Etelä-Karjalan näkyvyys Brysselissä ja kehittämistarpeiden esille tuominen tulisi varmistaa etenkin seuraavilla teemoilla:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Etelä-Karjalan näkyvyys Brysselissä ja kehittämistarpeiden esille tuominen tulisi varmistaa etenkin seuraavilla teemoilla:"

Transkriptio

1 Selonteko ETELÄ-KARJALAN EU-EDUNVALVONTA Etelä-Karjalan maakuntavaltuusto on pyytänyt kokouksessaan maakuntahallitukselta selontekoa EU-edunvalvonnan kehittämisen eri vaihtoehdoista. Tarpeet eurooppalaisen yhteistyön tiivistämiselle Etelä-Karjalan EU-rakennerahastovarat pienentyivät 34 % edellisestä ohjelmakaudesta. Alueellinen kehittämisrahoitus uhkaa kutistua olemattomaksi 2020-luvulla. Valmisteilla olevan Kaakkois-Suomi Venäjä CBC-ohjelman rahoitus on samalla tasolla kuin ENPI-ohjelmassa aiemmalla kaudella ja voi ohjelmakauden aikana jopa merkittävästi kasvaa. Vaikka EU-ohjelmakausi on juuri vasta käynnistynyt ja CBC-ohjelma odottaa vielä käyntiinlähtöä, tulee jo seuraavaan ohjelmakauteen varautua. Maakunnan erityispiirteiden ja tarpeiden esilletuomiseksi olisi tärkeää päästä mukaan valmisteleviin työryhmiin. Niihin mukaan pääsemiseksi tarvitaan oikeita kontakteja ja oikeaaikaista edunvalvontaa. EU-tason vaikuttamista tarvitaan myös lainsäädännön valmistelutyön näkökulmasta. Vaikuttamisen tulisi ulottua niin alueiden komiteaan, parlamenttiin, neuvostoon kuin komissioonkin. Etelä-Karjalan näkyvyys Brysselissä ja kehittämistarpeiden esille tuominen tulisi varmistaa etenkin seuraavilla teemoilla: - EU-Venäjä-yhteistyö - bio- ja kiertotalouden osaaminen, kehitysalustat ja yritystoiminta - matkailualan kehittäminen -TEN-T-verkosto; ratayhteys Luumäki Imatra valtakunnan raja ja Saimaan kanava osaksi TEN-T-verkostoa Komission Horisontti 2020 puiteohjelmaa ja muuta EU:n suoraa rahoitusta tulisi pystyä hyödyntämään aiempaa paremmin niin Etelä-Karjalassa kuin koko Suomessa. Se edellyttää tietoa rahoitusmahdollisuuksista ja toimivia eurooppalaisia oppilaitosten, yritysten ja kehittämistoimijoiden verkostoja. EU:n suorarahoituskanavien hyödyntämisessä on tunnustettava, että Etelä-Karjalan toimijat ovat hyvin pieniä, joten realistisempaa on tähdätä osatoteuttajaksi kansainvälisiin hankkeisiin kuin rakentaa niitä alusta asti itse. Onnistuneita esimerkkejä löytyy. Esimerkiksi Visedo Oy on päässyt mukaan kehittämään Tanskaan valmisteilla olevaa maailman suurinta täysin sähköllä toimivaa matkustajalaivaa. Yli 20 miljoonan euron hanke on yksi Horisontti 2020-ohjelman kärkihankkeista. Eurooppalaisten verkostojen rakentaminen edellyttää kumppanien tapaamista. Julkisten resurssien niukentuessa matkabudjetteja on paikoin karsittu, mikä ei edistä eurooppalaisen yhteistyön tiivistämistä. Pelkästään hankkeiden ja konsortioiden kokoonjuoksemiseksi tarvittaisiin erillistä kehittämisrahoitusta. 1

2 Etelä-Karjalan EU-edunvalvonta viime vuosina Etelä-Karjala on Manner-Suomen ainoa maakunta, jolla ei ole edunvalvontatoimistoa Brysselissä. Maakunnalla oli Interreg IIIA rahoituksella perustettu ja käynnistetty toimisto vuosina Brysselin EU-korttelissa lähellä EU-parlamenttia ja alueiden komiteaa (Rue de Toulouse). Toimistossa mukana olleet tahot olivat Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson liitto, alueen kaupungit ja kehitysyhtiöt. Pietarin kaupunki ja Leningradin alue olivat toiminnassa mukana, mutta eivät osallistuneet toimiston tai Interreg-hankkeen rahoitukseen. Ajatuksena oli rakentaa gateway- toimisto, jossa venäläisten mukanaolo olisi tehnyt toimistosta kiinnostavan, koska Venäjän markkinat olivat auenneet ja kehitys näytti suotuisalta. Yhteistyö venäläisten kanssa ei lopulta ollut niin tiivistä kuin ennakkoon oli toivottu. Toimiston kustannukset ilman 70 % hankerahoitusta nousivat korkeiksi siitä saatuun hyötyyn nähden. Etelä-Karjalan liitto oli vuosina mukana Itä-Suomen EU-toimistossa ostopalvelusopimuksella. Itäja Pohjois-Suomen toimistojen yhdistyttyä EU-ohjelmakauden kynnyksellä, Etelä-Karjalan liitto jättäytyi siitä pois, sillä edunvalvonnalliset intressit poikkesivat uuden ohjelmakauden valmistelussa. Toimistoa hyödynnettiin lähinnä tiedonhankintaan info-kirjeen kautta ja Brysselin vierailujen (mm. maakuntahallitus) käytännön järjestelyihin. Viime vuosina yhteydenpitoa komission suuntaan on tehty etenkin ENPI- ja ENI-ohjelmaan liittyen. Hallintoviranomaisena Etelä-Karjalan ohjelmayksikkö käy säännöllistä keskustelua komission virkamiesten kanssa ja ENI-ohjelmatyössä tarvitaan jatkuvasti uusia kontakteja EU:n ulkorajayhteistyön lobbaamiseksi. Myös EU:n Venäjää vastaan tekemä pakotepolitiikka on vaatinut maakunnan edunvalvontaa. Eurooppalainen verkostoyhteistyö Eurooppalaisista verkostoista Etelä-Karjalan liitto on mukana Euroopan raja-alueiden yhdistyksessä (AEBR), jossa on jäseniä noin 100:lta eri raja-alueelta. Yhdistyksen kotipaikka on Saksa. Etelä-Karjalan liitolla on paikka AEBR:n hallituksessa. Varsinainen jäsen on Ari Berg ja varajäsen Johannes Moisio. Johannes Moisio vetää yhtä AEBR:n työryhmistä, EU-ulkorajatyöryhmää. AEBR lobbaa komission ja alueiden komitean suuntaan ja siten voi vaikuttaa erilaisten taustapapereidenkin valmisteluun. Osana Etelä- ja Länsi-Suomen aluetta Etelä-Karjala on mukana eurooppalaisessa IQ Net-verkostossa, jossa yhteistyötä tehdään rakennerahastovarojen hallinnointiin liittyen. Verkostoon on liitytty vuonna 2014, eikä se ole vielä näkynyt käytännön työssä. Euroopan itäisen rajan yhteisössä, NEEBORissa, Etelä-Karjalan liitto on perustajajäsen. NEEBORin toiminta on elänyt hiljaiseloa viime vuodet. Verkostossa ei ole jäsenmaksua, joten siitä tulee kustannuksia vain toiminnan kautta. Edellisellä vuosikymmenellä Etelä-Karjala on ollut mukana myös Euroopan alueiden liitossa (AER), joka yllä mainituista järjestönä on suurin, mutta jäsenmaksultaan kallein. Etelä-Karjalan osallistuminen AER:ssä rajoittui pääosin yhteen vuosittaiseen kokousmatkaan. Myös moni muu Suomen maakunnista on eronnut AER:stä. Edustustot ja aluetoimistot Brysselissä Tällä hetkellä Brysselissä toimii Suomen EU-edustuston lisäksi Suomen Kuntaliiton Brysselin toimisto ja alueellisia toimistoja yhteensä viisi kappaletta. Etelä-Suomen maakunnista Uudenmaan liitto, Hämeen liitto, Kymenlaakson liitto ja Päijät-Hämeen liitto ovat mukana Helsinki EU-toimistossa, johon kuuluvat myös mm. 2

3 Helsingin kaupunki, Aalto-yliopisto ja Helsingin yliopisto. Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimistossa on mukana seitsemän Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntaa. Aluetoimistot tukevat yhteistyökumppaniensa EU-edunvalvontaa ja edistää niiden näkyvyyttä EU-foorumeilla. Toimistot välittävät tietoa EU-lainsäädännön valmistelutyöstä, EU-rahoitusohjelmien rakenteesta ja avautuvista rahoitushauista, tapahtumista ja yhteistyö- ja verkostoitumismahdollisuuksista. Muita suomalaisia toimistoja Brysselissä ovat mm: -Elinkeinoelämän keskusliiton toimisto -Palkansaajajärjestöjen EU-edustusto FinUnions -Suomen Akatemian ja Tekesin EU-yhteistoimisto -Suomen Yrittäjien EU-edustaja -MTK:n, Pellervon ja SLC:n toimisto -Energiateollisuuden toimisto Vaihtoehtoja edustautumiselle Brysselissä Seuraavassa on esitetty vaihtoehtoja ja niiden plussia ja miinuksia edustautumiselle Brysselissä. Eri toimistovaihtoehtoja pohdittaessa olennaista on huomioida, että rahoitusohjelmien hyödyntäminen ja onnistunut edunvalvonta vaatii paljon työtä myös maakunnan sisällä, niin liitossa kuin muissa organisaatiossa. Niissä maakunnissa, joissa kansainvälisen hanketoiminnan aktivointiin ja verkostoihin on panostettu myös maakunnan sisällä, on EU-toimistoistakin saatu suurempi hyöty. 1. OMA TOIMISTO + Oma luottohenkilöstö kokoaikaisesti käytettävissä + Mahdollisuus rakentaa maakunnan toimijoiden kesken yhteinen toimisto, esim. yliopisto, amk, liitto, kunnat, kauppakamari ja yrittäjäjärjestö. + Toiminnan suuntaaminen puhtaasti maakunnan kannalta tärkeisiin asioihin + Mahdollisuus käytännönläheiseen verkostojen rakentamiseen ja myös rahoitushakemusten valmisteluun - Kustannusrakenne todella korkea (esim. 2 hlön toimistossa n /v) - Vaikka toimistossa olisi pysyvää henkilöstöä, tarvitaan kuitenkin substanssin tuntevia henkilöitä paikalle oikeaan aikaan - Erottuminen monen sadan aluetoimiston joukossa? 3

4 2. YHTEINEN TOIMISTO TOISTEN MAAKUNTIEN KANSSA (Itä- ja Pohjois-Suomi tai Helsinki EU-toimisto) + Kustannuksilla useampi maakunta jakajina (täysjäsenyyden kustannukset n euroa/v.) + Valmis osaaminen, ei perustamisvaiheen alkukankeutta ja kustannuksia + Mahdollisuus saada tietoa suunnitelmista, ohjelmista ja niiden valmistelusta ennakkoon + Näkyvyys ja profiloituminen suuraluetasolla + Toimiston toimialueen toimijoiden yhteiset verkostot ja synergia - Ei omaa kokoaikaista henkilöä käytettävissä - Kiinteä kustannus kohtalaisen suuri ilman takeita vastineesta rahalle - Huomioidaanko yhden pienen maakunnan tarpeet osana isoa aluetta? - Osataanko maakunnassa hyödyntää toimiston palveluja? a) Itä- ja Pohjois-Suomi + Yhteiset Venäjään ja ulkorajaohjelmiin liittyvät intressit + Etelä-Karjala ollut aiemmin osa Itä-Suomen toimistoa + Toimiston johdon kokemus - Etelä-Karjala ei kuulu Itä- ja Pohjois-Suomen harvaan asuttuun alueeseen => Etelä-Karjala ei saa edunvalvontaan täyttä työkalupakkia b) Helsinki EU-toimisto + Etelä-Karjala osa Etelä-Suomen suuraluetta, jonka maakunnista neljä kuuluu Helsingin EUtoimiston piiriin + LUT:n strateginen kumppani, Helsingin yliopisto mukana toimistossa + EU-tasolla Helsingin/Etelä-Suomen tunnettuus - Liikenneverkon kehittämiseen liittyvät intressit erilaisia - Pystyykö monen erilaisen toimijan toimisto palvelemaan yhtä pientä maakuntaa? 3. EI TOIMISTOA/MUU TOIMINTAMALLI + Operoidaan täsmäiskuin ja kustannuksia syntyy vain silloin kun on tarvetta toimeen + Voidaan hakea kulloinkin paras mahdollinen asiantuntemus; mahdollisesti myös IP-toimiston palvelut maksua vastaan käytettävissä + Rahoitusohjelmaseuranta mahdollista myös etänä 4

5 - Tuntosarvet Brysselissä puuttuvat ja verkostoihin ja valmisteluryhmiin pääseminen vaikeampaa - Yksittäiset konsulttipalvelut kalliita - Paljon matkustuskuluja - Alueella ei näkyvyyttä tai jatkuvaa edunvalvontaa Brysselissä - Ilman pysyvää edustusta voidaan menettää mahdollisuuksia - + EU-asioita seurattava jatkuvasti maakunnasta käsin ja työllistää helposti yhden henkilön kokoaikaisesti Kaikille vaihtoehdoille yhteistä on, että EU-työtä ei voi ulkoistaa, vaan sitä täytyy joka tapauksessa tehdä myös itse. Vaikuttaminen on lopulta henkilökohtaista ja paikan päällä tulee olla aina substanssin tuntevat ihmiset silloin, kun Brysselissä on vireillä jotakin heidän kannaltaan tärkeätä esim. tapahtuma tai jonkun ajankohtaisen haun lobbaus. Uusien mahdollisuuksien hakeminen EU-alueelta vaatii aktiivisuutta ja lisää resursseja. Mikäli Etelä-Karjalan liitto päättää liittyä johonkin EU-toimistoon tai hankkimaan palveluja joko konsulteilta tai EU-toimistoilta, se aiheuttaa korotuspaineita kuntien jäsenmaksuosuuksiin. Jatkotoimenpiteet Maakunnan korkeakoulut ja elinkeinoyhtiöt valmistelevat hanketta päättyvään EAKR-ideahakuun, jossa painotuksena on kansainvälisen osaamis- ja innovaatiokeskittymän vahvistaminen. Hankkeella kehitettäisiin alueen toimijoiden keskinäistä työnjakoa Etelä-Karjalan osaamis- ja innovaatiokeskittymän kansainvälistymisessä ja rakennettaisiin kansainvälisiä kumppanuuksia maakunnan kärkiosaamisaloilla (esim. energia, biotalous, cleantech) niin, että toimintaan kytketään myös yritykset. Hankkeella parannetaan maakunnan toimijoiden edellytyksiä hakea rahoitusta suorista EU-rahoituslähteistä. Lisätietoja: Aluekehitysjohtaja Satu Sikanen, satu.sikanen@ekarjala.fi,

Kansainvälinen Pohjois Savo

Kansainvälinen Pohjois Savo Kansainvälisen yhteistyön tarpeet ja tavoitteet Pohjois Savon alueella Kansainvälisen koulutuksen Erasmus + Ideapaja Iisalmi 3.11.2015 Tiina Kivelä KARA Kansainväliset EU rahoitusohjelmat käyttöön Pohjois

Lisätiedot

Rahoitustoimen katsaus. Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen neuvottelukunta 6.9.2013 Jouko Lankinen

Rahoitustoimen katsaus. Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen neuvottelukunta 6.9.2013 Jouko Lankinen Rahoitustoimen katsaus Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen neuvottelukunta 6.9.2013 Jouko Lankinen Aiheet Kuluvan vuoden ja ohjelmakauden rahoitustilanne Rakennerahastokauden 2014-2020 valmistelu Vm:n talousarvioesityksen

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimiston palvelut

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimiston palvelut Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimiston palvelut Taustaa Vuoden 2013 alusta Itä- ja Pohjois-Suomi yhdistivät EU-edunvalvontansa yhteen toimistoon. Itä-Suomen EU-toimisto perustettiin v. 1998 ja Pohjois-Suomen

Lisätiedot

Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimisto. Pk-yritysten EU-rahoitusinfo, Salo Saara Nuotio-Coulon

Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimisto. Pk-yritysten EU-rahoitusinfo, Salo Saara Nuotio-Coulon Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimisto Pk-yritysten EU-rahoitusinfo, Salo 1.11.2017 Saara Nuotio-Coulon Turun ja Varsinais- Suomen Eurooppatoimiston perusfaktat Perustettu vuonna 1998 Taustatahot:

Lisätiedot

Helsinki EU Office, Bryssel. Jaakko Mikkola

Helsinki EU Office, Bryssel. Jaakko Mikkola Helsinki EU Office, Bryssel Jaakko Mikkola 28.1.2015 Helsinki EU Office Toimintasuunnitelma Brysselin EU Officea varten vuodeksi 2015 Helsinki EU Office valvoo sopimuskumppaniensa Uudenmaan liiton, Hämeen

Lisätiedot

KARTOITUS ETELÄ-KARJALAN KV-TOIMIJOIDEN YHTEISTYÖSTÄ

KARTOITUS ETELÄ-KARJALAN KV-TOIMIJOIDEN YHTEISTYÖSTÄ KARTOITUS ETELÄ-KARJALAN KV-TOIMIJOIDEN YHTEISTYÖSTÄ Etelä-Karjalan liitto Региональный союз Южной Карелии Regional Council of South Karelia Södra Karelens förbund Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta Tel

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 30.11.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 17.1.2013

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Pohjois-Savon maakuntaseminaari Kari Aalto

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Pohjois-Savon maakuntaseminaari Kari Aalto Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto Pohjois-Savon maakuntaseminaari 27.9.2013 Kari Aalto Taustaa Vuoden 2013 alusta Itä- ja Pohjois-Suomi yhdistivät EU-edunvalvontansa yhteen toimistoon. Itä-Suomen EU-toimisto

Lisätiedot

Helsinki EU Office Brysselissä

Helsinki EU Office Brysselissä Brysselissä Toimiston päällikkö Janne Tamminen Ajankohtaista kansainvälisistä rahoitusohjelmista 2014-2020 16.9.2015 / Päijät-Häme Helsingin kaupunki Uudenmaan liitto, Hämeen liitto, Kymenlaakson liitto,

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EAKR-asiantuntijoiden neuvottelupäivä 12.11.2013 Hotelli Arthur, Helsinki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 12.11.2013 Kumppanuussopimus

Lisätiedot

LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA

LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA 2014-2017 MYR teemakokous 12.3.2018 Satu Sikanen Aluekehitysjohtaja Etelä-Karjalan liitto Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta etunimi.sukunimi@ekarjala.fi

Lisätiedot

Centrum Balticum -keskus

Centrum Balticum -keskus Centrum Balticum -keskus 9.10.2012 Vanha Suurtori 7, 20500 Turku www.centrumbalticum.org Centrum Balticum säätiön lyhyt historiikki Centrum Balticum säätiö perustetaan vuonna 2006 Säätiön perustajina 5

Lisätiedot

Arktinen alue mahdollisuus ja haaste Kari Aalto

Arktinen alue mahdollisuus ja haaste Kari Aalto Arktinen alue mahdollisuus ja haaste 26.9.2012 Kari Aalto Itä- ja Pohjois-Suomen EU toimisto 2013- Johtaja Kari Aalto Erityisasiantuntijat Janika Luukinen Sointu Räisänen 4 korkeakouluharjoittelijaa/vuosi

Lisätiedot

Maakuntahallitus 27.5.2013

Maakuntahallitus 27.5.2013 Maakuntahallitus 27.5.2013 1. EU:n uuden ohjelmakauden rahoituksen alueellisesta jaosta Etelä ja Pohjois Suomen kesken saatiin aikaan neuvotteluratkaisu Kuten huhtikuun maakuntahallituksen ajankohtaisissa

Lisätiedot

Itämeren alueen ohjelma. Matti Lipsanen Jyväskylä 10.6.2014

Itämeren alueen ohjelma. Matti Lipsanen Jyväskylä 10.6.2014 Matti Lipsanen Jyväskylä 10.6.2014 Häme-ohjelman toteuttaminen - rahoitus Maakunnan kehittämisraha 2014 = 0,25 M /vuosi Euroopan alueellisen yhteistyön ohjelmat 2014-2020 Keskisen Itämeren ohjelma = 122

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Kokkola, Rovaniemi, Oulu ja Kajaani Syksy 2013 Kari Aalto

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Kokkola, Rovaniemi, Oulu ja Kajaani Syksy 2013 Kari Aalto Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto Kokkola, Rovaniemi, Oulu ja Kajaani Syksy 2013 Kari Aalto Taustaa Vuoden 2013 alusta Itä- ja Pohjois-Suomi yhdistivät EU-edunvalvontansa yhteen toimistoon. Itä-Suomen

Lisätiedot

Oulun kaupungin kansainvälinen toiminta osana elinvoiman vahvistamista katsaus nykytilanteeseen. 28.12.2012 Yhteyspäällikkö Anne Rännäli-Kontturi

Oulun kaupungin kansainvälinen toiminta osana elinvoiman vahvistamista katsaus nykytilanteeseen. 28.12.2012 Yhteyspäällikkö Anne Rännäli-Kontturi Oulun kaupungin kansainvälinen toiminta osana elinvoiman vahvistamista katsaus nykytilanteeseen Tahtotilana Uuden Oulun visio Uusi Oulu on pohjoisen kumppanuusverkoston menestyvä keskus. Se on elinvoimaltaan

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto Toimiston taustaa Vuoden 2013 alusta Itä- ja Pohjois-Suomi yhdistivät EUedunvalvontansa yhteen toimistoon. Itä-Suomen EU-toimisto on perustettu vuonna 1998 ja Pohjois-Suomen

Lisätiedot

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Komission esitykset tulevan rakennerahastokauden osalta

Lisätiedot

EU:n rajat ylittävän alueellisen yhteistyön ohjelmien rooli Itämeristrategian toteuttamisessa

EU:n rajat ylittävän alueellisen yhteistyön ohjelmien rooli Itämeristrategian toteuttamisessa EU:n rajat ylittävän alueellisen yhteistyön ohjelmien rooli Itämeristrategian toteuttamisessa Itämeren alue kutsuu miten Suomessa vastataan? Helsinki/TEM, 8.9.2010 Petri Haapalainen, TEM petri.haapalainen@tem.fi

Lisätiedot

Rahoittajan näkökulma KATKI-hankkeesta. Soile Juuti, ohjelmapäällikkö Pohjois-Savon liitto

Rahoittajan näkökulma KATKI-hankkeesta. Soile Juuti, ohjelmapäällikkö Pohjois-Savon liitto Rahoittajan näkökulma KATKI-hankkeesta Soile Juuti, ohjelmapäällikkö Pohjois-Savon liitto Kansainvälisen TKI-rahoitusosaamisen nostaminen (KATKI) Rahoitus: Kustannukset yht. 260 806, mistä EAKR-tuki: 182

Lisätiedot

EU:n ajankohtaiset uutiset ja tuleva rahoitus Maakuntavaltuuston seminaari Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Pohjois-Savon liitto

EU:n ajankohtaiset uutiset ja tuleva rahoitus Maakuntavaltuuston seminaari Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Pohjois-Savon liitto EU:n ajankohtaiset uutiset ja tuleva rahoitus Maakuntavaltuuston seminaari 4.5.2018 Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Pohjois-Savon liitto EU:n budjetin rakenne tehtäväalueittain 2014-2020 Rahoituskehys

Lisätiedot

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Lähteet: Tekes, Pohjois-Savon ELY-keskus ja Finnvera 4.1.2016 Tekes:n ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen)

Lisätiedot

Itämeren alueen ohjelma 2014-2020 Interreg Baltic Sea Region. Matti Lipsanen Lappeenranta 19.11.2014

Itämeren alueen ohjelma 2014-2020 Interreg Baltic Sea Region. Matti Lipsanen Lappeenranta 19.11.2014 2014-2020 Interreg Baltic Sea Region Matti Lipsanen Lappeenranta 19.11.2014 Euroopan alueellisen yhteistyön (EAY) ohjelma (jälleen Interreg ) Järjestyksessä neljäs Itämeren alueen ohjelma Taustalla EU:n

Lisätiedot

EU-toiminnan tuoma lisäarvo kunnille ja maakunnan liitoille. Krista Taipale Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimisto, Bryssel 29.10.

EU-toiminnan tuoma lisäarvo kunnille ja maakunnan liitoille. Krista Taipale Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimisto, Bryssel 29.10. EU-toiminnan tuoma lisäarvo kunnille ja maakunnan liitoille Krista Taipale Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimisto, Bryssel 29.10.2014 Aluetoimistot Brysselissä Yhteensä noin 300 aluetoimistoa Brysselissä

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015

Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2016 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015 ELY-keskuksen rahoitus Hämeen maakuntiin 72 milj. euroa Hämeen ELY-keskuksen toimialueen maakuntien työllisyyden, yritystoiminnan

Lisätiedot

Miniseminaari Lauri, Mikonkatu 4

Miniseminaari Lauri, Mikonkatu 4 Miniseminaari 14.1.2010 Lauri, Mikonkatu 4 Heikki Aurasmaa Alivaltiosihteeri Suomen EAKR- ja ESR-rahoitus kolmena ohjelmakautena (ei sisällä Interreg- eikä alueellisen yhteistyön ohjelmia; 1995-99 ja 2000-2006

Lisätiedot

Itämeristrategian rahoitus

Itämeristrategian rahoitus Itämeristrategian rahoitus Itämeren alue kutsuu miten Suomessa vastataan? Helsinki/TEM, 8.9.2010 Petri Haapalainen, TEM petri.haapalainen@tem.fi Keskeisiä lähtökohtia, kysymyksiä ja haasteita Lähtökohtia

Lisätiedot

Kainuun aluekehitysstrategiat linjataan uudelleen 2013

Kainuun aluekehitysstrategiat linjataan uudelleen 2013 Kainuun aluekehitysstrategiat linjataan uudelleen 2013 Tuleva vuosi 2013 on tärkeä vuosi Kainuun aluekehitystyössä. Vuoden aikana uusitaan kaikki maakunnan keskeiset kehityssuunnitelmat: maakuntasuunnitelma

Lisätiedot

Euroopan alueellisen yhteistyön ja Keskinen Itämeri/Central Baltic ohjelman merkitys Suomessa

Euroopan alueellisen yhteistyön ja Keskinen Itämeri/Central Baltic ohjelman merkitys Suomessa Euroopan alueellisen yhteistyön ja Keskinen Itämeri/Central Baltic ohjelman merkitys Suomessa Suomen CB kontaktipisteen avajaiset Uudenmaan liitto, 15.10.2014 harry.ekestam@tem.fi Rakennerahastojen Euroopan

Lisätiedot

Uudenmaan liitto 15.03.2016 Tuula Heino

Uudenmaan liitto 15.03.2016 Tuula Heino Uudenmaan liitto 15.03.2016 Tuula Heino Kaakkois-Suomi - Venäjä CBC 2014-2020 ENI = European Neighbourhood Instrument Viitekehys ja säännöstö uudelle EU:n ulkorajoilla toteutettavalle ohjelmalle Venäjän

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 17.11.2015 Kansainvälinen Leader-yhteistyö ohjelmakaudella 2007-2013 Missä onnistuttiin?

Lisätiedot

Rahoitusmahdollisuuksia EU:n Itämeri-strategian hanketyöhön. Kaakkois-Suomi Venäjä ENI CBC ohjelma Lappeenranta

Rahoitusmahdollisuuksia EU:n Itämeri-strategian hanketyöhön. Kaakkois-Suomi Venäjä ENI CBC ohjelma Lappeenranta Rahoitusmahdollisuuksia EU:n Itämeri-strategian hanketyöhön Kaakkois-Suomi Venäjä ENI CBC ohjelma 5.10.2016 Lappeenranta Ohjelman rahoitus 72,3 Mio, välitarkastelun jälkeen mahdollisesti lisärahoitusta.

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus. EU-rahoitus. 25. marraskuuta 2009 1

Ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus. EU-rahoitus. 25. marraskuuta 2009 1 Ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus EU-rahoitus 25. marraskuuta 2009 1 Rahoituksen pääryhmät EU-rahoitus Kansallisten viranomaisten hallinnoima Suoraan Euroopan komissiolta haettava 2 Kansallisten viranomaisten

Lisätiedot

Maakuntahallitus käsitteli vaihemaakuntakaavaa Luonnos tuulivoimakaavaksi palautettiin uuteen valmisteluun

Maakuntahallitus käsitteli vaihemaakuntakaavaa Luonnos tuulivoimakaavaksi palautettiin uuteen valmisteluun TIEDOTE 23.4.2012 Maakuntahallitus käsitteli vaihemaakuntakaavaa Luonnos tuulivoimakaavaksi palautettiin uuteen valmisteluun Etelä-Savon maakuntahallitus päätti maanantaina 23. huhtikuuta palauttaa viraston

Lisätiedot

VTT eurooppalaisen tutkimuksen peruspilari

VTT eurooppalaisen tutkimuksen peruspilari VTT eurooppalaisen tutkimuksen peruspilari VTT Julkaisu: La lettre européenne de l ANRT No. 242 (lokakuu 2010) Artikkelin nimi: VTT, cet européen qui s impose au plus haut niveau dans le 7e programme-cadre

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

Puu-Hubi toimintamalli. Ari Hynynen

Puu-Hubi toimintamalli. Ari Hynynen Puu-Hubi toimintamalli Ari Hynynen 09.06.2015 Puurakentamisen innovaatioympäristö puurakentamisen ekosysteemi kunnat SeAMK kaupungit metsäkeskus 2 1 yliopistot maakuntaliitto yksilöt ELY-keskus verkostoituminen

Lisätiedot

Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 nvm Sirpa Karjalainen MMM

Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 nvm Sirpa Karjalainen MMM Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 014 00 nvm Sirpa Karjalainen MMM Sivu 1 Ohjelman varojen kohdennus Luonnonhaittakorvaus* Ympäristökorvaus Neuvonta Eläinten hyvinvointi Luomuviljelyn tuki Maatalousinvestoinnit

Lisätiedot

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013 Fashion & Design Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013 Fashion & Design - Lähialueyhteistyöhanke Rahoitus TEMin lähialueyhteistyövaroista Finatex ry:n koordinoima Suomalais-venäläisen

Lisätiedot

KYMENLAAKSON LIITTO Regional Council of Kymenlaakso

KYMENLAAKSON LIITTO Regional Council of Kymenlaakso 1 / 7 ETELÄ-KARJALAN JA KYMENLAAKSON YHTEISTOIMINTARYHMÄ 2 / 2014 PÖYTÄKIRJA KL/038/000205/2014 Aika: 2.6.2014 13:00-14:35 Paikka: Lappeenranta, Technopolis Skinnarila, kokoustila Suvorov 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO. hankesuunnitelma

MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO. hankesuunnitelma MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO hankesuunnitelma Sisällys 1. Tausta... 3 2. Päätavoitteet... 3 3. Toimintasuunnitelma... 4 4. Ohjausryhmä... 5 5. Johtotyhmä... 6 6. Henkilöstö... 6 7. Kustannukset ja rahoitus...

Lisätiedot

Päijät-Hämeen liitto. Huonekaluteollisuus nousuun - Kehittämiseen lisävoimaa EU:sta 2014-2020 13.11.2013 Juha Hertsi

Päijät-Hämeen liitto. Huonekaluteollisuus nousuun - Kehittämiseen lisävoimaa EU:sta 2014-2020 13.11.2013 Juha Hertsi Huonekaluteollisuus nousuun - Kehittämiseen lisävoimaa EU:sta 2014-2020 13.11.2013 Juha Hertsi RAKENNERAHASTO-OHJELMAT 2007-2013 Total financing* in regions (NUTS II) 5 186 M South 19,3% (1 003 M ) West

Lisätiedot

Uusimaa-ohjelma - Visio ja strategiset tavoitteet 2040 - Strategiset valinnat 2014 2017. Vuorovaikutustilaisuudet Elokuu Syyskuu Lokakuu 2013

Uusimaa-ohjelma - Visio ja strategiset tavoitteet 2040 - Strategiset valinnat 2014 2017. Vuorovaikutustilaisuudet Elokuu Syyskuu Lokakuu 2013 Uusimaa-ohjelma - Visio ja strategiset tavoitteet 2040 - Strategiset valinnat 2014 2017 Vuorovaikutustilaisuudet Elokuu Syyskuu Lokakuu 2013 Uusmaalaisten toimijoiden saama rahoitus ja ennuste ohjelmakaudelle

Lisätiedot

EU-rahoitusta kansainvälisyyskasvatushankkeille. www.kehys.fi

EU-rahoitusta kansainvälisyyskasvatushankkeille. www.kehys.fi EU-rahoitusta kansainvälisyyskasvatushankkeille www.kehys.fi EU:n budjetti 2007-2013 Viisi päälohkoa: Yhteensä 974,7 miljardia 1. Kestävä kasvu 433,0 miljardia 2. Luonnonvarojen kestävä kehitys ja suojelu

Lisätiedot

ALUEELLINEN KILPAILUKYKY JA TYÖLLISYYS -TAVOITE LÄNSI-SUOMEN EAKR-TOIMENPIDEOHJELMAN 2007 2013 SEURANTAKOMITEAN KOKOUS 1/2013

ALUEELLINEN KILPAILUKYKY JA TYÖLLISYYS -TAVOITE LÄNSI-SUOMEN EAKR-TOIMENPIDEOHJELMAN 2007 2013 SEURANTAKOMITEAN KOKOUS 1/2013 ALUEELLINEN KILPAILUKYKY JA TYÖLLISYYS -TAVOITE LÄNSI-SUOMEN EAKR-TOIMENPIDEOHJELMAN 2007 2013 SEURANTAKOMITEAN KOKOUS 1/2013 ESITYSLISTA Aika 17. 18.6.2013 17.6. klo 10 17, aulassa tarjolla kahvit alkaen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelma Maakuntavaltuusto Jussi Lehtinen

Kestävää kasvua ja työtä ohjelma Maakuntavaltuusto Jussi Lehtinen Kestävää kasvua ja työtä ohjelma 2014 2020 Maakuntavaltuusto 15.12.2014 Jussi Lehtinen EAKR rahoituksen jakautuminen ohjelmakaudella 2014 2020, Kymenlaakso Pk yritysten kilpailukyvyn parantaminen n. 28

Lisätiedot

Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 nvm Sirpa Karjalainen MMM

Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 nvm Sirpa Karjalainen MMM Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 014 00 nvm Sirpa Karjalainen MMM Sivu 1 Ohjelman varojen kohdennus Luonnonhaittakorvaus* Ympäristökorvaus Neuvonta Eläinten hyvinvointi Luomuviljelyn tuki Maatalousinvestoinnit

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastot tähtäävä rakenteiden kehittämiseen EAKR = Euroopan aluekehitysrahasto Yritykset, yhteisöt,

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta 2009 7.3.2008 TYÖASIAKIRJA ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi ohjelman käynnistämisestä korkea-asteen koulutuksen laadun

Lisätiedot

Pohjoiskalotin neuvosto (PKN)

Pohjoiskalotin neuvosto (PKN) Pohjoiskalotin neuvosto (PKN) PKN (perustettu 1967) on Pohjois-Suomen, Pohjois-Ruotsin ja Pohjois-Norjan maakuntien aluekehitysviranomaisten ja organisaatioiden yhteistyöelin. Suomen jäsenet: Lapin liitto,

Lisätiedot

Tutkimus- ja innovaatiokannustimet yrityksille. Sähkötutkimuspoolin tutkimusseminaari 9.10.2013 Jari Konttinen

Tutkimus- ja innovaatiokannustimet yrityksille. Sähkötutkimuspoolin tutkimusseminaari 9.10.2013 Jari Konttinen Tutkimus- ja innovaatiokannustimet yrityksille Sähkötutkimuspoolin tutkimusseminaari 9.10.2013 Jari Konttinen Valtiontuki on lähtökohtaisesti kielletty Laiton valtiontuki Takaisinperintä Perussopimus Tuki

Lisätiedot

Mistä tukea kotouttamiseen? ESR:n mahdollisuudet. Vastaanottava maaseutu 22.1.2016. Sirpa Liljeström Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

Mistä tukea kotouttamiseen? ESR:n mahdollisuudet. Vastaanottava maaseutu 22.1.2016. Sirpa Liljeström Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Mistä tukea kotouttamiseen? ESR:n mahdollisuudet Vastaanottava maaseutu 22.1.2016 Sirpa Liljeström Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Rahoituksen jako rahastojen välillä (pl. alueellinen yhteistyö)

Lisätiedot

Ajankohtaista maaseutuohjelmasta. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 25.2.

Ajankohtaista maaseutuohjelmasta. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 25.2. Ajankohtaista maaseutuohjelmasta Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 25.2.2015, Pohto Sivu 1 26.2.2015 Ajankohtaista Ohjelmien ja säädösten tilanne

Lisätiedot

Yrittämisen edellytykset Suomessa. Varatoimitusjohtaja Antti Neimala Sähköurakoitsijapäivät 24.4.2014, Hyvinkää

Yrittämisen edellytykset Suomessa. Varatoimitusjohtaja Antti Neimala Sähköurakoitsijapäivät 24.4.2014, Hyvinkää Yrittämisen edellytykset Suomessa Varatoimitusjohtaja Antti Neimala Sähköurakoitsijapäivät 24.4.2014, Hyvinkää 1 Teema I Yrittäjyyden ja yritysympäristön kuva KYSYMYS NUMERO 1: Pidän Suomen tarjoamaa yleistä

Lisätiedot

INTERREG IVC. Alueiden välinen yhteistyö Suomessa. Tuomas Turpeinen

INTERREG IVC. Alueiden välinen yhteistyö Suomessa. Tuomas Turpeinen INTERREG IVC Alueiden välinen yhteistyö Suomessa Tuomas Turpeinen Mikä on INTERREG IVC? Lissabonin ja Göteborgin strategioissa määriteltyjä tavoitteita korostava yhteistyöohjelma Tarjoaa yhteistyömahdollisuuksia

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto TYÖ JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys ja alueosasto 10.3.2016 EUROOPAN ALUEELLINEN YHTEISTYÖ TAVOITETTA 2014 2020 TOTEUTTAVIEN RAJAT YLITTÄVÄN YHTEISTYÖN OHJELMIEN VUODEN 2016 VALTION RAHOITUSOSUUDEN

Lisätiedot

Avoin yliopisto-opetus kohti vuotta 2018. Mervi Varja

Avoin yliopisto-opetus kohti vuotta 2018. Mervi Varja Avoin yliopisto-opetus kohti vuotta 2018 Mervi Varja AVOIMEN YLIOPISTO-OPETUKSEN VALTAKUNNALLINEN STRATEGIA 2014 2018 Pohjana nykyinen strategia vuosille 2010 2013 Foorumin yhteinen työskentely kesäkuun

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITON JOHTOSÄÄNTÖ 35/00.01.01.00/2010 Maakuntavaltuuston 13. päivänä marraskuuta 2006 hyväksymä, 9.6.2014 mkv päivittänyt

POHJOIS-SAVON LIITON JOHTOSÄÄNTÖ 35/00.01.01.00/2010 Maakuntavaltuuston 13. päivänä marraskuuta 2006 hyväksymä, 9.6.2014 mkv päivittänyt POHJOIS-SAVON LIITON JOHTOSÄÄNTÖ 35/00.01.01.00/2010 Maakuntavaltuuston 13. päivänä marraskuuta 2006 hyväksymä, 9.6.2014 mkv päivittänyt 1. LUKU TOIMINTA-AJATUS JA TEHTÄVÄT 2. LUKU ORGANISAATIO 1 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

seminaari TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

seminaari TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Pohjoinen kasvukäytävä TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Kymenlaakso Pohjoisella kasvukäytävällä kä ällä seminaari Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020

Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 13.3.2014 Jouko Lankinen/ Juha Linden Kaakkois-Suomen ELY-keskus 13.3.2014 Sisältö: Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto Toiminta ja tavoitteet 2015 IP alueen tarkastuslautakunnat Kari Aalto

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto Toiminta ja tavoitteet 2015 IP alueen tarkastuslautakunnat Kari Aalto Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto Toiminta ja tavoitteet 2015 IP alueen tarkastuslautakunnat 26.8.2015 Kari Aalto Aluetoimistot Brysselissä Brysselissä noin 300 aluetoimistoa 5 suomalaista aluetoimistoa

Lisätiedot

Interreg Itämeren alue 2014-2020

Interreg Itämeren alue 2014-2020 Interreg Itämeren alue 2014-2020 Ajankohtaista kansainvälisistä rahoitusohjelmista 2014-2020 16.9.2015 Lahti Harry Ekestam Työ- ja elinkeinoministeriö Interreg Baltic Sea Region (IBSR) 2014-2020 8 jäsenmaata

Lisätiedot

Greenreality Network

Greenreality Network Greenreality Network Etelä-Karjalassa toimiva energia- ja ympäristöalan yrityslähtöisesti toimiva verkosto, joka luo jäsenilleen ja alueelle kasvua ja uusia liiketoimintamahdollisuuksia Nyt 45 jäsentä

Lisätiedot

jäljempänä myös yhteistyökumppani Sopijapuolet pyrkivät varmistamaan yhteistyön sujuvuuden ja kumpikin sitoutuu omalta osaltaan siihen, että pyrkii:

jäljempänä myös yhteistyökumppani Sopijapuolet pyrkivät varmistamaan yhteistyön sujuvuuden ja kumpikin sitoutuu omalta osaltaan siihen, että pyrkii: HELSINKI EU-TOIMISTOA KOSKEVA YHTEISTYÖSOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Helsingin kaupunki XXXX jäljempänä myös ylläpitäjä jäljempänä myös yhteistyökumppani 1.2 Sopimuksen tarkoitus Tässä sopimuksessa

Lisätiedot

Matkan teemoja peilataan erityisesti kuntanäkökulmasta, ja matkan aikana käydään useita ryhmän sisäisiä kokoavia keskusteluja ja valmennusta.

Matkan teemoja peilataan erityisesti kuntanäkökulmasta, ja matkan aikana käydään useita ryhmän sisäisiä kokoavia keskusteluja ja valmennusta. OHJELMALUONNOS 19.1.2016 KUNTAPUHEENJOHTAJIEN EU-KOULUTUSMATKA 20. - 23.4.2016 Matkan tarkoituksena on lähestyä EU:n toimintaa ja ajankohtaisia asioita kahdesta eri näkökulmasta: unionin ulkopuolelta aiheutuvista

Lisätiedot

Opiskelijoiden Liikuntaliitto - Lähetekeskustelu jäsenyydestä AYYE5/

Opiskelijoiden Liikuntaliitto - Lähetekeskustelu jäsenyydestä AYYE5/ Opiskelijoiden Liikuntaliitto - Lähetekeskustelu jäsenyydestä AYYE5/14 27.3.14 Lähetekeskustelun kulku 1. Esittely: Mitä on tapahtunut ennen vuotta 2014? 2. OLL-esittely /Hanna Huumonen, pj, OLL 3. Kysymykset

Lisätiedot

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut Euroopan unionin poikittaisohjelma opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut-ohjelma Opintovierailut on osa Elinikäisen oppimisen ohjelman poikittaisohjelmaa. Ohjelman

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto 2.3.2017 EUROOPAN ALUEELLINEN YHTEISTYÖ -TAVOITETTA 2014 2020 TOTEUTTAVIEN RAJAT YLITTÄVÄN YHTEISTYÖN OHJELMIEN VUODEN 2017 VALTION RAHOITUSOSUUDEN

Lisätiedot

Pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset ja lausunnot

Pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset ja lausunnot Maakuntahallitus I 24 06.02.2012 Pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset ja lausunnot 1320/10/101/2011 MH 24 Kainuun maakuntahallinnossa on valmistunut seuraavat kokouspöytäkirjat: - Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

Uudenmaan liiton kansainvälinen toiminta. Krista Taipale Head of International Affairs

Uudenmaan liiton kansainvälinen toiminta. Krista Taipale Head of International Affairs Uudenmaan liiton kansainvälinen toiminta Krista Taipale Head of International Affairs Menestyvä maakunta on kansainvälinen maakunta! Suomi on vientivetoinen maa - ja vahvasti riippuvainen kansainvälisistä

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020. Lisätietoja: www.maaseutu.fi, anne.ristioja@ely-keskus.fi

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020. Lisätietoja: www.maaseutu.fi, anne.ristioja@ely-keskus.fi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Lisätietoja: www.maaseutu.fi, anne.ristioja@ely-keskus.fi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Kolme strategista painopistettä Maaseutuohjelmalla

Lisätiedot

KYMENLAAKSON LIITTO Regional Council of Kymenlaakso

KYMENLAAKSON LIITTO Regional Council of Kymenlaakso 1 / 7 ETELÄ-KARJALAN JA KYMENLAAKSON YHTEISTOIMINTARYHMÄ 3 / 2014 PÖYTÄKIRJA KL/383/000205/201 4 Aika: 22.9.2014 14:00-16:00 Paikka: Kouvola-talo, Honkasali 1 Kokouksen avaus As. nro 1 2 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

EU-koheesiopolitiikan valmistelu sekä OECD-raportin politiikkasuositukset

EU-koheesiopolitiikan valmistelu sekä OECD-raportin politiikkasuositukset EU-koheesiopolitiikan 2020+ valmistelu sekä OECD-raportin politiikkasuositukset Maakunnan yhteistyöryhmä 20.2.2017 Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja EU:n budjetin rakenne tehtäväalueittain 2014-2020

Lisätiedot

Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma

Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Pääkaupunkiseudun Val osallistuminen INKAan Kimmo Heinonen Elinkeinoasiamies Helsingin kaupunki 12.11.2013 INKA-ohjelma 2014-2020 Uusi innovaatiopolitiikan väline

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Maakunnan tehtäviin liittyvät kansainväliset asiat ja yhteydet. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Maakunnan tehtäviin liittyvät kansainväliset asiat ja yhteydet. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Maakunnan tehtäviin liittyvät kansainväliset asiat ja yhteydet www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Aluekehitysviranomaisen tehtävät

Lisätiedot

FCG GRANT ADVISORS. Osaajia EU rahoituksen hakemiseen ja hyödyntämiseen

FCG GRANT ADVISORS. Osaajia EU rahoituksen hakemiseen ja hyödyntämiseen FCG GRANT ADVISORS Osaajia EU rahoituksen hakemiseen ja hyödyntämiseen Osaamista tarvitaan nyt jos koskaan EU ohjelmakaudella 2014 2020 suomalaisilla on kansallisella tasolla käytössä aiempaa vähemmän

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR

Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR Päivi Mäntymäki Aamupäivän ohjelmasta Klo 9.00 Klo 10.00 Klo 10.30 Klo 12.00 EAKR Kahvitauko ESR Tilaisuus päättyy 2 EAKR-haku Hakemuksia vain toimintalinjaan 2 Uuden tiedon

Lisätiedot

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 2018

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 2018 ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 2018 2 1. ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA-AJATUS Itä-Lapin kuntayhtymä on vuonna 1994 perustettu Itä-Lapin kuntien vapaaehtoinen yhteistyö- ja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita 19.1.2010 Johanna Kosonen-Karvo Tekes Miltä näyttää asuminen tulevaisuudessa? Käyttäjälähtöisyys ohjaa kaikkea tekemistä

Lisätiedot

ALUEELLINEN KILPAILUKYKY JA TYÖLLISYYS -TAVOITE LÄNSI-SUOMEN EAKR-TOIMENPIDEOHJELMAN SEURANTAKOMITEAN KOKOUS 1/2012

ALUEELLINEN KILPAILUKYKY JA TYÖLLISYYS -TAVOITE LÄNSI-SUOMEN EAKR-TOIMENPIDEOHJELMAN SEURANTAKOMITEAN KOKOUS 1/2012 ALUEELLINEN KILPAILUKYKY JA TYÖLLISYYS -TAVOITE LÄNSI-SUOMEN EAKR-TOIMENPIDEOHJELMAN 2007 2013 SEURANTAKOMITEAN KOKOUS 1/2012 ESITYSLISTA Aika 7. 8.6.2012 7.6. klo 12 16.30, lounas klo 11 8.6. klo 9, aamukahvia

Lisätiedot

PRO YSITIE r.y. TOIMINTA- JA HANKESUUNNITELMA 1.9.2009-31.12.2010 SEKÄ TAVOITESUUNNITELMA 2011-2015

PRO YSITIE r.y. TOIMINTA- JA HANKESUUNNITELMA 1.9.2009-31.12.2010 SEKÄ TAVOITESUUNNITELMA 2011-2015 PRO YSITIE r.y. TOIMINTA- JA HANKESUUNNITELMA 1.9.2009-31.12.2010 SEKÄ TAVOITESUUNNITELMA 2011-2015 TARKOITUS Yhdistyksen tarkoituksena on vaikuttaa Ysitien, valtatie 9:n ja rautatieyhteyden, kehittämiseen

Lisätiedot

Energianeuvonta maakunnan näkökulmasta. Neuvonnan vuosipäivä 12.11.2013 Riitta Murto-Laitinen, Uudenmaan liitto

Energianeuvonta maakunnan näkökulmasta. Neuvonnan vuosipäivä 12.11.2013 Riitta Murto-Laitinen, Uudenmaan liitto Energianeuvonta maakunnan näkökulmasta Neuvonnan vuosipäivä 12.11.2013 Riitta Murto-Laitinen, Uudenmaan liitto Maakunnan liitot Lakisääteisiä kuntayhtymiä Osa kunnallishallintoa Ylin päätösvalta maakuntavaltuustolla

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Raahe 7.2.2013 Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Mitä rakennerahastot ovat? EU:n ja valtion alueiden kehittämiseen tarkoitettua rahoitusta Tavoitteena vähentää alueiden

Lisätiedot

Kolarctic ENPI CBC - Rahoitusohjelma. Kansainvälisen EU-rahoituksen koulutus Rovaniemi 21.09.2010

Kolarctic ENPI CBC - Rahoitusohjelma. Kansainvälisen EU-rahoituksen koulutus Rovaniemi 21.09.2010 Kolarctic ENPI CBC - Rahoitusohjelma Kansainvälisen EU-rahoituksen koulutus Rovaniemi 21.09.2010 Kolarctic ENPI CBC Yleistä - ENPI = European Neighbourhood and Partnership Instrument - CBC = Cross-border

Lisätiedot

Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus

Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus Hollola 13.2.2015 Kari Sartamo 18.2.2015 JULKISET RAHASTOT EU kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Kestävää

Lisätiedot

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rakennerahasto-ohjelman valtakunnalliset hankkeet 15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rahoituksen jakautuminen (pl. alueellinen yhteistyö) Valtakunnalliset teemat EAKR ESR

Lisätiedot

Kauden EAY tavoitteen rahoituspuitteet, säädösperusta ja ohjelmien valmistelu

Kauden EAY tavoitteen rahoituspuitteet, säädösperusta ja ohjelmien valmistelu Kauden 2014-2020 EAY tavoitteen rahoituspuitteet, säädösperusta ja ohjelmien valmistelu Kansallinen informaatio- ja kuulemistilaisuus 12.3.2014 harry.ekestam@tem.fi Rakennerahastojen Euroopan alueellinen

Lisätiedot

Euroopan alueellinen yhteistyö ( Interreg ) ja ENPI CBC - nyt ja tulevaisuudessa

Euroopan alueellinen yhteistyö ( Interreg ) ja ENPI CBC - nyt ja tulevaisuudessa Euroopan alueellinen yhteistyö ( Interreg ) ja ENPI CBC - nyt ja tulevaisuudessa Helsinki 7.2.2012 (Scandic Continental) Petri Haapalainen Euroopan alueellinen yhteistyö tavoite 2007-2013 Tavoitteella

Lisätiedot

ROBINWOOD PLUS hanke: esittely Seija Kemppainen, projektipäällikkö, Kainuun maakunta- kuntayhtymä

ROBINWOOD PLUS hanke: esittely Seija Kemppainen, projektipäällikkö, Kainuun maakunta- kuntayhtymä ROBINWOOD PLUS hanke: esittely Seija Kemppainen, projektipäällikkö, Kainuun maakunta- kuntayhtymä www.robinwoodplus.eu Robinwood Plus projektikumppanit Johtava kumppani: Liguria Italia Muut kumppanit:

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015 1 2 Sisältö 1. Johdanto 4 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 5 3. Johtaminen 6 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 7 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 7 6. Henkilöstökustannukset

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen KOTA -seminaari 20.8.2013 Erikoissuunnittelija, KT Hannele Seppälä, Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen

Lisätiedot

OIKAISU Kansalaisten Eurooppa -ohjelmaoppaaseen I LUKU JOHDANTO. I.4 Kansalaisten Eurooppa -ohjelman painopisteaiheet

OIKAISU Kansalaisten Eurooppa -ohjelmaoppaaseen I LUKU JOHDANTO. I.4 Kansalaisten Eurooppa -ohjelman painopisteaiheet OIKAISU Kansalaisten Eurooppa -ohjelmaoppaaseen I LUKU JOHDANTO I.4 Kansalaisten Eurooppa -ohjelman painopisteaiheet Pysyvät painopisteaiheet (sivut 6-8) korvataan seuraavasti: Painopisteaiheet Vuoden

Lisätiedot

Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto

Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto Maakuntaohjelman tilannekatsaus Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto MAAKUNNAN SUUNNITTELUN KOKONAISUUS UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO -STRATEGIA Budj. rahoitus MAAKUNTAOHJELMA

Lisätiedot

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 2 1. ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA-AJATUS Itä-Lapin kuntayhtymä on vuonna 1993 perustettu Itä-Lapin kuntien vapaaehtoinen yhteistyö- ja

Lisätiedot

Mitä tarjolla pk-yrityksille Horisontti 2020 -ohjelmassa?

Mitä tarjolla pk-yrityksille Horisontti 2020 -ohjelmassa? Mitä tarjolla pk-yrityksille -ohjelmassa? Mikä Horisontti? EU:n uusi tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma vuosille 2014-2020 tarjoaa rahoituksen lisäksi paljon muutakin pienille ja keskisuurille yrityksille.

Lisätiedot

Maakunnan kansainvälisen toiminnan iso kuva Konserni- ja elinvoimatoimikunta

Maakunnan kansainvälisen toiminnan iso kuva Konserni- ja elinvoimatoimikunta Maakunnan kansainvälisen toiminnan iso kuva Konserni- ja elinvoimatoimikunta 18.12.2018 Markus Sovala Uuden maakunnan kansainväliset ja EU-tehtävät Uuden maakunnan kansainvälinen toiminta tulee olemaan

Lisätiedot

ISAT-painoalojen ulkoinen arviointi

ISAT-painoalojen ulkoinen arviointi ISAT-painoalojen ulkoinen arviointi ARVIOINNIN TAUSTA ARVIOINNIN TAUSTA ISAT-painoalojen ulkoinen arviointi perustui ISATin toimintasuunnitelmaan 2010-2013 ja Innovatiivinen aluekehitystyö -toimintaan

Lisätiedot

Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020

Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020 Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma Rahoitus ja toimintalinjat 28.5.2013/ 4.6.2013 Rakennerahastojen rahoitus Suomessa (vuoden 2011 hinnoin) 2014-2020 2007-2013

Lisätiedot