Viinijärven Urheilijat ry. Toimintasuunnitelma. Johtokunta. Viinijärven Urheilijat ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Viinijärven Urheilijat ry. Toimintasuunnitelma. Johtokunta. Viinijärven Urheilijat ry 1.1.2015"

Transkriptio

1 2015 Viinijärven Urheilijat ry Toimintasuunnitelma Johtokunta Viinijärven Urheilijat ry

2 1/7 Viinijärven Urheilijat ry toimintasuunnitelma 2015 Seuratoiminta Yleistä Viinijärven Urheilijat ry jatkaa naisten pesäpalloon keskittyneenä urheiluseurana myös toimintakaudella Seuralla on kilpailutoiminnan lisäksi omaa junioritoimintaa ja harrastepesistä. Lisäksi seura järjestää aikuisliikuntaa erikseen sovittavalla tavalla. Seuran toiminta-alue on Liperin kunta. Lisäksi toimintaa suunnataan Polvijärven ja Outokummun alueelle. Tavoitteistamme Viinijärven Urheilijat panostaa edelleen toimintavuonna 2015 voimakkaasti talouteensa siten, että muutamien viime vuosien aikana kertynyt taseen alijäämä saataisiin korjattua. Tämä tulee näkymään tiukkana kulukurina kaikilla sektoreilla. Kilpailutoiminnassa seura jatkaa projektiaan, jossa tavoitellaan kilpailullista menestystä eri tasoilla. Urheilutoiminta ja sen kehittäminen tulee näkymään vuoden 2015 toiminnassa. Tavoitteiden toteutuminen vaatii johtokunnalta ja seuran taustatoimijoilta sitoutumista kaikilla osa-alueilla. Myös johtokuntaa avustavien työryhmien ja taustajoukkojen tulee toimia tehokkaasti. Viestintä ViU:n viestinnässä korostetaan, että olemme Liperin kunnan alueella toimiva suurin urheiluseura. Aikaisemmilla kausilla kehittynyt lisenssien määrä tulee huomioida myös seuramme viestinnässä. ViU:lla on myös maakunnan ainoa pääsarjatasolla kesäaikaan pelaava naisten joukkue, jonka huomioarvo on lisääntynyt useilla eri mittareilla niin, että sillä on myös valtakunnallista näkyvyyttä. Seuran viestinnästä vastaavien henkilöiden tehtäväjakoa ja vastuita kesken tarkennetaan. Myös tiedottamisesta eri tahoille tarkennetaan niin, että seura saa myönteistä julkisuutta alueen mediassa. Seuran lisääntyneen juniorimäärän myötä on syntynyt tarve lisätä vanhempien tietoisuutta ViU:n toimintatavoista, arvoista ja päämääristä. ViU järjestää kauden alussa kaikille vanhemmille suunnatun yhteisen pelisääntökeskustelutilaisuuden, jossa seuran toimintatavat esitellään. Seuran toimintakäsikirja päivitetään ja siitä otetaan tulosteita jaettavaksi seuratoimijoille ja vanhemmille. Seuran asioista tiedotetaan jäsenistölle jäsenmaksun yhteydessä lähetettävällä seuratiedotteella. Kauden aikana seuran asioista tiedotetaan jäsenistölle myös sähköpostiviestien muodossa. Seuran nettisivut ovat merkittävä tiedotuskanava niin jäsenistölle kuin muillekin toiminnasta kiinnostuneille. Lisäksi Seura on mukana Facebook- ja Twitter yhteisöpalveluissa. Sitä kautta varsinkin edustusjoukkueen tapahtumista saadaan nopeasti tietoa suurelle joukolle joukkueen toimintaa seuraaville. Facebook ryhmien käyttämistä viestinnässä selvitetään ja lisätään.

3 2/7 ViU on aktiivinen toimija maakunnan median suuntaan ja tarjoaa kauden aikana juttuvinkkejä seuran pesistapahtumista. Lisäksi ViU näkyy myös PPL:n ja Superpesiksen nettisivuilla, tekstitv:llä ja muilla vastaavilla tiedotuskanavilla tarpeen mukaan. ViU suorittaa aktiivista viestintää myös yhteistyökumppaneiden suuntaan. Pääyhteistyökumppaneille lähetetään kauden alussa, muutamia kertoja kauden aikana ja kauden päättyessä sisäpiirin tiedotteita tms. viestintää. Vastuuhenkilö määritetään viestintäihmisten kesken. Keväällä 2015 ennen kilpailukautta julkaistaan 34. ViU Pesis kausijulkaisu. Lehteä käytetään tiedottamiseen ja varainhankintaan. Lehden ilmoitusmyyntiin panostetaan edellisen vuoden tapaan ja lehden merkitystä seuran varainhankinnassa lisätään. Juniorivanhempien liikeelämäyhteyksiä käytetään hyväksi ilmoitusmyynnissä esim. niin, että juniorijoukkue voi myydä lehden omalle sivulleen mainoksia. Myös juttujen määrä ja lehden informatiivinen sisältö pidetään korkealla tasolla. Seura-asusteet Seuran pelaajien asusteet hankitaan niin, että kaikki pelaavat joukkueet aikuisista junioreihin ovat samassa muodissa. Asustehankinnat keskitetään seuran yhteistyökumppaniliikkeeseen. Myös seuran faneille järjestetään mahdollisuus lunastaa seura-asu edulliseen seurahintaan. Seuran jäsenyys Seuran olemassaolo perustuu sen jäsenistöön. Jäsen maksaa Seuralle syyskokouksessa päätetyn jäsenmaksun, joka on osa Seuran varainhankintaa. Kauden 2015 aikana tavoitellaan jäsenmäärän nostamista aktiivisella jäsenhankinnalla. Seuran toiminnassa mukana olevien edellytetään olevan seuran jäseniä. Näin esimerkiksi junioreiden vanhempien liittyminen seuran jäseniksi tuo seuraan lisää jäsenpohjaa. Asia voidaan ottaa esille esim. junioreiden pelisääntökeskusteluissa. Jäsenistölle on mahdollista tarjota yhteistyösopimusneuvotteluiden kautta syntyviä etuuksia, joista tiedotetaan Seuran verkkosivuilla ja seuratiedotteissa. Seuran jäsenrekisteri toimii ViU:n nettisivujen yhteydessä Sporttisaitin palvelimella. Jäsenrekisteriä ylläpidetään ja päivitetään säännöllisesti. Jäsenrekisterin ja nettisivujen jäsensivuston mahdollisuuksia ryhmäposteihin ym. parempaan jäsenviestintään pyritään ottamaan laajemmin käyttöön. Aikuisjoukkueet Viinijärven Urheilijat lähtee kilpailukauteen 2015 naisten Superpesisjoukkueella ja Ykköspesisjoukkueella. Joukkueet asettavat tavoitteensa kauden aikana. Seuran tavoitteena on varmistaa riittävän laaja pelaajamateriaali ykköspesiksen avulla sekä tarjota kehittyville junioreille pelaajapolku juniorista Superiin.

4 Juniorijoukkueet 3/7 Omalla laadukkaalla junioritoiminnalla sekä seurojen välisellä yhteistyöllä haetaan jatkuvuutta oman seuran pelaajakasvatukseen. JUNIORITOIMINNAN STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT 2015 Harrastajamäärän vakiinnuttaminen Harrastajamäärän vakiinnuttamisen konkreettisina keinoina ovat: 1. Oman toiminnan kehittäminen houkuttelevaksi 2. aktiivinen yhteistoiminta alueen koulujen kanssa 3. edustusjoukkueen menestyminen yleisen kiinnostuksen lisääjänä 4. osaavien ja innostavien vetäjien rekrytointi ja koulutus 5. yhteistyö naapuriseurojen kanssa. Pesiskoulu Onnistunutta ja hyväksi havaittua toimintatapaa pesiskoulujen järjestämiseen tullaan toteuttamaan myös kaudella Seuraan koulutetaan uusi pesiskoulurehtori ja aikaisemmin rehtorina toimineen Eeva Parviaisen kokemusta hyödynnetään. Pesiskoulun markkinointia toteutetaan käymällä esittelemässä toimintaa Liperin, Ylämyllyn, Outokummun ja Polvijärven kouluissa toukokuussa Pesiskoulu tavoittelee vuonna 2015 yhtä suurta onnistumista, kuin aikaisemmillakin kausilla (n. 200 osallistujaa). Tavoitteena on myös, että pesiskoulun kautta saadaan vuosittain uusia harrastajia nuorempien ikäryhmien joukkueisiin. Pesiskoulun ohjaajat koulutetaan sekä pesiskouluun osallistuminen tehdään helpoksi pitämällä pesiskoulua 6 eri kentällä (Jyri, Honkalampi, Liperi sekä Viinijärvi, Outokumpu ja Polvijärvi). Pesiskouluun voi Ilmoittautua Seuran verkkosivujen kautta. Koulukierrokset Kevään aikana tehdään kaikilla Liperin Kunnan kyläkouluilla sekä mahdollisesti naapurikuntien kouluilla koulukierrokset. Koulukierrosten tehtävänä on markkinoida tulevia pesiskouluja sekä tutustuttaa lapsia pesäpallon saloihin. Seuran pelaavat juniorijoukkueet B -tytöt osallistuva kolmen seuran (ViU, JoMa ja KiPa 90) kanssa yhdessä perustettuun joukkueeseen ja pelaavat Tyttöjen Superpesistä valtakunnallisessa sarjassa (Susirajan Maila - yhteustyö). Yhteistyöjoukkueella alkaa seitsemäs toimintakausi. Joukkueen taustalla toimii taustatiimi, jonka jäseniksi on valittu edustajat kaikista kolmesta seurasta sekä vanhempien edustajat. Joukkueen talous näkyy ViU:n kirjanpidossa. Juniorijoukkueet pelaavat itäisen alueen aluesarjaa. Pelejä joukkueille kertyy noin 7-30 kpl kaudessa. Lisäksi joukkueita kannustetaan lähtemään valtakunnallisille leireille. Kaudella 2015 joukkueita ovat F-tytöt, E-tytöt, D-tytöt ja C-tytöt. C-tyttöjen joukkue koostuu kolmen seuran pelaajista (ViU, KiPa 90 ja ILU) C-tytöt ja D-tytöt osallistuvat myös leirin kilpasarjakarsintaan. Juniorijoukkueet harjoittelevat keskimäärin 2-4 kertaa viikossa, osalla joukkueilla on myös leiriviikonloppuja. Harjoittelupaikkoja ovat Ylämylly, Viinijärvi, (Ilomantsi)

5 Lisäksi seurassa toimii aktiivinen naperopesis, jossa on n vuotiasta harrastajaa. 4/7 Tuomari- ja toimitsijatoiminta Keväällä 2015 järjestetään tuomarikoulutusta omille tuomareille aikuistuomareille omana ja juniorituomareille omana koulutuksenaan. Juniorijoukkueista velvoitetaan D- ja C-ikäisten osallistuvan tuomarikoulutukseen. Lisäksi järjestetään mahdollisuuksien mukaan harjoituspeleissä kenttäkoulutusta, jossa käydään tuomarimerkit läpi. Myös vanhempia tuomareita tarvitaan kilpailutoiminnan lisääntyessä yhä enemmän. Vanhempia aktivoidaan osallistumaan tuomarikoulutustoimintaan ja etsitään uusia aikuistuomareita entisten lisäksi. Tuomareille pidetään myös kesän aikana palaute- ja hengennostattamistilaisuus, jossa jaetaan kokemuksia tuomaroinnista ja tsempataan heitä jaksamaan kauden loppuun saakka. Järjestysmieskoulutusta järjestetään yhdessä muiden seurojen kanssa ja uusia järjestysmiehiä rekrytoidaan toimintaan mukaan. PoKaLi ry:n koulutustarjontaa seurataan sopivien koulutustilaisuuksien saamiseksi seuratoimijoille. Kirjureille järjestetään tarvittaessa oma koulutustilaisuus. Sähköisen tulostaulun hoitoon perehdytetään lisää henkilöitä. Kenttätoiminnot Seura tekee yhteistyötä Liperin kunnan kanssa kenttäalueen kehittämisessä. Seura on esittänyt Liperin kunnalle kenttäalueen aitaamista. Lippuhinnoittelu säilytetään sellaisena, että Superpesiksen pudotuspelien lippujen hintoja korotetaan sekä kausikorttien kelpoisuus rajataan runkosarjaan. Johtokunta päättää lippujen hinnat. Sähköiseen lipunmyyntiin Superpesisotteluihin siirrytään selvitystyön jälkeen. Seura myy pääsyliput myös ykköspesis- ja B-tyttöjen peleihin. Tällä vahvistetaan näiden joukkueiden taloutta ja mahdollisuutta osallistua sarjoihinsa. Ottelutapahtuman eri osa-alueiden vastuita tarkennetaan ja vastuuhenkilöt sekä heidän tehtävänsä määritellään tarkemmin. Tämä tarkentamistyö voidaan liittää osaksi toimintakäsikirjan päivitystä. Otteluisännille, heidän vierailleen ja muille VIP-vieraille tarjotaan ottelun alussa ja tauolla ruokaa ja virvokkeita. Pelinjohtaja käy myös tarvittaessa kertomassa tulevasta ottelusta keskeisimmät mietteet. Kenttäkioskien myyntiartikkeleita kehitetään kysynnän mukaan.

6 Johtokunta Johtokunnan kokoonpano Seuran hallinnosta huolehtii sääntöjen määräämä johtokunta. Johtokunta valitsee seuralle sihteerin ja nimeää jäsenilleen muut vastuualueet. Näitä vastuualueita ovat: Talous ja markkinointi, kilpailutoiminta, juniorityö, tuomaritoiminta, toimistotehtävät sekä seuran kenttä. 5/7 Talous Vastuualueiden vastuuhenkilöt toimivat yhteistyössä muun johtokunnan kanssa ja keräävät itselleen johtokunnan ulkopuolisen tiimin. Vastuualueen asioista raportoidaan säännöllisesti johtokunnan kokouksissa. Johtokunnan kokoukset Johtokunta vastaa vuosikokouksen hyväksymän toimintasuunnitelman mukaisesti järjestettävästä toiminnasta. Johtokunta vastaa myös Seuran taloudesta. Seuran johtokunta kokoontuu keskimäärin kerran kuukaudessa puheenjohtajan koolle kutsumana erillisen esityslistan mukaisiin kokouksiin. Kokouksista pidetään pöytäkirjaa, joka jaellaan sähköisesti johtokunnan jäsenille. Taloustiimi Talouden seurantaan ja toteutukseen tarvitaan lisävoimia. Talous vaatii jatkuvaa seurantaa ja ajankohtaistamista, jotta mahdollisiin uhkiin pystytään reagoimaan riittävän ajoissa. Seurannan tarkentamiseksi kauden jokaisella juniorijoukkueella on oma kustannuspaikkansa seuran kirjanpidossa. Johtokunta seuraa kokouksissaan sektoreiden talouden toteumaa verraten sitä budjettiin. Varsinainen toiminta Seuran toimintavuonna taloudessamme panostetaan varsinaisen toiminnan tervehdyttämiseen niin, että eri toiminnot tuottavat oman toimintansa tarvitsemat varat. Näin pelaajapakettimaksut, pääsylipputulot, kioskimyynti jne. ovat suuressa osassa toiminnan rahoittamisessa. Varainhankinnan keinoilla täydennetään ja lisätään mahdollisuuksia toimia. Lisäämällä terveen rahan tuloja voimme varautua myös talouden vaikeisiin aikoihin ja mahdolliseen sponsorituen vähenemiseen. Markkinointitiimi Markkinointitiimi koostuu johtokunnan markkinointivastaavasta ja hänen ympärilleen kerätyistä tiimin jäsenistä. Markkinointitiimi koordinoi seuran yhteistyökumppaneiden hankintaa. Varainhankintaa aktivoidaan myös junioreiden vanhempien kautta tapahtuvana. Varainhankinta Yhteistyösopimukset Yhteistyösopimukset tehdään aina kirjallisina. Yhteistyösopimukset voivat sisältää peliasunäkyvyyttä, kenttämainosnäkyvyyttä, kummipelaajasopimuksia, äänimainontaa ja nettisivumainontaa, otteluisännyyksiä ja näiden yhdistelmiä.

7 ViU Pesis lehti Vuonna 2014 Juhlalehti - ViU-Pesis keräsi ilmoitustuloja lähes entiseen tapaan. Laajempi lehti oli kuitenkin kalliimpi kustannuksiltaan. Ilmoitusmyyntiä tehostetaan 2015 edelleen. Myös vanhempien kautta olevaa lehti-ilmoitusten myyntiä tehostetaan. Samaten joukkueet voivat itsessään ottaa yhdeksi tulonlähteeksi mainosten myynnin ko. lehteen. Talkootyö Talkootyötä seurassa voidaan tehdä tulevallakin kaudella useissa eri muodoissa. Tuloja tuottavia talkootapahtumia ovat ainakin: Järjestysmiestehtävät Inventoinnit Joulukuusien myynti Muut talkootyöksi sopivat tehtävät kauden aikana Lisäksi kenttätoiminnot, kuten kioski, järjestyksenvalvonta ja kirjuritehtävät tehdään talkooperiaatteella. Kenttämyynnin katteen kehittymiseen kiinnitetään huomiota siten, että hyvin kehittyneen kioskimyynnin tuotto kasvaisi entisestään. Pelaajamaksun sisältö Edustusjoukkueen pelaajille Seura huolehtii vakuutuksellisen lisenssin, pelivarusteet ja kustantaa muutkin pelaamisesta syntyvät kulut. Vastaavasti Superpesis-, Ykköspesis- ja Nuorten Superpesisjoukkueiden otteluihin myydään pääsylippuja, peleistä saadaan otteluisännyystuloja ja joukkueiden näkyvyyteen perustuvia yhteistyösopimustuloja. Otteluissa pidettävä kioskitoiminta tuottaa myös tuloja seuran joukkueiden kassaan. Johtokunta määrittelee juniorijoukkueiden pelaajapakettien sisällön ja hinnan vuosittain. Pelaajamaksun tulee kattaa junioritoiminnan kustannukset. Joukkuekohtaisilla kirjanpidon kustannuspaikoilla tulo menoseurantaa voidaan lähes reaaliaikaisesti seurata. Junioritoiminnalla on myös pankissa omat tilinsä. Pelaajapaketin hintaan vaikuttaa paketin sisältö. Pelaajapakettiin kuuluu vuonna 2015 ohjatut harjoitukset koulutettujen valmentajien vetämänä, vakuutuksellinen pelaajalupa. Pelaaja saa käyttöönsä kauden ajaksi pelipuvun, harjoitusvälineet ja paikat. Pelaajapaketilla kustannetaan myös pelimatkakuluja ja maksetaan sarjamaksut ja tuomarikulut. Pelaajat kirjataan seuran jäseneksi ja jäsenmaksu sisältyy pelaajapakettiin. 6/7 Muut asiat Jäsenyydet ja edustukset Kauden aikana Seura omistaa osakkuuden Superpesis Oy:ssä. Seura on myös jäsenenä Suomen Pesäpalloliitossa ja Pokali ry:ssä. Seura on Liperin Osuuspankin jäsen. Seura on osakkaana Lipertili Kolmonen Oy:ssä sen suurimpana osakkeenomistajana. Historiikki Juhlatoimikunta on käynnistänyt Seuran historiikin kirjoittamisen viimeiseltä kahdeltakymmeneltä vuodelta. Historiikin kokoaa Teemu Vuorenpää, joka opiskelee historiaa Itä-Suomen yliopistossa.

8 Aikataulusyistä historiikin markkinointi jää osittain toimintakaudelle Kirjan myyntituloilla tulisi kattaa sen tekemisestä syntyneet kulut. Muistamiset Toimintakauden 2015 aikana Seura muistaa mahdollisia merkkipäiviä, joita seuratoimijoilla on kauden aikana. Muistamisista tekee johtokunta erillisen päätöksen. Kauden aikana muistetaan myös talkootyöväkeä erikseen johtokunnassa sovittavilla tavoilla. Joukkueiden mahdolliset menestymiset muistetaan ja palkitaan johtokunnan erikseen tekemän päätöksen mukaisesti. Kauden päätteeksi järjestetään perinteinen päätöstilaisuus. 7/7 Viinijärvi PP.MM.VVVV Johtokunta Jukka Rummukainen Mirja Parviainen Kaija Räsänen Juha Varis Seppo Puhakka Heikki Suihko Ritva Varpoila Timo Palander Ari Väistö

Toimintakertomus 2015. Viinijärven Urheilijat ry

Toimintakertomus 2015. Viinijärven Urheilijat ry Toimintakertomus 2015 Viinijärven Urheilijat ry Viinijärven Urheilijat ry toimintakertomus 2015 Seuratoiminta Yleistä Kausi 2015 oli seuran 101. toimintavuosi. Seuran toiminta-alue on ollut Liperin kunta.

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT

HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT TOIMINTASUUNNITELMA 2019 TOIMINTA-AJATUS Haapajärven Pesä-Kiilat ry:n tavoitteena on kansallispelin välityksellä tarjota haapajärvisille ja lähialueen asukkaille * lapsille ja nuorille

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (NETTIVERSIO ILMAN TALOUSLUKUJA)

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (NETTIVERSIO ILMAN TALOUSLUKUJA) TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (NETTIVERSIO ILMAN TALOUSLUKUJA) Oulunsalo Pesäpallojaosto 14.11.2012 Sisältö YLEISTÄ...3 Jaosto... 4 Vastuuhenkilöt... 4 Jäsenistö... 4 TOIMINTA...5 Junioritoiminta... 5 Tuomaritoiminta...

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Oulunsalo Pesäpallojaosto 12.10.2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2008

TOIMINTASUUNNITELMA 2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 Oulunsalo Pesäpallojaosto 7.11.2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016 VIINIJÄRVEN URHEILIJAT RY

Toimintakertomus 2016 VIINIJÄRVEN URHEILIJAT RY Toimintakertomus 2016 VIINIJÄRVEN URHEILIJAT RY Toimintakertomus 2016 Viinijärven Urheilijat ry Seuratoiminta Yleistä Kausi 2016 oli seuran 102. toimintavuosi. Seuran toiminta-alue on ollut Liperin kunta.

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Viinijärven Urheilijat ry

Toimintakertomus 2014. Viinijärven Urheilijat ry Toimintakertomus 2014 Viinijärven Urheilijat ry Viinijärven Urheilijat ry toimintakertomus 2014 Seuratoiminta Yleistä Kausi 2014 oli seuran 100. toimintavuosi ja sen juhlinta näkyi eri tavoin pitkin kautta.

Lisätiedot

Sata lasissa. Keskeiset teemat:

Sata lasissa. Keskeiset teemat: 1 / 5 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2016 Sata lasissa Keskeiset teemat: Vankka kivijalka: juniorit, talous, edustusurheilu Treeni- ja peliolosuhteiden kehittäminen Köyden veto samaan suuntaan 100-vuotisjuhlat

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo 2007 Nummelan Palloseura ry 28.11.2006 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1. ESIPUHE... 2 2. TOIMINTAMALLI... 3 2.1. TOIMINTA-ALUE JA SIDOSRYHMÄT...3 2.2. SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET

Lisätiedot

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma 2019

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma 2019 Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2019 Toiminnan arvot Ysikaks Nivala Ry:n toiminnan arvoina on tarjota harrastajille monipuolista liikuntaa ja lajitaitojen harjoittamista kohtuullisin kustannuksin. Haluamme

Lisätiedot

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2018 Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen Toiminnan arvot - monipuolinen liikunta lajitaitojen harjoittaminen kasvatus yhteistyössä vanhempien, koulujen ja muiden

Lisätiedot

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät TiVoLin viestintä Seuran www-sivujen päivitysvastaavat Seuratoiminnan työryhmä Projektien työryhmät Johtokunta: pj, sihteeri, rahastonhoitaja, toimialavastaavat Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät Valmentajat,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Vuosi 2014 on seuran kahdestoista varsinainen toimintavuosi. Vuosille 2013 2015 tehtiin päätös palkata AC Kirkkonummi- ACK ry:lle oppisopimuksella kokopäiväisesti toimiva

Lisätiedot

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo 2008 Nummelan Palloseura ry 28.11.2007 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1. ESIPUHE... 2 2. TOIMINTAMALLI... 3 2.1. TOIMINTA-ALUE JA SIDOSRYHMÄT... 3 2.2. SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET

Lisätiedot

Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta

Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta Kaukalopalloseurat ja yksittäiset joukkueet Liiton alueet:, Oulu, Etelä- Suomi, Keski- Suomi, Itä- Suomi, Etelä- Karjala, Pohjois- Suomi Uusi liikuntalaki * Valtakunnallisuuden

Lisätiedot

ULVILAN PESÄ-VEIKOT ry TOIMINTASUUNNITELMA 01.10.2015 30.09.2016 HALLINTO

ULVILAN PESÄ-VEIKOT ry TOIMINTASUUNNITELMA 01.10.2015 30.09.2016 HALLINTO Toimintasuunnitelmat ja talousarviot 1.10.2015-30.9.2016 ULVILAN PESÄ-VEIKOT ry TOIMINTASUUNNITELMA 01.10.2015 30.09.2016 HALLINTO TIEDOTUS Ulvilan Pesä-Veikot ry:n tehtävänä on hoitaa seuran yleiset hallinnolliset

Lisätiedot

Salon Palloilijat ry Visio 2022

Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry:n (SalPa) visio vuoteen 2022 asti Salon Palloilijat ry (SalPa) on urheiluseura mihin jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen on mahdollisuus tulla harrastamaan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010

Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010 Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010 1 (6) Toimintasuunnitelma kaudelle 1.5.2009 30.4.2010 Seurassa toimii kauden aikana juniorijoukkueita kahdessatoissa eri ikäluokassa G- junioreista A-junioreihin.

Lisätiedot

INFO G-E junioreiden vanhemmille

INFO G-E junioreiden vanhemmille INFO G-E junioreiden vanhemmille 9.1.2017 https://www.youtube.com/watch?v=lsarn2t4ifo Junioritiimin toiminnan päämääriksi asetettiin: Seuran sisäisen ja ulkoisen yhtenäisyyden vahvistaminen sekä viestinnän

Lisätiedot

Kannattajajäsenen maksu on 30 euroa yksityishenkilöltä ja 50 euroa yhteisöltä.

Kannattajajäsenen maksu on 30 euroa yksityishenkilöltä ja 50 euroa yhteisöltä. Toimintasuunnitelmat ja talousarviot 1.10.2018-30.9.2019 ULVILAN PESÄ-VEIKOT ry TOIMINTASUUNNITELMA 01.10.2018 30.09.2019 HALLINTO TIEDOTUS Ulvilan Pesä-Veikot ry:n tehtävänä on hoitaa seuran yleiset hallinnolliset

Lisätiedot

Tule mukaan tukemaan pesäpalloilua Eurajoella!

Tule mukaan tukemaan pesäpalloilua Eurajoella! Tule mukaan tukemaan pesäpalloilua Eurajoella! EuVe pesis 2017 EuVe pesis sponsorointi d Tervetuloa mukaan EuVe pesiksen tukijoukkoihin Eurajokilaisen pesäpallon hyvä trendi jatkuu! Edustusjoukkue säilytti

Lisätiedot

Pesäpalloyhtymä Susirajan Maila

Pesäpalloyhtymä Susirajan Maila 2009-2016 Susirajan Mailan historian lyhyt oppimäärä. Pesäpalloyhtymä Susirajan Maila Prologi Jo pidemmän aikaa B-tyttöikäisten pelaajien taustajoukoissa oli käyty keskusteluja mahdollisuudesta saada alueelle

Lisätiedot

Hockey Club Nokia ry TOIMINTASUUNNITELMA

Hockey Club Nokia ry TOIMINTASUUNNITELMA Hockey Club Nokia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2008-2009 VUOSIKOKOUS 21.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Seuran hallintoon ja talouteen liittyvät asiat 2. Seuratoiminnan laadun kehittäminen 3. Sinettivelvoitteet

Lisätiedot

Kauden avaustilaisuus 06.05.2014

Kauden avaustilaisuus 06.05.2014 Kauden avaustilaisuus 06.05.2014 PÄIVÄN OHJELMA 12:05 OP-Pohjola - Isännän tervehdys (O. Latola) 12:10 Tilaisuuden avaus ja Superpesiksen kuulumiset (J. Pyysalo) 12:20 Superpesis Nelonen Median kanavilla

Lisätiedot

Puijo Wolley Juniorit ry

Puijo Wolley Juniorit ry Puijo Wolley Juniorit ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio 1.6.2011 31.5.2012 2 (8) Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. VARSINAINEN TOIMINTA... 4 2.1. Koulutustoiminta... 4 2.2. Viestintä... 4 2.3. Leiri-

Lisätiedot

Kauden avaustilaisuus 05.05.2015

Kauden avaustilaisuus 05.05.2015 Kauden avaustilaisuus 05.05.2015 2015 - Kaikkien aikojen kausi 1. Kentillä nähdään yhtä aikaa useita kaikkien aikojen tilastokärkiä (esim. Kohonen, Joukainen, Haapakoski & Komulainen). 2. Ykköspesikseen

Lisätiedot

SEURATOIMINTAOPAS NIBACOS KOKKOLA

SEURATOIMINTAOPAS NIBACOS KOKKOLA NIBACOS KOKKOLA 13.3.2015 1 (4) 1. Toiminnan tarkoitus Nibacos Kokkola ry:n toiminnan tarkoitus on salibandyn kehittäminen ja ylläpitäminen sekä harrastus- että kilpailutoiminnassa. 2. Pitkän aikavälin

Lisätiedot

Viinijärven Urheilijat ry TOIMINTAKÄSIKIRJA 1 VIINIJÄRVEN URHEILIJAT RY TOIMINTAKÄSIKIRJA

Viinijärven Urheilijat ry TOIMINTAKÄSIKIRJA 1 VIINIJÄRVEN URHEILIJAT RY TOIMINTAKÄSIKIRJA Viinijärven Urheilijat ry TOIMINTAKÄSIKIRJA 1 VIINIJÄRVEN URHEILIJAT RY TOIMINTAKÄSIKIRJA Viinijärven Urheilijat ry TOIMINTAKÄSIKIRJA 2 Viinijärven Urheilijat ry, toimintakäsikirja 5 1. Johdanto toiminnan

Lisätiedot

Tervetuloa Roihuun! Uuden junioripelaajan ja vanhempien opas 2015. Roihu ry

Tervetuloa Roihuun! Uuden junioripelaajan ja vanhempien opas 2015. Roihu ry Tervetuloa Roihuun! Uuden junioripelaajan ja vanhempien opas 2015 Roihu ry Tätä on urheiluseura Roihu ry Roihu ry on pesäpalloon keskittyvä helsinkiläinen urheiluseura. Roihu on tarjonnut liikunnan iloa

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

SBS MASKU Seurakäsikirja versio 1.2 Hyväksytty

SBS MASKU Seurakäsikirja versio 1.2 Hyväksytty SBS MASKU versio 1.2 Hyväksytty 6.8.2015 1 1. Seura 1.1. Seuran toiminta-ajatus SBS Masku on salibandyyn keskittynyt erikoisseura, jonka pääpaino on junioritoiminnassa. Seura pyrkii asettamaan vähintään

Lisätiedot

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2009 1. KKI-HANKKEEN KEHITTÄMINEN SEKÄ SITÄ KAUTTA TYÖPAIKKALIIKUNNAN ALOITTAMINEN 2. VALMENTAJIEN

Lisätiedot

Toimintasuunnitelmat ja talousarviot

Toimintasuunnitelmat ja talousarviot Toimintasuunnitelmat ja talousarviot 1.10.2019-30.9.2020 ULVILAN PESÄ-VEIKOT ry TOIMINTASUUNNITELMA 01.10.2019 30.09.2020 HALLINTO TIEDOTUS Ulvilan Pesä-Veikot ry:n tehtävänä on hoitaa seuran yleiset hallinnolliset

Lisätiedot

(kutsu on tarkoitettu kaikkien juniori-ikäluokkien vanhemmille G-B juniori-ikäluokkien kohdalla)

(kutsu on tarkoitettu kaikkien juniori-ikäluokkien vanhemmille G-B juniori-ikäluokkien kohdalla) Kutsu Jyväskylän Kirin junioreiden vanhemmille Junioreiden yleiseen kokoukseen sekä Jyväskylän Kiri-Juniorit ry:n vuosikokoukseen (kutsu on tarkoitettu kaikkien juniori-ikäluokkien vanhemmille G-B juniori-ikäluokkien

Lisätiedot

HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010

HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010 HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010 Hockey Club Nokia ry Rek.no. 196.155 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Seuran hallintoon ja talouteen liittyvät asiat - Seuran strategian linjaus 2. Seuratoiminnan laadun kehittäminen

Lisätiedot

Sotkamon Jymy-Pesis ry

Sotkamon Jymy-Pesis ry Sotkamon Jymy-Pesis ry Pesiskoulutiedote kesä 2013 On taas se aika vuodesta, että on aika kaivella räpylät esiin, puhaltaa talven pölyt pois ja suunnata askeleet kohti kenttiä. Alkakoon uusi pesiskesä!

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - D tytöt - c-tytöt - D-pojat - d-pojat - c-pojat - D-pojat - f-tytöt - d-pojat - f-tytöt - D-tytöt

Lisätiedot

Ehdotus muutoksista tyttöjen ikäluokkiin ja. Kysely jäsenistölle 20.3.2014

Ehdotus muutoksista tyttöjen ikäluokkiin ja. Kysely jäsenistölle 20.3.2014 Ehdotus muutoksista tyttöjen ikäluokkiin ja sarjajärjestelmiin Kysely jäsenistölle 20.3.2014 Kysely seuroille Kyselyssä esitellään ehdotus uudistuksista Salibandyliiton tyttöjen sarjatoimintaan kaudelle

Lisätiedot

M-Teamin strategia

M-Teamin strategia M-Teamin strategia 2014-2018 25.8.2014 Toimintaympäristön muutostekijät M-Teamin strategia Salibandyliiton strategia Yhteisöllisyys, vapaaehtoistyö ja seurauskollisuus Kilpailu kunnallisista liikuntapaikoista

Lisätiedot

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo 2014 Nummelan Palloseura ry 13.11.2013 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1. ESIPUHE... 2 2. TOIMINTAMALLI... 3 2.1. TOIMINTA-ALUE JA SIDOSRYHMÄT... 3 2.2. SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

Mäntsälän Jää-Tiikerit ry:n toimintasuunnitelma kaudelle

Mäntsälän Jää-Tiikerit ry:n toimintasuunnitelma kaudelle Mäntsälän Jää-Tiikerit ry:n toimintasuunnitelma kaudelle 2017-2018 1. Mäntsälän Jää-Tiikerit Ry Mäntsälän Jää-Tiikereiden tavoitteena on edistää jääurheilua ja tarjota hyvät mahdollisuudet jääkiekon harrastamiseen

Lisätiedot

Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle Tulevan toimintakauden visio Jääkiekko vahvistaa edelleen paikkaansa paimiolaisessa harrastuskentässä kiinnostavana, innovatiivisena ja näkyvänä lajina. Johdanto

Lisätiedot

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos LAATUOHJELMA yhteiset kriteerit luonnos 28.11.2016 SEURATOIMINNAN LUPAUS - MENESTYSSUUNNITELMASTA Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia

Lisätiedot

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2008 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2008 1. URHEILIJOIDEN TUKEMINEN SEKÄ TOIMINNAN TASON NOSTAMINEN 2. VALMENTAJIEN KOULUTUS

Lisätiedot

JOUKKUETOIMINNAN VUOSIKELLO

JOUKKUETOIMINNAN VUOSIKELLO JOUKKUETOIMINNAN VUOSIKELLO LOKAKUU Vanhempainilta 1. Toimintasuunnitelma joukkueelle Budjetti Taitokisailmoittautumiset Hallitalkoot SYYSKUU Talviliigan maksujen eräpäivä Vuoden palkittavat Seuran taitokisat

Lisätiedot

Keravan Pesis-Juniorit ry.

Keravan Pesis-Juniorit ry. Keravan Pesis-Juniorit ry. Toimintasuunnitelma 2014 1 Seura...2 1.1 Toiminan tarkoitus, periaateet ja painopisteet...2 1.2 Jäsenistö ja hallinto...2 1.3 Viestintä...3 1.4 Talous...3 2 Toiminta...4 2.1

Lisätiedot

Siirrot ja siirtoajat (Superpesis, Ykköspesis, suomensarja, maakuntasarja, A-, B- ja C-ikäiset)

Siirrot ja siirtoajat (Superpesis, Ykköspesis, suomensarja, maakuntasarja, A-, B- ja C-ikäiset) 1 SUOMEN PESÄPALLOLIITTO RY 18.9.2014 PELAAJASIIRTOJÄRJESTELMÄ 2015 Siirrot ja siirtoajat (Superpesis, Ykköspesis, suomensarja, maakuntasarja, A-, B- ja C-ikäiset) 1. Täysseurasiirto 1.10.2014 1.6.2015

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSIÄ 2017 KOSKEVAT LISÄYKSET JA MUUTOKSET 2017 Liite 1. Kasvattajaseuramäärittely vuosien aikana syntyneiden pelaajien osalta

KILPAILUMÄÄRÄYKSIÄ 2017 KOSKEVAT LISÄYKSET JA MUUTOKSET 2017 Liite 1. Kasvattajaseuramäärittely vuosien aikana syntyneiden pelaajien osalta KILPAILUMÄÄRÄYKSIÄ 2017 KOSKEVAT LISÄYKSET JA MUUTOKSET 2017 Liite 1 16 Kasvattajaseuran määräytyminen Pelikaudesta 2017 alkaen pelaajan kasvattajaseura määräytyy siten, että pelaajat, jotka ovat syntyneet

Lisätiedot

KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007

KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007 1 KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007 2 KUOPION SALIBANDYSEURA RY Toimintakertomus 2006-2007 1. Yleistä 2. Hallinto 3. Kilpailutoiminta 3.1 Miesten I 3.2 Miesten II- ja III-joukkue

Lisätiedot

PU-62 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018

PU-62 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 PORRASSALMEN URHEILIJAT -62 SUUNNITELMA 1(6) PU-62 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 Tämä toimintasuunnitelma (TOSU) on hyväksytty yhdistyksen sääntömääräisessä syyskokouksessa 21.11.2017 Mikkelissä. Puheenjohtaja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA Kiilat Hockey ry Ståhlberginkatu 10 85800 Haapajärvi TOIMINTASUUNNITELMA 2018-2019 Liikuntatoiminta Seuran tarkoituksena on edistää liikuntaharrastusta seuran toiminta-alueella siten, että mahdollisimman

Lisätiedot

Pesäpalloliiton kilpailutoiminnan toimintasuunnitelman toimenpiteet 2011

Pesäpalloliiton kilpailutoiminnan toimintasuunnitelman toimenpiteet 2011 Pesäpalloliiton kilpailutoiminnan toimintasuunnitelman toimenpiteet 2011 Kilpailutoiminnan organisaatio Vastuussa kilpailupäällikkö Mika Helminen, kilpailusihteeri Helena Koukkari ja liittojohtokunnan

Lisätiedot

Sotkamon Jymy-Pesis ry

Sotkamon Jymy-Pesis ry Sotkamon Jymy-Pesis ry Pesiskoulutiedote kesä 2015 On taas se aika vuodesta, että on aika kaivella räpylät esiin, puhaltaa talven pölyt pois ja suunnata askeleet kohti kenttiä. Alkakoon uusi pesiskesä!

Lisätiedot

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 -

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 - Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015-1 Yleiset sinettiseurakriteerit Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista. Seura pitää huolta

Lisätiedot

2016: 14 joukkuetta - Sisäinen sarjajärjestelmä (paikallisparit, paikallislohkot, taisteluparit tms) päätetään erikseen

2016: 14 joukkuetta - Sisäinen sarjajärjestelmä (paikallisparit, paikallislohkot, taisteluparit tms) päätetään erikseen SARJAJÄRJESTELMÄPERIAATTEET 2015-2017 Miesten Superpesis - Superpesiksen 12. sijoittunut joukkue karsii superpesispaikasta Ykköspesiksen 3. sijoittuneen kanssa otteluparina paras viidestä järjestelmällä,

Lisätiedot

Maskun Palloseura pyrkii tarjoamaan tulevanakin toimikautena jalkapalloharrastamisen laadukkaan mahdollisuuden kaikille jäsenilleen tasapuolisesti.

Maskun Palloseura pyrkii tarjoamaan tulevanakin toimikautena jalkapalloharrastamisen laadukkaan mahdollisuuden kaikille jäsenilleen tasapuolisesti. YLEISTÄ Maskun Palloseura pyrkii tarjoamaan tulevanakin toimikautena jalkapalloharrastamisen laadukkaan mahdollisuuden kaikille jäsenilleen tasapuolisesti. Vuonna 2018 pyrimme edelleen lisäämään joukkueiden

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

Kysely Kaapo ry:n pelaajien vanhemmille Copy

Kysely Kaapo ry:n pelaajien vanhemmille Copy Kysely Kaapo ry:n pelaajien vanhemmille 2 2012 Copy 1. Joukkue, jossa lapsi on mukana Keskiarvo: 5,1 Joukkue, jossa lapsi on mukana 25 11 20 15 7 19 11 7 15 8 6 B pojat C pojat D99 pojat D00 pojat E01

Lisätiedot

JOUKKUEIDEN ORGANISAATIO- JA TOIMINTAOHJE

JOUKKUEIDEN ORGANISAATIO- JA TOIMINTAOHJE JOUKKUEIDEN ORGANISAATIO- JA TOIMINTAOHJE Limingan Kiekon joukkueet toimihenkilöineen kuuluvat Limingan Kiekko Ry:n alaisuuteen. Yhdistyksen päättävä elin on seuran kevät- ja syyskokous. Näiden välissä

Lisätiedot

KANGASALAN MELOJAT RY

KANGASALAN MELOJAT RY KANGASALAN MELOJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 TOIMINTA-AJATUS Vuonna 1946 perustettu Kangasalan Melojat ry on melonnan yleisseura. Seuran tavoitteena on edistää melonnan

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma VIESTINTÄSUUNITELMA 1(10) Viestintäsuunnitelma Tervarit Juniorit ry VIESTINTÄSUUNITELMA 2(10) Sisällys 1. Johdanto 2. Tervarit Juniorit 3. Arvot 4. Viestinnän kohteet ja tavoitteet 5. Tervarit Juniorit

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE

KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE 21.9.2017 KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE Yleistä Kankaanpään Pallo Ry. on jalkapalloseura, joka tarjoaa mahdollisuuden harrastaa lajia ohjatusti ja asiantuntevien ohjaajien

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA Kiilat Hockey ry Ståhlberginkatu 10 85800 Haapajärvi TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2018 Liikuntatoiminta Seuran tarkoituksena on edistää liikuntaharrastusta seuran toiminta-alueella siten, että mahdollisimman

Lisätiedot

Vastustaja vai kilpakumppani? Ringeten Reilu Peli periaatteet Suomen Ringetteliiton syyskokous

Vastustaja vai kilpakumppani? Ringeten Reilu Peli periaatteet Suomen Ringetteliiton syyskokous Ringeten Reilu Peli periaatteet 12.11.2011 Suomen Ringetteliiton syyskokous Ringette on suurenmoinen peli. Se tarjoaa parhaimmillaan mukana oleville ympäristön, jossa opitaan voittamaan ja häviämään sekä

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016_ 1.Yleistä Vuoden 2016 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, järjestää hyviä kilpailuja,

Lisätiedot

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com 1/3 Willimiehen Disc Golf ry:n sääntömääräinen syyskokous 2013 Aika:!! klo 17.00 Paikka:! Skinnarilankatu 34, huone 7531, Lappeenranta

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940 TOIMINNAN KÄIKIRJA 1940 JALKAPALLOA VUODETA 1940 IÄLLYLUETTELO 1 JOHDANTO 2 JÄNTEVÄN ARVOT JA TAVOITTEET 3 ORGANIAATIO MALLI 3.1 EURAN JOHTOKUNTA 4 JÄNTEVÄ JA VIETINTÄ 4.1 IÄINEN JA ULKOINEN VIETINTÄ 4.2

Lisätiedot

Ysikaks Nivala Ry Pöytäkirja 7/2017 1/

Ysikaks Nivala Ry Pöytäkirja 7/2017 1/ Ysikaks Nivala Ry Pöytäkirja 7/2017 1/5 Hallituksen kokous 7/2017 Aika Perjantai klo 18:00 Paikka Läsnä Poissa Nivalan Kaupungintalo, kellarin kokoustila. Jukka Kukkola (pj), Janika Palokangas (sihteeri),

Lisätiedot

Jyväskylän Kiri-juniorit ry:n hallituksen järjestäytymiskokouksen pöytäkirja

Jyväskylän Kiri-juniorit ry:n hallituksen järjestäytymiskokouksen pöytäkirja Jyväskylän Kiri-juniorit ry:n hallituksen järjestäytymiskokouksen pöytäkirja Aika: 17.1.2017 klo 18.15 Paikka: Kuokkalan Graniitti Läsnä: Matti Mäkinen, Jani Karppanen, Mikko Pajunen, Marika Karttunen,

Lisätiedot

Joukkueenjohtaja. Hoitaa varuste- ja muut hankinnat yhdessä ennalta sovitun varustevastaavan kanssa

Joukkueenjohtaja. Hoitaa varuste- ja muut hankinnat yhdessä ennalta sovitun varustevastaavan kanssa Joukkueenjohtaja Vanhempien ehdottama ja seuran hyväksymä Järjestää kauden aikana vähintään kaksi vanhempainiltaa: 1. Kauden alussa laaditaan budjetti yhdessä rahastonhoitajan kanssa, hyväksytetään se

Lisätiedot

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki

Lisätiedot

Toukokuun 2013 junioritoiminta infotilaisuus ja mielipidekyselyn vastaukset:

Toukokuun 2013 junioritoiminta infotilaisuus ja mielipidekyselyn vastaukset: Toukokuun 2013 junioritoiminta infotilaisuus ja mielipidekyselyn vastaukset: Ensivuoden joukkueet ja valmentajat: A-pojat/Miesten Challenge - 8 ( 95-97s). + 4 Räppä/Ravens/ulkopuolista, valmennusta haluavaa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015

Toimintasuunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2015 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2007-31.8.2008 Hyväksytty vuosikokouksessa 28.11.2007 Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran

Lisätiedot

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo 2009 Nummelan Palloseura ry 20.11.2008 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1. ESIPUHE... 2 2. TOIMINTAMALLI... 3 2.1. TOIMINTA-ALUE JA SIDOSRYHMÄT...3 2.2. SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET

Lisätiedot

PALLO VERKKOON JA VERKON YLI

PALLO VERKKOON JA VERKON YLI PALLO VERKKOON JA VERKON YLI Seurayhteistyötä yli lajirajojen! Joen Jujun ja FC Hertan JuHe yhteistyöprojekti Seurayhteistyökoordinaattori Anssi Liimatta Isännän Ääni - Mikkeli 7.-8.2.2014 Yhteistyön alkutaival

Lisätiedot

saada tietoa seuratoimijoilta siitä, millaisiin asioihin seuratasolla kaivataan tukea, apua ja palveluita Osallistaa ja aktivoida seuratoimijoita

saada tietoa seuratoimijoilta siitä, millaisiin asioihin seuratasolla kaivataan tukea, apua ja palveluita Osallistaa ja aktivoida seuratoimijoita Kysely avoinna www.pesis.fi sivuilla 14.11.- 15.12.2012 Kyselyyn saatiin 93 vastausta Kysely oli osin yhtenevä SLU:n keväällä 2012 järjestämään kyselyyn (vertailukelpoisuus) Kyselyn tavoitteena oli: saada

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika: 22.11.2014 klo. 17.00 Paikka: Oulun Remonttimylly Oy, Riihitie 13 Läsnä: Helena Jokikokko, Marjo Meriruoko, Mervi Meriruoko, Mari Meriruoko, Riikka Hyrkäs,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

Tähtiseurakahvit. Huhtikuu

Tähtiseurakahvit. Huhtikuu Tähtiseurakahvit Huhtikuu Seuratoiminnan malli 2.0 ja laatutekijät Kolmen kehän malli I urheilutoiminta II seuran toiminnan organisointi III seuran ulkoinen toiminta 23.4.2018 3 Miksi muutos? Halutaan

Lisätiedot

VIMPELIN VETO STRATEGIA KAUSILLE 2015-2017

VIMPELIN VETO STRATEGIA KAUSILLE 2015-2017 VIMPELIN VETO STRATEGIA KAUSILLE 2015-2017 PÄIVITETTY 10.12.2014 SIVU SISÄLLYSLUETTELO 1 SEURAN YLEISESITTELY 2-5 LAJIEN ESITTELY 6-13 STRATEGISET TAVOITTEET 14 TOIMINTASUUNNITELMA 15 MITTARISTO 16 TOIMENPIDESUUUNITELMA

Lisätiedot

JOUKKUEEN- JOHTAJA 5.12.2013

JOUKKUEEN- JOHTAJA 5.12.2013 JOUKKUEEN- JOHTAJA JOUKKUEENJOHTAJA Seuratoiminta on kaiken sydän Joukkueenjohtaja on joukkueen johtaja Joukkue on aina tiimi Vanhemmat ovat suurin voimavara Turnaus- ja ottelujärjestelyt Miksi tieto kulkee

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2008 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2008-31.8.2009 KUOPION UIMASEURA RY, uintityötä jo vuodesta 1904 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran toiminnan pääpaino on kilpailullisen

Lisätiedot

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012 PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 Yleistä Hallinto Talous Luistelujaoston päälajit ovat pikaluistelu ja Short track eli kaukalopikaluistelu.

Lisätiedot

VALEPA ESITTELYKALVOT

VALEPA ESITTELYKALVOT VALEPA ESITTELYKALVOT 26.1.2019 KOLME VÄITETTÄ Junioritoiminta on tärkeintä Liiga on tärkein Naisten joukkue on tärkein MUUTOSVALMIUS Pitkä historia, Vammalan Kisa -> VaLepa Asiat muuttuu nopeasti Tärkeää

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017 VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017 Turun Cheerleadingseura Smash ry SISÄLLYS 1 VIESTINNÄN TAVOITTEET JA KOHDERYHMÄT... 3 2 VIESTINNÄN VÄLINEET JA TYÖKALUT... 4 2.1 Sähköposti... 4 2.2 Seuran Facebook-ryhmä... 4

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA

VIESTINTÄSUUNNITELMA VIESTINTÄSUUNNITELMA Sisällysluettelo 1 SINISELLÄ SYDÄMELLÄ toiminta- ajatus... 3 2 SEURAMME ARVOT... 3 3 SISÄINEN VIESTINTÄ... 4 2.1 Sisäisen viestinnän tavoitteet ja kohderyhmät... 4 2.2 Sisäisen viestinnän

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA NJS A NJS A TOIMINTASUUNNITELMA Elisa Sormunen / Pasi Vuori

TOIMINTASUUNNITELMA NJS A NJS A TOIMINTASUUNNITELMA Elisa Sormunen / Pasi Vuori NJS A TOIMINTASUUNNITELMA 1.11.2015 31.10.2016 NJS A- joukkue toimii Nurmijärven Jalkapalloseura ry:n (NJS) alaisuudessa. NJS A joukkueessa pelaa kaudella 2015-2016, 1996,-97, -98 syntyneet pojat sekä

Lisätiedot

Sinettiseura uudistus etenee

Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseurojen uusien kriteerien osa-alueet Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa organisointi ja toimintaperiaatteet osaamisen kehittäminen viestintä

Lisätiedot

Tarinan strategia 2020

Tarinan strategia 2020 Tarinan strategia 2020 Suomen golfin strategia Visio Parasta vapaa aikaa Missio Golf yhdistää terveysvaikutukset ja yhdessä luonnossa liikkumisen Strateginen tahtotila Golfyhteisöjen toimintatapoja uudistamalla

Lisätiedot

KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja

KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja 1. Yleista joukkueenjohtamisesta - Joukkueenjohtajan valitsee vanhempainkokous, jonka vahvistaa juniorijaosto. Joukkueenjohtajia voi olla myos useampia - Joukkueenjohtaja

Lisätiedot

JUNIORITOIMINNAN KÄSIKIRJA G-E -ikäiset, Pesä Ysit

JUNIORITOIMINNAN KÄSIKIRJA G-E -ikäiset, Pesä Ysit JUNIORITOIMINNAN KÄSIKIRJA G-E -ikäiset, Pesä Ysit Luotu: KEVÄT 2019 Jenna Backman 2 SISÄLLYS LUKIJALLE... 3 JOUKKUEET JA YHTEYSTIEDOT... 4 JUNIORITOIMINTA... 6 Junioripolku... 6 Junioritoiminnan periaatteita...

Lisätiedot

Seuran pyrkimyksenä on saada mahdollisimman paljon nuoria ja aikuisia aktivoitua liikunnan pariin.

Seuran pyrkimyksenä on saada mahdollisimman paljon nuoria ja aikuisia aktivoitua liikunnan pariin. Koijärven Kunnon toimintalinja (22.8.2017 VPH) 1. Toiminta-ajatus Koijärven Kunto ry (KOIKU) on, vuonna 1937 perustettu, lentopalloon ja beach-volleyhin erikoistunut yleisseura. KOIKU tarjoaa lentopallon

Lisätiedot