Toimintakertomus Viinijärven Urheilijat ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus 2014. Viinijärven Urheilijat ry"

Transkriptio

1 Toimintakertomus 2014 Viinijärven Urheilijat ry

2 Viinijärven Urheilijat ry toimintakertomus 2014 Seuratoiminta Yleistä Kausi 2014 oli seuran 100. toimintavuosi ja sen juhlinta näkyi eri tavoin pitkin kautta. Seuran toiminta-alue on ollut Liperin kunta. Lisäksi toimintaa suunnattiin Outokummun alueelle ja Polvijärven suuntaan. Toimintavuonna seura oli edelleen valinnut urheilulajeikseen pesäpallon, jota pelattiin useilla sarjatasoilla. Lisäksi kuntoliikunta nousi juhlavuonna esille useiden tapahtumien kautta. Seuran jäsenyys Jäsenmaksu säilyi ennallaan ollen 20 aikuisjäseniltä ja 5 lapsilta. Kaudelle 2014 tavoiteltiin jäsenmäärän nostamista aktiivisella jäsenhankinnalla. Tässä emme kuitenkaan onnistuneet, vaan jäsenmaksujen kertymä jäi edellisen vuoden tasolle. Jäsenmäärä kauden päättyessä oli 278 maksanutta jäsentä. Seuran jäsenrekisteri toimi ViU:n nettisivujen yhteydessä Sporttisaitin palvelimella. Jäsenrekisteristä huolehti seuran sihteeri. Toimintaa ja tunnelmaa 100 vuotta Taipaleen Wekaran, myöhemmin Viinijärven Urheilijat ry:n sadan vuoden olemassaoloa juhlittiin kauden aikana erilaisin tapahtumin. Juhlavuoden iskulauseeksi oli yleisökilpailun kautta valittu Toimintaa ja tunnelmaa, 100 vuotta. Juhlavuoden tapahtumia Juhlavuosi polkaistiin käyntiin seuran entisten puheenjohtajien kahvitilaisuudella Pärnävaaran hiihtokeskuksessa lauantaina Paikalle pääsi kuusi puheenjohtajaa. Tilaisuudessa julkistettiin juhlavuoden rahasto -varainhankintakampanja. Tavoitteena oli kerätä seuralle tulevaisuusrahasto toiminnan kehittämiseen ja esim. toimijoitten kouluttamiseen. Varojen hankintaa suoritettiin myymällä tontteja uudesta tekonurmesta sekä ottamalla vastaan lahjoituksia. Aikuisten hiihtokoulua Pärnävaaralla järjestettiin yhteistyössä Liperin hiihtoseuran kanssa helmikuussa. Kokoontumisia oli kolme ja osallistujia kymmenkunta/kerta. ViU liikutti ikäihmisiä Yhteistyössä Ikääntyvien neuvontakeskuksen, Kunnan vapaa-aikatoimen, Viinijärven koulun, Viinijärven Marttojen ja Palvelutalo Neliapilan kanssa. Ikäihmisiä osallistui 85 ja kun mukaan lasketaan liikuttajina olleet 15 koululaista, neljä superin pelaajaa ja 18 muuta eri rooleissa toiminutta vapaaehtoista, oli tapahtumassa mukana toistasataa henkilöä. Tapahtuma huomioitiin lehdistössä, radiossa ja tv:ssäkin. Lauantaina jumpattiin Viinijärven koululla Yhteistyössä Viinijärven Naisvoimistelijoiden kanssa. Kuva 1: Marjatta Hartikainen jakaa lohisoppaa Kunnan vieraille

3 tutustuttiin golfiin Pilkon par-3 kentällä. Ohjaajana toimi golfopettaja Tomi Lauronen. Tasapainojumpparyhmä tasapainoili Viinijärven koululla ViU toimi isäntänä Liperin Kunnan ja mökkiläistoimikunnan järjestämässä kesäasukkaiden rantakalaillassa Kunnan vieraat oli kutsuttu myös Superpesisotteluun ViU - Mansen Räpsä. Pesäpalloliitto oli myöntänyt ViU:lle naisten Liitto - Lehdistö ottelun järjestämisvastuun seuran juhlavuoden tapahtumien joukkoon. Ottelu pelattiin ja sitä seurasi 627 katsojaa. Houkuttimeksi kentälle ennen ottelun alkua järjestettiin pesäpallon pituuslyönnin MM-yritys. Juha Niemi ja Henri Litmanen kilvoittelivat ja IsoJii Niemi pamautti uudet ennätyslukemat 132 metriä. Ennen Liitto - Lehdistö peliä oli pelattu jo kentällä junioriturnaus. Ilta jatkui vielä yli puolen yön, kun seuran hankkimat puulaaki- ja muut harrastejoukkueet kilpailivat Pesistä yli yön -tapahtumassa. Kuva 2: Liitto - Lehdistö kokoonpanot teksti-tv:llä Syyskaudella jatkettiin kuntoilutapahtumien järjestämistä. Tutustuttiin kuntosaliharjoitteluun, harjoiteltiin ryhmäliikuntalajeja: kahvakuula, body combat ja venyttely. Syyskuusta joulukuuhun kokoontui tasapainojumpparyhmä Viinijärvellä. Zumbaa ja latinobickiä harrastettiin Viinijärvellä. Kaikkiin kuntoliikuntatapahtumiin oli haettu KKI -tukea, jolla saatiin katettua vetäjien palkkiot ja tila- ja välinekustannuksia. Seuran pääjuhla Juhla oli järjestetty varsin perinteiseen tyyliin koulun juhlasaliin. Sinne kokoontui yli sata päinen kutsuvieraista ja seuraväestä koostuva yleisö. Tilaisuutta kunnioitti läsnäolollaan myös Suomen ortodoksisen kirkon johtaja, Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo. Juhlan avasi ViU:n puheenjohtaja Jukka Rummukainen. Juhlapuhujana esiintyi Pesäpalloliiton puheenjohtaja Unto Väisänen, ja hän toi juhlaan Liiton tervehdyksen. Seuran varapuheenjohtaja Timo Palander tiivisti seuran vaiheita lyhyeen historiikkiin. Juhlan musiikillisesta annista huolehti Maailmansauna yhtyeen kaksi jäsentä, Erkki Räsänen ja Timoi Munne. Seuran pääjuhlan yhteydessä palkittiin seuraavat ansioituneet seuratyöntekijät: Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansiomitali kultaisin ristein: Pirkko Voutilainen Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansiomitali: Marja-Leena Tiainen Suomen Pesäpalloliiton kultainen pelituomarimerkki: Antti-Jussi Hirvonen, Juha Kosonen ja Jorma Timonen. Suomen Pesäpalloliiton kultainen pelaajamerkki: Eeva Karttunen, Satu Pisto, Ulla Räsänen.

4 Suomen Pesäpalloliiton hopeinen pelaajamerkki: Niina Härkönen, Kati Nykänen, Eeva Parviainen, Riika Räsänen ja Hilda Westersund. Pohjois-Karjalan liikunta ry:n kultainen ansiomerkki: Timo Eklund, Kaija Räsänen, hopeinen ansiomerkki: Timo Palander, Ari Pennanen, Seppo Puhakka, Tero Tiainen, Juha Varis ja pronssinen ansiomerkki: Marjatta Hartikainen, Maija Kuokkanen. Ensimmäiseksi kunniapuheenjohtajaksi kutsuttiin Olavi Välisalo. Seura muisti seuran standaarilla seuraavia pitkäaikaisimpia yhteistyökumppaneitaan: Kotiseutu-uutiset, Liikennekoulu Voutilainen, Liperin Osuuspankki, Okun Putkityö, Puutavaraliike Timo Smolander ja Rakennustoimisto Eero Reijonen. Juhliminen jatkui Viinijärven Pallokentällä. Ennen Superpesisottelua ViU - Kirittäret vihittiin syksyllä 2013 uusittu tekonurmi juhlallisesti käyttöönsä. Vihkimisen suorittivat molempien kansankirkkojen edustajat, rovasti, emerita, Aino-Inkeri Keijonen ja arkkipiispa Leo. Kilpailutoiminta Aikuisjoukkueet Seuran edustusjoukkue pelasi Superpesistä uuden pelinjohdon vetämänä. Antti Yli-Saunamäki ja Laura Jehkonen luotsasivat joukkueen ensin talvella hallipronssimitalille ja sitten varsinaisella kilpailukaudella sarjaneloseksi. Pudotuspeleissä vastustajaksi tuli Kempeleen Kiri, jonka kanssa joukkue joutui vaikeuksiin häviten kaikki kolme otteluaan. Näin mitaliottelut jäivät käymättä vuonna Edustukset Omalla kentällä järjestetyssä Liitto Lehdistö ottelussa ViU:n pelaajia edustivat Liiton joukkueessa Inka Pietilä ja Saara Suomalainen. Lehdistön joukkueessa pelasi Niina Härkönen. Lehdistön peliä luotsasi Viinijärven Urheilijoiden Antti Yli-Saunamäki, aisaparinaan ViUn kakkospelinjohtaja Laura Jehkonen. Naisten Itä-Länsi ottelussa viinijärveläisiä pelaajia edustivat Eeva Mäki-Maukola, Inka Pietilä, Laura Määttä ja Saara Suomalainen. Myös Niina Härkönen lunasti Liitto- Lehdistö ottelun parhaana pelaajana paikkansa itä-länteen, mutta hänen sairastumisensa esti osallistumisen tuohon arvo-otteluun. Seuran kakkosjoukkue pelasi Suomisarjassa. Joukkueen rungon muodostivat b-tyttöjoukkueen pelaajat ja joukkuetta täydennettiin aikuispelaajilla. Iivo Parviainen toimi joukkueen pelinjohtajana ja sarjakauden päätteeksi joukkue nousi ykköspesikseen. Junioritoiminta Kuva 3: Suomisarjajoukkue tuulettaa Ykköspesisnousua ViU junioritoiminta jatkui suurin piirtein entisissä raameissa. C-tyttöikäisiä ei saatu koko joukkueellista, vaan he pelasivat Joensuun Mailan joukkueessa.

5 Seuran juniorijoukkueet kaudella 2014 B -tytöt osallistuivat kolmen seuran (ViU, JoMa ja KiPa 90) kanssa yhdessä perustettuun joukkueeseen ja pelasivat nuorten Superpesistä valtakunnallisessa sarjassa joukkuenimellä Susirajan Maila. Yhteistyöjoukkueelle tämä oli kuudes toimintakausi. Pelinjohtokaksikkona toimivat Iivo Parviainen ja Laura Jehkonen. Valmennustiimi oli Suomen parhaimmistoa: Pasi Majoinen, Mikko Pirhonen, Mika Väisänen, Jari Myllylä ja Laura Jehkonen. Kuva 4: Hopeaa voittanut SurMa:n joukkue Joukkueenjohtajana jatkoi Matti Holopainen. SurMa:n taustalla toimi taustatiimi, jonka jäseniksi oli valittu edustajat kaikista kolmesta seurasta sekä vanhempien edustajat. Joukkueen talous näkyi ViU:n kirjanpidossa. Pitkä pesäpallokesä sai arvoisensa huipentuman Lapualla Lukkarilan kentällä, jossa taisteltiin toinen finaaliottelu. Lapua vei molemmat finaalit ja näin Susirajalle jäi käteen hopeiset mitalit. Edustukset B-tyttöjen Itä-Länsi ottelussa nähtiin myös viinijärveläisyyttä. Laura Pohjola ja Emma Sallinen edustivat seuraa idän joukkueessa. Joukkueen pelinjohtokaksikkona toimivat Iivo Parviainen ja Laura Jehkonen. D-tytöt pelasivat omaa aluesarjaansa, jossa joukkueen sijoitus oli neljäs. Joukkue osallistui suurleirille Pöytyällä, sijoittuen kilpasarjan 26. Lisäksi D-tytöt pelasivat C-tyttöjen aluesarjaa ja saavuttivat sijoituksen kymmenentenä. D-tyttöjen leirin Itä-Länsi edustukseen valittiin Hanna Toivanen. Joukkueen vetäjinä toimivat Kaija Räsänen ja Vilma Räsänen. E-tytöt pelasivat upeasti aluesarjaa. Kauden päätteeksi joukkue juhli kultamitalia. E-tytöt osallistuivat tenavaleirille Haapajärvellä, missä sijoitus oli pelisarjan 1. E-tyttöjen leirin Itä-Länsi edustajaksi valittiin Anni Suihko. Joukkueen vetäjät olivat Saara Sikanen ja Jani Haavistola. F-tytöt eivät osallistuneet vielä aluesarjaan eivätkä leirille. Pienpelisarjaan ei saatu tarpeeksi osallistuvia joukkueita, joten kesä meni harjoitellessa. Ryhmän vetäjänä toi Junioritoiminnan piiristä kauden päätteeksi palkittiin seuraavat: Itäinen alue palkitsi parhaana E-tyttöjuniorina Anni Suihkon. Seuran päätöstilaisuudessa palkitut: F-tytöt: Ahkerin harjoittelija Ada Reijonen, onnistuja Saara Wiren, tsemppari Enna Käyhkö. E-tytöt: Sisäpelaaja Elina Kaasinen, ulkopelaaja Janni Haavistola, tärkein pelaaja Tiina Matikainen. D-tytöt: Sisäpelaaja Petra Hyvärinen, ulkopelaaja Liisa Kastikainen, tärkein pelaaja: Hanna Toivanen. C-tytöt: Sisäpelaaja Hanna Toivanen, ulkopelaaja Miisa Räsänen, tärkein pelaaja Sini Suihko

6 Tulevaisuuden haasteena on saada mukaan aktiivisia vanhempia ja pitemmäksi aikaa sitoutuvia ohjaajia ja valmentajia. Pesiskoulun ja naperopesiksen osuus on huomattava kasvattamaan harrastajamääriä! Pesiskoulu ja naperopesis Koulukierrokset Pesiskoulua markkinoitiin koulukierroksilla kaikissa Liperin kunnan alakouluissa, Outokummussa Kummun koulussa, Polvijärven Kirkonkylän koulussa ja Sotkuman koulussa. Esitteet ja diplomit Esitteet toimivat myös markkinointikeinoina. Ne tehtiin laadukkaasti painotuotteina. Samoin pesiskouludiplomit, jotka jaettiin pesiskouluun osallistuneille päätöspelissä, tehtiin painotuotteina. Lehtimainokset Karjalainen julkaisi pesiskoulumainoksen kahdesti yhteistyösopimuksen mukaisesti. Muita lehtimainoksia ei toteutettu. Nettimainonta Mainostimme seuran nettisivuilla aktiivisesti. Pesiskoulu-sivuamme päivitettiin aktiivisesti. Lisäksi toimintaa mainostettiin seuran facebook-sivuilla. Pesiskoulu Yleistä Pesiskoulun päätoimisina ohjaajina toimivat Emma Sallinen, Senni Sallinen ja Johanna Rautio. Lisäapuna kentillä tarvittaessa olivat Eeva Parviainen, Asta Sallinen, Vilma Justander, Netta Rummukainen ja Veera Auvinen. Pesiskoulutuotteena olivat totutusti paidat. Palkintoina Pesisliigassa käytettiin edellisvuosien ylijäämäpaitoja, jolloin palkintokustannuksilta säästyttiin. Räpylöitä ja mailoja oli pesiskoulussa hyvin tarjolla. Kenttien osallistujamäärät (104 osallistujaa) Jyri 32 (6 ViU:n junioria) Honkalampi 11 (4 ViU:n juniori) Käsämä 8 Viinijärvi 7 (1 ViU:n juniori) Outokumpu 22 (4 ViU:n junioria) Polvijärvi 14 Salokylä 10 Oheisohjelma ViU:n pesiskoulukesä oli viiden viikon mittainen. Viimeisellä viikolla testattiin koululaisten opittuja taitoja Superin pelaajien pitämässä taituripäivässä ja selvitettiin jokavuotiseen tapaan kenttien Pesisliigamestaruus. Odotetuin tapahtuma oli kuitenkin Joensuun Mailan kanssa järjestetty Suurturnaus 1. heinäkuuta.

7 Pesiskoulun päättäjäiset Päättäjäisottelu oli Viinijärvi Vuokatti ottelu, joka pelattiin 4.7. Ennen ottelua pesiskoulu sai näkyvyyttä, kun koululaiset muodostivat kunniakujan kotijoukkueelle. Ottelutauolla pidettiin kenttien välinen kopittelukisan finaali. Tämän jälkeen tauolla palkittiin kenttien tsempparit, joka oli hyvä tauko-ohjelma, jossa pesiskoululaiset pääsivät esille. Naperopesis Yleistä Naperopesiksen ohjaajina toimivat Saara Suomalainen, Siru Seppänen ja Marika Vänskä. Naperopesisohjelman suunnitteli Eeva Parviainen. Naperopesiksen ohjaajien apuna tarvittaessa oli Netta Rummukainen. Naperopesis järjestettiin Jyrissä (16 osallistujaa), Honkalammella (12), Viinijärvellä (9), Outokummussa (6 osallistujaa) sekä Polvijärvellä (6 osallistujaa). Ensimmäistä kertaa naperopesistä järjestettiin viidelle eri kentällä. Ohjelma Ohjelma muodostui peleistä ja leikeistä sekä joka kerralla oli pesisosio. Leikkien ja pesiksen yhdistelmä oli sopiva ja lapset jaksoivat touhuta koko ajan. Tänä kesänä ohjelmassa oli hieman enemmän pesistä, joka tuntui toimivan hyvin. Toivepelit olivat tärkeä osa ohjelmia. Naperoille järjestettiin oma perhepäivä, jonne osallistui 35 naperoa perheineen. Perhepäivä oli mukava päätös naperopesikselle. Ohjelmassa oli pesistaitojen esittelyä vanhemmille, yhteistä leikkimistä, aarteenetsintää sekä kasvomaalausta. Tuomari- ja toimitsijatoiminta Seuralla oli toimintakaudella 17 aikuistuomaria ja 16 nuorisotuomaria. Pelien runsaudesta johtuen oli aika ajoin pulaa osaavista ja ottelun tasoon soveltuvista tuomareista. Näin joillekin tuomareille kasaantui tehtäviä runsaasti. Tuomarikoulutuksia pidettiin kauden alussa kaksi. Toinen oli suunnattu aikuistuomareille ja erillinen koulutus nuorisotuomareille. Tämä jako koettiin hyväksi. Tosin kenttäharjoittelu nuorisotuomareilla ajoittui huonosti niin, että heillä oli oma turnaus tai vastaava harjoitusotteluiden aikaan. Kauden alussa suoritettiin tuomareille esitietokysely. Sen pohjalta saatiin lista siitä, mihin rooliin kukin tuomari on käytettävissä. Myös esteellisyydet oli helpompi huomioida tuomarilistojen teossa. Seuralla oli toimiva ryhmä kirjureita niin atk-pöytäkirjan kuin paperisenkin pitoon. Kirjuritoiminnasta vastasi kauden aikana Mirja Timonen. Junioreita koulutettiin muutamia lisää sähköisen tulostaulun käyttöön. Kenttätoiminnot Kauden 2013 päätteeksi uusittu tiilenpunainen hiekkatekonurmi vihittiin juhlallisesti käyttöönsä kauden 2014 ensimmäisessä superpesispelissä ViU Kirittäret.

8 Kenttätoiminnot tehtiin totuttuun tapaan talkootyönä. Lipunmyynti Superpesisotteluissa toimi jo edellisen kauden tyyliin niin, että jokainen kentälle tuleva henkilö haki vaihtolipun. Näin seuralla oli parempi käsitys todellisesta katsojamääristä ja myytyjen lippujen seuranta oli tarkempaa. Otteluisännille, heidän vierailleen ja muille VIP-vieraille järjestettiin taukotarjoilua. Kioski ja järjestyksenvalvonta sekä kirjurityö hoidettiin talkoovoimin kaikissa otteluissa. Ottelukuulutus Superpesiksen otteluihin ostettiin Jarcon Oy:ltä ja kuuluttajana toimi Esa Pietarinen. Sama tiimi hoiti myös Liitto-Lehdistö ottelun kuulutuksen ja muusikin toiston. Muiden otteluiden kuulutus hoidettiin seuran omalla väellä. Johtokunta Johtokunnan kokoonpano Seuran hallinnosta huolehti sääntöjen määräämä johtokunta. Puheenjohtajaksi oli syyskokouksessa valittu Jukka Rummukainen, varapuheenjohtajana Timo Palander, Mirja Parviainen hoiti seuran kirjanpitoa, palkanlaskentaa. Ari Väistö hoiti kilpailuvastaavan pestiä. Heikki Suihko toimi juniorivastaavana, Kaija Räsänen huolehti maksuliikenteestä. Kenttätoiminnoista, kalustosta, järjestyksenvalvonnasta ja talkootoiminnasta vastasivat Juha Varis ja Seppo Puhakka. Seuran sihteerinä toimi Ritva Varpoila. Johtokunnan kokoukset Seuran johtokunta kokoontui keskimäärin kerran kuukaudessa puheenjohtajan koolle kutsumana erillisen esityslistan mukaisiin kokouksiin. Yhteensä kokouksia kertyi 12. Talous Taloudellisesti kausi 2014 oli seuralle haastava. Juhlavuosi toi mukanaan suuren joukon tapahtumia, joiden budjettien toteutuminen oli kauden alussa arvailuiden varassa. Varainhankinta tekonurmen tonttikaupan muodossa tuotti runsaan Lisäksi juhlavuoden nimissä seura sai lahjoituksina ja muina vastaavina tuottoina n Itse 100 vuoden juhlallisuuksien järjestämiseen kului kauden aikana n Liitto-Lehdistö ottelutapahtuma järjestettiin yhteistyössä Pesäpalloliiton kanssa. Tapahtuman budjetti oli noin Tapahtuma onnistuttiin järjestämään nollatuloksella ja näin ollen ainakaan tappiota seuralle se ei tuottanut. Seuran saama imagohyöty oli kuitenkin melkoinen. Superpesisotteluiden lipunmyynti parani edellisestä huonon kilpailumenestyksen kaudesta, mutta jäi kuitenkin n alle budjetoidun. Tämä johtui pääosin siitä, että ViU päässyt ei mitalipelejä pelaamaan. Kioskitoimintoja kehitettiin ja tuotteiden hinnoittelua tarkistettiin. Kauden aikana ryhdyttiin myös seuraamaan sitä, kuinka paljon yksi katsoja keksimäärin jättää kioskituloa ottelun aikana. Joihinkin Superpesisseuroihin nähden ViU:n keskiarvo 2,4 / katsoja on jonkin verran parempi, mutta parantamisen varaa on.

9 Kilpailutoiminnassa vieraspelaajien osuus edustusjoukkueessa näkyy huomattavana kasvattajaseuramaksujen eurosummassa. Myös matkapelaajat aiheuttavat kuluja. Tulevaisuudessa olisi tavoiteltava suurempaa omien kasvattien saamista edustusjoukkueeseen. Kokonaisuudessaan tilikausi 2014 päätyi n positiiviseksi. Muistettava kuitenkin on, että aikaisemmilta vuosilta on tappioita ja seuralla on myös henkilötakaukseen perustuvaa pankkilainaa. Näin tulevat vuodet vaativat tiukkaa talouskuria. Yhteistyösopimukset Yhteistyösopimukset sisälsivät peliasunäkyvyyttä, kenttämainosnäkyvyyttä, kummipelaajasopimuksia, äänimainontaa ja nettisivumainontaa, otteluisännyyksiä ja näiden yhdistelmiä. Yhteistyösopimuksien taloudellinen arvo seuralle säilyi hyvänä. Tärkeä lenkki onnistuneiden yhteistyösopimusten osalta oli edelleen Kosti Parviainen, jonka kontaktien avulla valtaosa yhteistyösopimuksista saatiin syntymään. ViU Pesis juhlalehti Lehti N:o 33 ilmestyi sivuisena tabloidi-juhlajulkaisuna. ViU Pesiksen päätoimittajan toimivat Timo Palander ja Riika Räsänen. Juhlalehdestä otettiin kappaleen painos ja lehti jaeltiin perinteisen jakelualueen talouksiin. Lehden sivunvalmistus tehtiin Pohjois-Karjalan sivunvalmistus Oy:n toimesta. Painotyöstä huolehti PunaMustan Joensuun kirjapaino.

10 ViU Pesiksen juttuvalikoima käsitteli koko seuran sadan vuoden historiaa. Lehdessä esiteltiin ViU:n menestynein yleisurheilija Urho Mäntynen. Eeva Karttunen ja Anu Turpeinen muistelivat mestaruusvuottaan. Antti Eteläpäätä haastateltiin seuran tähän saakka viimeisemmästä mitalista, pronssista. Lisäksi esiteltiin alkavaa kilpailukautta niin Superpesiksen, kuin B-ikäisten ja junioreitten näkökulmasta. Lehti oli sisällöltään laajempi ja painosmäärä suurempi, kuin tavallisesti. Näin mainosmyynnin suhde lehden kustannuksiin jäi tavallista pienemmäksi, mutta toimi edelleen hyvin seuran varainhankinnan keinona tuottaen seuralle n Talkootyö Talkootyö seurassa oli edelleen voimissaan kaudella Tärkeimpinä talkootyökohteita olivat kaudella inventaariot, järjestyksenvalvontatehtävät, muutamat purku- ja raivaustehtävät, metsän istutus ym. Lisäksi kenttätoiminnot, kuten kioski, järjestyksenvalvonta ja kirjuritehtävät tehtiin talkooperiaatteella. Pelaajamaksu Pelaajamaksua perittiin kaikilta junioripelaajilta. Pelaajamaksuun kuuluivat vuonna 2014 ohjatut harjoitukset koulutettujen valmentajien vetämänä ja vakuutuksellinen pelaajalupa. Pelaaja sai käyttöönsä kauden ajaksi pelipuvun, harjoitusvälineet ja paikat. Pelaajamaksulla kustannettiin myös pelimatkakuluja ja maksettiin sarjamaksut ja tuomarikulut. Toimisto- ja hallintokuluja vyörytettiin toiminnan laajuuden suhteessa myös junioritoiminnan kustannuspaikalle. Pelaajat kirjattiin seuran jäseneksi ja jäsenmaksu sisältyy pelaajamaksuun. Seuran viestintä ViU:n viestinnässä korostettiin, että olemme Liperin kunnan alueella toimiva suurin urheiluseura. ViU:lla on myös maakunnan ainoa pääsarjatasolla kesäaikaan pelaava naisten joukkue, jonka huomioarvo on lisääntynyt useilla eri mittareilla niin, että sillä on ollut myös valtakunnallista näkyvyyttä. Seurayhteistyön kautta syntynyt nuorten Superpesisjoukkue Susirajan Maila on ollut vahvasti mukana ViU:n viestinnässä. Seuran toimintakäsikirjan päivittäminen ei resurssipulasta johtuen käynnistynyt toimintakauden aikana. Kauden päätteeksi marraskuussa alkoi Pesäpalloliiton Ajolähtö koulutus seuratoimijoille. Koulutus jatkuu toimintakaudella Yksi koulutuksen tavoitteista on saada seurojen toimintakäsikirja päivitettyä. Seuran asioista tiedotettiin jäsenistölle jäsenmaksun yhteydessä lähetetyllä seuratiedotteella. Seuran nettisivut ovat olleet merkittävä tiedotuskanava niin jäsenistölle kuin muillekin toiminnasta kiinnostuneille. Lisäksi Seura on ollut mukana Facebook ja Twitter yhteisöpalveluissa. Yhteisöpalvelut lisäsivät suosiotaan seuraviestinnässä toimintakaudella. Maakunnan media julkaisi seuramme toiminnasta artikkeleita entiseen tapaan. Muut asiat Jäsenyydet ja edustukset Kauden aikana Seura omisti edelleen osakkuuden Superpesis Oy:ssä. Seura oli myös jäsenenä Suomen Pesäpalloliitossa ja Pohjois-Karjalan liikunta ry:ssä. Seura on edelleen ollut osakkaana Lipertili Oy:ssä sen suurimpana osakkeenomistajana. Seura on Liperin Osuuspankin jäsen.

11 Muistamiset ja palkitsemiset Pesäpalloliiton Itä-Suomen alue palkitsi seuramme toimijoita päätöstilaisuudessaan 11. lokakuuta Tanhuvaarassa. Vuoden naispelaaja: Saara Suomalainen Nuorisovalmentaja SurMa:n valmennustiimi: Iivo Parviainen, Laura Jehkonen, Pasi Majoinen ja Jari Myllylä Tyttötuomari Senni Sallinen, ViU B-tyttö Eeva Mäki-Maukola, ViU E-tyttö Anni Suihko, ViU Pesisjohtaja Matti Holopainen, ViU Vuoden joukkue Susirajan Mailan tyttöjen Superpesisjoukkue Sarjavoittaja, NSS Viinijärven Urheilijat Kuva 5: PPL Itä-Suomen palkittuja Pohjois-Karjalan liikunta ry palkitsi Viinijärven Urheilijat Vuoden Urheiluseurana Pohjois-Karjalassa. Palkinto luovutettiin Sporttigaalassa tammikuussa Viinijärvellä Johtokunta

Toimintakertomus 2015. Viinijärven Urheilijat ry

Toimintakertomus 2015. Viinijärven Urheilijat ry Toimintakertomus 2015 Viinijärven Urheilijat ry Viinijärven Urheilijat ry toimintakertomus 2015 Seuratoiminta Yleistä Kausi 2015 oli seuran 101. toimintavuosi. Seuran toiminta-alue on ollut Liperin kunta.

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016 VIINIJÄRVEN URHEILIJAT RY

Toimintakertomus 2016 VIINIJÄRVEN URHEILIJAT RY Toimintakertomus 2016 VIINIJÄRVEN URHEILIJAT RY Toimintakertomus 2016 Viinijärven Urheilijat ry Seuratoiminta Yleistä Kausi 2016 oli seuran 102. toimintavuosi. Seuran toiminta-alue on ollut Liperin kunta.

Lisätiedot

Viinijärven Urheilijat ry. Toimintasuunnitelma. Johtokunta. Viinijärven Urheilijat ry 1.1.2015

Viinijärven Urheilijat ry. Toimintasuunnitelma. Johtokunta. Viinijärven Urheilijat ry 1.1.2015 2015 Viinijärven Urheilijat ry Toimintasuunnitelma Johtokunta Viinijärven Urheilijat ry 1.1.2015 1/7 Viinijärven Urheilijat ry toimintasuunnitelma 2015 Seuratoiminta Yleistä Viinijärven Urheilijat ry jatkaa

Lisätiedot

Kauden avaustilaisuus 06.05.2014

Kauden avaustilaisuus 06.05.2014 Kauden avaustilaisuus 06.05.2014 PÄIVÄN OHJELMA 12:05 OP-Pohjola - Isännän tervehdys (O. Latola) 12:10 Tilaisuuden avaus ja Superpesiksen kuulumiset (J. Pyysalo) 12:20 Superpesis Nelonen Median kanavilla

Lisätiedot

* Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala

* Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala PESÄPALLOJAOSTO 1(5) * Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala 1933 Pesäpallon ohjaaminen annettiin Heikki Lammin tehtäväksi. 1934 Miehet Osallistuivat piirin B-sarjaan. 1948 Miehet voittivat sarjassaan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Oulunsalo Pesäpallojaosto 12.10.2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (NETTIVERSIO ILMAN TALOUSLUKUJA)

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (NETTIVERSIO ILMAN TALOUSLUKUJA) TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (NETTIVERSIO ILMAN TALOUSLUKUJA) Oulunsalo Pesäpallojaosto 14.11.2012 Sisältö YLEISTÄ...3 Jaosto... 4 Vastuuhenkilöt... 4 Jäsenistö... 4 TOIMINTA...5 Junioritoiminta... 5 Tuomaritoiminta...

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2008

TOIMINTASUUNNITELMA 2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 Oulunsalo Pesäpallojaosto 7.11.2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT

HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT TOIMINTASUUNNITELMA 2019 TOIMINTA-AJATUS Haapajärven Pesä-Kiilat ry:n tavoitteena on kansallispelin välityksellä tarjota haapajärvisille ja lähialueen asukkaille * lapsille ja nuorille

Lisätiedot

Jyväskylän Kiri-juniorit ry:n hallituksen järjestäytymiskokouksen pöytäkirja

Jyväskylän Kiri-juniorit ry:n hallituksen järjestäytymiskokouksen pöytäkirja Jyväskylän Kiri-juniorit ry:n hallituksen järjestäytymiskokouksen pöytäkirja Aika: 17.1.2017 klo 18.15 Paikka: Kuokkalan Graniitti Läsnä: Matti Mäkinen, Jani Karppanen, Mikko Pajunen, Marika Karttunen,

Lisätiedot

Hieno yhteisöllinen tilaisuus

Hieno yhteisöllinen tilaisuus Hieno yhteisöllinen tilaisuus Joensuun Mailan kauden 2017 päätöstilaisuus kokosi Tikkarinteen auditorion täyteen pesisväkeä. Paikalla oli yleisön lisäksi pelaajia, pelinjohtoa, joukkueiden taustahenkilöitä

Lisätiedot

Pesäpalloyhtymä Susirajan Maila

Pesäpalloyhtymä Susirajan Maila 2009-2016 Susirajan Mailan historian lyhyt oppimäärä. Pesäpalloyhtymä Susirajan Maila Prologi Jo pidemmän aikaa B-tyttöikäisten pelaajien taustajoukoissa oli käyty keskusteluja mahdollisuudesta saada alueelle

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

INFO G-E junioreiden vanhemmille

INFO G-E junioreiden vanhemmille INFO G-E junioreiden vanhemmille 9.1.2017 https://www.youtube.com/watch?v=lsarn2t4ifo Junioritiimin toiminnan päämääriksi asetettiin: Seuran sisäisen ja ulkoisen yhtenäisyyden vahvistaminen sekä viestinnän

Lisätiedot

Kauden avaustilaisuus 05.05.2015

Kauden avaustilaisuus 05.05.2015 Kauden avaustilaisuus 05.05.2015 2015 - Kaikkien aikojen kausi 1. Kentillä nähdään yhtä aikaa useita kaikkien aikojen tilastokärkiä (esim. Kohonen, Joukainen, Haapakoski & Komulainen). 2. Ykköspesikseen

Lisätiedot

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A Poikien Superpesis : pelinjohtajien arviot Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A. Koskenkorvan Urheilijat. Oulujoen Kiekko Vimpelin Veto. Vaasan Maila. Seinäjoen Maila-Jussit

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Sata lasissa. Keskeiset teemat:

Sata lasissa. Keskeiset teemat: 1 / 5 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2016 Sata lasissa Keskeiset teemat: Vankka kivijalka: juniorit, talous, edustusurheilu Treeni- ja peliolosuhteiden kehittäminen Köyden veto samaan suuntaan 100-vuotisjuhlat

Lisätiedot

Tule mukaan tukemaan pesäpalloilua Eurajoella!

Tule mukaan tukemaan pesäpalloilua Eurajoella! Tule mukaan tukemaan pesäpalloilua Eurajoella! EuVe pesis 2017 EuVe pesis sponsorointi d Tervetuloa mukaan EuVe pesiksen tukijoukkoihin Eurajokilaisen pesäpallon hyvä trendi jatkuu! Edustusjoukkue säilytti

Lisätiedot

Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015

Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015 Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015 Pieksämäen Tsemppi 82 Lentopalloseura JOHDANTO Toimintavuoden 2015 syksyllä käynnistyi Lentopalloseura Pieksämäen Tsemppi 82:n 34. toimintakausi. Se tietää sitä,

Lisätiedot

Toimintakertomus toimintakausi

Toimintakertomus toimintakausi Toimintakertomus 1.5.2017 30.4.2018 18. toimintakausi 1. Johdanto Hiihtoseuran 18. toimintakausi oli Ski Jyväskylä nimellä ensimmäinen täysimittainen toiminta kausi sääntömuutoksesta johtuen. Huhtikuussa

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 SISÄLLYSLUETTELO VUOSI 2013 PÄHKINÄNKUORESSA 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Seuratoiminta 3 2. 3 PAINOPISTEET AIKUISTEN LIIKUNNAN TOIMIALALLA 4 1. 4 2. Seuratoiminta

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Lukkarilan pesäpallostadionin käyttöolosuhteiden parantaminen

Lapuan kaupunki. Lukkarilan pesäpallostadionin käyttöolosuhteiden parantaminen Lapuan kaupunki Lukkarilan pesäpallostadionin käyttöolosuhteiden parantaminen Hankesuunnitelma päivitetty 30.9.2016 2 Sisältö SISÄLTÖ... 2 LUKKARILAN PESÄPALLOSTADIONIN KÄYTTÖOLOSUHTEIDEN PARANTAMINEN...

Lisätiedot

Salon Palloilijat ry Visio 2022

Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry:n (SalPa) visio vuoteen 2022 asti Salon Palloilijat ry (SalPa) on urheiluseura mihin jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen on mahdollisuus tulla harrastamaan

Lisätiedot

Tikkakosken Tikka ry 2015

Tikkakosken Tikka ry 2015 22.6.2015 RINGETEN G-JOUKKUEEN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2014 2015 Tikkakosken Tikan G-ringettejoukkueen toiminta oli suunnattu liikunnasta, ringetestä ja joukkuepelistä kiinnostuneille vuonna 2007 ja

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016 Vaajakosken Kuohu / Painijaosto Toimintakertomus 2016 1 1 Sisällysluettelo 1.0 Johdanto 1.1 Painijaosto 1.2 Jäsenmäärä 1.3 Jäsenyydet 2.0 Toiminta 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin 2.2 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

NAISTEN FINAALIT 2015

NAISTEN FINAALIT 2015 NAISTEN FINAALIT 2015 Otteluohjelma la 05.09. klo 13.00 Lapuan Virkiä Kirittäret, Jyväskylä su 06.09. klo 13.00 Kirittäret, Jyväskylä Lapuan Virkiä la 12.09. klo 12.00 Lapuan Virkiä Kirittäret, Jyväskylä

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 -

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - KAUSIJULKAISU 2011-2012 26. kausi www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011 Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - - 2 - Ruha Wolley ry Viime kausi päättyi hienosti kolmanteen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen http://kesa.sporttisaitti.com Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen 28.06.2014 Päivitetty Lopputulokset 28.6.2014 20:46 Sarja M 1 54 MARKO HOLOPAINEN M PK 19 22 41 0 2 61 JUHA HEIKKILÄ M PK 20 18 38 1

Lisätiedot

klo Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit. - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella

klo Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit. - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella 14.6.2018 klo 18.00 Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella Hippos on ollut monen menestyneen joukkueen kotikenttä Suomen Mestaruudet 1982 Jyväskylän Kiri 1984

Lisätiedot

Itä-Suomen aluesarjat 2015 TÄRKEITÄ ASIOITA ALUESARJAN KILPAILUMÄÄRÄYKSISTÄ, SÄÄNNÖISTÄ JA TURNAUSTEN JÄRJESTÄMISESTÄ

Itä-Suomen aluesarjat 2015 TÄRKEITÄ ASIOITA ALUESARJAN KILPAILUMÄÄRÄYKSISTÄ, SÄÄNNÖISTÄ JA TURNAUSTEN JÄRJESTÄMISESTÄ Itä-Suomen aluesarjat 2015 TÄRKEITÄ ASIOITA ALUESARJAN KILPAILUMÄÄRÄYKSISTÄ, SÄÄNNÖISTÄ JA TURNAUSTEN JÄRJESTÄMISESTÄ Kilpailumääräyksistä Otteluaika: C- ja D-junioreissa sekä E-poikien kilpasarjassa pelataan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

NAISTEN FINAALIT 2014

NAISTEN FINAALIT 2014 NAISTEN FINAALIT 2014 Otteluohjelma la 06.09. klo 13.00 Lapuan Virkiä Kirittäret, Jyväskylä su 07.09. klo 13.00 Kirittäret, Jyväskylä Lapuan Virkiä la 13.09. klo 16.30 Lapuan Virkiä Kirittäret, Jyväskylä

Lisätiedot

Hyvinkää Ringettessä oli jäseniä 266, joista pelaajia 202. Seuramme oli Suomen suurin ringetteseura kuluneella kaudella.

Hyvinkää Ringettessä oli jäseniä 266, joista pelaajia 202. Seuramme oli Suomen suurin ringetteseura kuluneella kaudella. Hyvinkää Ringette ry Toimintakertomus kaudelta 2013-2014 1. SEURAN TARKOITUS Tarkoituksena on kehittää ja järjestää ringettetoimintaa tytöille Etelä-Suomen alueella sekä naisille valtakunnallisella tasolla.

Lisätiedot

JOUKKUEEN VUOSIKELLO Seuran toimintakausi STEELERS

JOUKKUEEN VUOSIKELLO Seuran toimintakausi STEELERS JOUKKUEEN VUOSIKELLO Seuran toimintakausi 1.6. 31.5. KESÄKUU Uusi toimintakausi alkaa Edellisen kauden tilinpäätös tulee suoraan Netvisorista, edellisen kauden laskutus tulee olla kunnossa 31.5. mennessä.

Lisätiedot

KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007

KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007 1 KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007 2 KUOPION SALIBANDYSEURA RY Toimintakertomus 2006-2007 1. Yleistä 2. Hallinto 3. Kilpailutoiminta 3.1 Miesten I 3.2 Miesten II- ja III-joukkue

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

Ehdotus muutoksista tyttöjen ikäluokkiin ja. Kysely jäsenistölle 20.3.2014

Ehdotus muutoksista tyttöjen ikäluokkiin ja. Kysely jäsenistölle 20.3.2014 Ehdotus muutoksista tyttöjen ikäluokkiin ja sarjajärjestelmiin Kysely jäsenistölle 20.3.2014 Kysely seuroille Kyselyssä esitellään ehdotus uudistuksista Salibandyliiton tyttöjen sarjatoimintaan kaudelle

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSIÄ 2017 KOSKEVAT LISÄYKSET JA MUUTOKSET 2017 Liite 1. Kasvattajaseuramäärittely vuosien aikana syntyneiden pelaajien osalta

KILPAILUMÄÄRÄYKSIÄ 2017 KOSKEVAT LISÄYKSET JA MUUTOKSET 2017 Liite 1. Kasvattajaseuramäärittely vuosien aikana syntyneiden pelaajien osalta KILPAILUMÄÄRÄYKSIÄ 2017 KOSKEVAT LISÄYKSET JA MUUTOKSET 2017 Liite 1 16 Kasvattajaseuran määräytyminen Pelikaudesta 2017 alkaen pelaajan kasvattajaseura määräytyy siten, että pelaajat, jotka ovat syntyneet

Lisätiedot

Haasteena muuttunut taloustilanne ja henkinen ilmapiiri.

Haasteena muuttunut taloustilanne ja henkinen ilmapiiri. 2009 Haasteena muuttunut taloustilanne ja henkinen ilmapiiri. Miten muuttaa haaste oikeaksi mahdollisuudeksi? - pesis on perhekeskeinen laji - pesis on aidosti suomalainen laji - vahva alueellinen ja maakunnallinen

Lisätiedot

Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2016

Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2016 Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2016 Pieksämäen Tsemppi 82 Lentopalloseura YLEISTÄ Ikämiesiän 35 vuotta huhtikuussa saavuttava Lentopalloseura Pieksämäen Tsemppi 82 on muutaman vuoden aikana ollut

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Vuosi 2014 on seuran kahdestoista varsinainen toimintavuosi. Vuosille 2013 2015 tehtiin päätös palkata AC Kirkkonummi- ACK ry:lle oppisopimuksella kokopäiväisesti toimiva

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika: 22.11.2014 klo. 17.00 Paikka: Oulun Remonttimylly Oy, Riihitie 13 Läsnä: Helena Jokikokko, Marjo Meriruoko, Mervi Meriruoko, Mari Meriruoko, Riikka Hyrkäs,

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu 1 VUOSIKERTOMUS 2015-2016 Yleistä Kausi 2015-2016 oli seuran 25. toimikausi. City Bowlers osallistui sekä HBL:n alaisiin kilpailusarjoihin että valtakunnansarjoihin ja ystävyysotteluita pelattiin useita.

Lisätiedot

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com 1/3 Willimiehen Disc Golf ry:n sääntömääräinen syyskokous 2013 Aika:!! klo 17.00 Paikka:! Skinnarilankatu 34, huone 7531, Lappeenranta

Lisätiedot

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma 2019

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma 2019 Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2019 Toiminnan arvot Ysikaks Nivala Ry:n toiminnan arvoina on tarjota harrastajille monipuolista liikuntaa ja lajitaitojen harjoittamista kohtuullisin kustannuksin. Haluamme

Lisätiedot

JUNIORITOIMINNAN KÄSIKIRJA G-E -ikäiset, Pesä Ysit

JUNIORITOIMINNAN KÄSIKIRJA G-E -ikäiset, Pesä Ysit JUNIORITOIMINNAN KÄSIKIRJA G-E -ikäiset, Pesä Ysit Luotu: KEVÄT 2019 Jenna Backman 2 SISÄLLYS LUKIJALLE... 3 JOUKKUEET JA YHTEYSTIEDOT... 4 JUNIORITOIMINTA... 6 Junioripolku... 6 Junioritoiminnan periaatteita...

Lisätiedot

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä Toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Ylivieskan Kuula, vuonna 1909 perustettu yleisseura. Urheiluseuran toiminta on vilkasta ja valtakunnallisesti tunnustettua. Toiminta painottui eri jaostojen järjestämiin

Lisätiedot

Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta

Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta Kaukalopalloseurat ja yksittäiset joukkueet Liiton alueet:, Oulu, Etelä- Suomi, Keski- Suomi, Itä- Suomi, Etelä- Karjala, Pohjois- Suomi Uusi liikuntalaki * Valtakunnallisuuden

Lisätiedot

KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015

KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015 SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015 MUUTOKSET 4.3. Pelaajasiirtojen aikarajat Pelaajasiirtoja voidaan kausittain tehdä B-G juniori-ikäisissä seuraavina aikoina: 1.5. 30.6. vapaa siirtoaika

Lisätiedot

Tervetuloa Roihuun! Uuden junioripelaajan ja vanhempien opas 2015. Roihu ry

Tervetuloa Roihuun! Uuden junioripelaajan ja vanhempien opas 2015. Roihu ry Tervetuloa Roihuun! Uuden junioripelaajan ja vanhempien opas 2015 Roihu ry Tätä on urheiluseura Roihu ry Roihu ry on pesäpalloon keskittyvä helsinkiläinen urheiluseura. Roihu on tarjonnut liikunnan iloa

Lisätiedot

Nuorten pelaajien läpimurtoja tulee tapahtumaan paljon. Sarjan tärkein ominaisuus on kasvattaa pelaajia kohti Superpesistä.

Nuorten pelaajien läpimurtoja tulee tapahtumaan paljon. Sarjan tärkein ominaisuus on kasvattaa pelaajia kohti Superpesistä. NAISTEN YKKÖSPESISKAUSI 2015 Arvioita naisten Ykköspesiksestä sarjana Nuorten pelaajien läpimurtoja tulee tapahtumaan paljon. Sarjan tärkein ominaisuus on kasvattaa pelaajia kohti Superpesistä. Todella

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA

Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA kausi 2015-2016 Julkaisija: Turun seudun pool ry Johdanto Biljardiliiga Turun seudulle avoin biljardiliigakausi aloitetaan taas syksyllä. Biljardiliigan järjestäjänä

Lisätiedot

Leirit Suurleiri 2012 Varkaudessa. Alueleiri Ulvilassa. PRONSSIA ULVILASTA! Pronssipelissä kaatui Fera Blue lukemin 11-3

Leirit Suurleiri 2012 Varkaudessa. Alueleiri Ulvilassa. PRONSSIA ULVILASTA! Pronssipelissä kaatui Fera Blue lukemin 11-3 Leirit 2012 Alueleiri Ulvilassa PRONSSIA ULVILASTA! Pronssipelissä kaatui Fera Blue lukemin 11-3 D-tytöt päätyivät alkulohkonsa toiselle sijalle voittaen kaikki muut ottelunsa, mutta häviten niukasti Fera

Lisätiedot

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 72 osallistujaa, yhteissaalis 150355 g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 2 Eino Karppinen 6465 Puuliitto Kuhmon os. 752 ry 3 Mikko Kuusimaa

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Harjoittelu

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Harjoittelu 1 VUOSIKERTOMUS 2013-2014 Yleistä Kausi 2013-2014 oli seuran 23. toimikausi. City Bowlers osallistui sekä HBL:n alaisiin kilpailusarjoihin että valtakunnansarjoihin. Seuran yhteistä harjoitusvuoroa jatkettiin

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Sisällysluettelo Yleistä Vuosikokous Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry:n jäsenet Hallitus, toiminnantarkastaja ja hallituksen toiminta Kilpailutoiminta

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2016 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

Sotkamon Jymy-Pesis ry

Sotkamon Jymy-Pesis ry Sotkamon Jymy-Pesis ry Pesiskoulutiedote kesä 2013 On taas se aika vuodesta, että on aika kaivella räpylät esiin, puhaltaa talven pölyt pois ja suunnata askeleet kohti kenttiä. Alkakoon uusi pesiskesä!

Lisätiedot

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2018 Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen Toiminnan arvot - monipuolinen liikunta lajitaitojen harjoittaminen kasvatus yhteistyössä vanhempien, koulujen ja muiden

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018

Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018 Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018 Paras suunnistaja Olav Lundanes kolme SM-kultaa, kaksi EM-kultaa, yksi MM-kulta sekä nopein 10milan, Jukolan ja SM-viestin ankkuriosuudella Paras -16v.

Lisätiedot

Itä-Suomen joukkueiden sijoitukset PPL:n ja alueen sarjoissa 2009

Itä-Suomen joukkueiden sijoitukset PPL:n ja alueen sarjoissa 2009 Itä-Suomen joukkueiden sijoitukset PPL:n ja alueen sarjoissa 2009 (Sarjan jälkeen suluissa itä-suomalaisten joukkueiden määrät) Aluesarjan sijoituksissa mukana myös Kymenlaakson, Kainuun ja Keski-Suomen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

VIMPELIN VETO STRATEGIA KAUSILLE 2015-2017

VIMPELIN VETO STRATEGIA KAUSILLE 2015-2017 VIMPELIN VETO STRATEGIA KAUSILLE 2015-2017 PÄIVITETTY 10.12.2014 SIVU SISÄLLYSLUETTELO 1 SEURAN YLEISESITTELY 2-5 LAJIEN ESITTELY 6-13 STRATEGISET TAVOITTEET 14 TOIMINTASUUNNITELMA 15 MITTARISTO 16 TOIMENPIDESUUUNITELMA

Lisätiedot

NAISTEN FINAALIT 2018

NAISTEN FINAALIT 2018 NAISTEN FINAALIT 2018 Otteluohjelma ke 05.09. klo 17.00 Kirittäret Manse PP la 08.09. klo 14.00 Manse PP Kirittäret su 09.09. klo 16.00 Kirittäret Manse PP tarvittaessa la 15.09. klo 13.00 Manse PP Kirittäret

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

PALLO VERKKOON JA VERKON YLI

PALLO VERKKOON JA VERKON YLI PALLO VERKKOON JA VERKON YLI Seurayhteistyötä yli lajirajojen! Joen Jujun ja FC Hertan JuHe yhteistyöprojekti Seurayhteistyökoordinaattori Anssi Liimatta Isännän Ääni - Mikkeli 7.-8.2.2014 Yhteistyön alkutaival

Lisätiedot

JOUKKUEEN- JOHTAJA 5.12.2013

JOUKKUEEN- JOHTAJA 5.12.2013 JOUKKUEEN- JOHTAJA JOUKKUEENJOHTAJA Seuratoiminta on kaiken sydän Joukkueenjohtaja on joukkueen johtaja Joukkue on aina tiimi Vanhemmat ovat suurin voimavara Turnaus- ja ottelujärjestelyt Miksi tieto kulkee

Lisätiedot

Varsinais-Suomen Pesis ry p. 040 3578768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi

Varsinais-Suomen Pesis ry p. 040 3578768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE huhtikuu 2015 Varsinais-Suomen Pesis ry. - Yliopistonkatu 31, 20100 Turku - p. 040 3578768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi - www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139.

Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139. Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan 24.3.2013. Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139. NU12 NU15 NU18 1. Issakainen Iida PKUK 656 g 2. Lintunen Riku PP 246 g 1. Väistö Jalmari

Lisätiedot

Vuoden 2016 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. Seura jatkaa SPL:n kanssa aloittamaa seurakehittämistyötä.

Vuoden 2016 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. Seura jatkaa SPL:n kanssa aloittamaa seurakehittämistyötä. KÄPYLÄN PALLO RY Tursontie 3, 00610 Helsinki www.kapylanpallo.fi TOIMINTASUUNNITELMA 1.1.2016 31.12.2016 Seuran tarkoituksena on edistää, kehittää ja vaalia liikuntaharrastusta, erityisesti jalkapalloilua

Lisätiedot

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry 8.9.2013

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry 8.9.2013 PALKITSEMISSÄÄNNÖT Sukeltajaliitto ry 8.9.2013 PALKITSEMISSÄÄNNÖT 1. YLEISPERIAATTEET JA YLEISET SÄÄNNÖT 1.1. Mistä palkitaan Sukeltajaliitto ry:n varsinaiselle tai yhteisöjäsenelle, yhteistyökumppanille

Lisätiedot

Seurojen rekrytointi- ja kannustejärjestelmä -pilotti 2014-2015 Pohjois-Karjalan Liikunta ry, Pohjois-Savon Liikunta ry, lajiliitot ja TUL

Seurojen rekrytointi- ja kannustejärjestelmä -pilotti 2014-2015 Pohjois-Karjalan Liikunta ry, Pohjois-Savon Liikunta ry, lajiliitot ja TUL Seurojen rekrytointi- ja kannustejärjestelmä -pilotti 2014-2015 Pohjois-Karjalan Liikunta ry, Pohjois-Savon Liikunta ry, lajiliitot ja TUL Seurakehittämisprosessin sisältö Seuratyöpajojen teemat Seuratyöpaja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Lehtimäen Jyske Yleisurheilujaosto TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Yleistä Lehtimäen Jyskeen yleisurheilu- ja hiihtojaostot toimivat yhdessä siten, että niillä on yhteiset jäsenet. Jaostoilla on kuitenkin

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Siirrot ja siirtoajat (Superpesis, Ykköspesis, suomensarja, maakuntasarja, A-, B- ja C-ikäiset)

Siirrot ja siirtoajat (Superpesis, Ykköspesis, suomensarja, maakuntasarja, A-, B- ja C-ikäiset) 1 SUOMEN PESÄPALLOLIITTO RY 18.9.2014 PELAAJASIIRTOJÄRJESTELMÄ 2015 Siirrot ja siirtoajat (Superpesis, Ykköspesis, suomensarja, maakuntasarja, A-, B- ja C-ikäiset) 1. Täysseurasiirto 1.10.2014 1.6.2015

Lisätiedot

(kutsu on tarkoitettu kaikkien juniori-ikäluokkien vanhemmille G-B juniori-ikäluokkien kohdalla)

(kutsu on tarkoitettu kaikkien juniori-ikäluokkien vanhemmille G-B juniori-ikäluokkien kohdalla) Kutsu Jyväskylän Kirin junioreiden vanhemmille Junioreiden yleiseen kokoukseen sekä Jyväskylän Kiri-Juniorit ry:n vuosikokoukseen (kutsu on tarkoitettu kaikkien juniori-ikäluokkien vanhemmille G-B juniori-ikäluokkien

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - D-tytöt - d-pojat - f-pojat - F-tytöt - g-tytöt - Ruoveden Pirkat - F-tytöt - d-tytöt - g-tytöt

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN ALUETOIMINTA

ITÄ-SUOMEN ALUETOIMINTA ITÄ-SUOMEN ALUETOIMINTA Itä-Suomen alueen painopiste alueet: Ulkoisen viestinnän tehostaminen Harrastepesistoiminnan palveluiden parantaminen Valmentajien tehostettu koulutus Junioreiden kilpailutoiminnan

Lisätiedot

Toimintakertomus

Toimintakertomus TOIMINTAKERTOMUS Suomen Jet Sport Liitto ry Pajukuja 4, 29100 Luvia www.sjsl.fi Toimintakertomus 1.10.2017 30.09.2018 YLEISTÄ Suomen Jet Sport Liitto ry:n virallinen rekisteröintipäivämäärä on 07.10.1987.

Lisätiedot

Woman Volley. Junioritoiminta. Uutiskirje syyskuu Kausimaksut

Woman Volley. Junioritoiminta. Uutiskirje syyskuu Kausimaksut Woman Volley Uutiskirje syyskuu 2016 Tervehdys kaikki Woman Volleyn junioripelaajat ja vanhemmat! Tämä kuukausittainen seuratiedote on tarkoitettu informatiiviseksi tiedotteeksi seuran toiminnasta. Junioritoiminta

Lisätiedot

Pelinjohtajien ranking

Pelinjohtajien ranking NAISTEN SUPERPESIS KAUSI 2016 Pelinjohtajien ranking 1. Lapuan Virkiä 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 14 2. Kirittäret, Jyväskylä 1 1 1 1 1 2 2 2 2 3 16 3. Rauman Lukko 2 2 3 3 3 3 4 4 4 6 34 4. Pesäkarhut, Pori 2

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015 MuurY P07 Futis Vanhempainkokous 8.4. 2015 Agenda Urheilun säännöt Joukkueentoimihenkilöt Harjoitukset ja pelit Budjetti Urheilun Pelisäännöt kaudelle 2015 MuurY P07 Futis joukkueen säännöt Nämä säännöt

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot