteisesti jaettavista arvoista. Kun kulttuurille, kulttuuriselle toiminnalle ja tuotteille annetaan julkilausutusti välineellisiä tehtäviä, puhutaan instrumentaalisesta kulttuurin määrittelystä. Tällöin kulttuurin määrittely pohjaa ja rajautuu sen pitkälti ohjailtuihin välineellisiin vaikutuksiin ja hyötynäkökohtiin yhteisössä. Modernin aikakaudella kulttuurilla on ollut, jopa toisiaan kiistävästi merkityksensä niin essentiaalisessa kuin instrumentaalisessa mielessä. Tällöin ovat yhtäaikaisesti olleet vallalla käsitykset kulttuurista yhtäältä autonomisena, suhteellisen itsenäisenä toiminnan alueena, toisaalta muihin toiminnan alueisiin
2 kiinnittyneenä välineenä erilaisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Kun kulttuuri ymmärretään välineenä, sillä nähdään olevan välineellistä vaikuttavuutta muun muassa taloudelliseen kasvuun, sosiaaliseen ja terveydelliseen hyvinvointiin sekä imagollisiin tekijöihin liittyen. Molemmille käsitystavoille yhteistä on se, että kulttuuri itsessään legitimoi toiminnallaan ja tuloksillaan olemassaolonsa. Kaikissa kulttuurin määritelmissä kulttuuri nähdään viimekädessä tuotantona ja kulutuksena, jotka edellyttävät resursointia. Tämä asiakirja kunnioittaa kulttuuria arvona sinänsä, mutta kulttuuripoliittisena ohjelmana korostaa ensisijaisesti sen merkitystä keinona aluekehityksen tavoitteiden, kuten hyvinvoinnin, työllisyyden, kilpailukyvyn ja viihtyvyyden saavuttamiseksi. Pohjois-Karjalan kulttuurialan kehittämisen vaiheet Maakunnan kulttuurinen kehittäminen on jatkumo, jossa epäjatkuvuuskohdat synnyttäisivät päällekkäisyyttä ja kehityskaaren aukkoja. Siksi kehittämishistoria on syytä pitää mielessä. Kulttuurin asema Pohjois-Karjalan alueellisessa kehittämisessä on käynyt läpi vaiheita, jotka voidaan jäsentää ohjelmakausittain. Ensimmäisessä vaiheessa ( ) kulttuuriala oli legitimoitava aluekehityksen osaksi. Oli osoitettava, että kulttuurilla on omat säädöksensä, hallinnolliset organisaationsa, koulutusjärjestelmänsä, yrityksensä, rahoituslähteensä ja omat erilliset ammattinsa. Ohjelmarahoituksen piiriin pääsemiseksi oli osoitettava, että kulttuurisektorilla on tavoitteita, toimintoja ja toimijoita, jotka kuuluvat aluekehitysohjelmien ja -rahoitusten piiriin. Tämän vaiheen hankkeista mainittakoon matkailun kannalta merkittävien kulttuuritapahtumien (Joensuun laulujuhlat, Rääkkylän Kihaus, Lieksan Vaskiviikko, Bomban juhlaviikot) kehittäminen, osallistuminen Carelicum -kulttuurikeskuksen ja Joensuun Mediakeskuksen perustamiseen. Toisella ohjelmakaudella ( ) toimialojen jäsentämisperusteeksi tuli klusteriajattelu. Sen mukaan eri toimialoilla on omat toimijaryhmänsä: yritykset, järjestöt, työntekijät, julkisen hallinnon organisaatiot, tutkimus-, koulutus ja palveluyksiköt. Myös kulttuurialan todettiin muodostavan tällaisen klusterin. Ammatillisuuden kannalta kulttuurialan voitiin katsoa jakautuvan kulttuurin harrastajiin ja niihin, joille se on ammatti. Tavoitteena oli maakunnallisen kulttuuritoiminnan keskittäminen ja profiloiminen. Mediakulttuurin alalla keskittymäajattelu näkyi ammattikorkeakoulutasoisen opetuksen integroimisena Joensuun mediakeskuksen toimintaan sekä merkittävinä laiteinvestointeina. Myös elokuvatuotanto tuli osaksi mediakeskittymän toimintaa. Profiloituminen ilmeni muun muassa siinä, että tuettiin Lieksan Vaskiviikkoa kehittämällä sitä valtakunnalliseksi ja kansainväliseksi vaskimusiikin keskukseksi. Samansuuntaiset toimet aloitettiin myös Rääkkylän kansanmusiikkitoimintojen osalta.
3 Kolmatta rakennerahastokautta ( ) leimasi maailmalaajuinen lama ja Venäjän olojen radikaali muuttuminen. Maakuntaan kehitettiin rakenteita, toimintamalleja ja verkostoja, jotka jäävät elämään ilman voimakasta ulkopuolista tukea. Yhteishankkeena Itä-Suomen yliopiston, Karelia-ammattikorkeakoulun ja Pohjois-Karjalan maakuntaliiton kesken kehitettiin mediatuotantojen neuvonta- ja tukijärjestelmä, joka koostuu Josekiin liitetystä filmikomissiosta ja maakuntaliiton tulevaisuusrahaston yhteydessä toimivasta tuotantotukirahoituksesta. Josekin puitteissa kehitetään myös luovien alojen toimintaa. Esittäville taiteille perustettiin yhdistyspohjainen keskus Pakkahuoneelle. Ortodoksisen kulttuurin säätiö perusti Ortodoksisen kulttuurin keskuksen toimintaansa varten Toimintaympäristössä tapahtuneet muutokset Kulttuuritoiminnan ytimessä ovat kulttuuritradition siirtyminen sukupolvelta toiselle, taiteen tuottamisen ja vastaanottamisen aikaansaama mielihyvä sekä henkisen kasvun ja itseilmaisun tarpeet. Ne ovat yleismaailmallisia inhimillisiä ominaisuuksia, jotka toteutuvat taloudellisista, yhteiskunnallisista ja poliittisista tilanteista riippumatta. Intohimo kulttuurin harjoittamiseen ja uusintamiseen motivoi kulttuuriväen kohtaamisia, joista myös suuri yleisö voivat nauttia. Nämä kohtaamiset tarjoavat yhteisöille tilaisuuden kokoontua yhteen. Tällainen inhimillinen toiminta on merkityksellistä viihtyvyyden ja henkisen hyvinvoinnin mutta myös työllisyyden ja alueellisen kilpailukyvyn kannalta. Johtavien talousalueiden finanssikriisit ja maailmanpoliittisen ilmapiirin kiristyminen ovat johtaneet tuotannon supistumiseen maailmanlaajuisesti. Tämän seurauksena myös Suomen talous on ajautunut vaikeuksiin, joista on seurannut julkisen sektorin supistamispaineet ja tuottavuuden kasvun vaatimukset. Lähivuosina julkisen tuen kohdentuminen kulttuurituotantoon ja rahoitukseen muuttuvat. Kulttuurirahoituksen periaatteet uudistuvat. Tulevaisuudessa palvelujen tuottaminen, ostaminen ja myyminen ovat entistä tärkeämpi osa myös kulttuurityötä. Tuotannon kannattavuudesta tulee entistä tärkeämpi tekijä Tämän edistämiseksi toimintaympäristöjä ja rahoitusmalleja on kehitettävä laajapohjaisiksi ja monimuotoisiksi kulttuurialan erityslaatu huomioiden. Merkittäviä vaikutuksia kulttuuripalveluiden järjestämiseen aiheuttavat myös käynnissä olevat muutokset alueellisissa itsehallintorakenteissa. Odotukset järjestökenttään ja vapaisiin kulttuuritoimijoihin sisältöjen ja palvelujen tuottajina lisääntyvät. Olemassa olevan tuotanto- ja palvelurakenteen kehittäminen ja infrastruktuurin ajanmukaisena pitäminen käyvät entistä tärkeämmiksi.
4 Euroopan ja myös Suomen väestörakenteessa tapahtuu muutoksia, etninen diversiteetti lisääntyy, millä on myös kulttuuriset ulottuvuutensa. Nykyaikainen monikulttuurisuus on ymmärrettävä päivänpoliittisten ongelmien yli ulottuvana ilmiönä, jonka perusteet lähtevät Suomen perustuslaista, kansainvälisistä sopimuksista ja ihmisyyden arvoista. Kulttuurityön on roolinsa mukaisesti toimittava edelläkävijänä kulttuurien ja kansalaisten kohtaamisissa. 2. Kulttuurialan kehittäminen toimintaympäristön osana Maakuntaohjelmassa on todettu, että Pohjois-Karjala on osa karjalaista kulttuurialuetta, joka ulottuu laajalle Suomen itärajan kummallekin puolen. Sen tarustosta, historiasta, kädentuotteista ja maisemista koko suomalainen kulttuuri ja identiteetti ovat ammentaneet sisältöä. Pohjois-Karjalaan on lyönyt leimansa maakunnan geopoliittinen sijainti kahden kulttuuripiirin rajalla. Nykyinen Pohjois-Karjala tunnetaan maakunnassa tuotetuista elokuvista, nimekkäistä kirjailijoista ja taiteilijoista sekä alan koulutuslaitoksista ja tutkimuksesta. Mainetta maakunnalle ovat tuoneet menestyneet artistit, yhtyeet, yksilöurheilijat ja urheilujoukkueet. Tunnettuja ovat myös rock- ja elokuvafestivaalit sekä kansainväliset kulttuuri- ja urheilutapahtumat. Rakennusperintö, maisemat, kulttuuriympäristön kerrostumat ja monimuotoinen luonto tekevät Pohjois-Karjalasta omaleimaisen, vetovoimaisen maakunnan. Harvinainen piirre nykymaailmassa on kahden kirkkokunnan luterilaisen ja ortodoksisen ristiriidaton rinnakkaiselo. Nykyaikaisten kommunikaatiovälineiden hallinta on korkealla tasolla, mikä vähentää alueen syrjäisyydestä ja pitkistä välimatkoista johtuvia haittoja. Euroopan yhdentymisen myötä kansalaisten liikkuvuus on lisääntynyt. Venäjän läheisyydellä on mittavat vaikutukset maakunnan elämään. Siirtolais- ja pakolaisilmiöt ovat tehneet Pohjois-Karjalasta entistä monikulttuurisemman alueen. Tavoiteltavana maakunnallisena kulttuuri-identiteettinä on pidettävä suvaitsevaista, monitaustaista kulttuuri-identiteettiä, joka rikastuttaa elämänpiiriä ja pystyy välttämään kulttuurieroista johtuvia haittoja. Kulttuuripalveluilla ja -tuotteilla on myös kaupallista kysyntää, mikä tekee siitä elinkeinon, jolla on työllistäviä ja aluetaloudellisia vaikutuksia. Tieteen ja kulttuurin vapaa harjoittaminen on perusedellytys menestyvään ja merkitykselliseen kulttuurituotantoon. Tällä ohjelmakaudella erityistä huomiota kiinnitetään maakunnan asukkaiden tasavertaisiin mahdollisuuksiin vastaanottaa kulttuuripalveluja. Maakuntakeskuksen kulttuurilaitosten toiminta turvataan ja niiden vuorovaikutusta muun alueen kanssa lisätään.
5 Kulttuurialaa kehitetään täydentämällä ja hyödyntämällä olemassa olevia resursseja. Luodaan rajoja ylittäviä uusia toimintamalleja ja sosiaalisia rakenteita, joilla vastataan muun muassa kuntapalvelurakenteen muutoksen, kulttuurisen kotouttamisen ja väestömuutoksen tuomiin haasteisiin. Kansalaisjärjestöt ja eri alojen taideyhteisöt ovat tässä avainasemassa. Pohjois-Karjalan kulttuuri nykytilasta Pohjois-Karjalassa valtion tukemat taidelaitokset ovat keskittyneet Joensuuhun. Niihin kuuluu kaksi museota sekä teatteri ja orkesteri. Valtionosuusmuseoita toimii myös Lieksassa, Nurmeksessa, Outokummussa ja Ilomantsissa. Joensuun kaupunginteatteri ja Joensuun kaupunginorkesteri ovat saaneet opetus- ja kulttuuriministeriön harkinnanvaraista avustusta alueteatteritoimintaan ja alueelliseen konserttitoimintaan. Vuonna 2009 kaupunginteatterin esityksistä 7 % järjestettiin Joensuun ulkopuolella. Yleisen kulttuuritoimen asukaskohtaiset nettokustannukset olivat vuonna 2009 korkeimmat Nurmeksessa ja matalimmat Rääkkylässä ja Tohmajärvellä. Pohjois-Karjalan kuntien nettokustannukset olivat hieman keskimääräistä matalammat muuhun maahan verrattuna. Kirjaston nettokustannukset olivat korkeimmat Rääkkylässä ja Valtimolla, matalimmat Kiteellä. Yhteenlasketut kulttuuritoimen, museoiden, teattereiden ja orkestereiden sekä kirjaston nettokustannukset olivat korkeimmat Nurmeksessa, toiseksi korkeimmat Joensuussa ja matalimmat Outokummussa. Joensuussa, Nurmeksessa ja Kontiolahdella on kokoaikaiset kulttuurityöntekijät. Muissa kunnissa kulttuuriasiat hoidetaan yhdistelmätehtävissä. Maakunnassa toimii valtion tukemat, yhdistyspohjaiset aluekeskukset elokuvan (Pohjois-Karjalan elokuvakeskus) ja tanssin (Itäisen tanssin aluekeskus) alalla. Joensuun kaupunki on syksyllä 2015 päättänyt kulttuuripalvelujen alaisuuteen perustettavasta Joensuun lastenkulttuurikeskuksesta, joka tulevaisuudessa hallinnoi myös Pohjois-Karjalan lastenkulttuuriverkostoa. Iso osa maakunnan taiteen ja kulttuurin ammattilaisista sekä alan toimijoista ja järjestöistä on sijoittunut Joensuun seudulle. Tämä näkyy monipuolisena sisältöjen tarjontana. Uusia tapahtumia syntyy, ja kulttuurityölle haetaan jatkuvasti uusia tiloja ja ympäristöjä. Joensuun ohella alueelta löytyy myös muita vahvasti kulttuuriin profiloituneita paikkakuntia. Lieksasta on muodostunut Suomen vaskimusiikin pääkaupunki ja Kihaus Folk on luonut imagoa Rääkkylälle. Ilomantsi yhdistetään karjalaiseen kulttuuriin ja perinteeseen myös muualla Suomessa. Outokummussa monialainen kulttuurikoulutus ja vanha kaivosympäristö ovat synnyttäneet aktiivista taide- ja kulttuuritoimintaa. Nurmes-talo on hyvä esimerkki kaupungin kulttuuritoiminnot yhdistävästä kulttuuritalosta, jossa osallistumiskynnys madaltuu. Maakunnassa järjestetään säännöllisesti valtakunnallisesti merkittäviä kulttuuritapahtumia kärkinä Ilosaarirock ja Lieksan Vaskiviikot. Aluetaloudellisestikin merkittävä Ilosaarirock on synnyttänyt
6 ympärilleen useita muita tapahtumia. Oma ainutlaatuisuutensa on mm. Joensuussa järjestettävällä Parafestillä, joka tarjoaa vammaisille taiteilijoille mahdollisuuden saada esiin taidettaan. Taide- ja kulttuuripalveluiden tuotantorakenteet ovat alueella kuitenkin osin kehittymättömät. Kuntien tehtävä palveluiden tuottajana on muuttumassa palveluiden ostajaksi. Kolmannen sektorin toimijoiden merkitys kasvaa, ja samalla tarvitaan lisää valmiuksia palveluiden ammattimaisempaan tuottamiseen ja myymiseen. Kulttuurialan haasteena on, että yhdistykset toimivat pitkälti vapaaehtoistyön varassa ilman palkattua työvoimaa. Yritystoimintaa alueelle on syntynyt erityisesti musiikki-, av-alan ja tapahtumatuotannon ympärille. Esimerkiksi Joensuun Popmuusikot ry. yhtiöineen on kasvanut maakunnan kulttuuri- ja luovien alojen toiminnan merkittäväksi keskittymäksi, joka toteuttaa myös kehittämishankkeita. Ammattilaisten ja harrastajien vapaaehtoistyö kulttuurisisältöjen tuottamisessa on merkittävää. Tapahtumat ovat lähes täysin talkoolaisten varassa. Vapaaehtoispohjalta tuotetaan myös säännöllisiä kulttuuripalveluja kuten Jazzkerho 76:n korkeatasoinen vuosittaisen konsertin sarja. Harrastajapohjaiset, isoja yleisöjä keräävät kesäteatterit kertovat kulttuurin yhteisöllisestä merkityksestä. Kansainvälisen yhteistyön luonnollinen suunta Pohjois-Karjalassa on Karjalan tasavalta. Maakunnan kulttuuritoimijat eivät juuri ole olleet mukana esim. EU:n kulttuuri- tai Creative Europe -ohjelmien hankkeissa, koska niiden vaatimat useita maita käsittävien verkostojen rakentaminen on haasteellista Pohjois-Karjalasta käsin. EU:n rakennerahasto-ohjelmilla on Pohjois-Karjalassa kehitetty paljon kulttuurialan infrastrtuktuuria ja palveluja sekä koulutettu toimijoita muuttuvaan toimintaympäristöön.
7 Kuvio 1. Kuviossa on esitetty Tilastokeskuksen määrittelemien kulttuurialojen osuus kansantaloudesta koko maan osalta. Kehittämiskohteet Maakuntaohjelmassa esitetyn jaottelun mukaisesti kulttuuri ymmärretään inhimillisen toimintaympäristön osaksi ja luovat alat tuotannolliseksi painopisteeksi. Kulttuurinen toimintaympäristö merkitsee virikkeellistä, viihtyisää, aktiivista ja hyvinvointia tukevaa elämänpiiriä, joka mahdollistaa asukkaiden ominaisuuksien ja vahvuuksien toteuttamisen. Toimintaympäristö vahvistaa itseymmärrystä, käsitystä menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuuden näkymistä; se saa väestön tuntemaan olonsa kotoiseksi ja hyväksytyksi. Hyvä toimintaympäristö mahdollistaa kulttuuritradition siirtymisen sukupolvelta toiselle, kulttuurin tuottamisen ja vastaanottamisen aiheuttaman mielihyvän sekä tilaisuuden henkiseen kasvuun ja itseilmaisuun. Seuraavissa kehittämistoimenpiteissä ja -kohteissa koulutus, tutkimus ja hyvinvointi ovat niihin sisäänkirjoitettu läpäisevä ja huomioitava periaate. Nykykulttuurin tarjonnan ja harrastamisen turvaaminen Kulttuurin harrastusmahdollisuudet ja palvelutarjonta ovat hyvän kulttuurisen toimintaympäristön perusedellytykset. Maakunnan asukkaille turvataan tasavertaiset edellytykset vastaanottaa kulttuuripalveluja ja mahdollistetaan vapaan kulttuurikentän sekä taidelaitosten alueellinen toiminta.
8 - toimintamallien ja rakenteiden kehittäminen, joilla kunnat voivat täydentää kulttuuripalvelujaan - kulttuuriyhdistysten ja taidelaitosten maakunnallinen verkottuminen - koulutuslaitosten maakuntaan ulottuvaa opetus- ja tutkimustyö - monialaisten kulttuuripalvelujen kehittäminen muuttuvassa toimintaympäristössä - järjestöjen ja kulttuuriyritysten vahvistaminen kulttuuripalveluiden tuottamisessa - kulttuuritapahtumien, taiteilijoiden, opiskelijoiden ja kulttuurin harrastajien verkottuminen kulttuuritarjonnan luomiseksi - lastenkulttuurin huomioiminen ja vahvistaminen Karjalaisen kulttuuriperinnön hyödyntäminen Pohjois-Karjala on osa laajaa karjalaista kulttuurialuetta, jonka tarustosta, historiasta, kädentuotteista ja maisemista koko suomalainen kulttuuri ja identiteetti ovat ammentaneet sisältöä. Tämä tarjoaa hyvän pohjan alueen kulttuuriselle kehittämiselle ja uusiutumiselle. - karjalan kielen aseman ja karjalaisten kotiseutualueen toiminnan vahvistaminen - kulttuurihistoriallisten paikkojen ja rakennusten säilyttäminen ja soveltaminen nykyaikaisiin käyttötarpeisiin - rajat ylittävän kulttuuriyhteistyön vahvistaminen - karjalaisen kulttuuriperinteen uudenlaisten sovellutusten, palvelujen ja tuotteiden kehittäminen ja esiintuominen - ortodoksisen kulttuurin esiintuominen Alueellisen identiteetin vaaliminen Pohjois-Karjalan sijainti itäisen ja läntisen maailmapiirin rajalla on muokannut sen kulttuuria ja väestön itseymmärrystä. Tavoiteltavana maakunnallisena kulttuuri-identiteettinä on pidettävä suvaitsevaista, monitaustaista kulttuuri-identiteettiä, joka rikastuttaa elämänpiiriä ja pystyy välittämään kulttuurieroista johtuvia haittoja. - paikkakuntakohtaisten kulttuuripiirteiden ja -harrastusten tukeminen ja esiintuominen; - kylä- ja kotiseutuyhdistysten sekä muiden paikallistoimijoiden yhteisöllisen kulttuurityön tukeminen; - maakunnan historian tuntemus ja esiintuominen
9 Nykyaikaisen monikulttuurisuuden tukeminen Suomeen ja siten myös Pohjois-Karjalaan kohdistuu tällä hetkellä voimakas maahanmuuttopaine, jolla on myös kulttuuriset ulottuvuutensa. Kulttuurityön on roolinsa mukaisesti toimittava edelläkävijänä kulttuurien ja kansalaisten kohtaamisissa. - monikulttuurisuuteen kohdistuva koulutus- ja tutkimustyö - uudenlaisten kulttuuripalvelujen tuottaminen kantaväestön ja maahanmuuttajien yhteistyönä - maahanmuuttokeskusten ja maakunnan kulttuuritoimijoiden välinen yhteistyö - monialaisen ja monikulttuurisen osaamisen vahvistaminen sekä yhteistyö - karjalaisen kulttuurin esiintuominen monikulttuurisissa kontakteissa - Suomi 100 vuotta juhlavuoden tapahtumien huomioiminen Kansalaislähtöisen kulttuuritoiminnan tukeminen Odotukset järjestökenttään ja vapaisiin kulttuuritoimijoihin sisältöjen ja palvelujen tuottajina lisääntyvät. Palvelujen tuottaminen, ostaminen ja myyminen ovat entistä tärkeämpi osa myös kulttuurityötä. Tämän edistämiseksi toimintaympäristöjä ja rahoitusmalleja on kehitettävä laajapohjaisiksi ja monimuotoisiksi. - vapaan kulttuurityön verkostojen vahvistaminen - kansalaislähtöisen kulttuurityön kehittäminen - innovatiiviset kulttuurin tuottamisen ja harrastamisen foorumit - kuntalaisten omaa aktiivisuutta ja osallistumista mahdollistavien julkisten tilojen kehittäminen 3. Luovien alojen kehittäminen Luovilla aloilla tarkoitetaan tässä asiakirjassa sellaisia modernin yhteiskunnan perinteisestä teollisesta tuotantotavasta poikkeavia palvelu- ja kulttuurituotannon aloja, jotka innovatiivisen perustansa pohjalta synnyttävät jotain ennalta kokematonta, uutta ja merkityksellistä ja samalla kasvattavat alueen taloutta, työllisyyttä ja henkistä hyvinvointia. Luovat alat soveltavat jo vakiintuneiden muotojensa lisäksi yhtäältä digitalisaation tarjoamia, toisaalta monikulttuuristuvaan väestöpohjaan perustuvia mahdollisuuksia. Näin ne synnyttävät uudenlaisia tuotantotapoja, liiketoimintaa ja suvaitsevaisuuden ilmapiiriä alueelle.
10 Luoviksi aloiksi tässä asiakirjassa luetaan: Kuvio 2. Kuviossa on esitetty Josekin luovien alojen kehittämishankkeen määrittelemät luovat alat Maakunnan kulttuuritapahtumat ovat laajalti tunnettuja, ja niillä on valtakunnallista ja kansainvälistä merkitystä. Tapahtumat ja mediatuotteet lisäävät alueen matkailullista kiinnostavuutta. Kasvava peliala sekä taidelähtöisten sisältöjen tuominen hyvinvointipalveluihin luovat mahdollisuuksia synnyttää uusia luovien alojen yrityksiä ja liiketoimintaa. Luovilla aloilla on tuntuvia taloudellisia ja yhteisöllisiä vaikutuksia mielikuva- ja vetovoimavaikutusten lisäksi. Kulttuurituotannon siirtyminen enenevästi digitaalisiin ympäristöihin on johtanut siihen, että ne toimivat pikemmin taiteellisen työn sekä tapahtumien ja elämystuotteiden tiedottajina ja markkinoijina. Sosiaalisesta mediasta on tullut merkittävä kulttuurin ja itseilmaisun väylä erityisesti nuorille.
11 Kuvio 3. Kuviossa on esitetty Pohjois-Karjalan maakuntaliiton määrittelemien luovien alojen aikasarjat maakunnan ja valtakunnan tasoilla. Tässä luoviksi aloiksi on luettu Kirjojen kustantaminen, Elokuvien, videoiden ja televisio-ohjelmien tuotanto, Elokuvien, video- ja televisio-ohjelmien jälkituotanto, Äänitysstudiot; äänitteiden ja musiikin kustantaminen, Mainostoimistot, Teollinen muotoilu ym, Esittävät taiteet, Taiteellinen luominen Kehittämiskohteet Maakuntaohjelmassa luovat alat on määritelty maakunnan vahvaksi tuotannolliseksi painoalaksi. Niiden odotetaan tuovan maakuntaan taloudellista hyötyä, liiketoimintaa ja hyvinvointia muun muassa tuottamalla sisältöjä matkailu- ja hyvinvointipalveluihin sekä elämys- ja tapahtumatuotantoon. Myös peliteollisuudella, musiikki- ja elokuvatuotannolla on edellytykset taloudelliseen tuottavuuteen. Erityisesti maakunnan markkinoinnin ja mielikuvien kannalta luovien alojen tuotteet ovat merkittävässä asemassa.
12 Luovien alojen keskus Luovat alat sisältävät toimintoja, jotka hyödyntävät monia eri toimialoja ja luovat elinvoimaa ja liiketoimintaa. Näitä toimintoja on hyödyllistä kehittää keskitetysti monialaisena kokonaisuutena synergiaetujen vahvistamiseksi. - monialaisen yhteistyön ja omaehtoisten toiminnan vahvistaminen - luovien alojen osaamisen ja kaupallistamisen kehittäminen - tukimuotojen kehittäminen toiminnallisten keskittymien syntymiseksi - muotoiluajattelun kehittäminen palvelumuotoilusta tuotemuotoiluun Peliteollisuuden vahvistaminen Useilla luovilla aloilla on elimelliset siteet ICT-alaan ja digitalisaatioon. Pelialan koulutus maakunnassa on aloitettu ja tarvittavaa infrastruktuuria luotu. Suomalaiset peliteollisuustuotteet ovat menestyneet kansainvälisesti hyvin. Kasvava sosiaalinen media tarjoaa hedelmällisen foorumin alan tuotteille. - maakunnalliset rahoitusinstrumentit pelialan rakenteiden rahoittamiseen - pelialan koulutuksen ja tutkimuksen kehittäminen - maakunnassa toteutettavat kansainväliset pelialan tapahtumat - pelialan tuoteosaamisen ja markkinoinnin kehittäminen Tapahtumien vahvistaminen Pohjois-Karjalalla on vankka perinne, kokemus ja taito messu-, festivaali- ja urheilutapahtumien järjestämisessä. Maakunnalle ominainen juhla- ja markkinaperinne elää vahvana. Useat vakiintuneet tapahtumat tunnetaan maan laajuisesti. Tiedonvälityksen ja oppilaitosrakenteen vaikutuksesta tapahtumat ovat myös kansainvälistyneet. - tapahtumatuotannon ja tuottajafoorumien tukeminen - yhteistyön kehittäminen suurtapahtumien järjestämisessä - tapahtumaklusterin määrittäminen ja kärkitoimenpiteiden suunnittelu - tapahtumien vaatiman infrastruktuurin kehittäminen - maakunnan markkinointi valtakunnallisten ja kansainvälisten tapahtumien alueena - uusien tapahtumien pilotointi
13 Musiikkialan vahvistaminen Musiikin tuottamisen ja harrastamisen uudet muodot ovat jatkaneet ja vahvistaneet Pohjois-Karjalan perinteistä asemaa soiton ja laulun maakuntana. Alalla on hyvät taidolliset ja tekniset edellytykset musiikin tuotannon ja kulutuksen taloudelliseen hyödyntämiseen. - musiikkialan yritysten toimintaedellytysten parantaminen - toimijoiden alueellisen, kansallisen ja kansainvälisen verkottumisen edistäminen - maakunnan musiikkialan markkinoiminen - managerointi- ja tuottajataitojen kehittäminen Maakunnan kehittäminen elokuvatuotantoalueena Pohjois-Karjalaa on kehitetty elokuvatuotantoalueena pitkäjänteisesti. Elokuvatuotannon katsotaan käsittävän av-tuotannon myös laajemmin. Maakuntaan on luotu mediatuotantokeskittymä tila-, koulutus- ja laitteistopalvelujen tuottamiseksi. Myös yrityspalvelu- ja tuotantotukijärjestelmä ovat toimijoiden käytettävissä. - elokuvatuotannon fyysisten edellytysten vahvistaminen ja ajanmukaistaminen - maakunnallisen av-alan tuotantotuki- ja yrityspalvelujärjestelmän kehittäminen - av-alan koulutuksen kehittäminen - av-tuotannon erityisalojen profiloiminen ja edistäminen 4. Toteutus ja seuranta Kulttuurin ja luovien alojen toimenpidesuunnitelman kehittämistoimet toteutetaan pääosin hankkeina aluekehitysohjelmien mukaisesti. Soveltuvia rahastoja ovat Euroopan Unionin EAKSR, ESR ja EMTR, kansallinen maakunnan kehittämisraha (Pohjois-Karjalan maakuntaliitto), valtion aluehallintoviranomaisen rahoitus (ELY-keskus) sekä maakunnallisista rahastoista (Pohjois-Karjalan tulevaisuusrahasto). Hankkeita voidaan rahoittaa myös ministeriöiden, erityisesti OKM:n ja TEM:n, harkinnanvaraisista avustuksista, kulttuurirahastoista, säätiöistä, kuntien budjettivaroista. Poliittista päätöksentekoa ja lainsäädännöllisiä toimia edellyttäviä asioita ajetaan maakunnallisena edunvalvontana. Kulttuuritoiminnan ja luovien alojen edistämisen ja tukemisen kohdalla niihin liittyvä koulutus ja tutkimus ovat läpäisevä periaate. Toimenpidesuunnitelman toteutumista seurataan maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelmassa, joka laaditaan joka toinen vuosi. Seuranta tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön määrittelemien seurannassa käytettävien mittareiden mukaan. Seurantaa toteutetaan myös kaksi kertaa vuodessa laadittavalla
14 Pohjois-Karjalan talouskatsauksella, ja sen tietoihin perustuvassa Trendit-julkaisulla. Myös maakuntaliiton Kulttuurityhmä seuraa ja ohjaa systemaattiseti suunnitelman toteutumista. 5. Vaikutusten arviointi Toimenpidesuunnitelman sosiaalisia vaikutuksia voidaan pitää merkittävinä. Ihmisten elinoloja, viihtyisyyttä, terveyttä ja turvallisuuden tunnetta parantavat kulttuuritapahtumat. Kulttuuritoimet voimaannuttavat ihmisiä eri puolilla maakuntaa, erityisesti myös maaseudulla. Lisäksi eri väestöryhmät (etniset, vammaiset jne.) ovat näkyvästi esillä kulttuuritapahtumien kautta. Kansalaisten vaikuttaminen näkyy, kun maakuntaan tulevat uudet asukkaat luovat uutta paikallista kulttuuria. Alueellisen identiteetin vaaliminen mutta myös haastaminen on tärkeää. Tärkeää on integroida eri ryhmät samaan kulttuuritoimintaan. Kulttuurialan toimijoissa on naisenemmistö. Ympäristövaikutuksia voidaan pitää lievästi positiivisina ja toisaalta negatiivisina. Kulttuurituotanto ja mm. tapahtumat kuluttavat osaltaan luonnonvaroja ja aiheuttavat liikennettä. Toisaalta kulttuuri yleensä luo ihmisille orientaation, joka kiinnittää huomion aineettomiin elämänlaadun tekijöihin ja samalla pois tavarakuluttamisesta. Se luo vaihtoehtoista identiteettiä kaupan ja markkinoinnin edistämälle kuluttajaidentiteetille. Kulttuuritoiminta edistää myös rakennetun kulttuuriympäristön suojelua: esimerkiksi teatterit ja luovan alan yritykset voivat sijoittua suojeltuihin rakennuksiin. Myönteisiä taloudellisia vaikutuksia tuovat työllistymismahdollisuudet, pienyrittäjyys ja edulliset harrastusmahdollisuudet. Kaikenlainen luovuutta edistävä ilmapiiri on hyväksi innovaatiotoiminnalle ja osaamisen kehittymiselle. Uhkana ovat muotoilukoulutuksen alasajon vaikutukset.
15
14 Pohjois-Karjala. 14.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti
Kulttuuria kartalla 14 Pohjois-Karjala 14.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 14.1. POHJOIS-KARJALA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 4 kpl Maaseutumaiset: 9 kpl
OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017
OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2017 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus-
Hyvinvointia ja kasvua kulttuurituotannosta. Kulttuurin ja luovien alojen toimenpidesuunnitelma vuoteen 2017
Hyvinvointia ja kasvua kulttuurituotannosta Kulttuurin ja luovien alojen toimenpidesuunnitelma vuoteen 2017 Julkaisu 179 2015 Julkaisu 179 2015 Hyvinvointia ja kasvua kulttuurituotannosta Kulttuurin ja
Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo
Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo Lähtökohdat Toimijat etäällä toisistaan, maakunnallisen toiminnan lisääminen - ) eri toimijoiden kohtaamisia ja voimavarojen tehokkaampaa yhdistämistä Tahto
OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017
OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2018 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KULTTUURITOIMINTA- Anita Kangas
KULTTUURITOIMINTA- KOKEILUT Anita Kangas KESKI-SUOMEN KULTTUURITOIMINTAKOKEILUN TAUSTA (VUOSINA 1976-1979) ARVO SALON JOHTAMA KULTTUURITOIMINTAKOMITEA 1974:2. KULTTUURIPOLITIIKAN TAVOITTEET: TASA-ARVON
7 Kanta-Häme. 7.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti
Kulttuuria kartalla 7 Kanta-Häme 7.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 7.1. KANTA-HÄME Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 2 kpl Maaseutumaiset: 6 kpl Kanta-Hämeen
Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa.
Kuntien kulttuuritoiminnan kustannukset 2010 Vastausohjeet Yleiset vastausohjeet Tässä kyselyssä kootaan tietoa kuntien kulttuuritoiminnan kustannuksista. Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan kirjastoissa,
Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja
Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Komission esitykset tulevan rakennerahastokauden osalta
Taide- ja kulttuuriasiat uudistuvassa aluehallinnossa
Taide- ja kulttuuriasiat uudistuvassa aluehallinnossa Sivistystoimen asiat uudistuvassa aluehallinnossa 14.10.2009 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju Taustaa 1/2 Lääninhallituslain (22/1997) 2 :n
Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025
Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Työryhmän toimeksianto 1. kartoittaa alueellisten ja paikallisten taide- ja kulttuuripalvelujen tuottamisen malleja ja tilaa maan erilaisilla
Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide
Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen Varhaisen puuttumisen resurssien kohdentaminen ja palveluiden kehittäminen poikkihallinnollisesti 1. Liikuntapalveluissa
Taide ja kulttuuri. ovat hyvinvoinnin
Taide ja kulttuuri ovat hyvinvoinnin perusta kulttuurilla on keskeinen asema yhteiskunnallisessa muutoksessa. Taide ja kulttuuri ovat perusasioita, joiden uutta luova vaikutus säteilee elämän kaikille
Luovasti erottautuen maailmalle
Luovasti erottautuen maailmalle Luovat alat nousuun Pohjois-Savossa Työpaja 1.6.2017 Sawosta maailmalle Taina Laitinen Tuottaja-läänintaiteilija Aikataulu - Klo 14.20 14.40 Lyhyt alustus ja esittäytyminen
Taide ja kulttuuri. ovat hyvinvoinnin
Taide ja kulttuuri ovat hyvinvoinnin perusta KULTTUURILLA ON KESKEINEN ASEMA yhteiskunnallisessa muutoksessa. Taide ja kulttuuri ovat perusasioita, joiden uutta luova vaikutus säteilee elämän kaikille
Taide ja kulttuuri. ovat hyvinvoinnin
Taide ja kulttuuri ovat hyvinvoinnin perusta kulttuurilla on keskeinen asema yhteiskunnallisessa muutoksessa. Taide ja kulttuuri ovat perusasioita, joiden uutta luova vaikutus säteilee elämän kaikille
17 Päijät-Häme. 17.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti
Kulttuuria kartalla 17 Päijät-Häme 17.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 17.1. PÄIJÄT-HÄME Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 3 kpl Maaseutumaiset: 5 kpl Päijät-Hämeen
19 Uusimaa. 19.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti
Kulttuuria kartalla 19 Uusimaa 19.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 19.1. UUSIMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 13 kpl Taajaan asutut: 6 kpl Maaseutumaiset: 9 kpl Uusimaa on väkiluvultaan
Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen
Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Vastaanottava maaseutu Helsinki 22.1.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutuohjelmalla
8 Keski-Pohjanmaa. 8.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti
Kulttuuria kartalla 8 Keski-Pohjanmaa 8.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 8.1. KESKI-POHJANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 1 kpl Maaseutumaiset: 6 kpl Keski-Pohjanmaa
16 Pohjois-Savo. 16.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti
Kulttuuria kartalla 16 Pohjois-Savo 16.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 16.1. POHJOIS-SAVO Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 2 kpl Maaseutumaiset: 16 kpl Pohjois-Savo
Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö
Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastot tähtäävä rakenteiden kehittämiseen EAKR = Euroopan aluekehitysrahasto Yritykset, yhteisöt,
Luovan osaamisen mahdollisuudet
Luovan osaamisen mahdollisuudet Val Luovien alojen kehittämistoimenpiteitä Helsingissä Kimmo Heinonen Helsingin kaupunginkanslia Elinkeino-osasto 6.11.2014 Esityksen sisältö 1. Luovat alat (elinkeinopolitiikan
Ikäihmisten palvelusuunnitelma
Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman
Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia
Kuntamarkkinat 12.9.2013: Mistä rahoitus kunnan päästövähennystoimenpiteisiin? Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto
Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke
Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke Kulttuurin Kaukametsä Luova talous ja kulttuuri alueiden voimana 31.8.2011, Helsinki Hallitusohjelma Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen,
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020 Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010 Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies Strategian tausta laajat muutostrendit haastavat toiminnan kehittämiseen
4 Etelä-Pohjanmaa. 4.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti
Kulttuuria kartalla 4 Etelä-Pohjanmaa 4.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 4.1 ETELÄ-POHJANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 5 kpl Maaseutumaiset: 13 kpl Etelä-Pohjanmaan
Mitä on luova talous? Luovat toimialat ja niiden kehityssuuntia
Mitä on luova talous? Luovat toimialat ja niiden kehityssuuntia Luova talous kasvava talouden sektori Kulutustutkimusten mukaan kulttuurin talous ollut 1980-luvulta lähtien Euroopassa ja Pohjois- Amerikassa
Elinvoimaa monialaisista maakunnista
Elinvoimaa monialaisista maakunnista Kasvupalvelu-uudistus TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi alvelulla edistetään yritystoimintaa, yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä
Työtä teatterista. Iisalmen, Kiuruveden ja Lapinlahden teatterialan työllistämis- ja kehityshanke. Hakemus
Työtä teatterista Iisalmen, Kiuruveden ja Lapinlahden teatterialan työllistämis- ja kehityshanke Hakemus OKM / Taiteilijoiden toimeentulon ja työllisyyden kehittäminen sekä vapaan kentän tuki 08.05.2013
11 Lappi. 11.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti
Kulttuuria kartalla 11 Lappi 11.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Lappi on Suomen pohjoisin maakunta, jonka ainoa naapurimaakunta on Pohjois-Pohjanmaa. Lapin maakunnan muodostavat 21 kuntaa,
Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.
Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Kulttuurin edistäminen www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään) Poliittisen ohjauksen näkökulmasta (mitä kansan valitsemat
Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen
Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana Joni Kinnunen 20.3.2019 Suomussalmi Noin 8000 asukkaan kunta Kainuussa Väestö vähenee ja ikääntyy Pitkät välimatkat Taiteen ammattilaisten kapea kärki, yhteisön ja
Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi
Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi Projektipäällikkö Jutta Virolainen Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore Lapsille ja nuorille
Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuus
Laki kuntien kulttuuritoiminnasta TOIMEENPANO TAMPEREELLA Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuus 27.3.2019 Lauri Savisaari, kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Kunnan tehtävät 1) edistää kulttuurin ja
KUVATAIDE Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä
KUVATAIDE Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä Mikko Hartikainen 18.11.2009 Kuvataide oppiaineena perusopetuksessa Visuaalista kulttuurikasvatusta Osa
Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020
Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma Rahoitus ja toimintalinjat 28.5.2013/ 4.6.2013 Rakennerahastojen rahoitus Suomessa (vuoden 2011 hinnoin) 2014-2020 2007-2013
Suomi nousuun aineettomalla tuotannolla. Kirsi Kaunisharju
Suomi nousuun aineettomalla tuotannolla Kirsi Kaunisharju Kulttuuri perusoikeutena 1/2 Suomessa perustuslain 16 :n 2 momentin mukaan julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään,
Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op
0 Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU Ammattikorkeakoulujen erikoistumiskoulutus 1 Erikoistumiskoulutus on uusi koulutusmuoto
3 Etelä-Karjala. 3.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti
Kulttuuria kartalla 3 Etelä-Karjala 3.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Etelä-Karjalan maakunta jakautuu kahteen seutukuntaan ja kymmeneen kuntaan. Kunnista Imatra ja maakuntakeskus Lappeenranta
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmahdollisuuksia. Pori kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmahdollisuuksia Pori 12.12.2017 kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö Creative Industries Finland/Sanna Peurakoski Taustaa ja tilastoja
OKM:n ohjeistus vuodelle 2019
OKM:n ohjeistus vuodelle 2019 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 11.10.2018 Kehittämispäällikkö Ritva Kaikkonen, Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yleistä Opetus- ja kulttuuriministeriön
Kulttuuripolitiikan yhteys EUn innovaatio ja aluepolitiikkaan
Kulttuuripolitiikan yhteys EUn innovaatio ja aluepolitiikkaan KAAKKOIS-SUOMEN LUOVIEN ALOJEN KEHITTÄMISVERKOSTON KOKOUS 2/2015 Valtteri Karhu 7.10.2015 Valtteri Karhu Selvitettävät kysymykset 1) Millä
Pieksämäen kaupungin Strategia 2020
Liitenro1 Kh250 Kv79 Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 2 Pieksämäen kaupungin strategia 2020 Johdanto Pieksämäen strategia vuoteen 2020 on kaupungin toiminnan punainen lanka. Strategia on työväline,
HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015
HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015 1. Toiminta-avustukset a. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset 2015 b. Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset
Yleisö. Kaupunkilainen, turisti, asiakas, kävijä, ihminen kulttuurin kuluttajan tulee olla kaupungin kulttuurintuotannon keskiössä.
Tarvitaan kulttuurin rakennemuutos: nykyinen rakenne tukee koulunpenkiltä tehtaaseen ajattelua. Tilanne on nyt ihan toinen ja tämä pitää saada näkymään myös Kotkan kulttuurissa. Jari Järvelä Yleisö Kaupunkilainen,
KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä
KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä Arja Huotari kulttuuritalon johtaja Sivistys- ja kulttuuripalvelut Oulun kaupunki 7.2.2018 Kulttuuritalo Valve
NUORET, HYVINVOINTI JA POHJOIS-KARJALA. Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija
NUORET, HYVINVOINTI JA POHJOIS-KARJALA Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija Pohjois-Karjalan maakuntaliiton keskeisimmät tehtävät Maakuntaliiton tavoitteena on Pohjois-Karjalan tekeminen entistä paremmaksi
LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä
LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma 2018 Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus Jokaisella on oikeus ja tasaarvoinen
Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi
Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050 Luonnos 9.1.2015 Suuntaviivat (tavoitteet) aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehittämiselle Uudistuvan
Kulttuuripalvelut kuntarakenteen muutoksissa, pienten kuntien näkökulma
Kulttuuripalvelut kuntarakenteen muutoksissa, pienten kuntien näkökulma Suomen musiikkioppilaitosten liiton syyspäivät 13.11.2013. Kuhmo Heli Talvitie Kulttuuriteemaryhmä, Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä
Kunnan kulttuuritoiminnan hallinto- ja palvelurakenne: (Kuvaus hallinnosta, palvelurakenteesta ja palveluvalinnoista.)
Tehhään yhessä hanke / Kuntien kulttuurin talous Hankkeen tavoite Selvitetään kuntien kulttuuritoiminnan ja talouden nykytilanne vertailukelpoisella tavalla, otetaan käyttöön ja vakiinnutetaan yhteinen
Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelma ja toteutuksen vaiheet 2011. 28.1.2011 Ohjelmajohtaja Maija Perho Tekryn seminaari
Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelma ja toteutuksen vaiheet 2011 Tekryn seminaari Terveyden edistämisen politiikkaohjelma Istuvan hallituksen ohjelmaan sisällytettiin mm. Terveyden edistämisen
Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista
Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista Kulttuurituottajien päivä 16.-17.9. Jyväskylä Johanna Selkee Erityisasiantuntija, Suomen Kuntaliitto 1 Suomen Kuntaliitto ry Suomen vaikuttavimpia
Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista
Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista Museoista hyvinvointia ja terveyttä Vava Lunabba Suunnittelija Opetus- ja kulttuuriministeriö Kulttuuribudjetin jakautuminen 2011
Kulttuurituottajana kunnassa. Tehtävät, tavoitteet ja työn kuva Hallintokuntien ja kolmannen sektorin välisessä yhteistyössä
Kulttuurituottajana kunnassa Tehtävät, tavoitteet ja työn kuva Hallintokuntien ja kolmannen sektorin välisessä yhteistyössä Kulttuuri käsitteenä, ymmärretäänkö se? Kulttuuri yhdistetään vielä usein niin
LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2
LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2 TAUSTATIETOA OHJELMATYÖSTÄ Lapin liiton johdolla alueelle tuotetaan uusi tietoyhteiskuntaohjelma. Työ käynnistyi keväällä ja valmistuu vuoden
PIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA
PIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma on strateginen alueellinen asiakirja, joka sijoittuu alueelliseen
Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat
Kaakkois-Suomen ELY-keskus Strategiset valinnat Tulossopimusesityksen pitkän aikavälin strategiset tavoitteet Rajallinen määrä asioita Linjassa hallitusohjelman ja sen kärkihankkeiden kanssa Linjassa maakuntaohjelmien
Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu
Luovaa osaamista Luovien alojen kehittämisfoorumi Rakennerahasto-ohjelman rakenne Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 1. Pk-yritysten kilpailukyky Uuden liiketoiminnan luominen Yritysten kasvun ja kansainvälistymisen
Maailma Suomi Luovat toimialat Pohjois-Karjala
Maailma Suomi Luovat toimialat Pohjois-Karjala Näkymiä Kolin huipulla 1.9.2010 Luovien toimialojen määrittelyä... Tuotteiden ja palveluiden tuotannossa keskeistä: luovuus ja henkilökohtainen lahjakkuus
Kulttuurin aluetietoperustan työpaja
Kulttuurin aluetietoperustan työpaja 28.5.2018 LUOVA TALOUS, KULTTUURIMATKAILU JA KULTTUURIALOJEN TYÖLLISYYS TAITEEN JA KULTTUURIN HYVINVOINTI- VAIKUTUKSET KULTTUURITARJONTA KULTTUURIN RAHOITUS KULTTUURI-
K E S K I - P O H J A N M A A N K A M A R I O R K E S T E R I
K E S K I - P O H J A N M A A N K A M A R I O R K E S T E R I S T R AT E G I AT Y Ö 2 0 1 8-2 0 2 5. S T R AT E G I A A P Ä I V I T E T Ä Ä N V U O S I T TA I N. KPKO - MISSIO & VISIO Missio: Jalostamme
12 Pirkanmaa. 12.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti
Kulttuuria kartalla 12 Pirkanmaa 12.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 12.1. PIRKANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 7 kpl Taajaan asutut: 7 kpl Maaseutumaiset: 8 kpl Pirkanmaa
ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008
ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 Aluekeskusohjelman toteutus Aluekeskusohjelman kansallisesta koordinoinnista vastaa työ- ja elinkeinoministeriöministeriö
Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018
Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 TA-tili TA /SEUKO 2 RAHAPELITOIMINNAN VOITTOVARAT TAITEEN EDISTÄMISEEN TA 2018 TAE 2019 29.80.52. MOMENTTI YHTEENSÄ 238 294 000 246 260 000 1) Luova työ ja tuotanto
Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen
Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen Ulla-Maija Laiho Työ- ja elinkeinoministeriö, HYVÄ hanke Helsinki 26.11.2009 Miksi TEM:n linjauksia hyvinvointialalle? Sosiaali-
VETOVOIMAA ORTODOKSISESTA KULTTUURISTA INVESTOINTIHANKE
VETOVOIMAA ORTODOKSISESTA KULTTUURISTA INVESTOINTIHANKE 1.4.2016-30.6.2017 VETOVOIMAA ORTODOKSISESTA KULTTUURISTA - INVESTOINTIHANKE Toteutus: 1.4.2014-30.6.2017. Rahoitusohjelma: Euroopan aluekehitysrahasto
Taideyliopistoselvityksen tilannekatsaus 2.12.2010
Taideyliopistoselvityksen tilannekatsaus 2.12.2010 Taideyliopistoselvitystyöryhmän tehtävät Selvitystyöryhmän tulee: tehdä esitys siitä, millä edellytyksillä maahamme voidaan synnyttää kansallisesti ja
6 Kainuu. 6.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti
Kulttuuria kartalla 6 Kainuu 6.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 6.1. KAINUU Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 1 kpl Maaseutumaiset: 7 kpl Kainuun maakuntaan
Digittääkö Lieksa/6. Lieksan kulttuuriseminaari
Digittääkö Lieksa/6. Lieksan kulttuuriseminaari Arvoisat Lieksan kuudenteen kulttuuriseminaariin osallistujat, Minulla on miellyttävä kunnia pitää puheenvuoro Lieksan kaupungin puolesta tässä Digittääkö
13 Pohjanmaa Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti POHJANMAA
Kulttuuria kartalla 13 Pohjanmaa 13.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 13.1. POHJANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 2 kpl Maaseutumaiset: 11 kpl Pohjanmaan
Kulttuuripalvelut tärkeä osa kunnan toimintaa. Ditte Winqvist Erityisasiantuntija, kulttuuri Opetus- ja kulttuuriyksikkö Iisalmi 12 maaliskuu 2015
Kulttuuripalvelut tärkeä osa kunnan toimintaa Ditte Winqvist Erityisasiantuntija, kulttuuri Opetus- ja kulttuuriyksikkö Iisalmi 12 maaliskuu 2015 1. Kulttuuri on oleellinen osa hyvinvointiyhteiskuntaa
KULTTUURITUOTANNON YHTEYS MATKAILUUN
KULTTUURITUOTANNON YHTEYS MATKAILUUN Pekka Uotila Kulttuuri kyydittää -raportti http://tuottaja2020.metropolia.fi/ KULTTUURITUOTTAJA Välittäjäammatti Kulttuurikokemus, -taito, -asenne ja -tieto Tuotantokokemus,
Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017 Luonnos
Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017 Luonnos Kaik lutviutuup! Osallisuus ja järjestöyhteistyö osana Etelä-Karjalan maakuntaohjelmaa 2014-2017 Etelä-Karjalan liitto Yhessä eteenpäin! -järjestöpäivä
EU:n rakennerahastokausi 2014-2020
EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 30.11.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 17.1.2013
Mitä tilastot kertovat Etelä-Savon taideja kulttuurielämästä? Taiteen edistämiskeskuksen alueprofiiliaineiston esittelyä Etelä-Savon näkökulmasta
Mitä tilastot kertovat Etelä-Savon taideja kulttuurielämästä? Taiteen edistämiskeskuksen alueprofiiliaineiston esittelyä Etelä-Savon näkökulmasta Kulttuurin tulevaisuuspöytä 3.5.218 Mikkeli Erityisasiantuntija
Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen
Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen Toimijat Kansanmusiikin ja - tanssin alan toimijat voidaan jakaa kolmeen suurempaan kategoriaan, yksityiset toimijat,
Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun kehittämissuunnitelma vuosille 2014-2020 Sivu 12 1.10.2013 Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun
LUOVUUDESTA KASVUA JA UUDISTUMISTA
LUOVUUDESTA KASVUA JA UUDISTUMISTA - Luovaa taloutta edistävät julkiset toimet ja kehittämislinjaukset Rysä goes Luova Suomi, Mikkeli, 16.-17.10.2012 Tn Sakari Immonen TEM/Elinkeino- ja innovaatio-osasto
9 Keski-Suomi. 9.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti
Kulttuuria kartalla 9 Keski-Suomi 9.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 9.1. KESKI-SUOMI Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 5 kpl Maaseutumaiset: 17 kpl Keski-Suomi
Luovat alat. Helsingissä 16.12.2014 Sami Peltola, Matias Ollila
Luovat alat Helsingissä 16.12.2014 Sami Peltola, Matias Ollila Toimialaraportin teon taustoittamiseksi Varsinais-Suomen ELY-keskuksen LUOVAMO luovien alojen urapalvelut toiminut 3,5v luovien alojen kehittämiseksi
MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto
MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto 1 Sisältö 1) Näkökulmia maakunnan heikkoudet, uhat, vahvuudet ja mahdollisuudet 2) Haluttu muutos
Kulttuuriviennin kehittämisohjelma 2007-2011. Kulttuuriviennin ja vaihdon starttipäivät Tampere, Vapriikki 23.4.2009
Kulttuuriviennin kehittämisohjelma 2007-2011 Kulttuuriviennin ja vaihdon starttipäivät Tampere, Vapriikki 23.4.2009 Kulttuuriviennin kehittämisohjelma 2007-2011 Esityksen osat: Kulttuuriviennin visio 2011
Hankasalmen kulttuuritoimi. Hankasalmi Ellinoora Auvinen
Hankasalmen kulttuuritoimi Hankasalmi 14.2.2012 Ellinoora Auvinen Mitä kulttuuri merkitsee yksilölle ja yhteisölle? 2 YKSILÖLLE ehkä tätä Elämyksiä, luovuutta ja identiteetin vahvistamista Mahdollisuus
21 Lopuksi Kulttuuripalvelut
Kulttuuria kartalla 21 Lopuksi Edellä on tarkasteltu Manner-Suomen maakuntien osalta valtion osarahoittamien kulttuuripalvelujen sijaintia ja alueellista saavutettavuutta sekä kulttuurin rahoitusta. Työn
10 Kymenlaakso. 10.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti KYMENLAAKSO
Kulttuuria kartalla 10 Kymenlaakso 10.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 10.1. KYMENLAAKSO Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: - kpl Maaseutumaiset: 4 kpl Kymenlaakson
Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus
Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus Arja Huotari Kulttuuritalon johtaja Kulttuuripalvelupäällikkö 21.3.2019 KULTTUURI-ILMASTONMUUTOS Cultural Climate Change ROHKEASTI REUNALLA Hinterland
OSUUSKUNTA VIESIMO Kiihtelysvaaran pitäjä Joensuu
OSUUSKUNTA VIESIMO Kiihtelysvaaran pitäjä Joensuu Hallituksen puheenjohtaja MATTI VÄISTÖ Kumppanuuspäivä 14.10.2015 TÄSTÄ LÄHDETTIIN Joensuun kaupunki, selvityshanke: Yhteiskunnallisen yrittämisen mahdollisuudet
Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka
Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,
Keskustelu tulevaisuuden huippuosaamisesta Luova Suomi Taideyliopiston Sibeliusakatemian toimipiste. Luovaa osaamista - toimenpidekokonaisuus
Keskustelu tulevaisuuden huippuosaamisesta Luova Suomi Taideyliopiston Sibeliusakatemian toimipiste Luovaa osaamista - toimenpidekokonaisuus 25.2.2015 Helsinki Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen
VUODELLE 2016 MYÖNNETYT TIEDE- TAIDE- JA MUUT KULTTUURITOIMINNAN APURAHAT
KARJALAISEN KULTTUURIN EDISTÄMISSÄÄTIÖ VUODELLE 2016 MYÖNNETYT TIEDE- TAIDE- JA MUUT KULTTUURITOIMINNAN APURAHAT TIEDE Itä-Suomen yliopisto / Filosofinen tiedekunta, humanistinen osasto Raja-Karjalan ja
(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)
KULTTUURITOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU KULTTUURILAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Toimiala
Joensuun seutu. Kasvun paikka. Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy
Joensuun seutu Kasvun paikka. Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy priima_3_210x297mm.indd 1 9.1.2009 11:24:57 Elämisen laatua Joensuun seutu on vahva vastaus nykyihmisen unelmiin. Tarina omakotitaloasumisesta
20 Varsinais-Suomi. 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti
Kulttuuria kartalla 20 Varsinais-Suomi 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 20.1. VARSINAIS-SUOMI Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 4 kpl Taajaan asutut: 9 kpl Maaseutumaiset: 15 kpl
POKAT 2017 Maakuntaohjelman painopisteiden toteutuminen. Jarno Turunen 22.1.2015
POKAT 2017 Maakuntaohjelman painopisteiden toteutuminen Jarno Turunen 22.1.2015 POKAT 2017 2. Tuotannolliset painopisteet 4. Erityiskysymykset 1. Toiminnalliset painopisteet - Älykkään erikoistumisen valinnat
Osallisuus kunnan kulttuuritoiminnassa
Osallisuus kunnan kulttuuritoiminnassa Kuntanäkökulma kulttuurilain uudistustyöhön Sampo Purontaus 7.12.2017 Kuntanäkökulmasta Mikä kuntanäkökulma? Kuntakenttä tuottaa hyvin kirjavaa puhetta esim. kulttuurin
Pohjois-Karjalan tuotannollisten alojen UUSIUTUMISOHJELMA. Itä-Suomen Rakennerahastopäivät 4.10.2013
Pohjois-Karjalan tuotannollisten alojen UUSIUTUMISOHJELMA Itä-Suomen Rakennerahastopäivät 4.10.2013 OHJELMAKOKONAISUUDEN RAKENNE valtakunnallinen teknologiateollisuuden kehittämisohjelma Pohjois-Karjalan
Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen
1 20.11.2015 Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen Jarmo Kauppinen kehittämisjohtaja, varatoimitusjohtaja JOSEK Oy Mistä