"Ilmaiset ateriat" 2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download ""Ilmaiset ateriat" 2010"

Transkriptio

1 "Ilmaiset ateriat" Vuoden 2007 alussa päätin listata nettisivullani kaikki ateriat, jotka syön jonkun toisen laskuun. Tällä tavalla haluan osaltani edistää europarlamentissa tapahtuvan lobbauksen muuttumista avoimemmaksi. Lobbauksella on usein huomattava vaikutus päätöksentekoon ja siksi sille tarvitaan selkeät pelisäännöt. Lobbaus eli erilaisten eturyhmien näkökohtien saattaminen päättäjien tietoon on sinänsä tarpeellista, mutta nykytilanteessa ongelma on se, että raha ratkaisee liikaa. Teollisuus ja yritykset, joilla on varaa palkata ammattimaisia lobbaajia tapaamaan päättäjiä ja tarjota lounaita ja illallisia sanomansa säestykseksi, saavat liian usein etulyöntiaseman verrattuna esimerkiksi kuluttajajärjestöihin, ammattiliittoihin, ympäristöjärjestöihin ja terveysalan järjestöihin. Lue lisää lobbauksesta täältä» Tutustu myös vuonna 2009 Satulle tarjottujen aterioiden listaan» Tutustu myös vuonna 2008 Satulle tarjottujen aterioiden listaan» Tutustu myös vuonna 2007 Satulle tarjottujen aterioiden listaan» Tutustu myös vuonna 2006 Satulle tarjottujen aterioiden listaan» Illallinen Strasbourgissa Tarjoaja: Suomen metsäteollisuus Aihe: Ajankohtaisia EU-lainsäädäntökysymyksiä Osallistujat: Metsäteollisuuden edustajia ja suomalaisia meppejä Illallinen Strasbourgissa Tarjoaja: Suomen ulkoministeriö Aihe: EUn tuleva budjetti kehys Suomen näkökulmasta Osallistujat: Ministeri Astrid Thors ja suomalaisia meppejä Aamiainen Brysselissä Tarjoaja: Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto Aihe: MTKLn näkökulma ajankohtaisiin EUn ympäristö-ja ilmastolainsäädännön kysymyksiin Osallistujat: Paula Viertola ja Tapio Kytölä (MTK) sekä Satu Hassi Illallinen Brysselissä Tarjoaja: Indonesian suurlähetystö Aihe: Palmuöljy, ympäristö ja kestävä kehitys Osallistujat: Indonesian maatalousministeri, meppejä lounas Brysselissä Tarjoaja: Suomen akatemia ja Tekes Aihe: EU:n tutkimuspolitiikka page 1 / 6

2 Osanottajat: Suomalaisia meppejä, Akatemian ja Tekesin edustajia Illallinen Brysselissä Tarjoaja: Auto-ja kuljetusalan työntekijä liitto (AKT) Aihe: Kuljettajien työaikalainsäädäntö Osallistujat: AKT:n edustajia, meppejä Kenttälounas Unkarin Kolontarissa Tarjoaja: Punaista lietettä Kolontarin kylästä siivoavat Unkarin viranomaiset Aihe: Ajkan alumiinitehtaan lietekatastrofi Osallistujat: Vihreät mepit S Hassi ja Ulrike Lunacek, Unkarin ja Itävallan parlamenttien ympäristövaliokuntien puheenjohtajat, Unkarin valtiosihteeri Illes, kylän siivoustyöhön osallistuvia viranomaisia Illallinen Strasbourgissa Tarjoaja: European Energy Forum Aihe: E U:n tuleva energiapolitiik k a Osallistujat: Energiakomissaari Oettinger, meppejä, energia-alan yritysten edustajia lounas Brysselissä Tarjoaja: Alueiden komitean Suomen delegaatio Aihe: ajankohtaiset EU:n ympäristölainsäädännön kysymykset Osanottajat: Alueiden komitean suomalaiset jäsenet, S Hassi Illallinen Brysselissä Tarjoaja: Elinkeinoelämän Keskusliitto Aihe: Ajankohtaiset EU-lainsäädännön kysymykset Osallistujat: suomalaisia toimittajia, suomalaisia meppejä, EKn edustajia Lounas Brysselissä Tarjoaja: Kirkon Ulkomaanapu Aihe: EU:n kehitysyhteistyö Osallistujat: suomalaisia meppejä ja avustajia Illallinen Brysselissä Tarjoaja: Carrier A United Technologies Company Aihe: Jäähdytysteknologia, joka käyttää ilmastoystävällisiä kaasuja Osallistujat: Ilmastoystävällistä jäähdytysteknologiaa koskevan konferenssin osanottajat, S Hassi ( illallis puhujana) Lounas Brysselissä Tarjoaja: EU:n pesuaineteollisuus Aihe: Vapaaehtoiset ympäristöaloitteet pesuaineteollisuudessa Osallistujat: Pesuaineteollisuuden edustajia ja meppejä Lounas Oaxacassa page 2 / 6

3 Tarjoaja: Meksikon ulkoministeriö Aihe: Oaxacan ihmisoikeustilanne Osanottajat: Mepit Keller ja Hassi, sekä edustajat Suomen ja EU:n Meksikon lähetystöistä sekä Meksikon ulkoministeriön edustaja Lounas Mexico Cityssä Aihe: Meksikon ihmisoikeustilanne sekä Jyri Jaakkolan murhan tutkinta Tarjoaja: Suomen Meksikon suurlähettiläs Osanottajat: Keller ja Hassi sekä Suomen ja EU:n Meksikon suurlähetystöjen edustajia Lounas Brysselissä Tarjoaja: VR:n ympäristöjohtaja Otto Lehtipuu Aihe: Raideliikenteen haasteet Suomessa Osallistujat: Satu Hassi avustajineen sekä VRn edustajia Illallinen Brysselissä Tarjoaja: The American European Community Association Aihe: Ympäristönsuojelun ja kestävän kehityksen haasteet teollisuudelle Osallistujat: EU-komission ilmasto-osaston pääjohtaja Jos Delbeke, meppejä ja yritysten edustajia Illallinen Brysselissä Tarjoaja: Saksan vihreät Aihe: Ympäristö- ja energiapolitiikka Osallistujat: Saksan parlamentin vihreitä jäseniä, vihreitä meppejä, avustajia Aamiainen Brysselissä Tarjoaja: Ruotsin pysyvä edustusto Aihe: Laittoman puun kaupan kieltoa koskeva EU-lakiehdotus Osallistujat: Satu Hassi ja Ruotisin edustaja Jan Olsson Illallinen Strasbourgissa Tarjoaja: Royal Dutch Shell Aihe: Kanadan öljyhiekan ympäristövaikutukset Osallistujat: Meppejä ja muita asiasta kiinnostuneita Illallinen Strasbourgissa Tarjoaja: European Energy Forum ja CEA Aihe: ITER-fuusiokoereaktorin eteneminen Osallistujat: Meppejä ja muita energia-alan edustajia Lounas Brysselissä Tarjoaja: Euroopan parlamentin vihreä ryhmä Aihe: Energiatehokkuuden parantaminen EU:ssa Osallistujat: Vihreän ryhmän meppeja ja henkilökuntaa sekjä EU-komission ilmastopääosaston edustaja Lounas Bonnissa page 3 / 6

4 Tarjoaja: Saksan vihreä puolue Aihe: Vihreiden tavoitteet Cancunin ilmastoneuvotteluihin Osallistujat: Vihreän ryhmän meppejä Illallinen Bonnissa Tarjoaja: Saksan vihreä puolue Aihe: Ilmastotutkimuksen nykytila Osallistujat: Vihreän ryhmän meppejä, Potsdam-instituutin edustaja Aamiainen Brysselissä Tarjoaja: Suomen eduskunta (suuri valiokunta) Aihe: Eduskunnan ja suomalaisten meppien yhteistyö Osallistujat: Eduskunnan suuren valiokunnan jäseniä, suomalaisia meppejä, Suomen pysyvän EU-edustuston ja eduskunnan virkamiehiä Lounas Brysselissä Tarjoaja: Suomen EU-edustusto Aihe: EUn maatalouspolitiikan tulevaisuus Osallistujat: Ministeri Sirkka-Liisa Anttila, suomalaisia meppejä, Suomen EU-edustuston sekä MMM:n virkamiehiä Illallinen Helsingissä Tarjoaja: Suomen Merentutkijat Aihe: Merentutkimus ja Itämeri Osallistujat: Suomalaisia merentutkijoita, Satu Hassi (puhujana) Lounas Helsingissä Tarjoaja: EUn kemikaalivirasto Aihe: EU-parlamentin ympäristövaliokunnan vierailu kemikaalivirastossa Osallistujat: Valiokunnan jäseniä ja parlamentin virkamiehiä, kemikaaliviraston edustajia Illallinen Helsingissä Tarjoaja: EUn kemikaalivirasto Aihe: EU-parlamentin ympäristövaliokunnan vierailu kemikaalivirastossa Osallistujat: Valiokunnan jäseniä ja parlamentin virkamiehiä, kemikaaliviraston edustajia Lounas Helsingissä Tarjoaja: EU:n kemikaalivirasto Aihe: Ympäristökomissaari Poto?nikin ja teollisuuskomissaari Tajanin vierailu virastossa Osallistujat: Kemikaaliviraston edustajia, komissaarit avustajineen, muita viraston yhteistyötahoja Lounas Brysselissä Tarjoaja: Globe EU Aihe: Kiinan ilmastotavoitteet ja -toimet Osallistujat: Globe-parlamentaarikkoverkoston edustajia, Kiinan EU-suurlähettiläs ja muita lähetystön edustajia page 4 / 6

5 Illallinen Brysselissä Tarjoaja: Microsoft Aihe: Informaatioteknologian mahdollisuudet vähähiilisessä maailmassa ja Kööpenhaminan jälkeinen ilmastopolitiikka Osallistujat: YK:n ilmastosopimuksen pääsihteeri Yvo de Boer, Microsoftin edustajia, meppejä Lounas Brysselissä Tarjoaja: Globe EU Aihe: Ilmastopolitiikka Kööpenhaminan kokouksen jälkeen Osallistujat: Globe EU:n ja Globe Internationalin edustajia Illallinen Brysselissä Tarjoaja: European Energy Forum, Alstom Aihe: Energiatehokkuus sähköntuotannossa Osallistujat: Energia-alan yritysten edustajia, meppejä Lounas Brysselissä Tarjoaja: FinUnions, Suomen palkansaajajärjestöjen EU-edustustosta Aihe: Palkansaajajärjestöjen kannalta keskeiset ajankohtaiset EU-asiat Osallistujat: FinUnionsin edustajia ja Hassi Vastaanotto Tampereella Tarjoaja: YLE ja Suomen Elokuvainstituutti Aihe: Tampereen elokuvajuhlat Osallistujat: Kutsuvieraita Iltavastaanotto Tampereella Tarjoaja: Tampereen kaupunki Aihe: Tampereen elokuvajuhlat Osallistujat: Elokuvajuhlien kansainvälisiä vieraita, kaupungin edustajia ja muita kutsuvieraita Lounas Strasbourgissa Tarjoaja: Euroopan munuaisterveyden liitto Aihe: Krooniset munuaistaudit ja diabetes Osallistujat: Järjestäjien edustajia, tutkijoita ja meppejä Illallinen Strasbourgissa Tarjoaja: Suurlähettiläs Marja Rislakki Aihe: Suomen hallituksen kannat ajankohtaisiin EU-asioihin Osallistujat: Suomalaisia meppejä ja heidän avustajiaan, Suomen EU-edustuston edustajia Lounas Brysselissä Tarjoaja: Europarlamentin vihreä ryhmä Aihe: Ilmastopolitiikka Kööpenhaminan jälkeen Osallistujat: Vihreitä meppejä ja ilmastoseminaarin puhujia page 5 / 6

6 Powered by TCPDF (www.tcpdf.org) "Ilmaiset ateriat" Illallinen Brysselissä Tarjoaja: BASF Aihe: Kemianteollisuuden mahdollisuudet kestävän talouden rakentamisessa Osallistujat: Vihreitä meppejä, BASF-firman johtoa Lounas Brysselissä Tarjoaja: Nordic energy network Aihe: Uusiutuvan energian asema tulevaisuuden EU:ssa Osallistujat: Seminaarin osanottajia, paneeliin osallistuneet mepit Illallinen Brysselissä Tarjoaja: Reinhard Bütikofer Aihe: Yhdysvaltojen ilmastopolitiikan tilanne Osallistujat: Vihreitä meppejä, Center for American Progress- think tankin edustaja Lounas Strasbourgissa Tarjoaja: Intian EU-suurlähettiläs Aihe: Intian ja EU:n suhteet Osallistujat: Suurlähetystön edustajia, Europarlamentin Intia-valtuuskunnan jäseniä page 6 / 6

Ilmaiset ateriat 2012

Ilmaiset ateriat 2012 Ilmaiset ateriat 2012 http://www.satuhassi.net/ilmaiset-ateriat-2012/ Vuoden 2007 alussa päätin listata nettisivullani kaikki ateriat, jotka syön jonkun toisen laskuun. Tällä tavalla haluan osaltani edistää

Lisätiedot

"Ilmaiset ateriat" 2009

Ilmaiset ateriat 2009 "Ilmaiset ateriat" 2009 http://www.satuhassi.net/ilmaiset-ateriat-2009/ Vuoden 2007 alussa päätin listata nettisivullani kaikki ateriat, jotka syön jonkun toisen laskuun. Tällä tavalla haluan osaltani

Lisätiedot

"Ilmaiset ateriat" 2008

Ilmaiset ateriat 2008 "Ilmaiset ateriat" 2008 http://www.satuhassi.net/ilmaiset-ateriat-2008/ Vuoden 2007 alussa päätin listata nettisivullani kaikki ateriat, jotka syön jonkun toisen laskuun. Tällä tavalla haluan osaltani

Lisätiedot

"Ilmaiset ateriat" 2007

Ilmaiset ateriat 2007 "Ilmaiset ateriat" 2007 http://www.satuhassi.net/ilmaiset-ateriat-2007/ Vuoden 2007 alussa päätin listata nettisivullani kaikki ateriat, jotka syön jonkun toisen laskuun. Tällä tavalla haluan osaltani

Lisätiedot

"Ilmaiset ateriat" 2006

Ilmaiset ateriat 2006 "Ilmaiset ateriat" 2006 http://www.satuhassi.net/ilmaiset-ateriat-2006/ LISTA HASSILLE 2006 TARJOTUISTA ATERIOISTA Lue lisää lobbauksesta täältä» Tutustu myös vuonna 2012 Satulle tarjottujen aterioiden

Lisätiedot

Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa. Elinkeinoelämän keskusliitto

Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa. Elinkeinoelämän keskusliitto Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa Elinkeinoelämän keskusliitto Energiaan liittyvät päästöt eri talousalueilla 1000 milj. hiilidioksiditonnia 12 10 8 Energiaan liittyvät hiilidioksidipäästöt

Lisätiedot

Ajankohtaista energia- ja ilmastopolitiikassa

Ajankohtaista energia- ja ilmastopolitiikassa Ajankohtaista energia- ja ilmastopolitiikassa Päivi Myllykangas, EK Aluetoiminta 16.12.2010 Energia- ja ilmastopolitiikan kolme perustavoitetta Energian riittävyys ja toimitusvarmuus Kilpailukykyiset kustannukset

Lisätiedot

TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA

TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 101/2005 vp Keskiviikko 14.12.2005 kello 13.45-14.20 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk jäs. Arto Bryggare /sd Sari Essayah /kd Klaus Hellberg /sd Reijo Kallio

Lisätiedot

Ilmaiset ateriat 2013-2014

Ilmaiset ateriat 2013-2014 Ilmaiset ateriat 2013-2014 http://www.satuhassi.net/ilmaiset-ateriat-2013/ Vuoden 2007 alussa päätin listata nettisivullani kaikki ateriat, jotka syön jonkun toisen laskuun. Tällä tavalla haluan osaltani

Lisätiedot

VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY. Metsäteollisuuden EU-linjaukset

VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY. Metsäteollisuuden EU-linjaukset VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY Metsäteollisuuden EU-linjaukset 1 EUROOPAN UNIONI on Suomelle tärkeä. EU-jäsenyyden myötä avautuneet sisämarkkinat antavat viennistä elävälle Suomelle ja suomalaisille

Lisätiedot

EU:n energia- ja ilmastopolitiikan avainkysymykset. Mikael Ohlström Elinkeinoelämän keskusliitto EK 15.1.2014

EU:n energia- ja ilmastopolitiikan avainkysymykset. Mikael Ohlström Elinkeinoelämän keskusliitto EK 15.1.2014 EU:n energia- ja ilmastopolitiikan avainkysymykset Elinkeinoelämän keskusliitto EK 15.1.2014 EU:n energia- ja ilmastopolitiikan nykytila Kolme rinnakkaista tavoitetta vuoteen 2020 ( 20-20-20 ) 1) Kasvihuonekaasupäästöt

Lisätiedot

Euroopan energialinjaukset Hiilitieto ry:n seminaari 26.3.2014

Euroopan energialinjaukset Hiilitieto ry:n seminaari 26.3.2014 Euroopan energialinjaukset Hiilitieto ry:n seminaari 26.3.2014 Sanna Syri Professori, energiatalous Aalto-yliopisto, Energiatekniikan laitos EU:n 2020 tavoitteet 20-20-20-10 tavoitteet -20% kasvihuonekaasujen

Lisätiedot

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusten valmistelu

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusten valmistelu Energiavaltaisen teollisuuden energiatehokkuussopimus Info- ja keskustelutilaisuus Ravintola Bank, Unioninkatu 22, Helsinki 14.6.2007 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusten valmistelu Uuden energiatehokkuussopimuskokonaisuuden

Lisätiedot

Matkan teemoja peilataan erityisesti kuntanäkökulmasta, ja matkan aikana käydään useita ryhmän sisäisiä kokoavia keskusteluja ja valmennusta.

Matkan teemoja peilataan erityisesti kuntanäkökulmasta, ja matkan aikana käydään useita ryhmän sisäisiä kokoavia keskusteluja ja valmennusta. OHJELMALUONNOS 19.1.2016 KUNTAPUHEENJOHTAJIEN EU-KOULUTUSMATKA 20. - 23.4.2016 Matkan tarkoituksena on lähestyä EU:n toimintaa ja ajankohtaisia asioita kahdesta eri näkökulmasta: unionin ulkopuolelta aiheutuvista

Lisätiedot

Päästökauppa selkokielellä

Päästökauppa selkokielellä Päästökauppa selkokielellä Päästökaupan alkeisoppimäärä 28.5.2015 Ilmastoslangia suomentamassa Karoliina Anttonen, TEM ja Kati Ruohomäki, EK Minkälaisia kasvihuonekaasujen vähennystavoitteita on EU:ssa

Lisätiedot

Täällä tapaat Satun. Kevät 2014. http://www.satuhassi.net/taalla-tapaat-satun/

Täällä tapaat Satun. Kevät 2014. http://www.satuhassi.net/taalla-tapaat-satun/ Täällä tapaat Satun http://www.satuhassi.net/taalla-tapaat-satun/ Kevät 2014 pe 25.4. Satu tavattavissa Tampereella klo 10-11 Pirkkalaistorilla Pirkkalassa klo 12-14 Keskustorilla la 26.4. Satu osallistuu

Lisätiedot

EU-päätöksenteko toimittajan näkökulmasta. Pekka Nurminen Kevät 2013

EU-päätöksenteko toimittajan näkökulmasta. Pekka Nurminen Kevät 2013 EU-päätöksenteko toimittajan näkökulmasta Pekka Nurminen Kevät 2013 Mikä EU on? 27 kohta 28 - jäsenvaltion ja noin 500 miljoonan kansalaisen yhteisö Ei liittovaltio, vaan valtioiden liitto mutta EU:ssa

Lisätiedot

Etelä-Karjalan näkyvyys Brysselissä ja kehittämistarpeiden esille tuominen tulisi varmistaa etenkin seuraavilla teemoilla:

Etelä-Karjalan näkyvyys Brysselissä ja kehittämistarpeiden esille tuominen tulisi varmistaa etenkin seuraavilla teemoilla: Selonteko 30.11.2015 ETELÄ-KARJALAN EU-EDUNVALVONTA Etelä-Karjalan maakuntavaltuusto on pyytänyt 15.6.2015 kokouksessaan maakuntahallitukselta selontekoa EU-edunvalvonnan kehittämisen eri vaihtoehdoista.

Lisätiedot

EU:n metsästrategia - metsäteollisuuden näkökulma

EU:n metsästrategia - metsäteollisuuden näkökulma EU:n metsästrategia - metsäteollisuuden näkökulma Robinwood Plus Workshop, Metsäteollisuus ry 2 EU:n metsät osana globaalia metsätaloutta Metsien peittävyys n. 4 miljardia ha = 30 % maapallon maapinta-alasta

Lisätiedot

EU-ASIAT TUTUIKSI VIESTINTÄPALVELUITA TOIMITTAJILLE

EU-ASIAT TUTUIKSI VIESTINTÄPALVELUITA TOIMITTAJILLE EU-ASIAT TUTUIKSI VIESTINTÄPALVELUITA TOIMITTAJILLE Valtioneuvoston viestintä Eurooppatiedotus Eduskunta Euroopan komission Suomen-edustusto Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimisto Dokumentti löytyy

Lisätiedot

Matkaraportti: BIOWAY-tiedonvälityshankkeen järjestämä yritysvierailumatka Laukaaseen ja Tampereelle 26. 27.10.2010

Matkaraportti: BIOWAY-tiedonvälityshankkeen järjestämä yritysvierailumatka Laukaaseen ja Tampereelle 26. 27.10.2010 Matkaraportti: BIOWAY-tiedonvälityshankkeen järjestämä yritysvierailumatka Laukaaseen ja Tampereelle 26. 27.10.2010 BIOWAY- tiedonvälityshanke järjesti bioenergia-aiheisen yritysvierailumatkan Laukaaseen

Lisätiedot

Turve : fossiilinen vai uusiutuva - iäisyyskysymys

Turve : fossiilinen vai uusiutuva - iäisyyskysymys Turve : fossiilinen vai uusiutuva - iäisyyskysymys TURVE ENERGIANA SUOMESSA 03. 06. 1997 Valtioneuvoston energiapoliittinen selonteko 15. 03. 2001 Valtioneuvoston energia- ja ilmastopoliittinen selonteko

Lisätiedot

Kestävän vihreän kasvun palvelut

Kestävän vihreän kasvun palvelut Helsingin seudun ilmastoseminaari,12.2.2015 Pörssitalo, Helsinki Kestävän vihreän kasvun palvelut Helsinki Region EcoHUB Irma Karjalainen Tulosaluejohtaja Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY Tarvitaan

Lisätiedot

EU-ASIAT TUTUIKSI VIESTINTÄPALVELUITA TOIMITTAJILLE

EU-ASIAT TUTUIKSI VIESTINTÄPALVELUITA TOIMITTAJILLE EU-ASIAT TUTUIKSI VIESTINTÄPALVELUITA TOIMITTAJILLE Valtioneuvoston viestintä Eurooppatiedotus Eduskunta Euroopan komission Suomen-edustusto Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimisto Päivitetty syyskuussa

Lisätiedot

Kriisitilanteiden vaiktus EU:n energiaturvallisuuteen ja energiapolitiikkaan

Kriisitilanteiden vaiktus EU:n energiaturvallisuuteen ja energiapolitiikkaan Kriisitilanteiden vaiktus EU:n energiaturvallisuuteen ja energiapolitiikkaan Liina Hukkinen Tekniikan kandidaatti, Aalto-yliopisto ET:n Brysselin kesätyöharjoittelija 2014 Nykytilanne EU:ssa Öljykriisit

Lisätiedot

EU:n ja Suomen ympäristöpolitiikka. Liisi Klobut / Kansainvälisten ja EU-asiain yksikkö 23.9.2010 1

EU:n ja Suomen ympäristöpolitiikka. Liisi Klobut / Kansainvälisten ja EU-asiain yksikkö 23.9.2010 1 EU:n ja Suomen ympäristöpolitiikka Liisi Klobut / Kansainvälisten ja EU-asiain yksikkö 1 EU:n ja Suomen ympäristöpolitiikka Suomen ympäristöpolitiikka on tänä päivänä vahvasti EU-politiikkaa, sillä lähes

Lisätiedot

KESTÄVÄSTI KIERTOON yhdyskuntien ja teollisuuden ravinteiden hyödyntäminen lannoitevalmisteina. Markku Järvenpää, MTT Säätytalo 24.1.

KESTÄVÄSTI KIERTOON yhdyskuntien ja teollisuuden ravinteiden hyödyntäminen lannoitevalmisteina. Markku Järvenpää, MTT Säätytalo 24.1. KESTÄVÄSTI KIERTOON yhdyskuntien ja teollisuuden ravinteiden hyödyntäminen lannoitevalmisteina Markku Järvenpää, MTT Säätytalo 24.1.2013 MTT ja ruokajärjestelmä 5.2.2013 2 Biotalouden kestävä ainekierto

Lisätiedot

Elinkeinoelämän keskusliitto Finlands Näringsliv Confederation of Finnish Industries

Elinkeinoelämän keskusliitto Finlands Näringsliv Confederation of Finnish Industries Elinkeinoelämän keskusliitto Finlands Näringsliv Confederation of Finnish Industries 1 Menestyvien yritysten Suomi 2 Ketä EK edustaa? EK edustaa kattavasti kaikkia yksityisiä toimialoja ja kaikenkokoisia

Lisätiedot

Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa

Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa Jukka Leskelä Energiateollisuus Vesiyhdistyksen Jätevesijaoston seminaari EU:n ja Suomen energiankäyttö 2013 Teollisuus Liikenne Kotitaloudet

Lisätiedot

uusia päämääriä Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

uusia päämääriä Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja uusia päämääriä Johtaja, EK Säteilevät Naiset seminaari Rion ympäristö- ja kehityskonferenssi 1992 Suurten lukujen tapahtuma 180 valtiota, 120

Lisätiedot

Edustuston päällikkö (vaativuustasot 4-7) 36 100. Muu ulkoasiainneuvos, lähetystöneuvos 20 000. Avustaja, hallinnollinen avustaja 15 400

Edustuston päällikkö (vaativuustasot 4-7) 36 100. Muu ulkoasiainneuvos, lähetystöneuvos 20 000. Avustaja, hallinnollinen avustaja 15 400 N:o 722 4359 Paikalliskorotusten perusarvot toistaiseksi olevassa virkasuhteessa Liite 1 Virkanimike tai tehtävä Perusarvo euroa vuodessa Edustuston päällikkö (vaativuustasot 1-3) 36 700 Edustuston päällikkö

Lisätiedot

Hankintalakiuudistus. Finsipro Seminaari 9.2.2016 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola, TEM

Hankintalakiuudistus. Finsipro Seminaari 9.2.2016 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola, TEM Hankintalakiuudistus Finsipro Seminaari 9.2.2016 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola, TEM 1 Taustaa Komissio antoi joulukuussa 2011 ehdotukset uusiksi julkisia hankintoja koskeviksi direktiiveiksi

Lisätiedot

Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin

Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin Metsätieteen päivät Metsäteollisuus ry 2 Maailman metsät ovat kestävästi hoidettuina ja käytettyinä ehtymätön luonnonvara Metsien peittävyys

Lisätiedot

Energia- ja ilmastotiekartan 2050 valmistelu Suomen Kaasuyhdistyksen syyskokous 20.11.2013

Energia- ja ilmastotiekartan 2050 valmistelu Suomen Kaasuyhdistyksen syyskokous 20.11.2013 Energia- ja ilmastotiekartan 2050 valmistelu Suomen Kaasuyhdistyksen syyskokous 20.11.2013 Sami Rinne TEM / Energiaosasto Esityksen sisältö Suomen energiankulutus ja päästöt nyt 2020 tavoitteet ja niiden

Lisätiedot

Päästökaupan uudistaminen

Päästökaupan uudistaminen Päästökaupan uudistaminen 21.8.2015 Palace Avaus Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Puheenvuorot Kati Ruohomäki, EK Ismo Ulvila, Euroopan komissio Karoliina Anttonen, TEM Kysymyksiä ja keskustelua Päästökaupan

Lisätiedot

Rakennerahasto-ohjelmien haasteita syksyllä 2008

Rakennerahasto-ohjelmien haasteita syksyllä 2008 Rakennerahasto-ohjelmien haasteita syksyllä 2008 Aluekehitysjohtaja Jussi Yli-Lahti Alueiden kehittämisosasto Rakennerahastopolitiikkaryhmä haasteita Ohjelmien käynnistäminen kaikilta osiltaan Valitun

Lisätiedot

EU-ASIAT TUTUIKSI VIESTINTÄPALVELUITA TOIMITTAJILLE

EU-ASIAT TUTUIKSI VIESTINTÄPALVELUITA TOIMITTAJILLE EU-ASIAT TUTUIKSI VIESTINTÄPALVELUITA TOIMITTAJILLE Valtioneuvoston viestintä Eurooppatiedotus Eduskunta Euroopan komission Suomen-edustusto Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimisto Päivitetty 5.10.2012

Lisätiedot

Suomen logistinen kilpailukyky

Suomen logistinen kilpailukyky 1 Suomen logistinen kilpailukyky -Liikennepoliittisen selonteon selvitysmiesryhmä* ja Logistiikkaselvitys 2012 Väylät & Liikenne 2012 Erikoistutkija Tomi Solakivi 30.8.2012 *Jyrki Paavola (pj.), Antti

Lisätiedot

Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset

Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset Kysymys: Puolue 170 = Itsenäisyyspuolue 171 = Suomen Kristillisdemokraatit (KD) 172 = Suomen Keskusta 173 = Kansallinen Kokoomus 174 = Köyhien Asialla

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015. 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015. 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1 VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2011-2015 7 Mrd. e 6 5 4 3 2 1 0-1 -2 2011 2012 2013 2014 2015 Vienti Tuonti Kauppatase 31.8.2015

Lisätiedot

Sähkö ja kilpailukyky kolme näkökulmaa

Sähkö ja kilpailukyky kolme näkökulmaa Sähkö ja kilpailukyky Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Säteilevät Naiset -seminaari Sähkö ja kilpailukyky kolme näkökulmaa Sähkö tuotannontekijänä Sähkö tuotteena Sähköön liittyvä cleantech-liiketoiminta

Lisätiedot

SUOMALAISET YRITYKSET

SUOMALAISET YRITYKSET SUOMALAISET YRITYKSET Suomalaiset yritykset tehostavat aktiivisesti energiankäyttöään. Vapaaehtoisissa energiatehokkuussopimuksissa on mukana yli 600 yritystä ja niiden noin 5000 toimipaikkaa. Yritysten

Lisätiedot

Energiaa ja ilmastostrategiaa

Energiaa ja ilmastostrategiaa Säteilevät naiset seminaari 17.3.2009 Energiaa ja ilmastostrategiaa Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Kasvihuonekaasupäästöt, EU-15 ja EU-25, 1990 2005, EU:n päästövähennystavoitteet

Lisätiedot

Ympäristö- ja energiatilastot ja -indikaattorit. Leo Kolttola Tilastot ja indeksit energialiiketoiminnan apuna 9.5.2006

Ympäristö- ja energiatilastot ja -indikaattorit. Leo Kolttola Tilastot ja indeksit energialiiketoiminnan apuna 9.5.2006 Ympäristö- ja energiatilastot ja -indikaattorit Tilastot ja indeksit energialiiketoiminnan apuna 9.5.2006 Ympäristö ja luonnonvarat - aihealue http://tilastokeskus.fi/ymparisto Julkisen sektorin ympäristönsuojelumenot

Lisätiedot

Energia-alan painopisteet Euroopassa José Manuel Barroso

Energia-alan painopisteet Euroopassa José Manuel Barroso Energia-alan painopisteet Euroopassa José Manuel Barroso Euroopan komission puheenjohtaja Eurooppa-neuvoston kokous 22.5.2013 Uusia realiteetteja globaaleilla energiamarkkinoilla Finanssikriisin vaikutus

Lisätiedot

Low Carbon Finland 2050 platform VTT:n, VATT:n, GTK:n ja METLA:n yhteishanke

Low Carbon Finland 2050 platform VTT:n, VATT:n, GTK:n ja METLA:n yhteishanke Low Carbon Finland 2050 platform VTT:n, VATT:n, GTK:n ja METLA:n yhteishanke Tekesin Tie kestävään talouteen ohjelma Tiina Koljonen VTT Technical Research Centre of Finland 2 Low Carbon Finland 2050 platform

Lisätiedot

Kesäksi harjoitteluun ulkomaille? Urapalveluiden kesätyöinfot tammikuu 2012

Kesäksi harjoitteluun ulkomaille? Urapalveluiden kesätyöinfot tammikuu 2012 Kesäksi harjoitteluun ulkomaille? Urapalveluiden kesätyöinfot tammikuu 2012 27.1.2012 1 Miksi työharjoitteluun ulkomaille? Kielitaito kehittyy Kulttuuri tutuksi Kontakteja & verkostoja Kansainvälistä kokemusta

Lisätiedot

FLEGT Puutavaran alkuperä rakentamisessa -haasteita ja mahdollisuuksia. Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö 4.10.

FLEGT Puutavaran alkuperä rakentamisessa -haasteita ja mahdollisuuksia. Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö 4.10. FLEGT Puutavaran alkuperä rakentamisessa -haasteita ja mahdollisuuksia Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö 4.10.2011 1 FLEGT-asetus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 995/2010

Lisätiedot

ENERGIA JA ITÄMERI -SEMINAARI 16.7.2009 Energiayhteyksien rakentaminen ja ympäristö

ENERGIA JA ITÄMERI -SEMINAARI 16.7.2009 Energiayhteyksien rakentaminen ja ympäristö ENERGIA JA ITÄMERI -SEMINAARI 16.7.2009 Energiayhteyksien rakentaminen ja ympäristö Tapio Pekkola, Manager for Baltic and Nordic Organisations, Nord Stream Miksi Nord Stream? - Energiaturvallisuutta varmistamassa

Lisätiedot

TerveTalo energiapaja 25.11.2010. Energiatehokkuus ja energian säästäminen Harri Metsälä

TerveTalo energiapaja 25.11.2010. Energiatehokkuus ja energian säästäminen Harri Metsälä TerveTalo energiapaja 25.11.2010 Energiatehokkuus ja energian säästäminen Harri Metsälä Miksi energiamääräyksiä muutetaan jatkuvasti? Ilmastonmuutos Kansainväliset ilmastosopimukset EU:n ilmasto ja päästöpolitiikka

Lisätiedot

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK Työaika Suomessa ja muissa maissa Joulukuu 2010 EK Säännöllisen vuosityöajan pituus 1910-2010 Teollisuuden työntekijät päivätyössä 3000 2800 2600 2400 2200 Tuntia vuodessa Vuosityöajan pituus: vuonna 1920

Lisätiedot

Muut ilmastonmuutoshankkeet ja tapahtumat. Lotta Mattsson Asiantuntija Kuntaliitto

Muut ilmastonmuutoshankkeet ja tapahtumat. Lotta Mattsson Asiantuntija Kuntaliitto Muut ilmastonmuutoshankkeet ja tapahtumat Lotta Mattsson Asiantuntija Kuntaliitto Esityksen sisältö Ilmastohankkeet CCCRP Julia 2030 HINKU Kokonainen VACCIA ISTO Kuntien ilmastonsuojelukampanja Kuntien

Lisätiedot

Euroopan unioni ja Eurooppavaalit Perustietoja Euroopan unionista ja Euroopan parlamentista

Euroopan unioni ja Eurooppavaalit Perustietoja Euroopan unionista ja Euroopan parlamentista Euroopan unioni ja Eurooppavaalit Perustietoja Euroopan unionista ja Euroopan parlamentista Euroopan unionilla on oma lippu, joka otettiin käyttöön vuonna 1986. Siinä on sinisellä pohjalla kaksitoista

Lisätiedot

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut Euroopan unionin poikittaisohjelma opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut-ohjelma Opintovierailut on osa Elinikäisen oppimisen ohjelman poikittaisohjelmaa. Ohjelman

Lisätiedot

Jätämme maapallon lapsillemme vähintään samanlaisena kuin meillä se on nyt

Jätämme maapallon lapsillemme vähintään samanlaisena kuin meillä se on nyt Jätämme maapallon lapsillemme vähintään samanlaisena kuin meillä se on nyt 1. Emme tuhlaa luonnonvaroja ja saastuta ympäristöä - tasapaino luonnon käytön ja suojelun välillä 2. Huolehdimme ihmisten hyvinvoinnista

Lisätiedot

Uusien energia-ja ympäristöratkaisujen julkiset hankinnat. Onnistu innovatiivisissa julkisissa investoinneissa 9.6.2014 Isa-Maria Bergman, Motiva Oy

Uusien energia-ja ympäristöratkaisujen julkiset hankinnat. Onnistu innovatiivisissa julkisissa investoinneissa 9.6.2014 Isa-Maria Bergman, Motiva Oy Uusien energia-ja ympäristöratkaisujen julkiset hankinnat Onnistu innovatiivisissa julkisissa investoinneissa 9.6.2014 Isa-Maria Bergman, Motiva Oy Kestävien julkisten hankintojen neuvontapalvelu Ympäristöministeriön

Lisätiedot

1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 16 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.

1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 16 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2006 vp Torstai 9.2.2006 kello 12.00-12.45 Läsnä pj. Markku Laukkanen /kesk vpj. Matti Kangas /vas jäs. Leena Harkimo /kok Saara Karhu /sd Inkeri Kerola /kesk

Lisätiedot

Professori Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Kestävä kehitys Hyvä ympäristö ja hyvä elämä Seminaari 29.8.2012, Helsinki, Paasitorni TEM

Professori Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Kestävä kehitys Hyvä ympäristö ja hyvä elämä Seminaari 29.8.2012, Helsinki, Paasitorni TEM HINKU hanke Professori Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Kestävä kehitys Hyvä ympäristö ja hyvä elämä Seminaari 29.8.2012, Helsinki, Paasitorni TEM Kohti hiilineutraalia kuntaa (HINKU) Kunnat toimivat

Lisätiedot

Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni

Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Esityksen sisältö: Megatrendit ja ympäristö

Lisätiedot

LIITE PÄIVITETTY ENERGIAUNIONIN ETENEMISSUUNNITELMA. asiakirjaan

LIITE PÄIVITETTY ENERGIAUNIONIN ETENEMISSUUNNITELMA. asiakirjaan EUROOPAN KOISSIO Bryssel 18.11.2015 CO(2015) 572 final ANNEX 1 LIITE PÄIVITETTY ENERGIAUNIONIN ETENEISSUUNNITELA asiakirjaan KOISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 27 päivänä elokuuta 2014. 693/2014 Ulkoasiainministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 27 päivänä elokuuta 2014. 693/2014 Ulkoasiainministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä elokuuta 2014 693/2014 Ulkoasiainministeriön asetus ulkomaanedustuksen korvauksista annetun ulkoasiainministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu

Lisätiedot

Verkkokaupan tuoteturvallisuus EU-tasolla - komission toimet Maija Laurila

Verkkokaupan tuoteturvallisuus EU-tasolla - komission toimet Maija Laurila Verkkokaupan tuoteturvallisuus EU-tasolla - komission toimet Maija Laurila Time Magazine 1966 "Online Shopping Will Flop" { Miksi komissio miettii verkkokaupan markkinavalvontaa erikseen? 1. Tuoteturvallisuusdirektiivin

Lisätiedot

Energiaunioni. ylitarkastaja Ville Niemi. Kuntamarkkinat 10.9.2015

Energiaunioni. ylitarkastaja Ville Niemi. Kuntamarkkinat 10.9.2015 Energiaunioni ylitarkastaja Ville Niemi Kuntamarkkinat 10.9.2015 Energiaunioni On yksi kymmenestä Junckerin komission prioriteetista Energiaunionista vastaa komission varapuheenjohtaja Slovakian Maros

Lisätiedot

EnergiaTehokkuusJärjestelmän. sisältö ja käyttöönotto yrityksissä

EnergiaTehokkuusJärjestelmän. sisältö ja käyttöönotto yrityksissä EnergiaTehokkuusJärjestelmän sisältö ja käyttöönotto yrityksissä JaPa2 työryhmä EVT energiatehokkuussopimus Info- ja keskustelutilaisuus Page 1 Esityksen sisältö Toimeksianto ja tausta EnergiaTehokkuusJärjestelmän

Lisätiedot

Voiko ilmasto- ja energiapolitiikalla olla odottamattomia vaikutuksia? Jarmo Vehmas Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto www.tse.

Voiko ilmasto- ja energiapolitiikalla olla odottamattomia vaikutuksia? Jarmo Vehmas Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto www.tse. Voiko ilmasto- ja energiapolitiikalla olla odottamattomia vaikutuksia? Jarmo Vehmas Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto www.tse.fi/tutu Esityksen sisältö Suomen energiajärjestelmän ja energiapolitiikan

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 214 27.2.215 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-214 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

FInZEB 2015 Lähes nollaenergiarakennus Suomessa. 5.2.2015 Finlandia-talo Ylijohtaja Helena Säteri

FInZEB 2015 Lähes nollaenergiarakennus Suomessa. 5.2.2015 Finlandia-talo Ylijohtaja Helena Säteri FInZEB 2015 Lähes nollaenergiarakennus Suomessa 5.2.2015 Finlandia-talo Ylijohtaja Helena Säteri Esityksen sisältö EU:n tavoitteet nyt ja jatkossa Kansallinen ilmstopolitiikka Toimintaympäristön muutkokset

Lisätiedot

SEURA TUTKI. Valioyksilöitä

SEURA TUTKI. Valioyksilöitä SEURA TUTKI Valioyksilöitä muoto 16 SEURA 46/2013 Vaalivankkureita kiskotaan jo lähtöasemiin. Seura selvitti, mitä 13 euroedustajaamme ovat saaneet aikaan tällä vaalikaudella. Teksti Mikael Vehkaoja Kuva

Lisätiedot

Ilmastonmuutos, ilmastopolitiikka ja talous mitkä ovat näkymät?

Ilmastonmuutos, ilmastopolitiikka ja talous mitkä ovat näkymät? Markku Ollikainen Ympäristöekonomian professori Ilmastopaneelin puheenjohtaja Ilmastonmuutos, ilmastopolitiikka ja talous mitkä ovat näkymät? Helsingin seudun ilmastoseminaari 12.2.2015 1. Vihreä talous

Lisätiedot

Kansainvälisten jätesiirtojen valvonta. Jätehuoltopäivät 2012

Kansainvälisten jätesiirtojen valvonta. Jätehuoltopäivät 2012 Kansainvälisten jätesiirtojen valvonta Jätehuoltopäivät 2012 Jätteiden siirtoja maasta toiseen valvotaan, koska jätteet saattavat sisältää aineita, jotka ovat haitallisia ihmisten terveydelle ja ympäristölle

Lisätiedot

MATKARAPORTTI. European Green Week 2005 1.5.-3.6.2005 Bryssel, Belgia

MATKARAPORTTI. European Green Week 2005 1.5.-3.6.2005 Bryssel, Belgia MATKARAPORTTI European Green Week 2005 1.5.-3.6.2005 Bryssel, Belgia Ympäristöosaston monisteita 72 Hämeenlinnan seudun kansanterveystyön kuntayhtymän ympäristöosasto Marja Kokko Johanna Laakso Lähdeviite

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS JA TILIRAPORTTI VUODELTA 2007

TOIMINTAKERTOMUS JA TILIRAPORTTI VUODELTA 2007 6.6.2008 TOIMINTAKERTOMUS JA TILIRAPORTTI VUODELTA 2007 KATU 10 VUOTTA KATU täytti 10 vuotta huhtikuussa 2007 ja järjesti juhlavastaanoton toimistollaan 3.4.2008. Vastaanotolle saapui KATUn toiminnassa

Lisätiedot

LEHDISTÖ LEHDISTÖTIEDOTE. Yleiset asiat ja ulkosuhteet EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. 16906/09 (Presse 361) (OR. en) Neuvoston ylimääräinen istunto

LEHDISTÖ LEHDISTÖTIEDOTE. Yleiset asiat ja ulkosuhteet EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. 16906/09 (Presse 361) (OR. en) Neuvoston ylimääräinen istunto EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 16906/09 (Presse 361) (OR. en) LEHDISTÖTIEDOTE Neuvoston ylimääräinen istunto Yleiset asiat ja ulkosuhteet Geneve, 30. marraskuuta 2009 Puheenjohtaja Ewa BJÖRLING Ruotsin kauppaministeri

Lisätiedot

Kestävää energiaa maailmalle Voiko sähköä käyttää järkevämmin?

Kestävää energiaa maailmalle Voiko sähköä käyttää järkevämmin? Kestävää energiaa maailmalle Voiko sähköä käyttää järkevämmin? Maailman sähkönnälkä on loppumaton Maailman sähkönkulutus, biljoona KWh 31,64 35,17 28,27 25,02 21,9 2015 2020 2025 2030 2035 +84% vuoteen

Lisätiedot

ENERGIARANNIKKO Pohjanmaan ilmastostrategia

ENERGIARANNIKKO Pohjanmaan ilmastostrategia POHJANMAAN LIITTO ENERGIARANNIKKO Pohjanmaan ilmastostrategia www.obotnia.fi facebook.com/obotnia Kansainvälisesti YK:n ilmastonmuutoskonventti (UNFCCC) vuodelta 1994 (uusi sopimus astuu voimaan 2020)

Lisätiedot

Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54. Läsnä nimenhuudossa

Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54. Läsnä nimenhuudossa SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 46/2003 vp Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Ville Itälä /kok Kimmo Kiljunen /sd Hannu Takkula /kesk Arja Alho /sd Mikko

Lisätiedot

Lisää uusiutuvaa - mutta miten ja millä hinnalla? VTT, Älykäs teollisuus ja energiajärjestelmät Satu Helynen, Liiketoiminnan operatiivinen johtaja

Lisää uusiutuvaa - mutta miten ja millä hinnalla? VTT, Älykäs teollisuus ja energiajärjestelmät Satu Helynen, Liiketoiminnan operatiivinen johtaja Lisää uusiutuvaa - mutta miten ja millä hinnalla? VTT, Älykäs teollisuus ja energiajärjestelmät Satu Helynen, Liiketoiminnan operatiivinen johtaja Energiateollisuus ry:n syysseminaari 13.11.2014, Finlandia-talo

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden ja puurakentamisen edistäminen Suomessa ja Kouvolassa

Puutuoteteollisuuden ja puurakentamisen edistäminen Suomessa ja Kouvolassa Puutuoteteollisuuden ja puurakentamisen edistäminen Suomessa ja Kouvolassa vt. kaupunkikehitysjohtaja Aimo Ahti 17.3.2011 Aimo Ahti 0 Suomen tie! 17.3.2011 Aimo Ahti 1 Rakennemuutoksen ja ilmastonmuutoksen

Lisätiedot

ENERGIAUNIONIPAKETTI LIITE ENERGIAUNIONIN ETENEMISSUUNNITELMA. asiakirjaan

ENERGIAUNIONIPAKETTI LIITE ENERGIAUNIONIN ETENEMISSUUNNITELMA. asiakirjaan EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.2.2015 COM(2015) 80 final ANNEX 1 ENERGIAUNIONIPAKETTI LIITE ENERGIAUNIONIN ETENEMISSUUNNITELMA asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN

Lisätiedot

SUOMEN PYSYVÄ EDUSTUSTO EUROOPAN UNIONISSA

SUOMEN PYSYVÄ EDUSTUSTO EUROOPAN UNIONISSA Rahapelit ja EU Yksinoikeusjärjestelmän säilyttäminen Liikuntajärjestöjen järjestöpäivät 24.09.2008, Rantasipi Aulanko Harri Syväsalmi, Suomen EU-edustusto, Bryssel Rikkomuskannemenettelystä 1/6 Komission

Lisätiedot

Ennakkoilmoitus ehdokkaan vaalirahoituksesta

Ennakkoilmoitus ehdokkaan vaalirahoituksesta Ennakkoilmoitus ehdokkaan vaalirahoituksesta Eduskuntavaalit Europarlamenttivaalit Presidentinvaalit Kunnallisvaalit Vuosi: Vuosi: 2009 Vuosi: Vuosi: 1. Ehdokkaan tiedot 1.1 Ehdokkaan täydellinen nimi

Lisätiedot

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Gigaluokan muuttujia Kulutus ja päästöt Teknologiamarkkinat

Lisätiedot

Tavarankuljetusten ja logistiikan energiatehokkuussopimus. Esittely

Tavarankuljetusten ja logistiikan energiatehokkuussopimus. Esittely Tavarankuljetusten ja logistiikan energiatehokkuussopimus Esittely Tavarankuljetusten ja logistiikan energiatehokkuussopimus Energiatehokkuussopimus solmittiin tavaraliikenteelle ja logistiikalle tammikuussa

Lisätiedot

EU:n energia- ja ilmastopaketti 2030 ja sen toteutus Suomessa

EU:n energia- ja ilmastopaketti 2030 ja sen toteutus Suomessa EU:n energia- ja ilmastopaketti 2030 ja sen toteutus Suomessa ylijohtaja Riku Huttunen TeollisuusSummit, Oulu, 14.10.2015 Esityksen teemat EU:n energia- ja ilmastotavoitteet vuoteen 2030 Energiaunioni

Lisätiedot

Vuoteen 2030 ulottuvat ilmasto- ja energiatavoitteet kilpailukykyiselle, varmalle ja vähähiiliselle EU:n taloudelle

Vuoteen 2030 ulottuvat ilmasto- ja energiatavoitteet kilpailukykyiselle, varmalle ja vähähiiliselle EU:n taloudelle EUROOPAN KOMISSIO LEHDISTÖTIEDOTE Bryssel, 22.1. 2014 Vuoteen 2030 ulottuvat ilmasto- ja energiatavoitteet kilpailukykyiselle, varmalle ja vähähiiliselle EU:n taloudelle Komissio esittelee tänään uudet

Lisätiedot

Kokous- ja kongressipalvelut

Kokous- ja kongressipalvelut Mirja Rautiainen - Mika Siiskonen Kokous- ja kongressipalvelut Luku3: Kongressitilat HARJOITUSTEHTÄVIÄ 1. Mitä asioita tulisi selvittää kongressipaikkaa valittaessa? 2. Kongressin tilavalinta kriteerinä

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriön VKE-palvelut. Elinkeinoelämän ympäristöfoorumi 6.10.2010

Ulkoasiainministeriön VKE-palvelut. Elinkeinoelämän ympäristöfoorumi 6.10.2010 Ulkoasiainministeriön VKE-palvelut Elinkeinoelämän ympäristöfoorumi Vienninedistämisorganisaatiot Työ- ja elinkeinoministeriö Finpron vientikeskusverkosto 40 maassa Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus

Lisätiedot

EU ja energiatehokkuus

EU ja energiatehokkuus EU ja energiatehokkuus Sirpa Pietikäinen Euroopan parlamentin jäsen EU lainsäädäntö? Energiatehokkuusdirektiivi Voimaan 4.12.2012 Kattaa energian tuotannon ja käytön, yksityisellä ja julkisella sektorilla

Lisätiedot

Liite C Muita projektinhallinnan resursseja

Liite C Muita projektinhallinnan resursseja Liite C Muita projektinhallinnan resursseja Center for International Project and Program Management CIPPM on kansainvälinen edistyneen viestinnän, tutkimuksen ja tiedon yhdistys ja keskus, joka on tarkoitettu

Lisätiedot

G8+5 parlamentaarikkojen ilmastokokouksessa Washingtonissa

G8+5 parlamentaarikkojen ilmastokokouksessa Washingtonissa G8+5 parlamentaarikkojen ilmastokokouksessa Washingtonissa http://www.satuhassi.net/2007/g85-parlamentaarikkojen-ilmastokokouksessa-washingtonissa/ Washingtonin lehtien mukaan sää oli katkaissut sähköt

Lisätiedot

Kohti Pariisia kansainvälinen ilmastosopimus. Harri Laurikka Energiateollisuuden syysseminaari Helsinki 13.11.2014

Kohti Pariisia kansainvälinen ilmastosopimus. Harri Laurikka Energiateollisuuden syysseminaari Helsinki 13.11.2014 Kohti Pariisia kansainvälinen ilmastosopimus Harri Laurikka Energiateollisuuden syysseminaari Helsinki 13.11.2014 Lähde: IEA, 2014 Sisältö Mistä Pariisissa neuvotellaan? Neuvottelutilanne Liman kokous

Lisätiedot

EU-asioiden valmistelu valtioneuvostossa. Yksikön päällikkö Kirsi Pimiä

EU-asioiden valmistelu valtioneuvostossa. Yksikön päällikkö Kirsi Pimiä EU-asioiden valmistelu valtioneuvostossa Yksikön päällikkö Kirsi Pimiä EU-asioiden kansallinen valmistelu - toimintaperiaate Lähtökohtana asioiden järjestelmällinen yhteensovittaminen Yksittäiset linjaukset

Lisätiedot

POLTTOPISTEESSÄ TEKSTI PEKKA VIROLAINEN_ KUVITUS JUHA MYLLYMÄKI

POLTTOPISTEESSÄ TEKSTI PEKKA VIROLAINEN_ KUVITUS JUHA MYLLYMÄKI TEKSTI PEKKA VIROLAINEN_ KUVITUS JUHA MYLLYMÄKI EUROVAALEISSA PÄÄTETÄÄN ENERGIASTA EUROOPAN ENERGIA- JA ILMASTOPOLITIIKAN UUDESTA KOKONAISUUDESTA VUOTEEN 2030 ASTI PÄÄTETÄÄN NYT KEVÄÄLLÄ VALITTAVAN PARLAMENTIN

Lisätiedot

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke TechnoGrowth 2020 Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Hanketiedot Hankkeen nimi: TechnoGrowth 2020 teknologia- ja energia-alan

Lisätiedot

Eurooppa matkalla energiaunioniin

Eurooppa matkalla energiaunioniin Eurooppa matkalla energiaunioniin ylijohtaja Riku Huttunen ET:n syysseminaari, Helsinki, 19.11.2015 Esityksen teemat EU:n energia- ja ilmastotavoitteet vuoteen 2030 Energiaunioni Toimeenpano EU-toimet

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOSTRATEGIAN SEURANTA

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOSTRATEGIAN SEURANTA TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOSTRATEGIAN SEURANTA Pirkanmaan ilmastoseminaari 6.3.2014 Kaisu Anttonen Ympäristöjohtaja Tampereen kaupunki Strategian taustaa EUROOPAN TASOLLA osa EU: ilmasto- ja energiatavoitteita

Lisätiedot

Historialliset vaalit

Historialliset vaalit Anneli Jäätteenmäen tiedotuslehti, 2/2011, huhtikuu - Historialliset vaalit - Nettiä, kännykkää ja TV:tä oltava oikeus käyttää koko maassa - Suomalaiset EU-vaikuttajat puhaltavat Brysselissä yhteen hiileen

Lisätiedot

9.12.2011. www.kepa.fi

9.12.2011. www.kepa.fi 9.12.2011 www.kepa.fi Mikä Kepa? Vuonna 1985 perustettu Kepa on kehitysyhteistyön kattojärjestö. Kepaan kuuluu lähes 300 kehitysmaa- ja globaalikysymysten kanssa työskentelevää tai niitä seuraavaa järjestöä.

Lisätiedot

Etelä-Savon uusien energiainvestointien ympäristövaikutukset

Etelä-Savon uusien energiainvestointien ympäristövaikutukset Footer Etelä-Savon uusien energiainvestointien ympäristövaikutukset Biosaimaa - uudet energiainvestoinnit Etelä-Savossa 7.5.2013 Esa Vakkilainen professori esa.vakkilainen@lut.fi tekniikka&talous 26.4.2013

Lisätiedot