KARKKILA 2030 KESKUSTAAJAMAN JA KAAKKOIS- OSAN OSAYLEISKAAVA RAKENNEMALLI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KARKKILA 2030 KESKUSTAAJAMAN JA KAAKKOIS- OSAN OSAYLEISKAAVA RAKENNEMALLI 15.6.2008"

Transkriptio

1 KARKKILA 2030 KESKUSTAAJAMAN JA KAAKKOIS- OSAN OSAYLEISKAAVA RAKENNEMALLI

2 KARKKILA 2030 KESKUSTAAJAMAN JA KAAKKOISOSAN OSAYLEISKAAVA Osayleiskaava on yleispiirteinen suunnitelma, jolla ohjataan kaupungin osan maankäyttöä. Osayleiskaavassa varataan alueita mm. asumisen, työpaikkojen, palvelujen, keskustatoimintojen, luonnonsuojelun, maisemansuojelun, maa- ja metsätalouden, ulkoilun ja virkistyksen sekä liikenteen tarpeisiin. Osayleiskaava ohjaa taajama-alueella yksityiskohtaisempien asemakaavojen laadintaa, sekä taajama-alueen ulkopuolella rakennus- ja toimenpidelupia. Osayleiskaava esitetään kartalla, ja lisäksi siihen kuuluvat kaavamerkinnät ja kaavamääräykset sekä kaavaselostus. Osayleiskaava-alueella on voimassa kaupunginhallituksen yleiskaavan laatimisen ajaksi asettama rakennuskielto ja toimenpiderajoitus (MRL 38 ). Osayleiskaavan rajaus on esitetty viereisellä kartalla. Lisätietoa osayleiskaavasta saa Karkkilan verkkosivulta Osayleiskaavaa laatii konsulttina MA-arkkitehdit. Suunnittelua ohjaa kaupunginhallituksen asettama ohjausryhmä, joka koostuu virka- ja luottamushenkilöistä. LISÄTIETOJA Rakennustarkastaja Nicole Ahtokivi, puh , Arkkitehti Antti Karvonen, puh , Karkkila 2030, keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 1

3 JOHDANTO Karkkilan keskustaajaman ja eteläosan osayleiskaavatyö on käynnistynyt syksyllä Alueelta on tehty maisemaselvitys ja selvitys aiempien osayleiskaavojen toteutumisesta. Parhaillaan laaditaan luontoselvitystä ja rakennetun kulttuuriympäristön selvitystä. Yleiskaavan tavoiteasettelua pohdittaessa todettiin, että uuden osayleiskaavan haasteet ovat ratkaisevasti erilaiset kuin 1990-luvun lopulla laaditun edellisen osayleiskaavan aikana. Hyvin pitkään jatkunut hitaan kasvun vaihe on päättynyt, asukasluku ja työpaikkojen määrä ovat lähteneet ripeään kasvuun. Kasvun jatkuminen on erittäin todennäköistä, sillä Karkkila kytkeytyy koko ajan tiiviimmin pääkaupunkiseudun kasvuun. Tämä asettaa maankäytön suunnittelulle ison haasteen. RAKENNEMALLI Yleiskaavatyössä pääteltiin, että suunnittelun lähtökohdaksi on otettava Karkkilan omien vahvuuksien ymmärtäminen, vahvuuksien hyödyntäminen ja puutteiden korjaaminen. Tämän havainnollistamiseksi päätettiin laatia ensi vaiheessa yleiskaavan rakennemalli. Rakennemalleja on vain yksi, koska katsottiin, ettei strategisia tai yhdyskuntarakenteen vaihtoehtoja ole juurikaan osoitettavissa. ratkaisuista käytävän keskustelun pohjaksi. Se ei ole valmis suunnitelma. Rakennemalli asetetaan kesäksi yleisön nähtäville kaupungintalolle ja kaupungin verkkosivuille ja siitä pyydetään kommentteja eri osapuolilta. Tavoitteena on saada mielipiteitä siitä, mitkä ehdotukset ovat onnistuneita sekä mitkä ratkaisut tuntuvat epäonnistuneilta. Saatu palaute huomioidaan laadittaessa osayleiskaavan luonnosta syksyllä RAPORTIN SISÄLTÖ Yleiskaavan rakennemalliraportin sisältörakenne on seuraava: A. YHDYSKUNTARAKENNE Fyysinen rakenne Toiminnallinen rakenne B. RAKENNEMALLIT Asuminen: tavoitteet, sopivat alueet Työpaikat teollisuus, kauppa ja palvelut: tavoitteet ja sopivat alueet Liikenneverkko: tarpeet ja verkkosuunnitelma Virkistysverkko: mahdollisuudet ja suunnitelma Rakennemallien yhdistelmä LIITE Rakentamisen kaavalliset resurssit ja uudet alueet Rakennemalli on laadittu vain keskustaajaman alueelle, ei koko osayleiskaava-alueelle. Yleiskaavan rakennemalli on tarkoitettu yleiskaavan Karkkila 2030, keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 2

4 A. YHDYSKUNTARAKENNE 1. FYYSINEN RAKENNE Yhdyskunnan fyysinen rakenne tarkoittaa liikenneverkon ja rakennuskannan muodostamaa kokonaisuutta. KESKITTYNEISYYS Karkkilan yhdyskuntarakenne on varsin keskittynyt verrattuna moniin Uudenmaan kuntiin. Karkkilassa on vain yksi taajama ja sen alueella asuu 85% kunnan asukkaista, työpaikoista vielä suurempi osa on keskustaajamassa. Myös keskustaajaman rakenne on keskittynyt. Yli puolet sen asukkaista asuu keskustaajaman ydinalueella jalankulkuetäisyydellä päivittäistavarakaupasta. Toisin sanoen: noin puolet Karkkilan asukkaista on keskustaasukkaita. Tilanne on samantapainen myös työpaikkojen osalta: 2/3 työpaikoista sijaitsee ydinkeskustassa ja 1/3 suoraan ydinkeskustaan liittyvällä teollisuusalueella. Kauppa ja palvelut ovat sijoittuneet pääosin ydinkeskustaan. TIIVEYS Keskustaajaman rakenne ei kuitenkaan ole kovin tiivis. Taajaman rakennettu alue on varsin laaja, matkaa reunasta toiseen on jopa 7 km. Taajaman koko pinta-alaan nähden sen asukasluku on alhainen. tekijä ovat vanhojen kylien alueille syntyneet laajat alhaisen tehokkuuden pientaloalueet. Myös ydinkeskustassa pientaloalueiden osuus on suuri. TAAJAMAN MUOTO Karkkilan keskustaajaman muoto on poikkeava. Useimmissa pienissä kaupungeissa rakenne koostuu kohtuullisen yhtenäiseksi rakentuneesta ydinosasta, jonka reunoilla ja ulkopuolella on irrallisempia yksiköitä. Karkkilassakin on tietty ydinkaupunki, mutta se on alaltaan suppea ja rakenteeltaan katkonainen. Ydinalueeseen liittyy 6 säteittäistä sormimaista laajennusta. LIIKENNEVERKKO Karkkilan liikenneverkon tärkein elementti on valtatie 2, joka kulkee taajaman läpi. Se on yhteys vt 1:lle ja pääkaupunkiseudulle. Toinen pääelementti on Helsingintie, joka jatkuu lounaaseen ja koilliseen maanteinä. Helsingintie on monitoimiväylä: ostoskatu, julkisen liikenteen väylä, kevytliikenteen valtaväylä, raskaan liikenteen väylä, asuntoalueen kokoojakatu ja läpiajoliikenteen lähes ainoa väylä. Helsingintiehen liittyy joukko säteittäisiä kokoojakatuja. Alhaista tiiveyttä selittää eniten se, että taajaman laajenemista rajaavat voimakkaat fyysiset esteet, kuten jokilaakso, järvi ja valtatie. Tämän takia taajama on laajennut sormimaisesti useaan suuntaan. Toinen selittävä Karkkila 2030, keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 3

5 2. TOIMINNALLINEN RAKENNE Yhdyskunnan toiminnallinen rakenne tarkoittaa toimintojen luonteen, laajuuden ja sijainnin muodostamaa kokonaisuutta. OMAVARAISUUS Karkkilan toiminnallinen omavaraisuus on korkea verrattuna moniin Uudenmaan kuntiin. Erityisesti työpaikkaomavaraisuus on huomattava, 85%. Työpaikkatarjonnassa teollisuuden ja muun jalostuksen osuus on poikkeuksellisen korkea, tuotannon jalostusaste on sekin korkea. Työmatkapendelöinti pääkaupunkiseudulle on kohtuullista (kolmannes työmatkoista), Karkkilaan myös pendelöidään useasta suunnasta (neljännes työntekijöistä). Kaupan tarjonta on perustarpeiden osalta hyvä, mutta erikoistavarakaupan tarjonta ei vastaa kysyntää, ostovoimaa siirtyy pääkaupunkiseudulle. Palvelujen tarjonta on perustarpeiden osalta riittävä, mutta palvelualan osuus työpaikoista on alle 50%, mikä on alhainen osuus. TOIMINTOJEN SIJAINTI Yhdyskuntarakenteen nauhamaisuus näkyy myös toimintojen sijoittumisessa. Työpaikat, kauppa ja palvelut ovat keskittyneet Helsingintien Yrittäjäntien liikennekäytävän varteen. Työpaikat jakautuvat verraten tasaisesti ko. käytävän varrella: Pitkälän-Keskinummen alueella on 35%, Helsingintien varressa 35% ja Högforsin alueella 17%. Noin puolet työpaikoista on siis keskustassa. Keskustassa kaupan palvelut sijaitsevat nekin nauhamaisesti. Keskustan kaupan jakautuminen laajalle alueelle ja kahteen painopisteeseen aiheuttaa sen, ettei Karkkilassa ole kunnollista kaupallista keskittymää. Karkkila 2030, keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 4

6 B. RAKENNEMALLIT Keskustaajaman alue ilmakuvassa. Osayleiskaava-alueen raja punaisella. Rakennemalli on laadittu teemoittain. Teemat ovat -Asuminen -Työpaikat -Liikenneverkko -Virkistysverkko Kustakin teemasta on laadittun kirjallinen perustelu sekä aluekartta. Kartta kuvaa teemakohtaisesti sitä, mitä aluevarauksia eri toiminnoille voidaan tarvita vuoteen 2030 mennessä. Rakennemallien teemakohtainen kuvaus on jäsennelty seuraavasti: TAUSTATIEDOT -kasvutavoitteet -aluetarpeet -nykytilanne RAKENNEMALLIN PERUSTELUT -nykyinen maankäyttö -vahvuudet -heikkoudet -haasteet RAKENNEMALLIKARTAN KUVAUS -merkintöjen selitys ja perustelut -mahdollisuudet -uhat Rakennemallin taustaselvitys: Kaavalliset resurssit ja rakentamisen alueet on tämän raportin liitteenä. Karkkila 2030, keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 5

7 ASUMINEN TAUSTATIEDOT VÄESTÖTAVOITTEET Kaupungin strategiassa (2007) vuoden 2030 väestötavoitteeksi on asetettu asukasta, mikä tarkoittaa uutta asukasta 23 vuoden aikana. Keskustaajaman väkilukutavoite olisi tällöin asukasta. Asukasluvun nopea kasvu on melkoinen haaste. Karkkilan kehitys on ollut hyvin verkkaista pitkään, alkaen 1980-luvun puolivälin teollisuuden kriisistä. Vielä 1990-luvun alussa väkiluku laski, sitten vakiintui ja on kääntynyt nousuun vasta aivan viime vuosina. TONTTIMAAN TARVE KAAVASSA Tonttimaan tarpeen laskennassa on noudatettu seuraavia talotyyppien osuuksia uustuotannossa: kerrostalot uustuotanto 35% (nyt 32%), omakotitalot uustuotanto 50% (nyt 51%), rivitalot yms uustuotanto 15% (nyt 17%). Kerrostaloasunnoilla on lisääntyvää kysyntää, mutta vain keskusta-alueilla. Rivitalojen osuus ei kasvane, asumismuoto ei ole Karkkilassa suosittu. Omakotien suosio säilyy korkeana. Uuden kaava-alueen tarve lienee noin 400 ha, mikä määränä on löydettävissä sijainniltaan kohtuullisilta alueilta. KERROSTALORAKENTAMINEN Kerrostalorakentamisen etu mitoituksessa on se, että sen tonttimaatarve on pieni, vain noin 5% koko aluetarpeesta. Vaikeus on toisaalta se, että kerrostaloasuminen on vetovoimaista vain aivan keskustassa, alle 0,5 km etäisyydellä palvelukeskittymistä. Kerrostalorakentamiseen tarvittaneen noin 25 ha. Tämä määrä löytyy keskustasta, mutta vain mikäli kerrostalorakentamiseen otetaan alueita, joita nykykaavoissa on varattu muuhun (miljoonamonttu, Huhdintien varsi, Turuntien varsi jne). Heti käyttöön otettavaa kerrostaloaluetta on kuitenkin vähän, vain noin 3 ha. RIVITALORAKENTAMINEN Rivitalorakentamisen suosio on sekin riippuvainen etäisyydestä keskustaan, jolloin rivitalorakentaminen kilpailee osin samoista alueista kuin kerrostalorakentaminen. Ei voida olettaa niiden osuuden kasvavan voimakkaasti. Keskustan ulkopuolisilla pientaloalueilla aikanaan kaavoitettuja rivitalotontteja on jatkuvasti muutettu omakotitonteiksi. OMAKOTIRAKENTAMINEN Omakotirakentaminen on Karkkilassa suosittua ja sen kysyntä säilynee huomattavana. Omakotiasutuskin tarvitsee palveluja, kovin syrjäiset alueet eivät ole vetovoimaisia. Maankäyttötarkastelussa on lähdetty siitä, ettei omakotialueita varata 3 km kauempaa kaupallisesta keskuksesta (joka Karkkilassa on erikoisen muotoinen). Omakotirakentamisen aluetarjonta on sekin varsin rajallinen, johtuen taajamarakennetta rajoittavista luonnon tekijöistä (järvi, jokilaakso, luonnonsuojelualueet ja arvostetut ulkoilualueet) sekä teknisitä esteistä (valtatie, voimalinjat, hiekkakuopat, teollisuuden, liikenteen ja moottoriurheilun melualueet. RAKENNEMALLIN PERUSTELUT NYKYTILANNE Karkkilan keskustaajamassa asuu nykyään noin henkilöä. Näistä puolet asuu omakotitaloissa, vajaa kolmannes kerrostaloissa ja vajaa 20% rivitaloissa yms. Asutus on keskittynyttä, ydinkeskustan alueella asuu yli puolet asukkaista. Toisaalta asutus on levinnyt sormimaisesti varsin laajalle eri suuntiin. VAHVUUDET Nykyisellä asutusrakenteella on useita vahvuuksia. Yli puolet asukkaista asuu keskustapalvelujen tuntumassa, etäisimmätkin alueet ovat alle 3 km etäisyydellä keskustasta. Keskustassa ja ruukkialueella on historiallisia puutarhakaupunginosia. Keskustan ulkopuoliset pientaloalueet ovat maastoltaan vaihtelevia ja niiltä on hyvät yhteydet laajoille ulkoilualueille HEIKKOUDET Asutusrakenteessa on myös heikkouksia. Keskustan ulkopuolisten pientaloalueiden palvelutarjonta on erittäin vaatimaton. Ne myös koetaan keskustasta irrallisiksi, asuntokysyntä taajaman laidoilla on ollut laimeaa. Ydinkeskustassa asuntorakentaminen on ollut hyvin pitkään lähes pysähdyksissä, mikä on heikentänyt keskustan palveluja. HAASTEET Kaupungin strategian mukaisesti keskustaajamaan pitäisi rakentaa asuntoja uudelle asukkaalle vuoteen 2030, kolmanneksen lisäys nykyiseen. Lisää rakennuspainetta aiheuttaa asumisväljyyden kasvu. Yhdessä nämä edellyttävät, että keskustaajaman asuntokerrosala nousee lähes puolitoistakertaiseksi. Määrällisen haasteen lisäksi kyseessä on myös laatuhaaste. Asukasluku kasvaa vain, mikäli uudet asuntoalueet ovat riittävän vetovoimaisia suhteessa laajemman alueen asuntomarkkinoihin. Karkkila 2030, keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 6

8 RAKENNEMALLIKARTTA - ASUMINEN SÄILYVÄT ALUEET Osa asuntoalueista tulee säilymään ennallaan. Erityisesti tällaisia ovat vanhat puutaloalueet keskustassa, vanhat työväen asuntoalueet sekä uudemmat, täyteen rakennetut pientaloalueet. Kartassa näitä ei ole korostettu tunnusvärillä. Alueilla on pientaloasutusta ja kerrostaloasutusta. VÄLJÄ TÄYDENNYSRAKENTAMINEN Täydennysrakentamista tapahtuu jonkin verran pientaloalueilla, joita ei ole vielä rakennettu täyteen kaavan mukaan, sekä kylämäisen asutuksen alueilla, joilla ei ole vielä kaavaa. MAHDOLLISUUDET Keskustaajamasta löytyy riittävästi mahdollisuuksia tavoitteeksi asetetulle väestönkasvulle. Ydinkeskusta-asuminen on vetovoimaista, asukasluvun kasvu tukee kaupan ja palvelujen kohentumista. Uusi pientaloasutus on sekin vetovoimasta, alueet ovat pyöräilyetäisyydellä palveluista ja laajojen ulkoilualueiden tuntumassa. UHAT Uhkana voi olla, ettei keskustan asukasluku kasva johtuen moninaisista toteutuksen esteistä. Tällöin kaupan ja palvelujen kehitys voi hiipua. Voi myös käydä niin, etteivät etäisimmät uudet pientaloalueet käy kaupan. Eräs uhkakuva on se, että hajarakentaminen lisääntyy, syynä joko se, ettei rakennemallin mukaisia alueita saada riittävän nopeasti käyttöön tai se, että kasvupaine on vielä oletettua kovempi. Odotuksia vähäisempi kasvupaine ei sinänsä aiheuta ongelmaa, asuntoaluevaraukset riittävät tällöin pidemmäksi ajaksi. VÄLJÄT UUDET ASUNTOALUEET Väljät uudet asuntoalueet sijaitsevat taajaman reunoilla neljässä suunnassa. Pääosa näistä on vielä kaavoittamattomia. TIIVIIT ASUNTOALUEET Tiivis asuntoalue-merkinnällä on osoitettu ne alueet, joille rakennetaan uutta tiivistä asutusta. Nykyistä tiivistä asutusta ei ole merkitty. Alueista pääosa on tällä hetkellä rakentamattomia ja muussa käytössä (virkistys, maatalous, metsä), eräissä kohteissa on kyse nykyisen asutuksen korvaamisesta tiiviimmällä. Tiiviit asuntoalueet sijaitsevat lähes kokonaan ydinkeskustan alueella. Karkkila 2030, keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 7

9 Karkkila 2030, keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 8

10 TYÖPAIKAT TAUSTATIEDOT MÄÄRÄ JA LAATU Karkkilassa (koko kunta) oli vuonna 2006 yhteensä 3474 työpaikkaa. Lähes kaikki sijaitsivat osayleiskaavan alueella. Työssäkäyvä väestö oli henkeä, työpaikkaomavaraisuus oli 85%. Työpaikat jakautuivat toimialoittain seuraavasti, vertailukohteena ovat naapurikunta Vihdin luvut. Jalostus 49% (Vihti 27%), palvelut 46% (Vihti 71%), alkutuotanto 3%(Vihti 2%). Työnantajista suurin on Karkkilan kaupunki (14,2%), seuraavina Componenta (9%), Moventas (8%), Helvar (5%), SEW (3,5%), Suur-Seutu (2,5). Karkkilan elinkeinorakenteelle on leimallista jalostuksen poikkeuksellisen korkea osuus ja korkea työpaikkaomavaraisuus. Viime vuosina jalostuksen työpaikkakasvu on ollut vahvaa, palvelujen hi-taampaa. Työpaikkatarjonnassa korostuvat miesvaltaiset alat, naisvaltaisten alojen tarjonta on suppeampi. TYÖPAIKKA-ALUEIDEN SIJAINTI Työpaikat sijaitsevat nauhamaisesti kaupungin keskustassa ja Porintien varren teollisuusalueilla. Jakauma on: -Pitkälän-Keskinummen työpaikka-alue tp (35% kaikista) -Högforsin alue 530 tp (15% kaikista) -ydinkeskusta-helsingintie-huhdintie-polari-ym tp (35% kaikista) Em. lisäksi on runsas 500 tp muissa kaupunginosissa ja muualla kaupungin alueella. Pitkälän-Keskinummen alue on korostuneesti teollisuusalue, keskustassa taas korostuvat kauppa, palvelut ja hallinto. TYÖPAIKKOJEN KASVUTAVOITTEET KASVUTRENDIT Elinkeinotoimi on laatinut ennusteen vuoteen 2030 työpaikkojen lisäyksestä ja tonttimaan tarpeesta perustuen tavoitteeksi asetettuun väkiluvun kasvuun ja korkeaan työpaikkaomavaraisuuteen. Ennusteen mukaan työpaikkojen lisäys olisi kpl. Elinkeinojen uuden kerrosalan tarve voi ennusteen mukaan olla jopa kerrosneliötä. KYSYNTÄENNUSTE Keskustan kehittämisprojektin selvitysten pohjalta on tehty kaupan kasvuennuste vuoteen Ennusteen mukaan uutta kerrosalaa tarvitaan neliötä (vuoteen 2020 mennessä). RAKENNEMUUTOS Kasvuennusteessa ei ole pohdittu väestö- ja työpaikkakasvun vaikutusta eri toimialojen painotuksiin. Hyvin todennäköistä on, että jalostuksen suhteellinen osuus pienenee ja palvelujen kasvaa. Tämä on yleinen trendi, joka liittyy väestön ikärakenteen muutokseen. RAKENNEMALLIN PERUSTELUT NYKYTILANNE Karkkilan keskustaajamassa on noin työpaikkaa. Näistä noin puolet on jalostuksessa ja toinen puoli palveluissa. Työpaikkaomavaraisuus on 85%. Kolmannes työvoimasta pendelöi töihin, pääkohde on pääkaupunkiseutu. Työntekijöistä neljännes pendelöi Karkkilaan, pääosin lähikunnista. Työpaikoista pääosa sijaitsee taajamarakenteen sisällä nauhamaisesti. VAHVUUDET Karkkilan keskustaajaman elinkeinotoiminnalla on useita vahvuuksia. Alueelle on syntynyt korkeatasoisen metalliteollisuuden klusteri. Myös muilla teollisuuden toimialoilla jalostusaste on korkea. Työpaikat sijaitsevat keskeisesti taajamassa, joten niiden saavutettavuus asuntoalueilta on hyvä. Suuret teollisuusalueet kytkeytyvät suoraan valtatiehen. HEIKKOUDET Keskustaajaman elinkeinotoiminnalla on myös heikkouksia. Kaupan ja palvelujen tarjonta on suppea, ostovoimaa suuntautuu huomattavasti pääkaupunkiseudulle. Kaupallinen keskusta on rakenteellisesti hajanainen, mistä on seurannut perinteisen ydinkeskustan taantuminen. HAASTEET Kaupungin strategisena tavoitteena on noin uutta työpaikkaa vuoteen 2030 mennessä eli 29% lisäys. Työpaikkatavoitteen saavuttaminen on hyvin riippuvainen asukasluvun kasvusta Karkkilassa sekä työpaikkatarjonnan muutoksista nykyisellä pendelöintialueella. Erityinen haaste on tukea kaupan ja palvelujen kehitystä ydinkeskustassa. Karkkila 2030, keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 9

11 RAKENNEMALLIKARTTA - TYÖPAIKAT Rakennemallikartassa on esitetty työpaikkojen alueet ryhmiteltynä toiminnoittain ja sijainnin perusteella (keskustassa ja sen ulkopuolella). TEOLLISUUS Nykyiset teollisuusalueet Pitkälässä, Keskinummessa ja Högforsissa säilyvät työpaikka-alueina. Rakennemallikartassa on osoitettu huomattavasti uutta teollisuusaluetta Keskinummeen, Pitkälään ja Porintien varteen. Myös Högforsissa on lisärakentamista. Uudet alueet täydentävät olevia alueita ja kytkeytyvät suoraan Porintiehen. MAHDOLLISUUDET Teollinen klusteri voi kasvaa merkittävästi Porintien varressa. Alueelle voi sijoittua myös tilaa vaativia logistiikan ja varastoinnin toimintoja. UHAT Laajat teollisuuden aluevaraukset eivät sovellu muuhun käyttöön (palvelut, kauppa, asuminen). Teollisuusalueiden kaavoitus ja markkinointi on hankalaa, koska tonttikysynnän määrä ja luonne on arvaamatonta ja hyvin vaihtelevaa. Kehittyvät palvelujen alueet ovat keskustan reunoilla olevia palvelujen alueita, joilla on mahdollisuus monipuolistua ja kasvaa. Osa keskustan kaupan kohteista säilynee ennallaan b) Keskustan ulkopuolella Uudet kaupan ja palvelujen alueet keskustan ulkopuolella sijaitsevat valtatien liittymien yhteydessä, ne sopivat liikennehakuiselle tilaa vaativalle kaupalle ja palveluille. Kehittyviä kaupan ja palvelujen alueita ovat eräät nyt alikäyttöiset alueet Polarin ja Keskinummen liittymien yhteydessä. Huhtimon huoltoasema ei voine jatkaa. MAHDOLLISUUDET Perinteinen ydinkeskusta voi vahvistua kaupan ja palvelujen ihmisen kokoisena keskuksena. Helsingintien itäpään ja Polarin risteyksen alue kehittyy päivittäistavarakaupan ja tilaa vaativan kaupan alueena. UHAT Uhkana on, ettei perinteinen keskusta kehity, jolloin kaupan ja palvelujen kasvupaine kohdistuu valtatien risteysalueille tai muille paikkakunnille. KAUPPA JA PALVELUT a) Keskusta Kehittyviksi keskustan kaupan ja palvelujen alueiksi on merkitty useita kohteita, joilla on nykyään palveluja ja/ tai kauppaa, mutta joilla on mahdollisuuksia lisärakentamiseen tai toiminnalliseen monipuolistumiseen. Uudet keskustan kaupan ja palvelujen alueet sijaitsevat torin tuntumassa ja Helsingintien itäpäässä. Karkkila 2030, keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 10

12 Karkkila 2030, keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 11

13 LIIKENNE TAUSTATIEDOT NYKYTILANNE Karkkilan keskustaajaman liikenneverkko kostuu oikeastaan vain kahdesta pääväylästä. Nämä ovat valtatie 2 ja Helsingintie-Pusulantie. Valtatiellä on kolme liittymää, näistä Polarin liittymä on selvästi vilkkain. VAHVUUDET Liikenneverkko on erittäin selkeä ja yhdyskuntarakenne on ryhmittynyt sen mukaisesti. Valtatie 2:n kapasiteetti on Karkkilan kohdalla hyvä. Valtatielle on tehty asialliset melusuojaukset. HEIKKOUDET Helsingintien liikennemäärät ovat liian suuret, raskaan liikenteen osuus on huomattava. Vaihtoeh-toista kuljetusreittiä ei ole. Yhteys lähes kaikilta asuntoalueilta valtatielle sekä teollisuusalueille kulkee Polarin ja Yrittäjäntien liittymien kautta. Myös Keskuskatu on kuormittunut. RAKENNEMALLIKARTTA - LIIKENNE SÄILYVÄT VÄYLÄT Nykyiset pääväylät säilyvät. Valtatie 2 muuttuu kaksiajorataiseksi Polarin liittymään asti. UUDET VÄYLÄT JA YHTEYDET Liikenneverkon merkittävin täydennys on eteläinen yhteys Keskinummesta Pusulantielle. Tälle väylälle voidaan ohjata läpikulkuliikenne, joka nyt rasittaa keskustaa, Samalla väylä tukee uutta maankäyttöä keskustaajaman eteläosassa. Väylä kytkeytyy valtatiehen uudessa eteläisessä liittymässä, joka on tarpeen rakentaa viimeistään silloin, kun valtatie muuttuu kaksiajorataiseksi. Liittymästä on yhteys myös Vihtijärventielle ja teollisuusalueille. Keskustassa liikenneverkkoon tarvitaan joitain täydennyksiä, joilla kevennetään ydinkeskustan liikennettä. Liikenneverkkokartassa on esitetty vain pääväylät, ei muuta katuverkkoa. MAHDOLLISUUDET Täydennetty liikenneverkko kohentaa Karkkilan saavutettavuutta, mikä houkuttelee yrityksiä ja uusia asukkaita. Keskustan liikenteen rauhoittuminen parantaa asuinympäristöä ja tukee liiketoimintaa. UHAT Uhkana on, että eteläisen yhteyden toteuttaminen viivästyy, jolloin kasvava liikennepaine rappeuttaa keskustaa asumisympäristönä ja kaupan alueena. Myös valtatie 2:n leventämisen viivästyminen voi heikentää Karkkilan vetovoimaa asuinpaikkana ja yritysten sijoittumispaikkana. Karkkila 2030, keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 12

14 MERKKIEN SELITYKSET NYKYISET TIET UUDET TIET PORI FORSSA PORINTIE (VT 2) TAMMELANTIE TURUNTIE HELSINGINTIE KESKUSKATU RIIHIMÄKI HYVINKÄÄ VIHDINTIE PUSULANTIE VANTAA LENTOAS. YRITTÄJÄNTIE TURKU PORINTIE (VT 2) UUSI TIEYHTEYS VÄLILLÄ SALO PUSULANTIE - VALTATIE 2 VANHA VIHDINTIE KARKKILAN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA LIIKENNEVERKKOLUONNOS HELSINKI SITO Karkkila 2030, keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 13

15 VIRKISTYS TAUSTATIEDOT ALUEET Karkkilassa on aivan keskustan tuntumassa useita eri tyyppisiä vetovoimaisia virkistyskohteita. Keskustan koillis- ja lounaispuolella on laajat yhtenäiset metsäiset selännealueet, Toivike ja Haukkamäki. Pyhäjärvi sijaitsee aivan keskustan luoteispuolella. Järven rannalla on liikuntapaikkoja ja lintutorni. Keskustan pohjoispuolella virtaa Saavajoki. Keskustan eteläpuolelta virtaa Karjaanjoki jyrkässä kanjonissa. Kaupungissa on varsinaisten kaavan virkistysalueiden lisäksi arvokkaita kulttuuriympäristöjä ja alueita, jotka toimivat virkistysaluejärjestelmän osana. Näille kiinnostaville alueille on osin heikot kulkuyhteydet. LIIKUNTAPAIKAT Suurempia urheilukenttiä kaupungilla on tällä hetkellä kolme, Käpylän kenttä, Miljoonamontun kenttä ja Nyhkälänharjulla sijaitseva koulun kenttä. Lisäksi kaupungissa on lukuisia pienempiä pallokenttiä. Toivikkeen alueella sijaitsee kaupungin ylläpitämä ulkoilureitti. Miljoonamontun kentän vieressä on lyhyt valaistu ulkoilureitti. Järven rannassa on reitti Vattolan uimarannalle ja Karjaanjoen rannassa on paikoitellen ulkoilureitti. VAHVUUDET Karkkilan asukkaat kokevat kaupunkinsa olevan luonnonläheinen. Mielikuva on perusteltu, koska kaikilta asuntoalueilta on lyhyt matka virkistys- ja ulkoilualueille, myös ydinkeskustassa. Keskustaajamassa on joukko voimakkaita maisemallisia elementtejä. Näitä ovat harjut ja selänteet: Nyhkälänharju ja Toivikkeen laaja harjualue, Haukkamäen kallio- ja lampiselänne; sekä vesistöt: Pyhäjärvi, Saavajoki-Karjaanjoki koskineen ja Haukkamäen alueen erämaalammet. HEIKKOUDET Heikkoutena voi pitää sitä, että monet virkistyksen kannalta kiinnostavat kohteet ja alueet ovat huonosti saavutettavissa ja käytettävissä. Pyhäjärven mahdollisuuksista on käytössä vain pieni osa, samoin Karjaanjokilaakso on saavutettavissa vain osittain. Ulkoilureitit eivät muodosta jatkuvaa verkostoa. Laajoilla metsäalueilla avohakkuut ja soranotto alentavat niiden virkistysarvoa. Pyhäjärven rannalla on kaksi uimarantaa, toinen sijaitsee Vattolassa ja toinen Tuorilassa. Vattolan rannan yhteydessä on kaksi tenniskenttää. ULKOILUREITIT Karkkila 2030, keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 14

16 RAKENNEMALLIKARTTA - VIRKISTYS Virkistyksen rakennemallissa esitetään vain tärkeimmät kohteet ja yhteydet, ei kaikkia virkistysalueita. LAAJAT METSÄISET ULKOILUALUEET Toivikkeen harjualueen ja Haukkamäen kallioselänteen metsäalueet säilyvät ulkoilukäytössä. Molempien reuna-alueille ollaan osoittamassa jonkin verran uutta rakentamista. Myös Tuorilanmäki sopii ulkoiluun. LÄHIULKOILUALUEET Lähiulkoilualueiksi on merkitty iso osa Pyhäjärven rantaa, Saavajoen ja Karjaanjoen rantaa, harju- ja mäkialue kaakossa ja yksittäisiä harjuja ja mäkiä. Monilla näistä ulkoilukäyttö on nyt rajoitettua. PUISTOT Kartassa on merkitty puistoiksi pääasiassa ulkoilu-, liikunta- ja urheilupuistoja. Pääosa näistä on jo olemassa, laajin uusi kohde on Asemanrannassa Pyhäjärven rannalla. ERITYISKOHTEET Kartassa on esitetty myös joukko erikoiskohteita, jotka eivät ole ensisijaisesti virkistysalueita, mutta joilla on merkitystä virkistyksen ja ulkoilun kannalta. Tällaisia ovat hautausmaat, luonnon-suojelualueet ja Högforsin Johtajistonmäen-Tehtaanpuiston alue. VIRKISTYSREITIT Kartassa on esitetty tärkeimmät virkistysreittiyhteydet, ei koko reitistöä. Nykyinen reitistö tarvitsee melkoisesti täydennystä, jotta tärkeät virkistys- ja ulkoilualueet saadaan liitettyä verkostoksi. Tärkeimpiä yhteyksiä ovat reitti Pyhäjärven ympäri, jokivarren reitti sekä Haukkamäen ja Toivikkeen ulkoilualueita yhdistävät reitit. MAHDOLLISUUDET Karkkilan keskustaajaman osittain piilevät tai alikäyttöiset ulkoilun ja virkistyksen resurssit saadaan yleiseen käyttöön. Näiden laatu ja monipuolisuus on melkoinen, mikä tukee merkittävästi kaupungin vetovoimaa asuinpaikkana. Myös matkailu voi hyödyntää näitä. Uusilla ja vanhoilla asuntoalueilla on mainiot lähiulkoilualueet helposti saavutettavilla. UHAT Uhkana on ennen kaikkea se, ettei virkistysjärjestelmä toteudu kunnolla. Tämä voi johtua erilaisista teknisistä esteistä (maanomistus, maastoesteet) sekä taloudellisista seikoista: virkistysalueet ja reitit eivät tuota taloudellisesti samalla tavoin kuin asunto- ja työpaikkarakentaminen. Voi myös käydä niin, että ulkoilu- ja virkistysarvot heikkenevät harkitsemattoman ympäristönkäsittelyn takia (hakkuut, maa-ainesten otto). ARVOKKAAT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Karttaan on merkitty arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöalueet ja kulttuurimaisemat. Myös näillä on vetovoimaa virkistyksen ja ulkoilun kannalta. Rajaukset ovat Uudenmaan liiton selvityksen mukaisia, ne tarkentuvat tekeillä olevassa Karkkilan omassa selvityksessä. Karkkila 2030, keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 15

17 Karkkila 2030, keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 16

18 RAKENNEMALLIEN YHDISTELMÄKARTTA MA-arkkitehdit Karkkila 2030, keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 17

19 LIITE. RAKENTAMISEN RESURSSIT Tässä muistiossa esitellään alustavaa rakentamisen alueiden kartoitusta, joka on laadittu helmikuussa 2008 rakennemallisuunnittelun taustaksi. Kartoitukseen sisältyy 1. arvio aiempien osayleiskaavojen toteutumisesta ja niihin sisältyvistä rakentamisen resursseista 2. arvio asuntorakentamiseen soveltuvien, vetovoimaisten alueiden kaavoittamattomien alueiden sijainnista ja määrästä 3. selvitys työpaikkojen, teollisuuden, kaupan ja palvelujen sijoittumisesta. Kartoituksen tulos on esitetty karttapiirroksena ja pinta-alalaskelmana. Osayleiskaavan rakennemallissa alueiden rajauksia on muokattu tässä kartoituksessa esitetyistä. 1. KAAVOITETUT ALUEET ASUMINEN Asuntorakentamisen resurssit on esitetty seuraavasti: a) asemakaavoitetut, rakentamattomat tontit erikseen tiivis asuntorakentaminen ja tavanomainen pientalorakentaminen b) osayleiskaavassa (v. 2000) varatut, vielä asemakaavoittamattomat alueet Kartan viestit ovat seuraavat: 1) tiiviin asuntorakentamisen valmiiksi kaavoitettu alue on hyvin pieni: vain 5,5 ha 2) pientalorakentamisen valmiiksi kaavoitettu alue on huomattava: 77,8 ha, mutta siitä iso osa sijaitsee etäällä palveluista 3) osayleiskaavan vielä kaavoittamattomat alueet ovat nekin merkittäviä: 50,2 ha, niistä osa sijaitsee hyvin, osa syrjäisesti Asuntokäyttöön varatut alueet ovat yhteensä 136,3 ha. Määrä ei ole korkea, tiiviin asuntoalueen varausmäärä on aivan riittämätön. TYÖPAIKKA-ALUEET Työpaikkarakentamisen resurssit on esitetty seuraavasti: a) asemakaavoitetut, rakentamattomat tontit b) osayleiskaavassa (v. 2000) varatut, vielä asemakaavoittamattomat työpaikka-alueet ja työpaikkojen vara-alueet c) osayleiskaavan mukainen alue, jolle asemakaava on tekeillä Kartassa ei näy, että ydinkeskustan kaavoissa on jonkin verran käyttämätöntä työpaikkojen rakennusoikeutta. Kartan viestit ovat seuraavat: 1) kaavoitetun työpaikka-alueen määrä on kohtuullinen: 40,7 ha, pääosin Keskinummen alueella ja Ahmoontien risteyksessä (viime mainittu on hyvin irrallinen) 2) osayleiskaavojen varaukset ovat runsaammat: 62,4 ha, ne ovat kaikki keskustaajaman kaakkoiskulmalla Porintien tuntumassa. Työpaikka-alueiden varaukset ovat yhteensä 117,2 ha. Määrä on turhankin korkea. Aluevaraukset sijaitsevat pääosin samalla alueella, mikä voi antaa yrityksille synergiaetuja, mutta samalla tonttitarjonta on yksipuolista. RESURSSIT YHTEENSÄ Asunto- ja työpaikkarakentamisen kaavoitetut resurssit ovat pinta-alaltaan yhteensä 253,5 ha. Luku ei ole pieni, mutta on syytä todeta, että em. resurssien käyttöönottoa hidastavia tekijöitä voivat olla mm: -maanomistus vain osa alueita on kaupungin omistuksessa -vanhentuneet asemakaavat -epäedullinen sijainti, vetovoiman puute, tarjonta ei vastaa kysyntää -ympäristötekijät: saastuneet maa-alueet, pohjavesialueiden rajoitukset yms -kunnallistekniikan ja tiestön puutteet Karkkila 2030, keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 18

20 2. TARKASTELUALUEET ALUEET Tarkastelualueet ovat alueita, joiden tulevaa maankäyttöä on syytä tutkia yleiskaavoituksen yhteydessä. Ne ovat mahdollisia maankäytön reservi- tai muutosalueita osin ehkä pitemmällä tähtä-yksellä. Tarkastelualueiden valinnassa on sovellettu seuraavia periaatteita: -3 km etäisyysympyrän sisällä, ensisijaisesti 2 km ympyrän sisällä -Haukkamäen ja Toivikkeen ulkoilualueet säilyvät -liittyminen nykyiseen kaupunkirakenteeseen. Alueita on 18 kpl. Ne on rajattu varsin vapaamuotoisesti. Rajausten mukainen pinta-ala on 365 ha eli runsaasti enemmän kuin kaavoitettu reservi 253,5 ha. Karkeasti arvioiden tarkastelualueista vain noin puolet voi olla rakentamisen alueita eli noin 190 ha. ALUEIDEN ESITTELY Tarkastelualueet ja niiden mahdollisuudet esitellään seuraavassa lyhyesti. 1. ASEMANRANTA-TURUNTIE kaavoitus: osayleiskaavassa tiivis asuntoalue, ei toteutunut soveltuu: keskusta-asuminen (ehkä myös työpaikkaalue?) vahvuus: keskustasijainti, järvenranta, kaupungin maata heikkous: saastuneita maita, voimalinjasto haaste: osayleiskaava arvioitava uudelleen 2. TURUNTIEN ETELÄPUOLI kaavoitus: asemakaavassa tiivis asuntoalue ja teollisuusalue, kaava vanhentunut; osayleiskaavassa keskustaaluetta ja viljelymaisemaa, edelleen rakentamaton soveltuu: maisemansuojelu, matkailu, keskusta-asuminen vahvuus: keskustasijainti, jokiranta heikkous: kaavoituksen ja tavoitteiden ristiriitaisuus haaste: Valtatien jatke tärkeä keskustan liikenneverkolle 3. POHJOINEN SISÄÄNTULO kaavoitus: ei kaavaa soveltuu: joltain osin asutus, valtatien varressa työpaikkoja? vahvuus: eritasoliittymä valtatielle, keskustan kyljessä heikkous: liikennemelua, tulvariski haaste: kehäkatu Sudetista Asemanrantaan 4. HUHTIMO kaavoitus: ei kaavaa, työpaikkakaava tyssäsi soveltuu: työpaikka-alueeksi vahvuus: eritasoliittymä valtatielle, 1,5 km keskustan palveluista heikkous: liikennemelua, voimalinjasto, rinnettä haaste: liikennejärjestelyt 5. PUSULANTIEN POHJOISREUNA kaavoitus: osayleiskaavassa urheilu-, virkistys- ja metsätalousaluetta soveltuu: pientaloasutus vahvuus: 1-2 km keskustasta, loiva rinnemaasto, ulkoilumaastot, mahd. suora yhteys Porintielle heikkous: Pusulantien melu, osaksi syrjäinen haaste: uusi rakentaminen historiallisessa ympäristössä, Haapalan asukkaiden virkistysyhteydet 6. NAVETANMÄKI kaavoitus: vanhat talousrakennukset suojeltu (osa tyhjillään), pelto virkistysalueena soveltuu: asuminen, palvelut, virkistys vahvuus: historiallinen ympäristö heikkous: voimalinja haaste: uusi rakentaminen historiallisessa ympäristössä 7. PAJUOJANTIE kaavoitus: osayleiskaavaluonnoksessa työpaikka-alue, ympäristökeskus karsi soveltuu: pientaloasutus vahvuus: keskustasta 1,5 2,5 km, eritasoliittymä valtatielle, ulkoilumaastot heikkous: irrallisuus, kaukana kunnallistekniikasta haaste: ulkoiluyhteyksien säilyttäminen Karkkila 2030, keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 19

21 8. LÄNSI-TUORILA kaavoitus: osayleiskaavassa osaksi pientaloaluetta soveltuu: pientaloasuminen vahvuus: järven tuntumassa, kunnallistekniikka lähellä heikkous: syrjäisyys haaste: rantavirkistysalue 9. LÄNSI-VATTOLA kaavoitus: osayleiskaavassa osaksi pientaloaluetta soveltuu: pientaloasuminen vahvuus: kunnallistekniikka lähellä heikkous: syrjäisyys (koulu ja päiväkoti?) haaste: riittävät virkistysalueet 10. LEMMOI kaavoitus: osayleiskaavassa jokivarsi pientaloaluetta, muuten maa- ja metsätalous soveltuu: pientaloasuminen, virkistys ja ulkoilu, kyläasutuksen täydennys vahvuus: 1-2 km keskustasta, mahd. suora yhteys Porintielle, komea vuori, kulttuurimaisemaa heikkous: eteläosa syrjäinen (koulu ja päiväkoti?), maasto paikoin hankala haaste: alueen sisäinen liikenneverkko, tielinjavaihtoehtoja, yhteydet eri suuntiin 11. MILJOONAMONTTU kaavoitus: virkistys- ja urheilualuetta soveltuu: keskusta-asuminen, palveluasuminen, virkistys vahvuus: kauppakeskus vieressä, eritasoliittymä valtatielle, jokivarren tuntumassa heikkous: osin hankala maasto haaste: urheilukentän korvaaminen 12. SISÄÄNTULO kaavoitus: osayleiskaavassa palveluja ja virkistystä soveltuu: palvelut, tilaavievä kauppa (ei sovellu virkistykseen) vahvuus: eritasoliittymän ja kauppakeskuksen välisessä liikennesolmussa heikkous: maasto osin hankalaa haaste: liittymien sujuvuus, kaupunkikuva 13. KOLISEVA kaavoitus: kauppa ja teollisuus soveltuu: tilaavievä kauppa, yritysalue vahvuus: näkyvästi eritasoliittymän vieressä, vetovoimainen heikkous: osin tehoton maankäyttö haaste: maankäytön tehostaminen, kaupunkikuva 14. AHMOONMÄKI kaavoitus: osayleiskaavassa pääosin pientaloaluetta soveltuu: pientaloasuminen, virkistys vahvuus: kunnallistekniikka lähellä heikkous: syrjäisyys (koulu ja päiväkoti?) haaste: virkistysyhteydet Toivikkeelle 15. TERÄVÄNSYRJÄNHARJU kaavoitus: virkistysaluetta soveltuu: pientaloasuminen vahvuus: liikenneyhteys moneen suuntaan, työpaikkaalueen läheisyys, harjumaastoa heikkous: syrjäisyys (koulu ja päiväkoti?), osin hankala maasto, haaste: suhde Keskinummen työpaikka-alueeseen 16. HARMAAKIVI - KATINHÄNTÄ kaavoitus: osayleiskaavassa teollisuusaluetta ja teollisuuden vara-aluetta soveltuu: teollisuus, maa- ja metsätalous, ei asuminen vahvuus: liittyy Pitkälän teollisuusalueeseen, mahd. uusi eritasoliittymä valtatielle heikkous: maasto osin hankala, eteläosa (toistaiseksi) irrallinen haaste: eteläisen liittymän ja tien linjaus 17. YDINKESKUSTA kaavoitus: osayleiskaavassa keskusta-aluetta, asemakaavoitettu soveltuu: keskusta-asumisen, kaupan ja palvelujen lisärakentaminen vahvuus: arvostettu, perinteinen keskusta heikkous: rakentaminen pysähdyksissä pitkään, palvelutaso ei nouse haaste: asemakaavojen tarkistaminen, lisärakentamisen hankkeet, aktiivinen yhteistyö 18. ETELÄ-HAAPALA kaavoitus: osayleiskaavassa maatalousaluetta soveltuu: pientaloasuminen vahvuus: avara kulttuurimaisema heikkous: irrallisuus haaste: kunnallistekniikka Karkkila 2030, keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 20

22 asemakaava / tiivis asuinalue asemakaava / pientaloalue osayleiskaava / asuinalue - ei asemakaavoitettu asuinalueet yhteensä 5,49 ha 77,75 ha 50,18 ha 136,34 ha asemakaava / työpaikka-alue asemakaava tekeillä / työpaikkaalue 40,71 ha 14,09 ha osayleiskaavan työpaikka-alue - ei asemakaavoitettu 62,35 ha työpaikka-alueet yhteensä 117,15 ha tarkastelualueet asuminen 255,57 ha muut 109,47 ha (tästä rakentamiseen käytetävissä vain osa pinta-alasta) mahdollinen uusi tielinjaus vaakaviivoituksella esitetyillä alueilla kaava vanhentunut Karkkila 2030, keskustaajaman ja kaakkoisosan osayleiskaava 21

KARKKILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS KARKKILAN YMPÄRISTÖKESKUS MA-ARKKITEHDIT

KARKKILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS KARKKILAN YMPÄRISTÖKESKUS MA-ARKKITEHDIT KARKKILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2004 KARKKILAN YMPÄRISTÖKESKUS MA-ARKKITEHDIT KARKKILA 1 KAAVOITUSKATSAUS 2004 KAAVOITUSKATSAUS Karkkilan kaavoituskatsaus kertoo Karkkilassa ja Uudenmaan liitossa vireillä

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN JA KAAKKOISOSAN OSAYLEISKAAVA LUONNOKSEN SELOSTUS 20.5.2009

KESKUSTAAJAMAN JA KAAKKOISOSAN OSAYLEISKAAVA LUONNOKSEN SELOSTUS 20.5.2009 KESKUSTAAJAMAN JA KAAKKOISOSAN OSAYLEISKAAVA LUONNOKSEN SELOSTUS 20.5.2009 KARKKILA KESKUSTAAJAMAN JA KAAKKOISOSAN OSAYLEISKAAVA OSAYLEISKAAVA Osayleiskaava on yleispiirteinen suunnitelma, jolla ohjataan

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2008

KAAVOITUSKATSAUS 2008 KAAVOITUSKATSAUS 2008 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA KARKKILA 1 KAAVOITUSKATSAUS 2008 KAAVOITUSKATSAUS Karkkilan kaavoituskatsaus kertoo Karkkilassa ja Uudenmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017 1 (8) KH 25.3.2013 KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA, MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU 2 (8) STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT / MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU Ekologinen, kasvava puutarhakaupunki

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA

MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA PYHÄJOEN STRATEGINEN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA PARHALAHTI PYHÄJOEN KESKUSTA - hallinto ja palvelut (viheralueet ja väylät yhdistävät) - asuminen - ympäristöstä selkeästi erottuva kokonaisuus, joka osittain

Lisätiedot

NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA. Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS. Strateginen maankäytönsuunnittelu 3.2.2015 TK

NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA. Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS. Strateginen maankäytönsuunnittelu 3.2.2015 TK NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS Neulaniemen rakennemallien kuvaus VE1 Vuoristotie Malli pohjautuu kahteen tieyhteyteen muuhun kaupunkirakenteeseen. Savilahdesta tieyhteys

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS. Kaupunginvaltuusto 5.9.2011 Lainvoimainen 10.4.2014 KESKUSTAAJAMAN JA KAAKKOISOSAN OSAYLEISKAAVA

KAAVASELOSTUS. Kaupunginvaltuusto 5.9.2011 Lainvoimainen 10.4.2014 KESKUSTAAJAMAN JA KAAKKOISOSAN OSAYLEISKAAVA KAAVASELOSTUS Kaupunginvaltuusto 5.9.2011 Lainvoimainen 10.4.2014 KESKUSTAAJAMAN JA KAAKKOISOSAN OSAYLEISKAAVA KARKKILAN KESKUSTAAJAMAN JA KAAKKOISOSAN OSAYLEISKAAVAN SELOSTUS Karkkilan keskustaajaman

Lisätiedot

LUOLALAN TEOLLISUUSTONTIN KAUPPAPAIKKASELVITYS

LUOLALAN TEOLLISUUSTONTIN KAUPPAPAIKKASELVITYS LUOLALAN TEOLLISUUSTONTIN KAUPPAPAIKKASELVITYS Naantalissa Luolalan kaupunginosassa on korttelissa 7 tontit 4, 5 ja 6 osoitettu liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi kaavamerkinnällä (K-1). Korttelialueelle

Lisätiedot

SULAN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS

SULAN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS SULAN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS Kuntakehityslautakunta 22.4.2015 KAAVALUONNOS KAAVAEHDOTUS 15.4.2014 PALAUTE OSAYLEISKAAVAEHDOTUKSESTA Nähtävillä 22.5. 27.6.2014 Lausuntoja 23 Muistutuksia 20 Pääasiat lausunnoissa

Lisätiedot

SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009

SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009 SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009 NAKKILAN TAAJAMAOSAYLEISKAAVAN Tarkistaminen ja laajentaminen 2010 SATAKUNNAN ALUESUUNNITTELUN YHTEISTYÖRYHMÄ 20.1.2011 * KAAVOITUSARKKITEHTI SUSANNA ROSLÖF Satakunnan

Lisätiedot

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Kooste mielipiteistä: Virkistys Karperönjärvi on virkistyksen kannalta

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNKI, KALAJOEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Luonnosvaiheen kuuleminen 15.1. 13.2.2015

KALAJOEN KAUPUNKI, KALAJOEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Luonnosvaiheen kuuleminen 15.1. 13.2.2015 KALAJOEN KAUPUNKI, KALAJOEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Luonnosvaiheen kuuleminen 15.1. 13.2.2015 ASUKASKYSELY OSAYLEISKAAVALUONNOKSESTA Vastaajan nimi: Osoite: Puhelinnumero / sähköpostiosoite: Olen kaava-alueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Välitien nimenmuutos

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Välitien nimenmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Välitien nimenmuutos Hyvinkään kaupungin 17. kaupunginosan katualuetta koskeva asemakaavan muutos 17:036 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 23.11.2015

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KESKUSTAAJAMAN JA KAAKKOISOSAN OSAYLEISKAAVA versio 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.5.2009 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA? Osayleiskaava on yleispiirteinen suunnitelma,

Lisätiedot

Yleiskaavatoimikunta 22.4.2004 liite 5/1. Vantaan kaupunki Kaupunkisuunnittelu YK0012 / 22.4.2004. Korso-Savio maankäyttöselvitys

Yleiskaavatoimikunta 22.4.2004 liite 5/1. Vantaan kaupunki Kaupunkisuunnittelu YK0012 / 22.4.2004. Korso-Savio maankäyttöselvitys Yleiskaavatoimikunta 22.4.2004 liite 5/1 Vantaan kaupunki Kaupunkisuunnittelu YK0012 / 22.4.2004 Korso-Savio maankäyttöselvitys Johdanto Vantaan ja Keravan kaupunginhallitukset ovat 27.1.2003 hyväksyneet

Lisätiedot

Yhdyskuntatekniikan lautakunta 78 10.12.2014

Yhdyskuntatekniikan lautakunta 78 10.12.2014 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 78 10.12.2014 Sarvvikinportin (ent. Kurkiranta) asemakaava (hanke 34500), osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkistaminen ja hyväksyminen MRL 62 :n ja 63 :n mukaisesti

Lisätiedot

Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma 2008

Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma 2008 Hausjärven kunta ohjelma 2008 Ehdotus 2.12.2008, hyväksyminen: Kvalt 16.12.2008 104 1 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...2 1.1 MAAPOLITIIKAN YLEISET MÄÄRITELMÄT... 2 1.1.1 Maapolitiikka... 2 1.1.2 Maankäyttöpolitiikka...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.3.2010

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.3.2010 KESKUSTAAJAMAN JA KAAKKOISOSAN OSAYLEISKAAVA versio 5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.3.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA versio 5 OSAYLEISKAAVA? Osayleiskaava on yleispiirteinen suunnitelma,

Lisätiedot

KESKEISET PERIAATTEET

KESKEISET PERIAATTEET NUMMI-PUSULA IKKALA KAAVARUNKO Luonnos 9.3.2009 KESKEISET PERIAATTEET 1 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Suunnittelualue käsittää Ikkalan kylätaajaman keskeisen ydinalueen. Suunnittelualueella sijaitsee

Lisätiedot

Iin kunta PL 24 91101 Ii 5.2.2007 KAAVOITUSKATSAUS

Iin kunta PL 24 91101 Ii 5.2.2007 KAAVOITUSKATSAUS Iin kunta PL 24 90 Ii 5.2.2007 KAAVOITUSKATSAUS Kaavoituskatsaus käsittää tarkastelun Iin kunnassa ja Pohjois-Pohjanmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Iin

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 5.10.2010 MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 5.10.2010 MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA 1(5) MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 220 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

VIHTI, NUMMELA Asemakaavan muutos Lankilanrinteen korttelin 205a tontilla 2 (osa) ja korttelin 252 tontilla 6 sekä puistoalueella.

VIHTI, NUMMELA Asemakaavan muutos Lankilanrinteen korttelin 205a tontilla 2 (osa) ja korttelin 252 tontilla 6 sekä puistoalueella. asia: 235/713/2006 OAS/Perussel./tavoitteet Ympa 30.5.2006 67 Ympa liite 8 vireilletulokuulutus 9.6.2006 kaavaehdotus MRL 65 /MRA 27 Ympa 20.6.2006 76 Ympa liite 4 MRL 65 nähtävillä olo 23.8.-5.9.2006

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA IITTI Päiväys 6.6.2016. ETELÄINEN OSA-ALUE/KAIVOMÄEN, KANSANMÄEN JA PENTINMÄEN ALUEET ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Ilmajoen kunnan kaavoitustoimi Ilkantie 17 PL 20, 60801 Ilmajoki. Kaavoitusarkkitehti Kaisa Sippola puh. 044 4191 334

Ilmajoen kunnan kaavoitustoimi Ilkantie 17 PL 20, 60801 Ilmajoki. Kaavoitusarkkitehti Kaisa Sippola puh. 044 4191 334 Ilmajoki Asemakaavan muutos ja kumoaminen 2014 Antila-Paalutien alue Kaavaselostus 1 Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Kunnanosa: Alue: Korttelit: Kaava: Ilmajoki Siltalan kunnanosa Antila-Paalutien

Lisätiedot

MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT. Päiväys 16.11.2015.

MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT. Päiväys 16.11.2015. Kunnanhallitus 7.12.2015 154 LIITE 94 MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT Päiväys 16.11.2015. Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 22.6.2015 Luonnos nähtävänä

Lisätiedot

PÄLKÄNE, LUOPIOISTEN KIRKONKYLÄ RAJALANNIEMI ETELÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 2.4.2007 MA-ARKKITEHDIT

PÄLKÄNE, LUOPIOISTEN KIRKONKYLÄ RAJALANNIEMI ETELÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 2.4.2007 MA-ARKKITEHDIT PÄLKÄNE, LUOPIOISTEN KIRKONKYLÄ RAJALANNIEMI ETELÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 2.4.2007 MA-ARKKITEHDIT Rajalanniemen eteläosan asemakaavan muutos 1 LÄHTÖKOHTIA Kaavahankkeen perustiedot on esitetty

Lisätiedot

TARKASTELUALUEET KUNNITTAIN

TARKASTELUALUEET KUNNITTAIN 1 TARKASTELUALUEET KUNNITTAIN Tarkastelualueiden sijainti Järvi-Pohjanmaan jokaisesta kunnasta valittiin erikseen tarkasteltava, zoomattava kohdealue Aluetta on tarkasteltu yleispiirteisesti, kuvaamalla

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2010

KAAVOITUSKATSAUS 2010 KAAVOITUSKATSAUS 2010 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA KARKKILA 1 KAAVOITUSKATSAUS 2010 KAAVOITUSKATSAUS Karkkilan kaavoituskatsaus 2010 kertoo Karkkilassa ja Uudenmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

IISALMEN YLEISKAAVA strateginen

IISALMEN YLEISKAAVA strateginen IISALMEN YLEISKAAVA strateginen 3 MALLIA KAUPUNGIN KEHITTÄMISEKSI IISALMEN KAUPUNKI PL 10, 74101 Iisalmi Puh. (017) 272 31 WWW.IISALMI.FI Iisalmen yleiskaava tavoitteet Kaupunkistrategiasta väestötavoite

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos Asianumero 4737/10.02.03/2015 18.4.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä alueen rakennusoikeutta, nostaa kerroslukua ja sallia myös rivitalojen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1 Kaavatunnus 2-236 Asianumero 144/10.02.03/2014 ASRA.ltk: 8.4.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1 Asemakaavan muutos koskee korttelin 2061 tonttia 1. Asemakaavan muutoksella muodostuvat

Lisätiedot

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus 1 Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ritoniemen 124 kaupunginosan matkailu- sekä katualueita että korttelia 14 koskeva asemakaavan muutos (Bomba - Sotkan ympäristö

Lisätiedot

KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2025

KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2025 KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2025 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA? OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Osayleiskaava on yleispiirteinen suunnitelma, jolla ohjataan kaupungin

Lisätiedot

MAISEMAAN SOVELTUVUUDEN ARVIOINTI KAUTTUAN LOHILUOMAN asemakaavan muutos

MAISEMAAN SOVELTUVUUDEN ARVIOINTI KAUTTUAN LOHILUOMAN asemakaavan muutos LIITE 7 Kuva: Rejlers Oy MAISEMAAN SOVELTUVUUDEN ARVIOINTI KAUTTUAN LOHILUOMAN asemakaavan muutos 17.6.2014 2 1. JOHDANTO... 3 2. SUUNNITTELUALUE... 3 2.2 Kuvakooste suunnittelualueesta ja rakennetusta

Lisätiedot

LÄNSIVÄYLÄN KAUPALLISTEN PALVELUJEN NYKYTILAN SELVITYS Liite 3 (tark )

LÄNSIVÄYLÄN KAUPALLISTEN PALVELUJEN NYKYTILAN SELVITYS Liite 3 (tark ) LÄNSIVÄYLÄN KAUPALLISTEN PALVELUJEN NYKYTILAN SELVITYS Liite 3 (tark. 7.12.2016) Lähtökohdat Pieksämäen merkittävin tilaa vaativan kaupan alue on kehittynyt Pieksämäen kantakaupungin ja Naarajärven taajamakeskusten

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki 25.4.2014

Janakkalan kunta Turenki 25.4.2014 Janakkalan kunta Turenki 25.4.2014 1 Taimistotie Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustassa, Turengintien pohjoispuolella, rautatien molemmin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARKKILAN KAUPUNKI VALTATIE asemakaavan muutos, sitova tonttijako laatija Karkkilan kaupunki, tekninen ja ympäristötoimiala, maankäytönsuunnittelu Pertti Kyyhkynen, kaavoituspäällikkö, puh. (09) 4258 3759,

Lisätiedot

Auvaisten asemakaavan laajennus A3440

Auvaisten asemakaavan laajennus A3440 Kaarinan kaupunki Auvaisten asemakaavan laajennus osallistumis- ja arviointisuunnitelma DA: 112/2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa

Lisätiedot

YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie)

YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie) SELOSTUS YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie) 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kaavaselostus koskee 10.6.2014 päivättyä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NAANTALIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO / SUUNNITTELUOSASTO SANTALANTIEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavoitettava alue sijaitsee Naantalin Luonnonmaalla, noin

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie Kaavatunnus 1/7 5-021 Asianumero 471/10.02.03/2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie Asemakaavan muutos koskee asemakaavan mukaista puistoaluetta Valssitien alueella. Asemakaavan muutoksella

Lisätiedot

LIIKENNESELVITYS

LIIKENNESELVITYS LUONNOS 7.5. Karkkilan melus Melutasot Ennustetilanne Päivä 7-22 Kuva 1/3 Keskiäänitaso L Aeq

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA 29.5.2009. Kunnanhallitus VESIVEHMAAN OSAYLEISKAAVAN SUUNNITTELUN TAVOITTEITA

ASIKKALAN KUNTA 29.5.2009. Kunnanhallitus VESIVEHMAAN OSAYLEISKAAVAN SUUNNITTELUN TAVOITTEITA VESIVEHMAAN OSAYLEISKAAVAN SUUNNITTELUN TAVOITTEITA 1. Yleiset tavoitteet: Vesivehmaan kylään kohdistuvia yleisiä suunnittelun lähtökohtia ovat kulttuurimaiseman, rakennetun ympäristön sekä luonnonympäristön

Lisätiedot

Y-TONTTI TOIVONTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Y-TONTTI TOIVONTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 1454/2014 14:15 Y-TONTTI TOIVONTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 11.1.2015 päivitetty 9.11.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2.

Lisätiedot

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2016-2018. Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2016-2018. Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2016-2018 Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta Joulukuukuu 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. MAANHANKINTA JA KAAVOITUS - Maanhankinta - Kaavoitus 3. ASUNTOTUOTANTO - Uusi tuotanto

Lisätiedot

Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut

Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut KAPULIN YRITYSALUEEN III-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ PROJ.NRO 188 Asemakaava OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Alueen ohjeellinen rajaus on

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUHALA III D ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUHALA III D ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA ORTOKUVA ALUEELTA 2011 KAAVA-ALUEEN RAJAUS Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Kuhala III D: Keskustan kaupunginosan

Lisätiedot

viherrakenne ja maatalousalueet Uudellamaalla maakuntakaavan näkökulmasta Kehittämispäällikkö Sirkku Huisko Uudenmaan liitto 13.6.

viherrakenne ja maatalousalueet Uudellamaalla maakuntakaavan näkökulmasta Kehittämispäällikkö Sirkku Huisko Uudenmaan liitto 13.6. viherrakenne ja maatalousalueet Uudellamaalla maakuntakaavan näkökulmasta Kehittämispäällikkö Sirkku Huisko Uudenmaan liitto 13.6.2013 Esityksen sisältö Maakunta Maakuntakaava osana kaavajärjestelmää j

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

TYÖPAIKAT JA TYÖMATKAT

TYÖPAIKAT JA TYÖMATKAT TYÖPAIKAT TYÖPAIKKA-ALUEIDEN SAAVUTETTAVUUS ESPOON ELINKEINOKUDELMA 2050 (LUONNOS) POKE:N ELINKEINOJEN VISIO 2050 TYÖMATKAT 61 Työpaikat Visioalueella oli noin 17 000 työpaikkaa vuonna 2011, eli noin 14

Lisätiedot

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/5 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 18.3.2010

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/5 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 18.3.2010 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/5 1 b 5 EHDOTUS KAUPUNGINHALLITUKSELLE KAHDEN UUDEN SIIRTOLAPUUTARHA-ALUEEN PERUSTAMISESTA Kslk 2008-1354 EHDOTUS Kaupunkisuunnittelulautakunta päättänee ehdottaa kaupunginhallitukselle,

Lisätiedot

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

ASEMAKAAVA 651/AK HEIKKIMÄKI Vierumäen (30) kaupunginosa Härkälän kylän (404) tilat 3:128,3:181 ja 3:182 sekä osa tiealueesta 2:12

ASEMAKAAVA 651/AK HEIKKIMÄKI Vierumäen (30) kaupunginosa Härkälän kylän (404) tilat 3:128,3:181 ja 3:182 sekä osa tiealueesta 2:12 651/Ak ASEMAKAAVA 651/AK HEIKKIMÄKI Vierumäen (30) kaupunginosa Härkälän kylän (404) tilat 3:128,3:181 ja 3:182 sekä osa tiealueesta 2:12 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.9.2015, 22.4.2014 Suunnittelualue:

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 28.3.2011 KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 28.3.2011 KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223c Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

Kylien maankäytön suunnittelu ja kylähelmien kehittäminen. Case Jyväskylä

Kylien maankäytön suunnittelu ja kylähelmien kehittäminen. Case Jyväskylä Kylien maankäytön suunnittelu ja kylähelmien kehittäminen 3.9.2015 Iisalmi Case Jyväskylä Julia Virtanen Muuramen kunta Jyväskylä 2009 JYVÄSKYLÄ - Kaupunkikeskusta - 86 500 JKYLÄN MLK - Taajamia - 36 400

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(7) KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Pälkäneen kunta 3.6.2015 LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 12. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 1127. 12:020 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 13.3.2015 Asemakaavan

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 251 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue

Lisätiedot

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...

Lisätiedot

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 V I R R A T KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY.

Lisätiedot

1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö)

1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö) YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kivilähteen teollisuusalueen

Lisätiedot

ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.04.2006

ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.04.2006 Naantalin kaupunki sivu 1 (6) ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.04.2006 NAANTALI, ITÄTAMMISTON ASEMAKAAVAN LAATIMINEN (AK-259) Aloite Aloitteen kaavan laatimisesta on tehnyt maanomistaja.

Lisätiedot

HYVINKÄÄN MAAPOLITIIKASTA

HYVINKÄÄN MAAPOLITIIKASTA HYVINKÄÄN MAAPOLITIIKASTA Kymppi-Moni Työpaja 15.2-16.2.2012 Marko Kankare kaupungingeodeetti HYVINKÄÄ KARTALLA HYVINKÄÄ (31.12.2011) Asukkaita 45 500 Pinta-ala 337 km2 Asemakaava-alue 3 100 ha osuus väestöstä

Lisätiedot

Liittyminen laajempaan kontekstiin

Liittyminen laajempaan kontekstiin Liittyminen laajempaan kontekstiin E-18 Yrityslohja Ympäristösi parhaat tekijät 2 Kartalle näkyviin myös meidän kohdeliittymät Pallukat eivät erotu ihan riittävästi taustakartasta. Lisää kontrastia. 3

Lisätiedot

ALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMAN SISÄLTÖ

ALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMAN SISÄLTÖ ALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1 Rakennemallin mitoitus Varsinainen tarkastelu kahden vaihtoehdon välillä, joissa kummassakin pohjana valittu yhdyskuntarakenne (VE 1 + VE 3) Alenevan kehityksen trendi

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS. 1. Perus- ja tunnistetiedot. 3. Lähtökohdat. 1.1 Tunnistetiedot. 1.2 Kaava-alueen sijainti. 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus

ASEMAKAAVAN SELOSTUS. 1. Perus- ja tunnistetiedot. 3. Lähtökohdat. 1.1 Tunnistetiedot. 1.2 Kaava-alueen sijainti. 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Suunnittelutyö koskee asemakaavamuutosta: Paraisten kaupungin Österbyn (05) kaupunginosan Korttelin 19 osassa sekä osassa Österbyntien

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASKOLA/MONNINKYLÄ Monninkylän kauppapaikka Päiväys7.9.2011 ASEMAKAAVAN MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN MÄNTSÄLÄNTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavan muuttamista

Lisätiedot

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA G:\AKVAT\Raivio\OASL1.doc 1/5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaava koskee Raivion kaupunginosan vanhimman osan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ. ASEMAKAAVA Itä-Skanssi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.6.2014

YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ. ASEMAKAAVA Itä-Skanssi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.6.2014 1 YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU ASEMAKAAVA Itä-Skanssi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.6.2014 KAAVOITUSYKSIKKÖ Diaarinumero 2310-2014 Asemakaavatunnus 9/2014 Asemakaava laaditaan Skanssin

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2015 2019

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2015 2019 KH 23.3.2015 KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2015 2019 TEKNINEN TOIMIALA, MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU 1 (8) STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT / MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU Ekologinen, kasvava puutarhakaupunki ja tiivis

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNGIN VIRKISTYS- JA VAPAA-AJAN ALUEIDEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET

LOVIISAN KAUPUNGIN VIRKISTYS- JA VAPAA-AJAN ALUEIDEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET LOVIISAN KAUPUNGIN VIRKISTYS- JA VAPAA-AJAN ALUEIDEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET VIRKISTYSALUEET OSA I SAARISTO JA RANNIKKO TAAJAMARAKENTEEN ULKOPUOLISET ALUEET Loviisan kaupunki Arkkitehtitoimisto syksy 2007

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Beckhoff Automation Oy

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Beckhoff Automation Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Beckhoff Automation Oy Hyvinkään kaupungin 24. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 2301 24:012 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 30.03.2016

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Kaupunginhallitus

Lisätiedot

TUORILA. NYKYTILANNE Tuorilan pientaloalue on laajentumassa kaakkoiselle peltoalueelle. Saavajoen suistossa on laaja luonnonsuojelualue.

TUORILA. NYKYTILANNE Tuorilan pientaloalue on laajentumassa kaakkoiselle peltoalueelle. Saavajoen suistossa on laaja luonnonsuojelualue. TUORILA NYKYTILANNE Tuorilan pientaloalue on laajentumassa kaakkoiselle peltoalueelle. Saavajoen suistossa on laaja luonnonsuojelualue. UUSI RAKENTAMINEN Uutta pientaloasutusta on kaakkoisosassa, luoteessa

Lisätiedot

Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava

Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava 1 NURMEKSEN KAUPUNKI Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava YLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Kehittämistavoitemerkinnät ja niihin liittyvät määräykset: Alueen tiivistämis-/eheyttämistarve. Alueen lisärakentaminen

Lisätiedot

T o l v i l a n T u r u n t i e n e t e l ä p u o l i s e n a l u e e n a s e m a k a a v a n m u u t o s. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

T o l v i l a n T u r u n t i e n e t e l ä p u o l i s e n a l u e e n a s e m a k a a v a n m u u t o s. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma T o l v i l a n T u r u n t i e n e t e l ä p u o l i s e n a l u e e n a s e m a k a a v a n m u u t o s Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: 7.5.2014 Diaari nro:

Lisätiedot

RAKENNEMALLIEN VERTAILU

RAKENNEMALLIEN VERTAILU HOLLOLAN STRATEGINEN YLEISKAAVA RAKENNEMALLIEN VERTAILU YLEISÖTILAISUUS TEEMARYHMIEN TYÖPAJA ILLAN OHJELMA 17.00 Tervetuloa! 17.10 Rakennemallivaihtoehtojen esittely kaavoitusinsinööri Markus Hytönen,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

SÄKYLÄN KUNTA LUSIKKAOJAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SÄKYLÄN KUNTA LUSIKKAOJAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SÄKYLÄN KUNTA LUSIKKAOJAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Alue ja suunnittelun kohde Asemakaavoitus koskee pääosin Säkylän kunnan Isosäkylän kylässä olevaa rantaaluetta

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi 4.10.2012

HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi 4.10.2012 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(8) ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 54 TONTEILLA 3 JA 4 (PURSIMIEHENKATU 3 JA 5) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Saviniemen kaupunginosassa korttelin

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015. KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015. KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015 KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223d Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA-ALUE

Lisätiedot

LAHDEN YLEISKAAVA Kaupan tarpeet ja mitoitus. Maakuntakaavan kaupan ryhmä P H Liitto. Veli Pekka Toivonen

LAHDEN YLEISKAAVA Kaupan tarpeet ja mitoitus. Maakuntakaavan kaupan ryhmä P H Liitto. Veli Pekka Toivonen LAHDEN YLEISKAAVA 2025 Kaupan tarpeet ja mitoitus Maakuntakaavan kaupan ryhmä 17.3.2011 P H Liitto Veli Pekka Toivonen Luonnosvaihtoehdot olivat nähtävillä joulukuussa 2010 LUONNOSVAIHTOEHDOT PALAUTE Luonnosvaihtoehdot

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 1 (7) YMLA 10.3.2011 KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2011 2015 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA, MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU 2 (7) STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT / MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU Ekologinen, kasvava puutarhakaupunki

Lisätiedot

GRAANIN RANNAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

GRAANIN RANNAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0058 GRAANIN RANNAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.10.2013

Lisätiedot

KÄRJENNIEMEN METSÄKANSAN KONHON OSAYLEISKAAVA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KÄRJENNIEMEN METSÄKANSAN KONHON OSAYLEISKAAVA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) Tampere / J. Mäkelä 27.8.2008 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRJENNIEMEN METSÄKANSAN KONHON OSAYLEISKAAVA Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti ja rajaus. Tässä suunnitelmassa esitetään kaavoitushankkeen

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN JA KAAKKOISOSAN OSAYLEISKAAVA OSAYLEISKAAVAEHDOTUS 14.6.2010

KESKUSTAAJAMAN JA KAAKKOISOSAN OSAYLEISKAAVA OSAYLEISKAAVAEHDOTUS 14.6.2010 KESKUSTAAJAMAN JA KAAKKOISOSAN OSAYLEISKAAVA OSAYLEISKAAVAEHDOTUS 14.6.2010 KARKKILA KESKUSTAAJAMAN JA KAAKKOISOSAN OSAYLEISKAAVA OSAYLEISKAAVA Osayleiskaava on yleispiirteinen suunnitelma, jolla ohjataan

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, kortteli 2061 tontti

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, kortteli 2061 tontti Kaavatunnus 2-236 Asianumero 144/10.02.03/2014 ASRA.ltk: 12.05.2015 06.10.2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, kortteli 2061 tontti t 1 Asemakaavan muutos koskee korttelin 2061 tonttia 1. makaavan

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma LOIMAAN KAUPUNKI Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.09.2013 Nahinlahden alue (Myllykylä) 1( 5) Kaava-alueen sijainti Ilmakuva kaava-alueesta. Mikä osallistumis-

Lisätiedot

Lausunto Rajamäen kaupan mitoituksesta

Lausunto Rajamäen kaupan mitoituksesta Asemakaavan muutos Rajamäki, Kylänpää Lausunto Rajamäen kaupan mitoituksesta 29.9.2015 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Johdanto... 3 2. Kaupan nykytilanne Rajamäellä... 4 3. Kaupan liiketilatarve

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄN OSAYLEIS- KAAVAN LIIKENNESELVITYS

SEPÄNKYLÄN OSAYLEIS- KAAVAN LIIKENNESELVITYS Sepänkylän osayleiskaava, Mustasaari 2014, päivitetty 02/2016 (liikenne-ennuste, tienimet) SEPÄNKYLÄN OSAYLEIS- KAAVAN LIIKENNESELVITYS 1. SELVITYKSEN SISÄLTÖ JA TAVOITE Tämä liikenneselvitys on osa Sepänkylän

Lisätiedot

Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta

Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta Ympäristölautakunta 20 05.03.2015 Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta Ympäristölautakunta 05.03.2015 20 Esittelijä: vs. tekninen johtaja Nicole Ahtokivi Valmistelija

Lisätiedot