HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ"

Transkriptio

1 RYHMÄRISTISIDE HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ TIEDOTUS- LEHTI HAUKIPUTAAN RIISTANHOITO- YHDISTYS SIVUT 2 4 HAUKIPUTAAN METSÄSTYS- YHDISTYS RY SIVUT 4 8 JOKIVARREN METSÄSTYS- SEURA RY SIVUT 9 12 KELLON METSÄSTYS- SEURA RY SIVUT Onnistunut ketunpyyntireissu.

2 2 HAUKIPUTAAN RIISTANHOITOYHDISTYS TOIMINNANOHJAAJAN JA PUHEENJOHTAJAN SANA Metsästysasioissa lait, asetukset ja muu säädöstö muuttuu kaiken aikaa. Vastikään tehtyjä muutoksia ovat mm. teeren talvimetsästysmahdollisuuden toteutus hyvän teerikannan aikana, hallin keskeytysmetsästys, hoitosuunnitelmien päivitys jne. Tulevia muutoksia ovat mm. lyijyn käytön kieltäminen ja metsästyslain osauudistus. Lyijyn kielto kaikissa patruunoissa tulee varmasti jollain aikavälillä voimaan, mutta sen aikaväli voi olla pitkäkin. Tämän uudistuksen takana on mm. Bonnin sopimuksen resoluutio, joka vie asiaa tähän suuntaan. Korvaavia materiaalejahan on jo nyt, mutta erityisesti asia on mahdollisuus vaikkapa suomalaiselle patruunan valmistukselle ja sen tuotekehitykselle. Tulisi olla väistämättömän edessä nopea ja tarttua mahdollisuuteen kehittää uusia tuotteita ja näin olla valmiina kun joskus asia on ajankohtainen. Varmasti tämä on huomioitukin. Toinen jo käynnissä oleva muutos on metsästyslain osauudistus. Tämä on käynnistynyt viime vuoden loppupuolella. Siinä pääkohtia on mm. toteuttaa hirvikannan, metsäkanalintujen, metsähanhen ja tulevan suden hoitosuunnitelmien linjauksia. Tässäkin korostuu hoitosuunnitelmien tärkeys ja se, että niiden linjauksia viedään loppuun saakka. Mikäli näin ei tehdä, jäävät hoitosuunnitelmat pelkiksi tyhjiksi papereiksi. Tulevassa metsästyslain osauudistuksessa tullaan käsittelemään ainakin ampumakoeasiaa niin, että pohdittavana on jousimetsästyskoe sekä ampumakoe hylkeen ampumiseen. Toinen osauudistuksen aihe on hirvenmetsästys. Tältä osin selkeytetään ns. sirpalealueiden tulkintaa, pohditaan jousimetsästystä hirveä pienemmille hirvieläimille, pohditaan vasasuojaa ja siihen liittyviä rangaistuksia sekä pyyntilupaprosessin keventämistä. Keventäminen tarkoittaisi mm. hoitosuunnitelmassa linjattua esim. kolmen vuoden lupa-aikaa. Osauudistukseen liittyy myös metsästäjäkohtainen saaliskiintiö ja ilmoitusvelvollisuus. Tämä koskee erityisesti metsähanhen metsästystä. Metsästysaseen kuljettamisen lupajärjestelmän selkiyttäminen ja suhde maastoliikennelakiin on myös aiheena. Tämä koskee erityisesti mönkijätulkintoja. Toki asia on kokonaisuudessaan tarkastelussa. Sitten on vielä haaskan pitämistä koskevan sääntelyn luonti ja muutamia muita pienempiä yksityiskohtia, joten työsarkaa ja lausuntomahdollisuuksia riittää. Seuraavassa valtakunnallisen riistaneuvoston kokouksessa käsittelemme mm. yllä olevia asioita. Lisäksi esityslistalla on mm. suden kannanhoidollinen metsästys ja susikannan seuranta DNAmenetelmällä. Myös metsästäjätutkinnon uudistus on esityslistalla ja otamme siihen kantaa. Kaikenlainen evästys näissäkin asioissa on tervetullutta. Tiedotetaan asioista taas, kunhan asiat etenevät. Tomi Jokivirta Jukka Vänttilä RIISTAKESKUKSEN TERVEISET Suomen susikannan hoitosuunnitelma uudistettiin viime talvena. Se toi uusia linjauksia susipolitiikkaan. Susikannan hoitoa lähdetään rakentamaan reviiripohjalta. Keskeisimpinä keinoina pyritään toteuttamaan suden kannanhoidollinen metsästys ja susilaumojen hoito paikallisten ihmisten muodostamissa yhteistyöryhmissä. Susikannan seurannassa panostetaan jatkossakin suurpetoyhdysverkostoon ja TASSU-järjestelmään. Järjestelmän avoimuutta ja luotettavuutta pyritään kehittäminen ja palauttamaan kansalaisten luottamus riistaseurantoihin. Nehän perustuvat kaikki metsästäjien tekemään vapaaehtoiseen aineiston keruuseen. Susikannan hoitosuunnitelman toivottiin yhdistävän suomalaiset kansalaisryhmät saman järkevän petopolitiikan taakse. Suurelta osin ja keskitien kulkijoiden osalta tavoite on pitkälti toteutunutkin. Kuluneen talven tapahtumat EU-kanteluineen ja suden pyyntilupia koskevat hallinto-oikeusvalitukset, yhtä lailla kuin suden salapyyntitutkinnat ja sosiaalisessa mediassa vellova suden vihapuhe osoittavat, että kaikki kansalaiset eivät vielä ole mukana enemmistön yhteisrintamassa. Työtä siis riittää ja järjestäytyneellä metsästäjäkunnalla on asiassa tärkeä rooli. *** Haukiputaan Metsästäjä on ainutlaatuinen viestintäväline riistahallinnon ja metsästysseurojen toimintakentässä. Lehteä on jaettu jo yli 20 vuotta. Ratkaisu on ollut hyvin tarkoituksenmukainen riistanhoitoyhdistyksessä, jossa toimii vain kolme suurehkoa seuraa. Lehden avulla on saatu tarvittava ajankohtainen tieto metsästäjille kohtuullisella työllä. Verraten siihen, että jokainen toimija pyrkisi hoitamaan oman viestintänsä. Sähköiset tiedotusvälineet tekevät tuloaan. Kotisivut, sosiaalinen media sähköpostikirjeet korvaavat paperijulkaisuja. Näin tapahtuu varmasti myös metsästäjäviestinnässä. Itse uskon, että tämän muutos on kuitenkin hidas. Esimerkiksi Suomen riistakeskuksessa on selvitetty, että Metsästäjä -lehden paperiversio on vielä nytkin ainoa keino, jolla viestit saadaan varmasti perille jokaiselle metsästäjälle. Näin uskon asian olevan myös Haukiputaan Metsästäjän osalta. Tarve lehdelle säilyy vielä pitkään. Toivotaan, että puuhamiehet jaksavat sen edelleen toimittaa. Reijo Orava Johtaja, Suomen riistakeskus ILMOITUKSIA Metsästäjätutkinnon koulutus ja tutkinnot Paikka: Kellon koulukeskus Koulutus klo 10:00. Tutkinto su klo 13:00 ja ti klo 18:00. Tutkinto ti 4.8. ja ti klo 18:00. Koulutus klo 10:00. Tutkinto su klo 13:00 ja ti 1.9. klo 18:00. Koulutus klo 10:00. Tutkinto su klo 13:00 ja ti 15.9 klo 18:00. Riistanhoidon tukeminen RHY avustaa uusia riistanhoitohankkeita. Avustusta voi anoa vapaamuotoisella kuvauksella, suunnitelmalla tai jo olemassa olevalla riistanhoidollisella toimenpiteellä. Avustus on rahaa hankkeen tukemista varten. Avustussumma muotoutuu lopullisesti hankkeen suuruuden ja toteutustavan mukaan. Avustus voidaan jakaa myös useamman osallistujan kesken. Avustettavasta hankkeesta on laadittava loppuraportti hallitukselle. Hakemukset on palautettava sähköpostilla tai kirjeitse toiminnanohjaajalle vuoden loppuun mennessä. RHY:n hallitus valitsee avustettavat hankkeet kokouksessaan.

3 HAUKIPUTAAN RIISTANHOITOYHDISTYS RY 3 RHY:N HALLITUS Puheenjohtaja Järvinen Martti Keikamotie 5, Oulu jarvinen.martti@gmail.com Jäsenet Jääskeläinen Joni Hantunpolku 5, Martinniemi joni.jaaskelainen.@pwr.fi Kurkela Tuomo Lehtinen Mika Roivainen Matti Sipola Osmo Seppo Tikkala Suokkosentie 172, Haukipudas , tuomo.kurkela@mail.suomi.net Korvalantie 38, Kello mika.lehtinen@k-supermarket.fi Nikintie 3 A 2, Kello matti.roivainen@elisanet.fi Pateniementie 39, Oulu osmo.sipola@gmail.com Nikintie 3 A 7, Kello tikkala83@hotmail.com J ukka Vänttilä Vainiontie 5, Haukipudas jukka.vanttila@gmail.com Örn Hannu Suutarintie 6, Haukipudas hannu.orn@mail.suomi.net Toiminnanohj. Tomi Jokivirta Maitopolku 36, Martinniemi rahastonhoitaja tomi.jokivirta@eduouka.fi Lehden toimitus Jukka Vänttilä Vainiontie 5, Haukipudas jukka.vanttila@gmail.com RHY:N ILMOITUKSIA Ampumakokeet 2015 Haukiputaan riistanhoitoyhdistys toimeen panee ampumakokeita Vareputaan ampumaradalla Vko pvm klo pvm klo : : : :00 Maanantaisin Torstaisin : : : : : : : : : : : : : : : : : Sunnuntai 14: : : : : : : : :00 Kokeeseen tulee ilmoittautua 1,5 tunnin aikana sen alkamisesta! Tiedustelut TALOUSSUUNNITELMA 2015 VARSINAINEN TOIMINTA Tulot yhteensä ed. vuosi Valtionosuus (avustus) Metsästäjätutkinto Metsästäjäkurssit Ampumakoe Hirvirata Muut tulot Tulot yhteensä Menot Hallinto ,36 Edustus ,00 Toiminnanohjaus ,03 Toimisto ,51 Metsästäjätutkinto ,00 Metsästäjäkurssit ,00 Ampumakoe ,19 Metsästyksen valvonta ,14 Koulutus ,53 Riistanhoito ,88 Hirvirata Muut menot ,00 Menot yhteensä ,64 Varsinaisen toiminnan tuotto-/kulujäämä ,36 VARAINHANKINTA Tulot Muut ampumaradat Ampuma- ja kilpailutoiminta SRVA-toiminta Muut tulot,korko 10,00 7,39 Tulot yhteensä 10,00 7,39 Menot Muut ampumaradat Ampuma- ja kilpailutoiminta SRVA-toiminta ,00 Muut menot Menot yhteensä ,00 Varainhankinnan tuotto-/kulujäämä Tilikauden yli-/alijäämä ,75

4 4 HAUKIPUTAAN RIISTANHOITOYHDISTYS VUOSIKOKOUS 2015 Pöytäkirja Haukiputaan RHY:n vuosikokouksesta. Kellon koulukeskus , klo 19: Kokouksen avaaminen RHY:n puheenjohtaja Jukka Vänttilä avasi kokouksen klo 19:00. Palkittiin pienpetopyytäjiä. Harri Hepo-oja käytti Riistakeskuksen Oulun alueen puheenvuoron. 2. Todetaan kokouksen laillisuus Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Vahvistetaan ääniluettelo Edustajamäärä 26, äänimäärä Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja tarvittaessa varapuheenjohtaja puheenjohtajan esteellisyyden varalle Valittiin puheenjohtajaksi Jukka Vänttilä. 5. Valitaan kokouksen sihteeri ja tarvittaessa toinen sihteeri varsinaisen sihteerin esteellisyyden varalle Valittiin sihteeriksi Seppo Tikkala. 6. Valitaan kaksi pöytäkirjan tarkistajaa Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Kauko Mustaniemi ja Reijo Häkkinen. 7. Valitaan kaksi ääntenlaskijaa Valittiin ääntenlaskijoiksi Tapio Pikkuhoookana ja Osmo Sipola. 8. Vahvistetaan kokouksen esityslista Vahvistettiin kokouksen esityslista. 9. Esitetään riistanhoitoyhdistyksen toimintakatsaus sekä esitetään ja hyväksytään toimintakertomus Kuultiin toimintakatsaus ja toimintakertomus puheenjohtajan esittämänä. Hyväksyttiin toimintakatsaus ja -kertomus. 10. Esitellään riistanhoitoyhdistyksen tilinpäätös sekä toiminnantarkastajan/tilintarkastajien lausunto Kuultiin riistanhoitoyhdistyksen tilinpäätös toiminnanohjaajan esittämänä sekä toiminnantarkastajan lausunto puheenjohtajan esittämänä. 11. Vahvistetaan tilinpäätös Vahvistettiin tilinpäätös. 12. Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle, toiminnanohjaajalle ja muille tilivelvollisille sekä muista toimenpiteistä, joihin toimintakertomus, tilinpäätös ja toiminnantarkastajan taikka tilintarkastajien lausunto ehkä antavat aihetta Myönnettiin vastuuvapaus hallitukselle, toiminnanohjaajalle ja muille tilivelvollisille. 13. Vahvistetaan kuluvan toimintavuoden talousarvio ja toimintasuunnitelma Kuultiin kuluvan vuoden talousarvio toiminnanohjaajan esittämänä ja toimintasuunnitelma puheenjohtajan esittämänä. Vahvistettiin kuluvan vuoden talousarvio ja toimintasuunnitelma. 14. Päätetään hallituksen jäsenten palkkioista Päätettiin, että hallituksen jäsenille ei makseta palkkioita. 15. Päätetään hallituksen jäsenten määrä Päätettiin hallituksen jäsenmääräksi kahdeksan (8), lisäksi hallitukseen kuuluu yksi (1) maanomistajajärjestön edustaja. 16. Todetaan hallituksen kokoonpano: jäsenten toimikaudet ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä Jäsenet: Osmo Sipola (Onni Jämsä) Matti Roivainen (Reijo Arvola) , Seppo Tikkala (Jouni Savilaakso) , Mika Lehtinen (Esko Mäkelä) , Joni Jääskeläinen (Tapio Jarkko) , Tuomo Kurkela (Pekka Kauppila) , Martti Järvinen (Reijo Siipola) , Maanomistajajärjestöjä edustava jäsen Hannu Örn (Aimo Kärkkäinen) Valitaan hallituksen puheenjohtaja kolmivuotiskaudeksi sekä hänelle henkilökohtainen varajäsen Valittiin hallituksen puheenjohtajaksi Martti Järvinen (Arto Rautio), toimikausi Valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle ja heille henkilökohtaiset varajäsenet Valittiin erovuoroisten Matti Roivaisen tilalle Matti Roivainen (Reijo Arvola) , Seppo Tikkalan tilalle Seppo Tikkala (Tapio Pikkuhookana) ja Martti Järvisen tilalle Jukka Vänttilä (Aimo Kärkkäinen) Valitaan yksi hallituksen jäsen ja hänelle henkilökohtanen varajäsen toiminta-alueen merkityksellisten maanomistajajärjestöjen eittämistä ehdokkaista. Valittiin Hannu Örn (Ari Kärkkäinen) Valitaan toiminnantarkastaja ja todetaan tarvittaessa maaja metsätalousministeriön tai Suomen riistakeskuksen määräämä tilintarkastaja Valittiin toiminnantarkastajaksi Arto Hakala (Jaakko Myllylä). 21. Valitaan riistanhoitoyhdistyksen edustaja ja hänen varaedustajansa riistanhoitoyhdistysten aluekokoukseen sekä tarvittaessa ehdokkaat alueellisen riistaneuvoston (1) ja valtakunnallisen riistaneuvoston (1) jäseniksi ja heidän varajäsenikseen; Valittiin aluekokoukseen Martti Järvinen (varalla vara pj). 22. Käsitellään ja tarvittaessa päätetään riistanhoitoyhdistyksen hallituksen sekä riistanhoitoyhdistyksen jäsenten tekemät ja kokouksen esityslistalle otetut asiat; Ei esityksiä. 23. Käsitellään ja tarvittaessa päätetään kokouksen esityslistalle otetut muut riistanhoitoyhdistyksen toimivaltaan kuuluvat periaatteelliset ja laajakantoiset asiat Ei esityksiä. 24. Tarvittaessa päätetään aluekokoukselle tai Suomen riistakeskuksen alueelliselle riistaneuvostolle esitettävistä asioista; RHY:lle tehtävät aloitteet: ei aloitteita. 25. Käsitellään muut asiat, joista ei voida tehdä päätöstä. - Keskusteltiin Vareputaan tien kunnosta, - Puheenjohtaja esitteli tulevan metsästyslain muutoksia. 26. Kokouksen päättäminen; Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 20:50. TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Riistanhoitoyhdistys on riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetussa laissa tar-koitetun riistanhoitomaksun maksaneiden metsästäjien omatoimisuuteen perustuva itse-näinen toimija, jolla on oma maantieteellinen toiminta-alue. Suomen riistakeskus ohjaa ja valvoo riistanhoitoyhdistysten toimintaa. Riistanhoitoyhdistys vastaa kestävän riistatalouden edistämisestä toimintaalueellaan, huolehtii metsästäjien vapaaehtoistoiminnan edistämisestä ja organisoinnista sekä hoitaa sille säädetyt julkiset hallintotehtävät. Riistanhoitoyhdistyksen julkiset hallintotehtävät ja muut tehtävät määritellään riistahallinto-lain 14 :ssä. A. TOIMINNAN LÄHIVUOSIEN SUUNTAVIIVAT JA PAINOPISTEALU- EET Riistakeskuksen uudistumisen jälkeen tavoitteena on vakauttaa ja selkiinnyttää uu-distuneet toiminnot. Nykyisten toimintojen turvaaminen ja säästöjen kartuttaminen tuleville vuosille. Koulutusta ja valistustoimintaa jatketaan nuorison ja muiden sidosryhmien kanssa. Riistakantojen elinolosuhteiden parantaminen vesilintujen, metsäkanalintujen, jänisten ja metsäkauriiden osalta. Panostetaan pienpetopyyntiin. Jatketaan nykyisten riistanhoitokohteiden hoitoa ja selvitetään mahdollisia uusia riistanhoitokohteita. B. KULUVAN VUODEN TOIMINTA- SUUNNITELMA 1. HALLINTO Hallitus kokoontuu ainakin 4 kertaa ja tarvittaessa useammin asioiden vaatiessa. 2. EDUSTUS Riistakeskuksen järjestämiin tilaisuuksiin osallistuu puheenjohtaja (varalla varapu-heenjohtaja) ja toiminnanohjaaja sekä tilaisuuden aiheen mukaan erikseen nimettä-vät henkilöt (esim. valvonta, SRVA jne). 3. TOIMINNANOHJAUS Toiminnanohjaaja toimii RHY:n sihteerinä ja rahastonhoitajana. Toiminnanohjaaja järjestää RHY:n lakisääteiset tehtävät ja niistä tiedottamisen. 4. TOIMISTO Toimisto sijaitsee toiminnanohjaajan osoitteessa. Toimistotarvikkeet ovat ajanmukai-set. 5. METSÄSTÄJÄTUTKINTO Metsästäjätutkinnot järjestetään paikallisten koulujen tiloissa. Vuoden aikana järjes-tetään tarvittava määrä tutkintotilaisuuksia. Tutkinnon vastaanottajina toimivat RHY:n hallituksen valitsemat ja Riistakeskuksen hyväksymät henkilöt (11hlö). 6. METSÄSTÄJÄKURSSIT Metsästäjäkurssit järjestetään paikallisten koulujen tiloissa. Vuoden aikana järjeste-tään tarvittava määrä koulutustilaisuuksia. Kouluttajina toimivat metsästäjätutkinnon vastaanottajat. 7. AMPUMAKOE Ampumakoetilaisuudet pidetään Haukiputaan metsästysyhdistyksen ampumaradalla Vareputaalla. Ampumakokeiden järjestäminen ostetaan palveluna HMY:ltä. Ampu-makokeet aloitetaan jo tammikuussa, jolloin valtionmaille hirvenmetsästykseen aikovat saavat suorittaa ampumakokeen. Ampumakoetilaisuuksia järjestetään 30 kertaa. Kokeen vastaanottajina toimivat RHY:n hallituksen valitsemat ja Riistakeskuksen hy-väksymät henkilöt (45hlö). 8. METSÄSTYKSEN VALVONTA Valvontaa suoritetaan läpi vuoden. Tehdään yhteistyötä alueen metsästysseurojen, poliisin ja merivartioston kanssa. Valvojina toimivat RHY:n hallituksen valitsemat ja Riistakeskuksen hyväksymät henkilöt (24hlö). 9. KOULUTUS, NEUVONTA Osallistutaan Riistakeskuksen järjestämiin tilaisuuksiin. Järjestetään koulutustilai-suuksia tarpeen mukaan. Järjestetään koulutusta hirvenmetsästäjille ennen jahdin alkua. Osallistutaan mahdollisuuksien mukaan yläkoulujen kerhojen järjestämiseen ja hankitaan välineistöä opetustoimintaan. Järjestetään Ilves-koulutus. 10. RIISTANHOIDON EDISTÄMINEN Jatketaan merenrantojen kunnostustöitä. Pohditaan uusien kohteiden perustamista. Panostetaan pienpetopyyntiin. Tuetaan riistanhoidon kehittämistä. Jatketaan lintujen-, kauriin- ja jäniksen ruokintaa. 11. RIISTAKANTOJEN HOITO Riistalaskennat (riistakolmiot, peltokolmiot, vesilintujen pistelaskenta) suoritetaan yh-teistyössä metsästysseurojen kanssa. Hirvien maastolaskenta tehdään entiseen ta-paan talvehtivan kannan määrittämiseksi. Suoritetaan lentolaskenta lumitilanteen mukaan. Suurpedoista tehdään ilmoitus tuoreeltaan petoyhdysmiehelle (15hlö). Tulokset kirja-taan Tassu-järjestelmään. Neuvotellaan yhteneväiset metsästysajat ja kiintiöt pienriistan metsästykseen. Rau-hoitetaan osin tai kokonaan osa riistalajeista. Vesialueilla tulee välttää luotiaseen käyttöä. Kauriskannan hoitosuunnitelman tekemistä jatketaan. 12. SRVA-TOIMINTA Pidetään yllä RHY:n SRVA-organisaatiota (28hlö). Osallistutaan toiminnan kehittämi-seen ja järjestetään ammuntaharjoituksia. 13. HIRVIRATA JA MUUT AMPUMA- RADAT RHY:llä ei ole ampumarataa. Tehdään yhteistyötä HMY:n kanssa Vareputaan am-pumaradalla (hirvirata, SRVA-rata). HMY järjestää harjoitusammuntoja. Varaudutaan Kalimen radan mahdolliseen riskikartoitukseen. 14. TIEDOTUS- JA SUHDETOIMINTA Tiedotetaan toiminnasta Riista.fi-sivustolla, Metsästäjälehdessä ja Haukiputaalainen metsästäjälehdessä. Pidetään tiiviisti yhteyttä paikallisiin seuroihin. Osallistutaan seurojen talvi- ja kesäkokouksiin. 15. MUU TOIMINTA Julistetaan joulurauha riistalle (jouluaatoksi ja joulupäiväksi) vuorovuosin seurojen kanssa.

5 HAUKIPUTAAN METSÄSTYSYHDISTYS RY 5 PUHEENJOHTAJAN SANA Kiitän kaikkia viime vuoden toiminnassa olleita yhdistyksen jäseniä toiminnan eteenpäin viemisestä. Metsästys vuonna 2014 oli monen riistalajin osalta myönteinen, kannat näyttivät elpymisen merkkejä. Hirviluvat 8 aikaista ja 8 vasaa oli meidän yhdistyksellä käytettävissä, yksi vasan lupa jäi käyttämättä. Pienriistan osalta metsäkanalintujen pesintä ei onnistunut kevään oikukkaiden säiden vuoksi niin hyvin kuin kolmiolaskennat antoivat ymmärtää. Pitkään jatkunut jäniskannan taantuma näyttäisi olevan ohi, kuluvan talven aikana on jäniksenjälkiä näkynyt siellä täällä, jopa jäniksen tekemiä polkujakin on näkynyt. Myös rusakkokanta voi hyvin ja on vahvistunut varsinkin asutusalueiden liepeillä. Hallin pyynnissä 2014 oli viimeinen vuosi jolloin harmaahylkeitä pyydettiin pyyntiluvalla. Halli siirtyy MMM asetuksen mukaisen metsästyskiintiön puitteissa metsästettäväksi. Hallia saa metsästää ilman pyyntilupaa metsästysajan puitteissa, mutta saaliista on ilmoitettava mahdollisimman nopeasti. Saatu saalis on ilmoitettava Suomen riistakeskukselle viimeistään kolmantena arkipäivän siitä kun halli on saatu saaliiksi. Vareputaan ampumaradan ympäristöluvan edellyttämät kävijämäärien ja laukausmäärien seurantavihkot on laitettu eri ampumapaikoille. Vihkot ovat punaisissa postilaatikossa 100 m:n ampumakatoksessa hirviradan ampumakopissa ja haulikkoradalla. Me toivomme kävijöiden täyttävän tiedot vihkoihin, postilaatikon läheisyydessä olevan ohjeen mukaisesti. Haukiputaan Metsästysyhdistys ry raportoi vuosittain tammikuussa edellisen vuoden ampumaradan kävijä-määrät, laukausmäärät ja jätemäärät Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitokselle. Kuluneen vuoden aikana on keskusteltu vilkkaasti riistan ruokinnasta ja riistanruokintapaikoista. Mielestäni riistanruokinta on hyväksyttävää silloin kun, joku riistalaji ei selviytyisi vaikeista olosuhteista. Esimerkiksi luontaiset ruokalähteet ovat tuhoutuneet hallan, myrskyn, raekuurojen tai kovan talven vuoksi. Riistaruokinta ei ole hyväksyttävää silloin, kun ruokintapaikka perustetaan vain omat tarpeet huomioon ottaen. Kun riistaruokintapaikkoja ylläpidetään ja perustetaan pitää aina olla maanomistajan lupa mieluimmin kirjallisena. Yhdistykselle on ilmoittava ruokintapaikan GPS-koordinaatit tai maasto-kohta jossa ruokintapaikka on, jotta luettelo ruokintapaikoista pysyy ajan tasalla. HMY:N ILMOITUKSIA Kevättä odotellessa Martti Järvinen HAUKIPUTAAN METSÄSTYSYHDISTYKSEN Mestaruus pilkkikilpailut Repolan laitakarissa la klo 11:00 KOKO PERHEEN PERINTEINEN VIRKISTÄYTYMISPÄIVÄ Halosenniemen Koljon rannassa la 13.6 klo 10:00 Onkikilpailu, makkaranpaistoa ja nuotiokahvit. KARHURADAN HARJOITUSVUOROT perjantaisin. klo 17:00 Toukokuu joka perjantai Kesäkuu kahtena perjantaina (5. ja 12.) Heinäkuu joka perjantai Elokuu joka perjantai Syyskuu joka perjantai HAUKIPUTAAN METSÄSTYSYHDISTYS RY KESÄKOKOUS ti 7.7 klo 18:00 KEVÄÄN JA KESÄN KILPAILUT La klo 11:00 Hirvenhiihdon SM-katsastukset Su klo 12:00 HMY:n hirvenhiihdon seuran mestaruuskilpailut pakkasraja 15 La klo 11:00 HMY:n mestaruuspilkkikilpailut Laitakarin edustalla (repolan) Ma klo 17:00 Ampumaradan talkoot ja La klo 11:00 SM-katsastukset mest.hirvi + mets. luodikko Su klo 10:00 Virkistäytymispäivä ja perinteinen onkikilpailu Halosenniemen koljon rannassa Su klo 12:00 Hirvenjuoksun Avo SM- katsastus Ke klo 18:00 Hirvenkävely seuran mestaruuskilpailut Su klo 12:00 Hirvenjuoksun Avo PM- kilpailut Su klo 12:00 Isohirvi Su klo 12:00 Luodikko ja pudotuskilpailu Su klo 12:00 Haulikko HARJOITUSAMMUNNAT ISOHIRVI VAREPUTAALLA KLO 17:30 HARJOITUKSEEN TULEE ILMOITTAUTUA KLO 18:OO MENNESSÄ. Ti Kellon Metsästysseura Ti Kellon Metsästysseura Ti Kellon Metsästysseura Ti Kellon Metsästysseura Ti Jokivarren Metsästysseura Ti Jokivarren Metsästysseura Ti Jokivarren Metsästysseura Ti Jokivarren Metsästysseura Ti Kellon Metsästysseura Ti Kellon Metsästysseura Ti Kellon Metsästysseura Ti Kellon Metsästysseura TOIMENPITEET SYKSYN JAHTIIN Ti Kesäkokous Varepirtillä klo 18:00 Ke Mennessä hirvijahtiin halukkaiden, tulee ilmoittautua ja esittää asiakirjat porukkansa johtajalle. Ne jotka eivät kuulu mihinkään porukkaan ilmoittautuvat puheenjohtajalle Martti Järviselle samaan päivään mennessä. La Porukoiden johtajat ilmoittavat porukkansa puheenjohtajalle Martti Järviselle. Pe Hirviporukoiden johtajien ja johtokunnan yhteinen palaveri Vareputaalla klo 18:00 Ma Hirvikokous Varepirtillä klo 18:00 HMY:N ILMOITUKSIA HAUKIPUTAAN METSÄSTYSYHDISTYSTYKSEN KOTISIVUT internetissä. Osoite on: TALKOOT AMPUMARADALLA VAREPUTAALLA Toukokuun klo 17:00 Syyslkuun ma klo VALTIOMERKKI AMMUNNAT VAREPUTAALLA Maanantaisin ja torstaisin klo 17:00 KATSO riista.fi Ilmoittaudu kokeeseen 1,5 h aikana paikan päällä. Tiedustelut

6 6 HAUKIPUTAAN METSÄSTYSYHDISTYS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 YLEISTÄ (jäsenistö, kokoukset, maanvuokraus) Yhdistyksen jäsenmäärä pidetään maksavien jäsenten osalta 500:ssa. Maanomistajajäseniä on n. 193 ja kunniajäseniä 17 ja ainaisjäseniä 17. Yleisiä kokouksia pidetään kolme. Talvikokous (vuosikokous) tammikuussa. Kesäkokous heinäkuussa. Hirvikokous pidetään syyskuussa, mutta kuitenkin ennen hirvenmetsästyksen alkua. Johtokunnan kokouksia pidetään tarpeen mukaan 6-10 kappaletta. Uusia maanvuokrasopimuksia pyritään tekemään. Vanhentuneet sopimukset uusitaan. Maanvuokrajaoston toimintaa tehostetaan. Yhdistyksen ja ampumaradan toiminnan eteenpäin viemiseksi on talkootöillä merkittävä osa ja talkoita järjestetäänkin tarpeen mukaan. RIISTANHOITO (riistanhoitosuunnitelmat, elinympäristöjen hoito ja parantaminen, riistapellot, pienpetojen ja rauhoittamattomien eläinten pyynti, pöntötys, ruokinnan suunnittelu ja toteutus, riistaistutukset, talkoot, riistavahinkojen estäminen, muuta) Riistavahinkoja pyritään estämään yhdessä RHY:n kanssa. Riistanhoitoa tullaan jatkamaan aikaisempien vuosien mukaisesti. Riistanhoitotyön organisoi ja ohjaa riistanhoitojaosto yhteistyössä RHY:n ja alueen muiden seurojen kanssa. HMY on mukana edelleen merenranta-alueiden raivaus- ja kunnostustyössä lintujen pesintäalueiden parantamiseksi. Tehdään riistapeltoja hirville, ruokintapaikkoja kauriille, jäniksille ja kanalinnuille. Talkoilla suoritetaan kolmiolaskennat, riistanhoitoruokinta ja lisäksi ruokinnassa käytettävien automaattien ja lehtikerppujen teko. Telkälle tehdään uusia pönttöjä 5 kpl. RIISTAKANNAT JA RIISTALASKENNAT (hirvieläinten seuranta, suurpetoyhdysmiehet, riistakolmiot, vesilintulaskennat, muut laskennat, muuta riistan seurantaa, havaintoja riistakantojen tilasta) Hirvikannan määrää seurataan ympäri vuoden. Jahdin aikana täytetään havaintokortteja. Hirvikanta määritellään maastolaskennalla tammikuussa ja tarvittaessa talven aikana lentolaskennalla. Suurpetoyhdysmiehenä toimii Kinnunen Hannu Vesilintulaskenta suoritetaan yhdessä RHY:n kanssa. Riistakolmiolaskenta suoritetaan kaksi kertaa vuodessa. Jäsenistö suorittaa riistan määrällistä ja laadullista seurantaa aina maastossa liikkuessaan. METSÄSTYS (metsästyksen suunnittelu, hirvieläinten metsästyksen järjestelyt, vieraskortit, valvonta, muuta) Metsästyksen suunnittelu tapahtuu poikuearviointien pohjalta kesäkokouksessa, jossa määritellään rauhoitettavat riistaeläimet sekä saaliskiintiöt ja metsästysajat, jos on tarvetta poiketa asetuksesta. Hirvet pyydetään perinteisesti hirviseurueissa, omilla aluilla, jotka kesäkokous vahvistaa, turvallisuusnäkökohdat huomioon ottaen. Vieras- ja kausikortteja myydään kesäkokouksessa päätettävällä tavalla. RHY:n valvojat, poliisi ja rajavartiolaitos suorittavat metsästyksen valvontaa. Hallin metsästys tapahtuu kiintiö periaatteella. Seurataan kauriin kannan kehitystä. Määritellään kyyhkyn pyynnille ohjeet ja eettisetsäännöt. AMPUMATOIMINTA (ampumarata ja sen huolto, harjoitukset, kilpailutoiminta, muuta) Haulikkorataa kehitetään, ampumakopit rakennetaan uudet. Ampumaradan näyttösuojan taulunkehykset korjataan. Tiistaisin järjestetään hirviradalla harjoitusvuorot. Hirvenhiihto- ja juoksukilpailuja pidetään, samoin kuin seuran mestaruuskilpailuja haulikko-, metso-, isohirvi- pudotuskilpailu -, eräjuoksu-, ja riistapolkukilpailuja. JMS-seuran harjoitusammunnat heinäkuussa tiistaisin Ampumakokeet ovat maanantaisin ja torstaisin. Karhurata harjoitusammunnat järjestetään perjantaisin. KENNELTOIMINTA (kokeet, näyttelyt, tuomaritoiminta, muuta) Kenneltoimintaa ei yhdistyksessämme ole, mutta metsästyskoira toimintaan yhdistys suhtautuu myönteisesti myöntämällä koemaastoja koirakokeisiin ja tiedottamalla jäsenistölle, että koirakokeita ei häirittäisi. Annetaan anomuksesta koiran koulutuslupia. KOULUTUS JA NEUVONTA (koulutus- ja neuvontatilaisuudet, nuorisotyö, riista- ja eräpolkukilpailut, muuta) Osallistutaan Oulun-riistakeskuksen ja riistanhoitoyhdistyksen sekä Metsästäjäliiton Oulun-piirin järjestämiin koulutustilaisuuksiin. Ollaan yhteistyössä Haukiputaan yläasteen kanssa ja järjestetään yläasteen 8. ja 9. luokkalaisille opintoja ja harjoittelupäivät Vareputaalla elokuussa. Uusia haulikkoheittimiä varten järjestetään koulutusta. TIEDOTUSTOIMINTA JA YHTEIS- TOIMINTA (peijaiset, yleisötilaisuudet, yhteistyö maanomistajiin ja sidosryhmiin, tiedotustapahtumat, muuta) Maanomistajille järjestetään hirvipeijaiset. Perhe- ja virkistystapahtuma järjestetään jäsenistölle perinteisen tavan mukaan. Ollaan mukana joulurauhan riistalle ja muille metsäneläimille julistustilaisuudessa. Metsästysseurojen tiedotuslehteä Haukiputaalainen metsästäjä julkaistaan jatkossakin. Yhteistoimintaa eri alojen ja yhteisöjen kanssa ylläpidetään ja pyritään kehittämään. Osallistutaan vapaaehtoisen pelastuspalvelun toimintaan. Ylläpidetään yhdistyksen www sivuja. HUOMIONOSOITUKSET (ansiomerkit, viirit, muut huomionosoitukset) Yhdistys huomioi toiminnassa mukana olleita, pyöreitä vuosia täyttäviä henkilöitä. TALOUSSUUNNITELMA Tulot Menot Siirto vuodelta Hallinto 9650 Jäsenmaksut Kilpailutoiminta 3000 A-ratatulot hirvimerkit ym Riistanhoito 1900 Vuokrat 600 Rakennuskulut 8000 Kioski 650 Maanvuokrat + peijaat 5500 Hirvenlihat ym Kalusto 3500 Sekalaiset tulot 800 Lahtivaja 500 Vierasluvat 800 Sähkö 2000 Kilpailutoiminta 3300 Siirto vuodelle Lahtivaja 1100 Yhteensä Yhteensä Tavoitteena on turvata yhdistyksen vuokraamilla alueilla metsästysharrastus, ja riistanhoitotyö. Ylläpitää ja kehittää ampumaratatoimintaa. Ylläpitää ja kehittää metsästysmajaa. Kouluttaa nuoria metsästysharrastuksen piiriin. Varojen käytön päätavoitteet Varojen käytön päätavoitteet Tulojen hankintaan liittyvät toimenpiteet Jäseniltä peritään jäsenmaksu, jonka suuruuden päättää yhdistyksen sääntöjen mukaan vuosikokous. Järjestetään avoimia hirvenhiihto ja juoksukilpailuja. Järjestetään arpajaisia ja myyjäisiä. Kilpailujen aikana pidetään majalla kioskia. Kerätään ja myydään hirvennahkoja. Järjestetään savikiekon ja hirvikoeammuntoja harjoituksia. Myydään vieras- ja kausilupia ja lupakoteloita. Markkinoidaan Varepirttiä kokous ym. juhlien pitopaikaksi ja ampumarataa ulkopuolisille ryhmille harjoitusammuntoihin. Toiminta- ja taloussuunnitelma on vahvistettu talvikokouksessa Tammikuun 29. päivänä vuonna 2015.

7 HAUKIPUTAAN METSÄSTYSYHDISTYS RY 7 SELOSTUS VARAINKÄYTÖSTÄ VUONNA TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Tuotot Tuotot 3101 vuokratuotot 550,00 503, kioskitoiminnan tuotot 738,95 691, kilpailu ja talkootulot 3 935, , ampumaratatulot , , vierasluvat 610,00 900, lihan myynti 5 953, , hihamerkit, kartat, kansiot 20,00 0, hirvennahat 0,00 104, mainos- ym. sekalaiset tulot 1 452,88 865, harjoitusammuntatulot 255,50 223, hirvilupatulot 2 691, ,00 Tuotot yhteensä , ,68 Tuotot yhteensä , ,68 Kulut Henkilöstökulut 5101 johtokunta - 49,86 0, toimihenkilöiden kulukorvaukse , ,00 Henkilöstökulut yhteensä , ,00 Poistot 9000 poistot ,33-685,83 Poistot yhteensä ,33-685,83 Muut kulut 4101 Pr- ja tiedotustoiminta , , Toimistotarvikkeet - 464, , ilmoituskulut - 232,61-309, vakuutukset - 671, , posti- ja puhelinkulut ,23-904, tilintarkastuskorvaukset - 533,20-520, sähkö , , muut menot - 296, , ampuradan yleiskulut , , ampuradan kilpailukulut - 118,12-49, kilpailutoiminnan matka- ym. k , , kiinteistöjen rakennuskulut ,48 0, kioskitoiminnan kulut - 195,62-416, majan kulut 0,00-142, riistanhoitokulut ,47-626, hirviluvat - 525, , maanvuokrat , , peijaat , , pankkikulut - 83,02-92, kirjanpito - 744,00-744, lihanleikkaamo - 793, , lihanleikkaamo-kalusto 0, , lihanleikkaamo aktivointi 0, , vesi - 106,53 0, jätehuolto - 101,07 0, yksityisteiden käyttömaksut - 108,81 0,00 Muut kulut yhteensä , ,08 Kulut yhteensä , ,91 Tuotto-/Kulujäämä , ,23 Varainhankinta Tuotot 6001 liittymis ja jäsenmaksut , , arpajaistulot 697,20 879,85 Tuotot yhteensä , ,85 Sijoitus- ja rahoitustoiminta Tuotot 7000 sijoitus- ja rahoitustuotot 104,07 39,41 Tuotot yhteensä 104,07 39,41 Kulut 7100 sijoitus- ja rahoituskulut , ,90 Kulut yhteensä , ,90 Sijoitus- ja rahoitustoiminta yhteensä , ,49 Tuotto-/Kulujäämä , ,13 Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot 7200 satunnaiset tuotot 0,00 785,39 Satunnaiset tuotot yhteensä 0,00 785,39 Yleisavustukset 8000 yleisavustukset ,14 0, lahtivajan avustukset ,14 0,00 Yleisavustukset yhteensä 0,00 0,00 Satunnaiset erät yhteensä 0,00 785,39 Tilikauden tulos , ,52 Tilikauden ylijäämä (alijäämä) , ,52 Tase Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Vesiliittymä 6 393, ,60 Aineelliset hyödykkeet Ampumarata 6 171, ,57 Majat 4 470, ,29 Sauna 985, ,15 Lahtivaja , ,00 Runkovesijohto 7 295, ,43 Koneet ja kalusto 3 329, ,70 PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ , ,74 SIJOITUKSET Osuudet ja osakkeet 538,20 538,20 VAIHTUVAT VASTAAVAT Lyhytaikaiset Siirtosaamiset 0,00 0,00 Rahat ja pankkisaamiset Osuuspankki , ,92 Rahat ja pankkisaamiset 4 225, ,92 VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ 4 764, ,12 Vastaavaa yhteensä , ,86 Vastattavaa OMA PÄÄOMA Edellisten tilikausien voitto (tappio) , ,92 Tilikauden voitto (tappio) , ,52 OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ , ,44 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen Lainat rahoituslaitoksilta , ,64 Muut pitkäaikaiset velat 620,00 620,00 Lyhytaikainen Lainat rahoituslaitoksilta 7 066, ,68 Ostovelat 0,00 0,00 Siirtovelat 1 920,15 172,79 Muut lyhytaikaiset velat 0,00 316,31 VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ , ,42 Vastattavaa yhteensä , ,86 Puheenjohtaja Martti Järvinen jarvinen.martti@gmail.com Varapuheenjohtaja Arto Rautio Jäsenet Pasi Haapakangas Esa Kauppila Arto Rautio Tapio Jarkko Antti Kärkkäinen Juho Juusola Joni Jääskeläinen Tapio Rautio Jouko Turunen Tuomo Kurkela Sihteeri Jukka Tapanainen hmysihteeri@gmail.com Kirjanpito ja tiliasiat HMY:N JOHTOKUNTA HH- Yrityspalvelu Heikki Helekoski heikki.helekoski@pp.inet.fi Ampuma yht. henk. Martti Järvinen Maja- ja ampumarataisännät Hannu Kinnunen Mauno Haapala

8 8 HAUKIPUTAAN METSÄSTYSYHDISTYS RY TALVIKOKOUS Pöytäkirja HMY:n talvikokouksesta Varepirtillä to klo 18:00 Läsnä: ( 32 henkilöä liite1) Kokouksen avaus: Puheenjohtaja Martti Järvinen avasi kokouksen klo 18: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa; Puheenjohtajaksi valitaan Martti Järvinen Sihteeri Jukka Tapanainen Pöytäkirjantarkastajat ja ääntenlaskijat Ilkka Rautio ja Pasi Haapakangas 2. Todetaan kokouksen laillisuus; Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Asialistan hyväksyminen työjärjestykseksi; Hyväksytään asialista työjärjestykseksi 4. Esitetään yhdistyksen 2014 toimintakertomus, tilinpäätös ja toiminnan tarkastajien lausunto edelliseltä vuodelta ja päätetään tilin hyväksymisestä ja tilinpäätöksen vahvistamisesta; Toimintakertomus hyväksyttiin vuodelle Puheenjohtaja esitteli tilipäätöksen ja toiminnan tarkastajien lausunnon vuodelta 2014 tilinpäätös hyväksyttiin yksimielisesti. Tilinpäätös vahvistettiin. (liite 2) 5.Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle ja muille tilivelvollisille; Myönnetään vastuuvapaus johtokunnalle ja muille tilivelvollisille. 6. Toimitetaan johtokunnan puheenjohtajan vaali; Esitetään Martti Järvistä. Hyväksytään esitys yksimielisesti. 7. Toimitetaan johtokunnan jäsenten vaali erovuoroisten tilalle; Erovuoroiset jäsenet: Maununmäki Olli, Mustaniemi Kauko, Siipola Reijo, Jarkko Tapio ja Turunen Jouko. Maununmäki ja Siipola ovat ilmoittaneet kirjallisesti, etteivät ole käytettävissä. Maununmäen tilalle esitetään Juusola Juha Mustaniemen tilalle esitetään Kärkkäinen Antti Siipolan tilalle esitetään Rautio Tapio Jarkko Tapio jatkaa, Turunen Jouko jatkaa. Hyväksytään esitykset yksimielisesti. 8. Toimitetaan kahden toiminnantarkastajan ja heidän henkilökohtaisten varamiestensä vaali alkaneelle toimintavuodelle; Ehdotetaan Siipola Reijo ja hänen varamieheksi Keränen Tapani ja Ikonen Sakari ja hänen varamieheksi Metsikkö Tapio. Hyväksytään yksimielisesti. 9. Vahvistetaan toiminta- ja riistanhoitosuunnitelma alkanutta toimintavuotta varten ja määrätään jäsenten riistanhoitovelvoitteet, sekä päätetään mahdollisen riistanhoitovelvoitemaksun määräämisestä, ja suuruudesta; Vahvistetaan toiminta- ja riistanhoitosuunnitelma, ei riistanhoitovelvoitemaksua. 10. Päätetään yhdistyksen liittymisja jäsenmaksun suuruudesta; liittymismaksuksi esitetään 60 ja jäsenmaksuksi 30, hyväksytään yksimielisesti. 11. Vahvistetaan alkaneen vuoden tulo- ja menoarvio, sekä päätetään toimihenkilöiden kulukorvauksien suuruudesta; vahvistetaan vuoden tulo- ja menoarvio. Toimihenkilöiden kulukorvaukset hyväksytään yksimielisesti, (liite 3). 12. Käsitellään mahdolliset yhdistyksen jäsenten erottamistapaukset, milloin yhdistyksen jäsen on sääntöjen 7 :n mukaan saattanut erottamisensa yhdistyksen kokouksen ratkaistavaksi; Yksi tapaus, joka menee kesäkokouksen käsiteltäväksi. (30 pvän sääntö) 13.Valitaan yhdistyksen edustajat ja heidän varamiehensä piirikokouksiin; Esitetään Jarkko Tapio, ja varamieheksi Martti Järvinen. Hyväksytään yksimielisesti. 14. Käsitellään muut johtokunnan tai yhdistyksen jäsenten johtokunnalle vähintään kolme viikkoa ennen vuosikokousta esittämät ja kokouskutsussa mainitut asiat; 15. Valitaan tarpeelliset jaostot; Ampumajaosto, Riistahoitojaosto, Maavuokajaosto, ( liite4) 16. Päätetään riistanhoitoyhdistykselle tehtävistä esityksistä; Ei esityksiä riistanhoitoyhdistykselle. Valitaan ehdokkaat riistanhoitoyhdistyksen toimintaan, esitetään Martti Järvinen, varahenkilöksi Arto Rautio, hyväksytään yksimielisesti. 17. Keskustellaan muista mahdollisista esille tulevista asioista, joista ei kuitenkaan voida tehdä päätöstä; Toiminnantarkastaja tilintarkastajan tilalle. Pienpetopyynti ilman seuran jäsz<enyyttä=> kirjallinen anomus johtokunnalle, joka käsittelee tapauskohtaisesti. Pienpetopyytäjien palkitseminen 1.Finnig Veikko, 2. Kauppila Veikko, 3. Finnig Matti, 4. Kauppila Jani / Ojala Jani / Ojala Sakari, 5. Haapalahti Tommi 18. Kokouksen päättäminen; Puheenjohtaja Järvinen päätti kokouksen klo: 20:31 HMY:N JAOSTOT JA MAJAISÄNNÄT 2015 Ampumajaosto Vetäjä: Järvinen Martti puh Haapala Heikki Kauppila Esa Rautio Tapio Jääskeläinen Joni Haapala Jouko Kauppila Veikko Romsi Jussi Korvala Raimo Haapala Mauno Kauppinen Antti Kärkkäinen Aimo Jarkko Tapio Halme Kari Kinnunen Hannu Nehvonen Pekka Tapanainen Jukka Huovinen Arto Kolehmainen J-P Turunen Jouko Ikonen Pekka Jääskeläinen Uolevi Rautio Arto Kauppi Tapio Maanvuokrajaosto Vetäjä: Haapakangas Pasi , Greus Janne Kärkkäinen Arvo Kauppila Esa Järvinen Martti Siipola Eero Kinnunen Hannu Kaleva Kari Ojala Jouko Siipola Reijo Kauppila Jaakko Himanka Matti Kovalainen Hilkka Väisänen Jukka Vetäjä: Rautio Arto varalla Haapalahti Tommi Finnig Matti Jääskeläinen Joni Haarala Tommi Kinnunen Hannu Sumen Oiva Timisjärvi Tuomas Korpi Jaakko Niemelin Heikki Niska Lauri Rautio Tapio Laduntekijä Haapala Heikki Majaisännät Haapala Mauno puh Kinnunen Hannu puh Riistanhoitojaosto HUOM! HUOM! JÄSENET!! Jäsenmaksu on ehdottomasti maksettava eräpäivään mennessä HUOM!! Maaliskuun 31päivään mennessä käytettävä VIITENUMEROA!! Pidä myös osoitetietosi ajan tasalla ilmoittamalla muutokset tekstiviestillä tai sähköpostilla sihteerillemme hmysihteeri@gmail.com

9 HAUKIPUTAAN METSÄSTYSYHDISTYS RY 9 TOIMINTAKERTOMUS 2014 Metsästysalueet Haukiputaan kunnassa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja: Järvinen Martti Varapuheenjohtaja: Kurkela Tuomo Johtokunta: Jarkko Tapio, Haapakangas Pasi, Kauppila Esa, Jääskeläinen Joni, Kurkela Tuomo, Rautio Arto, Maunumäki Olli, Mustaniemi Kauko, Turunen Jouko, Siipola Reijo Sihteeri/Rahastonhoitaja: Tapanainen Jukka Toiminnantarkastajat: Keränen Tapani, Metsikkö Tapio Johtokunta piti 9 kokousta, talvikokous oli , ja kesäkokous Muut kokoukset: Hirvikokous , johtokunnan ja hirviporukoiden johtajien palaveri Jäsenmäärä henkilöä. Metsästysalueita hirvieläinten metsästyksessä ha, muussa ha, kokonaispinta-ala ha. KIINTEISTÖT JA NIIDEN HUOLTO Maja, sauna, ampumakatos 100m radalla, hirviradan ampumakoppi ja odotuskoppi, Haulikkorata, puuvaja, varasto/wc, jyvävarasto, Riistalihankäsittelytila ja Karhurata. Vesijohto ja paineviemäri. MUUTA (JAOSTOT, YM): Ampumajaosto, Huvitoimikunta, Lahtivajatoimikunta, Maanvuokrajaosto, Naistoimikunta, Riistanhoitojaosto RIISTANHOITO (riistanhoitosuunnitelmat, elinympäristöjen hoito ja parantaminen, riistapellot, pienpetojen ja rauhoittamattomien eläinten pyynti, pöntötys, ruokinnan suunnittelu ja toteutus, riistaistutukset, talkoot, riistavahinkojen estäminen, muuta) RIISTANHOITO Riistanhoitosuunnitelmassa ja neuvonnassa käytettiin hyväksi RHY:n apua HMY on ollut mukana edelleen merenranta-alueiden raivauksessa ja kunnostuksessa linnuston pesimäalueiden parantamiseksi, tällä kertaa kysymyksessä olivat Halosenlahden rannat. Riistanhoitotyöhön on pyritty saamaan mukaan myös uudet jäsenet. Jo olemassa olevia riistapeltoja kunnostettiin ja hoidettiin hirviporukoiden toimesta. Seurojen välillä on tehty sopimus ketun ja hylkeen metsästyksestä, että seurojen rajoja voidaan ylittää, kun toimitaan sopimuksen mukaan. HMY:ssä palkitaan kaikki pienpetopyytäjät, jotka ilmoittavat tulokset mennessä. Ruokintapaikkoja hoidettiin talkoovoimin, nuolukiviä hirville ja rehua ja leipää yms. kauriille. Suoritettiin RKTL:llän vaatimat kolmiolaskennat sekä talvella että kesällä. Jaoston vetäjä kouluttautui riistakolmiot.fi palvelun käyttöön, jonka RKTL järjesti. RIISTAKANNAT JA RIISTALASKENNAT Hirvikantaa seurattiin täyttämällä havaintokortit jahdin aikana. Suoritettiin maastolaskenta suoritettiin lentolaskenta helmikuussa 2014 Suurpetoyhdysmiehenä toimi Kinnunen Hannu Riistakolmiolaskennat suoritettiin sekä kesällä että talvella. Hylkeiden (hallin) määriä ja lisääntymistä seurattiin. Maalintukantojen todettiin seurannassa pysyneen heikkona. Jäniskannan todettiin elpyneen. kauriskannan todettiin taantuneen. (hirvieläinten seuranta, suurpetoyhdysmiehet, riistakolmiot, vesilintulaskennat, muut laskennat, muuta riistan seurantaa, havaintoja riistakantojen tilasta) METSÄSTYS (metsästyksen suunnittelu, hirvieläinten metsästyksen järjestelyt, vieraskortit, valvonta, muuta) RHY:n kanssa yhteistyössä suoritetun poikuearvion pohjalta kesäkokous määritteli saaliskiintiöt alueen muiden seurojen kanssa yhteneviksi. Koppelo, riekko, peltopyy ja fasaani rauhoitettiin. Kauriin metsästys 5 yksiköllä, seuruejahtina. Hirviluvat anottiin yhteisluvalla Jokivarren ja Kellon metsästysseuran kanssa, lupia saatiin yhteensä 39, joista HMY:n osuus oli 8 aikaisen ja 8 vasan kaatolupaa. Käyttämättä jäi 0 aikaisen ja 1vasan kaatolupaa. Hallia metsästettiin 18 kappaletta vuoden loppuun mennessä. Pyynti jatkuu 16 huhtikuun heinäkuun 31 päivään. AMPUMATOIMINTA (ampumarata ja sen huolto, harjoitukset, kilpailutoiminta, muuta) Harjoitusammuntoja järjestettiin hirviradalla, ja hirviporukat harjoittelivat hirviradalla. Hirvenhiihdon sarjakilpailuja eikä seuranmestaruuskilpailuja järjestetty lumen puutteen vuoksi SML:n Oulun piirin SM hirvenhiihdon katsastuksia ei pidetty. Talkoot ampumaradalla pidettiin Hauki-cup juostiin neljänä osakilpailuna. SML:n Oulun piirin SM-katsastukset mets.hirvi ja mets.luodikko SML:n Oulun piirin SM katsastukset hirvenjuoksussa Seuran mestaruudet ratkottiin hirvenjuoksussa, isohirvessä, luodikossa ja pudotuskilpailussa. Ampumajaoston kokous oli ja Ampumaradan ja näyttösuojan laitteita kunnostettiin Karhuradalla järjestettiin harjoitusammuntoja. Tehtiin radan käyttöoikeus-sopimus Yliopiston Metsästäjien kanssa. KENNELTOIMINTA Kenneltoimintaa ei yhdistyksessämme ollut, mutta anomuksesta metsästyskoirakokeisiin suhtauduttiin myönteisesti myöntämällä koemaastoja koirakokeisiin. Jäsenistöä kehotettiin pidättäytymään metsästyksestä koemaastoalueilla kokeiden aikana. Yhdistyksemme alueella järjestettiin seuraavat kokeet: Kennelkerho 40v. Haukipudas juhlakoe Oulun seudun pystykorvakerho ry OK- haukuissa Oulun seudun pystykorvakerho ry iltapäivä koe Oulun seudun pystykorvakerho ry Pikkutilkku haukut Kennelkerho Haukipudas Suomenajokoirien PM- karsinta Pohjois-Pohjanmaan Beagle ry Ranta-pohja ottelu hirvikokeet koe (kokeet, näyttelyt, tuomaritoiminta, muuta) Haukiputaan yläasteen oppilaita perehdytettiin 28 kpl, aiheena metsästysseura ja metsästys kahtena päivänä syyskuussa. Riistankäsittelytilan käyttöönotto perehdyttäminen. riistanhoitojaoston vetäjä kävi RKTL:n järjestämän riistakolmiot.fi- palvelun koulutuksen KOULUTUS JA NEUVONTA (koulutus- ja neuvontatilaisuudet, nuorisotyö, riista- ja eräpolkukilpailut, muuta) TIEDOTUSTOIMINTA JA YHTEISTOIMINTA (peijaiset, yleisötilaisuudet, yhteistyö maanomistajiin ja sidosryhmiin, tiedotustapahtumat, muuta) Yhdistys julkaisi 2 jäsenlehteä yhdessä alueen muiden seurojen ja RHY: kanssa Järjestettiin perhe- ja virkistystapahtuma jäsenistölle Halosenniemen Koljun rannassa. Maaomistajille järjestettiin hirvipeijaiset Nettisivut: Joulurauha riistalle julistettiin Kellon Kalimen majalla. HUOMIONOSOITUKSET Uolevi Jääskeläinen, lahjakortti 70v. kunniaksi TULOKSIA HMY:N ISOHIRVI SEURANMESTARUUS 2014 Miehet - 60; 1. Heikki Haapala Ville Nikkinen 50 Miehet + 60; 1. Jouko Haapala Tapio Jarkko Mauno Haapala Esa Kauppila Martti Järvinen Matti Finnig Tapio Kauppi 60 Miehet 70; 1. Uolevi Jääskeläinen Tauno Niskanen Paavo Huru Jorma Aarnipuro 26 HMY:n HIRVENKÄVELY MESTARUUSKILPAILU 2014 Miehet 60; 1. Heikki Haapala Antti Kauppinen 1002 Miehet + 60; 1. Jouko Haapala Sauli Peltoniemi Martti Järvinen Matti Finnig Aimo Kärkkäinen Tapio Jarkko Mauno Haapala Esa Kauppila 976 Miehet 70; 1. Uolevi Jääskeläinen Pauli Greus Jorma Aarnipuro 704 p

10 10 JOKIVARREN METSÄSTYSSEURA RY TALVIKOKOUS Jokivarren Metsästysseura Ry:n vuosikokouksen pöytäkirja 2015 Paikka: Jokelan Koulu Aika: klo Paikalla 11 seuran jäsentä. 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Jukka Vänttilä ja sihteeriksi Juho Kaarivaara. 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4. Pöytäkirjan tarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta Valittiin Hannu Örn ja Osmo Sipola BHyväksyttiin asialista työjärjestykseksi. 6. Ilmoitusasiat -Hirvilaskennassa koko Haukiputaan alueelta löydettiin 91 hirveä, joista Jms:n alueella 41kpl, -Rhy kokous klo Tomi Jokivirta kertoi Ilves koulutuksesta -Keskusteltiin kauriin pyynnistä ja hirvikannasta 7. Esitetään ja vahvistetaan seuran toimintakertomus ja tilinpäätös Sihteeri esitteli toimintakertomuksen ja puheenjohtaja tilinpäätöksen. Vahvistettiin seuran toimintakertomus ja tilinpäätös. 8. Vastuuvapauden myöntäminen johtokunnalle ja muille tilivelvollisille Puheenjohtaja esitteli toiminnantarkastuskertomuksen. Kokous myönsi vastuuvapauden johtokunnalle ja muille tilivelvollisille. 9. Yhdistyksen puheenjohtajan valinta Puheenjohtajaksi esitettiin Osmo Sipolaa. Kokous hyväksyi esityksen yksimielisesti ja Osmo lupautui tehtävään. 10. Erovuoroisten johtokunnan jäsenten vaali: Jatkavia: Kari Korpela, Osmo Sipola, Tarmo Timonen, Jani Hanhela, Timo Meriläinen. Erovuorossa: Hannu Örn, Onni Jämsä, Anssi Mettovaara, Tommi Lindström, Eero Soronen, Tommi Lindströmin tilalle esitettiin Risto Kurkelaa ja Eero Sorosen tilalle Jukka Vänttilää. Muut erovuoroiset esitettiin jatkoon. Hyväksyttiin yksimielisesti. 11. Toiminnan tarkastajan valinta Edellisvuonna toimineet Erkki Torvela ja Tapio Kurkela ovat ilmoittaneet olevansa käytettävissä. Valittiin yksimielisesti Erkki Torvela ja Tapio Kurkela. 12. Valtuuden myöntäminen johtokunnalle metsästysmajan uudistamiseen ja rahoituksen järjestämiseen Johtokunta esittää vuosikokoukselle, että vuosikokous myöntää johtokunnalle kaikki valtuudet vanhan metsästysmajan purkamisen sekä uuden metsästysmajan rakentamisen toimeenpanemiseen sekä rahoituksen järjestämiseen molempiin toimenpiteisiin. Maksimi kustannusarvioksi vuosikokous määrää Uudistamisvaltuudet sisältävät purkuluvan ja rakennusluvan anomiset, vanhan majan purkamisen ja uuden metsästysmajan hankinnan ja rakentamisen järjestämisen, muiden mahdollisten lupien hakemiset sekä muut mahdolliset toimenpiteet, joita tässä ei mainita. Rahoituksen järjestämisen valtuudet sisältävät mahdolliset lainanottovaltuudet euroon saakka sekä muut mahdolliset rahoituksen järjestämiseen liittyvät toimenpiteet joita tässä ei mainita. Johtokunta raportoi majan rakentamisen etenemistä sekä rahoitusta yleisissä kokouksissa siihen saakka, kunnes maja on valmis. Tämän jälkeen raportointi hoidetaan normaalisti toimintakertomuksen, toimintasuunnitelman sekä tulo- ja menoarvion käsittelyn yhteydessä. Kokous hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. 13. Toiminta- ja riistanhoitosuunnitelman vahvistaminen kuluvaa toimikautta varten Sihteeri esitti suunnitelman kokoukselle joka vahvistettiin. 14. Yhdistyksen jäsen-, liittymis- ja metsästysmaksun suuruus Johtokunta esittää jäsenmaksuksi vuodelta 2015 Kynkäänkämpän uudistusprojektiin. Kokous hyväksyi vuodelle 2015 jäsenmaksuksi Toimintakauden tulo- ja menoarvion vahvistaminen Johtokunta esittää yleiselle kokoukselle, että se myöntäisi valtuudet poiketa budjetista metsästysmajan uudistamisvaltuuspäätöksen mukaisesti. Puheenjohtaja esitteli tulo- ja menoarvion kokoukselle joka vahvistettiin yksimielisesti. Kokous myönsi valtuudet poiketa budjetista metsästysmajan rahoitussuunnitelman mukaisesti. 16. Käsitellään mahdolliset seuran erottamistapaukset Johtokunta esittää erotettavaksi/vapautettavaksi seuraavat jäsenet: Jäsenmaksun kahteen kertaan maksamatta jättäneet: - Jukka Huttunen, - Veli- Matti Niskanen, - Ulla Tenhunen Vapautetaan seurasta muusta syystä: Kuoleman tapauksien vuoksi: - Reijo Rehu, - Juhani Taipaleenmäki Itse eroa pyytänyt: - Esa Isojämsä Vapautettiin/erotettiin edellä kerrotut jäsenet yksimielisesti. 17. Toimikuntien puheenjohtajien valinta Edellisvuonna toimineet: Riistanhoitojaosto: Kari Korpela Ampumajaosto: Jämsä Onni Vartiojaosto: Kurkela Pasi Maanvuokrausjaosto: Huttunen Kyösti Peijaisjaosto: Kurkela Risto Majajaosto: Päkkilä Marko Johtokunta esittää uudeksi jaostoksi tiedotusjaostoa johon puheenjohtajaksi Tommi Lindströmiä. Hyväksyttiin yksimielisesti. 18. Käsitellään muut johtokunnan tai seuran jäsenten johtokunnalle vähintään kolme viikkoa ennen vuosikokousta esittämät ja kokouskutsussa mainitut asiat. Ei tarvetta käsitellä. 19. Uusien jäsenten hyväksyminen. Hakemuksen on jättänyt: -Samppa Vänttilä, -Klaus Vänttilä, -Virpi Honkanen, -Jere Lehtisaari, -Arto Rautio, -Marko Pyykkönen. -Marko Palola Lisäksi Hannu Koski, Veli-pekka koskela ja Markku Aitto-Oja hakevat metsästysoikeutta seuran alueille. Johtokunta esittää yleiselle kokoukselle seuraavaa: Hyväksytään kaikki maanomistajajäsenet sekä muut seuran jäseneksi pääsyn ehdot täyttävät seuran alueella yli kolme vuotta asuneet anojat. Kaikki jäsenyyden hakijat täyttävät kyseiset ehdot joten heille voidaan myöntää jäsenyys. Huomiona kuitenkin, että Arto Rautiota pyydetään toimittamaan todistus 5ha seuralle vuokratusta maaalueesta tai tehdä sopimus 5ha vuokrattavasta maa-alueesta jonka jälkeen hänelle voidaan myöntää jäsenyys. Riistalupa myönnetään Veli-Pekka Koskelalle, Hannu Koskelle ja Markku Aitto-Ojalle. Hyväksyttiin yksimielisesti. Myönnettiin Hannu Sipolalle vapautus jäsenmaksusta. 20. Riistanhoitoyhdistykselle tehtävistä esityksistä päättäminen Ei tarvetta käsitellä. 21. Muut esille tulevat asiat Pienpetokilpailu: Pienpetokilpailun säännöt ja tulokset Pisteytys: Kettu, supikoira, näätä 50 pist. Minkki 30 pist. Varis 2 pist. Pienpetokilpailuun ilmottautui: Pekka Pentti 3 Kettua, 6 Varista, Vesa Tammia 1 Kettu,1 Minkki, Veikko Kovalainen 2 Minkkiä, Anssi Mettovaara 1 kettu Reijo Hanhela 2 Minkkiä Pääpalkinnon 100 saa Pekka Pentti ja toinen palkinto 50 arvotaan muiden osallistujien kesken. Toinen palkinto arvottiin muiden osallistujien kesken ja sen voitti Reijo Hanhela. 22. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo Esko Mäkelän kuvaama hanhi hautomassa

11 JOKIVARREN HAUKIPUTAAN METSÄSTYSSEURA METSÄSTYSYHDISTYS RY RY 11 ILMOITUKSIA JMS:n järjestämät harjoitusammunnat Varepirtillä keskiviikkona 7.7, 14.7, 21.7 ja 28.7 alkaen kello 17:30. Ilmakivääriammunnat Jokelan koululla maaliskuussa keskiviikko-iltaisin alkaen klo Lisätietoja antaa ja ammuttajana toimii Matti Örn puh Jokivarren metsästysseuran ja kyläyhdistyksen yhteiset PILKKIKILPAILUT pidetään Jämsän suvannolla sunnuntaina Ilmoittautumisia otetaan vastaan klo alkaen. Kilpailuaika on klo Sarjat: 0-14 v ja 14-vuodesta ylöspäin. Lasten sarjassa kaikki saavat palkinnon. Riistapolkukilpailu pidetään Mursun rannassa 22.5 klo alkaen. TERVETULOA!! Jokivarren metsästysseuran sääntömääräinen KESÄKOKOUS pidetään lauantaina klo Jokelan koululla. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Johtokunta Jäsenmaksuista: - Jokainen jäsen on itse velvollinen ilmoittamaan osoitteenmuutokset kirjanpitäjälle. Toivomus olisi että ilmoitukset tulisi tekstiviestillä, sähköpostilla tai kirjeitse. - Jäsenmaksua maksaessa on ehdottomasti käytettävä viitettä. - Jos haluat erota seurasta voit ilmoittaa siitä suoraan kirjanpitäjälle kirjallisesti, niin ei turhaan lähetetä jäsenmaksulappuja. - Jäsenmaksulapun hävitessä tai muissa jäsenmaksuun liittyvissä ongelmissa ole suoraan yhteydessä kirjanpitäjään Kirjanpitäjän yhteystiedot: Lampila Oy, Tomi Lampila puh , gsm , fax , toimisto@isannointilampila.fi Toteutunut Tulot Sijoitustuotot 11 0 Varainhankinnan tuotot 235,95 50 Jäsenmaksut Liittymismaksut Metsästysluvat Vieraskortit Hirvilupamaksut Korkotulot Peijaistoiminta Yhteensä 8166, Menot TULO- JA MENOARVIO 2015 Maanvuokrat 237, Riistanhoito 2519, Maja- ja toimitilat 142, Kilpailu ja ammunta 341,4 400 Hirvenmetsästys Peijaistoiminta 1234, Vakuutukset 59, Lehtijulkaisut ja ilmoitukset 705, Pankki ja postikulut 436, Metsätie projekti Muut kulut 836, Yhteensä 8067, Yli-/alijäämä 99, Varainhankinta Tuotot 6000 Varainhankinnat tuotot 25,00 50, Jäsenmaksutuotot 5 010, , Liittumismaksut 165,00 330, Pienriistanpyyntiluvat 495,00 435, Vieraskortit 380,00 365, Hirvilupamaksut 1 160,00 0, Peijaistoiminta 1 068,45 410,00 Kulut 6105 Maanvuokrat 237,67 151, Riistanhoito 2 519, , Maja- ja toimitilat 142,78-438, Kilpailu ja ammunta 341,40-605, Hirvenmetsästys 1 554,00-220, Peijaistoiminta 1 234, , Vakutukset 59,53-59, Lehtijulkaisut ja -ilmoitukset 705,78-647, Pankki- ja postituskulut 436,92-373, Muut kulut 836, ,84- * 8 067, ,04- ** YHTEENSÄ **** TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ 235,95 58,38-77,04-253,80- SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA TUOTOT 7000 Korkotuotot pankkitileistä 11,08 19,31 * 11,08 19,31 **YHTEENSÄ 11,08 19,31 **** TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ 47,30-234,49- YLEISAVUSTUKSET 7070 Avustukset 1 000,00 0,00 * 1 000,00 0,00 ****TILIKAUDEN TULOS 952,70 234,49- TILINPÄÄTÖSSIIRROT TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ + (ALIJÄÄMÄ-) ***** 952,70 234,49- PUHEENJOHTAJAN SANA Jahtikausi on lopuillaan. Pikkuhiljaa voidaan alkaa valmistautumaan seuraavan syksyn jahtikauteen ja kerrata hieman mennyttä vuotta. Pienriistan osalta kausi oli varmaankin keskiverto, ei erityisen hyvä, mutta ei myöskään huono. Poikkeuskin tosin löytyy. Pitkästä aikaa jäniskanta oli hyvä. Myös ensi syksystä voidaan odottaa hyvää jänissyksyä, mikäli muutaman vuoden välein aluetta kiusannut rutto ei ala jälleen tuhota elpynyttä jäniskantaa. Hirvilupia lisättiin viime syksylle, jolloin kaadettiin 8 aikuista ja 8 vasaa. Hirvet ovat kuitenkin laskentojen mukaan edelleen lisääntymässä. Kaatolupien määrää täytyy nostaa reilusti, ettei käy kuten kymmenkunta vuotta sitten, jolloin hirvikanta kasvoi yhtäkkiä roimasti ja kolari- ja taimikkovahingot samoin. Viime syksyn jahtiin asetettiin jonkin verran rajoituksia sarvien ja muiden suhteen, jotta kannan ikärakenne saataisiin mahdollisimman oikeaksi. Näissä toimissa ovat metsästyksenjohtajat avainasemassa, samoin kuin muissakin velvotteissa, jotka liittyvät hirvijahtiin: peijaat, kaatoilmoitukset, havaintokortit, porukoiden välinen yhteydenpito ja näihin siihen liittyvät asiat. Metsästysseuran toiminta on yhteistoimintaa. Hieman huolissani olen katsellut seuran kokouksia, joissa porukka alkaa olla aika lailla harmaantunutta. Meillä on seurassa paljon nuoria metsästäjiä ja olisi toivottavaa, että kokouksissakin näkyisi enemmän nuorempaa väkeä. Seuralla on myös metsästykseen liittyvää toimintaa ja velvollisuuksia, joita hoidetaan yhteisvoimin. Tästä hyvä esimerkki ovat riistanlaskennat, jotka vaikuttavat suoraan metsästykseen, koska niiden perusteella riistantutkijat tekevät metsästyssuosituksen ja rauhoitusajat ja kaatolupakiintiöt annetaan niiden mukaan. Myös näihin toimintoihin toivomme lisää nuoria mukaan. Jäsenmaksua nostettiin Kynkään kämpän rakennushankkeen vuoksi. Tarkoitus on hankkia sinne saunamökki, kunhan lupa-asiat ja muut saadaan järjestykseen. Hyvää kevättä, kesää ja tapahtumarikasta jahtisyksyä Osmo

12 12 HAUKIPUTAAN JOKIVARREN METSÄSTYSYHDISTYS METSÄSTYSSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Hallinto ja jäsenet: Johtokuntaan kuuluivat vuonna 2014: Jukka Vänttilä Pj. Onni Jämsä Osmo Sipola vpj. Anssi Mettovaara Kari Korpela Tommi Lindström Tarmo Timonen Hannu Örn Jani Hanhela Timo Meriläinen Eero Soronen Sihteeri: Juho Kaarivaara Rahastonhoitaja: Lampila Oy Toiminnantarkastajat: Erkki Torvela ja Tapio Kurkela Johtokunta piti 3 kokousta. Vuosikokous oli ja kesäkokous Hirvikokous pidettiin Jäsenmäärä oli henkilöä. Metsästysaluetta oli hirvieläinten metsästyksessä 7299 ha. pienriistalle 7150 ha. Metsästysmajana toimii Kynkään kämppä. Seuran muita jaostoja oli: Riistanhoitojaosto Ampumajaosto Vartiotoimikunta Maanvuokrausjaosto Peijaistoimikunta Majatoimikunta Riistanhoito: Jäniksiä on ruokittu heinällä. Kesällä tehty riistapeltoja lähinnä hirville. Nuolukiviä laitettu maastoon maanomistajan luvalla. Metsäkauriita ruokittu maastossa. Ruokittiin vesilintuja useassa paikassa. Seuran pienpetoloukkuja käytettiin pienpetojen pyyntiin. Riistalaskennat ja riistakannat: Suoritettu talvella hirvilaskenta maastolaskentana. Suoritettiin myös riistakolmio kesällä laskenta. Metsästys: Metsästysrajoituksia on ollut rauhoitusalueina ja kiintiöinä. Hirvenmetsästys on suoritettu normaalina seuruemetsästyksenä. Kaatolupia 12, 8 vasaa ja 8 aikaista. Vieraskortteja on myyty jonkin verran. Valvontaa on suoritettu metsästyksen yhteydessä. Järjestettiin pienpetokilpailu. Ampumatoiminta: Järjestettiin Vareputaan ampumaradalla 4 omat harjoitusammunnat. Järjestettiin JMS:n mestaruusammunnat Vareputaan ampumaradalla. Seuralla on ilmakiväärirata, joka sijoitettu Jokelan koululle. Tiloista maksetaan vuokraa kyläyhdistykselle. Maalis-/huhtikuussa järjestettiin keskiviikkoisin harjoitusammuntoja koululla, joissa kävi keskimäärin 5 miestä/kerta. Kenneltoiminta: Osallistuttiin kenneltoimintaan myöntämällä koemaastoja seuran alueelta koirakokeisiin. Koulutus ja neuvonta: Pilkkikilpailuja ei järjestetty heikon jäätilanteen vuoksi. Järjestettiin riistapolkukilpailut Mursun rannassa. Seura oli mukana nuorten eräkurssin järjestelyissä. Tiedotustoiminta ja yhteistoiminta: Järjestettiin hirvipeijaat maanomistajille, jossa osallistujia noin 375 henkilöä. Tiedotustoiminta hoidettiin Haukiputaalainen metsästäjä-lehden kautta sekä ilmoituksilla Rantapohja-lehdessä ja nettisivuilla. Seura on mukana vapaaehtoisessa pelastuspalvelussa. Hälytysryhmän runkona toimivat hirviporukat. Joulurauhan julistus Riistalle: Järjestysvastuussa oli Kellon seura, johtokunnasta oli edustus paikalla. Yleistä: Jäseniä JMS:llä vuoden alussa 364 kpl Yleisiä kokouksia järjestetään sääntömääräisten kokousten (vuosi- ja kesäkokous) li-säksi tarvittaessa hirvikokous. Lisäksi järjestetään tarvittaessa muita kokouksia. Johtokunta kokoontuu tarpeen mukaan. Maanvuokrausta pyritään tekemään niin, että vuokraamattomien alueiden pinta-ala jäisi mahdollisimman pieneksi ja maanvuokraustoiminta pysyisi ajan tasalla. Metsästysmaja: Uudistetaan metsästysmaja kynkään tontille. Riistanhoito: Erillistä riistanhoitosuunnitelmaa ei tehdä, vaan jatketaan jäsenistön omaan aktiivisuuteen luottaen. Seura hankkii kuitenkin siemeniä, nuolukiviä ym. tarpeita riistanhoitoon. Riistapeltoja pyritään tekemään talkootoiminnalla. Vartiointia suoritetaan metsästyksen yhteydessä. Järjestetään pienpetokilpailu, jonka käytännön järjestäminen jätetään johtokunnan järjestettäväksi. Riistanlaskennat ja riistakannat: Riistalaskennat pyritään tekemään normaalisti. Tehdään hirvikannan lentolaskenta yhdessä muiden seurojen kanssa. Petoyhdysmiehenä toimii Hannu Örn, Jukka Vänttilä, Vesa Tammia ja Anssi Metto-vaara jolle ilmoitetaan havainnot suurpedoista. Metsästys: Metsästystä ohjataan rauhoitusalueilla ja kiintiöillä. Hirvieläinten metsästys pyritään järjestämään entisen tavan mukaan yhteistyössä alueen muiden metsästysseurojen kanssa. Vieraskorttien myynnistä ilmoitetaan nettisivuilla. Valvontaa suoritetaan normaalisti. Ampumatoiminta: Järjestetään harjoitus- ja kilpailuammuntoja tarvittava määrä. Järjestetään mahdollisesti riistapolkukilpailu. Järjestetään JMS:n mestaruusammunnat. Järjestetään ilmakivääriharjoitusammuntoja Jokelan koululla. Ilmoitus tarkemmin Haukiputaalainen metsästäjä-lehdessä sekä nettisivuilla. Kenneltoiminta: Yhteistyötä kenneljärjestöjen kanssa jatketaan myöntämällä koirakoealueita. Koulutus ja neuvonta: Osallistutaan riistakeskuksen ja RHY:n järjestämiin koulutustilaisuuksiin ja järjeste-tään omia tilaisuuksia tarpeen mukaan. Tiedotus ja yhteistoiminta: Järjestetään hirvipeijaiset maanomistajille. Järjestetään yhteiset pilkkikilpailut kyläyhdistyksen kanssa entisen tavan mukaan. Tiedotus hoidetaan Haukiputaalainen metsästäjä-lehdessä ja tarvittaessa ilmoituksilla Rantapohja-lehdessä. Seuran www sivuja käytetään myös tiedotuksessa. Sivun osoite on Seura toimii hälytysryhmänä vapaaehtoisessa pelastuspalvelussa Haukiputaan riistanhoitoyhdistyksen alueella. Yhdyshenkilönä toimii Jukka Vänttilä. Huomionosoitukset: Pyritään muistamaan huomionosoituksin ansioituneita jäseniä. JOHTOKUNTA Osmo Sipola pj osmo.sipola@gmail.com Juho Kaarivaara siht juho.kaarivaara@netti.fi Kari Korpela kari.heikki@hotmail.com Tarmo Timonen tarmo.timonen@elisanet.fi Jani Hanhela janskapomei@gmail.com Timo Meriläinen t6j1merilainen@gmail.com Hannu Örn hannu.orn@mail.suomi.net Onni Jämsä onnijamsa@kotikone.fi Anssi Mettovaara anssi.mettovaara@gmail.com Risto Kurkela 04o risto@pohjoissuomenraudoite@com Jukka Vänttilä jukka.vanttila@gmail.com

13 KELLON HAUKIPUTAAN METSÄSTYSSEURA METSÄSTYSYHDISTYS RY RY TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Rahan lähteet Siirto vuodelta ,07 Jäsenmaksut (550 x 40) 22000,00 Liittymismaksut ( 15 x 40) 600,00 Hirvenlihan myynti 1500,00 Hirvijaosto 700,00 Vieras- ja koulutusluvat 850,00 Arpajaistuotot 300,00 Tarvikemyynti 200,00 Korkotulot 30,00 Rahan lähteet yhteensä 41757,07 Rahan käyttö Ampumatoiminta (netto) 400,00 Hirvipeijaat, kulut 2500,00 Kenneljaosto (netto) 300,00 Riistanhoito 2500,00 Tiemaksut ja auraus 2000,00 Hallinto ja pankkikulut 6500,00 Ampumaradan muutostyöt 0,00 Maavuokrat 4000,00 Kiinteistöjen hoito 2100,00 Kiinteistövero 30,00 Tiedotus- ja yhteistoiminta 3000,00 Vartiointi 100,00 Jätehuolto 200,00 Uudet laitteet ja kalusto 1000,00 Rahan käyttö yhteensä 24630,00 Siirto vuodelle ,07 Yhteensä 41757,07 PUHEENJOHTAJAN SANA Talvikokous pidettiin kovan pakkasen höystämänä ja varmaan siitä johtuen väkeä ei nyt ollut ennätysmäärää, mutta kuitenkin 33 jäsentä. Kokouksessa käsiteltiin normaalit vuosikokousasiat. Kuten tilinpäätös, talousarvio, toimintasuunnitelma ja henkilövalinnat. Erittäin tärkeänä asiana käsiteltiin seuran uusien sääntöjen hyväksyminen. Säännöt ovat luettavissa seuramme kotisivuilla. Kotisivuilla on myös johtokunnan täsmentävät päätökset jäsenten, harjoittelijoiden ja koejäsenten valinnasta. Tämän lisäksi on paljon muutakin tärkeää asiaa osoitteessa Viime vuoden metsästys sujui ilman suurempia ongelmia, mutta Pikkulohkon alueella niitä esiintyi. Niihin asioihin johtokunta käy käsiksi tämän kevään aikana. Metsäkanalintuja oli kohtuullisen paljon, jäniksiä ei ehkä niin hyvin, hirvenpyynnissä oli lupia enemmän kuin edellisvuonna ja jahti onnistui hyvin. Hirvenpyynnissä edellytetään jatkossakin, että metsästäjillä on suoritettuna ns. seuran merkki. Seuran merkki on ammuttava niinä vuosina, jolloin ei tarvitse ampua valtion merkkiä. Mikäli merkkiä ei ole ammuttu, henkilöä ei voida ottaa hirviporukkaan. Maastolaskennassa löydettiin yllättävän paljon hirvenjälkiä. Helmikuun alkupäivinä suoritettu lentolaskenta vahvisti sen, että hirvikanta on lähtenyt elpymään Pienpetopyynti onnistui yli odotusten. Kiitän pienpetopyyntiin osallistuneita metsästäjiä. Tämä jos mikään on erinomaista riistanhoitotyötä.. Meillä oli talvikokouksessa vieraana Metsästäjäliiton Pohjois-Pohjanmaan piirin toiminnanjohtaja Asko Lampinen. Hän kertoi liiton jäsenyysasioista ja niistä hyödyistä, mitä jäsenyys tuo yksittäisille metsästysseuran jäsenille ja myös itse seuralle. Lehden mukana tulee liite, jossa selvitetään jäsenyysasiaa. Vastatkaa kysymyksiimme, niin pystymme päättämään asian kesäkokouksessa. Kesäkokouksen pidämme alkaen klo Kellon nuorisoseuralla. Tilaisuudessa on myös kahvitarjoilu seuramme 60-vuotisen taipaleen kunniaksi. Kiitän seuran jäseniä menneestä vuodesta ja kaikesta tekemästänne talkootyöstä seuran hyväksi. Hyvää kevättä ja kesää! Matti Roivainen TOIMINTASUUNNITELMA 2015 YLEISTÄ Seuran toimintaa johdetaan yhdessä johtokunnan ja jaostojen kanssa. Johtokunta toimii edelleen luottamusmiesperiaatteella muodollisin kulukorvauksin. Johtokunnan jäsenen kokouspalkkio on 10 / kokous. Kulukorvauksia maksetaan vuodessa seuraavasti: puheenjohtaja 400, sihteeri 300, rahaston hoitaja 300, hirvijaoston vetäjä 300, ampumajaoston vetäjä 300, johtokunnan jäsen 200, maanvuokraustiedoston hoitaja 150, tilintarkastaja 60. Muina korvauksina maksetaan: auto 0, 25 /km, moottorikelkka 0, 60 /km, pienpetokilpailu 0, 30 / piste sekä metsästysmaavuokraa 0, 10 /ha/vuosi. Kirjanpitoasiat hoidetaan seuralle vuonna 2003 hankituilla atk-ohjelmalla. Jäsenrekisteri ja jäsenmaksujen laskutus tapahtuu Jarno Kiutun kehittämällä ohjelmalla. Toiminnan painopistealueita ovat edelleen pienriistan ja hirven metsästys, riistanhoito, maanvuokraustoiminta, ammunta sekä muut metsästykseen liittyvät toiminnot. Vuoden 2015 aikana pyritään päivittämään naapuriseurojen kanssa metsästysalueiden vaihtosopimukset, erityisesti tämä koskee Pikkulohkoa. Metsästysmahdollisuuksia pyritään luomaan kaikille seuralaisille mahdollisuuksien mukaan tasapuolisesti. Pienpetokilpailua jatketaan edellisten vuosien tapaan. Hirvenmetsästyksen osalta harkitaan yhteisluvan tarpeellisuus. JAOSTOJEN TOIMINTA Riistanhoitojaosto pitää pilkkikilpailut Kiviniemen rannassa maaliskuun lopulla. Kolmiolaskennat hoidetaan sydänmaalla ja kotilohkossa talvella jälkilaskentana ja kesällä havaintolaskentana, samoin hoidetaan pari- ja poikuelaskennat, talkoolaisten ja riistanhoitoharjoittelijoiden kanssa. Hankitaan riistapeltojen siemenet, apulannat ja kalkit, nuolukivet sekä jaetaan ne hirviporukoille riistapeltoja varten. Tehdään noin 150 lehtikerppua Lauri Meriläisen mailta. Käydään niittämässä Kotakarissa ruovikoita. Riistanruokintaa jatketaan entisillä tutuilla paikoilla, ja perustetaan 2-3 uutta kauriin ruokintapaikkaa. Kauriille on luvassa leipiä ja vihanneksia lähi kaupoista, heinäpaaleja haetaan Lauri Meriläiseltä. Laurilla on luonnonheinää joka on kelvannut tosi hyvin riistalle. Selvitetään tarvittaessa myös vaihtoehtoisia heinän hankintapaikkoja. Riistanhoitojaoston vastuulla on lisäksi pienpetokilpailun seuranta, tuloksien kirjaaminen ja julkaisu. Ampumajaosto hoitaa seuran kilpailut ja harjoitukset kaikissa ampumamuodoissa. Ruutiaseammunnat järjestetään Vareputaan ampumaradalla. Ilmakivääriammuntaa varten, joita pidetään mm. Kalimen hallirakennuksessa, on seuralla varattuna kaksi ilmakivääriä sekä riittävästi tauluja ja panoksia. Ammunnoista ilmoitetaan tarkemmin Haukiputaalainen metsästäjä-lehden kevään numerossa. Seuran jäsenet ovat tervetulleita harjoitus- ja kilpa-ammuntoihin. Hirvijaoston hoitaa hirvisäännön määrittelemät tehtävät sekä hoitaa hirvipeijaisten järjestelyt, riistapellot ja avustaa maanvuokrajaostoa sopimusten teossa. Hirvitorneja pyritään siirtämään metsästyksen kannalta parempiin paikkoihin. Lisäksi pyritään luomaan Sydänmaalle kunnon riistapeltojärjestelmä hirvikannan tasaamiseksi. Kiinteistöjaoston ohjelmassa on hoitaa Kalimen lahtivajan lattian korjaus ja pinnoitus, vesipisteiden korjaus ja oven ulkopuolella olevan betoniluiskan korjaus. Kylmäojan kämpän korjaukset tehdään laaditun suunnitelman mukaan. Lisäksi tarkistetaan kaminoiden kunto, tarvittaessa hankitaan uudet tilalle. Myös kiinteistöjen vesikattojen kunto tarkistetaan ja tehdään tarvittavat korjaukset. Maanvuokrausjaosto yhdessä hirvijaoston ja johtokunnan jäsenten kanssa saattaa vuokrasopimukset ajan tasalle Myös tulevana vuotena jatketaan vuokrasopimusten tekoa erityisesti yksityisten maanomistajien ja perikuntien osakkaiden kanssa, unohtamatta pienempiäkään maa-alueita. Valvontajaosto suorittaa kevät- ja kesäaikana koirakurin valvontaa, joka on tärkeää pesimärauhan takaamiseksi. Metsästyksen valvontaa suoritetaan edelleen pääasiassa metsästyksen yhteydessä. Käynnistetään oma koulutus valvojille, jotka tulevat suorittamaan valvontaa seuralle vuokratuilla mailla. Tiedotusjaosto tiedottaa seuran tapahtumista paikallislehdessä ja osallistuu Haukiputaalainen metsästäjä-lehden tekoon. Jaosto ylläpitää seuran kotisivuja ja tiedottaa ajankohtaisista asioista kotisivuilla. Lisäksi jaosto ylläpitää jäsen- ja maanvuokrarekistereitä sekä kehittää metsästysaluekarttaa metsästäjien käyttöön. Kenneljaosto järjestää näyttelyharjoitukset kesäkaudella Kalimen majalla torstaisin klo Järjestetään kahdet ketun ajokokeet ja kolmet jäniksen ajokokeet. Yhteistyötä muiden seurojen kanssa jatketaan myöntämällä alueita koirakokeisiin. Talous Talousarvio on laadittu 40 euron jäsenmaksun mukaan. Tavoitteena on ylläpitää seuralle kohtuullista taloudellista valmiutta. Pyritään järjestämään hirvenlihahuutokauppatilaisuus.

14 14 HAUKIPUTAAN KELLON METSÄSTYSYHDISTYS METSÄSTYSSEURA RY RY TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Toimintavuosi 2014 oli seuran 60.:s. Toimintaa jatkettiin edelleen luottamusmiesperiaatteella perustuen muodollisiin kulukorvauksiin. Yhdistys hoiti omin voimin laskujen käsittelyn, kirjanpidon, tilinpäätöksen, jäsenmaksujen maksattamisen, jäsenrekisterin ja kotisivujen ylläpidon. Ampumatoiminta on Haukiputaalla keskitetty Vareputaan ampumaradalle, joka on Haukiputaan metsästysyhdistyksen ylläpitämä. Kalimen majalla on pidetty seuran kokouksia ja tilaisuuksia. Lahtivajalla on kevätkaudella harrastettu ilmakivääriammuntaa. Syksyllä 2014 neuvoteltiin Tornatorin kanssa vuokrasopimukset 1245 ha:n alueista kohtuullisin ehdoin. Huhtikuussa pidettiin jo perinteeksi muodostuneet pilkkikilpailut Kiviniemen rannassa. Seuran vastuulla oli järjestää Joulurauhan julistus - tapahtuma. Julistuksen hoiti seurakunnan puolesta Arto Nevala. Tapahtumassa oli noin 60 osallistujaa. Syyskuussa tuli Oulun käräjäoikeudelta päätös, jonka mukaan seuran jäsen voidaan erottaa, jos hän on irtisanonut metsästysmaat, joita vastaan hänet on hyväksytty seuran jäseneksi. Hirvenmetsästys toteutettiin yhteisluvalla HMS:n ja JMS:n kanssa. Kohentuneen hirvikannan perusteella kasvoivat pyyntiluvat Kellon metsästysseuran osalta kuudesta viiteentoista. Pidettiin hirvenlihan huutokauppa, josta tulot olivat yhteensä noin 1100,-. Seuran jäsenmäärä on jo usean vuoden ajan pysytellyt yli 500 jäsenessä. Jäsenmaksun oli vuoden loppuun mennessä maksanut 528 jäsentä. Uusia jäseniä otettiin vuoden aikana seuraan 14 kpl. Jäsenmaksu ja liittymismaksu olivat molemmat 40 euroa. Seuran logolla varustettujen lippiksien ja paitojen myyntiä on tehty seuran eri tapahtumien yhteydessä. 2. Hallinto Yleisiä kokouksia pidettiin kaksi, vuosikokous ja kesäkokous. Johtokunta kokoontui 14 kertaa. Johtokunnan puheenjohtajana toimi Matti Roivainen, sihteerinä ja varapuheenjohtajana toimi Tapio Kivari, rahastonhoitajana Tapio Pikkuhookana, riistanhoitojaoston vetäjänä Reijo Arvola avustajanaan Timo Korkeasalo, vuokrausjaoston vetäjänä Kyösti Manninen, hirvijaoston vetäjänä Seppo Tikkala, valvontajaoston vetäjänä Mika Lehtinen, kiinteistöjaoston vetäjänä Pekka Forss, ampumajaoston vetäjänä Reijo Häkkinen ja tiedottajana Jarno Kiuttu. 3. Metsästys Metsästysajat olivat asetuksen mukaiset vesilinnuilla ja sepelkyyhkyllä ilman kiintiötä. Metsäkanalintujen osalta metsästysaika oli asetuksen mukainen, kiintiö yhteensä 5 kpl, joista yksi sai olla metso. Koppelo ja riekko olivat rauhoitettuja, pyytä sai pyytää vapaasti. Jäniksen metsästysaika oli asetuksen mukainen, kiintiö 5 jänistä/kausi/metsästäjä. Rusakko ei kuulunut kiintiöön. Jänikselle oli rauhoitusalueena metsästyskaudella Ison Viitajärven Rönkölänkankaan alue. Rauhoitusalue vaihtuu vuosittain. Kaikelta metsästykseltä oli rauhoitettu Kellontien ja Takkurannantien välinen alue etelässä rajana Kalimenjoki sekä Virpiniementien eteläpuoli Kiviniemen tiehen asti, pois lukien pienpetopyynti. Hirvenmetsästys toteutettiin yhteisluvalla haukiputaalaisten metsästysseurojen kanssa. Kellon metsästysseuran osuus oli 15 lupaa jakautuen 10 aikuisel- le ja 10 vasalle. Yksi aikuinen varattiin seuran käyttöön. Kaurisjahtia on vetänyt Pekka Aikio. Metsästyskaudelle sovittu kiintiö on 7aikuista ja 7 vasaa. Vuodenvaihteeseen mennessä oli kaadettu kiintiöstä noin puolet. Pienpetopyyntikilpailu järjestettiin myös tämän toimintavuoden aikana. Kilpailulla aktivoidaan jäseniä harventamaan pienpetokantaa ja samalla mahdollistetaan riistakannoille suotuisemmat elinympäristöt. 4. Jaostojen toiminta Ampumajaosto järjesti tiistaisin ilmakivääriammuntoja Kalimen lahtivajalla talvi- ja kevätkaudella. Vareputaalla järjestettiin loppukeväällä ja alkusyksyllä seuran omat merkkiammunnat hirvenmetsästykseen osallistujille. Keväällä ja syksyllä pidettiin kaksipäiväiset luodikko- ja hirviampumakilpailut. Ampumajaosto osallistui myös seuran järjestämien eri tapahtumien järjestelyihin. Valvontajaosto suoritti valvontaa yhteistyössä merivartioston ja poliisin kanssa. Valvonta tapahtui pääasiassa metsästyksen yhteydessä. Riistanhoitojaosto toimi toimintasuunnitelman mukaisesti. Riistakolmiot laskettiin niin talvella, kuin kesälläkin paitsi että lumen puutteen vuoksi kotilohkon kolmio jäi talvella laskematta. Parilaskenta ja poikuelaskenta suoritettiin myös riistanhoitoharjoittelijoiden voimin. Hirviporukat tekivät riistapellot ja riistanhoitoharjoittelijatkin tekivät pari peltoa. Pelloille jaettiin rehua kauriille, kylvettiin pelloille nauriin siemeniä, hernettä, kauraa, ohraa, rehukaalia, kalkkia ja apulantaa. Lisäksi hankittiin kuivaheinää, merisuolaa ja nuolukiviä. Yhteensä riistanhoitoon käytettiin rahaa noin 2400,-. Hirvijaosto hoiti sille perinteisesti kuuluvat tehtävät kuten riistapeltojen teot, hirvilaskennat sekä avusti maanvuokrausjaostoa vuokrasopimusten tekemisessä. Jaosto hoiti yhdessä emäntien kanssa hirvipeijaisten järjestelyt. Peijaat pidettiin pitkän tauon jälkeen jälleen Kellon Nuorisoseuralla. Seuralla oli käytössä 15 pyyntilupaa. Pyynti toteutui siten, että kaadettiin 10 aikuista ja 6 vasaa, joista yksi aikuinen tuli seuran käyttöön. Hirvenmetsästykseen osallistui 88 metsästäjää ja 11 maanomistajaa kymmenessä porukassa. Kaadetuista aikuisista oli viisi urosta ja viisi naarasta. Maanvuokrausjaosto hoiti yhdessä hirvijaoston kanssa maiden vuokrausta. Seuralla on vuokrattuja metsästysmaita hirvenmetsästyksessä noin hehtaaria ja muussa metsästyksessä hehtaaria. Kiinteistöjaosto siivosi ja ja suoritti pieniä korjaustöitä. Kylmäojan kämpälle tehtiin vaurio- ja korjaussuunnitelma. Kalimen majan seinälle saatiin kauriin trofee ja lahtivajaan asennettiin ilmalämpöpumppu. Tiedotusjaosto on osallistunut kaksi kertaa ilmestyneen Haukiputaalainen metsästäjä-lehden tekoon ja postitukseen sekä laatinut seuran yleiskokousten ja tapahtumien lehti- ilmoitukset. Lisäksi tiedotusjaosto on tiedottanut ajankohtaisista asioista ja tapahtumista seuran kotisivuilla ja kehittänyt metsästysaluekarttaa. Kellon metsästysseuran kotisivut löytyvät osoitteesta Kenneljaosto järjesti näyttelyharjoitukset kesäkaudella Kalimen majalla, vetäjänä Seppo Helin. Kettuajokokeiden palkintotuomarikurssi ja jatkokoulutus vanhoille tuomareille pidettiin elokuussa, kouluttajana toimi Eino Kaarlela. Kurssille osallistui 30 henkilöä. Lisäksi pidettiin kahdet jäniksen- ja kahdet ketunajokokeet. Kokeisiin osallistui 21 koiraa. ILMOITUKSIA KELLON METSÄSTYSSEURAN NETTISIVUT LÖYTYY OSOITTEESTA KESÄKOKOUS JA SEURAN 60-VUOTISJUHLA KELLON NUORISOSEURALLA to klo Kellon metsästysseuralla on variksen ja harakan pyynnin poikkeuslupa. Lue tarkemmat ohjeet seuran kotisivuilta. Riistapeltojen tekijät Siementen ja apulantojen jakelu klo 15 Kalimen Majalla. Pilkkikilpailut klo Kiviniemen rannassa -2 aikuinen, lapset ilmaiseksi Karttoja myyvät Esko Mäkelä p sekä Kyösti Manninen p

15 KELLON METSÄSTYSYHDISTYS RY 15 TALVIKOKOUS Aika: klo Paikka: Kellon nuorisoseuralla Läsnä: 33 seuran jäsentä, osallistujalista liitteenä PÖYTÄKIRJA 1 KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Matti Roivainen avasi kokouksen klo KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA Puheenjohtajaksi valittiin Matti Roivainen ja sihteeriksi Tapio Kivari 3 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKIJOIDEN VALINTA Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Timo Portaankorva ja Raimo Tammi, jotka tarvittaessa toimivat myös ääntenlaskijoina. 5 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Hyväksyttiin puheenjohtajan laatima työjärjestys. 6 PUHEENJOHTAJAN KATSAUS Puheenjohtaja toi esille katsauksessaan, että johtokuntaa oli työllistänyt vuoden aikana jäsenen erottamiseen liittyvä oikeudenkäynti ja seuran sääntöjen päivittäminen. Hän kertoi myös, että entisen Kalimen ampumaradan maastoon tullaan ELY- keskuksen toimesta tekemään maiden riskikartoitus. Lisäksi hän kertoi, että kevään aikana tullaan naapuriseuran kanssa käymään läpi sopimukset Pikkulohkon osalta ja asiaa tullaan hoitamaan niin, että virheellinen informaatio metsästysoikeudesta ko. alueen osalta loppuu. 7 KÄSITELLÄÄN JA HYVÄKSYTÄÄN TOIMINTAKERTOMUS KULUNEEL- TA TOIMINTAVUODELTA Toimintakertomus hyväksyttiin yksimielisesti.( liite 1 ) 8 KÄSITELLÄÄN TILIKERTOMUS JA TOIMINNANTARKASTAJAN LAU- SUNTO Käsiteltiin ja hyväksyttiin tuloslaskema ja tase vuodelta Luettiin toiminnantarkastajan Arto Hakalan lausunto, jossa esitetään tili- ja vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille vuodelta Toiminnantarkastajan lausunto pöytäkirjan liitteenä ( liite 2 ). Tuloslaskelma pöytäkirjan liitteenä ( liite 3 ) ja tase liitteenä ( liite 4 ). Hyväksyttiin johtokunnan laatima talousarvio vuodelle 2015 (liite 5) ja hyväksyttiin seuran toimihenkilöiden kulukorvaukset johtokunnan esityksen mukaisesti. 16 VALITAAN TARPEELLISET JAOSTOT Päätettiin säilyttää jaostorakenne ennallaan. 17 RIISTANHOITOYHDISTYKSELLE TEHTÄVÄT ESITYKSET Valittiin seuran edustajiksi Riistanhoitoyhdistyksen hallitukseen Matti Roivainen, varamies Reijo Arvola ja Seppo Tikkala, varamies Tapio Pikkuhookana. RHY:n seuraava kokous on klo HYVÄKSYTÄÄN UUDET SÄÄNNÖT Käytiin läpi ja hyväksyttiin uudet johtokunnan päivittämät seuran säännöt. Uudet säännöt viedään seuraavaksi Patentti- ja Rekisterihallituksen hyväksyttäväksi. 19 SAATETAAN TIEDOKSI JOHTOKUNNAN PÄÄTÖKSET Johtokunta on uusien sääntöjen mukaisesti laatinut kriteerit uusien jäsenten, harjoittelijoiden ja koejäsenten valinnalle. Käytiin läpi ko. kriteerit. 20 HUOMIONOSOITUKSET Valittiin vuoden ampujaksi Tapio Riipinen, vuoden riistanhoitajaksi Timo Korkeasalo ja vuoden metsästysseuralaiseksi Mikko Halonen. Suoritettiin pienpetokilpailun palkintojenjako. Pienpetotulokset pöytäkirjan liitteenä. ( liite 6 ) Lisäksi jaettiin palkinnot ampumatuloksista. 21 MUUT ASIAT Pekka Aikio kysyi metsästäjien tienkäyttöoikeutta Virpiniemen hevosurheilualueella. Matti Roivainen lupasi selvittää alueen kaavatiemerkinnät. Esko Mäkelä esitti, että metsästyskoira voisi jatkossa olla myös huomioitavien listalla. Esitys sai kannatusta. Mauri Kuivas kertoi, että hänen havaintojensa perusteella 4- tien ja Hämeenjärven välinen alue on tyhjä jäniksistä ja toivoi, että johtokunta voisi tehdä asialle jotain. 22 KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN Puheenjohtaja kiitti osallistujia ja päätti kokouksen klo PÄÄTETÄÄN TILI- JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMISESTÄ JOHTO- KUNNALLE Kokous myönsi tili- ja vastuuvapaus johtokunnalle vuodelta TOIMITETAAN YHDISTYKSEN PUHEENJOHTAJAN VAALI Yhdistyksen puheenjohtajaksi vuodelle 2015 valittiin yksimielisesti Matti Roivainen. 11 TOIMITETAAN JOHTOKUNNAN EROVUOROISTEN JÄSENTEN VAA- LI Sääntöjen mukaan erovuorossa olivat Reijo Arvola, Pekka Forss, Reijo Häkkinen, Jarno Kiuttu ja Seppo Tikkala. Yksimielisesti valittiin Reijo Arvola, Pekka Forss, Reijo Häkkinen, Jarno Kiuttu ja Seppo Tikkala uudelleen johtokuntaan. KMS:n ammunnoista palkittuja. 12 VALITAAN TOIMINNANTARKASTAJA JA HÄNEN VARAMIEHENSÄ Toiminnantarkastajaksi vuodelle 2015 valittiin Arto Hakala ja hänen varamieheksi Mikko Isohookana. 13 VAHVISTETAAN TOIMINTASUUNNITELMA TULEVAA KAUTTA VAR- TEN Hyväksyttiin johtokunnan laatima toimintasuunnitelma vuodelle MÄÄRÄTÄÄN YHDISTYKSEN LIITTYMIS- JA JÄSENMAKSUN SUU- RUUS Liittymismaksuksi määrättiin 40 euroa ja jäsenmaksuksi myös 40 euroa. 15 HYVÄKSYTÄÄN TOIMINTAVUODEN TALOUSARVIO JA PÄÄTETÄÄN SEURAN TOIMIHENKILÖIDEN KULUKORVAUKSISTA Joulurauhanjulistus Kalimenmajalla.

16 16 KELLON METSÄSTYSYHDISTYS RY SELOSTUS VARAINKÄYTÖSTÄ VUONNA 2014 Varainhankinta Tuotot Jäsenmaksut 22500, ,00 Vierasluvat 790,00 876,00 Ampumatoiminta 153,00 45,80 Hirvijaosto 734,30 428,00 Hirvenlihan myynti 1114, ,00 Arpajaistuotot 0,00 95,55 Kioskimyynti 94,86 167,30 Koulutusluvat 0,00 35,00 Tarvikemyynti 145,00 468,50 Tuotot 25531, ,15 Kulut Ampumatoiminta 501,80 515,95 Hirvipeijaat, kulut 2466, ,38 Kenneljaosto 51,70 81,60 Riistanhoito 2437, ,00 Poistot kiinteitöstä 4 % 492,20 510,00 Poistot kalustosta 20 % 925,90 575,48 Vartiointi, kameravalvonta 31,01 0,00 Muut kulut, Kauriin pään täyttö 380,00 0,00 Maanvuokrat 4003, ,99 Kiinteistöjen hoito 2018, ,91 Kiinteistövero 28,17 26,88 Tiedotustoiminta 2926, ,81 Hallinto- ja pankkikulut 6994, ,59 Teiden kunnossapito 869, ,71 Jätehuolto 203,19 75,98 Tarvikeostot, paidat ja lippalakit 0,00 0,00 Kulut 24329, ,38 VARAINHANKINTA 1201, ,77 Sijoitus- ja rahoitustoiminta Tuotot 19,97 29,51 Kulut 0,00 0,00 Sijoitus- ja rahoitustoiminta 19,97 29,51 Yleisavustukset 0,00 0,00 Tilikauden tulos 1221, ,28 TASE VASTAAVAA Tilivuosi Ed.vuosi Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Maa-alueet 2310, ,03 Rakennukset 11745, ,70 Koneet ja kalusto 3703, ,90 Aineelliset hyödykkeet 17759, ,63 Pysyvät vastaavat 17759, ,63 Vaihtuvat vastaavat Saamiset Myyntisaamiset 0,00 0,00 Lainasaamiset 0,00 0,00 Muut saamiset 0,00 0,00 Siirtosaamiset 0,00 0,00 Saamiset 0,00 0,00 Rahoitusarvipaperit Rahat ja pankkisaamiset Kassatili 0,00 45,80 pankkitili 15577, ,44 Rahat ja pankkisaamiset 15577, ,24 Vaihtuvat vastaavat 15577, ,24 VASTAAVAA 33336, ,87 VASTATTAVAA Oma pääoma Oma pääoma 20779, ,88 Muut sidotut rahastot 0,00 0,00 Vapaat rahastot 0,00 0,00 Edellisten tilikausien voitto 11334, ,71 Tilikauden voitto/tappio 1221, ,28 Oma pääoma 33336, ,87 Vieras pääoma Pitkäaikainen 0,00 0,00 Lyhytaikainen Lainat rahalaitoksilta 0,00 0,00 Saadut ennakot 0,00 0,00 Muut lyhyta. velat 0,00 0,00 Siirtovelat 0,00 0,00 Lyhytaikainen 0,00 0,00 Vieras pääoma 0,00 0,00 Vastattavaa 33336, ,87 JOHTOKUNTA Puheenjohtaja Matti Roivainen p matti.roivainen(ät)elisanet.fi Sihteeri Tapio Kivari p tapio.kivari(ät)gmail.com Rahastonhoitaja Tapio Pikkuhookana p tapio.pikkuhookana(ät)dnainternet.net Riistanhoitojaosto Reijo Arvola p reijo.arvola(ät)hotmail.fi Maanvuokrausjaosto Kyösti Manninen p kyosti.manninen(ät)suomi24.fi Valvontajaosto Mika Lehtinen p mika.lehtinen(ät)k-supermarket.com Kiinteistöjaosto Pekka Forss p pekka.forss(ät)gmail.com Tiedotusjaosto jäsenrekisteri ja maanvuokrarekisteri Jarno Kiuttu p jarno(ät)kellonmetsastysseura.fi Ohjaus riistanhoitoon ja seuratoimintaan Timo Korkeasalo p timokorkeasalo(ät)gmail.com Hirvijaosto Seppo Tikkala p tikkala83(ät)hotmail.com Ampumajaosto Reijo Häkkinen p osulku(ät)luukku.com KENNELJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA 2015 JÄNIS, PM karsinta Ylituomarina toimii Eero Kehusmaa. JÄNIS, Yleinen ja KMS:n mestaruusajokoe Ylituomarina toimii Kauko Soini. JÄNIS, Pitkä koe Ylituomarina toimii Toivo Kangas. JÄNIS, Yleinen Ylituomarina toimii Marko Pälsynaho. KETTU, Yleinen ja Piirin mestaruuskoe Ylituomarina toimii Eino Kaarlela KETTU, Pitkä koe Ylituomarina toimii Sari Hellman KETTU, Yleinen ja Pohj-Pohj Ajokoirakerhon Kettumestaruuskoe Ylituomari toimii Seppo Ojala. Näyttelyharjoitukset alkavat keväällä ja ne pidetään Kalimen Majalla Torstaisin klo Vetäjänä Seppo Helin. KETTU Palkintotuomarikussi pidetään Kalimen Majalla, kouluttajana Eino Kaarlela. Palkintotuomarikurssi alkaa klo 12 ja jatkokoulutus vanhoille tuomareille klo 14. Tapio Pikkuhookana TULOKSIA Pienpetokilpailu 2014 Nimi Kettu Supi Näätä Minkki Pisteet 1 Kourunen Markku Kiuttu Hannu Pori Olavi Hauru Antti Mäkelä Ismo Ahonen Janne Savilaakso Jari Nyman Veikko Manninen Pekka Lotvonen Raimo Turpeinen Marko Kaarlenkaski Pekka Arvola Raili Nyman Anne Takkula Lasse Savilaakso Jouni Manninen Sami ja Janne YHTEENSÄ PISTEET. Kettu 50 pist., supi 50 pist., näätä 50 pist., minkki 30 pist.

TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2019

TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2019 Kantosyrjän Erä-Veikot ry Metsästysseura/seurue TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2019 YLEISTÄ (jäsenistö, kokoukset, maanvuokraus) Sääntöjensä mukaisesti seuran tarkoituksena on harjoittaa 1) järkiperäistä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta (numerotiedot liitteenä, sivu 4)

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS vuodelta (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet kunnassa/kunnissa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet Sihteeri Rahastonhoitaja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012 (numerotiedot liitteenä, sivu 4)

TOIMINTAKERTOMUS 2012 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) HIMANGAN METSÄTYSSEURA Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS 2012 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet : Himangan kunnassa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet

Lisätiedot

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Iin seudun riistanhoitoyhdistys PÖYTÄKIRJA Pokholmintie 30 95100 KUIVANIEMI Puh 0400-936 333 Email ii@rhy.riista.fi 23.2.2016 Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Aika: 23.2.2016 klo 18.00-20:15 Paikka: Läsnä:

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Riistanhoitoyhdistyksen no ja nimi: 279 Taivalkoski TOIMINTA-AJATUS: Riistanhoitoyhdistys on riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetussa laissa tarkoitetun riistanhoitomaksun

Lisätiedot

HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ

HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ RYHMÄRISTISIDE HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ TIEDOTUSLEHTI 1 2014 HAUKIPUTAAN RIISTANHOITOYHDISTYS SIVUT 2 4 HAUKIPUTAAN METSÄSTYSYHDISTYS RY SIVUT 4 8 JOKIVARREN METSÄSTYSSEURA RY SIVUT 9 12 KELLON METSÄSTYSSEURA

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2015

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2015 Sivu 1 / 12 Kuivajärven Eränkävijät ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN 2015 Aika klo 10.13-11.27 Paikka Kuivajärventie 195, 89840 Yli-Vuokki (Domnan pirtti) Läsnä Tommi Niskanen puheenjohtaja Mika Karhunen sihteeri Ari

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 Riistanhoitoyhdistyksen no ja nimi: 407 LIPERIN RIISTANHOITOYHDISTYS TOIMINTA-AJATUS: Riistanhoitoyhdistys on riistanhoitomaksun maksaneiden metsästäjien omatoimisuuteen

Lisätiedot

HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ

HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ RYHMÄRISTISIDE HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ TIEDOTUSLEHTI 1 2014 HAUKIPUTAAN RIISTANHOITOYHDISTYS SIVUT 2 4 HAUKIPUTAAN METSÄSTYSYHDISTYS RY SIVUT 4 8 JOKIVARREN METSÄSTYSSEURA RY SIVUT 9 12 KELLON METSÄSTYSSEURA

Lisätiedot

9) esitetään ja hyväksytään riistanhoitoyhdistyksen vuoden 2014 toimintakertomus

9) esitetään ja hyväksytään riistanhoitoyhdistyksen vuoden 2014 toimintakertomus 1) kokouksen avaaminen Rhy:n puheenjohtaja Asko Autio avasi kokouksen. Asko kertoi ajankohtaisista tapahtumista rhy:ssä. Vuoden 2014 pienpetokilpailun palkitut olivat 1 Ari hautakangas, 26 pienpetoa 2.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Riistanhoitoyhdistyksen no ja nimi: 279 Taivalkoski TOIMINTA AJATUS: Riistanhoitoyhdistys on metsästäjäorganisaation paikallistason metsästysviranomainen, jonka tehtävänä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 706 Sotkamon riistanhoitoyhdistys TOIMINTA-AJATUS: Riistanhoitoyhdistys on riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta anetussa laissa tarkoitetun riistanhoitomaksun maksaneiden

Lisätiedot

HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ TIEDOTUS- LEHTI

HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ TIEDOTUS- LEHTI RYHMÄRISTISIDE HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ TIEDOTUS- LEHTI 1 2010 HAUKIPUTAAN RIISTANHOITO- YHDISTYS SIVUT 2, 16 HAUKIPUTAAN METSÄSTYS- YHDISTYS RY SIVUT 3 7 JOKIVARREN METSÄSTYS- SEURA RY SIVUT 8 10 KELLON

Lisätiedot

HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ

HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ RYHMÄRISTISIDE HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ TIEDOTUS- LEHTI 1 2011 HAUKIPUTAAN RIISTANHOITO- YHDISTYS SIVUT 2, 3 HAUKIPUTAAN METSÄSTYS- YHDISTYS RY SIVUT 4 8 JOKIVARREN METSÄSTYS- SEURA RY SIVUT 9 11 KELLON

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä.

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus. - kokouksen avauksen suoritti Timo Tiiro 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja,

Lisätiedot

Vuosikokous. Aika: alkaen kello Hotelli IsoValkeisen IsoValkeinen-sali, Majaniementie 2, Kuopio

Vuosikokous. Aika: alkaen kello Hotelli IsoValkeisen IsoValkeinen-sali, Majaniementie 2, Kuopio Kuopion riistanhoitoyhdistys PÖYTÄKIRJA 1/18 1 (5) Vuosikokous Aika: 20.2.20187 alkaen kello 18.00 Paikka: Hotelli IsoValkeisen IsoValkeinen-sali, Majaniementie 2, Kuopio 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 171/2011 Valtioneuvoston asetus. riistahallinnosta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 171/2011 Valtioneuvoston asetus. riistahallinnosta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 28 päivänä helmikuuta 2011 171/2011 Valtioneuvoston asetus riistahallinnosta Annettu Helsingissä 24 päivänä helmikuuta 2011 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti,

Lisätiedot

HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ

HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ RYHMÄRISTISIDE HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ TIEDOTUSLEHTI 2 2014 HAUKIPUTAAN RIISTANHOITOYHDISTYS SIVUT 2 5 HAUKIPUTAAN METSÄSTYSYHDISTYS RY SIVUT 6 10 JOKIVARREN METSÄSTYSSEURA RY SIVUT 10 12 KELLON METSÄSTYSSEURA

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ TIEDOTUS- LEHTI

HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ TIEDOTUS- LEHTI HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ TIEDOTUS- LEHTI 1 2009 RYHMÄRISTISIDE HAUKIPUTAAN RIISTANHOITO- YHDISTYS SIVUT 2, 16 HAUKIPUTAAN METSÄSTYS- YHDISTYS RY SIVUT 3 7 JOKIVARREN METSÄSTYS- SEURA RY SIVUT 8 9 KELLON

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kauko Harjula ja kokouksen sihteeriksi valittiin Kalevi Korhonen.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kauko Harjula ja kokouksen sihteeriksi valittiin Kalevi Korhonen. Pöytäkirja Metsästysseura Kerä ry:n vuosikokouksesta, joka pidettiin 17.2.2013 klo 12.00 alkaen seuran metsästysmajalla Kovelinlehdossa. Paikalla oli 67 seuran jäsentä. Lista osaottajista on liitteessä

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

Yhteensä 46 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo

Yhteensä 46 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo KESÄKOKOUS Aika: Paikka: Läsnä: 17.07.2014 klo 18.00 19.20 Kalimen maja Yhteensä 46 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo 1 KOKOUKSEN AVAUS Matti Roivainen avasi kokouksen 2 KOKOUKSEN TOIMIHENKILÖIDEN

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2015

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2015 Lietson Erä ry Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2015 Metsästysalue Kiteen kunnassa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet Kari Havukainen Mika Heikkinen Kaija

Lisätiedot

HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ TIEDOTUS- LEHTI

HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ TIEDOTUS- LEHTI RYHMÄRISTISIDE HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ TIEDOTUS- LEHTI 1 2008 HAUKIPUTAAN RIISTANHOITO- YHDISTYS SIVUT 2, 13 16 HAUKIPUTAAN METSÄSTYS- YHDISTYS RY SIVUT 3 6 JOKIVARREN METSÄSTYS- SEURA RY SIVUT 7 8

Lisätiedot

Kollajanniemen MS:n vuosikokous taukotuvalla

Kollajanniemen MS:n vuosikokous taukotuvalla Kollajanniemen MS:n vuosikokous 28.01.2017 taukotuvalla Läsnä: Vesa Vähäkuopus, Pekka Niemitalo, Aarne Niemitalo, Jari Pikkuaho, Jussi Pönkkö, Arto Ruonakangas, Ville Harjukelo, Erkki Takkinen, Simo Kaukko,

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

RI Riistanhoitoyhdistys RI13.WTR

RI Riistanhoitoyhdistys RI13.WTR RI RI13.WTR TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Saamiset Rahat ja pankkisaamiset 31.12.2013 31.12.2012 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 03.08.2014 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 18 Jäsentä

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 03.08.2014 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 18 Jäsentä Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 03.08.2014 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 18 Jäsentä 2. 1 Kesäkokouksen avaus: Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.00 2 Kokouksen puheenjohtajan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2015

TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2015 LEPPÄVEDEN METSÄSTYSSEURA r.y TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2015 YLEISTÄ (jäsenistö, kokoukset, maanvuokraus) Seuran hallituksen kokous pidettiin 19.01.2015 Pertti Parkkosella. Toimintavuoden 2015 vuosikokous

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2012 1/4 Virpiniemen ylämaja 90810 Kiviniemi 27.3.2012 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.34 Ennen kokouksen

Lisätiedot

HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ

HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ RYHMÄRISTISIDE HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ TIEDOTUS- LEHTI 1 2012 HAUKIPUTAAN RIISTANHOITO- YHDISTYS SIVUT 2 3 HAUKIPUTAAN METSÄSTYS- YHDISTYS RY SIVUT 4 8 JOKIVARREN METSÄSTYS- SEURA RY SIVUT 8 11 KELLON

Lisätiedot

MMM vahvistanut 30.12.2011 mmm d:no 768/424/2011, muutettu 7 3 mom 25.9.2012 mmm d:no 1541/481/2012

MMM vahvistanut 30.12.2011 mmm d:no 768/424/2011, muutettu 7 3 mom 25.9.2012 mmm d:no 1541/481/2012 05.11.2012 RIISTANHOITOYHDISTYSTEN TYÖJÄRJESTYS Voimaantulo 1.1.2012, voimassa toistaiseksi Käsitelty Suomen riistakeskuksen hallituksessa 18.11.2011, MMM vahvistanut 30.12.2011 mmm d:no 768/424/2011,

Lisätiedot

HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ

HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ RYHMÄRISTISIDE HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ TIEDOTUS- LEHTI 2 2013 HAUKIPUTAAN RIISTANHOITO- YHDISTYS SIVUT 2 8 HAUKIPUTAAN METSÄSTYS- YHDISTYS RY SIVUT 9 11 JOKIVARREN METSÄSTYS- SEURA RY SIVUT 12 13 KELLON

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Vuosikokouksen pöytäkirja 2012

Vuosikokouksen pöytäkirja 2012 1/8 ALA-KEITELEEN RIISTANHOITOYHDISTYS Vuosikokouksen pöytäkirja 2012 Kokouspaikka: kokoustila Majakka, Torikatu 6, Äänekoski Aika: 20.2.2012 Kokous alkoi kello 18.01 1. Kokouksen avaus Rhy:n puheenjohtaja

Lisätiedot

3 KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS Todettiin, että kokouksesta oli tiedotettu sääntöjen mukaisesti, joten se oli päätösvaltainen.

3 KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS Todettiin, että kokouksesta oli tiedotettu sääntöjen mukaisesti, joten se oli päätösvaltainen. KESÄKOKOUS Aika: Paikka: Läsnä: 12.07.2012 klo 18.00 19.50 Ampumarata Yhteensä 43 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo 1 KOKOUKSEN AVAUS Matti Roivainen avasi kokouksen 2 KOKOUKSEN TOIMIHENKILÖIDEN

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot liitteenä, sivu 4)

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) KAITURIN ERÄ RY. Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet Ruokolahden kunnassa/kunnissa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Sihteeri Rahastonhoitaja

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2016 (numerotiedot liitteenä, sivu 4)

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2016 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Pyhä-Saukko ry Metsästysseura TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2016 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet Pelkosenniemen kunnassa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi.

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi. Pöytäkirja Jalasjärven Alapään Eränkävijät Ry Vuosikokous 22.02.2009 Aika 13.00 14.20 Paikka Seuran Maja Läsnä 39 jäsentä 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti

Lisätiedot

RI Riistanhoitoyhdistys ry

RI Riistanhoitoyhdistys ry RI Riistanhoitoyhdistys ry TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Tulot Valtionavustus Metsästäjätutkinto Metsästäjäkurssit Ampumakoe Ulkomaalaisten ampumakoetod. Harrastustodistukset Metsästyksenvalvonta

Lisätiedot

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Reposelän ampumarata 90910 Kiiminki 25.3.2013 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Heikki Pitkänen

Lisätiedot

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 Ala-Ounasjoen Erästäjät PÖYTÄKIRJA Johtokunta Rovaniemi 17.2.2010 ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 AIKA 17.2.2010 klo 18.00 PAIKKA Toimitalo, Erästäjänpolku OSALLISTUJAT Seuran jäseniä 25 liitteenä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 Riistanhoitoyhdistyksen no ja nimi: 372 RUOVESI TOIMINTA-AJATUS: Riistanhoitoyhdistys on metsästäjäorganisaation paikallistason metsästysviranomainen, jonka tehtävänä

Lisätiedot

PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi

PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi PÖYTÄKIRJA PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA vesiosuuskunnan varsinainen kokous 2017 Aika: 27.05.2017 kello 13.00 Paikka: Haminankylän Kotipirtti Läsnä: Paikalla oli 19

Lisätiedot

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. PÖYTÄKIRJA 1(6) VARSINAINEN KOKOUS V. 2011 Aika 24.5.2011 klo 18.30 19.40 Paikka Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 3.3.2016. Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06

PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 3.3.2016. Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06 1 (5) 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06 Kokouksen aluksi lahjoitettiin kolmelle eniten pienpetoja pyytäneelle jäsenelle loukku. Loukun saivat Vesa-Matti

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

(RHY- työjärjestys 3 Riistanhoitoyhdistyksen vuosikokouksessa käsiteltävät asiat)

(RHY- työjärjestys 3 Riistanhoitoyhdistyksen vuosikokouksessa käsiteltävät asiat) 1 Kemijärven riistanhoitoyhdistys (RHY- työjärjestys 3 Riistanhoitoyhdistyksen vuosikokouksessa käsiteltävät asiat) KEMIJÄRVEN RIISTANHOITOYHDISTYS Vuosikokous 2013 Pöytäkirja Aika: 05.02.2013 klo 18.00

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus ja hiljainen hetki. 2 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri.

1 Kokouksen avaus ja hiljainen hetki. 2 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Ypäjän Riistamiehet ry Pöytäkirja Vuosikokous 8.3.2019 Paikka: Ypäjänkylän Seuraintalo 1 Kokouksen avaus ja hiljainen hetki. Seuran puheenjohtaja Risto Rantanen avasi kokouksen klo 19.03. Kokousväki vietti

Lisätiedot

Pyhä-Saukko ry Pöytäkirja TALVIKOKOUS Aika: klo 12:00 Paikka: Pyhän Asteli

Pyhä-Saukko ry Pöytäkirja TALVIKOKOUS Aika: klo 12:00 Paikka: Pyhän Asteli Pyhä-Saukko ry Pöytäkirja 24.2.2019 TALVIKOKOUS Aika: 23.2.2019 klo 12:00 Paikka: Pyhän Asteli 1) Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa Puheenjohtajaksi

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti. SUOMEN ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAAJAT SEKLI RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 9/2013 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Riistanhoitoyhdistyksen no ja nimi: 372 RUOVESI TOIMINTA-AJATUS: Riistanhoitoyhdistys on metsästäjäorganisaation paikallistason metsästysviranomainen, jonka tehtävänä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 Riistanhoitoyhdistyksen no ja nimi: 372 RUOVESI TOIMINTA-AJATUS: Riistanhoitoyhdistys on metsästäjäorganisaation paikallistason metsästysviranomainen, jonka tehtävänä

Lisätiedot

3. VALITAAN KAKSI PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAA, JA KAKSI ÄÄNTEN LASKIJAA

3. VALITAAN KAKSI PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAA, JA KAKSI ÄÄNTEN LASKIJAA SULKAVANKYLÄN METSÄSTYSSEURA RY:N KESÄKOKOUS SEURAN MAJALLA SU 2.8.2015 KLO 19.30 TYÖJÄRJESTYS 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. VALITAAN PUHEENJOHTAJA JA SIHTEERI 3. VALITAAN KAKSI PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAA, JA KAKSI

Lisätiedot

SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N KEVÄTLIITTOKOKOUS

SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N KEVÄTLIITTOKOKOUS SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N KEVÄTLIITTOKOKOUS AIKA Sunnuntai 30.3.2014 klo 12:00. Valtakirjojen tarkistus klo 11:30 alkaen PAIKKA Helsinki Petankin halli, Pasila, Tallikatu 99 ALUSTAVA ESITYSLISTA

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 19.3.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Riistanhoitoyhdistys RI

Riistanhoitoyhdistys RI TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA TULOT VARSINAINEN TOIMINTA Tulot varsinainen tominta MENOT VARSINAINEN TOIMINTA Hallintomenot Edustusmenot Toiminnanohjausmenot Toimistomenot Metsästäjätutkintomenot

Lisätiedot

Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt.

Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt. Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt. 1. Yhdistyksen nimi on Hämeenlinnan Kameraseura ry, ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. Seura toimii Hämeenlinnassa. 2. Seuran tarkoituksena on edistää ja kohottaa

Lisätiedot

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA PÖYTÄKIRJA Osuuskuntakokous 29.03.2012 Kokousaika Keskiviikkona 28.03.2012 klo 18.00-19.50 Kokouspaikka Osuuskunnan toimisto, Keiteleentie 11, 44200 Suolahti Läsnä:

Lisätiedot

Pyhä-Saukko ry Pöytäkirja TALVIKOKOUS Aika: klo 12:00 Paikka: Pyhän Asteli

Pyhä-Saukko ry Pöytäkirja TALVIKOKOUS Aika: klo 12:00 Paikka: Pyhän Asteli Pyhä-Saukko ry Pöytäkirja 28.2.2016 TALVIKOKOUS Aika: 28.2.2016 klo 12:00 Paikka: Pyhän Asteli 1) Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa Puheenjohtajaksi

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

16.07.2015 klo 19.30 20.10 Kellon Nuorisoseura Yhteensä 59 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo

16.07.2015 klo 19.30 20.10 Kellon Nuorisoseura Yhteensä 59 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo KESÄKOKOUS Aika: Paikka: Läsnä: 16.07.2015 klo 19.30 20.10 Kellon Nuorisoseura Yhteensä 59 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo 1 KOKOUKSEN AVAUS Matti Roivainen avasi kokouksen, joka pidettiin seuran

Lisätiedot

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka

Lisätiedot

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 22.5.2017 klo 12.00 (mahdollisuus oppilaitoslounaaseen klo 11.15 11.50) Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 32, Tampere

Lisätiedot

SALLAN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN KOKOUS 2009

SALLAN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN KOKOUS 2009 SALLAN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN KOKOUS 2009 PÖYTÄKIRJA Aika: 19.2.2009 klo 18.00 alkaen Paikka: Sallan kunnanviraston valtuustosali Läsnä: Edustaja- ja ääniluettelo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08

Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08 Suomen APL-yhdistyksen syyskokous 19.11.2014 Eläketurvakeskus, Kirjurinkatu 3, Itä-Pasila 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08 2. Kokouksen toimihenkilöiden

Lisätiedot

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00 Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi 13.5.2019, klo 18.00 Läsnä: Ääniluettelon mukaisesti 5 osakkeenomistajaa edustaen: 98 A osaketta ja 1960 ääntä 0 B osaketta

Lisätiedot

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti. LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2016 pöytäkirja Aika 19.2.2016 klo 18.00 19.00 Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan

Lisätiedot

MYLLYMAAN ERÄMIEHET Metsästysseura/seurue. TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Pentti Haapahuhta.

MYLLYMAAN ERÄMIEHET Metsästysseura/seurue. TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Pentti Haapahuhta. MYLLYMAAN ERÄMIEHET Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet Sastamalan ja Kiikoisten kunnissa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja

Lisätiedot

2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille.

2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille. TURVAPAIKANHAKIJOIDEN TUKI ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Turvapaikanhakijoiden tuki ry Stöd för asylsökande r f Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi.

Lisätiedot

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Janne Kaipainen avasi kokouksen klo 18:10

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Janne Kaipainen avasi kokouksen klo 18:10 , NJVOK PÖYTÄKIRJA 1/5 NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS Kokousaika: 8.5.2017 klo 18:00 19:27 Kokouspaikka: Läsnäolijat: Nukarin koulun kylätila, Nurmijärvi 7 henkilöä liitteenä

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Kaakon Beagle ry:n säännöt 1.

Kaakon Beagle ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Kaakon Beagle ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Kaakon Beagle ry (entinen Etelä-Suomen Beagleyhdistys ry) ja sen kotipaikka on Kouvolan kaupunki. Yhdistys on Suomen kennelliitto-finska

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 1/2 PÖYTÄKIRJA 28.3.2017 TaLVI ry hallitus 2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS Aika 28.3.2017, klo 19:00 Paikka Prisma Kaleva, Sammonkatu 75, 33540 Tampere Läsnä Kalle Kanninen Iida Päivömaa Jenni Rantanen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2017 (numerotiedot liitteenä, sivu 4)

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2017 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) LEPPÄVEDEN METSÄSTYSSEURA Ry TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2017 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet sijaitsevat Laukaan kunnassa, Leppäveden kylässä HALLINTO JA JÄSENET Hallitus Puheenjohtaja

Lisätiedot

Metsästysseura Laitilan Kaiku ry SÄÄNNÖT

Metsästysseura Laitilan Kaiku ry SÄÄNNÖT Metsästysseura Laitilan Kaiku ry SÄÄNNÖT 2 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, PERUSTAMISAIKA, KIELI, JÄSENLIITTO JA PIIRI Yhdistyksen nimi: Kotipaikka : Seuran kieli: Metsästysseura Laitilan Kaiku ry Laitila

Lisätiedot

Haukiputaan Metsästysyhdistys ry:n kesäkokouksen pöytäkirja Varepirtillä ti. 7.7.2015 klo 18:00

Haukiputaan Metsästysyhdistys ry:n kesäkokouksen pöytäkirja Varepirtillä ti. 7.7.2015 klo 18:00 HAUKIPUTAAN METSÄSTYSYHDISTYS RY 1/8 Haukiputaan Metsästysyhdistys ry:n kesäkokouksen pöytäkirja Varepirtillä ti. 7.7.2015 klo 18:00 Liite: 1 läsnäolijat 37 henkilöä Kokouksen avaus Puheenjohtaja Martti

Lisätiedot

PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 27.9.2011 1 Yhdistyksen nimi on Yy-Kaa-Koo ry (Yhteinen Kasvatus Koulussa), ja se toimii Piikkiön yhtenäiskoulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Kaarinan

Lisätiedot

Päätösesitys: Hallituksen puheenjohtaja Pekka Knuutti avaa kokouksen Päätös: Esityksen mukaan

Päätösesitys: Hallituksen puheenjohtaja Pekka Knuutti avaa kokouksen Päätös: Esityksen mukaan EVANKELINEN LÄHETYSYHDISTYS ELY ry VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Kokousaika: Lauantai 16.4.2016 klo 14.30 Paikka: Tampere, Kalevan kirkon srk-sali Läsnä: Osallistujalista pöytäkirjan liitteenä 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY. Perä-Uurasten MS ry:n kesäkokouksen pöytäkirja. 14.8.2015 klo 19.00 Hukkapenkka Kivimäentie 248, Kotala

PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY. Perä-Uurasten MS ry:n kesäkokouksen pöytäkirja. 14.8.2015 klo 19.00 Hukkapenkka Kivimäentie 248, Kotala PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY Perä-Uurasten MS ry:n kesäkokouksen pöytäkirja 14.8.2015 klo 19.00 Hukkapenkka Kivimäentie 248, Kotala 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Ari Tapanainen avasi kokouksen

Lisätiedot

YH Asteri yhdistys YH14

YH Asteri yhdistys YH14 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY VUOSIKOKOUS 16.3. 2013 klo 14.00 Tampereella, Hotelli Rosendahlissa, Pyynikintie 13 PÖYTÄKIRJA 1 24 1. KOKOUKSEN AVAUS Suomen Pystykorvajärjestön puheenjohtaja

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 13.10.2017 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 19.11.2017 kello 9.00. Paikka Palmgren-konservatorio Rautatienpuistokatu 7, 28130 Pori I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot