TALOUS- JA JOHTOSÄÄNTÖ
|
|
- Marika Pääkkönen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Epilepsialiitto ry TALOUS- JA JOHTOSÄÄNTÖ 1 (7) TALOUS- JA JOHTOSÄÄNTÖ 1. YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Suhde muihin säännöksiin Epilepsialiitto ry:n toiminnassa, hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa, tilinpäätöksessä, toimintakertomuksessa ja tilintarkastuksessa on noudatettava kirjanpitolain ja -asetuksen, yhteisölain, tilintarkastuslain, yhdistyslain ja yhteisön omien sääntöjen lisäksi tämän talous- ja johtosäännön määräyksiä. Talous- ja johtosäännön hyväksyminen ja sitovuus Talous- ja johtosäännön hyväksymisestä ja muuttamisesta vastaa yhdistyksen hallitus. Talous- ja johtosääntö on voimassa toistaiseksi. Talous- ja johtosäännöllä ei voi päättää asioista, joista määrätään yhdistyksen säännöissä tai lainsäädännössä, ellei tarkoituksena ole tiukentaa em. säännösten sanamuotoa. Hallitus voi antaa tätä talous- ja johtosääntöä täydentäviä ohjeita ja määräyksiä. 2. TYÖNJAKO 2 Yhdistyksen hallituksen taloushallinnolliset tehtävät Hallituksen tulee yhdistyksen toimeenpanevana elimenä huolehtia yhdistyksen hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallituksen on huolehdittava kirjanpidon sekä raportoinnin ja varainhoidon valvonnan asianmukaisesta järjestämisestä sekä yhdistyksen omaisuuden tarkoituksenmukaisesta vakuuttamisesta ja luetteloinnista. Hallituksen tulee valvoa, että yhdistyksen kirjanpidon ja varainhoidon sisäinen valvonta on asianmukaisesti järjestetty. Sisäinen valvonta tulee järjestää toiminnan laadun ja laajuuden edellyttämällä tavalla. Hallitus valmistelee seuraavaa vuotta koskevan toimintasuunnitelman ja talousarvioesityksen vuosittain syyskuun loppuun mennessä. Talousarvioesitys tulee olla verrattavissa edellisen vuoden tilinpäätökseen ja kuluvan vuoden talousarvioon. Hallitus yhdessä toiminnanjohtajan kanssa vastaa siitä, että tilinpäätös ja toimintakertomus laaditaan kirjanpitolain ja tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien muiden säännösten ja määräysten mukaisesti ja että tilinpäätös ja toimintakertomus yhdessä antavat oikeat ja riittävät tiedot yhdistyksen toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Hallitus käsittelee ja hyväksyy tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen yhdistyksen kokouksen hyväksyttäväksi. Hallituksen tulee käsitellä viipymättä ja säilyttää huolellisesti tilintarkastuspöytäkirja tai tilintarkastajien antama tarkastusmuistio.
2 Epilepsialiitto ry TALOUS- JA JOHTOSÄÄNTÖ 2 (7) Edellä mainittujen tehtävien lisäksi hallituksen tulee: hyväksyä pitkäaikaisten lainojen ottaminen ja antaa vakuudet määritellä sijoitustoiminnan puitteet ja valtuudet päättää yhdistyksen omaisuuden myymisestä, vaihtamisesta ja kiinnittämisestä sekä yli euron käyttöomaisuusinvestoinneista hyväksyä yli euron hankinnat tai muut satunnaiset, poikkeuksellisen suuret menot, jotka poikkeavat talousarviosta päättää työsuhteiden yleisistä periaatteista, toimenkuvista, palkoista ja palkankorotuksista ottaa ja erottaa yhdistyksen toimihenkilöt sekä päättää yli 6 kk:n mittaisista toimivapaista päättää pankkitilien käyttöön liittyvistä yleisistä kysymyksistä sekä pankkitilien avaamisesta ja lopettamisesta ja tilien käyttövaltuuksista hyväksyä luotto- ja maksukorttien käyttöä koskevat periaatteet Hallituksen pöytäkirjaan tulee merkitä: huomattavimmat talouteen liittyvät tapahtumat ja päätökset huomattavat poikkeamat talousarviosta tilintarkastajien tai toiminnantarkastajien raportit yhdistyksen toiminnassa mahdollisesti tapahtuneet merkittävät muutokset päätökset merkittävistä hankinnoista ja omaisuuserien luovutuksista. Hallituksen puheenjohtaja johtaa hallituksen työskentelyä ja toimii toiminnanjohtajan esimiehenä. 3 Toiminnanjohtaja ja muut talousvastuulliset toimihenkilöt Toiminnanjohtaja johtaa yhdistyksen toimintaa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Toiminnanjohtaja vastaa toiminnan järjestämisestä ja valmistelee hallituksessa käsiteltävät asiat sekä panee hallituksen päätökset täytäntöön. Toiminnanjohtaja vastaa siitä, että yhdistyksen kirjanpito on lainmukainen, raportointi on tarkoituksenmukaista ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty, ja että hallitus ja muut päättävät elimet saavat oikean ja riittävän tiedon taloudellisten päätösten perustaksi. Toiminnanjohtaja lisäksi valvoo yhdistyksen omaisuuden hoitoa on johtoryhmäläisten esimies ottaa ja erottaa yhdistyksen määräaikaiset työntekijät sekä päättää enintään 6 kk:n mittaisista toimivapaista valvoo, että yhdistyksen henkilöstön työskentelyn osalta noudatetaan työaika- ja vuosilomalakia voi hyväksyä alle euron hankinnat, joita ei ole budjetoitu hyväksyy vuosibudjetin puitteissa euron hankinnat ja menot, jotka budjetoitu yli euron hankinnat hyväksyy aina hallitus Toiminnanjohtajan ja muiden talousvastuullisten toimihenkilöiden on huolehdittava, että toiminta tapahtuu omalla vastuualueellaan taloudellisesti ja tarkoituksenmukaisesti.
3 Epilepsialiitto ry TALOUS- JA JOHTOSÄÄNTÖ 3 (7) 4 Toimihenkilöt Kaikkien yhdistyksen hallinto-, johto- ja valvontaelimissä toimivien ja muiden toimihenkilöiden on hoidettava tehtävänsä taloudellisesti ja huolellisesti. Heidän tulee huolehtia siitä, että yhdistyksen omaisuutta hoidetaan luotettavalla ja tarkoituksenmukaisella tavalla. 5 Johtoryhmä Johtoryhmä auttaa toiminnanjohtajaa hallituksen kokousaineistojen valmisteluissa ja hallituksen kokousten päätösten toimeenpanossa. Johtoryhmään kuuluvat toiminnanjohtaja, järjestöpäällikkö, viestintäpäällikkö, kuntoutuspäällikkö, hallintovastaava sekä sosiaaliturva-asiantuntija. Tarpeen mukaan johtoryhmään kutsutaan muita työntekijöitä. Toiminnanjohtaja vastaa johtoryhmän työskentelystä. 6 Toimikunnat Hallitus voi sääntöjen mukaisesti nimetä tarvittaessa toimikuntia eri tehtäviä varten. Asiantuntijaryhmä Epilepsialiitossa toimii hallituksen nimeämä 5 8 henkilön asiantuntijaryhmä, jonka osaamista liiton hallitus hyödyntää tehdessään vaikuttamistyönsä linjauksia. Ryhmän tehtävänä on mm. vaativien kannanottojen ja lausuntojen valmistelu hallitukselle. Hallitus tarkistaa asiantuntijaryhmän kokoonpanon kahden vuoden välein. Epilepsialiitossa asiantuntijaryhmässä on erityistä asiantuntijuutta kuten lääketieteellistä, sosiaalipoliittista ja juridista asiantuntijuutta. Asiantuntijaryhmää voidaan täydentää tarpeen mukaan. Toimitusneuvosto Epilepsialehdellä on toimitusneuvosto, jonka tehtävänä on ideoida lehden sisältöjä liiton strategisten linjausten mukaisesti siten, että eri kohderyhmät huomioidaan tasapuolisesti. Toimitusneuvostoon kuuluu 12 jäsentä, jotka edustavat eri alojen asiantuntijoita, epilepsiaa sairastavia tai heidän läheisiään sekä liiton toimihenkilöitä. Toimitusneuvoston kokoonpano tarkistetaan vuosittain hallituksessa. Toimitusneuvoston puheenjohtajana toimii päätoimittaja, joka on toiminnanjohtaja, sihteerinä toimii viestintäpäällikkö. Asiantuntijaryhmän, toimitusneuvoston sekä hankkeiden ohjausryhmien ja toimikuntien ulkopuolisten jäsenten palkkioista ja matkakorvauksista päättää hallitus. Kuntoutuksen neuvottelukunta Liiton kuntoutustoiminnan kehittämistä varten toimii kuntoutuksen neuvottelukunta, johon kuuluu kuntoutuspäällikkö ja liiton yhteisövalmentajat sekä sosiaaliturva-asiantuntija. Neuvottelukuntaan kuuluu myös hallituksen nimeämänä liiton konsultoima kuntoutuksen asiantuntijalääkäri ja hoitoalan ammattilainen, jolla on kokemusta sopeutumisvalmennuskurssitoiminnasta. Neuvottelukunnan puheenjohtajana toimii liiton kuntoutuspäällikkö. Muut työryhmät Liitolla toimii tarpeen mukaan myös muita toimikuntia ja työryhmiä, joiden palkkioista ja matkakorvauksista päättää hallitus.
4 Epilepsialiitto ry TALOUS- JA JOHTOSÄÄNTÖ 4 (7) 7 Esteellisyys ja vaitiolovelvollisuus Hallituksen jäsen tai toimihenkilö ei saa osallistua hänen oman henkilökohtaisen asiansa tai hänen intressiyhtiöidensä ja yhdistyksen välistä sopimusta koskevan asian käsittelyyn yhdistyksen hallintoelimissä. Hän ei myöskään saa ottaa osaa yhdistyksen ja kolmannen henkilön välistä sopimusta koskevan asian käsittelyyn, jos hänellä on siitä odotettavissa olennaista henkilökohtaista etua, joka saattaa olla ristiriidassa yhdistyksen edun kanssa. Mitä tässä on sanottu sopimuksesta, on vastaavasti sovellettava oikeudenkäyntiin tai muutenkin toimivallan käyttämiseen. Hallituksen jäsenet ja toimihenkilöt ovat vaitiolovelvollisia asioista, jotka he ovat saaneet luottamustoimessaan tai työssään tietoonsa ja joista voi olla yhdistykselle olennaista haittaa tai vahinkoa. Hallituksen jäsenet ja toimihenkilöt eivät myöskään saa käyttää hyväkseen yhdistyksen hallinnosta tai palveluksesta pois siirryttyään niitä luottamuksellisia tietoja, joista voi olla yhdistykselle olennaista haittaa tai vahinkoa. 3. TULOT, MENOT JA VAROJEN HOITO 8 Tulojen ja menojen hyväksyminen Ei toivottavien työyhdistelmien välttämiseksi tositteiden hyväksyminen, kirjaaminen ja laskujen maksaminen tulee eriyttää eri henkilöille, jos se toiminnallisesti on mahdollista. Ennen menon maksamista lasku tai muu suorituksen perusteena oleva asiakirja tulee tarkastaa ja siitä tulee näkyä: tavaran tai työn suorituksen vastaanottaja miten meno liittyy yhdistyksen toimintaan numero- ja asiatarkastaja menon hyväksyjä Toiminnanjohtaja hyväksyy toimialueensa menot ja tulot. Hallituksen puheenjohtaja hyväksyy toiminnanjohtajan menot. Puheenjohtajan menojen oikeellisuuden hyväksyy varapuheenjohtaja. Toiminnanjohtaja hyväksyy kirjanpidon muistiotositteet. Muistiotositteisiin kirjataan asiatarkastus ja hyväksymismerkinnät. Suurehkot hankinnat tai muut satunnaiset, poikkeuksellisen suuret menot, jotka poikkeavat talousarviosta, tulee hyväksyttää hallituksella, jos hankintahinta ylittää euroa. 9 Palkanmaksu ja palkkakirjanpito Palkanlaskennassa, palkanmaksussa ja palkkakirjanpidossa on noudatettava näistä erikseen annettuja ohjeita ja määräyksiä. Maksettavien palkkojen osalta tulee varmistua, että ne maksetaan voimassa olevien sopimusten ja tehtyjen päätösten mukaisesti. Luontaisetumenettelyssä noudatetaan verohallinnon ohjeita.
5 Epilepsialiitto ry TALOUS- JA JOHTOSÄÄNTÖ 5 (7) Palkka-aineiston oikeellisuus vahvistetaan ennen palkkojen maksua ja maksetut palkat tarkastetaan allekirjoituksella tai muulla hyväksyntämenettelyllä: toiminnanjohtaja hyväksyy toimialueensa palkat hallituksen puheenjohtaja hyväksyy toiminnanjohtajan palkan puheenjohtajan palkkion hyväksyy varapuheenjohtaja Palkkioista ja lyhytaikaisista tilapäisistä tehtävistä on kirjoitettava palkkiolasku, joka sisältää laskuttajan nimen, henkilötunnuksen, laskuttajan osoitetiedot, verotuskunnan, tiedot työn suoritusajasta ja maksuperusteesta. Toiminnanjohtaja hyväksyy palkkiolaskut, ellei kysymys ole toiminnanjohtajalle maksettavasta palkkiosta. Palkat ja palkkiot maksetaan hallituksen päättämänä ajankohtana maksunsaajan määräämään rahalaitokseen. Ennakkomaksu on mahdollinen vain erityistapauksissa ja siitä on laadittava tosite, joka on asianmukaisesti varmennettu ja se on arkistoitava muiden kirjanpitotositteiden joukkoon. Toiminnanjohtaja valvoo, että yhdistyksen henkilöstön työskentelyn osalta noudatetaan työaika- ja vuosilomalakia pitämällä lain säätämää työaikakirjanpitoa tehdyistä työtunneista ja niistä suoritetuista korvauksista sekä vuosilomalain mukaista kirjanpitoa vuosilomista. STEAn edellyttämät työajan käytön seurannat hyväksytään kuukausittain ja työajan käytön seurannat säilytetään osana palkkakirjanpitoa. Maksetut palkat on oikaistava työajan käytön seurannan mukaiseksi kirjanpidossa neljännesvuosittain/tilikauden päättyessä. Vuosi-ilmoitukset verottajalle ja vakuutusyhtiöille sekä palkkoihin liittyvät ennakonpidätys- ja sosiaaliturvamaksutilitykset ja sosiaalivakuutusmaksuja koskevat tilitykset hoitaa hallituksen siihen erikseen valtuuttama henkilö. 10 Rahaliikenne ja pankkitilien käyttö Maksuliikenne on hoidettava pankkitilien välityksellä. Pankkien tiliotteet on viipymättä tarkastettava ja täsmäytettävä kirjanpitoon. Käteiskassaa ei ole käytössä. Siirrettäessä varoja pankkitililtä toiselle on siirtotapahtumasta ilmettävä maksaja ja maksunsaaja sekä siirron syy. Voimassa olevista pankkitileistä ja tilien käyttöoikeuksista pidetään rekisteriä. 11 Tulojen perintä Perintä on järjestettävä siten, että perintä on tehokasta. Mahdollisesti syntyvät luottotappiot tulee kirjata hyvää kirjanpitotapaa noudattaen sille tilikaudelle, jolloin saaminen voidaan katsoa lopullisesti menetetyksi.
6 Epilepsialiitto ry TALOUS- JA JOHTOSÄÄNTÖ 6 (7) 12 STEA-avustuksiin liittyvät asiat STEAn verkkoasioinnissa avustushakemukset ja avustusten raportointiin liittyvät selvitykset hyväksyy ja lähettää yhdistyksen toiminnanjohtaja tai hallituksen puheenjohtaja tai muu nimenkirjoitusoikeuden omaava henkilö. 4. KIRJANPITO, RAPORTOINTI JA TILINPÄÄTÖS 13 Kirjanpidon järjestäminen Kirjanpito on järjestettävä ja hoidettava siten kuin kirjanpitolaissa ja -asetuksessa sekä yhteisölainsäädännössä on säädetty. Lisäksi on huomioitava Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn antamat avustusten käyttöehdot, kirjaamisohjeet, tämän taloussäännön määräykset, sisäisen valvonnan lähtökohdat sekä hyvän kirjanpitotavan vaatimukset. Kirjanpito tulee pitää ajan tasalla ja sitä on hoidettava huolellisesti. Kirjaukset on tehtävä siinä ajassa, että kirjanpito- tai muussa laissa edellytetyt ilmoitukset viranomaiselle verotusta tai muuta tarkoitusta varten voidaan laatia ajantasaisesta kirjanpidosta ja että toiminnanjohtaja ja yhdistyksen hallitus voivat täyttää valvontavelvollisuutensa. Kirjanpito on järjestettävä niin, että liiketapahtumien, tositteiden ja kirjausten yhteys mahdollisten osakirjanpitojen kautta pääkirjanpitoon ja siitä tilinpäätökseen on vaikeuksitta todettavissa kumpaankin suuntaan. 14 Raportointi ja valvonta Taloushallinnon raportointijärjestelmän tarkoituksena on palveluperiaatteen mukaisesti tukea päätöksentekijöiden toimintaa, henkilöresursseihin, talouteen ja taloudellisuuteen liittyvää päätöksentekoa sekä raportointia rahoittajille. Raportointijärjestelmä on luotava sellaiseksi, että sen avulla yhdistyksen hallitus ja muu johto sekä yhdistyksen toimintaa rahoittavat tahot pystyvät saamaan kokonaiskuvan yhdistyksen toteutuneesta toiminnasta, tuloksesta, taloudellisesta asemasta ja rahoituksesta sekä siitä, miten toteutumat poikkeavat suunnitellusta. Toteutuneen toiminnan ja talouden raportit käsitellään hallituksessa ja tilinpäätös sekä toimintakertomus raportointivuotta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Olennaiset poikkeamat talousarviosta, kuten merkittävät lahjoitukset, luottotappiot, käyttö- ja sijoitusomaisuuden myyntituotot ja -tappiot, selvitetään kirjallisina tilinpäätöksen liitteinä. Talousseurantaa tulee tehdä kuukausittain toimihenkilöiden toimesta. Raportointiaikataulussa on huomioitava se, että laissa edellytetyt ilmoitukset viranomaiselle verotusta tai muuta tarkoitusta varten voidaan laatia aikataulussa.
7 Epilepsialiitto ry TALOUS- JA JOHTOSÄÄNTÖ 7 (7) 15 Tilinpäätös Hallituksen tulee laatia tilikaudelta tilinpäätös ja toimintakertomus kirjanpitolain ja -asetuksen sekä yhteisölain edellyttämällä tavalla hyvää kirjanpitotapaa noudattaen. Tilinpäätös käsittää tuloslaskelman ja taseen liitetietoineen ja siihen on liitettävä toimintakertomus, mikäli kirjanpitolaissa tai yhteisölainsäädännössä tai yhteisön säännöissä näin edellytetään. Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen tulee antaa oikea ja riittävä kuva yhdistyksen toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Oikea ja riittävää kuvaa arvioitaessa tulee yhdistyksen konsernikokonaisuus ottaa riittävässä määrin huomioon. Tilinpäätös ja toimintakertomus on laadittava neljän kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Laatimisaikataulussa tulee huomioida myös yhdistyksen sääntöjen määräykset. Tilinpäätös tulee laatia suoriteperusteisena. Jos kirjanpito on joltakin osin tilikauden aikana hoidettu maksuperusteisena, se on ennen tilinpäätöstä täydennettävä ja oikaistava olennaisilta osin suoriteperusteiseksi. Tilinpäätös ja toimintakertomus tulee päivätä ja allekirjoittaa sinä päivänä, jolloin hallitus on tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksynyt. Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoittaa päätösvaltainen hallitus ja toiminnanjohtaja. Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset voidaan koota myös yhdelle allekirjoitussivulle. 16 Tilintarkastus/toiminnantarkastus Tilintarkastus sisältää yhdistyksen tilikauden kirjanpidon, tilinpäätöksen, ja hallinnon tarkastuksen. Tilintarkastus on suoritettava hyvää tilintarkastustapaa noudattaen ja ottaen huomioon tilintarkastuslain ja yhdistyslain sekä yhdistyksen sääntöjen määräykset. Tilintarkastajille on varattava tilaisuus toimittaa tilintarkastus siinä laajuudessa kuin nämä katsovat sen tarpeelliseksi ja heille on annettava selvitystä ja apua, jota he pyytävät. Allekirjoitettu tilinpäätös ja toimintakertomus tulee luovuttaa tilintarkastajille vähintään kuukautta ennen kokousta, jossa tilinpäätös tulee vahvistettavaksi. Tilintarkastajien on annettava tilintarkastuskertomus yhdistyksen hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen sitä kokousta, jossa tilinpäätös esitetään vahvistettavaksi. Jos tilintarkastajat antavat yhdistyksen hallitukselle tilintarkastuspöytäkirjan, jossa he esittävät huomautuksia havaitsemistaan epäkohdista on yhdistyksen hallituksella velvollisuus käsitellä tilintarkastuspöytäkirja viipymättä ja säilytettävä se luotettavalla tavalla. Sama koskee myös erillisiä tilintarkastajien antamia tarkastusmuistioita. Yhdistyksellä on oltava toiminnantarkastaja, jos yhdistyksellä ei ole tilintarkastajaa. Jos valitaan vain yksi toiminnantarkastaja, on lisäksi valittava varatoiminnantarkastaja, johon sovelletaan, mitä toiminnantarkastajasta säädetään. Tilintarkastajien ja toiminnantarkastajien raportoinnissa tulee lisäksi huomioida Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn antamat tilintarkastusta koskevat ohjeet. Tämä talous- ja johtosääntö on tarkennettu ja hyväksytty Epilepsialiitto ry:n hallituksen kokouksessa
TALOUSSÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET. 1 Suhde muihin säännöksiin
TALOUSSÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Suhde muihin säännöksiin Adoptioperheet ry:n hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa, tilinpäätöksessä ja tilintarkastuksessa on noudatettava kirjanpitolain ja -asetuksen,
2. Hallituksen taloushallinnolliset tehtävät
Nyyti ry Kevätkokous 29.3.2007 1 TALOUSSÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Suhde muihin säännöksiin Nyyti ry:n hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa, tilinpäätöksessä ja tilintarkastuksessa on noudatettava
Epilepsialiitto ry:n taloussääntö
Epilepsialiitto ry:n taloussääntö 1 YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Suhde muihin säännöksiin Epilepsialiitto ry:n hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa, tilinpäätöksessä ja tilintarkastuksessa on noudatettava
URHEA-SÄÄTIÖN TALOUSSÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET
URHEA-SÄÄTIÖN TALOUSSÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Suhde muihin säädöksiin Säätiön hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa ja tilinpäätöksessä on noudatettava voimassa olevia lakeja ja asetuksia sekä
HeSeta Ry TALOUSSÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET
YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 HeSeta ry:n hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa, tilinpäätöksessä ja tilintarkastuksessa on noudatettava kirjanpitolain ja -asetuksen, tilintarkastuslain, yhdistyslain ja
Leijonaemot ry TALOUSSÄÄNTÖ 1(7) Hallitus 1. YLEISET MÄÄRÄYKSET. 1 Suhde muihin säännöksiin
Leijonaemot ry Hallitus toimisto@leijonaemot.fi www.leijonaemot.fi TALOUSSÄÄNTÖ 1(7) 11.9.2016 1. YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Suhde muihin säännöksiin Leijonaemot ry:n hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa,
PESÄPUU RY:N TALOUS- JA HALLINTOSÄÄNTÖ
PESÄPUU RY:N TALOUS- JA HALLINTOSÄÄNTÖ 1. YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Suhde muihin säännöksiin Pesäpuu ry:n hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa, tilinpäätöksessä ja tilintarkastuksessa noudatetaan kirjanpitolain
A-Kiltojen Liitto ry:n hallitus hyväksyy johto- ja taloussäännön yhdistyksen sääntöjen 7 perusteella.
1 A-Kiltojen Liitto ry JOHTO- JA TALOUSSÄÄNTÖ (hyväksytty A-Kiltojen Liiton hallituksessa 24.10.2014) YLEISTÄ 1 Johto- ja taloussääntö A-Kiltojen Liitto ry:n hallitus hyväksyy johto- ja taloussäännön yhdistyksen
Henkilö ei saa osallistua sellaisten sopimusten tai asioiden käsittelyyn, joista hänellä on odotettavissa olennaista henkilökohtaista etua.
HÄMEENLINNAN ELÄKKEENSAAJAT RY Taloussääntö Yleisiä määräyksiä 1 Yhdistyksen hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa ja tilinpäätöstä tehtäessä on noudatettava yhdistyslain, kirjanpitolain ja -asetuksen
Lohjan Pallo ry 9.11.2012
Lohjan Pallo ry 9.11.2012 Johtokunta TALOUSSÄÄNTÖ YLEISTÄ Lohjan Pallo ry:n hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa, tilinpäätöksessä ja tilin/toiminnantarkastuksessa noudatetaan kirjanpitolain ja
Pohjana OAJn mallisääntö/käsitelty hallituksessa ja
Pohjana OAJn mallisääntö/käsitelty hallituksessa 17.2.2016 ja 21.3.2018 OAJn Kanta-Hämeen alueyhdistys ry OAJ Kanta-Häme TALOUSSÄÄNTÖ Yleisiä määräyksiä 1 Alueyhdistyksen hallinnossa, varojen hoidossa,
KIRKON ELÄKERAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ. I Yleisiä säännöksiä. 1 Taloussäännön soveltaminen
KIRKON KESKUSHALLINNON SÄÄNTÖKOKOELMA KIRKON ELÄKERAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ I Yleisiä säännöksiä 1 Taloussäännön soveltaminen Kirkon eläkerahaston talouden hoidosta säädetään tarkemmin kirkkojärjestyksessä,
Tässä johtosäännössä annetaan tarkentavia määräyksiä Epilepsialiitto ry:n operatiiviseen toimintaan.
Epilepsialiitto ry Johtosääntö (1.2.2017 alkaen) YLEISTÄ 1 Sääntöhierarkia Tässä johtosäännössä annetaan tarkentavia määräyksiä Epilepsialiitto ry:n operatiiviseen toimintaan. Liiton toiminnassa noudatetaan
2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on tukea mielenterveysongelmista kärsivien henkilöiden omaisia ja läheisiä.
1 NIMI JA KOTIPAIKKA FinFami Satakunta ry Isolinnankatu 16 28100 Pori Y- 23354522 Yhdistyksen kotipaikka on Pori ja toiminta-alue Satakunta. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on tukea mielenterveysongelmista
Johtokunta voi antaa tätä talousohjesääntöä täydentäviä ohjeita ja määräyksiä.
Talousohjesääntö Suomen Saunaseura ry:n johtokunnan hyväksymä 13.6.2016. 1 Suhde muihin säännöksiin Suomen Saunaseura ry:n (jäljempänä yhdistys ) hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa, tilinpäätöksessä
TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty hallituksessa 12.9.2012 Päivitetty 10.1.2015
TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty hallituksessa 12.9.2012 Päivitetty 10.1.2015 TALOUSSÄÄNTÖ Taloussääntö hyväksytty hallituksessa 12.9.2012 Päivitetty ja hyväksytty hallituksessa 10.1.2015 Sivu: 2/9 YLEISET MÄÄRÄYKSET
TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty hallituksessa Päivitetty
TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty hallituksessa 12.9.2012 Päivitetty 5.11.2017 2/8 TALOUSSÄÄNTÖ Taloussääntö hyväksytty hallituksessa 12.9.2012 Päivitetty ja hyväksytty hallituksessa 2.-5.11.2017 YLEISET MÄÄRÄYKSET
Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen kannatusyhdistys ry 1(11
Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen kannatusyhdistys ry 1(11 TALOUS- JA HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Suhde muihin säännöksiin Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen hallinnossa, varojen
SUOMEN SULKAPALLOLIITTO RY:N TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty SSuL:n hallituksen kokouksessa 6.5.2015
SUOMEN SULKAPALLOLIITTO RY:N TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty SSuL:n hallituksen kokouksessa 6.5.2015 1. YLEISTÄ SSuL:n hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa ja tilinpäätöksen laatimisessa noudatetaan yhdistyslain,
Limes ry:n talousohjesääntö
i luku: Yleisiä määräyksiä Limes ry:n talousohjesääntö 1 Yhdistyksen hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa ja tilinpäätöksessä on noudatettava yhdistyslain, kirjanpitolain ja -asetuksen sekä yhdistyksen
KIRKON KESKUSRAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ. I Yleisiä määräyksiä. 1 Taloussäännön soveltaminen
KIRKON KESKUSHALLINNON SÄÄNTÖKOKOELMA KIRKON KESKUSRAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ Vahvistettu kirkkohallituksen täysistunnossa 27.3.2018. I Yleisiä määräyksiä 1 Taloussäännön soveltaminen Kirkon keskusrahaston
Talousohjesääntö. KuPS ry
Talousohjesääntö KuPS ry 1 Sisällysluettelo OHJESÄÄNNÖN TARKOITUS... 2 Hallituksen talouteen liittyvät tehtävät... 2 Lisäksi hallitus huolehtii seuraavista asioista... 2 Puheenjohtajan talouteen liittyvät
I Yleisiä säännöksiä
KIRKON KESKUSHALLINNON SÄÄNTÖKOKOELMA KIRKON KESKUSRAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ Vahvistettu kirkkohallituksen täysistunnossa 28.2.2012. I Yleisiä säännöksiä 1 Taloussäännön soveltaminen Kirkon keskusrahaston
SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry HALLINTO- JA TALOUSSÄÄNTÖ 1,2,3 HALLINTOSÄÄNTÖ SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n (SOSTE) toiminnassa noudatetaan yhdistyslakia ja muita voimassa olevia lakeja sekä
SUOMEN LATU RY:N TALOUSSÄÄNTÖ vahvistettu Suomen Latu ry:n hallituksen kokouksessa
SUOMEN LATU RY:N TALOUSSÄÄNTÖ vahvistettu Suomen Latu ry:n hallituksen kokouksessa 10.8.2018 1. SUHDE MUIHIN SÄÄNNÖKSIIN Suomen Latu ry:n hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa, tilinpäätöksessä
3 Toiminnanjohtaja ja muut talousvastuulliset toimihenkilöt
POHJANMAAN PARTIOLAISET RY. TALOUSOHJESÄÄNTÖ Hallitus 19.9.2008 1 Suhde muihin säännöksiin Pohjanmaan Partiolaiset ry:n hallinnossa, omaisuuden hoidossa, kirjanpidossa, tilinpäätöksessä ja tilintarkastuksessa
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.
Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös
Keski-Pohjanmaan Yrittäjät Ry HALLINTO-OHJE 2013
Keski-Pohjanmaan Yrittäjät Ry HALLINTO-OHJE 2013 Keski-Pohjanmaan Yrittäjät HALLITUS Max 20 jäsentä Puheenjohtaja + 3 varapuheenjohtajaa Johtoryhmä: puheenjohtajisto + toimitusjohtaja Toimitusjohtaja Muut
Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Talousohjesääntö
Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Talousohjesääntö 11.11.2014 Sivu 1 / 6 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan talousohjesääntö 1 Soveltaminen Sen lisäksi, mitä Humanistisen
Talous- ja matkustusohjesääntö
Talous- ja matkustusohjesääntö Yleistä 1 Opiskelijakunnan taloudenhoidossa on noudatettava kirjanpitolain ja -asetuksen, tilintarkastuslain, opiskelijakunnan sääntöjen, muiden opiskelijakuntaa koskevien
Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.
Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry Hallituksen työjärjestys I luku Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala. Sen lisäksi, mitä Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry (TOKYO ry) säännöissä
Suomen Tanssiurheiluliitto TALOUDENHOIDON PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET
Suomen Tanssiurheiluliitto TALOUDENHOIDON PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET Päivitetty 29.8.2015 SISÄLTÖ 1. LUKU YLEISET SÄÄNNÖKSET 2 2. LUKU TALOUDEN SUUNNITTELU 2 3. LUKU KIRJANPITO 2 4. LUKU TILINPÄÄTÖS 4 5. LUKU
YHDISTYKSEN KIRJANPIDON PERUSTEET. Taloudenhoitajakoulutus / RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry
YHDISTYKSEN KIRJANPIDON PERUSTEET Taloudenhoitajakoulutus 9.2.2018 / RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry 1. YHDISTYKSEN KIRJANPITO Kirjanpitolaki: kahdenkertainen kirjanpito perustana kaksipuoleiset
1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.
LUONNOS 17.11.2015 SAIMAAN LENTOASEMA -SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Säätiön nimi ja kotipaikka Tarkoitus 1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. 2 Säätiön tarkoituksena
PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa
PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen
Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa
Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015»
TILINTARKASTUS VAI TOIMINNANTARKASTUS. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki
TILINTARKASTUS VAI TOIMINNANTARKASTUS Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki Yhdistyslain muutos 1.9.2010 Yhdistyslain (678/2010) muutos tullut voimaan 1.9.2010 Keskeisimmät muutokset Toiminnantarkastus Tämän lain
Toiminnantarkastuksen perusteiden alkeet
Toiminnantarkastuksen perusteiden alkeet HYYN PUHEENJOHTAJASEMINAARI JARI RINTA-AHO, SUOMEN FYSIIKANOPISKELIJAT RY MATIAS NURMI, HYYN JÄRJESTÖVALIOKUNTA Sisältö 1. Toiminnantarkastaja: tehtävät ja vaatimukset
HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS
17.2.2016 HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS :n (jäljempänä Yhtiö ) hallitus on hyväksynyt tämän työjärjestyksen osana konsernin hallinto- ja ohjausjärjestelmää. Työjärjestys ohjaa hallituksen työskentelyä ja täydentää
Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.
TAIVALKOSKEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 15.11.1996 57 Voimaantulo 1.1.1997 1 luku Valvontajärjestelmä 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään
Kirkkovaltuusto N:o 2/2016 Sivu 4
N:o 2/2016 Sivu 4 _ TILINPÄÄTÖKSEN 2015 HYVÄKSYMINEN 6.4.2016 10 Seurakunnan tilinpäätöksen laatimista ja käsittelyä koskevat säännökset ovat kirkkojärjestyksen15 luvun 9 :ssä. Seurakunnan on laadittava
TUUSULAN PALLOSEURAN TALOUSOHJESÄÄNTÖ
TUUSULAN PALLOSEURAN TALOUSOHJESÄÄNTÖ 1 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 VASTUUNJAKO TALOUSASIOISSA... 3 2.1 Seuran vuosikokoukset... 3 2.2 Seuran johtokunta... 3 2.3 Seuran joukkueet... 4 2.3.1 Joukkueen taloudenhoitajan
LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT
SÄÄNNÖT 2 LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Lasten ja nuorten säätiö Barn och ungdomsstiftelsen. Säätiön kotipaikkakunta on Helsinki. 2 Tarkoitus Lasten ja nuorten
Imetyksen tuki ry:n ylin päättävä elin on jäsenkokous. Jäsenkokouksen valitsema hallitus panee toimeen jäsenkokouksen tekemät päätökset.
7.3..2011 Esitys kevätkokoukselle 2011 Imetyksen tuki ry:n JOHTO- JA TALOUSSÄÄNTÖ Osa I HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS I luku: Yleistä 1 Yhdistyksen perustehtävä Yhdistyksen tarkoitus on edistää, tukea ja suojella
HALLITUKSEN TEHTÄVÄT, ROOLI JA ASEMA. Yki Hytönen ja Aija Lehtonen
HALLITUKSEN TEHTÄVÄT, ROOLI JA ASEMA Yki Hytönen ja Aija Lehtonen Hyväksytty hallituksen kokouksessa 11.9.2014 HALLITUS JA SEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ KAMERASEURASSA - valitsee yhdistyksen puheenjohtajan, hallituksen
SUONENJOEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET
SUONENJOEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 30.1.2012 8 Voimaan: 1.2.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2 Soveltamisala 3 Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen
1. TALOUSHALLINNON VASTUUNJAKO
1. TALOUSHALLINNON VASTUUNJAKO AINEJÄRJESTÖSSÄ Taloudenhoitajakoulutus 6.2.2015/ RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry YHDISTYKSEN KOKOUS vahvistaa tilinpäätöksen ja myöntää vastuuvapauden
VYY:n järjestökoulukset. Kirjanpito ja taloushallinto
VYY:n järjestökoulukset Kirjanpito ja taloushallinto SISÄLTÖ Lainsäädännön asettamat velvoitteet Kirjanpito Tilinpäätös ja toimintakertomus Toiminnantarkastus Materiaalin säilytys Vahingonkorvausvelvollisuus
Vastaan yhdistyksen talousasioista Mitä se tarkoittaa? Yhdistyksen talous 101
Vastaan yhdistyksen talousasioista Mitä se tarkoittaa? Yhdistyksen talous 101 Tässä esityksessä Yhdistyksen talous Miten kirjaa pidetään Yleistä kirjanpidosta Tosite, tase, tuloslaskelma ja sellaiset Vuoden
SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.
IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on
olla konkurssissa Hallituksen jäsenen ei tarvitse olla yhdistyksen jäsen
HALLITUS (1/4) Yhdistyksellä on oltava hallitus Hallituksessa on oltava vähintään kolme jäsentä, joista yksi on puheenjohtaja Puheenjohtajan tulee olla täysi-ikäinen ja täysivaltainen, jonka kotipaikka
1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa
SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan
Hallituksen tehtävät ja vastuut. AYY:n yhdistyskoulutus 3.12.2014 @ Design Factory Otto Palonen
Hallituksen tehtävät ja vastuut AYY:n yhdistyskoulutus 3.12.2014 @ Design Factory Otto Palonen Agenda Hallituksen asema Hallituksen tehtävät Mitä hallitus ei saa tehdä Vastuu Pelisäännöt Toimintaohjeita
Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt
Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin
YHDISTYSLAIN KESKEISIMMÄT PYKÄLÄT
YHDISTYSLAIN KESKEISIMMÄT PYKÄLÄT 8 YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen säännöissä on mainittava: 1) yhdistyksen nimi; 2) yhdistyksen kotipaikkana oleva Suomen kunta; 3) yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot;
Hämeenkyrö Pöytäkirja 4/ ( 9) Tarkastuslautakunta
Hämeenkyrö Pöytäkirja 4/2019 1 ( 9) Aika 09.04.2019, klo 12:30-15:40 Paikka Kunnanviraston 1. kerroksen neuvotteluhuone Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 17 Pöytäkirjan tarkastus
AISAPARI ry JOHTOSÄÄNTÖ
AISAPARI ry JOHTOSÄÄNTÖ 18.3.2015 2 SISÄLLYSLUETTELO Aisapari ry:n J O H T O S Ä Ä N T Ö... 3 1. AISAPARI RY:N ORGANISAATIO... 3 2. HALLITUKSEN KOKOUKSET JA PÄÄTÖSTEN VALMISTELU... 3 3. YLEISET TOIMIVALTUUDET...
PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT
1 PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1. YLEINEN PÄÄTÖKSENTEKO 1 Osakaskunnan nimi Pyötsaaren maaosakaskunta 2 Kotipaikka Haminan Kaupunki 3 Yhteinen alue Haminan kaupungissa sijaitsevan Vepsun saaren ja
Varkauden kehittämisyhdistys Potkuri ry:n. Säännöt. 27.5.2013 perustamiskokouksen hyväksymät säännöt
1 Varkauden kehittämisyhdistys Potkuri ry:n Säännöt 27.5.2013 perustamiskokouksen hyväksymät säännöt 2 Varkauden kehittämisyhdistys Potkuri ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Varkauden
Rahastonhoitajana yhdistyksessä
Rahastonhoitajana yhdistyksessä Sisältö Rahastonhoitaja Yhdistyksen toiminta: lait ja säännöt Rahastonhoitaja on yksi keskeisistä toimijoista Rahastonhoitajan tehtävät ja vastuut Talousarvio Kirjanpito
Sovitut toimintatavat
Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman
PIÄLLYSMIES RY HALLINTOSÄÄNTÖ
PIÄLLYSMIES RY Kerimäentie 10 58200 Kerimäki HUHTIKUU 2012 PIÄLLYSMIES RY HALLINTOSÄÄNTÖ Toimintaryhmä Piällysmies ry www.piallysmies.fi Kerimäentie 10 58 200 Kerimäki 050 558 0636 Hallintosääntö määrittelee
ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta.
ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta. 2 Säätiön tarkoitus Säätiön tarkoituksena on
SOPIMUS ETELÄ-KARJALAN LIITON LUOPUMISESTA SAIMAAN LENTOASEMA SÄÄTIÖ SR:N HALLINTOELIMISTÄ
SOPIMUS ETELÄ-KARJALAN LIITON LUOPUMISESTA SAIMAAN LENTOASEMA SÄÄTIÖ SR:N HALLINTOELIMISTÄ 1. Lappeenrannan kaupunki ja Etelä-Karjalan liitto ovat yhteisesti sopien päättyneet ratkaisuun, jossa Etelä-Karjalan
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Kokoustiedot Aika: 10.4.2014 klo 10.00 13.23 Paikka: Kuntatalo Kommunernas hus Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 2 Sisällysluettelo
JALKAVÄEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT
1 JALKAVÄEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 2 Säätiön nimi ja kotipaikka Tarkoitus Toimintamuodot 1 Säätiön nimi on Jalkaväen säätiö sr ja kotipaikka Helsinki. 2 Säätiön tarkoituksena on puolustusvoimien pääaselajin,
OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry. CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT
OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT ------- Nämä säännöt on hyväksytty Opintotoiminnan Keskusliitto OK ry:n sääntömääräisessä kevätkokouksessa 21.5.2003 ja
1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta
1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja
TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa
1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 11.12.2012 3 4 5 6 7 I LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,
SAVONLINNAN OOPPERAJUHLIEN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT
SAVONLINNAN OOPPERAJUHLIEN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Savonlinnan Oopperajuhlien Kannatusyhdistys ja sen kotipaikka on Savonlinnan kaupunki. Tarkoitus ja sen
1. TALOUSHALLINNON VASTUUNJAKO
1. TALOUSHALLINNON VASTUUNJAKO AINEJÄRJESTÖSSÄ Talouskoulutus 9.2.2018/ RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry YHDISTYKSEN KOKOUS vahvistaa tilinpäätöksen ja myöntää vastuuvapauden hallitukselle
HALLITUKSEN TALOUSHALLINNOLLISET TEHTÄVÄT
Suomen Poliisijärjestöjen Liitto ry TALOUSSÄÄNTÖ 1 (5) I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Suomen Poliisijärjestöjen Liitto ry:n toiminnassa, taloudenhoidossa ja varojen käytössä noudatetaan laeissa ja asetuksissa,
TKO äly ry:n talousohjesääntö
TKO äly ry:n talousohjesääntö 1 Yleistä Sen lisäksi, mitä yhdistyslaissa, yhdistyksen säännöissä ja muissa yhdistyksen ohjesäännöissä ja työjärjestyksissä on sanottu, noudatetaan TKO äly ry:n taloudenhoidossa
Yhdistyksistä yleisesti
Yhdistyksistä yleisesti YHDISTYS Yhdistyslaki 503/89 Rekisteröimättömän yhdistyksen puolesta tehdyn toimen aiheuttamasta velvoitteesta vastaavat toimeen osallistuneet henkilökohtaisesti ja yhteisvastuullisesti.
4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.
Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää
Yhdistyksen taloushallinnon perusteet. Arto Bäckström Asiantuntija, yhdistyshallinto FinFami ry
Yhdistyksen taloushallinnon perusteet Arto Bäckström Asiantuntija, yhdistyshallinto FinFami ry Taloushallinto pitää sisällään Rahaliikenteen ja kirjanpidon Budjetoinnin (tavoitteet ja allokointi) Seurannan
Yhdistyksen talousvastaava ja puheenjohtaja ovat yhteisvastuussa talouden hoidon tehtävien asianmukaisesta hoitamisesta.
1 1 Yleistä Sen lisäksi, mitä yhdistyslaissa, yhdistyksen säännöissä ja muissa ohjesäännöissä ja työjärjestyksissä on sanottu, noudatetaan :n taloudenhoidossa tämän talousohjesäännön määräyksiä. 2 :n kokonaistalous
Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus.
4 LUKU KASSAN HALLINTO 9 Hallintoelimet Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus. 10 Kassan edustajiston kokous Kassan ylintä
Liite 3 Avustusehdot. Poliittinen toiminta
Liite 3 Avustusehdot Poliittinen toiminta Valtioneuvoston antamat puoluelain (10/1969) 9 :n 4 momentissa sekä valtionavustuslain 11 :n 3 ja 4 momentissa tarkoitetut valtionavustuksen maksamista, käyttöä,
Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä
Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä Tarkastuslautakunnan, tilintarkastuksen ja sisäisen tarkastuksen tehtävät Valtuuston perehdytystilaisuus 18.9.2017 Konsernihallinto Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä
REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone
1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen
Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009
Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Sisältö: Toimintakertomus ja Iiitetiedot 1-2 Tase 3 Tuloslaskelma 4 Käytetyt kirjanpitokirjat 5 TOIMINTAKERTOMUS ASOYNELOSPESA Tilikausi 01.01.2009-31.12.2009
Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä
Kunnanhallitus 112 27.03.2017 Kunnanvaltuusto 51 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen 972/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 112 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta
Ritva Lill-Smeds, jäsen
Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja
HALLITUKSEN VASTUUT JA VELVOLLISUUDET
HALLITUKSEN VASTUUT JA VELVOLLISUUDET Martti Olli HTM- tilintarkastaja Martti Olli YLEISHYÖDYLLINEN YHTEISÖ Ei tavoittele taloudellista voittoa kuten liikeyritykset Liikeyrityksessä omistajat odottavat
TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty yv
TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty yv 25.02.2013 10 SISÄLLYSLUETTELO I LUKU VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1 II LUKU TARKASTUSLAUTAKUNTA 2 Lautakunnan kokoonpano 1 3 Lautakunnan kokoukset
Tilinpäätös ja sen laatiminen
Tilinpäätös ja sen laatiminen Kirjanpito Yhdistys on aina kirjanpitovelvollinen. Kirjanpidon tehtävänä on antaa oikea ja riittävä kuva tuottojen ja kustannusten syntymisestä, toiminnan tuloksesta ja yhdistyksen
MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1
MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry, jota näissä
REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019
1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja
YHDISTYKSEN KIRJANPIDON PERUSTEET PALKKIOIDEN MAKSU. OAJ/SOOL/TJS järjestökurssi / RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry
YHDISTYKSEN KIRJANPIDON PERUSTEET PALKKIOIDEN MAKSU OAJ/SOOL/TJS järjestökurssi 9.-10.2.2019 / RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry 1. YHDISTYKSEN KIRJANPITO Kirjanpitolaki: kahdenkertainen
Automaatiotekniikan kilta. Tilinpäätös 2008
Automaatiotekniikan kilta Tilinpäätös 2008 Velu Varjoranta 3/22/2009 2 Sisällysluettelo Tuloslaskelma... 3 Tase... 7 LIITE 1:... 8 Kassavaje... 8 LIITE 2:... 9 Vakuudet ja takaukset... 9 Ulkomaan valuutta...
2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät
2 (5) 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2.3 Tilintarkastuskertomus Kuntalain 73 75 säädetään tilintarkastajan tehtävistä. Tilintarkastajan on tarkastettava hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden
Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki
Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden
FINANSSI RY:N TALOUSOHJESÄÄNTÖ. 1 Yleistä
FINANSSI RY:N TALOUSOHJESÄÄNTÖ 1 Yleistä Sen lisäksi, mitä yhdistyslaissa, yhdistyksen säännöissä ja muissa ohjesäännöissä ja työjärjestyksissä on sanottu, noudatetaan Finanssi ry:n taloudenhoidossa tämän
Säätiön nimi on Auramo-säätiö ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki.
AURAMO-SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Auramo-säätiö ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki. 2 Tarkoitus Säätiön tarkoituksena on tukea: korkeatasoista partiojohtajakoulutusta Suomessa,
16.12.2013. I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät. 1. Raskone Oy:n hallintoelimet. 1.1. Yhtiökokous
16.12.2013 I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät 1. Raskone Oy:n hallintoelimet 1.1. Yhtiökokous Osakeyhtiölain mukaan ylintä päätäntävaltaa osakeyhtiössä käyttää yhtiökokous, joka
Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet
Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...
KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013
JOHTOSÄÄNTÖ sivu 1(6) KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 I JOHTOSÄÄNNÖN SOVELTAMISALA 1 Johtosäännössä määrätään siitä luottamusjohdon toiminnasta, joka ei sisälly sääntöihin,
Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus
Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa
SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka
SÄÄNNÖT Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry ja sitä kutsutaan näissä säännöissä yhdistykseksi.