Pohjois-Karjalan maakunnallisten virkistyspalvelujen ylläpito. Osaraportti 3 Monikäyttöreitistöjen sopimusmallit

Transkriptio

1 Pohjois-Karjalan maakunnallisten virkistyspalvelujen ylläpito Osaraportti 3 Monikäyttöreitistöjen sopimusmallit Julkaisu

2

3 Julkaisu Pohjois-Karjalan maakunnallisten virkistyspalvelujen ylläpito Osaraportti 3 Monikäyttöreitistöjen sopimusmallit Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Joensuu 2013

4 Pohjois-Karjalan maakunnallisten virkistyspalvelujen ylläpito Osaraportti 3 Monikäyttöreitistöjen sopimusmallit Pohjois-Karjalan maakunnallisten virkistyspalvelujen ylläpitoon liittyvät muut julkaisut Osaraportti 1: Kärkireitit ja ylläpidon rahoitusmalli Osaraportti 2: Ylläpidon vaihtoehtoiset toimintamallit Tiivistelmä Keijo Koskinen Karelia ammattikorkeakoulu, Luovan talouden keskus Reiteistä Traileiksi -hanke Painosmäärä 250 Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Pielisjoen linna, Siltakatu JOENSUU Puhelin Faksi kirjaamo@pohjois-karjala.fi Taitto Laura Jussila Kuvat Kansi OF Pohjois-Karjala -hanke Keijo Penttinen Painopaikka Kopijyvä Oy 2013 Julkaisu on saatavana myös internetistä: ISBN (koko teos, nid.) ISBN (osaraportti 1, nid.) ISBN (osaraportti 2, nid.) ISBN (osaraportti 3, nid.) ISBN (tiivistelmä, nid.) ISSN ISBN (koko teos, PFD) ISBN (osaraportti 1, PFD) ISBN (osaraportti 2, PFD) ISBN (osaraportti 3, PFD) ISBN (tiivistelmä, PFD)

5 Sisältö 1 Johdanto Lähtökohtia Käsitteiden määrittelyä Pohjois-Karjalan virkistysreitistö Ulkoilu- ja virkistysreittien perustamista ohjaava lainsäädäntö Toimitusmenettelyllä perustettavat ulkoilu- ja moottorikelkkailureitit Ulkoilureittien perustaminen Moottorikelkkailureittien perustaminen Ulkoilu- ja virkistysreittien perustamiseen liittyvät käytännöt Pohjois-Karjalassa Valtakunnalliset ulkoilureitteihin liittyvät puitesopimukset ja sopimusmallit Valtakunnallinen ulkoilureittisopimus Muita reitistön käyttömuotoja koskevat suositussopimukset Moottorikelkkailureitit Hevosurheilu- ja ratsastusreitit Yksityisteiden käyttö ulkoilureitteinä oikeudellisia näkökohtia Esitys virkistysreististön monikäyttöä tukevasta reitistöjen perustamismenettelystä Pohjois-Karjalassa Lähtökohtia ja esityksen rajaukset Monikäyttö -ulkoilureitistön sopimusmalli Moottorikelkkailu-uria koskevat sopimustarkennukset Pohdintaa...22 Lähteet...24 Liitteet...25 Liite 1: Ulkoilureittien suositussopimus 2010, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry, Svenska Lantbruksproducenternas Centralförbund SLC rf, Suomen Kuntaliitto Liite 2: Moottorikelkkailureittien suositussopimus, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry Liite 3: Suositussopimus hevosurheilureiteistä yksityisteillä 2001, Maa- ja metsätalous tuottajain Keskusliitto MTK ry, Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC rf, Suomen Tieyhdistys ry, Suomen Hippos ry, Suomen Ratsastajainliitto ry Liite 4: Sopimusmalli yksityisteiden käytöstä kevyen liikenteen väylänä 2004, Liikenne- ja viestintäministeriö Liite 5: Esitys Pohjois-Karjalassa noudatettavasta ulkoilureittejä koskevasta sopimusmallista Liite 6: Esitys Pohjois-Karjalassa noudatettavasta moottorikelkkailu-uria koskevasta sopimusmallista Liite 7: Virkistysreittien liitännäisalueiden vuokrasopimus -malli

6

7 1 Johdanto Tämän selvityksen tarkoituksena on esitellä nykyiseen lainsäädäntöön perustuvat ulkoilu- ja virkistysreittien perustamiseen liittyvät menettelytavat sekä tarkastella reittien perustamiseen liittyviä oikeudellisia näkökohtia eri intressiryhmien kannalta. Reiteistä traileiksi -hankkeen tavoitteenasettelun mukaisesti selvityksessä on lisäksi esitelty ulkoilu- ja virkistysreittien perustamista koskeva maakunnallinen suositus. Oikeudellisesta näkökulmasta ulkoilureittien perustamista ohjaavan lainsäädännön mukaisten menettelytapojen tulisi olla ainoita hyväksyttäviä käytäntöjä. Lainsäädännön ohjeisto tähtää siihen, että eri intressiryhmien näkökannat ja mahdollisuudet vaikuttaa asioiden valmisteluun tulevat parhaiten huomioonotetuiksi lain mukaisen toimintaprosessin puitteissa. Ulkoilu- ja moottorikelkkailureittien osalta on todettavissa, että nykymuodossaan näiden reittien perustamista ohjaava lainsäädäntö ei ole tuottanut sellaista ohjausvaikutusta, että voitaisiin sanoa lainsäädännön tarkoituksen toteutuneen. Pääsääntöisesti maamme laajamittainen ulkoilua ja virkistystä palveleva reitti-infrastruktuuri on rakentunut vapaaehtoiseen sopimusmenettelyyn tukeutuen. Lainsäädännön keinoin ei ole tähän mennessä kyetty ratkaisemaan ulkoilu- ja muiden virkistysreittien toteuttamiseen liittyvää yksityisen ja yleisen edun välistä ristiriitaa. Vastakkain on perinteisesti ollut yksityisten maanomistajien oikeus päättää omistuksessaan olevien maa-alueiden käytöstä ja toisaalta erityisesti kaupunkilaistuneen väestönosan liikunnalliset virkistystarpeet. Ulkoilu- ja moottorikelkkailureittien perustaminen on voimassaolevan lainsäädännön mukaan mahdollista myös maanomistajan tahdosta riippumatta, mikäli yleinen etu eli virkistystoiminnan järjestäminen sitä vaatii. Lait eivät kuitenkaan määrittele sitä, millaisten kriteerien perusteella yleinen tarve todennetaan. Tämä perustavaa laatua oleva epäselvyys on ollut synnyttämässä ristiriitoja reitistöjen perustajatahojen ja maanomistajien välille. Vastakkainasettelu on myös taustasyynä siihen, että kuntien hallinnoimat ulkoilu- ja muut virkistysreitit on useimmiten pyritty perustamaan sopimusmenettelyn välityksellä ilman vahvistettua reittisuunnitelmaa. Tällaisen osin epävirallisen menettelytavan käyttö on puolestaan synnyttänyt sen oikeudellisen ongelman, että sopimukseen perustuva reittien perustamismenettely ohittaa lakeihin sisältyvän reittien suunnittelua koskevan ohjeiston ja toisaalta eri intressitahojen kuulemista koskevan velvoitteen. Tämä ploblematiikka koskee erityisesti moottorikelkkailu-urien perustamista. Tässä selvityksessä hahmotellun maakunnallisen suosituksen osalta on huomioitava, että lähtökohtaisesti aina kun poiketaan lainsäädännön ohjeista, tarjolla on ainoastaan enemmän ja vähemmän onnistuneita kompromisseja. 5

8 2 Lähtökohtia 2.1 Käsitteiden määrittelyä Luonnon virkistyskäytön ja luontomatkailun kehittämisohjelmassa (Ympäristöministeriö 2002) on määritelty luonnon virkistyskäyttö seuraavasti: Luonnon virkistyskäytöllä tarkoitetaan ulkona jalan, hiihtäen, pyöräillen, veneillen tai näihin verrattavalla tavalla vapaa-ajan viettämistarkoituksessa tapahtuvaa liikkumista sekä tilapäistä oleskelua luonnossa, uimista, lyhytaikaista telttailua, marjojen ja sienten poimimista, joutenoloa tai luonnonharrastusta. Virkistyskäyttöön kuuluu myös se osa vapaa-ajan asumisesta, joka tapahtuu virkistystarkoituksessa, vapaa-ajan kalastus ja metsästys sekä motorisoitunut luonnossa liikkuminen, kuten moottorikelkkailu ja veneily (Ohjelma luonnon virkistyskäytön ja luontomatkailun kehittämiseksi, Ympäristöministeriö 2002). Metsäntutkimuslaitoksen toteuttamassa valtakunnallisessa ulkoilututkimuksessa (LVVI 1 ja 2) määritellään ulkoilu -käsite seuraavasti: Ulkoilu on ulkona, kodin pihapiirin ulkopuolella tapahtuvaa oleskelua ja liikkumista vapaa-aikana ja virkistäytymistarkoituksessa. Ulkoilu on toimintaa, joka tuottaa virkistystä ulkoilmassa ja jota harrastetaan lihasvoimin (METLA, MetINFO 2011). Helsingin kaupungin ulkoilureittityöryhmä on pääulkoilureitistön toteuttamisohjelmassa määritellyt ulkoilureitin seuraavasti: Ulkoilureitillä tarkoitetaan maastoon ja kartalle merkittyä jatkuvaa yhteyttä, jota pitkin voidaan liikkua kävellen, juosten, pyöräillen ja talvella hiihtäen. Ulkoilureitti on pääasiassa virkistysalueilla kulkeva jatkuva yhteys, jonka osina voi olla ulkoiluteitä, jalankulku- ja pyöräteitä (eli ns. kevyen liikenteen väyliä), tilusteitä, puistoteitä sekä vähäliikenteisiä tieosuuksia. Asuinalueilla ja katujen varsilla kulkevat kevyen liikenteen väylät ja vähäliikenteiset tieosuudet ovat reitinosina mukana, jotta reitistöstä kokonaisuudessaan saadaan jatkuva (Helsingin kaupunki, Liikuntavirasto 2000). Tässä selvityksessä käytetään termiä virkistysreitit tarkoitettaessa erilaisten maastoreittien muodostamaa kokonaisuutta, joka pitää sisällään lihasvoimin tapahtuvaan liikkumiseen perustetut ulkoilureitit sekä maakunnan alueelle toteutetut moottorikelkkailu-urat ja -reitit. Virkistys- ja ulkoilureitti -termejä käytetään raportissa yleisnimityksenä kaikille reiteille riippumatta siitä ovatko ne toimitusmenettelyn välityksellä perustettuja pysyviä reittejä vai määräaikaisiin sopimuksiin perustuvia tilapäisiä reittejä tai kulku-uria. 2.2 Pohjois-Karjalan virkistysreitistö Pohjois-Karjalan alueella on maakuntakaavamerkintöjen sekä lähtökohtainventoinnin tietojen perusteella nykyisin noin kilometrin laajuinen virkistysreitistökokonaisuus. Tähän kokonaisuuteen sisältyy valtion ylläpitämä (Metsähallitus) noin 500 km:n laajuinen reittiverkosto, joka sijoittuu pääosin valtion omistamien luonnonsuojelu- ja virkistysaluekohteiden yhteyteen. Taulukossa 1 on esitetty maakunnallinen reitistökokonaisuus teemoittain eriteltynä. 6

9 Taulukko 1 Pohjois-Karjalan virkistysreitistökokonaisuuden pääosat Vaellus- ja retkeilyreitit Melonta- ja vesiretkeilyreitit Moottorikelkkailu-urat Pyöräilyreitit n km Sisältää Metsähallituksen ylläpitämää reitistöä n. 500 km n. 950 km Sisältää joki- ja järvimelontareittejä sekä erilaisia vesiretkeilyreittejä (mm. vesiluonto- ja suunnistusradat) n km Maalla n km Jäällä n. 500 km n km Valtakunnallinen pyöräilyreitti n km (Yleisiin teihin tukeutuvia reittejä) Paikallinen/alueellinen n km (Pääosin yleisiin teihin tukeutuvia reittejä) Maastopyöräilyreitti n. 70 km 2.3 Ulkoilu- ja virkistysreittien perustamista ohjaava lainsäädäntö Tässä selvityksessä tukeudutaan seuraaviin lakeihin ja asetuksiin sekä näistä tehtyihin tulkintoihin: Ulkoilulaki (1973/606) Maastoliikennelaki (1710/1995) ja maastoliikenneasetus (10/1996) Yksityistielaki (185/2003) Maakaari (540/1995) ja maanvuokralaki (258/1966) Kiinteistönmuodostamislaki (1995/554) Muut lainsäädäntöä sivuavat lähteet: Jokamiehenoikeudet ja toimiminen toisen alueella, lainsäädäntöä ja hyviä käytäntöjä. Suomen Ympäristö 30/

10 3 Toimitusmenettelyllä perustettavat ulkoilu- ja moottorikelkkailureitit 3.1 Ulkoilureittien perustaminen Ulkoilulain (1973/606) 1. luvussa todetaan ulkoilureittien perustamisesta seuraavaa: Jos yleisen ulkoilutoiminnan kannalta on tärkeätä saada johdetuksi ulkoilijain kulkeminen kiinteistön kautta eikä siitä aiheudu huomattavaa haittaa kiinteistölle, on tästä luovutettava alue ulkoilureittinä käytettäväksi. Laissa todetaan myös, että edellytyksenä ulkoilureitin perustamiselle on erityisen ulkoilureittisuunnitelman laatiminen (kunta), jonka vahvistamisen (alueellinen ELY-keskus) jälkeen ulkoilureittitoimitus tehdään ao. kunnan hakemuksesta. Ulkoilureittitoimituksessa vahvistetaan reitin ja liitännäisalueiden sijainti sekä määrätään korvaukset maanomistajille. Juridisesti prosessissa muodostetaan yleinen käyttöoikeus ulkoilijoiden kulkemista varten. Ulkoilureittisuunnitelman sisällöstä ulkoilulaissa todetaan mm. että suunnitelmaan on sisällytettävä maininta, mihin ulkoiluun liittyvään kulkemiseen perustettava reitti on tarkoitettu. Laki ei siis velvoita jättämään tiettyjä ulkoiluun liittyviä harrastusmuotoja, kuten esimerkiksi pyöräily, pois ulkoilureitin käyttöoikeuden piiristä. Laki antaa mahdollisuuden perustaa ulkoilureitti myös ilman vahvistettua ulkoilureittisuunnitelmaa. Tällöin lähtökohtana on joko reitin pitäjän ja maanomistajan välinen sopimus ja siinä ilmaistu yhteinen tahto reitin perustamisesta tai ulkoilureitin sisällyttäminen sitovana merkintänä vahvistettuun oikeusvaikutteiseen kaavaan. Korkein hallinto-oikeus on linjannut kaavamerkintöjen vaatimuksista ulkoilureittien osalta seuraavaa (KHO:2004:24): Jos ulkoilureitti on osoitettu maankäyttö- ja rakennuslain mukaisessa kaavassa, ulkoilureittitoimitus voidaan ulkoilulain 13 huomioon ottaen pitää reittisuunnitelmaa laatimatta ja vahvistamatta. Tähän nähden oikeusvaikutteiseen kaavaan otetun sitovan ulkoilureitin merkinnän tulee täyttää myös ulkoilulaissa ulkoilureittisuunnitelmalle asetetut vaatimukset. Kaavaselostuksen tulee siis olla niin tarkka, että esitetty ulkoilureitti ja siihen liittyvät liitännäisalueet on toimitusmenettelyssä mahdollista paikantaa lain edellyttämällä tarkkuudella. Kuviossa 1 on esitetty ulkoilureitin perustaminen ulkoilulain mukaisella menettelyllä. 3.2 Moottorikelkkailureittien perustaminen Lähtökohtana nykyisin voimassaolevan maastoliikennelain (1710/1995) säädöksille on se, että moottorikäyttöisillä ajoneuvoilla liikennöinti maastossa ilman maanomistajan tai haltijan lupaa on tiettyjä poikkeustapauksia lukuun ottamatta kiellettyä. Laissa ohjeistetaan erityinen menettelytapa, jolla voidaan perustaa yleinen oikeus ajaa moottorikelkalla maastosta merkitsemällä erotetulla reitillä (moottorikelkkailureitti) lumipeitteen aikana (Maastoliikennelaki 13 ) Maastoliikennelain (13 ) määritelmän mukaan moottorikelkkailureitti on tieliikennelain 2 :ssä määritelty tie, joka on tarkoitettu moottorikelkkaliikenteeseen. Reittiin voivat kuulua myös pysyvästi tarvittavat levähdysalueet sekä reitin huoltoalueet. Moottorikelkkailureitin perustaminen edellyttää erityisen reittisuunnitelman laatimista. Suunnitelman hyväksymisestä päättää kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. Reittisuunnitelman sisällöstä on säädetty maastoliikenneasetuksessa (10/1996) seuraavaa: 8

11 Maastoliikennelain 15 :ssä tarkoitetussa reittisuunnitelmassa on osoitettava reitin kulku ja sen mahdolliset liitännäisalueet niin, että ne voidaan suunnitelman perusteella merkitä maastoon. Suunnitelmassa on myös mainittava ne kiinteistöt, joiden kautta reitti kulkisi, sekä esitettävä muut reitin perustamisen ja pitämisen kannalta tarpeelliset tiedot. Suunnitelmaan on liitettävä mittakaavaltaan asianmukainen reitin kulkua osoittava kartta Ulkoilulain mukainen menettely ULKOILUREITTISUUNNITELMA Kunta laatii alueilleen sijoittuvien ulkoilureittien osalta, seudullisten reittien osalta kuntien yhteistoiminta on mahdollista (Valtio vastaa omilla maillaan ulkoilureittien toteuttamisesta) TARVE ULKOILUREITIN PERUSTAMISELLE SUUNNITELMA NÄHTÄVILLÄ 14 vrk Kunnan lausunnot muistutuksista Muistutukset suunnitelmaa vastaan Arvio: 1 2 v PROSESSIN KESTO Arvio: 1 2 v Hallintooikeus KHO Käräjäoikeus (maaoikeus) 30 vrk Alueellinen ELY-keskus vahvistaa Vahvistettu suunnitelma max 1 vuosi Kunnan hakemus maanmittaustoimistolle ulkoilureittitoimituksesta ULKOILUREITTITOIMITUS reittialueen rajat kartta alueesta ja selitelmä maastoon merkitseminen tarpeellisilta osin korvaukset maanomistajille Maanomistajan ja reitinpitäjän välinen sopimus, jossa todetaan reitin perustamisaie Oikeusvaikutteinen kaava, johon sisällytetään toteutettavaksi tarkoitettu ulkoilureitti sitovana kaavamerkintänä KKO Merkintä kiinteistörekisteriin Reittialueen hallintaoikeuden siirtyminen ulkoilureitin pitäjälle Kuva 1 Ulkoilureitin perustaminen ulkoilulain mukaisella menettelyllä 9

12 Maastoliikennelain mukaan (16 ) moottorikelkkailureitti voidaan perustaa lainvoimaisen reittisuunnitelman perusteella joko reittitoimituksessa tai maanomistajan ja reitin pitäjän välisellä kirjallisella sopimuksella. Laissa asetetaan reitin perustamiselle tiettyjä ehtoja, jotka liittyvät mm. siihen, että reitti ei saa aiheuttaa huomattavaa haittaa luonnonympäristölle, maa- ja metsätalouselinkeinon harjoittamiselle tai muulle luonnonvirkistyskäytölle. Laissa annetaan mahdollisuus myös pakkokeinojen käyttöön. Asia on ilmaistu laissa seuraavasti: Moottorikelkkailureitti voidaan perustaa riippumatta maa-alueen tai vesialueen omistajan tai haltijan suostumuksesta, jos reitin perustaminen on tarpeen yleisen kulkuyhteyden luomiseksi tai yleisen virkistyskäytön kannalta eikä reitistä aiheudu maa-alueen omistajalle tai haltijalle eikä poronhoidolle huomattavaa haittaa Mikäli moottorikelkkailureitti perustetaan reittitoimituksessa, on reitin pitäjän lain mukaan haettava reittitoimitusta maanmittaustoimistolta vuoden kuluessa siitä, kun reittisuunnitelma on hyväksytty lainvoimaisella päätöksellä. Sopimukseen perustuvat, pysyväksi tarkoitetut moottorikelkkailureitit merkitään asianomaisen kiinteistön kohdalle kiinteistörekisteriin vain, jos reitin pitäjä sitä pyytää. Kiinteistörekisterimerkintä edellyttää sitä, että mm. reitin sijainti ja korvausperusteet määritellään reittitoimituksessa. Reitti voidaan ottaa yleiseen käyttöön vasta, kun reittisuunnitelma on saanut lainvoiman, maanomistajille määritellyt korvaukset on suoritettu ja reitti on merkitty maastoon. Kuvassa 2 on esitetty moottorikelkkailureitin perustaminen maastoliikennelain mukaisella menettelyllä. 3.3 Ulkoilu- ja virkistysreittien perustamiseen liittyvät käytännöt Pohjois-Karjalassa Pääsääntöisesti Pohjois-Karjalan alueelle sijoittuvat eri harrastustyhmiä palvelevat ulkoilu- ja muut virkistysreitit on perustettu maanomistajan ja reitin pitäjän (kunnat) välisillä sopimuksilla. Ulkoilulain mukaista ulkoilureittitoimitusta tai maastoliikennelain mukaista reittitoimitusmenettelyä on käytetty vain poikkeustapauksissa. Yleensä perusteena reittitoimitukselle on ollut se, että menettelyllä on haluttu varmistaa pääsy kulku- tai ajouran käytön kannalta tärkeään palvelupisteeseen tai turvata ulkoilureitin pysyvyys tilanteissa, joissa reitin toteuttaminen edellyttää merkittäviä investointeja. Tällaisia kustannuksiltaan merkittäviä ulkoliikuntapaikkainvestointeja ovat esimerkiksi kuntakeskuksien lähialueille sijoittuvat pohjatut hiihtoladut. Maakunnallisen moottorikelkkailu-uraston toteuttamisessa on muutamissa tapauksissa turvauduttu reittitoimitusmenettelyyn myös silloin, kun yksittäisen maanomistajan kanssa ei ole pystytty sopimaan ajouran sijoittamisesta tilan alueelle ja laajempi urakokonaisuus on ollut tämän vuoksi vaarassa katketa. Maakunnassa on käyty eri tahojen toimesta jatkuvasti keskustelua siitä, onko ulkoilu- ja virkistysreittien perustaminen vapaaehtoisuuteen perustuvien sopimusten välityksellä toimivin ja kustannustehokkain menettelytapa. Reitistön ylläpitäjien näkökulmasta ongelmia on aiheuttanut ennen kaikkea se, että alati muuttuvat maanomistussuhteet ja kilpailevat maankäyttömuodot erityisesti taajamien lähialueilla aikaansaavat jatkuvia muutostarpeita virkistysreittien linjauksille. Toisaalta julkisten varojen ohjaaminen taloudelliselta mittakaavaltaan merkittäviin reitistöinfrastruktuuri-investointeihin, joiden hallintaoikeus ei ole kestävällä tavalla järjestetty, on vaikeasti perusteltavissa. Ulkoilureitistöihin liittyvien kehittämishankkeiden valtionapukelpoisuudelta edellytetään nykyisin sitä, että reitistön käyttöoikeussopimusten on oltava voimassa vähintään 15 vuotta (avustuksen saaja joko omistaa maapohjan tai hallitsee sitä pitkäaikaisella vuokrasopimuksella). Pitkävaikutteiseksi tarkoitetuissa investointikohteissa (mm. rakennukset) pätee lisäksi se, että valtionavustuksen kohteena olevan omaisuuden käyttöaika on vähintään 30 vuotta. Maanomistajien näkökulmasta määräaikaisiin käyttöoikeussopimuksiin perustuvan järjestelmän etuna on pidetty sitä, että sopimusmenettely mahdollistaa reittilinjausten muuttamisen joustavasti silloin, kun reittialueen käyttötarkoitus muuttuu. Toisaalta määräaikaiset sopimukset eivät muo- 10

13 Maastoliikennelain mukainen menettely REITIN PITÄJÄN LAATIMA REITTISUUNNITELMA Sisältövaatimukset: Maastoliikenneasetus 7 (10/1996) ESITYKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Ennakkoilmoitus kuulutuksesta paikallisessa sanomalehdessä Kuulutus kunnan ilmoitustaululla 14 vrk Viranomaisten lausunnot suunnitelmasta Asianosaisten lausunnot suunnitelmasta TARVE MOOTTO- RIKELKKAILU- REITIN PERUSTA- MISELLE ->Reitin perustaminen tarpeen yleisen kulkuyhteyden luomiseksi tai yleisen virkistyskäytön kannalta (Maastoliikennelaki 16 ) 14 vrk Kunnan ympäristölautakunta hyväksyy reittisuunnitelman Päätös reitin pitäjästä Päätös reittisuunnitelmasta Arvio: 1 2 v Hallintooikeus Päätöksestä tiedottaminen Lehti-ilmoitus + kuulutus 14 vrk KHO VAHVISTETTU REITTISUUNNITELMA max 1 vuosi PROSESSIN KESTO Arvio: 1 2 v Käräjäoikeus (maaoikeus) Kunnan hakemus maanmittaustoimistolle reittitoimituksesta Kirjallinen sopimus reitin pitäjä -> maanomistaja REITTITOIMITUS reittialueen rajat kartta alueesta ja selitelmä maastoon merkitseminen tarpeellisilta osin korvaukset maanomistajille Merkitään kiinteistörekisteriin JOS reitinpitäjä pyytää KKO Merkintä kiinteistörekisteriin Reittialueen hallintaoikeuden siirtyminen ulkoilureitin pitäjälle Kuva 2 Moottorikelkkailureitin perustaminen maastoliikennelain mukaisella menettelyllä 11

14 dosta tilalle pysyvää rasitetta, joka vaikuttaisi esimerkiksi kiinteistöön arvoon mahdollisessa myyntitilanteessa. Virkistysreittien käyttäjien näkökulmasta väljä sopimusmenettely näyttäytyy aika ajoin siten, että perinteiset reittiyhteydet saattavat lakkautua joko kokonaan tai siksi ajaksi, kunnes käytöstä poistuneen reitin tilalle saadaan neuvoteltua korvaava yhteys. Ongelmallisena voi pitää myös sitä, että sopimusmenettelyn kautta ei tähän mennessä ole pystytty järjestämään tasapuolisesti ulkoilureitistöpalveluja eri aktiviteettien harrastajaryhmille. Syynä tilanteeseen on mm. se, että epämuodollisissa sopimuksissa maanomistajille ei joko ole määritelty lainkaan korvauksia käyttöoikeuksista tai sitten korvaustaso kattaa ainoastaan esimerkiksi metsätalous -näkökulmasta suhteellisen haitattomaksi arvioidun käytön. Tällaiseksi käyttömuodoksi on yleensä määritelty patikointi. Eri aktiviteetit eivät kaikilta osin sovellu samoille kulku-urille, joten maanomistajien intressissä on ymmärrettävästi pyrkiä rajoittamaan useiden rinnakkaisten urien muodostumista tilansa alueelle. Osaltaan maakunnallisen ulkoilu- ja virkistysreitistön suppeahkot käyttöoikeudet ovat myös seurausta siitä, että tiettyjen maastoa ja kasvillisuutta kuluttavien aktiviteettien toimintapuitteita on haluttu rajoittaa ympäristönsuojelullisista syistä. Matkailuyritysten keskeisin intressi liittyy eri tarkoituksiin perustettujen ulkoilureittien käyttömahdollisuuteen sekä ulkoilureittiyhteyksien pysyvyyteen. Maakuntaan on viime vuosikymmeninä muodostunut aktiviteettimatkailuyritysten keskittymä, jonka toiminnan näkökulmasta ulkoilureitit ovat kriittinen menestystekijä. Ongelmia toiminnan harjoittamiselle on aiheuttanut se, että maakunnan perinteikkäät ulkoilureitit on pääsääntöisesti perustettu palvelemaan hyvin suppeaa käyttäjäkuntaa eli lähinnä vaellusretkeilyn harrastajia. Ulkoilureittien teknisessä toteutuksessa sekä reitteihin liittyvissä käyttöoikeuksissa ei pääsääntöisesti ole huomioitu reittien monikäyttömahdollisuutta. Reittien käyttöoikeuksien laajentamista on toisaalta rajoittanut jokamiehenoikeuskäytänteisiin liittyvät epäselvyydet, jotka koskevat erityisesti kysymystä kaupallisen toiminnan sallittavuudesta tai siihen liittyvistä rajoituksista silloin, kun toiminta tukeutuu joiltain osin yksityisomistuksessa olevien alueiden tai kulku-urien käyttöön. 12

15 4 Valtakunnalliset ulkoilureitteihin liittyvät puitesopimukset ja sopimusmallit 4.1 Valtakunnallinen ulkoilureittisopimus Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK r.y., Svenska Lantbruksproducenternas Centralförbund SLC rf. sekä Suomen Kuntaliitto ovat laatineet ulkoilureittejä koskevia suositussopimuksia vuosikymmenen ajan. Viimeisin sopimus astui voimaan ja suositussopimusta sovelletaan perustettaessa ulkoilureitin rakentamisoikeus kuntien ja maanomistajan väliseen sopimukseen (kuvio 1, liite 1). Sopimuksen perusteluissa todetaan mm., että suositussopimuksen tarkoituksena on minimoida ulkoilureittien rakentamisesta ja kunnossapitämisestä kunnille koituvia kustannuksia ja toisaalta näistä toimenpiteistä maanomistajille aiheutuvia vahinkoja ja haittoja. Suositussopimuksen käyttöoikeus on rajattu jalankulkuun sekä hiihtämiseen. Sopimuksessa on määritelty korvausperusteet ulkoilureitin perustamisesta aiheutuvalle käyttöoikeuden luovutukselle, haitoille ja vahingoille sekä mahdolliselle maan odotusarvolle. Haittojen ja vahinkojen korvaamisen osalta sopimus tukeutuu maanmittauslaitoksen Korvaussuositukset kiinteistövahingoissa julkaisussa (Maanmittauslaitos 2003) esitettyihin periaatteisiin ja korvaustaulukoihin. Valtakunnalliseksi tarkoitetussa suositussopimuksessa lähtökohtana on ollut se, että mallin mukaiset reittisopimukset ovat voimassa toistaiseksi ja että niiden oikeusvaikutukset kattaisivat myös mahdolliset tilan omistajavaihdostilanteet. Sopimuksen 8 :ssä todetaan seuraavaa: Tämä sopimus ja maksetut korvaukset sitovat kiinteistön myöhempää omistajaa tai haltijaa. Allekirjoittanut maanomistaja on velvollinen sisällyttämään tätä koskevan ehdon luovutussopimukseen Maanvuokralain (258/1966)12 :ssä todetaan mm. että uudella omistajalla on mahdollisuus irtisanoa tai ilmoittaa päättyneeksi vuokrasopimukseen perustuva vuokra- tai muu erityinen oikeus kolmen kuukauden kuluessa kiinteistön omistusoikeuden siirtymisen vahvistumisesta. Mikäli kiinteistön uusi omistaja ei ole tiennyt kiinteistön ostotilanteessa vuokraoikeuden olemassaolosta kolmen kuukauden irtisanomisaika lasketaan siitä hetkestä, jolloin uusi omistaja on tullut tietoiseksi asiasta. Vuokramiehellä on tietyin edellytyksin oikeus saada vuokraoikeuden ennenaikaisesta päättymisestä vahingonkorvaus alkuperäiseltä vuokranantajalta. Sopimusehdoissa on jätetty kunnille harkintamahdollisuus sen suhteen haetaanko ulkoilureitille reittitoimitusta vai ei (ks. kuva 1). Asia on ilmaistu sopimustekstissä seuraavasti: Tämän sopimuksen perusteella maksettuja korvauksia ei enää määritetä uudelleen myöhemmin mahdollisesti pidettävässä ulkoilureittitoimituksessa Sopimuksen 9 :stä on todettavissa, että osapuolilla on mahdollisuus tarvittaessa muuttaa ulkoilureitin linjausta. Tämä sopimus tulee voimaan heti, kun se on allekirjoitettu ja sen on voimassa siihen saakka, kunnes ulkoilureitti poistetaan käytöstä. Mikäli olosuhteissa tapahtuu muutoksia, jotka vaikeuttavat ulkoilureitin tai tilan käyttöä, saadaan reitin paikkaa muuttaa toisen osapuolen vaatimuksesta sen tarkoituksenmukaista käyttöä kohtuuttomasti vaikeuttamatta. Reitin siirrossa mahdollisesti tarvittavista rakentamistöistä ja kiinteistölle aiheutuvista menetyksistä vastaa siirron vaatija 13

16 Juridisesti arvioituna reitinpitäjän mahdollisuus varmistaa ulkoilureitin käyttöoikeus maanomistusolosuhteiden muutostilanteissa on mahdollista joko reittitoimitusprosessissa syntyvällä kiinteistörekisterimerkinnällä tai erityisen oikeuden kirjaamismenettelyn välityksellä. Lainsäädännössä (Maakaari 540/1995) nk. erityinen oikeus tarkoittaa sopimukseen perustuvaa oikeutta käyttää toisen omistamaa kiinteistöä tiettyyn tarkoitukseen kuten esimerkiksi ulkoilureitin pitämiseen. Erityiset oikeudet eroavat rasitteista mm. sen suhteen, että rasiteoikeudet on lähtökohtaisesti tarkoitettu pysyviksi kun taas erityinen oikeus voi olla voimassa vain tietyn määräajan. Erityisen oikeuden kirjaamista haetaan siltä maanmittaustoimistolta, jonka toimialueella oikeuden kohteena oleva kiinteistö sijaitsee. Erityiset oikeudet kirjataan lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin. 4.2 Muita reitistön käyttömuotoja koskevat suositussopimukset Moottorikelkkailureitit Liitteessä 2 on esitetty MTK ry:n v laatima moottorikelkkailureittejä koskeva suositus. Suositus lähtee ajatuksellisesti liikkeelle siitä, että moottorikelkkailureittien perustaminen tapahtuu vapaaehtoisuuteen perustuvan sopimusmenettelyn välityksellä. Sopimusmallin pohjalta voidaan perustaa sekä vahvistettuun reittisuunnitelmaan perustuvia moottorikelkkailureittejä että ilman oikeudellista kuulemismenettelyä toteutettavia moottorikelkkailu-uria. Sopimusmallin 9 :ssä on pyritty turvaamaan reitinpitäjän etu kiinteistön omistajamuutostilanteita vastaan seuraavasti: Sopimuksen allekirjoittanut maanomistaja sitoutuu ottamaan kelkkailureitin pysyvyyttä koskevan ehdon kiinteis tön kaup pakirjaan sitä edelleen myydessään. Samoin maan omista jan on huolehdittava siitä, että kiinteistön tai sen kelk kailureit tiä koskevan osan vuokramies tai muu haltija saa tiedon sopimuksesta. Kuten aiemmin kohdassa 4.1. on todettu, tällainen sopimusklausuuli ei pelkästään muodosta juridisesti pitävää rajoitetta kiinteistön uudelle omistajalle, vaan sopimuksen sisältämät velvollisuudet on vahvistettava joko kiinteistö- tai lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin tehtävällä rekisterimerkinnällä Hevosurheilu- ja ratsastusreitit Hevosurheilun ja ratsastuksen kulkuyhteyksien järjestämistä varten on olemassa oma laajapohjaisesti neuvoteltu sopimus, jonka nimenä on: Suositussopimus hevosurheilureiteistä yksityisteillä (liite 3). Sopimusraamit on laadittu (MTK Puitesopimuksen osapuolina ovat olleet Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK r.y., Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC r.f., Suomen Tieyhdistys ry, Suomen Hippos ry sekä Suomen Ratsastajainliitto ry. Nimensä mukaisesti sopimuksen painopiste on erityisesti raviurheiluun liittyvien reittien järjestelyasioissa, mutta sopimuksessa ohjeistetaan myös muu ratsastustoiminta, jossa tukeudutaan joiltain osin yksityisteihin. Sopimuksen perusteluissa todetaan mm., että metsäteillä ja muilla yksityisteillä on mahdollista ratsastaa jokamiehenoikeuden puitteissa, mutta sitä vastoin pysyvään tai jatkuvasti toistuvaan ratsastajaryhmän ratsastamiseen suositellaan hankittavaksi etukäteen maanomistajan (tien ylläpitäjän) lupa. Sopimuksen perusteluissa todetaan myös seuraavaa: Ratsutallin omistajalle, joka ei ole yksityistien osakas, voidaan elinkeinon harjoittajana tietyin edellytyksin myöntää oikeus saada käyttää ennestään olevaa tietä. Tämän oikeuden voi antaa tiekunta tai tielautakunta (YksTL 10 ). Mikäli ratsutalli 14

17 haluaa käyttää yksityistietä ratsastukseen tai yksittäinen ratsastaja taikka raviharjoittelija säännöllisesti käyttää yksityistietä, tiekunnalla on mahdollisuus määrätä tien käytöstä käyttömaksun Ratsastusaktiviteetteja tarjoavilla yrityksillä on nykyisen lainsäädännön puitteissa periaatteessa mahdollisuus perustaa sopimusmenettelyllä tarvitsemansa reitit, jotka voivat tietyin reunaehdoin tukeutua joko kokonaan tai osittain myös olemassa oleviin yksityisteihin. Se seikka, annetaanko tällaiselle toiminnalle lupaa, riippuu mm. toiminnasta tienpidolle aiheutuvasta haitasta, tien omistuksellista statuksesta sekä siitä, onko tien ylläpitoon osoitettu julkisia varoja vai ei Yksityisteiden käyttö ulkoilureitteinä oikeudellisia näkökohtia Liikenne- ja viestintäministeriön (myöhemmin LVM) julkaisemassa oppaassa Yksityistiet yleisten teiden kevyen liikenteen yhteyksinä (LVM 2004) on määritelty käsitteet yksityistie ja yleinen tie seuraavasti: Yksityistiet ovat... yksityisten kiinteistönomistajien ja muiden tieosakkaiden ylläpitämiä yksityisiä teitä. Vastaavasti yleisiksi teiksi kutsutaan valtion... toimesta ylläpidettäviä yleisiä teitä. Kunnat puolestaan vastaavat asemakaavaalueiden katujen tekemisestä ja ylläpidosta. Oppaassa on esitetty yksityisteiden oikeudellinen luokittelu seuraavasti: 1. Kiinteistöjen omat tiet Yhden kiinteistön alueella kulkevia teitä, esim. tie isommalta tieltä talolle, viljelystie tms. Vain yksityisessä käytössä eli käyttö on sallittu vain kiinteistön omistajalle tai haltijalle, maanomistajan luvalla tie voi olla myös muiden käytössä. Ylläpidosta vastaa kiinteistönomistaja itse, kiinteistökohtaiset tiet eivät kuulu yksityistielain piiriin. 2. Sopimustiet Tien käyttäjinä ja ylläpitäjinä vain sopimuskumppanit; sopimustie syntyy kirjallisella tai suullisella sopimuksella, jolla jollekin kiinteistölle myönnetään tien käyttöoikeus, esim. tie venevalkamaan. Sopimus voi olla myös vastavuoroinen, esim. usean kiinteistön alueella kulkeva tie, jota käyttävät kaikki tienvarren kiinteistöt. Tällainen sopimus sitoo ainoastaan niitä, jotka ovat sen tehneet tai hyväksyneet sekä heidän perillisiään. Sopimukseen perustuva tienkäyttöoikeus voidaan muuttaa pysyväksi vain toimitusinsinöörin pitämässä toimituksessa (tierasite). Tiet eivät kuulu yksityistielain piiriin. Ainoastaan tien lakkauttaminen tehdään yksityistielain mukaisesti. 3. Toimitustiet Ovat jossakin virallisessa toimituksessa perustettuja teitä kuten esim. yksityistielain mukaisessa tietoimituksessa perustetut tiet, vanhan jakolain mukaisesti aikanaan perustetut rasitetiet sekä yleisenä tienä lakkautetut ja tietoimituksessa yksityisiksi teiksi muutetut tiet. Ovat pääsääntöisesti vain tieosakkaiden käytössä, mutta käytännössä voivat palvella myös yleistä liikennettä, esim. tiet, jotka palvelevat läpikulkureittinä. Yksityistiehen voi kuulua myös osia, jotka eivät ole enää käytössä. Siten on mahdollista, että vanha metsittynyt tienpohja on osa yksityistietä. Tieosakkaat vastaavat yhdessä ylläpidosta, valtio (tiehallinto) tai kunta ei voi olla tieosakas (paitsi jos omistaa tien varrella olevan alueen). Kuuluvat yksityistielain piiriin, voidaan jakaa kahteen luokkaan: 15

18 3a. Järjestäytynyt toimitustie: Asioiden hoitamista varten voidaan perustaa tiekunta. Tällöin tiekunnan asioista päätetään tiekunnan kokouksessa. 3b. Järjestäytymätön toimitustie: Tiekuntaa ei ole perustettu. Tällöin tieosakkaiden on oltava yksimielisiä tehtävistä päätöksistä. (Lähde: Mukaillen Hämäläinen 2001, Liikenne- ja viestintäministeriö 2004). Lähtökohtana yleisessä oikeuskäytännössä ja jokamiehenoikeuden tulkinnoissa on se, että yksityisellä kansalaisella on oikeus harjoittaa liikunnallisia aktiviteetteja myös yksityisillä tiealueilla. Jokamiehenoikeutta ei kuitenkaan saa käyttää siten, että siitä aiheutuu haittaa, häiriötä tai suoranaista vahinkoa esimerkiksi tien pidolle. Yksityistielaissa (YTL 185/2003) todetaan yksityisteiden muusta (Tässä: ei-osakkaiden ) käytöstä seuraavaa: Tien käyttämiseen tarvitaan tieosakkaiden taikka tiekunnan lupa, jos tietä käytetään: 1) muun kuin tieosakkaan järjestämään toimintaan, joka selvästi lisää tien kunnossapitokustannuksia tai 2) muun kuin tieosakkaan hyväksi tapahtuviin tilapäisiin kuljetuksiin, työhevosella tapahtuvia maa- ja metsätalouden kuljetuksia lukuun ottamatta. Liikenne- ja viestintäministeriön julkaisussa (2004) rajanveto luvallisen jokamiehenoikeuden käytön puitteissa tapahtuvalle yksityisteiden liikuntaharrastuskäytölle ja luvan vaativalle ammattikäytölle on ilmaistu seuraavasti: Yksityistien pitäjä ei voi kieltää tiellä kävelyä, ratsastusta, pyöräilyä tai hiihtämistä. Kuitenkin toimintaan joka selvästi lisää yksityistien kunnossapitokustannuksia, on saatava tiekunnan taikka tieosakkaiden lupa (YTL 80 ). Näin ollen sellainen liikkuminen, josta aiheutuu merkittävää kunnossapidon lisääntymistä ja joka on järjestäytynyttä, voidaan kieltää; esimerkkinä tien käyttö säännöllisenä ratsastusreittinä. Hämäläinen (2008) on julkaisussaan Yksityisteiden tienkäytön pelisäännöt tarkentanut asianomaisen lainkohdan tulkintaa siten, että hänen mukaansa luvan edellyttämiä toimintoja ovat yksityisteiden ulkoilureittikäytön ohella erilaiset tapahtumat ja kilpailut esimerkiksi pyöräilytapahtuma, vaellusratsastusohjelma sekä muunlainen ammattimainen toiminta. Ympäristöministeriön julkaisussa Jokamiehenoikeudet ja toimiminen toisen alueella, lainsäädäntöä ja hyviä käytäntöjä puolestaan on todettu yksityisteiden käytöstä ulkoiluun ja virkistykseen mm., että sillä seikalla, onko yksityistien käytössä kyse kaupallisesta tai järjestetystä toiminnasta, ei ole luvan tai tien käyttömaksullisuuden kannalta merkitystä (Suomen ympäristö 30/2012; 45, 58). Laki jättää tulkinnanvaraa sen suhteen, minkä mittakaavaisen ei-tieosakkaiden käytön voidaan todentaa selvästi lisäävän tien kunnossapitokustannuksia. Luvanvaraiseksi katsottava tien käyttö antaa tien ylläpitäjälle mahdollisuuden määrätä toiminnan harjoittajan tai kuljetuksen järjestäjän maksamaan käyttömaksua. Tien ylläpitäjällä on periaatteessa mahdollisuus myös kieltää mainitunkaltainen toiminta. Kiellon asettaminen edellyttää kuitenkin ao. kunnan suostumusta, mikäli tie saa valtion tai kunnan myöntämää kunnossapitoavustusta. Edes kunnalta tai valtiolta saatu avustus ei tee kaikkea ei-tieosakkaiden taholta kohdistuvaa tien käyttöä mahdolliseksi vaan säännöllinen liikennöinti ja toiminta, joka selvästi lisää tien kunnossapitokustannuksia, on myös tässä tapauksessa luvanvaraista. Yksityisteiden hyödyntämismahdollisuudet ulkoilureitteinä tai pidempien ulkoilureittien osana riippuvat jossain määrin tieuran oikeudellisesta statuksesta. Joissain tapauksissa käyttöoikeudesta voidaan neuvotella yksittäisen maanomistajan kanssa, mutta joissain tilanteissa myönteisen ulkoilureitin pitämistä koskevan luvan edellytyksenä on kaikkien tien osakkaiden yksimielinen päätös. Yksityistiet yleisten teiden kevyen liikenteen yhteyksinä -oppaassa (LVM 2004) on arvioitu eri tyyppisten yksityisteiden soveltuvuutta kevyen liikenteen väyliksi ja ulkoilureittikäyttöön. Eräs keskeinen 16

19 kriteeri tarkastelussa on ollut käyttösopimuksen sitovuuden arviointi. Tämä kriteeri koskee ulkoilureittikäytön osalta lähinnä niitä yksityisteitä, joiden tieosakkaisiin kunnilla ei ole kunnossapitoavustuksen myöntäjän roolin vuoksi vaikutusvaltaa. Seuraavassa yhteenvetoa eri yksityistietyypeittäin. Yksityistien käyttösopimuksen sitovuus (LVM 2004): Kiinteistön oma tie Sopimus sitoo vain nykyistä maanomistajaa. Jos tila myydään, sopimus purkaantuu, ellei uusi omistaja hyväksy sopimusta. Sopimustie Sopimus sitoo vain nykyisiä maanomistajia. Jos tila myydään, sopimus purkaantuu, ellei uusi omistaja hyväksy sopimusta. Toimitustie/ järjestäytymätön tieyritys Sopimus vaatii jokaisen osakkaan allekirjoituksen tai tehdään kaikkien kanssa erikseen ja se sitoo jokaista osakasta erikseen. Sopimuksen purkamismenettely on tärkeää määritellä sopimuksessa, sillä se jää muutoin epäselväksi. Toimitustie/tiekunta Sopimuksen hyväksyy tiekunnan kokous ja se sitoo tiekuntaa. Myös sopimuksen purkamisesta päättää tiekunnan kokous. Oppaassa on myös huomioitu tienpitäjän vastuuseen liittyvät erot eri yksityistietyyppien osalta. Tien kulkukelpoisuuden ja tienkäyttäjän turvallisuuden osalta kiinteistöjen omat tiet ja sopimustiet ovat riskialtteimpia koska niillä tienkäyttäjät liikkuvat omalla vastuullaan. Toimitusteiden osalta tieosakkaat ovat vastuussa teiden kulkuturvallisuudesta (LVM 2004). Yksityistiet yleisten teiden kevyen liikenteen yhteyksinä -oppaassa esitetty yksityisteiden käyttöä koskeva sopimusmalli on esitetty liitteessä 4. 17

20 5 Esitys virkistysreististön monikäyttöä tukevasta reitistöjen perustamismenettelystä Pohjois-Karjalassa 5.1 Lähtökohtia ja esityksen rajaukset Seuraavassa esitettävä ulkoilu- ja virkistysreittien perustamista koskeva suositus perustuu paitsi edellä esitettyyn lainsäädännölliseen tarkasteluun myös eri intressiryhmien tapaamisista ja kannanotoista tehtyihin johtopäätöksiin. Reiteistä traileiksi -hankkeen valmistelutyö käynnistettiin syksyllä 2008, jolloin kontaktoitiin mm. maakunnan kuntia sekä muita ulkoilu- ja virkistysreittien ylläpitoon osallistuvia tahoja mukaan lukien paikalliset aktiviteettimatkailuyritykset. Ulkoilureittien kehittämiseen kytköksissä olevat eri sidosryhmät ovat olleet vahvasti läsnä myös hankkeen toteutuksessa minkä välityksellä eri tahojen näkemyksistä ja tavoitteista on saatu selkeämpi käsitys. Pohjois-Karjalassa on ollut vallalla vuosikymmeniä erilaisten ulkoilu- ja virkistysreitistöjen perustamiskysymyksissä vahva avoimeen keskusteluun perustuva sopimisen kulttuuri. Maakunnallisesti on syytä pohtia, mitä lisäarvoa tämän keskustelevan toimintatavan mahdollisella hylkäämisellä saavutetaan. Eri puolella maata on viime vuosina noussut julkiseen keskusteluun erityisesti moottorikelkkailureittien perustamiseen liittyviä ristiriitatilanteita, joiden taustalla on usein yksityisten maanomistajien kriittinen suhtautuminen moottorikelkkailuharrastusta ja/tai moottorikelkkailureitin perustamismenettelyä kohtaan. Sekä moottorikelkkailua että muuta ulkoilutoimintaa koskee sama lainsäädännöllinen ongelma eli toimintaa ohjaavien lakien perusteella ei pystytä tarkasti määrittelemään mikä on sellainen yleinen tarve, jonka perusteella kuntien on ryhdyttävä toimenpiteisiin yleisen kulkuyhteyden järjestämiseksi tiettyä ulkoilutoimintaa varten. Onko tietyn harrastusjärjestön kannanotto asiasta riittävä peruste reitin perustamistoimenpiteiden käynnistämiselle? Nykyisen lainsäädännön puitteissa yksittäiset kunnat voivat määritellä esimerkiksi sen, milloin moottorikelkkailureitin perustaminen tietylle paikkakunnalle on tullut ajankohtaiseksi. Pohjois-Karjalassa 2000-luvun alussa toteutetun maakunnallisen moottorikelkkailu-uraston perustamisen taustalla vaikutti aikanaan se, että maakunnan moottorikelkkailukerhoilla oli yhteinen tavoite saada ohjattua lähinnä ei-järjestäytyneiden kelkkailijoiden luvaton maastoliikenneajo luvallisille ajourille. Sama tahtotila oli myös maakunnan yksityisillä maanomistajilla, joten yhteisen intressin pohjalta oli mahdollista sopia asiasta koko maakunnan mittakaavassa. Käsillä olevassa esityksessä pyritään yhteensovittamaan eri intressiryhmien keskeisimmät reitistöjen toteuttamiseen liittyvät tarpeet ja toiveet. Esityksessä pyritään huomioimaan se seikka, että ulkoilu- ja virkistysreitit eivät saisi olla yksipuolisesti toisen osapuolen etu ja toisen haitta. Mitä suuremmaksi erilaisten yksityisten maanomistajien maa-alueille sijoittuvien reittien virkistys- ja matkailutoimintaan liittyvä käyttöarvo kasvaa, sitä painavampia perusteita on jakaa osa tästä hyödystä esimerkiksi käyttöoikeuskorvauksien muodossa reittialueita luovuttaneille maanomistajille. Esityksessä on lähdetty liikkeelle siitä ajatuksesta, että jatkossakin erilaisten maakunnallisia tarpeita palvelevien virkistysreittien toteuttaminen tapahtuu ensisijaisesti yhteisesti hyväksytyn tai hyväksyttyjen maakunnallisten raamisopimusten puitteissa. Pohjois-Karjalassa maakunnallisen virkistysreitistön runko on jo olemassa. Esitettävällä menettelytavalla pyritään ainoastaan siihen, että ne osat maakunnallisesta reitistökokonaisuudesta, jotka kuntien päätöksiin perustuen ovat myös jatkossa kehittämistoimenpiteiden kohteena, pyrittäisiin sopimusoikeudellisesti uudistamaan tässä raportissa esitettävään malliin tukeutuen. Esityksen sisältämiä maakunnallisia käyttöoikeussopimusmalleja on tarkoitus soveltaa alueen kuntien ja yksityisten maanomistajien välisissä sopimussuhteissa. Metsäyhtiöillä on käytössään omat menettelytapansa ja puitesopimuksensa ulkoilu- ja virkistysreittien perustamiseen liittyen. 18

21 Ulkoilureitti voidaan lain mukaan perustaa ilman erityistä ulkoilureittisuunnitelmaa. Nykyisten maakunnallisten ulkoilureittien käyttöoikeuden laajentaminen merkitsee kuitenkin sitä, että riski luonnonympäristölle aiheutuvista haitoista kasvaa. Tästä syystä on suositeltavaa, että ulkoilureittien käyttöoikeussopimusten uudistamisen yhteydessä kaikista ulkoilureiteistä tuotetaan kirjallinen, suunnitelman muotoon saatettu reittiselostus. Reittiselostukseen sisällytetään osio, josta käy ilmi, miten ympäristönäkökohdat on huomioitu reittilinjauksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Myös sopimusmenettelyllä perustettuihin kelkkailu-uriin liittyvä oikeudellinen ongelma on se, että menettelytavalla ohitetaan maastoliikennelain mukaisilta moottorikelkkailureiteiltä vaadittava reittisuunnitelman laadintavelvollisuus. Pohjois-Karjalassa kelkkailu-urien perustamisprosessi sisälsi eräänlaisen kevennetyn ympäristötarkastelun, jonka välityksellä ajourien rakentamiseen liittyvät ympäristövaikutukset pyrittiin minimoimaan. Kelkkailu-uraston toteuttamisen tavoitteenasettelun keskiössä olivat kuitenkin ensisijaisesti akuutin maastoliikenneongelman ratkaisu sekä matkailuelinkeinon toimintapuitteiden kehittäminen. Laaja-alaista kansalaiskeskustelua asiaan liittyvistä muista näkökohdista ei juuri käyty. Tässä suhteessa Pohjois-Karjalassa on menetelty, kuten pääsääntöisesti on ollut vallitseva maan tapa. Esityksessä on huomioitu, että moottorikelkkailu eroaa harrastusmuotona lihasvoimin tapahtuvista aktiviteeteista niin merkittävästi, että sen erityistarpeiden sisällyttäminen kaikkia harrastusmuotoja koskevaan yhteiseen ulkoilureittisopimus -malliin ei ole toimiva ratkaisu. Nykymuotoinen moottorikelkkailu vaatii tuekseen hyvin pohjatut ajourat, jotta koneellinen lanaus on mahdollista suorittaa. Ajourat ovat joillekin erityisesti kesäaikana toteutettaville harrastusmuodoille maisemallisesti ja/tai pinnoitteeltaan epäsopivia. Paikoin voi tulla kysymykseen se, että tietty kelkkauran osa todetaan maastokatselmuksessa soveltuvaksi kesäkäyttöön ja liitetään maanomistajan kanssa erikseen laadittavalla ulkoilureittisopimuksella osaksi kesäkaudella käytössä olevaa reitistöä. Reiteistä traileiksi -hankkeen aikana käydyissä sidosryhmäkeskusteluissa on käynyt ilmi, että tietyt periaatteelliset linjaratkaisut moottorikelkkailuliikenteen järjestämisen suhteen ovat säilyneet ennallaan. Maanomistajatahoilta ei edelleenkään löydy kannatusta reittitoimitusmenettelylle ja toisaalta kunnallisten päätöksentekoelimien taholta ei ole nähtävissä laaja-alaista kiinnostusta luopua käyttäjä maksaa periaatteesta kelkkailuharrastuksen suhteen. Maastoliikennelain uudistus, joka pitää sisällään mm. esityksen siitä, että nk. yksityisten moottorikelkkailureittien ylläpitäjät voivat periä reittien käyttäjiltä maksun, on edelleen lainsäädännöllisen prosessin osalta kesken. Vallitseva tilanne johtaa siihen, että kelkkailuun tarkoitettuja ajouria ei Pohjois-Karjalassa pystytä ylläpitämään muutoin kuin jatkamalla nykyistä sopimuskäytäntöä. Käytäntö mahdollistaa sen, että maakunnallisen kelkkailu-uraston ylläpidosta vastaava taho eli Pohjois-Karjalan virkistysreitistöyhdistys ry:llä on mahdollisuus periä uraston käyttäjiltä lupamaksuja. Edelliseen perustuen reittisopimuksia koskevassa esityksessä on päädytty siihen, että nykyisten kelkkailu-urien ylläpitoon liittyvä toinen keskeinen ongelmakohta eli maanomistusolosuhteiden muutokset ja samalla käyttöoikeussopimusten hallitsemattomat muutostilanteet ratkaistaan olemassa olevaan maakunnalliseen puitesopimukseen tehtävillä tarkennuksilla. Maakunnan aktiviteettimatkailuyritysten pääasiallisen asiakasryhmän muodostavat ulkomailta saapuvat matkailijaryhmät. Vientikauppa ja siihen liittyvä myyntikanava rakentuu yleensä kansainvälisen matkanjärjestäjäpartnerin kanssa tehtyyn pitkäaikaiseen myyntisopimukseen. Matkailuyrityksen näkökulmasta sopimuskumppaniksi pääsyn edellytyksenä on toiminnan korkea laatutaso sisältäen turvallisuusosaamisen, jonka eräs keskeinen tae ovat mahdollisimman vakioidut toimintaolosuhteet. Tässä yhteydessä korostuvat ulkoilureittien sopimusoikeudelliseen pysyvyyteen sekä huoltovarmuuteen liittyvät tekijät. Aktiviteettimatkailutuotteita kansainvälisille asiakkaille tarjoavan yrityksen on voitava luottaa toimintapuitteidensa säilyvän sellaisina, että ohjelmat on mahdollista toteuttaa sisällöltään sopimusten mukaisina ja turvallisesti. Palvelun tarjoaja on aina vastuussa asiakkaidensa turvallisuudesta, mutta myös ulkoilureittien ylläpidosta vastaavilla tahoilla on omalta osaltaan vastuu reitin käyttäjien turvallisuudesta. Ulkoilureitteihin liittyviä kuluttajaturvallisuusasioita on tarkasteltu laajemmin osaraportissa 2 (ks Oikeudelliset vastuukysymykset ). 19

22 5.2 Monikäyttö -ulkoilureitistön sopimusmalli Jäljempänä esitettävä sopimusmalli perustuu oleellisilta osiltaan raportissa aiemmin esiteltyyn valtakunnalliseen suositussopimukseen. Tämän suositussopimuksen ehtoihin esitetyt muutokset on merkitty sopimustekstiin lihavoinnilla (Sopimusmalli on esitetty kokonaisuudessaan liitteessä 5.). Sopimusmallin 9. pykälän alussa esitetty viittaus kiinnitys- ja lainhuutorekisteriin perustuu Suomen Ladun Poluista reiteiksi -kehittämishankkeen (2004) yhteydessä valmisteltuun reittisopimusmalliin. Sopimustekstin keskeisimmät muutokset koskevat seuraavia teemoja: 1. Ulkoilureitin käyttöoikeudet laajennetaan koskemaan soveltuvin osin kaikkea ei-motorisoitua ulkoilu-, virkistys- ja luontomatkailutoimintaan liittyvää liikkumista. Ajatuksena on, että reitin suunnitteluvaiheessa tai sopimuksen uudistamisen yhteydessä arvioidaan yhdessä maanomistajan kanssa, miltä osin suunniteltu reitti soveltuu eri käyttötarkoituksiin. Sopimuspykälän tarkennuksen yhteydessä poistetaan valtakunnallisessa suositussopimuksessa oleva ehto 3 e, jossa käyttöoikeus rajataan kävelyyn ja hiihtämiseen. Tarkennusesityksessä on pyritty huomioimaan se ongelmakohta, että osa esitetyistä ulkoilureitin talviaikaisista käyttömuodoista on luonteeltaan sellaisia, että niiden harjoittaminen edellyttää ulkoilureitin säännöllistä huoltamista joko moottorikelkalla tai muulla reitinhoitoon tarkoitetulla ajoneuvolla. Tämä toimintamalli koskee erityisesti laturetkiretkikäytössä olevia tai koiravaljakolla ajoon osoitettavia ulkoilureitin osia. Sopimusehdoissa on pyritty ottamaan huomioon se, että tällainen moottoriajoneuvoavusteinen reitin käyttö on pyrittävä rajaamaan elinkeinonharjoittajien erityisoikeudeksi, jotta ulkoilureitin perimmäinen luonnonympäristössä oleskeluun liittyvä virkistyksellinen tarkoitus ei vaarannu (ks. sopimusehdot 3 /d). Toisaalta on todettava myös se, että tällainen eräänlainen ulkoilutapahtumaluonteinen reitin käyttö ja siihen liittyvä moottorikäyttöisten huoltoajoneuvojen liikennöinti ei välttämättä ole normaalia reitin huoltotoimintaa vaan pikemminkin maastoliikennelaissa tarkoitettua moottorikäyttöisellä ajoneuvolla liikkumista maastossa, joka lähtökohtaisesti edellyttää maanomistajan lupaa. Tämä tulkinta perustuu siihen, että nykyinen voimassaoleva maastoliikennelaki ei määrittele esimerkiksi aktiviteettimatkailuyritysten elinkeinon harjoittamiseen liittyvää moottoriajoneuvojen maastokäyttöä välttämättömäksi maastossa liikennöinniksi. 2. Sopimukseen sisältyvät käyttöoikeuskorvaukset esitetään määriteltäviksi neljän pääasiallisen maankäyttöluokan perusteella, jotka ovat: 1. Metsätalousmaa, 2. peltoalue, 3. metsäautotie tai tilakohtainen tie sekä 4. joutomaa, suo, johtokatu, tai rajalinja. Näille maankäyttöluokille neuvotellaan maakunnalliset kiinteähintaiset hehtaariperusteiset korvausperusteet. Lisäksi maanomistajalle suoritetaan erikseen korvausta reittialueelta raivattavasta puustosta ja taimikosta sekä tapauskohtaisesti harkittavasta muusta menetyksestä, mikäli erityisiä perusteita tälle on todennettavissa. 3. Pykälässä 9 todetaan mm., että ulkoilureitin haltija voi käyttöoikeutensa turvaamiseksi kirjata tähän sopimukseen liittyvän reitin pito-oikeuden maanomistajaa kuulematta kiinnitys- ja lainhuutorekisteriin. Menettelyllä pyritään turvaamaan sopimuksen pysyvyys mahdollisessa kiinteistön omistajanvaihdostilanteessa. Menettelytapa on toteuttamiskustannuksiltaan suhteellisen kallis, joten se ei sovellu yleiseksi käytännöksi koko reitistöllä. 4. Pykälässä 10 todetaan, että ulkoilureitin haltijalla on oikeus siirtää tästä sopimuksesta johtuvat oikeudet reitin ylläpidosta vastaavalle erityiselle hoito-organisaatiolle kuultuaan ensin maanomistajaa. Pykälässä 11 on määritelty sopimuksen kestoksi 15 vuotta, joka täyttää valtionapuehdoissa määritellyt kriteerit. Sopimusehdoissa on huomioitu se, että sopimusosapuolille saattaa tulla sopimuksen voimassaoloaikana tarve tarkentaa reittilinjausta. Tämä reitin siirtomahdollisuus on edelleen säilytetty, mutta sen ehdoksi on asetettu, että siirron vaatijan vastuulla on varmistaa vaihtoehtoinen kulkureitti 20