ETT Eva Roos, Folkhälsan, puheenjohtaja TtM Tuulikki Vehko, THL, varapuheenjohtaja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ETT Eva Roos, Folkhälsan, puheenjohtaja TtM Tuulikki Vehko, THL, varapuheenjohtaja"

Transkriptio

1 TOIMINTAKERTOMUS 2012 Sosiaalilääketieteen yhdistys on poikkitieteellinen ja valtakunnallinen eri ammattiryhmistä ja tieteenaloilta tulevien tutkijoiden ja muiden väestön terveydestä sekä terveyden ja yhteiskunnan vuorovaikutuksesta kiinnostuneiden yhteinen keskustelufoorumi. Yhdistys toimii suomalaisen kansanterveyden tutkimuksen alalla tutkijoiden ja tutkimuslaitosten yhdyssiteenä. Sosiaalilääketieteen yhdistyksen toiminnan tavoite on erilaisin tilaisuuksin, aloittein ja lausunnoin edistää sosiaalilääketieteen ja sen lähialojen tutkimusta ja koulutusta sekä vaikuttaa sosiaali- ja terveyspolitiikkaan. Yhdistyksen tärkeä vaikutuskanava on sen julkaisema Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti. 1. JÄSENISTÖ Jäseniä oli toimintavuoden päättyessä kaikkiaan 482. Jäsenistössä on edustettuna useat eri tieteenalat, kuten epidemiologia, yleislääketiede, hammaslääketiede, farmasia, hoitotiede, ravitsemustiede, psykologia, sosiaalipolitiikka, sosiologia, väestötiede ja kansanterveystiede. Opiskelijajäseniä ja yli 65-vuotiaita jäseniä oli yhteensä 57. Yhdistyksestä erosi vuoden 2012 aikana 32 henkilöä, ja erotettiin 17 henkilöä, koska jäsenmaksua ei ollut maksettu kahtena edellisenä vuonna. Yhdistys yritti aktiivisesti hankkia lisäjäseniä mm. opiskelijayhdistysten kautta. Yhdistykseen liittyi 59 henkilöä. 2. HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT Yhdistys järjesti sääntömääräisen syyskokouksen ja vuosikokouksen. Yhdistyksen hallitus kokoontui toimintavuoden aikana 7 kertaa ja lisäksi järjestettiin 2 sähköpostikokousta. Yhdistyksen hallitukseen kuuluivat seuraavat henkilöt: ETT Eva Roos, Folkhälsan, puheenjohtaja TtM Tuulikki Vehko, THL, varapuheenjohtaja Varsinaiset jäsenet: Miia Artama, Suomen syöpärekisteri Mika Gissler, THL Anu Katainen, HY Ilmo Keskimäki, THL Hannamaria Kuusio, THL Tea Lallukka, HY Ulla-Sisko Lehto, THL Juha Turunen, Farenta Oy Noora Berg, THL Sakari Suominen, Turun yliopisto, Folkhälsan Varajäsenet: Liina-Kaisa Tynkkynen, Tay Susanna Raulio, THL

2 Riikka Lämsä, THL Reetta Lehto, Folkhälsan Lauri Kokkinen, TTL Susanna Raulio toimi yhdistyksen sihteerinä syyskuun loppuun saakka, jonka jälkeen sihteerinä toimi Reetta Lehto. Taloussihteerinä toimi Karoliina Karjalainen ja jäsensihteerinä Teija Nuutinen. Yhdistyksen tilejä hoiti tilitoimisto Talenom. Tilintarkastajina toimivat Jukka Ohtonen ja Pekka Rissanen sekä varatilintarkastajana Lotta Hautamäki. 3. SOSIAALILÄÄKETIETEELLINEN AIKAKAUSLEHTI Vuonna 2012 Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti ilmestyi neljä kertaa ja meneillään oli 49. vuosikerta. Lehden levikki on noin 800 lehteä. Pääosa tilaajista oli Sosiaalilääketieteen yhdistyksen jäseniä. Muita tilaajia olivat yhteisöt ja kirjastot. Vuoden 2012 ensimmäinen, kolmas ja neljäs lehti perustuivat vapaaseen tarjontaan. Toinen numero oli teemanumero Ruoankäytön erot väestöryhmittäin. Sen erikoistoimittajat Maijaliisa Erkkola, Eva Roos ja Suvi Virtanen kysyivät tutkijaryhmiltä halukkuutta osallistua kirjoittamiseen ja kirjoittajia etsittiin myös erillisellä ilmoituksella. Saaduista 11 ehdotuksesta 9 johti artikkeliin teemanumerossa. Kaikki artikkelikäsikirjoitukset kävivät läpi referee-menettelyn, jossa vähintään kaksi asiantuntijaa arvioi kunkin tarjotun käsikirjoituksen. Arviointiprosessi oli nimetön. Lehteen vapaasti tarjotuista käsikirjoituksista hyväksyttiin julkaistavaksi 51 %. Vuoden 2012 aikana lehdessä julkaistiin 18 alkuperäisartikkelia, kuusi katsausta, kaksi tutkimusselostetta ja yhden puheenvuoron. Lehti julkaisi 2012 myös kokousselostuksia alan kansainvälisistä ja kotimaisista kokouksista (5), lectio praecursorioita (3), yhden professoriluennon ja yhden kirja-arvion. Päätoimittajana toimi Leena Koivusilta (FT) ja toimitussihteerinä Krister Björklund. Toimituksessa oli heidän lisäkseen yhdeksän jäsentä: Päivi Santalahti (LT), Päivikki Koponen (TTT), Seppo Koskinen (LT), Kristiina Manderbacka (VTT), Ossi Rahkonen (VTT), Sakari Suominen (LKT), Pekka Virtanen (LT), Suvi Virtanen (LT) ja Päivi Topo (VTT) ja Suvi Virtasen tilalle marraskuussa tullut Maijaliisa Erkkola (FT). Lehti ilmestyy sähköisessä muodossa osoitteessa Lehti ilmestyy Tieteellisten seurain valtuuskunnan Open Journal System -järjestelmässä, jossa on tällä hetkellä luettavissa lehdet vuodesta Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti on verkkosivuilta vapaasti luettavissa vuoden viiveellä, tiivistelmät lehden ilmestyttyä. 600 euron arvoisen Seppo Aro -palkinnon sai Tuija Virkki artikkelistaan Lähisuhdeväkivallan kehystäminen erikoissairaanhoidossa: puuttumisen ja muutoksen mahdollisuudet, joka ilmestyi Sosiaalilääketieteellisen aikakauslehden numerossa 4/2011. Palkinto jaetaan joka toinen vuosi. 4. YHDISTYKSEN JA LEHDEN TALOUS Vuonna 2012 yhdistyksen talous perustui jäsenmaksuihin sekä Tieteellisten seurain valtuuskunnan Sosiaalilääketieteellisen Aikakauslehden julkaisemiseen myöntämään 2

3 julkaisutukeen ja kansainvälisen toiminnan avustukseen. Toimitussihteerin, päätoimittajan, sihteerin, jäsensihteerin ja taloussihteerin tehtävistä maksettiin palkkio. Taloustilanteen parantamiseksi osa yhdistyksen järjestämistä seminaareista pidettiin maksullisina. Huonon taloustilanteen vuoksi perustettiin työryhmä pohtimaan, miten yhdistyksen taloustilanne voitaisiin parantaa. Työryhmän ehdotusten mukaisesti lehden toimintaan haettiin uusia apurahoja Koneen säätiöltä ja Opetus- ja kulttuuriministeriöltä ja lisäksi syyskokouksessa päätettiin nostaa yhdistyksen jäsenmaksuja. 5. YHDISTYKSEN TOIMINTA JA TIETEELLISET KOKOUKSET Yhdistys järjesti vuonna 2012: - Suomenruotsalaisten parempi terveys totuus vai myytti? -seminaarin tieteiden talossa Helsingissä Yhdistyksen vuosikokouksen järjestettiin samassa yhteydessä. Osallistujia seminaarissa oli Sosiaalilääketieteen päivät tieteiden talossa Helsingissä. Päivien teemana oli nuoret monikulttuurisuus ja huono-osaisuus. Osallistujia seminaarissa oli 75. Yhdistys oli mukana kahdessa kannanotossa vuoden aikana. Ensimmäinen kannanotto koski Rekisteritutkimuksen tukikeskuksen lakkautusuhkaa, jota yhdistys vastusti yhdessä Suomen epidemiologian seuran kanssa. Kannanotto toimitettiin THL:een, Kelaan Työterveyslaitokselle, STM:ön, OKM:ön ja Suomen Akatemialle. Toinen kannanotto koski Julkaisufoorumi-hanketta. Hankkeen tarkoituksena oli luoda järjestelmä, jossa tieteellistä julkaisutoimintaa voidaan arvioida määrän lisäksi myös laadullisesti. Kannanotossa, jossa oli mukana 52 tieteellistä seuraa, esitettiin huoli julkaisujen oikeudenmukaisesta arvioinnista ja erityisesti suomenkielisten julkaisujen asemasta. Yhdistyksen kotisivuja ylläpidettiin osoitteessa ( Sivut ovat Tieteellisten seurain valtuuskunnan palvelimella. Sivuston tiedot ovat osittain myös ruotsiksi ja englanniksi. Jäsenet ovat voineet liittyä yhdistyksen sähköpostilistalle (slylista@forum.stakes.fi) lähettämällä liittymispyynnön jäsensihteeri Teija Nuutiselle (jasensihteeri@socialmedicine.fi). Jäsenistölle lähetettiin vuoden aikana kaksi jäsenkirjettä postitse tai sähköpostitse. Jäsenkirje toimi kutsuina sääntömääräisiin kokouksiin. Yhdistys myöntää vuosittain matka-apurahaa nuorille tutkijoille EUPHA-kokoukseen tai muihin vastaaviin kokouksiin osallistumiseen. Tänä vuonna matka-apurahan saivat Suvi Nipuli (800 ), Teija Nuutinen (800 ) ja Hannamaria Kuusio (400 ). 6. SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Helsingissä Tieteiden talossa Suomenruotsalaisten parempi terveys totuus vai myytti? -seminaarin yhteydessä Kokouksessa käsiteltiin edellisen vuoden toimintakertomus ja tilinpäätös ja annettiin hallitukselle vastuuvapaus. Sääntömääräinen syyskokous pidettiin niin ikään Tieteiden talossa Helsingissä Sosiaalilääketieteen päivien yhteydessä

4 Kokouksessa valittiin vuoden 2013 hallitus, puheenjohtajisto ja tilintarkastajat sekä hyväksyttiin vuoden 2013 toimintasuunnitelma. Kokouksessa myös päätettiin nostaa yhdistyksen jäsenmaksuja. 7. JAOKSET (Liite 1) Yhdistyksessä toimi vuonna 2012 seitsemän jaosta: 1) Käyttäytymislääketieteen jaos 2) Lisääntymisterveyden jaos 3) Lääketutkimuksen jaos 4) Mielenterveyden jaos 5) Ruokatutkimuksen jaos 6) Terveydenhuoltotutkimuksen jaos 7) Terveyssosiologian jaos 8. KANSAINVÄLINEN YHTEISTOIMINTA Yhdistys kuului edellisten vuosien tapaan World Federation of Public Health Associationiin (WFPHA), Nordiska Förbundet för Socialmediciniin ja European Public Health Assocationiin (EUPHA). WFPHA:n maailmankokous järjestettiin Addis Abebassa Etiopiassa. Kokouksen teemana on "Towards Global Health Equity: Opportunities and Threats" ja tilaisuus järjestettiin yhdessä Ethiopian Public Health Association -järjestön kanssa. Mika Gissler on toiminut WFPHA:n yhteyshenkilönä ja osallistui myös vuoden 2012 kokouksen suunnitteluun ja vuoden 2015 kokouksen konferenssipaikan valintaan. Pohjoismaisten sosiaalilääketieteen yhdistysten (the Scandinavian Association of Social Medicine) vertaisarvioidun julkaisun Scandinavian Journal of Public Health Suomen edustajina hallintoneuvostossa (Executive Board) toimivat dosentti Sakari Suominen Turun yliopistosta varsinaisena jäsenenä ja dosentti Ilmo Keskimäki varajäsenenä. Lehden toimittajana toimi tutkimusprofessori Elina Hemminki. Toimitusneuvoston (Editorial Committee) Suomen edustajina olivat professori Elianne Riska, professori Eero Lahelma ja professori Jussi Huttunen. Vuosi 2012 oli lehden 40. Vuosikerta ja se ilmestyi kahdeksan kertaa vuodessa, lisäksi julkaistiin kaksi suplementtinumeroa. Lehden artikkelit ovat kokonaan/ vuodesta 1973 alkaen verkossa ( Lehteä kustansi Sage Journals ja se on hyväksytty yleisimpiin viitetietokantoihin. Lehden sivuilla ilmoitettiin Impact Factor olevan ja lehden olevan hyvää keskitasoa (Ranked: 57 out of 131 in Public, Environmental & Occupational Health). Sosiaalilääketieteen yhdistyksen jäsenillä on ollut mahdollista saada joko paperinen tai elektroninen lehti tai molemmat jäsenhintaan. Lehti julkaisee artikkeleita kansanterveystieteen alueelta, mutta sen erityisenä painoalueena ovat Pohjoismaat ja kehitysmaat. Sosiaalilääketieteen yhdistys on toiminut edellisvuosien tapaan aktiivisesti myös Euroopan kansanterveystieteen yhdistyksessä (European Public Health Association 4

5 (EUPHA)), joka on eurooppalaisten kansanterveysalan tieteellisten ja ammatillisten järjestöjen kattojärjestö. EUPHA:an kuului vuonna jäsenjärjestöä 42 Euroopan maasta. EUPHA:n Past Presidents Committee:ssa toimi SLY:n edustaja professori Ilmo Keskimäki. Järjestön hallintoneuvostossa (Governing Board) SLY:tä edusti Hannamaria Kuusio. Tieteellisessä neuvostossa (Scientific Committee) SLY:tä edusti professori Jaakko Kaprio. Viimeistä kautta EUPHA:n presidenttinä toimi Walter Ricciardi Italiasta. Sosiaalilääketieteen yhdistystä hallintoneuvostossa edustaa seuraavat kolme vuotta ( ) Hannamaria Kuusio. EUPHA julkaisee European Journal of Public Health -lehteä yhdessä Oxford University Press - kustantamon kanssa. Vuonna 2012 julkaistiin lehden 22. vuosikerta. Lehti on noin 6300 tilaajallaan Euroopan laajalevikkisimpiä kansanterveysalan tieteellisiä lehtiä (viiden vuoden impact factor 2.747). Lehdessä ilmestyy vuosittain kuusi numeroa. Lehden artikkelitarjonta koostuu epidemiologian, terveydenhuoltotutkimuksen, hallinnon, etiikan ja lainsäädännön, terveystaloustieteen, sosiaalitieteiden sekä ympäristöterveyden alan kirjoituksista. Lehti tarjoaa foorumin keskustella kansainvälisistä terveydenhuollon ja kansanterveyden kysymyksistä. Sosiaalilääketieteen yhdistyksen jäsenillä on mahdollisuus tilata edullisesti EJPH:n elektroninen versio, mikä oikeuttaa samalla EUPHA:n jäsenetuna alennukseen EUPHA:n konferenssin osallistumismaksussa. EUPHA vastaa myös EU:n rahoittamasta PHIRE-hankkeesta (Public Health Innovation and Research in Europe), joka kartoittaa eri maiden kansanterveyden tutkimusta ja innovaatiotoimintaa Euroopassa. Vuonna 2012 EUPHA:ssa toteutettiin PHIRE-hankkeen toinen osa, johon SLY myös osallistui kirjoittamalla raportin Suomen kansanterveystieteellisen tutkimuksen rahoituksesta ja tiettyjen eurooppalaisten tutkimusprojektien vaikuttavuudesta Suomessa. EUPHA:n 12. vuosikokous ja viides Euroopan kansanterveyskokous - 5th European Public Health Conference: All Inclusive Public Health järjestettiin Maltan St. Julians'ssa Muina järjestäjätahoina olivat the Association of Schools of Public Health in the European Region (ASPHER) ja Maltan kansanterveysjärjestö. Kokoukseen osallistui 1198 kansanterveydenalan asiantuntijaa. Seuraava EUPHA:n tieteellinen kokous järjestetään Brysselissä

6 LIITE 1: JAOSTOJEN TOIMINTA ) Käyttäytymislääketieteen jaos 1. Jäsenistö Käyttäytymislääketieteen jaos (KLJ) on vuonna 2012 pysynyt samankokoisena kuin edellisenä vuonna. Jaoksella oli vuoden loppuun mennessä tiedotuslistalla noin 120 jäsentä. 2. Hallitus ja muut jaoksen tehtävissä toimivat henkilöt Sakari Suominen, LT, dosentti, Turun yliopisto, Kansanterveystieteen osasto (puheenjohtaja); Hanna Konttinen, VTT, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos (sihteeri); Tomi Mäkinen, FT, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), Helsinki (varsinainen jäsen); Nelli Hankonen, VTT, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos (varsinainen jäsen); Ulla-Sisko Lehto, FT, THL, Helsinki (varsinainen jäsen); Martti T. Tuomisto, professori, Tampereen yliopisto, Psykologian laitos (varajäsen); Marja Kinnunen, VTM, THL, Helsinki (varajäsen); Olli Kiviruusu, THL, Helsinki (varajäsen). Ulla-Sisko Lehto on toiminut jaoksen yhdyshenkilönä SLY:n hallitukseen. 3. Jaoksen tarkoitus Jaoksen päätehtävä on ollut toimia yhteistyöverkostona alan tutkijoiden välillä ja tähän liittyen jaoksella on alan ajankohtaisista asioista ja tapahtumista tiedottamista varten sekä sähköpostilista että omat suomen ja englanninkieliset www-sivut Sosiaalilääketieteen yhdistyksen sivujen yhteydessä ( Jaoksen toimintaan on kuulunut yhteisten hankkeiden edistäminen Sosiaalilääketieteen yhdistyksessä sekä toimialaltaan läheisissä suomalaisjärjestöissä (Terveyspsykologian jaos, Suomen epidemiologinen seura jne.). 4. Kansallinen toiminta Jaoksen vuosikokous pidettiin 16. helmikuuta THL:ssä. Sen yhteydessä VTT Nelli Hankonen piti tieteellisen esitelmän aiheesta "Mitkä psykososiaaliset tekijät ennustavat elintapamuutosta. KLJ:n kevätsymposium 2012 pidettiin 30. toukokuuta THL:ssä. Symposiumin aiheena oli Terveyden edistämisinterventiot avaimia onnistuneeseen vaikuttamiseen ja tästä teemasta kuultiin yhteensä seitsemän esitystä kutsutuilta puhujilta (viestintäpäällikkö Marko Lähteenmäki; dosentti Mirjam Kalland; professori Marita Poskiparta; VTT, psykoterapeutti Leena Ehrling; erikoistutkija, dosentti Pilvikki Absetz; projektipäällikkö Mikko Kampman; tutkija Päivi Lappalainen). 5. Kansainvälinen toiminta Jaoksen jäsenet osallistuivat aktiivisesti Budapestissä, Unkarissa pidettyyn ICBM-konferenssiin. KLJ:n jäsenten panos ISBM:n järjestötoiminnassa on edelleen ollut erittäin merkittävä: professori Arja Aro toimi ISBM:n kansainvälisten yhteistutkimusten komitean puheenjohtajana ( ) sekä professori Antti Uutela talouskomitean puheenjohtajana Lisäksi Sakari Suominen ja Tomi Mäkinen osallistuivat 6

7 Pohjoismaiseen Käyttäytymislääketieteen Symposiumiin Fyysinen ympäristö ja Terveys ja kokoukseen Tukholmassa, Karolinska Instituutissa. Tapaamisessa aloitettiin Pohjoismaisen yhteistyöverkoston (Nordic Network of Behavioral Medicine) rakentaminen ja vahvistaminen. 2) Lisääntymisterveyden jaos Vuonna 2012 jatkettiin verkostoon kuuluvien eri alojen tutkijoiden yhteydenpitoa sähköpostilistan avulla. Jaos toimii läheisessä yhteistyössä THL:ssä toimintansa vuonna 2010 aloittaneen Seksuaalijaoston lisääntymisterveyden yksikön (SELI) kanssa. SELI toimitti vuonna 2012 neljä SELI-verkostokirjettä, joilla välitettiin tietoa ajankohtaisista seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyvistä asioista ja joka näin palveli myös verkoston tiedonlevityskanavana. Marraskuussa 2012 jaos osallistui Sosiaalilääketieteen päiville Helsingissä järjestämällä oman iltapäiväsession. Lisääntymisterveyden jaoksen yhteyshenkilöinä toimivat vuonna 2012 Riitta Luoto Elina Hemminki ja Mika Gissler joka edusti jaosta hallituksessa. Jaoksen koordinaattorina oli Reija Klemetti 3) Lääketutkimuksen jaos Lääketutkimuksen jaoksen tarkoituksena on edistää ja ylläpitää lääketutkimuksesta kiinnostuneiden tutkijoiden ja muiden toimijoiden keskinäistä vuorovaikutusta ja toimia lääketutkimusalueen tiedonvälitys-kanavana. Jaoksella on yleensä ollut terveydenhuoltotutkimuksen päivillä oma sessio. Jaoslaiset ovat osallistuneet vuosittain pidettävään kansainväliseen lääke-epidemiologiankokoukseen ICPE:en (International Congress on Pharmacoepidemiology). Vuonna 2012 Lääketutkimuksen jaos jatkoi lääketutkimusta tekevien henkilöiden yhteydenpitoa sähköposti-verkoston avulla. Lääkeepidemiologisia tiedotteita postitettiin yhdeksän kappaletta verkostolle, jonka laajuus on 98 henkilöä. Jaos järjesti yhteistyössä Suomen epidemiologian seuran kanssa Tampereella seminaaripäivän otsikolla Lääke-epidemiologia Suomessa Tutkijat kohtaavat. Tilaisuudesta julkaistiin kokousmuistio Sosiaalilääketieteellisessä Aikakausilehdessä (4/2012). ICPE pidettiin tänä vuonna Barcelonassa ja sinne osallistui jaoksesta Miia Artama. Yhteystiedot: Lääkejaoksen edustajana hallituksessa toimivat vuonna 2012 Miia Artama(miia.artama[at]thl.fi) sekä Juha Turunen (juha.turunen[at]farenta.fi), joka vastaa sähköpostiverkoston ylläpidosta. 4) Mielenterveyden jaos Mielenterveyden jaoksen tarkoituksena on nostaa esille mielenterveyden edistämiseen sekä mielenterveydenhäiriöiden kehittymiseen, hoitoon ja ehkäisyyn liittyviä teoreettisia ja käytännöllisiä kysymyksiä. Jaoksen tavoitteena on osallistua yhdistyksen yhteiseen seminaari- ja koulutustoimintaan, järjestää mahdollisuuksien mukaan omia tilaisuuksia mielenterveysasioista kiinnostuneille, tiedottaa yhdistyksen jäsenille ajankohtaisista mielenterveyteen liittyvistä tapahtumista sekä pitää yllä keskustelua 7

8 mielenterveysasioista. Jaoksen toiminta on epämuodollista eikä sillä ole nimettyjä luottamustoimihenkilöitä. Yleisiä työkokouksia jaos pitää tarvittaessa ja järjestettävistä tilaisuuksista tiedotetaan erikseen. Vuonna 2012 jaos oli mukana toteuttamassa Sosiaalilääketieteen päiviä Tieteiden talolla Helsingissä Mielenterveyden jaos oli mukana suunnittelemassa päivien ohjelman sekä järjesti oman iltapäiväsession aiheesta Lasten ja nuorten mielenterveys. Lisäksi jaoksen yksittäiset jäsenet ovat osallistuneet erilaisiin kotimaisiin ja kansainvälisiin seminaareihin ja kongresseihin. Toiminnasta tiedotetaan yhdistyksen kotisivuilla, sähköpostilistalla sekä alan julkaisuissa. Mielenterveyden jaoksen yhteyshenkilönä toimi vuonna 2012 Noora Berg joka myös edusti jaosta yhdistyksen hallituksessa. 5) Ruokatutkimuksen jaos Ruokatutkimuksen jaoksen tarkoituksena on edistää ja ylläpitää eri aloilla toimivien ruokatutkimuksesta kiinnostuneiden tutkijoiden keskinäistä yhteydenpitoa mm. seminaarien, tutkijatapaamisten ja julkaisutoiminnan avulla. Jaos on perustettu vuonna 1991 ja se toimii osana Sosiaalilääketieteen yhdistystä (SLY). Jaoksella on edustaja yhdistyksen hallituksessa. Ruokatutkimus ymmärretään jaoksessa laajasti ja jäsenten tutkimus- ja koulutusaloja ovat mm. ravitsemustiede, sosiologia, sosiaalipsykologia, kasvatustiede, psykologia, historia, kansatiede, kansanterveystiede, lääketiede ja hammaslääketiede. Ruokatutkimuksen jaoksen toiminta vuonna 2012 on ollut aktiivisempaa kuin lähivuosina. EPH:n kongressissa (Malta, ) oli Food and Nutrition Sectionin (FNS) pre conference, jonka aihe oli Foodscapes variety in eating out - institutional eating out sekä lounaskokous, jonka aihe oli Developing an Integrated Food Policy for Europe. FNS:n varapuheenjohtajana toimii Enni Mertanen ja sihteerinä Arja Lyytikäinen. EUPHA:n kongressissa oli FNS:n workshop. Ruokatutkijoiden toimintaa on aikaisempina vuosina haitannut jaoksen sähköposti- ja tiedotuslistan puuttuminen. Vuonna 2012 sähköpostilista oli tauon jälkeen taas toiminnassa mukana. Yhteensä 27 SLY:n jäsentä kuului vuonna 2012 jaoksen sähköpostilistalle. Sähköpostilistan koordinaattorina toimii Sanna Talvia. Kaikki viestit listalle lähetetään koordinaattorin kautta. Lista pyrkii tiedottamaan esimerkiksi ravitsemukseen liittyvistä seminaareista ja väitöstilaisuuksista ja muista jaoksen toimintaan kuuluvista tapahtumista jäsenille. Ruokatutkimuksen jaoksen vetoryhmään vuonna 2012 kuului neljä yhdistyksen jäsentä: Eva Roos (eva.roos[at]folkhalsan.fi), Tea Lallukka (tea.lallukka[at]helsinki.fi), Enni Mertanen (enni.mertanen[at]jamk.fi) ja Sanna Talvia (sanna.talvia[at]utu.fi). 6) Terveydenhuoltotutkimuksen jaos Terveydenhuoltotutkimuksen jaos perustettiin vuonna Samana vuonna Sosiaalilääketieteen yhdistys järjesti ensimmäisen terveydenhuolto-tutkimuksen seminaarin. Jaoksen tavoitteena on kiinnittää huomiota ajankohtaisiin terveydenhuoltoon liittyviin kysymyksiin, esitellä uutta ja tärkeää terveydenhuoltotutkimusta sekä tarjota 8

9 suomalaisille terveydenhuoltotutkijoille mahdollisuuden vaihtaa ajatuksia tutkimuksistaan. Jaoksen toiminta on keskittynyt seminaarien ja muiden tilaisuuksien järjestämiseen. Jaoksen sähköpostilistalla tiedotettiin European Public Health Associationin (EUPHA) Health Services Research -jaoksen toiminnasta, joka on jaoksen keskeinen kansainvälinen yhteys edellisten vuosien tapaan. Health Services Research -jaoksen kokous järjestettiin EUPHA vuotuisen tieteellisen kokouksen yhteydessä Maltalla Health Services Research -jaoksen satelliittikonferenssin aiheena oli Strengthening the European dimension in health services research. EUPHA:an voi kuulua olemalla SLY:n jäsen ja maksamalla jäsenmaksun. EUPHA:n henkilöjäsenet voivat ilmoittaa halunsa liittyä Health Services Research - jaoksen jäseniksi tai jatkaa jäsenyyttä päivittämällä jaostietonsa jäsenprofiilinsa EUPHA:n verkkosivuilla Terveydenhuoltotutkimuksen jaoksen yhteyshenkilöt: Ilmo Keskimäki (@thl.fi), Tuulikki Vehko (@thl.fi), Jutta Pulkki (@uta.fi) ja Pekka Rissanen (@uta.fi) 7) Terveyssosiologian jaos Terveyssosiologian jaoksen tarkoituksena on edistää ja ylläpitää eri aloilla ja eri instituutioissa toimivienterveysasioista sosiaalitieteellisesti kiinnostuneiden tutkijoiden keskinäistä vuorovaikutusta. Terveyssosiologian alaan kuuluva tutkijatoiminta on vakiintunutta ja aktiivista. Perinteeksi on muodostunut, että jaokseen kuuluvat osallistuvat vuosittain pidettäville kansallisille sosiaalipolitiikan päiville ja Westermarckseuran järjestämille sosiologipäiville terveyssosiologian työryhmän vetäjinä. Näin tapahtui myös vuonna Jaos toimii epävirallisesti: sillä ei ole puheenjohtajaa, sihteeriä eikä rahastonhoitajaa. Yleisiä työkokouksia jaos pitää tarvittaessa ja tilaisuuksista tiedotetaan mahdollisimman laajasti. Hallituksessa jaosta edustaa vuodesta 2011 lähtien tutkija Anu Katainen Helsingin yliopiston Sosiaalitieteiden laitokselta. 9

SOSIAALILÄÄKETIETEEN YHDISTYS ry SOCIALMEDICINSKA FÖRENINGEN rf

SOSIAALILÄÄKETIETEEN YHDISTYS ry SOCIALMEDICINSKA FÖRENINGEN rf Sosiaalilääketieteen yhdistys on poikkitieteellinen ja valtakunnallinen eri ammattiryhmistä ja tieteenaloilta tulevien tutkijoiden ja muiden väestön terveydestä sekä terveyden ja yhteiskunnan vuorovaikutuksesta

Lisätiedot

SOSIAALILÄÄKETIETEEN YHDISTYS ry SOCIALMEDICINSKA FÖRENINGEN rf

SOSIAALILÄÄKETIETEEN YHDISTYS ry SOCIALMEDICINSKA FÖRENINGEN rf Sosiaalilääketieteen yhdistys on poikkitieteellinen ja valtakunnallinen eri ammattiryhmistä ja tieteenaloilta tulevien tutkijoiden ja muiden väestön terveydestä sekä terveyden ja yhteiskunnan vuorovaikutuksesta

Lisätiedot

SOSIAALILÄÄKETIETEEN YHDISTYS ry SOCIALMEDICINSKA FÖRENINGEN rf

SOSIAALILÄÄKETIETEEN YHDISTYS ry SOCIALMEDICINSKA FÖRENINGEN rf Sosiaalilääketieteen yhdistys on poikkitieteellinen ja valtakunnallinen eri ammattiryhmistä ja tieteenaloilta tulevien tutkijoiden ja muiden väestön terveydestä sekä terveyden ja yhteiskunnan vuorovaikutuksesta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2013 TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sosiaalilääketieteen yhdistys on poikkitieteellinen ja valtakunnallinen eri ammattiryhmistä ja tieteenaloilta tulevien tutkijoiden ja muiden väestön terveydestä sekä terveyden ja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014

TOIMINTAKERTOMUS 2014 TOIMINTAKERTOMUS 2014 Sosiaalilääketieteen yhdistys on poikkitieteellinen ja valtakunnallinen eri ammattiryhmistä ja tieteenaloilta tulevien tutkijoiden ja muiden väestön terveydestä sekä terveyden ja

Lisätiedot

SOSIAALILÄÄKETIETEEN YHDISTYS ry SOCIALMEDICINSKA FÖRENINGEN rf

SOSIAALILÄÄKETIETEEN YHDISTYS ry SOCIALMEDICINSKA FÖRENINGEN rf Sosiaalilääketieteen yhdistys on poikkitieteellinen ja valtakunnallinen eri ammattiryhmistä tulevien tutkijoiden ja muiden väestön terveydestä sekä terveyden ja yhteiskunnan vuorovaikutuksesta kiinnostuneiden

Lisätiedot

SOSIAALILÄÄKETIETEEN YHDISTYS ry SOCIALMEDICINSKA FÖRENINGEN rf

SOSIAALILÄÄKETIETEEN YHDISTYS ry SOCIALMEDICINSKA FÖRENINGEN rf Sosiaalilääketieteen yhdistys on poikkitieteellinen ja valtakunnallinen eri ammattiryhmistä ja tieteenaloilta tulevien tutkijoiden ja muiden väestön terveydestä sekä terveyden ja yhteiskunnan vuorovaikutuksesta

Lisätiedot

SOSIAALILÄÄKETIETEEN YHDISTYS ry SOCIALMEDICINSKA FÖRENINGEN rf

SOSIAALILÄÄKETIETEEN YHDISTYS ry SOCIALMEDICINSKA FÖRENINGEN rf Sosiaalilääketieteen yhdistys on poikkitieteellinen ja valtakunnallinen eri ammattiryhmistä ja tieteenaloilta tulevien tutkijoiden ja muiden väestön terveydestä sekä terveyden ja yhteiskunnan vuorovaikutuksesta

Lisätiedot

SOSIAALILÄÄKETIETEEN YHDISTYS ry SOCIALMEDICINSKA FÖRENINGEN rf

SOSIAALILÄÄKETIETEEN YHDISTYS ry SOCIALMEDICINSKA FÖRENINGEN rf Sosiaalilääketieteen yhdistys on poikkitieteellinen ja valtakunnallinen eri ammattiryhmistä tulevien tutkijoiden ja muiden väestön terveydestä sekä terveyden ja yhteiskunnan vuorovaikutuksesta kiinnostuneiden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Sosiaalilääketieteen yhdistys on poikkitieteellinen ja valtakunnallinen eri ammattiryhmistä ja tieteenaloilta tulevien tutkijoiden ja muiden väestön terveydestä sekä terveyden ja

Lisätiedot

Artikkeli Sosiaalilääketieteellisessä aikakauslehdessä

Artikkeli Sosiaalilääketieteellisessä aikakauslehdessä Artikkeli Sosiaalilääketieteellisessä aikakauslehdessä Hoitotieteen valtakunnallinen tutkijakoulu 30.3.2010 Päivikki Koponen, TtT, erikoistutkija THL TA1: Hyvinvointi ja terveyspolitiikat toimiala VETO:

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2018

TOIMINTAKERTOMUS 2018 TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sosiaalilääketieteen yhdistys on poikkitieteellinen ja valtakunnallinen eri ammattiryhmistä ja tieteenaloilta tulevien tutkijoiden ja muiden väestön terveydestä sekä terveyden ja

Lisätiedot

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society 1 ILMANSUOJELUYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2/2015 Aika: 26.11.2015 klo 15.00 Paikka: THL, Mannerheimintie 168 B ESITYSLISTA: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin sekä kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2017

TOIMINTAKERTOMUS 2017 TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sosiaalilääketieteen yhdistys on poikkitieteellinen ja valtakunnallinen eri ammattiryhmistä ja tieteenaloilta tulevien tutkijoiden ja muiden väestön terveydestä sekä terveyden ja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2011

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Maaseudun uusi aika -yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Toiminnan tarkoitus Maaseudun uusi aika -yhdistyksen sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää suomalaista maaseutututkimusta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuosi 2016 on Yhdistyksen juhlavuosi, jolloin se täyttää 50 vuotta. Sitä juhlistetaan

Lisätiedot

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Suomen hydrologian yhdistys (SHY) VUOSIKOKOUS 15.5.2014 klo. 17.30-18:43 Suomen ympäristökeskus, Mechelininkatu 34a, Helsinki Läsnäolijat: Johanna Korhonen, Hannu Marttila, Harri Koivusalo, Ari Jolma,

Lisätiedot

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa:

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu Rakentajanaukio 4 A, PL 12100, 00076 Aalto http://rmseura.tkk.fi Y-tunnus: 1108237-1 Jäsentiedote 03.04.2012 JÄSENTIEDOTE 1/2012 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuoden 2017 aikana Yhdistys jatkaa anestesiasairaanhoitajien osaamisen ja koulutuksen

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 TOIMINTAKERTOMUS 2015 Sosiaalityön tutkimuksen seuran tehtävänä on tarjota jäsenilleen opiskelijoille, käytännön työntekijöille, tutkijoille ja yhteisöille foorumi, jossa voidaan keskustella sosiaalityön

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Päivi Rautava. Lääketieteellinen tiedekunta. Ehkäisevä terveydenhuolto

PROFESSORILUENTO. Professori Päivi Rautava. Lääketieteellinen tiedekunta. Ehkäisevä terveydenhuolto PROFESSORILUENTO Professori Päivi Rautava Ehkäisevä terveydenhuolto Lääketieteellinen tiedekunta 4.5.2016 Professori Päivi Rautava pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 4. toukokuuta

Lisätiedot

TOIMINTA- KERTOMUS 2013

TOIMINTA- KERTOMUS 2013 TOIMINTA- KERTOMUS 2013 VaLa Vastuullinen Lahjoittaminen ry AnDo Ansvarsfullt Donerande rf 2 (6) Vastuullinen Lahjoittaminen ry / Ansvarsfullt Donerande rf SISÄLLYS 1. Vastuullinen Lahjoittaminen ry 2.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuoden 2015 aikana Yhdistys jatkaa anestesiasairaanhoitajien osaamisen ja koulutuksen

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika: Maanantai klo 9:00 11:00 Paikka: Puhelinkokous: soittonro 0800 136 716, pin 011124# Jäsenet ja varajäsenet: Timo Harrikari HY Varsinainen

Lisätiedot

2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pirkko Kellokumpu-Lehtinen ja sihteeriksi Kaija Vasala.

2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pirkko Kellokumpu-Lehtinen ja sihteeriksi Kaija Vasala. PÖYTÄKIRJA Suomen Onkologiayhdistys Ry Sääntömääräinen syyskokous Aika: perjantai 28.8.2015, klo 16.00 Paikka: Tampere-talo, Tampere 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 16.13 2. Kokouksen

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Suomen Motoristit ry. Toimialueena on Suomi ja kotipaikkana Forssan kaupunki.

1. Yhdistyksen nimi on Suomen Motoristit ry. Toimialueena on Suomi ja kotipaikkana Forssan kaupunki. Suomen Motoristit ry Kuusimäenkatu 21 33560 TAMPERE 1 (6) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi: Suomen Motoristit ry Kotipaikka: Forssa Osoite: Kuusimäenkatu 21 33560 Tampere Rekisterinumero: 151.543 Merkitty rekisteriin:

Lisätiedot

Tiedeyhteisön toteuttama julkaisufoorumien tasoluokitus

Tiedeyhteisön toteuttama julkaisufoorumien tasoluokitus Tiedeyhteisön toteuttama julkaisufoorumien tasoluokitus Puheenjohtaja Ilkka Niiniluoto, TSV Yliopistojen rahoitusmalli uudistuu oletteko valmiit? OKM:n, TSV:n ja UNIFI:n seminaari Helsinki 17.2.2014 TSV

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 3. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 3. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta SYYSKOKOUS 2014 Kokouskutsu ja asialista Hallinnon Tutkimuksen Seura ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään perjantaina 28.11.2014, Hallinnon Tutkimuksen Päivien päätteeksi klo 13:45 alkaen Vaasassa,

Lisätiedot

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2012

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Maaseudun uusi aika -yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2012 (Sääntömääräiselle syyskokoukselle 17.11.2011) Toiminnan tarkoitus Maaseudun uusi aika -yhdistyksen sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Lapsuudentutkimuksen verkosto

Lapsuudentutkimuksen verkosto Lapsuudentutkimuksen verkosto Verkosto NYT Tapaaminen 11.-12.10.2007 12.10.2007 NR 11.10.2007 Organisaatio verkostossa Valtakunnallinen ohjausryhmä (11 hlöä) Lapset, nuoret ja kasvamisen ympäristöt - (LANKA)

Lisätiedot

Suvi Pietarinen Tutkija, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Åbo Akademi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo.

Suvi Pietarinen Tutkija, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Åbo Akademi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo. JÄSENTIEDOTE 2004 Sisältö Seuran yhteystiedot 1 FCES 05 Seitsemännet ympäristötieteen päivät Jyväskylässä 2 Vuosikokouksen pöytäkirja 3 Toimintakertomus vuodelta 2003 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2004

Lisätiedot

SUOMEN FYSIOLOGIYHDISTYS - SOCIETAS PHYSIOLOGICA FINLANDIAE RY

SUOMEN FYSIOLOGIYHDISTYS - SOCIETAS PHYSIOLOGICA FINLANDIAE RY SUOMEN FYSIOLOGIYHDISTYS - SOCIETAS PHYSIOLOGICA FINLANDIAE RY Hallituksen kokous Pöytäkirja 6/2001 Laadittu 28. 01.2002 AIKA: 23.11.2001 klo 12.15-13.00 PAIKKA: Turku, Kelan tutkimuskeskus, Peltolantie

Lisätiedot

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. KOKOUSPÖYTÄKIRJA Marika Englund 15.2.2011 BARBET FINLAND RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika ja paikka: 5.2.2011, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Läsnä: Paula Horne (pj), Marika Englund (siht), Petra Jormalainen,

Lisätiedot

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Yhdistyksen nimi on Vesaisten Keskusliitto ry., josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. I TARKOITUS Liiton tarkoituksena

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Julkaisufoorumi tieteellisten lehtien ja kirjakustantajien tasoluokitus tutkimuksen arviointimenetelmänä

Julkaisufoorumi tieteellisten lehtien ja kirjakustantajien tasoluokitus tutkimuksen arviointimenetelmänä Julkaisufoorumi tieteellisten lehtien ja kirjakustantajien tasoluokitus tutkimuksen arviointimenetelmänä Koordinaattori Otto Auranen, TSV Tutkijat, kirjastot ja tutkimuksen arviointi seminaari Helsinki

Lisätiedot

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen Jäsentiedote 07.04.2009 JÄSENTIEDOTE 1/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

1 of :06

1 of :06 1 of 6 28.03.2008 21:06 TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNTA VALTIONAVUSTUSHAKEMUS: KANSAINVÄLISET KONFERENSSIT JA KANSALLISET SEMINAARIT gfedc Kansainvälinen konferenssi Kansallinen seminaari Rahoitusaika

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT

Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT PRH hyväksynyt 20.11.2006 1 Suomen Kylmäyhdistys ry:n säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Kylmäyhdistys ry, ruotsiksi Kylföreningen i Finland

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Yhdistyksen toiminnassa vuosi 2014 oli 29 toimintavuosi. Yhdistyksen toiminta keskittyi vuoden 2014 aikana perinteisten tapahtumien eli Lasipäivän,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2006 sisältäen katsauksen vuosien 2003 2005 toimintaan

Toimintasuunnitelma 2006 sisältäen katsauksen vuosien 2003 2005 toimintaan ReTki 1(12) Rekisteritutkimuksen tukikeskus Toimintasuunnitelma 2006 sisältäen katsauksen vuosien 2003 2005 toimintaan Sisällys 1...Johdanto 1 1.1...Rekisteritutkimuksen tukikeskuksen lyhyt historia 1

Lisätiedot

TURUN KEMISTIKERHO RY

TURUN KEMISTIKERHO RY TURUN KEMISTIKERHO RY Vuosikertomus 2011 Yleistä Turun Kemistikerho ry on Turun alueella asuvien Suomalaisten Kemistien Seuran (SKS) jäsenten välinen yhdistys, joka emoseuransa tavoin pyrkii edistämään

Lisätiedot

Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo.

Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo. JÄSENTIEDOTE 2006 Sisältö Seuran yhteystiedot 1 FCES 07 Kahdeksannet ympäristötieteen päivät Mikkelissä 2 Vuosikokouksen pöytäkirja 3 Toimintakertomus vuodelta 2005 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2006

Lisätiedot

enorssin kevätseminaari Savonlinnassa Tutkoke-työryhmän muistio

enorssin kevätseminaari Savonlinnassa Tutkoke-työryhmän muistio enorssin kevätseminaari Savonlinnassa 25. 27.4. 2018 Tutkoke-työryhmän muistio Läsnä Sanna Isopahkala (pj.) (Tampere) Marko van den Berg (pj.) (Helsinki, Normaalilyseo) Sanna Patrikainen (Helsinki, Viikki)

Lisätiedot

Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa

Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa Yhteistyökeskuksen julkistamistilaisuus Hoitotyön Tutkimussäätiö Marjaana Pelkonen, hallituksen pj Sisällys Tausta Organisoituminen Miten

Lisätiedot

Julkaisufoorumi-hankkeen toteutus ja merkitys Tampereen yliopiston näkökulmasta

Julkaisufoorumi-hankkeen toteutus ja merkitys Tampereen yliopiston näkökulmasta Julkaisufoorumi-hankkeen toteutus ja merkitys Tampereen yliopiston näkökulmasta Tutkimus, julkaiseminen ja väitöskirja Tampereen yliopistossa Tampereen yliopisto 15.5.2012 Otto Auranen tutkija, Tampereen

Lisätiedot

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004 1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

Vuoden 2011 vuosikokouksessa tehtyjen valintojen mukaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet olivat;

Vuoden 2011 vuosikokouksessa tehtyjen valintojen mukaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet olivat; 17.8.2011 Jäsenkirje 2/2011 Hyvää loppu kesää! Vuosikokous pidettiin Helsingissä 11.3.2011. Puheenjohtajaksi seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi valittiin Pekka Honkanen ja kansainvälisenä sihteerinä toimivaksi

Lisätiedot

Koulutustutkimusfoorumin tarkoitus ja tulevat tehtävät

Koulutustutkimusfoorumin tarkoitus ja tulevat tehtävät Koulutustutkimusfoorumin tarkoitus ja tulevat tehtävät Koulutustutkimusfoorumin kokous 25.2.2015 Kari Nyyssölä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Koulutustutkimusfoorumi Koulutustutkimusfoorumi (KTF) on Opetushallituksen

Lisätiedot

Pasi Pitkänen 1.varapuheenjohtaja, edunvalvontavaliokunnan pj Marko Luostarinen 2. varapuheenjohtaja

Pasi Pitkänen 1.varapuheenjohtaja, edunvalvontavaliokunnan pj Marko Luostarinen 2. varapuheenjohtaja 1 YHDISTYKSEN SÄÄNTÖJEN TARKOITTAMA TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 Toiminnan tavoitteena edunvalvonnan saralla oli pyrkiä kohti pitkän aikavälin tavoitetta saada Kuopioon Suomen parhaat yrittämisen olosuhteet.

Lisätiedot

Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON JULKAISUPOLITIIKKA

Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON JULKAISUPOLITIIKKA Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON JULKAISUPOLITIIKKA 2016 JOHDANTO Hyväksytty Turun yliopiston rehtorin päätöksellä 28.8.2016 Tieteeseen kuuluu olennaisesti avoimuus. Avoin julkaiseminen lisää tieteen

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

Oulun kaupungin vanhusneuvoston kokous 1/2013

Oulun kaupungin vanhusneuvoston kokous 1/2013 Pöytäkirja 1/2013 1(5) Oulun kaupungin vanhusneuvoston kokous 1/2013 Aika: ke 27.3.2013 klo 13.00 16.00 Paikka: Kaupungintalo, Oulu, Kirkkokatu 2a, kokoushuone 120 Läsnä: Antero Juntunen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Tutkimuspalveluiden kansallinen yhteistyö. RISTIKKI ryhmän ehdotus

Tutkimuspalveluiden kansallinen yhteistyö. RISTIKKI ryhmän ehdotus Tutkimuspalveluiden kansallinen yhteistyö RISTIKKI ryhmän ehdotus 1 Ristikki -ryhmä RIS (Research & Innovation Services) + tikki Ryhmä perustettiin 2011 Tutkimushallinnon päivien yhteydessä Ryhmä vai tehtäväkseen

Lisätiedot

Tehtävä Hallituksen jäsen Hallituksen varajäsen

Tehtävä Hallituksen jäsen Hallituksen varajäsen SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2017 Yleistä Toimintavuosi 2017 oli Yhdistyksen 51. toimintavuosi. Yhdistyksen hallitus kokoontui seitsemän kertaa toimintavuoden aikana ja sääntöjen

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Etelä Pohjanmaan

Lisätiedot

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Toimintavuosi2014oliYhdistyksen49.toimintavuosi. Yhdistyksensääntöjenmääräämätkokouksetpidettiin. YleistenkokoustenlisäksijäsenistölläonollutmahdollisuusvaikuttaaYhdistyksentoimintaan

Lisätiedot

Julkaisufoorumi ja sen vaihtoehdot suomenkielisen julkaisutoiminnan näkökulmasta

Julkaisufoorumi ja sen vaihtoehdot suomenkielisen julkaisutoiminnan näkökulmasta Julkaisufoorumi ja sen vaihtoehdot suomenkielisen julkaisutoiminnan näkökulmasta Suunnittelija Janne Pölönen (TSV) Ajankohtaista julkaisemisessa 23.3.2017 ESITYS 1. Julkaisufoorumi ja tasoluokat 2. Suomenkieliset

Lisätiedot

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2013

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Maaseudun uusi aika -yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2013 (Sääntömääräiselle syyskokoukselle 15.11.2012) Toiminnan tarkoitus Maaseudun uusi aika -yhdistyksen sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA TYJ säännöt S. 1 (6) I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus II LUKU Yhdistyksen nimi on Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö ry, ruotsiksi Arbetslöshetskassornas

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2003

TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2003 Suomen kliinisen kemian yhdistys Föreningen för klinisk kemi i Finland TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2003 YHDISTYKSEN TOIMIHENKILÖT Johtokunta 2003 Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

Julkaisufoorumin ohjausryhmä 17.11.2014 LIITE 1. Unifi lähetti 4.9.2015 yliopistojen tutkimuksesta vastaaville rehtoreille seuraavan viestin:

Julkaisufoorumin ohjausryhmä 17.11.2014 LIITE 1. Unifi lähetti 4.9.2015 yliopistojen tutkimuksesta vastaaville rehtoreille seuraavan viestin: KYSELY YLIOPISTOILLE JULKAISUFOORUMI-LUOKITUKSEN KÄYTÖSTÄ Unifi lähetti 4.9.2015 yliopistojen tutkimuksesta vastaaville rehtoreille seuraavan viestin: Hyvät tutkimuksesta vastaavat rehtorit, Tieteellisten

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007 The Westermarck Society ry. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007 1. Johtokunta Seuran johtokuntaan kuuluivat kertomusvuonna Pekka Sulkunen, Tuula Gordon, JP Roos ja Kati Rantala Helsingistä, Riikka Homanen,

Lisätiedot

Rinnakkaisjulkaiseminen ja. LT, dos Riitta Luoto UKK-instituutti ja THL

Rinnakkaisjulkaiseminen ja. LT, dos Riitta Luoto UKK-instituutti ja THL Rinnakkaisjulkaiseminen ja Open Accesstutkijan näkökulma LT, dos Riitta Luoto UKK-instituutti ja THL Rinnakkaisjulkaiseminen Kolmasosa arvostetuissa lehdissä 2003 julkaistuista artikkeleista netissä muualla

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

SFO:n voimassa olevat säännöt. SFO:n vaalikokouksessa 2015 hyväksytyt. säännöt (ensimmäinen käsittely) 1 Yhdistyksen nimi ja toimipaikka

SFO:n voimassa olevat säännöt. SFO:n vaalikokouksessa 2015 hyväksytyt. säännöt (ensimmäinen käsittely) 1 Yhdistyksen nimi ja toimipaikka SFO:n voimassa olevat säännöt SFO:n vaalikokouksessa 2015 hyväksytyt säännöt (ensimmäinen käsittely) 1 Yhdistyksen nimi ja toimipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Fysiikanopiskelijat ry, ruotsiksi Finlands

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla. Holopainen, Mika.

Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla. Holopainen, Mika. https://helda.helsinki.fi Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla Holopainen, Mika 2016 Holopainen, M & Koskinen, K 2016, ' Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla ' Verkkari

Lisätiedot

Suomen Telelääketieteen ja e-health seura

Suomen Telelääketieteen ja e-health seura Suomen Telelääketieteen ja e-health seura Finnish Society of Telemedicine and ehealth Suomen Telelääketieteen ja e-health seura toimii vaikuttajana ja suunnan-näyttäjänä telemedisiinan ja e-healthin alueella

Lisätiedot

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 14.12.2015 klo 17.00 SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Suomalainen Tiedeakatemia myönsi 14.12.2015 pidetyssä tilaisuudessaan

Lisätiedot

Paloturvallisuuden kehittämisohjelma päivitettiin.

Paloturvallisuuden kehittämisohjelma päivitettiin. 1 PALOTUTKIMUSRAATI - 22.3.2012 BRANDFORSKNINGSRÅDET RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 1. YLEISTÄ Vuosi 2011 oli Palotutkimusraati ry:n kahdeskymmenes toimintavuosi rekisteröitynä yhdistyksenä. Yhdistys

Lisätiedot

Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere

Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2016 Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Olli Lassinaro Anu Karrimaa Anna

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 26.1.2007 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 21.1.2007 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Kari Meriläinen, Sari Söderman, Jari Kaivolahti.

Lisätiedot

STM:n asiantuntijaryhmän toiminta ja. toimintasuunnitelma Professor,University of Tampere. University Hospital

STM:n asiantuntijaryhmän toiminta ja. toimintasuunnitelma Professor,University of Tampere. University Hospital STM:n asiantuntijaryhmän toiminta 2007-2009 ja toimintasuunnitelma 2010-2012 Seppo Soimakallio Professor,University of Tampere Head of Department,Tampere University Hospital 19.1.2010 Asiantuntijaryhmän

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry.

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2007 Yleiset toimintalinjat Yhdistys on yleislääkäreiden ja yleislääketieteeseen erikoistuvien lääkäreiden yhdysside yleislääketieteen

Lisätiedot

Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä

Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä Suomalainen Klubi 26.1.2015 Jukka Heikkilä 1 Perustettu 18.1.1944 nimellä Sotamuistoyhdistys ry. V. 1949 Sotamuseoseura ry. V. 1957 Sotahistoriallinen Seura ry. > sotahistoriallinen yleisseura Vuonna 2004

Lisätiedot

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO POHJOLA-NORDENIN NUORISOLIITTO RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 1.4.1995 kevätkokouksessa Lappeenrannassa muutettu 31.10.1998 syyskokouksessa Helsingissä muutettu 3.4.2009 kevätkokouksessa Helsingissä muutettu

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

JAMK julkaisutoiminta JKL Yliopiston julkaisuyksikkö

JAMK julkaisutoiminta JKL Yliopiston julkaisuyksikkö JAMK julkaisutoiminta JKL Yliopiston julkaisuyksikkö Julkaisutoiminnan ja henkilöstön yleisesittely Ideasta julkaisuksi eli miten julkaisu syntyy Mistä käsikirjoitukset tulevat, mitä julkaistaan Verkkojulkaiseminen

Lisätiedot

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta

Lisätiedot

Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku

Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku 16.11.2015 1(5) YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen 3

Lisätiedot

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 3 Yhdistyksen tarkoitus

Lisätiedot

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli ry:n 17.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 107 + 2 kannattajajäsentä. 21.9. järjestettiin

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Julkaisufoorumin käyttö tutkimuksen arvioinnissa

Julkaisufoorumin käyttö tutkimuksen arvioinnissa Julkaisufoorumin käyttö tutkimuksen arvioinnissa Suunnittelija Janne Pölönen (TSV) KOTA seminaari 1.9.2015 Åbo Akademi Esityksen sisältö 1. Julkaisufoorumin esittely 2. Luokituksen käyttö rahoitusmallissa

Lisätiedot

Kokouksen avasi hallituksen puheenjohtaja Jari Sutinen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokouksen avasi hallituksen puheenjohtaja Jari Sutinen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. VARPARANNAN VESIOSUUSKUNNAN VUOSIKOKOUS 15.3.2008 PÖYTÄKIRJA Paikka: Varparannan koulu Aika: 15.3.2008 klo 12.00 13.40 Osallistujat: Jari Sutinen, Silja Väyrynen, Toivo Juntunen, Urho Ruokolainen, Anja

Lisätiedot