Tunnustus s. 6 Kikkujoulut s. 8. ADA s. 14. Kallion baarit s. 18

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "5-2004. Tunnustus s. 6 Kikkujoulut s. 8. ADA s. 14. Kallion baarit s. 18"

Transkriptio

1 Tunnustus s. 6 Kikkujoulut s ADA s. 14 Kallion baarit s. 18 1

2 Pääkirjoitus Mitä järkeä kiltatoiminnassa on? ihän teillä ole mitään hätää, koska te saatte tästä rahaa! ENäin todettiin killan entiselle juomanlaskijalle bileissä muutama vuosi sitten. Ei. Kiltatoiminasta ei makseta palkkaa. Hallitus ei myöskään juo kiltalaisten jäsenmaksutuloja. Kaikki toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen. Toisaalta tiettyjä luontaisetuja tietenkin on. Ensimmäisenä itselleni tulee mieleen, joka torstainen kokouksessa juotu teekuppi ja samalla syöty voileipä. Muistan myös saaneeni joskus bileistä yli jääneitä sämpylöitä ja makkaraa. Toisaalta phuksi-sitseillä, joista maksoin täyden hinnan, olin rakentamassa sitsejä, tarjoilin niillä ja autoin niiden purkamisessa. Sitseille osallistuminen kuitenkin kannattaa, sillä rahoilleen saa erittäin hyvää vastinetta. Killan järjestämää toimintaa ovat myös erilaiset saunaillat, teollisuusviikko, excut, urheilutoiminta ja vuosijuhla. Tässä ei tietenkään ollut kaikkea, missä kilta on mukana. Listasta olisi tullut liian pitkä. Jotkut pitävät kiltatoimintaa lähinnä opiskelua haittaavana ajan hukkana. Korkeakoulun tehtävähän on kouluttaa huippuosaajia teollisuuden tarpeisiin. Teoriaa pänttäämällä voi tietenkin tulla alansa mestariksi ja erinomaiseksi asiantuntijaksi. Ja johtamisen ja projektien hallinnan teoriaa voi kätevästi opiskella työpsykologian laitoksella. Kaiken voi lukea kirjoista. Miksi siis käyttää aikaa killassa puuhasteluun? Koska en armeijassa käynyt aliupseerikurssia, KoLehden päätoimittajan oleminen oli minulle täsmälleen ensimmäinen projekti, jossa jonkinlaista organisaatiota piti johtaa. Olen vuoden aikana törmännyt asioihin, joita ei opeteta millään TKK:n kurssilla. Koska on kohtuullisen hyvä todennäköisyys, että valmistuttuani sijoitun jonkinlaisiin johtotehtäviin, on päätoimittajana toimimisesta aivan varmasti hyötyä työelämässä. Päätoimittaja: Santeri Kontinen Toimittajat: Outi Engman Linda Koivunen Eeva Lempinen Miika Murremäki Pekka Aleksi Päiväläinen Sven Willgren Painopaikka:Otamedia Painos: 200 Toinen kiltatoiminnan aspekti on hallituksessa vallitseva yhteisöllisyys ja sen seurauksena syntyvä laaja verkosto konetekniikan ja muiden alojen tuleviin asiantuntijoihin. Maailmalla ihmetellään, miten Suomessa kyetään luomaan niin tehokkaasti uutta teknologiaa. Mielessäni on jo jonkin aikaa kytenyt ajatus, että ehkäpä ainakin osa salaisuudesta löytyykin verrattomasta propellihattu teekkarikulttuurista. Ministeri Leena Luhtanen käsitteli asiaa puheessaan TKY:n vuosijuhlassa. Hän oli sitä mieltä, että teekkareiden hyvä yhteishenki on ajanut Suomea eteenpäin jo ennen kuin asialle on keksitty hienoja, usein toistettuja sanoja. Mitä sitten jos tuleva hallitusnakki hirvittää etukäteen? Syvää veteen hyppääminen todellakin kannattaa. Ainakin se kannatti omalta kohdaltani. Olen melko varma, etten ole koskaan vuoden aikana oppinut yhtä paljon. Hallituksessa toiminen on myös hyvä vakuutus sitä vastaan, jos kaikki ei menekään vuoden aikana aivan nappiin. Senkin sain huomata. Kiitos! Santeri Kontinen 2

3 Puhiksen palsta Viimeistä viedään... Pääkirjoitus s. 2 Puhikselta s. 3 Oltermanni s. 4 Kapuilta s. 5 A.I. s. 6 Kikkujoulut s. 8 Syksyn excu s. 10 Edarista s. 12 Kone ITP s. 14 ADA:ssa s. 16 Kallion kierros s. 18 Jatkuvuus on mukava asia. Kuvittele,vaikka omalle kohdallesi: olet juuri saanut käynnistettyä jonkin mielenkiintoisen projektin, kuten esimerkiksi hyvien tenttiarvosanojen hankinnan. Kaikki menee hyvin, mutta sitten sairastut. Et voi enää mennä tenttiin tai jos menet, tulos on huono. Eikö olisi kiva, jos voisit saada jonkun tilallesi niin, että opintoviikot kolahtaisivat silti sinun orekkiisi? Periaatteessa jatkuvuus toimii näin, mutta valitettavasti sen huomaa vasta sitten, kun sitä ei ole. Killassamme on käynyt juuri näin. Vuosi sitten aloin pohtia sitä, miksi pyörä pitää aina keksiä uudelleen. Usein, jos mieleen tulee joku omasta mielestäsi huippuhyvä idea, on joku keksinyt sen joskus ennen sinua ja myös kokeillut sitä käytännössä. Jos jatkuvuutta ei ole, et voi tietää tästä mitään, joten kuljet samaa tietä kuin se edeltäjäkin. Yleensä tämä tie päättyy umpikujaan... Jos käytössäsi olisi jokin jatkuvuutta edistävä taho, jolta voisit kysellä juttuja kuningasideaasi liittyen, niin voisit välttyä suin päin umpikujaan ryntäämiseltä. Killan toimijoilla on tähän nyt mahdollisuus, koska tänä vuonna on perustettu KIK:n jatkuvuustoimikunta. Jo tähän mennessä parissa kokouksessa on käyty hyödyllistä keskustelua ja tulevaisuuden toimijoilla on halutessaan mahdollisuus keskittyä muuhunkin kuin siihen ainaiseen pyörän uudelleen keksimiseen. Todennäköisesti ensi vuonna on jatkuvuutta nähtävissä myös KoLehdessa tällä palstalla. Itselläni käyvät vallan päivät vähiin samalla kuin takki tyhjenee. Alkuvuodesta ajattelin, että onpas kiva homma, tätähän voisi tehdä pidempäänkin. Onneksi kuitenkin kausi on vuoden mittai- Opintoviikkorikasta tenttikautta sekä hyvää joulua kaikille! Puhiksenne 2004, Outi 3

4 Oltermanni Oltermanni Hulluutta on maailmassa kahta lajia, niitä, jotka lainaavat rahaa toiselta, ja niitä, jotka lainaavat toiselle. Villellä ei ollut varaa valita hulluutensa lajia. Tämä katkelma ei mitenkään liity alla olevaan asiaani. Se on peräisin Volter Kilven kirjasta Alastalon Salissa, sen luvusta Albatrossin tarina. Laitoin lauseparin tähän, koska ihailtavan yksinkertaisesti ja selvästi kirjailija sanoo siinä asian. Ääneen luettuna se on myös esimerkki suomenkielen kauneudesta. Tuttavissani on myös kahta lajia. Toinen laji kiusaantuu, kun minä toistuvasti painostan heitä lukemaan Alastalon Salissa. Toinen laji jakaa mielipiteeni, että oli väärin antaa Suomen kautta aikojen ainoa Nobelin kirjallisuuspalkinto Kilven sijasta Sillanpäälle ja että Sormusten Herra on lattea lukukokemus verrattuna Alastalon Saliin. Tyydyn tässä vain ehdottamaan, että kirjaa tuntemattomat maistelevat ensin luvun XIII Albatrossin tarina ja päättävät sitten aloittavatko luvusta I. Esitietoina on tarpeen tuntea sanat möljä (satamalaituri) ja fienteli (pieni painoyksikkö arvokkaiden aineiden mittaamiseen). Killan pikkujoulussa ja lafkan käytävillä seuraan sitä intoa ja yhteishenkeä, joka Teistä näkyy. Minkähänlaisen metalli- ja koneteollisuuden muutaman vuoden sisällä peritte? Tarvitaanko Suomessa vielä Teidän intoanne ja lujuusopin laskuharjoituksissa kouliintunutta sitkeyttänne. Teollisuuden elinkelpoisuus vaatii tuottavuuden nousua, samojen asioiden tekemistä vähemmällä väellä. Verkostumista ja ulkoistamista vaaditaan. Niiden ansiosta Aasian telakoilta tulvii Suomeen tilauksia, kuten Kauppalehden etusivun pääuutinen lokakuussa kertoi. Meriteollisuusyhdistyksen 70 yrityksestä monet ovat alansa markkinajohtajia maailmassa, muutkin kuin kaikkien tuntemat ABB ja Wärtsilä. Ihmettelin telakkapomoille, miten telakoiden organisaatioita on voitu niin valtavasti ohentaa vanhoista lihavista vuosista, kun silloinkaan ei tekijöitä (varsinkaan suunnittelijoita) ollut nähdäkseni liikaa. Vastausten mukaan ei ole kysymys siitä, että kiihtyvällä vauhdilla siirretään sama työ ulkopuolisen yrityksen tehtäväksi ja pannaan jäljellejääneet DI:t suunnitteluaineiston tarkastus- ja yhteydenpitotehtäviin. Eikä liioin siitä, että jäljellejäänyt telakkaväki osataan puristaa sitruunan lailla entistä tyhjemmiksi. Kysymys on ratkaisevasti tehokkaammasta verkostosta. Siinä partneriyritys pääsee telakan tiedostoihin laajoin käyttäjäoikeuksin, asioi suoraan toisten partnerien kanssa ja kaikki vastaavat omista tekemisistään. Raja-aitoja on pakko kaataa, asioita ei ole varaa tehdä kahteen kertaan. Tämän tuloksena ovat telakoilla syntyneet maailman laajimmat 3D-tuotemallit ja tietoliikennetekniikan kaikki potentiaali on otettu käyttöön. Risteilijöiden koon kasvaessa ovat samalla toimitusajat rajusti lyhentyneet. Siten on selvää, että meriteollisuuden on ollut pakko kulkea edellä teemassa concurrent engineering. Toinen elinehto on panostaminen tutkimukseen. Uuden teknillisen tiedon luominen ei ole saanut läheskään sitä arvostusta kuin tuotekehitys, projektinjohto tai markkinointi, vaikka pitkäjänteinen tutkimus onkin niille kaikille perusedellytys. Tutkijatyön juhlahetket saavat kyllä maljojen kohottelua, mutta tutkijan arkeen tarvittaisiin myös kannustusta. Siksi on mukava, että KoLehti on antanut puheenvuoroja tutkijan uran valinneille jatko-opiskelijoille. Toivotan virkistävää Joulua kaikille opiskelijoille. Kun Tiedän millaisia reippaita pakkauksia Te olette, kehoitan piristämään loman aikana nuorempia sisaruksianne ja kaikkia muitakin läheisiänne. Pentti Häkkinen Oltermanni 4

5 Kapuilta Osaamattomuus Kapun palsta Todellakin. Kohta on joulu. Vasta tapasimme B- salissa tervetulotilaisuudessa. Sen jälkeen on on tapahtunut vaikka mitä. On sitsattu Smökissä, nöyryytetty sähköläisiä köydenvedossa ja jopa kulutettu luentosalien penkkejä. Lentotekniikan ammattiainekerho Euroavia järjesti Otaniemessä tapahtuman nimeltä Formation Workshop. Tapahtuman ideana oli kerätä lentoteekkareita ympäri Eurooppaa Otaniemeen. Yksi tapahtuman huippukohdista oli lyhyt ekskursio ilmailumuseoon ja Finnairille. Myös minua pyydettiin mukaan. Odotin reissua mielenkiinnolla, mutta pieleenhän se meni. Espoon keskuksesta menee onneksi suora bussiyhteys lentokentälle, joten mitään monimutkaista sompailua ei tarvittu. Ainoa miinus oli aikainen herätys, jotta ehtisin ajoissa paikalle. Aamu oli melko ankea ja tihkusateinen mutta siitä huolimatta vääntäydyin bussipysäkille. Odotus ja sieltähän se bussi jo tulikin. Bussimatka lentokentälle kesti noin puoli tuntia. Aikaa oli siis maisemien katseluun: moottoritien vartta sumuisen ikkunan läpi. Lopulta dösä kurvasi ilmailumuseon nurkalle. Pysäkiltä oli pieni kävelymatka museolle. Jo kaukaa näin, että oven edessä ei ollut ollenkaan ihmisiä. Pahat aavistukset heräsivät: En kai sentään ole myöhässä? Kuinka noloa! Ripeästi tepastelin ovelle. Hämmästyin vielä enemmän kun huomasin, että sisällä ei näkynyt yhtään tuttua ihmistä: vain vakseja, jotka istuivat aamukahvilla. Koputin oveen ja yksi vakseista tuli kysymään mitä asiaa minulla oli. Selitin: Täällä piti olla semmonen lentoteekkarien juttu... Vaksi vastasi: Ei täällä ole ketään näkynyt. Olinko siis eksynyt? Menimme kuitenkin sisään ja tutkimme pöydällä ollutta kalenteria ja selvisi, että olinkin peräti viikon etuajassa. Näin tällä kertaa. Päätoimittaja Verkostoituminen on trendi-sana, jota työnnetään joka paikkaan. Oman sosiaalisen verkoston rakentaminen ei onnistu yksin soluhuoneessa integroimalla. Toisaalta pelkät sosiaaliset suhteet ilman oikeaa osaamista, eivät auta kovilla kilpailuilla työmarkkinoilla. Taito on löytää tasapaino näiden kahden asian välillä. Tapahtumissa teitä on mukavasti näkynytkin ja toivomme, että opinnot sujuvat myös ohella. Lakkitutkinnon pakollinen osa on viiden opintoviikon suorittaminen, jonka voi helposti ansaita vaikkapa matematiikan peruskurssin suorittamisella. Konkreettista verkostoitumista voi tehdä opintojen ohella. Matematiikan laskarit sujuvat paremmin ryhmässä, kuin yksin. Oppiminen tehostuu ja aikaa jää muille harrastuksille tai phuksiryhmän yhteiselle toiminalle. Kevättä ajatellen suosittelen laskariryhmien muodostamista lujuusopin kurssia varten. Raskas kurssi kevenee ja palkien taivutukset hahmottuvat paremmin. Vuosi on kuitenkin pitkä ja sitä ei jaksa ilman kunnon ruokaa. Kapteenisto suosittelee tenttikauden energialähteeksi Pasta el Capitano. Tarvitset: - 170g pekonia - Purkki herkkusieniä - Sipuli - 250g tuore pastaa - Ruokakermaa tms. - Tuoretta basilikaa - Parmesan juustoa Valmistus: 1. Paloittele pekoni, sipuli ja avaa sienipurkki. 2. Ruskista pekoni, sienet ja sipuli pannulla. 3. Lisää tuorepasta. 4. Lisää kerma 5. Anna hautua pienellä lämmöllä, kunnes pasta on kypsää. 6. Tarjoile syvällä lautasella. Ripottele päälle tuoretta basilikaa ja raastettua parmesan juustoa. Phuksikapteenit Paavo ja Pete 5

6 Tunnustus A.I - Anonyymit Insinöörit Hei, mä oon Pekka ja mä oon insinööri. Mulla on oikeastaan ollut taipumus tähän insinööriyteen aika pitkään. Isä oli kätevä käsistään ja vaikka koko suku on muuten kohtuukäyttäviä humanisteja niin mä sitten kuitenkin repsahdin. Jo ennen kouluikää mä olin aina isän työkalulaatikolla ja vuolin ensi kertaa sormeeni vähän sen jälkeen kun opin kävelemään. Purin kaikki mekaaniset esineet jotka eteen tuli ja aika monet sain takaisin kokoonkin. No, koulussa tietysti otin kaikki teknisen työn tunnit mitä lukujärjestykseen sai ja ajattelin, että unelma-ammatti olis puukässän opettaja, oikea tekniikan ammattilainen. Tunneilla tein ensin omat työni pois ja sitten rakentelin parille kolmelle kaverille samanlaiset. Saivat, perkeleet, yleensä aina paremmat numerotkin vielä kun minä kun olin ensin harjoitellut omalla työlläni ja kavereiden kappaleet tietysti onnistui paremmin. Lukioikään mennessä ei vielä ollut mielessä muuta kuin että tekniikkaa pitäis saada ja paljon. Ehkä mä olin enemmänkin vielä käsityöläinen silloin. Lukio meni ihan hyvin vaikka koko ajan tuli aina vaan rajumpia teknisiä kokeiluja vastaan. Kavereiden kanssa keiteltiin nitroglyseriiniä koulun kemianluokassa ja tärveltiin enemmän kalustoa kuin mitä olisi ollut koko vuoden luonnollinen poistuma. No, lukion loppupuolella mä aloin olla jo tosi pahasti koukussa. Tekniikkaa oli pakko saada lisää ja lisää. Oli ihan pakko mennä TKK:lle opiskelemaan, mikään vähempi ei vaan enää riittänyt. Vaikka olin niin ihastunut käsityöläisyyteen niin nyt oli pakko ruveta tekemään hommia ihan teollisessa mittakaavassa. Aika monellehan opiskelu TKK:lla on pahan insinööriytymisen aikaa, mutta mulla oli tekniikkaan aivan hirveä intohimo. Luin valmistustekniikkaa ja puutekniikkaa, sorvit pyöri ja sahat lauloi niin että silmissä vilisi. Välillä tosin tuli vähän hiljaisempia ja humaanimpia jaksoja niin että mulla venyi opiskeluaika melkein yhdeksään vuoteen. No, siinä opiskeluajan loppupuolella mä hurahdin ekoaatteeseen ja yritin päästä irti tosta raa an tekniikan kurimuksesta johon olin joutunut. Pehmeämmät arvot alkoi kiinnostamaan ja ajattelin että jos mä oikein kovasti yrittäisin ja tekisin kaikkeni yltiöteknologisuuttani vastaan niin musta voisi tulla ihan oikea ituhippi. Aloin tutkijaksi TKK:lle ja olin pari vuotta projektipäällikkönä konepajojen ympäristöhallinnan kehitysprojektissa. Musta alkoi tulla jo aika humaani ja tekniikkaan tartti ottaa kantaa vain välillä mutta sitten tuli muutos elämäntilanteessa ja kaikki repesi taas. Kyllähän te tiedätte miten siinä helposti käy. Projekti loppui ja mun oli pakko ottaa taas oikein kovan teknologian työpaikka ABB:llä. Raakaa metallia, tonneittain rautaa, kovia haasteita ja tuulinen paikka. Te ette voi kieltää etteikö tilanne olis ollu houkutteleva. Ja mä en vaan voinu vastustaa kiusausta. Täällä mä nyt olen. Projektipäällikkönä ABB:llä. Rakennellaan suuria sähkökoneita laivateollisuuden tarpeisiin. Paineet on kovat ja elämä on helvettiä. Tekniikkaa tulee koko ajan lisää. Mun on pakko päästä tästä pian irti, muuten mä en varmaan koskaan pysty enää olemaan humaani edes vähän aikaa. Suku on ottanut tän vähän raskaasti. Vanhemmat hyväksyy kyllä ihan, vaikka ne on humanisteja molemmat. Ne aina välillä vielä murisee, että tänkin on taas suunnitellu joku insinööri tai tules ny insinööri tänne näyttään kuinka tää toimii. Mutta muuten ne on ottaneet tän ihan hyvin. Sukulaiset sen sijaan ei kestä ollenkaan suvun mustaa lammasta. Ne on tosiaan kaikki humanisteja ja niiden on tosi vaikea sulattaa insinööriä joukossaan. Rumat insinöörivitsit lentää koko ajan ja sukujuhlat menee yksiksi insinöörinpilkkajaisiksi. En mä sille mitään mahda että mulla ei vaan ole humaania ajattelutapaa niikuin niillä. Mun on pakko olla tällainen. 6

7 Tunnustus No, mä olen yrittänyt päästä pikkuhiljaa irti tästä kovan teknologian kierteestä mihin mä olen joutunut. Alan palata takaisin käsityöläisperinteeseen ja olen alkanut vieroittautua kovista arvoista jo lapsuudesta asti rakkaan puuveneenveiston avulla. Tää on oikeastaan toinen addiktio josta mä en ole vielä uskaltanut kertoa. Veneet oli mukana ihan alusta asti. Pienenä tein veneitä kaikesta mikä kellui ja muutamasta sellaisestakin aineesta joka ei kellu. Jo alle kymmenvuotiaana olin melonut kaikilla mahdollisilla vekottimilla mökkijärvellä, mukaan lukien mummon 100 vuotta vanha yhdestä puusta koverrettu taikinatiinu. Kun muilla pojilla oli mopokuume niin mä halusin optimistijollan. Tällä hetkellä mulla onkin viisimetrinen tervattu verkkovene ja kahdeksanmetrinen mahonkinen purjevene. Mutta en mä sitä silti pidä yhtä pahana kuin tota tekniikkaa. Puuveneiden tekeminen edustaa kuitenkin aika pehmeitä arvoja. Niitä ei voi tehdä teollisesti ja musta on vaan ihan hyvä vähän vieraantua näistä teräksen sävyttämistä työasioista. Mä olen ajatellut että jos joskus saisi tarpeeksi rahaa niin voisi veistättää itselleen ihan oman veneen ja muuttaa siihen sitten asumaan. Tai alkaa veistämään veneitä itse. Mutta enpä tiedä, mulla taitaa olla silti niin paljon insinööriä veressä että ei siitä mitään tule kuitenkaan. Jotain nyt kumminkin tarvii yrittää. Niin että ei musta taida tulla kunnon humanistia ikinä, mutta mä yritän kuitenkin päästä irti tästä kauheesta teknologiahuumasta johon olen joutunut. Tää on koko elämän kestävä projekti. Mä vaan toivon, että voin viettää hyviä ja humaaneja päiviä yhden kerrallaan. Joo, mä olen siis Pekka ja diplomi-insinööri. Heippa kaikille. SUOMALAISTA LAIVANSUUNNITTELUTAITOA KANSAINVÄLISILLE MARKKINOILLE DELTAMARIN OY Purokatu 1, Raisio puh , fax

8 Normipäivä Kikkujoulut Marraskuun viimeisen illan koittaessa suunnisti Otaniemen konekansa viettämään perinteisiä KIKkujouluja hippien tyyssijaan Pasilaan. Juhlapaikkana nimittäin toimi Rauhan asema, vuonna 1923 Vammeljoelta Helsinkiin siirretty vanha rautatieasema. Aivan alkuperäisessä kunnossa vanha asema ei kuitenkaan enää ollut, sillä uudet asukkaat ovat nokkelasti asentaneet ainakin miestenvessan oveen ikkunan, jonka kautta seurustelu oven toisella puolella vuoroaan odottavien kanssa sujuu rattoisasti. Piakkoin juhlien alettua totesin perimätiedon KIKkujoulujen luonteesta pitävän paikkansa; lähinnä kiltamme pikkujoulut ovat epämuodolliset sitsit. Mitään määrättyä istumajärjestystä ei ollut, ja laulaminen sekä ruokailu hoidettiin löysin rantein ilman muodollisuuksia. Pöytiin tarjoilun sijaan ruoka ja juoma haettiin seisovasta pöydästä isännistöä ja talkoophukseja suuremmin rasittamatta. Tunnelma vaikutti olevan keittiön puolella vähintään yhtä hyvä kuin salissakin, jonka iloinen puheensorina ja glögijono pian täyttivät. Väliaikaisen jonon lyhenemisen aiheutti ensimmäinen seisovasta pöydästä tarjoiltava ruokalaji, riisipuuro. Pian puurossa kuitenkin havaittiin hienoinen sivumaku ja siirryttiin takaisin mantelilastujen ja piparien puoleen. Onneksi glögi ja tykötarpeet eivät päässeet loppumaan missään vaiheessa iltaa. alkaessa tyhjentyä; isännistö esitti kokoamansa pääasiassa hallituksen jäseniä ja toimihenkilöitä humoristisesti nöyryyttävän diashownsa, joka herätti suurta hilpeyttä kuvissa esiintyvien henkilöidenkin parissa. Shown päätyttyä kilta lahjoi vanhan isännistön soveliain vaatekappalein ja leluin. Emännillemme Annalle ja Ainolle annettiin Emäntä-painatuksella varustetut paidat. Yllättäen paidat olivat liian suuria, virhe jota kukaan ei osannut selittää parhain päin (ei varsinkaan päätoimittaja toim. huom.). Isännällemme Markus Suomelle hankittiin T-paita, jonka rintaan oli painettu I love Finland, kun juomanlaskijat Mikko ja Jonne taas saivat muistoksi suurelta osin pakettiautomme ruorissakin vietetystä vuodestaan Mauriksi ristityn leikkipakettiauton. Vanhan isännistön lahjonnan yhteydessä esiteltiin myös tulevan vuoden tehotiimi, isäntänä Mikke Westenius ja hänen kätyreinään juomanlaskijat Janne Helin ja Aleksi Halinen sekä emännät Iina Tornberg ja Anni Sarvaranta. Esittelyn jälkeen jatkettiin vapaata seuranpitoa ja santsattiin pöydän antimia. Hiljaisemman hetken nyt koitettua kiinnittyi huomio seinustojen pikant- Pääruuan tullessa pöytään tilanne kirkastui huomattavasti; kinkku ja laatikot olivat herkullisia. Luonnollisesti lämpimätkin jouluruuat pyrittiin jäähdyttämään runsaalla laulannalla, vaikkakin laulut usein hiipuivat pöytäseurueiden omiksi esityksiksi pian eläköityvien lukkareiden väsyessä laulattamiseen. Muuta ohjelmaa järjestettiin väistyvän isännistön toimesta lautasten 8

9 Normipäivä Eläköityvä lukkari Elmo Rauhaa ei kuitenkaan onneksi kestänyt loputtomiin, sillä Joulupukki poroineen marssi kohdakkoin saliin jakamaan pakettejaan. Seinille ripustettujen tonttujen tapaan Joulupukkikaan ei kuitenkaan ollut sitä mihin lapsena olemme kaikki saaneet tottua; tämän pukin kuten poronkin sylissä sai istua sitä kauemmin mitä tuhmempi/tyhmempi poika on vuoden aikana ollut. Lahjat kuitenkin ilahduttivat saajiaan tuttuun tapaan, paketeista löytyi mitä erilaisimpia yllätyksiä; legoja, Zorron varusteet, kylmää olutta sekä niskatyyny muutamia mainitakseni. teihin yksityiskohtiin, siis koristeisiin. Seinille oli teipattu hiukan tavallisesta poikkeavia tonttuja; nämä oli kuvattu tilanteessa johon harvemmat keksivät tonttuja sijoittaa, coituksen hurmiossa. Lisäksi keittiön oven vieressä luki jotakin hippimäistä, Kaikki yhtä verta, ellen erehdy, mikä asetti tonttukoristeet vieläkin hämmentävämpään valoon. Joulupukin poistuttua paikalta alkoivat juhlat hiukan hiipumaan, ja jo puolilta öin alkoi olla jo melkosen hiljaista. Onneksi sitkeimpiä sissejä ei kuitenkaan näin helpolla lannistettu, vaan patenttiratkaisua jälleen soveltaen päätimme siirtyä keskustaan karaoken pariin ravintola Satumaahan. Ravintolassa ryhmämme luonnollisesti siirtyi glögistä helpommin saatavilla oleviin juomiin ja laulut vaihdettiin Joulumaasta Rekkamieheen. Kuten jokainen vakavasti tai vähemmän vakavasti otettava ilta tulee päättää päätimme tämänkin reissun taksiajeluun; rikoimme epäilemättä ennätyksen tilataksiin sisäänpäästetyissä henkilöissä. Taksikuskin tiedustellessa, montako meitä oikein tulee tokaisi maksumies: Alle kolmekymmentä, vaikka läjän alimmaisempana en kyllä ollut tuosta määreestä niinkään vakuuttunut. Sven Willgren Tatu ja naiset 9

10 Excu Syksyn ¾ excu Oli pimeä ja kylmä aamu kun Koneinsinöörikillan syksyn ¾ excu starttasi kello Kukaan exculle osallistujista ei tällä kertaa meinannut myöhästyä, excumestari ja teollisuusministeri sitä vastoin pitivät porukkaa vielä jännityksessä aivan viime hetkille asti Kuskina oli Norjasta tuttu pelimies Turkka. Ankaran protestiaallon aiheutti heti lähdön jälkeen huomattu boomblasterin puuttuminen. Erityisesti muutamat vanhemmat jäärät uhkasivat jäädä matkasta pois jos soitinta ei välittömästi haettaisi. Toosaa ei kuitenkaan haettu. Matka Kotkaan sujui tavalliseen tyyliin. Matkailijat keskittyivät lähinnä tyhjän jauhamiseen ja kaljan imurointiin. Myös unohtumaton excubiisi sai kantaesityksensä. Kotkan isännöinnistä vastasivat Andritz ja Sulzer. Yhtiöiden tehtaat sijaitsevat samalla teollisuusalueella vierekkäin. Perinteiset kalvosulkeiset pidettiin tehtaiden yhteisessä kahvihuoneessa. Alustusten jälkeen siirryttiin katsomaan, miten Sulzerin pumput valmistetaan. Mitään pikkuvehkeitä tehtaassa ei valmisteta. Suurimmat pumput olivat halkaisijaltaan useita metrejä ja painoivat useita tonneja. Jättiläisiä käyttää esimerkiksi paperiteollisuus sellumassan siirtämiseen. Opas esitteli niin ikään sopivan kesäteekkarihomman. Suuri pumppu pitää kiillottaa sisältä käsipelillä. Yksi kesätyöntekijä kykenee kiillottamaan enintään kolme pumppua kesässä. Positiivisen maininnan ansaitsee vielä isäntien tarjoama hyvä safka. Kotkasta suunnattiin kohti Stora Ensoa Anjalankoskella. Tutuksi tulleet kalvosulkeiset jatkuivat. Pienessä historiaosuudessa vierailijat tutustuivat johonkin joka teki jotain ensimmäisenä maailmassa. Mielenkiintoisessa tehdasosuudessa tutustuttiin paperin valmistukseen aivan alusta viimeiseen finaaliin. Paperikoneen toiminta on kykyään hyvin pitkälle automatisoitua. Kokonaisuudessaan noin sadan metrin mittaista paperikonetta valvoi vain kourallinen ihmisiä. Tunnelma oli kuin scifi-elokuvasta. Suuressa salissa jauhoi kovaa meteliä pitävä kone ilman, että ihmisiä oli juurikaan näkyvissä. Tehtaan tuotannoksi ilmoitettiin 530 tuhatta tonnia vuodessa. Suomalainen koneenrakennus oli Anjalassa huipussaan. Tehtaan seisokkihinnaksi ilmoitettiin yli euroa vuorokaudessa. Päivä päättyi tehtaan Pink-klubilla. Hienossa edustustilassa vietettiin lämminhenkiset sitsit, jossa pääosassa oli legendaarinen vaaleanpunainen juoma. Tarinan mukaan kieltolain aikana tehtaan patruuna oli tilannut vaaleanpunaista väriainetta. Tilauksessa oli vain tapahtunut sekaannus, joka seurauksena pieni määrä väriainetta oli muuttunut viideksi junavaunulliseksi. Vaaleanpunaista väriä, joka sekoitetaan koskenkorvaan, on vielä nykyäänkin jäljellä neljä ja puoli junanvaunullista. Anjalassa ei kuitenkaan yövytty vaan matka jatkui hilpeissä tunnelmissa kohti Kouvolaa. Kouvolaan saavuttiin pikkusiirin osoittaessa kymmentä. Tervetullut yöpymismahdollisuus järjestyi Kouvolan VPK:n talossa, joka oli jo tullut tutuksi kielenkääntäjien Meksiko-sitseillä. Osalle tuskainen herätys tapahtui seitsemän pintaan, jonka jälkeen matka jatkui suoraan Hämeenlinnan Sisu-autolle. Kierroksella päällimmäisinä mieleen jäivät isot akselit ja tukala olo. Myös Pasia ihmeteltiin. Onneksi Sisu tarjosi exculaisilla sämpylää oloa helpottamaan. Ohjelmassa olivat myös pakolliset kalvosulkeiset, jotka tarjosivat tilaisuuden pieneen levähtämiseen. Parin tunnin ohjelman jälkeen suunnattiin Tampereelle Metso Automationille. 10

11 Excu Kuvia kikkujouluista Metsolla ohjelma aloitettiin taas juomalla kahvia ja syömällä sämpylään. Paikassa oli lähinnä tuotekehitystoimintaa. Menossa oli juuri mielenkiintoinen ohjauspiirien testaus. Tampereen jälkeen vuorossa oli Rauma. Raumalla ensimmäisenä vuorossa oli Bronto Skylift. Bronton tehtaalla tutustuttiin ensimmäisenä nostolava-auto-simulaattoriin. Simulaattorissa nostolava oli tietenkin mahdollista kaataa, mitä pitikin heti ensimmäisenä kokeilla. Nostolavaa päästiin kokeilemaan myös oikeasti. Useamman kymmenen metrin korkeuteen ulottuva nostolava oli huikea ja vilakka kokemus. Vaikka tuulta ei juuri ollutkaan, pitkän varren päässä ollut kori heilui silti jonkin verran. Vierailu päättyi tervetulleeseen lounaaseen. Tarjoilu oli runsasta ja yhtiö lahjoitti matkalaisille vielä pipot ja haalarimerkit. Excun viimeisenä kohteena oli Oraksen tehdas. Ensimmäisenä tehtaalla nähtiin lennokas esittelyvideo. Esityksessä tuli myös ilmi, että Oras on aloittanut yhteistyön italialaisen huippumuotoilija Stefano Giovannin kanssa. Uusi La Alessi-mallisto tulee markkinoille ensi vuoden alussa. Erittäin mielenkiintoisella tehdaskierroksella käytiin läpi koko hanan valmistus metallin sulattamisesta ja valamisesta lopputuotteen kiillotukseen asti. Hanan valmistus oli automatisoitu pitkälle ja hienoa automatiikkaa olikin joka puolella. Viimeisen kiillotuksen tekivät ABB:n robotit muutamassa sekunnissa. Myös viihtyvyyteen oli selvästi panostettu siinä määrin, että työntekijät jopa hymyilivät työssään. Mukavan visiitin jälkeen oli aika suunnata kohti Otaniemeä. Eläköityvät emännät Aino ja Anna Työryhmä: Aleksi Päiväläinen Santeri Kontinen Tuleva isäntä Mikke 11

12 Edarista Tilinpäätös Vuosi lähenee loppuaan ja edustajisto on vuoden aikana tehnyt viisaita päätöksiä. Syksyllä näkyvimmin esillä ovat olleet yhdistysohjesääntö, ensi vuoden budjetti ja hallituksen valinta. kuitenkin on perustelluista syistä varsinaisina jäseninä myös diplomi-insinöörejä. Uusi yhdistysohjesääntö antaa erittäin painavien syiden nojalla luvan poiketa mallisäännöistä. Tällöin perustelut tulee kuitenkin kirjata ohjesäännön taustadokumenttiin. Keväällä alkunsa saanut debatti TKY:n alayhdistyksistä tuli ainakin tilapäiseen päätökseensä, kun edustajisto hyväksyi uuden yhdistysohjesäännön. Varsinaista päätöstä edelsi pitkä keskustelu, jota käytiin niin lähetekeskustelussa kuin iltakoulussakin. Suurimmat muutokset tehtiin ohjesäännön kakkosrekisteriin, jonka nimi muutettiin toiseksi rekisteriksi. Samalla rekisteriin pääsyn kriteereitä höllennettiin siten, että poikkitieteelliset yhdistykset, jotka toimivat esimerkiksi eri yliopistoissa, pääsisivät TKY:n siipien suojaan. Lisäksi korjattiin eräisiin vanhoihin alayhdistyksiin liittynyt ongelma: TKY:n ehtojen mukaan yhdistyksen äänivaltaisten jäsenten tulee olla teekkareita. Eräissä vanhoissa yhdistyksissä Budjetin käsittelyyn edustajisto otettiin mukaan tavallista aiemmin. Lokakuun alussa ensi kertaa järjestetyssä lähetekeskustelussa edaattorit löivät viisaat päänsä yhteen ja laativat pienryhmissä omat leikkauslistansa ensi vuoden hallitukselle. Puheenjohtaja koosti ehdotukset ja lähetti listan hallituksen pureskeltavaksi. Tämän jälkeen esitystä käsiteltiin vielä iltakoulussa. Esille nousseista aiheista mainittakoon talonmiehen palkkaaminen teekkarikylään ja T-lehden kotiinkanto. Mitään radikaaleja suunnanmuutoksia ei tapahtunut, mutta ensi vuodelle kertyi mietintämyssyyn paljon pureskeltavaa. Lopullisesti budjetti hyväksyttiin pidetyssä kokouksessa. Heti budjettikokouksen jälkeen aloitettiin seuraava kokous, jossa valittiin ensi vuoden hallituksenmuodostajaksi Christian Moosen Elg. Kaksi viikkoa tämän jälkeen Elg esitteli ehdotuksensa, jonka edustajisto kokouksessaan hyväksyikin. TKY:n hallitukseen vuodelle 2005 valittiin Christian Elg (pj), Lauri Kovanen, Timo Varjo, Susanna Nordsten, Eero Holmila, Sini Numminen, Jouni Saarenpää, Jarno Vanhatalo ja Aleksi Päiväläinen. Allekirjoittanut itse vastaa ensi vuonna kyläasioista, joten olen kylän asukkaiden käytettävissä. Jos tunnet tarvetta yhteydenottoon, lähetä sähköpostia, soita, tai tartu hihasta käytävällä. Aleksi Päiväläinen 12

13 Norjan sponsori Norja-projektia oli tukemassa Kvaerner Masa-Yards, joka nykyään on osa yhdistynyttä Aker Finnyards yhtiötä Mitä herralla laitetaan? Haalarit on tosi jees! Hymyä! 13

14 Ulkomailla KONE International Trainee Program 2004 Se, että päädyin kesäksi 2004 ulkomaille töihin oli oikeastaan sattumaa. Koulussa ollessani surffailin vain mahdollisten työnantajien sivuilla ja KONEen internet sivuilla silmiini pisti KONEen ITP-ohjelma ja mahdollisuus päästä ulkomaille töihin. Vaihtoehtoja oli useita ja monet työtehtävät kuulostivat mielenkiintoisilta, mutta itseäni eniten kiinnosti työpaikka Hollannissa, Haagissa. Internet hakemuksen perusteella pääsin haastatteluun. Haastattelu sujui hyvin, mutta koska kuulin, että hakijoita oli paljon, myös Italiasta, niin epäröin hieman mahdollisuuksiani. Vappuna kuitenkin heräsin aamulla päänsärkyisenä puhelinsoittoon KONEelta, paikkani oli varmistunut. Koska Hollantikin kuuluu EU:hun, ei mitään suuria paperisotia tarvinnut käydä. TKK:lta sain harjoitteluapurahaa 440. KONE maksoi palkkaa 453 /kuussa, mutta siihen päälle maksettiin lennot, majoitus siistissä solussa ja kuukausi liput bussiin. Ensimmäinen päivä Hollannissa sujui hyvin, vaikka Hollanti kielenä kuulosti korvaan irvokkaalta. En osannut edes kolmen kuukauden oleskelun jälkeen sanoa täysin oikealla lausumisella hyvää huomenta ja vielä silloinkin tuli kurkku kipeeksi pelkästä yrityksestä. KONE maksoi taksimatkan Amsterdamin lentokentältä työpaikalle ja kollegat työpaikalla vaikuttivat erittäin mukavilta ja ilmapiiri oli erittäin viihtyisä. Paikallinen HR osasto oli järjestänyt minulle kalustetun asunnon valmiiksi hyvältä paikalta Haagin keskus rautatieaseman vierestä ja sain kyydinkin sinne. Kämppikset vaikuttivat myös mukavilta, mutta itsekkäiltä ruokailuvälineiden suhteen. Pannut ja kattilat kannettiin usein keittiöstä omaan huoneeseen turvaan. Ensimmäinen viikko meni tekstiviestejä lähetellessä Suomeen ja ikävöidessä kavereita ja tyttöystävää. KONEella ei ollut töissä muita ikäisiäni, mutta onneksi sentään kaksi muuta suomalaista työntekijää, joiden kanssa tuli välillä vietettyä taukoja. Lounastaukoa Hollannissa vietetään syömällä lähinnä leipää, kunnon lämmintä ruokaa ei edes tarjottu. Siihenkin tottui kuitenkin nopeasti. Hollanti on tuulimyllyjen maa 14

15 Ulkomailla Ihmettelemässä Hollannin deltapatoa. Miika vasemmalla Ensimmäisen viikon jälkeen aloin etsiä illanvietto kavereita itselleni. Lähettelin meiliä kaiken maailman järjestöille, mm. IAESTE ja IAESEC. Molemmilla oli harjoittelijoita Hollannissa ja kaikki olivatkin pian innolla järjestämässä kokoontumisia. Juhannuksesta hollantilaiset eivät olleet kuulleet, joten vietin jussin Suomalaisella merimieskirkolla. Kirkko sana on sinänsä hämäävä, koska siellä ei ollut mitään uskonnollista tapahtumaa. 80 suomalaista oli kokoontunut juomaan Lapin kultaa ja syömään makkaraa. Merimieskirkkoja löytyy useista suurista kaupungeista. Jos haluaa päästä puhumaan Suomea rekkamiesten kanssa, saunomaan tai ostamaan ruisleipää ja salmiakkia, niin se on oikea paikka. Amsterdamissa tuli vietettyä muutamia viikonloppuja. Hollannissa prostituutio ja kannabiksen myynti on laillista ja tämä näkyy parhaiten juuri Amsterdamissa. Kannabis tuoksuu joka paikassa ja Coffee shopeissa menua tilatessa saat listan jointeista. Red light districtillä naiset seisovat alusvaatteisillaan, vinkkaavat silmää ja viittovat tulemaan ikkunaan. Naisista ei kuitenkaan kannata ottaa kuvia sillä jostain saattaa äkkiä ilmestyä vähän isompi kaveri aikomuksenaan rikkoa kamera. Amsterdamissa kokeilemisen arvoisia White widow :n ohella ovat kanaaliajelut, seksimuseo, Anne Frankin museo ja 11th Bar, mistä on näkymä Amsterdamin ylle. Matkusteltua tuli sinä kesänä paljon. KONEella oli harjoittelijoita ympäri maailmaa, joten kävinkin mm. Belgiassa juhlimassa paikallisten harjoittelijoiden kanssa. Pariisiin mentiin Eurolinesin bussilla, mikä olikin elämäni kauheimpia matkoja. Yön yli matkustettiin ja penkeillä ei mahtunut edes istumaan kunnolla joten nukuin käytävän lattialla sen yön. Onneksi perille päästessä saatiin nukkua muutama tunti KONEen ranskattarien asunnossa, mikä sijaitsi aika lähellä Riemukaarta. Jos menee Hollantiin, niin kannattaa minusta mennä käymään muuallakin kuin Amsterdamissa, missä kaikki turistit pyörivät. Rotterdam on kaunis kaupunki ja siellä on maan parhaat yökerhot. Mainitsemisen arvoinen on myös Hollywood missä oli 10 eri musiikkialuetta, eikä sinne edes tarvinnut pukeutua gay lord -asuun, mitä tyyliä monet sikäläiset harrastivat. Haagissa taas oli maan paras hiekkaranta Scheveningen kauniine ihmisineen ja myös surffaus saattoi onnistua hyvillä aalloilla. Myös kierros YK:n kansainvälisessä tuomioistuimessa oli mielenkiintoinen. Koko kesä oli erittäin hauska ja sain paljon uusia ystäviä ja kokemuksia. KONE oli työnantajana erittäin mainio ja voin suositella lämpimästi KO- NEen ITP-ohjelmaa kaikille ulkomaille haikaileville. Met vriendelijke groet Miika Murremäki 15

16 Tällä kertaa edustettiin ruotsissa Ada Kauniina marraskuun aamuna seurueemme, eli minä, Outi Engman, Mia Niemi ja Marcus Muumi Nybergh lähdimme valloittamaan ruotsinmaata loistavilla persoonillamme ja kauniilla hymyillämme. Ja ketut. Oli tajuttoman kylmä ja oli pakko herätä aivan liian aikaisin, sillä lentomme lähti jo klo Helsinki-Vantaalta. Eli ei paljon naurattanut. No joka tapauksessa saimme lahjamme tällä kertaa jopa koneeseen asti ja matka kohti Tukholmaa saattoi alkaa. Arlandassa meitä oli vastassa emäntämme, Maskinsektionenin varapuheenjohtaja, Cecilia Rydefalk ja herra nimeltä Johan. Hurautimme M-pakulla kohti KTH:ta (Kungliga Tekniska Högskolan) ja aamupalaa. Koska sää oli mitä mainioin, suuntasimme pikaisen aamupalan jälkeen Kungsträdgårdeniin luistelemaan. Matkalla Muumi hommasi mukaamme yhden sähköteekkarin, joka puolestaan piristi meitä lavallisella bisseä ja pullollisella akvavitia. Tästä syystä olimmekin hienoisessa nousussa jo luistelukentälle saavuttuamme. Aikamme sudittuamme glögin vauhdittamina, palautimme vuokraluistimemme ja siirryimme johonkin Burger Kingin tapaiseen suunnittelemaan illan ruokalistaa ja ohjelmaa. Koska isännillämme oli vähän pallo hukassa (Ai vähän?!), olimme päättäneet järjestää illan ratoksi sitsit suomalaisin voimin. Voin vakuuttaa, että kännissä shoppailu ruuhkaisessa marketissa, jossa hinnat ovat ihan käsittämättömän suuria ja tuotevalikoima koostuu ei niin kovin tutuista merkeistä, ei ole kovin tehokasta. Saimme kuitenkin ostettua kolme ruokalajia 12 hengelle. Ja Muumi sai ostettua monta hyvää pulloa viiniä. Sähköläisten kiltiksen isossa ja upeassa keittiössä loihdimme sitten herkut ja siirryimme Maskinin kiltikselle ryyp...siis sitsaamaan. Sitsit sujuivat hienosti. Valitettavasti en osaa kertoa enempää. Paitsi että sen vartijan nimi oli Dominic ja paikallisen killan pojat kiusasivat, kun puhuin heidän mielestään tanskaa. Meno oli siis varmastikin mitä mainiointa. Jossain kohtaa siirryimme ylioppilaskunnan tiloihin baarimaisempaan ympäristöön ja aika pian tulikin sitten väsy. Taksilla majapaikkaan ja zip. Seuraavana päivänä kokkareilla moni tuntematon moikkasi. Kaikki tuntevat ääliön jne... Lauantaina ei kaduttanut laisinkaan, että edellinen ilta päättyi suhteellisen aikaisin. Kunnon yöunet tekivät hyvää ja kellon ylitettyä kahdentoista maagisen rajan, poksahti ensimmäinen skumppapullo. Laihahkon aamiaisen jälkeen oli vuorossa siirtyminen Tukholmam keskustaan, Central Badetiin kylpemään. Kylpylässä oli kuitenkin ruuhkaa ja odottelu olisi tiennyt kiirettä, joten hylkäsimme kauniin vanhan rakennuksen ja päädyimme KTH:n ei niin kauniille urheiluhallil- Miaa väsyttää. Lepopaikkana Tukholman päärautatieasema 16

17 Tällä kertaa edustettiin ruotsissa KIK:n lahjan ruotsalaisille le suihkuun. Matka keskustaan ei silti ollut turha, sillä Mia ja Outi saivat ostettua uudet upeat laukut. Taksia voisivat ruotsalaiset kyllä käyttää hövelimmin. Meinasi huumori loppua piikkikorkoisissa saappaissa sutiessamme sutiessamme jäisillä teillä. Muuntauduimme siis prinsessoiksi ja prinssiksi ja menimme kokkareille nauttimaan kuohuvaa. Sitä menikin sitten lasi jos toinenkin. Ja lisää meni bussimatkalla juhlapaikalle Uppsalaan. Pidimme yllä reipasta alotteluhenkeä läpi matkan. Laulu raikasi ja juomaa oli välillä enemmän iltapuvulla kuin lasissa. Täytyykin myöntää että perille päästyämme oli paremminkin jatko- kuin pääjuhlafiilis. Juhla sujui toki hyvin, sillä olemmehan harjoitelleet vakuuttavaa edustamista useammankin kerran. Lahjamme oli menestys, mikä antoikin aihetta vielä suurempaan juhlaan ja useisiin konferensseihin. Pääjuhlan vaihduttua vapaampaan seurusteluun pidimme NMT-kokuksen (pohjoismaisten koneteekkareiden kokous) pakollisten Norjaan suuntautuvien kännipuheluiden jälkeen. Sikäli virhe pitää kokous viikonlopun tässä vaiheessa, että kaikilla tuntui olevan hyvin paljon ihan perkeleen tärkeetä asiaa. Toivottavasti joku kirjoitti sen pöytäkirjankin... Tanssia, juomaa, iltapalaa, kunnes kello löi neljä ja bussikuljetuksen aika Tukholmaa kohti oli vääjäämättömästi tullut. Eipä auttanut muu, kuin jättää viehättävä Uppsala taa ja torkahtaa linja-auton mukavaan hurinaan. Perille päästyämme räjähtikin sitten kunnon pommi: Jotenkin käsittämättömän järkyttävällä organisoinnin ja tiedonkulun puutteella jatkojen järjestäjät olivat ryssineet jatkotilan. Ei voi ymmärtää. Jouduimme siis suoraan bussin lämmöstä lumihankeen tärisemään. Kiltikselle meno oli mahdottomuus, sillä tyyppien kulkukorteissa on joku ihme aikarajoitus. Onneksi me - Snap, Crackle, Pop ja Kiukku sekä isäntämme ja emäntämme pääsimme sentään T-banan asemalle lämmittelemään. Ystävällinen herrasmies K. tarjosi automaatista keksisuklaata ja Muumi viihdytti isänmaallisilla lauluilla. Vihdoin tuli metro ja siirryimme keskusasemalle aamupalan toivossa. Burger King oli kiinni ja Kiukku huusi jo taksia. Ei hätää. Järjestyi sämpylää, kahvia ja kaakaota. Ja ainakin yksi prole, jonka Muumi ystävällisesti huomioi niin että katto raikasi: Titta, en proletär! Jossain vaiheessa saimme taksinkin alle ja pääsimme vihdoinkin toveriemme kiltikselle nukkumaan. Puolen päivän aikoihin hyvästelimme emäntämme. Loppumatka koostuikin sitten tärinästä, vapinasta ja lentokentälle raahautumisesta. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Oma sänky kullan kallis. Matkahinaaja, Snap Eeva Lempinen 17

18 Mitä Kalliossa voi tehdä? Kierroksella Kalliossa Olen kyllästynyt Helsingin keskustan ravintoloihin. Sisään kymppi, olut vitosen. Tanssilattialla kengät tarttuvat kiinni tahmaiseen, paikoitellen lasinsirujen peittämään lattiaan. Kalliit hinnat ja pintaliitäjät eivät enää innosta. On aika vaihtaa biletysmaisemaa. Päätän järjestää fuksiryhmälleni Kallion kierroksen. Kallio tunnetaan paitsi thaihierontapaikoistaan, ennen kaikkea lukuisista halpaa olutta anniskelevista ravintoloista. Vaihtoehtoja riittää Aloitan Kallion kierroksen suunnittelun mahtipontisesti. Ainakin Vaasankatu ja Hesari täytyy kiertää. Nuorekkaan kaupunginosan alueelle mahtuu toista sataa ravintolaa. Baarikierros.com helpottaa valinnan vaikeutta ja näyttää kartalta opiskelijan budjetille sopivat illanviettopaikat. Eräänä lokakuisena lauantaina olemme valmiita valloittamaan Kallion. Joukkoamme on vahvistettu toisen fuksiryhmän, muutaman isohenkilön ja kummin voimin. Tunnelma etkopaikassamme lämpenee illan mittaan, jano on kova ja odotukset korkealla. Mukana on konkareita, osalle Kallio on uusi kokemus. Lähdemme avoimin mielin kohti reittimme ensimmäistä kohdetta. Porvoonkadulla sijaitseva Kallionkolo on jo alkuillasta täynnä. Asiakaskunta on nuorta ja ilma sakeana tupakansavusta. Oluen saa kahdella eurolla ja se tarjoillaan muovituopeista. Kololta suuntaamme Vaasankatua pitkin kohti Harjutoria. Ikäväksemme joudumme ohittamaan niin Mambon kuin Heinähatunkin, joihin runsaslukuinen joukkomme ei mahdu. Kauaa meidän ei kuitenkaan tarvitse matkaamme taittaa, kun eteemme tulee Kallionhovi. Hovissa takki laitetaan narikkaan ja oluen saa lasiin. Hetken haahuilun jälkeen saamme pöydän. Nälkäisimmät tilaavat pizzaa, jotka tuodaankin nopeasti. Matka jatkuu... Ravintola Iltakoulun edessä pidämme pienen hengähdystauon. Poke näyttää tiukalta ja porukkamme on lievästi sanottuna äänekäs. Teekkarit skarppaavat nätisti ja Iltakoulu toivottaa meidät tervetulleeksi. Iltakoulun tunnelma on aiempia paikkoja rauhallisempi ja asiakkaat vanhempia. Valkokankaalla pyörii Pulp Fiction ja tuontioluesta saa pulittaa kunnon hinnan. Oppitunnit Iltakoulussa ovat ohi. Ryhmän kasaan 18

19 Mikke saaminen ja lähteminen vie kuitenkin aikaa. Osa haaveilee karaokesta, osa jo selvästi yöunista. Muita odotellessa minulla on hyvin aikaa käydä toteamassa Iltakoulun naapurin, Hilpeän hauen keskieurooppalainen tunnelma, runsaat valikoimat ja korkeat hinnat. Mikke-sika Seuraava kohteemme on Kallion ainoa yökerho. Entisiin Josan tiloihin, urheilutalon yläkertaan avannut Nite Train ei tällä kertaa tuo helpotusta janoomme. Ovella vastaantulevat poliisit hätistelevät meidät pois. Yöjuna odottaa sanktiota 30 alaikäisen kestitsemisestä kyseisenä iltana. Miinusta aikaisista sulkemisajoista Kellon lähennellessä kahta vaellamme pitkin Helsinginkatua etsien vielä avoinna olevaa baaria. Löydämme hyvän ehdokkaan, mutta emme pääse sisälle Pacificoon, vaikka paikan pitäisi olla auki kolmeen. Pettymykset latistavat tunnelmaa ja väsymys alkaa näkyä jo urheimpienkin juhlijoiden kasvoilta. Hajaannumme kukin omille jatkoillemme jättäen vielä runsaasti työsarkaa vaikka useammallekin Kallion kierrokselle. Kiitos kaikille mukavasta illasta! Linda Koivunen 19

20 Mikke 20

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Niklas Sillander Luksia Marraskuu, 2015 Matkaan mars! Laukku on pakattu ja kaikki tarvittava varmistettu moneen kertaan olevan mukana joten nyt vain odotellaan kyytiä lentokentälle,

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Taitajaa taitavammin. Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry

Taitajaa taitavammin. Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry Taitajaa taitavammin Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry 6. Miten hyvin kilpailulajisi järjestelyt mielestäsi sujuivat? 1=erittäin huonosti 2=huonosti 3=kohtalaisesti 4=hyvin 5=erittäin

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero.

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. VILU Kevät 2016 Pääkirjoitus: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. Penkkarit ja vanhojen tanssit menivät vilauksessa ja loma tulee vastaan, vaikka kuinka yrittäisit sitä vältellä. Luntakin on satanut,

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Alppilan lukio on järjestänyt yhdessä Espoonlahden ja Kauhavan lukioiden sekä Europaschule Langerwehen kanssa yhdessä Opetushallituksen osin tukeman kurssin

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Juhla-,kokous- ja muistelumamatka Lappiin Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Kukonlaulun aikaan syyskuun 19.päivänä aloitimme LaaksojenAutoteknillisen yhdistyksen matkan Rovaniemen suuntaan.

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

RAHA JA LAPSET Lasten käsityksiä rahasta -tutkimus

RAHA JA LAPSET Lasten käsityksiä rahasta -tutkimus SUOMEN RAHAPAJA RAHA JA LAPSET Lasten käsityksiä rahasta -tutkimus Lokakuu 2010 Toimitusjohtaja Tina Wessman & KTT Mirjami Lehikoinen/Qualitems Oy 10/2010 1 TAVOITE Kartoittaa ala-aste-ikäisten lasten

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

Mitä on tapahtunut? -Emme ymmärrä mitään. -Tunne-elämä on jäissä. -Pikkuinen on edessä, mutta niin kaukana. -Hoitajat hoitavat Jaakkoa ja vanhempia

Mitä on tapahtunut? -Emme ymmärrä mitään. -Tunne-elämä on jäissä. -Pikkuinen on edessä, mutta niin kaukana. -Hoitajat hoitavat Jaakkoa ja vanhempia Jaakon elämä Emme uskoneet, että selviät, Emme uskoneet, että saisimme pitää sinut, Sinua hoivattiin, puolestasi rukoiltiin, välillä rukousta ei voinut lopettaa, se jatkui herkeämättä, hiljaa mielessä.

Lisätiedot

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 Valmistelut Hochschule Offenburg Offenburg Gengenbach Asuminen Opiskelut Yhteydenpito kotimaahan Vapaa-aika Mietteitä vaihdosta Kuvia reissusta

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

-mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi. siisti - siistin - siistimpi

-mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi. siisti - siistin - siistimpi MILLAINEN? vertailu -mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi kevyt - kevyen - kevyempi siisti - siistin - siistimpi iloinen - iloisen hidas hitaan - iloisempi - hitaampi -mpi (komparatiivi) KAKSITAVUISET,

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:31:45 2014 TULOKSET N=18, vastausprosentti keskimäärin 60,

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet Tämä asiakirja sisältää opiskelijoiden antaman palautteen opettajan Metropoliassa vuoteen 2014 mennessä opettamista kursseista. Palautteet on kerätty Metropolian anonyymin sähköisen palautejärjestelmän

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk.

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk. Vaihtoraportti Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka sampsa.t.veijalainen@tkk.fi Miksi ja minne? Itselleni vaihtoon lähtö oli oikeastaan jonkinlainen

Lisätiedot

Kielellinen selviytyminen

Kielellinen selviytyminen BILBAO Kulttuurit kohtaavat Bilbaossa ollessani havaitsin täysin erilaisen päivärytmin. Päivät ovat todella pitkiä, sillä ihmiset viihtyvät myöhään ulkona viettäen aikaa perheen ja ystäviensä kanssa. Myös

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE JO ITSENÄISTYNEILTÄ- ITSENÄISTYVILLE NUORILLE Talla.... vihkolla haluamme jakaa kokemuksiamme teille. Omilleen-toiminnan kokemusasiantuntijaryhmä on suunnitellut vihkon sisällön. Ryhmään on osallistunut

Lisätiedot

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Maistraatti

Lisätiedot

1. HYVÄ YSTÄVÄ. Ystävällinen Iloinen Luotettava Avulias Rehellinen Reipas Ei juorua Osaa pitää salaisuudet

1. HYVÄ YSTÄVÄ. Ystävällinen Iloinen Luotettava Avulias Rehellinen Reipas Ei juorua Osaa pitää salaisuudet 1. HYVÄ YSTÄVÄ Ystävällinen Iloinen Luotettava Avulias Rehellinen Reipas Ei juorua Osaa pitää salaisuudet 2 2. HYVÄ YSTÄVÄ Oletko itse ystävänä sellainen, minkä ominaisuuden kirjoitit? a. En koskaan 0

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot

Toinen jakso oli , johon osallistui myös neljä opiskelijaa ja yksi opettaja, joka oli koko ajan mukana.

Toinen jakso oli , johon osallistui myös neljä opiskelijaa ja yksi opettaja, joka oli koko ajan mukana. Ammattiopisto Tavastian Hotelli-, ravintola-, catering- ja elintarvikeosaston opiskelijat (8) ja opettajat (2) osallistuivat Vana-Vigalan Tehnika ja Teeninduskoolin hallinnoimaan Nordplus junior Vocational

Lisätiedot

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä?

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä? Tehtävät 1 ravintoon liittyvät tehtävät 1 4 Opiskelijaelämä ja ruokailu Pohdi, miten ruokailusi on muuttunut opintojen aloittamisen jälkeen. 2 Oma ruokarytmini Millainen on oma ruokarytmisi? Oletko huomannut

Lisätiedot

Kokemuksia kerhotoiminnasta

Kokemuksia kerhotoiminnasta Kokemuksia kerhotoiminnasta Kerhopäivinä koulussa on aina myönteinen sutina. Ovat oppilaat ja ohjaajat sama hehku kasvoillaan touhottamassa sinne tänne. Siinä tulee rehtorinakin tunne, että tämähän toimii!

Lisätiedot

Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä

Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Puhelimen ostaminen Moi! Mä tarvisin uuden kännykän. Jaahas. Mitähän hintaluokkaa se saisi olla? No ei mikään ihan kauhean kallis, mutta siinä saisi olla hyvä akku, riittävästi muistia ja sellainen toimiva

Lisätiedot

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset sanat selkeät sanat CC Kirsi Alastalo 2016 Kuvat: Papunetin kuvapankki, www.papunet.net, Sclera

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

PALAUTEKYSELYN TULOKSET

PALAUTEKYSELYN TULOKSET Mentorointiohjelma 2014 PALAUTEKYSELYN TULOKSET 18.11.2014, n=72 Mentorointiohjelma 2014 0 FAKTAT 18.11.2014 31 paria Helsingissä 20 paria Tampereella 9 paria Oulussa 120 ammattilaista 6-11/2014 RILin

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä 7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä montako tietokirjaa pitää myydä, että olisit suomessa bestseller? Bestseller-listalle Suomessa tietokirjalla on päässyt vuonna 2014 jos on myynyt yli 13500 kappaletta tai

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Fuengirola Fuengirola on kaupunki eteläisessä Espanjassa, Andalusian maakunnassa. Kaupunki sijaitsee Välimeren rannalla Costa del Solin eli Aurinkorannikon alueella.

Lisätiedot

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä.

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä. Sakke aloittaa peruskoulun, Eetu ja Karim menee yhdeksännelle luokalle ja Julija, Emma ja Jenna aloittavat kahdeksannen luokan ja ovat siitä innoissaan. Emma ja Julija ovat ottaneet Jennan mukaan ja Jennakin

Lisätiedot

Reetta Minkkinen

Reetta Minkkinen 28.4.2016 Reetta Minkkinen Perhe Koska kertaus on opintojen äiti (minun) kirjani. (sinun) kirjasi. hänen kirjansa. (meidän) kirjamme. (teidän) kirjanne. heidän kirjansa. Muistatko: 5 perheenjäsentä 5 eläintä

Lisätiedot

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj rekrytointi Kari Juutilainen InHunt Group gsm 044 995 5382 kari.juutilainen@inhunt.fi www.urawulffilla.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjassa

Työssäoppimassa Espanjassa 1 Johanna Karjalainen M11A Työssäoppimassa Espanjassa 17.2. 3.4.2014 Mistä kaikki lähti? Opettaja kysyi eräänä päivänä koko luokalta ketkä olisi kiinnostuneet lähtemään työssäoppimaan ulkomaille. Totta

Lisätiedot

LAPSET PUHEEKSI KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LASTENSUOJELUSSA

LAPSET PUHEEKSI KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LASTENSUOJELUSSA LAPSET PUHEEKSI KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LASTENSUOJELUSSA 24.2.2015 Salo Katri Inkinen, erityisperhetyöntekijä, Tl&p-menetelmäkouluttaja Lausteen perhekuntoutuskeskus, Vaalan Perheyksikkö, Turku MITEN KOULUTUSTA

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville

Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville Alankomaat, Groningen Selviytymisopas vaihtoon lähteville Topi Dahlström & Janne Väänänen (LVI4SN) 2007 Matkat Helpoiten pääsee lentämällä Amsterdamiin ja sieltä junalla (n.2h) Groningeniin. Halvimmalla

Lisätiedot

Sarjakuva- www.ransu.info

Sarjakuva- www.ransu.info Sarjakuva- ja puuhakirja Ransun Lue ja pelaa! Heippatirallaa! Tässä kirjassa on Ransun pelastuskoulu -sarjakuvia, joista lukemalla oppii tärkeitä turvallisuuteen liittyviä asioita. Ja sitten on vähän väliä

Lisätiedot

Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja Sari Metsäkivi 30.1.2015 luokat 1.-3. ohjaava opettaja Heidi Rouvali

Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja Sari Metsäkivi 30.1.2015 luokat 1.-3. ohjaava opettaja Heidi Rouvali Kaikkien Ahmoon koulun oppilaiden kuuleminen lukuvuonna 2014-2015 1. Oppilasneuvostojen kuuleminen Ahmoo 28.1.2015 Mukana Silja Silvennoinen ja Eija Pajarinen Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja

Lisätiedot

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS SANATYYPIT LÄMMIN TAKKI LÄMPIMÄT TAKIT KAUNIS NAINEN KAUNIIT NAISET SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen?

Lisätiedot

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu Kiveen hakattu 2/2013 Aleksis Kiven peruskoulu Sisällysluettelo Pääkirjoitus Minun proggikseni 3 Proggislogokilpailu 2013 5 Sarjakuvia 6 Koulu alkoi ja musiikki soi 10 Koululehti sai nimen 12 Lomatoivoituksia

Lisätiedot

alapuolella alla alle aloittaa aloitan aloitti aloittanut alta

alapuolella alla alle aloittaa aloitan aloitti aloittanut alta a/a aamiainen aamiaisen aamiaista aamiaisia aamu aamun aamua aamuja aamupäivä aamupäivän aamupäivää aamupäiviä aatto aaton aattoa aattoja ahkera ahkeran ahkeraa ahkeria ai aihe aiheen aihetta aiheita aika

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012 Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 11-12 Lasten kyselyn saivat huoltajien kyselyn yhteydessä 4 lasta, joista palautui 25. Vastausprosentti muodostui siten 62,5%. Lasten kysely muodostui

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Kehitysyhteistyön ABC

Kehitysyhteistyön ABC Kehitysyhteistyön ABC järjestöille Oletko kiinnostunut kansainvälisistä asioista? Vaikuttamisesta? Yhteiskunnallisista kysymyksistä? Oletko miettinyt, mikä on roolisi globaalissa maailmassa? Millainen

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

TANSKASSA TYÖSSÄ OPPIMASSA

TANSKASSA TYÖSSÄ OPPIMASSA TANSKASSA TYÖSSÄ OPPIMASSA Tammikuun lopulla Aalborgin lentokentälle laskeutui kone, josta astui ulos kaksi aikuisopiston lähihoitajaopiskelijaa. Jännittyneenä ja mielenkiinnolla he odottivat, mitä seuraavan

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

TIMO LOUHIKARI: RONDO

TIMO LOUHIKARI: RONDO TIMO LOUHIKARI: AVAINKOHTAUS 1. INT. IN TALO, ETEINEN PÄIVÄ Ovikello soi, Rondo menee avaamaan oven, TV:n ääni pauhaa taustalla. Oven takana seisoo Artsi apureidensa kanssa. Katohan, huhu piti paikkansa.

Lisätiedot

Vihamiespiiras. kirjoittanut Derek Munson kuvittanut Tara Calahan King

Vihamiespiiras. kirjoittanut Derek Munson kuvittanut Tara Calahan King kirjoittanut erek Munson kuvittanut Tara alahan King Se oli täydellinen kesä, kunnes Juuso Rossi muutti parhaan kaverini, Santerin, naapuriin. En pitänyt Juusosta. Hän järjesti juhlat, eikä minua edes

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Reetta Arokoski ja Johannes Vainio. Saaja Summa Peruste Päätös

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Reetta Arokoski ja Johannes Vainio. Saaja Summa Peruste Päätös Paikka: TTalo, A106 Puheenjohtaja: Aleksi Pyykkönen Sihteeri: Helinä Hakala Paikalla: Reetta Arokoski, Johannes Vainio, Julia Isotalo, Mira Lindroos, Lauri Lavanti, Emmi Peltonen (saapui ajassa 8.23) 1.

Lisätiedot

LARRY Keikka vai? Mistä on kyse? En voi ottaa vastaan keikkaa, ellen tiedä mistä on kyse?

LARRY Keikka vai? Mistä on kyse? En voi ottaa vastaan keikkaa, ellen tiedä mistä on kyse? 1 LAKI JA KADONNEEN JUONEN ARVOITUS LAKI kertojaääni Nimeni on Larry Laki, ja sanani on laki. Laki on myös sukunimeni, ja lakia pitää noudattaa. Laki ei ole mikään Lucky Luke (=Lakki Laki), vaan se on

Lisätiedot

Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012

Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012 Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012 Alvar Aallon jalanjäljillä Lähdimme Kirstin kanssa kahden tutustumaan junakyydillä Jyväskylän elämään, maisemiin ja ihmisiin. Jyväskylä on minulle nuoruudestani tuttu

Lisätiedot

Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 1:2009

Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 1:2009 Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 1:2009 Sisällysluettelo Sivu Tulosten yhteenveto 1 Kohde 1: linjat 6, 61, 9, 90 2 Kohteen tulos diagrammina 3 Kohde 2: linja 8 4 Kohteen tulos

Lisätiedot

KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla

KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla Minulta kysytään usein "Miksi Suomi" ja jos sanon totuuden - Suomi oli minun 3 valitsenut. Mun ensimmäinen oli Holland ja toinen oli Belgia. - Halusin

Lisätiedot

TYÖHAASTATTELU- OPAS

TYÖHAASTATTELU- OPAS TYÖHAASTATTELU- OPAS Työhaastattelu Työhaastattelu on työnhakijan ja rekrytoivan tahon vuorovaikutteinen kohtaaminen. Haastattelussa käydään yleensä läpi sekä työnhakijan persoonaan että ammattitaitoon

Lisätiedot

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)

Lisätiedot

TALLINNA (OSA 1)

TALLINNA (OSA 1) TALLINNA (OSA 1) 26.-29.5.2016 HOTELLI JA BALETTI SAVOY BOUTIQUE HOTEL VAKIOMESTAMME TALLINNASSA Saavuttuamme Pärnusta luksusbussilla (2 euroa/hlö) kävelimme reilun kilometrin päähän hotelliimme Savoy

Lisätiedot