RUK:n kurssi 124 koolla Oulussa. 45 vuoden jälkeen.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RUK:n kurssi 124 koolla Oulussa. 45 vuoden jälkeen."

Transkriptio

1 3/2012 pohjois-pohjanmaan MAANPUOLUSTUSlehti RUK:n kurssi 124 koolla Oulussa 45 vuoden jälkeen RUK:n kurssin 124 veteraanit kokoontuivat elokuussa Oulussa. Paikalle saapui 70 kokelasta. Koollekutsujana toimi reservin majuri Juhani Niva, neljäs vasemmalta eturivissä. Reserviupseerikurssi 124 kokoontui Oulun kasarmialueella Vuonna 1967 kurssilta valmistui upseerikokelasta, joista 70 tapasi toisensa 45 vuoden jälkeen. Tapaamisen ohjelmaan sisältyi kurssikokous Siilasvuon salissa, päivällinen upseerikerholla ja toisena päivänä sotilashistoriasävytteinen kiertoajelu Oulussa. Kurssin edellinen tapaaminen oli vuonna 2007 Parolassa, missä päätettiin seuraavan kokoontumisen tapaamispaikaksi Oulu ja kokoonkutsujaksi reservin majuri Juhani Niva. Tapaamisen ohjelmasta ja valmistelusta vastasi Oulun seudun kurssiveljistä koottu valmistelutoimikunta, jonka työhön osallistui yli kymmenen kurssilaista. Kurssikokouksessa läsnäolijoiden esittelyn suoritti reservin yliluutnantti Matti Tieksola. Matti pyysi ilmoittautujia antamaan ennakkoon varusmiespalveluksen jälkeisiä tietoja itsestään. Nämä tiedot yhdistettyinä RUK:n matrikkelin tietoihin Matti esitti erityisen mielenkiintoisena diaesityksenä. Kurssikokouksen pääesitelmän aiheesta Suuret ikäluokat ja hyvinvointiyhteiskunnan synty piti entinen ministeri, reservin kapteeni Hannes Manninen. Hanneksen mukaan suuret ikäluokat on syyllistetty julkisuudessa mm. siitä, että he ovat kahmineet kaikki hyödyt yhteiskunnassa itselleen, aina on toimittu heidän ehdoillaan ja suurten ikäluokkien aiheuttamat eläkkeet ja eläkepommi. Kuitenkin Hannes osoitti tutkimustietoon nojautuen, että ilman suuria ikäluokkia olisi maamme väkiluku n. 1,3 milj. asukasta pienempi vuonna Edelleen hän osoitti, että vuonna 2005 yli 65-vuotiaita olisi ollut ilman suuria ikäluokkia 20 %, kun niitä oli todellisuudessa 16 %. Yhteenvetona Hannes Manninen totesi, että siteeraamansa tutkijan mukaan suuret ikäluokat ovat siirtäneet väestörakenteen epäsuotuisaa kehitystä muutamalla vuosikymmenellä. Kummikurssin tervehdyksen kokoukseen toi yliluutnantti Jaakko Mäkynen RUK:n kurssilta 224. Kurssikokouksen lopuksi osanottajat siirtyivät ryhmäkuvaan Siilasvuon salin portaille. Tästä joukko siirtyi muodossa yliluutnantti Mäkysen johdolla Veteraanipatsaalle, mihin laskettiin RUK:n kurssin 124 kukkalaite. Sana on vapaa -osuudessa mukana olijat toivat esille, kuinka tunteita herättävä jälleen näkeminen 45 vuoden jälkeen on. Lämminhenkisissä keskusteluissa todettiin tärkeäksi yhteydenpito kurssilaisten kesken. Päivällinen nautittiin lämpimässä ja hyvässä hengessä upseerikerholla. Järjestelyistä vastasi kapteeni evp Aarre Sillanpää. Päivällisesitelmän piti eversti evp Heikki Hiltula (RUK 121). Hän esitti varusmiespalveluksen kehityksen pääpiirteitä v ja valotti Barentsin alueen tämän hetken sotilaspoliittista tilannetta. Päivällisen jälkeen esiintyi Sweet Boys -kvartetti reservin yliluutnantti Pertti Mäkisen johdolla. Seuraavana päivänä valtaosa upseeriveljistä osallistui pari tuntia kestävään sotilashistoriasävytteiseen kiertoajeluun Oulussa. Loistavana ja asiantuntevana oppaana toimi kapteeni evp Antero Mikkonen (RUK 134). Kiertoajeluun sisältyi nähtävyyksiä Oulussa ja käyntejä sotilaallisissa muistokohteissa. RUK:n kurssi 124 päätti järjestää 50-vuotistapaamisen Haminassa vuonna Kokoonkutsujaksi valittiin reservin yliluutnantti Raimo Kantola Haminasta. Netti-Pohjanpojalle uusi päivittäjä Juhani Niva ja Matti Tieksola Kuva: Matti Tieksola Pohjanpojan nettiversion ( uusi päivittäjä on Jarkko Mäntyniemi. Kaikki nettiversioon tarkoitettu aineisto tulokset, kokouskutsut, artikkelit ja muu materiaali lähetetään osoitteeseen jjmantyniemi@gmail.com Toivottavasti saamme sivut näin jälleen aktiivikäyttöön!

2 2 Vaikeutuuko ampumaharrastus? Nyt on ampujille edessä kovat ajat. Reserviläisten ampumaharrastusta on kavennettu jo aiemmin ampuma-aseiden lupamenettelyjä kiristämällä. Tosin lupamenettelyn järkeistämistä en pidä pahana asiana ollenkaan, mutta lupaprosessista on tullut hidas ja kallis. Prosessin vaikeus ja kalleus kun karsii varsinkin nuoria aloittelevia reserviläisiä pois ampumaharrastuksen parista. Merkitsevimpänä uhkana pidän kuitenkin Ampumaratoja koskevan lainsäädännön sekä eräitä ilma- ja jousiaseita koskevan lainsäädännön uudistaminen -projektin käynnistymistä. Hankkeen tehtävänä on mm. valmistella ampumaratojen perustamista ja ylläpitoa koskevan lainsäädännön uudistaminen. Lainsäädännön uudistaminen koordinoidaan mahdollisuuksien mukaan ympäristöministeriön ampumaratojen ympäristölupia koskevan uudistustyön kanssa. Samalla tarve ampuma-aseiden säilyttämistä koskevien säännösten muuttamiseen arvioidaan. Yleiseltä kannalta katsottuna kaikkia ampumaurheilun harrastajia koskee ampuma-aseiden säilyttämistä koskevien säännösten tarkistaminen. Ajatus kotisäilytyksen kieltämisestä on mielestäni mahdoton. Todennäköisintä on, että säilytysmääräyksiä tiukennetaan. Ampuma-aselakihan määrittää nykyisin, että ampuma-asetta tulee säilyttää lukitussa paikassa tai muuten lukittuna taikka siten, että ampuma-aseeseen kuuluvaa aseen osaa säilytetään erillään. Jos säilytettävänä on erityisen vaarallinen ampuma-ase taikka yhteensä yli viisi pistoolia, revolveria, itselataavalla kertatulella toimivaa kivääriä tai itselataavalla kertatulella toimivaa muuta ampuma-asetta, on aseet säilytettävä sisäasiainministeriön asetuksen mukaisessa lukitussa turvakaapissa. Sisäasiainministeriön asetus puolestaan lausuu turvakaapista, että sen on oltava osoitettu täyttävän standardin SFS 5870 taikka turvallisuustasoa Kari Juntunen Pohjois-Pohjanmaan Reserviupseeripiirin puheenjohtaja koskevilta vaatimuksiltaan vähintään sitä vastaavan muun Euroopan talousalueella hyväksytyn turvakaappeja koskevan standardin vaatimukset. Reserviläisten kannalta ongelmallista on, että markkinoilla on aselain määräykset täyttäviä asekaappeja. Kaikki peltikaapithan täyttävät määräykset, jos aseiden määrä ja laatu ei ylitä aselaissa asetettuja ehtoja. Samalla on epäselvyyttä siitä, mitkä normit todellakin vastaavat aselaissa määritettyä normia. Jos tähän saadaan selvät pelisäännöt, niin sen jälkeen on menty taas parempaan suuntaan. Vakavampi asia on ampumaratojen hävittämiseen tähtäävä politiikka. Oulun alueeltahan on jo kadonnut ampumaratoja ja Hiukkavaaran ratakin on vaaravyöhykkeessä. Puolustusvoimat on antamassa tiedotteessaan päättänyt luopua seitsemästä ampumaradasta. Samassa tiedotteessa todetaan, että selvitys Hiukkavaaran radan tarpeesta tehdään mennessä ja Pääesikunta tekee päätöksen mennessä. Jos Hiukkavaarassa ampumatoiminta lopetetaan ja uutta ampumarataa ei voida osoittaa, niin Oulun alueelta katoavat 300 m:n rata ja erinomaiset pistooliampumaradat. Nyt onkin aika vaikuttaa päättäjiin, jotta reserviläisten ampumamahdollisuus säilyisi. Pohjois-Pohjanmaan Vänrikkipäivä Lauantaina klo Hiukkavaaran palviljonilla Oulussa. Ohjelmassa ammuntaa ja muita sotilastaitoja. Ilmoittautumiset ma mennessä Mukaan otetaan 40 vänrikkiä ilmoittautumisjärjestyksessä. Tapahtumasta myönnetään VEH-vuorokausi. Hallitus KOKOUSKUTSU Pohjois-Pohjanmaan Reserviupseeripiiri ry Reserviläispiiri ry Hallitusten kokoukset sekä sääntömääräiset syyskokoukset pidetään su klo alkaen Tiedekeskus Tietomaan tiloissa Nahkatehtaankatu 6. Klo Tulokahvit Klo Hallitusten kokoukset Klo Syyskokoukset Osallistumisilmoitukset ehdottomasti mennessä tai Kesä sateineen ja muutamine hellepäivineen alkaa olla takana ja syksy aivan käsillä. Syksyn myötä alkaa hiljalleen olla käsillä seuraavan vuoden toimintojen suunnittelu. Kesällä oli yhdistyksissä ampumatoiminta hyvin vilkasta ja monipuolista. Samalla aktiiviset ampujat ovat osallistuneet valtakunnan tason ampumakilpailuihin, tuoden sieltä myös menestystä alueelle. Keskellä heleintä heinäkuuta saimme yllättäen Puolustusvoimilta lausuntopyynnön koskien Hiukkavaaran ampumaratoja ja harjoitusaluetta. Lyhyestä varoajasta huolimatta saimme yhdistyksien ja piirien johtohenkilöitä käsittelemään lausuntoa. Reserviläisjärjestön lausunto toimitettiin Sotilasläänin esikuntaan ja muutamille keskeisille Oulun ja lähialueen kansanedustajille. Lausunnossa järjestöt totesivat Hiukkavaaran ampumaradoilla olevan erittäin keskeinen merkitys Oulun ja lähiympäristön maanpuolustusjärjestöjen toiminnan kannalta. Mikäli rata-alueet suljetaan, vaikeutuvat jäsenistömme ampumaharrastusmahdollisuudet merkitsevästi. Se voi pahimmassa tapauksessa merkitä monelle maanpuolustustyöstä luopumista. Järjestöinä toivomme, että Puolustusvoimat tekevät yhdessä alueen maanpuolustusjärjestöjen kanssa selvityksen siitä, millä eväillä voimme Arjen turvaa tarvitaan Syksyntuoksuiset terveiset täältä Pudasjärveltä kaikille maanpuolustustyön piirissä työskenteleville. Alkaa taas olla se aika, että voi hyvällä omallatunnolla vetää villasukkia paleleviin jalkoihin. Syksy on kaunista aikaa on onni, että meillä on niin selkeästi eri vuodenajat. Syksy tuo joillekin myös masennusta siitä, että valon määrä vähenee niin ulkona kuin omassa mielessäkin. Viime päivien uutisointia on ollut mm. keväällä surmatun pienen kahdeksanvuotiaan tytön tapaus. Arjen turvaa tämä tuntuu olevan tämän hetken sana. Mitä se on? Sitä olen miettinyt monesti. Projekteissa se käsitetään mm., kuinka turvataan laajojen, harvaanasuttujen kuntien väestön palvelut niin, että väestöllä on mahdollisuus asua kotona mahdollisimman pitkään. Lisäksi paljon puhutaan siitä, miten toimia, kun sähkön ja myös veden toimituksessa on pitkiä katkoksia. Lisäksi tämän kesän tulvat lähinnä ulkomailla ovat olleet uhka niin hengelle kuin terveydelle. Tulvat ovat aiheuttaneet suuria tuhoja myös ihmisten elinkeinoihin täällä kotimaassakin. Mutta arjen turvaa on myös, että meillä on niin fyysisesti kuin henkisesti turvallinen elinympäristö ettei meidän tarvitse pelätä omasta eikä lähimmäistemme Syksyn saapuessa Timo Ronkainen Pohjois-Pohjanmaan Reserviläispiirin puheenjohtaja jatkossakin ammuntaa ja muuta sotilastaitoihin liittyviä harjoituksia suorittaa lähialueella. Syksy on myös järjestötoiminnassa mielenkiintoista aikaa. Tuleehan Reserviläisliiton syyskokouksessa Mikkelissä eteen tilanne, missä hyvin suurella todennäköisyydellä tullaan useammasta puheenjohtajaehdokkaasta valitsemaan Reserviläisliitolle uusi puheenjohtaja. Tämän hetkiset ehdokkaat ovat esittäytyneet Reserviläislehden sivuilla, samoin ehdokkaat ovat jäsenistön kuultavina, ainakin Lahden maanpuolustusmessuilla lauantaina 29.09, sekä piirien järjestämissä tilaisuuksissa eri Terttu Määttä Maanpuolustusnaisten Liiton Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja puolella Suomea. Omana henkilökohtaisena näkemyksenä näkisin, että jäsenistö valitsee puheenjohtajaksi nuoremman sukupolven edustajan. Täten liiton toimintaan mahdollisesti saataisiin,uutta ja nuorempaa sukupolvea enemmän kiinnostavaa toimintaa, jolloin Reserviläisliiton hyvä jäsenkehitys saadaan jatkossakin turvatuksi. Samalla edelleen myönteisesti jatkuva jäsenkehitys luo maanpuolustustyön näkyvyydelle hyvät edellytykset myös tulevaisuudessa. Jotain terävyyttä toimintaan kaivataan,jotta takavuosien jäsenkasvukehitys saadaan säilytetyksi tai jopa parannetuksi. Meillä on piirimme alueella erittäin hyvin toimivia yhdistyksiä, joissa myös jäsenkehitys on ollut erittäin hyvää. Osa yhdistyksistä taasen elää hyvin hiljaiseloa. Toiminnan monipuolisuudesta ja tuloksellisuudesta on hyvänä esimerkkinä Kempeleen yhdistys, joka on saanut tunnustusta toiminnan laajuudesta ja monipuolisuudesta pitkin vuotta. Samalla yhdistyksen jäsenkehitys on ollut hyvässä kasvussa. Myös yhdistysten toimintaan on hyvä saada nuoria aktiivisia jäseniä Puolustusvoimien supistaessa toimintojaan on meillä reserviläisillä entistä isompi tehtävä maanpuolustushengen ja -taidon ylläpidossa. puolesta. Sanotaan, että ihminen on eläimistä kaikkein häikäilemättömin. Tämä tuntuu pitävän paikkansa. Mikä ihmisen ajaa niin kauheisiin tekoihin? Vallanhimoko vai halu alistaa puolustuskyvytöntä? Tuohon ei taida yksiselitteistä vastausta olla. Näitä voidaan vain spekuloida ja olettaa, mutta mitään suoraviivaista vastausta tuohon ei ole olemassa. Voidaan myös kysyä, onko meillä niin kiire, ettemme ehdi viranomaistoiminnassa kuunnella ja nähdä asioita avun tarvitsijan kannalta. Meillähän on aina kiire näinhän me sanomme joka päivä. Pitää vaan tosin muistaa, ettemme voi tehdä kuin yhden asian kerrallaan, vaikka muuta kuvittelemme. Meistä ei saa tulla välinpitämättömiä ja omaan napaan tuijottajia. Tärkeintä ja kallisarvoisinta arjen turvaa on, kun voimme olla levollisin ja turvallisin mielin niin kotimaassamme kuin ulkomaillakin. Tämä perusta kun on kunnossa edes kotimaassamme, meidän on helpompi kehittää ja ideoida muita arjen turvaan liittyviä osia. Kiireen tunne tai ei - maanpuolustusnaisilla on tänä syksynä liiton puheenjohtajiston valinta lokakuun syysliittokokouksessa Lappeenrannassa. Toivon omasta puolestani, että kokous menee asiallisesti ja ilman suurempia tunnekuohuja läpi. Piirillä ja yhdistyksillä on myös tärkeät syyskokoukset, joissa valitaan seuraavan vuoden luottamushenkilöitä eri tehtäviin. Olemme meidän Maanpuolustusnaisten Liiton Pohjois- Pohjanmaan piirissä onnistuneet saamaan aina aktiiviset edustajat eri yhteistyökumppaneiden toimielimiin. Uskon, että suunta jatkuu edelleen. Osallistutaan aktiivisesti vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön sekä pidetään toisistamme huolta - vaikkapa lahjoittamalla ne villasukat viluisten jalkojen omistajille!

3 3 Vapaaehtoisen maanpuolustuksen Pohjois-Suomen alueneuvottelukunta kokoontui Rovaniemellä Neuvottelukunta piti tämän vuoden kolmannen kokouksensa Rovaniemellä Lapin Ilmatorjuntarykmentin tiloissa Kokous oli saanut lähes kaikki jäsenet saapumaan paikalle. Tällä kertaa asialistalla olivat sisäinen turvallisuus sekä perinteiset Puolustusvoimien ja Rajavartilaitoksen kuulumiset. Sisäisen turvallisuuden osalta kokouksen osallistujat saivat kuulla Lapin AVI:lta Jari Halton esityksen Lapin osalta turvallisuusriskeistä sekä Lapin sisäisen turvallisuuden ohjelman esittelyn. Turvallisuuden ohjelmassa oli käyty kohdittain läpi eri uhkaalueita sekä kuinka toimenpiteitä tullaan viemään kuntiin ja kylille. Suunnitelmat olivat tehty monipuolisesti ja kattavasti. Keskustelussa tuli lähinnä esille kuinka saadaan eri vapaaehtoistahot ja viranomaiset toimimaan yhdessä ja mikä taho milläkin sektorilla voi olla vastuuvetäjä. Samanlaiset suunnitelmat ovat Pöydän päässä puheenjohtaja Lapin AVIn ylijohtaja Timo Korva. Oikealla lähinnä RES:n edustaja Markku Peltoniemi, vierellä RUL:n Seppo Rautiainen, Sotilaskotiliitosta Eva Lindblad SPEK:n Pertti Heikkilä, vierellään Maanpuolustusnaisten edustaja Merja Virkkula viimeisenä Lapin AVI-keskuksesta Jari Haltto. joutuneet tekemään kaikki AVItoimistot omille alueilleen. Toisena mielenkiintoisena aiheena olivat Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen alustukset. Puolustusvoimien osion esitteli majuri Jukka Hannikainen. Alustuksessa hän kävi läpi uudistuksien tämänhetkistä tilannetta sekä Hiukkavaaran ampumarata- ja harjoitusaluekysymystä. Alustuksessa tuli esille, että päätös alueen säilymisestä nykyisessä käytössä on saanut lisäaikaa. Samalla tuli myös esille se, että Puolustusvoimilla on edelleen sellainen kanta, että Ouluun jäävät toiminnot pyritään säilyttämään Hiukkavaarassa. Samalla myös säilytettäisiin ampumarata harjoitusalueineen, Puolustusvoimien varastoalueet Murtoselässä, nykyinen lähialuevarasto Hiukkavaarassa sekä Maijanlammen alue mahdollisuuksien mukaan. Lisäselvityksiin on aikaa huhtikuun loppuun 2013, jolloin lopullisen päätöksen pitäisi tulla vastaavasti toukokuun loppuun mennessä. Rajavartiolaitoksen osalta esitelmän piti Lapin Rajavartioston päällikkö eversti Jarmo Vainikka. Alustuksessa tuli esille se, että luvattomia maarajan ylityksiä on suhteellisen vähän. Myös Rajavartiolaitosta koskevat samat säästöpaineet kuin muutakin PV:toimintaa. Lapissa se tarkoittaa keskittymistä rajanylityspaikoille sekä lentokentille. Ivalossa tulee jatkossakin olemaan varusmieskoulutusta. Pääpainopiste Rajavartiolaitoksella on Kaakkois-Suomessa, jossa suurin osa rajan ylityksistä tapahtuu. Rajanylitysten määrässä on lisääntymistahti viime vuosina ollut vuosittain 15-20%. Ylitysten määrän jatkuva kasvu aiheuttaa investointipaineita varsinkin Kaakkois-Suomen ylityspaikkojen kehittämiseen sujuvaan rajan ylitykseen. Myös Lapin alueella maarajan ylityksissä on merkittävää kasvua. Esimerkiksi Sallassa tänä vuonna ylittää rajan n ihmistä. Rajalla on arvioitu olevan n.100 henkilötyövuoden vähennystarve tulevina vuosina sekä 10% kustannussäästöpaine. Kokousväki kuuli myös MPK:n kuulumiset, jossa tuli esille Puolustusvoimien kanssa käydyt neuvottelut ensi vuoden osalta PV:n tilaamien sotilaallisten kurssien määrästä. Oulun alueella tilanne on ihan hyvä, mutta Lapissa vaikuttaa tilanne olevan vaikeampi. Muutoin MPK:n kurssinjohtajien ja osallistujien osalta on viime aikoina ollut havaittavissa jonkinlaista herpaantuumista osallistumisessa toimintaan. Timo Ronkainen Haukiputaan Reserviupseerikerho ry 60 v Tero Kortetmäki perehdytti ampujat käytettävään kalustoon. Esittelyssä 9mm Glock lisävarusteineen. Haukiputaan reserviupseerikerho ry on perustettu Itsenäisyyspäivänä Vuoden 2011 lopussa yhdistyksen jäsenenä oli 50 henkilöä. Yhdistyksen hallitukseen kuuluu kuusi henkilöä. Kerhon puheenjohtajana toimii Matti Kariniemi. Haukiputaan Kerho juhlisti merkkivuotta Hiukkavaaran ampumakeskuksessa ja Runtelinharjun laavulla. Hiukkavaarassa järjestelyyn ampumatapahtuman johti Matti Kariniemi apunaan Tero Kortetmäki ja Tero Luukinen. Runtelinharjun herkkupöydän oli valmistanut Arvo Kärkkäinen. Kerho vastaa kunniavartiosta Haukiputaan sankarihaudoilla kaatuneiden muistopäivänä, itsenäisyyspäivänä ja jouluaattona. Lisäksi kerhon edustajat laskevat reserviläisten seppeleen kaatuneiden muistopäivänä toukokuussa. Kerhon joukkue osallistuu säännöllisesti Kiltapiirin järjestämään Suksipartio Sujakkaan ja Tyrnävän ampumakilpailuun. Useat kerhomme jäsenet harrastavat myös sovellettuja reserviläisammuntoja ja kiertävät Pohjois-Pohjanmaan joukkueessa SM-kisoja. Uusimpana vakiolajina on perinneaseammunnat. Kerhon säännölliset omat ammunnat ovat kesäkuussa ammuttavat prosenttiammunnat ja pienoispistoolikilpailu elokuussa. Molemmat kisat ammutaan Vareputaan ampumaradalla. Oulun Hiukkavaaran varuskunnassa harjoittelee säännöllisesti Pohjois-Pohjanmaan maakuntakomppania, jonka riveissä toimii useita Haukiputaan reserviupseereja ja reserviläisiä. Aktiivisimmat ovat myöskin mukana MPK:n Pohjois-Pohjanmaan Koulutus- ja tukiyksiön jäseninä. Pohjois-Pohjanmaan Reserviupseeripiirin ja Oulun Reserviupseerikerhon tervehdyksen toivat vas. puheenjohtaja Sampo Puoskari ja toiminnanjohtaja Markku Holopainen. Oikealla juhlavuottaan viettävän Haukiputaan Reserviupseerikerhon puheenjohtaja Matti Kariniemi. Osallistujat odottavat SRA-kilpailun alkamista.

4 4 Sampo Puoskari Puheenjohtaja Hyvät reserviupseerit. Olemme saaneet tänä vuonna huomata, että Oulun seudulla meidän toimintaamme koskevista asioista kertovat uutiset sisältävät valitettavan paljon sanoja lakkautetaan, lopetetaan ja poistetaan. Samaa asiaa kerrotaan toki myös hieman myönteisemmällä termillä kehitetään, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että nyt ollaan tiukan paikan edessä. On omituista, että samalla kun Kortit ovat pöydällä puolustusvoimauudistuksessa mainitaan, että Puolustusvoimat on tulevaisuudessa lähellä kansaa, yli puolen Suomen väestöllinen ja taloudellinen keskittymä Oulun seutu tyhjennetään sen toiminnoista. Eikä riitä, että itse sotaväki poistuu alueelta, vaan samalla uhataan viedä reserviläisten yksi tärkeimpiä toimintamuotoja: ampumaharrastus. Kriisiviestintäkouluttajana ja sitä kautta myös maineenhallintaa ja imagokysymyksiä tutkimaan joutuneena ihmisenä en voi kuin ihmetellä tällaista. Näiden tuulisten aikojen keskellä on tärkeää pitää kuitenkin oma henki yllä. Siitä hienona osoituksena oli Kempeleessä järjestetty RESUL:in perheliikuntapäivä, jossa ilahduttavan suuri joukko orastavia reserviläisiä sai viettää hienossa säässä monipuolisen ja toiminnallisen päivän. ORUK oli omalla pienellä panoksellaan mukana tässä tapahtumassa, ja en voi muuta kuin toivoa, että ensi vuonna saamme mukaan lisää innokkaita osallistujia ja järjestäjiä. Hieman varttuneemmille reserviläisille on luvassa järjestyksessään kolmas Vänrikkipäivä. Paikkana on jälleen Hiukkavaaran Paviljonki ympäristöineen. Tapahtumasta on muodostunut suhteellisen lyhyessä ajassa lähialueen reserviupseerikerhojen suosituin yksittäinen toimintapäivä. Motivoituneet kouluttajat ja ennen kaikkea innokkaat osallistujat valavat uskoa siihen, että työllämme on merkitystä. Mutta Vänrikkipäivänkin tärkeimpiä aktiviteetteja ovat erilaiset ammunnat. Ilman Hiukkavaarana ampumarata-aluetta ei ole Vänrikkipäiviä eikä RUL:n Toimintapäiviä. Se on kylmä totuus. ORUK:in toimntaan liittyen voin kertoa, että Rokuli-majamme käyttöaste on viimeinkin saatu sellaiselle tasolle, että voimme edelleen ylläpitää majaamme. Kehitämme ja parannamme sitä jälleen ensi kautta varten. Kerhon syyskokouskin on tulossa, ja jos sinulla on aitoa kiinnostusta tulla tekemään arvokasta työtä kerhosi eteen, mikään ei estä sinua ilmoittamasta halukkuuttasi hallitustyöskentelyyn. Uusia ajatuksia ja tekijöitä tarvitaan aina. Ja nythän on mitä loistavin aika tulla mukaan hallitukseen, sillä ensi vuonna ORUK täyttää 80 vuotta! ROKULIN TAPAHTUMAT Majatoimikunta etsii aktiiveja mukaan majan kehittämis- ja ylläpitotoimiin. Lisätietoja asiasta Risto Virtaselta. Rokulin talkoot Ilmoita ennakkoon tulostasi ke mennessä. Tiedämme varata purtavaa. Lisätietoja ja ilmoittautumiset majaisäntä Risto Virtaselle ORUKin ampumamestaruuskilpailut 2012 Toimintasuunnitelman mukaisesti ammuttiin sunnuntaina kilpaa seuran mestaruudesta. Kilpailuohjelma pyrittiin rakentamaan monipuolisiksi mutta samalla pitämään osallistumiskynnys alhaisena. Tavoitteena oli ottaa vaikutteita tämän päivän suosituista reserviläisammunnan muodoista ja tarjota näin uusille ampujille mahdollisuus tutustua Ammunnan johtaja Ari Vuolteenaho tulkitsemassa osumia. Kirjurina toimii Petteri Närä. näihin lajeihin sekä niissä käytettävään kalustoon. Kilpailuun oli myös mahdollista osallistua seuran aseilla. Kilpailu koostui kivääriammunnasta (palvelusammunta 1), pistooliammunnasta (palvelusammunta 3) sekä sovelletusta kivääri- ja pistooliammunnasta. Maksimipistemäärä oli 300 p, josta sovellettu osuus muodosti 100 p ja palvelusammunta 200 p. Palvelusammuntaosuudet ammuttiin noudattaen liiton sääntöjä. Kiväärissä ammuttiin 10 kilpalaukausta 150 m matkalta ja pistoolissa 10 kilpalaukausta 25 m matkalta. Aseina käytettiin reserviläiskivääriä ja sotilaspistoolia. Sovellettu osuus ammuttiin paikaltaan mutta sekä maalit että pisteenlasku noudattelivat sovelletun reserviläisammunnan (SRA) sääntöjä. Maaleina oli 5 kpl hahmotauluja sekä 1 kpl E/A-tauluja johon osumisesta seurasi pistevähennys. Sovellettu osuus ammuttiin kiväärillä 150 m matkalta ja pistoolilla 25 m matkalta. Ampujan käyttämää laukausmäärää ei rajattu mutta jokaiseen tauluun piti saada kaksi osumaa ja saadut pisteet jaettiin suoritukseen käytetyllä ajalla. Tämä loi lisähaastetta ampumasuoritukseen ja kyky tehdä nopeita päätöksiä suorituksen aikana yhdessä tarkkojen laukausten kanssa olivat avain hyviin tuloksiin. Kilpailusta on tarkoitus muodostaa perinne ja kilpailun soveltavaa osuutta tullaan harjoittelemaan myös seuran ampumavuoroilla. Kilpailu käytiin suotuisassa säässä ja hyvässä hengessä. Kilpailu mitalisijoista oli äärimmäisen tiukka. Voittajaksi selviytyi Sampo Mattila erinomaisella suorituksellaan sovelletussa kiväärissä. Voittajalle luovutetaan kiertopalkinto syyskokouksen yhteydessä. Tulokset: Sampo Mattila 250, Matti Kuonanoja 249, Petteri Närä 229, Aki Seppä 229, Veli Heikkilä 187, Miikka Heikkilä 162, Tomi Saarela 158. Kerhon ampumavuorot 2012 Hiukkavaarassa Rokuli Kerho järjestää ohjattuja ampumavuoroja sekä pistooli- että kivääriradoilla. Jäsenillä on mahdollisuus käyttää omia tai kerhon aseita. Ampumavuorot sekä tarkemmat ohjeet ammuntakäytännöistä löydät yhdistyksen verkkosivuilta osoitteesta: Lisätietoja: matti.kuonanoja@oruk.fi Tervetuloa mukaan! Oulun Reserviupseerikerhon maja Rokualla Lisätietoja: SYYSKOKOUSKUTSU Oulun Reserviupseerikerho ry:n syyskokous pidetään Hiukkavaarassa Pohjois-Suomen Sotilasläänin Esikunnan Pohjan salissa torstaina klo Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset syyskokousasiat ja vieraileva luennoitsija on Aluetoimiston päällikkö everstiluutnantti Kimmo Rajala. Luennon aiheena on "Pohjoisen puolustus toisesta maailmansodasta alueellisen maanpuolustukseen". Kokouksen yhteydessä kahvitarjoilu. TERVETULOA! Rokuli Maja on kaikkien jäsenten käytettävissä. Ajankohtaista tietoa löydät kerhon Vuokra on 1-5 henkilön ryhmältä 40 euroa/vrk ja yli viiden henkilön ryhmältä 60 euroa/vrk. Oulun Reserviupseerikerhon maja Rokualla Maja on kaikkien jäsenten käytettävissä. Ajankohtaista tietoa löydät kerhon Vuokra on 1-5 henkilön ryhmältä 40 euroa/vrk ja yli viiden henkilön ryhmältä 60 euroa/vrk. VARAUSKÄYTÄNTÖ ON MUUTTUNUT! Varaus Lisätietoja: tapahtuu nyt -sivujen kautta. AVAIMEN NOUTO ON MUUTTUNUT! Avain noudetaan Rokua Health & Span vastaanotosta varaustietoja vastaan. Lisätietoja jäseneduista, tarjouksista, varaamisesta ja maksukäytönnöstä: **VIELÄ EHTII KAUSI PÄÄTTYY ** Hallitus Puheenjohtaja... Sampo Puoskari Varapuheenjohtaja... Petteri Närä Sihteeri... Ari Vuolteenaho Ampumaupseeri... Matti Kuonanoja Perinneupseeri... Jari Maljanen Talousupseeri... Markku Mikkonen Urheilu-upseeri... Sampo Mattila Tiedotusupseeri... Jarmo Korhonen Jäsenupseeri... Harri Häll Sähköpostiosoitteet ovat muotoa: etunimi.sukunimi@oruk.fi Hallitus

5 5 Liikuntaa kaikenikäisille Kempeleessä Tätä tietä jatkettiin Mourunkijärventielle asti. Järvelle tullessa siellä odottikin jo nuotio, jonka loimussa paistettiin makkaraa. Myös muita eväitä nautittiin samassa yhteydessä. Sen jälkeen jotoksen johtaja piti leikkimielisen tietokilpailun, jonka voittivat tasatuloksella Timo Kesäläinen ja Jukka Mannermaa. Onnittelut heille. Ruokatauon jälkeen jotos jatkui Järvikangasta pitkin paikkaan nimeltä Illinkahlotin, josta suunnattiin heti kohti Murtoa. Aivan Murtoon asti ei kuitenkaan tällä kertaa menty, sillä ennen kunnanrajaa käännyttiin Pirttitörmää kohti ja siitä mentiin sitten Paskinkankaalle. Tätä kangasta pitkin jotos jatkui kohti lähtöpaikkaa eli ampumarataa. Jotoksen kokonaispituus oli noin yhdeksän kilometriä. Rastivastaava Juha Niemelä (kuvan keskellä) esitteli luontorastin toiminnat laadukkaasti. Varttuneempaa reserviläispolvea edusti muun muassa Timo Sarkkinen Oulusta. Takana tapahtuman puuhamies Timo Uusimäki Kempeleestä. Kempeleessä järjestettiin lauantaina 25. elokuuta kaksi erilaista liikuntatapahtumaa samaan aikaan, kun Perheliikuntapäivän ja Piiripäällikön jotoksen osallistujat kokoontuivat aamulla Kempeleen ampumaradalle. Uudet aluevaltaukset Perheliikuntapäivä on Reserviläisurheiluliiton (ResUL) kehittämä tapahtuma, joka järjestettiin yhteistyössä ResUL:n, Pohjois-Pohjanmaan Reserviläispiirin, Pohjois-Pohjanmaan Reserviupseeripiirin, Rantsilan Reserviläisten, Oulun Reserviupseerikerhon, MPK:n ja Oulun Reserviläisten kanssa. Perheliikuntapäivän tarkoituksena on saada eri-ikäiset ihmiset liikkumaan yhdessä. Tämä tapahtuma oli ensimmmäinen laatuaan Pohjois-Pohjanmaalla. Hiukkavaarassa pidettiin perinteinen Hiukka-harjoitus Koulutustapahtuma oli Puolustusvoimien tilaama Maanpuolustuskoulutusyhdistykseltä ja koulutustoteutus tapahtui Pohjois-Pohjanmaan KOTUyksikön toimesta. Aluetoimisto oli kutsunut koulutettavat reserviläiset tähän vapaaehtoiseen harjoitukseen. Hiukka-harjoitus muodostui Piiripäällikön jotos oli tarkoitettu kaikille KOTU-yksikköön kuuluville reserviläisille sekä kaikille muillekin asiasta kiinnostuneille. Sen järjesti Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen Pohjois- Pohjanmaan maanpuolustuspiiri yhdessä Kempeleen Reserviläisten kanssa. Jotos oli kaikkien aikojen ensimmäinen laatuaan ja siitä on tarkoitus tehdä toistuva tapahtuma siten, että se toteutetaan joka vuosi eri paikkakunnilla. Tällä tavalla pyritään aktivoimaan eri paikkakunnilla asuvia KOTUlaisia ja muita reserviläisiä toimintaan mukaan ja tietysti saamaan heidät myös tutustumaan toisiinsa. Jotos pyrkii myös aktivoimaan reserviläisiä pitämään huolta omasta kunnostaan. Jotostelua ja makkaraa Aurinkoinen ja lämmin sää suosi molempia tapahtumia koko päivän. Jotokselle lähtevät aloittivat tapahtumansa ensin, ja he lähtivät jotoksen johtajan Jari Pakasen johdolla valittua reittiä pitkin Mourunkijärveä kohti. Reitti kulki ampumaradalta Pitkänaronkankaalla kulkevia polkuja pitkin pohjoista kohti Kokelinojalle asti, josta siirryttiin sitten Voitielle. kuudesta eri kurssista, jotka olivat: Jalkaväkijoukkueen johtaminen, kohteen suojaus, kevyt krh, viesti, linnoittaminen ja kenttämuonitus. Samassa yhteydessä järjestettiin maakuntakomppaniaan hakeutuvien ja siihen kuuluvien kuntotestaustilaisuus. Harjoitukseen osallistui yhteensä 136 reserviläistä. Hiukka-harjoituksen reserviläisjohtajana toimi kapteeni Iikka Ellilä ja varajohtajana luutnantti Janne Kalinainen, molemmat Pohjan Pioneerikillasta. Huollosta, varustamisesta ja Piiripäällikkö opasti sienestäjiä Matkan varrella sattui olemaan paljon sieniä ja koko jotoksen ajan piiripäällikkö Timo Kesäläinen opasti ja neuvoi osallistujia tunnistamaan erilaisia sieniä. Hän myös maistatti niitä ja rohkaisi osallistujia tutustumaan niihin paremmin. Hän myös kehotti lähtemään metsään poimimaan sieniä. Perheliikuntapäivä toteutettiin nopealla aikataululla, mutta siitä huolimatta osallistujia oli runsaasti. Tapahtumapäivä koostui airsoft-ammunnasta, minijotoksesta, luontotietokilpailuista, luontorasteista sekä tietenkin ohjatusta kuntoilusta sekä terveellisen ja turvallisen liikunnan asiantuntijaneuvoista. Palkinto jokaiselle Tapahtuman kruunasi arvonta ja palkintojenjako, jossa jokainen osallistuja sai muiston kotiinviemiseksi. Perheliikuntapäivän toteutuksesta vastasivat Timo ja Anna Uusimäki Kempeleestä, Juha Niemelä Rantsilasta ja Oulun Reserviupseerikerhon puheenjohtaja Sampo Puoskari. Jotos ja Perheliikuntapäivä onnistui erinomaisesti, ja kaikki osallistujat olivat tyytyväisiä harjoituksen purkamisesta reserviläisistä vastasi yliluutnantti Hannu Harmainen. Hiukka-harjoituksen sotilaallisena johtajana toimi everstiluutnantti Jarmo Mattila Pohjois-Pohjanmaan Aluetoimistosta. Muina valvojina ja kouluttajina toimivat: majuri Tarmo Kyllönen (PSSLE), majuri Seppo Määttä (PSSLE), kapteeni Pekka Haapola (PSHR) ja kapteeni luutnantti Seppo Puolakka (Pohjois- Pohjanmaan Aluetoimisto). Juniorit jonottavat ampumavuoroaan. Teri Pitkälä Kempeleestä tositoimessa. tapahtumaan. Samanlaisia tapahtumia toivottiin myös lisää. Hiukka-harjoitus sujui suunnitelmien mukaan ja kurssilaisilta saatu palaute oli hyvä. Sää oli koko harjoituksen ajan sopiva, ei liian kuuma eikä kylmä, eikä sade haitannut merkittävästi. Varusteet saatiin huollettua ja luovutettua suunniteltuun aikaan, eikä varustetappiota merkittävästi syntynyt. Esitämme kiitokset kaikille kouluttajille hyvistä suorituksista sekä harjoituksessa mukana olleille Puolustusvoimain henkilöstölle kiitokset hyvästä yhteistyöstä. Teksti: Seppo Suhonen Kiitokset kaikille järjestelyistä ja huollosta vastanneille sekä tietysti kaikille osallistujille. Jari Pakanen ja Timo Uusimäki Pohjois-Pohjanmaan Hiukka harjoitus Lue lisää harjoituksesta

6 6 w Maanpuolustuskoulutus Pohjois-Pohjanmaan koulutus- ja tukiyksikön toiminta 2012 syyskuu joulukuu Sotilaallisia valmiuksia palveleva koulutus...paikka...aika Sillanrakennuskurssi... Siikajoki Suojelutoiminta 1 / VUORI Haapajärvi Kartta- ja maastoharjoitus, Komppanian taistelu... Hiukkavaara Ampumakorttikoulutuksen koe... Hiukkavaara Reserviläisen maastoseikkailu... Taivalkoski, Maijanlampi Vänrikkipäivä... Hiukkavaara Kouluttajakoulutus 1... Hiukkavaara Kouluttajakoulutus 2... Hiukkavaara Tykkikaluston huolto... Häkin varastoalue Reserviläisjohtaja 1, osa 1... Hiukkavaara Kunnialaukaukset Linnasaari Perinne- ja reserviläiskivääriammunta... Hiukkavaara Varautumis- ja turvallisuuskoulutus...paikka...aika Muonituskurssi... Siikajoki Erityisryhmän turvallisuus ja maastokurssi... Taivalkoski, Maijanlampi Pohjois-Pohjanmaan maanpuolustuspiirin... Taivalkoski, Maijanlampi paikallistoiminnan kehittämisseminaari ja KOTU-päivät Sotilaskotitoiminta maastossa, perustaso... Taivalkoski, Maijanlampi Sotilaskotitoiminta maastossa, jatkotaso... Taivalkoski, Maijanlampi Henkisen kriisinhallinnan syventävä kurssi... Lumijoki Uhkaavan henkilön kohtaaminen... Vihanti Opiskelijan turvakurssi... Hiukkavaara, Kajaani Liukkaan kelin ajoharjoitus... Pudasjärvi Koululaisten turvallisuuspäivä... Yli-Ii Muu koulutus...paikka...aika Puntin lenkki Pohjois-Suomi Tyrnävän perunamarkkinat... Tyrnävä Itsenäisyyspäivän kunniavartiot... Pohjois-Pohjanmaa Jouluaaton kunniavartiot... Pohjois-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaan KOULUTUS- JA TUKIYKSIKKÖ PL 119, OULU. puh , / pohjois-pohjanmaa@mpk.fi Turvallisuutta yhdessä Pohjois-Suomen maanpuolutuspiirin piiripäällikkö Pohjan-Pohjanmaan Koulutus- ja tukiyksikön päällikkö Timo Kesäläinen Monenlaiset muutokset ravisuttavat tätä aikaa. Osa muutoksista koskettaa läheisesti maanpuolustuskenttää. Puolustusvoimissa Haasteelliset ajat tapahtuvilla muutoksilla on erityinen merkitys koko meidän maanpuolustustoiminnallemme. Olemme eri maanpuolustusjärjestöjen suulla antaneet useita lausuntoja harjoitustoimintaamme vaikuttavista tekijöistä ja teemme voitavamme jatkossakin, jotta edes osa saavutetuista asemista voitaisiin pitää toimintamme jatkamiseksi. Uskon, että tämän yhtenäisempää rintamaa maanpuolustusjärjestöinä emme kykene muodostamaan. Kaikki katsovat samaan suuntaan, kaikilla ovat samat intressit maanpuolustuksen eteen tehtävä työ. Samalla kun järjestöinä taistelemme kaiken sen hyvän puolesta tuntuu kuin jäsenistö ei kaikilta osin olisikaan ihan täysillä mukana. Kuulostaa aika kovalta väitteeltä mutta perustelen väitettäni seuraavassa. Jo pitkään on reserviläisten piirissä valiteltu sitä, miten vaikea on päästä kertaus- ja vapaaehtoisiin harjoituksiin. On myönnettävä, että kertausharjoituksia on viime aikoina ollut todella vähän. Vapaaehtoisten harjoitusten määrää on MPK:n kautta Puolustusvoimien tilaamina koulutuksina saatu kasvatettua vuosi vuodelta, mutta osallistujia on kutsujen määrään nähden ilmoittautunut luvattoman vähän. Myös MPK:n kursseina on pyritty järjestämään erilaisia sotilaallisia valmiuksia palvelevia kursseja, joista on mahdollisuus saada korvaavia kh-päiviä. Maanpuolustuskiltojen liitto ry:n tuella osasta kursseista on saatu kaikille reserviläisille maksuttomia ja näin pyritty edistämään matalan kynnyksen osallistumislinjaa. Hyvinä esimerkkeinä edellä mainitun laisista kursseista ovat esimerkiksi Pohjan Partio, Kartta- ja maastoharjoitus komppanian hyökkäys, Sillanrakennuskurssi ja Johtajakoulutus, vain muutamia mainitakseni. Osallistumisprosentti näihinkin on ollut kovin vähäinen maksuttomuudesta huolimatta. Suureen ääneen valitetaan sitä kuinka toimintamahdollisuudet vähenevät tai poistuvat erilaisten uudistusten myötä. Mihin me tarvitsemme toimintamahdollisuuksia jatkossa, jos suurin osa reserviläisistä flekmatisoituu ja alkaa valittamaan kuullessaan sanan muutos? Tämäkö on se suomalaisen sotilaan malli tänä päivänä toivottavasti ei. Nyt pitäisi tarttua niihin mahdollisuuksiin, joita voidaan tänä päivänä tarjota ja näyttää kuinka suomalainen reserviläinen toimii aktiivisesti vaikeimpinakin aikoina. Näin valamme uskoa itseemme ja reserviläisveljiimme siitä, että pystymme pääsemään vaikeidenkin aikojen yli. Näin toimien viestitämme parhaalla mahdollisella tavalla myös päättäjille toimintaedellytysten tarpeellisuudesta ja siitä että me haluamme olla jatkossakin rakentamassa turvallista Suomea myös täällä Pohjois- Pohjanmaalla. Uskon, että reservistämme löytyy vielä potkua ja innostusta kehittää sotilaallisia taitoja niin yksittäisenä sotilaana kuin osana suurempaa joukkoa. Kaikkiin harjoituksiin tai kaikille MPK:n kursseille et varmaan voi osallistua mutta varmasti löydät sellaisiakin koulutustapahtumia, jotka kehittävät juuri sinun taitojasi. Toki esityksiä voit niin ikään tehdä reserviläistoiminnan kehittämiseksi joko suoraan MPK:lle tai sen jäsenjärjestöjen kautta antaen oman panoksesi arvokkaaseen toiminnan kehittämiseen. Eiköhän kääritä hihat, tartutaan hetkeen - sen tarjoamiin mahdollisuuksiin ja rakennetaan parempia huomisia kokonaismaanpuolustuksen kentälle. Tehdään turvallisuutta yhdessä

7 7 Tarkka-ammunnan HÄYHÄ-2012 SM-kilpailut Pahkajärvellä Sarjassaan 13. Tarkka-ammunnan SM-kilpailuissa menestyttiin tänä vuonna Pohjois-Suomaisella otteella. Hieman erilaisena ja kenties jopa haastavana mielletty tarkka-ammunta on SM-tasolla mielenkiintoinen reserviläislaji jossa jokaista soturin osa-aluetta koetellaan, pilke silmäkulmassa tietenkin HÄYHÄ kisapaikkana toimi tänä vuonna Pahkajärven ampuma-alue Karjalan Prikaatin erinomaisella tuella. Kilpailu käsittää perinteisesti tarkkaampujan roolin mukaisia tehtäviä, tiedustelua, suunnistusta, matkan arviointia, parin yhteistyötä, tilanteen mukaista toimintaa sekä tietenkin ammuntaa. Pitkille matkoille. Tämän vuoden teemana oli Hyökkäyksen tukena jolla Pohjois-Suomen Messut ry järjesti 21. SuurOulun Messut Oulu-hallissa. Tämä messutapahtuma järjestetään joka toinen vuosi. Tällä kertaa Puolustusvoimien osastolle oli varattu näyttelytilaa reserviläisjärjestöille. Puolustusvoimista olivat mukana Pohjois-Suomen Sotilasläänin Esikunta, Kainuun Prikaati ja Pohjan Sotilassoittokunta. Kainuun Prikaatista oli esillä eri aselajien kalustoa, joita varusmiehet hyvällä ammattitaidolla esittelivät. Varusmiehiä ja -naisia oli yhteensä 34. Vanha reserviläinen tunsi sisimmässään hyvää oloa ja ylpeyttä siitä, että meillä täällä on noin upeita nuoria suorittamassa varusmiespalvelustaan. Esitämme kiitokset Kainuun Prikaatille hyvästä ja tuloksekkaasta koulutustyöstä. Pohjan Sotilassoittokunta piti monta konserttia messujen aikana viihdyttäen messuyleisöä hyvällä Pohjoisen pojat olivat tänä vuonna edukseen ja SM-kulta saatiin parille Mäntyniemi Jarkko (oik.)/pitkänen Tero Oulun seudulle. Maanpuolustusjärjestöt messuilla Maanpuolustusjärjestöjen telttarivistö, Väinö Heikkala suorittamassa veteraanien lipaskeräystä. musiikilla. Maanpuolustusjärjestöistä mukana olivat Pohjois-Pohjanmaan Reserviupseeripiiri, Pohjois-Pohjanmaan Reserviläispiiri, Pohjois-Suomen Kiltapiiri jäsenkiltoineen, Pohjois-Pohjanmaan Sotaveteraanipiiri, Maanpuolustusnaisten Liitto Pohjois-Pohjanmaan piiri jäsenyhdistyksineen. Lisäksi mukana olivat MPK:n Pohjois-Suomen piiritoimisto Pohjois-Pohjanmaan KOTU-yksikön voimin, Pohjois-Pohjanmaan Maakuntakomppania, Oulun Rauhanturvaajat, sekä tietysti Oulun haluttiin tehtävistä muodostaa kuvaus taistelukentästä jossa aistiärsykkeitä riittää ja omiakin voi olla seassa. Pohjoisen pojat olivat tänä vuonna edukseen ja SM-kulta saatiin parille Mäntyniemi Jarkko / Pitkänen Tero Oulun seudulle. SM-hopeaa nappasivat Rovaniemen suunnalta Pasi Ahola / Jukka Långstedt. Menestyksen avain tänä vuonna kuten myös useina aikasempina vuosina oli tasainen suoritus. Ammuntarasteilla tänä vuonna etäisyydet olivat n m pääpainon ollessa m. Järjestäjät olivat hakeneet haastetta monenlaisilla elementeillä, mainittakoon Pasin päältä ampuminen, veden rajasta lahdelman yli >800m päähän, louhikkoisesta tuliasemasta >1000m etäisyyksille, rajoitetulla näkyvyydellä pakottaminen esim polviasentoon jne. Tehtävärasteista mainittakoon yösuunnistus vihollisuhan alla, maalien suunnan ja etäisyyden määritys Pasista, jonka sisällä ei toimi kompassi, GPS eikä lasermittari sekä kisan aikainen havannointitehtävä jossa maastoon sijoitettuja koodilappusia saattoi löytyä mistä vain milloin vain. Erinomainen tehtävä jossa mielenkiinto siirrettiin omien tossujen katselusta ympäristöön. Tulokset osoitteessa: hayha.takilta.fi/2012tulokset.html Keskustelua kilpailusta ja muustakin tarkka-ammunasta osoittessa: keskustelu/ -Jarkko Mäntyniemi- Kuvat: Markus Salmenpohja Sotilaskotiyhdistys. Yhteensä osastollamme työskenteli lähes 100 vapaaehtoista henkilöä esittely ym. tehtävissä. Puolustusvoimat toimitti kahdeksan korjaamotelttaa, jotka pystytettiin varusmies- ja reserviläisvoimin edellä mainituille järjestöille. Sotilaskoti leipoi ja paistoi suussa sulavat munkit paikan päälle pystytetyissä leipomoteltoissa. Sotilaskodin tarjoamat munkki kahvit olikin yksi messujen vetonauloista. Messuilla kävi lähes vierasta ja suuri osa heistä kävi myös maanpuolustusjärjestöjen osastolla. Pohjois-Pohjanmaan väestö on perinteisesti varsin isänmaallista ja maanpuolustustahtoista. Tällaiset alueelliset messutapahtumat ovat hyvä kanava markkinoida kiltatoimintaa, reserviläistoimintaa ja vapaaehtoista maanpuolustuskoulutusta. Killat ja muut reserviläisjärjestöt ovat nähdäkseni merkittävin voimavara MPK koulutuksessa, KOTU-yksikössä kouluttajina sekä kurssilaisina. Muun muassa tällainen yhteisesiintyminen messuilla vierekkäin on yksi hyvä tapa markkinoida koulutusta. Aktiivisen koulutustoiminnan kautta me saamme nuoret reserviläiset kiinnostumaan ja tulemaan mukaan kilta- ja reserviläisjärjestöjen toimintaan. Maanpuolustusjärjestöt haluavat esittää Pohjois-Suomen Messuille, Pohjois-Suomen Sotilasläänin Esikunnalle, Pohjois-Suomen Huoltorykmentille ja Kainuun Prikaatille lämpimät kiitokset kaikesta tuesta messujen tiimoilta. Samoin kiitokset kaikille niille vapaaehtoisille reserviläisille, jotka olivat mukana esittelemässä omia järjestöjään ja niiden toimintaa sekä pystytys- ja purkutöihin osallistuneille. Teksti ja kuva: Seppo Suhonen Pohjois-Suomen Kiltapiiri ry:n kuulumiset Seppo Suhonen, Pohjois-Suomen Kiltapiiri ry:n puheenjohtaja Vuosi on ollut kiltapiirille ja sen jäsen killoille varsin toimelias monine suunniteltuine tapahtumineen. Pääpaino on ollut MPK:n kursseissa, katso tapahtumakalenterista, Pohjois- Pohjanmaan KOTU- yksikkö on järjestänyt runsaasti kursseja. Maanpuolustusjärjestöt esittäytyivät SuurOulun Messuilla Olimme Puolustusvoimien osastolla. Pohjan Pioneerikilta ry:n ja MPK:n yhteistyöllä järjestetty sillanrakennuskurssi Siikajoella jouduttiin siirtämään syyskuun lopulle Siikajoen kesätulvan vuoksi. Pohjanpartio-harjoitus Kiltapiiri käynnisti muutaman vuoden tauon jälkeen entisen Kaukopartioharjoituksen tyyppisen harjoituksen, joka on nimeltään Pohjanpartio. Keväällä toukokuussa toteutettava harjoitus siirrettiin syksyyn ja toteutetaan Hiukkavaarassa. Pohjanpartio-harjoituksen yhteydessä toteutetaan myös entinen kiltakilpailu ja kilta-ammunta. Tehtävistä rasteilta saadut pisteet lasketaan yhteen ja eniten pisteitä saanut partio on kiltakilpailun voittaja. Samoin ammunnasta, joka toteutetaan reserviläisrynnäkkökivääri- ja 9mm pistooliammuntana. Parhaan yhteistuloksen saanut partio on kilta-ammunnan voittaja. Harjoitus on monen killan yhteistyöllä toteutettu monipuolinen koulutusviikonloppu reserviläisille. Harjoituksesta on mahdollisuus saada kaksi korvaavaa kertausharjoitusvuorokautta. Mukana kouluttajina ovat mm. Pohjan Viestikilta, Pohjan Pioneerikilta, Pohjois-Suomen Tykkimieskilta, Pohjan Prikaatin Kilta, Pohjois-Pohjanmaan Maakuntajoukkojen Kilta, Pohjois- Suomen Lääkintäupseeri yhdistys ja Oulun Sotilaspoliisikilta. Harjoitus toteutetaan eri aselajien rastikoulutuksena ja se sisältää myös ammuntaa. Ensimmäinen Pohjanpartio-harjoitus toteutetaan Hiukkavaarassa. Jatkossa harjoitus toteutetaan mahdollisesti Kainuussa, Taivalkoskella Maijanlammella ja Rovaniemellä. Ensi vuonna Pohjanpartio järjestetään Hiukkavaarassa tämän hetkisen alustavan koulutussuunnittelutiedon perusteella. Yleistä Pohjois-Suomen Kiltapiiri toivoo killoilta aktiivista osallistumista yhteisiin tapahtumiin. Samoin Pohjanpoika-lehti on nyt käytettävissä Pohjois-Pohjanmaan alueen kiltojen tiedotuskanavana. Kiltojen toivotaan tilaavan Pohjanpoika-lehden jäsenilleen, ja käyttävän lehteä omana tiedotuskanavanaan.. Lisätietoja saat Seppo Suhoselta. Huomioi myös Pohjanpoika-verkkolehti mahdollisuus tiedottamisessa, Kiltapiirin jäsenkillat voivat käyttää reserviläisjärjestöjen kokoustiloja omien kokoustensa pitopaikkana, osoitteessa Aleksanterinkatu 13 A 12, 4. kerros, ovisummeri alhaalla. Kokoustiloissa on nyt käytettävissä nykyaikaiset AV-välineet, kopiokone sekä kahvi- teetarjoilumahdollisuus kertakäyttöastioineen. Kokoustilojen käytöstä saat lisätietoja kiltapiirin puheenjohtajalta Seppo Suhoselta, , seppo.suhonen1@luukku.com. Jäsenmaksu/jäsenkilta tai killan paikallisosasto on 20 /vuosi syyskokouksen 2011 päätöksen mukaan, maksettava Pohjois- Suomen Kiltapiiri ry:n tilille: FI ; BIC OKOY- FIHH. Pohjois-Suomen Kiltapiiri ry toivottaa kaikille jäsenkilloille ja heidän jäsenilleen aktiivista ja toiminnallista vuotta Esittäkää mahdollisimman pikaisesti toiveita vuoden 2013 ja 2014 kursseista.

8 8 KOKOUSKUTSUT Oulun Reserviläiset ry Syyskokous pe klo Toimintahuoneistolla Aleksanterinkatu 13 A 12. Hallitus Tyrnävän Reserviläiset ry Syyskokous su klo os. Mankilantie 6, Tyrnävä Lakeuden Palveluyhdistyksen kokoustilat. Kahvi- ja mehutarjoilu, tervetuloa! Kempeleen reserviupseerit ja reserviläiset Hallituksen kokous ti klo Yleinen kokous ti klo Sääntömääräiset asiat. Paikka: Kempeleen kunnantalo Vihikari 10 (PKC) Kempele. Raahen Reserviupseerit ry Sääntömääräinen syyskokous pidetään to Leipurinkeitaan kokoustilassa klo Hallitus Haapaveden Reserviläiset ry syyskokous ke klo paikka Haapaveden ABC. Esillä sääntömääräiset asiat. Johtokunta Resulin SM Lahti 2012 Kokonaiskilpailun kolme parasta oikealta lukien. 1. Jarmo Siltanen, 2. Ilpo Palovaara ja 3. Toni Junnila. Palvelusammunta 2. Kolme parasta oikealta lukien. 1. Jukka Junttila, 2. Jaakko Viitala ja 3. Asser Vuola. Pohjanpoika Pohjois-Pohjanmaan maanpuolustuslehti 28. vuosikerta Päätoimittaja: Markku Holopainen Osoitteenmuutokset: RUL:n jäsenet: Virpi Kukkonen, (09) , jasenasiat@rul.fi RESL:n jäsenet: Sara Väinölä, (09) , jasenasiat@reservilaisliitto.fi Materiaalintoimitus: latomo@joutsenmedia.fi Aihe: Pohjanpoika Kopio: markku.holopainen@mail.suomi.net Postiosoite: Reserviläisjärjestöt Aleksanterink. 13 A 12, OULU Postiosoite: Joutsen Median Painotalo Oy Lekatie 4, OULU Seuraava aineistopäivä: nro Painopaikka: JOUTSEN MEDIAN PAINOTALO OY Palvelusammuntojen SM:ssä oli todella kova taso. Tason nostivat kovaksi Pohjois- Pohjanmaan (Muhoksen) tutut ampujat. He voittivat puolet jaossa olleista kulta mitaleista. Mestaruuksia tuli neljä kappaletta. Ilpo Palovaara voitti PA1 tuloksella 100p ja Jukka Junttila jatkoi hyvää menestystä PA2 :n voitolla 171p ja pronssia PA3 99p. Kultaa tuli myös PA1 ja PA2 joukkuekisassa ja hopeaa PA3:ssa. Joukkueessa ampuivat Ilpon ja Jukan lisäksi Mika Väisänen ja Tero Pitkänen. Arvostetuin kokonaiskisan voitto meni taas Jarmo Siltaselle aika ylivoimaisella piste-erolla. Tulevana vuonna voittaja vaihtuu, kun Jarmo ilmoitti ettei kilpaile 2013 kisoissa Keuruulla. Jarmo aikoo toimia kilpailun johtajana. Enpä usko että puheet pitävät paikkansa, kilpailija on aina kilpailija. Ensi vuoden kisat järjestää Keuruun reserviläiset. Ei muuta kun auton keula kohti Keski-Suomea ensi kesänä. Tulokset TUEMME TURVALLI- SUUTTA Maanpuolustuksen tukena KATRI ANTELL OY KOILLISMAAN OSUUSKAUPPA ARINA OSUUSKAUPPA TAPIOLA-YHTIÖT KALEVA KUSTANNUS OY KESKO OYJ OULUN PUHELIN HOLDING OYJ OULUN KORU OY JOUTSEN MEDIAN PAINOTALO OY OULUN OSUUSPANKKI PÖLKKY OY KUUSAMON UISTIN RANNIKON KONETEKNIIKKA OY PÖRHÖN AUTOLIIKE OY AMMATTIOPPILAITOS LUOVI ASUNTOPALETTI OY LKV ELECTROBIT ARKKITEHTITOIMISTO LAATIO OY YIT RAKENNUS OY SCANDO OY INSINÖÖRITOIMISTO POLARTEK OY SMILE-INVEST OY BEST WESTERN HOTEL APOLLO WETTERI OY RAUTARUUKKI POHJOIS-SUOMEN MESSUT KEMIRA OULU PUB GRAALI KUUSAMON ENERGIA- JA VESIOSUUSKUNTA KUNTOKESKUS SPECIAL PS & LUMIAHO OY LÄÄKÄRI OPTIIKKA SILMÄKULMA OULUN KAUPPAKAMARI POCAL OY T HILDÉN CONLOG OY FENNIA TAUKOKANGAS-SÄÄTIÖ MARSH OY RAKENNUS-FORUM OULUNSEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ NORDEA PANKKI SUOMI OYJ TEKNOVENTURE MANAGEMENT OY KUUSAMON OSUUSPANKKI HÄMEENAHO OY STATIIVI OY PUBLIC LINE SERVICE OY V. E. LIPPONEN OY JES SANEERAUS KY LEMMINKÄINEN TALO OY OULU

Aseet ja reserviläistoiminta

Aseet ja reserviläistoiminta Aseet ja reserviläistoiminta Professori Mika Hannula Suomen Reserviupseeriliiton puheenjohtaja Aseet ja vastuullisuus seminaari 13.3.2009 Vapaaehtoisen maanpuolustustyön perusta Järjestäytynyttä vapaaehtoista

Lisätiedot

Suomen Reserviupseeriliitto

Suomen Reserviupseeriliitto Suomen Reserviupseeriliitto Ensimmäinen reserviupseerikerho perustettiin 3.12.1925 Helsinkiin. Liitto perustettiin 17.5.1931. Jäsenyhdistyksiä 315 Reserviupseeripiirejä 20 Henkilöjäseniä noin 27 000 Jäsenistä

Lisätiedot

TYRNÄVÄN RESERVILÄISET RY

TYRNÄVÄN RESERVILÄISET RY TYRNÄVÄN RESERVILÄISET RY ESKON MALJA KILPAILUT 4.5. 2013 HIUKKAVAARAN AMPUMA- RADALLA Reserviläiskivääri 10 laukausta maaten, matka 150 m/ 2 min Stang 20 ls / 30 s TULOKSET: Sijoitus Nimi Yhdistys Sarja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070

Lisätiedot

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY.

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2014 LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. Toimintasuunnitelma vuodelle 2014. YLEISTÄ Vuosi 2014 on yhdistyksen 58. toimintavuosi. Jatketaan omalla valitulla

Lisätiedot

MPK tiedottaa kevään koulutustarjonnasta

MPK tiedottaa kevään koulutustarjonnasta MPK tiedottaa kevään koulutustarjonnasta AJOLUPAKURSSI 10.2.2014 Ajolupakursseille haluaa moni. Nyt se on taas mahdollista. Seuraava B-ajolupakurssi järjestetään maanantaina 10.2.2014. Kurssi on henkilökunnan

Lisätiedot

Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) Etelä-Savon Aluetoimisto MIKKELI MH21394 27.6.2011

Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) Etelä-Savon Aluetoimisto MIKKELI MH21394 27.6.2011 Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) 27.6.2011 ETELÄ-SAVON RESERVILÄISTEN RYNNÄKKÖKIVÄÄRIAMMUNTAKILPAILU 3.9.2011 1 JÄRJESTÄJÄ, KILPAILUAIKA JA -PAIKKA järjestää viiteasiakirjan mukaisesti Itä-

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,

Lisätiedot

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 5 3.4 Urheilutoiminta... 5

Lisätiedot

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ RESERVILÄISLIITTO ON AVOIN KAIKILLE Reserviläisliitto on Suomen suurin maanpuolustusjärjestö, johon kuuluu lähes 40.000 suomalaista. Joukossa on sekä miehiä että naisia.

Lisätiedot

Tämä teksti kaikkiin VIIKKOVUOROILLE. pistooli ja kivääri

Tämä teksti kaikkiin VIIKKOVUOROILLE. pistooli ja kivääri Tämä teksti kaikkiin VIIKKOVUOROILLE. pistooli ja kivääri Helsingin Koulutus- ja tukiyksikön pistooliammunnat ovat ulkoradalla pidettäviä ohjattuja ja valvottuja ammunnan harjoittelutilaisuuksia. Aseina

Lisätiedot

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoro / 4 pvm klo rata tapahtuma ilmoittaudu Numero TAMMIKUU Vuoroja pistooli r2 12.1.2013 klo.9-12 pist2 viikkovuoro Ke 9.1 0400 13 12004 1 pistooli

Lisätiedot

Kuva: Tuomas Kaarkoski

Kuva: Tuomas Kaarkoski Kuva: Tuomas Kaarkoski RESERVILÄISLIITTO ON SUOMEN SUURIN MAANPUOLUSTUS- JÄRJESTÖ. RESERVILÄISLIITTO ESITTÄYTYY Koko valtakunnan kattava puolustusjärjestelmämme perustuu yleiseen asevelvollisuuteen ja

Lisätiedot

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 25.10.2009 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 53. toimintavuosi noudattaa Reserviläisliitto

Lisätiedot

Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK

Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Isänmaallisuus Vapaaehtoisuus Osaaminen Kuva Joonas Pehkonen Maanpuolustuskoulutusyhdistys Perustettiin vuonna 1993 valtakunnalliseksi organisaatioksi, joka kouluttaa

Lisätiedot

Kuva: Tuomas Kaarkoski

Kuva: Tuomas Kaarkoski Kuva: Tuomas Kaarkoski RESERVILÄISLIITTO ON SUOMEN SUURIN MAANPUOLUSTUS- JÄRJESTÖ. Kuva: Kari Virtanen RESERVILÄISLIITTO ESITTÄYTYY Koko valtakunnan kattava puolustusjärjestelmämme perustuu yleiseen asevelvollisuuteen

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 2/2011

SR ry. Jäsentiedote 2/2011 Jäsentiedote 2/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY Sisältö A. Toiminnan arvot ja toiminta-ajatus B. Toiminnan painopistealueet vuonna 2018 C. Toiminta vuonna 2018 1. Päätapahtumat ja toiminta vuonna

Lisätiedot

TYRNÄVÄN RESERVILÄISET RY. 1. Oulun res 291 pistettå JÅÅskelÅinen Matti Oulun res 99 HeikkilÅ Petri Oulun res 96 Molander Tapio Oulun res 96

TYRNÄVÄN RESERVILÄISET RY. 1. Oulun res 291 pistettå JÅÅskelÅinen Matti Oulun res 99 HeikkilÅ Petri Oulun res 96 Molander Tapio Oulun res 96 TYRNÄVÄN RESERVILÄISET RY ESKON MALJA KILPAILUT 9.5. 2009 TYRNÄVÄN AMPUMA- RADALLA ReservilÅiskivÅÅri 10 laukausta makuulta, matka 100 m joukkuekilpailu 3 parasta kustakin yhdistyksestå. JOUKKUEKILPAILUN

Lisätiedot

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen. toiminta Lapissa

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen. toiminta Lapissa Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) toiminta Lapissa Alueellisen maanpuolustuskurssin jatkokurssi Rovaniemi 24.11.2016 Lapin KOTU -yksikön päällikkö Antti Tölli Mikä on MPK? Maanpuolustuskoulutusyhdistys

Lisätiedot

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Toimintasuunnitelma 2016 Sisältö 1 Toiminnan perusteet... 3 1.1 Toiminta-ajatus... 3 1.2 Toiminnan arvot... 3 1.3 Keskeiset tehtävät... 3 2 Tavoitteet vuodelle 2016...

Lisätiedot

HELSINGIN PIIRIN AVOIN PERINNEKIVÄÄRI SYYSKILPAILUN

HELSINGIN PIIRIN AVOIN PERINNEKIVÄÄRI SYYSKILPAILUN Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö KILPAILUKUTSU 1 (6) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala Kilpailu IV / 2012 29.8.2012 HELSINGIN PIIRIN AVOIN PERINNEKIVÄÄRI SYYSKILPAILUN

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017 Seinäjoki TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1 Yleistä Kerhon tehtävänä on maanpuolustustahdon ja taitojen ylläpitäminen ja niiden kohottaminen, turvallisuuspoliittisen tiedon jakaminen, fyysisen kunnon

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 1/2011

SR ry. Jäsentiedote 1/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! SR ry Jäsentiedote 1/2011 Talvi on jo pitkällä ja kohta koittaa toiminnallinen kevät. Vuosi 2011 tuo yhdistyksemme toimintaan paljon uusia tuulia ja huikeita juttuja. Tähtihetki

Lisätiedot

RESUL:n kilpailutoiminta. Kilpailutoiminnan organisointi. Puolustusvoimien tuki. Yhteistyö MPK:n kanssa. Yhteistyö reservipiirien kanssa

RESUL:n kilpailutoiminta. Kilpailutoiminnan organisointi. Puolustusvoimien tuki. Yhteistyö MPK:n kanssa. Yhteistyö reservipiirien kanssa Kilpailumaksut Toiminnanjohtaja Risto Tarkiainen, Reserviläisurheiluliitto ry RESUL:n kilpailutoiminta Kilpailutoiminnan organisointi Puolustusvoimien tuki Yhteistyö MPK:n kanssa Yhteistyö reservipiirien

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja- veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja- veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 21.10.2018 Arvoisat kiltasisaret ja- veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 17.11.2018 klo 13.00 alkaen Kouvolan

Lisätiedot

Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö KILPAILUKUTSU 1 (6) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala 18.2.

Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö KILPAILUKUTSU 1 (6) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala 18.2. Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö KILPAILUKUTSU 1 (6) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala Toimintakäsky II / 2011 18.2.2011 HELSINGIN AVOIN PERINNEKIVÄÄRI KEVÄTKILPAILUN

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN RESERVILÄISPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN MAANPUOLUSTUKSEN TUKI RY www.pkreservi.fi 1 1. YLEISTÄ TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 S I S Ä L T Ö TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET 1. Aatteellinen toiminta 2. Kuntoliikunta- ja maastotoiminta 3. Ampuma- ja kilpailutoiminta 4. Muu toiminta

Lisätiedot

Kainuun prikaatin vastuualueen ampuma- ja harjoitusalueet

Kainuun prikaatin vastuualueen ampuma- ja harjoitusalueet 1 n vastuualueen ampuma- ja harjoitusalueet käyttää pääsääntöisesti Kassunkurun ampuma-aluetta Kajaanissa, Vuosangan ampuma-aluetta Kuhmossa, Sotinpuron ampuma-aluetta Nurmeksessa ja Hiukkavaaran ampuma-aluetta

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 VER 20.3.2017 Hallituksen jäsenet Juha Virtanen Ville Rintala Ylärivi: Pekka Mertakorpi, Tapani Peltola, Sami Ahola, Jarkko Niittymaa Alarivi: Juha Taimisto,

Lisätiedot

HELSINGIN RESERVILÄISPIIRIEN (HRUP / HRESP/ HELMPP) LOIMOLAN ALUEEN TAISTELU 18.12.1939 VUODEN VIIMEINEN RATAVUORON TEEMA KILPAILU 2011

HELSINGIN RESERVILÄISPIIRIEN (HRUP / HRESP/ HELMPP) LOIMOLAN ALUEEN TAISTELU 18.12.1939 VUODEN VIIMEINEN RATAVUORON TEEMA KILPAILU 2011 Helsingin Maanpuolustuspiiri Helsingin Reserviläispiiri KUTSU 1 (6) Ase- ja Ampumatoimiala HELMPP Ampumatoimikunta Helsinki Toimintakäsky VII / 2011 2.11.2011 HELSINGIN RESERVILÄISPIIRIEN (HRUP / HRESP/

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO RY. Hallitus KUTSU Riihimäki 2.11.2017 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 25.11.2017 klo 12.00 alkaen Riihimäen

Lisätiedot

Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (8) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala KILPAILUKUTSU 18.2.

Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (8) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala KILPAILUKUTSU 18.2. Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (8) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala KILPAILUKUTSU Toimintakäsky III / 2011 18.2.2011 HELSINGIN PIIRIN PALVELUSAMMUNNAN KEVÄTKILPAILUN

Lisätiedot

Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (7) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala JÄÄKÄRI KUTSU 12.7.

Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (7) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala JÄÄKÄRI KUTSU 12.7. Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (7) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala JÄÄKÄRI KUTSU Toimintakäsky VI / 2011 12.7.2011 HELSINGIN PIIRIN AMMUNNAN PARTIOKILPAILU JÄÄKÄRIPÄIVÄ

Lisätiedot

Naiset turvallisuuden eturivissä

Naiset turvallisuuden eturivissä Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry Döbelninkatu 2 00260 Helsinki Naisten Valmiusliitto ry Valtakunnallinen yhteistyöjärjestö perustettu vuonna 1997 yhdistää 10 naisten maanpuolustustyötä

Lisätiedot

Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry NAISTEN VALMIUSLIITTO

Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry NAISTEN VALMIUSLIITTO Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry Naisten Valmiusliitto ry Valtakunnallinen yhteistyöjärjestö perustettu vuonna 1997 yhdistää 11 naisten maanpuolustustyötä tekevää ja tukevaa järjestöä

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Suomen suurin maanpuolustusjärjestö. Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta

Suomen suurin maanpuolustusjärjestö. Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta Suomen suurin maanpuolustusjärjestö Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta Jäsenkyselyn toteutus Reserviläisliiton jäsenkysely toteutettiin 19.-26.3. välisenä aikana webropol-kyselysovelluksella.

Lisätiedot

Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (7) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala KILPAILUKUTSU 12.7.

Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (7) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala KILPAILUKUTSU 12.7. Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (7) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala KILPAILUKUTSU Toimintakäsky V / 2011 12.7.2011 HELSINGIN PIIRIN PALVELUSAMMUNNAN SYYSKILPAILUN

Lisätiedot

sp-tiedotteen sisältö

sp-tiedotteen sisältö PORVOON RESERVIUPSEERIKERHO - BORGÅ RESERVOFFICERSKLUBB r.y. 19.2.2013 Sp-tiedote 2/2013 Piilojakeluna 137 /203 jäsentä sekä 38 sidosryhmää Arvoisat Jäsenet ja Hyvät Yhteistyökumppanit PRUK ry Kerhon puheenjohtaja:

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013 www.ksrespiirit.fi 1 (6) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013 Paikka ja aika: Tikkakosken upseerikerho Punainen Paroni kabinetti 23.1.2013 klo 18.00 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Pohjois-Suomen maanpuolustuspiiri Pyhätunturi PSMPP:n apulaispiiripäällikkö Antti Tölli

Pohjois-Suomen maanpuolustuspiiri Pyhätunturi PSMPP:n apulaispiiripäällikkö Antti Tölli Pohjois-Suomen maanpuolustuspiiri Pyhätunturi 31.1.2019 PSMPP:n apulaispiiripäällikkö Antti Tölli mpk.fi Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Maanpuolustuskoulutusyhdistys perustettu vuonna 1993 valtakunnallinen

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 30.9.2015 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 21.11.2015 klo 13:00 alkaen Rannikkoprikaatissa,

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 1/2010

SR ry. Jäsentiedote 1/2010 Tervehdys, Sipoon ressu! SR ry Jäsentiedote 1/2010 Kesä kolkuttelee jo ovilla. Kesällä ja etenkin syksyllä on tiedossa paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa pieni

Lisätiedot

ResUL Palvelusaseiden mestaruuskilpailut Satakunnan lennosto, Pirkkala. PA1 Henkilökohtaiset tulokset

ResUL Palvelusaseiden mestaruuskilpailut Satakunnan lennosto, Pirkkala. PA1 Henkilökohtaiset tulokset ResUL Palvelusaseiden mestaruuskilpailut 23.7.2011 Satakunnan lennosto, Pirkkala PA1 Henkilökohtaiset tulokset Sij. Ampuja Piiri S1 S2 Tulos Vertailuarvo 1 Nieminen Markku HRESP 86 100 100 0100-02-08-00-00-00-00-00-00-00-00-00-00--0086-01-01-02-06-00-00-00-00-00-00-00-00

Lisätiedot

RESERVILÄISURHEILULIITON AMPUMA-ASEOHJE

RESERVILÄISURHEILULIITON AMPUMA-ASEOHJE OHJE 1(10) HELSINKI 1.10.008 RESERVILÄISURHEILULIITON AMPUMA-ASEOHJE Lyhenne Peruste Voimaantulo Voimassaolo RESUL Ampuma-aselaki (1/1998) perusteluineen Laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta (556/007)

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Sivistystoimen johdon varautumisja valmiuspäivä Puolen Suomen vapaaehtoiskouluttaja.

Sivistystoimen johdon varautumisja valmiuspäivä Puolen Suomen vapaaehtoiskouluttaja. Sivistystoimen johdon varautumisja valmiuspäivä 9.11.2017 Puolen Suomen vapaaehtoiskouluttaja 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) tehtävät Laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta

Lisätiedot

Toimintalomake-ohje. Kirjautuminen: Toimintalomake:

Toimintalomake-ohje. Kirjautuminen: Toimintalomake: Toimintalomake Kirjautuminen: Liiton nettisivun www.rul.fi oikeasta alalaidasta. Tunnukset ovat samat, kuin uuteen WordPress nettisivupohjaan. (Uudet tunnukset saa järjestösihteeriltä jarjesto@rul.fi).

Lisätiedot

PRUK RY:n SYYSKOKOUKSEN 2018 PÖYTÄKIRJA

PRUK RY:n SYYSKOKOUKSEN 2018 PÖYTÄKIRJA sivu 1 PÖYTÄKIRJA ver 1.1 16.12.2018 PRUK RY:n SYYSKOKOUKSEN 2018 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 21.11.2018 klo 19:23-20:21 Paikka: Porvoon Veden toimitilat, Mestarintie 2, Porvoo Osallistujat : 16 henkilöä,

Lisätiedot

NUKU RAUHASSA Kokonaisturvallisuuden yhteistyöhanke 2018

NUKU RAUHASSA Kokonaisturvallisuuden yhteistyöhanke 2018 NUKU RAUHASSA Kokonaisturvallisuuden yhteistyöhanke 2018 NUKU RAUHASSA Kokonaisturvallisuuden yhteistyöhanke Opettaja - sinä jos kuka, voit auttaa nuoria päivittämään käsityksensä kokonaisturvallisuudesta

Lisätiedot

Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (7) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala KILPAILUKUTSU 18.2.

Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (7) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala KILPAILUKUTSU 18.2. Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (7) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala KILPAILUKUTSU Toimintakäsky I / 2011 18.2.2011 HELSINGIN SRA-KARSINTAKILPAILU I / 2011 1. JÄRJESTÄJÄ,

Lisätiedot

Ampumakorttikurssi 2013 Lakiala - Pirkkala

Ampumakorttikurssi 2013 Lakiala - Pirkkala Ampumakorttikurssi 2013 Lakiala - Pirkkala Kurssipäivät ovat: La-su 13.04. - 14.04.2013 Lauantai 27.4.2013 Lauantai 11.5.2013 1 Ampumakorttikoulutuksen tavoitteet Ampumakorttikurssi on peruskoulutus turvalliseen

Lisätiedot

Reservipiirit Lapissa

Reservipiirit Lapissa 1 Reservipiirit Lapissa Toimintaa yhdessä yhteisen päämäärän Itsenäisen isänmaan hyväksi Kapteeni res. Tero Hyttinen 1 2 Reserviupseeritoiminnan historiaa Järjestäytynyt reserviupseeritoiminta alkoi Suomessa

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Liiton uusi strategia 2016-2020 hyväksytään 17.10. liittokokouksessa Raumalla.

Lisätiedot

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2016

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2016 Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2016 Hyvä Maanpuolustusnainen Tähän jäsentiedotteeseemme on kerätty muut kevätkauden tapahtumat. Jos et löydä etsimääsi maanpuolustustoimintaa tästä jäsentiedotteesta,

Lisätiedot

RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön

RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA 2008 - työkalu yhdistyksen käyttöön RESERVILÄISLIITTO RESERVILÄISLIITTO RY 1 PÄIVÄKIRJAN TÄYTTÖOHJE Yleistä Toiminnan raportoinnissa käytetty kaavake uusiutui vuoden 2005 alusta

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Nordea Suunnistuskoulu 2015. Yhteenveto

Nordea Suunnistuskoulu 2015. Yhteenveto Nordea Suunnistuskoulu 2015 Yhteenveto Suunnistuskoulu Kaudella 2015 suunnistuskoulu järjesti 14 suunnistustilaisuutta, niistä 4 iltarastien yhteydessä. Vakituisia ohjaajia oli 19 ja oppilaita 96. Suunnistuskoulun

Lisätiedot

Siviiliseurojen ampumaratavuorot Hälvälä kesä 2015 (20.4.2015-4.10.2015)

Siviiliseurojen ampumaratavuorot Hälvälä kesä 2015 (20.4.2015-4.10.2015) Siviiliseurojen ampumaratavuorot Hälvälä kesä 2015 (20.4.2015-4.10.2015) Ampumisen edellytyksenä on: - Ilmoittautuminen ja kirjautuminen valvojalle ennen ammuntaa. - Ammunnan jälkeen ammuttujen laukausten

Lisätiedot

Kaiken varalta. harvinaisempien turvallisuustarpeiden saavuttamisessa. Naisten voimavarojen ja

Kaiken varalta. harvinaisempien turvallisuustarpeiden saavuttamisessa. Naisten voimavarojen ja Kaiken varalta harvinaisempien turvallisuustarpeiden saavuttamisessa. Naisten voimavarojen ja taitojen hyödyntäminen suunnitelmallisesti normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa tukee yhteiskunnan

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016_ 1.Yleistä Vuoden 2016 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, järjestää hyviä kilpailuja,

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 9.10. 2013 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouskahvit

Lisätiedot

PRUK ry:n sähköpostitiedotteen sisältö:

PRUK ry:n sähköpostitiedotteen sisältö: PORVOON RESERVIUPSEERIKERHO - BORGÅ RESERVOFFICERSKLUBB r.y. 14.2.2013 Piilojakeluna 147/212 jäsentä / Sidosryhmät 30 Sp-tiedote 2/2014 PRUK ry Kerhon puheenjohtaja: Sihteeri: Erkki Naumanen Juha Liukkonen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

Hämeenlinnan Ampumaseura ry Sinettiseura

Hämeenlinnan Ampumaseura ry Sinettiseura Hämeenlinnan Ampumaseura ry Sinettiseura Urheiluseuran toimintalinjaus 2017-2018 Nuorisotoiminta Ampumaurheilukurssi Ampumaurheilun alkeiskurssi järjestetään lapsille ja nuorille joka syksy. Ampumaurheilukurssi

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 7.10.2015 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen paroni sali. Kokouskahvit

Lisätiedot

HALIKON HAKONISKAT AMPUMAJUOKSUKALENTERI 2018

HALIKON HAKONISKAT AMPUMAJUOKSUKALENTERI 2018 HALIKON HAKONISKAT AMPUMAJUOKSUKALENTERI 2018 HUHTIKUU TOUKOKUU To 3.5. Klo HaHa AJ kokous n Urh. kenttä Ke 9.5. Helavalkijat, Ilmakivääriammuntaa Ilkka, Kari M. To 10.5 Lajiesittely Märy Ilkka, Reiska

Lisätiedot

Uudenmaan Reserviläispiirien Sovelletun Reserviläisammunnan Mestaruuskilpailu 2005 29.5.2005

Uudenmaan Reserviläispiirien Sovelletun Reserviläisammunnan Mestaruuskilpailu 2005 29.5.2005 Uudenmaan Reserviläispiirien Sovelletun Reserviläisammunnan Mestaruuskilpailu 2005 29.5.2005 Tervetuloa Tuusulaan! Tervetuloa Uudenmaan reserviläispiirien sovellettujen reserviläisammuntojen mestaruuskilpailuun

Lisätiedot

Pudasjärven Reserviupseerikerho 60 vuotta

Pudasjärven Reserviupseerikerho 60 vuotta 4/2012 pohjois-pohjanmaan MAANPUOLUSTUSlehti 21.12.2012 Pudasjärven Reserviupseerikerho 60 vuotta Pudasjärven Reserviupseerikerho ry perustettiin 3.12. 1952 yhdessä Taivalkosken reserviupseerien kanssa.

Lisätiedot

Joukkueen johtajien kokouksen pöytäkirja

Joukkueen johtajien kokouksen pöytäkirja Joukkueen johtajien kokouksen pöytäkirja Agenda: 1. Kokouksen avaus, Ville Niemelä 2. Läsnäolijat: todetaan kiertävällä listalla 3. Esityslistan hyväksyminen 4. Perjantain kommentit 5. Organisaatio 6.

Lisätiedot

Yleistä Piiri toimii jäsenyhdistystensä aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa tukien.

Yleistä Piiri toimii jäsenyhdistystensä aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa tukien. ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Yleistä Piiri toimii jäsenyhdistystensä aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa tukien.

Lisätiedot

Pääesikunta Lausunto 1 (6) Henkilöstöosasto HELSINKI AH22100 20.10.2011 3563/55.99/2011

Pääesikunta Lausunto 1 (6) Henkilöstöosasto HELSINKI AH22100 20.10.2011 3563/55.99/2011 Pääesikunta Lausunto 1 (6) HELSINKI 20.10.2011 3563/55.99/2011 Poliisihallituksen asiakirja numero 2020/2011/3470 PÄÄESIKUNNAN HENKILÖSTÖOSASTON LAUSUNTO ASIASSA: VAPAAEHTOISEN MAANPUOLUSTUS- JA RESERVILÄISTOIMINNAN

Lisätiedot

Siviiliseurojen ampumaratavuorot Hälvälä 2014 (1.4.2014-31.10.2014)

Siviiliseurojen ampumaratavuorot Hälvälä 2014 (1.4.2014-31.10.2014) Siviiliseurojen ampumaratavuorot Hälvälä 2014 (1.4.2014-31.10.2014) Ampumisen edellytyksenä on: - Ilmoittautuminen ja kirjautuminen tauluvarastolla ennen ammuntaa. - Ammunnan jälkeen ammuttujen laukausten

Lisätiedot

HS:n taitopolku. 1) Visio täydellisestä suorituksesta. 2) Suunnistustaito oma oivallus. 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja

HS:n taitopolku. 1) Visio täydellisestä suorituksesta. 2) Suunnistustaito oma oivallus. 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja HS:n taitopolku 1) Visio täydellisestä suorituksesta 2) Suunnistustaito oma oivallus 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja 4) Vinkkejä Visio täydellisestä suorituksesta Hyvä puhdas suunnistus

Lisätiedot

TOIMINTA KYRÖNPELLON AMPUMARADOILLA

TOIMINTA KYRÖNPELLON AMPUMARADOILLA Etelä-Savon aluetoimisto TOIMINTA KYRÖNPELLON AMPUMARADOILLA 1 Johtosuhteet, ylläpito, hoitovastuu ja yhteistoiminta Alue on sotilasaluetta, jonne ovat oikeutettuja pääsemään: sotilasosastot ja Puolustusvoimien

Lisätiedot

Siviiliseurojen ampumaratavuorot Hälvälä/2012 ( )

Siviiliseurojen ampumaratavuorot Hälvälä/2012 ( ) Siviiliseurojen ampumaratavuorot Hälvälä/2012 (2.4.2012-28.10.2012) Huom! MUISTAKAA MERKITÄ AMMUTUT LAUKAUKSET!!! 300 metrin ampumaradalta peritään seuralta maksu 5 senttiä/laukaus. Harjoitusvuorot ovat

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY PIIRIKIRJE 2/2011 Gummeruksenkatu 7 40100 Jyväskylä reserviupseeripiiri@ksrespiirit.fi www.ksrespiirit.

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY PIIRIKIRJE 2/2011 Gummeruksenkatu 7 40100 Jyväskylä reserviupseeripiiri@ksrespiirit.fi www.ksrespiirit. www.ksrespiirit.fi 1 (5) 1.11.2011 KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI TIEDOTTAA Arvoisat reserviupseerit Syksy on käynnistynyt erikoisissa merkeissä. Koskaan ei valtakunnassamme ole käyty näin lyhyessä ajassa

Lisätiedot

Reserviläisen kenttäkelpoisuuden kehittämisen koulutusohjelma

Reserviläisen kenttäkelpoisuuden kehittämisen koulutusohjelma Reserviläisen kenttäkelpoisuuden kehittämisen koulutusohjelma Reserviläisen velvollisuus ylläpitää kuntoa Noin 85 % jokaisesta ikäluokasta suorittaa varusmiespalveluksen, joten valtaosa 20-60 vuotiaista

Lisätiedot

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Naisten Valmiusliitto ry

Naisten Valmiusliitto ry Naisten Valmiusliitto ry Valtakunnallinen yhteistyöjärjestö perustettu vuonna 1997 yhdistää naisten maanpuolustustyötä tekevät ja tukevat järjestöt 11 jäsenjärjestöä, joissa 200 000 naisjäsentä kehittää

Lisätiedot

ORUK - jäsenkirje 12-2013

ORUK - jäsenkirje 12-2013 ORUK - jäsenkirje 12-2013 HYVÄT RESERVIUPSEERIT Lähestyn teitä vuoden viimeisellä jäsenkirjeelläni. Seuraavassa aika paljon asiaa, haluaisin erityistä huomiotanne tulevan jäsenhankintakilpailumme osalta.

Lisätiedot

Joukkueen johtajien kokouksen pöytäkirja

Joukkueen johtajien kokouksen pöytäkirja Joukkueen johtajien kokouksen pöytäkirja Agenda: 1. Kokouksen avaus, Ville Niemelä 2. Läsnäolijat: todetaan kiertävällä listalla 3. Esityslistan hyväksyminen 4. Perjantain kommentit 5. Organisaatio 6.

Lisätiedot

Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008

Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008 Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008 Otsikko Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa kuvaa Reserviläisliitosta, sekä jäsenten että ulkopuolisten silmin Esim. mitä toimintaa jäsenet pitävät

Lisätiedot

RESERVILÄISTEN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT ROVANIEMI,

RESERVILÄISTEN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT ROVANIEMI, RESERVILÄISTEN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT ROVANIEMI, RES SM PISTOOLILAJIT PISTOOLILAJIEN TULOKSET PALVELUSAMMUNTA 3 PALVELUSAMMUNTA 4 PIENOISPISTOOLI PISTOOLI, PIKA-AMMUNTA ISOPISTOOLI PALVELUSAMMUNTA 3,

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hei, Yhdistystämme vaivaa sama ongelma kuin muitakin yhdistyksiä. Toimintamme kuihtuu entisestään.

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 10.10. 2012 klo 18.00. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouksen

Lisätiedot

ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y.

ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y. ITÄ-HELSINGIN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1. YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMINNANTARKASTAJAT VUONNA 2014 Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Perinnetoimikunta Perinnetoimikunta

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1.Yleistä Vuoden 2014 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, kultahippufinaalin onnistunut

Lisätiedot

YAMA-ARASHI RY 3/2007

YAMA-ARASHI RY 3/2007 YAMA-ARASHI RY 3/2007 JUDO Varapuheenjohtajalta Kesä mennyt on ja syksy saapuu. Vai olisiko Vielä on kesää jäljellä. -iskelmän sanat ja ajatukset paremmin kohdallaan raapustaessani alkuvuoden muisteloita

Lisätiedot

MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ. Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke

MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ. Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke MIKÄ ON MPK? Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) on vuonna 1993 perustettu valtakunnallinen

Lisätiedot

Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nybergin tervehdys Uudenmaan 35. Maanpuolustuspäivän pääjuhlassa , Järvenpään maanpuolustustalo

Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nybergin tervehdys Uudenmaan 35. Maanpuolustuspäivän pääjuhlassa , Järvenpään maanpuolustustalo Julkaisuvapaa 7.10.2017 kello 15.00 Julkaisuvapaa 7.10.2017 klo 15.00 Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nybergin tervehdys Uudenmaan 35. Maanpuolustuspäivän pääjuhlassa 7.10.2017, Järvenpään maanpuolustustalo

Lisätiedot