Susitaival-Karhunpolku 2005 Matkakertomus sisältää kordinaatteja jotka voit syöttää kansalaisen.karttapaikka.fi:n ja seurata matkan etenemistä.

Transkriptio

1 Susitaival-Karhunpolku 2005 Matkakertomus sisältää kordinaatteja jotka voit syöttää kansalaisen.karttapaikka.fi:n ja seurata matkan etenemistä. Matkan alustava suunnittelu alkoi jo viime kesänä kun olimme kotimatkalla samalta reissulta. Olli tuumasi että ensi vuonna mennään sitten meidän vanilla ja niinhän me sitten teimme. Kokkolasta lähdettäessä kello oli noin ja matkassa oli Olli, Pekka, Jonas ja minä. Suuntasimme keulan ensin kohti Kajaania, missä kävimme pizzalla ja kaupassa. Kajaanista matka jatkui Sotkamon ja Kuhmon kautta Aittokoskelle. Siellä vastassamme oli Tuomas Kurki jonka oli tarkoitus kuljettaa meidät ja vanin Ilomantsin Möhköön. Seuraava pysähdys oli Nurmijärvellä missä jouduimme odottamaan Veskua ja Tonia kymmenisen minuuttia. No, se aika siinä suurin piirtein tarvittiin että saimme tavaratilan järjestetyksi uuteen uskoon jotta Veskun ja Tonin pyörät mahtuivat. Tässä vaiheessa tavaratilassa oli siis kuusi pyörää ja autossa seitsemän miestä. Ihan vain kuriositeettina mainittakoon että yksi olisi vielä mahtunut :) Kello oli noin kahdeksan kun pääsimme lähtemään Nurmijärveltä. Reitti kulki Lieksan ja Uimaharjun kautta Ilomantsiin ja sieltä möhköön. Perille päästiin noin klo 11. illalla. Siinä sitten tyhjennettiin auto ja pystytettiin teltta. Useimmat asettuivat yöpuulle saman tien, mutta legenda kertoo että siellä vielä paistettin makkaraa ja syötiin syntymäpäivän kunniaksi kermamunkkia leirinuotion ääressä. Olli ja Tuomas nukkuivat auton etuosassa, minä ja Jonas auton tavaratilan lattialla ja Pekka, Vesku ja Toni teltassa. Herätys oli klo 6. aamulla. Uni ei ollut ihan viimeisen päälle laadukasta, mutta päivän edesottamusten ajatteleminen kyllä pyyhki unihiekat silmistä. Pikaisen kenttäaamiaisen ja repun pakkaamisen jälkeen oltiin sitten lähtövalmiita hieman aikataulusta viivästyneinä noin klo Tuomas lähti suurin piirtein samaan aikaan autolla kohti Aittokoskea. Matka alkoi Möhkön lomakylän pohjoispuolelta oransseja reittimerkintöjä seuraten (P= I= ). Alkumatkasta tie- ja polkuosuudet vaihtelivat tasaisesti. Pääsimme ensimmäisten kilometrien aikana testaamaan myös pitkospuuosuuksia ja saatoimme todeta ne kuiviksi ja niin ollen, helpoiksi ajaa. Natska-Pekan mäellä reitti kääntyi tieltä vasemmalle sähkölinjan alle ja edessä oli reilun kokoinen droppi noin kolme metriä. Päätimme suorittaa sen jalan. Dropin jälkeen vuorossa oli hieman pidempi pitkospuuosuus noin 500 metriä. Taas kuivaa ja leveää pitkospuuta, eikä mitään hätää. Tie- ja polkuosuudet vaihtelivat vielä jonkun matkaa, mutta päästyämme Eteläiselle Pitkäjärvelle reitti kulki yksinomaan polkuja pitkin. Polku kulki korkeaa soraharjua pitkin välillä kahden järven välissä(p= I= ). Pari kertaa ylitimme pieniä puroja ja taas matka jatkui harjun selkää pitkin. Alkuosuus oli paikoin hieman kivikkoinen ja välillä melko vaativa ajettava. Pohjoisella pitkäjärvellä pysähdyimme autiotuvan kohdalla (P= I= ). Pian jatkoimme matkaa kun kukaan ei vielä siinä vaiheessa oikein halunut syödä mitään. Pohjoisen pitkäjärven jälkeen edessä oli noin puolentoista kilometrin mittainen tieosuus. Tie kiersi

2 järven pohjoispään ja pian käännyimme opasteita seuraten vasemmalle. Metsäautotie loppui ja siiryimme taas polulle. Jonkun aikaa ajettuamme saavuimme Kontiovaaralle (P= I= ). Siinä oli jo vähän nousun makua kun ajoimme ylös Kontiovaaralle jonka korkein kohta 213 m on noin 50 m korkeammalla kuin ympäröivät maisemat. Jos ylös mennään niin alas tullaan :) Eräs susitaipaleen erikoisuus on pitkostetut alamäet (tai ylämäet jos tulee toisesta suunnasta) Ensimmäinen pitkostettu osuus joka selvästi vietti alaspäin oli heti Kontiovaaran jälkeen kun polku laskeutuu alas suolle. Tunteet saattaisivat olla aika pelonsekaiset märällä kelillä, mutta nyt oli onneksi kuivaa. (P= I= ) Pieni Kivilampi nimisessä paikassa pidimme ensimmäisen evästauon. Pienen Kivilammen jälkeen reitti ylitti Pienen ja suuren Kivilammen välisen puron ja jatkui Suuren Kivilammen rantaa seuraten. Välillä matkantekoa haittasi hakkuuaukean laidalla lojuvat latvukset ja rangat. Pian saavuimme kuitenkin Kivilammen tilalle johtavalle tielle, mistä reitti taas seurasi soratietä jonkun matkaa. Tietä seuratessamme saavuimme sorakuopalle jonka jälkeen reitti nousee harjulle. Muistimme edellisvuodesta kuinka turhaa kyseiselle harjulle nouseminen tuossa nimenomaisessa paikassa on. Harju on vaikeakulkuinen ja noin kahdensadan metrin lykkäämisen jälkeen saavutaan samalle tielle mistä lähdettiin. Jatkoimme siis tietä pitkin vielä 200m. Tieltä käännyimme vasemmalle ja edessä oli ensin jyrkkä nousu ylös harjulle minkä jälkeen edessä oli harvennushakattua harjumaisemaa(p= I= ). Sitä ei onneksi jatkunut kuin puolisen kilometriä ja reitti muuttui taas ajokelpoisempaan suuntaan. Särkkäjärvellä meillä oli mahdollisuus täyttää vesivarastojamme(p= I= ). Tiesimme kokemuksesta että varsinaista juomavettä ei löytyisi ennen Naarvaa ellei Kaunisjärven pintavettä oteta huomioon. Naarvaan oli matkaa vielä hulppeat 43 kilometriä joten vettä oli syytä ottaa matkaan, sekä sisäisesti että ulkoisesti, mahdollisimman paljon Matka jatkui Särkkäjärven rantaa pitkin sisältäen pari puronylitystä. Jatkoimme soraharjuja pitkin kohti Hattuvaaran tietä. Saavuimme sorakuopille joissa saimme väistellä savikiekon sirpaleita. Lyhyen soratieosuuden jälkeen saavuimme Hattuvaaran tielle(p= I= ). Matka jatkui hienoja harjuosuuksia pitkin Heinäsuolle (P= I= ). Siinä pääsimme käytännös-

3 sä vertaamaan tämän vuoden vesimääriä edellisvuotisiin. Viime kesänä puron uskalsi hädin tuskin ylittää ja tällä kertaa sinä ei oikeastaan ollut vettä ollenkaan. Hiirenlammen kohdalla muistelimme miten siinä viime vuonna piti kahlata soratietä pitkin (P= I= ). Nyt pääsimme jatkamaan matkaa edellen kuivin jaloin. Polku kääntyi soratieltä vasemmalle ja niin saavuimme Hepojoelle, jonka yli johtaa silta (P= I= ). Sillan ylitys oli todella vaivaton edellisvuoteen verrattuna. Vettä oli tietysti joessa, mutta sillalle pääsi täysin kuivin jaloin. Edelliskesänä sillalle piti kahlata reiden puoliväliin asti ulottuvassa vedessä. Hepojoen jälkeen reitti nousi taas ylös kankaalle ja ylitti soratien. Reitti kulki hakuuaukean yli ja maasto oli suhteellisen mäkistä. Nousu Kauniinjärvensärkälle oli jo sen verran jyrkkä että jouduimme jalkautumaan. Harju oli kivinen, mutta pian saavuttiin Kaunisjärvelle, joka on kirkasvetinen painannejärvi. Siihen ei laske yhtään puroa eikä myöskään poispäin järvestä (P= I= ). Lämpötila alkoi olla jo sitä luokkaa että uimaan ei tarvinnut patistaa. Vesi tuntui uskomattoman virkistävältä. Pekka vertasi kirkkaassa vedessä uimista Israelin sukellusparatiiseihin. Sukelluslasit ja snorkkeli vain puuttuivat. Ollilta uiminen taisi viedä mehut. Söimme eväitämme ja täytimme juomapullot vaikka kyseessä olikin pintavesi. Eipä siinä muukaan auttanut kun tiesimme ettei juomavettä olisi tarjolla ennen Naarvaa, jonne vielä oli 27. kilometrin matka. Kangasmaastoa oli riittämiin. Kankaiden välissä oli lyhyitä alavampia kohtia, mutta nekin kohdat on esimerkillisesti pitkostettu, joten pyörällä eteneminen ei tuota mitään vaikeuksia. Pyörälammella pidimme lyhyen tauon odotellessamme että porukka saadaan kasaan. Kuuden hengen porukkalla liikuttaessa letka tahtoo välillä venyä, mutta ei se mitään haittaa. Välillä vain pysähdyttiin ja odotettiin että porukka saatiin jälleen kasaan. Pyörälammen jälkeen tulimme pian soratielle jota pitkin ajettiin Hattuvaaran ja Käenkosken väliselle tielle (P= I= ). Tien ylityksen jälkeen saavuimme vanhalle metsäpaloalueelle. Reitti kulki viivasuoria palokujia pitkin parin kilometrin matkan. Luotolampien kohdalla reitti nousi jyrkkää rinnettä pitkin ylös metsäautotien kääntöpaikalle, missä tapasimme pari marjastajaa. Vaihdoimme muutaman sanan pariskunnan miespuolisen osan kanssa. Hän ihmetteli meidän kulkuvälineitä, mutta totesi että kyllä ne varmaan puolustavat paikkansa Susitaipaleen kaltaisella reitillä. Meille toivottiin onnea matkaan ja kiittäen jatkoimme eteenpäin. Tiesimme lähestyvämme Jorhon autiotupaa ja edessä oli pätkä todella korkeaa harjua. Maisemat olivat hulppeat. Paikoin maasto oli melko vaativaa, mutta silti ajettava. Viimeinen pätkä ennen Jorhoa kulki tietä pitkin ja lopulta polku laski jyrkkää rinnettä alas Harkkojärven rantaan.

4 Tuuli oli aika voimakas ja suunta oli suoraan rantaa kohti, joten tällä kertaa jätimme uimareissun väliin. Vähän matkaa rannasta sijaitsee Jorhon autiotupa (P= I= ) ja siellä söimme eväitä. Tuvasta löytyi Paksukumiteamin suolalihaa, joten ne jotka lukevat tämän voisivat kertoa meille kuinka kauan se on ollut siellä :) Emme maistaneet :D Jorhon jälkeen saavuimme lossille jolla ylitettin Jorhonjoki. Maastopyöräilijät ovat ilmeisesti melko kevyttä porukkaa, koska pystyimme kaikki kuusi pyörinemme ylittämään joen kerralla, vaikka lossi oli mitoitettu neljälle :) Lauttamatkan jälkeen vuorossa oli nautittavaa kangasmaastoa ja toinenkin lauttamatka. Se olikin hieman haastavampi, sillä vettä oli niin vähän ettei lossi tahtonut liikkua. Toinen vaihtoehto olisi ollut kastella jalat, mutta päätimme turvautua lauttaan. Helpot kangasmaastot jatkuivat. Saavuimme soratielle jota pitkin piti ajaa muutama sata metriä. Sen jälkeen siirryttiin taas metsän puolelle. Reitti oli tässä kohtaa aika lailla pusikon peitossa, joten pitkähihainen pusero olisi ollut hyvä. Reitti kulki kankaiden poikki itään seuraavalle soratielle. Sitä pitkin ajettiin sitten useampi kilometri, kunnes reitti kääntyi oikealle ja alkoi nousta Naarvaa kohti. Viimeinen puolitoista kilometriä ennen Naarvaa on soratietä ja nousu on aika jyrkkä. Maisemat ovat kuitenkin vaivan arvoiset kun pääsee Naarvaan. Naarvassa pidimme ruokatauon ja täytimme vesivarastot. Kuvasta näkee miltä sillä hetkellä tuntui. Matkaa oli vielä jäljellä kolmekymmentä kilometriä ja tiesimme osuuden olevan reitin raskaimman. Jos oli nousua, niin on myös laskua. Naarvasta reitti laski alas peltoon raivattua polkua pitkin. Lasku on sitä luokkaa että epäilen että se jäisi useimmilta ajamatta toiseen suntaan. Pienen metsäosuuden jälkeen saavuimme soratielle jota seurattiin nelisen kilometriä. Loppu oli taas aika rankkaa nousua, kunnes siirryttiin metsäpolulle. Nousu jatkui vielä parisataa metriä, mutta vähän loivempana. Köpönvaaralta reitti laski alas noin viisikymmentä metriä alempana sijaitsevalle suolle. Siitä alettiin taas nousta ylös Korkeakankaalle. Polku mutkitteli kankaalla parin kilometrin matkan minkä jälkeen tuli eteen reitin vaativin lasku alas polvikallionsuolle (P= I= ). Lasku on kuivalla säällä ajettavissa, mutta kostealla kelillä se taitaisi jäädä meikäläiseltä ajamatta. Suolla oli taas reilusti alaspäin viettävät pitkospuut jotka vaihtuivat sääriä repivään kanervikko-osuuteen.

5 Suon jälkeen tultiin tielle ja pian siirryttiin takaisin polulle. Pari kilometriä helpohkoa kangasmaastoa ja saavuimme Lutinjoelle (P= I= ). Lossi oli tässä kohtaa todella välttämätön, sillä Lutinjoki on jo sitä kokoluokkaa ettei muita ylitysmahdollisuuksia juuri ole. Lossista oli jostain syystä kadonnut kaksi ponttoonia, joten se kantoi juuri ja juuri kaksi henkeä polkupyörineen. Rannalla saattoi syödä eväitä sillä aikaa kun toiset ylittivät jokea. Joen ylityksen jälkeen alkoi loputtoman pitkältä tuntuva joen rantaa seuraava osuus. Olimme siirtyneet Lieksan puolelle ja reittimerkinnät vaihtoivat väriä ja välillä ne katosivat kokonaan. Reitti oli umpeen kasvanut, sillat rapistuneet ja reitti selvästi hoitamatta. Kaikkein raskain osuus on suon ylitys ennen Malisenvaaraa (P= I= ). Se on alustaltaan pehmeä, umpeen kasvanut ja täynnä sääriä repivää kanervaa. Malisenvaaralla tilanne vähän helpottuu kun alusta muuttuu kiinteämmäksi, mutta ajoteknisesti vaativa sekin on. Mutta Raanisuo on henkeäsalpaavan komea iltaauringossa, siitä ei pääse mihinkään! (P= I= ) Kun lopulta saavutimme metsäautotien pään Jokivaarankankaalla (P= I= ), tuntui siltä kuin olisimme jo perillä, vaikka matkaa oli vielä 10 kilometriä Suomulle. Suomulle saavuimme noin klo 21.15, eli melko tarkasti 14 tuntia lähdöstä. Olin varannut meille yösijan Suomun opastuskeskuksen yläkerrassa sijaitsevasta majoitustilasta. Alakerrassa on kaasuliedellä varustettu keittiö jossa heti ensi töiksemme keitimme pussipataa. Että lämmin ruoka voikin maistua hyvälle! Suurin virheemme oli että jätimme kaksi viimeistä ryhmän jäsentä jälkeemme ennen Jokivaarankangasta. Arvelimme niiden osaavan reitin koska toinen oli ollut mukana viime kesänä. Sitä ei tietenkään saisi koskaan tehdä. Onneksi he kuitenkin löysivät tiensä perille. Sauna oli meille varattu klo Ja sehän maistui. Ilta oli kuitenkin hyvin kylmä ja minusta tuntui että minä jäädyn kuoliaaksi matkalla saunaan. Olisi pitänyt olla kuivat vaatteet mukana, mutta kun ei ollut. Herätys oli taas kello kuusi aamulla. Aamutoimet kestivät oman aikansa ja Ollilla oli todella huono olo. Syynä oli ilmeisesti edellispäivän aikana liian vahvana nautittu maltodextriiniliuos. Hän kävikin oksentamassa ja meitä vähän huolestutti miten hän mahtaa selvitä päivän ajamisesta kun ei ole saanut energiaa sisäänsä ollenkaan. Loppujen lopuksi kaikki meni hyvin, mutta sitähän ei siinä aamutuimaan voinut tietää. Olimme lopulta valmiita lähtöön klo 8. Kiersimme Suomujärven pohjoispuolelta. Tiesimme sen olevan kiellettyä ja tiesimme myös että syynä on eroosion pelko. Siksi muistutin kaikkia siitä että emme saa jättää jälkeäkään kansallispuiston luontoon ei varsinkaan jarrutusjälkiä. Pysyimme mielestäni hyvin tavoitteessa enkä usko että jätimme kansallispuistoon sen kummempia jälkiä kuin keskivertopatikoitsijat. Suomunjärven koillispuolella oikaisimme soratielle Heti ylitettyämme Alanteensuon(P= I= ). Muistimme että polku on vaikeakulkuinen Alanteenlampien jälkeen, joten helpotimme oloamme tämän verran. Soratieosuutta riitti noin parin kilometrin verran. Pieni-Piilojärven kohdalla polku teki koukkauksen metsän kautta ja palasi tielle. Sata metriä tietä pitkin ja taas siirryttiin metsäpolulle. Polku kulki Kangasmaastossa käyden välillä maiseman läpi mutkittelevan Ukonjoen rannassa. Rantatörmät ovat verraten korkeat joten pieni varovaisuus on paikallaan kun käy reunalla ihailemassa. Ylös voi olla

6 Reitti kulki ensin Pitkäjärven itärantaa pitkin laskeutuen välillä jyrkästi alas lähes järven pintaan polun ylittäessä puroja ja ojia. Ylityspaikkojen jälkeen noustiin taas harjulle. Noin kahden kilometrin jälkeen reitti kääntyi vasemmalle, kapealle harjulle jota pitkin lähestyttiin Kirkisensalmea, missä reitti ylitti Pitkäjärven. Sillan jälkeen pidettiin tauko (P= I= ). vaikea päästä jos luiskahtaa pehmeälle hiekkatörmälle. Osuus on todella nopeaa kangasta ja välillä hyvin tehtyä pitkospuuta. Tielle nro. 522 päästiin lyhyen hiekkatieosuuden jälkeen. Tietä pitkin siirryttiin noin puolen kilometrin verran kohti Kitsiä. Hukkalammen kohdalla käännyttiin oikealle lammen rantaan. Polku lähtee Hukkalammen ja pitkäjärven välistä harjua pitkin pohjoiseen (P= I= ). Pitkäjärven maisemat kuuluvat mielestäni koko reitin komeimpiin. Reitti jatkuu läpi komeiden harjumaisemien. Ennen Pitkäjärven autiotupaa polku ylittää taas Pitkäjärven. Tuvan luona oli ennen kaivo, mutta pari vuotta sitten se saastui ja nyt se on poistettu kokonaan. Tämä rajoittaa autiotuvan käytettävyyttä yöpymispaikkana huomattavasti. Nyt emme olleet yösijan tarpeessa eikä vettä ollut saatavissa, joten jatkoimme matkaa saman tien. Reitti kulkee pääasiassa sorateitä pitkin Pitkäjärveltä Kaatiinlammelle (P= I= ), missä reitti ylittää tien nro Reitti kulkee vajaan kilometrin verran tietä pitkin, minkä jälkeen käännyttiin tieltä oikealle. Polku oli paikoin melko teknistä, varsinkin kun takapuoli alkoi olla melko hiertynyt, kahden päivän aikana suoritetun, runsaan kahdeksantoista tunnin ajon jälkeen. Tässä vaiheessa useimmat meistä olivat jo tyytyväisiä siihen että edessä oli parin kilometrin mittainen soratieosuus. Seuraavaksi polku kääntyi tieltä vasemmalle, ja edessä oli taas ajoteknisesti vaativa osuus Särkkäjoen laavulle asti (P= I= ). Laavun luona pidimme ruokatauon. Pekka ja Vesku kävivät uimassa. Itseäni sysimusta järvivesi ei liiemmin houkutellut, mutta omapa oli vikani :) Laavun jälkeen reitti kulkee tietä pitkin särkkälamminkangasta pitkin. Tien varressa on jonkinlainen leirikeskus jonka takaa löysimme kaivon (P= I= ). Sieltä haimme tyhjiin juomapulloihimme täydennystä. Reitti kulki vielä Särkkälamminkankaan soratietä pitkin pari kilometriä, missä tie laskeutui alas kankaalta oikealle ja reitti muuttui poluksi jatkuen suoraan harjua pitkin. Tässä kohtaa ajoimme varmaan koko retken komeimmalla harjulla. Ylitimme soratien ja sorakuopan jonka jälkeen ajoimme vielä puoli kilometriä kangasmaastossa kunnes saavuimme Suurijoelle (joka ei itse asiassa ole kovin suuri :) (P= I= ). Joen ylityksen jälkeen edessämme oli vaukeakulkuista pusikkoa, mutta onneksi vain vähän matkaa. Taas oli vuorossa noin kilometrin mittainen soratieosuus. Tien päässä reitti muuttui taas poluksi ja osit-

7 tain pitkostetuksi sellaiseksi. Itkiinpohjan tien ylityksen jälkeen matka eteni taas kevyesti kangasmaastossa ja hyvin pitkostetuilla suo-osuuksilla Lemijoensuolle (P= I= ). Suon ylitys oli helppo verrattuna viime kesään jolloin pitkospuut kelluivat vedessä. Tällä kertaa suo oli käytännöllisesti katsottuna kuiva. Ojissakaan ei ollut vettä. Lemijoensuon toisella puolella oli vastassa jyrkkä nousu ylös kankaalle. Olimme Ruunaan luonnonsuojelualueella. Polku jatkui kangasmaastossa ylittäen lyhyitä suo-osuuksia pitkospuita pitkin. Kämppäkankaan jälkeen tulimme pidemmälle suo-osuudelle missä pitkostus alkoi jo olla melko huonokuntoinen (P= I= ). Ero oli merkittävä verrattuna ensimmäiseen kertaan kun ajoimme tämän osuuden vuonna -00. Mikähän mahtaa olla pitkospuiden käyttöikä? Oliskohan noin kymmenen vuotta? Kankaat olivat aavistuksen kivikkoiset Ruunaanjärven rannassa, tai sitten se vain tuntui siltä, kun takapuoli oli niin rikki. Lopulta kuitenkin saavuimme Marinkankaalle (P= I= ), missä reitti lähtee ylittämään Karsikkosuon ennen Haapavitjaa. Suo on arviolta noin viisi kilometriä pitkä, mutta onneksi poikkisuuntaan vain kolmisensataa metriä. Pitkostus on hyvin tehtyä, joten kyllä sitä sinänsä ajelisi pidemmällekin, mutta eipä pitkospuuajelu kovin haastavaa ole. Haapavitjalle saavuttaessa alkoi jo tuntua siltä että päivän osuus on takanapäin (P= I= ). Matkaa tosin oli vielä edessäpäin noin kolme kilometriä, mutta sen tiesimme olevan aluksi leveää pitkospuuta ja lopussa soratietä, joten sitä ei jostain syystä lasketa. Saavuimme Neitikoskelle noin klo 15. joten päivän ajo-osuus oli kestänyt 7 tuntia. Siirryimme välittömästi Neitikosken retkeilykeskuksen ravintolan seisovaan pöytään ruokailemaan (P= I= ). Että ruoka maistuu hyvältä 21 metsässä vietetyn tunnin jälkeen! Vietimme yön saunalla varustetussa mökissä. Unensaanti ei tuottanut vaikeuksia. Herääminen sen sijaan tuotti suuriakin vaikeuksia seuraavana aamuna :) Kello oli noin 10 kun pääsimme liikkeelle. Aluksi reitti kulki tutussa maastossa Ruunaankosken rantoja pitkin. Naukulahden kohdalla reitti otti kuitenkin uuden suunnan viime vuosiin verrattuna. Reitti lähti Naukuniemen suuntaan kun se aikaisemmin oli mennyt Valkamolahden pohjassa puron yli. Suurimman huolen minulle aiheutti se seikka ettei reittimuutoksesta ollut mitään ennakkotietoa kartoissa kuten ei myöskään opasteissa. En siis oikein tiennyt pitäisikö muutettua reittiä noudattaa ja välillä kävi jopa mielessä sellainen ajatus että mahtaako muutettu reitti edes johtaa oikeaan suuntaan, eli Ruunaalta pohjoiseen. Kattilaniemen kohdalla lahti piti ylittää soutuveneellä. Siinä meni

8 tietysti oma aikansa, kun vesistön ylityksen jälkeen tilanteen piti olla entisellään, eli lahden kummallakin puolella yksi vene. Vesistön ylityksen jälkeen reitti kulki pari sataa metriä suoraan poispäin rannasta, minkä jälkeen tulimme T-risteykseen (P= I= ). Reittimerkinnät osoittivat vasemmalle ja tässä vaiheessa usko loppui kesken. Mieltäni kalvoi sellainen ajatus että tämä uudistettu reitti saattaisi johtaa meidät etelään takaisin Patvinsuolle johtavalle reitille. Otimme varman päälle ja käännyimme oikealle, koska tiesin että se reittivalinta johtaisi meidät takaisin vanhalle reitille. Saavuimmekin pian Valkamolahden viereiselle harjulle (P= I= ). Näimme kyllä heti että puista oli poistettu entiset reittimerkinnät, mutta tiesin mistä reitti oli ennen kulkenut, joten sen seuraaminen ei hirvittänyt. Entisen reitin varrelta oli poistettu pitkospuut, mutta muuten reitti oli vielä täysin kunnossa, joten saavuimme vaikeuksitta Änisenvaaran tielle (P= I= ). Tietä seuraamalla olimme pian Metsähallituksen opastuskeskuksella Naarajärven sillalla(p= I= ). Sillankorvassa on kahvila missä kävimme juomassa aamukahvit. Kävin Metsähallituksen opastuskeskuksessa kysymässä syytä meitä askarruttaneeseen reittimuutokseen. Opastuskeskuksen virkailija ei tiennyt miksi muutos oli tehty, mutta hänellä oli sentään kartta missä muutettu reitti näkyi. Muutos oli kuulemma tehty alkukesästä ja reitti oli paikoin vielä vaikeakulkuinen, joten emme olleet menettäneet mitään :) Jatkoimme matkaa... Reitti nousee pian opastuskeskuksen jälkeen ylös soraharjulle. Harju on korkea ja nousu jyrkkä, joten se tuntui aamusta hiukan, sanoisiko hengästyttävältä? Onneksi näitä totisia nousuja ei ollut kuin pari kappaletta siinä vaiheessa, joten siitäkin selvittiin melko pian. Parin soratienpätkän ja vähän vaativaman polkuosuuden jälkeen olimme Naarakosken laavulla (P= I= ). Kahvit tahtoivat ulos, joten se piti hoitaa, minkä jälkeen jatkoimme matkaa. Taas oli vähän nousua tiedossa kun jätimme laavun. Raiskavaaralle päästyämme olimme noin 60 metriä korkeammalla, joten ei sitä nousua nyt niin hirveästi ollut, mutta kokonaisnousua oli tietysti enemmänkin, kun välillä reitti laskeutui alemmaksi noustakseen taas ylöspäin. Raiskavaaralta on sitten aika mukava lasku alas seuraavalle tien ylitykselle. Pidimme lyhyen juomatauon ja jatkoimme matkaa. Taakse jäivät kohta persauslammit osuva nimi tuossa vaiheessa kun ottaa huomioon sen hetkiset tuntemukset :) Maasto oli todella nopeaa kangasmaastoa. Laskua oli tasaisesti Persaussärkkien jälkeiselle tielle asti (P= I= ), joten oli helppo kuvitella olevansa kovakin tekijä :D Parinsadan metrin tieosuuden jälkeen reitti siirtyi taas kankaalle ja maasto oli todella upeaa. Isosuon kohdalla oli lyhyt pitkospuuosuus, mutta pian reitti siirtyi taas kankaalle (P= I= ).

9 Lyhyen kangasmaasto-osuuden jälkeen saavuimme Suuri-Piilosen laavulle (P= I= ). Laavulla oli pariskunta koiransa kanssa, joten saimme nauttia niinkin harvinaisesta herkusta kuin muiden seurasta. Juotuamme kahvit olimme valmiit jatkamaan matkaa. Polku jatkui loistavan nopeassa kangasmaastossa ja pian lähestyimme Häähnijokea. Ylitimme joen leveää siltaa pitkin ja reitti lähti heti nousemaan ylös kankaalle. Ylitimme tien ja jatkoimme matkaa loistavassa kangasmaastossa. Ylitimme Tervasärkät (P= I= ) ja saavuimme Niittyjärven vedenottamolle (P= I= ). Reitti nousi ylös Niitysärkälle ja polulle ilmestyi silloin tällöin jokunen kivikin. Koskilammen (P= I= ) rannassa pysähdyimme täyttämään vesivarastojamme, jotka alkoivat olla ehtymäisillään. Edelliseltä vesipisteeltä kun oli jo matkaa kolmisenkymmentä kilometriä. Jatkoimme jonkun matkaa tietä pitkin Jynkkälammelle, missä reitti siirtyi taas polulle. Jynkkälammen (P= I= ) rannasta polku nousi kirjaimellisesti pystyyn, kun lähdimme nousemaan ylös Jynkänsärkälle. Rinne on juuri ja juuri ajettavissa alas pyörällä (on kokeiltu). Ylöspäin ajamisesta ei ole toivoakaan. Saavuimme Ristipurolle (P= I= ) ja heti sen jälkeen soratielle. Tieltä reitti nousi jyrkästi ylös Vornosensärkälle, joka olikin sitten vaativampi osuus. Polku oli paikoin erittäin kivikkoinen. Osuus ei onneksi ollut kuin noin kilometrin mittainen, mutta se tuntui pitkältä. Vornosenvaaran jälkeen polku laskeutuu alas harjulta irtokiviä täynnä olevaa leveähköä uraa pitkin. Sitten oltiinkin kohta Änäkäisen linjalla. Varsinkin ensimmäistä kertaa paikalle saapuvien kannattaa varautua viettämään vähän pidemmän ajan sotahistoriallisia muistomerkkejä tutkiskellen. Jatkoimme matkaa Rukajärven tien ylitse juu se todellakin sijaitsee juuri tässä, se tie josta kyseinen elokuva on saanut nimensä (P= I= ). Reitti kulkee puolitoista kilometriä sotahistoriallisten muistomerkkien ja entisöityjen taistelulinjojen reunustamaa tietä pitkin. Kohta siirytään kuitenkin polulle joka jatkuu kangasmaastoon. Maastossa on nopeita korkeusvaihteluita jotka olivat koitua takapakkani kohtaloksi. Riuhtasin eräässä äkkinäisessä nousussa liian innokkaasti vaihdetta pienemmälle, sillä seurauksella että toiseksi suurin ratas vääntyi äänekkään rusahduksen saatelemana. Aluksi en huommanuut muuta kuin rusahduksen, mutta nehän ovat maastopyöräilyn arkea :) Ketju kuitenkin alkoi hyppiä kolmannella rattaalla ollessan, joten minun oli pakko pysähtyä tutkimaan tilannetta. Se sattuikin sopivasti sillä Vesku joutui samalla paikkaamaan renkaan. Hän oli taas kerran hiuksen hienosti alittanut sen rajan milloin rengaspaine oli liian pieni Racing Ralphille : D Minä moukaroin takapakkaa kivellä käyttäen yleistyökalua välikappaleena ja Vesku ruokki mäkäräisiä. Sain kuin sainkin takapakan sellaiseen ojennukseen että ketju lakkasi hyppimästä ja Vesku sai ilmat pysymään renkaassa. Matka jatkui...

10 Muut odottivat meitä tiellä (P= I= ) ja jatkoimme yhdessä matkaa. Pian saavuimme kaksinkantajalle ja otin sen perinteisen kuvan :) Sillan jälkeen edessä oli lyhyt kivikkoinen nousu minkä jälkeen saavuimme tielle. Parinsataa metriä edempänä oli tien vasemmalla puolella lähde josta saimme taas retken parasta vettä. Uskomattoman hyvän makuista! Reitti jatkui soratietä pitkin. Tietä oli parannettu irtosoralla sitten viime käynnin. Tämän tienparannuksen kohdalla oli niin sanotusti harvinaisen helppo pidätellä naurua. No, hieman toista kilometriä myöhemmin tilanne helpottui kun tie muuttui parantamattomaksi. Sitten pyörät autoon ja eiku Nurmijärvelle saunaan! Anders Töhisevänpuron (P= I= ) jälkeen siiryimme vähitellen reitin aarniometsä-osuudelle.viivasuoria polkuja tasaisessa kangasmaastossa, ikihonkien keskellä. Tätä jatkui noin 4 km. kunnes reitti kääntyi vasemmalle (P= I= ) ja muuttui vaikeakulkuisemmaksi. Osa vaikeakukuisuudesta johtui polun poikki kaatuneista eri kokoisista puista jotka toistuvasti aiheuttivat keventämistarvetta. Reitti seurasi Jongunjoen rantaa Valaman kämpälle asti (P= I= ). Siinä pidimme viimeisen evästauon. Tienviitta kertoi että matkaa ei olisi kuin viisi kilometriä jäljellä. Se sujuikin nopeasti, sillä maasto oli pääasiassa kangasmaastoa ja lopussa polku oli todella nopeaa. Saavuimme Aittokoskelle noin klo 19. eli aikaa oli viimeisenä ajopäivänä kulunut noin 9 tuntia. Matkaa kertyi noin 230 km. ja yhteensä aikaa kului noin 30 tuntia kolmen päivän aikana. Ei tuntunut pahalta (muuta kuin takapuolessa auts).