5. Ihastuttavat kevätkukkijat

Transkriptio

1 5. Ihastuttavat kevätkukkijat Huumaavan kaunis kukinta on parhaimmillaan toukokuun puolivälistä kesäkuun alkuun, lämpiminä keväinä kukinta on huipussaan paljon aikaisemmin. Runsaina kukkivat keltavuokko (kuva), pystykiurunkannus ja kevätlehto leinikki. Keltavuokko ja pystykiurunkannus ovat Uudellamaalla tyypillisiä jokivarsikasveja, joita muissa ympäristöissä ei juurikaan tapaa. Vielä selvempi jokivarsikasvi on tulvaniittyjen mukulaleinikki, joka muistuttaa ulkonäöltään keltavuokkoa. Sen pientä perunaa muistuttavat juurimukulat kulkevat tulvaveden mukana pohjaa pitkin pyörien. Vaatelias isokäenrieska on Lemmenlaaksossa harvinainen jokivarsikasvi. Rantalehtojen yläpuolella alkavat kuusivaltaiset rinnelehdot. Niiden sinipunainen kevätväri syntyy sinivuokon, imikän (ks. 10) ja kevätlinnunherneen kukinnasta. Vaatimattoman näköinen tesmayrtti kasvaa sekin Lemmenlaakson kuusikkorinteillä. Tästä lähistöltä löydät lehtosinijuuren ja lehtokielon (kuva). Erityisen vaateliaat lehtosinijuuri ja lehtokielo kuuluvat myös kevät kukintaan. Nämä ovat lehtosinijuuren pohjoisimmat esiintymät Suomessa. Kukkivia pensaita näsiää ja lehtokuusamaa esiintyy siellä täällä lehdossa. Kevätkukkijoiden runsaus Lemmenlaaksossa on rehevän kasvualustan, toistuvien tulvien ja tuomen ja harmaalepän luonnehtimien rantalehtojen ansiota. Kevätlajit eivät kärsi niittyjen metsittymisestä, mutta lehtipuuvaltaisten metsien kuusettuminen vähentää niiden runsautta selvästi. Runsaita valkovuokon esiintymisalueita löydät rastin 4 pohjoispuolelta ja nuotiopaikan läheltä. Kevätlajit eivät kärsi niittyjen metsittymisestä tulostus.indd :14:27

2 Keltavuokko Lehtokielo tulostus.indd :15:17

3 6. Laidunnus pitää vanhat kulttuurilajit hengissä Lehmät, lampaat ja hevoset laidunsivat jokilaakson reheviä maita vuosisatojen ajan, jolloin alunperinkin avoimet rantojen niityt levisivät myös kuivemmille rinteille. Lähes koko Lemmenlaakson jokikanjoni oli satojen vuosien ajan niitty- ja laidunkäytössä. Jokilaakson yleisilme oli puoliavoin, hakamainen. Vielä 1960-luvulla jokilaaksossa oli latoja ja karjasuojia. Laidunkäyttö lisäsi aikanaan Lemmenlaakson vivahteikkuutta ja lajirunsautta. Kaikkiin eliöryhmiin, niin putkilokasveihin ja sieniin kuin lintuihin ja hyönteisiin kuuluu monia lajeja, jotka ovat maatalouden muutosten myötä hätää kärsimässä. Helpoiten havaitsee niittykukkien ja perhosten vähyyden. Pienen niityn voi perustaa myös omalle pihalle, jolloin saa ainakin kauniita kukkia ja perhosia ilokseen. Ruot tulostus.indd :15:20

4 sissa on arvioitu varsinaisia niittysieniä olevan 145 lajia. Ne vaativat säilyäkseen niittoa tai laidunnusta, ja jos käyttö loppuu tai niittyä lannoitetaan, niittysienet häviävät. Kun laidunnus loppui, levisi rehevän kostealle niitylle korkea suurruohosto. Suojelun myötä hevoset ovat palanneet niityille ja peltojen viljelyä kehitetään perinteiseen maatalouteen kuuluvia peltolintuja, kasveja ja hyönteisiä suosivammaksi. Laitumella olevat hevoset syövät suuria ja varjostavia kasveja ja tekevät tilaa pienemmille. Näin ne säilyttävät perinteisiä niittytalouteen liittyviä kasveja ja niistä riippuvaisia hyönteisiä. Hevoset syövät vain täällä kasvavaa heinää eivätkä rehevöitä laitumia muualta tulevilla ravinteilla. Älä ruoki laitumella olevia hevosia! Ne voivat oppia helposti kerjäämään myös hyvin epämiellyttävillä tavoilla tulostus.indd :15:20

5 7. Lehtoa palautetaan pellolle Täällä palautetaan lehtoa pellolle, niin että 5-10 vuoden välein jätetään uusi alue viljelemättä. Tällöin saadaan aikaiseksi nuorten lehtojen jatkumo. Metsän ja pellon raja on 50 vuoden kuluttua suurin piirtein 1800-luvun lopun Senaatinkartassa näkyvällä paikalla. Metsän eteläreuna siirtyy suunnilleen vastapäisen metsän eteläkulman ja sieltä lähtevän ojan paikkeille. Näkymä tästä muuttuu metsäiseksi tai pikemminkin hakamaiseksi, sillä lehtoperhosten suosimiseksi on tarkoitus, että uuteen metsään syntyy hakamaiden valoisa rakenne niittyaukkoineen ja pensastiheikköineen. Erirakenteisilla nuorilla lehtimetsillä on suuri merkitys niissä esiintyvälle vaateliaalle metsälajistolle. Luonnonmetsien ja talousmetsien rakenteelliset ja lajistolliset erot ovat selviä nuorissa ja vanhoissa metsän kehitysvaiheissa. Varhaisten, luonnontilaisten kehitysvaiheiden merkitystä metsien monimuotoisuuden kannalta on ilmeisesti aiemmin aliarvioitu. Oletettavasti osa nykyisestä pellosta on ollut kangasmetsää, mutta monien vuosien lannoituksen jälkeen se on rehevöitynyt ja todennäköisesti lehtokasvit tulevat viihtymään koko metsitettävällä alueella. Luontaisesti kehittyviä kangasmetsän taimikoita on kahdella, ennen Lemmenlaakson suojelua hakatulla aukolla Luonnonmetsien ja talousmetsien rakenteelliset ja lajistolliset erot ovat selviä nuorissa ja vanhoissa metsän kehitysvaiheissa tulostus.indd :15:22

6 Metsälehmus (Tilia cordata) on vähentynyt, koska siitä saatua niitä on käytetty liian runsaasti. Nuoremmalla kivikaudella ( eaa.) mm. kalastuksessa käytetyt verkot ja köydet valmistettiin lehmuksen kuoresta. Laajat lehmus- eli niinipuumetsät olivat keskiajan lopulla Itä-Uudellamaalla ja Etelä-Hämeessä yleisiä. Varsinkin 1500-luvulla kaadettiin verojen maksamiseksi Uudellamaalla ja Hämeessä paikoin runsaasti lehmusmetsiä. Lehmukselle tuhoisa niinenkiskonta väheni vasta 1600-luvulla, kun raha korvasi niinen maksuvälineenä. Sen jälkeen metsälehmus ei ole kyennyt levittäytymään entiseen runsauteensa. Pellolle on aikomus istuttaa metsälehmuksia. Myös metsässä jo kasvavia metsälehmuksia suositaan ja kuusia on poistettu niitä varjostamasta. Metsälehmukseen on erikoistunut joukko hyönteisiä, joista osa ei kykene tulemaan toimeen edes metsä- ja puistolehmuksen risteämillä. Lehdon lajit ovat hyviä leviämään viereisestä metsästä. Maisemallisista syistä ensimmäistä vaihetta haluttiin nopeuttaa ja vuosina 2002 ja 2003 koululaiset siirsivät metsän reunasta taimia ensimmäiselle metsittymään jätetylle lohkolle tulostus.indd :15:22

7 8. Luonnon metsä on vaihteleva Kun katsot ympärillesi, eivät ihmistoiminnan merkit välttämättä heti pistä silmään. Ne ilmenevätkin lähinnä puutteina: - löydät vain vähän mäntyjä, ja vanhoja kilpikaarnaisia vielä vähemmän - puut ovat muutenkin melko samanikäisiä, vanhimpien puiden hakkuiden seurauksena - pystyyn kuolleita puita näkyy, mutta luontaista vähemmän - maapuut ovat etupäässä viimevuosien tuulenkaadoista, järeitä pitkälle lahonneita runkoja on vähän - metsäpalojen jälkiä ei näy (olet ehkä nähnyt niitä Lapissa tai Kainuussa, kuva). Vuosituhannen alun myrskyt kaatoivat kuusia, ja niiden jättämiin aukkoihin nousee vähitellen nuoria lehtipuita. Metsän rakenne monipuolistuu ja luonnontilaistuu. Lahoava puuaines on elinehto monille uhanalaisille kääville ja hyön teisille. Niistä monet ovat pitkälle erikoistuneita. Niillä on tar kat kasvu/ elinpaikkavaatimuk set paitsi isäntäpuun lajille ja järeydelle, myös sen sijainnille kosteuden, valoisuuden ja maaperän suhteen. Lisäksi ne saattavat tarvita tietyn alkulahottajan, esim. ruostekäävän, ennen kuin voivat käyttää puuta. Tällaiset käävät ja hyön teiset ovat lisäksi Mänty ei tavallisesti kuole metsäpalossa, sen tyvelle syntyy vain palokoro, joka näkyy erityisen selvästi keloutuneesta puusta tulostus.indd :15:23

8 sopeutuneet siihen, että lahoa vaa puuainesta on metsissä runsaasti, joten ne ovat huonoja leviämään. Lähimmät vanhat metsät ovat Sipoossa. Lähin laajempi alue,röstrand, on osin Järvenpään kaupungin omistuksessa. Koska Lemmenlaakson lahopuu on pääosin melko tuoretta, painottuu kääväkäslajisto vahvasti sukkession alkupään lajeihin. Kääpä lajiston selvitys vuodelta 2002 kertoo nopeasti luonnonmukaistuvasta entisestä talousmetsästä. Vanhan metsän osoittajalajin ruoste käävän läsnäolo kertoo Lemmenlaakson metsän laikuttaisesta luonnon tilaisuudesta ja viittaa siihen, että nopeasti kasvanut järeän kuusimaapuun määrä voi lisätä vaateliaan lajiston esiintymiä lähivuosina. Metsien monimuotoisuutta lisäävät haapa ja raita. Sekä haavalla että raidalla elää suuri joukko lähinnä tai yksinomaan näiden puulajien käyttöön erikoistuneita eliöitä. Monet sieni- ja hyönteislajit kykenevät elämään vain lahoilla rungoilla. Metsätalous on hävittänyt kookkaita haapoja ja raitoja metsistä, samalla näihin erikois tuneiden lajien elinmahdollisuudet ovat kaventuneet ja osasta on tullut uhanalaisia. Taulakääpiä (vasemmalla) Lemmenlaaksosta löytyy - haavanpökkelö kää piä ja palon jälkiä männyissä ei ole tulostus.indd :15:24

9 9. Nuotiopaikka ja niitty Nuotiopaikalla voit retken päätteeksi istua ja tehdä halutessasi tulet. Järvenpään kaupunki ei tuo puita nuotiopaikalle. Näin säästyy varoja esimerkiksi pitkospuiden ja portaiden rakentamiseen. Paikalla on katos, johon kävijät voivat jättää puita seuraaville. Älä jätä paperia sytykkeeksi, kiitos! Kiljuvannummen hiekkamaasto suodattaa ja kerää tehokkaasti pohjavesiä. Täältä otetaan Järvenpään talousvesistä kymmenesosa. Vesi johdetaan kaivosta putkea pitkin vesilaitokselle. Vie tuomasi roskat pois! Jos siivoat muiden sotkuja, voit kernaasti käyttää roska-astiaa tulostus.indd :15:27

10 Vedenottamon niitty on merkittävä harvinaisten mesipistiäisten esiintymispaikka Suomessa ainakin kahdelle lajille: pihka huopa mehiläiselle Anthidium strigatum, joka on silmälläpidettävä laji. Ilmeisesti Lemmenlaakson harvinaisin laji on puolestaan ruusuverhoi lijamehiläinen Megachile centuncularis. Sitä löytyi yksi yksilö Se on äärimmäisen uhanalainen ja erityissuojeltava laji. Näiden ja monien yleisempien hyönteislajien uhkana on niittymaan sulkeutuminen laidunnuksen ja niiton loputtua. Kukkaniittyjen ja myös päiväperhosten toivotaan lisääntyvän Lemmenlaaksossa. Kesällä 2004 poistettiin talkoilla kuusia nuotiopaikan ympäristöstä ja niitettiin vadelmapensaita ja heinää. Talkoita tullaan jatkamaan, tervetuloa mukaan! Seuraa ilmoittelua lehdissä ja tulostus.indd :15:27

11 4/ tulostus.indd :15:28