Sirkka Muuriaisniemi AUTOLLA ELÄKKEELLE. Matka Turkkiin

Transkriptio

1 Sirkka Muuriaisniemi AUTOLLA ELÄKKEELLE Matka Turkkiin

2 Autolla eläkkeelle Sirkka Muuriaisniemi Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta 2009 ISBN

3 Sisällys Alkusanat... 7 Menomatka...11 Turkin kodissa Tulomatka Luettua kirjallisuutta Turkista, Irakista ja Islamista

4 6

5 ALKUSANAT Olihan siitä ohimennen puhuttu silloin tällöin; kun jäämme eläkkeelle, voisimme ajaa omalla autolla Turkkiin. Ostimme noin viisi vuotta sitten asunnon Mahmutlarista, noin kymmenen kilometriä Alanyasta. Näinä vuosina olemme käyneet siellä vuosittain kolme neljä kertaa, aina lentäen joko suoraan Antalyaan tai Istanbulin kautta Antalyaan. Uskollinen Murat taksi on ollut odottamassa kentällä viedäkseen meidät noin 130 kilometrin päässä sijaitsevaan kesäkotiimme. Vuoden 2007 syyskaudella mieheni alkoi puhua eläkkeelle jäämisestä. En kommentoinut asiaan millään lailla, koska ajattelin kyseessä olevan tilapäinen mielenhäiriö. Annoin asian olla. Kun puhe eläkkeelle siirtymisestä alkoi toistua, arvelin mieheni olevan ainakin puolitosissaan. Vuoden 2009 alusta omassa työssäni oli tiedossa suuria organisaatiomuutoksia ja uudistuksia, jotka eivät enää innostaneet. Viimeiset kymmenen vuotta työ oli ollut yhtä muutosta muutoksen jälkeen. Isot tulevat uudistukset alkoivat työllistää entistä enemmän, ja kaikki lisätyö tuli normaalin päivä- ja viikkotyön lisäksi. Kevään 2008 aikana tuli tunne, että haluan pois työrumbasta, jossa työntekijää ei säästellä. Mutta miten se onnistuisi? Ratkaisuksi löytyi vuorotteluvapaa, jota anoin ja se myönnettiin ajalle syyskuu marraskuu Juhannuksen tienoilla jäimme molemmat viettämään kertyneet lomapäivät, joita riitti elokuun loppuun asti. Syyskuun alusta mieheni siirtyi varhennetulle eläkkeelle, ja omani oli alkamassa vuorotteluvapaan jälkeen joulukuun alusta. Itselläni mahdollisuus siirtyä varhennetulle eläkkeelle olisi ollut jo edellisen vuoden joulukuun alusta, mutta meneillään olevan työrumban johdosta sen mahdollisuuden käyttäminen ei tullut vielä mieleen. 7

6 Nyt työn jatkaminen varsinaiseen eläkeikään asti ei enää innostanut eikä suuremman eläkkeen mahdollisuus houkutellut. Tähän vaikutti paitsi lisääntyvä työmäärä myös kuntatyönantajani näkyvästi keräämät listat lähivuosina eläkeikään ehtivistä työntekijöistä. Kun nämä siirtyisivät pois työelämästä, syntyisi kunnalle säästöä. Samaan aikaan valtiovalta kehitteli ideoita kannustaakseen ihmisiä pysymään työelämässä mahdollisimman pitkään. Näiden kahden näkökulman välillä oli olemassa selvä dilemma. Myös uuden eläkejärjestelmän keskeisenä pontimena oli dilemma: suuret ikäluokat olivat lähivuosien aikana siirtymässä pois työmarkkinoilta ja samanaikaisesti ikääntyvän väestön osuuden arvioitiin kasvavan huolestuttavasti. Oli syntynyt perusteltu huoli, löytyykö uutta työvoimaa täyttämään työvoimareserviä, jota väestön ikääntymisen johdosta arvioitiin tarvittavan vielä nykyistä enemmän. Olimme kumpikin olleet työelämässä lähes neljäkymmentä vuotta, yhteensä lähes kahdeksankymmentä vuotta. Ajattelimme sen olevan osaltamme riittävä panostus yhteiskuntamme hyvinvoinnin ja turvallisuuden rakentamiseen. Välillä elämä oli ollut työtä vuorotta. Työaikojen noudattamisesta ei välitetty ja perhe-elämä oli usein saanut jäädä toiselle sijalle. Yhteydenpito lähiomaisiin ja sukulaisiin oli täysin laiminlyöty. Miten itsekäs ihmisestä voikin tulla omassa erinomaisuudessaan ja ainutlaatuisuudessaan! Oli ihana viettää kotona kesälomaa vailla tunnetta, että kohta loma taas loppuu ja työ alkaa. Enää ei ollut kiire minnekään. Oli vain tämä päivä ja huominen tuo tullessaan, mitä tuo. Vaikka kesä oli sateinen ja viileä, se ei haitannut lainkaan. Säästä välittämättä vietimme päivät aamusta iltaan pihalla puuhaillen. Suunnitelmia oli kiva tehdä, kun ei ollut väliä, toteutetaanko ne huomenna, ensi viikolla tai seuraavana vuonna. Onhan tässä aikaa. Mieheni viihtyi puupinojen parissa ja nuotiotulella. Itse uusin kukkapenkkirivistöjä, valmistelin 8

7 yrttimaan, samoilin metsissä, ja kun marjat kypsyivät ja sienet nousivat, olin lähes joka päivä niitä poimimassa. Kirjojen lukemiseen ei haluttanut paneutua, mutta kesämökin vintillä olevat 50- ja 60-lukujen Viikkosanomat ja Kotiliedet kiehtoivat ja houkuttelivat muistojen pariin. Saunominen ja uiminen kuuluivat lähes päivittäiseen rituaaliin. Nyt oli aikaa myös ottaa yhteyttä sukulaisiin, ja kertoa, että olemme olemassa. Vierailut molempien lapsuudenmaisemiin, Etelä - Savoon ja Pohjois-Karjalaan todistivat, miten paljosta olimme jääneet vaille. Päivittäisen puuhailun lomassa valmistelimme tulevaa matkaa. Automatkailu ei ollut meille vierasta. Olimme vuosikymmenten saatossa pyrkineet lomillamme irtautumaan työelämästä matkustamalla, milloin autolla, milloin lentäen. Kotimaa ja pohjoismaat oli ajettu ristiin rastiin. Neuvostoliiton aikaan ajoimme autolla Leningradin kautta Tallinnaan ja takaisin. Välimerelle asti automatka suuntautui kaksi kertaa, ensimmäisellä kerralla silloisen Itä Blokin alueen maiden kautta. Viron ympäriajo tapahtui muutama vuosi sitten. Yhdysvaltojen länsirannikon yksi maailman kauneimpia reittejä suuntautui St. Louisista Los Angelesin kautta San Franciscoon, josta tuolloin oli suora lento Helsinkiin. Kaikilla lentäen tehdyillä etelän matkoilla meillä oli aina käytössä vuokra-auto, jolla tutustuimme omatoimisesti alueisiin. Järjestettyihin ja opastettuihin matkoihin emme juuri osallistuneet. Vanhempi lapsenlapsemme Maija oli jo kolmivuotiaasta asti mukanamme etelän matkoilla. Kerran ollessamme palaamassa Fuerteventurasta, kertoi tyttönen lentoemännälle: Me kierretään mamman ja papan kanssa kaikki Kanarian saaret. Kun mamma ja pappa kuolevat, me ei voida enää kiertää. Alkoi syyskuu. Kun koti oli siivottu, ikkunat pesty, marjat, yrtit ja sienet säilötty, veneet käännetty talvitelakalle ja puutarhakalusteet siirretty säilöön oli aika lyödä lukkoon lähtöpäivä. Se ei luonnollisesti ollut ainoa valmistelutoimenpide. Auto oli huollettu ja siihen oli hankittu uudet renkaat, toinen 9

8 autoista oli laitettu seisontaan, vakuutukset oli hankittu, samoin kansainvälinen ajokortti, eurooppalainen sairausvakuutuskortti ja Green Card, passien voimassaoloaika tarkistettu, postien tulo ja laskujen maksatus siirretty pojallemme, osa sanomalehdistä keskeytetty, talon vartiointi järjestetty, otettu talteen Suomen ulkoministeriön matkustustiedotteita niiden maiden osalta, joiden kautta arvioimme matkamme suuntautuvan, luettu netistä Turkkiin autoilleiden ihmisten kokemuksia ja vinkkejä, tiedotettu matkastamme eräille naapureillemme, eräitä valmisteluja mainitakseni. Olen kaikkien näiden Turkin vuosien aikana kirjoittanut joka päivä päiväkirjaa Turkin kodissa ollessamme. Niin tein tälläkin matkalla, nyt myös ajopäivien osalta. Materiaalia kertyi paljon. Kaikki tapahtumat, tilanteet, kokemukset, tunnelmat ja ajatukset ovat täysin autenttisia. Oli mielenkiintoista tehdä tämä matka uudelleen kirjoituspöydän ääressä. Kuorevedellä 20. päivänä maaliskuuta 2009 Sirkka Muuriaisniemi 10

9 Menomatka ajalla Kahdeksan päivää, kuusi yöpymistä Suomi Viro Latvia Liettua Puola Slovakia Unkari Romania Bulgaria Turkki Yhteensä noin km, keskimäärin 500 km/pv 11

10 12

11 Tiistai Lähtöpäivä. Herätyskello kotona soi puoli kolmen aikaan aamuyöllä. Liikkeellelähtö tapahtui kello neljä. Eckerön laivan Helsingistä Tallinnaan oli määrä lähteä kello kahdeksan ja olla Tallinnassa kello yksitoista. Matka Helsinkiin sujui ilman häiriöitä. Satamassa olimme ajallaan. Tämä ylitys oli tehty aikaisemmin moneen kertaan. Laivamatkat ovat olleet meille aina välttämätön paha, Suomesta kun ei auton kanssa pääse Eurooppaan muutoin kuin ylittämällä meren tai ajamalla maitse Ruotsin kautta. Laivan ravintolassa kahvittelimme ja juttelimme Helsingin Kontulasta olevan tädin kanssa, joka oli menossa permanenttiin Tallinnaan. Hämmästykseemme siitä, että helsinkiläinen menee permanentin ottoon Tallinnaan asti, täti kertoi käyvänsä siellä tutulla kampaajalla. Matkalle hän sanoi pukeutuvansa aina hyvin vaatimattomasti ja vähin matkatavaroin. Juteltuamme pitempään, ilmeni että kyseessä ei ollut vallan kokematon reissaaja. Yksin ja kummityttönsä kanssa hän oli matkustellut paljon, erityisesti Ranskassa, jossa hänellä on ystävätär. Pariisissa hän tunsi hyvin reitit, joita käytti ystävättärensä asunnolta keskikaupungille ja takaisin. Hän tiesi tarkalleen, mitä taksikyyti tuolla välillä maksaa. Erään kerran muuan Pariisin keskustasta ottamansa taksi oli lähtenyt ajamaan aivan päinvastaiseen suuntaan kuin mihin piti mennä. Täti oli ollut hiljaa. Niinpä Pariisia oli kierrelty monen mutkan kautta, ennen kuin tultiin tuttuihin maisemiin. Päätepysäkillä taksi oli ilmoittanut matkan hinnan. Täti oli antanut kuljettajan käteen valmiiksi laskemansa matkan hinnan ja todennut, että hän maksaa vain varsinaisen matkan, ei kiertoajelua, koska ei ole sitä pyytänyt. Taksimaksusta tädillä oli kokemusta myös Tallinnan Stockmannilta. Ainakin taannoin Stockmannin palveluun oli kuulunut ilmainen taksikyyti asunnolle, jos asiakas oli ostanut liik- 13

12 keestä tietyn summan edestä tavaraa. Tätä varten liikkeellä oli omat sopimukset tiettyjen taksien kanssa. Tämä kyytimies oli kuitenkin vaatinut maksun kyydistä eikä siinä mikään ollut auttanut. Seuraavana päivänä täti oli palannut liikkeeseen ja valittanut asiasta. Liike oli korvannut hänelle taksikyydin eikä kyseistä taksia ollut enää myöhemmin näkynyt; sopimus lienee purettu. Täti kertoi, että hän oli eronnut eikä hänellä ole lapsia, joten hän voi määrätä omista menemisistään ja tekemisistään. Lähimpänä omaisenaan hän mainitsi tämän kummitytön, jonka kanssa oli tullut reissattua. Edelleen hän kertoi lukevansa paljon ja oli muun muassa yrittänyt tutkia Amerikan vanhaa kirjallisuutta ja amerikkalaisen kansakunnan syntyä, mutta ei ollut saanut tolkkua, kuka mistäkin oli maahan saapunut. Ymmärsin, että kertojan hallinnassa olivat ainakin ranska ja englanti. Matkamme oli vasta aluillaan ja jo tässä vaiheessa saimme tuulahduksen maailmalta. Kovin luottavainen täti tuntui olevan meitä kohtaan, ei vain kertomuksillaan, vaan myös jättämällä ainoan vaatimattoman kassinsa pöydälle silmiemme alle, kun itse käveli hakemaan syötävää ja juotavaa. Näillä Tallinnan laivoilla hän kertoi syövänsä aina samanlaisen voileivän ja kupin kahvia. Saatoimme vain todeta - taas kerran - ettei koskaan pitäisi arvioida ihmisiä ulkoisen pukeutumisen eikä varsinkaan iän perusteella. Kännykät pirisivät, jokaisella kolme kertaa. Oli tultu Eestin puolelle ja operaattorit löytäneet kohteensa. Tallinnaan saavuimme aikataulun mukaisesti. Via Balticaa oli ajeltu ennenkin, kun oli kierretty ympäri Viroa eräänä kesänä noin neljä vuotta sitten. Maisemassa ei ollut meille mitään uutta. Tie oli suora, hyväkuntoinen ja liikennettä sopivasti, tosin rekka-autoja alkoi olla paljon. Pärnua lähestyttäessä ajoimme kiertotietä, koska emme halunneet ajautua kaupunkiin. Olimme käyneet siellä joku vuosi sitten ja tiesimme sen olevan 14

13 sen verran suuri, että vaikka sisäänajo kaupunkiin on helppoa, sieltä ulospääsy voi olla vaikeampaa. Näin on usein suurien kaupunkien kohdalla. Sivuutettuamme Pärnun poikkesimme ruokailemaan tavaratalon yhteydessä olevaan baariin. Ruoka oli ihan hyvää, mutta tarjoilu niin hidasta, ettemme voineet ymmärtää, miten valmiin ruoan asettaminen kahdelle lautaselle voi kestää niin kauan. Ei meillä kiire ollut, vaan nälkä. Asiakkaita baarissa ei ollut kuin parissa pöydässä. Kännykät pirisivät jälleen kolme kertaa. Latviassa huomio kiinnittyi tien pintaan, joka oli varsin rosoinen, välillä kuin kynnöspeltoa. Viron puolella tien kunnossa ei ollut moittimista. Jossain vaiheessa tielle syntyi jono. Joku iso rekka yritti tehdä U käännöstä moottoritiellä ja onnistuikin siinä viimein. Vähän sateli. Alkoi hämärtää, ja halusimme varhain nukkumaan, koska herätys kotona oli ollut aikainen. Pysähdyimme Latvian Bauska - kaupungissa ja päätimme etsiä sieltä yöpaikan. Kolmella tähdellä merkitty hotelli oli nimeltään Kungu Lidzda ja löytyi pienen etsimisen jälkeen. Muita hotellin kylttejä emme nähneet. Tämä hotelli sijaitsi pienen sivukadun varrella ja sen sisäänkäynti oli huomaamaton. Autoparkki oli suljetun rautaportin takana. Se oli meille turvallisuuden johdosta tärkeää. Jos auto olisi pitänyt jättää kadun varteen, olisi sieltä ollut matkaa kantaa tavarat yläkerran huoneeseen, jonne portaat johtivat sivurakennuksesta. Kaikkein tärkeimmät tavarat, kuten lääkkeet, vaatteet, kamerat ja asiakirjasalkun kannoimme mukanamme yöpymispaikkaan. Yöstä oli tulossa kylmä eikä hotellissa ollut lämmitystä. Hinta aamiaisineen maksoi 50 euroa. Pidimme hintaa hotellin tasoon nähden korkeana, mutta alennusta ei tullut, koska oli vielä sesonkiaika, tosin ilman turisteja. Hotellin täti ei taitanut kieliä, mutta muutamin saksankielisin sanoin saimme selville läheisen Tavernan, jonne kävelimme iltapalalle. Hotellissa ei nimittäin ollut tarjolla mitään. Tavernaan ilmestyi suomalainen pariskunta, joka oli kahden ja puo- 15

14 len viikon pituisella huviajelulla Baltiassa. Yöpaikasta heillä ei ollut tietoa, vaikka oli jo myöhä. Kerroimme hotellistamme, jossa varmasti olisi tilaa, mutta pari päätti jatkaa matkaa Liettuaan. Jos ei tule yöpakkasta, aikovat yöpyä autossaan. Sitä varten heillä oli mukana makuupussit. Varsinaista ajoreittisuunnitelmaa parilla ei ollut. Noinkin voi siis lähteä ajelemaan naapurimaihin, hetken mielijohteesta. Ilta oli todella viileä ja yöllä lämpöä ei voinut olla montaa astetta. Jossain vaiheessa yötä heräsimme kovaan mekkalaan. Venäjänkielinen huuto kaikui pitkällä käytävällä. Arvelimme ensin, että kyse oli hyvässä humalassa olevista veijareista, mutta ilmeisesti kyse oli siitä, että tulijat vaativat huoneisiin peruslämmityksen päälle ja onnistuivatkin vaatimuksessaan. Aamuyön mekin sitten pärjäsimme vällyjemme alla paremmin. 16

15 Keskiviikko Aamu oli pilvinen ja viileä. Herätys oli kello seitsemän, aamupala kello kahdeksan ja liikkeelle pääsimme kello yhdeksältä. Aamupala sisälsi kananmunaa, kurkkua, tomaattia, kolme siivua leipää, makkaraa ja yhden juustosiivun. Annokset oli laitettu valmiiksi sovittuun aikaan. Jos hotellitädiltä ei ollut illalla tullut hymyn hymyä, niin aamulla ilme oli jo iloisempi. Olimme ainoat asiakkaat aamupalalla, venäläisiä matkailijoita ei näkynyt. Laskun maksoimme Visalla, koska Latvian lateja meillä ei ollut. Tänään ajoimme läpi Liettuan. Maisema oli aukeaa lakeutta. Hirveän paljon näkyi laajoja peltoja, joissa kasvatettiin etenkin maissia. Omenapuita näkyi paljon ja ne olivat edelleen täynnä omenia. Meillä kotimaassa omenasadot oli varmasti jo kerätty talteen. Kaalit olivat vielä pelloilla. Liettuassa näytti siistimmältä kuin olimme odottaneet, siistimpää kuin Latviassa. Myös ulkoinen elintaso vaikutti vauraammalta, tosin kerrostaloissa näytti olevan korjaamisen varaa. Huomio kiinnittyi runsaaseen poliisiautojen määrään, joita oli riittänyt koko tähänastisen matkan ajan. Autot ajoivat mennen tullen hyvin rauhalliseen tahtiin. Kaikki autoilijat tuntuivat olevan tietoisia tehokkaasta valvonnasta, joten nopeuden ylittämistä ei kannattanut kokeilla. Tuli mieleen, että onko meillä Suomessa todella niin huutava hätä poliiseista, ettei heitä riitä tehokkaaseen liikenteen valvontaan. Täällä poliisiautot olivat reilusti näkyvillä, eikä puskien takana piilossa, niin kuin meillä Suomessa tapahtuu. Poliisin näkymättömyys houkuttaa ajamaan lujempaa, mutta mahdollistaa yllätystarkastukset ja sakottamisen. Mutta, onko sakkojen kerääminen itsetarkoitus? Eikö valistustoiminta ja reilu näkyvillä olo olisi tehokkaampi tapa autoilijoiden asennemuutokseen? Minusta poliisien näkyminen toi turvallisuutta. 17

16 Puolaan siirryimme ketterästi. Tulli oli kiinni ja ihmiset ilmeisesti jääneet työttömiksi. Tullirakennukset täällä samoin kuin useimpien maiden ylityksissä olivat tyhjillään. Mitään uusiokäyttöä niille ei näytä löytyneen. Kännykkäoperaattorit muistuttivat olemassaolostaan. Puolaan tulo yllätti meidät siisteydellään ja kumpuilevalla maisemallaan. Baltian tasaisuuden jälkeen kumpujen ja mäkien ilmestyminen viehätti. Kaikkialla oli hyvin hoidetun näköistä. Pellot olivat laajoja. Metsäalueita oli myös runsaasti. Haikailin, miten paljon niissä täytyykään olla sieniä. Silloin tällöin näimmekin pyörillään liikkuvia ihmisiä, korit täynnä sieniä. Olisi ollut mukava rämpiä noissa metsissä sienikorin kanssa, mutta eivät sienet taitaisi pysyä hyvinä Turkkiin asti. Kotona olin ennen lähtöä talsinut lähimetsissä tuntikausia lähes päivittäin eikä yksikään löytämäni sieni saanut armoa vaan lähti mukaan ja joutui pannulle. Samalla poimin puolukoita niin, että pakastin on niitä puolillaan, vaikka olin koettanut keittää ja paistaa niistä puuroja, piirakoita, kakkuja, mehuja ja hilloa. Kotiin palattua syödään sitten läpi talven puolukkaa ja suppilovahveroita. Vaatimatonta omavaraista taloutta, jonka siivellä tulee kuntoiltua. Augustovin kaupunkiin tullessa kaistallamme oli melkoinen rekkajono, läpi pääsivät vain pikkuautot, jotka ohjattiin kiertotietä. Kaupungin keskustassa oli suuri väkijoukko estämässä autojen eteenpäin pääsyn varsinaisella ajoreitillämme. Myös tulosuunnassa olivat samanlaiset rekkajonot. Tulkitsimme, että kyseessä oli mielenosoitus viehkeän pikkukaupungin läpi ajavan rekkaliikenteen johdosta. Emme yhtään ihmetelleet jos niin oli, koska rekkaliikenne oli jo aiemmin herättänyt huomiotamme. Se ajorumba kun vielä kaiken lisäksi jatkuu tauotta yötä päivää. Kaupungin päättäjien olisi syytä ryhtyä toimenpiteisiin ohitustien aikaansaamiseksi. Toivottavasti mielenilmaisu edistää asiaa. Yöksi pysähdyimme Puolan Bielsk Podlaskiin, josta löytyi 18