TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2015

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2015"

Transkriptio

1 LEPPÄVEDEN METSÄSTYSSEURA r.y TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2015 YLEISTÄ (jäsenistö, kokoukset, maanvuokraus) Seuran hallituksen kokous pidettiin Pertti Parkkosella. Toimintavuoden 2015 vuosikokous pidetään su Leppäveden seurakuntakodilla kello 16.00, josta oli kokouskutsu Laukaa-Konnevesi lehdessä Toimintavuonna on tarkoitus pitää kaksi hirvipalaveria; pe kello ja pe kello kodalla. Hallitus kokoontuu tarpeen mukaan. Seurassa on maanomistajajäseniä, vuosijäseniä ja mahdollisesti koejäseniä. Maanvuokraus (metsästysoikeuden saaminen maanomistajan maalle) asioissa toivotaan jäseniltä aktiivisuutta, jotta muuttuneet maaomistustiedot voitaisiin päivittää ja uusia vuokrasopimuksia saataisiin tehtyä. Maaomistusmuutosten, asutuksen ja teollisuuden laajentumisen myötä alueet muuttuvat jatkuvasti ja ovat vaarassa pirstaloitua liiaksi, joten jäsenten aktiivisuus on paikallaan. Maanvuokrasopimuksia tehtäessä liitetään sopimuksen mukaan myös karttakopio, johon maa-alue selvyyden vuoksi merkitään vuokranantajan kanssa. Sopimuksia ja karttakopioita saa sihteeriltä. Maanvuokrausasioissa toivotaan jäsenten ja maan omistajien ottavan yhteyttä maanvuokraus- ja karttajaokseen. RIISTANHOITO (riistanhoitosuunnitelmat, elinympäristöjen hoito ja parantaminen, riistapellot, pienpetojen ja rauhoittamattomien eläinten pyynti, pöntötys, ruokinnan suunnittelu ja toteutus, riistaistutukset, talkoot, riistavahinkojen estäminen, muuta) Olemassa olevia ruokintapaikkoja pidetään yllä ja uusien ruokintapaikkojen perustamista selvitellään. Haapoja kaadetaan maanomistajan luvalla. Riistapellot toteutunevat Pertti Parkkosen (Hallamäki/Seppälä), Heikki Reinan (Vihtamäki) ja Jarkko Viljakaisen (Lehtomäki) toimesta. Nuolukiviä hankitaan ja viedään maanomistajan luvalla entisille paikoille paitsi ampumaradan tuntumaan alkukesän aikana. Nuolukivet hankkii Antero Savonen ja kivet ovat alkukesällä noudettavissa kodalta. Pienpetopyytäjät; ilmoittakaa vuoden lopussa saalisilmoitukset, niin saadaan hyvä työ myös tilastoitua ja ilmoitettua toimintakertomuksessa sekä Rhy:n tietoon. Petoyhdysmiehenä jatkaa Heikki Reina RIISTAKANNAT JA RIISTALASKENNAT (hirvieläinten seuranta, suurpetoyhdysmiehet, riistakolmiot, vesilintulaskennat, muut laskennat, muuta riistan seurantaa, havaintoja riistakantojen tilasta) Hirvihavainnot ilmoitetaan kesällä ja alkusyksyllä Jarkko Viljakaiselle ja Marko Jukalle. Ilmoitukset kannattaa tehdä heti tuoreeltaan kannan arvioinnin ja hirvien liikkeiden seurannan helpottamiseksi. Pienpetoilmoitukset tehdään Heikki Reinalle Suurpetohavainnot (karhu, susi ja ilves) ilmoitetaan heti tuoreeltaan Heikki Reinalle (tai Antero Savoselle ). Riistanhoitopiiri tuoreita ilmoituksia petokannan seurantaan ja mahdollisten kaatolupien (ilves!) perusteeksi Heikin kautta. Vanhoja havaintoja ei voida huomioida, vaan ilmoitukset havainnoista on tehtävä heti tuoreena. Mikäli ilveksistä ei ilmoiteta havaintoja, ei niille saada myöskään kaatolupia.

2 METSÄSTYS (metsästyksen suunnittelu, hirvieläinten metsästyksen järjestelyt, vieraskortit, valvonta, muuta) Metsästysseurassa on hirviseurue, joka kokoontuu kahdesti ennen jahtia. Marko Juka ja Pertti Parkkonen osallistuvat seuran edustajina hirviyhteislupa-alueen kokouksiin. Vieraskortteja myydään vieraille siten että vieras maksaa kortin ennen jahtia, osallistuu jahtiin isännän mukana ja vieraan saalis vähennetään isännän saaliskiintiöstä. Vieraskorttiasioissa voi soittaa hallituksen jäsenille. Pienpetopyynti on riistanhoitoa, jolloin vieraan ei tarvitse maksaa vieraskorttia. Kauriille on saaliskiintiö kaksi (2) kaurista / metsästäjä. Muista ilmoittaa saaliisi myös Riistakeskukseen! Seuran jäsenet valvovat metsästystä seuran metsästysvuokra-alueilla. Ensimmäinen hirvikokous on perjantaina kello kodalla. Toinen hirvikokous on perjantaina kello kodalla. Ajat noudattelevat edellisiä vuosia. Suositus: ilmoittaisitko jahtiin menoalueesi hirviseurueen Marko Jukalle; ajatuksena on välttää päällekkäisyyttä pienten jahtialueiden käytössä. Viime vuonna toimi hienosti. AMPUMATOIMINTA (ampumarata ja sen huolto, harjoitukset, kilpailutoiminta, muuta) Ampumatoiminta jatkuu yhteistyössä riistanhoitoyhdistyksen kanssa, jolta saamme ampumaratavuorot, harjoituspäivät ja ampumakoepäivät kesällä (katso Rhy:n liite). Hirviammuntaharjoitukset järjestetään yhdessä Laukaan Metsästysseuran kanssa. Harjoituksissa on myös pari kertaa ampumakoulutusta. Tule harjoituksiin ja HARJOITTELE. Jukka Laurikainen ja Helge Tuomainen selvittävät haulikkoharjoitus- ja kilpailutoiminnan mahdollisuuksia Rajamäen ampumaradalla, jossa haulikkoammuntojen sallittavuudesta ei ole vielä tietoa talvella Toivottavasti haulikkoammunnat jatkuvat siellä. Yhteys Jukkaan tai Helgeen. Laukaan metsästysseuraa vastaan pidetään hirviammunta kilpailu syyskuussa Rajamäen hirviradalla. Hirviammuntakilpailu on samalla oman seuran mestaruuskilpailu. Hirvikilpailuun toivotaan osallistujia. Hirviradan avaimet ovat Pekka Mannisella ja Marko Jukalla.. KENNELTOIMINTA (kokeet, näyttelyt, tuomaritoiminta, muuta) Marko Savonen toimii ajokoiratuomaritoiminnassa. KOULUTUS JA NEUVONTA (koulutus- ja neuvontatilaisuudet, nuorisotyö, riista- ja eräpolkukilpailut, muuta) TIEDOTUSTOIMINTA JA YHTEISTOIMINTA (peijaiset, yleisötilaisuudet, yhteistyö maanomistajiin ja sidosryhmiin, tiedotustapahtumat, kolarihirvieläin yhteistyö) Peijaiset pidetään loppusyksyllä. Peijaisista tulee ilmoitus Laukaa-Konnevesilehteen. Hirvieläin kolareissa viranomaiset ottavat yhteyttä Rhy:n kautta hirvieläinyhdysmiehiin Pertti Parkkoseen ja Antero Savoseen. Hirvieläinkolareissa yhteistoimintaperiaatteeseen liittyen seuralle saattaa tulla apupyyntö (SRVA) hirvieläimen (hirvi, valkohäntäpeura, metsäkauris, karhu) jäljestämis-, kunnonarviointi- ja lopettamistehtävälle. Asiasta kiinnostuneiden vapaaehtoisten kolarihälytysmiesten toivotaan ilmoittautuvan Pertille tai Anterolle soittoringin muodostamiseksi. Metsästäjän ei tarvitse kuulua hirviseurueeseen vaan kiinnostus ja lähtövalmius (mahdollisuuksien mukaan) kolarihirvieläintehtävälle riittää. Ota yhteys Perttiin. Jäljestävän koiran omistajia tai sellaisen henkilön tuntevan toivotaan ottava yhteyttä Perttiin tai Anteroon. Ilman virka-apupyyntöä kolarihirven jäljestäminen on laitonta. Tutustu aiheeseen ja kysy Pertiltä tai Anterolta. HUOMIONOSOITUKSET (ansiomerkit, viirit, muut huomionosoitukset) Huomionosoituksia toteutetaan tilanteen mukaan. LISÄTIETOJA Vuosikokouksen käsiteltyä toimintasuunnitelman se jaetaan jäsenille vuosikokouksen hyväksymässä muodossa sisältäen hallituksen ja toimijoiden nimet puhelinnumeroineen. Sähköpostiosoitteet ovat tervetulleita ).

3 TALOUSSUUNNITELMA 2015 Tulot Menot Jäsenmaksut 1050 Jäsenmaksu 546 Vieraskorttimaksut 50 Kilpailu-/ampumatoiminta Uusien jäsenten liittymismaksut Riistanhoito 150 Korkotulot 5 Maavuokra Talkoot Hallinto 200 Muut 200 PR Muistamiset Yhteensä 1105 Yhteensä 1096 Varojen käytön päätavoitteet Varoilla turvataan seuran toiminta. Tulojen hankintaan liittyvät toimenpiteet Varat kerätään jäsenmaksuilla. Taloussuunnitelma on hyväksytty vuosikokouksessa Leppäveden metsästysseuran tilit: Leppäveden Metsästysseura: FI viite Leppäveden Metsästysseuran hirviseurue: FI viite

4 Yhteenveto vuodesta 2015 Seuran hallitus: Pertti Parkkonen puheenjohtaja Marko Juka rahastonhoitaja Taavi Rautiainen Pekka Manninen Risto Reina Seppo Salenius Heikki Reina 1. petoyhdysmies Antero Savonen 2. petoyhdysmies Juhani Kesti sihteeri Jaostot Riistanhoito Nojosmäki: Hege Tuomainen, Raimo Ström, Antero Savonen Hallamäki: Markku Rautiainen, Mika Rautiainen, Juhani Kesti Vihtamäki: Heikki Reina, Risto Reina, Pekka Manninen Vehmasmäki: Jorma Kalmari, Taavi Rautiainen, Jaakko Ryymin , Jarkko Viljakainen Ampumatoiminta Haulikko: Jukka Laurikainen , Helge Tuomainen Hirvi: Marko Savonen , Pekka Manninen Kivääriradan avaimet: Pekka Manninen ja Marko Juka Hirvijaosto Pertti Parkkonen, Paavo Parkkonen, Antero Savonen, Marko Juka Kartta- ja maanvuokraus Seppo Salenius, Heikki Reina, Paavo Parkkonen Pekka Manninen , Risto Reina, Juhani Kesti Peto Heikki Reina, Marko Savonen, Antero Savonen, Markku Rautiainen Muista: Haulikkokisa loppukesällä? Tiedustelut Jukka Laurikaiselta ja Helge Tuomaiselta.. Hirvikokous perjantaina klo ja perjantaina klo kodalla. Vuosikokous tammikuussa Ilmoitus Laukaa-Konnevesi-lehdessä. Harjoitukset: ma kivääri klo ma kivääri klo ma kivääri klo ma kivääri klo ma kivääri klo Kilpailut: Seuran hirvimestaruus ja Leppävesi vs. Laukaan ms. ma kello ampumaradalla. Muuta: Jäsenmaksu 30 euroa Tili: FI viite Liittymismaksu 250 euroa Tili: FI viite Vieraskortti 10 euroa Tili: FI viite Hirvimaksu (summa ilm. myöhemmin) Tili: FI viite Jäsen- ja liittymismaksut maksetaan mennessä, kiitos! Jäsenmaksua ei maksa maanomistajajäsenet (yli 10 ha) ja yli 70 vuotiaat seniorit. Mikäli yhteystietosi (osoite, puhelinnumero) muuttuvat, niin ilmoitathan uudet tiedot Juhani Kestille. Sähköpostiosoitteet ovat tervetulleita!

5 RIISTANHOITO- JA SAALISILMOITUS 2015 Nimi: Riistanhoito: Heinää tehty: kg viety: kg Riistapelto Kaadettu haapoja kpl Viety nuolukiviä kpl Tehty/viety pesäpönttöjä kpl Tehty/viety ruokintakatos kpl Tehty/ostettu pienpetopyydys kpl Osallistuttu talkoisiin tuntia Muut touhut: Saaliskiintiö 15 pistettä/metsästäjä Kauris: kaksi (2) kpl / metsästäjä. Saalispisteytys: Teeri 5 pistettä., muut linnut 1 ja jänis 1 piste. METSO RAUHOITETTU! Pienpedoista (supi, kettu, näätä, minkki, ja mäyrä) saa 3 lisäpistettä. Riistanhoitopisteet pidetään maksimissaan kolmessakymmenessä (30) pisteessä. Vieraskortti 10 euroa/päivä. Saalis vähennetään isännän kiintiöstä. Pienpetojahdissa (yhteisessä) ei tarvitse vieraskorttia. Saalis: Riistalaji Pienpeto kpl kpl SAALISILMOITUKSET PALAUTETTAVA VUODEN 2015 LOPPUUN MENNESSÄ, KIITOS! Juhani Kesti Notkotie 12 As Leppävesi

6 Saajan tilinumero OP FI TILISIIRTO Saaja Leppäveden Metsästysseura r.y Jäsenmaksu 30 vuodelle 2015 Maksaja Viitenumero: Tililtä: - Eräpäivä: Saajan tilinumero OP FI TILISIIRTO Saaja Leppäveden Metsästysseura r.y Vieraskortti Maksaja Viitenumero: Tililtä: - Eräpäivä: Ennen jahtia 10.00

TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2017

TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2017 LEPPÄVEDEN METSÄSTYSSEURA r.y TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2017 YLEISTÄ (jäsenistö, kokoukset, maanvuokraus) Seuran hallituksen kokous pidettiin 16.01.2017 Pertti Parkkosella. Toimintavuoden 2017 vuosikokous

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta (numerotiedot liitteenä, sivu 4)

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS vuodelta (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet kunnassa/kunnissa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet Sihteeri Rahastonhoitaja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012 (numerotiedot liitteenä, sivu 4)

TOIMINTAKERTOMUS 2012 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) HIMANGAN METSÄTYSSEURA Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS 2012 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet : Himangan kunnassa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot liitteenä, sivu 4)

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) KAITURIN ERÄ RY. Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet Ruokolahden kunnassa/kunnissa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Sihteeri Rahastonhoitaja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2015

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2015 Lietson Erä ry Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2015 Metsästysalue Kiteen kunnassa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet Kari Havukainen Mika Heikkinen Kaija

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2016 (numerotiedot liitteenä, sivu 4)

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2016 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Pyhä-Saukko ry Metsästysseura TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2016 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet Pelkosenniemen kunnassa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 24.01.2016 klo 17:00 Läsnä 18 jäsentä

Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 24.01.2016 klo 17:00 Läsnä 18 jäsentä Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 24.01.2016 klo 17:00 Läsnä 18 jäsentä 1 Kokouksen avaus: Puheenjohtaja Pertti Lähdevuori avasi kokouksen klo 17.00 toivottaen osallistujat tervetulleeksi. 2 2 Palkitsemiset

Lisätiedot

Pyhä-Saukko ry Pöytäkirja TALVIKOKOUS Aika: klo 12:00 Paikka: Pyhän Asteli

Pyhä-Saukko ry Pöytäkirja TALVIKOKOUS Aika: klo 12:00 Paikka: Pyhän Asteli Pyhä-Saukko ry Pöytäkirja 28.2.2016 TALVIKOKOUS Aika: 28.2.2016 klo 12:00 Paikka: Pyhän Asteli 1) Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa Puheenjohtajaksi

Lisätiedot

MYLLYMAAN ERÄMIEHET Metsästysseura/seurue. TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Pentti Haapahuhta.

MYLLYMAAN ERÄMIEHET Metsästysseura/seurue. TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Pentti Haapahuhta. MYLLYMAAN ERÄMIEHET Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet Sastamalan ja Kiikoisten kunnissa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 25.01.2015 klo 18:00 Läsnä 19 jäsentä

Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 25.01.2015 klo 18:00 Läsnä 19 jäsentä Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 25.01.2015 klo 18:00 Läsnä 19 jäsentä 1 Kokouksen avaus: Puheenjohtaja Pertti Lähdevuori avasi kokouksen klo 18.00 toivottaen osallistujat tervetulleeksi. 2 2 Palkitsemiset

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2015

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2015 Sivu 1 / 12 Kuivajärven Eränkävijät ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN 2015 Aika klo 10.13-11.27 Paikka Kuivajärventie 195, 89840 Yli-Vuokki (Domnan pirtti) Läsnä Tommi Niskanen puheenjohtaja Mika Karhunen sihteeri Ari

Lisätiedot

PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY

PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY Vuosikokouksen pöytäkirja 2017 PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY:n VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 24.2.2017 Aika ja paikka: Jahtimaja Hukkapenkka 24.2.2017 klo 19.00, Kivimäentie

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 03.08.2014 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 18 Jäsentä

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 03.08.2014 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 18 Jäsentä Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 03.08.2014 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 18 Jäsentä 2. 1 Kesäkokouksen avaus: Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.00 2 Kokouksen puheenjohtajan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot s 4 ja kilpailutulokset ja muut liitteenä, sivut 5-9)

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot s 4 ja kilpailutulokset ja muut liitteenä, sivut 5-9) Petäjämäen-Laitilanniemen Metsästysseura ry:n TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot s 4 ja kilpailutulokset ja muut liitteenä, sivut 5-9) Metsästysalueet Leppävirran kunnassa ja Suonenjoen kaupungissa

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 11.02.2011 klo 18:00 Läsnä 17 jäsentä

Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 11.02.2011 klo 18:00 Läsnä 17 jäsentä Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 11.02.2011 klo 18:00 Läsnä 17 jäsentä 2 1 Kokouksen avaus: Puheenjohtaja P. Lähdevuori avasi kokouksen ja toivotti kaikki tervetulleeksi. 2 Palkitsemiset ja muistamiset.

Lisätiedot

PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY

PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY Vuosikokouksen pöytäkirja 2016 PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY:n VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 26.2.2016 Aika ja paikka: Jahtimaja Hukkapenkka 26.2.2016 klo 19.00, Kivimäentie

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 06.08.2015 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 22 Jäsentä

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 06.08.2015 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 22 Jäsentä Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 06.08.2015 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 22 Jäsentä 2. 1 Kesäkokouksen avaus: Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.00 2 Kokouksen puheenjohtajan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 Riistanhoitoyhdistyksen no ja nimi: 372 RUOVESI TOIMINTA-AJATUS: Riistanhoitoyhdistys on metsästäjäorganisaation paikallistason metsästysviranomainen, jonka tehtävänä

Lisätiedot

Kollajanniemen MS:n vuosikokous taukotuvalla

Kollajanniemen MS:n vuosikokous taukotuvalla Kollajanniemen MS:n vuosikokous 28.01.2017 taukotuvalla Läsnä: Vesa Vähäkuopus, Pekka Niemitalo, Aarne Niemitalo, Jari Pikkuaho, Jussi Pönkkö, Arto Ruonakangas, Ville Harjukelo, Erkki Takkinen, Simo Kaukko,

Lisätiedot

Outokummussa oli yksi ilveksen pyyntilupa ja se käytettiin heti jahdin alussa. Jahti toteutui yhteisjahtina kaikkien metsästys-seurojen kanssa

Outokummussa oli yksi ilveksen pyyntilupa ja se käytettiin heti jahdin alussa. Jahti toteutui yhteisjahtina kaikkien metsästys-seurojen kanssa Outokummun metsästysyhdistys Ry:n jäsentiedote 1/ 2012 Hyvä Outokummun metsästysyhdistyksen jäsen Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 26.2.2012. Kokouksen alussa palkittiin OMY.n kolme parasta pienpetojen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 Riistanhoitoyhdistyksen no ja nimi: 372 RUOVESI TOIMINTA-AJATUS: Riistanhoitoyhdistys on metsästäjäorganisaation paikallistason metsästysviranomainen, jonka tehtävänä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 Riistanhoitoyhdistyksen no ja nimi: 407 LIPERIN RIISTANHOITOYHDISTYS TOIMINTA-AJATUS: Riistanhoitoyhdistys on riistanhoitomaksun maksaneiden metsästäjien omatoimisuuteen

Lisätiedot

Mattila-Harjan kyläosasto. Kauriin ja Peuran metsästys

Mattila-Harjan kyläosasto. Kauriin ja Peuran metsästys Mattila-Harjan kyläosasto Kauriin ja Peuran metsästys Metsäkauris : Ei kesäjahtia. Metsästysaika 1.9.2014 31.1.2015. Ajavaa koiraa käyttäen 28.9.2014 31.1.2015. Mattila-Harjan kyläosaston yhteinen saaliskiintiö

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Riistanhoitoyhdistyksen no ja nimi: 279 Taivalkoski TOIMINTA AJATUS: Riistanhoitoyhdistys on metsästäjäorganisaation paikallistason metsästysviranomainen, jonka tehtävänä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Riistanhoitoyhdistyksen no ja nimi: 372 RUOVESI TOIMINTA-AJATUS: Riistanhoitoyhdistys on metsästäjäorganisaation paikallistason metsästysviranomainen, jonka tehtävänä

Lisätiedot

PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY. Perä-Uurasten MS ry:n kesäkokouksen pöytäkirja klo Hukkapenkka Kivimäentie 248, Kotala

PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY. Perä-Uurasten MS ry:n kesäkokouksen pöytäkirja klo Hukkapenkka Kivimäentie 248, Kotala PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY Perä-Uurasten MS ry:n kesäkokouksen pöytäkirja 19.8.2016 klo 19.00 Hukkapenkka Kivimäentie 248, Kotala 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Ari Tapanainen avasi kokouksen

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 01.02.2013 klo 18:00 Läsnä 18 jäsentä

Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 01.02.2013 klo 18:00 Läsnä 18 jäsentä Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 01.02.2013 klo 18:00 Läsnä 18 jäsentä 1 Kokouksen avaus: Puheenjohtaja Pertti Lähdevuori avasi kokouksen toivottaen osallistujat tervetulleeksi. 2 2 Palkitsemiset

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 22.01.2012 klo 15:00 Läsnä 20 jäsentä

Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 22.01.2012 klo 15:00 Läsnä 20 jäsentä Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 22.01.2012 klo 15:00 Läsnä 20 jäsentä 1 Kokouksen avaus: Puheenjohtaja Pertti Lähdevuori avasi kokouksen toivottaen osallistujat tervetulleeksi. 2 2 Palkitsemiset

Lisätiedot

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi.

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi. Pöytäkirja Jalasjärven Alapään Eränkävijät Ry Vuosikokous 22.02.2009 Aika 13.00 14.20 Paikka Seuran Maja Läsnä 39 jäsentä 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 24 jäsentä

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 24 jäsentä Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 06.08.2013 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 24 jäsentä 2 1 Kesäkokouksen avaus: Puheenjohtaja avasi kokouksen klo:18.10 2 Kokouksen puheenjohtajan

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous klo 18:00 Läsnä 17 jäsentä

Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous klo 18:00 Läsnä 17 jäsentä Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 27.01.2017 klo 18:00 Läsnä 17 jäsentä 1 Kokouksen avaus: Puheenjohtaja Pertti Lähdevuori avasi kokouksen klo 18.00 toivottaen osallistujat tervetulleeksi. 2 2 Palkitsemiset

Lisätiedot

2. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Veli Kujala ja sihteeriksi Ville Neste. 3. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Juha Neste ja Jyrki Leppälä.

2. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Veli Kujala ja sihteeriksi Ville Neste. 3. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Juha Neste ja Jyrki Leppälä. SULKAVANKYLÄNKYLÄN METSÄSTYSSEURAN KESÄKOKOUS SEURAN MAJALLA KALINGISSA 6.8.2017 KLO 19:00 1. Vesa Laitila avasi kokouksen. Käytiin läpi riistakantojen tilannetta seuran alueella. 2. Kokouksen puheenjohtajaksi

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Riistanhoitoyhdistyksen no ja nimi: 372 RUOVESI TOIMINTA-AJATUS: Riistanhoitoyhdistys on metsästäjäorganisaation paikallistason metsästysviranomainen, jonka tehtävänä

Lisätiedot

Vahdon Metsämiehet ry Esityslista 1 (5)

Vahdon Metsämiehet ry Esityslista 1 (5) Vahdon Metsämiehet ry Esityslista 1 (5) Kesäkokous Paikka Vahdon metsästysmaja Aika 6.8.2017 klo 17.00 Läsnä 1 Kokouksen avaus 2 Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa

Lisätiedot

Kauhajoen metsästysseura Mattila-Harjan kyläosasto

Kauhajoen metsästysseura Mattila-Harjan kyläosasto Kauhajoen metsästysseura Mattila-Harjan kyläosasto Kauriin ja Peuran metsästys 2017-2018 Metsäkauriin ja valkohäntäpeuran ruokinta: - Kaikki jäsenet voivat omatoimisesti perustaa ruokintapaikkoja maanomistajan

Lisätiedot

PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY. Perä-Uurasten MS ry:n kesäkokouksen pöytäkirja. 14.8.2015 klo 19.00 Hukkapenkka Kivimäentie 248, Kotala

PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY. Perä-Uurasten MS ry:n kesäkokouksen pöytäkirja. 14.8.2015 klo 19.00 Hukkapenkka Kivimäentie 248, Kotala PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY Perä-Uurasten MS ry:n kesäkokouksen pöytäkirja 14.8.2015 klo 19.00 Hukkapenkka Kivimäentie 248, Kotala 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Ari Tapanainen avasi kokouksen

Lisätiedot

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00.

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. VUOSIKOKOUS Aika 10.2.2009 klo 19.00 Paikka Lappeenrannan Upseerikerho Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja

Lisätiedot

RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1)

RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1) LIPERIN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1) Toimintavuodelta 2010 Riistanhoitoyhdistyksen alue käsittää LIPERIN kunnan / kunnat 1. HALLINTO Hallitus (nimi, ammatti ja kotipaikka) Henkilökohtainen

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous su klo 15:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 20 Jäsentä.

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous su klo 15:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 20 Jäsentä. Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous su 06.08.2017 klo 15:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 20 Jäsentä. 2. 1 Kesäkokouksen avaus: Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 15.00 2 Kokouksen puheenjohtajan

Lisätiedot

Hirvijohtajien koulutus 2011

Hirvijohtajien koulutus 2011 Hirvijohtajien koulutus 2011 Suomen riistakeskus Lappi Kemijärvi 19.9.2011 21.9.2011 Suomen riistakeskus 1 Metsästyksenjohtajan tehtävät (Ma 23 ) 1. Suunnitella käytännön metsästystapahtumat Passitus,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Kuva Jari Niskanen TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1. YLEISTÄ Lanneveden Jahti on perustettu vuonna 1963, vuosi 2016 oli yhdistyksen 53. toimintavuosi. Yhdistys kuuluu jäsenenä

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kauko Harjula ja kokouksen sihteeriksi valittiin Kalevi Korhonen.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kauko Harjula ja kokouksen sihteeriksi valittiin Kalevi Korhonen. Pöytäkirja Metsästysseura Kerä ry:n vuosikokouksesta, joka pidettiin 17.2.2013 klo 12.00 alkaen seuran metsästysmajalla Kovelinlehdossa. Paikalla oli 67 seuran jäsentä. Lista osaottajista on liitteessä

Lisätiedot

3. VALITAAN KAKSI PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAA, JA KAKSI ÄÄNTEN LASKIJAA

3. VALITAAN KAKSI PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAA, JA KAKSI ÄÄNTEN LASKIJAA SULKAVANKYLÄN METSÄSTYSSEURA RY:N KESÄKOKOUS SEURAN MAJALLA SU 2.8.2015 KLO 19.30 TYÖJÄRJESTYS 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. VALITAAN PUHEENJOHTAJA JA SIHTEERI 3. VALITAAN KAKSI PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAA, JA KAKSI

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 26.01.2014 klo 15:00 Läsnä 12 jäsentä

Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 26.01.2014 klo 15:00 Läsnä 12 jäsentä Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 26.01.2014 klo 15:00 Läsnä 12 jäsentä 1 Kokouksen avaus: Puheenjohtaja Pertti Lähdevuori avasi kokouksen toivottaen osallistujat tervetulleeksi. 2 2 Palkitsemiset

Lisätiedot

3 KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS Todettiin, että kokouksesta oli tiedotettu sääntöjen mukaisesti, joten se oli päätösvaltainen.

3 KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS Todettiin, että kokouksesta oli tiedotettu sääntöjen mukaisesti, joten se oli päätösvaltainen. KESÄKOKOUS Aika: Paikka: Läsnä: 12.07.2012 klo 18.00 19.50 Ampumarata Yhteensä 43 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo 1 KOKOUKSEN AVAUS Matti Roivainen avasi kokouksen 2 KOKOUKSEN TOIMIHENKILÖIDEN

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 706 Sotkamon riistanhoitoyhdistys TOIMINTA-AJATUS: Riistanhoitoyhdistys on riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta anetussa laissa tarkoitetun riistanhoitomaksun maksaneiden

Lisätiedot

HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ

HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ RYHMÄRISTISIDE HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ TIEDOTUS- LEHTI 1 2011 HAUKIPUTAAN RIISTANHOITO- YHDISTYS SIVUT 2, 3 HAUKIPUTAAN METSÄSTYS- YHDISTYS RY SIVUT 4 8 JOKIVARREN METSÄSTYS- SEURA RY SIVUT 9 11 KELLON

Lisätiedot

HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ

HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ RYHMÄRISTISIDE HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ TIEDOTUSLEHTI 1 2014 HAUKIPUTAAN RIISTANHOITOYHDISTYS SIVUT 2 4 HAUKIPUTAAN METSÄSTYSYHDISTYS RY SIVUT 4 8 JOKIVARREN METSÄSTYSSEURA RY SIVUT 9 12 KELLON METSÄSTYSSEURA

Lisätiedot

LIITE 8 Riistakysely (metsästyskysely) ja tulokset

LIITE 8 Riistakysely (metsästyskysely) ja tulokset LIITE 8 Riistakysely (metsästyskysely) ja tulokset RIISTASELVITYS OSANA JOKISUON TURVETUOTANTOALUEEN YVA-MENETTELYÄ Vapo Oy:n tarkoituksena on aloittaa turvetuotanto Kiuruveden Jokisuolla. Ensimmäisenä

Lisätiedot

MYLLYKYLÄN ERÄ RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

MYLLYKYLÄN ERÄ RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 MYLLYKYLÄN ERÄ RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Hallitus Johtokunnan kokoonpano oli seuraava: puheenjohtaja Raimo Luukkainen varapuheenjohtaja Anders Aaltonen sihteeri/rahastonhoitaja Tuomas Laitinen

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 18 Jäsentä

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 18 Jäsentä Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 05.08.2016 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 18 Jäsentä 2. 1 Kesäkokouksen avaus: Puheenjohtaja avasi kokouksen klo:18.05 2 Kokouksen puheenjohtajan

Lisätiedot

Jurvan Metsästysseura Ry SÄÄNNÖT

Jurvan Metsästysseura Ry SÄÄNNÖT Jurvan Metsästysseura Ry SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Jurvan metsästysseura Ry ja kotipaikka Jurvan kunta. 1 2 Yhdistyksen tarkoituksena on järjestää jäsenilleen mahdollisimman laajat ja monipuoliset metsästysharrastusmahdollisuudet

Lisätiedot

Seuran tarkoituksena on harjoittaa järkiperäistä metsästystä, riistanhoitoa, luonnonsuojelutoimintaa, metsästysampumaurheilua ja kenneltoimintaa.

Seuran tarkoituksena on harjoittaa järkiperäistä metsästystä, riistanhoitoa, luonnonsuojelutoimintaa, metsästysampumaurheilua ja kenneltoimintaa. Metsästysseura KERÄ ry SÄÄNNÖT Säännöt on hyväksytty vuosikokouksessa 17.2.2013 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, PERUSTAMISAIKA, KIELI JA PIIRI Yhdistyksen nimi: Metsästysseura KERÄ ry Kotipaikka: Sallan

Lisätiedot

Metsästäjäliiton riistanhoidon ansiomerkkisäännöt ja riistanhoidon ansiomerkkiesityslomake

Metsästäjäliiton riistanhoidon ansiomerkkisäännöt ja riistanhoidon ansiomerkkiesityslomake Tässä dokumentissa: Metsästäjäliiton ansiomerkkisäännöt ja ansiomerkkiesityslomake Metsästäjäliiton riistanhoidon ansiomerkkisäännöt ja riistanhoidon ansiomerkkiesityslomake Metsästäjäliiton ansiomerkkisäännöt

Lisätiedot

HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ TIEDOTUS- LEHTI

HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ TIEDOTUS- LEHTI HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ TIEDOTUS- LEHTI 1 2009 RYHMÄRISTISIDE HAUKIPUTAAN RIISTANHOITO- YHDISTYS SIVUT 2, 16 HAUKIPUTAAN METSÄSTYS- YHDISTYS RY SIVUT 3 7 JOKIVARREN METSÄSTYS- SEURA RY SIVUT 8 9 KELLON

Lisätiedot

RUOVEDEN (372) RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS

RUOVEDEN (372) RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS RUOVEDEN (372) RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS Toimintavuodelta 2016 Riistanhoitoyhdistyksen alue käsittää Ruoveden kunnan. 1. HALLINTO, Hallitus Puheenjohtaja Martti Mäki, tuotantopäällikkö,

Lisätiedot

HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ TIEDOTUS- LEHTI

HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ TIEDOTUS- LEHTI RYHMÄRISTISIDE HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ TIEDOTUS- LEHTI 1 2010 HAUKIPUTAAN RIISTANHOITO- YHDISTYS SIVUT 2, 16 HAUKIPUTAAN METSÄSTYS- YHDISTYS RY SIVUT 3 7 JOKIVARREN METSÄSTYS- SEURA RY SIVUT 8 10 KELLON

Lisätiedot

HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ

HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ RYHMÄRISTISIDE HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ TIEDOTUSLEHTI 1 2014 HAUKIPUTAAN RIISTANHOITOYHDISTYS SIVUT 2 4 HAUKIPUTAAN METSÄSTYSYHDISTYS RY SIVUT 4 8 JOKIVARREN METSÄSTYSSEURA RY SIVUT 9 12 KELLON METSÄSTYSSEURA

Lisätiedot

HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ TIEDOTUS- LEHTI

HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ TIEDOTUS- LEHTI RYHMÄRISTISIDE HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ TIEDOTUS- LEHTI 1 2008 HAUKIPUTAAN RIISTANHOITO- YHDISTYS SIVUT 2, 13 16 HAUKIPUTAAN METSÄSTYS- YHDISTYS RY SIVUT 3 6 JOKIVARREN METSÄSTYS- SEURA RY SIVUT 7 8

Lisätiedot

Ruhassa 8. 1.1959. Paavo Knuuttila Helge Haiminen Seppo Ojala Matti Kuusisaari Jaakko Paavola Esko Riihimäki

Ruhassa 8. 1.1959. Paavo Knuuttila Helge Haiminen Seppo Ojala Matti Kuusisaari Jaakko Paavola Esko Riihimäki Ruhan Metsästysseura Ry 50 vuotta Lapuan Metsästäjät muodosti 1940 luvulla koko Lapuaa kattavan metsästysseuran,josta 1950-luvulta lähtien erosi alueita omiksi seuroikseen. 1950-luvun puolivälissä alkoivat

Lisätiedot

JUOKSLAHDEN METSÄSTYSSEURA ry, SÄÄNNÖT

JUOKSLAHDEN METSÄSTYSSEURA ry, SÄÄNNÖT JUOKSLAHDEN METSÄSTYSSEURA ry, SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, PERUSTAMISAIKA, KIELI Yhdistyksen nimi on Juokslahden Metsästysseura ry ja kotipaikka Jämsän kaupunki. Yhdistys on perustettu maaliskuun

Lisätiedot

RUOVEDEN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS

RUOVEDEN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS RUOVEDEN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS Toimintavuodelta 2009 Riistanhoitoyhdistyksen alue käsittää Ruoveden kunnan. 1. HALLINTO, Hallitus Puheenjohtaja Martti Mäki tuotantopäällikkö, Ruovesi

Lisätiedot

MIKKELIN ERÄMIEHET ry:n SÄÄNNÖT

MIKKELIN ERÄMIEHET ry:n SÄÄNNÖT MIKKELIN ERÄMIEHET ry:n SÄÄNNÖT 1. SEURAN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Mikkelin Erämiehet ry ja kotipaikka Mikkelin kaupunki. 2. SEURAN TARKOITUS Yhdistyksen tarkoituksena on järjestää jäsenilleen

Lisätiedot

LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI METSÄSTYSLAIN MUUTTAMISESTA. Suomen Metsästäjäliitto kiittää saamastaan lausuntopyynnöstä.

LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI METSÄSTYSLAIN MUUTTAMISESTA. Suomen Metsästäjäliitto kiittää saamastaan lausuntopyynnöstä. Maa- ja metsätalousministeriölle LAUSUNTO Viitaten lausuntopyyntöön 11.11.2016 Dnro MMM034:00/2014 LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI METSÄSTYSLAIN MUUTTAMISESTA Suomen Metsästäjäliitto kiittää

Lisätiedot

Riistalaskennat ja riistantutkimus

Riistalaskennat ja riistantutkimus Riistalaskennat ja riistantutkimus www.rktl.fi/riista/riistavarat www.rktl.fi/riista/ohjeet_lomakkeet/ www.rktl.fi/riista/suurpedot/ Suomen riistakeskus 2012 Kuvitus: Seppo Leinonen www.riista.fi www.rktl.fi

Lisätiedot

KUINKA SUURPETOKANNAT ARVIOIDAAN? Tutkijat, metsästäjät ja riistahallinto yhteistyössä:

KUINKA SUURPETOKANNAT ARVIOIDAAN? Tutkijat, metsästäjät ja riistahallinto yhteistyössä: KUINKA SUURPETOKANNAT ARVIOIDAAN? Tutkijat, metsästäjät ja riistahallinto yhteistyössä: Reijo Orava 6.6.2013 5.6.2013 Suomen riistakeskus 1 Metsästäjät, riistahallinto ja tutkimus yhteistyössä suurpetokantojen

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä.

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus. - kokouksen avauksen suoritti Timo Tiiro 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja,

Lisätiedot

Vuosikokous henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi puuttuu listalta).

Vuosikokous henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi puuttuu listalta). Mäntsälän Kennel ja Metsästysseura Ry Vuosikokous 2013 25.2.2013 Paikka: Ampumarata Paviljonki Aika: 25.2.2013 klo 18.00 Läsnä: 64 henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi

Lisätiedot

lupamaksu 1700 (10x xx50 ) maksettava lokakuun loppuun mennessä Marttilan Seudun Rhy:n tilille

lupamaksu 1700 (10x xx50 ) maksettava lokakuun loppuun mennessä Marttilan Seudun Rhy:n tilille Hirvijahti 2008 luvat 10 + 10 > Kangas 5 + 5 > Myllykylä 5 + 5 aikuisista enintään puolet uroksia > molemmat seurueet voivat ampua kolme naarasta > ensimmäisen seurueen saatua saaliiksi kolme urosta >>>

Lisätiedot

RUOVEDEN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS

RUOVEDEN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS RUOVEDEN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS Toimintavuodelta 2013 Riistanhoitoyhdistyksen alue käsittää Ruoveden kunnan. 1. HALLINTO, Hallitus Puheenjohtaja Martti Mäki tuotantopäällikkö, Ruovesi

Lisätiedot

ROVANIEMEN SEUDUN 1 RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1)

ROVANIEMEN SEUDUN 1 RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1) ROVANIEMEN SEUDUN 1 RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1) Toimintavuodelta 2002 Riistanhoitoyhdistyksen alue käsittää Rovaniemen kaupungin ja maalaiskunnan. 1.HALLINTO Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Jaalan Metsästysseura ry Sivu 1 / 7 JAALAN METSÄSTYSSEURA RY SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, JÄSENLIITTO JA PIIRI

Jaalan Metsästysseura ry Sivu 1 / 7 JAALAN METSÄSTYSSEURA RY SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, JÄSENLIITTO JA PIIRI Jaalan Metsästysseura ry Sivu 1 / 7 JAALAN METSÄSTYSSEURA RY SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, JÄSENLIITTO JA PIIRI Yhdistyksen nimi on Jaalan Metsästysseura ry. ja kotipaikka Kouvola. Yhdistys kuuluu

Lisätiedot

16.07.2015 klo 19.30 20.10 Kellon Nuorisoseura Yhteensä 59 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo

16.07.2015 klo 19.30 20.10 Kellon Nuorisoseura Yhteensä 59 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo KESÄKOKOUS Aika: Paikka: Läsnä: 16.07.2015 klo 19.30 20.10 Kellon Nuorisoseura Yhteensä 59 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo 1 KOKOUKSEN AVAUS Matti Roivainen avasi kokouksen, joka pidettiin seuran

Lisätiedot

YPÄJÄN RIISTAMIEHET ry. metsästysseuran säännöt

YPÄJÄN RIISTAMIEHET ry. metsästysseuran säännöt YPÄJÄN RIISTAMIEHET ry. metsästysseuran säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Ypäjän Riistamiehet ry. ja kotikunta Ypäjän kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on harjoittaa järkiperäistä metsästystä ja riistanhoitoa

Lisätiedot

HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ

HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ RYHMÄRISTISIDE HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ TIEDOTUS- LEHTI 1 2015 HAUKIPUTAAN RIISTANHOITO- YHDISTYS SIVUT 2 4 HAUKIPUTAAN METSÄSTYS- YHDISTYS RY SIVUT 4 8 JOKIVARREN METSÄSTYS- SEURA RY SIVUT 9 12 KELLON

Lisätiedot

Riistalaskennat ja riistantutkimus

Riistalaskennat ja riistantutkimus Riistalaskennat ja riistantutkimus www.rktl.fi/riista www.rktl.fi/riista/ohjeet_lomakkeet www.rktl.fi/riista/suurpedot/ www.riistakolmiot.fi/ Suomen riistakeskus 2014 Kuvitus: Seppo Leinonen www.riista.fi

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2012

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2012 Oravin Erä ry. Pöytäkirja Vuosikokous 2012 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 18.02.2012 klo 15:00 Paikka: Ravintola Ruukinranta Kiramontie 15, 58130 ORAVI Osallistujat: Pentti Martikainen, Miikka

Lisätiedot

HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ

HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ RYHMÄRISTISIDE HAUKIPUTAALAINEN METSÄSTÄJÄ TIEDOTUS- LEHTI 1 2012 HAUKIPUTAAN RIISTANHOITO- YHDISTYS SIVUT 2 3 HAUKIPUTAAN METSÄSTYS- YHDISTYS RY SIVUT 4 8 JOKIVARREN METSÄSTYS- SEURA RY SIVUT 8 11 KELLON

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Kuva Jari Niskanen TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1. YLEISTÄ Lanneveden Jahti on perustettu vuonna 1963, vuosi 2014 oli yhdistyksen 51. toimintavuosi. Yhdistys kuuluu jäsenenä

Lisätiedot

Pirttikosken Metsästysseura ry:n säännöt

Pirttikosken Metsästysseura ry:n säännöt Pirttikosken Metsästysseura ry:n säännöt 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, PERUSTAMISAIKA, KIELI, JÄSENYYDET Yhdistyksen nimi: Kotipaikka: Pirttikosken metsästysseura ry Pyhäjoki, Oulun lääni Yhdistys on

Lisätiedot

KUIVAJÄRVEN ERÄNKÄVIJÄT R.Y.: N SÄÄNNÖT

KUIVAJÄRVEN ERÄNKÄVIJÄT R.Y.: N SÄÄNNÖT KUIVAJÄRVEN ERÄNKÄVIJÄT R.Y.: N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, PERUSTAMISAIKA JA KIELI 1 Yhdistyksen nimi: Kotipaikka: Kuivajärven Eränkävijät r.y. Suomussalmi Yhdistys on perustettu marraskuun

Lisätiedot

RUOVEDEN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS

RUOVEDEN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS RUOVEDEN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS Toimintavuodelta 2015 Riistanhoitoyhdistyksen alue käsittää Ruoveden kunnan. 1. HALLINTO, Hallitus Puheenjohtaja Martti Mäki, tuotantopäällikkö, Ruovesi,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Kuva Jari Niskanen TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1. YLEISTÄ Lanneveden Jahti on perustettu vuonna 1963, vuosi 2013 oli yhdistyksen 50. toimintavuosi. Yhdistys kuuluu jäsenenä

Lisätiedot

PETÄJÄISEN PYYTÖMIEHET RY PÖYTÄKIRJA 1 (3) 25.2.2015

PETÄJÄISEN PYYTÖMIEHET RY PÖYTÄKIRJA 1 (3) 25.2.2015 PETÄJÄISEN PYYTÖMIEHET RY PÖYTÄKIRJA 1 (3) VUOSIKOKOUS Aika 22.2.2015 klo 18.00 19.10 25.2.2015 Paikka Läsnä Jaatilan ent. koulu, kylätoimikunnan tilat, Jaatila Jorma Tourunen, Juha Suomalainen, Martti

Lisätiedot

METSÄSTYSSEURA KERÄ RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 METSÄSTYSSEURA KERÄ RY: N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

METSÄSTYSSEURA KERÄ RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 METSÄSTYSSEURA KERÄ RY: N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 METSÄSTYSSEURA KERÄ RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 98920 Kelloselkä 24.1.2016 METSÄSTYSSEURA KERÄ RY: N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. METSÄSTYSALUEET Seuralla on metsästysalueita Sallan kunnan alueella yhteensä

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Seuran tarkoituksena on harjoittaa

SÄÄNNÖT. Seuran tarkoituksena on harjoittaa 1 Yhdistyksen nimi on Erä-Enso ry ja sen kotipaikka on Imatran Kaupunki. Yhdistys on perustettu helmikuun 28 p:nä 1973 ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seuran kieli on suomi. Seuran

Lisätiedot

METSÄSTYSEURAN SÄÄNNÖT

METSÄSTYSEURAN SÄÄNNÖT KAUKOPÄÄN METSÄMIEHET RY 29.10.2007 METSÄSTYSEURAN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Kaukopään Metsämiehet r.y. ja kotipaikka on Imatran kaupunki 2 Yhdistyksen tarkoituksena on harjoittaa järkiperäistä metsästystä

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN AVAUS Juha Soralahti avasi kokouksen ja toivotti osallistujat tervetulleiksi kokoukseen.

1 KOKOUKSEN AVAUS Juha Soralahti avasi kokouksen ja toivotti osallistujat tervetulleiksi kokoukseen. KELLON METSÄSTYSSEURA RY KESÄKOKOUS Aika: 7.07.2011 klo 18.00 21:00 Paikka: Kalimen ampumarata Läsnä: 58 seuran jäsentä 1 KOKOUKSEN AVAUS Juha Soralahti avasi kokouksen ja toivotti osallistujat tervetulleiksi

Lisätiedot

Alavuden Metsästysseura ry

Alavuden Metsästysseura ry Alavuden Metsästysseura ry SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, PERUSTAMISAIKA, KIELI, JÄSENLIITTO JA -PIIRI Yhdistyksen nimi: Alavuden Metsästysseura ry Kotipaikka: Alavus Kunta: Alavus Yhdistys on

Lisätiedot

YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Heinolan Metsästysyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Heinola.

YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Heinolan Metsästysyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Heinola. Heinolan Metsästysyhdistys ry:n säännöt 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Heinolan Metsästysyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Heinola. 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus metsästysasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan metsästysasetuksen (666/1993) 44 ja 45, sellaisena kuin ne ovat 44 asetuksessa 170/2011 ja 45 asetuksessa

Lisätiedot

Maljasalmen Riistamiehet ry:n

Maljasalmen Riistamiehet ry:n Maljasalmen Riistamiehet ry:n SÄÄNNÖT (Hyväksytty 20.3.2012 PRH) 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, PERUSTAMISAIKA, KIELI, JÄSENLIITTO JA PIIRI Yhdistyksen nimi: Maljasalmen Riistamiehet ry. Kotipaikka (=

Lisätiedot

Vuosikokouksen pöytäkirja 2016

Vuosikokouksen pöytäkirja 2016 Vuosikokouksen pöytäkirja 2016 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki 2 Palkitseminen: Seuran myöntämät tunnustukset v.2015 kunnostautuneille jäsenilleen ammunta Raja Tiia riistanhoito Takala

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 3.3.2016. Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06

PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 3.3.2016. Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06 1 (5) 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06 Kokouksen aluksi lahjoitettiin kolmelle eniten pienpetoja pyytäneelle jäsenelle loukku. Loukun saivat Vesa-Matti

Lisätiedot

9) esitetään ja hyväksytään riistanhoitoyhdistyksen vuoden 2014 toimintakertomus

9) esitetään ja hyväksytään riistanhoitoyhdistyksen vuoden 2014 toimintakertomus 1) kokouksen avaaminen Rhy:n puheenjohtaja Asko Autio avasi kokouksen. Asko kertoi ajankohtaisista tapahtumista rhy:ssä. Vuoden 2014 pienpetokilpailun palkitut olivat 1 Ari hautakangas, 26 pienpetoa 2.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 147 28.08.2013. 147 Asianro 6034/14.03.05/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 147 28.08.2013. 147 Asianro 6034/14.03.05/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) 147 Asianro 6034/14.03.05/2013 Metsästysoikeuksien luovuttamisen periaatteet ja metsästystaksat Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

Metsästysseura Laitilan Kaiku ry SÄÄNNÖT

Metsästysseura Laitilan Kaiku ry SÄÄNNÖT Metsästysseura Laitilan Kaiku ry SÄÄNNÖT 2 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, PERUSTAMISAIKA, KIELI, JÄSENLIITTO JA PIIRI Yhdistyksen nimi: Kotipaikka : Seuran kieli: Metsästysseura Laitilan Kaiku ry Laitila

Lisätiedot

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 Ala-Ounasjoen Erästäjät PÖYTÄKIRJA Johtokunta Rovaniemi 17.2.2010 ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 AIKA 17.2.2010 klo 18.00 PAIKKA Toimitalo, Erästäjänpolku OSALLISTUJAT Seuran jäseniä 25 liitteenä

Lisätiedot

HÄKKILÄN ERÄ-VEIKKOJEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

HÄKKILÄN ERÄ-VEIKKOJEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 HÄKKILÄN ERÄ-VEIKKOJEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 YLEISTÄ JA TAPAHTUMIA VUODEN AIKANA Vuosi oli 50:s Eräveikkojen toiminnassa ja siis seuran juhlavuosi. Saalisilmoituksia palauteltiin uuden toimintakauden

Lisätiedot