Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti. Markus Hassinen Liiketoimintajohtaja, Bioheat Metsäakatemian kurssi no.32

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti. Markus Hassinen Liiketoimintajohtaja, Bioheat Metsäakatemian kurssi no.32"

Transkriptio

1 Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti Markus Hassinen Liiketoimintajohtaja, Bioheat Metsäakatemian kurssi no.32

2 Vapon historia - Halkometsistä sahoille ja soille Vuonna 1945 Suomi lämmitettiin 7,5 miljoonalla kuutiolla halkoja, joita oli tekemässä miestä ja kuljettamassa hevosta. Tänä päivänä puu ja turve varmistaa sähkön ja kaukolämmön tuotannon

3 Vapo tänään Vapo on Itämeren alueen johtava bioenergiaosaaja. Toimintamaat: Suomi, Ruotsi, Tanska, Norja, Viro, Latvia, Liettua, Puola Suomen valtio omistaa emoyhtiö Vapo Oy:n osakkeista 50,1 % ja Suomen Energiavarat Oy 49,9 %. Vapo-konsernin liikevaihto vuonna 2011 oli 705 milj. euroa ja henkilöstön määrä

4 Vapon liiketoiminta-alueet Vapo Biopolttoaineet biopolttoaineet: energiaturve, puu ja ympäristöturpeet Vapo Puutuotteet Sahatavara ja pelletit Vapo Biolämpö paikallisilla biopolttoaineilla tuotettava sähkö, lämpö ja höyry Vapo Ympäristö Kekkilä, Mustankorkea 4

5 Suomessa metsäenergiaa riittää, kasvua odotetaan erityisesti pienpuusta 5

6 Vaikka globaalisti metsäenergian nykykäytön on arvioitu olevan lähellä teknistä potentiaalia Globaalisti metsäenergian nykykäyttö lähempänä kestävää teknistä potentiaalia kuin esim. peltobiomassan (Metla) 6

7 7 ja vaikka globaalisti metsäenergian (ja turpeen) käytöllä energiantuotannossa kokonaisuutena ei ole suurta merkitystä

8 niin Suomessa puun ja turpeen energiakäyttö on merkittävää Sähköntuotanto energialähteittäin (70,6 TWh, 2011) Kaukolämmön ja siihen liittyvän sähkön tuotanto energialähteittäin (33,4 TWh, 2011) 8

9 Suomen raakapuun käytöstä n. 10% käytetään energiantuotannossa metsähakkeena 9

10 mutta osuuden toivotaan kasvavan merkittävästi 10

11 vaikka metsäenergiaan liittyviä haasteita on useita Pienpuun korjaaminen on kallista ja tukipolitiikka auki Puuenergialiiketoiminnan kannattavuus nykyisellään on haaste Metsänomistajien myyntihalukkuus? (erityisesti kannot vs. ravinnetasapaino) Metsäenergian hiilidioksidineutraalius? Metsäenergian tavoitteet sekä turvevero riski metsäteollisuuden kuitupuun hankinnalle? Lähde: Metsäteollisuus ry 11

12 Suomen tavoitteet vuodelle 2020 uusiutuvan energian lisäämiseksi ovat kuitenkin metsäenergian varassa, lisäksi Uusiutuvan energian lisäys Primäärienergiana , % Metsäenergia muodostaa yli 64% Suomen uusiutuvan energian tavoitteista Metsähakkeen käyttö pitäisi käytännössä lähes tuplata (tasolle 25 TWh) nykyisestä (13-14 TWh) Teollisuuden tuotannosta riippuvien polttoaineiden käyttö arvioidaan pysyvän samalla tasolla 12

13 metsäenergian merkitys kasvaa edelleen myös pidemmällä aikajänteellä EU:n ilmastotavoitteiden mukaisesti 13

14 Suomalaiset energia-alan toimijat arvostavat turvetta polttoaineena puun rinnalla Yli miljoonan suomalaisen kodin ja työpaikan kaukolämmitykseen käytetään turve-puuseosta Turpeen osuus kaikesta Suomessa käytettävästä energiasta on n. 6 % Turve työllistää yli suomalaista Suomi on maailman soisimpia valtioita ja suurin turpeen tuottaja, vaikka tuotannossa on vain 1% Suomen turvealasta. Turvetuotannon osuus vesistöjen ravinne-kuormituksesta <1% 14

15 koska turve osana polttoaineseosta lisää lämmöntuotannon toimitusvarmuutta Puuenergian virroista osa on riippuvaisia teollisuuden (erityisesti sahaus) suhdanteista (hakkuutähteet, kannot & sivutuotteet) Myös energiapuuta koskeva regulaatio on jatkuvasti muutospaineessa (kannustimet ja verot) Turve on kotimainen huoltovarmuustuote Ostot yksityismetsien pysty- ja hankintakaupoista 15

16 Lisäksi erityisesti lämmityskaudella vaaditaan polttoaineilta korkeaa laatua tarvittavan kapasiteetin turvaamiseksi Turve tasaa ja parantaa polttoaineseoksen laatua, jolloin varmistetaan riittävä lämpöteho Energiantuotantolaitosten käytettävyys on parempi kun puuta ja turvetta poltetaan yhdessä Turpeen sisältämä rikki sitoo puun poltossa muodostuvia alkaaleja ja vähentää käytettävyysriskejä Tasalaatuisen turpeen käyttö yhdessä kosteamman puupolttoaineen kanssa nostaa tuotannon hyötysuhdetta 16

Vapo tänään. Vapo p on Itämeren alueen johtava bioenergiaosaaja. Toimintamaat: Suomi, Ruotsi, Tanska, Suomen valtio omistaa emoyhtiö Vapo

Vapo tänään. Vapo p on Itämeren alueen johtava bioenergiaosaaja. Toimintamaat: Suomi, Ruotsi, Tanska, Suomen valtio omistaa emoyhtiö Vapo 15.6.2009 3.6.2009 Vapo tänään Vapo p on Itämeren alueen johtava bioenergiaosaaja. Toimintamaat: Suomi, Ruotsi, Tanska, Viro, Latvia, Liettua, Puola Suomen valtio omistaa emoyhtiö Vapo Oy:n osakkeista

Lisätiedot

Maailma tarvitsee bioenergiaa

Maailma tarvitsee bioenergiaa Maailma tarvitsee bioenergiaa Turpeen ja puun tulevaisuuden näkymät Punkalaidun 15.3.2014 Pasi Rantonen Vapo tänään Toimintamaat: Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Viro, Latvia, Puola Suomen valtio omistaa

Lisätiedot

Metsäenergian uudet tuet. Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä

Metsäenergian uudet tuet. Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä Metsäenergian uudet tuet Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä Uusiutuvan energian velvoitepaketti EU edellyttää (direktiivi 2009/28/EY) Suomen nostavan uusiutuvan energian osuuden

Lisätiedot

Energiaa ja ilmastostrategiaa

Energiaa ja ilmastostrategiaa Säteilevät naiset seminaari 17.3.2009 Energiaa ja ilmastostrategiaa Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Kasvihuonekaasupäästöt, EU-15 ja EU-25, 1990 2005, EU:n päästövähennystavoitteet

Lisätiedot

Metsästä energiaa. Kestävän kehityksen kuntatilaisuus. Sivu 1

Metsästä energiaa. Kestävän kehityksen kuntatilaisuus. Sivu 1 Metsästä energiaa Kestävän kehityksen kuntatilaisuus Sivu 1 2014 Metsästä energiaa Olli-Pekka Koisti Metsästä energiaa Metsä- ja puuenergia Suomessa Energiapuun korjuukohteet Bioenergia Asikkalassa Energiapuun

Lisätiedot

Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan

Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan Muuttuva Venäjä -metsäseminaari Joensuu 7.5.21 Jari Viitanen Metla Sisällys Raakapuun vienti Venäjältä 1992 28 Venäläisen raakapuun viennin globaali jakautuminen

Lisätiedot

EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? http://www.eubionet.net

EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? http://www.eubionet.net EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? Eija Alakangas, VTT EUBIONET III, koordinaattori http://www.eubionet.net Esityksen sisältö Bioenergian tavoitteet vuonna

Lisätiedot

Bioenergian käytön kehitysnäkymät Pohjanmaalla

Bioenergian käytön kehitysnäkymät Pohjanmaalla 1 Bioenergian käytön kehitysnäkymät Pohjanmaalla Vaskiluodon Voima Oy:n käyttökohteet Kaasutuslaitos Vaskiluotoon, korvaa kivihiiltä Puupohjaisten polttoaineiden nykykäyttö suhteessa potentiaaliin Puuenergian

Lisätiedot

VAPON TURVETUOTANTONÄKYMÄ. Matti Alakoskela asiakkuuspäällikkö Vapo Oy

VAPON TURVETUOTANTONÄKYMÄ. Matti Alakoskela asiakkuuspäällikkö Vapo Oy VAPON TURVETUOTANTONÄKYMÄ Matti Alakoskela asiakkuuspäällikkö Vapo Oy 1 Vapo tänään Toimintamaat: Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Espanja Suomen valtio omistaa emoyhtiö Vapo

Lisätiedot

KOHTAAVATKO METSÄENERGIAN KYSYNTÄ JA TARJONTA SATAKUNNASSA. Mikko Höykinpuro Vapo Oy 12.1.2012

KOHTAAVATKO METSÄENERGIAN KYSYNTÄ JA TARJONTA SATAKUNNASSA. Mikko Höykinpuro Vapo Oy 12.1.2012 KOHTAAVATKO METSÄENERGIAN KYSYNTÄ JA TARJONTA SATAKUNNASSA Mikko Höykinpuro Vapo Oy 12.1.2012 Metsähakkeen alueellinen saatavuus Päätehakkuiden latvusmassa Päätehakkuiden kuusen kannot Nuorten metsien

Lisätiedot

Bioenergia-alan ajankohtaisasiat TEM Energiaosasto

Bioenergia-alan ajankohtaisasiat TEM Energiaosasto Bioenergia-alan ajankohtaisasiat TEM Energiaosasto Bioenergia-alan toimialapäivät Noormarkku 31.3.2011 Ylitarkastaja Aimo Aalto Uusiutuvan energian velvoitepaketti EU edellyttää (direktiivi 2009/28/EY)

Lisätiedot

Miten ja mistä metsäenergiaa. Toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny Vapo Oy

Miten ja mistä metsäenergiaa. Toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny Vapo Oy Miten ja mistä metsäenergiaa Toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny Vapo Oy Vapo - konserni 18.4.2011 Halkometsistä sahoille ja soille Vuonna 1945 Suomi lämmitettiin 7,5 miljoonalla kuutiolla halkoja, joita oli

Lisätiedot

Maatalouden energiapotentiaali

Maatalouden energiapotentiaali Maatalouden energiapotentiaali Maataloustieteiden laitos Helsingin yliopisto 1.3.2011 1 Miksi maatalouden(kin) energiapotentiaalit taas kiinnostavat? To 24.2.2011 98.89 $ per barrel Lähde: Chart of crude

Lisätiedot

Öljyhuippu- ja bioenergiailta 25.04.07. Yhdyskuntien ja teollisuuden sivuainevirtojen ja biomassan hyödyntäminen sähköksi ja lämmöksi

Öljyhuippu- ja bioenergiailta 25.04.07. Yhdyskuntien ja teollisuuden sivuainevirtojen ja biomassan hyödyntäminen sähköksi ja lämmöksi Öljyhuippu- ja bioenergiailta 25.04.07 Yhdyskuntien ja teollisuuden sivuainevirtojen ja biomassan hyödyntäminen sähköksi ja lämmöksi Esa Marttila, LTY, ympäristötekniikka Jätteiden kertymät ja käsittely

Lisätiedot

Metsätalouden näkymät Suomessa Metsätalous on maatiloille mahdollisuus. Ritva Toivonen Tapio 11/2008

Metsätalouden näkymät Suomessa Metsätalous on maatiloille mahdollisuus. Ritva Toivonen Tapio 11/2008 Metsätalouden näkymät Suomessa Metsätalous on maatiloille mahdollisuus Ritva Toivonen Tapio 11/2008 1 Metsäala murroksessa (2005)08 Massa- ja paperiteollisuus: Vuosikymmenien kasvu taittuu laskuun: pysyvämpi

Lisätiedot

Metsäenergian mahdollisuuudet Hake, pelletti, pilke

Metsäenergian mahdollisuuudet Hake, pelletti, pilke Metsäenergian mahdollisuuudet Hake, pelletti, pilke Kestävän kehityksen kylätilaisuus Janakkala Virala 23.10.2014 Sivu 1 2014 Miksi puuta energiaksi? Mitä energiapuu on? Puuenergia kotitalouksissa Sivu

Lisätiedot

Puun energiakäyttö 2012

Puun energiakäyttö 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 15/2013 Puun energiakäyttö 2012 18.4.2013 Esa Ylitalo Metsähakkeen käyttö uuteen ennätykseen vuonna 2012: 8,3 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Uusiutuvan energian käyttö ja tuet Suomessa

Uusiutuvan energian käyttö ja tuet Suomessa Uusiutuvan energian käyttö ja tuet Suomessa Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät Pekka Ripatti 3.12.2013 Energiamarkkinavirasto uusiutuvan energian edistäjänä Tuuli-, biokaasu-, puupolttoaine- ja metsähakevoimaloiden

Lisätiedot

Arvioita Suomen puunkäytön kehitysnäkymistä

Arvioita Suomen puunkäytön kehitysnäkymistä Arvioita Suomen puunkäytön kehitysnäkymistä Lauri Hetemäki Metsien käytön tulevaisuus Suomessa -seminaari, Suomenlinna, 25.3.2010, Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research

Lisätiedot

Ihmiskunta, energian käyttö ja ilmaston muutos

Ihmiskunta, energian käyttö ja ilmaston muutos Ihmiskunta, energian käyttö ja ilmaston muutos Hannu Ilvesniemi Metla / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Maailman väkiluku, miljardia Maailman

Lisätiedot

VIERUMÄELLÄ KIPINÖI 1 24.11.2009

VIERUMÄELLÄ KIPINÖI 1 24.11.2009 VIERUMÄELLÄ KIPINÖI 1 24.11.2009 A. SAHA PUUPOLTTOAINEIDEN TOIMITTAJANA 24.11.2009 2 Lähtökohdat puun energiakäytön lisäämiselle ovat hyvät Kansainvälinen energiapoliikka ja EU päästötavoitteet luovat

Lisätiedot

FINBION BIOENERGIAPAINOTUKSIA

FINBION BIOENERGIAPAINOTUKSIA FINBION BIOENERGIAPAINOTUKSIA 2011-2015 FINBIO - Suomen Bioenergiayhdistys ry www.finbioenergy.fi ja www.finbio.fi FINBIO on yli 100 jäsenorganisaation energia-alan valtakunnallinen kattojärjestö, joka

Lisätiedot

Uusiutuvan energian vuosi 2015

Uusiutuvan energian vuosi 2015 Uusiutuvan energian vuosi 2015 Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä 26.1.2016 Congress Paasitorni, Helsinki Pekka Ripatti Sisältö ja esityksen rakenne 1. Millainen on uusiutuvan energian toimiala? 2. Millaisia

Lisätiedot

Kohti puhdasta kotimaista energiaa

Kohti puhdasta kotimaista energiaa Suomen Keskusta r.p. 21.5.2014 Kohti puhdasta kotimaista energiaa Keskustan mielestä Suomen tulee vastata vahvasti maailmanlaajuiseen ilmastohaasteeseen, välttämättömyyteen vähentää kasvihuonekaasupäästöjä

Lisätiedot

Bioenergia ry:n katsaus kotimaisten polttoaineiden tilanteeseen

Bioenergia ry:n katsaus kotimaisten polttoaineiden tilanteeseen Bioenergia ry:n katsaus kotimaisten polttoaineiden tilanteeseen 1. Metsähakkeen ja turpeen yhteenlaskettu käyttö laski viime vuonna 2. Tälle ja ensi vuodelle ennätysmäärä energiapuuta ja turvetta tarjolla

Lisätiedot

Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma

Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö Kolme tulevaisuuden kuvaa 1.

Lisätiedot

Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet

Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet Satu Helynen ja Martti Flyktman, VTT Antti Asikainen ja Juha Laitila, Metla Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan

Lisätiedot

Ajankohtaista konetyöaloilla Taustainformaatiota konetyöaloilta

Ajankohtaista konetyöaloilla Taustainformaatiota konetyöaloilta Ajankohtaista konetyöaloilla Taustainformaatiota konetyöaloilta Lehdistötilaisuus 16.10.2014 Joensuu Koneyrittäjien liitto Liittokokous 17.-18.10.2015 1 PUUNKORJUU 2 Taustaa Puunkorjuupalveluiden kysyntä

Lisätiedot

Puuenergia nyt ja tulevaisuudessa

Puuenergia nyt ja tulevaisuudessa Puuenergia nyt ja tulevaisuudessa Tomi Vartiamäki Liiketoimintapäällikkö L&T Biowatti Oy 1 Copyright Lassila & Tikanoja Sisällys L&T Biowatti lyhyesti Metsäenergian nykytila Metsäenergian tulevaisuus nuoren

Lisätiedot

Biomassan jalostus uudet liiketoimintamahdollisuudet ja kestävyys

Biomassan jalostus uudet liiketoimintamahdollisuudet ja kestävyys Biomassan jalostus uudet liiketoimintamahdollisuudet ja kestävyys BioRefine innovaatioita ja liiketoimintaa 27.11.2012 Ilmo Aronen, T&K-johtaja, Raisioagro Oy Taustaa Uusiutuvien energialähteiden käytön

Lisätiedot

Uusiutuvan energian tulevaisuus Kanta-Hämeessä

Uusiutuvan energian tulevaisuus Kanta-Hämeessä Uusiutuvan energian tulevaisuus Kanta-Hämeessä Kestävän energian päivä III Kanta-Häme Metsäenergianäkökulma Janne Teeriaho, Hattulan kunta Häme ohjelma, strateginen maakuntaohjelma 2014+: Häme ohjelma

Lisätiedot

Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, Metsä Group

Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, Metsä Group Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, 1 Aiheena tänään Metsäteollisuus vahvassa nousussa Äänekosken biotuotetehdas Investointien vaikutukset puunhankintaan 2

Lisätiedot

Metsästä energiaa Puupolttoaineet ja metsäenergia

Metsästä energiaa Puupolttoaineet ja metsäenergia Metsästä energiaa Puupolttoaineet ja metsäenergia Kestävän kehityksen kuntatilaisuus 8.4.2014 Loppi Sivu 1 2014 Metsästä energiaa Olli-Pekka Koisti Metsäalan asiantuntijatalo, jonka tehtävänä on: edistää

Lisätiedot

Puun energiakäyttö E-P+K-P ilman kanta Kokkolaa eli mk-alue, 1000 m3

Puun energiakäyttö E-P+K-P ilman kanta Kokkolaa eli mk-alue, 1000 m3 Metsätalouden organisaatio 212 kaikilla sormi metsäenergiapelissä => tulevaisuuden ala Puuenergian käyttö Manu Purola Toiminnanjohtaja 3.11.211 4-564433 www.mhy.fi/keskipohjanmaa Energiaosuuskunnat K-P:lla

Lisätiedot

Metsäbioenergia energiantuotannossa

Metsäbioenergia energiantuotannossa Metsäbioenergia energiantuotannossa Metsätieteen päivä 17.11.2 Pekka Ripatti & Olli Mäki Sisältö Biomassa EU:n ja Suomen energiantuotannossa Metsähakkeen käytön edistäminen CHP-laitoksen polttoaineiden

Lisätiedot

Puun ja turpeen käyttö lämpölaitoksissa tulevaisuuden mahdollisuudet

Puun ja turpeen käyttö lämpölaitoksissa tulevaisuuden mahdollisuudet Puun ja turpeen käyttö lämpölaitoksissa tulevaisuuden mahdollisuudet Tilanne tällä hetkellä Kiinteiden puupolttoaineiden käyttö lämpö- ja voimalaitoksissa 2000-2012 Arvioita tämänhetkisestä tilanteesta

Lisätiedot

Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti. Päättäjien Metsäakatemia 27.9.2012 Toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia yhtiöt

Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti. Päättäjien Metsäakatemia 27.9.2012 Toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia yhtiöt Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti Päättäjien Metsäakatemia 27.9.2012 Toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia yhtiöt Metsähakkeen raaka-aineita Karsittu ranka: rankahake; karsitusta

Lisätiedot

Metsäalan strateginen ohjelma ja bioenergia-alan edistäminen

Metsäalan strateginen ohjelma ja bioenergia-alan edistäminen Metsäalan strateginen ohjelma ja bioenergia-alan edistäminen Bioenergia-alan toimialapäivät 31.3.2011 Noormarkussa Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen

Lisätiedot

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Teollisuuden Metsänhoitajat ry:n vuosikokous ja Metsätehon iltapäiväseminaari Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma (MSO)

Lisätiedot

Suomen metsät ja metsäsektori vähähiilisessä tulevaisuudessa

Suomen metsät ja metsäsektori vähähiilisessä tulevaisuudessa Suomen metsät ja metsäsektori vähähiilisessä tulevaisuudessa Tuloksia hankkeesta Low Carbon Finland 25 -platform Maarit Kallio ja Olli Salminen Metsäntutkimuslaitos Metsät ja metsäsektori vaikuttavat Suomen

Lisätiedot

TUULIVOIMA JA KANSALLINEN TUKIPOLITIIKKA. Urpo Hassinen 25.2.2011

TUULIVOIMA JA KANSALLINEN TUKIPOLITIIKKA. Urpo Hassinen 25.2.2011 TUULIVOIMA JA KANSALLINEN TUKIPOLITIIKKA Urpo Hassinen 25.2.2011 www.biomas.fi UUSIUTUVAN ENERGIAN KÄYTTÖ KOKO ENERGIANTUOTANNOSTA 2005 JA TAVOITTEET 2020 % 70 60 50 40 30 20 10 0 Eurooppa Suomi Pohjois-

Lisätiedot

Tulevaisuuden puupolttoainemarkkinat

Tulevaisuuden puupolttoainemarkkinat Tulevaisuuden puupolttoainemarkkinat Martti Flyktman, VTT martti.flyktman@vtt.fi Puh. 040 546 0937 10.10.2013 Martti Flyktman 1 Sisältö Suomen energian kokonaiskulutus Suomen puupolttoaineiden käyttö ja

Lisätiedot

Puuenergian tukijärjestelmät Ilpo Mattila MTK Keuruu 31.5.2012

Puuenergian tukijärjestelmät Ilpo Mattila MTK Keuruu 31.5.2012 Puuenergian tukijärjestelmät Ilpo Mattila MTK Keuruu 1 31.5.2012 Ilpo Mattila Maaseudun bioenergialähteet ENERGIALÄHDE TUOTE KÄYTTÖKOHTEITA METSÄ Oksat, latvat, kannot, rangat PELTO Ruokohelpi, olki Energiavilja

Lisätiedot

Energiaverot 2011 (lämmöntuotanto)

Energiaverot 2011 (lämmöntuotanto) Hallituksen velvoitepaketti 4/2010 Uusiutuvan energiantuot. osuus 2020 38% Lisäystarve 38 TWh 86 TWh => 124 TWh, josta puu 55%, 16% biopolttonesteet, 15% tuulivoima ja 8% lämpöpumput p p Metsähakkeelle

Lisätiedot

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitetty 18.11.2014

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitetty 18.11.2014 Uusiutuvan energian trendit Suomessa Päivitetty 18.11.214 Ruotsi Latvia Suomi Itävalta Portugali Tanska Viro Slovenia Romania Liettua Ranska EU 27 Espanja Kreikka Saksa Italia Bulgaria Irlanti Puola Iso-Britannia

Lisätiedot

Liikenteen biopolttoaineet

Liikenteen biopolttoaineet Liikenteen biopolttoaineet Ilpo Mattila Energia-asiamies MTK 1.2.2012 Pohjois-Karjalan amk,joensuu 1 MTK:n energiastrategian tavoitteet 2020 Uusiutuvan energian osuus on 38 % energian loppukäytöstä 2020

Lisätiedot

СПбНИИЛХ Pietarin metsäntutkimuslaitos. Puupolttoaineiden mahdollisuudet energian tuotannossa Luoteis-Venäjällä. Vladimir Kholodkov

СПбНИИЛХ Pietarin metsäntutkimuslaitos. Puupolttoaineiden mahdollisuudet energian tuotannossa Luoteis-Venäjällä. Vladimir Kholodkov Pietarin metsäntutkimuslaitos Puupolttoaineiden mahdollisuudet energian tuotannossa Luoteis-Venäjällä Vladimir Kholodkov Joensuu 08.06.2010 Polttoaineiden Структура топливно-энергетического energiakäyttö

Lisätiedot

PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6

PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 Suomen puunjalostus ja sen merkitys eri puutavaralajit ja niiden laadun vaikutus puunjalostukseen puunjalostusmuodot 1 Puu on ekologinen materiaali

Lisätiedot

UUSIUTUVAN ENERGIAN TUKIPAKETTI Syyskuu 2010 Pöyry Management Consulting Oy

UUSIUTUVAN ENERGIAN TUKIPAKETTI Syyskuu 2010 Pöyry Management Consulting Oy UUSIUTUVAN ENERGIAN TUKIPAKETTI Syyskuu 2010 Pöyry Management Consulting Oy UUSIUTUVIEN ENERGIALÄHTEIDEN 38 % TAVOITE EDELLYTTÄÄ MM. MERKITTÄVÄÄ BIOENERGIAN LISÄYSTÄ SUOMESSA Suomen ilmasto- ja energiapolitiikkaa

Lisätiedot

Metsäenergian käytön kokemukset ja tulevaisuuden haasteet

Metsäenergian käytön kokemukset ja tulevaisuuden haasteet Metsäenergian käytön kokemukset ja tulevaisuuden haasteet Risto Ryymin Jyväskylän Energia Oy Copyright 2014 Jyväskylän Energia Oy Copyright 2014 Jyväskylän Energia Oy Metsäenergian käytöstä Copyright 2014

Lisätiedot

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitys 26.6.2009

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitys 26.6.2009 Uusiutuvan energian trendit Suomessa Päivitys 26.6.29 Uusiutuvien osuus energian loppukulutuksesta (EU-27) 25 ja tavoite 22 Ruotsi Latvia Suomi Itävalta Portugali Viro Romania Tanska Slovenia Liettua EU

Lisätiedot

Vuoden 2008 energia- ja ilmastostrategian risupaketin vaikutukset

Vuoden 2008 energia- ja ilmastostrategian risupaketin vaikutukset Vuoden 2008 energia- ja ilmastostrategian risupaketin vaikutukset Suomen energiaekonomistien ja metsäekonomistiklubin kevätseminaari, Energiavirasto 6.4.2017 Pekka Ripatti ja Olli Mäki Kenen tiedoilla

Lisätiedot

Syöttötariffit. Vihreät sertifikaatit. Muut taloudelliset ohjauskeinot. Kansantalousvaikutukset

Syöttötariffit. Vihreät sertifikaatit. Muut taloudelliset ohjauskeinot. Kansantalousvaikutukset UUSIUTUVAN ENERGIAN OHJAUSKEINOT KANSANTALOUDEN KANNALTA Juha Honkatukia VATT Syöttötariffit Vihreät sertifikaatit Muut taloudelliset ohjauskeinot Kansantalousvaikutukset UUSIUTUVAN ENERGIAN OHJAUSKEINOT

Lisätiedot

Mauri Pekkarinen Energiateollisuuden kevätseminaari Oulu 23.5.2013. Energiahaasteet eivät pääty vuoteen 2020 miten siitä eteenpäin?

Mauri Pekkarinen Energiateollisuuden kevätseminaari Oulu 23.5.2013. Energiahaasteet eivät pääty vuoteen 2020 miten siitä eteenpäin? Mauri Pekkarinen Energiateollisuuden kevätseminaari Oulu 23.5.2013 Energiahaasteet eivät pääty vuoteen 2020 miten siitä eteenpäin? Vanhasen hallituksen strategiassa vuonna 2020 Vuonna 2020: Kokonaiskulutus

Lisätiedot

Maakunnan uudet mahdollisuudet bioenergiassa

Maakunnan uudet mahdollisuudet bioenergiassa Maakunnan uudet mahdollisuudet bioenergiassa Keski-Suomen Energiapäivät 2011 2.2.2011 Päivi Peronius Keski-Suomen maakunnan merkittävät raaka-ainevarat Turve Teknisesti turvetuotantoon soveltuu 43 833

Lisätiedot

Onko puu on korvannut kivihiiltä?

Onko puu on korvannut kivihiiltä? Onko puu on korvannut kivihiiltä? Biohiilestä lisätienestiä -seminaari Lahti, Sibeliustalo, 6.6.2013 Pekka Ripatti Esityksen sisältö Energian kulutus ja uusiutuvan energian käyttö Puuenergian monet kasvot

Lisätiedot

Kotimaiset polttoaineet kunniaan. Paikallisvoiman seminaari 7.2.2012 Antti Vilkuna

Kotimaiset polttoaineet kunniaan. Paikallisvoiman seminaari 7.2.2012 Antti Vilkuna Kotimaiset polttoaineet kunniaan Paikallisvoiman seminaari 7.2.2012 Antti Vilkuna Kanteleen Voiman omistajina 25 suomalaista paikallista sähköyhtiötä Oy Katternö Kraft Ab (45%) Oy Herrfors Ab, Pietarsaaren

Lisätiedot

Pk -bioenergian toimialaraportin julkistaminen. Toimialapäällikkö Markku Alm Bioenergiapäivät 23.11.2010 Helsinki

Pk -bioenergian toimialaraportin julkistaminen. Toimialapäällikkö Markku Alm Bioenergiapäivät 23.11.2010 Helsinki Pk -bioenergian toimialaraportin julkistaminen Toimialapäällikkö Markku Alm Bioenergiapäivät 23.11.2010 Helsinki Bioenergian toimialaa ei ole virallisesti luokiteltu tilastokeskuksen TOL 2002 tai TOL 2008

Lisätiedot

Ihmiskunta, energian käyttö ja ilmaston muutos

Ihmiskunta, energian käyttö ja ilmaston muutos Ihmiskunta, energian käyttö ja ilmaston muutos Hannu Ilvesniemi Metla / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Maailman väkiluvun muutos viimeisen

Lisätiedot

aimo.palovaara@lakkapaa.com

aimo.palovaara@lakkapaa.com BIOENERGIAA TILOILLE JA TALOILLE Torniossa 24.5.2012 Aimo Palovaara aimo.palovaara@lakkapaa.com 050-3890 819 24.5.2012 1 Energiapuu: 1. hakkuutähde => HAKETTA 2. kokopuu => HAKETTA 3. ranka => HAKETTA,

Lisätiedot

Energiapuun korjuutuet

Energiapuun korjuutuet Energiapuun korjuutuet Mikko Korhonen, Suomen metsäkeskus, Pohjois-Karjalan alueyksikkö Metsähakkeen tavoitteet ja keinot TAVOITE: Metsähakkeen käyttötavoite energiantuotannossa 25 TWh eli noin 13,5 milj.

Lisätiedot

Vart är Finlands energipolitik på väg? Mihin on Suomen energiapolitiikka menossa? 11.10.2007. Stefan Storholm

Vart är Finlands energipolitik på väg? Mihin on Suomen energiapolitiikka menossa? 11.10.2007. Stefan Storholm Vart är Finlands energipolitik på väg? Mihin on Suomen energiapolitiikka menossa? 11.10.2007 Stefan Storholm Energian kokonaiskulutus energialähteittäin Suomessa 2006, yhteensä 35,3 Mtoe Biopolttoaineet

Lisätiedot

Bioenergian kestävä tuotanto ja käyttö maailmanlaajuisesti - Muu biomassa ja globaali potentiaali. 06.03.2009 Sokos Hotel Vantaa Martti Flyktman

Bioenergian kestävä tuotanto ja käyttö maailmanlaajuisesti - Muu biomassa ja globaali potentiaali. 06.03.2009 Sokos Hotel Vantaa Martti Flyktman Bioenergian kestävä tuotanto ja käyttö maailmanlaajuisesti - Muu biomassa ja globaali potentiaali 06.03.2009 Sokos Hotel Vantaa Martti Flyktman FAOSTAT 2006 Puun käyttömäärät ja metsäteollisuuden tuotanto

Lisätiedot

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitetty 25.9.2013

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitetty 25.9.2013 Uusiutuvan energian trendit Suomessa Päivitetty 25.9.213 Ruotsi Latvia Suomi Itävalta Portugali Tanska Viro Slovenia Romania Liettua Ranska EU 27 Espanja Kreikka Saksa Italia Bulgaria Irlanti Puola Iso-Britannia

Lisätiedot

LÄMPÖYRITTÄJYYS POHJOIS-KARJALASSA. Urpo Hassinen. www.biomas.fi

LÄMPÖYRITTÄJYYS POHJOIS-KARJALASSA. Urpo Hassinen. www.biomas.fi LÄMPÖYRITTÄJYYS POHJOIS-KARJALASSA Urpo Hassinen 1 www.biomas.fi 2 1 Maatilat Lämmitysratkaisun muutostarve, maatilat (%) 9 8 7 6 5 4 Kontiolahti, n=6 Tohmajärvi, n=99 Pohjois-Karjalassa josta 19 % on

Lisätiedot

METSÄHAKKEEN KILPAILUASEMA LAUHDESÄHKÖN TUOTANNOSSA ESITYS 1.10.2013

METSÄHAKKEEN KILPAILUASEMA LAUHDESÄHKÖN TUOTANNOSSA ESITYS 1.10.2013 METSÄHAKKEEN KILPAILUASEMA LAUHDESÄHKÖN TUOTANNOSSA ESITYS LAUHDESÄHKÖN MERKITYS SÄHKÖMARKKINOILLA Lauhdesähkö on sähkön erillissähköntuotantoa (vrt. sähkön ja lämmön yhteistuotanto) Polttoaineilla (puu,

Lisätiedot

Metsäbioenergian kestävyyden rajat

Metsäbioenergian kestävyyden rajat Metsäbioenergian kestävyyden rajat Antti Asikainen, professori, METLA Päättäjien metsäakatemia 36. kurssi 07.05.2014 Majvik Storyline Metsä, vedet ja biomassan intensiivinen korjuu Metsien ja metsäenergian

Lisätiedot

Energiapuuliiketoiminnan haasteet ja mahdollisuudet Koneyrittäjien näkökulma. Ville Manner, asiantuntija

Energiapuuliiketoiminnan haasteet ja mahdollisuudet Koneyrittäjien näkökulma. Ville Manner, asiantuntija Energiapuuliiketoiminnan haasteet ja mahdollisuudet Koneyrittäjien näkökulma Ville Manner, asiantuntija Metsäkoneala (jäseniä KL:ssä n. 1200) Hakkuiden määrä keskim. 54 milj. m 3 /v 2000-luvulla Liikevaihto

Lisätiedot

Metsien käytön kehitys. Maarit Kallio, Metla Low Carbon Finland 2050 platform Sidosryhmätilaisuus 2.12.2013

Metsien käytön kehitys. Maarit Kallio, Metla Low Carbon Finland 2050 platform Sidosryhmätilaisuus 2.12.2013 Metsien käytön kehitys Maarit Kallio, Metla Low Carbon Finland 2050 platform Sidosryhmätilaisuus 2.12.2013 Skenaariot Baseline Baseline80 Jatkuva kasvu Säästö Muutos Pysähdys Baseline ja Baseline80 Miten

Lisätiedot

Suomen metsien kestävä käyttö ja hiilitase

Suomen metsien kestävä käyttö ja hiilitase Suomen metsien kestävä käyttö ja hiilitase Antti Asikainen & Hannu Ilvesniemi, Metla Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari, 31.1.2013 Helsinki Sisällys Biomassat globaalissa energiantuotannossa

Lisätiedot

ENERGIA- JA ILMASTOSTRATEGIA. YmV Otto Bruun, suojeluasiantuntija

ENERGIA- JA ILMASTOSTRATEGIA. YmV Otto Bruun, suojeluasiantuntija ENERGIA- JA ILMASTOSTRATEGIA YmV 16.2.2017 Otto Bruun, suojeluasiantuntija Lähtökohdat arvionnille Taustalla Pariisin sopimus 2015 ja sen tavoitteiden valossa tiukka hiilibudjetti, joka huomioi sekä päästölähteet

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN ENERGIATILASTO 2014

ITÄ-SUOMEN ENERGIATILASTO 2014 ITÄ-SUOMEN ENERGIATILASTO 2014 Kajaanin yliopistokeskus 11.2.2016 ITÄ-SUOMEN ENERGIATILASTO 2014 Sisältö 1 Itä-Suomen energiatilastointi...1 2 Tietojen tarkkuus...1 3 Aineiston keruu...2 4 Tilaston lähdetiedot...2

Lisätiedot

BIOENERGIALLA UUSIUTUVAN ENERGIAN TAVOITTEISIIN

BIOENERGIALLA UUSIUTUVAN ENERGIAN TAVOITTEISIIN BIOENERGIALLA UUSIUTUVAN ENERGIAN TAVOITTEISIIN Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 7. toukokuuta 2013 Esa Härmälä Ylijohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Suomi on saavuttamassa kaikki EU:n ilmasto- ja energiapoliittiset

Lisätiedot

Kuntien energiaratkaisut - ilmastotalkoilla uutta yrittäjyyttä

Kuntien energiaratkaisut - ilmastotalkoilla uutta yrittäjyyttä Kuntien energiaratkaisut - ilmastotalkoilla uutta yrittäjyyttä Suomen yrittäjät: Kunnallisjohdon seminaari 19. - 20.5.2009 Tallinna, Hotelli Viru Simo Jaakkola, varatoimitusjohtaja Koneyrittäjien liitto

Lisätiedot

Energiaosaston näkökulmia. Jatta Jussila 24.03.2009

Energiaosaston näkökulmia. Jatta Jussila 24.03.2009 Energiaosaston näkökulmia Jatta Jussila 24.03.2009 EU:n asettamat raamit ilmasto- ja energiastrategialle Eurooppa-neuvoston päätös Kasvihuonekaasupäästötavoitteet: vuoteen 2020 mennessä 20 % yksipuolinen

Lisätiedot

Itä-Suomen syysmetsäpäivä - Metsäsektorin tilanne ja tulevaisuuden näkymät

Itä-Suomen syysmetsäpäivä - Metsäsektorin tilanne ja tulevaisuuden näkymät Itä-Suomen syysmetsäpäivä - Metsäsektorin tilanne ja tulevaisuuden näkymät Kuopiossa 30.10.2010 Strateginen johtaja Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö, Metsäalan strateginen ohjelma Alustuksen

Lisätiedot

Johdatus työpajaan. Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Päättäjien 41. metsäakatemia, Majvik

Johdatus työpajaan. Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Päättäjien 41. metsäakatemia, Majvik Johdatus työpajaan Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Päättäjien 41. metsäakatemia, Majvik 14.9.2016 Bioenergian osuus Suomen energiantuotannosta 2015 Puupolttoaineiden osuus Suomen energian kokonaiskulutuksesta

Lisätiedot

Metsäenergian asema suhteessa muihin energiamuotoihin: Ekonomistin näkökulma

Metsäenergian asema suhteessa muihin energiamuotoihin: Ekonomistin näkökulma Metsäenergian asema suhteessa muihin energiamuotoihin: Ekonomistin näkökulma Jussi Lintunen (Luke) Puuta vai jotain muuta Johdantoa Energiaa on monenlaista: Sähkö, lämpö, jalostetut polttoaineet ja polttonesteet

Lisätiedot

Suomen metsien kehitys ja hakkuumahdollisuudet

Suomen metsien kehitys ja hakkuumahdollisuudet Suomen metsien kehitys ja hakkuumahdollisuudet Olli Salminen Metla Metsäenergia nyt ja 2030 - teknologiat, kilpailukyky ja ympäristö ForestEnergy2020 -seminaari 8.-9.10.2014 Jyväskylä Alustuksen sisältö:

Lisätiedot

Puun energiakäyttö E-P+K-P ilman kanta Kokkolaa eli mk-alue, 1000 m3

Puun energiakäyttö E-P+K-P ilman kanta Kokkolaa eli mk-alue, 1000 m3 PEFC/2-44-2 Puuenergian käyttö Metsätalouden organisaatio 212 kaikilla sormi metsäenergiapelissä => tulevaisuuden ala Manu Purola Toiminnanjohtaja 3.11.211 4-564433 www.mhy.fi/keskipohjanmaa Liitto ollut

Lisätiedot

Puula Forum 6.7.2012. Toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny Vapo Oy

Puula Forum 6.7.2012. Toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny Vapo Oy Puula Forum 6.7.2012 Toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny Vapo Oy Öljyn hintakehitys Kaikki tuotantosuot parhaan vesienkäsittelyn piiriin vuoden 2014 loppuun mennessä (BAT) 14.7.2012 BAT= best available technique

Lisätiedot

Uusiutuva energia teollisuudessa Asiantuntija Mikael Ohlström

Uusiutuva energia teollisuudessa Asiantuntija Mikael Ohlström Uusiutuva energia teollisuudessa Asiantuntija Mikael Ohlström TEM:n asiantuntijaseminaari uusiutuvasta energiasta Diana-auditorio, Helsinki, 1.2.2008 Uusiutuva energia eri teollisuuden aloilla Metsäteollisuus

Lisätiedot

Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016. 23.6.2016 Esityksen nimi

Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016. 23.6.2016 Esityksen nimi Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016 2 23.6.2016 Esityksen nimi Äänekosken biotuotetehdashanke Piiripäällikkö Matti Rossi, Metsä Group Metsä- ja viherpäivät, Jyväskylä, 7.-8.6.2016 Avainluvut

Lisätiedot

Jyväskylän Energian strategia ja polttoainevalinnat 9.10.2013. toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia

Jyväskylän Energian strategia ja polttoainevalinnat 9.10.2013. toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia Jyväskylän Energian strategia ja polttoainevalinnat 9.10.2013 toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia Vuosi Jyväskylän Energiassa ~1,5 % Suomen sähköstä ja 1,2 TWh lämpöä (~60 000 OKT tarve 70

Lisätiedot

Pelletti Euroopan energialähteenä

Pelletti Euroopan energialähteenä Pelletti Euroopan energialähteenä Pellettienergian info-ilta OAMK, Oulu, 31.3.2009 Veli Pohjonen Helsingin yliopisto Euroopan metsävyöhyke (tumman vihreä) source: European Forest Institute Bioenergia on

Lisätiedot

Suomen metsäsektorin tulevaisuuden energiakysymykset

Suomen metsäsektorin tulevaisuuden energiakysymykset Suomen metsäsektorin tulevaisuuden energiakysymykset Lauri Hetemäki Metsäntutkimuslaitos Energiaseminaari Eduskunnan Pikkuparlamentin kansalaisfoorumissa, Eduskunta, 6.2.2008 Esityksen sisältö 1. Taustaa

Lisätiedot

TURPEEN JA PUUN YHTEISPOLTTO MIKSI NÄIN JA KUINKA KAUAN?

TURPEEN JA PUUN YHTEISPOLTTO MIKSI NÄIN JA KUINKA KAUAN? TURPEEN JA PUUN YHTEISPOLTTO MIKSI NÄIN JA KUINKA KAUAN? Energiapäivät 4-5.2.2011 Perttu Lahtinen Pöyry Management Consulting Oy TURPEEN JA PUUPOLTTOAINEEN SEOSPOLTTO - POLTTOTEKNIIKKA Turpeen ja puun

Lisätiedot

Metsäenergiavarat, nykykäyttö ja käytön lisäämisen mahdollisuudet

Metsäenergiavarat, nykykäyttö ja käytön lisäämisen mahdollisuudet Metsäenergiavarat, nykykäyttö ja käytön lisäämisen mahdollisuudet Tutkija Karri Pasanen Antti Asikainen, Perttu Anttila Metsäntutkimuslaitos, Joensuu Kotimaista energiaa puusta ja turpeesta Tuhka rakeiksi

Lisätiedot

Riittääkö metsähaketta biojalostukseen?

Riittääkö metsähaketta biojalostukseen? Riittääkö metsähaketta biojalostukseen? Maarit Kallio 19.4.2012 Bioenergiaa metsistä tutkimusohjelman loppuseminaari Sisältö Suomen tavoitteet metsähakkeen käytölle Metsähakkeen lähteet Tuloksia markkinamallista:

Lisätiedot

Tuotantotukisäädösten valmistelutilanne

Tuotantotukisäädösten valmistelutilanne Tuotantotukisäädösten valmistelutilanne Energiamarkkinaviraston infotilaisuus tuotantotuesta 9.11.2010 Hallitusneuvos Anja Liukko Uusiutuvan energian velvoitepaketti EU edellyttää (direktiivi 2009/28/EY)

Lisätiedot

Puutavaraseminaari Asiakasnäkökulma metsäenergiaan Ahti Weijo Vaasa 11.9.2009

Puutavaraseminaari Asiakasnäkökulma metsäenergiaan Ahti Weijo Vaasa 11.9.2009 Puutavaraseminaari Asiakasnäkökulma metsäenergiaan Ahti Weijo Vaasa 11.9.2009 www.jenergia.fi JYVÄSKYLÄN ENERGIAA VUODESTA 1902 Jyväskylän kaupunginvaltuusto päätti perustaa kunnallisen sähkölaitoksen

Lisätiedot

Turpeen käyttöä kehittämällä kannetaan vastuuta ympäristöstä, hyvinvoinnista ja omavaraisuudesta

Turpeen käyttöä kehittämällä kannetaan vastuuta ympäristöstä, hyvinvoinnista ja omavaraisuudesta Turpeen käyttöä kehittämällä kannetaan vastuuta ympäristöstä, hyvinvoinnista ja omavaraisuudesta Turvekysymyksissä maltti on valttia Turpeenkäyttöä koskevilla päätöksillä on monitahoisia ja kauaskantoisia

Lisätiedot

METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 600

METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 600 Avainluvut 2015 METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 600 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina 116 000 suomalaista metsänomistajaa METSÄ FOREST Puunhankinta ja metsäpalvelut

Lisätiedot

Miten puuvirrat muuttuvat? Lapin metsätalouspäivät Johtaja Yrjö Perälä, Metsä Group

Miten puuvirrat muuttuvat? Lapin metsätalouspäivät Johtaja Yrjö Perälä, Metsä Group Miten puuvirrat muuttuvat? Lapin metsätalouspäivät 28-29.1.2016 Johtaja Yrjö Perälä, Metsä Group Avainluvut METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 800 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys

Lisätiedot

Metsäalan merkitys. Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry 26.8.2011

Metsäalan merkitys. Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry 26.8.2011 Metsäalan merkitys Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry Metsäteollisuus on oleellinen osa Suomen kansantaloutta Metsäteollisuuden osuus Suomen Teollisuustuotannosta 13 % Tehdasteollisuuden

Lisätiedot

L&T Biowatti Oy. Puusta puhdasta energiaa

L&T Biowatti Oy. Puusta puhdasta energiaa L&T Biowatti Oy Puusta puhdasta energiaa L&T Uusiutuvat energianlähteet - L&T Biowatti Oy Suomen johtava valtakunnallinen energia- ja metsäsektorin palveluyritys Päätuote metsäenergia Liikevaihto n. 50

Lisätiedot

Äänekosken biotuotetehdas

Äänekosken biotuotetehdas Äänekosken biotuotetehdas Metsä Groupin avainluvut 2014 METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 10 500 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina 122 000 suomalaista metsänomistajaa

Lisätiedot

Neste Oil strategia ja liiketoiminta

Neste Oil strategia ja liiketoiminta Neste Oil strategia ja liiketoiminta Matti Lehmus, Liiketoiminta-alueen johtaja 26.11.2012 Neste Oil lyhyesti Korkealaatuisiin puhtaamman liikenteen polttoaineisiin keskittyvä jalostus- ja markkinointiyhtiö

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 1/2015 TILASTO: Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 15.1.2015 Aarre Peltola TILASTO Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 15.1.2015 Aarre Peltola

Lisätiedot

Vaskiluodon Voiman bioenergian

Vaskiluodon Voiman bioenergian Vaskiluodon Voiman bioenergian käyttönäkymiä - Puuta kaasuksi, lämmöksi ja sähköksi Hankintapäällikkö Timo Orava EPV Energia Oy EPV Energia Oy 5.5.2013 1 Vaskiluodon Voima Oy FINLAND Vaasa 230 MW e, 170

Lisätiedot