Tilastotarkastelut kartalla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tilastotarkastelut kartalla"

Transkriptio

1 Tilastotarkastelut kartalla Vuosien aineistot ovat Tilastokeskuksen tuottamia. Karttatoteutukset on tehty Kajaanin kaupungin maankäyttöpalveluissa. Ikäjako tilastoalueittain on haettu TeklaGis:n kautta väestötietokannasta. Aineiston poikkeaa väestökeskuksen aineistosta eikä ole suoraan vertailukelpoinen. Kajaanin kaupungin keskustan alueella tilastoaluejako ei ole juuri muuttunut Tihisenniemen, Purola- Puistolan, Keskikaupungin, Petäisenniska-Variskankaan, Lehtikankaan eikä Palokangas-Hoikankankaan alueilla. Nakertaja-Hetteenmäen, Teppana-Komiahon, Kuurna-Heinisuon ja Lohtaja-Pikku-Ketun alueiden rajaukset ovat muuttuneet hieman, mutta koska muutokset ovat olleet vähäisiä, on vertailuun otettu Tilastokeskuksen aineistoa vuodesta 2003 lähtien vuoteen Keskustan ulkopuolisilla alueilla tilastoaluejako on muuttunut vuonna Tilastoalueiden rajaukset eroavat niin paljon toisistaan, etteivät ne ole vertailukelpoisia keskenään. Vertailussa keskustan ulkopuolisista alueista onkin käytetty aineistoa vuosilta Tilastokeskuksen kuvaus aineistosta: Kuntien osa-alueet ovat ajankohdan XX* mukaiset. Ikä tarkoittaa henkilön ikää kokonaisina vuosina vuoden viimeisenä päivänä. Tieto on saatu väestötietojärjestelmästä. Väestöllä tarkoitetaan alueella (esim. koko maa, lääni, kunta) vakinaisesti asuvaa väestöä. Ne henkilöt. joilla väestötietojärjestelmän mukaan oli kotipaikka Suomessa , kuuluvat väestöön kansalaisuudesta riippumatta, samoin ne Suomen kansalaiset, jotka asuvat tilapäisesti ulkomailla. Ulkomaalaisella on kotipaikka Suomessa, jos hänen oleskelunsa on tarkoitettu kestämään tai on kestänyt vähintään yhden vuoden. Turvapaikan hakija saa kotipaikan vasta, kun hänen hakemuksensa on hyväksytty. Suomessa asuvat vieraan valtion lähetystään, kaupalliseen edustustoon tai lähetetyn konsulin virastoon kuuluvat henkilöt sekä näiden perheenjäsenet ja henkilökohtainen palveluskunta eivät kuulu maassa asuvaan väestöön, elleivät ole Suomen kansalaisia. Sen sijaan Suomen ulkomailla olevien lähetystöjen ja kaupallisten edustustojen suomalainen henkilökunta sekä YK:n rauhanturvajoukoissa palvelevat luetaan maassa asuvaan väestöön. Tieto kielestä on saatu väestötietojärjestelmästä. Samalla kun vanhemmat ilmoittavat syntyneelle lapselle rekisteriin nimen, he ilmoittavat lapsen kielen. Kieli säilyy samana väestötietojärjestelmässä, ellei sitä erikseen muuteta. Kielet on koodattu Väestörekisterikeskuksessa ISO standardin mukaisesti. Tilastokeskus Statistikcentralen *Esimerkiksi vuoden 2012 tilanne on tilanne

2 0-14-vuotiaat vuosina (Kajaanin kaupungin keskusta on esitetty erillisellä kartalla.) Hannusranta Paltaniemi Jormua Käkisaari Kuusiranta Koutaniemi Jokivarsi Vuoreslahti Parkinniemi Kirkkoaho Kuluntalahti Takkaranta Tilastoalueet Vuolijoki Ounas Hevossuo-Teerisuo Venäänniemi Tarkastelun ulkopuolinen tilastoalue (Kajaanin kaupungin keskusta) Tarkastelussa mukana oleva tilastoalue Vuottolahti Koski Sarvivaara Karankalahti 0-14-vuotiaat vuosina tilastoalueittain 220 Saaresmäki Kytökoski Otanmäki Hatulanmäki Mainua Lehtovaara 0-14-vuotiaat vuonna vuotiaat vuonna vuotiaat vuonna vuotiaat vuonna vuotiaat vuonna vuotiaat vuonna 2012 Halla-aho Lahnasjärvi

3 0-14-vuotiaat vuosina Nakertaja-Hetteenmäki Teppana-Komiaho Tihisenniemi Kuurna Purola-Puistola Keskikaupunki Petäisenniska-Variskangas Tilastoalueet Tarkastelun ulkopuolinen tilastoalue Tarkastelussa mukana oleva tilastoalue (Kajaanin kaupungin keskusta) Asemakaavan korttelit Asemakaavan mukainen korttelialue Lohtaja-Pikku-Kettu 0-14-vuotiaat vuosina tilastoalueittain Palokangas-Hoikankangas Lehtikangas 0-14-vuotiaat vuonna vuotiaat vuonna vuotiaat vuonna vuotiaat vuonna vuotiaat vuonna vuotiaat vuonna vuotiaat vuonna vuotiaat vuonna vuotiaat vuonna vuotiaat vuonna 2012

4 15-64-vuotiaat vuosina (Kajaanin kaupungin keskusta on esitetty erillisellä kartalla.) Hannusranta Koutaniemi Paltaniemi Jormua Käkisaari Jokivarsi Kirkkoaho Kuluntalahti Kuusiranta Vuoreslahti Parkinniemi Takkaranta Tilastoalueet Vuolijoki Ounas Koski Hevossuo-Teerisuo Sarvivaara Venäänniemi Karankalahti Tarkastelun ulkopuolinen tilastoalue (Kajaanin kaupungin keskusta) Tarkastelussa mukana oleva tilastoalue vuotiaat vuosina tilastoalueittain 220 Saaresmäki Kytökoski Otanmäki Vuottolahti Mainua Lehtovaara vuotiaat vuonna vuotiaat vuonna vuotiaat vuonna vuotiaat vuonna vuotiaat vuonna vuotiaat vuonna 2012 Hatulanmäki Halla-aho Lahnasjärvi

5 15-64-vuotiaat vuosina Nakertaja-Hetteenmäki Teppana-Komiaho Tihisenniemi Kuurna Keskikaupunki Tilastoalueet Tarkastelun ulkopuolinen tilastoalue Purola-Puistola Tarkastelussa mukana oleva tilastoalue (Kajaanin kaupungin keskusta) Petäisenniska-Variskangas Asemakaavan korttelit Asemakaavan mukainen korttelialue Lohtaja-Pikku-Kettu vuotiaat vuosina tilastoalueittain Palokangas-Hoikankangas Lehtikangas vuotiaat vuonna vuotiaat vuonna vuotiaat vuonna vuotiaat vuonna vuotiaat vuonna vuotiaat vuonna vuotiaat vuonna vuotiaat vuonna vuotiaat vuonna vuotiaat vuonna 2012

6 Yli 65-vuotiaat vuosina (Kajaanin kaupungin keskusta on esitetty erillisellä kartalla.) Hannusranta Koutaniemi Paltaniemi Jormua Käkisaari Vuoreslahti Jokivarsi Parkinniemi Kirkkoaho Kuluntalahti Takkaranta Vuolijoki Kuusiranta Ounas Venäänniemi Hevossuo-Teerisuo Karankalahti Tilastoalueet Tarkastelun ulkopuolinen tilastoalue (Kajaanin kaupungin keskusta) Tarkastelussa mukana oleva tilastoalue Kytökoski Koski Sarvivaara Yli 65-vuotiaat vuosina tilastoalueittain 220 Saaresmäki Otanmäki Vuottolahti Hatulanmäki Mainua Lehtovaara Yli 65-vuotiaat vuonna 2007 Yli 65-vuotiaat vuonna 2008 Yli 65-vuotiaat vuonna 2009 Yli 65-vuotiaat vuonna 2010 Yli 65-vuotiaat vuonna 2011 Yli 65-vuotiaat vuonna 2012 Halla-aho Lahnasjärvi

7 Yli 65-vuotiaat vuosina Nakertaja-Hetteenmäki Teppana-Komiaho Tihisenniemi Kuurna Purola-Puistola Lohtaja-Pikku-Kettu Keskikaupunki Petäisenniska-Variskangas Tilastoalueet Tarkastelun ulkopuolinen tilastoalue Tarkastelussa mukana oleva tilastoalue (Kajaanin kaupungin keskusta) Asemakaavan korttelit Asemakaavan mukainen korttelialue Yli 65-vuotiaat vuosina tilastoalueittain Palokangas-Hoikankangas Lehtikangas Yli 65-vuotiaat vuonna 2003 Yli 65-vuotiaat vuonna 2004 Yli 65-vuotiaat vuonna 2005 Yli 65-vuotiaat vuonna 2006 Yli 65-vuotiaat vuonna 2007 Yli 65-vuotiaat vuonna 2008 Yli 65-vuotiaat vuonna 2009 Yli 65-vuotiaat vuonna 2010 Yli 65-vuotiaat vuonna 2011 Yli 65-vuotiaat vuonna 2012

8 Karankalahti Kajaanin kaupungin väestö Koutaniemi Vuolijoki Kytökoski Saaresmäki Ounas Kuusiranta Vuottolahti Otanmäki Paltaniemi Kirkkoaho Jokivarsi Käkisaari Parkinniemi Vuoreslahti Kuluntalahti Sarvivaara Koski Mainua Lehtovaara Hatulanmäki Hannusranta Jormua Venäänniemi Karankalahti Ikäjako tilastoalueittain Lapset: 0-14-vuotiaat Työikäiset: vuotiaat Eläkeikäiset: yli 64-vuotiaat Tilastoalueen väestömäärä yhteensä (7) (2) (3) (3) (3) (3) (2) (1) (1) (2) (7) (4) Halla-aho Lahnasjärvi Jokivarsi Kirkkoaho Teppana-Komiaho Kuluntalahti Nakertaja-Hetteenmäki Takkaranta Parkinniemi Tihisenniemi Kuurna Purola-Puistola Keskikaupunki Petäisenniska-Variskangas Lohtaja-Pikku-Kettu Kuluntal Lehtikangas Palokangas-Hoikankangas Hevossuo-Teerisuo Venäänniemi (Ympyrät eivät ole selitteen mukaisessa mittakaavassa.)

9 Ikäjako tilastoalueittain Jokivarsi Nakertaja-Hetteenmäki Teppana-Komiaho Lapset: 0-14-vuotiaat Työikäiset: vuotiaat Eläkeikäiset: yli 64-vuotiaat Tilastoalueen väestömäärä yhteensä Parkinniemi Tihisenniemi (1) (1) (2) (1) (3) (1) (3) Kuurna Lohtaja-Pikku-Kettu Purola-Puistola Keskikaupunki Petäisenniska- Variskangas Lehtikangas Palokangas- Hoikankangas

10 0-14-vuotiaat tilastoalueittain Taulukko on koottu tilastokeskuksen aineistosta. Tilastoalue/vuosi Keskikaupunki Petäisenniska-Variskangas Lehtikangas Palokangas-Hoikankangas Purola-puistola Tihisenniemi Lohtaja-Pikku-kettu Kuurna-Heinisuo Teppana-Komiaho Nakertaja-Hetteenmäki Pärsänsuo-Takkaranta Kirkkoaho-Hannusranta Paltaniemi Kuluntalahti Jormua Hevossuo-Karanka Koutaniemi-Vuoreslahti Mainua Murtomäki-Lehtovaara Halla-aho-Lahnasjärvi Tilastoalue/ vuosi Paltaniemi Hannusranta Kirkkoaho Jokivarsi Jormua Kuluntalahti Takkaranta Venäänniemi Karankalahti Hevossuo-Teerisuo Sarvivaara Mainua Lehtovaara Saaresmäki Hatulanmäki Halla-aho Lahnasjärvi Vuolijoki Kytökoski Otanmäki Käkisaari Kuusiranta Vuottolahti Koutaniemi Vuoreslahti Ounas Parkinniemi Koski Kajaani-Kajana Aluerajaus muuttunut vähän Aluerajaus muuttunut merkittävästi > Uudet alueet >

11 15-64-vuotiaat tilastoalueittain Taulukko on koottu tilastokeskuksen aineistosta. Tilastoalue/vuosi Keskikaupunki Petäisenniska-Variskangas Lehtikangas Palokangas-Hoikankangas Purola-puistola Tihisenniemi Lohtaja-Pikku-kettu Kuurna-Heinisuo Teppana-Komiaho Nakertaja-Hetteenmäki Pärsänsuo-Takkaranta Kirkkoaho-Hannusranta Paltaniemi Kuluntalahti Jormua Hevossuo-Karanka Koutaniemi-Vuoreslahti Mainua Murtomäki-Lehtovaara Halla-aho-Lahnasjärvi Tilastoalue/ vuosi Paltaniemi Hannusranta Kirkkoaho Jokivarsi Jormua Kuluntalahti Takkaranta Venäänniemi Karankalahti Hevossuo-Teerisuo Sarvivaara Mainua Lehtovaara Saaresmäki Hatulanmäki Halla-aho Lahnasjärvi Vuolijoki Kytökoski Otanmäki Käkisaari Kuusiranta Vuottolahti Koutaniemi Vuoreslahti Ounas Parkinniemi Koski Kajaani-Kajana Aluerajaus muuttunut vähän Aluerajaus muuttunut merkittävästi > Uudet alueet >

12 Yli 65-vuotiaat tilastoalueittain Taulukko on koottu tilastokeskuksen aineistosta. Tilastoalue/vuosi Keskikaupunki Petäisenniska-Variskangas Lehtikangas Palokangas-Hoikankangas Purola-puistola Tihisenniemi Lohtaja-Pikku-kettu Kuurna-Heinisuo Teppana-Komiaho Nakertaja-Hetteenmäki Pärsänsuo-Takkaranta Kirkkoaho-Hannusranta Paltaniemi Kuluntalahti Jormua Hevossuo-Karanka Koutaniemi-Vuoreslahti Mainua Murtomäki-Lehtovaara Halla-aho-Lahnasjärvi Tilastoalue/ vuosi Paltaniemi Hannusranta Kirkkoaho Jokivarsi Jormua Kuluntalahti Takkaranta Venäänniemi Karankalahti Hevossuo-Teerisuo Sarvivaara Mainua Lehtovaara Saaresmäki Hatulanmäki Halla-aho Lahnasjärvi Vuolijoki Kytökoski Otanmäki Käkisaari Kuusiranta Vuottolahti Koutaniemi Vuoreslahti Ounas Parkinniemi Koski Kajaani-Kajana Aluerajaus muuttunut vähän Aluerajaus muuttunut merkittävästi > Uudet alueet >

TIEDOTE. Linja-autovuorot lukuvuonna 2014-2015 Kaikki vuorot ovat avointa joukkoliikennettä. Kajaanin kaupunkiliikenne ML-Charter Oy

TIEDOTE. Linja-autovuorot lukuvuonna 2014-2015 Kaikki vuorot ovat avointa joukkoliikennettä. Kajaanin kaupunkiliikenne ML-Charter Oy TIEDOTE Linja-autovuorot lukuvuonna 2014-2015 Kaikki vuorot ovat avointa joukkoliikennettä Kajaanin kaupunkiliikenne ML-Charter Oy Kirkkoaho Hannusranta - Salmijärvi Ma-pe klo 8:00 Paikallisliikenne Linja

Lisätiedot

Linja auto vuorot lukuvuonna 2015 2016 Kaikki vuorot ovat avointa joukkoliikennettä

Linja auto vuorot lukuvuonna 2015 2016 Kaikki vuorot ovat avointa joukkoliikennettä Linja auto vuorot lukuvuonna 2015 2016 Kaikki vuorot ovat avointa joukkoliikennettä Kajaanin kaupunkiliikenne ML Charter Oy TIEDOTE 5.8.2015 Kirkkoaho Hannusranta Salmijärvi koulu alkaa: Ma Pe klo 8:00

Lisätiedot

Kajaanin seudun joukkoliikenne. Seutuliikenteen kesäaikataulu 6.6.-10.8.2016 (linjat 11-12) 5.6.-10.8.2016 (linjat 20-40)

Kajaanin seudun joukkoliikenne. Seutuliikenteen kesäaikataulu 6.6.-10.8.2016 (linjat 11-12) 5.6.-10.8.2016 (linjat 20-40) seudun joukkoliikenne Seutuliikenteen kesäaikataulu 6.6.-10.8.2016 (linjat 11-12) 5.6.-10.8.2016 (linjat 20-40) 1.6.2016 seudun joukkoliikenteen seutuliikenteen aikataulukirjaan on koottu 5.6.-10.8.2016

Lisätiedot

Kajaanin kaupungin palvelukysely:

Kajaanin kaupungin palvelukysely: Kajaanin kaupungin palvelukysely: alustavia tuloksia 5. 30.9.2013 707 vastasi (2 % yli 14 vuotiaista kajaanilaisista) 609 avoimen linkin kautta ja 97 paperikyselyllä llä 16.10.2013 Vastaajat 500 450 400

Lisätiedot

T O I M I N T A K A L E N T E R I

T O I M I N T A K A L E N T E R I T O I M I N T A K A L E N T E R I 2 0 1 8 KAJAANIN REUMAYHDISTYS RY TOIMINTA-AJATUS Kajaanin Reumayhdistys ry toimii alueensa reuma- sekä muita tuki- ja liikuntaelinsairauksia sairastavien edunvalvontajärjestönä.

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Sivistyspalvelut

Kajaanin kaupunki Sivistyspalvelut Kajaanin kaupunki Sivistyspalvelut 14.2.2013 KAJAANIN KAUPUNGIN PERUSKOULUJEN OPPILAAKSI OTTAMISEN PERIAATTEET JA OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN 1.8.2013 ALKAEN Hyväksytty Kajaanin sivistyslautakunnan kokouksessa

Lisätiedot

Kajaanin seudun joukkoliikenne. Seutuliikenteen kesäaikataulu 5.6.-10.8.2016

Kajaanin seudun joukkoliikenne. Seutuliikenteen kesäaikataulu 5.6.-10.8.2016 seudun joukkoliikenne Seutuliikenteen kesäaikataulu 5.6.-10.8.2016 29.7.2016 seudun joukkoliikenteen seutuliikenteen aikataulukirjaan on koottu 5.6.-10.8.2016 voimassa olevat seutuliikenteen aikataulut.

Lisätiedot

Kajaanin seudun joukkoliikenne. Seutuliikenteen talviaikataulu

Kajaanin seudun joukkoliikenne. Seutuliikenteen talviaikataulu Kajaanin seudun joukkoliikenne Seutuliikenteen talviaikataulu 11.8.2016-4.6.2017 SISÄLTÖ Seutuliikenteen linjat... 3 Waltti-lipputuotteet... 4 Lippujen kelpoisuus... 4 Waltti-matkakortin hankkiminen ja

Lisätiedot

Tervetuloa ekaluokalle 2018

Tervetuloa ekaluokalle 2018 Tervetuloa ekaluokalle 2018 www.kajaani.fi Kajaani kasvun kärjessä Kajaanin kaupunki Perusopetus 1 Lapsen ilmoittaminen kouluun Vuonna 2011 syntyneet lapset aloittavat koulunkäyntinsä lukuvuoden 2018 2019

Lisätiedot

YLEISKAAVAN MUUTOS KAJAANI. Kajaanin kaupunki Ympäristötekninen toimiala PL Kajaani

YLEISKAAVAN MUUTOS KAJAANI. Kajaanin kaupunki Ympäristötekninen toimiala PL Kajaani YLEISKAAVAN MUUTOS KAJAANI Osayleiskaavat: KOUTANIEMI-VUORESLAHTI-SARVIVAARA KIRKKOAHO-PÄRSÄNSUO-TAKKARANTA NUASJÄRVI HANNUSRANTA JORMUANLAHTI Rantayleiskaava: OULUJÄRVI VIREILLETULO pp.kk.2018 SELOSTUS

Lisätiedot

Tervetuloa ekaluokalle 2019

Tervetuloa ekaluokalle 2019 Tervetuloa ekaluokalle 2019 Kannen kuva: Veera Pikkarainen 3 lk Kajaanin kaupunki Perusopetus Lapsen ilmoittaminen kouluun Vuonna 2012 syntyneet lapset aloittavat koulunkäyntinsä lukuvuoden 2019 2020 alussa.

Lisätiedot

TAULUKKO 2. Muu kuin suomi, ruotsi tai saame äidinkielenä / 1000 asukasta

TAULUKKO 2. Muu kuin suomi, ruotsi tai saame äidinkielenä / 1000 asukasta VÄESTÖ VAKKA-SUOMEN SEUTUKUNTA Tähän katsaukseen on kerätty 15.6.2012 mennessä päivittyneet tilastot koskien TIETOHYÖTY-hankkeen väestötilastokokonaisuutta. Kuvioissa olevat arvot pylväissä ovat viimeiseltä

Lisätiedot

Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö. Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö

Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö. Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö 1 Ketä ovat suomalaiset? Suomen kansalaisuus voi perustua kansalaisuuslain mukaan vanhemman

Lisätiedot

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2014 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2014 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015 Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2014 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015 Väestörakenne 2014 Väestötilastojen avulla seurataan Hyvinkään väestömäärän kehitystä ja väestörakennetta.

Lisätiedot

TAULUKKO 2. Muu kuin suomi, ruotsi tai saame äidinkielenä / 1000 asukasta

TAULUKKO 2. Muu kuin suomi, ruotsi tai saame äidinkielenä / 1000 asukasta VÄESTÖ LOIMAAN SEUTUKUNTA Tähän katsaukseen on kerätty 15.6.2012 mennessä päivittyneet tilastot koskien TIETOHYÖTY-hankkeen väestötilastokokonaisuutta. Kuvioissa olevat arvot pylväissä ovat viimeiseltä

Lisätiedot

Väestön ennakkotilasto

Väestön ennakkotilasto Väestö 2015 Väestön ennakkotilasto 2015, toukokuu Suomen ennakkoväkiluku toukokuun lopussa 5 475 207 Julkistusta korjattu 22.6.2015. Korjattu sana on merkitty punaisella. Tilastokeskuksen ennakkotietojen

Lisätiedot

SEUTULIIKENTEEN TALVIAIKATAULU

SEUTULIIKENTEEN TALVIAIKATAULU Kajaanin seudun joukkoliikenne SEUTULIIKENTEEN TALVIAIKATAULU 11.8.2016-4.6.2017 Hyrynsalmi Kajaani Kuhmo Paltamo Puolanka Ristijärvi Sotkamo Suomussalmi Sisältö Seutuliikenteen linjat... 3 Merkkien selitykset...

Lisätiedot

Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina

Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina Tuorein päivitys 22.12.215 Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina TYÖPAIKAT (lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus) 1. Työpaikkamäärän muutos % ed. vuodesta Helsingissä, pk-seudulla,

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNNAT (15) JA VAALITOIMIKUNNAT (3) VUODEN 2015

VAALILAUTAKUNNAT (15) JA VAALITOIMIKUNNAT (3) VUODEN 2015 1 VAALILAUTAKUNNAT (15) JA VAALITOIMIKUNNAT (3) VUODEN 2015 EDUSKUNTAVAALEJA VARTEN kh 17.3.2015 1. Äänestysalue Keskusta osoite VAS pj Vesa Kaikkonen Brahenkatu 24 B 4, 87100 Kajaani KESK vpj Marjatta

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Kielet ja kansalaisuudet. 24.4.2014 Leena Salminen

Toimintaympäristö. Kielet ja kansalaisuudet. 24.4.2014 Leena Salminen Toimintaympäristö Kielet ja kansalaisuudet Kielet ja kansalaisuudet Tampereella asuu 9 122 ulkomaan kansalaista Vuoden 2013 lopussa Tampereella asui 9 122 ulkomaan kansalaista, mikä oli 4,1 % kaupungin

Lisätiedot

30 PÄIVÄN KAUPUNKIKORTTI Hinta 43. mahdollisia. KERTAMAKSU määräytyy matkan pituuden mukaan seuraavasti: 30 PÄIVÄN NUORISOKORTTI Hinta 37

30 PÄIVÄN KAUPUNKIKORTTI Hinta 43. mahdollisia. KERTAMAKSU määräytyy matkan pituuden mukaan seuraavasti: 30 PÄIVÄN NUORISOKORTTI Hinta 37 MATKALPUT JA HNNAT: Taksamuutokset mahdollisia KERTAMAKSU määräytyy matkan pituuden mukaan seuraavasti: Matkan pituus km 9 Aikuinen,,0,0,0 5, 5,0 Kertamaksu Lapsi - v. 1,0 1,0 1,90,,0,90 Varusmiehet varusmieskortilla,.

Lisätiedot

Väestökatsaus. Lokakuu 2015

Väestökatsaus. Lokakuu 2015 Väestökatsaus Lokakuu 2015 Turun ennakkoväkiluku oli lokakuun lopussa 185 747, jossa oli kasvua vuodenvaihteesta 1 923 henkeä. Elävänä syntyneet 1 634 Kuolleet 1 467 Syntyneiden enemmyys 167 Kuntien välinen

Lisätiedot

SEUTULIIKENTEEN TALVIAIKATAULU

SEUTULIIKENTEEN TALVIAIKATAULU Kajaanin seudun joukkoliikenne SEUTULIIKENTEEN TALVIAIKATAULU 11.8.2016-4.6.2017 Hyrynsalmi Kajaani Kuhmo Paltamo Puolanka Ristijärvi Sotkamo Suomussalmi 20.10.2016 SISÄLTÖ Seutuliikenteen linjat... 3

Lisätiedot

Kainuun kylät maakuntakaavoituksessa

Kainuun kylät maakuntakaavoituksessa Kainuun kylät maakuntakaavoituksessa 1 2 Kainuun kylät maakuntakaavoituksessa Kainuun liitto 2017 3 Kainuun liitto Kauppakatu 1 87100 Kajaani Puh. 08 615 541 kainuunliitto@kainuu.fi Kuvat: Kainuun liitto

Lisätiedot

TILASTOLIITE SISÄLLYS. 2 Avainluvut 4 Oleskeluluvat 6 Turvapaikka-asiat 8 Kansalaisuusasiat 10 Karkotusasiat

TILASTOLIITE SISÄLLYS. 2 Avainluvut 4 Oleskeluluvat 6 Turvapaikka-asiat 8 Kansalaisuusasiat 10 Karkotusasiat TILASTOLIITE SISÄLLYS 2 Avainluvut 4 Oleskeluluvat 6 Turvapaikka-asiat 8 Kansalaisuusasiat 10 Karkotusasiat AVAINLUVUT Toimintamenot (1000 ) ja henkilöstö 2008 2009 2010 Nettomenot 14 231 17 576 18 326

Lisätiedot

Yleistä maahanmuutosta. suurimmat Suomeen muuton syyt: rakkaus työ tai opiskelu humanitaariset syyt. (turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset)

Yleistä maahanmuutosta. suurimmat Suomeen muuton syyt: rakkaus työ tai opiskelu humanitaariset syyt. (turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset) Yleistä maahanmuutosta suurimmat Suomeen muuton syyt: rakkaus työ tai opiskelu humanitaariset syyt (turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset) Suomen väestöstä ulkomaalaisia vuonna 2012 oli n.4 % (195 511henk.)

Lisätiedot

Äidinkielenään kotimaisia kieliä puhuvien määrä väheni toisena vuotena peräkkäin

Äidinkielenään kotimaisia kieliä puhuvien määrä väheni toisena vuotena peräkkäin Väestö 2016 Väestörakenne 2015 Äidinkielenään kotimaisia kieliä puhuvien määrä väheni toisena vuotena peräkkäin Tilastokeskuksen väestörakennetilaston mukaan Suomen virallinen väkiluku oli vuoden 2015

Lisätiedot

KERTAMAKSU määräytyy matkan pituuden mukaan seuraavasti:

KERTAMAKSU määräytyy matkan pituuden mukaan seuraavasti: Kajaanin paikallisliikenne AKATAULUT 7.6.-5.6. MATKALPUT JA HNNAT: Taksamuutokset mahdollisia KERTAMAKSU määräytyy matkan pituuden mukaan seuraavasti: Matkan pituus km 6 9 Aikuinen 3,00 3,30 3,60 4,30

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki MELO KAJAANISSA

Kajaanin kaupunki MELO KAJAANISSA Kajaanin kaupunki MELO KAJAANISSA Kajaani Melojan paratiisi Melonnan suosio muiden luontoharrastusten ohella on kasvanut vuosien varrella valtakunnallisesti. Melonta on luonnosta nauttivalle täydellinen

Lisätiedot

Nettomaahanmuutto. Kuntien välinen nettomuutto. Maahanmuutto. Maastamuutto. Väestönlisäys

Nettomaahanmuutto. Kuntien välinen nettomuutto. Maahanmuutto. Maastamuutto. Väestönlisäys Väestönmuutosten ennakkotiedot muuttujina Maakunnat ja kunnat 2016, Tapahtumakuukausi ja Väestönmuutos Elävänä syntyneet Kuolleet Syntyneiden enemmyys Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto

Lisätiedot

KAJAANIN PAIKALLISLIIKENNE

KAJAANIN PAIKALLISLIIKENNE KAJAANN PAKALLSLKENNE Aikataulut.6.-0.6. MATKALPUT JA HNNAT: Taksamuutokset mahdollisia KERTAMAKSU määräytyy matkan pituuden mukaan seuraavasti: Matkan pituus km 6 9 Aikuinen,0,60,90,0 5, 6, Kertamaksu

Lisätiedot

Väestön ennakkotilasto

Väestön ennakkotilasto Väestö 2016 Väestön ennakkotilasto 2015, joulukuu Suomeen syntyi ennätysvähän lapsia vuonna 2015 Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomessa syntyi 55 040 lasta vuonna 2015. Tätä vähemmän lapsia syntyi

Lisätiedot

Suomen kansalaisuuden saamiset 2015

Suomen kansalaisuuden saamiset 2015 Väestö 2016 Suomen kansalaisuuden saamiset 2015 Suomen kansalaisuuden saaneiden määrä väheni vuonna 2015 Tilastokeskuksen mukaan Suomen kansalaisuuden sai vuoden 2015 aikana 7 921 Suomessa vakinaisesti

Lisätiedot

LuvallaHETU-hanke ja sen vaikutukset käytännön neuvontatyöhön. TEM neuvojien koulutuspäivä Hilkka Vanhatalo 10.12.2014

LuvallaHETU-hanke ja sen vaikutukset käytännön neuvontatyöhön. TEM neuvojien koulutuspäivä Hilkka Vanhatalo 10.12.2014 LuvallaHETU-hanke ja sen vaikutukset käytännön neuvontatyöhön TEM neuvojien koulutuspäivä Hilkka Vanhatalo 10.12.2014 LuvallaHETU-hanke Hankkeen esittely Hankkeen sisältö Tavoitteet Prosessi muutoksen

Lisätiedot

lk lk Yhteensä

lk lk Yhteensä OPPILASENNUSTEET KOULUITTAIN Pohjaksi otettu 30.1.2019 oppilasmäärät. Sen jälkeen lisätty kaikki koulut mukana vuosittain uudet oppilaat väestörekisteristä 31.12.2018 tilanteen mukaisena. 1. luokkalaisten

Lisätiedot

Kajaanin seudun joukkoliikenne...3. Lippujen kelpoisuus Matkakortin hankkiminen ja lisälataukset... 4

Kajaanin seudun joukkoliikenne...3. Lippujen kelpoisuus Matkakortin hankkiminen ja lisälataukset... 4 Sisältö Kajaanin seudun joukkoliikenne...3 Lipputuotteet...3 Lippujen kelpoisuus... 4 kortin hankkiminen ja lisälataukset... 4 Waltti-lippujen hinnat Kajaanin kaupunkialueella...5 Waltti-lippujen hinnat

Lisätiedot

Väestön ennakkotilasto

Väestön ennakkotilasto Väestö 2014 Väestön ennakkotilasto 2014, kesäkuu Suomen ennakkoväkiluku kesäkuun lopussa 5 460 459 Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomen väkiluku oli kesäkuun lopussa 5 460 459. Maamme väkiluku

Lisätiedot

Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina

Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina Tuorein päivitys 2.12.21 Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina TYÖPAIKAT (lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus) 1. Työpaikkamäärän muutos % ed. vuodesta Helsingissä, pk-seudulla,

Lisätiedot

Väestön ennakkotilasto

Väestön ennakkotilasto Väestö 2010 Väestön ennakkotilasto 2010, syyskuu Suomen ennakkoväkiluku syyskuun lopussa 5 369 500 Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomen väkiluku oli syyskuun lopussa 5 369 500. Maamme väkiluku

Lisätiedot

Väestön ennakkotilasto

Väestön ennakkotilasto Väestö 2016 Väestön ennakkotilasto 2016, maaliskuu Suomen ennakkoväkiluku maaliskuun lopussa 5 488 543 Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomen väkiluku oli maaliskuun lopussa 5 488 543. Maamme väkiluku

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Kielet ja kansalaisuudet. 20.4.2015 Leena Salminen

Toimintaympäristö. Kielet ja kansalaisuudet. 20.4.2015 Leena Salminen Toimintaympäristö Kielet ja kansalaisuudet Kielet ja kansalaisuudet 2014 Tampereella 9 422 ulkomaan kansalaista 131 eri maasta Vuoden 2014 lopussa oli tamperelaisista 4,2 prosenttia ulkomaan kansalaisia.

Lisätiedot

Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan. Kuopio v Ulkomaan kansalaisia noin 3000 henkeä 2,5 %

Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan. Kuopio v Ulkomaan kansalaisia noin 3000 henkeä 2,5 % Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan 4,0 3,5 3,0 2,5 2,0 1,5 1,0 0,5 0,0 Ulkomaan kansalaisten ja vieraskielisten osuus väestöstä Kuopiossa 2000-2016 Ulkomaan kansalaiset, % KUOPIO Vieraskieliset,

Lisätiedot

Tietoja ulkomaalaisista lääkäreistä Suomessa. Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos ja Työsuojelurahasto

Tietoja ulkomaalaisista lääkäreistä Suomessa. Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos ja Työsuojelurahasto Tietoja ulkomaalaisista lääkäreistä Suomessa Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos ja Työsuojelurahasto Kyselytutkimuksen tausta Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lisätiedot

Sanastoa. Kotopaikka-hanke

Sanastoa. Kotopaikka-hanke Kotopaikka-hanke 16.3.2018 Etnisyys Sanan alkuperä on sanoissa heimo, rotu ja kansa. Etnisyys jaetaan objektiiviseen ja subjektiiviseen etnisyyteen. Objektiivisella etnisyydellä tarkoitetaan ulkoisesti

Lisätiedot

SALMENRANTA TH - VUOLIJOKI - OTANMÄKI - MAINUA - KAJAANI OTANMÄKI - VUORESLAHTI - KOUTANIEMI - KAJAANI.

SALMENRANTA TH - VUOLIJOKI - OTANMÄKI - MAINUA - KAJAANI OTANMÄKI - VUORESLAHTI - KOUTANIEMI - KAJAANI. Sisältö Kajaanin seudun joukkoliikenne... 3 Lipputuotteet... 3 Lippujen kelpoisuus...4 kortin hankkiminen ja lisälataukset...4 Waltti-lippujen hinnat Kajaanin kaupunkialueella... 5 Waltti-lippujen hinnat

Lisätiedot

Elinvoimalaskennan tulokset - Kotka H1 / TietoJärjestelmäPalvelu Salokorpi Oy FM Martti Wilhelms

Elinvoimalaskennan tulokset - Kotka H1 / TietoJärjestelmäPalvelu Salokorpi Oy FM Martti Wilhelms Elinvoimalaskennan tulokset - Kotka H1 / 2019 TietoJärjestelmäPalvelu Salokorpi Oy FM Martti Wilhelms 1.3.2019 Keskustojen elinvoimalaskenta Suomessa Elinvoimalaskenta perustuu Elävät Kaupunkikeskustat

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 2009 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 23.6.2009 klo 9.

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 2009 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 23.6.2009 klo 9. TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 23.6.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4

Lisätiedot

Tilastoliite. Sisältö. 2 Avainluvut 4 Oleskeluluvat 6 Turvapaikka-asiat 8 Kansalaisuusasiat 10 Karkotusasiat

Tilastoliite. Sisältö. 2 Avainluvut 4 Oleskeluluvat 6 Turvapaikka-asiat 8 Kansalaisuusasiat 10 Karkotusasiat Tilastoliite Sisältö 2 Avainluvut 4 Oleskeluluvat 6 Turvapaikka-asiat 8 asiat 10 Karkotusasiat Avainluvut Toimintamenot (1000 e) ja henkilöstö 2009 2010 2011 Nettomenot 17 576 18 326 17 718 Tulot 2 929

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Elokuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan elokuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

Töihin ja työnhakuun ulkomaille

Töihin ja työnhakuun ulkomaille Töihin ja työnhakuun ulkomaille Leena Ikonen 31.8.2010 Sisältö Yleiset edellytykset Töihin ulkomaille Hakemuksesta Suomeen sosiaaliturvaan kuuluminen edellytykset Hakemuksetta Suomen sosiaaliturvaan kuluminen

Lisätiedot

Väestön ennakkotilasto

Väestön ennakkotilasto Väestö 2012 Väestön ennakkotilasto 2012, syyskuu Suomen ennakkoväkiluku syyskuun lopussa 5 419 977 Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomen väkiluku oli syyskuun lopussa 5 419 977. Maamme väkiluku

Lisätiedot

Laki. kansalaisuuslain muuttamisesta

Laki. kansalaisuuslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2007 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Laki kansalaisuuslain muuttamisesta muutetaan 16 päivänä toukokuuta 2003 annetun kansalaisuuslain (359/2003) 3, 25 :n 3 momentti,

Lisätiedot

Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan päivänä tammikuuta 1993.

Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan päivänä tammikuuta 1993. 1992 vp - HE 247 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi opintotukilain :n ja korkeakouluopiskelijoiden opintotuesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan opintotuen

Lisätiedot

) SALMENRANTA TH VUOLIJOKI OTANMÄKI MAINUA KAJAANI OTANMÄKI VUORESLAHTI KOUTANIEMI KAJAANI.

) SALMENRANTA TH VUOLIJOKI OTANMÄKI MAINUA KAJAANI OTANMÄKI VUORESLAHTI KOUTANIEMI KAJAANI. 2 Sisältö Kajaanin seudun joukkoliikenne... 4 Lipputuotteet... 4 Lippujen kelpoisuus... 4 Matkakortin hankkiminen... 5 Lipputuotteiden lisälataukset ja aktivointi... 5 Matkakortin käyttäminen... 5 Koululaiset

Lisätiedot

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015 Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015 Väestötilastot 2013 Väestötilastojen avulla seurataan Hyvinkään väestömäärän kehitystä ja väestörakennetta.

Lisätiedot

Maahanmuuttajaperheiden lasten ja nuorten kotoutuminen Suomeen

Maahanmuuttajaperheiden lasten ja nuorten kotoutuminen Suomeen Maahanmuuttajaperheiden lasten ja nuorten kotoutuminen Suomeen Ulla Hämäläinen Yhteistyökumppanit Laura Ansala Aalto Matti Sarvimäki Aalto / VATT 18.4.2016 Vuosi 2015: turvapaikanhakijoiden määrä kymmenkertaistui

Lisätiedot

Lähes joka viides suomalainen 65 vuotta täyttänyt

Lähes joka viides suomalainen 65 vuotta täyttänyt Väestö 0 Väestörakenne 0 Vuosikatsaus Lähes joka viides suomalainen vuotta täyttänyt Tilastokeskuksen väestörakennetilaston mukaan Suomessa oli vuoden 0 lopussa vuotta täyttäneitä ja tätä vanhempia henkilöitä

Lisätiedot

SISÄLLYS 1. Väestö ja väestöennusteet... 3 1.1 Hämeenlinnan väestötiheys vuoden 2014 lopussa... 3 1.2 Väestö ja peruspalveluiden sijainti... 4 1.4.

SISÄLLYS 1. Väestö ja väestöennusteet... 3 1.1 Hämeenlinnan väestötiheys vuoden 2014 lopussa... 3 1.2 Väestö ja peruspalveluiden sijainti... 4 1.4. SISÄLLYS 1. Väestö ja väestöennusteet... 3 1.1 Hämeenlinnan väestötiheys vuoden 2014 lopussa... 3 1.2 Väestö ja peruspalveluiden sijainti... 4 1.4.1 Väestön ikärakenne Hämeenlinna 2014 ja koko maa 2013

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1 Kaavatunnus 2-236 Asianumero 144/10.02.03/2014 ASRA.ltk: 8.4.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1 Asemakaavan muutos koskee korttelin 2061 tonttia 1. Asemakaavan muutoksella muodostuvat

Lisätiedot

Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan 2015

Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan 2015 Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan 215 Tilastotiedote 7 /216 Vuoden 216 alussa Kuopiossa asui 2691 ulkomaan kansalaista, 2,4 % väestöstä. Vuoden 215 aikana ulkomaan kansalaisten määrä kasvoi

Lisätiedot

YLEISKAAVAN MUUTOS KAJAANI. Kajaanin kaupunki Ympäristötekninen toimiala PL Kajaani

YLEISKAAVAN MUUTOS KAJAANI. Kajaanin kaupunki Ympäristötekninen toimiala PL Kajaani YLEISKAAVAN UUTOS KAJAANI Osayleiskaavat: KOUTANIEI-VUORESLAHTI-SARVIVAA KIRKKOAHO-PÄRSÄNSUO-TAKKANTA NUASJÄRVI HANNUSNTA JORUANLAHTI Rantayleiskaava: OULUJÄRVI VIREILLETULO 19.6.2018 SELOSTUS 8.6.2018,

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen tilastot vuodelta 2013, SOTKANET

Vanhuspalvelujen tilastot vuodelta 2013, SOTKANET 1 Vanhuspalvelujen tilastot vuodelta 213, SOTKANET Koonnut hanketyöntekijä Tuija Koivisto Sisällys 1. Ikääntyneiden tavallinen palveluasuminen... 3 2. Ikääntyneiden tehostettu palveluasuminen... 5 3. Vanhainkotihoito...

Lisätiedot

Suomen väestörakenteen historiallinen kehitys vuosina

Suomen väestörakenteen historiallinen kehitys vuosina Suomen väestörakenteen historiallinen kehitys vuosina 1940-2005 Väestöllä tarkoitetaan yleensä kaikkia jonkin alueen, kuten maapallon, maanosan, valtion, läänin, kunnan tai kylän asukkaita. Suomen väestöön

Lisätiedot

KANSALAISUUSYKSIKÖN TILASTOKATSAUS, VUOSI 2012. 1. Kansalaisuusyksikön tehtävistä

KANSALAISUUSYKSIKÖN TILASTOKATSAUS, VUOSI 2012. 1. Kansalaisuusyksikön tehtävistä TILASTOKATSAUS 2012/2 Kansalaisuusyksikkö 24.1.2013 KANSALAISUUSYKSIKÖN TILASTOKATSAUS, VUOSI 2012 1. Kansalaisuusyksikön tehtävistä Kansalaisuusyksikön tehtävänä on Suomen kansalaisuuden saamista, säilyttämistä,

Lisätiedot

Adoptiot 2014. Adoptioiden määrä väheni vuonna 2014

Adoptiot 2014. Adoptioiden määrä väheni vuonna 2014 Väestö 2015 Adoptiot 2014 Adoptioiden määrä väheni vuonna 2014 Tilastokeskuksen mukaan Suomessa tehtiin 445 adoptointia vuonna 2014. Määrä on neljätoista pienempi kuin vuotta aiemmin. Kotimaisten adoptioiden

Lisätiedot

Kajaanin Paikallisliikenne 31.5.2009 6.6.2010

Kajaanin Paikallisliikenne 31.5.2009 6.6.2010 Kajaanin Paikallisliikenne 1.5.20 6.6.20 MATKALPUT JA HNNAT: Taksamuutokset mahdollisia 1.1.20 KERTAMAKSU määräytyy matkan pituuden mukaan seuraavasti: Matkan pituus km 6 9 20 Aikuinen 2,90,20,50 4, 4,80

Lisätiedot

Moona monikultturinen neuvonta

Moona monikultturinen neuvonta Moona monikultturinen neuvonta Maahanmuuttajat Oulun Eteläisessä tilastojen valossa Väkiluku n. 88 500 asukasta (2015) Vuonna 2015 alueella asui 1094 syntyperältään ulkomaalaista ja 876 ulkomaan kansalaista.

Lisätiedot

Kansainvälinen toimintakeskus Villa Victor

Kansainvälinen toimintakeskus Villa Victor Kansainvälinen toimintakeskus Villa Victor MAAHANMUUTTAJAT UUDESSA OULUSSA 2011 Vieraskieliset - suomalaisia, joiden äidinkieli ei ole suomi, ruotsi tai saame 5 013 henkilöä Ulkomaalaiset henkilöt, joilla

Lisätiedot

OULU JA ULKOMAALAISTAUSTAISET ASUKKAAT

OULU JA ULKOMAALAISTAUSTAISET ASUKKAAT OULU JA ULKOMAALAISTAUSTAISET ASUKKAAT Valtakunnallinen maahanmuuttotyön koordinaatiotapaaminen Oulussa 18-19.03.2010 Sinikka Salo Apulaiskaupunginjohtaja Oulun kaupunki 2 Oulun kaupungin rooli maahanmuuttopolitiikassa

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 85/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ulkomaalaislain, lain 68 :n ja opintotukilain 1 :n muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 85/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ulkomaalaislain, lain 68 :n ja opintotukilain 1 :n muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 85/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ulkomaalaislain, ulkomaalaislain muuttamisesta annetun lain 68 :n ja opintotukilain 1 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Sisältö. Kannen kuva:

Sisältö. Kannen kuva: Sisältö seudun joukkoliikenne... 3 Lipputuotteet... 3 Lippujen kelpoisuus... 3 kortin hankkiminen ja lisälataukset...4 Lippujen hinnat... 5 Koulupäiväliikenne ja koulujen loma-aikojen liikenne...6 Poikkeuspäivien

Lisätiedot

Sisältö. Kannen kuva:

Sisältö. Kannen kuva: Sisältö seudun joukkoliikenne... 3 Lipputuotteet... 3 Lippujen kelpoisuus... 3 kortin hankkiminen ja lisälataukset...4 Lippujen hinnat... 5 Koulupäiväliikenne ja koulujen loma-aikojen liikenne...6 Poikkeuspäivien

Lisätiedot

$($VXQWRNXQQDW6LSRRVVDPXXWWXMLQD2VDDOXH7DORW\\SSLMD$VXQWRNXQQDQNRNR. $(%RVWDGVKXVKnOOHQOLJWGHORPUnGHKXVW\SRFKVWRUOHNL6LEER

$($VXQWRNXQQDW6LSRRVVDPXXWWXMLQD2VDDOXH7DORW\\SSLMD$VXQWRNXQQDQNRNR. $(%RVWDGVKXVKnOOHQOLJWGHORPUnGHKXVW\SRFKVWRUOHNL6LEER $($VXQWRNXQQDW6LSRRVVDPXXWWXMLQD2VDDOXH7DORW\\SSLMD$VXQWRNXQQDQNRNR $(%RVWDGVKXVKnOOHQOLJWGHORPUnGHKXVW\SRFKVWRUOHNL6LEER Asuntokunnat 753 Sipoo-Sibbo Kaikki talotyypit 6 994 1 727 2 308 1 032 1 174 562

Lisätiedot

OLESKELUKORTTIHAKEMUS Unionin kansalaisen perheenjäsen tai muu omainen, joka ei itse ole unionin kansalainen (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia)

OLESKELUKORTTIHAKEMUS Unionin kansalaisen perheenjäsen tai muu omainen, joka ei itse ole unionin kansalainen (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia) EU_KORTTI 1 OLESKELUKORTTIHAKEMUS Unionin kansalaisen perheenjäsen tai muu omainen, joka ei itse ole unionin kansalainen (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia) Haen oleskelukorttia Haen pysyvää oleskelukorttia

Lisätiedot

Sisältö. Kannen kuva:

Sisältö. Kannen kuva: Sisältö seudun joukkoliikenne... 3 Lipputuotteet... 3 Lippujen kelpoisuus... 3 kortin hankkiminen ja lisälataukset...4 Lippujen hinnat... 5 Koulupäiväliikenne ja koulujen loma-aikojen liikenne...6 Poikkeuspäivien

Lisätiedot

Laki. kansalaisuuslain muuttamisesta

Laki. kansalaisuuslain muuttamisesta Annettu Naantalissa 10 päivänä elokuuta 1984 Laki kansalaisuuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty valtiopäiväjärjestyksen 67 :ssä säädetyllä tavalla, muutetaan 28 päivänä

Lisätiedot

Ammatinharjoittamisoikeudet ja Terhikki-rekisteri

Ammatinharjoittamisoikeudet ja Terhikki-rekisteri Ammatinharjoittamisoikeudet ja Terhikki-rekisteri Maarit Mikkonen Ryhmäpäällikkö, Esittelijäneuvos Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira 29.10.2014 Maarit Mikkonen 1 Terhikki-rekisteri

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNKILIIKENNE Voimassa 7.8.2014 alkaen

KAJAANIN KAUPUNKILIIKENNE Voimassa 7.8.2014 alkaen Lisätiedot, aikataulut ja reittikartat www.kajaani.fi/liikenneyhteydet www.matkahuolto.fi Kajaani Info (myös löytötavarat) 13 8100 Kajaani p. 08 6155 2555 kajaani.info@kajaani.fi Liikennöitsijä myynti@mattilanliikenne.fi

Lisätiedot

Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Pekka Vuori Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastot ja tietopalvelu 23.3.

Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Pekka Vuori Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastot ja tietopalvelu 23.3. Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste 1.1.2010-2030 Pekka Vuori Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastot ja tietopalvelu 23.3.2010 Ulkomaan kansalaisten ja vieraskielisten määrä Helsingin seudulla

Lisätiedot

Q SOTKAMO - VUOKATTI - KAJAANIN LENTOASEMA Q KUHMO - KAJAANIN LENTOASEMA Q SUOMUSSALMI - KAJAANIN LENTOASEMA

Q SOTKAMO - VUOKATTI - KAJAANIN LENTOASEMA Q KUHMO - KAJAANIN LENTOASEMA Q SUOMUSSALMI - KAJAANIN LENTOASEMA Sisältö Kajaanin seudun joukkoliikenne...3 Lipputuotteet...3 Lippujen kelpoisuus...4 Matkakortin hankkiminen...4 Lipputuotteiden lisälataukset ja aktivointi...4 Matkakortin käyttäminen...5 Koululaiset

Lisätiedot

Maahanmuuttoon ja pakolaisten vastaanottoon liittyvät tilastot

Maahanmuuttoon ja pakolaisten vastaanottoon liittyvät tilastot Maahanmuuttoon ja pakolaisten vastaanottoon liittyvät tilastot Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu 2016 Pohjois-Pohjanmaan ELY 23.3.2018 Ulkomaalaiset Suomessa Ulkomaalaiset ja nuoret ulkomaalaiset vuonna 2016

Lisätiedot

SUOMI. Tervetuloa Suomeen. Perustietoa asumisesta ja oleskelusta Suomessa

SUOMI. Tervetuloa Suomeen. Perustietoa asumisesta ja oleskelusta Suomessa SUOMI Tervetuloa Suomeen Perustietoa asumisesta ja oleskelusta Suomessa Muutto Suomeen? Miten pääsen alkuun? Hoida nämä asiat, kun olet muuttanut Suomeen. 2 Asunto Hanki itsellesi asunto. Et voi rekisteröidä

Lisätiedot

Työryhmä piti yhteensä neljä työseminaaria.

Työryhmä piti yhteensä neljä työseminaaria. 9 OSA C: TEEMANA OSAAMINEN JA PERUSPALVELUT Tehtävät Teemaryhmä tarkasteli osaamisen ja peruspalvelujen nykytilaa ja tulevaisuuden muutossuuntia Kajaanin maaseutualueella. Toiminnan alueiksi rajattiin

Lisätiedot

Rintamalisät 22.04.2016

Rintamalisät 22.04.2016 Rintamalisät 22.04.2016 Sisällysluettelo 1 Etuusohje... 1 1.1 Myöntämisedellytykset... 1 1.1.1 Määrä ja maksaminen... 1 1.1.2 Hakeminen ja alkamisajankohta... 1 1.2 Ylimääräinen rintamalisä... 2 1.2.1

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN KANSALAISEN OLESKELUOIKEUDEN REKISTERÖINTI (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia)

EUROOPAN UNIONIN KANSALAISEN OLESKELUOIKEUDEN REKISTERÖINTI (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia) EU_REK 1 EUROOPAN UNIONIN KANSALAISEN OLESKELUOIKEUDEN REKISTERÖINTI (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia) Haen oleskeluoikeuden rekisteröintiä Koskee myös Sveitsin ja Liechtensteinin kansalaisia (UlkL

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-1/2019 20 18 16 14 12 11,9 2016 2017 2018 2019 10 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

5. ASUNTO-OLOT JA RAKENNUSTOIMINTA

5. ASUNTO-OLOT JA RAKENNUSTOIMINTA 33 5. ASUNTOOLOT JA RAKENNUSTOIMINTA 5.. TONTTIEN VUOKRASOPIMUKSET 2009204 Käyttötarkoitus 2009 200 20 202 203 204 Asuntotontit lukumäärä lisäys ed.vuoteen pintaala, ha lisäys ed.vuoteen Liiketontit lukumäärä

Lisätiedot

Tilastokatsaus 6:2014

Tilastokatsaus 6:2014 Tilastokatsaus 6:2014 Vantaa 1 7.4.2014 Tietopalvelu B7:2014 Ulkomaalaistaustaisen väestön pääasiallinen toiminta Vantaalla vuonna 2011 Ulkomaalaistaustaiseen väestöön kuuluvaksi lasketaan henkilöt, jotka

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Syyskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan syyskuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Työhön ja työnhakuun ulkomaille Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Vakuuttaminen Suomessa asuvat ovat vakuutettuja Kelan hoitaman sosiaaliturvan osalta, jos Henkilöllä on täällä varsinainen asunto ja koti ja

Lisätiedot

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA ROVANIEMEN PÖYKKÖLÄ. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA ROVANIEMEN PÖYKKÖLÄ. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA ROVANIEMEN PÖYKKÖLÄ Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Aluerajaus ja aineistot Sijoittuminen liikkumisvyöhykkeille VÄESTÖMÄÄRÄ Koko Kohdealue

Lisätiedot

OHJE EUROOPAN UNIONIN KANSALAISILLE JA HEIDÄN PERHEENJÄSENILLEEN

OHJE EUROOPAN UNIONIN KANSALAISILLE JA HEIDÄN PERHEENJÄSENILLEEN OHJE EUROOPAN UNIONIN KANSALAISILLE JA HEIDÄN PERHEENJÄSENILLEEN Yleiset säännökset Puolan tasavallassa Euroopan unionin kansalaisen oleskelua koskeva asia on hoidettava välittömästi, kun taas sellaisen

Lisätiedot

Ulkomaalaisten lupa-asiat. Ylitarkastaja Pentti Sorsa Maahanmuuttovirasto, Maahanmuuttoyksikkö 21.5.2012

Ulkomaalaisten lupa-asiat. Ylitarkastaja Pentti Sorsa Maahanmuuttovirasto, Maahanmuuttoyksikkö 21.5.2012 Ulkomaalaisten lupa-asiat Ylitarkastaja Pentti Sorsa Maahanmuuttovirasto, Maahanmuuttoyksikkö 21.5.2012 Viisumi vai oleskelulupa? Viisumi on maahantulolupa lyhytaikaista ja tilapäistä, enintään kolme kuukautta

Lisätiedot

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat

Lisätiedot

Harjoittelu kehitysyhteistyötehtävissä ja kehitys- tai kehittyvissä maissa

Harjoittelu kehitysyhteistyötehtävissä ja kehitys- tai kehittyvissä maissa Harjoittelu kehitysyhteistyötehtävissä ja kehitys- tai kehittyvissä maissa ma 21.5.2012 klo. 14.45-15.30 Tarja Nousiainen CIMO tarja.nousiainen@cimo.fi p. 0295 338 609 Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden

Lisätiedot

Kainuun kylät maakuntakaavoituksessa

Kainuun kylät maakuntakaavoituksessa Kainuun kylät maakuntakaavoituksessa 1 2 Kainuun kylät maakuntakaavoituksessa Kainuun liitto 2017 3 Kainuun liitto Kauppakatu 1 87100 Kajaani Puh. 08 615 541 kainuunliitto@kainuu.fi Kuvat: Kainuun liitto

Lisätiedot

Pendelöinti ja työpaikkaomavaraisuus Vaasan seudulla

Pendelöinti ja työpaikkaomavaraisuus Vaasan seudulla Pendelöinti ja työpaikkaomavaraisuus Vaasan seudulla Erityissuunnittelija Jonas Nylén, Kaupunkikehitys, 24.11.2014 Pendelöinti Vaasaan ja Vaasasta vuosina 1995 2013 *) Vaasasta pendelöivien lukumäärän

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2008 puh. 010 604 8051 ja 010 604 8050 Julkistettavissa 20.1.2009 klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2008 puh. 010 604 8051 ja 010 604 8050 Julkistettavissa 20.1.2009 klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2008 puh. 010 604 8051 ja 010 604 8050 Julkistettavissa 20.1.2009 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 400 '000 350 300 250 (1)

Lisätiedot

Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina

Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina Tuorein päivitys 1.1. TYÖPAIKAT (lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus) 1. Työpaikkamäärän muutos (%) ed. vuodesta Helsingissä, Helsingin seudulla

Lisätiedot

VIREILLE TULLEET KANSALAISUUSHAKEMUKSET

VIREILLE TULLEET KANSALAISUUSHAKEMUKSET TILASTOKATSAUS Kansalaisuusyksikkö 2010/2 31.3.2011 KANSALAISUUSYKSIKÖN TILASTOKATSAUS, VUOSI 2010 1. Kansalaisuusyksikön tehtävistä Kansalaisuusyksikön tehtävänä on Suomen kansalaisuuden saamista, säilyttämistä,

Lisätiedot