AVIOERO- ISÄT SINKUIKSI?

Transkriptio

1 AVIOERO- ISÄT SINKUIKSI? Mia Puumalainen Opinnäytetyö, kevät 2004 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma Sosionomi (AMK)

2 TIIVISTELMÄ Puumalainen, Mia. Avioero - Isät sinkuiksi?, Helsinki, kevät 2004, 66 s. 3 liitettä. Diakonia - ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö, Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma, sosiaali- ja kasvatusala, sosionomi (AMK). Opinnäytetyön tarkoitus on selvittää miesten kokemuksia avioeron jälkeisestä isyydestä ja vanhemmuudesta. Tarkoituksena on myös antaa Pienperheyhdistys ry:n toteuttamassa Isän kädestä projektissa mukana olleiden isien arviointia projektista isyyden tukijana ja antavat kehittämisideoita projektille. Opinnäytetyö on kvalitatiivinen tutkimus, jossa aineisto on kerätty teemahaastattelun avulla. Haastattelun antoi neljä Isän kädestä - projektiin osallistuvaa isää. Aineiston analyysi tehtiin aineiston sisällön analyysia käyttäen. Neljästä haastatteluteemasta yhdistyi analyysivaiheessa kolme eri teemaa (isyyden tunne eron jälkeen, jaettu vanhemmuus eron jälkeen, Isän kädestä - projektin merkitys ja kehittämisideat). Päätuloksina isyyden tunteen vahvistumisen osalta oli, että avioeron jälkeen isyys vahvistui haastateltavien mukaan lasten tapaamisilla ja lasten läsnäolosta. Eron jälkeiseen isyyteen ei haastateltavien mielestä saanut tukea ja haastateltavat kokivat, ettei jaettu vanhemmuus toteudu edes yhteishuoltajuuspäätöksen turvin viranomaistaholla. Osa haastateltavista oli sitä mieltä, että oma aktiivisuus lapsen asioissa lisää tiedon saantia lapsesta. Isän kädestä - projektiin olivat kaikki haastateltavat tyytyväisiä. Haastateltavien mielestä projekti ei suoranaisesti tukenut isyyttä, mutta lasten kanssa toimiminen projektissa, koettiin isyyttä tukevana tekijänä. Kehittämisideoita projektille olivat avoin keskusteluryhmä projektiin osallistuville ja lasten ja isien yhteinen viikon kestävä kesäleiri. Johtopäätöksiä tuloksista olivat, että eron jälkeinen isyys vahvistui tapaamalla säännöllisesti lapsia eron jälkeen. Isien mahdollisuudet saada tukea omaan isyyteensä ovat heikot. Sosiaaliviranomaisten tulisi kohdella isää tasavertaisena vanhempana lasta koskevissa päätöksissä. Isän oma aktiivisuus viranomaisiin lisäsi isän tiedon saantia lapsesta. Isän kädestä - projekti on toiminnallaan tärkeä isien ja lasten yhdessäolon toteuttaja. Isyyden tukeminen koettiin projektin toiminnallisuudella ja lasten kanssa yhdessäolona. Projekti voisi tukea paremmin isyyttä avoimen keskusteluryhmän avulla ja isien ja lasten yhteisellä kesäleirillä. Asiasanat: perhe, isyys, vanhemmuus, avioero, kvalitatiivinen tutkimus

3 ABSTRACT Puumalainen, Mia. Divorce Fathers The New Singles? Fathers experiences of fatherhood following divorce. Helsinki, Spring 2004, language Finnish, 66 pages, 3 appendices. Diaconia Polytechnic, Helsinki Unit, Degree Programme in Diaconal Social Welfare, Health Care and Education, Bachelor of Social Services. The aim of this research is to describe how the fathers feel about fatherhood after divorce and what kind of affect divorce has on parenthood. This thesis give information about project for divorced fathers (Isän kädestä) and development ideas. Four fathers were interviewed for this study. The data was collected using theme interviews. The interviews were analyzed using content analysis. The research is gualitative. All the fathers have been involved in Isän kädestä - project and they have children between 9-17 years of age. The fathers had been divorced an average of 7 years previously. The results showed that, if they had regular contact with their children after divorce, their sense of fatherhood would be stronger. They also felt that it was difficult to be an equal parent after divorce. The project made possible for the fathers and the children to spend time together. The findings also indicated that the fathers did not receive support in their fatherhood and they did not have the possibility of sharing in parenthood as they would like. Overall, the fathers were satisfied with the project. The project organised a discussion group and some summer camps for the children and fathers. Key words: paternity, family, parenthood, divorce

4 SISÄLLYS 1 JOHDANTO PERHE Perheen määrittelyä Perhemuodot Vanhemmuus perheissä Jaettu vanhemmuus ISYYS Biologinen, juridinen ja sosiaalinen isyys Psykologinen isyys Uusi isyys AVIOERO JA ISÄN JURIDISET VELVOLLISUUDET Avioerolainsäädäntö ja avioeron hakeminen Lapsen huollon, tapaamisoikeuden ja elatusavun määrääminen ISYYS ERON JÄLKEEN Eronneen perhe Isän katoaminen Isyyden tukeminen eron jälkeen PIENPERHEYHDISTYS RY: N ISÄN KÄDESTÄ - PROJEKTI Pienperheyhdistys ry Isän kädestä - projekti Isän kädestä - hankkeen arviointi ja projektiksi muuttuminen TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Opinnäytetyön tausta Opinnäytetyön tarkoitus ja tutkimusongelmat Opinnäytetyöni kohderyhmä ja aineiston hankinta Opinnäytetyöni tutkimusmenetelmä Haastattelujen kulku Aineiston analyysi Opinnäytetyön luotettavuus...41

5 7.8 Opinnäytetyön eettisyys TULOKSET Isyyden tunne eron jälkeen Isyyden tunteen vahvistuminen eron jälkeen Isyyden tärkeimmät tukijat eron jälkeen Oman isän merkitys isyydelle Jaettu vanhemmuus Jaetun vanhemmuuden toteutuminen Tasavertaisen vanhemmuuden toteutuminen viranomaistaholla Oma aktiivisuus yhteishuollon toteutumisessa tärkeää Isän kädestä - projekti ja projektin kehittämisideat Isyyden tukeminen projektissa Isän kädestä - projetin toiminnallisuus Isän kädestä - projektin kehittämisideat POHDINTA JA JOHTOPÄÄTÖKSET...52 LÄHTEET LIITTEET..64 Liite 1. Tutkimuslupa - anomus. 64 Liite 2. Esitietolomake. 65 Liite 3. Haastattelurunko. 66

6 1 JOHDANTO Vaimon mielestä aviomies osoittautuu aikaa myöten sietämättömäksi, joten hän hakee miehestään eron, jonka jälkeen lapset jäävät äidille ja isä muuttaa muualle. Lähiympäristö, jonka piiriin äiti ja lapset jäävät, kallistuu näkyvästi tai verhotusti äidin puolelle ja huonosta aviomiehestä tehdään myös pikkuhiljaa myös huono isä- roisto, josta joutikin päästä eroon. Äiti saa ympäristön sympatiat ja vähintäänkin sanattoman tuen sille mielipiteelle, jonka mukaan mies teki kelvottomasti jättäessään äidin yksinään pinteeseen pienten lasten kanssa. Helppohan miehen on nyt yksin elellä. Sen kun liihottelee kukasta kukkaan ja viettää hauskaa poikamieselämää. Onko siis ihme, jos kiinnostus omia lapsia kohtaan laimenee ja tapaamiset harvenevat. Lopuksi ympäristö ihmetteleekin vain sitä, kuinka noin hyvä nainen on voinut joskus hairahtua tuollaisen lurjuksen kelkkaan. (Huttunen 2001, ) Tämä tuntuu olevan aika yleinen käsitys miehen tavasta toimia eron jälkeen. Lasten jäädessä äidille, mihin menee mies? Julkisessa keskustelussa tuodaan esille elatusmaksurästit tai lasten tapaamisten laiminlyönnit, jotka on usein leimattu miesten kyvyttömyydestä tai haluttomuudesta hoitaa velvollisuuksiaan. Voisiko olla esimerkiksi elatusmaksurästien kohdalla kysymys siitä, että ne on määrätty niin, ettei niitä ole edes mahdollista maksaa, vaikka haluja miehellä olisikin? Onko miesten elämä eron jälkeen pelkkää sinkkuilua? Nykyään lähes joka toinen avioliitto päättyy eroon. Usein unohdetaan, että ihminen menettää avioerossa monia merkittäviä asioita, kuten puolison, seksikumppanin, mahdollisesti lapset, yhteiset ystävät, entisen elintason, perheenomaisen elintavan ja itsearvostuksen. Monessa liitossa on lapsia, joten avioerot koskettavat myös yhä useampaa lasta. Wahlbergin (1999, 35) mukaan suurin osa suomalaisista yksinhuoltajista on naisia, koska eron yhteydessä lapset jäävät yleensä äidin kanssa asumaan. Lapsen jääminen eron jälkeen äidin luokse johtuu viranomaistahojen vallitsevasta käsityksestä, että äiti on isää tärkeämpi lapsen kehityksen tukijana. Tätä yleistä käsitystä vastaan, isät voivat kokea liian suureksi haasteeksi yksinhuoltajuutensa.

7 7 Vuonna 1988 voimaan tulleen avioliittolain uudistuksen myötä avioerosta tuli sopimusasia. Myös laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta ( /361) antaa vanhemmille mahdollisuuden sopia keskenään lastensa huollosta ja asumisesta. Uudistunut perhelainsäädäntö olettaa neuvottelujen ja yhteisymmärryksen jatkuvan vielä ristiriitojen koittaessa ja niistä on luettavissa sovinnollisista puolisoista, jotka osoittavat toisilleen luottamusta. Yhteishuollon myötä vanhemmuus jatkuu, mutta saavatko isät tietoa lapsensa elämästä? Opinnäytetyössäni olen teemahaastattelun avulla keskittynyt isien kokemuksiin eron jälkeisestä isyydestä ja vanhemmuuden toteutumisesta. Tarkoituksena on saada myös Pienperheyhdistys ry:n Isän kädestä -projektiin osallistuvien isien kokemukset projektista isyyden tukijana. Teemahaastattelumenetelmällä halusin saada vastauksia tutkimusongelmiini. Opinnäytetyöni on laadullinen, koska tutkimukseni kohteena on ihmisten kokemukset ja heidän elämysmaailmansa. Haastateltavat ovat osallistuneet Isän kädestä -projektiin Opinnäytetyöni tarkoitus on selvittää teemahaastattelujen avulla miesten kokemuksia eron jälkeisestä isyydestä ja vanhemmuudesta. Haastateltavat myös arvioivat Pienperheyhdistys ry:n toteuttamaa Isän kädestä - projektia isyyden tukijana ja antavat kehittämisideoita projektille. Tavoitteena on antaa tietoa Isän kädestä - projektista sen toteuttajille sekä antaa mahdollisesti uusia näkökulmia perheiden kanssa työskenteleville.

8 8 2 PERHE Perhekäsitykset ja perhemuodot ovat muuttuneet avioerojen myötä. Perheistä käytettävät yleisnimitykset kertovat aikuisten ja lasten välisistä suhteista. Koska perheistä on paljon tutkimuksia ja kirjallisuutta, olen pyrkinyt rajaamaan perhettä koskevan teorian opinnäytetyöni aiheeseen liittyen. Perheen muodoista riippumatta on perheellä samat tehtävät eri puolilla maailmaa. Taskinen (1994,6) luettelee keskeisiä perheen tehtäviä: puolisoiden välisen suhteen solmiminen, lasten saaminen ja puolisoiden seksuaalinen suhde, nimen ja aseman antaminen lapselle, lasten (ja muiden perheen jäsenten) perushoito, lasten kasvattaminen, perheenjäsenten suojelu, tunne-elämän edistäminen perheenjäsenten kesken ja palveluiden ja voimavarojen turvaaminen perheenjäsenille. 2.1 Perheen määrittelyä Perhe on määritelty perinteisesti ryhmäksi, jonka jäsenet liittyvät toisiinsa avo-/ avioliiton tai syntymän kautta, ja nykyisin myös keinohedelmöityksen ja adoption kautta. Perheen erottaa muista sosiaaliryhmistä tunteenomaiset, sosiaaliset ja juridiset siteet jäsenten välillä. Perheissä on myös erilaisia rooleja, kuten puoliso, isä ja sisarukset. Perheen perinteinen käsite on kuitenkin murenemassa ja mm. yhteiskunnalliset ja ideologiset muutokset muokkaavat ja muuttavat perheen muotoja ja käsitettä. (Taskinen 1994, 3.) Perhepsykologiassa on yleistä, että tarkastellaan perhettä systeeminä. Mikrotasolla perhe käsittää perheen jäsenet yksilöinä. Perheenjäsenten vuorovaikutuksesta syntyvät alasysteemit eli vanhempien välinen parisuhde, vanhemman ja lapsen välinen suhde sekä sisarussuhde, jota tarkastellaan. Siinä otetaan keskeisesti huomioon vuorovaikutussuhteiden suunta, hierarkkisuus ja laatu. Kiinnostuneita ollaan myös mikrotasolla tapahtuvasta kehitysprosessista, miten

9 9 perhe systeeminä kehittyy ja muuttuu ajan myötä. Perheessä on makrotasolla yhteyksiä muihin ryhmiin, instituutioihin ja kulttuureihin. (Rönkä & Kinnunen 2002, 6.) Isätoimikunnan mietintö (1999, 19) määrittelee perheen, että se on yhteiskunnassa säilyttävä, uusintava ja sosiaalistava instituutio. Se tekee aikuisten emotionaalisiin suhteisiin, lisääntymiseen ja jälkisuhteisiin liittyvän sosiaalisten ja juridisen normiston selkeämmäksi. Perhe myös määrittelee lapsen fyysisen ja psyykkisen huolenpitoon ja turvallisuuteen liittyviä vastuita sekä kanavoi sukupuolesta toiseen tapahtuvan kokemuksien ja perinteen siirtymisen. Perheellä on suuri merkitys lapsen ihmissuhteiden ja tunne-elämän kehittymiselle. Taloudelliset asiat, kuten varallisuuden siirrot, kuuluvat perheasioihin. Perheen muodostaa kulloinkin ryhmä ihmisiä, joko pelkästään aikuisia tai aikuisia ja heihin jonkinlaisessa huoltajuus- ja tunnesuhteessa olevia lapsia, jotka haluavat määritellä itsensä perheeseen kuuluvaksi. Perhesuhteet ovat ainutlaatuisia ihmissuhteita, koska ne perustuvat usein sukulaisuuteen tai laillisiin sopimuksiin. Ne ovat yleensä yhteisön normein säännösteltyjä. Perheessä onkin paljon rutiininomaisia vuorovaikutustilanteita, totuttuja tapoja ja perheen omia käytäntöjä. Perhesuhteet poikkeavat muista suhteista myös sillä, että suhteet perheessä ovat usein pitkäkestoisia. (Rönkä & Kinnunen 2002, 6-7.) Perhe - käsitteen käyttäminen luo ehkä monia sen kantamia rasitteita. Yksi rasite on paikallaan pysyvä rakenneajattelu: perhe mielletään yksityisen alueelle, julkisen elämän vastakohdaksi asettuvaksi heteroseksuaaliseksi ydinperheeksi, johon ajatellaan muun yhteiskunnan muuttumisen vaikuttavan. Eri yhteiskunnassa perheellä tarkoitetaan eri asioita. Voisi ajatella. että perheen käsite yksikössä ei kerro sitä moninaisuutta, jota perheissä todellisuudessa on. (Forsberg 2003, ) Avioeron kokeneen lapsen perheen määrittely voi joskus olla toisenlainen kuin yhteiskunta tai viranomainen sen määrittelee. Lapsen näkemystä omasta perheestä tulisi kunnioittaa. Vaikka esimerkiksi isä asuisi muualla, lapsi voi kokea,

10 10 että isä kuuluu läheisesti hänen perheeseensä ja elämäänsä. Ritala- Koskisen ( 2001, 10) mukaan esimerkiksi lastensuojelullisissa tilanteissa asiantuntijat joutuvat kasvokkain hyvin moninaisten perhesuhteiden kanssa. Niinpä tietoisuus eri perhemuodoista ja kulttuuris-yhteiskunnallisista taustoista on tärkeää sosiaalityössä. 2.2 Perhemuodot Ydinperhe on länsimaissa yleisin perhemuoto. Se on kahden avioliitossa olevan aikuisen ja heidän lastensa perhemuoto. (Taskinen 1994, 5.) Kaksivanhempaiset perheet syntyvät, kun vanhemmat eivät ole naimisissa keskenään, mutta heillä on yhteisiä lapsia. (Huttunen 2001, 52.) Suurperheitä on yleensä muissa maissa esim. Afrikassa, jossa asutaan suurperheessä ja ne ovat perheyhteisöltään tiiviitä. Länsimaista ydinperhemallia ei mielletä oikeaksi perheeksi esimerkiksi toisen vanhemman kuollessa, perhe koetaan turvattomaksi laajan perheverkoston puuttuessa. (Taskinen 1994, 5.) Yksinhuoltajuus on yleistynyt kaikkialla maailmassa, tosin eri syistä. Länsimaissa yksinhuoltajuuden yleisin syy on avioero, mutta on maita, jossa yksinhuoltajat ovat sotaleskiä. (Taskinen 1994, 3-4.) Huttunen (2001, 52) kirjoittaa, että yksivanhempaiset perheet muodostuvat äidistä ja lapsesta tai lapsista. Ja toteaa, että joka viidennessä lapsiperheessä asuu lastensa kanssa jatkuvasti vain toinen vanhemmista, joka on noin 85% tapauksista äiti. Yksinhuoltaja- käsite on suhteellisen epämääräinen termi. Joskus sillä tarkoitetaan lapsen virallista huoltoratkaisua (toinen vanhemmista on virallisesti yksin lapsen huoltaja) tai sitä käytetään yleisemmässä merkityksessä tarkoittamaan, että toinen vanhemmista vastaa käytännössä lapsen jokapäiväisestä hoidosta ja kasvatuksesta yksin. Yksinhuoltajuus ei ole enää kulttuurisesti poikkeava ilmiö, ajan saatossa se on normalisoitumassa ja sosiaalisesti hyväksyttävämpi tapa elää ja olla perhe. Yksinhuoltajuus voi olla tietoisesti tehty elämänvalinta, mutta usein avioerossa päätetään yhteishuoltajuudesta lapseen ja silloin mielestäni pitäisi myös sitä

11 11 nimitystä itsestään käyttää. On aivan eri asia olla täydellisesti yksinhuoltaja kuin yhteishuoltaja, jossa toista huoltajaa lapsi tapaa säännöllisesti. Yhteishuoltaja nimitystä käytettäessä se antaisi myös toiselle lapsen huoltajalle sen arvon, joka hänelle vanhempana kuuluukin. Uusperheet muodostuvat, kun solmitaan uudelleen avo-/avioliitto ja kun edellisestä liitosta on lapsia. (Taskinen 1994, 5.) Huttunen (2001, 55) määrittelee uusperheen tarkoittamalla kaksivanhempaisia perheitä, jossa kaikki lapset eivät ole vanhempien yhteisiä, vaan ainakin osa on tullut toisen vanhemman kautta mukaan liitosta nykyiseen perheeseen. Huttunen (2003) on ottanut myös mukaan perhemuotoihin tapaajavanhemman perheen ja etävanhemman perheen, jossa perheen aikuinen tapaa muualla asuvia lapsiaan, on elatusvelvollinen tai hänellä on yhteishuoltajuus lapsiinsa. Uusimpia perhemuotoja edustaa samaa sukupuolta olevien parien liitot, josta on käyty kiivastakin julkista keskustelua. Tähän liittyen käydään keskustelua myös yksinäisten naisten ja lesboparien hedelmällisyyshoidoista. Spermanluovuttajan tietojen antaminen on juridisestikin kiinnostavaa, koska silloin lapsesta tulisi esimerkiksi luovuttajan laillinen perillinen ja tiedot isästä ovat saatavilla, kun lapsi täyttää 18 vuotta. Vähentääkö tämä luovuttajien määrää, koska miehet eivät välttämättä halua isyyttä, mutta tarjoavat joillekin mahdollisuuden vanhemmuuteen? Sinkkonen (2003, 261) pohtiikin samaa asiaa ja toteaa, että perhe ei ennen ollut perhe ilman isää, mutta nykyään perhemuodot ovat sekä käsitteeltään että muodoiltaan omansa näköisiä. Perhemuotojen tunnistaminen ja niiden moninaisuuden ymmärtäminen auttavat perhetyöntekijää työssään. Ydinperhemallin perhesuhteet ja rakenne on erilainen kuin esim. uusperheen. Jaakkola ja Säntti (2000, 6) kertvatkin, että olennainen eroavaisuus on se, että uusperheessä miehellä, vaimolla tai molemmilla on jo oma varhempi ydinperhemenneisyytensä. Tästä syystä vanhat perheet elävät jollakin tapaa myös uusperheessä. Uusperheessä on alusta alkaen lapsia ja uusperheen sukulaisuusjärjestelmät kietoutuvat vanhoihin sukulaissuhtei-

12 12 siin. Uusperheen elämässä vanha perhe tulee vastaan esimerkiksi muualla elävien lasten elatusvelvollisuutena, tapaamisina ja ehkä yhteishuoltona. Tämä ajatus kertookin siitä, että eroperheiden kanssa työskennellessä, on otettava mahdollinen entisen perheen vaikutukset huomioon. Tosin se myös luo mahdollisuuden tehdä todellista yksilöllisesti räätälöityä perhetyötä, jossa asiakaslähtöisyys tulee näkyväksi toiminnaksi perhetyössä. 2.3 Vanhemmuus perheissä Äidin rakkautta ja vastuuta perustellaan sillä, että vanhemmuus on pohjimmiltaan biologista, äidin vaistoihin perustuvaa. Äitiyteen liitettävä vastuullisuus on ikään kuin sisään rakennettu äitiyden käsitteeseen. Eikö olisi jo aika luopua äidin kaikkivoipaisuuden kuvitelmasta ja ajatella, että mies on alusta lähtien mukana vastuunottavana isänä ja puolisona? (Sevon & Huttunen 2002, ). Isyyspolitiikassa miehen vanhemmuus eli isyys merkityksellistetään yhteiskunnallisena kysymyksenä. Miesten perhevelvollisuudet vakiinnutettiinkin tasaarvopolitiikan ydinteemaksi. Yhteiskunta halusi vahvistaa naisten työmarkkinaasemaa ja yhtenä keinona oli isyysvapaan tarjoaminen, jossa tavoiteltiin miesten toimeliaampaa osallistumista lasten hoitoon. (Rantalaiho 2002, ) Huttunen (2003, 1) jakaa vanhemmuuden eri tahoin, josta sitä voidaan katsoa. Kulttuurisessa vanhemmuudessa on ne uskomukset ja asenteet sekä arkkityypit, jotka vaikuttavat käsitykseen vanhemmuudesta, yhteiskunnallisessa vanhemmuudessa on kysymys niistä yhteiskunnallisesta päätöksistä, jotka vaikuttavat vanhemmuuteen. Perheiden vanhemmuudesta puhuessaan Huttunen on tarkoittanut, niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat isien ja äitien selviytymiseen arjessa ja henkilökohtaisiin uskomuksiin vanhemmuudesta. Vanhemmuudesta puhutaan myös nykyään siitä, ettei kumpikaan vanhemmista kanna vastuuta riittävästi. Lasten hoitamista kodinulkopuolella muiden kuin

13 13 vanhempiensa hoidettavana on herättänyt keskustelua yleisesti. Keskusteluissa on jätetty avoimeksi se, tarkoitetaanko vanhemmilla molempia vanhempia vai pelkästään äitejä, joiden toivotaan jäävän kotiin hoitamaan lapsia. Miesten mahdollisuuksia jäädä kotiin on lisätty, mutta perhevapaita käyttää yleensä äiti. Olisikin tehtävä töitä sen puolesta, että miehet tuntisivat vastuuta lapsistaan ja jäisivät myös vuorollaan kotiin perhevapaille. (Sevon & Huttunen 2002, 94.) 2.4 Jaettu vanhemmuus Jaetun vanhemmuuden pohjana on sukupuolten tasa- arvonäkemys, jolloin vanhemmuus on hoiva- ja kasvatustyötä, joka opitaan harjaantumisen kautta. Tällöin yleensä nähdään omaan sukupuoleen sidotut tehtävät. Kuitenkin hoivatyö voidaan jakaa, lukuun ottamatta raskautta, synnytystä ja imetystä, miten halutaan eri henkilöiden ja sukupuolten kesken. Jaettu vanhemmuus tuo isille mahdollisuuden ja oikeuden vanhemmuuteen. Toisaalta pitäisi myös puhua sen tuomasta miesten velvollisuudesta ja vastuuta hoitaa ja huolehtia lapsesta, jolloin naisen oikeus kodin ulkopuoliseen elämään tulisi mahdolliseksi myös äidiksi tulemisen jälkeenkin. (Sevon & Huttunen 2002, 94) Reuna (1998) on Väestöliiton julkaisemassa tutkimuksessaan, tutkinut suomalaisia perheitä ja heidän perheeseen liittyviä elämän arvoja, vastuun jakautumista perheessä ja parisuhteen arkeen liittyviä kysymyksiä. Tutkimuksessa käy ilmi, että kaksi kolmasosaa vastaajista oli sitä mieltä, että erilaisten työt ja asiat hoidettiin tasavertaisesti perheessä. Osa kotitöiden jakamisesta koettiin epätasaiseksi. Naiset mielestä ne olivat jakautuneet epätasaisemmin kuin miesten mielestä. Samoin naiset kokivat, että kotitöiden jakamattomuus johti ristiriitoihin voimakkaammin kuin miehet. Jaakkola ja Säntti (2000, 62-63) päätyvät samansuuntaiseen tulokseen tutkiessaan uusperheitä. Tosin pieniä erojakin löytyi. Uusperheessä yleisin kiistan aihe liittyi lasten kasvatukseen ei niinkään lasten hoitoon kuin ydinperheessä.

14 14 Naisten siirtyessä työelämään ja lasten mennessä päivähoitoon, kysymys työn ja perheen yhteen sovittamisesta nähtiinkin aluksi naisten ongelmana. Tuolloin ajateltiin, että työ ja perhe-elämä ovat vuorovaikutuksessa vain naisten elämässä. Nykyään ollaan yksimielisiä siitä, että työ- ja perhe-elämän yhteen sovittamisen kysymykset koskevat molempia sukupuolia. Toisaalta työelämä voi lykätä vanhemmaksi ryhtymistä. Perheen perustaminen, lasten hankinta ja vanhemmaksi ryhtyminen halutaan sitten, kun on varma taloudellinen tilanne ja uranäkymät antavat myöten. Vanhemmuus on siis yhä useammin valinta. (Kinnunen & Manno 2002, ) Usein jaettu vanhemmuus ymmärretään pelkästään kotitöiden jakamisena tai niiden jakamattomuutena. Tähän voi olla syynä se, että vaikka naiset ovat menneet ansiotyöhön kodin ulkopuolelle, niin isien kotityöt eivät ole lisääntyneet. Yleisessä keskustelussa onkin tullut esille se, että naiset hoitavat oman työnsä lisäksi myös suurimman osan kotitöistä. Tosin tässäkin on tapahtunut jo muutosta. Rönkä ja Rönkä (1994, 63-64) esittävätkin, että naisten työelämä on lisännyt käytännön pakostakin isien osallistumista lastenhoitoon. Samoin äitien myönteinen muutos isien osallistumisesta ja uusien työmallien löytymisestä perheessä on lisännyt isien vastuuta perheessä. Äidit ovat myös ymmärtäneet, että tukemalla, vastuun antamisella ja jakamalla valtaansa isälle lasten - ja kodinhoidossa, päästään todelliseen jaettuun vanhemmuuteen. Kuivakangas (1998, 67, 74) on tutkinut kodin ilmapiiriä äidin ja lapsen näkökulmasta lasten kertomusten perusteella. Hän toteaa tutkielmassaan, että isää ei juuri kertomuksissa mainittu, johtuen ehkä äitikeskeisestä aiheesta. Äiti esiintyy tarinoissa olemalla huolissaan ja kiireinen, mutta myös lohduttava ja hellä. Isä taas oli se, joka toi karkkia tai hampurilaisia, jolloin päivä pelastui isillä. Isä oli kertomuksissa joko tulossa tai menossa, mutta isään kohdistuvia tunteita ei ilmaistu suoraan. Äidin ikävöiminen ja odottaminen tunnustettiin, mutta isään liittyi enemmän odottamattomia yllätyksiä. Lapset liittivät kodin ilmapiirissä isään myös enemmän toimintaa kuin äitiin. Pulkkinen (1994, 42-43) pohtii toisaalta sitä, että vaikkakin isät osallistuvat nykyään lasten hoitoon, ei vanhempien lasten kanssa viettämä aika ole lisäänty-

15 15 nyt. Isän merkityksestä Pulkkinen nostaa esille myös tärkeän asian eli äidin ja isän tavassa olla lastensa kanssa. Isän leikki on fyysistä kosketusta sisältävää, kun äidin leikki on kielellistä, ohjaavaa ja leikkikaluihin sitoutuvaa. Toiminnallisuus leikeissä ja tekemisessä on miehelle luontaisempi tapa olla lastensa kanssa. 3 ISYYS Isyys ei enää tule monellekaan miehelle yllätyksenä vaan perheenlisäystä suunnitellaan ja lasten tuloon halutaan valmentua. Toisaalta isyys käsitteenä ei ole aivan yksiselitteinen määritellä, koska esimerkiksi psykologia, kasvatustiede, sosiologia ja sosiaalipolitiikka tarkastelevat isyyttä selvästi eri näkökulmista. Brittiläisen psykiatri John Bowlby korosti äidin ja lapsen suhdetta varhaislapsuudessa lähes harmonisena. (Sinkkonen, J. & Kalland M. 2001, 7.) Tästä teoriasta johtuen, on usein vähätelty isän merkitystä lapselle. On hyvä tiedostaa, kun tarkastelee isän merkitystä lapselle, että Sinkkonen ja Kalland (2001,32-34) ovat tutkiessaan isän merkitystä varhaisessa kiintymyssuhteessaan lapseen, löytäneet teorioita, jossa vauvaikäiset osoittavat yhtä lailla hoidon tarvetta isälleen kuin äidilleenkin. Isyydellä on myös käsitteitä, jotka voidaan jakaa myös erilaisiin osa-alueisiin: biologiseen, sosiaaliseen, juridiseen ja psykologiseen isyyteen. Huttunen (1992, 26) tarkentaakin, että yleensä nämä isyyden eri muodot ovat yhdistyneet yhdessä ja samassa miehessä. Toisaalta taas uusperheiden yleistyessä voi olla että, isyyttä on jakautunut monelle miehelle, jotka vaikuttavat lapsen elämään. Miehen oma isä näyttää isänä olemisen mallia ja vaikuttaa taustalla niin hyvässä kuin pahassakin. Oman lapsen kanssa oleminen, tuo mieleen omia lapsuudenkuvia isästä. Isän kanssa tehdyt kalareissut ja uimahallikäynnit ovat kokemuksia isästä ja muokkaavat omaa isyyttä. Omat kokemukset isän läsnäolosta

16 16 ja aidosta kiinnostuksesta, antavat mallin omaan isyyteen omien lasten kanssa. (Juvakka & Viljamaa 2002, ) Isän poissaolon vaikutuksia on kirjoitettu paljon (esim. Sinkkonen 1990). Huttunen (1992, 29) toteaakin, että aiheesta nousee esille, että isän puuttuminen on varsinkin pojan sosiaaliselle kehitykselle riskitekijä. Kuitenkin on syytä muistaa, että monissa perheissä vaikeudet voitetaan ilman isääkin ja pojista kasvaa kunnon miehiä. Korvaavan isähahmon (vaari, eno, äidin uusi miesystävä) merkitys pojan elämässä voi antaa hyvän miehenmallin ja nousta jopa psykologisen isän asemaan. Olen painottanut psykologista isyyttä ja uutta isyyttä, koska isyys elää eräänlaista murrosvaihetta nykyään. Useat isyystutkimusten pohjalta entinen perinteinen isämalli on vaihtumassa uudenlaiseksi osallistuvaksi ja läsnä olevaksi isyydeksi, jossa isät kantavat vastuuta perheestä tasavertaisena puolisona ja vanhempana. 3.1 Biologinen, juridinen ja sosiaalinen isyys Biologisella isyydellä tarkoitetaan miestä, joka on hedelmöittänyt munasolun. Lapsen ja miehen välillä on biologinen suhde. Tällä isyyden määrittelyllä on merkityksensä juridisen isyyden määrittelyssä, jonka perusteella esimerkiksi lapsella on perintöoikeus isäänsä. Biologista yhteyttä voidaan myös perustellusti väheksyä isän käsitettä määriteltäessä. Voidaan ajatella, että isyys syntyy vasta sitten kun jonkinlainen suhde lapsen ja miehen välille on syntynyt. Pelkkä biologinen side ei olisi riittävä ehto isyyden olemassa ololle.(huttunen 2001, ) Sinkkonen (1998, 20) näkee, hiukan kyynisestikin, biologisen isyyden useinkin merkitsevän vain elatusmaksujen maksamista. Juridisella isyydellä tarkoitetaan isyyden yksityisoikeudellista puolta. Juridisella isällä on oikeuksia ja velvollisuuksia lapseen nähden lain edessä. Niistä keskeisin on vastuu lapsesta. Juridiseen isyyteen kätkeytyy myös olennaisesti huoltajuus, jonka saatuaan juridinen isyys on täysivaltaista. Avioliitossa mies saa

17 17 isyysolettamuksen mukaisesti myös huoltajuuden, mutta avoliitossa syntyneiden lasten huoltaja on äiti. Juridisesti isäksi voi tulla siis avioliiton, isyyden tunnustamisen tai adoption kautta. (Huttunen 2001, ) Sosiaalisella isyydellä Huttunen (2001, 62-63) tarkoittaa miestä, joka asuu lasten kanssa ja jakaa arjen lasten elämässä. Myöskin mies, joka antaa aikaansa ja hoivaansa lapselle, voidaan puhua sosiaaliseksi isäksi. Tämä ei tarkoita sitä, että puhuttaessa sosiaalisesta isästä, se olisi joku muu kuin lapsen biologinen isä vaan biologinen isä täyttää usein myös sosiaalisen isyyden. Sinkkonen(1998, 20) määrittelee sosiaalisen isyyden tarkoittavan juuri niitä miehiä, joilla ei ole mitään velvollisuuksia tai oikeuksia perheessä oleviin lapsiin, koska eivät ole lasten biologisia isiä. Samalla Sinkkonen toteaa, että lasten biologisen isän sosiaalinen rooli voi olla hämärtynyt, koska perheessä voi isällä olla hyvin vähän vastuuta lastenhoidosta tai kotitöistä eikä isä onnistu luomaan suhdetta perheen arkielämän kautta lapsiin. Uusperheissä, jossa lapsilla ei ole toiseen aikuiseen biologista suhdetta, voidaan kutsua sosiaaliseksi vanhemmaksi. Perheenjäsenten roolit uusperheessä hakevat muotoaan, koska ne eivät ole luonnonmukaisia niin kuin ydinperheessä. Uuden miehen rooli sosiaaliseksi isäksi tai psykologiseksi isäksi syntyy ajan myötä. Suhteen syntyyn ja laatuun vaikuttaa myös, miten biologinen isä hoitaa suhdettaan lapseen. (Rönkä & Rönkä 1994, ) 3.2 Psykologinen isyys Huttunen (1992, 26-29) kartoittaa, että psykologisen isätutkimuksen lähihistoriasta on havaittavissa, että isyyteen ei kiinnitetty paljonkaan huomiota ennen lukua. Kaikkein kriittisimmät olivat sitä mieltä, että luovuttamiaan geenejä lukuun ottamatta, isällä ei ole merkittävää vaikutusta lapsen kehitykselle. Kuitenkin sen jälkeen kehityspsykologiset tutkimukset rakentuvat ajatukselle, että lapsi muodostaa isäsuhteensa jo hyvin varhain. Psykoanalyytikot, kuten freudilaiset, ovat jossain määrin korostaneetkin isän merkitystä lapsen terveen psyy-

18 18 keen kehityksessä. Tätä kantaa edustavat tämän päivän analyytikotkin, joiden mukaan isää tarvitaankin kipeästi silloin kun lapsi, erityisesti poika, on oidipaalisvaiheessa, jossa lapsen mielenkiinto viriää vastakkaista sukupuolta olevaan vanhempaan ja samalla tunteet omaa sukupuolta olevaan vanhempaan tulevat ristiriitaiseksi. Toinen tärkeä vaihe, jossa pojat tarvitsevat isäänsä, on murrosiän alkaessa. Suurin osa psykoanalyytikoista kuitenkin tukevat äitimyyttiä. Tällöin myös psykologian isäkuva on vahvasti rakentunut psykoanalyyttisen teorian varaan, jossa isän vanhemmuus nähdään toissijaisena äitiin verrattuna. Psykoanalyysin mukaan varhainen äidin ja lapsen suhde on keskeinen lapsen psykologiselle ja emotionaaliselle kehitykselle sekä lapsen kyvylle luoda suhteita uusiin ihmisiin. Isä edustaa äitiin nähden erilaista suhdetta. Jo ensimmäisinä elinkuukausien aikana isän tulee kunnioittaa äidin ja lapsen symbioottista suhdetta ja jättäytyä sivuun, parhaimmillaan äidin tukihenkilöksi ja apulaiseksi. Isän myöhempänä tehtävänä on tuoda lapsen elämään pikkuhiljaa ulkomaailman rajoja. (Huttunen 1992, 28.) Dion Sommer (1986) on kritisoinut aikoinaan psykologian vanhentunutta käsitystä siitä, että psykologia sulki isät ulkopuolelle, kun äidin ja lapsen suhde on määritelty suljetuksi yksiköksi. Hän pitääkin tärkeänä, että nähtäisiin isän merkitys samaan yhteyteen, eikä isän sisällyttäminen vähennä äidin merkitystä lapselle. Psykologi Merja-Maaria Turunen ( ) luentosarjassaan tarkasteleekin isän merkitystä lapsen varhaisessa vuorovaikutuksessa ja toteaa, että lapsi luo kiintymyssuhteen itsenäisesti molempiin vanhempiin. Lapsi luo suhteen kahteen erilaiseen vanhempaan. Kiintymyssuhde on ainutlaatuinen lapsi - isä ja isä - lapsi suhteessa. Isän vaikutus lapsen turvalliseen kiintymyssuhdemalliin on kiistaton. Toisaalta on myös muistettava isän turvaton kiintymyssuhdemalli ennusti myös lapselle turvatonta kiintymyssuhdemallia. Psykologisella isyydellä voidaan siis tarkoittaa tunnepohjaista, kiintymykseen perustuvaa puolta. Psykologinen isyys määräytyy usein lapsen kautta: ketä lap-

19 19 si pitää isänään, kehen hän on kiintynyt, keneen hän turvaa ja kenellä on kasvatukseen liittyvä arvovalta. Miehen puolelta psykologisen isyyden tunnistaa halusta hoivata, suojella, auttaa ja tukea lasta. Olennaista tässä isyydessä on, että molemmat voivat kokea aitoa iloa ja tyydytystä vuorovaikutteisesta yhdessäolosta. (Huttunen 2001,64.) 3.3 Uusi isyys Mainosmaailmakin on alkanut käyttää hyväksi uutta isyyden mallia. Mainokset, jotka ovat suunnattuja lapsiperheille, visuaalinen kieli hyödyntää runsaasti lämmintä isä - lapsi suhdetta. Ennen mainoskuvissa esiintyi äidit pikkulastensa kanssa, nyt maskuliiniset miehet ovat vaihtuneet pehmoiksi, jotka viettävät aikaansa lastensa kanssa.(kauhanen 1998, 64.) Entiset isämallit ovat nojautuneet vahvasti maskuliinisuuden traditioon, joka ei ole tarjonnut tai edes sallinut miehelle hoivaavaa vanhemmuutta. Isänä miehen oli oltava kova, suoriutuva ja tilannetta ja tunteitaan hallitseva. Mieskulttuuri tarjosi isälle perheen elättäjän roolin, pehmeämpi isyys ei ole kuulunut miehisyyteen. Miehen pehmeitä puolia oli siihen asti pidetty epänormaaleina. Perinteinen perhemalli, jossa isät eivät osallistuneet lasten kasvatukseen jatkui luvulle asti. Sitten tapahtui ensimmäinen murros, jolloin isät joutuivat ottamaan enemmän vastuuta lasten hoidosta, kun naiset menivät työelämään. (Huttunen 1999, 1.) Viime aikoina on alettu puhua uudesta ja modernista isästä, joka ottaa vastuuta perheestään ja sitoutuu siihen. Pyrkimys on tietoisesti monipuoliseen ja osallistuvaan isyyteen. Lähtökohtana on, että lapsi tarvitsee molempia vanhempiaan jo syntymästään lähtien. Isä voi luoda yhtä läheisen suhteen lapseensa kuin äitikin. Isyyteen sitoutuminen on tärkeää miehen aikuistumiselle ja myöhemmälle hyvinvoinnilleen. (Huttunen 1994, ) Uudelle isälle isyys ei ole vain rooli, vaan se on olennainen osa identiteettiä, johon kuuluu myös miehenä oleminen ja oman maskuliinisuuden löytäminen. (Isätoimikunnan mietintö 1999, luku 7.)

20 20 Tästä samasta asiasta Rönkä ja Rönkä (1994, 76-78) kirjoittavat pohtiessaan uutta isyyttä ja toteavat, että uusi isyys osallistuu erityisen paljon lasten hoitoon, pitää sitä tärkeänä ja nauttii siitä sekä isän osallistuminen monipuolisesti lasten ja perheen elämään, isät oppivat vuorovaikutustilanteissa itsestään. Kauhasen (1998, 64) tutkimukseensa osallistuvien isien kritiikki kohdistui yhteiskuntaan, koska tutkittavien mielestä äitiyttä pidetään tärkeämpänä kuin isyyttä ja keskustelu on liian yksipuolisesti keskittynyt pehmoisiin. Miehet haluaisivat enemmän tietoa tutkimuksen mukaan esimerkiksi siitä, millä tavoin miesten pitäisi osallistua lasten- ja kodinhoitoon, kun tätä niin kovasti heiltä edellytetään. Tällainen keskustelu saataisi, miesten omasta mielestä, auttaa miehiä löytämään helpommin oman roolinsa ja paikkansa perheessä. Huttunen (1999, 185.) antaa uudelle isyydelle käsitteen, new father, tarkoittamaan täysimääräiseen isyyteen pyrkivää miestä. Pelkkää isyyttä laajemmin, käsite voidaan nähdä moderniksi miesnäkökulmaksi. Tällä tarkoitetaan, miehen tekemiä ratkaisuja isyytensä eteen. Isyyslomalle tai vuorotteluvapaalle jäänti ovat satsausta lapsen varhaisvaiheeseen. Elämästä tulee aidosti perhekeskeistä ja uuden isyyden mittarina voidaan pitää isän kykyä iloita lapsensa kanssa olemisesta. Toisaalta Huttunen (1999, 2) huomannut, että osallistuvien isien rinnalle on tullut oheneva isyys, jossa osa isistä eivät jaksa toteuttaa edes perinteistä isän roolia. He tyytyvät pienempään osaan isänä eli ovat poissaolevia tai häipyviä, jolloin lapsella on vähemmän isyyttä arkielämässään. Miehen ja naisen erilaisuus pitäisi nähdä rikkautena. Erilaisuus ei saisi olla este isän tavalle olla lastensa kanssa. Naisen ei tulisi määritellä miehen tapaa olla isä. Siksi onkin surullista, että juuri kuin ollaan yleisesti sallimassa miehelle myös kasvattajan rooli, perheet hajoavat ja isät joutuvat usein toissijaiseksi huoltajiksi äitiin nähden. Huttunen (1999, ) kehottaa miehiä olemaan vahvoja isyydessään, eikä turvautua ajatukseen, että nainen hoitaa paremmin lastensa asiat. Uuden isyy-