VIIRU & PESONEN MUISTI PÄTKII

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VIIRU & PESONEN MUISTI PÄTKII"

Transkriptio

1 KOULUKINON OPPIMATERIAALI VIIRU & PESONEN MUISTI PÄTKII Ruotsi, Tanska, Saksa 2009 Ohjaaja: Jørgen Lerdam ja Anders Sørensen Käsikirjoittaja: Torbjörn Jansson (Sven Nordqvistin kirjojen pohjalta) Alkuperäinen nimi: Pettson & Findus - Glömligheter Näyttelijät: Suomenkielisinä ääninä Johanna Viksten ja Jukka Voutilainen Levittäjä: FS Film Oy Kesto: 70 min. Ikäraja: S Oppimateriaalin tehtävät on suunniteltu 3-6 -vuotiaiden varhaiskasvatukseen. Oppimateriaalin teemoja: Leikkiminen, luovuus, keksiminen, uimataito, toivomukset, aikuiset ja lapset, kotityöt, muistot ja muisteleminen, ympäristön värit. SYNOPSIS Viiru ja Pesonen elelevät onnellisina Pesosen pienessä mökissä. Yhdessä he keksivät kaikenlaista mukavaa puuhaa. Seikkailu pääsee vauhtiin, kun he päättävät lähteä rannalle heittelemään leipiä. Tietysti Pesonen keksii taas uusia laitteita, mutta tällä kertaa hän joutuu pieneen onnettomuuteen, joka vie hänen muistinsa. Mikään ei tunnu auttavan. Pesosen muisti ei vain näytä palaavan. Silloin Viiru keksii ratkaisun ja alkaa kertoa mitä hauskimpia tarinoita heidän yhteisistä seikkailuistaan. Hän toivoo, että jokin niistä palauttaisi Pesosen muistin! VINKKEJÄ ELOKUVAN KÄSITTELYYN LASTEN KANSSA ENNEN ELOKUVAN KATSELUA 1. Viiru ja Pesonen-kirjat a. Tutustukaa yhdessä johonkin Viirusta ja Pesosesta kertovaan kirjaan. Viirun syntymäpäivät 1984, Viiru ja Pesonen kettujahdissa 1986, Viiru puijaa Pesosta 1987, Viiru ja Pesonen saavat jouluvieraita 1989, Viirun ja Pesosen kylvöpuuhat 1990, Viiru ja Pesonen telttaretkellä 1993, Viirun ja Pesosen joulupuuhat 1994, Viiru ja Kososen 1996, Viiru kateissa Keskustelkaa yhdessä kirjoista. Ovatko kirjat ennestään tuttuja? Minkä nimisiä henkilöitä niissä on? Kuvailkaa heitä. Millaisia naapurit 1

2 ovat? Mitä eläimiä kirjoissa on? Mitä osaatte kertoa eläimistä? Mistä asioista pidätte Viirusta ja Pesosesta kertovissa kirjoissa? Etsikää valitsemastanne kirjasta mielestänne hauskin kuva. Kertokaa kuvasta. b. Ovatko aiemmat Viiru ja Pesonen elokuvat tuttuja? Viirun syntymäpäivä 1999, Postia kuninkaalle 2000, Viiru kateissa 2002, Viiru ja Pesonen joulupuuhissa Mikä niistä on suosikkinne? Miksi? Kirja ja elokuva kertovat molemmat tarinan omalla tavallaan. Mitä eroa mielestänne on katsoa sama tarina elokuvana tai lukea se kirjana. Mitä hyviä puolia on elokuvan katselussa? Entä kirjan lukemisessa? a. Mitä tarkoittaa leipien heittely? Onko joku kokeillut leipien heittelyä? Millaiset kivet sopivat parhaiten heiteltäväksi? Tehkää tekin retki veden äärelle. Matkan varrelta ja rannalta voi etsiskellä sopivan litteitä leipäkiviä. Kuinka kauas jaksatte heittää kiven? b. Rakennelkaa yksin tai pienissä ryhmissä rannalle pieniä taideteoksia erivärisistä kivistä, hiekasta, levästä ja rannan tikuista sekä kasveista. 4. Pesonen muistelee Rannalla Viiru heittelee leipiä onnistuneesti, mutta Pesoselle käy köpelösti, hän nimittäin menettää tasapainonsa ja molskahtaa veteen. Pian Pesonen alkaa muistella, kuinka hän oli poikasena uimakoulussa ja sai siellä palkaksi uimamerkin osoituksena hyvästä uimataidostaan. Elokuvan katselun jälkeen 1. Juonen kulku Muistelkaa yhdessä elokuvan tarinan kulkua. Aiemmat elokuvat perustuivat kirjoihin, mutta tähän elokuvaan on tehty erillinen käsikirjoitus Sven Nordqvistin kirjojen pohjalta. Elokuvan tarina on kirjoitettu kursiivilla, joten sen tapahtumia on helpompi muistella. 2. Ankea aamu Eräänä aamuna Pesonen herää vuoteessaan ikävään yllätykseen. Ulkona sataa ja katto vuotaa, niin, että pisarat tipahtelevat lopulta hänen päähänsä. Hän toteaa huokaisten, että rikkonaiset kattotiilet pitäisi vaihtaa. a. Millainen talo Viirulla ja Pesosella on? b. Piirtäkää kuvia heidän talostaan. 3. Leikkipäivä Viiru-kissa on aivan toista mieltä, sillä hän haluaa leikkiä. Hänen mielestään katon korjaukset saavat odottaa, nimittäin tänään on juuri sopiva heittelypäivä. Niinpä Viiru saa houkuteltua Pesosen leikkimään. Yhdessä he päättävät lähteä rantaan heittelemään leipiä. a. Millainen olisi hieno uimamerkki? Piirtäkää vahaliiduilla sopiva. Liimatkaa merkki tukevalle kartongille ja leikatkaa irti. Niihin voi myös liimata erilaisia kiiltäviä ja värikkäitä koristeita. b. Kuinka moni on nähnyt mustavalkoisia elokuvia? Millaisia? Huomasitteko, kun Pesonen muistelee elokuvassa omaa lapsuuttaan ja uimamerkin saamista, niin elokuvan värit muuttuvat erilaisiksi? Miksi arvelette niin tapahtuneen? Ruskeansävyisellä kuvalla on tarkoitus korostaa sitä, että asiat tapahtuivat kauan sitten. 5. Pesonen keksii Pesonen, jolla on tapana kehitellä kaikenlaisia vempeleitä, päättää keksiä uimaharjoittelulaitteen. Hienon näköinen laite näyttää toimivan oikein mainiosti ja Pesonen ui sen avulla tyylikkäin vedoin pitkin ja poikin järveä. Äkkiä jokin kuitenkin menee pahasti pieleen ja pian Pesonen sinkoilee sinne ja tänne lennähtäen lopulta laitteineen päivineen pienelle saarelle vähän matkan päähän rannasta. a. Keskustelkaa yhdessä uimisesta. Onko uimataito mielestänne tärkeä? Miksi? Onko joku käynyt uimakoulussa? 2

3 Miten siellä harjoitellaan uimista? Mitä elokuvassa kerrotaan Pesosen uimataidosta? Miksi luulisitte Pesosen kehuskelleen liikoja uimataidollaan? Oletteko te joskus liioitelleet omia taitojanne? Onko helppoa tunnustaa, että ei ole puhunut totta? Ehkä Pesosta harmitti niin kovasti, kun hän ei ollut lapsena niin taitava uimari kuin muut. Ehkäpä muut ilkkuivat hänelle, kun hän oli niin arka. Vai olisiko käynyt niin, että aika kultaa muistot? Viirun mielestä Pesonen voisi hyvin uida saarelta takaisin rantaan. Pesonen joutuu tunnustamaan, että hän oli liioitellut kehuskellessaan uimataidollaan. Hän ei tainnut olla uimakoulun tähtioppilas. Nyt hän on jäänyt vangiksi saarelle. Viiru päätyy pian samalle saarelle yrittäessään auttaa Pesosta. b. Mitä laitteita Pesonen keksii elokuvassa? Ovatko laitteet hyödyllisiä? On tapana sanoa että henkilö, joka on kuin Pesonen, on luova. Mitä tarkoittaa olla luova? Yrittäkää olla mahdollisimman luovia ja kekseliäitä. Miettikää yhdessä mahdollisimman monta ratkaisua mihin kaikkeen voisi käyttää aivan arkisia tavaroita. Esimerkiksi kynä: piirtäminen, värittäminen, koputtaminen, rytmin rummutus, kirjanmerkki, selän raaputus, hiusnutturan kiinnitys, keksikää lisää. c. Millaisen laitteen te haluaisitte keksiä? Millainen laite olisi hauska olemassa? Millaista ei ole vielä keksitty? Kun Pesonen keksii uuden vekottimen, täytyy hänen miettiä ja suunnitella kaikenlaista ennen rakentamista. Joskus hän piirtää suunnitelmiaan etukäteen. Piirtäkää tekin kuvia omasta vekottimesta. Millaisia osia siihen tarvittaisiin? d. Järjestäkää romutuspäivä. Pyytäkää kotoa vanhoja tavaroita, toimimattomia pikku laitteita, kelloja, pahvilaatikoita, muttereita, nauloja, puun palasia, peltipurkkeja, kansia yms. Purkakaa osat. Suunnitelkaa ja rakentakaa pareittain tai yksin laite. Laitteen rakentaminen saa kestää monta päivää. Laitteen perusrunkoa voi muotoilla myös kanaverkosta ja kaikkea voi päällystää liisteröidyillä sanomalehtisuikaleilla. Rautalangalla ja liimalla yms. saa kiinnitettyä erilaisia osia. Maalatkaa ja koristelkaa lopuksi laitteenne pulloväreillä. 6. Viirua harmittaa Kun Pesonen on pinteessä pikku saarella, naapuri Kosonen soutelee paikalle veneellään ja ilkkuu vahingoniloisesti, että onko tapahtunut haaksirikko. Silloin Pesonen kimpaantuu ja hyppää veteen näyttääkseen, ihan pelkästä näyttämisen halusta, että hän osaa todellakin uida. a. Kosonen, Pesosen naapuri, näyttää pitävän Pesosen kiusoittelusta. Hänellä tuntuu olevan hauskaa, kun hän muistelee Pesosen kehnoa uimataitoa. Keskustelkaa, miltä Pesosesta tuntuu, kun häntä pilkataan. Onko mielestänne hyvä ajatus nauraa sille, että joku ei osaa samoja asioita yhtä hyvin kuin te osaatte? Oletteko koskaan uskaltaneet puolustaa toisia, jos heitä kiusataan? Miltä tuntuu, jos joku nauraa teille, silloin kun epäonnistutte? Ovatko kaikki lapset samanlaisia? Osaavatko kaikki samoja asioita? Missä te olette jo taitavia? Mitä haluaisitte vielä oppia? b. Lopulta, kun Viiru ja Pesonen ovat selvinneet retkestään, alkaa Viiru olla jo melko väsynyt. Häntä alkaa harmittaa se, että isoilla ukoilla on niin paljon hauskempaa kuin pienillä kissoilla. Hänen mielestään isot saavat tehdä mitä he haluavat eikä pienten elämässä ole mitään kivaa. Harmittaako teitä, että ette ole vielä aikuisia? Keskustelkaa, mitä eroa on aikuisena ja lapsena olemisessa. Mitä hauskaa arvelette aikuisena olemisessa olevan? Onko lapsena oleminen hauskaa? Onko kummassakaan mielestänne huonoja puolia? Millaisissa tilanteissa olisi mukavaa olla aikuinen? Millaiseksi aikuiseksi te haluaisitte tulla? 7. Toivomustähti Illan tullen, kun Viiru ja Pesonen vihdoin pujahtavat vuoteisiinsa, Viiru toivoo, että hän haluaisi olla suuri. Juuri samalla hetkellä, kun hän lausuu toivomuksensa, taivaalla näkyy tähdenlento. 3

4 a. Keskustelkaa tähdenlennosta. Oletteko kuulleet, että kun näkee tähdenlennon, saa toivoa? Millaisen toiveen esittäisitte tähdelle? b. Sulkekaa silmänne ja kuvitelkaa, että olette vierailulla Pesosen kodissa. On jo ilta. Avaatte varovasti ulko-oven ja kuljette Pesosen pihalle, jossa on ihan pimeää. Kaikkialla ympärillä on aivan hiljaista. Taivaalla näkyy paljon tähtiä. Yhtäkkiä näette tähdenlennon. Jokainen saa miettiä ja kuvitella hiljaa mielessään yhden toivomuksen, mitä toivoisi tähdeltä. Lopuksi kaikki saavat kertoa vuorollaan oman toivomuksensa muille. Kun Viiru sitten herää seuraavana aamuna, hänen toiveensa on käynyt toteen, nimittäin hän on kasvanut aikuisen ihmisen kokoiseksi. Eikä siinä vielä kaikki, sillä Pesonen on kutistunut yhtä pieneksi kuin pikkuvauvat. Miltä Pesosesta tuntuu, kun hän on muuttunut äkkiä pieneksi? Mitä Viiru ja Pesonen tekevät elokuvassa, kun naapuri haluaa tulla Pesosen luo kahville ja Pesonen onkin niin pieni? Mitä jos teillä lapset muuttuisivat isoiksi ja aikuiset kutistuisivat pieniksi? 8. Viiru kotitöissä Pian Viiru joutuu huomaamaan, että suurena oleminen ei olekaan ihan samanlaista, kun hän oli kuvitellut. Kaikki arkiset puuhat tuntuvat ikäviltä ja kaiken lisäksi Pesonen on liian pieni auttaakseen töissä. Pian kanatkin vaeltavat keittiöön valittamaan, sillä niidenkin katto vuotaa. Näyttää siis siltä, että myös kanalan katon korjaaminen olisi nyt Viirun hommia. Pian Viiru hermostuu ja harmittelee kyllästyneenä sitä, että hänen tehtävä kaikki työt kotosalla. Viiru yrittää tehdä kodissa kaikkia niitä puuhia, mitä Pesonen tavallisesti tekee, sillä nyt hän on suuri. Millaisia kotitöitä aikuiset teidän perheessänne tekevät? Onko teillä tapana auttaa kotitöissä? Onko niiden tekeminen helppoa? Luetelkaa yhteiseen listaan, millaisia kotitöitä lapset voivat tehdä. Mistä kotityöstä pidätte eniten? 9. Katon korjaaminen Onnekseen Viiru on seuraavana aamuna ihan tavallisen kokoinen. Katto on vielä korjaamatta. Pesonen päättää tuunata uimaharjoittelukoneesta tiilenheittokoneen. Niinpä ryhdytään korjaamaan kattoa. Viirun tehtävä on ampua laitteella kattotiilet Pesoselle, joka keikkuu katon harjalla niitä vastaanottamassa. Aluksi kaikki näyttää hyvältä. Mutta kanat katselevat puuhaa ja tuumaavat, että on epäoikeudenmukaista, että vain kissat saavat niin mukavia tehtäviä. Siksi ne tuuppaavat Viirun sivuun ja ottavat heittokoneen ohjakset käsiinsä. Nytpä kone alkaa ladella kiihtyvällä tahdilla tiiliä katolle eikä Pesonen ehdikään napata niitä kiinni. Hän kadottaa tasapainonsa ja horjahtaa alas katolta kolauttaen päänsä. 10. Muistinvirkistystä Kun Pesonen lopulta virkoaa, on hän menettänyt muistinsa. Saadakseen Pesosen kuntoon, alkaa Viiru kertoa hänelle tarinoita. Ensimmäinen muisto Ensiksi Viiru kertoo, kuinka hän tuli asumaan Pesosen luo. Kuinka yksinäistä ja tylsää Pesosella olikaan ennen Viirua! Naapuritkin tuumasivat, että Pesonen tarvitsee seuraa. Ehkäpä joku täti olisi hyvä ratkaisu, tuumaa naapurin rouva, mutta kokonainen täti olisi ollut Pesosen mielestä liikaa. Niinpä vanha rouva Anttonen tuokin hänelle vikisevän laatikon. Laatikon sisällä on pieni kissanpentu viirullisen peitteen alla. a. Muistatteko, kuinka Viiru sai nimensä? Kissa tuodaan Pesoselle laatikossa, jossa lukee Findus. Sillä lailla sai Viiru nimensä ja Pesonen rakkaan kaverin. (Findus on Viiru-kissan nimi Ruotsissa.) Ja voi minkälaisen kissan Pesonen saakaan! Enää ei ole Pesosen talossa yksinäistä ja hiljaista. Pesonen juttelee kissalleen niin paljon, että sekin alkaa lopulta puhua. Pesonen ompelee sille myös hienot vaatteet. Tämän tarinan avulla Pesonen muisti rakkaan kissansa. 4

5 b. Mikä on ensimmäinen asia, jonka muistatte? Millaiset asiat jäävät helpoiten mieleen? Kysykää vanhemmiltanne tai isovanhemmilta tai tutuilta aikuisilta, mikä on mukavin, hassuin tai muuten vain mieleen painunein muisto heidän lapsuudestaan. c. Suunnitelkaa Viirulle uudet vaatteet. Piirtäkää kuvia Viirusta uusissa vaatteissaan. Toinen muisto Seuraavassa muistinvirkistystarinassa Viiru ja Pesonen löytävät aarteen. Kylän urheiluseura järjestää kirpputorin ja Pesonen siivoaa vintiltä vanhat tavarat antaakseen ne myytäväksi. Vahingossa myös alus lasipullossa päätyy kirpputoritavaroiden joukkoon. Siitäpä seuraakin varsinainen hullunmylly! Lopulta Pesonen saa takaisin aluksensa, mutta itse pullo on rikkoutunut. Se, joka pullossa näytti aalloilta, onkin aarrekartta! Yöllä Viiru ja Pesonen aloittavat aarteen etsinnän. Varjoissa, heidän kannoillaan hiipivät sekä naapuri Kosonen että urheiluseuran mies, jotka molemmat ahnehtivat aarretta. Kun Viiru ja Pesonen sitten ovat kaivaneet aarteen esiin, ilmestyvät muut paikalle. Pian näyttää kuitenkin siltä, että aarteen sisältö ei oikein ole sitä, mitä muut olettivat sen olevan. Pesonen on nimittäin haudannut aarteensa lapsena ja se mikä oli hänelle poikasena aarre, onkin naapureille arvotonta. Pesonen tuumaakin, että toisen aarre on toisen roska. a. Mikä on teidän mielestänne aarre? Millainen aarre olisi hauska löytää? b. Leikkikää aarteen kätkentää. Piilottakaa pihalle aarre. Ohjeet aarteen etsintään voisivat löytyä vaikka yllättävästä pullopostista. c. Karttakuvioita Kartan piirtäjän täytyy tarkastella asioita ylhäältä päin. Pohtikaa yhdessä, miltä esim. pihan leikkitelineet, kivet ja puut yms. näyttävät ylhäältä päin katsottuna. Tunnetteko kuva-arvoituksia, jossa joku asia on piirretty ylhäältäpäin ja toisten täytyy arvata, mitä kuva esittää? d. Piha-alueesta piirretään yhdessä A 3- kokoinen kartta, johon merkitään pihalla olevat kohteet. Tai jokainen piirtää ja värittää erikseen oman karttansa. Jokaisen piirroksesta leikataan ja liimataan joku kohde yhteiseen karttaan. Tutkitaan lasten kanssa karttaa ja väritetään ja viimeistellään kartta valmiiksi. Kopioidaan kartasta muutama versio. Kun kartan päällystää laminoimalla tai muovikelmulla, niin siihen voi tehdä merkintöjä tussilla. Merkinnät voi aina pyyhkiä pois seuraavaa käyttökertaa varten. e. Kätketään aarre Jaetaan lapset kahteen ryhmään, jotka saavat vuorollaan kätkeä jonkun esineen pihalle toisen ryhmän etsittäväksi. Yhdessä aikuisen kanssa harjoitellaan rastien ja niiden sijaintien merkintää kartalle. Keksikää yhdessä erilaisia tehtäväpolkuja. Rastipaikat merkitään numeroina kartalle. Numeroidusta kohteesta löytyy aina joku kysymys, kirjain tai tehtävä tms. Kolmas muisto Viimeinen muistinvirkistystarina kertoo orkesterista, jonka Pesonen kokoaa yhdessä kanojen ja Viirun kanssa. Tapahtuu nimittäin niin, että eräs kuuluisa ruotsalainen laulajatar ja hänen kahden miehen orkesterinsa tupsahtaa Pesosen pihaan. Yhdessä päätetään järjestää konsertti. Pienen vaivannäön jälkeen saadaan kasattua kaikille soittopelit. Pesonenkin lainaa svengaavan kuuloista kelloa naapurin lehmältä. Pian päästään myös yhteisymmärrykseen pihakonsertin ohjelmistosta. Kun soitto yltyy, tanssahtelevat lehmätkin ympäriinsä ja jopa vastentahtoinen Kosonen tempautuu mukaan iloisiin rytmeihin. Tämän tarinan myötä Pesosen muisti sitten palautuu. Nytpä Viiru saa todeta onnellisena, että Pesonen on maailman paras ukko! 11. Leikkejä ulkona ja sisällä Viirulla ja Pesosellakin on elokuvassa juuri sopiva leikkipäivä. a. Keskustelkaa, mikä leikkimisessä on hauskinta? Onko leikkiminen mielestänne tarpeellista? Mikä on teidän mielestänne 5

6 mukavin leikki? Millainen on hyvä leikkipaikka? Millainen on mukava leikkikaveri? Saavatko aikuiset leikkiä? Osaavatko aikuiset leikkiä? Milloin leikissä tulee riitaa? Miten riidat sovitaan? b. Leikkipäivän leikkejä Jaetaan lapset kolmen hengen ryhmiin. Kussakin ryhmässä annetaan lapsille vuorotellen jokin esine luonnosta tunnusteltavaksi selän taakse. Lasten täytyy arvata, mikä esine milloinkin on. Esim. käpy, kuusen oksa, kivi, neulanen, naavaa, sammalta, kukka, ruusunmarja jne. Tarkastelkaa lopuksi yhdessä tunnusteltavana olleita asioita. Miltä ne tuntuvat, väri, haju, koko jne. c. Kun luonnosta on valmiiksi kerätty erilaisia esineitä, niillä on helppo leikkiä pienissä ryhmissä esim. Kim-leikkiä. d. Kuvasuunnistusta Etsitään lehdistä esim. eri eläinten kuvia, jotka päällystetään muovilla ja leikataan kahtia. Aikuinen jakaa kaikki kuvapuolikkaat satunnaisessa järjestyksessä lapsille niin, ettei kukaan saa näyttää toiselle, minkä kuvan sai. Annetaan merkki, jonka jälkeen kaikki saavat etsiä kuvaparinsa. Näin saatiin lapset jaettua pareiksi. Nyt aikuinen kerää pareilta toisen kuvan puolikkaan pois. Pari saa viedä/kätkeä jäljelle jääneen kuvan puoliskon näkyvälle paikalle maastoon. Kun kaikki ovat kätkeneet kuvanpuolikkaansa, jaetaan kuvien toiset puoliskot pareille niin, ettei kukaan saa itse kätkemäänsä kuvan puolikasta. Yhteisestä merkistä parit lähtevät metsästämään oman kuvansa toista puolikasta maastosta. Leikitään etsimisleikkiä monta kierrosta. 12. Värejä Missä Pesosen koti sijaitsee? Millaiselta pihalla näyttää? Tutkikaa kirjoista Pesosen pihamaisemia. Mitä värejä tunnistatte kuvista? b. Muistelkaa elokuvasta, millaiselta sama piha, pelto tai puut näyttävät yöllä. Millaisia ääniä yöllä kuuluu? Mitä ovat yön eläimet? Millaisia värejä yöhön mielestänne kuuluu? Miten yön ja päivän maisemat väreineen eroavat toisistaan? Maalatkaa maisemakuvia päivänvalon väreillä ja yön väreillä. c. Pihan värit Kaikille annetaan esim. A 4 -kokoinen pahvi, johon on leikattu keskelle pieni aukko esim. 10 cm x 10 cm. Kukin saa valita pihalta jonkin kohdan, kaukaa tai läheltä, mitä katselee aukon läpi. Luetelkaa vuorollanne, mitä näette, mitä värejä näette. Mistä näkyvistä väreistä pidätte eniten tai mistä ette pidä, miksi? Asettakaa pahvi maahan ja kertokaa, mitä värejä ja sävyjä pahvin aukosta nyt näkyy. d. Värejä sisällä Jakaantukaa 3-4-hengen ryhmiin. Levittäkää lattialle valkoinen lakana. Aikuinen antaa ohjeita: Hakekaa jotakin punaista, sinistä, keltaista, vaaleaa, tummaa, kirjavaa jne. Tutkikaa ja nimetkää yhdessä värejä ja niiden eri sävyjä. e. Tehkää lasipurkkeihin eri sävyisiä vesiä vesiväreillä. Tai tipauttakaa vesipurkkiin pieni tippa väripigmenttiä. Purkit näyttävät kauniilta päivänvalossa ikkunalaudalla ja niiden avulla on mukava muistella värien nimiä. Muistatteko mitä värejä pitää sekoittaa, että saadaan vihreää, violettia, oranssia tai ruskeaa väriä? Oppimateriaalin on laatinut luokanopettaja Tuula Niiniranta Oppimateriaalin on tuottanut Marjo Kovanen Koulukinosta. 6

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Sarjakuva- www.ransu.info

Sarjakuva- www.ransu.info Sarjakuva- ja puuhakirja Ransun Lue ja pelaa! Heippatirallaa! Tässä kirjassa on Ransun pelastuskoulu -sarjakuvia, joista lukemalla oppii tärkeitä turvallisuuteen liittyviä asioita. Ja sitten on vähän väliä

Lisätiedot

ALAKOULUT 1 2lk. Lukekaa Katri Kirkkopellon Molli (Lastenkeskus 2000) ja tutkikaa tarkkaan myös teoksen kuvia.

ALAKOULUT 1 2lk. Lukekaa Katri Kirkkopellon Molli (Lastenkeskus 2000) ja tutkikaa tarkkaan myös teoksen kuvia. ALAKOULUT 1 2lk Lukekaa Katri Kirkkopellon Molli (Lastenkeskus 2000) ja tutkikaa tarkkaan myös teoksen kuvia. 1A) Pohtikaa, miksi Molli asuu linnassa, jonka piha on täynnä kieltokylttejä? IB) Kirjoittakaa

Lisätiedot

Askarrellaan lorukortteja

Askarrellaan lorukortteja Askarrellaan lorukortteja Valitse lapsen kanssa mieluisimmat lorut liitteestä tai muistelkaa omia lempilorujanne. Kirjoita tai leikkaa ja liimaa loru kartongille. Kortista tulee lapselle entistä kiinnostavampi,

Lisätiedot

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.

Lisätiedot

2. Mikä on eniten kalastettu kala Saaristomerellä? 3. Mitä kaloja ihminen pystyy kasvattamaan kalanviljelylaitoksissa?

2. Mikä on eniten kalastettu kala Saaristomerellä? 3. Mitä kaloja ihminen pystyy kasvattamaan kalanviljelylaitoksissa? 36- leikin ohjeet 36- leikki on versio ulkoleikistä, jonka on kehittänyt Saara Susiluoma Jyväskylän luontokoulusta. Nimi tulee 36 kysymyksestä, jotka on kirjoitettu erillisille paperilapuille. Kuhunkin

Lisätiedot

Ryhmätyöt OPETUSAINEISTO USKO, TOIVO, RAKKAUS. Merimiestatuoinnit. Linnéa de Laval, Ruotsin merimuseon museolehtori www.sjohistoriska.

Ryhmätyöt OPETUSAINEISTO USKO, TOIVO, RAKKAUS. Merimiestatuoinnit. Linnéa de Laval, Ruotsin merimuseon museolehtori www.sjohistoriska. Ryhmätyöt Merimiestatuoinnit OPETUSAINEISTO USKO, TOIVO, RAKKAUS Linnéa de Laval, Ruotsin merimuseon museolehtori 1 Ryhmä 1 Olette saaneet käteenne noin 10 tatuointikuvaa. Tatuointikuvat ovat kuvia, joita

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Sanomalehtiviikko Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Esiopetukseen, 3. 7.2.2014 ala- ja yläkouluun sekä lukioon ja ammatilliseen oppilaitokseen Sanomalehtiviikko: esiopetus Vastatkaa vuoronperään

Lisätiedot

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN 1 TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN A) Sisältökysymykset: 1. Miksi pojan nimeksi tuli Peukaloinen? 2. Millainen Peukaloinen oli lapsena? 3. Miten Peukaloinen ohjasi hevosta oikeaan paikkaan? 4. Mitä vastaan

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi

Lisätiedot

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri 1. Helppo ja hauska pöytäteatteri Nukketeatteri inspiroi ja rikastuttaa niin lasten kuin aikuisten mielikuvitusta. Pöytäteatteri on yksi nukketeatterin muoto. Pöytäteatteria esitetään sananmukaisesti pöydän

Lisätiedot

Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali

Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali Kullervo ja Korppi Kuvataide: 2x45 minuuttia Kuvat osoitteesta: http://www.ateneum.fi/kalevalataidettakouluille/index.html Tarvikkeet: Kalevala

Lisätiedot

HARJOITUKSIA VERBITYYPISTÄ 4

HARJOITUKSIA VERBITYYPISTÄ 4 HARJOITUKSIA VERBITYYPISTÄ 4 Verbityypin 4 tuntomerkit: - perusmuodon lopussa on -ata/ätä, joskus -ota, -ötä, -uta, -ytä: luvata: lupaan, pelätä: pelkäät, tuhota: tuhoaa, haluta: haluamme, älytä: älyää

Lisätiedot

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat).

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat). Laske kymmeneen Tavoite: Oppilaat osaavat laskea yhdestä kymmeneen ja kymmenestä yhteen. Osallistujamäärä: Vähintään 10 oppilasta kartioita, joissa on numerot yhdestä kymmeneen. (Käytä 0-numeroidun kartion

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) 1 minä Minä olen. Minä laulan. Minä tanssin. Minä maalaan. Minä väritän. Minä piirrän. Minä otan. Minä myyn. Minä istun. = Olen. = Laulan.

Lisätiedot

NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET

NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET RUDOLF KOIVU NÄYTTELYYN LIITTYVÄ NUKKETEATTERI NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET Itsekseen tekeville Nukketeatterissa voi leikkiä teatteriesitystä kokeilemalla nukeilla näyttelemistä erilaisissa lavasteissa.

Lisätiedot

Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät

Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Vertaile itseäsi ja kirjan päähenkilöä. Mitä teissä on samaa, mitä erilaista? 2. Kirjoita kirje valitsemallesi kirjan henkilölle. 3. Kuvittele,

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

TUPAKOINTI ENNEN JA NYT

TUPAKOINTI ENNEN JA NYT 1 TUPAKOINTI ENNEN JA NYT Alla näkyvät viivadiagrammit kertovat tupakkaa kokeilleiden ja päivittäin tupakoivien osuudet 12 18-vuotiaista nuorista vuosina 1981 2015. Vastatkaa viivadiagrammeja tulkitsemalla

Lisätiedot

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä.

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä. OHJEET TUOKION TOTEUTTAMISTA VARTEN Tarvitset - tarinan ja kuvan - joko seinälle kiinnitettävät rastitehtävät ja niihin liittyvät materiaalit tai jokaiselle lapselle oman tehtäväpaperin - piirustuspaperia

Lisätiedot

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille Koulumaailman tehtäväpaketti alakoululaisille TEHTÄVÄ 1 Miltä sanomalehti tuntuu? Tuleeko kotiisi sanomalehti? Mihin se laitetaan lukemisen jälkeen? 1 Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2 Miltä

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

8 9 Kopionti ehdottomasti kielletty.

8 9 Kopionti ehdottomasti kielletty. Nä-mä jo o-saam-me. Kir-joi-ta sa-nat so-pi-van ku-van al-le. Li-sää puut-tu-vat ta-vut. Piir-rä ju-tus-ta ku-va. Kek-si pen-nuil-le ni-met.... 8 9 Kirjoita ku-vaan: Piir-rä ku-vaan: Lu-mi-u-kol-le hat-tu

Lisätiedot

AURINKOUUNI. Tarvittavat taidot: Senttimetrien mittaus, askartelutaidot ja taulukoiden käyttö.

AURINKOUUNI. Tarvittavat taidot: Senttimetrien mittaus, askartelutaidot ja taulukoiden käyttö. AURINKOUUNI Tavoite: Tutustutaan aurinkoon uusiutuvana energianlähteenä askartelemalla yksinkertainen aurinkouuni. Havainnollistetaan oppilaille kasvihuoneilmiötä. Tehtävä: Oppilaat jaetaan useaan ryhmään

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa Paloaukean päiväkoti Eläimet mukana päiväkodin arjessa Heti sisään astuessa me isin ja äidin kanssa tiedämme, mitä päiväkodissa tapahtuu tällä viikolla. Seinällä, melkein katossa asti on iso näyttö. Näytöllä

Lisätiedot

320075 Mitä nyt (4) What now?

320075 Mitä nyt (4) What now? 320075 Mitä nyt (4) What now? Lapset joutuvat usein tilanteisiin, joissa on hyvä miettiä omia reaktioitaan ennen toimimista. Tässä korttisarjassa esitetään erilaisia hankalia tilanteita, joihin jokainen

Lisätiedot

Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Piirrä silmät kiinni vasemmalla kädellä oma muoto kuvasi ja esittele itsesi muille. Halaa itseäsi.

Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Piirrä silmät kiinni vasemmalla kädellä oma muoto kuvasi ja esittele itsesi muille. Halaa itseäsi. Mistä kuva kertoo? Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista. Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Katso ympärillesi ja kerro viisi kaunista asiaa, jotka näet. Piirrä silmät kiinni vasemmalla

Lisätiedot

Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.

Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista. tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida 1 tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida 3 Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.

Lisätiedot

Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat KATSO YLLÄTYSTULOS!

Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat KATSO YLLÄTYSTULOS! TOIMITTAJAT PISTIVÄT KESÄN JÄÄTELÖT JÄRJESTYKSEEN SIVU 3 KATSO YLLÄTYSTULOS! Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat -Rasmus SIVU 2 Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. SIVU 6 KUINKA KAUPPA

Lisätiedot

PANSION KOULUN OPS PORTAAT

PANSION KOULUN OPS PORTAAT SYKSY 2012 TULEVAISUUDE N KOULU Kyselyt huoltajille, oppilaille ja opettajille SYKSY 2013 KOULUARJEN KEHITTÄMINEN Kyselyn tulosten hyödyntäminen VESO 16.11 Koulun toimintakulttu uri Mikä arjessa sujuu

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti Aihe 3. luokan koulupäivä metsässä Tavoitteet englanti: verbit, luontosanasto, värit matematiikka: mittayksiköt ja geometria ympäristötieto: jokamiehenoikeudet käytetään kaikkia aisteja luonnon havainnoimisessa

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa IkäArvokas palvelupäivä Kangaslammin seurakuntasalissa keskiviikkona 23.9.2015 klo 11-15 Leiripäivään kutsuttiin mukaan erityisesti kotona yksin asuvia ikäihmisiä, jotka harvoin pääsevät mukaan toimintaan

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Aamunavaus alakoululaisille

Aamunavaus alakoululaisille Aamunavaus alakoululaisille Punainen Risti on maailmanlaajuinen järjestö, jonka päätehtävänä on auttaa hädässä olevia ihmisiä. Järjestön toiminta pohjautuu periaatteisiin, jotka antavat sille mahdollisuuden

Lisätiedot

Arkipäivä kielen kehittäjänä

Arkipäivä kielen kehittäjänä Arkipäivä kielen kehittäjänä Päivi Homanen 18.3.2013 Jyväskylä Ajatusta arkeen se on siinä! Päivä täyttyy lukemattomista tilanteista, joissa voi harjoittaa lapsen kieltä ja kuuloa. Joka päivä Syödään Puetaan

Lisätiedot

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011 Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja llä 11 Vanhempien palautteet Marja Leena Nurmela Tukeva/Rovaseutu Tietoa lasten eroryhmästä Lasten eroryhmät kokoontuivat 7

Lisätiedot

Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana.

Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana. Muistatko? hanke Kysymykset yksilöhaastatteluun Alkulämmittelynä toimivat jokaisen haastattelun alussa täytettävän perustietolomakkeen kysymykset (nimi, syntymäaika ja paikka, osoite jne.). Haastattelun

Lisätiedot

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja Esittäytyminen Helpottaa tulevan päivän kulkua. Oppilaat saavat lyhyesti tietoa päivästä. Ohjaajat ja oppilaat näkevät jatkossa toistensa nimet nimilapuista, ja voivat kutsua toisiaan nimillä. Maalarinteippi,

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

Klassikkotuotekortit. Maistuva muistipeli. Muistipelistä helppo tai vaikea. Klassikkoherkkupäivä. Makumuistelua

Klassikkotuotekortit. Maistuva muistipeli. Muistipelistä helppo tai vaikea. Klassikkoherkkupäivä. Makumuistelua Klassikkotuotekortit RyhmäRenki Kirsi Alastalo 2018 Maistuva muistipeli Ryhmä jakautuu kahteen joukkueeseen. Ensimmäinen joukkue istuu pöydän toisella puolella ja toinen joukkue vastapäätä. Jaa korttiparit

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON OPINTOPIIRIKORTIT

HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON OPINTOPIIRIKORTIT HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON OPINTOPIIRIKORTIT Tähän korttipakkaan on koottu apukeinoja opinto-piirityöskentelyä varten. Voitte noudattaa ohjeita järjestelmällisesti tai soveltaa niitä vapaasti haluamallanne

Lisätiedot

Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015

Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015 Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015 Tytti Solantaus 2014 1 LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELU 1. Esittely, tutustuminen, menetelmän tarkoituksen ja keskustelun kulun selvittäminen

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka 3 pisteen tehtävät Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 1. Missä kenguru on? (A) Ympyrässä ja kolmiossa, mutta ei neliössä. (B) Ympyrässä ja neliössä, mutta ei kolmiossa. (C) Kolmiossa ja neliössä, mutta

Lisätiedot

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa. Piia Roos (LTO, KT )

Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa. Piia Roos (LTO, KT ) Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa Piia Roos (LTO, KT ) www.piiaroos.fi Kasvatuksen päämäärä? Kuva: Kristiina Louhi Roos, P. 2015. Lasten kerrontaa päiväkotiarjesta Miten lapset

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Benjamin, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi,

Lisätiedot

Tehtäväpaketti 3-10 vuotiaille Rovaniemen Teatterin näytelmään Hippo ja Hepo

Tehtäväpaketti 3-10 vuotiaille Rovaniemen Teatterin näytelmään Hippo ja Hepo Tehtäväpaketti 3-10 vuotiaille Rovaniemen Teatterin näytelmään Hippo ja Hepo Tämä tehtäväpaketti on suunniteltu Rovaniemen Teatterin Hippo ja Hepo -näytelmän katsojille. Tehtävät on suunnattu näytelmän

Lisätiedot

Fiktion käsitteet tutuiksi. Oppitunnit 1 4

Fiktion käsitteet tutuiksi. Oppitunnit 1 4 Oppitunnit 1 4 Oppituntien kulku 1. oppitunti 2. oppitunti 3. oppitunti 4. oppitunti Fiktion käsitteet tutuiksi 1. Oppia fiktion käsitteiden hyödyntämistä kaunokirjallisten tekstien avaamisessa. 2. Oppia

Lisätiedot

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 1. Sisältö

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 1. Sisältö Merisuo & Storm 1 Sisältö Opettajalle.................................... 3 Hiiri räätälinä (kansansatua mukaellen).............. 5 Tiainen ja karhu (kansansatua mukaellen)............ 7 Taikapata (kansansatua

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Tarinasi ISOISÄ ISOISÄ. on erityinen KERRO MINULLE KERRO MINULLE. Säilytä isoisäsi elämäntarina lapsuudesta nykypäivään.

Tarinasi ISOISÄ ISOISÄ. on erityinen KERRO MINULLE KERRO MINULLE. Säilytä isoisäsi elämäntarina lapsuudesta nykypäivään. ISOISÄ ISOISÄ KERRO MINULLE KERRO MINULLE Anna kirja isoisällesi täytettäväksi ja saa se takaisin täynnä muistoja. Tarinasi on erityinen Säilytä isoisäsi elämäntarina lapsuudesta nykypäivään. Antaja Saaja

Lisätiedot

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 2018

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 2018 Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 208 Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnassa toteutettiin oma laadunarviointikysely toimintaan osallistuneille lapsille toukokuussa

Lisätiedot

KALAJOEN TERVEYSKESKUS NEUVOLA

KALAJOEN TERVEYSKESKUS NEUVOLA KALAJOEN TERVEYSKESKUS NEUVOLA 1 LAPSEN NIMI: OSOITE: HETU: PUHELIN: LAPSEN HUOLTAJAT: LAPSI ASUU: vanhempien luona äidin luona isän luona muualla, missä: PERHEEN MUUT LAPSET (Nimet ja syntymävuosi): MUUT

Lisätiedot

SEIKKAILU PEIKKOMETSÄSSÄ TAIDETEOS

SEIKKAILU PEIKKOMETSÄSSÄ TAIDETEOS SEIKKAILU PEIKKOMETSÄSSÄ TAIDETEOS SEIKKAILU PEIKKOMETSÄSSÄ 1. Peikot ovat taitavia ylittämään metsän esteitä. Miten voitte ylittää kiven, ison oksan tai kaatuneen puun? 2. Peikot tykkäävät tasapainotella

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012 Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 11-12 Lasten kyselyn saivat huoltajien kyselyn yhteydessä 4 lasta, joista palautui 25. Vastausprosentti muodostui siten 62,5%. Lasten kysely muodostui

Lisätiedot

Viinijärven päiväkoti

Viinijärven päiväkoti Viinijärven päiväkoti Viherrystä Viinijärvellä Viime vuonna meidän päiväkotimme pihalle istutettiin kaksi omenapuuta ja kaksi kirsikkapuuta. Meillä oli kevätjuhla, jossa vanhemmatkin lapioivat kuoppia

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 2

Agricolan Monenlaista luettavaa 2 Helikopteri Jo 500 vuotta sitten italialainen keksijä Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin. Silloin sellaista ei kuitenkaan osattu vielä valmistaa. Vasta 70 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen toimiva

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

TEHTÄVIÄ SATUUN PIENI TULITIKKUTYTTÖ

TEHTÄVIÄ SATUUN PIENI TULITIKKUTYTTÖ 1 TEHTÄVIÄ SATUUN PIENI TULITIKKUTYTTÖ A) Satuun liittyviä sisältökysymyksiä: 1. Millainen sää oli uudenvuodenaattona? 2. Miten tyttö oli menettänyt puukenkänsä? 3. Millaiset hiukset tulitikkutytöllä oli?

Lisätiedot

Löydä päivävaelluksen hauskuus

Löydä päivävaelluksen hauskuus Päivävaelluksen suunnittelu FValitse jokin hauska ja mielenkiintoinen retkikohde. Jos liikutte ryhmänä, ota muut huomioon retkikohteen valinnassa. FOta selvää vaellusreitin pituudesta ja siitä, kuinka

Lisätiedot

Kehitysyhteistyön ABC

Kehitysyhteistyön ABC Kehitysyhteistyön ABC järjestöille Oletko kiinnostunut kansainvälisistä asioista? Vaikuttamisesta? Yhteiskunnallisista kysymyksistä? Oletko miettinyt, mikä on roolisi globaalissa maailmassa? Millainen

Lisätiedot

Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa

Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa Tieto isäksi tulemisesta voi olla iloinen, hämmentävä, odotettu tai pelottava. Ajatus itsestä isänä konkretisoituu miehelle hitaasti mutta varmasti, kun

Lisätiedot

Lapset Luotu :25

Lapset Luotu :25 Lapset 2017 Luotu 22.02.2017 14:25 Vastaajastatistiikat Nimi Arvioijat Vastaamassa Vastannut Kärkölä lapset 54 54 53 Yhteensä 54 54 53 Vastausprosentti 100% Lopettaneet 98.1% Kesken jättäneet 1.9% Eivät

Lisätiedot

IKILapsi-jumppa. Ikiliikkeen ja lasten voimistelun yhteistyön tulos

IKILapsi-jumppa. Ikiliikkeen ja lasten voimistelun yhteistyön tulos IKILapsi-jumppa Ikiliikkeen ja lasten voimistelun yhteistyön tulos IKILapsi-jumpissa matkustetaan muun muassa yhdessä maailman ympäri tunneleita alittaen ja yläilmoissa lentäen. Matkalla kokeillaan niin

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä Leirilehti 11.06.2015 NUMERO 2 Leirin avajaiset Pelastusjohtaja Harri Setälä Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA TAKU 1 ILOISIA LEIRIKASVOJA AKU 2 Sää huomenna 14 RUOAKSI HUOMENNA: 7.30 aamupala: kaurapuuro,

Lisätiedot

Suhdetyö. Vertikaaliset suhteet aikuiset. Vaakasuuntaiset suhteet lapset

Suhdetyö. Vertikaaliset suhteet aikuiset. Vaakasuuntaiset suhteet lapset Suhdetyö Vertikaaliset suhteet aikuiset Vaakasuuntaiset suhteet lapset Muutamia käsitteitä Syrjintä Halventaminen Kiusaaminen Ahdistelu Yhdenvertaisen kohtelun suunnitelma Edistä lasten yhdenmukaisia oikeuksia

Lisätiedot

Tiedän mitä minun pitää tehdä, että pääsen toisten lasten leikkiin mukaan

Tiedän mitä minun pitää tehdä, että pääsen toisten lasten leikkiin mukaan Viitottu Rakkaus on muokannut joitakin tämän tarinan kuvia yhdistämällä kuvia sivustoilta mycutegraphics.com ja papunet.net Tarina: 2017 Viitottu Rakkaus Muokatut kuvat on merkitty tällä tunnuksella: Kuvat:

Lisätiedot

One click is enough to make the world a better place.

One click is enough to make the world a better place. One click is enough to make the world a better place. MITÄ MUN TUKALLE VOI TEHDÄ.? Mä haluaisin hiustenleikkauksen. Mä haluan värin. Mä haluan kiharat. Mä haluan tasoituksen. Mä haluan kasvattaa mun hiuksia.

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Erityistarpeita vai ihan vaan perusjuttuja? Usein puhutaan autismin kirjon ihmisten kohdalla,

Lisätiedot

ILOA JA LIIKETTÄ! SUPERISTI HAUSKAA! LIIKUNTAPASSI. Oma nimi. Suomen Olympiakomitea

ILOA JA LIIKETTÄ! SUPERISTI HAUSKAA! LIIKUNTAPASSI. Oma nimi. Suomen Olympiakomitea ILOA JA LIIKETTÄ! SUPERISTI HAUSKAA! LIIKUNTAPASSI Oma nimi KIVA KUN TULIT! Olemme Jimi ja Juulia ja meillä on oma liikuntakerho. Keräämme joukkoomme kavereita ympäri Suomen - superia, että sinäkin olet

Lisätiedot

Kuuloaisti: Kävijät saivat kuunnella pieniä Peppi-tarinoita tabletilta.

Kuuloaisti: Kävijät saivat kuunnella pieniä Peppi-tarinoita tabletilta. Valmistelu: Peppi Pitkätossun aistihuone toteutettiin Tuusulassa Mattilan päiväkodissa satuhuoneena, jonka tarkoituksena oli luoda siellä kävijöille rento ja miellyttävä olo sekä rikastuttaa mielikuvitusta

Lisätiedot

VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA

VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA TERVETULOA MUKAAN POLSKIMAAN! LEIKKI-IKÄISEN LAPSEN UINTI Matkalla uimataitoon on monta eri vaihetta opittavana. Leikki-ikäisillä eli noin 3 5 vuotiailla

Lisätiedot

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste 26.1.2011 Suomussalmi Ämmänsaaren seurakuntatalo Illan ohjelma Ilmoittautumiset ja iltakahvit Illan teemojen ja keskustelumenetelmän esittely

Lisätiedot

2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia..

2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia.. 2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia.. Pääkirjoitus. Hei vaan kaikki lukijat, tässä olisi nyt toinen numero lehdestä jolla on nyt nimikin.

Lisätiedot

Keski-Suomen luontomuseo

Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 0-1 lk. Tässä näet museon pohjapiirroksen. Se on meidän karttamme tällä kierroksella. Hei! Olen oppaasi Kalle. Kun teet ristikon saat tietää, mikä eläin minä olen. 1.

Lisätiedot

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä? Mitkä ammatit sinua kiinnostavat? Mitkä asiat ilahduttavat sinua? Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

merirosvoseikkailu Ohjelmointia alkuopetukseen Elina Laakko

merirosvoseikkailu Ohjelmointia alkuopetukseen Elina Laakko merirosvoseikkailu Ohjelmointia alkuopetukseen Elina Laakko ALUKSI Tämä tehtäväpaketti sisältää merirosvoaiheisia ohjelmointitehtäviä alkuopetukseen. Kokonaisuus koostuu kolmesta oppitunnista. Merirosvoseikkailu

Lisätiedot