Joulun muistilista. - Tärkeää tietoa taloyhtiön asukkaalle -

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Joulun muistilista. - Tärkeää tietoa taloyhtiön asukkaalle -"

Transkriptio

1 Joulun muistilista - Tärkeää tietoa taloyhtiön asukkaalle -

2 Hyvät taloyhtiön osakkaat ja asukkaat, Joulu on rauhoittumisen ja yhdessäolon aikaa. Silloin Suomi lomailee ja nauttii olostaan. Olemme Ovenia Isännöinnissä koonneet tähän tiedotteeseen asumiseen liittyviä tärkeitä, hyödyllisiä ja ajankohtaisia tärppejä joulun ja uudenvuoden pyhiä varten. Tässä tiedotteessa: 1. Joulukinkun paistorasvaa ei viemäriin tai vessanpönttöön 2. Uuden vuoden tinat ovat vaarallista jätettä 3. Lahjapaperit eivät ole keräyspaperia 4. Litistä pakkauslaatikot jäteastioihin 5. Ilotulitteiden kanssa noudatettava varovaisuutta 6. Rikkoutuneet valosarjat erilliseen keräykseen 7. Joulukuuset kerätään jäteastioiden tyhjennyksen yhteydessä 8. Luovu turhasta tavarasta joulusiivouksen yhteydessä 9. MLL:n lasten ja nuorten puhelin, chat ja turvakodit 10. Operaatio Lumihiutale auttaa liikenteessä 11. Kynttilöiden kanssa tarkkana 12. Kauppojen aukioloaikoja joulun pyhinä 13. Julkinen liikenne 14. Huoltoyhtiö päivystää myös jouluna 15. Isännöintiyrityksessä vietetään joulun pyhiä - 1/6 -

3 1. Joulukinkun paistorasvaa ei viemäriin tai vessanpönttöön Kinkun paistorasva voi aiheuttaa pahoja tukkeutumisia taloyhtiön viemäriverkostossa. Tukkeumat puolestaan aiheuttavat usein hyvin laajoja ja kalliita vesivahinkoja. Joulukinkun paistorasvaa ei saa kaataa viemäriin tai vessanpönttöön. Myöskään muut ruoantähteet eivät kuulu pyttyyn. Vinkki! Paistorasvan saa jähmettymään helposti esimerkiksi laittamalla sen hetkeksi parvekkeelle. Jähmettynyt paistorasva on biojätettä. 2. Uuden vuoden tinat ovat vaarallista jätettä Uuden vuoden tinat kannattaa käyttää uudelleen. Tinat sisältävät paljon lyijyä ja ovat näin ollen vaarallista jätettä. Niitä ei saa laittaa tavallisten roskien joukkoon tai viedä taloyhtiön jätekatoksessa oleviin astioihin. Jos et säilytä tai käytä tinoja uudelleen, vie ne vaarallisten jätteiden keräyspisteisiin. Keräyspisteet löytyvät osoitteesta 3. Lahjapaperit eivät ole keräyspaperia Lahjapaperit eivät useimmiten kelpaa keräyspaperin tai -kartongin joukkoon. Lahjapaperit sisältävät lähes poikkeuksetta paljon painovärejä ja päällysteitä sekä myös lahjapakkausten tarroja ja teippejä. Oikea paikka lahjapapereille on energiajae- tai sekajäteastia. 4. Litistä pakkauslaatikot jäteastioihin Suomi lomailee jouluna niin myös jätehuollon työntekijät. Jätekuljetuksissa on joulun ja uudenvuoden tienoilla muutaman päivän viivettä. Helpota kaikkien asukkaiden joulua litistämällä pakkauslaatikot, ennen kuin viet ne jäteastioihin. 5. Ilotuliteiden kanssa on noudatettava varovaisuutta Ilotulitusrakettien kanssa on noudatettava varovaisuutta! Ilotulitteita ei saa ampua parvekkeelta ja ne tulee suunnata poispäin rakennuksista, autoista ja ihmisistä. Käytetyt ja likaantuneet pahviset ilotulitepakkaukset kuuluvat seka- tai energiajätteeseen. 6. Rikkoutuneet valosarjat erilliseen keräykseen Rikkoutuneet led -kynttilät ja valosarjat kuuluvat sähkö- ja elektroniikkakeräykseen. Keräyspisteet löytyvät osoitteesta - 2/6 -

4 7. Joulukuuset kerätään jäteastioiden tyhjennyksen yhteydessä Useimmissa kaupungeissa jätehuolto huolehtii kuusien poisviemisestä loppiaisen jälkeen. Tällöin voit jättää joulukuusen jätehuoneen yhteyteen siten, ettei se estä normaaleja jäteastioiden tyhjennyksiä. Jos taloyhtiössäsi ei ole järjestetty joulukuusien keräystä, kuusen voi viedä erilliselle kuusenkeräyspaikalle tai jäteasemalle, pilkkoa polttopuuksi tai palastella sekajäteastiaan. 8. Luovu turhasta tavarasta joulusiivouksen yhteydessä Joulusiivouksen yhteydessä on hyvä hetki luopua sellaisesta tavarasta, jota ei enää tarvitse. Käyttökelpoiset tavarat on helppo kierrättää ja näin joulun alla tilaisuuksia kierrätykseen ja hyvän tekemiseen on erityisen paljon. Pelastusarmeijan joulupadat ilmestyvät katukuvaan Katso patojen sijainnit: Kierrätyskeskuksen keräysautot kiertävät myös joulun alla ja hakevat maksutta käyttökelpoista tavaraa kotitalouksilta. Löydät lähimmän kierrätyskeskuksesi osoitteesta: Lasten vanhat lelut voi lahjoittaa esim. päiväkoteihin tai kerhoihin. Monilla paikkakunnilla mm. MLL ja seurakunnat ottavat vastaan vanhoja hyväkuntoisia leluja ja kirjoja. Vanhat vaatteet voi myydä kirpputorilla tai viedä UFF:n keräyslaatikoihin. 9. MLL:n lasten ja nuorten puhelin, chat ja turvakodit Mannerheimin Lastensuojeluliiton maksuton lasten ja nuorten puhelin päivystää numerossa myös joulunpyhinä. Lisäksi kuulevia korvia löytyy lasten ja nuorten chatista. Lisätiedot osoitteesta Turvakodeista suurin osa päivystää ympäri vuorokauden myös joulupyhinä. Perheväkivaltaa kokeneet voivat saada niistä apua ja turvakotiin voi tulla yksin tai lasten kanssa. Turvakotien yhteystiedot löytyvät osoitteesta Operaatio Lumihiutale auttaa liikenteessä Operaatio Lumihiutale tarjoaa tiepalveluapua omalla autolla matkaaville. Autoliiton vapaaehtoiset päivystävät jouluna vuorokauden ympäri valtakunnallisesssa numerossa (puhelun hinta on 1,95 /min +pvm) - 3/6 -

5 11. Kynttilöiden kanssa tarkkana Seuraavassa muutama neuvo, jotka kannattaa ottaa huomioon, jottei tulipalo pääse turmelemaan joulun tunnelmaa. Turvallinen kynttilä on myös joulun kaunein kynttilä. Seuraavat vinkit on koottu Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön sivuilta: Pidä alkusammutusvälineet saatavilla polttaessasi kynttilöitä. Muistathan myös, että viimeinen huoneesta poistuja sammuttaa kynttilät. Valitse hyvä kynttilänjalka, joka ei kaadu eikä pala. Varo umpinaisia, ohuita lasi- ja posliinilyhtyjä. Turvallinen kynttilälyhty on tukeva, yläosastaan reilusti avoin ja sisältä riittävän tilava. Sijoita kynttilät turvallisesti niin, ettei niiden lähellä, vieressä tai yläpuolella ole mitään syttyvää. Varo erityisesti verhoja ja koristeita. Älä laita kynttilöitä TV:n tai muovisten ulkokalusteiden päälle. Pidä tikut ja tuikut pois lasten ulottuvilta. Älä jätä lasta tai lemmikkieläintä hetkeksikään yksin palavan kynttilän kanssa. Varoita lapsia kynttilä- ja tulitikkuleikkien seurauksista. Tuikut ja pöytäkynttilät asetetaan noin 5 cm:n etäisyydelle toisistaan. Liian tiiviissä ryhmässä olevien kynttilöiden tulikuuma neste saattaa helposti roihahtaa. Ohutpohjaiset lyhdyt, pöytäkynttilät ja tuikut tarvitsevat riittävän paksun, palamattoman alustan. Sammuta kynttilät aina, kun poistut huoneesta. Palava kynttilä on avotuli, siksi sitä on pidettävä silmällä. - 4/6 -

6 12. Kauppojen aukioloaikoja joulun pyhinä Kaupat ovat pääsääntöisesti avoinna jouluaattona kello asti. Kuitenkin pienet päivittäistavarakaupat, kioskit ja huoltoasemien yhteydessä olevat myymälät voivat olla auki pidempään. Joulupäivänä ruokakaupat ovat pääosin suljettuina. Tapaninpäivänä osa ruokakaupoista on avoinna enintään neljä tuntia kello välisenä aikana. Uudenvuodenaattona kaupat sulkeutuvat pääosin klo ja uudenvuodenpäivänä 1.1. kaupat ovat pääsääntöisesti kiinni. 13. Julkinen liikenne VR liikennöi normaalin perjantaiaikataulun mukaan aatonaattona. Jouluaattona ja -päivänä junat kulkevat harvennetulla erityisaikataululla. Kaukojunaliikenne loppuu kokonaan jouluaattona klo jälkeen ja käynnistyy uudelleen joulupäivänä puolenpäivän aikaan. Tapaninpäivänä junaliikenteessä noudatetaan sunnuntain aikataulua. Pitkän matkan linja-autot ajavat harvennetun aikataulun mukaan joulun pyhinä. Jouluaattoiltana liikenne pysähtyy lähes kokonaan, ja joulupäivänäkin vain kourallinen vuoroista ajetaan. Aikataulut voi tarkistaa Matkahuollon verkkosivuilta Huoltoyhtiö päivystää myös jouluna Useimmat kiinteistöhuoltoyhtiöt päivystävät myös joulunpyhinä ympäri vuorokauden. Kiireellisissä ja välitöntä huomiota vaativissa asioissa pyydämme ottamaan suoraan yhteyttä kiinteistöhuoltoyhtiön päivystysnumeroon. Päivystysnumero löytyy ilmoitustaululta ja usein myös kiinteistön ulko-ovista. Välitöntä huomiota vaativia asioita ovat esimerkiksi vesivahingot, vaaralliset lumilipat tai jääpuikot talon katolla. 15. Isännöintiyrityksessä vietetään joulun pyhiä Suljemme asiakaspalvelumme jouluaaton aattona klo Palaamme joulunvietosta maanantaina klo /6 -

7 Jouluun liittyy ajatus rauhasta ja lähimmäisen rakkaudesta. Varataan siis pukinkonttiin roppakaupalla hyvää joulumieltä ja jätetään turhat hermoilut ulos pakkaseen. Ensi joulun alla kukaan ei muista kauppaan unohtunutta juustopakettia tai pesemättömiä kaappeja, mutta kiukun ja turhan stressin muistaa paljon useampi. Jätetään tästä joulusta pelkästään hyviä muistoja niin lapsille kuin aikuisillekkin! Haluamme toivottaa teille kaikille isännöimiemme taloyhtiöiden asukkaille Hyvää Joulua ja menestyksellistä Uutta Vuotta 2015! Nähdään kevään yhtiökokouksissa! - Ovenia Isännöinnin henkilökunta- - 6/6 -

8

Joulun muistilista. - Tärkeää tietoa taloyhtiön asukkaalle -

Joulun muistilista. - Tärkeää tietoa taloyhtiön asukkaalle - Joulun muistilista - Tärkeää tietoa taloyhtiön asukkaalle - Jouluna rauhoitutaan viettämään aikaa ystävien ja perheen parissa. Silloin Suomi lomailee ja nauttii olostaan. Seuraavien vinkkien avulla voit

Lisätiedot

Tärpit sujuvaan juhlaan. Joulun muistilista

Tärpit sujuvaan juhlaan. Joulun muistilista Tärpit sujuvaan juhlaan Joulun muistilista Hyvä asiakkaamme, Näin vuoden loppumetreillä olemme Oveniassa kääntäneet ajatuksemme vahvasti jo ensi vuoteen. Tulemme vuonna 2017 keskittymään uudenaikaiseen

Lisätiedot

SKH Isännöinnin Uutiskirje

SKH Isännöinnin Uutiskirje SKH Isännöinnin Uutiskirje Uutiskirjeen sisältö: 1. SKH Isännöinnin palveluveloitushinnasto vuodelle 2014 2. Näin SKH hoitaa perinnän 1.1.2014 alkaen 3. Taloyhtiöiden tilikartat uudistuvat 1.1 2014 alkaen

Lisätiedot

TURVALLISESTI KODISSANI. Oma turvallisuuteni. Valitse kyllä tai ei. Tiedän hätänumeron. Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti.

TURVALLISESTI KODISSANI. Oma turvallisuuteni. Valitse kyllä tai ei. Tiedän hätänumeron. Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti. Oma turvallisuuteni Valitse kyllä tai ei. TURVALLISESTI Tiedän hätänumeron. kyllä ei KODISSANI Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti. Huoneessani on toimiva palovaroitin. Tiedän, mitä

Lisätiedot

TURVALLISESTI OMASSA KODISSA

TURVALLISESTI OMASSA KODISSA TURVALLISESTI OMASSA KODISSA ASUKKAALLE: Turvallisesti omassa kodissa -oppaasta löydät ohjeita, joiden avulla voit lisätä kotisi paloturvallisuutta. Oppaassa on myös ohjeita, kuinka toimia hätätilanteessa.

Lisätiedot

Lajittelukortit. Ohjeet: ENERGIANSÄÄSTÖLAMPPU HEHKULAMPPU PILAANTUNUT RUOKA. keräysastiakortit riviin pöydälle. jätekortin oikeaksi katsomaansa

Lajittelukortit. Ohjeet: ENERGIANSÄÄSTÖLAMPPU HEHKULAMPPU PILAANTUNUT RUOKA. keräysastiakortit riviin pöydälle. jätekortin oikeaksi katsomaansa ENERGIANSÄÄSTÖLAMPPU 02 Lisätietoja lajittelusta: www.kierratys.info 3. Kukin osallistuja lajittelee vuorotellen jätekortin oikeaksi katsomaansa keräysastiaan. 4. Lopuksi tarkastetaan yhdessä ratkaisukortista

Lisätiedot

Jos vaatteesi syttyvät palamaan, heittäydy maahan tai lattialle ja kieri kunnes tuli sammuu.

Jos vaatteesi syttyvät palamaan, heittäydy maahan tai lattialle ja kieri kunnes tuli sammuu. Lain mukaan joka kodissa täytyy olla palovaroitin. Tulipalo alkaa usein keittiöstä. Jos rasva syttyy palamaan, laita kansi päälle. Älä koskaan käytä vettä. Huolehdi palavasta kynttilästä. Älä tupakoi sängyllä

Lisätiedot

Ympäristöasiat taloyhtiössä

Ympäristöasiat taloyhtiössä Ympäristöasiat taloyhtiössä Ohjelma 8.12.2016 8.00 Aamiainen 9.00 Tervetuloa! Turvallista ja toimivaa jätehuoltoa Kymenlaakson Jäte Oy, Iida Miettinen ja Virpi Leppälä 10.00 Energiaa nyt ja tulevaisuudessa

Lisätiedot

Jätelajit E N E M M Ä N O S A A M I S T A. Virpi Lyytimäki 14.12.2011 1

Jätelajit E N E M M Ä N O S A A M I S T A. Virpi Lyytimäki 14.12.2011 1 Jätelajit E N E M M Ä N O S A A M I S T A Virpi Lyytimäki 14.12.2011 1 Metalli KYLLÄ metalliset purkit ja tölkit, kuivat maalipurkit tölkkien kannet, korkit einesten alumiinivuoat lämpö- ja ulkokynttilöiden

Lisätiedot

Kerättävät jätelajit Taloyhtiössä kerätään nyt myös muovijätettä jolle löytyy oma säiliö. Kaikki jätteet kerätään nyt syväkeräyssäiliöistä:

Kerättävät jätelajit Taloyhtiössä kerätään nyt myös muovijätettä jolle löytyy oma säiliö. Kaikki jätteet kerätään nyt syväkeräyssäiliöistä: freddis As Oy Porintie 2 Jäteaseman asennustyöt valmiit Jäteaseman asennustyöt ovat viimeistelyjä vaille valmiit ja kaikkia säiliöitä voi käyttää. Syväkeräyssäiliöiden edusta asfaltoidaan samassa yhteydessä

Lisätiedot

Ympäristöasiat taloyhtiössä

Ympäristöasiat taloyhtiössä Ympäristöasiat taloyhtiössä Ohjelma 16.11.2016 9.00 Tervetuloa! 9.15 Turvallista ja toimivaa jätehuoltoa Kymenlaakson Jäte Oy, Ilkka Töyrylä ja Virpi Leppälä 10.00 Asiaa energiasta Kymenlaakson Sähkö Oy,

Lisätiedot

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 I N N O L I N K R E S E A R C H O Y T A M P E L L A N E S P L A N A D I 2, 4. k r s, 3 3 1 0 0 T A M P E R E F

Lisätiedot

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA TURVALLISEEN HUOMISEEN PALOTURVALLISUUTTA KOTONA Kunta/kaupunki: Katuosoite: Ovikoodi: Oma puhelinnumero: HÄTÄNUMERO: 112 Säilytä tämä esite näkyvällä paikalla. 1 Palovaroitin Kiinnitä palovaroitin kattoon.

Lisätiedot

Tee itse. 5 helppoa jouluvinkkiä

Tee itse. 5 helppoa jouluvinkkiä Tee itse 5 helppoa jouluvinkkiä Askartele lautasliinarenkaita Onko sinulla vanhoja kuluneita farkkuja, joita et enää käytä? Voit askarrella niistä lautasliinarenkaita ja kattaa pöydän koreasti joulun alla.

Lisätiedot

Ympäristöasiat taloyhtiössä

Ympäristöasiat taloyhtiössä Ympäristöasiat taloyhtiössä Ohjelma 30.11.2016 8.45 Tervetuloa! 9.00 Viemärietiketti isännöitsijän näkökulmasta Kouvolan Vesi Oy, Jarno Hujanen 9.30 Turvallista ja toimivaa jätehuoltoa Kymenlaakson Jäte

Lisätiedot

Taloyhtiöiden jätehuoltopäivä 27.11.2015

Taloyhtiöiden jätehuoltopäivä 27.11.2015 Taloyhtiöiden jätehuoltopäivä 27.11.2015 Ohjelma 27.11.2015 12.00 jäteautoon tutustuminen 12.30 aiheina mm. jätetaksa, jätteen energiahyödyntäminen sekä uusittavat jätehuoltomääräykset 13.35 keskustelua,

Lisätiedot

Selvitys paristojen ja akkujen keräyksestä vähittäiskaupoissa Henna Kaunismaa

Selvitys paristojen ja akkujen keräyksestä vähittäiskaupoissa Henna Kaunismaa Selvitys paristojen ja akkujen keräyksestä vähittäiskaupoissa Henna Kaunismaa Hämeenlinnan ympäristöjulkaisuja 14 Lähdeviite: Kaunismaa Henna 2011: Selvitys paristojen ja akkujen keräyksestä vähittäiskaupoissa.

Lisätiedot

ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET

ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET Turvallista asumista YH Kodeilla YH Kodit tarjoaa elämän kestävää asumista, joka on paljon enemmän kuin pelkkä asunto. Me arvostamme turvallisen asumisen ja toimivan elinympäristön

Lisätiedot

Väittämä Jos jätteet lajitellaan oikein, niitä voidaan käyttää uusien tuotteiden valmistamiseen.

Väittämä Jos jätteet lajitellaan oikein, niitä voidaan käyttää uusien tuotteiden valmistamiseen. Väittämä Jos jätteet lajitellaan oikein, niitä voidaan käyttää uusien tuotteiden valmistamiseen. Voisin kuvitella ostavani tavaroita tai vaatteita kirpputorilta. Jos tarvitsen jonkin tavaran jota käytän

Lisätiedot

kerrostaloasukkaalle Huolehdi paloturvallisuudesta!

kerrostaloasukkaalle Huolehdi paloturvallisuudesta! Paloturvallisuustietoa kerrostaloasukkaalle Huolehdi paloturvallisuudesta! Ohjeet asukkaalle Palovaroitin Asunnon jokainen kerros sekä niihin yhteydessä olevat kellarikerrokset ja ullakot on varustettava

Lisätiedot

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä, Minna Ruusuvaara & Sari Mäisti

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä, Minna Ruusuvaara & Sari Mäisti Jätteenkuljetukset Virpi Leppälä, Minna Ruusuvaara & Sari Mäisti Alueet ja urakat Kouvola-Iitti (86 900 asukasta), Kymenlaakson Jäte Oy:n jätteenkuljetukset 7 eri urakkaa: loppujäte 3 urakkaa, biojäte,

Lisätiedot

LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE

LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE JOULUKUU 2015 LAPIN LUMO SATUNURKAN TALVINEN AISTITILA Avajaiset ti 1.12. klo 9-16 (glögiä, mehua, pipareita, tunnelmaa) Lapin LUMOn satutuokiot aamuisin klo 9 ke 9.12, to 10.12.

Lisätiedot

HYVÄ JÄTEKATOS. katon lape kulkusuunnasta. riittävän leveä oviaukko. ei ovea. luiska, ei kynnystä

HYVÄ JÄTEKATOS. katon lape kulkusuunnasta. riittävän leveä oviaukko. ei ovea. luiska, ei kynnystä HYVÄ JÄTEKATOS t o i m i v a j a t u r v a l l i n e n katon lape kulkusuunnasta poispäin riittävän leveä oviaukko ei ovea luiska, ei kynnystä auto pääsee esteettä ja turvallisesti jätekatoksen välittömään

Lisätiedot

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA TURVALLISEEN HUOMISEEN PALOTURVALLISUUTTA KOTONA Kunta/kaupunki: Katuosoite: Ovikoodi: Asukkaan puhelinnumero: HÄTÄNUMERO: 112 Säilytä tämä lehtinen näkyvällä paikalla. 1 Palovaroitin Kiinnitä palovaroitin

Lisätiedot

www.pori.fi/porinjatehuolto Yhteistyössä ympäristön ja asukkaiden eduksi.

www.pori.fi/porinjatehuolto Yhteistyössä ympäristön ja asukkaiden eduksi. www.pori.fi/porinjatehuolto Yhteistyössä ympäristön ja asukkaiden eduksi. Porin kierrätyskeskus Savipajakatu 8, 860 Pori (Tiiliruukki) Asiakaspalvelu: puh. 0 6 56 Avoinna: maanantai tiistai, torstai 9

Lisätiedot

Vaaralliset jätteet. Taustamateriaali Jäteselviytyjät 2012 -kilpailuun

Vaaralliset jätteet. Taustamateriaali Jäteselviytyjät 2012 -kilpailuun Vaaralliset jätteet Taustamateriaali Jäteselviytyjät 2012 -kilpailuun Mitä ovat vaaralliset jätteet? Jätteet, jotka jonkin ominaisuutensa vuoksi aiheuttavat vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle

Lisätiedot

NYT SAA LUUKUTTAA - ASUKASTIEDOTUSTILAISUUS

NYT SAA LUUKUTTAA - ASUKASTIEDOTUSTILAISUUS NYT SAA LUUKUTTAA - ASUKASTIEDOTUSTILAISUUS 25.1.2017 2 Taustaa Kaupunginvaltuusto päätti 2013, että Kruunuvuorenrannan uudelle asuinalueelle toteutetaan alueellinen jätteen putkikeräysjärjestelmä Kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

TOIMIVAN JÄTETILAN OPAS

TOIMIVAN JÄTETILAN OPAS TOIMIVAN JÄTETILAN OPAS JÄTETILA JÄTETILAN SIJAINTI Jätetila Vaasassa jätekatoksille ja rakennelmille tarvitaan toimenpidelupa tai rakennuslupa. Jätetila on yleensä aitaus, katos tai huone. Toimiva jätetila

Lisätiedot

Helsingin leikkipuistojen jätehuollon alkukartoituskysely

Helsingin leikkipuistojen jätehuollon alkukartoituskysely touko kesäkuu 2010 Helsingin sosiaalivirasto ja 4V-hanke Touko kesäkuussa kaikille Helsingin leikkipuistoille lähetettiin jätehuollon alkukartoituskyselyt, joiden tarkoituksena oli kartoittaa leikkipuistojen

Lisätiedot

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä & Iida Miettinen

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä & Iida Miettinen Jätteenkuljetukset Virpi Leppälä & Iida Miettinen Alueet ja urakat Kouvola-Iitti (86 900 asukasta), Kymenlaakson Jäte Oy:n jätteenkuljetukset 7 eri urakkaa: loppujäte 3 urakkaa, biojäte, erillisurakkana

Lisätiedot

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä & Ilkka Töyrylä

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä & Ilkka Töyrylä Jätteenkuljetukset Virpi Leppälä & Ilkka Töyrylä Alueet ja urakat Kouvola-Iitti (86 900 asukasta), Kymenlaakson Jäte Oy:n jätteenkuljetukset 7 eri urakkaa: loppujäte 3 urakkaa, biojäte, erillisurakkana

Lisätiedot

Jätehuolto, kierrätys ja lajittelu

Jätehuolto, kierrätys ja lajittelu Jätehuolto, kierrätys ja lajittelu Tuotamme jätettä Yhdyskuntajätettä syntyy Suomessa vuosittain noin 2,4-2,8 miljoonaa tonnia Henkilöä kohden jätettä syntyy noin 500kg vuodessa Tällä hetkellä suurin osa

Lisätiedot

Kouvolan ja Iitin uudet jätteenkuljetusurakat alkavat 1.1.2014

Kouvolan ja Iitin uudet jätteenkuljetusurakat alkavat 1.1.2014 Sivu 1 / 5 TIEDOTE KOUVOLAN JA IITIN ISÄNNÖITSIJÖILLE 20.11.2013 Kouvolan ja Iitin uudet jätteenkuljetusurakat alkavat 1.1.2014 myös entiset Kuusankoski ja Anjalankoski yhtenäisen jätteenkuljetuksen ja

Lisätiedot

Harjoituksia 2012 oikeat vastaukset. Vaaralliset jätteet & biojätteet

Harjoituksia 2012 oikeat vastaukset. Vaaralliset jätteet & biojätteet Harjoituksia 2012 oikeat vastaukset Vaaralliset jätteet & biojätteet Ristikko Täytä ristikon vaakarivit annettujen vihjeiden avulla. Selvitä pystyriville muodostuva sana. 1. Kuva tai symboli kertoo myrkyllisyydestä.

Lisätiedot

Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi. Paikkakunta. 1. Oppilas Etunimi. Sukunimi.

Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi. Paikkakunta. 1. Oppilas Etunimi. Sukunimi. Tietokilpailu 2016 Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi Paikkakunta Joukkue 1. Oppilas Etunimi Sukunimi Luokka 2. Oppilas Etunimi Sukunimi Luokka 3.

Lisätiedot

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet 29.10.2014 Caverion Suomi esitys Kierrätyshuoneet Jätteen putkikeräysjärjestelmä Asukasinfo 29.10.2014 Martti-Veikko Salo Järjestelmän toimintaperiaate 1 2 3 4 5 6 Syöttöpisteet voivat sijaita sisällä

Lisätiedot

LAUSUNTO HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUKSELLE VALTUUSTOALOITTEESTA KIERRÄTYKSEN EDISTÄMISEKSI

LAUSUNTO HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUKSELLE VALTUUSTOALOITTEESTA KIERRÄTYKSEN EDISTÄMISEKSI Hallitus 51 24.04.2015 LAUSUNTO HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUKSELLE VALTUUSTOALOITTEESTA KIERRÄTYKSEN EDISTÄMISEKSI 994/00.02.023.0230/2015 Hallitus 51 Esittelijä Toimialajohtaja Petri Kouvo Valmistelija

Lisätiedot

Jätehuolto Etelä-Karjalassa

Jätehuolto Etelä-Karjalassa Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy on yhdeksän eteläkarjalaisen kunnan Imatran, Lappeenrannan, Lemin, Luumäen, Parikkalan, Rautjärven, Ruokolahden, Savitaipaleen ja Taipalsaaren omistama jäteyhtiö. Tehtävänämme

Lisätiedot

Kiertokapula Oy. 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö. 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue

Kiertokapula Oy. 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö. 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue Kiertokapula Oy 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue Jätehuolto Jätehuollon järjestäminen Jätteiden käsittely Jätteiden hyödyntämisen edistäminen

Lisätiedot

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013 Nuukuusviikko 2013 LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ Nuukuusviikko vko 16 TEEMAVIIKKO, JOLLE ON TÄNÄ VUONNA VALITTU TEEMAKSI LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ NUUKUUSVIIKOLLA NOSTETAAN TÄRKEÄÄ KESTÄVÄN

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2015

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2015 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2015 jonka kaupunkirakennelautakunta on hyväksynyt 2.12.2014 sekä määrännyt tulemaan voimaan 1.1.2015 alkaen. 1 JÄTETAKSAN PERUSTEET Jyväskylän kaupunki perii jätemaksua

Lisätiedot

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet 30.10.2014 Caverion Suomi esitys Kierrätyshuoneet Jätteen putkikeräysjärjestelmä Asukasinfo 30.10.2014 Petri Pouttu Järjestelmän toimintaperiaate 1 2 3 4 5 6 Syöttöpisteet voivat sijaita sisällä tai ulkona

Lisätiedot

Mitä on vaarallinen jäte?

Mitä on vaarallinen jäte? Mitä on vaarallinen jäte? Mitä on vaarallinen jäte? Monet kotona käytettävät tuotteet, kuten puhdistusaineet ovat vaarallisia ja myrkyllisiä. Vaaralliset jätteet ovat vaarallisia ihmisten terveydelle tai

Lisätiedot

12,- 2 JOULU- ISTUTUS. kpl LUMIKENGÄT (39,95) 19 95 (29,95)

12,- 2 JOULU- ISTUTUS. kpl LUMIKENGÄT (39,95) 19 95 (29,95) Monilatva- JOULUTÄHTI, ISO monilatva- JOULUTÄHTI 6, Kotimainen XL JOULU- TÄHTI valkoinen ja punainen 1,95 MEHITÄHTI eri värejä 9 1 MEHI- TÄHTI klitterillä, koristehelmillä 4 MÄHKÄ koristeilla JOULU- ISTUTUS

Lisätiedot

PÄÄSIÄINEN > 25.4.

PÄÄSIÄINEN > 25.4. KALENTERIJUHLAT UUSIVUOSI 1.1. Uutenavuotena paukutellaan raketteja ja valetaan tinaa, josta ennustetaan alkavaa vuotta. Tehdään leikkimielisiä uudenvuodenlupauksia. Perheet syövät kotona perheen tai ystävien

Lisätiedot

Kaikki arjen valinnat vaikuttavat ympäristöön. Haluamme oppilaitoksessamme toimia niin, että kuormitamme ympäristöä mahdollisimman vähän:

Kaikki arjen valinnat vaikuttavat ympäristöön. Haluamme oppilaitoksessamme toimia niin, että kuormitamme ympäristöä mahdollisimman vähän: Opiskelemme ja työskentelemme ainutlaatuisen kauniissa ympäristössä. Kun pidämme siitä hyvää huolta, se pysyykin viihtyisänä. Pidetään kunniaasiana sitä, että niin koulun rakennukset kuin piha-alueetkin

Lisätiedot

Ajankohtaista HSY:n jätehuollosta

Ajankohtaista HSY:n jätehuollosta Ajankohtaista HSY:n jätehuollosta Isännöitsijöiden koulutustilaisuus Kierrätys tehostuu, hyötykäyttö paranee, Lasi, Metalli ja Kartonki Lasin, metallin ja kartongin kierrätys tehostuu Uudet jätehuolto

Lisätiedot

Tervetuloa SATOkotiin. Muuttajan usein kysytyt kysymykset

Tervetuloa SATOkotiin. Muuttajan usein kysytyt kysymykset Tervetuloa SATOkotiin Muuttajan usein kysytyt kysymykset SATOn Asiakaspalvelu p. 020 334 443 asiakaspalvelu@sato.fi sato.fi facebook.com/sato Milloin saan hakea avaimet? Uuden kotisi avaimet saat vuokrasopimuksen

Lisätiedot

Kodin paloturvallisuus

Kodin paloturvallisuus Kodin paloturvallisuus Itä-Uudenmaan Pelastuslaitos Palotarkastaja Linnea Kytömäki Itä-Uudenmaan pelastuslaitos Väkiluku n. 94 000 Seitsemän kuntaa Työntekijöitä n. 180 Asemat, joissa on vakituista henkilökuntaa

Lisätiedot

JÄTENEUVONNAN PALVELUT JA LAINATTAVAT MATERIAALIT

JÄTENEUVONNAN PALVELUT JA LAINATTAVAT MATERIAALIT JÄTENEUVONNAN PALVELUT JA LAINATTAVAT MATERIAALIT Tehtävänä puhtaampi ympäristö ROUSKIKSEN JÄTENEUVONTA Jäteneuvonta opastaa asukkaita jätteen synnyn ehkäisyyn, lajitteluun, hyötykäyttöön ja kierrätykseen.

Lisätiedot

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Asuminen vastaanottokeskuksen asunnossa Vastaanottokeskus järjestää sinulle tilapäisen majoituksen

Lisätiedot

Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi

Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi 11.10.2012 Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi Juha-Heikki Tanskanen Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy Jätehuolto ja ilmastonmuutos (vuosi 2010, lähde Tilastokeskus) Suomen khk-päästöt:

Lisätiedot

Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto. Kuusankosken veneilijät Kymin Paviljongilla

Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto. Kuusankosken veneilijät Kymin Paviljongilla Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Kuusankosken veneilijät Kymin Paviljongilla 9.3.2017 Keltakangas Kotkan ja Kouvolan välissä, vieressä vt 15 ja Kymijoki Kymenlaakson Jäte Oy:n omistajat Monipuoliset palvelut

Lisätiedot

Pientalon jätehuolto. Maija Palomäki

Pientalon jätehuolto. Maija Palomäki Pientalon jätehuolto Maija Palomäki 14.3.2018 Sisältö Omakotiasujan jätehuoltopalvelut Jäteastian yhteiskäyttö Kompostointi Risujen käsittely Monilokeroinen jäteastia Lisätietoa jäteasioista Omakotiasujan

Lisätiedot

Kuljetus alv. 0 % Ylimääräinen jäte on jätettä, joka on sijoitettu jäteastian ulkopuolelle. Ylimääräisestä jätteestä veloitetaan seuraavasti:

Kuljetus alv. 0 % Ylimääräinen jäte on jätettä, joka on sijoitettu jäteastian ulkopuolelle. Ylimääräisestä jätteestä veloitetaan seuraavasti: Palveluhinnasto 2013 voimassa 1.6.2013 alkaen Yleistä Lakeuden Etappi perii tämän hinnaston mukaisesti jätemaksut järjestämästään jätehuollosta ja siihen liittyvistä tehtävistä. Jätteen tuottaja, kiinteistön

Lisätiedot

Jäteselviytyjät 2014. Tietokilpailu OIKEAT VASTAUKSET

Jäteselviytyjät 2014. Tietokilpailu OIKEAT VASTAUKSET Jäteselviytyjät 2014 Tietokilpailu OIKEAT VASTAUKSET 1. Ympyröi YKSI oikea vaihtoehto. 1. Jätteiden lajittelu = a) laitetaan kaikki jätteet samaan astiaan b) laitetaan jokainen jäte omaan jäteastiaansa

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

JÄTTEIDEN KÄSITTELY PINTAKÄSITTELYSSÄ. 9.9.2014 Copyright Isto Jokinen 1

JÄTTEIDEN KÄSITTELY PINTAKÄSITTELYSSÄ. 9.9.2014 Copyright Isto Jokinen 1 JÄTTEIDEN KÄSITTELY PINTAKÄSITTELYSSÄ 9.9.2014 Copyright Isto Jokinen 1 MIKSI JÄTTEET LAJITELLAAN? Tavoitteena on: - Vähentää kaatopaikalle menevän jätteen määrää - Kierrättää käyttökelpoisia materiaaleja

Lisätiedot

Jätteen energiahyötykäyttö -käytännön vaikutukset. KOKOEKO 16.2.2012 Eila Kainulainen Keski-Savon ympäristötoimi

Jätteen energiahyötykäyttö -käytännön vaikutukset. KOKOEKO 16.2.2012 Eila Kainulainen Keski-Savon ympäristötoimi Jätteen energiahyötykäyttö -käytännön vaikutukset KOKOEKO 16.2.2012 Eila Kainulainen Keski-Savon ympäristötoimi Aiempia kokemuksia energiahyötykäytöstä Keski- Savossa Poltettavaa muovijätettä kerättiin

Lisätiedot

Kestävä kulutus ja kierrätys. Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu

Kestävä kulutus ja kierrätys. Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu Kestävä kulutus ja kierrätys Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu Kulutus Suomessa Suomalainen: Käyttää luonnonvaroja kaksi kertaa enemmän kuin eurooppalainen keskimäärin Tuottaa

Lisätiedot

Kiinteistöhoidon ympäristöpäivä Tommi Kukkonen Jäteneuvoja. Taloyhtiön jätehuolto

Kiinteistöhoidon ympäristöpäivä Tommi Kukkonen Jäteneuvoja. Taloyhtiön jätehuolto Kiinteistöhoidon ympäristöpäivä 15.11.2016 Tommi Kukkonen Jäteneuvoja Taloyhtiön jätehuolto Puhas Oy Perustettu 1997, aiempi nimi Joensuun seudun jätehuolto Oy Järjestää omistajakuntiensa lakisääteiset

Lisätiedot

Retki Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen to 22.3.2012

Retki Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen to 22.3.2012 Retki Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen to 22.3.2012 Seniorit tutustuivat 22.3.2012 Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n toimintaan. Toimitusjohtaja Pentti Rantala ja neuvoja Erkki Piippo ottivat meidät

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007 Kaupunkisuunnittelulautakunta on hyväksynyt 12.12.2006 sekä määrännyt tulemaan voimaan 1.1.2007 alkaen. 1 Järjestämästään jätehuollosta aiheutuvien jätteen kuljetus-,

Lisätiedot

Lapset ja nuoret jäävät liian yksin huolineen. Lasten ja nuorten puhelin ja netti vuonna 2007

Lapset ja nuoret jäävät liian yksin huolineen. Lasten ja nuorten puhelin ja netti vuonna 2007 Lapset ja nuoret jäävät liian yksin huolineen. Lasten ja nuorten puhelin ja netti vuonna 2007 Kerro aikuiselle, jolla on aikaa kuunnella. Kaikenlaiset asiat, fiilikset ja tapahtumat kannattaa jakaa läheisille

Lisätiedot

Rauman kaupungin jäte- ja kiertotalousjärjestelmä Kiertotaloustori

Rauman kaupungin jäte- ja kiertotalousjärjestelmä Kiertotaloustori Rauman kaupungin jäte- ja kiertotalousjärjestelmä 24.4. 2018 Kiertotaloustori ??????????????????????????????????? Jätevirrat Raumalla Hyötyjäte Keräysfirmat: lajitellut paperit, pahvit, lasi, metalli,

Lisätiedot

YMPYRÖI ROSKAT, JOTKA KUULUVAT BIOJÄTTEESEEN

YMPYRÖI ROSKAT, JOTKA KUULUVAT BIOJÄTTEESEEN KURREN PUUHAKIRJA KURREN PUUHAVIHKO KURRE KAINUULAINEN Miksi tänne roskat jätettäis, yhteen säkkiin kaikki mätettäis? Ensin vähän levitellään, sitten tarkkaan lajitellaan. On mulla hyvä roskaharava, olen

Lisätiedot

Talvi & Joulu 2012. Talvi & Joulu 2013. www.mariadrockila.fi

Talvi & Joulu 2012. Talvi & Joulu 2013. www.mariadrockila.fi Talvi & Joulu 2012 Talvi & Joulu 2013 www.mariadrockila.fi Arvoisat asiakkaamme, Suomalainen käsityö kantaa. Maria Drockilan kynttiläpajaa kotimainen kädentaito ja sinivalkoisesta luonnosta syntyvät ideat

Lisätiedot

HÄTÄILMOITUS. 112 ambulanssi, palokunta 10022 poliisi. Soita hätäpuhelu itse, jos voit.

HÄTÄILMOITUS. 112 ambulanssi, palokunta 10022 poliisi. Soita hätäpuhelu itse, jos voit. HÄTÄILMOITUS 112 ambulanssi, palokunta 10022 poliisi Soita hätäpuhelu itse, jos voit. Mitä on tapahtunut? Onnettomuus? Sairaskohtaus? Onko ihmisiä vaarassa? Missä? Osoite, osasto, rakennus Vastaa kysymyksiin

Lisätiedot

Kaupan eläinperäisen poisheittohävikin käsitteleminen sivutuoteasetuksen mukaisesti

Kaupan eläinperäisen poisheittohävikin käsitteleminen sivutuoteasetuksen mukaisesti Kaupan eläinperäisen poisheittohävikin käsitteleminen sivutuoteasetuksen mukaisesti - Perehdytysmateriaali myymälöille ja niiden yhteistyökumppaneille, kuten jätteiden kuljetusyritykset, kauppakeskukset,

Lisätiedot

Mustialan navetan jäteopas

Mustialan navetan jäteopas Mustialan navetan jäteopas Hämeen ammattikorkeakoulussa pyritään toimimaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaan. Näitä periaatteita sovelletaan myös navetan toimintoihin. Pääperiaate on ottaa huomioon

Lisätiedot

Jäteselviytyjät 2013. Tietokilpailu. Koulun nimi. Paikkakunta. Luokka. Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) pisteet yhteensä / 90 pistettä

Jäteselviytyjät 2013. Tietokilpailu. Koulun nimi. Paikkakunta. Luokka. Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) pisteet yhteensä / 90 pistettä Jäteselviytyjät 2013 Tietokilpailu Koulun nimi Paikkakunta Luokka Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) 1. 2. 3. pisteet yhteensä / 90 pistettä 1. Ympyröi YKSI oikea vaihtoehto. 1. Miksi jätteitä

Lisätiedot

TURVALLISEEN HUOMISEEN

TURVALLISEEN HUOMISEEN TURVALLISEEN HUOMISEEN perheen pelastautumissuunnitelma 1 Poistu palavasta rakennuksesta, mutta älä mene savuun! Tulipalo yllättää aina, ja huonetilaan alkaa heti muodostua tultakin vaarallisempaa savua.

Lisätiedot

KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI. KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6)

KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI. KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6) KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6) BIOJÄTETTÄ EI VIEDÄ KAATOPAIKALLE, VAAN SIITÄ TEHDÄÄN BIOETANOLIA,

Lisätiedot

Kierrätystä ja hyötykäyttöä

Kierrätystä ja hyötykäyttöä Kierrätystä ja hyötykäyttöä Oulun Jätehuolto Oulun Jätehuolto on Oulun kaupungin liikelaitos, joka vastaa toimialueellaan jätteenkäsittelystä, kuljetusten toimivuudesta ja jäteneuvonnasta. Oulun Jätehuollon

Lisätiedot

LUOTTISSEMINAARI Riitta Suomi

LUOTTISSEMINAARI Riitta Suomi LUOTTISSEMINAARI 28.1.2017 Riitta Suomi Partiotoimistot Piirillä on kaksi toimistoa o Turku, Läntinen Pitkäkatu 13 o Pori, Antinkatu 6 Molempien toimistojen kokoustilat ovat jaostojen ja ryhmien käytössä

Lisätiedot

HSY:n jätehuollon vuositilasto 2014

HSY:n jätehuollon vuositilasto 2014 HSY:n jätehuollon vuositilasto 214 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region Environmental Services Authority Helsingin seudun ympäristöpalvelut

Lisätiedot

KIERRÄTTÄMÄLLÄ MATERIAALISTA SAADAAN RAAKA- AINETTA

KIERRÄTTÄMÄLLÄ MATERIAALISTA SAADAAN RAAKA- AINETTA KODIN JÄTEOPAS Kodeissa syntyy monia erilaisia roskia ja jätteitä. Osa jätteistä voi olla vaarallisia ja myrkyllisiä kuten esimerkiksi jäteöljy tai hyönteismyrkky. Jätteet voivat aiheuttaa ympäristön pilaantumista.

Lisätiedot

SUOMENLINNAN UPSEERIKERHO OHJE 1 (5) Johtokunta Suomenlinna C53

SUOMENLINNAN UPSEERIKERHO OHJE 1 (5) Johtokunta Suomenlinna C53 SUOMENLINNAN UPSEERIKERHO OHJE 1 (5) SUOMENLINNAN UPSEERIKERHON SAUNAN SÄÄNNÖT 1. YLEISTÄ Suomenlinnan upseerikerhon saunalla on käytössä jäsenten yhteisvuoro, tilaussauna sekä perhesauna. Arkiviikon maanantait

Lisätiedot

ISÄNNÖITSIJÄSI VIISAAT VINKIT PALOTURVALLISUUTEEN JA LOPPUVUODEN JUHLIIN

ISÄNNÖITSIJÄSI VIISAAT VINKIT PALOTURVALLISUUTEEN JA LOPPUVUODEN JUHLIIN ISÄNNÖINTIVERKON TIEDOTE TALOYHTIÖIDEN ASUKKAILLE JA OSAKKAILLE TALVI 2016 ISÄNNÖITSIJÄSI VIISAAT VINKIT PALOTURVALLISUUTEEN JA LOPPUVUODEN JUHLIIN PIIPPAAKO SINULLA? TÄSSÄ NUMEROSSA MM. EHKÄISE TULIPALON

Lisätiedot

Autosuojan paloturvallisuus

Autosuojan paloturvallisuus 2013 Autosuojan paloturvallisuus Päijät-Hämeen pelastuslaitos 19.4.2013 1 Sisältö 2 Soveltamisala... 2 3 Käsitteet... 2 4 Käyttötapa... 2 4.1 Autosuojan käyttäminen... 2 5 Pienet alle 60 m2 autosuojat...

Lisätiedot

Kouvolan ja Iitin jätteenkuljetusurakoiden piiriin kuuluvien biojäteastioiden pesut aloitetaan ma 13. syyskuuta

Kouvolan ja Iitin jätteenkuljetusurakoiden piiriin kuuluvien biojäteastioiden pesut aloitetaan ma 13. syyskuuta Sivu 1 / 5 TIEDOTE ISÄNNÖITSIJÖILLE 31.8.2010 Kouvolan ja Iitin jätteenkuljetusurakoiden piiriin kuuluvien biojäteastioiden pesut aloitetaan ma 13. syyskuuta Biojäteastioita pestään viikoilla 37 ja 38,

Lisätiedot

Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset. Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen

Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset. Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen Ristikko Täytä ristikon vaakarivit annettujen vihjeiden avulla. Selvitä pystyriville muodostuva sana. 1. -keräykseen kuuluvat

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen

Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen Tulevaisuuden haasteet jätehuollossa, Joensuun tiedepuisto 24.10.2013 Yhdyskuntajäte Yhdyskuntajäte: vakinaisessa asunnossa, vapaa-ajan asunnossa,

Lisätiedot

PENNO Selvitä rahatilanteesi

PENNO Selvitä rahatilanteesi PENNO Selvitä rahatilanteesi Tiedätkö, kuinka paljon sinulla on rahaa käytössäsi? Tämän Penno-vihkon avulla saat käsityksen tuloistasi ja menoistasi. Lisäksi voit laskea, paljonko sinulla on rahaa käytettävissä

Lisätiedot

Lead Facility Services Globally. ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa

Lead Facility Services Globally. ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa TOIMINNALLASI ON ISO VAIKUTUS YMPÄRISTÖÖN Suurin osa ympäristövaikutuksista syntyy kiinteistöjen käytönaikaisista päivittäisistä toiminnoista,

Lisätiedot

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Kirkkovuoden juhlat Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Adventin jälkeen seuraava juhla on Suomen itsenäisyyspäivä 6.12$ Kirkossa rukoillaan

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2016

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2016 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2016 Kaupunkirakennelautakunta on hyväksynyt vuoden 2016 jätetaksan 15.12.2015 sekä määrännyt sen tulemaan voimaan 1.1.2016 alkaen. 1 JÄTETAKSAN PERUSTEET Jyväskylän kaupunki

Lisätiedot

HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010

HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010 HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO: 1. JÄTEASEMIEN VASTAANOTTOHINNAT 3 2. KIINTEISTÖN JÄTEMAKSUT 4-6 Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy Ankkurikatu 8, 06100 Porvoo Asiakaspalvelu, puh.

Lisätiedot

Jätehuollon kehittäminen Pöytyän kunnan kiinteistöissä Yläneellä

Jätehuollon kehittäminen Pöytyän kunnan kiinteistöissä Yläneellä Jätehuoltokartoitus 1(6) 16.2.2015 Turun Seudun Jätehuolto Oy Toni Tikkanen, puh. 020 728 2116 Kuormakatu 17 20380 Turku Pöytyän kunta Tarmo Rantanen Jätehuollon kehittäminen Pöytyän kunnan kiinteistöissä

Lisätiedot

PENNO Selvitä rahatilanteesi

PENNO Selvitä rahatilanteesi PENNO Selvitä rahatilanteesi TIEDÄTKÖ, KUINKA PALJON SINULLA ON RAHAA KÄYTÖSSÄSI? Kuuluuko arkeesi taiteilu laskujen ja välttämättömien menojen kanssa? Tiedätkö, mihin rahasi kuluvat? Tämän Penno-työkirjan

Lisätiedot

klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo 10.00-13.00 NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy

klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo 10.00-13.00 NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy TOIMINTAOHJELMA 30.11.-6.12.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA: MA, KE ja TO klo 7.30-15.30, TI 7.30-13.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-13.00. TOIMINTATUPA AVOINNA: MA klo 9.00-15.00, TI klo 9.00-13.00 ja KE JA PE

Lisätiedot

Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi. Paikkakunta. 1. Oppilas Etunimi. Sukunimi.

Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi. Paikkakunta. 1. Oppilas Etunimi. Sukunimi. Tietokilpailu 2015 Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi Paikkakunta Joukkue 1. Oppilas Etunimi Sukunimi Luokka 2. Oppilas Etunimi Sukunimi Luokka 3.

Lisätiedot

Sähkölaitteiden palot

Sähkölaitteiden palot Sähkölaitteiden palot 00:40 01:35 02:20 03:53 Kuvasarja television polttokokeesta, kuvattu VTT:n palolaboratoriossa 2000 Palojen vähentämisessä tehtävää!!! noin 2000 sähköpaloa* vuodessa sähköpalot 1/3

Lisätiedot

Juhlat KAPPALE 6. Uusivuosi

Juhlat KAPPALE 6. Uusivuosi Uusivuosi Jokainen vuosi alkaa uudenvuoden juhlimisella. Suomessa on uutenavuotena usein hyvin kylmä ilma, joten juhlat ovat yleensä sisällä. Ihmiset kutsuvat ystävät kylään, laittavat hyvää ruokaa ja

Lisätiedot

Kodin vaaralliset jätteet talteen. Materiaalitehokas jätehuolto hanke (A31559) saa Päijät-Hämeen liiton myöntämää EAKR -rahoitusta

Kodin vaaralliset jätteet talteen. Materiaalitehokas jätehuolto hanke (A31559) saa Päijät-Hämeen liiton myöntämää EAKR -rahoitusta Kodin vaaralliset jätteet talteen Materiaalitehokas jätehuolto hanke (A31559) saa Päijät-Hämeen liiton myöntämää EAKR -rahoitusta Ongelmajäte on nyt vaarallinen jäte Uudessa jätelaissa otetaan käyttöön

Lisätiedot

HYVIÄ NEUVOJA: Sammuta savuke aina kunnolla, kerää tuhka paloturvalliseen astiaan, älä tupakoi vuoteessa.

HYVIÄ NEUVOJA: Sammuta savuke aina kunnolla, kerää tuhka paloturvalliseen astiaan, älä tupakoi vuoteessa. Paloturvallisuus Paloturvallisuus Neljästä tulipalosta kolme syttyy asunnoissa. Syynä on usein huolimattomuus, mutta myös tekniset viat ovat yleisiä syttymissyitä. Muista, että tulipalo on aina helpompi

Lisätiedot

PIKAOHJEET Käytettäväksi vain Sofia-analysaattorin kanssa.

PIKAOHJEET Käytettäväksi vain Sofia-analysaattorin kanssa. Analysaattori ja FIA PIKAOHJEET Käytettäväksi vain Sofia-analysaattorin kanssa. Testausmenetelmä Tutki pakkausseloste ja käyttöohje huolellisesti ennen pikaohjeiden käyttöä. Tämä ei ole täydellinen pakkausseloste.

Lisätiedot

Yhteenveto Jätekukon asiakaskyselyjen tuloksista (2017)

Yhteenveto Jätekukon asiakaskyselyjen tuloksista (2017) 0..08 Yhteenveto Jätekukon asiakaskyselyjen tuloksista (07) Jäteyhtiö Jätekukko teki syksyllä 07 asiakastyytyväisyyskyselyjä, joista saatuja tuloksia hyödynnetään palvelujen kehittämisessä sekä jätehuollon

Lisätiedot

Turvallisuuskasvatusilta päiväkodissa

Turvallisuuskasvatusilta päiväkodissa Mannerheimin Lastensuojeluliitto Lapsen turvaksi -hanke (2007 2009) Turvallisuuskasvatusilta päiväkodissa Päiväkodin antama turvallisuuskasvatus on osa varhaiskasvatusta. Lasta opastetaan toimimaan ja

Lisätiedot

TOKSET FIRE SAFE PALOTURVALLISET JÄTEASTIASUOJAT

TOKSET FIRE SAFE PALOTURVALLISET JÄTEASTIASUOJAT TOKSET FIRE SAFE PALOTURVALLISET JÄTEASTIASUOJAT VARMISTA TOKSET FIRE SAFE PALOTURVALLISEN JÄTEASTIASUOJAN AVULLA KIINTEISTÖSI TURVALLISUUS. Automaattisella palosammuttimella varustettu jäteastiasuoja

Lisätiedot