Ilmasta käsin. kadonneen jäljillä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ilmasta käsin. kadonneen jäljillä"

Transkriptio

1 Ilmasta käsin kadonneen jäljillä Vapaaehtoinen SAR-etsintälentotoiminta on tehokas ja helposti saatava apu Suomen viranomaisille. Aina kadonneita ei etsintälennoilla löydy, mutta myös nollatuloksesta on hyötyä. 38 ILMAILU 2/2014

2 eteksti VESA PALM KUviTUS THINKSTOCK ELOKUUSSA 2013 SUOMEN Lentopelastusseuran (SLPS) hälytyspuhelin soi. Puhelu tulee poliisin kenttäjohtajalta. Kallavedellä on ilmoitettu kadonneeksi yksin veneilemässä ollut henkilö, ja poliisin pyynnöstä SLPS:n lentokalustoa pyydetään liittymään etsintätehtävään. Rissalan tukikohta saa hälytyksen valmiuspäivystäjältä. SAR-tukikohdan päällikkö Seppo Koivisto ilmoittaa Kuopion Lentäjien henkilöstön ja kaluston olevan puolen tunnin valmiudessa lennolle. Tehtävä on vastaanotettu. Alkutietojen jälkeen Koivisto ottaa yhteyttä tukikohtansa SAR-lentomiehistöön ja pyytää heidän etsintälennon ensimmäistä aaltoa varten kokoontumaan Rissalaan pikaisesti hätäetsintätehtävälle. Toista aaltoa varten miehistön riittävyys varmistetaan. Koivisto itse toimii SAR-ohjaajana ja saa mukaansa tehtävänjohtajan ja kaksi tähystäjää valmiuslistan mukaisesti. Pian kokoontumisen jälkeen Rissalaan saapuu myös poliisin kenttäjohtaja Juha Taskinen antamaan tarkennetut tiedot kadonneesta kohteesta ja tapahtumasta. Etsintäalue määritetään yhdessä hänen kanssaan kartoista, jotka ovat esitietojen 2/2014 ILMAILU 39

3 Kone pääsee ilmaan tunnin kuluttua hälytyksestä, ja etsittävä vene löytyy pian. Tehtäväpyynnöt ja lentoajat Lähde: Suomen Lentopelastusseura perusteella käytettävässä. Myös Suomen viranomaisverkon (VIRVE) puheryhmä sovitaan ja laitteen toiminta tarkastetaan. VIRVE on viranomaiskäyttöön tarkoitettu digitaalinen radioverkko, joka kattaa koko Suomen. Taskisen kanssa sovitaan lisäksi SARetsintälennon jatkotehtävistä. Kenttäjohtaja on jo aiemmin käskenyt poliisin venepartion oletetulle katoamisalueelle ja jatkaa omaa johtamistoimintaansa. Kone pääsee ilmaan tunnin kuluttua hälytyksestä, ja sen suunnattua tehtäväalueelle etsittävä vene löytyy pian. Lentoonlähdöstä on tuolloin kulunut vain kolme minuuttia. Veneen koordinaattipiste ilmoitetaan poliisille gps-laitteen perusteella, ja tieto lähetetään heille VIRVEllä tekstiviestinä. Kohde myös kuvataan tarkasti. Tällä kertaa etsintätehtävässä onnistutaan siis nopeasti. SAR-etsintäkone palaa pikaisesti takaisin SAR-tukikohtaan Rissalaan, josta poliisille lähetetään ilmakuvat kohteesta. Kuvien perusteella vene tunnistetaan oikeaksi. Toiseen aaltoon lähtee sama lentomiehistö, ja kohteelle saavuttuaan se aloittaa poliisin opastamisen paikan päälle. Pian poliisivene saapuu alueelle ja vene todetaan tyhjäksi. Lähietsintää jatketaan poliisikoiran avulla. SAR-etsintälentotehtävä on päättynyt. SAR-lentomiehistö palaa tunnin lennolta kotitukikohtaansa raportoimaan etsinnästä poliisille ja SLPS:lle. Tehtävän päätteeksi poliisi järjestää teknillisen purkutilaisuuden etsijöiden kanssa, minkä jälkeen etsintähenkilöstö ja kalusto huolletaan mahdollista uutta tehtävää varten. Myöhemmin, päiväkausien päästä, veneilijä löytyy veden alle vajonneena. Etsintälentokoneita yli 70 Suomen Lentopelastusseura ry on valtakunnallinen, viranomaisten avuksi luotu vapaaehtoisen etsintälentotoiminnan kattojärjestö. Seuran päätehtävänä on kouluttaa ja koordinoida vapaaehtoisia jäsenyhdistyksiään viranomaistoimia tukevaan ja ihmishenkiä pelastavassa etsintä- ja palolentotoiminnassa. Yhdistyksiä on Suomessa kaikkiaan 41, ja ne ovat itsenäisiä toimijoita. Esimerkiksi Kuopion Lentäjät on yksi merkittävä toimija Pohjois-Savon alueella. Vuosina viranomaiselta SLPS:n jäsenjärjestöille osoitetut tehtäväpyynnöt sekä toteutuneet lentoajat ilmenevät oheisesta diagrammista. Kuopion Lentäjien osuus toteutuneista tehtävistä vuonna 2013 oli 52 prosenttia. Suomen Lentopelastusseuran toiminnanjohtajan Janne Vainion mukaan suuri prosentuaalinen osuus johtuu pitkälti siitä, että Kuopion Lentäjät ovat aktiivisesti yhteyksissä viranomaisiin ja tarjoavat heille apuaan. Yhteistyö on ollut pitkäjänteistä jo kauan. Näen tämän mallin yhteiskunnan kannalta kustannustehokkaaksi, sanoo Itä-Suomen poliisilaitoksella vapaaehtoistoiminnan SAR-yhdyshenkilöksi nimetty ylikonstaapeli Juha Taskinen. Suomen Lentopelastusseura jäsenyhdistyksineen taas on yksi Suomen Vapaaehtoisen pelastuspalvelun monista jäsenjärjestöistä. Toimintamme perustuu laadukkaaseen lentomiehistön koulutukseen ja vapaaehtoiseen auttamishaluun sekä turvallisuuden ja pätevyyden korostamiseen, kertoo SLPS:n toiminnanjohtaja Vainio. Vapaaehtoista SAR-henkilöstöä Suomessa on noin Vuonna 2013 SLPS koulutti SAR-kursseillaan yhteensä noin 300 henkeä ja jäsenyhdistykset sen lisäksi paikallisesti noin sata henkeä. SLPS kouluttaa SAR-ohjaajia, tehtävänjohtajia sekä lentoetsijöitä. Kaikkien tehtävien merkitys korostuu etsinnässä, mutta ilman tarkkasilmäisiä lentoetsijöi- 40 ILMAILU 2/2014

4 Lähde: Kuopion SAR-tukikohta Etsintäkaista Cessna-koneesta lentokorkeus 700 ft GND siirtoväli 400 m havaintokaista 400 m on 2x200 m teoreettinen peitto 85 % maanopeus 75 kts teoriassa km²/h 200 m Katve 50 m 200 m Siirtoväli 400 m seuraavalle tä SAR-tehtävä ei voi onnistua. Jäsenyhdistyksillämme on yhteensä yli 70 etsintälentoon soveltuvaa lentokonetta, joilla vuosittain lähdetään erilaisiin tehtäviin yli sata kertaa, SLPS:n Vainio kertoo. Vastaavantasoisen valmiuden ylläpito viranomaisjärjestelyin vaatisi moninkertaisen työpanoksen, hän toteaa ylpeänä. Lentokoneiden ylläpito sitoo huomattavan määrän SAR-yhdistysten varoista. Toiminnan rahoituksesta vastaavat SLPS yhteistyössä jäsenyhdistystensä kanssa. Etsintä- ja avustuslentojen välittömät kustannukset maksaa sisäministeriö, ja kustannusten peittämiseen osallistuu lisäksi jopa yksityishenkilöitä. Myös Raha-automaattiyhdistyksen rooli rahoituksessa on merkittävä. Vastuu on aina poliisilla Poliisiohjeistuksen mukaan poliisi vastaa kadonneen henkilön etsinnässä muiden viranomaisten ja vapaaehtoisten yhteisöjen etsintäryhmien operatiivisesta johtamisesta Suomen maa- ja sisävesialueilla ja luo siihen tarvittavan tilanneorganisaation, Juha Taskinen selventää. Muissa tilanteissa etsintävastuu jaetaan tapauskohtaisesti eri viranomaistahojen kesken. Kohteen löydyttyä johtovastuu siirtyy normaalisti pelastusviranomaiselle. Etsinnän tilannekuvan muodostaa ja sitä ylläpitää poliisi. Tapauskohtaisesti se antaa tehtävän SAR-lennolle, ja tavoitteena on tavata tehtävään osallistuva lentomiehistö ennen lentoa. Tilannekatsauksessa käydään läpi tapahtumatiedot ja muut erityispiirteet mahdollisimman tarkasti. Aina tehtävää ei kyetä käymään läpi tällä tavoin, koska monesti hätäetsintä vaatii nopeaa toimintaa, Taskinen muistuttaa. Yhteisen kartaston ja gps-laitteen avulla poliisi voi antaa etsinnän aloitusta varten lentoetsinnän aloituspisteen, katoamis- tai viimeisen havaintopaikan koordinaattipisteen tai alueen rajat tapauskohtaisesti. Tekniset laitteet eivät kuitenkaan vielä nykyään toimintavarmuutensa puolesta korvaa paperikarttoja. Yhteydenpitoon käytetään VIRVEviranomaispäätelaitetta, joka välittää jatkuvaa 2/2014 ILMAILU 41

5 paikkatietoa lennosta hätäkeskukselle, Taskinen lisää. Jokainen tilanne harkitaan erikseen SAR-etsintälentotoimintaan osallistuvat SLPS:n vapaaehtoiset jäsenyhdistykset ovat hälytysvalmiudessa 24 tuntia päivässä ympäri vuoden. Lähtövalmius on puolesta tunnista kahteen tuntiin. Poliisille vapaaehtoisten käyttö on helppoa, kuin pizzan tilaaminen. On yksi numero johon soitetaan, Juha Taskinen kuvaa. Hänestä poliisin kannattaa pyytää apua rohkeasti. Palvelun tuottaja kyllä kertoo, millä reunaehdoilla ja aikataululla kone lähtee tehtävälle. SAR-etsintälentotoimintaa pyydetään aina tarveharkinnan jälkeen. Paikallistasolla valmiuspäivystyksen ylläpidosta ja toiminnasta huolehtivat yhteisvastuullisesti tukikohdan päivystäjä ja SAR-päällikkö. Miehistön hälytysjärjestelmä pidetään ajan tasalla SLPS-portaaliissa. Kaluston käyttö perustuu aina viranomaisen tekemään tilanne- ja riskiarviointiin sekä tarveharkintaan, Taskinen kertoo. Päätös tarkoituksenmukaisimman ja tehokkaimmin käytettävissä olevan viranomaistahon tai vapaaehtoisvoiman käytöstä perustuu viranomaisten ammattitaitoon. Etsintätoiminnassa käytetään normaalisti sekä sotilas- ja rajaviranomaisen että vapaaehtoisten järjestöjen SAR-kalustoa ja henkilöstöä. Tämä on tärkeää poliisiviranomaisen tietää. Mikään ei sulje pois toinen toistaan, etsintäkokonaisuus koostuu monesta palasesta. Usein tilanne saattaa vaatia jopa kaikkien tahojen yhteiskäyttöä. Avainsana on tarkoituksenmukaisuus. Erityisesti puolustusvoimien helikopterikaluston tukikohdan sijainnin takia usein on tarkoituksenmukaista käyttää lähempänä olevaa SAR-lentokalustoa, Taskinen toteaa. Tilanteet kuitenkin vaihtelevat, ja siksi päätökset tehdään aina tapauskohtaisesti. Etsintä- ja pelastuslentotoiminnassa kullakin johtovastuussa olevalla viranomaisella pitää olla tietämystä ja ammattitaitoa valita kulloinkin paras vaihtoehto. Siten resursseja käytetään yhteiskunnankin kannalta parhaalla tavalla. Lentokorkeus voi olla vain 150 metriä Paikallistuntemuksella ja läheisellä viranomaisyhteistyöllä sekä paikkakunnan Vapaaehtoiset tärkeä apu VIranomaisille Suomen lainsäädännön ja poliisiohjeiden perusteella poliisilla on kadonneen henkilön etsintävelvollisuus. Se voi käyttää vapaaehtoisjärjestöjä etsintä- ja pelastustehtävissä, poliisin suorittamaa esitutkintaa ja poliisitutkintaa tukevassa tehtävässä, poliisin henkilöstön huoltotehtävissä, henkilöstön ja materiaalin kuljettamisessa sekä poliisin toimialaan kuuluvien tehtävien yhteydessä syntyvissä avustamistehtävissä. Ohjeiden mukaan vapaaehtoiset eivät saa tehtävää suorittaessaan joutua alttiiksi ennakoitavissa olevalle vaaralle. Vapaaehtoisten SAR-etsintälentojen tehtävänä on normaalisti hätäetsintä, jolloin kyseessä on aina kiireellinen etsintätehtävä ihmishengen pelastamiseksi. Tutkinnallisessa etsinnässä avustetaan poliisia vainajan löytämisessä. Esitutkintaan liittyvä etsintä on uuden poliisiohjeen mukaan puolestaan poliisin muuta tutkintaa avustavaa toimintaa. Viranomaisen tietämyksen vapaaehtoisen lentoetsintätoiminnan käyttömahdollisuuksista voidaan sanoa nykyään olevan huipputasolla. Hyvien kokemusten myötä poliisi on myös alkanut arvostaa entistä enemmän vapaaehtoisten SAR-etsintälentotoimintaa. Kadonneitten ihmisten etsinnässä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun eli Vapepan resurssit ja SAR-etsintälentotoiminta täydentävät toisiaan. Molemmat ovat osa viranomaisen vastuulla olevaa toimintaa. Yhteistoiminta on ehdoton edellytys ja kokemukset loistavia, sanoo ylikonstaapeli Juha Taskinen Itä-Suomen poliisilaitokselta. Tosin etsintätehtävässä onnistumisen arviointi on kaksipiippuinen juttu. Aina etsinnöissä ei välttämättä löydy mitään. Täytyy muistaa, että vaikka etsittävältä alueelta kohdetta ei löydettäisikään, tiedolla on erittäin suuri merkitys. Negatiivisen poissulkevan tiedon perusteella etsintäresurssien suuntaamista voidaan tehostaa, Taskinen huomauttaa. 42 ILMAILU 2/2014

6 vapaaehtoistoimintaan osallistumisella on ratkaiseva merkitys. Näitä asioita SLPS:n jäsenjärjestöillä omilla alueillaan on, painottaa Kuopion Lentäjien SAR-tukikohdan päällikkö Seppo Koivisto. Kuopiossa SAR-toimintaan osallistuvat pääsääntöisesti Kuopion Lentäjät ja jossakin laajuudessa myös Kuopion Moottorilentäjät, Kuopion Ilmailuyhdistys ja jopa Kuopion Laskuvarjokerho. Kuopiossa toiminnassa ei kuitenkaan ole mitään kilpailuasetelmaa, hän selventää. Lentoetsintä on tehokasta ja nopeaa. Tiheä metsä ja aluskasvillisuus ovat lentoetsinnälle haasteellisia etsintäalueita, mutta tieurien ja metsäaukkojen sekä nuoren metsän osalta lentokoneen käyttö on erinomaista. Avoimessa maastossa ylätasoisella Cessnalla käytetään minimilentokorkeutena pääsääntöisesti metriä ja lentonopeutena noin 150 km/h. Lentokorkeus vaihtelee merkittävästi riippuen maaston peitteisyydestä, olosuhteista ja etsittävästä kohteesta. Päiväsaika sopii toimintaan parhaiten. Pimeään aikaan etsintään käytetään usein helikopteria pimeänäkölaitteineen. Mukaan toimintaan pääsee jo alaikäisenä Lentoetsintä on vaativa harrastus, joka edellyttää sitoutumista. Lähimmäisen auttaminen on hyvin palkitsevaa ja tuo tekijälleen tyydytystä. Ehkä tästä syystä vapaaehtoinen lentoetsintä on monella aktiivijäsenellemme elämän paras harrastus, pohtii Seppo Koivisto. Harrastuksen aloittaminen ei vaadi mitään erityisosaamista auttamishalu ja motivaatio ovat riittävä perusta vapaaehtoismiehistöön pääsemiseksi. Kouluttautumaan pääsee jo 16-vuotiaana. SAR-tehtävän lentomiehistön jäsenenä toimiminen edellyttää 18 vuoden ikää. Nykyisin nuorten mukaan saanti tähän vapaaehtoistoimintaan on haastavaa. Uskomme, että hyvällä koulutuksella sekä asianmukaisella ja turvallisella lentokalustolla ja varusteilla vapaaehtoisemme jaksavat tärkeässä työssään. Uskomme myös, että saamme riveihimme uusia, etsintälentotoimintaan sitoutuvia ihmisiä, Koivisto toteaa. Lentokokemus ei siis ole vaatimuksena vapaaehtoistoimintaan liittymiseen. SARetsintälentokoulutus on kaiken A ja O, ja sitä seurataan tarkasti ja systemaattisesti. SLPS:n suunnitelmallisen koulutuksen on oltava järjestelmällistä niin valtakunnallisesti kuin myös paikallistasolla. poliisille vapaaehtoisten Käyttö on helppoa, Kuin pizzan tilaaminen. 2/2014 ILMAILU 43

Suomen Lentopelastusseura SLPS ry

Suomen Lentopelastusseura SLPS ry Suomen Lentopelastusseura SLPS ry MIKÄ - MITÄ Suomen Lentopelastusseura SLPS ry on vuonna 2006 perustettu valtakunnallinen, viranomaisten avuksi luotu vapaaehtoislentotoiminnan kattojärjestö SLPS on yksi

Lisätiedot

Suomen Lentopelastusseura SLPS ry toiminta vuonna 2010

Suomen Lentopelastusseura SLPS ry toiminta vuonna 2010 Suomen Lentopelastusseura SLPS ry toiminta vuonna 2010 Toiminta yleisesti Tehtävä Budjetti Organisaatio Toiminnansuunnittelu Tulostavoitteet Suomen Lentopelastusseura SLPS ry on 2006 perustettu valtakunnallinen,

Lisätiedot

Vapaaehtoisjärjestöt viranomaisten tukena

Vapaaehtoisjärjestöt viranomaisten tukena Vapaaehtoisjärjestöt viranomaisten tukena Perusta Punaisen Ristin toiminnalle Suomen Punaisen Ristin tarkoituksesta ja tehtävästä säädetään lailla ja asetuksella (Suomen Punaisen Ristin laki (238/2000),

Lisätiedot

Ilmailu ja nuoret. Suomen Ilmailuliitto

Ilmailu ja nuoret. Suomen Ilmailuliitto Ilmailu ja nuoret Suomen Ilmailuliitto Lennonjohtaja Lennonjohtaja johtaa siviili-ja/tai sotilaslentoliikennettä ja valvoo ilmatilaa. Lennonjohtajien vastuulla on lentoliikenteen sujuvuus. Työssä voi suuntautua

Lisätiedot

Vapepa eli vapaaehtoinen Pelastuspalvelu

Vapepa eli vapaaehtoinen Pelastuspalvelu Vapepa eli vapaaehtoinen Pelastuspalvelu 27.4.2011 1 Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Suomen Punaisen Ristin koordinoimaa toimintaa mukana 48 järjestöä ja yli 20 000 vapaaehtoista tukiorganisaatio kaikille

Lisätiedot

Poliisin menettely esitutkinnassa

Poliisin menettely esitutkinnassa ANONYMISOITU PÄÄTÖS 18.03.2015 Dnro OKV/1150/1/2014 1/5 ASIA Poliisin menettely esitutkinnassa KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille 4.6.2014 osoittamassaan kantelussa arvostellut poliisilaitoksen menettelyä

Lisätiedot

Perustelumuistio ilmailun etsintä- ja pelastuspalvelumääräyksestä ANS M1-6 ILMAILUMÄÄRÄYS ILMAILUN ETSINTÄ- JA PELASTUSPALVELUN JÄRJESTÄMISESTÄ

Perustelumuistio ilmailun etsintä- ja pelastuspalvelumääräyksestä ANS M1-6 ILMAILUMÄÄRÄYS ILMAILUN ETSINTÄ- JA PELASTUSPALVELUN JÄRJESTÄMISESTÄ Perustelumuistio ilmailun etsintä- ja pelastuspalvelumääräyksestä ILMAILUMÄÄRÄYS ILMAILUN ETSINTÄ- JA PELASTUSPALVELUN JÄRJESTÄMISESTÄ 1. Yleistä 1.1. Määräyksen tarkoitus ja tavoite Ilmailulain (1194/2009)

Lisätiedot

PELASTUSTOIMI JA ÖLJYNTORJUNTA

PELASTUSTOIMI JA ÖLJYNTORJUNTA PELASTUSOSASTO PELASTUSTOIMI JA ÖLJYNTORJUNTA Valmiusjohtaja Janne Koivukoski Sisäasiainministeriö Pelastusosasto Öljyntorjuntaprojektin (SÖKÖ) julkistamistilaisuus Kotka 6.3.2007 PELASTUSTOIMEN LAINSÄÄDÄNTÖÄ

Lisätiedot

Johtosääntö

Johtosääntö Johtosääntö 19.3.2013 VAPAAEHTOISEN PELASTUSPALVELUN JOHTOSÄÄNTÖ Vapaaehtoisen pelastuspalvelun keskustoimikunta on vahvistanut tämän johtosäännön kokouksessaan 19.3.2013.. Samalla kumotaan kaikki aikaisemmat

Lisätiedot

Sisä-Suomen poliisilaitos

Sisä-Suomen poliisilaitos Sisä-Suomen poliisilaitos 23.1.2019 SPR- koulutustilaisuus Tampere, Kepalo komisario Ismo Nykopp 1 Poliisin tehtävät Poliisilaki 1:1 1mom.: "Poliisin tehtävänä on oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen,

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 14. 15.11.2014. Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry

Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 14. 15.11.2014. Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 14. 15.11.2014 Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry Hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja taloudellisen hyödyn lisäksi vapaaehtoistoiminnalla

Lisätiedot

Vapaaehtoinen säteilymittausjoukkue

Vapaaehtoinen säteilymittausjoukkue Vapaaehtoinen säteilymittausjoukkue Suomen Atomiteknillisen Seuran kevätkokous 26.3.2018, Helsinki Jukka Sovijärvi STUKin strategien tavoite: Yhteiskunta kestää häiriöt Yhteiskunnan toimintaedellytykset

Lisätiedot

Punaisen Ristin kotimaan apu

Punaisen Ristin kotimaan apu Punaisen Ristin kotimaan apu Näin autamme äkillisten onnettomuuksien uhreja Suomessa USKALLA VÄLITTÄÄ Kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus Apumme ulottuu valmiudesta jälkitukeen USKALLA VÄLITTÄÄ Kotimaan

Lisätiedot

Kunnat ulkoistavat palvelujaan. Mitä tapahtuu eläkemaksuille ja eläkkeille?

Kunnat ulkoistavat palvelujaan. Mitä tapahtuu eläkemaksuille ja eläkkeille? 1 Kunnat ulkoistavat palvelujaan Mitä tapahtuu eläkemaksuille ja eläkkeille? 2 Mitä palveluita uudelleen järjestettäessä on hyvä muistaa? Yksittäinen kuntatyönantaja ei vapaudu kokonaan kunnallisista eläkemaksuista,

Lisätiedot

TURVALLISUUSSUUNNITELMA SM-Keskimatka R2

TURVALLISUUSSUUNNITELMA SM-Keskimatka R2 1 TURVALLISUUSSUUNNITELMA SM-Keskimatka R2 Suunnistuskilpailu SISÄLTÖ 1. TURVALLISUUSSUUNNITELMAN TARKOITUS...2 2. YLEISTIEDOT...2 3. HENKILÖSTÖ YHTEYSTIETOINEEN TAPAHTUMA-AIKANA 3 4. TILAISUUDEN ONNETTOMUUSRISKITEKIJÄT,

Lisätiedot

Moniammatillisuus terveydenhuollossa. Palvelupäällikkö Jaana Helenius 26.9.2013

Moniammatillisuus terveydenhuollossa. Palvelupäällikkö Jaana Helenius 26.9.2013 Moniammatillisuus terveydenhuollossa Palvelupäällikkö Jaana Helenius 26.9.2013 Moniammatillisuus Yhteistyö on monitasoinen ja uloitteinen, useista osa-alueista koostuva ilmiö, jonka määrittely vaihtelee

Lisätiedot

Pelastussuunnitelma. Suunnistuksen kansalliset kilpailut 16.-17.5.2015 (keskimatka ja pitkä)

Pelastussuunnitelma. Suunnistuksen kansalliset kilpailut 16.-17.5.2015 (keskimatka ja pitkä) Pelastussuunnitelma Suunnistuksen kansalliset kilpailut 16.-17.5.2015 (keskimatka ja pitkä) YLEINEN HÄTÄNUMERO 112 (POLIISI, SAIRAANKULJETUKSET, TULIPALOT, PELASTUSTEHTÄVÄT) Päivystävä sairaala: OYS, Kajaanintie

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. APTEEKKIEN TYÖNANTAJALIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2

Lisätiedot

Ilmailu ja nuoret. Suomen Ilmailuliitto

Ilmailu ja nuoret. Suomen Ilmailuliitto Ilmailu ja nuoret Suomen Ilmailuliitto Ilmailusta Innostus nostaa lentoon. Takaiskut painavat mielen maahan. Kielikuvat vihjaavat lentämisen olevan jotakin suurta ja ovat oikeassa: Lentäjältä ei tarvitse

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Toiminnanohjausjärjestelmä...14 Viestintä...15 Sidosryhmät...15 Markkinointi...15 Verkkokauppa...15 Tilinpäätöstiedot...

Sisällysluettelo. Toiminnanohjausjärjestelmä...14 Viestintä...15 Sidosryhmät...15 Markkinointi...15 Verkkokauppa...15 Tilinpäätöstiedot... TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sisällysluettelo Johdanto... 4 Hallinto... 5 Vuosikokous...5 Hallitus...5 Seuran organisaatio...6 Yhteistyösopimukset...6 Toimitilat... 6 Jäsenyhdistykset... 7 Etsintälentotoiminta

Lisätiedot

VEIKON MALJA PALOKUNTANUORTEN SUOMENMESTARUUSKILPAILU

VEIKON MALJA PALOKUNTANUORTEN SUOMENMESTARUUSKILPAILU SÄÄNNÖT 1(7) VEIKON MALJA PALOKUNTANUORTEN SUOMENMESTARUUSKILPAILU Kilpailu VEIKKO NUMMELAN lahjoittamasta VEIKON MALJASTA 1 KILPAILUN TARKOITUS Kilpailun tarkoituksena on kehittää palokuntanuorten henkilökohtaisia

Lisätiedot

Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK

Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Isänmaallisuus Vapaaehtoisuus Osaaminen Kuva Joonas Pehkonen Maanpuolustuskoulutusyhdistys Perustettiin vuonna 1993 valtakunnalliseksi organisaatioksi, joka kouluttaa

Lisätiedot

ARPAJAISLAIN UUDISTUS

ARPAJAISLAIN UUDISTUS LAUSUNTO 12.4.2016 1 Sisäministeriö kirjaamo@intermin.fi Viite: SM:n lausuntopyyntö arpajaislain muuttamiseksi SMDno-2015-1557 ARPAJAISLAIN UUDISTUS Sisäministeriö on 18.3.2016 pyytänyt lausuntoja rahapeliyhteisöjen

Lisätiedot

SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS ry

SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS ry 1/3 SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS ry EDUSTUSJOUKKUESOPIMUS Koiranohjaaja ja koira Ohjaajan nimi: Ohjaajan osoite: Ohjaajan puhelinnumero: Ohjaajan sähköpostiosoite: Koiran nimi: Koiran rekisterinumero:

Lisätiedot

MUISTIO. Rahapeliuudistus Pelastusalan toimintaa koskeva RAY:n rahoitus

MUISTIO. Rahapeliuudistus Pelastusalan toimintaa koskeva RAY:n rahoitus MUISTIO Rahapeliuudistus Pelastusalan toimintaa koskeva RAY:n rahoitus Karim Peltonen, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö (SPEK) 4.2.2016 Hyväksytty SPEKin hallituksessa 15.2.2016 TAUSTAA Valtioneuvosto

Lisätiedot

RPAS Finland ry. - toimialayhdistys verkostoijana, vaikuttajana, kansainvälistäjänä ja uusien palvelujen kehittäjänä

RPAS Finland ry. - toimialayhdistys verkostoijana, vaikuttajana, kansainvälistäjänä ja uusien palvelujen kehittäjänä RPAS Finland ry - toimialayhdistys verkostoijana, vaikuttajana, kansainvälistäjänä ja uusien palvelujen kehittäjänä Juhani Kangasniemi toiminnanjohtaja RPAS Finland ry. Miehittämättömän ilmailun toimialayhdistys:

Lisätiedot

SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma osa kevät Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri

SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma osa kevät Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma 2018-2019 3. osa kevät 2019 Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri Illan ohjelma Keitä tänään on paikalla? 1. Tunti Kertaus: SPR:n kokonaisvalmiuden

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2014 2017. Raisio KASVUN PAIKKA

RAISION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2014 2017. Raisio KASVUN PAIKKA RAISION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2014 2017 Raisio KASVUN PAIKKA TULEVIEN VUOSIEN HENKILÖSTÖHALLINNOLLISIA HAASTEITA Niukat taloudelliset resurssit Henkilöstön eläköityminen Henkilöstön saatavuus ja

Lisätiedot

Punainen Risti viranomaisten tukena

Punainen Risti viranomaisten tukena Punainen Risti viranomaisten tukena Punaisen Ristin valmiustoiminnalla varaudutaan ennalta suunnitellusti oikea-aikaiseen ja tehokkaaseen toimintaan onnettomuuksien ja erityistilanteiden ennaltaehkäisemiseksi,

Lisätiedot

Pelastusharjoitus M/S Ahti ravintolalaivalta 7.6.2012

Pelastusharjoitus M/S Ahti ravintolalaivalta 7.6.2012 Pelastusharjoitus M/S Ahti ravintolalaivalta 7.6.2012 Hankeverkoston harjoitukset 2012-2013 11 harjoitusta (mm. Ahti tulipalo, hotellien evakuoinnit x 4, kanootti onnettomuus/vesipelastaminen, koskenlasku

Lisätiedot

KRIISIKESKUSTOIMINNOT

KRIISIKESKUSTOIMINNOT Yhteenvetoa vuodesta 2015 KRIISIKESKUSTOIMINNOT Kriisikeskustoiminnot sisältävät SOS-kriisikeskuksen, Rikosuhripäivystyksen Etelä-Suomen aluetoimiston, kriisiauttamisen valtakunnallisen koordinoinnin ja

Lisätiedot

Keskustoimiston kuulumiset

Keskustoimiston kuulumiset Keskustoimiston kuulumiset Kiltapäivät 2017 Hirvonen/valmiuden yksikkö Esityksen sisältö 1. Keitä me olemme? 2. Mitä tulevaisuudessa voi tapahtua? Megatrendit 3. Näin toimimme yleiskokousterveiset 4. Mitä

Lisätiedot

MERIPELASTUSOPAS SISÄASIAINMINISTERIÖ RAJAVARTIOLAITOKSEN ESIKUNTA

MERIPELASTUSOPAS SISÄASIAINMINISTERIÖ RAJAVARTIOLAITOKSEN ESIKUNTA MERIPELASTUSOPAS 2006 SISÄASIAINMINISTERIÖ RAJAVARTIOLAITOKSEN ESIKUNTA Rajavartiolaitos Raja- ja merivartiokoulu PL 5 02151 Espoo Verkkoversio ja päivityssivut: www.raja.fi/meripelastusopas2006 ISBN 952-491-116-7

Lisätiedot

Ilmailuonnettomuuksien ja vaaratilanteiden tutkinta turvallisuuden edistäjänä. Johtaja, dosentti Veli-Pekka Nurmi Onnettomuustutkintakeskus

Ilmailuonnettomuuksien ja vaaratilanteiden tutkinta turvallisuuden edistäjänä. Johtaja, dosentti Veli-Pekka Nurmi Onnettomuustutkintakeskus Ilmailuonnettomuuksien ja vaaratilanteiden tutkinta turvallisuuden edistäjänä Johtaja, dosentti Veli-Pekka Nurmi Onnettomuustutkintakeskus Ilmailuonnettomuuksien ja vaaratilanteiden tutkinta turvallisuuden

Lisätiedot

POLIISIN OPISKELIJA- REKRYTOINTI- STRATEGIA 2017

POLIISIN OPISKELIJA- REKRYTOINTI- STRATEGIA 2017 POLIISIN OPISKELIJA- REKRYTOINTI- STRATEGIA 2017 TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTEKIJÄT Keskeisiä muutostekijöitä poliisin toimintaympäristössä ja niiden vaikutuksia opiskelijarekrytointiin ovat: Pienenevät

Lisätiedot

Suunnistuksen kansallinen kilpailu, su, 22.5.2016. Keuruun Kisailijat ry / Suunnistusjaosto

Suunnistuksen kansallinen kilpailu, su, 22.5.2016. Keuruun Kisailijat ry / Suunnistusjaosto 1. TURVALLISUUSSUUNNITELMAN TARKOITUS Tämän turvallisuussuunnitelman tavoitteena on taata Keuruun Kisailijat ry:n järjestämän suunnistustapahtuman (ks. kohta 2) suunnistajien, katsojien sekä järjestelytehtävissä

Lisätiedot

Kaiken varalta. harvinaisempien turvallisuustarpeiden saavuttamisessa. Naisten voimavarojen ja

Kaiken varalta. harvinaisempien turvallisuustarpeiden saavuttamisessa. Naisten voimavarojen ja Kaiken varalta harvinaisempien turvallisuustarpeiden saavuttamisessa. Naisten voimavarojen ja taitojen hyödyntäminen suunnitelmallisesti normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa tukee yhteiskunnan

Lisätiedot

VAALAN YHTENÄISKOULUN KRIISITOIMINTAOHJE

VAALAN YHTENÄISKOULUN KRIISITOIMINTAOHJE VAALAN YHTENÄISKOULUN KRIISITOIMINTAOHJE Tärkeitä puhelinnumeroita Yleinen hätänumero 112 Ylätalon kanslia 5360196 Alatalon kanslia 5360187 Ylätalon op.huone 5360195 Alatalon op.huone 5360189 Lukion kanslia

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTEN JA JÄRJESTÖJEN ROOLI ÖLJYNTORJUNNASSA

VAPAAEHTOISTEN JA JÄRJESTÖJEN ROOLI ÖLJYNTORJUNNASSA VAPAAEHTOISTEN JA JÄRJESTÖJEN ROOLI ÖLJYNTORJUNNASSA Järjestöjen vapaaehtoistoiminnan operatiivinen toteuttaminen - vapaaehtoisten järjestötoimijoiden koordinointi - vapaaehtoisten järjestötoimijoiden

Lisätiedot

Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa

Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa Koulutusmateriaali vapaaehtoisille SPR/ Päihdetyö / Kati Laitila Koulutuksen tavoite Edistää lasten ja nuorten turvallisuuden, terveyden, oikeuksien ja

Lisätiedot

Kohtaamisen silta vapaaehtoistoimintaa Espoossa Tarkoitus Kohtaamisen Silta tapahtuman tarkoituksena on tarjota vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille mahdollisuus ryhtyä vapaaehtoiseksi ja kiittää jo

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI. Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki

VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI. Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki IKÄÄNTYNEIDEN TURVALLISUUS Hyvinkään kaupungin turvallisuussuunnitelman 2013-2016 ja

Lisätiedot

3 ratkaisua perintää koskeviin haasteisiin

3 ratkaisua perintää koskeviin haasteisiin 3 ratkaisua perintää koskeviin haasteisiin Sisällys Johdanto I Eroon hitaasta kassavirrasta II Taloushallinnon kiire ja resurssivaje kuriin III Parempaa asiakaspalvelua velallisasiakkaille Lisää luettavaa

Lisätiedot

KYLÄVASTE NOPEAA APUA KYLILLE?

KYLÄVASTE NOPEAA APUA KYLILLE? KYLÄVASTE NOPEAA APUA KYLILLE? Naapuriavulla hyvinvoivia kyliä - hanke 1.3.2012-30.4.2013 Koordinaatio, hallinto Kylätoiminta ry SYTY Kylä auttaa ja välittää kriisissä / 3 vuotta Projektipäällikkö Sirpa

Lisätiedot

Johtosääntö

Johtosääntö Johtosääntö 13.11.2017 VAPAAEHTOISEN PELASTUSPALVELUN JOHTOSÄÄNTÖ Vapaaehtoisen pelastuspalvelun keskustoimikunta on vahvistanut tämän johtosäännön kokouksessaan 13.11.2017. Samalla kumotaan kaikki aikaisemmat

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP) annetun lain (1369/2014)

Lisätiedot

Vapaaehtoinen työtoverina - Vety-seminaari 16.10.12

Vapaaehtoinen työtoverina - Vety-seminaari 16.10.12 Vapaaehtoinen työtoverina - Vety-seminaari 16.10.12, palveluohjaaja, vapaaehtois- ja ryhmätoiminnan koordinointi ja kehittäminen Espoon kaupunki, vanhusten palvelut Mitä työyhteisössä tulisi ottaa huomioon?

Lisätiedot

ETSINNÄN MAASTOJOHTAJAKURSSI LOPEN RÄYSKÄLÄSSÄ

ETSINNÄN MAASTOJOHTAJAKURSSI LOPEN RÄYSKÄLÄSSÄ KURSSITIEDOTE 18.3.2011 ETSINNÄN MAASTOJOHTAJAKURSSI LOPEN RÄYSKÄLÄSSÄ 21.-22.5.2011 Kurssin järjestää Punaisen Ristin Hämeen piiri yhteistyössä Opintotoiminnan Keskusliiton kanssa. Aika Lauantai 21.5.

Lisätiedot

Ankkuri ja tie selväksi

Ankkuri ja tie selväksi Esitutkinta saatetaanko loppuun, onko hyötyä syyteharkinnassa Ankkuri hoitaa alusta loppuun: (uhrin tapaaminen, sovitteluun, pöytäkirja), syyttäjä saa tiedon ankkurista ja se vaikuttaa prosessiin Yhteistyö

Lisätiedot

Turvapaikanhakijoiden tilanne Suomessa. Kaisa Kannuksela Vastaanottotoiminnan suunnittelija Suomen Punainen Risti

Turvapaikanhakijoiden tilanne Suomessa. Kaisa Kannuksela Vastaanottotoiminnan suunnittelija Suomen Punainen Risti Turvapaikanhakijoiden tilanne Suomessa Kaisa Kannuksela Vastaanottotoiminnan suunnittelija Suomen Punainen Risti Taustaa YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen mukaan jokaisella kotimaassaan

Lisätiedot

Pohjois-Suomen maanpuolustuspiiri Pyhätunturi PSMPP:n apulaispiiripäällikkö Antti Tölli

Pohjois-Suomen maanpuolustuspiiri Pyhätunturi PSMPP:n apulaispiiripäällikkö Antti Tölli Pohjois-Suomen maanpuolustuspiiri Pyhätunturi 31.1.2019 PSMPP:n apulaispiiripäällikkö Antti Tölli mpk.fi Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Maanpuolustuskoulutusyhdistys perustettu vuonna 1993 valtakunnallinen

Lisätiedot

Vapaaehtoistoimintaa yhteispelillä. Tietoa, tukea ja vinkkejä eri tahojen yhdessä toteuttamaan vapaaehtoistoiminnan koordinointiin.

Vapaaehtoistoimintaa yhteispelillä. Tietoa, tukea ja vinkkejä eri tahojen yhdessä toteuttamaan vapaaehtoistoiminnan koordinointiin. Vapaaehtoistoimintaa yhteispelillä Tietoa, tukea ja vinkkejä eri tahojen yhdessä toteuttamaan vapaaehtoistoiminnan koordinointiin. Sisällys Saate Vapaaehtoistoiminta Vapaaehtoinen Vapaaehtoistoiminnan

Lisätiedot

0 6v. 7 12v. 13 15v. 16 19v. 20 24v. 25 29v. Yhteensä 2007 4469 3987 2394 3377 4684 4040 22951 2012 4800 3908 1989 3155 4780 4218 22850

0 6v. 7 12v. 13 15v. 16 19v. 20 24v. 25 29v. Yhteensä 2007 4469 3987 2394 3377 4684 4040 22951 2012 4800 3908 1989 3155 4780 4218 22850 TURVALLISUUSSUUNNITELMA NUORTEN SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY 1. SYRJÄYTYMISEN TILANNEKUVA Tässä analyysivaiheen yhteenvedossa kuvataan lyhyesti syrjäytymiseen liittyvien tekijöiden nykytilaa. Aluksi määritellään

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 52/

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 52/ Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 74 Lausunto Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry:lle lausuntopyynnöstä selvityksestä vapaaehtoisten käyttöön liittyvästä lainsäädännöstä ja hallinnollisista

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ajoneuvojen katsastusluvista annetun lain 5 ja 10 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ajoneuvojen katsastusluvista annettua lakia siten, että henkilö

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ. Ruoka- ja ravintolapalvelujen Aromi-tietojärjestelmän yhteiskäytön politiikka. Versio: 1.

SIILINJÄRVEN KUNTA SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ. Ruoka- ja ravintolapalvelujen Aromi-tietojärjestelmän yhteiskäytön politiikka. Versio: 1. SIILINJÄRVEN KUNTA SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Ruoka- ja ravintolapalvelujen Aromi-tietojärjestelmän yhteiskäytön politiikka Versio: 1.0 24.11.2014 Sisältö 1 JOHDANTO... 1 1.1 Kohderyhmä... 1 1.2 Versio-,

Lisätiedot

TSEMPPIÄ TYÖTTÖMILLE PALVELUT! 2009-2012

TSEMPPIÄ TYÖTTÖMILLE PALVELUT! 2009-2012 TSEMPPIÄ TYÖTTÖMILLE PALVELUT! 2009-2012 PROJEKTISUUNNITELMA 2010 Yleistä Tsemppiä työttömille - projekti on toiminut vuodesta 2003 alkaen. Projekti on saavuttanut ja ylittänytkin joka vuosi sille asetetut

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitos. Yritysturvallisuusseminaari 12.12.2007 Hätäkeskuslaitoksen johtaja Martti Kunnasvuori. www.112.fi

Hätäkeskuslaitos. Yritysturvallisuusseminaari 12.12.2007 Hätäkeskuslaitoksen johtaja Martti Kunnasvuori. www.112.fi Hätäkeskuslaitos Hätäkeskuslaitoksen johtaja www.112.fi Hätäkeskukset 1. Etelä-Savon hätäkeskus Mikkeli 2. Helsingin hätäkeskus Helsinki 3. Hämeen hätäkeskus Hämeenlinna 4. Itä- ja Keski-Uudenmaan hätäkeskus

Lisätiedot

SISÄLLYS. http://d-nb.info/1023383918

SISÄLLYS. http://d-nb.info/1023383918 SISÄLLYS VARHAISINTA TAUSTAA 12 Saksalaisten valmistelut ja englantilaisten vastatoimet 13 Ensimmäinen strateginen pommittaja 14 Englantilaisten puolustusvalmisteluja 16 Zeppeliinit aloittavat toimintansa

Lisätiedot

Lohjan Palvelus- ja Pelastuskoirayhdistys r.y. toimintaa vuodesta 1986

Lohjan Palvelus- ja Pelastuskoirayhdistys r.y. toimintaa vuodesta 1986 Lohjan Palvelus- ja Pelastuskoirayhdistys r.y. toimintaa vuodesta 1986 Pelastuskoiratoiminta Tarkoituksenamme on kouluttaa koirakoita viranomaisten avuksi, lähinnä etsintätehtäville. Kattojärjestönämme

Lisätiedot

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen. toiminta Lapissa

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen. toiminta Lapissa Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) toiminta Lapissa Alueellisen maanpuolustuskurssin jatkokurssi Rovaniemi 24.11.2016 Lapin KOTU -yksikön päällikkö Antti Tölli Mikä on MPK? Maanpuolustuskoulutusyhdistys

Lisätiedot

Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä 15.8.2014

Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä 15.8.2014 Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä 15.8.2014 Veli-Matti Ahtiainen projektipäällikkö Punainen Risti Lapin piiri Hyvinvointia ja turvallisuutta v-ma 2014 Punaisen

Lisätiedot

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Osaavien auttajien verkosto (päivitetty 4.11.2015) 19.11.2015 1 Apua tarvitaan 19.11.2015 2 Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vapepa) historiaa Enontekiö, Kerässieppi 24.5.1963

Lisätiedot

Asiantuntijalausunto Professori Seppo Koskinen Lapin yliopisto

Asiantuntijalausunto Professori Seppo Koskinen Lapin yliopisto 1 Asiantuntijalausunto Professori Seppo Koskinen Lapin yliopisto Minulta on pyydetty asiantuntijalausuntoa koskien osapuolten velvollisuuksia soviteltaessa ulkopuolisen sovittelijan toimesta työelämän

Lisätiedot

'f5;i)jcqj Robin Lardot. Poliisihallitus Hallintoyksikkö 1 (1) /2011/2368. Sisäasiainministeriö Poliisiosasto

'f5;i)jcqj Robin Lardot. Poliisihallitus Hallintoyksikkö 1 (1) /2011/2368. Sisäasiainministeriö Poliisiosasto Poliisihallitus Hallintoyksikkö 1 (1) 26.7.2011 2020/2011/2368 Sisäasiainministeriö Poliisiosasto Lausuntopyyntö 20.6.2011 SM046:00/2011 LAUSUNTO POLIISIN HALLINNOSTA ANNETUN ASETUKSEN 16 :N MUUTTAMISESTA

Lisätiedot

HELSINGIN KÄRÄOIKEUS Laamanni Tuomas Nurmi 9.10.2015. Eduskunnan lakivaliokunnalle

HELSINGIN KÄRÄOIKEUS Laamanni Tuomas Nurmi 9.10.2015. Eduskunnan lakivaliokunnalle HELSINGIN KÄRÄOIKEUS Laamanni Tuomas Nurmi 9.10.2015 Eduskunnan lakivaliokunnalle Helsingin käräjäoikeuden lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Yleistä Nykytilanteesta

Lisätiedot

Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä

Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä Turvapaikanhakijan kotoutuminen ja hyvinvointi vapaaehtoinen rinnalla kulkijana Milla Mäkilä Stressiä aiheuttavia tekijöitä vastaanottokeskuksessa Epätietoisuus

Lisätiedot

NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA

NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA 2019 2021 Hyväksytty Joensuun Nuorisoseurakokouksessa 29. 30.9.2018 Kuvaajatiedot Etu-ja takakannen kuvat, sivu 5: Jussi Kaijankangas Sivut 2 4, sivut 6 7:

Lisätiedot

Poliisihallitus Ohje ID-1551993091 1 (8) 17.12.2013 2020/2013/4590. Poliisin tekemäksi epäillyn rikoksen tutkinta. 1. Yleistä

Poliisihallitus Ohje ID-1551993091 1 (8) 17.12.2013 2020/2013/4590. Poliisin tekemäksi epäillyn rikoksen tutkinta. 1. Yleistä Poliisihallitus Ohje ID-1551993091 1 (8) 17.12.2013 2020/2013/4590 Voimassaoloaika 1.1.2014-31.12.2018 Säädösperuste Laki poliisin hallinnosta 4 Muuttaa/Kumoaa Poliisin tekemäksi epäillyn rikoksen esitutkinta,

Lisätiedot

POLAMK POLIISIN KOULUTUKSEN, TUTKIMUKSEN JA KEHITTÄMISEN OSAAJA

POLAMK POLIISIN KOULUTUKSEN, TUTKIMUKSEN JA KEHITTÄMISEN OSAAJA POLAMK POLIISIN KOULUTUKSEN, TUTKIMUKSEN JA KEHITTÄMISEN OSAAJA SUOMEN AINOA POLIISIOPPILAITOS Kaikki uudet poliisit valmistuvat Poliisiammattikorkeakoulusta (Polamk) Tampereelta. Poliisin perus- ja jatkokoulutuksen

Lisätiedot

Vastaava esittelijä: Puheenjohtaja Pertti Torstila + pääsihteeri Kristiina Kumpula +

Vastaava esittelijä: Puheenjohtaja Pertti Torstila + pääsihteeri Kristiina Kumpula + 1 SUOMEN PUNAINEN RISTI Keskustoimisto HALLITUS PÖYTÄKIRJA 6/2015 Kokousaika: perjantai 25.9.2015 klo 10.06-12.24 Kokouspaikka: SPR keskustoimisto, Tehtaankatu 1 a, Helsinki Läsnä: Vastaava esittelijä:

Lisätiedot

SULAUTUMISSUUNNITELMA. 1 Sulautuminen. 2 Tiedot sulautumiseen osallistuvista osuuspankeista. 3 Selvitys sulautumisen syistä

SULAUTUMISSUUNNITELMA. 1 Sulautuminen. 2 Tiedot sulautumiseen osallistuvista osuuspankeista. 3 Selvitys sulautumisen syistä 1 (5) SULAUTUMISSUUNNITELMA Pyhälaakson Osuuspankin ja Suomenselän Osuuspankin välillä 1 Sulautuminen Pyhälaakson Osuuspankki (jäljempänä Sulautuva Osuuspankki) sulautuu Suomenselän Osuuspankkiin (jäljempänä

Lisätiedot

MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ. Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke

MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ. Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke MIKÄ ON MPK? Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) on vuonna 1993 perustettu valtakunnallinen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2005

TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii vuonna 2005 Suomen Partiolaisten ohjelmaa toteuttaen. Vuoden päätapahtumana on lippukunnan kesäleiri,

Lisätiedot

Ohje ID (8)

Ohje ID (8) Ohje ID-18344242 1 (8) 4.3.2019 POL-2018-49982 Voimassaoloaika 1.4.2019-31.12.2023 Säädösperuste Laki poliisin hallinnosta (110/1992) 4 Muuttaa/Kumoaa 2020/2013/3177 Kohderyhmät Poliisi Poliisin ja vapaaehtoisjärjestöjen

Lisätiedot

Varjoliidon ja Riippuliidon Suomen ennätysten suorittaminen

Varjoliidon ja Riippuliidon Suomen ennätysten suorittaminen 1 Varjoliidon ja Riippuliidon Suomen ennätysten suorittaminen Suomen Ilmailuliiton Liidintoimikunta on hyväksynyt nämä säännöt 14.4.2015. Säännöt astuvat voimaan välittömästi ja ovat voimassa toistaiseksi.

Lisätiedot

SISÄISEN TURVALLISUUDEN RAHASTOSTA (ISF-Borders) RAJAVARTIOLAITOKSELLE MYÖNNETTY RAHOITUS

SISÄISEN TURVALLISUUDEN RAHASTOSTA (ISF-Borders) RAJAVARTIOLAITOKSELLE MYÖNNETTY RAHOITUS SISÄISEN TURVALLISUUDEN RAHASTOSTA (ISF-Borders) RAJAVARTIOLAITOKSELLE MYÖNNETTY RAHOITUS HAKU 2015. Hankekuvaukset alla. Yhdyshenkilöt NCC-tilojen rakentaminen ja varustelu Maarajatekniikka Liikkuvien

Lisätiedot

Savonlinnan kaupungin vakuutuspolitiikka

Savonlinnan kaupungin vakuutuspolitiikka Vakuutuspolitiikka 1(5) 12.10.2015 Savonlinnan kaupungin vakuutuspolitiikka Sisällysluettelo 1 Johdanto 2 Vastuut ja roolit vakuuttamisessa 3 Vakuuttamisen periaatteet Savonlinnan kaupungissa 3.1 Vakuuttamisen

Lisätiedot

Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa

Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa Satakunnan kuntapäivä 21.10.2014 Paula Ilén Toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti Satakunnan piiri www.punainenristi.fi Tausta SPR laki (238/2000) ja asetus (981/2005)

Lisätiedot

Kavalahden Leirikeskus. Toimintaohjeet

Kavalahden Leirikeskus. Toimintaohjeet Kavalahden Leirikeskus Toimintaohjeet Kavalahden Leirikeskus toimintaohjeet Laadittu 4.12.2014 Laatija Juha Vilen Viimeksi päivitetty 3.3.2015 Päivittäjä Ville Salo Nämä toimintaohjeet on laadittu käyttäen

Lisätiedot

FISE:N TOTEAMAT PÄTEVYYDET

FISE:N TOTEAMAT PÄTEVYYDET Rakennusalan pätevyysnimikkeet Suomessa. Tilanne keväällä 2009. Yleistä. Rakennusalalla on pääasiassa kolme pätevyyksiä rekisteröivää tahoa: FISE, joka on keskittynyt toimihenkilötasolle rakennus ja LVI-alalla,

Lisätiedot

Varautumisen uudet rakenteet. Vesa-Pekka Tervo pelastustoimen kehittämispäällikkö KUMA 2017, Tietoisku: Varautumisen uudet toimintatavat A 3.

Varautumisen uudet rakenteet. Vesa-Pekka Tervo pelastustoimen kehittämispäällikkö KUMA 2017, Tietoisku: Varautumisen uudet toimintatavat A 3. Varautumisen uudet rakenteet Vesa-Pekka Tervo pelastustoimen kehittämispäällikkö KUMA 2017, Tietoisku: Varautumisen uudet toimintatavat A 3.22 Alueellinen varautumisen yhteensovittaminen Malli on rajattu

Lisätiedot

NUORISON TERVEYSTODISTUS

NUORISON TERVEYSTODISTUS t löydökset Käytettävä ole käytettävä Vakuutan antamani tiedot oikeiksi 1 (4) POTILASASIAKIRJOIHIN t löydökset Käytettävä ole käytettävä 2 (4) TUTKITULLE t löydökset Käytettävä ole käytettävä 3 (4) TUTKITULLE

Lisätiedot

1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset

1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset 1. Ohjaustyylit on hyvä tunnistaa itselleen ominaiset tavat ohjata opiskelijoita. on hyvä osata joustavasti muuttaa ohjaustyyliään erilaisiin tilanteisiin ja erilaisille opiskelijoille sopivaksi. Seuraavaksi

Lisätiedot

LUENTORUNKO, KUOPIO SISÄLTÖ : - MIKSI AMPUMAHIIHTO? - AMPUMAHIIHDON AMMUNNAN ERITYISPIIRTEET. - AMMUNNAN TEKNIIKKAA ( ampumahiihto-)

LUENTORUNKO, KUOPIO SISÄLTÖ : - MIKSI AMPUMAHIIHTO? - AMPUMAHIIHDON AMMUNNAN ERITYISPIIRTEET. - AMMUNNAN TEKNIIKKAA ( ampumahiihto-) LUENTORUNKO, KUOPIO LIITE SISÄLTÖ : - MIKSI AMPUMAHIIHTO? - AMPUMAHIIHDON AMMUNNAN ERITYISPIIRTEET - AMMUNNAN TEKNIIKKAA ( ampumahiihto-) - HARJOITTELUN RAKENTEESTA - TOTEUTTAMISESTA - OHEISHARJOITTELU

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON SUUR-SAVON PIIRI RY Maaherrankatu 30 50100 Mikkeli puh.015 214244, 045 1209113 suursavon.piiri@gmail.com

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON SUUR-SAVON PIIRI RY Maaherrankatu 30 50100 Mikkeli puh.015 214244, 045 1209113 suursavon.piiri@gmail.com SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON SUUR-SAVON PIIRI RY Maaherrankatu 30 50100 Mikkeli puh.015 214244, 045 1209113 suursavon.piiri@gmail.com Arvoisat seurat ja seurueet! Metsästys on upea harrastus Suomessa ja erityisesti

Lisätiedot

Vertaistuutorointi Lapin ammattiopisto, aikuiskoulutus. Yksin opintonsa aloittavan vertaistuutorointi

Vertaistuutorointi Lapin ammattiopisto, aikuiskoulutus. Yksin opintonsa aloittavan vertaistuutorointi Vertaistuutorointi Lapin ammattiopisto, aikuiskoulutus Yksin opintonsa aloittavan vertaistuutorointi VÄYLÄ -hanke 17.1.2012 2 (15) Sisältö 1. Vertaistuutori aikuiskoulutuksessa... 3 2. Miksi tarvitaan

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN NUORTEN EHKÄISEVÄN KRIISITYÖN HANKE PULINAPAJA

VALTAKUNNALLINEN NUORTEN EHKÄISEVÄN KRIISITYÖN HANKE PULINAPAJA 2007 2011 VALTAKUNNALLINEN NUORTEN EHKÄISEVÄN KRIISITYÖN HANKE PULINAPAJA Valtakunnallinen PULINAPAJA -hanke kehittää ehkäisevää kriisityötä perusopetuksen 7. 9. luokkalaisten sekä lukiossa ja ammatillisissa

Lisätiedot

Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon.

Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 02.06.2016 Dnro OKV/459/1/2016 1/5 ASIA Poliisin ja syyttäjän menettely tuomarin virkarikosasiassa KANTELU Kantelija on kannellut X:n syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjän A:n 4.5.2015

Lisätiedot

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 Nastapartion päätavoitteet vuonna 2015 Vahva lippukunta Tukea ja koulutusta kohdennetaan erityisesti yhdistystoiminnan kannalta tärkeimpiin tehtäviin. Pestikulttuuri

Lisätiedot

PELASTUSPALVELU 37. VUOSIKERTA TIEDOTA KOKOUKSESTA JÄRJESTÖSI JÄSENILLE O H J E L M A TURUN VAPAAEHTOISEN PELASTUSPALVELUN

PELASTUSPALVELU 37. VUOSIKERTA TIEDOTA KOKOUKSESTA JÄRJESTÖSI JÄSENILLE O H J E L M A TURUN VAPAAEHTOISEN PELASTUSPALVELUN PELASTUSPALVELU 2014 37. VUOSIKERTA 1 TURUN VAPAAEHTOISEN PELASTUSPALVELUN PIDETÄÄN TURUN YLIOPISTON MEDISIINA-LAITOSRAKENNUKSEN EXTERNUM-SALISSA (KIINAMYLLYNKATU 10, TURKU) MAANANTAINA TAMMIKUUN 13. PÄIVÄNÄ

Lisätiedot

Ilmailu ja nuoret. Suomen Ilmailuliitto

Ilmailu ja nuoret. Suomen Ilmailuliitto Ilmailu ja nuoret Suomen Ilmailuliitto Lennokit Lennokkiurheilu on ilmailun monipuolinen laji. Vaihtoehtoja riittää vapaastilentävistä siima- ja radio-ohjattaviin. Monet ilmailijat ovat aloittaneet harrastuksensa

Lisätiedot

Jälkivahinkojen torjuntavalmiusryhmä malli tulevaisuudelle

Jälkivahinkojen torjuntavalmiusryhmä malli tulevaisuudelle Jälkivahinkojen torjuntavalmiusryhmä malli tulevaisuudelle Johtaja Matti Orrainen SPEK 1.5.013 1 SPEKin tulosalueet 1.5.013 Valtakunnalliset jäsenet Finanssialan Keskusliitto Finnsecurity ry Julkisten

Lisätiedot

Lähisuhde- ja perheväkivallan. ehkäiseminen 2004 2007. Esitteitä 2004:9

Lähisuhde- ja perheväkivallan. ehkäiseminen 2004 2007. Esitteitä 2004:9 Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäiseminen 2004 2007 Esitteitä 2004:9 Turvallisuus on perusoikeus Turvallisuus on jokaisen perusoikeus ja hyvinvoinnin perusta. Väkivalta murentaa tätä turvallisuutta. Lisäksi

Lisätiedot

Kysymykset tarjouspyyntöön Pääarkkitehtipalvelut Dnro 21/021/2013

Kysymykset tarjouspyyntöön Pääarkkitehtipalvelut Dnro 21/021/2013 Kysymykset tarjouspyyntöön Pääarkkitehtipalvelut Dnro 21/021/2013 K1: Tarjouspyynnössä työmääräksi on arvioitu 120-160 htp/vuosi. Voiko tämän jakaa osiin tarjotun pääarkkitehdin ja tämän varahenkilön välillä

Lisätiedot

Nordea Suunnistuskoulu 2015. Yhteenveto

Nordea Suunnistuskoulu 2015. Yhteenveto Nordea Suunnistuskoulu 2015 Yhteenveto Suunnistuskoulu Kaudella 2015 suunnistuskoulu järjesti 14 suunnistustilaisuutta, niistä 4 iltarastien yhteydessä. Vakituisia ohjaajia oli 19 ja oppilaita 96. Suunnistuskoulun

Lisätiedot

1. Lieksan kaupunki, edustajanaan kaupunginhallitus (jäljempänä kaupunki) 2. kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen (jäljempänä kaupunginjohtaja)

1. Lieksan kaupunki, edustajanaan kaupunginhallitus (jäljempänä kaupunki) 2. kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen (jäljempänä kaupunginjohtaja) JOHTAJASOPIMUS Lieksan kaupunki ja kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen sopivat tällä johtajasopimuksella kaupunginjohtajan avaintehtävistä, työn painopistealueista, niiden arvioinnista ja tarkastamisesta,

Lisätiedot

Oulun poliisilaitos Turvallisesti yhdessä seminaari Rikollisuus ja rikollisuuden torjunta Oulun poliisilaitoksen alueella

Oulun poliisilaitos Turvallisesti yhdessä seminaari Rikollisuus ja rikollisuuden torjunta Oulun poliisilaitoksen alueella Oulun poliisilaitos Turvallisesti yhdessä seminaari 1.11.2017 Rikollisuus ja rikollisuuden torjunta Oulun poliisilaitoksen alueella Apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta "Keskustele, osallista, anna

Lisätiedot