Arvoisat juhlavieraat, hyvä yliopistoyhteisö,

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Arvoisat juhlavieraat, hyvä yliopistoyhteisö,"

Transkriptio

1 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Tampereen teknillinen yliopisto keskiviikkona 9. syyskuuta 2015 Arvoisat juhlavieraat, hyvä yliopistoyhteisö, On suuri ilo ja kunnia puhua Tampereen teknillisen yliopiston lukuvuoden avajaisissa. Viisikymmentä vuotta on merkittävä rajapyykki ihmisen elämässä ja myös suomalaisessa yliopistopolitiikassa. Niin Suomessa kuin muualla maailmassa kansakuntien vaurauden syntyä on joudutettu yliopistoja perustamalla ja erityisesti panostamalla teknillistieteelliseen koulutukseen ja tutkimukseen. TTYn vaiheet liittyvät olennaisesti tähän muutosprosessiin. Keskeinen muutos eurooppalaisessa korkeakoulupolitiikassa tapahtui 1960 ja luvulla, kun sotien jälkeen syntyneet suuret ikäluokat tulivat korkeakouluikään. Tähän suureen murroskauteen sijoittuu myös Tampereen teknillisen korkeakoulun (TTKK) syntyminen itsenäiseksi yliopistoksi. Usein tutkijat kuvaavat 1960-luvun ja 1970-luvun muutosta sanaparilla korkeakoulutuksen massoittuminen, mutta yhtälailla voidaan puhua pyrkimyksestä nostaa väestön koulutustasoa. Suomessa nähtiin selkeä tarve nostaa myös teknillisen osaamisen tasoa ja saada työmarkkinoille enemmän alan korkeakoulutettuja. Meilläkin pidettiin tärkeänä korkeakoulutuksen demokratisoitumista, tasa-arvoistumista sekä alueiden tasapainoista kehittämistä. Pyrittiin pois eliittiyliopistoperinteestä. Uudet yliopistot ja uudet ylioppilaat yliopistoissa monimuotoistivat suomalaista korkeakoululaitosta. Kun yhä useampi pääsi ja pääsee opiskelemaan yliopistoissa ja korkeakouluissa on yhteiskunnan mielenkiinto yliopistoja ja niiden toimintaa kohtaan kasvanut koko ajan. Nykyään ymmärretään tutkimustiedon valossa, että yliopistoilla on merkittävä vaikutus taloudelliseen kasvuun ja tuottavuuteen. Siksipä niitä yliopistoja tahtoo olla monessa maassa runsaanlaisesti. Kun yliopistojen kulttuurinen, taloudellinen ja sosiaalinen merkitys on niin suuri, ei ole ihme että halua puuttua tai ohjata yliopistojen toimintaa on monilla tahoilla. Nykyään puhutaan paljon yliopistojen autonomiasta ja sitä tasapainottavasta yhteiskunnallisesta tilivelvollisuudesta. Yliopistoja rahoitetaan meillä pääasiassa julkisin varoin ja rahoittaja 1

2 edellyttää oikeutetusti, että yhteiset varat käytetään tehokkaasti ja tuottavasti, yhteiskunnan kehitystä tukevalla tavalla. Laatu, tehokkuus ja vaikuttavuus ovat tuttuja vaateita vuosien ajalta. Yliopistojen ja valtiovallan suhde on Suomessa muuttunut vuosien mittaan radikaalisti: alkuvaiheessa yliopistojen valtion ohjaus oli hyvin keskitettyä ja ministeriö määräsi henkilöstömitoituksesta ja rakenteesta, palkoista ja hankinnoista yksityiskohtaisesti luvun lopulta siirryttiin vaiheittain yliopistojen autonomian vahvistamisen suuntaan. Monet sanovat, että silloin alettiin tuoda New Public Management ajattelua Suomeen useinkaan tätä ei sanota arvostavassa mielessä. Joka tapauksessa yliopistojen oma päätösvalta vahvistui huomattavasti, kun ministeriö siirtyi yksityiskohtaisesta budjetti- ja normiohjauksesta tulosohjauksen suuntaan. Tällainen kehitys on ollut välttämätöntä, koska vastuu ja valta kulkevat käsi kädessä. Ei voida odottaa mitään yllättävää suurta menestystä, jos kädestä pitäen ohjataan. Saadaan vain sitä, mitä älytään tilata. Tämän autonomian ja yhteiskunnallisen tilivelvollisuuden seuraava kehitysvaihe oli yliopistouudistus 2010, jonka myötä Tampereen teknillinen yliopisto säätiöitettiin ja yliopiston asema itsenäisenä päätöksentekijänä mm. henkilöstöpolitiikassa vahvistui huomattavasti. Tätä uutta tilannetta on Hervannassa hyödynnetty: tenure track malliin perustuva kansainvälinen rekrytointi tuo yliopiston entistä tiiviimmin osaksi kansainvälistä yliopisto- ja innovaatioyhteisöä. Samoin on tätä kautta voitu lisätä kansallista liikkuvuutta, eli on rekrytoitu muissa yliopistoissa väitelleitä. Tällaisilla ratkaisuilla on ilman muuta yliopiston toimintaa virkistävä vaikutus. Meillä Suomessa aivan liian usein rekrytoidaan oman yliopiston kasvatteja, jolloin laajemmat, toimintatapoja uudistavat ja kyseenalaistavat näkökulmat eivät välttämättä saa sijaa yliopistoissa. Kansainvälinen yhteistyö on ollut leimallista yliopistoille, erityisesti tutkimuksessa. Minusta tuntuu, että se on ollut erityisen leimallista Tampereen teknilliselle yliopistolle. Muistan aktiiviset toimijat täältä ja 90 lukujen taitteesta - silloin kun opiskelijaliikkuvuutta ja koulutuksen kansainvälistymistä vasta aloiteltiin suuremmassa mittakaavassa. 2

3 Arvoisat juhlavieraat, Kun kotimaiset rahoituslähteet ovat suhteellisen niukkoja tulevinakin vuosina, pitää rahoituspohjan laajentamisessa kääntyä reippaasti ja laadukkaasti kansainvälisen rahoituksen puoleen. Tässä meidän yliopistoilla on vielä paljon saavutettavissa. Sinänsä TTYllä on aina ollut merkittävästi täydentävää ulkopuolista rahoitusta, kiitos tiiviin työelämä- ja yrityskytkennän. On ilahduttavaa, että yliopisto on tehostanut viime aikoina tietoisesti ulkomaisen rahoituksen hakua ja onnistunut myös korkeata laatua edellyttävässä ERC-haussa. EUn Horisontti 2020 ohjelma on historian suurin tutkimusohjelma; siitä on kyettävä kotiuttamaan entistä enemmän rahaa suomalaisiin yliopistoihin. Muutoinkin meidän pitäisi ottaa vakavasti eurooppalaisen yhteistyön mahdollisuudet tutkimuksen ja jopa koulutuksen saralla. Nykyisin voimme jo EU-tasolla sopia tutkimuksen tarvitseman kalliin infrastruktuurin rahoittamista yhteisin voimin ja sopimaan tarvittavasta työnjaosta. Uskon, että kaikkia osapuolia hyödyttävään yhteistoimintaan ja työnjakoon on mahdollisuuksia, kun emme rajoitu tarkastelemaan korkeakouluja vain omien maantieteellisten rajojen sisällä. Yritykset toimivat globaalisti, ihmiset liikkuvat vapaasti, yliopistojen on oltava edelläkävijöitä tämän mahdollistamisessa. Voisimmeko päästä tilanteeseen, että kaikkia koulutusaloja tai erityisaloja ei olisikaan tarjolla Suomessa, vaan oppia voitaisi hakea myös ulkomailta. Koko Euroopan yhteinen teema on entistä monimuotoisemman opiskelijajoukon yksilöllisiin odotuksiin vastaaminen ja toisaalta työelämän ja yhteiskunnan tarpeisiin vastaaminen. Haasteet ovat hyvin samankaltaisia lähestulkoon kaikilla eurooppalaisilla yliopistoilla. Pienevät ikäluokat haastavat korkeakoulut rekrytoimaan opiskelijoita kansainvälisesti. Ja sen luulisi olevan helppoa, kun korkeakoulutuksen kysyntä kasvaa edelleen huimasti maailmalla. Usein käy niin kuin meillä, että muu yhteiskunta ei ole kansainvälistymiseen yhtä valmis. Suomessa erityisen paljon osaamista jää hyödyntämättä, kun edes täällä tutkinnon suorittanut maahanmuuttaja ei sijoitu suomalaiseen yhteiskuntaan ja työelämään. 3

4 Maahanmuuttajat ovat monissa maissa kärkiosaamisen taustalla, esimerkiksi Yhdysvaltojen teknillis-tieteellisen etumatkan takana ovat suurelta osin Aasiasta tulleet opiskelijat ja tutkijat. Me emme ole onnistuneet integroimaan omaa maahanmuuttajataustaista väkeä kunnolla: työllistyminen on heikompaa kuin kantaväestöllä, koulutuspolut hyvin erilaiset kuin kantaväestöllä. Tähän on saatava muutos: ei inhimillisiä resursseja voi heittää hukkaan tällä tavalla. Samalla joudumme kilpailemaan myös suomalaisista nuorista, jotka liikkuvat globaalissa ympäristössä ihan samoin kuin muutkin. Ministeriön teettämässä kansainvälisessä korkeakouluvertailussa todettiin, että meillä tutkimuksen rakenteet ovat sirpaloituneet monet yliopistot ja korkeakoulut yrittävät tehdä kaikkea. Samoin meillä on edelleen korkeakouluja väestön määrään nähden runsaasti. Tälle on ollut perusteensa, kun olemme halunneet kehittää Suomea tasa-arvoisena maana ja turvata koulutuksen saavutettavuuden. Nyt teknologia mahdollistaa opiskelun paikasta riippumatta, kilpailu tutkimuksen laadulla on kiristynyt huomattavasti, resurssit eivät riitä kansainvälisen tason saavuttamiseen kaikilla aloilla. Nyt yliopistoissa pitää tarkastella rehellisesti kunkin omat vahvuudet ja karsia liian kalliita kehittämistoimia edellyttävät, heikommat tutkimusalat. Tutkimuksen osalta profiloituminen pitäisi olla helppoa: voidaan katsoa, millä aloilla ollaan kansainvälisessä kärjessä, millä aloilla kansallisesti merkittäviä tutkimuksen tuottajia. Jos tämä on kovin vaikea harjoitus tehdä, on strategian kirkastamisen ja johtopäätösten aika. Kaikki tämä edellä sanottu helposti johtaa ajatukseen, että jos kaksi suostuvaista yliopistoa haluaisivat yhdistyä ja samalla uudistua radikaalisti, voisi sellaiselle ajattelulle löytyä tukea laajemminkin. Jos vielä lisäksi tahdottaisiin siihen yhteyteen saada yksi maan menestyneimmistä ammattikorkeakouluista tavalla, joka turvaa erilaiset osaamiset elinkeinoelämän ja yhteiskunnan käyttöön, voitaisiin sitä pitää merkittävänä kehitysaskeleena oikeaan suuntaan. Tavoitteena pitää olla karsintakierroksen jälkeen pääsy Champions liigaan, Veikkausliigassa joukkueita riittää. Tampereen teknillinen yliopisto on saanut opiskelijoiltaan hyvää palautetta. Ns. kandipalautteen perusteella Hervannan teekkarit ja arkkitehdit ovat opetuksen laatuun selkeästi tyytyväisempiä kuin muiden yliopistojen opiskelijat. Samoin opintojen ohjaukseen opiskelijat olivat tyytyväisiä. Tästä on hyvä jatkaa. 4

5 Lämpimät onnittelut Tampereen teknillisen yliopiston opettajille, tutkijoille, koko henkilökunnalle ja opiskelijoille sekä johdolle hyvin tehdystä työstä. Voimia ja innostusta tuleville lukuvuosille! 5

OULUN YLIOPISTON KEHITYS OSANA YHTEISKUNTAA JA KORKEAKOULULAITOSTA. Matti Salo

OULUN YLIOPISTON KEHITYS OSANA YHTEISKUNTAA JA KORKEAKOULULAITOSTA. Matti Salo OULUN YLIOPISTON KEHITYS OSANA YHTEISKUNTAA JA KORKEAKOULULAITOSTA Matti Salo Nordea-ilta 22.4.2015 OY:N KEHITYSVAIHEET LAAJASSA YHTEISKUNNALLISESSA JA KORKEAKOULUPOLIITTISESSA KONTEKSTISSA Tarkastelunäkökulmat

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020 Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010 Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies Strategian tausta laajat muutostrendit haastavat toiminnan kehittämiseen

Lisätiedot

Sakari Karjalainen Korkeakoulujen kehittäminen OECDarvioinnin

Sakari Karjalainen Korkeakoulujen kehittäminen OECDarvioinnin Sakari Karjalainen Korkeakoulujen kehittäminen OECDarvioinnin suositusten pohjalta KOHTI UUTTA KORKEAKOULULAITOSTA Korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen seminaari 28.2.2007 OECD:n arviointi kolmannen

Lisätiedot

Tasa-arvo ja tehokkuus elinikäisessä oppimisessa - Aikuiskoulutuksen haasteet 2010- luvulla

Tasa-arvo ja tehokkuus elinikäisessä oppimisessa - Aikuiskoulutuksen haasteet 2010- luvulla Tasa-arvo ja tehokkuus elinikäisessä oppimisessa - Aikuiskoulutuksen haasteet 2010- luvulla Kauko Hämäläinen 27.02.2007 Elinikäinen oppiminen ja koulutuspolitiikka 2012 OPM, Helsinki Koulutus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari 15.9.2016 Ylijohtaja Tapio Kosunen Mitä arvioinnin jälkeen? Opetus- ja kulttuuriministeriö antaa tämän vuoden

Lisätiedot

Tuohta tutkimuksesta, kiehisiä kehittämisestä. Valtiosihteeri Heljä Misukka Opetus- ja kulttuuriministeriö 9.12.2010

Tuohta tutkimuksesta, kiehisiä kehittämisestä. Valtiosihteeri Heljä Misukka Opetus- ja kulttuuriministeriö 9.12.2010 Tuohta tutkimuksesta, kiehisiä kehittämisestä Valtiosihteeri Heljä Misukka Opetus- ja kulttuuriministeriö 9.12.2010 Tavoitteita OKM:n tulevaisuuskatsauksesta Työvoiman saatavuuden turvaaminen Koulutustason

Lisätiedot

1. Oppimisen ohjaamisen osaamisalue. o oppijaosaaminen o ohjausteoriaosaaminen o ohjausosaaminen. 2. Toimintaympäristöjen kehittämisen osaamisalue

1. Oppimisen ohjaamisen osaamisalue. o oppijaosaaminen o ohjausteoriaosaaminen o ohjausosaaminen. 2. Toimintaympäristöjen kehittämisen osaamisalue Sivu 1 / 5 Tässä raportissa kuvaan Opintojen ohjaajan koulutuksessa oppimaani suhteessa koulutukselle asetettuihin tavoitteisiin ja osaamisalueisiin. Jokaisen osaamisalueen kohdalla pohdin, miten saavutin

Lisätiedot

Koulutuksen ja tutkimuksen profilointihankkeiden tulosten julkistamistilaisuus 25.3.2015. Tapio Kosunen

Koulutuksen ja tutkimuksen profilointihankkeiden tulosten julkistamistilaisuus 25.3.2015. Tapio Kosunen Koulutuksen ja tutkimuksen profilointihankkeiden tulosten julkistamistilaisuus 25.3.2015 Tapio Kosunen Korkeakoulu- ja tutkimusjärjestelmän uudistamisen tuoretta tietopohjaa Kansainvälisten korkeakoulutuksen

Lisätiedot

Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 2005

Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 2005 Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 25 Erika Sassi ja Piia Simpanen Tinataan-verkostohanke 26 Suomessa naisten osuus tekniikan alalla on ollut kasvussa

Lisätiedot

Parempi työelämä uudelle sukupolvelle

Parempi työelämä uudelle sukupolvelle Parempi työelämä uudelle sukupolvelle strategia 2013 2016 1 Kannen kuva: Samuli Siirala ISBN 978-952-5628-61-6 2 Visio: Parempi työelämä uudelle sukupolvelle Akavan opiskelijat ovat olemassa jotta uusi

Lisätiedot

KOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA

KOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA KOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA Helena Rasku-Puttonen Karvin kuulemiskierros KARVIn laatutunnus myönnetty Jyväskylän yliopistolle Mistä kertoo? Jyväskylän yliopistossa on vahva jatkuvan kehittämisen

Lisätiedot

Toisen asteen koulutuksen läpäisemistä ja keskeyttämistä koskeva tutkimus

Toisen asteen koulutuksen läpäisemistä ja keskeyttämistä koskeva tutkimus Toisen asteen koulutuksen läpäisemistä ja keskeyttämistä koskeva tutkimus Simo Aho Tavoitteet 1) Kuinka yleistä (eri koulutusaloilla) on toisen asteen tutkintoon tähtäävien opintojen keskeyttäminen? Kuinka

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Heikki Mannila 12.8.2015 1 Julkisen rahoituksen arvioidut rahavirrat 2015 900? Ammattikorkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriö 270+55 Suomen Akatemia 1900 50 Yliopistot

Lisätiedot

Ympärivuotinen opiskelu opintojen ja ohjauksen sekä opintotehokkuuden näkökulmista

Ympärivuotinen opiskelu opintojen ja ohjauksen sekä opintotehokkuuden näkökulmista Ympärivuotinen opiskelu opintojen ja ohjauksen sekä opintotehokkuuden näkökulmista Oppiminen kannattaa aina S. Niinistö-Sivuranta Laurea 17.3.2014 www.laurea.fi Oppia voi milloin vain Mitä Laureassa on

Lisätiedot

Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014

Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014 Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014 Suomen väestöllinen huoltosuhde vuosina 1970-2040 Lähde: valtiovarainministeriö Osaamista katoaa valtava määrä Työvoima 2,5

Lisätiedot

O DIAKON POLIITTINEN OHJELMA

O DIAKON POLIITTINEN OHJELMA O DIAKON POLIITTINEN OHJELMA Esipuhe Tämä poliittinen ohjelma on Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan O Diakon linjaus opiskelijan yhteiskunnasta ja korkeakoulusta. Tässä ohjelmassa linjataan

Lisätiedot

CIMOn Aasia-toiminnot: fokuksessa Kiina

CIMOn Aasia-toiminnot: fokuksessa Kiina d CIMOn Aasia-toiminnot: fokuksessa Kiina Kevätpäivät12.5.2014 Sofia Lähdeniemi 26 May 2013 Esityksen sisältö CIMOn Kiina-ohjelma CIMO Fellowships Finnish government scholarsip pool Maakohtaiset apurahat

Lisätiedot

Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen ja OKM

Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen ja OKM Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen 2017-2019 ja 2018-2020 OKM 22.8.2017 Erityisavustukset korkeakoulutuksen kehittämishankkeisiin 2017-2019 Opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti

Lisätiedot

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen VALOA Ulkomaalaiset korkeakouluopiskelijat suomalaisille työmarkkinoille Milja Tuomaala ja Tiina Hämäläinen - VALOA-hankkeen esittely Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan Edutool- maisteriohjelmalle,

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu

Lisätiedot

Kansainvälistymisen haasteet. Marja-Liisa Niemi TerveysNet, Turku

Kansainvälistymisen haasteet. Marja-Liisa Niemi TerveysNet, Turku Kansainvälistymisen haasteet Marja-Liisa Niemi 25.11.2010 TerveysNet, Turku Tausta ja tavoitteet Hallitusohjelma "Korkeakoulutuksen kansainvälistymiselle luodaan kansallinen strategia, jolla opiskelijoiden,

Lisätiedot

Kansainvälistymistavoitteissa kaikki hyvin? Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Kansainvälistymistavoitteissa kaikki hyvin? Opetusneuvos Tarja Riihimäki Kansainvälistymistavoitteissa kaikki hyvin? Opetusneuvos Tarja Riihimäki Missä asetetaan/kuka asettaa ammatillisen koulutuksen kehittämisen/kansainvälistymisen tavoitteet? EU EU2020 strategia, ET2020,

Lisätiedot

AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT) KORKEAKOULUISSA

AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT) KORKEAKOULUISSA AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT) KORKEAKOULUISSA INSSI-seminaari 30.03.2009 Timo Luopajärvi Korkeakoulujen vastuu 1) Aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisessa korkeakouluissa

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 4.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia Tieteen eri roolit ja tutkimuksen

Lisätiedot

STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta

STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta Huhtikuun 2015 haku 10.3.2015 Verkostoitumistilaisuus 1 Tavoite STN rahoittaa yhteiskunnallisesti merkittävää ja vaikuttavaa, tieteellisesti korkealaatuista tutkimusta

Lisätiedot

Tukipalvelujen merkitys kansainvälisessä liikkuvuudessa

Tukipalvelujen merkitys kansainvälisessä liikkuvuudessa Tukipalvelujen merkitys kansainvälisessä liikkuvuudessa Tutkijanliikkuvuus avain kansainvälisyyteen -seminaari Karoliina Kokko Fulbright Center 28.5.2013 Fulbright Center Tehtävänä on edistää kansainvälistä

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN SEKÄ KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI JYVÄSKYLÄSSÄ 14.-15.11.2007

OPETUSMINISTERIÖN SEKÄ KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI JYVÄSKYLÄSSÄ 14.-15.11.2007 OPETUSMINISTERIÖN SEKÄ KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI JYVÄSKYLÄSSÄ 14.-15.11.2007 TULEVAISUUDEN KORKEAKOULU OPISKELIJANÄKÖKULMASTA Tämä puheenvuoro pohjautuu opiskelijanäkökulmasta kuvattuun

Lisätiedot

Puhe Jyväskylän yliopiston avajaisissa 7.9.2011

Puhe Jyväskylän yliopiston avajaisissa 7.9.2011 Puhe Jyväskylän yliopiston avajaisissa 7.9.2011 Antti Yli-Tainio Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Tervetuliaissanat Arvoisa rehtori, hyvät opiskelijatoverit ja henkilökunnan edustajat, Haluan toivottaa

Lisätiedot

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

Teknillistieteellisten alojen opintoprosessien seuraaminen, arviointi ja kehittäminen

Teknillistieteellisten alojen opintoprosessien seuraaminen, arviointi ja kehittäminen Teknillistieteellisten alojen opintoprosessien seuraaminen, arviointi ja kehittäminen Peda-forum 21.5.2008 Opintojenseuranta hanke 2005-2008 Opintoprosessien seurantahanke Mukana kaikki teknillistieteelliset

Lisätiedot

ZA4979. Flash Eurobarometer 216 (Public attitudes and perceptions in the euro area) Country Specific Questionnaire Finland

ZA4979. Flash Eurobarometer 216 (Public attitudes and perceptions in the euro area) Country Specific Questionnaire Finland ZA4979 Flash Eurobarometer 216 (Public attitudes and perceptions in the euro area) Country Specific Questionnaire Finland Revised questionnaire for euro survey in euro area Q1. Yleisesti ottaen, onko Suomen

Lisätiedot

Kansainvälisty kanssamme

Kansainvälisty kanssamme MAAILMA ON LÄHELLÄSI Kansainvälisty kanssamme Kansainvälisyys kuuluu kaikille Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO on ennakkoluuloton suunnannäyttäjä suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymisessä

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus

Lisätiedot

Kuntaesimerkkinä Oulu

Kuntaesimerkkinä Oulu Kuntaesimerkkinä Oulu 20.3.2012 Yritysyhteistyön koordinaattori, Tekijäpuu palvelu / Tuvilta Työelämään hanke / Konsernipalvelut Satu Kaattari-Manninen Sosiaaliset näkökulmat julkisissa hankinnoissa Vaikka

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulu on kansainvälisesti arvostettu, autonominen ja vastuullinen: osaajien kouluttaja alueellisen kilpailukyvyn rakentaja

Lisätiedot

Mitä Erasmus+ tarjoaa korkeakouluille

Mitä Erasmus+ tarjoaa korkeakouluille Mitä Erasmus+ tarjoaa korkeakouluille Ammattikorkeakoulujen kielten ja viestinnän vastuuopettajapäivät 30.1.2014 Anne Siltala, CIMO anne.siltala@cimo.fi 2/2009 Erasmus+ -ohjelma Erasmus+ kattaa kaikki

Lisätiedot

Opiskelumotivaatio 12.11.2015. Tiina Kerola

Opiskelumotivaatio 12.11.2015. Tiina Kerola Opiskelumotivaatio 12.11.215 Tiina Kerola Motivaatiosta yleisesti Motivaatiolla viitataan yleisesti ottaen syyhyn, syihin tai perusteluihin, miksi joku tekee jonkin teon tai suorituksen Opiskelussa: perustelu

Lisätiedot

PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa

PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa PIRKANMAA 2025 PIRKANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA Pirkanmaan visio Vuonna 2025 Pirkanmaa on vauras, rohkeasti uudistumiskykyinen, osaamista hyödyntävä kasvumaakunta. Pirkanmaalla

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen KOTA -seminaari 20.8.2013 Erikoissuunnittelija, KT Hannele Seppälä, Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen

Lisätiedot

Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa

Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa Maakuntajohtaja Esko Lotvonen Lapin liitto Keski-Suomen matkailuparlamentti 12.11.2008 Matkailun strategiatyön merkitys Matkailustrategia ohjaa maakunnan matkailun

Lisätiedot

Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit. Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015

Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit. Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015 Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015 1. Koulutus- ja opetussuunnittelu, aliprosessit 1. Korkeakoulun koulutusvastuiden strateginen suunnittelu 2. Koulutuksen

Lisätiedot

Globalisaation vaikutus päihdeasiakkaan asemaan. Teemaseminaari Aki Heiskanen

Globalisaation vaikutus päihdeasiakkaan asemaan. Teemaseminaari Aki Heiskanen Globalisaation vaikutus päihdeasiakkaan asemaan Teemaseminaari 3.12.2007 Aki Heiskanen Samanlaiset muutokset Huolimatta kunkin maan hyvinvointipalveluiden kansallisista erityispiirteistä eri maissa on

Lisätiedot

Laatutyö ja opetuksen kehittäminen

Laatutyö ja opetuksen kehittäminen Laatutyö ja opetuksen kehittäminen Kauko Hämäläinen Johtaja, professori Tievie-koulutus 26.10.2006 Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Esityksen tavoitteet Esitellä, miltä yliopisto-opetus näyttää arviointien

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen arvioinnin suuntauksia

Korkeakoulutuksen arvioinnin suuntauksia Korkeakoulutuksen arvioinnin suuntauksia Riitta Pyykkö Professori, puheenjohtaja AHELO korkeakouluopiskelijan taidot Helsinki 11.9.2009 Arvioinnin diversiteetti Keskeisiä eurooppalaisia arvoja: kulttuurinen

Lisätiedot

Sosiaalityön koulutuksen näkymät suhteessa alan muutokseen ja koulutustarpeisiin. Anneli Pohjola Kevätseminaari Kangasala 20.5.

Sosiaalityön koulutuksen näkymät suhteessa alan muutokseen ja koulutustarpeisiin. Anneli Pohjola Kevätseminaari Kangasala 20.5. Sosiaalityön koulutuksen näkymät suhteessa alan muutokseen ja koulutustarpeisiin Anneli Pohjola Kevätseminaari Kangasala 20.5.2013 Paineita - Riittävä koulutuksen määrä ikuinen kysymys? - Aloituspaikkojen

Lisätiedot

Suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden näkymiä

Suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden näkymiä Suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden näkymiä Hyvinvointi- ja terveyspäivät 22.9.2014 Laura Räty sosiaali- ja terveysministeri 2 indeksi 80 Talous haastaa sopeutumaan indeksi 80 70 70 lasta ja vanhusta

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen vieraskielinen koulutus Lukuvuosimaksut (koulutusvienti) Kv - kevätpäivät

Ammattikorkeakoulujen vieraskielinen koulutus Lukuvuosimaksut (koulutusvienti) Kv - kevätpäivät Ammattikorkeakoulujen vieraskielinen koulutus Lukuvuosimaksut (koulutusvienti) Kv - kevätpäivät 11.5.2016 Toiminnanjohtaja KT, KTM Riitta Rissanen 03.05.2016 03.05.2016 LUKUVUOSIMAKSUT (LAINSÄÄDÄNTÖ) Lakimuutos

Lisätiedot

Elisa Helin, 12.5.2014. Lisätään eväitä Miten suunnistaa kohti laadukkaampaa henkilöstökoulutusta?

Elisa Helin, 12.5.2014. Lisätään eväitä Miten suunnistaa kohti laadukkaampaa henkilöstökoulutusta? Elisa Helin, 12.5.2014 Lisätään eväitä Miten suunnistaa kohti laadukkaampaa henkilöstökoulutusta? Opettajuus muutoksessa Nuohooja on tullut, nähnyt ja voittanut, sopipa se opettajalle tai ei, ja opettajan

Lisätiedot

SOSIAALITYÖN MAHDOLLISUUKSIA

SOSIAALITYÖN MAHDOLLISUUKSIA SOSIAALITYÖN MAHDOLLISUUKSIA Päihdealan sosiaalityön päivä 22.11.2012 Aulikki Kananoja ESITYKSEN JÄSENNYS Kulttuurinen muutos ( William Ogburn) Globaali ympäristö Väestörakenteen muutos Suomalaisen hyvinvointipolitiikan

Lisätiedot

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa 8.6.2017 Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 12.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia 2 Julkisen rahoituksen

Lisätiedot

Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 2005

Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 2005 Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 25 Erika Sassi ja Piia Simpanen Tinataan-verkostohanke 26 Suomessa naisten osuus tekniikan alalla on ollut kasvussa

Lisätiedot

Bolognan prosessi vuoteen 2020

Bolognan prosessi vuoteen 2020 Bolognan prosessi vuoteen 2020 LEUVENIN KOMMUNIKEA prosessia jatketaan vuoteen 2020 ministerikokoukset kolmen vuoden välein (seuraava Bukarest, 27.- 28.4.2012) seurantaryhmä laatii ensimmäisen työsuunnitelman

Lisätiedot

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Esa Panula-Ontto 27.8.2010 DM 694324 Julkisen tutkimusrahoituksen asiakkaat asiakas =Tutkimusorganisaatio Yliopistouudistus ei vaikuta yliopistojen asemaan

Lisätiedot

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Johtaja Riikka Heikinheimo Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Rahoittamme edelläkävijöiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojekteja Kestävä talouskasvu

Lisätiedot

Innovaatioista. Vesa Taatila 17.1.2014

Innovaatioista. Vesa Taatila 17.1.2014 Innovaatioista Vesa Taatila 17.1.2014 Sisältöä Mikä innovaatio on? Miten innovaatiot syntyvät? Miksi USA tuottaa enemmän innovaatioita kuin EU? Mitkä asiat tappavat innovaatiot? Miksi innovaatioita? Muutos

Lisätiedot

EU-rakennerahastojen seuraava ohjelmakausi 2014-2020. Huippuvalmennuspäivät Helsinki 13.2.2013 Opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.

EU-rakennerahastojen seuraava ohjelmakausi 2014-2020. Huippuvalmennuspäivät Helsinki 13.2.2013 Opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu. EU-rakennerahastojen seuraava ohjelmakausi 204-2020 Huippuvalmennuspäivät Helsinki 3.2.203 Opetusneuvos Seija asku seija.rasku@minedu.fi Valmistelu EU:ssa akennerahastotoimintaa ohjaavat asetukset Asetusluonnokset

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

Osaamisen arviointi korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisissä täydennyskoulutuksissa

Osaamisen arviointi korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisissä täydennyskoulutuksissa Osaamisen arviointi korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisissä täydennyskoulutuksissa Suunnittelija Tarita Tuomola, Metropolia Ammattikorkeakoulu Koulutuspäällikkö Mika Saranpää, HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Rakenteellinen uudistaminen etenee Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 2016 Turku Ylijohtaja Tapio Kosunen

Rakenteellinen uudistaminen etenee Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 2016 Turku Ylijohtaja Tapio Kosunen Rakenteellinen uudistaminen etenee Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 2016 Turku 8.-9.12.2016 Ylijohtaja Tapio Kosunen Evolution of the earth s economic center of gravity 2 Lähde: OECD,

Lisätiedot

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma Koulutus-, nuoriso- ja liikuntasektorit yhdessä pyritään siihen, että eri sektoreiden prioriteetit tukevat toisiaan: SYNERGIAA! tuettavien toimien

Lisätiedot

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa 1. Mitkä ovat kasvun tyylilajit yleensä? 2. Globalisaatio haastaa rikkaat maat; olemme siis hyvässä seurassa 3. Kasvu tulee tuottavuudesta; mistä tuottavuus

Lisätiedot

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Ilona Lundström Johtaja, verkostoyritykset ja tutkimus, Tekes Riitta Maijala Johtaja, temaattinen tutkimusrahoitus, Suomen Akatemia 1

Lisätiedot

Yliopistojen kandipalaute

Yliopistojen kandipalaute Yliopistojen kandipalaute Helena Rasku-Puttonen Korkeakoulujen KOTA-seminaari 17.9.2014 Taustaa Opiskelijoiden aloitteesta v. 2008; useita työryhmiä Palautekyselyiden kartoitus: Opiskelijoiden osallistaminen

Lisätiedot

TEEMA 3 Opintojen alkuvaihe. Kolme kierrosta Learning cafe ta aikataulut ja tilat

TEEMA 3 Opintojen alkuvaihe. Kolme kierrosta Learning cafe ta aikataulut ja tilat TEEMA 3 Opintojen alkuvaihe Kolme kierrosta Learning cafe ta aikataulut ja tilat - Kierros I klo 10.15-11.10 (55 min) - Kierros II klo 11.15 11.45 (35 min) - Kierros III klo 11.50 12.20 (30 min) - Yhteenveto

Lisätiedot

liikkuvuus ja kielitaitotarpeet

liikkuvuus ja kielitaitotarpeet Korkeakoulujen kansainvälinen liikkuvuus ja kielitaitotarpeet Kv-kevätpäivät, Vaasa 10.5.2017 Riitta Pyykkö Sisältö Kielivarannon monipuolisuus ja kielitaitotarpeet -selvityshanke Kielivaranto: mikä siihen

Lisätiedot

Kielet on työkalu maailman ymmärtämiseen Suomalaisten kielitaidon kaventuminen on huolestuttavaa Monikulttuurisessa ja monimutkaistuvassa maailmassa

Kielet on työkalu maailman ymmärtämiseen Suomalaisten kielitaidon kaventuminen on huolestuttavaa Monikulttuurisessa ja monimutkaistuvassa maailmassa Kielivaranto Kielet on työkalu maailman ymmärtämiseen Suomalaisten kielitaidon kaventuminen on huolestuttavaa Monikulttuurisessa ja monimutkaistuvassa maailmassa kansallisesti laaja kieliosaaminen on

Lisätiedot

Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015

Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015 1 ( 5) Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015 Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkoston lausunto hallituksen esitykseen (HE 354/2014 vp) laiksi sosiaalihuollon ammattihenkilöistä

Lisätiedot

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus (AKKU) 2.väliraportti 6.3.2009. 5.3.2009 Markku Koponen 1

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus (AKKU) 2.väliraportti 6.3.2009. 5.3.2009 Markku Koponen 1 Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus (AKKU) 2.väliraportti 6.3.2009 1 Kokonaisuudistuksen lähtökohdat Tavoitteena ollut selkiyttää hajanaista hallintoa, rahoitusta, etuuksia

Lisätiedot

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Sisällys 4 LAMKin visio 2020 6 Arvomme ovat ilo, oivallus ja arvostus 8 Teot, jotka ratkaisevat LAMKin ja lamkilaisten tulevaisuuden 9 Profiloituminen 12 Strategiset

Lisätiedot

Opiskelijavaihdosta kansainvälistyville työurille yhdenvertaisten mahdollisuuksien opintopolku?

Opiskelijavaihdosta kansainvälistyville työurille yhdenvertaisten mahdollisuuksien opintopolku? Opiskelijavaihdosta kansainvälistyville työurille yhdenvertaisten mahdollisuuksien opintopolku? Leena Penttinen, Toni Kosonen & Mira Tuononen Ohjauksen koulutus, Itä-Suomen yliopisto toni.kosonen@uef.fi

Lisätiedot

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha Uusi työ on täällä Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä Kirsi Piha Dialogin missiona on parempi työelämä Dialogi mahdollistaa vuoropuhelun työnantajien ja nykyisten ja tulevien työntekijöiden välillä luo

Lisätiedot

HAKIJAN OPAS. AMK-INSINÖÖRISTÄ KONETEKNIIKAN (Koneteollisuuden tuotantotekniikka) DIPLOMI-INSINÖÖRIKSI. Seinäjoella toteutettava koulutus

HAKIJAN OPAS. AMK-INSINÖÖRISTÄ KONETEKNIIKAN (Koneteollisuuden tuotantotekniikka) DIPLOMI-INSINÖÖRIKSI. Seinäjoella toteutettava koulutus HAKIJAN OPAS AMK-INSINÖÖRISTÄ KONETEKNIIKAN (Koneteollisuuden tuotantotekniikka) DIPLOMI-INSINÖÖRIKSI Seinäjoella toteutettava koulutus Seinäjoen ammattikorkeakoulun tekniikan yksikössä järjestetään avoimet

Lisätiedot

Korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen suunnittelu ja toteutus (2 pv), 9.-10.10.2012

Korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen suunnittelu ja toteutus (2 pv), 9.-10.10.2012 Korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen suunnittelu ja toteutus (2 pv), 9.-10.10.2012 FUTUREX Sopimukset korkea-asteen oppisopimustyyppisessä koulutuksessa 9.-10.10.2012 Tarita Tuomola,

Lisätiedot

PARASTA SUOMELLE. TEKin koulutuspoliittinen ohjelma YKSILÖN VASTUU OMASTA KEHITTYMISESTÄÄN TYÖELÄMÄN JA YLIOPISTON YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN

PARASTA SUOMELLE. TEKin koulutuspoliittinen ohjelma YKSILÖN VASTUU OMASTA KEHITTYMISESTÄÄN TYÖELÄMÄN JA YLIOPISTON YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN YKSILÖN VASTUU OMASTA KEHITTYMISESTÄÄN TYÖELÄMÄN JA YLIOPISTON YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN HUIPPULAADUKAS OPISKELU JA TUTKIMUS OPPIMISEN ILO JA HALU YLIOPISTOJEN RESURSSIEN PARANTAMINEN PARASTA SUOMELLE TEKin

Lisätiedot

Oivaltamisen iloa. Suomi vuonna 2025. Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012. Markku Lahtinen. www.tamk.fi. Tammikuu 2012

Oivaltamisen iloa. Suomi vuonna 2025. Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012. Markku Lahtinen. www.tamk.fi. Tammikuu 2012 Oivaltamisen iloa Suomi vuonna 2025 Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012 Markku Lahtinen Tammikuu 2012 TAMK Yksi suurimmista Suomen suurimpia ammattikorkeakouluja yli 11 000 opiskelijaa 2500 aloittavaa tutkinto-opiskelijaa

Lisätiedot

Kuva: Mika Perkiömäki

Kuva: Mika Perkiömäki Tule opiskelemaan kanssamme venäjää Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaan! http://www.uta.fi/ltl/ven/index.html Kuva: Mika Perkiömäki Venäjän kielen tutkinto-ohjelma

Lisätiedot

Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus

Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus Toiminnanjohtaja Riitta Rissanen, Arene ry 17.8.2016 Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 26.8.2016 Ajankohtaista Ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus Opetushalllitus

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus Opetushalllitus Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 4.3.2013 Opetushalllitus Miksi Vieraskielisiä on nuorten lukiokoulutuksessa vähän suhteessa kantaväestöön Puutteet kielitaidossa

Lisätiedot

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma. Minna Polvinen, Koulutuspolitiikan osasto

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma. Minna Polvinen, Koulutuspolitiikan osasto Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma Minna Polvinen, Koulutuspolitiikan osasto Koulutuksen merkitys tuottavuuden, innovoinnin, kasvun kannalta tärkeämpää kuin koskaan aiemmin Ohjelmalla

Lisätiedot

MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka

MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka Haku maisterikoulutukseen (Oulun yliopisto) ( 15.12.2014 klo 08:00 30.1.2015 klo 15:00 ) Hakija voi hakea vain yhteen teknillisen tiedekunnan maisteriohjelmaan

Lisätiedot

Tampereen yliopisto ja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen Vararehtori Harri Melin Opintopalvelupäällikkö Mikko Markkola

Tampereen yliopisto ja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen Vararehtori Harri Melin Opintopalvelupäällikkö Mikko Markkola 1 Tampereen yliopisto ja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen 15.11.2013 Vararehtori Harri Melin Opintopalvelupäällikkö Mikko Markkola 2 Lähtökohtia koulutusuudistukseen Uusi strategia - Tehdään

Lisätiedot

Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tekniikkaa ihmisen ja ympäristön hyväksi

Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tekniikkaa ihmisen ja ympäristön hyväksi Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tekniikkaa ihmisen ja ympäristön hyväksi Tampere Metropolialueen ulkopuolella Suomen suurin kaupunki, 220 000 asukasta, yksi Suomen nopeimmin kasvavista keskuksista

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes lyhyesti Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes hyväksyy korkeampia riskejä kuin yksityiset rahoittajat rahoittaa

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 SUOMALAINEN KORKEAKOULULAITOS 2020 Suomalainen korkeakoululaitos on vuonna 2020 laadukkaampi, vaikuttavampi,

Lisätiedot

Eurostudent -tutkimus. Kota-seminaari 17.9.2014 Hanne Mikkonen

Eurostudent -tutkimus. Kota-seminaari 17.9.2014 Hanne Mikkonen Eurostudent -tutkimus Kota-seminaari 17.9.2014 Hanne Mikkonen Mikä Eurostudent? Lähes 30 Euroopan maan yhteinen tutkimushanke, jossa verrataan eri maiden korkeakouluopiskelijoiden toimeentuloa ja opiskeluun

Lisätiedot

Suomi, jonka haluamme 2050 Kesta va n kehityksen yhteiskuntasitoumus

Suomi, jonka haluamme 2050 Kesta va n kehityksen yhteiskuntasitoumus Suomi, jonka haluamme 2050 Kesta va n kehityksen yhteiskuntasitoumus Visio: Luonnon kantokyvyn rajoissa hyvinvoiva Suomi "Vuonna 2050 Suomessa jokainen ihminen on arvokas yhteiskunnan jäsen. Suomi on hyvinvointiyhteiskunta,

Lisätiedot

28 kuvat: Shutterstock

28 kuvat: Shutterstock 28 kuvat: Shutterstock Mikäs pakko sitä on Suomeen jäädä? teksti: Reeta Niemonen kuvitus: Tuomas Järvenpää Facebookissa se alkaa joka kerta, kun vaalitulos, kesäsää tai jokin muu tuottaa pettymyksen: moni

Lisätiedot

OULUN ETELÄISEN KORKEAKOULUKESKUS KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN STRATEGISET LINJAUKSET

OULUN ETELÄISEN KORKEAKOULUKESKUS KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN STRATEGISET LINJAUKSET OULUN ETELÄISEN KORKEAKOULUKESKUS KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN STRATEGISET LINJAUKSET 2013 2020 Kansainvälinen Oulun Eteläinen Vuonna 2020 Alueen koulutus- ja tutkimusorganisaatiot muodostavat kansainvälisesti

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 Suomen Akatemian rahoitusmuodot Akatemiaohjelmat Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaprofessori Tutkimus Akatemiahanke Suunnattu akatemiahanke Tutkijatohtori Tutkijat

Lisätiedot

ZA4982. Flash Eurobarometer 251 (Public attitudes and perceptions in the euro area) Country Specific Questionnaire Finland

ZA4982. Flash Eurobarometer 251 (Public attitudes and perceptions in the euro area) Country Specific Questionnaire Finland ZA4982 Flash Eurobarometer 251 (Public attitudes and perceptions in the euro area) Country Specific Questionnaire Finland Revised questionnaire for euro survey in euro area [KAIKILLE] C1. Yleisesti ottaen,

Lisätiedot

SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI

SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI 12.3.2014 RAHOITUSMAHDOLLISUUDET OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 Jyrki Tomberg Satakuntaliitto ESITYKSEN RAKENNE - Rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 - Luova Eurooppa ohjelma - Central

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen suurseminaari Taitaja 2015 tapahtuma 6.5.2015 Turku. Pääjohtaja Aulis Pitkälä

Ammatillisen koulutuksen suurseminaari Taitaja 2015 tapahtuma 6.5.2015 Turku. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Ammatillisen koulutuksen suurseminaari Taitaja 2015 tapahtuma 6.5.2015 Turku Pääjohtaja Aulis Pitkälä Suomen ammatillinen koulutus tulevaisuuden haasteisiin vastaajana Ammatillista koulutusta kehitetty

Lisätiedot

ESIR:in hyödyntäminen Suomessa

ESIR:in hyödyntäminen Suomessa ESIR:in hyödyntäminen Suomessa Globaali talous- ja finanssikriisi on vähentänyt investointeja Euroopassa: investointitaso on 15 prosenttia matalampi kuin ennen kriisiä. Taloutta uudistavia investointeja

Lisätiedot

TUTKIMUS JA YRITYSYHTEISTYÖ AMMATTIKORKEAKOULUJEN NÄKÖKULMA. ETIIKAN PÄIVÄ 2017 Tieteiden talo Mervi Friman HAMK

TUTKIMUS JA YRITYSYHTEISTYÖ AMMATTIKORKEAKOULUJEN NÄKÖKULMA. ETIIKAN PÄIVÄ 2017 Tieteiden talo Mervi Friman HAMK TUTKIMUS JA YRITYSYHTEISTYÖ AMMATTIKORKEAKOULUJEN NÄKÖKULMA ETIIKAN PÄIVÄ 2017 Tieteiden talo 15.3.2017 Mervi Friman HAMK AMMATTIKORKEAKOULUJEN TEHTÄVÄ Ammattikorkeakoululain (932/2014) mukaan ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

Tekesin tutkimushaut 2012

Tekesin tutkimushaut 2012 Tekesin tutkimushaut 2012 Marko Heikkinen, Tekes 01-2012 Sisältö Julkisen tutkimuksen rahoitus uudistuu Tutkimusrahoituksen projektityypit 2012 lukien Rahoituksen hakeminen 2012 Linkit lisätietoihin Julkisen

Lisätiedot

Kandipalaute - Kandidatrespons - Finnish Bachelor's Graduate Survey. Suomi Svenska English

Kandipalaute - Kandidatrespons - Finnish Bachelor's Graduate Survey. Suomi Svenska English Kandipalaute - Kandidatrespons - Finnish Bachelor's Graduate Survey Suomi Svenska English Hyvä opiskelija, Suomalaissa yliopistoissa toteutetaan valtakunnallinen opiskelijapalautekysely Kandipalaute. Kysely

Lisätiedot

Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa

Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa Suomen korkeakoulujen kestävän kehityksen foorumi: kestävän kehityksen edistäminen korkeakoulujen toiminnassa Tampere 6.4.2016 Riina Vuorento Ohjauksen muodot

Lisätiedot

Elämä ja työ -kansanopistopäivät 8.8.2012 klo15.00

Elämä ja työ -kansanopistopäivät 8.8.2012 klo15.00 METALLITYÖVÄEN LIITTO RY Puhe 1 (5) Arvoisa ministeri, hyvät kansanopistopäiville osallistujat! Syyskuun alussa tulee kuluneeksi 35 vuotta tämän Murikkaopiston toiminnan käynnistämisestä. Päätös opiston

Lisätiedot

Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola 17.11.2010

Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola 17.11.2010 Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä Maija Innola 17.11.2010 Ulkomaisten opiskelijoiden määrä kasvanut suomalaisissa korkeakouluissa Vuonna 2009 ulkomaisia

Lisätiedot