RAAHEN KAUPUNGIN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RAAHEN KAUPUNGIN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET"

Transkriptio

1 RAAHEN KAUPUNGIN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET ANNETTU Jätelain 17 :n nojalla Raahen ympäristölautakunnan päätös YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala Jätehuollon järjestämisessä, jätteistä terveydelle tai ympäristölle aiheutuvan haitan ehkäisemisessä sekä jätehuollon valvonnassa on sen lisäksi, mitä muualla on säädetty tai määrätty, noudatettava näitä yleisiä jätehuoltomääräyksiä sekä muita Raahen kaupungin ympäristölautakunnan antamia ohjeita ja määräyksiä. 2 Tavoitteet Jätehuoltomääräyksillä pyritään ohjaamaan jätehuoltoa kestävän kehityksen periaatteiden mukaan. Tavoitteena on ehkäistä jätteiden syntymistä, vähentää niiden määrää ja haitallisuutta sekä estää jätteiden käsittelystä aiheutuvia haittoja. 3 Yleiset huolehtimisvelvoitteet Sekajätteet, hyötyjätteet, ongelmajätteet ja erityisjätteet on kerättävä ja pidettävä toisistaan erillään jätehuollon kaikissa vaiheissa ja toimitettava asianmukaisiin vastaanotto- ja käsittelypaikkoihin. Jäte on hyödynnettävä, jos se on teknisesti mahdollista ja jos siitä ei aiheudu kohtuuttomia lisäkustannuksia verrattuna muulla tavoin järjestettyyn jätehuoltoon. Jäte on pyrittävä hyödyntämään ensisijaisesti tuotteena tai aineena ja toissijaisesti energiana. Jätteestä tai jätehuollosta ei saa aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. 4 Määritelmät Näissä jätehuoltomääräyksissä tarkoitetaan: Jätteellä ainetta tai esinettä, jonka sen haltija on poistanut tai aikoo poistaa käytöstä taikka on velvollinen poistamaan käytöstä. Yhdyskuntajätteellä asumisessa syntynyttä jätettä sekä ominaisuudeltaan, koostumukseltaan ja määrältään siihen rinnastettavaa teollisuus-, palvelu- tai muussa toiminnassa syntynyttä jätettä, ei kuitenkaan ongelmajätettä. Hyötyjätteellä jätettä, joka voidaan käyttää uudelleen sellaisenaan tai jonka sisältämä materiaali tai energia voidaan hyödyntää ja jolle on osoitettu vastaanottopaikka. Hyötyjätteitä ovat mm.

2 paperi, pahvi, puu, lasi, muovi ja metalli. Sekajätteellä yhdyskuntajätettä, jota ei lajitella ja erilliskerätä hyötykäyttöön toimitettavaksi. Biojätteellä eloperäistä kokonaisuudessaan biologisesti hajoavaa jätettä pois lukien puutarhajäte ja ulosteperäinen jäte. Elintarvikejätteet ruuan valmistuksen tai tarjoilun yhteydessä käyttämättä jääneet ruoka-ainekset ja elintarvikkeet sekä ruuan tähteet samoin kuin elintarvikkeiden ja rehujen valmistuksessa sekä elintarvikkeiden kaupassa syntyvää jätettä. Puutarhajätteellä risuja, oksia, ruohoa, naatteja, puiden lehtiä ja muuta niihin verrattavaa pihan, puutarhan ja puistojen hoidossa syntyvää eloperäistä jätettä. Keräyspaperilla aaltopahvia, ruskeaa pahvia, voimapaperia, ruskeita kirjekuoria, ruskeita paperikasseja ja muita niihin rinnastettavia pahvituotteita. Keräyspahvilla puhdasta ja kuivaa käytöstä poistettua keräyskelpoista aaltopahvia, kuten aaltopahvilaatikoita, ruskeaa kartonkia ja voimapaperia sekä ruskeita kirjekuoria ja paperikasseja Keräyskartongilla neste- ja kotelopakkauksia, muita kuitupakkauksia, pieniä määriä keräyspahvia sekä muuta niihin rinnastettavaa kartonkituotetta. Pienmetallilla eli keräysmetallilla tyhjiä säilyke- ja juomatölkkejä, metallipurkkeja, puhdistettuja alumiinivuokia ja folioita, metallikansia, kruunu- ja kierrekorkkeja sekä muita niihin rinnastettavaa pienikokoista metalliromua. Keräyslasilla puhdasta väritöntä tai värillistä pakkauslasia, pulloja ja purkkeja. Keräysmuovilla muovia, jolle on olemassa keräys ja hyödyntäminen aineena tai materiaalina. Energiajakeellla polttoon kelpaavia muoveja, keräykseen kelpaamatonta paperia, neste- ja kotelopakkauksia, muita kuitupakkauksia, pieniä määriä keräyspahvia sekä muuta niihin rinnastettavaa kartonkituotetta. Ongelmajätteellä jätettä, joka kemiallisen tai muun ominaisuutensa takia voi aiheuttaa erityistä vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Ongelmajätteitä ovat mm. liima-, maali- ja liuotinainejätteet, ohenteet, puunsuoja- ja kyllästysaineet, kasvinsuojeluaineet, tuhoeläinmyrkyt, raskasmetalliparistot, akut, elohopealamput, öljyjätteet, lääkkeet, saastuneet maat sähkö- ja elektroniikkaromu, asbesti.. Erityisjätteellä jätettä, joka vaatii erityistoimia kuljetuksen tai käsittelyn aikana, kuten jätteen välitöntä peittämistä kaatopaikalla, mutta ei ole ongelmajätettä. Erityisjätteitä ovat mm. teurasjätteet, karjanlanta/lietelanta, käymäläjätteet, terveydenhuollossa syntyvät biologiset jätteet, pistävät ja viiltävät jätteet. Terveydenhuollon jätteellä ihmisten tai eläinten terveydenhuollossa ja hoidossa syntyvää viiltävää, pistävää ja haavoittavaa jätettä, biologista jätettä, tunnistettavaa biologista jätettä ja tartuntavaarallista jätettä. Lietteellä tarkoitetaan saostus- ja umpikaivolietettä, hiekan-, öljyn- ja rasvanerotuskaivolietettä, puhdistamolietteitä ja muita käsittelyn kannalta vastaavia lietteitä. Rakennusjätteellä tarkoitetaan rakennustoiminnan tuotanto- ja purkujätettä Ylijäämämaalla rakennustoiminnan yhteydessä irrotettuja ja siinä käyttämättä jääneitä maaaineksia. Puutarhajätteellä risuja, oksia, ruohoa, naatteja, puiden lehtiä ja muuta niihin verrattavaa pihan tai puutarhan hoidossa syntyvää biojätettä.

3 Jätteiden keräilyvälineillä astioita. säiliöitä, lavoja ja muita vastaavia välineitä, joihin jätteet kootaan kuljetusta varten. Taajaan asutulla alueella asemakaavoitettuja alueita ja niiden välittömässä läheisyydessä olevia rakennettuja alueita sekä muita kylä- ja taaja-asutusalueita. 2. JÄTTEIDEN HYÖDYNTÄMINEN, KÄSITTELY JA LAJITTELU ASUINKIINTEISTÖLLÄ 5 Hyötyjätteiden lajittelu Biojäte Kun kiinteistöllä on vähintään 10 huoneistoa tai biojätettä kertyy 50 kg/vko, on biojäte lajiteltava erilliseen keräysvälineeseen ja toimitettava ja järjestetyn jätteenkuljetuksen mukana luvan saaneeseen laitokseen tai alueelle tai kompostoitava kiinteistöllä. Biojätteen erilliskeräilyastiaan saa laittaa pieniä määriä puutarhajätettä. keräysastiaan ei saa laittaa risuja, oksia, hiekkaista tai roskaista haravointijätettä, kiviä tai muuta maatumatonta jätettä eikä nestemäisiä jätteitä. Bioastiat on suojattava suoralta auringonpaisteelta. Omatoiminen biojätteen kompostointi on suositeltavaa, etenkin niillä kiinteistöillä, jotka eivät kuulu biojätteen erilliskeräilyn piiriin. Keräyspaperi Keräyspaperi tulee pitää aina erillään muista jätteistä ja toimittaa asianmukaiseen keräyspaikkaan. Keräyskelpoista paperia ei saa laittaa sekajätteen keräysvälineeseen. Keräyspahvi Keräyskelpoinen pahvi tulee pitää erillään muista jätteistä ja toimittaa asianmukaiseen keräyspaikkaan, kun sitä syntyy asuinkiinteistöllä yli 50 kg viikossa. Keräyskartonki Kun kiinteistöllä on vähintään 20 huoneistoa tai keräyskelpoista kartonkia syntyy yli 50 kg/vko, on keräyskartonki lajiteltava erilliseen keräysvälineeseen ja toimitettava järjestetyn jätteenkuljetuksen mukana luvan saaneeseen käsittely- ja keräyspaikkaan. Edellä mainittua pienempien asuinkiinteistöjen tulee toimittaa keräyskartonki aluekeräyspisteisiin. Pienmetalli Kun kiinteistöllä on vähintään 20 huoneistoa tai pienmetallia syntyy yli 50 kg/vko, on pienmetalli lajiteltava erilliseen keräysvälineeseen ja toimitettava järjestetyn jätteenkuljetuksen mukana luvan saaneeseen käsittely- ja keräyspaikkaan. Edellä mainittua pienempien asuinkiinteistöjen tulee toimittaa pienmetalli aluekeräyspisteisiin.

4 Keräyslasi Kun kiinteistöllä on vähintään 20 huoneistoa, on keräyslasi lajiteltava erilliseen keräysvälineeseen ja toimitettava järjestetyn jätteenkeräyksen mukana luvan saaneeseen käsittely- ja keräyspaikkaan. Edellä mainittua pienempien asuinkiinteistöjen tulee toimittaa keräyslasi aluekeräyspisteisiin. Keräysmuovi Hyödynnettäväksi kelpaava keräyskelpoinen muovi tulee lajitella erikseen, kun sitä syntyy kiinteistöllä enemmän kuin 50 kg/viikko. Keräysmuovi tulee toimittaa järjestettyyn erilliskeräkseen hyödyntämistä varten Energiajae Kun kiinteistöllä syntyy enemmän kuin 50 kg viikossa sellaista energiaksi hyödynnettävää ainesta, jota ei kerätä Raahen kaupungissa aineena hyödynnettäväksi, tämä tulee lajitella erikseen ja toimittaa energiajaekeräilyyn. Mikäli keräysmuovin erilliskeräystä ei ole esimerkiksi muovin hyödyntäjien puuttuessa järjestetty eikä muovijätettä voida toimittaa erilliskeräilyyn voidaan hyödyntää energiajakeena hyödynnettäväksi energiana. 6 Sekajäte Jokaisella kiinteistöllä on oltava käytössään sekajätteen keräysväline. Sekajätteen keräysvälineeseen ei saa laittaa erilliskerättäviksi määrättyjä hyötyjätteitä. 7 Kompostointi Biojäte Eloperäistä biojätettä saa kompostoida suljetussa ja hyvin ilmastoidussa kompostorissa, joka on suojattava haittaeläinten pääsyltä. Kompostointi ei saa aiheuttaa haittaa ympäristölle tai terveydelle. Kompostoria on hoidettava kompostointia koskevien ohjeiden mukaisesti ja kompostori on pidettävä asianmukaisessa kunnossa. Biojätekompostia ei saa poistaa säiliöstä ennen kuin jätteet ovat selvästi maatuneet. Maatuneen biojätekompostin voi jälkikompostoida kompostisäiliön ulkopuolella asianmukaisessa kehikossa riittävää huolellisuutta noudattaen. Puutarhajäte Puutarhajätteitä kuten ruohoa, puiden lehtiä ja muita niihin verrattavia jätteitä, saa kompostoida ilman varsinaista kompostoria asianmukaisessa kehikossa. Kompostikehikko on suojattava niin, että se ei roskaa ympäristöä. Kompostoimattomat puutarhajätteet sekä puiden ja pensaiden leikkuujätteet, joita ei käsitellä kiinteistöllä, on kerättävä erikseen ja toimitettava Ruskon jätekeskukseen tai muuhun ympäristöluvan omaavaan käsittely- tai keräyspaikkaan.

5 Puutarhajätteiden vientimetsä-, puisto- ja viheralueille on kielletty. Kuivakäymäläjäte ja lemmikkieläinten ulosteet Kuivakäymäläjätteiden tai lemmikkieläinten ulosteiden kompostoinnin tulee tapahtua kompostorissa, jossa valumavesien pääsy maaperään on estetty ja joka on haittaeläimiltä suojattu. Ulosteperäistä kompostituotetta ei saa käyttää syötävien kasvien kasvatuksessa. Mikäli kompostoidaan kuivakäymäläjätteitä tai suuria määriä lemmikkieläinten ulosteita taajaan rakennetulla alueella, on kompostoinnin toteutuksesta annettava selvitys Raahen ympäristölautakunnalle hyvissä ajoin ennen kompostoinnin aloittamista. Kompostorin sijoittaminen Kompostoria tai kompostikehikkoa ei saa sijoittaa viittätoista (15) metriä lähemmäksi kaivoa tai vesialuetta eikä ilman naapurin suostumusta viittä (5) metriä lähemmäksi naapurin rajaa. Kompostori voidaan kuitenkin sijoittaa ilman erillistä naapurin suostumusta rakennusluvassa jätehuollolle varatulle alueelle. 8 Jätteen hautaaminen Jätteiden hautaaminen on kielletty. Eläinten hautaaminen Tuotantoeläinten hautaamisesta on voimassa, mitä siitä erikseen määrätään. Lemmikkieläimen saa haudata maanomistajan luvalla. Lemmikkieläintä ei saa haudata alle viidentoista (15) metrin etäisyydelle kaivosta tai vesistöstä eikä pohjavesialueelle tai vedenottamon suoja-alueelle. Hauta on peitettävä vähintään 0,5 1 metrin maakerroksella. Eläintä ei saa haudata muovisäkissä tai muussa maatumattomassa pakkauksessa. Alle 1 kg painoiset lemmikkieläimet saa laittaa biojäteastiaan paperiin pakattuna. Kuolleen hevosen saa haudata maahan maanomistajan luvalla. Hautaamisesta on ilmoitettava kunnaneläinlääkärille. Ruhoa ei saa haudata alle 250 m etäisyydelle kaivosta tai vesistöstä eikä pohjavesialueelle. Hauta on peitettävä vähintään 1 2 metrin maakerroksella. Ruhoa ei saa haudata maatumattomassa pakkauksessa. 9 Jätteen poltto Jätteiden polttaminen on kielletty ilman lakisääteistä ympäristölupaa. Kiinteistöllä saa lämmityksen yhteydessä tulisijassa muiden kiinteiden polttoaineiden kanssa polttaa risuja, oksia tai käpyjä ja vähäisiä määriä kiinteistöllä syntynyttä kuivaa paperia, pahvia tai kartonkia.

6 Käsittelemätön puujäte voidaan hyödyntää polttopuuna. Maalattua. lakattua tai kyllästettyä puuta, vaneria, lastulevyä yms. ei saa polttaa kiinteistölle, vaan ne tulee toimittaa luvan saaneeseen käsittely- tai keräyspaikkaan. Jätteiden avopoltto on kielletty. Taajaan rakennetun alueen ulkopuolella saa avopolttona polttaa vähäisiä määriä kuivia risuja, oksia tai puhdasta puuta silloin, kun siitä ei aiheudu haittaa naapureille eikä metsä- tai ruohikkopalovaroitus ole voimassa. Polton on oltava niin vähäistä, että se ei johda aiheettomiin hätäilmoituksiin. Polton suorittajan on huolehdittava jälkisammutuksesta ja palojäännöksen asianmukaisesta käsittelystä. 3. JÄTTEEN HYÖDYNTÄMINEN, KÄSITTELY JA LAJITTELU MUILLA KIINTEISTÖILLÄ JA MUISSA TOIMINNOISSA 10 Hyötyjätteiden lajittelu Erilliskeräysvelvoitteet määräytyvät samaa jätepistettä käyttävien toimijoiden yhteenlasketun jätemäärän mukaisesti. Biojäte Mikäli kiinteistöllä on ruuan valmistusta, ruokala, elintarvikemyymälä tai vastaava ja biojätettä syntyy yli 50 kg viikossa, on biojäte lajiteltava erilliseen keräysvälineeseen ja toimitettava järjestetyn jätteenkuljetuksen mukana luvan saaneeseen käsittely- tai keräyspaikkaan tai kompostoitava kiinteistöllä näiden määräysten 5 mukaisesti. Biojätteen erilliskeräilyastiaan ei saa laittaa nestemäisiä jätteitä, ulosteperäisiä jätteitä, risuja, oksia, kiviä, hiekkaista tai roskaista haravointijätettä tai muuta maatumatonta jätettä. Biojäteastiat on suojattava suoralta auringonpaisteelta. Uppopaistorasvat on kerättävä omiin astioihinsa ja toimitettava hyötykäyttöön. Satunnaisesti syntyvät pienet määrät uppopaistorasvaa voidaan imeyttää biojätteeseen tai hävittää sekajätteenä. Keräyspaperi Keräyspaperi tulee pitää aina erillään muista jätteistä ja toimittaa asianmukaiseen keräyspaikkaan. Keräyskelpoista paperia ei saa laittaa sekajätteen keräysvälineeseen. Keräyspahvi Pahvijäte on lajiteltava erilliseen keräysvälineeseen ja toimitettava luvan saaneeseen käsittely- tai keräyspaikkaan, mikäli sitä syntyy keskimäärin yli 50 kg viikossa. Pahvi on kerättävä ja säilytettävä siten, että se ei aiheuta ympäristön roskaantumista eikä kastu varastoinnin aikana. Keräyskartonki Keräyskartonki on lajiteltava erilliseen keräysvälineeseen ja toimitettava luvan saaneeseen käsittely- ja keräyspaikkaan, mikäli sitä syntyy keskimäärin yli 50 kg viikossa.

7 Metalli- ja pienmetalli Metalli on lajiteltava erilliseen keräysvälineeseen ja toimitettava luvan saaneeseen käsittely- tai keräyspaikkaan, mikäli sitä syntyy keskimäärin yli 50 kg viikossa. Keräyslasi Keräyslasi on lajiteltava erilliseen keräysvälineeseen ja toimitettava luvan saaneeseen käsittely- tai keräyspaikkaan, mikäli sitä syntyy keskimäärin yli 20 kg viikossa. Puu Puu on lajiteltava hyödyntämistä varten erilliseen keräysvälineeseen, mikäli sitä syntyy keskimäärin yli 50 kg viikossa. Käsittelemätön puujäte, joka ei sisällä kyllästysainetta, maalia, lakkaa, liimaa yms., voidaan hyödyntää polttopuuna. Puujäte, jota ei hyödynnetä polttopuuna, tulee toimittaa luvan saaneeseen käsittely- tai keräyspaikkaan. Kyllästetty puu on ongelmajätettä, jonka hävittämisessä on noudatettava ongelmajätteistä annettuja ohjeita. Keräysmuovi Keräyskelpoinen muovi tulee lajitella erikseen, kun sitä syntyy kiinteistöllä enemmän kuin 50 kg/viikko. Keräysmuovi tulee toimittaa järjestettyyn erilliskeräkseen hyödyntämistä varten Energiajae Mikäli energiaksi poltettavaksi soveltuvaa jätettä ei ole mahdollisuus hyödyntämistä teknisten tai taloudellisten seikkojen johdosta materiaalina voidaan se hyödyntää energiana. Energiaksi jätettä hyödyntävän laitoksen tulee olla tähän luvitettu. Kun kiinteistöllä syntyy enemmän kuin 50 kg viikossa sellaista energiaksi hyödynnettävää ainesta, jota ei kerätä Raahen kaupungissa aineena hyödynnettäväksi, tämä tulee lajitella erikseen ja toimittaa energiajaekeräilyyn. Mikäli keräysmuovin erilliskeräystä ei ole esimerkiksi muovin hyödyntäjien puuttuessa järjestetty eikä muovijätettä voida toimittaa erilliskeräilyyn voidaan hyödyntää energiajakeena hyödynnettäväksi energiana. 11 Puutarhajäte Mikäli puutarhajätteitä ei hyödynnetä omatoimisesti, puutarhajätteet sekä puiden ja pensaiden leikkuujätteet on kerättävä erikseen ja toimitettava asianmukaiseen luvan saaneeseen käsittely- tai keräyspaikkaan. 12 Maatalouden kasvijätteet Maatalouden kasvijätteet on hyödynnettävä kiinteistöllä, kompostoitava, kynnettävä peltoon tai toimitettava luvan saaneeseen käsittely- tai keräyspaikkaan. 13 Kertaluonteinen jätteiden hyötykäyttö

8 Kertaluonteisia jätteiden hyötykäyttöä koskevat määräykset koskevat sekä kotitalouksia että yrityksiä. Muilla kuin pohjavesialueilla saa rakentamisessa tai maarakentamisessa kertaluontoisesti hyödyntää vähäisiä määriä puhtaita ylijäämämaita, tiili- ja betonimurskeita tai muita kiviainesperäisiä murskeita tai kivihiilen, turpeen tai puuperäisen polttoaineen polton lento- ja pohjatuhkia silloin, kun niillä voidaan korvata maa-ainesten käyttöä, ei kuitenkaan ammattimaisesti tai laitosmaisesti.. Vähäisenä määränä tässä pidetään alle 500 m3 eriä. Hyödynnettävän murskeen palakoon tulee olla korkeintaan 150 mm. Jätettä sisältävä rakenne on peitettävä tai pinnoitettava. Muiden jätteiden muusta kuin ammattimaisesta tai laitosmaisesta hyötykäytöstä on ilmoitettava hyvissä ajoin ennen toiminnan aloittamista Raahen ympäristönsuojeluviranoamiselle. 14 Rakennus-, remontti- ja puutarhajätteet Rakennus-, remontti- ja purkujätteitä koskevat määräykset koskevat sekä kotitalouksia, yrityksiä että ammattimaista rakentamista. Käyttämättä jääneet rakennusmateriaalit ja käyttökelpoiset rakennusosat rakennus-, remontti- ja purkutyömailta tulee kerätä erilleen siten, että ne voidaan toimittaa uudelleen käyttöön. Purettavan rakennuksen yli 0,5 metriä maan alle jäävät, ei haitallisia aineita sisältävät kiinteät rakenteet voidaan jättää paikoilleen. Rakenteet tulee tarvittaessa täyttää puhtailla maa-aineksilla tai 13 mukaisesti. Tuotanto- ja purkujätteet on lajiteltava ja toimitettava hyödynnettäväksi tai käsiteltäväksi seuraavasti, kun jätettä syntyy yhteensä enemmän kuin 15 m3: Hyödynnettäväksi toimitettavat jätteet: - puu - keräyspaperi ja pahvi - metalliromu - betoni-, tiili-, laatta- ja muut kiviainesperäiset jätteet - ylijäämämaa - muu hyötykäyttöön soveltuva jäte Ympäristöluvan omaavaan vastaanotto- tai käsittelypaikkaan on toimitettava: - erityisjätteet omina jakeinaan - hyödynnettäväksi kelpaamaton sekajäte - erilaatuiset ongelmajätteet omina jakeinaan

9 - pilaantuneet maa-ainekset 15 Yleisötilaisuuksien jätehuolto Yleisötilaisuudet on suunniteltava mahdollisimman vähäjätteisiksi Yleisötilaisuuksissa tulee järjestää erilliskeräys - biojätteelle, mikäli tapahtumassa on ruuan tarjoilua - keräyspahville ja - sekajätteelle Keräyspaperi, keräyslasi, energiajae ja pienmetalli on lajiteltava, mikäli tapahtumassa syntyy niitä yli 20 kg. Erilliskerätyt hyötyjätteet tulee toimittaa luvan saaneeseen käsittely- tai keräyspaikkaan. Tilaisuuden järjestäjän on huolehdittava, että tapahtuma-alueella on riittävä määrä yleisön käyttöön tarkoitettuja biojäte- ja sekajäteastioita sekä yleinen keräyspaikka messu-, myynti- ja tarjoilupisteissä syntyville jätejakeille. Messu-, myynti- ja tarjoilupisteiden hoitajien on toimitettava syntyvät jätteet tapahtumaalueen keräyspaikkaan asianmukaisesti lajiteltuina. 4. ONGELMA- JA ERITYISJÄTTEET 16 Ongelmajätteiden lajittelu Erityiset ongelmajätteet on kerättävä ja pidettävä aina erillään toisistaan ja muista jätteistä. Ongelmajätteet on pakattava ja merkittävä asianmukaisesti. 17 Ongelmajätteiden keräys ja varastointi Kiinteistölle voidaan järjestää keräyspaikka kiinteistöllä syntyville ongelmajätteille tai joillekin ongelmajätelajeille. Näin kerättäville ongelmajätteille tulee olla erillinen lukittava tai valvottu tila tai sellaiset kaapit ja astiat, joista jätettä ei voi vapaasti poistaa. Ongelmajätteiden keräyspaikan tulee olla tuulettuva tai varustettu ilmastoinnilla. Tila ei saa sijaita autosuojassa eikä asuinkiinteistön yhteisissä kellari- tai ullakkotiloissa, jotka on tarkoitettu asuntokohtaisen talousirtaimiston säilyttämiseen. Keräyspaikalla on oltava nimetty hoitaja, joka vastaa ongelmajätteiden asianmukaisesta keräyksestä, varastoinnista ja eteenpäin toimittamisesta. Keräyspisteen käyttäjille on tiedotettava, kuinka ongelmajätteiden keräys ja varastointi tapahtuu kiinteistöllä ja toimittaminen vastaanottopaikkoihin on järjestetty. Keräyspaikan käyttöä koskevat ohjeet on oltava kaikkien tilaa käyttävien nähtävissä. Kotitalouksissa syntyviä pienakkuja,.paristoja, loisteputkia yms. pieniä ongelmajäte-eriä voidaan kerätä asukastuvilla, myymälöissä, linja-autoissa yms. sekä lääkejätteitä apteekeissa. Keräystoiminnasta tulee tiedottaa Raahen kaupungin ympäristötoimea. Eteenpäin toimitetuista ongelmajätteistä on pidettävä kirjaa, josta käy ilmi niiden määrä,

10 laatu ja se, mihin jäte on kuljetettu. Tiedot on säilytettävä kolme (3) vuotta ja pyydettäessä esiteltävä jätehuoltoa valvovalle viranomaiselle. Kutakin ongelmajätelajia varten tulee olla erillinen, selvästi merkitty keräysväline. Nestemäiset ongelmajätteet on säilytettävä tiiviisti suljetuissa, asianmukaisissa, merkityissä astioissa. Astiat on sijoitettava tiivispohjaiselle reunakorokkein varustetulle alustalle. Muut ongelmajätteet on säilytettävä tiivispohjaisella alustalla katetussa tilassa. 18 Ongelmajätteiden toimittaminen käsittelyyn Asuinkiinteistöjen ongelmajätteet Asuinkiinteistöjen ongelmajätteet on toimitettava Raahen kaupungin järjestämään keräyspaikkaan tai muuhun asianmukaisen ongelmajätteiden käsittelyluvan omaavaan keräily- tai käsittelypaikkaan. Ongelmajätteet kotitalouksien ongelmajätteille järjestetystä keräyspaikasta on toimitettava asianmukaiseen jatkokäsittelyyn säännöllisesti, vähintään kerran vuodessa. Muiden kuin asuinkiinteistöjen ongelmajätteet Muiden kuin asuinkiinteistöjen ongelmajätteet on toimitettava asianmukaisenongelmajätteiden käsittelyluvan omaavaan keräily- tai käsittelypaikkaan säännöllisesti, vähintään kerran vuodessa. Ongelmajätteistä on pidettäväkirjaa, josta käy ilmi niiden määrä, laatu ja se, mihin jäte on kuljetettu. Tiedot on säilytettävä kolme (3) vuotta ja pyydettäessä esitettävä jätehuoltoa valvovalle viranomaiselle. 19 Haitallisia aineita sisältävä ongelma- tai erityisjäte Haitallisia aineita kuten lyijyä, PCB:tä, PAH-aineita tai asbestia sisältävien jätteiden varastointiin ja kuljetukseen on käytettävä tiiviisti suljettuja lujia pakkauksia tai säiliöitä. Jätteitä ei saa olla jätekuormassa sekoitettuna muihin jätteisiin. Pakkaukset on merkittävä, kuten ongelmajätteiden merkitsemisestä säädetään. Jätteet on toimitettava asianmukaisen luvan omaavaan käsittely- ja keräyspaikkaan. 20 Lietteet ja käymäläjätteet Hiekan-, öljyn- ja rasvanerotuskaivot on tarkastettava vähintään kerran vuodessa ja tyhjennettävä tarvittaessa. Erotuskaivojen, umpisäiliöiden ja saostussäiliöiden tyhjennysjäte on toimitettava kunnan määräämään vastaanottopaikkaan tai asianmukaisen ympäristöluvan omaavalle vastaanottajalle tai käsittelijälle. Tyhjentämisajoista ja paikoista, jonne kaivoista tai säiliöistä kerätyt jätteet on toimitettu, on pidettävä kirjaa. Muut kuin kompostoivat kuivakäymälät on varustettava tiiviillä pakkauksilla. Käymälä, jonka luo päästään loka-autolla, voidaan varustaa myös vedenpitävällä imutyhjennettävällä astialla. Käymäläastiaan ei saa panna muuta kuin käymäläjätteitä. Kuivakäymäläjäte, jota ei kompostoida asianmukaisesti kiinteistöllä, on toimitettava tiiviisti pakattuna tai säiliössä kunnan määräämään vastaanottopaikkaan tai asianmukaisen ympäristöluvan omaavalle vastaanottajalle tai käsittelijälle.

11 Kemiallisten käymälöiden jäte on toimitettava suoraan kunnan viemäriverkkoon vesihuoltolaitoksen ohjeiden mukaisesti. 21 Terveydenhuollon jäte Viiltävä, pistävä, haavoittava jäte on pakattava väljästi tiiviisiin, muotonsa säilyttäviin, särkymättömiin ja läpäisemättömiin astioihin ja biologinen jäte tiiviisiin pakkauksiin. Pakkaukset on merkittävä tekstillä Viiltävä ja pistävä jäte tai tekstillä Biologinen jäte. Viiltävä ja pistävä jäte tai biologinen jäte on toimitettava erityisjätteenä jätteenkäsittelyalueella välittömästi haudattavaksi tai muuhun luvan omaavaan käsittelytai keräyspaikkaan. Mikäli em. jätteet kerätään syntypaikoilla tarkoitukseen erityisesti suunniteltuun keräysastiaan, jossa jätteet tehdään vaarattomiksi, voidaan ne hävittää sekajätteen joukossa. Tunnistettava biologinen jäte ja tartuntavaarallinen jäte on toimitettava poltettavaksi. Tartuntavaarallinen jäte on pakattava muiden ominaisuuksien mukaisiin tiiviisiin pakkauksiin, jotka on merkittävä tekstillä Tartuntavaara. 22 Riistan käsittelyjätteet Riistan käsittelyjätteestä sisälmykset voidaan jättää maastoon riistan suolistuspaikalle, jos niistä ei aiheudu ympäristön pilaantumisen vaaraa eikä haittaa alueen muulle käytölle. Taajaan rakennetulla alueella ja viljelyksessä olevilla pelloilla sisälmykset on haudattava maanomistajan luvalla ja peitettävä vähintään 0,5 1 metrin maakerroksella. Sisälmyksiä ei saa jättää eikä haudata alle 150 metrin päähän pysyvästä asutuksesta. Riistan käsittelypaikalla eli ns. lahtivajalla syntyvä riistankäsittelyjäte on hyödynnettävä mahdollisimman tarkoin. Jäljelle jäävät vähäiset määrät riistankäsittelyjätteitä saa haudata maanomistajan luvalla ympäristölle haittaa aiheuttamatta. Jätteitä ei saa haudata alle 250 metrin etäisyydelle kaivosta tai vesistöstä eikä pohjavesialueelle. Jätteet on peitettävä vähintään 1 2 metrin maakerroksella. Jätteitä ei saa haudata muovisäkeissä tai muissa maatumattomissa pakkauksissa. Mikäli jätteitä jää hyödyntämättä suurempia määriä, on jätteet varastoitava asianmukaisessa jäteastiassa ja toimitettava asianmukaisen luvan omaavaan jätteenkäsittely- tai hyödyntämispaikkaan. 23 Käytöstä poistetut öljysäiliöt Muulla kuin pohjavesialueella käytöstä poistettu lämmitysöljysäiliö voidaan jättää maahan, mikäli säiliö tyhjennetään ja puhdistetaan öljystä ja turvatekniikan keskuksen päteväksi arvioima tarkastaja toteaa tarkastuspöytäkirjassaan säiliön ehjäksi. Säiliö voidaan täyttää puhtailla maa-aineksilla. Mikäli säiliö tai sen laitteet ovat rikkoutuneet tai säiliön kuntoa ei ole tarkastettu, säiliö tulee poistaa maasta. Säiliön omistajan on hyvissä ajoin ennen poistoa ilmoitettava asiasta Raahen kaupungin ympäristötoimistolle. Käytöstä poistetun öljysäiliön täyttöyhteet on poistettava. 5. JÄTTEEN KERÄYS JA KULJETUS

12 24 Järjestetty jätteenkuljetus Raahen kaupungin alue kuuluu järjestetyn jätteenkuljetuksen piiriin. Jätteen haltijan on tehtävä sopimus jäteastian tyhjennyksestä määrävälein asianmukaisen jätteenkuljettajan kanssa. Kiinteistöt voivat keskinäisen sopimuksen perusteella käyttää yhteisiä keräysvälineitä. Yhteisen astian käyttö on kirjattava järjestetyn jätteenkuljetuksen liittymissopimukseen siten, että jätteiden kuljettajan asiakasrekisteristä käy ilmi kaikki astiaa käyttävät kiinteistöt. Järjestettyyn jätteenkuljetukseen kuuluvat kaikki kiinteistöltä ja yhteisistä keräysvälineistä kuljetettavat yhdyskuntajätteet, lukuun ottamatta tuottajavastuulle määrättyjä jätteitä ja järjestettyyn jätteenkuljetukseen soveltumattomia jätteitä. Jätteen haltija vastaa järjestetyn jätteenkuljetuksen piiriin kuulumattoman jätteen kuljettamisesta asianmukaiseen vastaanottopaikkaan. Loma-asunnon haltijan on mahdollisuus olla tekemättä jätteenkuljetussopimusta, mikäli hän käyttää vuosimaksua vastaan vapaa-ajanasunnoille perustettuja jätehuoltopisteitä. 25 Keräysvälineet Kiinteistöllä on oltava riittävä määrä jätteiden keräysvälineitä. Keräysvälineiden on oltava tiiviitä, kuormauskäsittelyn ja kuumapesun kestäviä. Jätesäkkejä ei voi käyttää sekajätteen keräyksessä. Keräysvälineen haltijan on huolehdittava keräysvälineen huollosta, kunnossapidosta ja puhdistamisesta. Jätteiden keräysvälineet on pestävä tarvittaessa. Myös keräysvälineen ympäristön siisteydestä on huolehdittava. Keräysvälineinä saa käyttää: - käsin siirrettävissä olevia, tilavuudeltaan enintään 700 litran, kannellisia, tarvittaessa pyörin ja tartuntakahvoin varustettuja jäteastioita, jotka soveltuvat puristinlaittein varustettujen jäteautojen koneelliseen kuormaukseen - kannellisia jätesäiliöitä, jotka soveltuvat puristinlaittein varustettujen jäteautojen koneellisen kuormaukseen tai joissa jätteet kuljetetaan käsittelypaikalle, maahan upotettavia syväkeräyssäiliöitä, joihin sijoitettava jätesäkki voidaan koneellisesti siirtää jäteautoon tai joihin sijoitettu jätesäiliö soveltuu puristinlaittein varustettujen jäteautojen koneelliseen kuormaukseen ja - poikkeuksellisten jäte-esineiden tai erittäin suurten jätemäärien tilapäiseen keräykseen muita tarkoitukseen soveltuvia keräysvälineitä Erilliskerättävien jätteiden ja ongelmajätteiden keräykseen tarkoitetut keräysvälineet on merkittävä jätelajin mukaan jätteen nimellä ja värillä. Merkitseminen voidaan toteuttaa käyttämällä jätelajin värin mukaisia astioita tai riittävän suurta oikean väristä tarraa. Eri jätelajien keräysastioiden ohjeelliset värit ovat seuraavat: - harmaa : kaatopaikalle vietävä sekajäte

13 - vihreä: keräyspaperi ja pahvi - ruskea: biojäte - punainen: ongelmajäte - sininen: keräyskartonki - keltainen: keräysmuovi - oranssi energiajae - valkoinen: keräyslasi - musta: metalli Käsin siirrettäväksi tarkoitetut keräysvälineet saavat täysinä painaa enintään 55 kg. 26 Keräysvälineiden sijoittaminen Jäteautolla tulee olla esteetön pääsy vähintään viiden (5) metrin päähän käsin siirrettävistä jäteastioista. Keräysvälineet, jotka eivät ole käsin siirrettävissä, on sijoitettava siten, että kuormaus jätteenkuljetusajoneuvoon voidaan suorittaa sijaintipaikalta. Ulkona keräysvälineet on sijoitettava tasaiselle alustalle ja tarvittaessa suojattava näköesteellä, kuten aitauksella tai istutuksin. Milloin keräysvälineet sijoitetaan asuinrakennuksessa erityiseen jätehuoneeseen, tulee siellä olla riittävä muusta ilmanvaihdosta erotettu ilmanvaihto sekä vesijohto, viemäri ja valaistus. Keräysvälineiden sijoittamisessa on otettava huomioon jäteastioihin kohdistuvan ilkivallan, kuten tuhopolton, ja palon leviämisen vaara. Astiat on sijoitettava riittävän etäälle rakennuksista tai suojattava paloteknisellä osastoinnilla. Sijoituksessa on noudatettava pelastusviranomaisen ohjeita. Alueiden ja väylien, joilla keräysvälineitä siirretään jätteiden kuormausta ja kuljetusta varten, tulee olla riittävän kantavia, kovapintaisia ja tasaisia. Aitausten, istutusten ja katosten sekä alueiden ja väylien tulee lisäksi olla sellaisia, että keräysvälineitä voidaan joustavasti ja esteettömästi siirtää. Alueet ja väylät eivät saa olla liukkaita. Niiden kaltevuuden tulee, mikäli mahdollista olla alle 1:10. Kiinteistön haltijan on huolehdittava keräysvälineille johtavan kulkuväylän ja keräysvälineiden sijoituspaikan kunnossapidosta ja puhtaanapidosta siten, että keräysvälineet voidaan siirtää ja tyhjentää esteettä. 27 Jätteiden laittaminen keräysvälineisiin Hyöty- ja sekajätteiden keräysvälineisiin ei saa laittaa: - palon tai räjähdyksen vaaraa aiheuttavia jätteitä, kuten kuumaa tuhkaa, - ongelmajätteitä

14 - esineitä tai aineita, jotka painonsa, kokonsa, muotonsa tms. syyn takia saattavat vahingoittaa jätteen tuojaa, keräysvälineen käsittelijää tai käsittelypaikan työntekijöitä taikka voivat vahingoittaa keräysvälinettä, jäteautoa tai käsittelylaitteita; - esinettä tai aineita, kuten hiekoitushiekkaa, jotka saattavat vaikeuttaa jätteen kuormausta tai purkamista, - nestemäisiä jätteitä tai lietteitä - käymäläjätteitä - erityisjätettä tai - moottoriajoneuvon renkaita Edellä mainitut jätteet on kiinteistön haltijan kuljetettava joko omatoimisesti tai kuljetusyrittäjän kanssa tehtävällä sopimuksella niille tarkoitettuihin vastaanotto- tai käsittelypaikkoihin. Tuhka ja muut pölyävät jätteet on pakattava ennen jätteiden keräysvälineeseen laittamista. 28 Poikkeukselliset jätteet Jos kiinteistöllä syntyvät jätteet eivät poikkeuksellisen kokonsa tai suuren määränsä vuoksi sovellu säännölliseen järjestettyyn jätteenkuljetukseen, on jätteen haltijan huolehdittava itse kuljetuksen järjestämisestä tai sovellettava jätteen kuljetuksesta erikseen kuljetusyrittäjän kanssa. Poikkeukselliset jäte-erät on ennen kuljetusta merkittävä jätteeksi riittävän selvästi. 29 Kiinteistön keräysvälineiden käyttö Kiinteistön haltijan on tiedotettava kiinteistön asukkaille ja kiinteistöllä työskenteleville jätehuollon lajittelu-, keräys- ja kuljetusjärjestelyistä. Keräysvälineiden käyttöä koskevat ohjeet ja määräykset on asetettava selkeästi kaikkien käyttäjien nähtäville. 30 Keräysvälineiden tyhjennys Jätteiden keräysvälineet on mitoitettava ja jätteitä noudettava kiinteistöltä niin usein, että kertyvät jätteet sopivat keräysvälineisiin, keräysvälineet voidaan aina sulkea eikä jätteistä aiheudu haju- tms. ympäristö- tai terveyshaittaa. Kun kiinteistöllä asutaan jatkuvasti eri jätteiden keräysvälineet on tyhjennettävä järjestetyssä jätteenkuljetuksessa vähintään seuraavin määrävälein: jätelaji pisin tyhjennysväli kesäaikana (kesä-elokuu) talviaikana (syystoukokuu) sekajäte, jossa on 2 viikkoa 4 viikkoa

15 biojätettä biojäte 1 viikko 2 viikkoa syväkeräysastiaan kerätty biojäte sekajäte, joka ei sisällä biojätettä 2 viikkoa 4 viikkoa tarvittaessa * tarvittaessa * kuiva ja puhdas hyötyjäte tarvittaessa * tarvittaessa * *) kuitenkin vähintään neljän kuukauden välein kiinteistön ollessa käytössä. Jätteet, joiden säilyttäminen kiinteistöllä voi aiheuttaa ympäristö- tai terveyshaittaa, on kuljetettava viivytyksettä asianmukaiseen käsittelyyn. 31 Jätteenkuljetusvälineet Jätteet tulee kuljettaa: - umpikorisessa kuljetusvälineessä - puristinlaittein varustetussa jätesäiliössä, - keräysvälineenä käytettävässä umpinaisessa jätesäiliössä tai - avolavoilla, jolloin tulee erityisesti huolehtia siitä, että jätettä ei pääse kuormauksen tai kuljetuksen aikana leviämään ympäristöön Kuorma on tarvittaessa peitettävä esim. tiheällä verkolla tai peitteellä. Pölyävää tai pienikokoista ja kevyttä jätettä saa kuljettaa vain umpinaisessa ja kannellisessa säiliössä tai pakattuna. Mikäli jätesäiliössä kuljetetaan kosteita jätteitä, on varmistuttava säiliön tiiveydestä. Jäteautoissa tulee olla näkyvä kyltti, jossa kerrotaan kerätäänkö ko. keräyskierroksella bio-, seka- tai muuta kerättävää jätettä. 32 Jätteiden luovuttaminen kuljetukseen. Jätteen saa luovuttaa kuljetettavaksi vain sellaiselle ammattimaiselle jätteenkuljettajalle, joka on rekisteröitynyt alueellisen ympäristökeskuksen ylläpitämään jätetiedostoon. 33 Jätteiden kuormaaminen Jätteiden kuormaaminen asuinkiinteistöillä tai sen lähistöllä on kielletty klo 22:00 06:00 välisenä aikana. Kuormaus on tehtävä mahdollisimman häiriöttömästi. 6. JÄTTEIDEN VASTAANOTTOPAIKAT 34 Jätteiden vastaanottopaikat

16 Yleisesti käytössä olevista vastaanottopaikoista tulee pitää luetteloa ja tiedot kunnan vastuulle kuuluvien jätteiden vastaanottopaikoista on oltava jokaisen saatavilla Raahen kaupungista. 35 Vapaa-ajanasuntojen jätehuoltopisteet Vapaa-ajanasuntoalueilla voidaan käyttää yhteisiä jätehuoltopisteitä, jotka on tarkoitettu loma-asumisessa ja siihen rinnastettavassa toiminnassa syntyvän sekajätteen keräyspaikaksi vuosimaksun maksavien kiinteistöjen käyttöön. Jätehuoltopisteeseen ei saa viedä suuria kerta-eriä tai poikkeuksellisen kokoisia jätteitä, joiden kuljettamisesta säädetään 28 :ssä. 36 Yleisten vastaanottopaikkojen käyttö Jätteiden vastaanottopaikoissa on noudatettava paikan ylläpitäjän ilmoittamia käyttöä koskevia määräyksiä ja ohjeita. Vastaanottopaikan ylläpitäjän on asetettava ohjeet ja määräykset selkeästi kaikkien käyttäjien nähtäville. 37 Jätteiden aluekeräyksen järjestäminen Jätteen keräilyvälineen sijoittamiselle on oltava maanomistajan suostumus ja tarvittaessa kunnan rakennusvalvonnan lupa. Keräysvälineen haltijan on huolehdittava keräysvälineittensä kunnossapidosta, puhdistamisesta ja tyhjentämisestä siten, etteivät ne aiheuta terveyshaittaa, ympäristön likaantumista tai roskaantumista. Keräysvälineistä ei saa aiheutua turvallisuusriskiä käyttäjille eikä niiden tyhjentäjille. Jätteiden keräysvälineessä tule olla keräyksestä vastaavan yrityksen tai yhteisön tiedot. 7. MUUT MÄÄRÄYKSET 38 Määräyksistä poikkeaminen Raahen kaupungin ympäristöviranomaisen päätöksellä voidaan yksittäistapauksissa erityisestä syystä poiketa siitä, mitä näissä määräyksissä on sanottu. 39 Rekisterin pitäminen Jätteitä kuljettavien yritysten on pidettävä rekisteriä asiakkaistaan. Yritysten on pyydettäessä toimitettava asiakastiedot Raahen ympäristöviranomaiselle viranomaisvalvontaa varten. 40 Määräysten voimaantulo Nämä jätehuoltomääräykset tulevat siirtymäsäännöksessä mainittuja asioita lukuun ottamatta voimaan ja niillä korvataan Raahen kaupungin alueella voimassa aiemmin olleet jätehuoltomääräykset. 41 Siirtymäajat

17 Kiinteistöillä on saatettava eri hyötyjakeiden kiinteistökohtainen keräysastiasto ja vastaanotto näiden määräysten mukaiseksi viimeistään mennessä. 42 Määräysten valvonta Näiden jätehuoltomääräysten noudattamista valvoo Raahen kaupungin ympäristölautakunta. Raahen kaupungin ympäristölautakunta

LUVIAN KUNNAN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET

LUVIAN KUNNAN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET 1 LUVIAN KUNNAN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Voimaantulo 1.6.2007 YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Tavoite Jätehuollon järjestämisestä, jätteiden terveydelle tai ympäristölle aiheutuvan haitan ehkäisemisessä

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Annettu jätelain (1072/1993) 17 :n nojalla 1 LUKU YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ. Soveltamisala

KITEEN KAUPUNGIN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Annettu jätelain (1072/1993) 17 :n nojalla 1 LUKU YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ. Soveltamisala KITEEN KAUPUNGIN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Annettu jätelain (1072/1993) 17 :n nojalla 1 LUKU YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ Soveltamisala 1 Jätehuollon järjestämisessä, jätteistä terveydelle tai ympäristölle aiheutuvan

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNGIN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET...

ROVANIEMEN KAUPUNGIN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET... Rovaniemen kaupungin yleiset jätehuoltomääräykset 31.03.2006 Sivu 0/10 ROVANIEMEN KAUPUNGIN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET... 1 YLEISET, JÄTELAIN 17 NOJALLA ANNETUT JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET... 1 1 Sen lisäksi,

Lisätiedot

Ranuan kunnan yleiset jätehuoltomääräykset 1.12.2008 lähtien

Ranuan kunnan yleiset jätehuoltomääräykset 1.12.2008 lähtien Ranuan kunnan yleiset jätehuoltomääräykset 1.12.2008 lähtien Yleiset, jätelain 17 nojalla annetut jätehuoltomääräykset 1 Sen lisäksi, mitä on jätehuollon järjestämisestä säädetty tai määrätty, on jätteen

Lisätiedot

Yleiset jätehuoltomääräykset

Yleiset jätehuoltomääräykset Kaskisten, Kauhajoen, Kristiinankaupungin ja Närpiön kaupunkien sekä Isojoen, Jurvan, Karijoen ja Teuvan kuntien yhteinen jätelautakunta. Yleiset jätehuoltomääräykset Hyväksytty: 13.8.2003 Voimaantulo:

Lisätiedot

JÄMIJÄRVEN KUNTA. Ehdotus Jämijärven kunnan jätehuoltomääräyksiksi 15.5.2012

JÄMIJÄRVEN KUNTA. Ehdotus Jämijärven kunnan jätehuoltomääräyksiksi 15.5.2012 tekn. ltk 5.6.2012 35 Liite 35.2 JÄMIJÄRVEN KUNTA Ehdotus Jämijärven kunnan jätehuoltomääräyksiksi 15.5.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1.LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Yleistä 2 Tavoitteet 3 Määritelmiä 2.LUKU JÄTTEIDEN

Lisätiedot

Nämä jätehuoltomääräykset korvaavat 1.6.2000 annetut jätehuoltomääräykset.

Nämä jätehuoltomääräykset korvaavat 1.6.2000 annetut jätehuoltomääräykset. PADASJOEN KUNNAN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET annettu jätelain 17 :n nojalla Nämä jätehuoltomääräykset korvaavat 1.6.2000 annetut jätehuoltomääräykset. 1 LUKU Soveltamismääräykset 1 Määräysten pääsisältö

Lisätiedot

Lapin Jätehuolto kuntayhtymä

Lapin Jätehuolto kuntayhtymä Lapin Jätehuolto kuntayhtymä Tiedote 1/2008 Muonion kunnan alue Jätehuollon käytännön järjestelyt ja viranomaistoiminta ovat siirtyneet Muonion kunnalta Lapin Jätehuolto kuntayhtymälle (Lapeco) 1.4.2007

Lisätiedot

Annettu jätelain 17 nojalla, Joutsan kunnanvaltuusto hyväksynyt 17.12.2007 76 ja määrännyt tulemaan voimaan 1.1.2008.

Annettu jätelain 17 nojalla, Joutsan kunnanvaltuusto hyväksynyt 17.12.2007 76 ja määrännyt tulemaan voimaan 1.1.2008. Jätehuoltomääräykset Annettu jätelain 17 nojalla, Joutsan kunnanvaltuusto hyväksynyt 17.12.2007 76 ja määrännyt tulemaan voimaan 1.1.2008. I YLEISET SÄÄNNÖKSET 1 Yleistä Jätehuollon järjestämisestä, jätteistä

Lisätiedot

JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET

JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET 1 JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Sisällysluettelo JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET... 1 Sisällysluettelo... 1 1 Luku Soveltamisala ja yleiset velvoitteet... 3 1 Soveltamisala... 3 2 Määritelmät... 3 3 Jätehuollon tavoitteet...

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 26.4.2016 25 + Jätehuoltomääräykset SIIKAJOKI

Tekninen lautakunta 26.4.2016 25 + Jätehuoltomääräykset SIIKAJOKI Tekninen lautakunta 26.4.2016 25 + Jätehuoltomääräykset SIIKAJOKI sivu 1 Johdanto Osassa 1 kerrotaan jätelainsäädäntöön ja jätehuollon järjestämiseen liittyvistä ajankohtaisista asioista. Siikajoen jätehuoltomääräykset

Lisätiedot

i SISÄLLYSLUETTELO JATEHJAO, 3.9.2013 15:00, Pöytäkirja 36 Jätehuoltomääräysten hyväksyminen... 1 Pykälän liite: Liite 2 Lausunnot, muistutukset ja mielipiteet... 2 Pykälän liite: Liite 3 Uusi Rovaniemen

Lisätiedot

Savo-Pielisen jätelautakunta. Kunnallisten jätehuoltomääräysten lyhennelmä

Savo-Pielisen jätelautakunta. Kunnallisten jätehuoltomääräysten lyhennelmä Savo-Pielisen jätelautakunta Kunnallisten jätehuoltomääräysten lyhennelmä 13.11.2015 Sisällys Yleistä jätehuoltomääräyksistä... 2 Jätehuoltoon liittyminen... 3 Jätteiden lajittelu ja kerääminen kiinteistöiltä...

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET 2010 HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET N:o Kv Säännön nimi 3/2010 6.9.2010 Jätehuoltomääräykset HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNGIN SEKÄ PELLON LON KUNTIEN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET LUONNOS 25.4.2013 JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET

ROVANIEMEN KAUPUNGIN SEKÄ PELLON LON KUNTIEN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET LUONNOS 25.4.2013 JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET 0 2013 ROVANIEMEN KAUPUNGIN SEKÄ SEKÄ RANUAN RANUAN JA PEL JA PELLON LON KUNTIEN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET LUONNOS 25.4.2013 [Kirjoita asiakirjan tiivistelmä tähän. Tiivistelmä on yleensä

Lisätiedot

Lausunto Perämeren Jätelautakunnan jätehuoltomääräysten luonnoksesta

Lausunto Perämeren Jätelautakunnan jätehuoltomääräysten luonnoksesta Ympäristöjaosto 103 19.11.2015 Lausunto Perämeren Jätelautakunnan jätehuoltomääräysten luonnoksesta 409/14.06/2015 Ympäristöjaosto 19.11.2015 103 Valmistelu: ympäristöpäällikkö Risto Pöykiö Liitetiedostolla

Lisätiedot

Jätehuoltomääräykset on hyväksytty Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnassa 4.2.2016, 4

Jätehuoltomääräykset on hyväksytty Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnassa 4.2.2016, 4 Turun kaupunkiseudun jätehuoltomääräykset Määräyksien soveltamisalue: Aura, Kaarina, Lieto, Marttila, Masku, Mynämäki, Naantali, Nousiainen, Parainen, Pöytyä, Raisio, Rusko, Tarvasjoki, Turku Jätehuoltomääräykset

Lisätiedot

Selvitys biojätteen ja muiden hyötyjätteiden keräyksestä ravintoloissa sekä laitos- ja keskuskeittiöissä

Selvitys biojätteen ja muiden hyötyjätteiden keräyksestä ravintoloissa sekä laitos- ja keskuskeittiöissä Selvitys biojätteen ja muiden hyötyjätteiden keräyksestä ravintoloissa sekä laitos- ja keskuskeittiöissä Päivi Urrila Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen monisteita 14 2008 Hämeenlinnan kaupunki Urrila,

Lisätiedot

SIIKAJOEN KUNNAN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET

SIIKAJOEN KUNNAN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET SIIKAJOEN KUNNAN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET ANNETTU Jätelain 17 :n nojalla 17 Kunnalliset jätehuoltomääräykset Kunta voi antaa tämän luvun säännösten tai niiden nojalla annettujen valtioneuvoston yleisten määräysten

Lisätiedot

Yleiset jätehuoltomääräykset. Lakeuden jätelautakunta. Voimassa 1.3.2013 alkaen toistaiseksi.

Yleiset jätehuoltomääräykset. Lakeuden jätelautakunta. Voimassa 1.3.2013 alkaen toistaiseksi. Yleiset jätehuoltomääräykset Lakeuden jätelautakunta Voimassa 1.3.2013 alkaen toistaiseksi. Voimassa 1.3.2013 alkaen toistaiseksi. Yleiset jätehuoltomääräykset 3 Sisällysluettelo Yleiset jätehuoltomääräykset

Lisätiedot

JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET. Kemi, Keminmaa, Tervola, Tornio ja Ylitornio. Perämeren jätelautakunta

JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET. Kemi, Keminmaa, Tervola, Tornio ja Ylitornio. Perämeren jätelautakunta JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Kemi, Keminmaa, Tervola, Tornio ja Ylitornio Perämeren jätelautakunta Sisällys 1 KUNNALLISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET 3 1 luku Soveltamisala ja yleiset velvoitteet 3 1 Soveltamisala 3

Lisätiedot

Jätehuoltomääräykset on hyväksytty Turun kaupunkiseudun jätehuoltolautakunnassa xx.xx.2014 xx

Jätehuoltomääräykset on hyväksytty Turun kaupunkiseudun jätehuoltolautakunnassa xx.xx.2014 xx Turun kaupunkiseudun jätehuoltomääräykset (Luonnos 15.9.2014) Määräyksien soveltamisalue: Aura, Kaarina, Lieto, Marttila, Masku, Mynämäki, Naantali, Nousiainen, Parainen, Pöytyä, Raisio, Rusko, Tarvasjoki,

Lisätiedot

KUUSAMON KAUPUNKI JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET

KUUSAMON KAUPUNKI JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET KUUSAMON KAUPUNKI JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Yhdyskuntatekniikan lautakunta 25.4.2012 57 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 28.11.2012 185 muutettu pykälät: 3,5/8,6,14,15,24,34,35,37,39,46 ja voimaantulo 1.1.2013

Lisätiedot

Porin seudun jätetaksa jätteenkäsittelymaksut Hangassuon jätekeskuksessa ja Porin kierrätyskeskuksessa 1.5.2016 alkaen

Porin seudun jätetaksa jätteenkäsittelymaksut Hangassuon jätekeskuksessa ja Porin kierrätyskeskuksessa 1.5.2016 alkaen Porin seudun jätetaksa jätteenkäsittelymaksut Hangassuon jätekeskuksessa ja Porin kierrätyskeskuksessa 1.5.2016 alkaen PORIN KIERRÄTYSKESKUKSEN JÄTEMAKSUT: Jätemaksu sis. alv 24 % Keräysmetalli maksutta

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNGIN JA KUHMOISTEN KUNNAN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET VOIMAAN 1.1.2016

JÄMSÄN KAUPUNGIN JA KUHMOISTEN KUNNAN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET VOIMAAN 1.1.2016 JÄMSÄN KAUPUNGIN JA KUHMOISTEN KUNNAN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET VOIMAAN 1.1.2016 Jämsän Jätehuolto ja Jämsän Vesi liikelaitosten johtokunta Hyväksytty 11.11.2015 43 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISET VELVOITTEET JA

Lisätiedot

POHJANMAAN JÄTELAUTAKUNAN TOIMIALU- EEN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET

POHJANMAAN JÄTELAUTAKUNAN TOIMIALU- EEN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET POHJANMAAN JÄTELAUTAKUNAN TOIMIALU- EEN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Sisällysluettelo Sisältö 1 Yleinen osa... 4 1.1 Mitä jätehuoltomääräykset ovat ja miksi niitä annetaan?... 4 1.2 Etusijajärjestys... 4 1.3 Kunnan

Lisätiedot

Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n yhteistoiminta-alueen kuntien yhteiset jätehuoltomääräykset

Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n yhteistoiminta-alueen kuntien yhteiset jätehuoltomääräykset Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n yhteistoiminta-alueen kuntien yhteiset jätehuoltomääräykset Johdanto 2 1 Soveltamisala 2 2 Jätehuollon tavoitteet 2 Kunnan jätehuoltojärjestelmään liittyminen 3 3 Velvollisuus

Lisätiedot

Jätehuoltomääräykset. Siikajoki. Taustatietoa jätehuoltomääräyksille. Tekninen lautakunta 26.4.2016 25

Jätehuoltomääräykset. Siikajoki. Taustatietoa jätehuoltomääräyksille. Tekninen lautakunta 26.4.2016 25 Jätehuoltomääräykset Siikajoki Taustatietoa jätehuoltomääräyksille Tekninen lautakunta 26.4.2016 25 sivu 1 Lisätietoja Suomen lainsäädäntö on sähköisesti luettavissa Finlex-palvelussa osoitteessa www.finlex.fi

Lisätiedot

Ympäristötietoa puusepänteollisuudessa toimiville yrityksille

Ympäristötietoa puusepänteollisuudessa toimiville yrityksille 1/8 Ympäristötietoa puusepänteollisuudessa toimiville yrityksille Jätehuolto Jätelain mukaan kaikkien on huolehdittava siitä, että jätettä syntyy mahdollisimman vähän ja ettei jätteestä aiheudu vaaraa

Lisätiedot

HAUSJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET LUONNOS

HAUSJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET LUONNOS 1 HAUSJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET LUONNOS 1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on paikalliset olosuhteet huomioon ottaen ehkäistä ympäristön pilaantumista

Lisätiedot

Jätetaksa 1.2.2016 alkaen

Jätetaksa 1.2.2016 alkaen Sivu 1 / 9 Jätetaksa 1.2.2016 alkaen Hyväksynyt Ylä-Savon jätehuoltolautakunta xx.xx.2016 Iisalmi Kiuruvesi Keitele Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Vieremä Sivu 2 / 9 1 Yleistä jätetaksasta Ylä-Savon Jätehuolto

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on paikalliset olosuhteet huomioon

Lisätiedot

Jätehuoltomääräykset 2015

Jätehuoltomääräykset 2015 Kangasniemen K kunnan Jätehuoltomääräykset 2015 1 Yleinen osa 2 Kunnalliset jätehuoltomääräykset 2 1.Yleinen osa 2 1. Yleinen osa... 4 1.1 Mitä jätehuoltomääräykset ovat ja miksi niitä annetaan?... 4 1.1

Lisätiedot

JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET

JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET LUONNOS JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Nämä jätehuoltomääräykset on annettu jätelain 91 :n nojalla. Määräykset on hyväksytty Länsi-Uudenmaan jätelautakunnassa xx.xx.2014, xx. Jätehuoltomääräykset ovat voimassa 1.1.2015

Lisätiedot

Kiriä kierrätykseen! Työpaikan toimiva jätehuolto. Neuvoja Miia Jylhä

Kiriä kierrätykseen! Työpaikan toimiva jätehuolto. Neuvoja Miia Jylhä Kiriä kierrätykseen! Työpaikan toimiva jätehuolto Neuvoja Miia Jylhä 31.102014 Turun Seudun Jätehuolto Oy Kuntien perustama ja omistama osakeyhtiö hoitaa kuntien puolesta lakisääteiset jätehuollon palvelutehtävät

Lisätiedot

Porin seudun jätehuoltomääräysten yleinen osa. Eurajoki, Harjavalta, Kokemäki, Merikarvia, Nakkila, Pori, Siikainen ja Ulvila

Porin seudun jätehuoltomääräysten yleinen osa. Eurajoki, Harjavalta, Kokemäki, Merikarvia, Nakkila, Pori, Siikainen ja Ulvila Porin seudun jätehuoltomääräysten yleinen osa Eurajoki, Harjavalta, Kokemäki, Merikarvia, Nakkila, Pori, Siikainen ja Ulvila Yleinen osa Yleisessä osassa kerrotaan jätehuoltomääräysten taustalla olevista

Lisätiedot

]ATEHUoLToMAARAYKSET. JoKILAAKSoJEN ]ATELAUTAKUNTA

]ATEHUoLToMAARAYKSET. JoKILAAKSoJEN ]ATELAUTAKUNTA ]ATEHUoLToMAARAYKSET Alavieska, Haapajärvi, Haapavesi, Kalajoki, Kannus, Kärsämäki, Merijärvi, Nivala, Oulainen, Pyhäjoki, Pyhäjärvi, Pyhäntä, Sievi, Siikalatva, Toholampi, ylivieska JoKILAAKSoJEN ]ATELAUTAKUNTA

Lisätiedot

Kunnalliset jätehuoltomääräykset SAVO -PIELI S EN JÄTEL AU TA K UNTA

Kunnalliset jätehuoltomääräykset SAVO -PIELI S EN JÄTEL AU TA K UNTA Kunnalliset jätehuoltomääräykset SAVO -PIELI S EN JÄTEL AU TA K UNTA Hyv. 24.11.2015 25 Voimaantulo 1.1.2016 Savo-Pielisen jätelautakunta 2016 Sisältö 1. YLEINEN OSA 8 1.1 Yleistä jätehuoltomääräyksistä

Lisätiedot

LUONNOS JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET

LUONNOS JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET LUONNOS JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Nämä jätehuoltomääräykset on annettu jätelain 91 :n nojalla. Määräykset on hyväksytty Länsi-Uudenmaan jätelautakunnassa XX.XX. 2013 Jätehuoltomääräykset ovat voimassa Hangossa,

Lisätiedot

KARHUILTA - YLEISÖTILAISUUS. Jätehuoltomääräykset ja hyvät jätehuoltokäytännöt TANHUVAARAN URHEILUOPISTO 20.9.2012

KARHUILTA - YLEISÖTILAISUUS. Jätehuoltomääräykset ja hyvät jätehuoltokäytännöt TANHUVAARAN URHEILUOPISTO 20.9.2012 KARHUILTA - YLEISÖTILAISUUS TANHUVAARAN URHEILUOPISTO 20.9.2012 Jätehuoltomääräykset ja hyvät jätehuoltokäytännöt Ympäristöpäällikkö Matti Rautiainen Savonlinnan kaupunki LÄHTÖKOHDAT: 1. Jätteen syntypaikkalajittelu

Lisätiedot

YMAJAOSTD ao.3.14 33, J,llTE 40

YMAJAOSTD ao.3.14 33, J,llTE 40 "s» Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus YMAJAOSTD ao.3.14 33, J,llTE 40 Päätös jätehuoltorekisteriin hyväksymisestä LAPE LY/217/07.00/2013 Lappi 19.2.2014 ASIA Päätös jätelain 94 :n mukaisesta hakemuksesta,

Lisätiedot

SEURANTARAPORTTI 7/2015 RAKENNUSLAUTAKUNNAN TOIMINTA JA TALOUS

SEURANTARAPORTTI 7/2015 RAKENNUSLAUTAKUNNAN TOIMINTA JA TALOUS SEURANTARAPORTTI 7/2015 RAKENNUSLAUTAKUNNAN TOIMINTA JA TALOUS Rakennuslautakunta Rakennuslautakunnan tehtävänä on, mikäli tämä ei lainsäädännön tai kunnallisten sääntöjen mukaan kuulu muulle viranomaiselle:

Lisätiedot

Päijät-Hämeen jätelautakunnan alueen jätehuoltomääräysten perustelut

Päijät-Hämeen jätelautakunnan alueen jätehuoltomääräysten perustelut Päijät-Hämeen jätelautakunnan alueen jätehuoltomääräysten perustelut Sisällys 1 Luku Soveltamisala ja yleiset velvoitteet... 1 1 Soveltamisala... 1 2 Määritelmät... 1 3 Jätehuollon tavoitteet... 1 2 Luku

Lisätiedot

Ylä-Savon jätehuoltomääräysten perustelumuistio

Ylä-Savon jätehuoltomääräysten perustelumuistio Ylä-Savon jätehuoltomääräysten perustelumuistio Ylä-Savon jätehuoltolautakunta Hyväksytty 16.12.2015 27 0 1 Luku Soveltamisala ja yleiset velvoitteet... 3 1 Soveltamisala... 3 2 Määritelmät... 3 3 Jätehuollon

Lisätiedot

JATE H Uo LToMAARAyTS TT : YLEINEN OSA

JATE H Uo LToMAARAyTS TT : YLEINEN OSA JATE H Uo LToMAARAyTS TT : YLEINEN OSA Alavieska, Haapajärvi, Haapavesi, Kalajoki, Kannus, Kärsämäki, Merijärvi, Nivala, Oulainen, Pyhäjoki, Pyhäjärvi, Pyhäntä, Sievi, Siikalafua, Toholampi, Ylivieska

Lisätiedot

Kunnallisten jätehuoltomääräysten perustelut

Kunnallisten jätehuoltomääräysten perustelut Kunnallisten jätehuoltomääräysten perustelut 1 Luku Soveltamisala ja yleiset velvoitteet... 3 1 Soveltamisala... 3 2 Määritelmät... 3 3 Jätehuollon tavoitteet... 4 2 Luku Kunnan jätehuoltojärjestelmään

Lisätiedot

Työpaikan toimiva jätehuolto

Työpaikan toimiva jätehuolto Työpaikan toimiva jätehuolto Ympäristökouluttaja Miia Jylhä Pienempi kuorma huomiselle. 1.9.2015 TSJ + Rouskis Lounais-Suomen Jätehuolto Oy Kuntien perustama ja omistama osakeyhtiö 17 osakaskuntaa (Turku

Lisätiedot

Hyvä tietää JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMINEN ASUINKIINTEISTÖLLÄ

Hyvä tietää JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMINEN ASUINKIINTEISTÖLLÄ Hyvä tietää JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMINEN ASUINKIINTEISTÖLLÄ Jätekeskus ja jäteasemat Polvijärven jäteasema Avoinna arkisin ti klo 9-13 ja to klo 14-18 Ahertajantie 2 83700 Polvijärvi Kontiosuon jätekeskus

Lisätiedot

KUKKUROINMÄEN JÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO. Hinnasto on voimassa 1.1.2014 alkaen

KUKKUROINMÄEN JÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO. Hinnasto on voimassa 1.1.2014 alkaen 1/5 KUKKUROINMÄEN JÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO Hinnasto on voimassa 1.1.2014 alkaen Aukioloajat ma pe klo 7 20 Vastaanotto puh. 010 841 1813 Asiakaspalvelu puh. 010 841 1818 Fax vastaanotto 05 413

Lisätiedot

Ylä-Savon jätehuoltomääräykset

Ylä-Savon jätehuoltomääräykset Ylä-Savon jätehuoltomääräykset Ylä-Savon jätehuoltolautakunta Hyväksytty16.12.201527 Voimaantulo1.2.2016 Kunnalliset jätehuoltomääräykset 1. Yleinenosa... 1.1 Yleistäjätehuoltomääräyksistäjaniidenmerkityksestä...

Lisätiedot

Tyhjennysmaksulla kiinteistöltä kerättävän jätteen jäteastiakohtaista tyhjennysmaksua

Tyhjennysmaksulla kiinteistöltä kerättävän jätteen jäteastiakohtaista tyhjennysmaksua Mäntyharjun jätetaksa 2013 1 I Yleistä 1 Kymenlaakson Jäte Oy hoitaa osakaskuntiensa lukuun jätelain mukaan kunnan vastuulle kuuluvan jätehuollon järjestämisen. Jätemaksut suoritetaan Kymenlaakson Jäte

Lisätiedot

Ylä-Savon jätehuoltomääräykset

Ylä-Savon jätehuoltomääräykset Ylä-Savon jätehuoltomääräykset Ylä-Savon jätehuoltolautakunta LUONNOS pp.kk.vvvv 1 Kunnalliset jätehuoltomääräykset 1. Yleinenosa...4 1.1 Yleistäjätehuoltomääräyksistäjaniidenmerkityksestä... 1.2 Etusijajärjestys...

Lisätiedot

LIITE C KULJETUS HENKILÖITÄ KULJETTAVASSA AJONEUVOSSA, MAASTOSSA JA MOOTTORIKELKKAILUREITILLÄ

LIITE C KULJETUS HENKILÖITÄ KULJETTAVASSA AJONEUVOSSA, MAASTOSSA JA MOOTTORIKELKKAILUREITILLÄ 300 000 LIITE C 2453 KULJETUS HENKILÖITÄ KULJETTAVASSA AJONEUVOSSA, MAASTOSSA JA MOOTTORIKELKKAILUREITILLÄ Soveltamisala 300 001 (1) Vaarallisten aineiden kuljetus henkilöitä kuljettavissa ajoneuvoissa,

Lisätiedot

Jätteen lajittelu ja asukkaan hiilijalanjälki. Mitä jäte on? Lainsäädäntö 30.10.2012. Jätelainsäädäntö, kierrätys ja lajittelu, jätteen synnyn ehkäisy

Jätteen lajittelu ja asukkaan hiilijalanjälki. Mitä jäte on? Lainsäädäntö 30.10.2012. Jätelainsäädäntö, kierrätys ja lajittelu, jätteen synnyn ehkäisy Jätteen lajittelu ja asukkaan hiilijalanjälki Jätelainsäädäntö, kierrätys ja lajittelu, jätteen synnyn ehkäisy 31.10.2012 Anna Sarkkinen ja Paula Wilkman, Mitä jäte on? Jätelain mukaan jätteellä tarkoitetaan

Lisätiedot

POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT

POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT Posion kunta, Toimintaympäristöpalvelut 01.03.2016 1 Kunta perii järjestämästään jätehuollosta ja siihen liittyvistä kustannuksista jäljempänä

Lisätiedot

LAIHIAN KUNNAN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET. Hyväksytty kunnanvaltuustossa 2.5.2016

LAIHIAN KUNNAN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET. Hyväksytty kunnanvaltuustossa 2.5.2016 LAIHIAN KUNNAN JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Hyväksytty kunnanvaltuustossa 2.5.2016 SISÄLLYSLUETTELO OSA 1 Jätehuoltomääräysten yleinen osa... 4 1.1 Mitä jätehuoltomääräykset ovat ja miksi niitä annetaan?... 4

Lisätiedot

Haasteet orgaanisen jätteen kaatopaikkakiellon toteuttamisessa. KokoEko-seminaari, Kuopio, 10.2.2015

Haasteet orgaanisen jätteen kaatopaikkakiellon toteuttamisessa. KokoEko-seminaari, Kuopio, 10.2.2015 Haasteet orgaanisen jätteen kaatopaikkakiellon toteuttamisessa KokoEko-seminaari, Kuopio, 10.2.2015 Ossi Tukiainen, Pohjois-Savon ELY-keskus 17.2.2015 1 Tavanomaisen jätteen kaatopaikka VNA kaatopaikoista

Lisätiedot

Joensuun alueellisen jätelautakunnan JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Annettu jätelain (646/2011) 91 :n nojalla

Joensuun alueellisen jätelautakunnan JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Annettu jätelain (646/2011) 91 :n nojalla Joensuun alueellisen jätelautakunnan JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Annettu jätelain (646/2011) 91 :n nojalla Määräykset on hyväksynyt Joensuun alueellinen jätelautakunta 10.12.2015 49 Kuulutettu 17.12.2015 Voimaantulo

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Mäntsälän kunta Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 3.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 I YLEISTÄ 1 Mäntsälän kunnan jätehuolto

Lisätiedot

LAJITTELUOHJEET. Pienasema Keravan kierrätysmateriaalin tuotantolaitos Karhuntassuntie 59 04260 Kerava

LAJITTELUOHJEET. Pienasema Keravan kierrätysmateriaalin tuotantolaitos Karhuntassuntie 59 04260 Kerava LAJITTELUOHJEET Pienasema Keravan kierrätysmateriaalin tuotantolaitos Karhuntassuntie 59 04260 Kerava Puh. 010 636 7000 (yritykset) 010 636 5000 (kuluttajat) Sähköinen asiointi: www.lassila-tikanoja.fi/asioi

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan hyväksymä tammikuun 10 p:nä 1995. (Ympäristölautakunta hyväksynyt muutokset 18.4.2006)

Ympäristölautakunnan hyväksymä tammikuun 10 p:nä 1995. (Ympäristölautakunta hyväksynyt muutokset 18.4.2006) Helsingin kaupungin terveydensuojelujärjestys Ympäristölautakunnan hyväksymä tammikuun 10 p:nä 1995. (Ympäristölautakunta hyväksynyt muutokset 18.4.2006) 1 Ympäristölautakunta kumonnut 1.1.2005 2 Lintujen

Lisätiedot

SIMON KUNNAN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET

SIMON KUNNAN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET SIMON KUNNAN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET (Annettu jätelain 17 nojalla 14.12.2009) Simon kunnanvaltuuston 14.12.2009 hyväksymät Voimaantulo 01.02.2010 JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET 01.02.2010 SISÄLLYSLUETTELO 1.

Lisätiedot

Maatilan jätehuolto ja vaaralliset aineet

Maatilan jätehuolto ja vaaralliset aineet Maatilan jätehuolto ja vaaralliset aineet 1 Jätehuollon ajurit kohti kierrätysyhteiskuntaa Vahvimmat muutosajurit Uusi jätelaki ja siihen liittyvät asetukset Biohajoavan jätteen kaatopaikkaamiskielto Markkinatalouden

Lisätiedot

Kemikaalit jätteinä (Ongelmajätteet)

Kemikaalit jätteinä (Ongelmajätteet) Yritysneuvojakoulutus Gardenia 28.2.2008 Ympäristötarkastaja Hannu Arovaara Kemikaalit jätteinä (Ongelmajätteet) Ongelmajätteet Jätelaki (1072/1993) Jäte: aine tai esine, jonka sen haltija on poistanut

Lisätiedot

Biojätteellä eloperäistä kokonaisuudessaan biologisesti hajoavaa jätettä.

Biojätteellä eloperäistä kokonaisuudessaan biologisesti hajoavaa jätettä. 1 SIIKAISTEN KUNNAN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Kunnanvaltuusto15.11.2007 65 Voimaantulo 1.1.2008 YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Tavoite Jätehuollon järjestämisestä, jätteiden terveydelle tai ympäristölle

Lisätiedot

jätteen kuljetuksen suorittajalla luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka vastaa jätteen kuljetuksesta jätteen haltijan tai kunnan lukuun;

jätteen kuljetuksen suorittajalla luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka vastaa jätteen kuljetuksesta jätteen haltijan tai kunnan lukuun; EURAJOEN KUNNAN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET SOVELTAMISALA 1 Jätehuollon järjestämisessä, jätteistä terveydelle tai ympäristölle aiheutuvan haitan ehkäisemisessä sekä jätehuollon valvonnan on sen lisäksi,

Lisätiedot

EHDOTUS KUNNALLISIKSI JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSIKSI ALUEELLISEN JÄTEHUOLTOJAOSTON TOIMIALUEELLA

EHDOTUS KUNNALLISIKSI JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSIKSI ALUEELLISEN JÄTEHUOLTOJAOSTON TOIMIALUEELLA 1/(15) Kunnalliset jätehuoltomääräykset EHDOTUS KUNNALLISIKSI JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSIKSI ALUEELLISEN JÄTEHUOLTOJAOSTON TOIMIALUEELLA YLEISET PERUSTELUT Kunnallisia jätehuoltomääräyksiä uudistetaan ja ajanmukaistetaan

Lisätiedot

PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN ALUEEN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET (Annettu jätelain 17 nojalla muutos )

PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN ALUEEN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET (Annettu jätelain 17 nojalla muutos ) PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN ALUEEN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET (Annettu jätelain 17 nojalla 15.12.2008 21 muutos 28.9.2010) JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Kemi, Tornio, Keminmaa, Ylitornio, Tervola SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Ympäristölupahakemus / Betonilaatta Oy

Ympäristölupahakemus / Betonilaatta Oy TURUN KAUPUNKI Kokouspvm Asia 1 Ympäristö- ja kaavoituslautakunta 586 05.09.2006 3 Ymp 10193-2006 (235) Ympäristölupahakemus / Betonilaatta Oy Ympkaalk 586 Tiivistelmä: - Ympäristönsuojelutoimisto 25.8.2006/Fredrik

Lisätiedot

Mökkiläisen jäteopas

Mökkiläisen jäteopas Mökkiläisen jäteopas Mökkien jätehuollon periaatteet Mökillä syntyy jätettä samaa tahtia kuin kaupunkikodissakin, ja mökkejä koskevat normaalit jäteohjeet. Jotta mökkeily olisi jätteidenkin suhteen leppoisaa,

Lisätiedot

EKOMAKSUT 01.05.2013. Jätetaksa Oy Botniarosk Ab:n toimialueella Jätemaksutaulukko nro 1

EKOMAKSUT 01.05.2013. Jätetaksa Oy Botniarosk Ab:n toimialueella Jätemaksutaulukko nro 1 EKOMAKSUT Jätemaksutaulukko nro 1 /vuosi /vuosi Asunnot, joissa asuu 1 henkilö 20,00 24,8 Asunnot, joissa asuu 2 henkilöä 33,00 40,92 Asunnot, joissa asuu 3 henkilöä tai enemmän 38,00 47,12 Rivi- ja kerrostalot/asunto

Lisätiedot

Liite 2. Eläinjätteen varastointia koskevat vaatimukset... 2652

Liite 2. Eläinjätteen varastointia koskevat vaatimukset... 2652 2650 N:o 1022 LIITTEET SISÄLLYSLUETTELO sivu Liite 1. Eläinjätteen keräämistä ja kuljetusta koskevat vaatimukset... 2651 1. Kuljetusvälineet... 2651 2. Kuljetusasiakirjat... 2651 3. Kuljetusmerkinnät...

Lisätiedot

Tietokilpailu 2016 VASTAUKSET. pisteet yhteensä / 80 pistettä

Tietokilpailu 2016 VASTAUKSET. pisteet yhteensä / 80 pistettä Tietokilpailu 2016 VASTAUKSET pisteet yhteensä / 80 pistettä 1 Valitse oikea väittämä 1 Jätteiden määrää voi vähentää a ostamalla enemmän b ostamalla ulkomailta c ostamalla vähemmän Ympyröi yksi oikea

Lisätiedot

Jätelautakunta voi antaa täydentäviä ohjeita lajittelusta, keräyksestä ja kuljetuksesta.

Jätelautakunta voi antaa täydentäviä ohjeita lajittelusta, keräyksestä ja kuljetuksesta. Jätehuoltomääräykset SOVELTAMISALA 1 Jätehuollon järjestämisessä, jätteistä terveydelle tai ympäristölle aiheutuvan haitan ehkäisemisessä sekä jätehuollon valvonnassa on sen lisäksi, mitä muualla on säädetty

Lisätiedot

TÖRNÄVÄNSAAREN SILTA TYÖTURVALLISUUSLIITE

TÖRNÄVÄNSAAREN SILTA TYÖTURVALLISUUSLIITE SEINÄJOEN KAUPUNKI TÖRNÄVÄNSAAREN SILTA TYÖTURVALLISUUSLIITE 15.2.2016 Tämä asiakirja koskee Seinäjoen Kaupungin Törnävänsaaren sillan rakennustöitä. 1 (5) TYÖTURVALLISUUSLIITE 0. YLEISTÄ 0.1 TURVALLISUUSLIITTEEN

Lisätiedot

SUEZin kyydissä lajittele jätteet oikein

SUEZin kyydissä lajittele jätteet oikein 63454_SUEZ_kyydissa_esite_287x200.indd 1 11.12.2015 14.39 KESKUSTELU- Miettikää, mitä kaikkea voi laittaa biojätteeseen? Biojäte RUSKEAKANTINEN ASTIA Voit pakata erillisastiaan kerättävän biojätteen sanomalehtipaperiin

Lisätiedot

Pientalon jätehuolto. Maija Palomäki

Pientalon jätehuolto. Maija Palomäki Pientalon jätehuolto Maija Palomäki 14.3.2018 Sisältö Omakotiasujan jätehuoltopalvelut Jäteastian yhteiskäyttö Kompostointi Risujen käsittely Monilokeroinen jäteastia Lisätietoa jäteasioista Omakotiasujan

Lisätiedot

JÄTEOPAS pienrakentajille ja remontoijille

JÄTEOPAS pienrakentajille ja remontoijille JÄTEOPAS pienrakentajille ja remontoijille Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy Etelä-Karjalan Jätehuolto vastaa jätehuollosta yhdeksän kunnan alueella: Lappeenranta, Imatra, Lemi, Luumäki, Parikkala, Rautjärvi,

Lisätiedot

Tekn.ltk 24.11.2010 liite 1 Kh 7.12.2010 liite n:o 3 Valtuusto 16.12.2010 liite n:o 4 JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET. Pudasjärvi Annettu jätelain 17 :n nojalla

Tekn.ltk 24.11.2010 liite 1 Kh 7.12.2010 liite n:o 3 Valtuusto 16.12.2010 liite n:o 4 JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET. Pudasjärvi Annettu jätelain 17 :n nojalla Tekn.ltk 24.11.2010 liite 1 Kh 7.12.2010 liite n:o 3 Valtuusto 16.12.2010 liite n:o 4 JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Pudasjärvi Annettu jätelain 17 :n nojalla JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Pudasjärvi SISÄLLYSLUETTELO 1.

Lisätiedot

Jätehuolto tärkeä tehtävä

Jätehuolto tärkeä tehtävä Jätehuolto tärkeä tehtävä Sabina Lindström ympäristökouluttaja Rosk n Roll -jätehuoltopalvelu 2018 Luennon sisältö Luennolla käydään läpi jätteisiin ja kierrätykseen liittyviä asioita Jätehuollon tärkeys

Lisätiedot

JÄTTEET, LOISET, REHUT JA NIIDEN HYVÄT KÄYTÄNTEET. Maria Martikainen harjoittelija, Porutaku-hanke

JÄTTEET, LOISET, REHUT JA NIIDEN HYVÄT KÄYTÄNTEET. Maria Martikainen harjoittelija, Porutaku-hanke JÄTTEET, LOISET, REHUT JA NIIDEN HYVÄT KÄYTÄNTEET Maria Martikainen harjoittelija, Porutaku-hanke TARHAUSJÄTTEET Porojen tarhauksesta syntyvät jätteet tulee käsitellä maaperän ja vesistön pilaantumisen

Lisätiedot

Rakennusjätteen hyödyntämismahdollisuudet

Rakennusjätteen hyödyntämismahdollisuudet Rakennusjätteen hyödyntämismahdollisuudet Toimitusjohtaja Jarmo Kemppainen MAAMERKKI OY Toimialat Pohjarakentamiseen liittyvät: q Maarakennus q Louhinta q Tukiseinät q Betonointi q Paalutus q Ympäristörakentaminen

Lisätiedot

HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010

HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010 HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO: 1. JÄTEASEMIEN VASTAANOTTOHINNAT 3 2. KIINTEISTÖN JÄTEMAKSUT 4-6 Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy Ankkurikatu 8, 06100 Porvoo Asiakaspalvelu, puh.

Lisätiedot

Ympäristöosaaminen on investointi tehokkuuteen ja luonnonvarasäästöihin

Ympäristöosaaminen on investointi tehokkuuteen ja luonnonvarasäästöihin Ympäristöosaaminen on investointi tehokkuuteen ja luonnonvarasäästöihin Johanna Krabbe Ympäristöosaamispalvelut 1.2.2013 Luonnonvarat tyydyttävät välttämättömiä tarpeita Luonnonvarat tyydyttävät hyvinvoinnin

Lisätiedot

Jätelautakunnan tavoittaa tarvittaessa myös sähköpostitse:

Jätelautakunnan tavoittaa tarvittaessa myös sähköpostitse: Tiedote 1 (6) Porvoon alueellinen jätelautakunta Rihkamatori B 06100 Porvoo Kunnan järjestämään jätehuoltoon siirtyminen Porvoon alueellinen jätelautakunta toimii jätelain (646/2011) mukaisena jätehuoltoviranomaisena

Lisätiedot

N:o 526 LIITE B OSA II LUOKKIEN 1-9 VAARALLISTEN AINEIDEN KULEJTUKSIA KOSKEVAT ERITYISMÄÄRÄYKSET, JOTKA TÄYDENTÄVÄT TAI KORJAAVAT OSAN I MÄÄRÄYKSIÄ

N:o 526 LIITE B OSA II LUOKKIEN 1-9 VAARALLISTEN AINEIDEN KULEJTUKSIA KOSKEVAT ERITYISMÄÄRÄYKSET, JOTKA TÄYDENTÄVÄT TAI KORJAAVAT OSAN I MÄÄRÄYKSIÄ 1644 N:o 526 11 000-11 099 11 100-11 107 LIITE B OSA II LUOKKIEN 1-9 VAARALLISTEN AINEIDEN KULEJTUKSIA KOSKEVAT ERITYISMÄÄRÄYKSET, JOTKA TÄYDENTÄVÄT TAI KORJAAVAT OSAN I MÄÄRÄYKSIÄ Yleistä LUOKKA 1. RÄJÄHTEET

Lisätiedot

Rakennusjätteiden lajittelu hyötykäyttöä varten

Rakennusjätteiden lajittelu hyötykäyttöä varten Rakennusjätteiden lajittelu hyötykäyttöä varten Rakennusjätteistä kohti kierrätysmateriaaleja Käyttöpäällikkö Pekka Hyvärinen Vuokra-alue 140 ha. Käytössä 30 ha Jätteitä 180 000 t Ympäristölupa n. 50 ha

Lisätiedot

Ekopistejätteen jätemaksu sisältää sekä käsittely- että kuljetusmaksun.

Ekopistejätteen jätemaksu sisältää sekä käsittely- että kuljetusmaksun. KITEEN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA 1.1.2013 1 (5) KITEEN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA Hyväksytty Tekninen lautakunta 18.12.2012 15 Voimaantulo 1.1.2013 1 Jätteiden käsittelystä kaupunki perii jätelaissa tarkoitettua

Lisätiedot

Jätteen keräystoiminnan merkitseminen jätehuoltorekisteriin

Jätteen keräystoiminnan merkitseminen jätehuoltorekisteriin Ympäristöministeriö MUISTIO Ympäristönsuojeluosasto 5.4.2013 Jätteen keräystoiminnan merkitseminen jätehuoltorekisteriin jätelaki (646/2011) 6 1 mom. 10 kohta, 100 valtioneuvoston asetus jätteistä (179/2012),

Lisätiedot

Jäte on pyrittävä hyödyntämään ensisijaisesti tuotteena tai aineena ja toissijaisesti energiana.

Jäte on pyrittävä hyödyntämään ensisijaisesti tuotteena tai aineena ja toissijaisesti energiana. JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Hyväksytty ympäristölautakunnassa 18.10.2000 226 Haukiputaan kunnan yleiset jätehuoltomääräykset. Annettu jätelain 17 :n nojalla. YLEISET SÄÄNNÖKSET 1 Soveltamisala Jätehuollon järjestämisessä,

Lisätiedot

Lietteitä ei vastaanoteta jätteenkäsittelypaikalle.

Lietteitä ei vastaanoteta jätteenkäsittelypaikalle. KITEEN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA 1.1.2017 1 (6) KITEEN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA Hyväksytty Tekninen lautakunta 7.12.2016 94 Voimaantulo 1.1.2017 1 2 Jätteiden käsittelystä kaupunki perii jätelaissa tarkoitettua

Lisätiedot

Ympäristölautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa:

Ympäristölautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa: YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/PAPERINKERÄYS OY Paperinkeräys Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta ympäristölupaa, joka koskee olemassa olevaa keräyspaperin ja pahvin lajittelua ja varastointia Porin

Lisätiedot

Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015

Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Anne Silver Jäteneuvoja Porin kaupungin ympäristövirasto Jätehuollon etusijajärjestys (kuluttajalle) Vähennä syntyvän jätteen määrää ja haitallisuutta Korjaa, tuunaa,

Lisätiedot

SIJOITTAMISSOPIMUKSEN LUPAOHJEET JA EHDOT KATU JA MUILLE YLEISILLE ALUEILLE SIJOITETTAVILLE PYSYVÄISLUONTEISILLE RAKENTEILLE

SIJOITTAMISSOPIMUKSEN LUPAOHJEET JA EHDOT KATU JA MUILLE YLEISILLE ALUEILLE SIJOITETTAVILLE PYSYVÄISLUONTEISILLE RAKENTEILLE SIJOITTAMISSOPIMUKSEN LUPAOHJEET JA EHDOT KATU JA MUILLE YLEISILLE ALUEILLE SIJOITETTAVILLE PYSYVÄISLUONTEISILLE RAKENTEILLE ( Rovaniemen kaupunki/ Suomen Ilmakuva Oy) SIJOITTAMISSOPIMUS Rovaniemen kaupungin

Lisätiedot

Kunnallisten jätehuoltomääräysten perustelumuistio. Kannonkoski, Karstula, Kinnula Kivijärvi, Pihtipudas, Saarijärvi, Viitasaari ja Uurainen

Kunnallisten jätehuoltomääräysten perustelumuistio. Kannonkoski, Karstula, Kinnula Kivijärvi, Pihtipudas, Saarijärvi, Viitasaari ja Uurainen Kunnallisten jätehuoltomääräysten perustelumuistio Kannonkoski, Karstula, Kinnula Kivijärvi, Pihtipudas, Saarijärvi, Viitasaari ja Uurainen Hyväksytty Sydän-Suomen jätelautakunta 1.3.2016 2 1 YLEISET PERUSTELUT

Lisätiedot

Saimaan Satamat Oy Satamatie 4 80220 Joensuu VENESATAMASÄÄNNÖT

Saimaan Satamat Oy Satamatie 4 80220 Joensuu VENESATAMASÄÄNNÖT Saimaan Satamat Oy Satamatie 4 80220 Joensuu VENESATAMASÄÄNNÖT Venesatamasäännöt koskevat kaikkia Saimaan Satamat Oy:n ylläpitämiä ja hallinnoimia venepaikkoja, niiden talvisäilytysalueita sekä kalastusvälinevajoja.

Lisätiedot

UTAJÄRVEN KUNTA TEKNISET PALVELUT LAITILANTIE 5 91600 UTAJÄRVI P. 08-58755701 sähköposti: kirjaamo@utajarvi.fi JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET

UTAJÄRVEN KUNTA TEKNISET PALVELUT LAITILANTIE 5 91600 UTAJÄRVI P. 08-58755701 sähköposti: kirjaamo@utajarvi.fi JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET UTAJÄRVEN KUNTA TEKNISET PALVELUT LAITILANTIE 5 91600 UTAJÄRVI P. 08-58755701 sähköposti: kirjaamo@utajarvi.fi JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET Utajärven kunnan jätehuoltomääräykset. Laatijana Lupa- ja valvontalautakunta,

Lisätiedot

KOLARIN KUNNAN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET (Annettu jätelain 17 nojalla)

KOLARIN KUNNAN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET (Annettu jätelain 17 nojalla) KOLARIN KUNNAN YLEISET JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET (Annettu jätelain 17 nojalla) Vahvistettu: Kolarin kunnanvaltuusto 29.12.1999 69 Voimaantulo 1.1.2000 Sisällysluettelo Jätehuoltomääräysten soveltamisala ja

Lisätiedot

Kurikan kaupunginvaltuusto on antanut nämä ympäristönsuojelumääräykset ympäristönsuojelulain 19 :n perusteella.

Kurikan kaupunginvaltuusto on antanut nämä ympäristönsuojelumääräykset ympäristönsuojelulain 19 :n perusteella. KURIKAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Kaupunginvaltuuston 14.6.2004 35 hyväksymä. 1 LUKU: YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on paikalliset olosuhteet huomioon

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2016

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2016 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2016 Kaupunkirakennelautakunta on hyväksynyt vuoden 2016 jätetaksan 15.12.2015 sekä määrännyt sen tulemaan voimaan 1.1.2016 alkaen. 1 JÄTETAKSAN PERUSTEET Jyväskylän kaupunki

Lisätiedot