MAANTIETEEN VALINTAKOE KLO 9:00 13:00 NIMI: SYNTYMÄAIKA: A-OSA (tehtävät 1 2)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MAANTIETEEN VALINTAKOE KLO 9:00 13:00 NIMI: SYNTYMÄAIKA: A-OSA (tehtävät 1 2)"

Transkriptio

1 MAANTIETEEN VALINTAKOE KLO 9:00 13:00 Oulun yliopisto, Maantieteen tutkinto-ohjelma NIMI: SYNTYMÄAIKA: A-OSA (tehtävät 1 2) TEHTÄVÄ 1. (8 p.) a) Kuvassa 1 on esitetty arktisen merijään laajuus vuoden 2018 maaliskuun lopussa verrattuna aikavälin maaliskuun mediaanilaajuuteen (keltainen viiva). Minkä globaalisti vaikuttavan ilmiön ajatellaan yleisesti olevan merijään laajuuden pienenemisen taustalla? Kerro myös kyseisen ilmiön taustasyyt ja pohdi merijään vähenemisen seurauksia niin ihmistoiminnan kuin myös luonnon näkökulmasta. Kirjoita vastauksesi esseemuotoon, jonka enimmäisipituus on 1,5 2 konseptisivua. (5 p.) b) Mikä on tärkein syy arktisen merijään levinneisyyden huomattavaan pohjois-eteläsuuntaiseen poikkeamaan (kuvassa viivoitettu alue). Vastauksen pituuden tulee olla enintään 3 4 virkettä. (1 p.) c) Mitä biomia esiintyy kuvan 1 numeroiden 1. ja 2. osoittamien pisteiden alueella? Kuvaile lyhyesti kyseisiä biomityyppejä. Vastauksen kokonaispituus on enintään 1 sivu. (2 p.) Kuva 1. Arktisen merijään laajuus maaliskuussa 2018 (kuvan lähde: nsidc.org; muokattu: maantieteen tutkimusyksikkö 05/2018).

2 TEHTÄVÄ 2. (12 p.) Merkitse vastauskonseptille onko väittämä oikein (O) vai väärin (V) ja perustele vastauksesi lyhyesti (enintään 3 virkkeellä). Oikea vaihtoehto 0,5 p., oikea perustelu 0,5 p., tyhjä vastaus 0 p., pelkkä väärä vaihtoehto 0,5 p. Virheellisestä perustelusta et kuitenkaan menetä pisteitä. Tehtävästä voi saada 0 12 p. 1. Maapallon energiatase ei ole ali- tai ylijäämäinen 2. Kesäpäivän seisauksena aurinko paistaa kohtisuoraan Kauriin kääntöpiirille 3. Trooppiset pyörremyrskyt aiheuttavat suurimmat tuhot sisämaassa 4. Aasian kesämonsuunissa vallitsevat tuulet puhaltavat mereltä maalle 5. Euroopassa vaikuttavien matalapaineiden sijainti pohjois-eteläsuunnassa pysyy samana ympäri vuoden 6. Himalajan vuoristo on syntynyt kahden mantereisen laatan törmätessä toisiinsa 7. Latosolimaannos on erinomaista viljelymaata 8. Harjut ovat merkittäviä akviferejä 9. Laaksotuulia esiintyy päiväaikaan 10. Paikkatieto koostuu pelkästään sijaintitiedosta 11. Kuvassa 2 on kyseessä pienimittakaavainen kartta 12. Kuvassa 2 näkyvän Loukusanjoen virtaussuunta on suurin piirtein etelästä pohjoiseen (kuvan alalaidasta ylöspäin) Oikein Väärin Kuva 2. Karttakuva Taivalkosken Loukusanjoelta (kuvan lähde: MML).

3 B-OSA (tehtävät 3 5) TEHTÄVÄ 3. (6 p.) Seuraavassa on aluekehitystä ja alueiden suunnittelua koskevia väittämiä. Merkitse vastauskonseptille, onko väittämä oikein (O) vai väärin (V). Oikeasta vastauksesta 0,5 p., väärästä vastauksesta 0,5 p., ei vastausta 0 p. Tehtävästä voi saada 0 6 p. 1. Biodiversiteetillä tarkoitetaan tuotteiden jalostusastetta metsätaloudessa 2. Segregaatiolla tarkoitetaan sosioekonomisten erojen tasaantumista Oikein Väärin 3. OECD on YK:n alainen ilmastojärjestö 4. YVA tarkoittaa yrityksen ympäristövastuuta 5. UNHCR on YK:n kehitysohjelma 6. ELY-keskus laatii maakuntakaavan 7. Diffuusio tarkoittaa jonkin asian leviämistä 8. WTO on YK:n alainen terveysjärjestö 9. Yleiskaava on maakuntakaavaa yleispiirteisempi maankäytön suunnitelma 10. Kunta vastaa asemakaavoituksesta 11. Ekstensiivinen maatalous perustuu pinta-alan tehokkaaseen käyttöön ja työvoimavaltaisuuteen 12. Minkään maan kauppatase ei voi olla negatiivinen TEHTÄVÄ 4. (4 p.) Määrittele käsitteet lyhyesti. Vastauksen pituus 1 3 riviä käsitettä kohden. a) Aluepolitiikka b) Human Development Index (HDI) c) Kestävä metsätalous d) Osallistuva suunnittelu

4 TEHTÄVÄ 5. (10 p.) Vastaa kysymyksiin kirjoittamalla lyhyet essee-muotoiset vastaukset. Käytä apuna oheisia lainauksia julkisesta kirjoittelusta Lapin eri elinkeinoihin liittyen. Lainauksia ei sellaisenaan tarvitse sisällyttää vastauksiin. Kirjoita tiiviisti: Suosituspituus on noin 1 sivu (enintään 1,5 sivua) esseetä kohden. a) Millaisia negatiivisia vaikutuksia Lapin matkailulla ja toisaalta kaivosteollisuudella on ympäristöön? (5 p.) Sovella vastauksessa ainakin seuraavia käsitteitä/ilmaisuja: ilmastonmuutos, paikalliset ympäristövaikutukset. b) Millaisia vaikutuksia matkailulla ja kaivosteollisuudella on alueelliseen kehitykseen Lapissa? (5 p.) Sovella vastauksessa ainakin seuraavia käsitteitä/ilmaisuja: periferia, muuttoliike. Lapin turisteille lisää tilaa: Rovaniemen ahdas lentokenttä saa jättimäisen laajennuksen Laajennuksilla vastataan Lapin kasvaviin matkustajamääriin (Helsingin Sanomat ). Kaivosyhtiö vakuuttaa: Kaivos ei vaaranna Tornionjoen lohi- ja taimenvesiä Ylläksen lähelle rautakaivosta suunnitteleva yhtiö puolustautuu viranomaisten arvostelua vastaan. Useat viranomaiset ovat arvostelleet kaivoksen ympäristölupahakemusta puutteista (YLE ). Kaivoksen pelätään pilaavan Ylläksen matkailumaineen Matkailijat pelkäävät kaivoksen pilaavan Kolarin Ylläksen matkailumaineen. Kaivos vähentää monen turistin halua palata takaisin Ylläkselle. Tämä käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta, johon haastateltiin Lapissa käyneitä matkailijoita (YLE ). Ylläksellä etsitään ratkaisua asuntopulaan matkailuyrittäjä majoitti sesonkityöläisen kotiinsa Tarvetta olisi ainakin kymmenelle asunnolle (YLE ). Euroopan suurin kultakaivos Kittilässä laajentaa toimintaansa 160 miljoonan euron investointi työllistää rakennusvaiheessa satoja ihmisiä Kaivokseen rakennetaan yli kilometrin syvyyteen ulottuva kaivoskuilu ja rikastamon kapasiteettia kasvatetaan (Helsingin Sanomat ). Ilmaisjuna vei kolmisensataa työnhakijaa tutustumaan Tunturi-Lapin työpaikkoihin Hotellit ja ravintolat kärsivät kovasta työvoimapulasta (Helsingin Sanomat ). Metsähallitus tuunaa kansallispuistoista turistirysiä Metsähallitus on käynnistänyt kansallispuistojen markkinointi- ja tuotteistamishankkeen, jossa kehitetään Lapin kansallispuistomatkailua yhdessä matkailuyrittäjien kanssa. Tavoitteena on käyttää kansallispuistoja enemmän hyväksi Lapin matkailun ja matkailutuotteiden tuotekehityksessä ja markkinoinnissa (YLE ).

5 C-OSA (tehtävä 6) TEHTÄVÄ 6. (20 p.) Olet päässyt mukaan nuorisodelegaatioon Yhdistyneiden kansakuntien (YK) päämajaan New Yorkiin. Osana kansainvälistä seuruetta pääset perehtymään YK:n toimintoihin ja New Yorkin metropoliin. Kierros tarjoaa runsaasti uutta tietoa ja opittavaa, mutta myös pohdinnan paikkoja. Seurueen ainoana maantieteilijänä löydät itsesi tilanteista, joissa tietotaitojasi tarvitaan. Vastaa seuraaviin kysymyksiin. a) Eräs YK:n pysyvistä huolenaiheista on maailmalla jylläävät konfliktit. Delegaatiosi saa eteensä maailmankartan, jolle on merkitty erilaisia konfliktialueita (kuva 3). Näillä seuduilla on ollut viime vuosikymmenten aikana merkittäviä alueiden hallintaan ja ihmisryhmien oikeuksiin liittyviä ristiriitoja. Nimeä alueet/valtiot ja kerro lyhyesti jokaisen konfliktin osapuolista ja syistä. (5 p.) Kuva 3. Esimerkkejä maailman konfliktialueista (pohjakartan lähde: gifex.com). b) Lähdette seuraavaksi kierrokselle perehtymään New Yorkin kaupunkiviljelyyn. Living Lots NYC on kansalaisaloite, joka kerää yhteen tietoa erityisesti julkisesti omistetuista joutomaista New Yorkin kaupungissa. Tuloksena on jatkuvasti päivittyvä kartta, joka rohkaisee kaupunkilaisia organisoimaan tyhjillä tonteilla kaupunkiviljelytoimintaa yhteisymmärryksessä maanomistajien kanssa (kuva 4). Yhteisöllinen kaupunkiviljely on tapa vastata joihinkin kaupungistumiseen, gentrifikaatioon ja urbaaniin köyhyyteen liittyviin haasteisiin.

6 Kuva 4. Ote Living Lots NYC -karttapalvelusta (kuvan lähde: livinglotsnyc.org). Pohdi lyhyesti millaisia hyötyjä kaupunkiviljelystä on New Yorkin kaltaisessa metropolissa. Anna yksi ekologiseen, yksi taloudelliseen ja yksi sosiaaliseen kestävyyteen liittyvä esimerkki. Kirjoita enintään yksi sivu. (3 p.) c) Vierailun lopuksi tutustutte YK:n julistaman alkuperäiskielien teemavuoden 2019 valmisteluihin. Alkuperäiskielillä tarkoitetaan erityisesti alkuperäiskansojen puhumia kieliä. Taustalla on huoli maailman kielidiversiteetin voimakkaasta vähentymisestä. Arviolta % maailman noin 7000 puhutusta kielestä ennustetaan häviävän tai muuttuvan vakavasti uhanalaisiksi vuosisadan loppuun mennessä. Yhdeksää suurinta kieltä puhuu äidinkielenään noin puolet maailman väestöstä. Vastaavasti suurinta osaa kielistä (55 %) puhuu äidinkielenään vain alle prosentti maailman väestöstä. Äidinkielisten puhujien mediaanimäärä kieltä kohden on vain noin 7000 henkilöä. Kielten ja kulttuurien rikkauden yhteys on ilmeinen. Merkittävää on myös, että bio- ja kielidiversiteetti ovat usein keskittyneet maantieteellisesti samoille alueilla. Osa niitä uhkaavista tekijöistä on niin ikään sukua toisilleen. Sinua pyydetään kirjoittamaan blogiteksti aihepiiristä suomalaiselle laajalle yleisölle. Päätät ottaa haasteen vastaan, vaikka aihepiiri ei ole ydinosaamisaluettasi. Kirjoita pohdiskeleva blogiteksti, jossa käsittelet monipuolisesti ja esimerkkejä käyttäen seuraavia kolmea teemaa. Muista avainkäsitteiden määrittely, tekstin otsikointi ja eheä esseemuoto. Kirjoita enintään 4 sivua. (12 p.) - kielten ja kulttuurien diversiteetti ja ihmisoikeudet, - kielten häviämisen syyt ja globalisaatio, - kielten elvyttäminen ja kulttuurisesti kestävä kehitys.

Mallivastaukset MAANTIETEEN VALINTAKOE KLO 9:00 13:00

Mallivastaukset MAANTIETEEN VALINTAKOE KLO 9:00 13:00 MAANTIETEEN VALINTAKOE 28.5.2018 KLO 9:00 13:00 Mallivastaukset Huomioi, että näissä mallivastauksissa on annettu vain yksi esimerkki kunkin tehtävän oikeasta vastauksesta. Täydet pisteet voi saada vastaamalla

Lisätiedot

d) kestävällä matkailukehityksellä Euroopan neuvoston määritelmän mukaan? (1 pist.)

d) kestävällä matkailukehityksellä Euroopan neuvoston määritelmän mukaan? (1 pist.) Lapin yliopisto 1(5) MATKAILUTUTKIMUKSEN VALINTAKOE 16.6.2005 KAIKILLE PAKOLLINEN TEOS: Vuoristo, Matkailun maailma (Maksimipistemäärä 20 pistettä) 1. Mitä tarkoitetaan: a) matkustustaseella? (1 pist.)

Lisätiedot

MAANTIETEEN VALINTAKOE KLO 9:00 13:00 NIMI: SYNTYMÄAIKA: A-OSA (tehtävät 1 3)

MAANTIETEEN VALINTAKOE KLO 9:00 13:00 NIMI: SYNTYMÄAIKA: A-OSA (tehtävät 1 3) MAANTIETEEN VALINTAKOE 22.5.2017 KLO 9:00 13:00 Oulun yliopisto, Maantieteen tutkinto-ohjelma NIMI: SYNTYMÄAIKA: A-OSA (tehtävät 1 3) TEHTÄVÄ 1. (4 p.) Merkitse, onko väittämä oikein (O) vai väärin (V).

Lisätiedot

Matkailun ja kaivostoiminnan rinnakkaiselo

Matkailun ja kaivostoiminnan rinnakkaiselo KUVA KUVA KUVA Matkailu perustuu puhtaaseen luontoon Matkailun ja kaivostoiminnan rinnakkaiselo Jyväskylä 23.11.2016 Timo Lappi KUVA Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa

Lisätiedot

Eri maankäyttömuotojen yhteensovittaminen kaivoshankkeissa Dilacomi-hanke. Mikko Jokinen METLA Kolari

Eri maankäyttömuotojen yhteensovittaminen kaivoshankkeissa Dilacomi-hanke. Mikko Jokinen METLA Kolari Eri maankäyttömuotojen yhteensovittaminen kaivoshankkeissa Dilacomi-hanke Mikko Jokinen METLA Kolari Pohjoisen kaivosbuumi Pohjois-Suomessa ja Ruotsissa useita uusia kaivoshankkeita Monet niistä sijaitsevat

Lisätiedot

Hankkeen taustaa Lähtökohdat:

Hankkeen taustaa Lähtökohdat: Matkailun, kaivostoiminnan ja ympäristön yhteensovittaminen -seminaari Ruka 24.02.2012 2012 FT Pekka Kauppila Hankkeen taustaa Lähtökohdat: Valtakunnallisen matkailustrategian ja Valtioneuvoston 24.3.2011

Lisätiedot

Barentsin alue muuttuu miten Suomi sopeutuu?

Barentsin alue muuttuu miten Suomi sopeutuu? Seminaari 15.12.2016 Kuparisali, Kuparitalo Barentsin alue muuttuu miten Suomi sopeutuu? Monica Tennberg, tutkimusprofessori Suomen sopeutuminen Suomi varautuu ilmastonmuutoksen ja globalisaation vaikutuksiin

Lisätiedot

Kymmenen kysymystä, vastataan kuuteen (6). Yleensä 2 kysymystä / kurssi yhdeksän pisteen arvoiset jokerit usein synteettisiä, ainerajat (Bi, Hi, Yh)

Kymmenen kysymystä, vastataan kuuteen (6). Yleensä 2 kysymystä / kurssi yhdeksän pisteen arvoiset jokerit usein synteettisiä, ainerajat (Bi, Hi, Yh) Kymmenen kysymystä, vastataan kuuteen (6). Yleensä 2 kysymystä / kurssi yhdeksän pisteen arvoiset jokerit usein synteettisiä, ainerajat (Bi, Hi, Yh) ylittäviä. Vastaa kaikkiin kuuteen tehtävään nolla pistettä

Lisätiedot

ZA4735. Flash Eurobarometer 219 (Biodiversity) Country Specific Questionnaire Finland

ZA4735. Flash Eurobarometer 219 (Biodiversity) Country Specific Questionnaire Finland ZA4735 Flash Eurobarometer 219 (Biodiversity) Country Specific Questionnaire Finland Flash Eurobarometer on biodiversity Flash 219 questionnaire Q1. Oletteko tietoinen ilmaisusta biologinen monimuotoisuus?

Lisätiedot

Kenguru 2012 Cadet (8. ja 9. luokka)

Kenguru 2012 Cadet (8. ja 9. luokka) sivu 1 / 7 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta saat miinuspisteitä

Lisätiedot

Matkailijat karsastavat kaivoksia

Matkailijat karsastavat kaivoksia Matkailijat karsastavat kaivoksia Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja ravintola-ala on merkittävä toimiala, jolla on potentiaalia työllistää, tuoda verotuloja valtiolle ja luoda pysyvää hyvinvointia

Lisätiedot

MAANTIETO VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet

MAANTIETO VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet MAANTIETO VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Maantieteellinen tieto ja ymmärrys T1 tukea oppilaan jäsentyneen karttakuvan rakentumista maapallosta T2 ohjata oppilasta tutkimaan luonnonmaantieteellisiä

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Nurmesniemi I) Kuva 1: Sijainti Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen

Lisätiedot

Äkäslompolon asemakaavan muutos, korttelit 45, 64, 65, 67, 68 ja 199 sekä M-aluetta

Äkäslompolon asemakaavan muutos, korttelit 45, 64, 65, 67, 68 ja 199 sekä M-aluetta KOLARIN KUNTA Äkäslompolon asemakaavan muutos, korttelit 45, 64, 65, 67, 68 ja 199 sekä M-aluetta FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 430-P35004 1 (8) Persson-Puurula Eva Sisällysluettelo 1... 1 2 Miksi kaavoitukseen

Lisätiedot

Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.12.2016 Seitap

Lisätiedot

HALLINTOTIETEIDEN MAISTERIN TUTKINTO Valintakoe Pisteet yhteensä (tarkastaja merkitsee)

HALLINTOTIETEIDEN MAISTERIN TUTKINTO Valintakoe Pisteet yhteensä (tarkastaja merkitsee) HALLINTOTIETEIDEN MAISTERIN TUTKINTO Valintakoe 7.6.2013 Pisteet yhteensä (tarkastaja merkitsee) VALINTAKOKEEN PISTEYTYS Valintakokeesta on mahdollisuus saada maksimissaan 60 pistettä. Tehtävät perustuvat

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Matkailun näkökulmia kaivostoimintaan 24.2.2012

Matkailun näkökulmia kaivostoimintaan 24.2.2012 Matkailun näkökulmia kaivostoimintaan MiiaPorkkala Porkkala, Rukakeskus Oy 24.2.2012 Lähtökohta Ruka Kuusamon matkailun kehittäminen 1970 luvulta nykypäivään yyp Investoinnit n.1 Mrd euroa Matkailuyrittäjiä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) 10.12.2018 Huutokosken teollisuusalueen asemakaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja

Lisätiedot

Muonio. KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.

Muonio. KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2. Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 11 14 sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2019 Seitap Oy

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen MAANTIETO Maantiedon päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Sisältöalueet Maantieteellinen tieto ja ymmärrys T1 tukea oppilaan jäsentyneen karttakuvan

Lisätiedot

Maantieteen opetussuunnitelma 2016

Maantieteen opetussuunnitelma 2016 GEOS 1 ja OPS 2016 Maantieteen opetussuunnitelma 2016 Maantieteen opetuksen tehtävänä on kehittää opiskelijan maantieteellistä maailmankuvaa ja antaa hänelle valmiuksia ymmärtää maailmanlaajuisia, alueellisia

Lisätiedot

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)

Lisätiedot

Matkailun kohtaannon toimenpideohjelma

Matkailun kohtaannon toimenpideohjelma Matkailun kohtaannon toimenpideohjelma Mikä Matkailudiili? Hallitus päätti keväällä 2017 lisätä matkailukokonaisuuden hallituksen toimenpidesuunnitelmaan 2017-2019. Käynnissä on Matkailu 4.0 -toimenpideohjelma,

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

Maakuntakaavoituksen tarpeet. Ympäristösuunnittelija Timo Juvonen Varsinais-Suomen liitto

Maakuntakaavoituksen tarpeet. Ympäristösuunnittelija Timo Juvonen Varsinais-Suomen liitto Maakuntakaavoituksen tarpeet Ympäristösuunnittelija Timo Juvonen Varsinais-Suomen liitto Esityksen runko 1. Kooste liittojen näkökulmista 2. Entäpä tulevaisuus? Onko kaavoissa merkitty ekologisten käytäviä,

Lisätiedot

MAANTIETEEN VALINTAKOE KLO 9:00 13:00 NIMI: SYNTYMÄAIKA: A-OSA (tehtävät 1 2)

MAANTIETEEN VALINTAKOE KLO 9:00 13:00 NIMI: SYNTYMÄAIKA: A-OSA (tehtävät 1 2) MAANTIETEEN VALINTAKOE 27.5.2019 KLO 9:00 13:00 Oulun yliopisto, Maantieteen tutkinto-ohjelma NIMI: SYNTYMÄAIKA: A-OSA (tehtävät 1 2) TEHTÄVÄ 1. (14 p.) Yhdistyneiden kansakuntien (YK) alainen ilmastokonferenssi

Lisätiedot

Seitsemännen vuosiluokan maantiedossa tutustutaan maapallon karttakuvaan, erityisesti Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan.

Seitsemännen vuosiluokan maantiedossa tutustutaan maapallon karttakuvaan, erityisesti Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan. 1 Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Maantieto Maantiedon opetuksessa tutkitaan maapalloa ja sen erilaisia alueita sekä alueellisia ilmiöitä. Opetuksen tulee kehittää oppilaiden maantieteellistä maailmankuvaa

Lisätiedot

TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kärsämäen kunta 1/5 KÄRSÄMÄEN KUNTA TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-

Lisätiedot

Lapin Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ympäristö ja luonnonvarat Ruokasenkatu 2

Lapin Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ympäristö ja luonnonvarat Ruokasenkatu 2 Lapin Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 21.5.2014 Ympäristö ja luonnonvarat Ruokasenkatu 2 96101 Rovaniemi Northland Mines Oy Asematie 4, 95900 Kolari Katri Hämäläinen khamalainen@northland.eu www.northland.eu

Lisätiedot

Etelä-Savon, Etelä-Karjalan, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Kainuun maakuntaliitot sekä Kouvolan ja Porvoon kaupungit

Etelä-Savon, Etelä-Karjalan, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Kainuun maakuntaliitot sekä Kouvolan ja Porvoon kaupungit NOPEAT ITÄRADAT OSANA KESTÄVÄÄ ALUEKEHITYSTÄ Etelä-Savon, Etelä-Karjalan, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Kainuun maakuntaliitot sekä Kouvolan ja Porvoon kaupungit Timo Aro, MDI Rasmus Aro, MDI Timo

Lisätiedot

Ilmastonmuutos ja kestävä matkailu

Ilmastonmuutos ja kestävä matkailu Ilmastonmuutos ja kestävä matkailu 18.11.2009 FT Hannu Koponen Projektipäällikkö, BalticClimate 2009-2011 Part-financed by the European union (European Regional Development Fund) (6+1) (23+2) (13) Venäläiset

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

ZA5223. Flash Eurobarometer 290 (Attitudes of Europeans Towards the Issue of Biodiversity, wave 2) Country Specific Questionnaire Finland

ZA5223. Flash Eurobarometer 290 (Attitudes of Europeans Towards the Issue of Biodiversity, wave 2) Country Specific Questionnaire Finland ZA5223 Flash Eurobarometer 290 (Attitudes of Europeans Towards the Issue of Biodiversity, wave 2) Country Specific Questionnaire Finland FLASH 290 BIODIVERSITY Q1. Oletteko koskaan kuullut ilmaisua biologinen

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ZA5473. Flash Eurobarometer 313 (User Language Preferences Online) Country Questionnaire Finland

ZA5473. Flash Eurobarometer 313 (User Language Preferences Online) Country Questionnaire Finland ZA5473 Flash Eurobarometer 313 (User Language Preferences Online) Country Questionnaire Finland Flash Eurobarometer User language preferences online S1. Kuinka usein olette käyttäneet internettiä viimeisen

Lisätiedot

5.8 Maantiede. Opetuksen tavoitteet

5.8 Maantiede. Opetuksen tavoitteet 5.8 Maantiede Maantieteessä tarkastellaan elottoman ja elollisen luonnon sekä ihmisen luomien järjestelmien rakennetta ja toimintaa. Maantieteen opetuksen tulee ohjata opiskelijaa tiedostamaan luonnon

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Tehokkaan sujuva ja saavutettava Pirkanmaa. Professori Jorma Mäntynen

Tehokkaan sujuva ja saavutettava Pirkanmaa. Professori Jorma Mäntynen Tehokkaan sujuva ja saavutettava Pirkanmaa Professori Jorma Mäntynen Pysyvät ja muuttuvat tekijät Maantiede Ylivoimainen sijainti sisämaan keskuksena Helsinki-Tampere vyöhykkeellä Parin kolmen tunnin etäisyydellä

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS)

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS) KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto 13.7.2016 2 (6) Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Ruoan tuotanto kaupunkisuunnittelun valinnoissa KIVIREKI: KAUPUNKIVILJELYN TOTEUTTAMINEN TYÖPAJA KRISTA WILLMAN TAMPEREEN YLIOPISTO

Ruoan tuotanto kaupunkisuunnittelun valinnoissa KIVIREKI: KAUPUNKIVILJELYN TOTEUTTAMINEN TYÖPAJA KRISTA WILLMAN TAMPEREEN YLIOPISTO Ruoan tuotanto kaupunkisuunnittelun valinnoissa KIVIREKI: KAUPUNKIVILJELYN TOTEUTTAMINEN TYÖPAJA 14.3.2017 KRISTA WILLMAN TAMPEREEN YLIOPISTO Tutkimus kaupunkiviljelystä Mitä on uusi asukaslähtöinen kaupunkiviljely?

Lisätiedot

563351 Kaupunkikulttuuri ja uudet toimijat Kurssin tiedot ja ennakkotehtävän ohjeistus (2014)

563351 Kaupunkikulttuuri ja uudet toimijat Kurssin tiedot ja ennakkotehtävän ohjeistus (2014) 563351 Kaupunkikulttuuri ja uudet toimijat Kurssin tiedot ja ennakkotehtävän ohjeistus (2014) 1 KURSSIN TIEDOT Kurssin nimi: 563351, Kaupunkikulttuuri ja uudet toimijat (5 op) Kohderyhmä: Maantieteen pääaineopiskelijat,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.2.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis-

Lisätiedot

Lapin yliopisto Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta MATKAILUTUTKIMUKSEN VALINTAKOE Valintakoekirja:

Lapin yliopisto Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta MATKAILUTUTKIMUKSEN VALINTAKOE Valintakoekirja: Lapin yliopisto MATKAILUTUTKIMUKSEN VALINTAKOE 13.6.2007 Valintakoekirja: Kostiainen, Ahtola, Koivunen, Korpela & Syrjämaa: Matkailijan ihmeellinen maailma. Matkailun historia vanhalta ajalta omaan aikaamme.

Lisätiedot

Lammin päivät Ympäristöjuristi Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto

Lammin päivät Ympäristöjuristi Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto Lammin päivät 3.10.2018 Ympäristöjuristi Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto Kaivoslaki Maankäyttö- ja rakennuslaki Ympäristönsuojelulaki Vesilaki Luonnonsuojelulaki YVA-laki... poronhoitolaki, erämaalaki,

Lisätiedot

Hiiltä varastoituu ekosysteemeihin

Hiiltä varastoituu ekosysteemeihin Hiiltä varastoituu ekosysteemeihin BIOS 3 jakso 3 Hiili esiintyy ilmakehässä epäorgaanisena hiilidioksidina ja eliöissä orgaanisena hiiliyhdisteinä. Hiili siirtyy ilmakehästä eliöihin ja eliöistä ilmakehään:

Lisätiedot

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sodankylä, Kakslauttasen asemakaavan muutos k 101

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sodankylä, Kakslauttasen asemakaavan muutos k 101 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Sodankylä Kakslauttasen asemakaavan muutos kortteli 101 Sodankylän Kakslauttasen alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 23.8.2017 Sodankylän

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 Tekninen lautakunta 25.10.2018 Kunnanhallitus 12.11.2018 Valtuusto 18.12.2018 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-

Lisätiedot

SOKLIN KAIVOSHANKKEEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUKSEN (2009) TÄYDENNYS

SOKLIN KAIVOSHANKKEEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUKSEN (2009) TÄYDENNYS SOKLIN KAIVOSHANKKEEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUKSEN (2009) TÄYDENNYS Hyvä vastaaja, tällä kyselyllä selvitetään näkemyksiänne Soklin kaivoshankkeen vaihtoehto 3:n (malmi rikastetaan Venäjällä)

Lisätiedot

Maahanmuutto- ja pakolaistilanne Lapissa

Maahanmuutto- ja pakolaistilanne Lapissa Maahanmuutto- ja pakolaistilanne Lapissa Kotouttamistyön yhteistyöpäivät 27. 28.9.2017 Levi Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus Lappi elinympäristönä haasteita riittää Lappi on harvaanasuttu ja pitkien

Lisätiedot

HALLINTOTIETEIDEN MAISTERIN TUTKINTO Valintakoe 8.6.2012 Pisteet yhteensä (tarkastaja merkitsee)

HALLINTOTIETEIDEN MAISTERIN TUTKINTO Valintakoe 8.6.2012 Pisteet yhteensä (tarkastaja merkitsee) HALLINTOTIETEIDEN MAISTERIN TUTKINTO Valintakoe 8.6.2012 Pisteet yhteensä (tarkastaja merkitsee) VALINTAKOKEEN PISTEYTYS Valintakokeesta on mahdollisuus saada maksimissaan 60 pistettä. Tehtävät perustuvat

Lisätiedot

3. Nykyinen asuinkunta. Mikäli asut Lapin paliskunnan alueella, niin vastaa kunnan sijasta Lapin paliskunta:

3. Nykyinen asuinkunta. Mikäli asut Lapin paliskunnan alueella, niin vastaa kunnan sijasta Lapin paliskunta: 1 TAUSTATIEDOT 1. Sukupuoli: Nainen Mies 2. Valitse ikäryhmä johon kuulut: 18 24 25 34 35 44 45 54 55 64 65 74 75 84 85 94 95 3. Nykyinen asuinkunta. Mikäli asut Lapin paliskunnan alueella, niin vastaa

Lisätiedot

Nöykkiön koulu Opetussuunnitelma Maantieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7 9. 7.lk

Nöykkiön koulu Opetussuunnitelma Maantieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7 9. 7.lk Nöykkiön koulu Opetussuunnitelma Maantieto 9.10 b Maantieto Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien( = AK) käsittely seuraavin lyhentein:

Lisätiedot

VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 12.10.2015 VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k

Lisätiedot

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli) KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

NUORTEN POROTALOUDEN- JA MUIDEN LUONTAISELINKEINONHARJOITTAJIEN ALOITUSTUKI

NUORTEN POROTALOUDEN- JA MUIDEN LUONTAISELINKEINONHARJOITTAJIEN ALOITUSTUKI NUORTEN POROTALOUDEN- JA MUIDEN LUONTAISELINKEINONHARJOITTAJIEN ALOITUSTUKI Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Vuosittain: 2007-2016 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, maaseutu ja energia

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 331-YK1802 PYHÄRANNAN KUNTA PYHÄRANNAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS 2 Kiinteistö 631-405-1-168 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.8.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja

Lisätiedot

KOLMIKANTAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KOLMIKANTAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari KOLMIKANTAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 29.04.2019 Seitap Oy 2019 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Miten matkailun kasvua hallitaan pohjoisessa?

Miten matkailun kasvua hallitaan pohjoisessa? Miten matkailun kasvua hallitaan pohjoisessa? Seija Tuulentie seija.tuulentie@luke.fi Metsätieteen päivä 26.11.2018 Miksi hallinta on aiheellinen kysymys? Matkailu kasvaa ja moninaistuu Kestävä matkailu

Lisätiedot

Tämän sopimuksen osapuolet ovat Rovaniemen kaupunginhallituksen konsernijaosto ja Rovaniemen Matkailu ja Markkinointi Oy

Tämän sopimuksen osapuolet ovat Rovaniemen kaupunginhallituksen konsernijaosto ja Rovaniemen Matkailu ja Markkinointi Oy TULOSSOPIMUS VUODELLE 2018 MATKAILU JA MARKKINOINTIPALVELUT 1. Sopijaosapuolet Tämän sopimuksen osapuolet ovat Rovaniemen kaupunginhallituksen konsernijaosto ja Rovaniemen Matkailu ja Markkinointi Oy 2.

Lisätiedot

Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi:

Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599406201501 1. Innehåll SANDSUNDIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS... 1 1. SUUNNITTELUALUE...

Lisätiedot

5.8 Maantieto/Maantiede

5.8 Maantieto/Maantiede 5.8 Maantieto/Maantiede Maantiedon/maantieteen opetus kehittää maantieteellistä maailmankuvaa ja ohjaa opiskelijaa jäsentämään ympäröivää maailmaa. Opetuksen tavoitteena on kehittää kykyä tarkastella sekä

Lisätiedot

Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka , 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.

Lisätiedot

KAIVOSTOIMINTA JA LUONTOON PERUSTUVAT ELINKEINOT JA TOIMINNOT

KAIVOSTOIMINTA JA LUONTOON PERUSTUVAT ELINKEINOT JA TOIMINNOT KAIVOSTOIMINTA JA LUONTOON PERUSTUVAT ELINKEINOT JA TOIMINNOT DILACOMI-LOPPUSEMINAARI, ROVANIEMI 27.9. 2013 Mikko Jokinen METLA, Kolari Tutkitut kaivoshankkeet Hannukainen ja Kittilä verrattain lähellä

Lisätiedot

Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017

Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017 Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017 Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 1.3.2017 Juhana Aunesluoma Tutkimusjohtaja, Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto 28.2.2017 1 Teemat EU:n

Lisätiedot

AVOIN JA ARKTINEN. Kaivosalan tulevaisuuden kestävyyshaasteet ja niihin vastaaminen. Joanna Kuntonen-van t Riet

AVOIN JA ARKTINEN. Kaivosalan tulevaisuuden kestävyyshaasteet ja niihin vastaaminen. Joanna Kuntonen-van t Riet AVOIN JA ARKTINEN Kaivosalan tulevaisuuden kestävyyshaasteet ja niihin vastaaminen Joanna Kuntonen-van t Riet SISÄLTÖ Haasteet ja näkökulmat (kaivosala vs muut) & mahdolliset vastauskeinot Maankäyttö Resurssit

Lisätiedot

ymmärtää, mitä alueellisuus, tila ja paikka merkitsevät maantieteessä ja maantieteellisessä ajattelussa

ymmärtää, mitä alueellisuus, tila ja paikka merkitsevät maantieteessä ja maantieteellisessä ajattelussa 5.8. Maantiede Maantieteessä tarkastellaan elottoman ja elollisen luonnon sekä ihmisen luomien järjestelmien rakennetta ja toimintaa. Maantieteen opetuksen tulee ohjata opiskelijaa tiedostamaan luonnon

Lisätiedot

LUONTOON PERUSTUVIEN ELINKEINOJEN JA KAIVOSTOIMINNAN

LUONTOON PERUSTUVIEN ELINKEINOJEN JA KAIVOSTOIMINNAN LUONTOON PERUSTUVIEN ELINKEINOJEN JA KAIVOSTOIMINNAN YHTEENSOVITTAMINEN YLLÄS JAZZ-BLUES SEMINAARI 1.2.2013, ÄKÄSLOMPOLO Mikko Jokinen Metsäntutkimuslaitos, Kolari TUTKIMUKSEN TARKOITUS Selvittää paikallisten

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KH 28.8.2017 Liite 34 273-AK1605 PYHÄRANNAN KUNTA IHODEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 21.8.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Savukoski Pykäläinen-Kuttusoja rantaosayleiskaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Savukoski Pykäläinen-Kuttusoja rantaosayleiskaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Savukoski Pykäläinen-Kuttusoja rantaosayleiskaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.05.2011 Seitap Oy 2011 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Haapolahti) Kuva 1: Sijainti Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen

Lisätiedot

Valtiollakin vastuu Lapin ympäristöstä

Valtiollakin vastuu Lapin ympäristöstä Valtiollakin vastuu Lapin ympäristöstä Lapin liitto 22.2.2011 1 Haasteita Herkkä arktinen luonto Ilmastonmuutos Matkailuelinkeinojen ja kaivosteollisuuden nopea kehittyminen edellyttää ympäristönsuojelun,

Lisätiedot

Ylläksen Matkailuyhdistys Ry Toiminnanjohtaja, Hanna Ylipiessa

Ylläksen Matkailuyhdistys Ry Toiminnanjohtaja, Hanna Ylipiessa 15.02.2017 Ylläksen Matkailuyhdistys Ry Toiminnanjohtaja, Hanna Ylipiessa Ylläksen matkailu on luontomatkailua Luontomatkailu ei rajoitu pelkästään Pallas-Yllästunturin kansallispuiston alueelle Luonto,

Lisätiedot

Seudun tonttipäivä 21.5.2015 Lempäälän tonttitarjonnasta, tulevaisuuden tarpeista ja ratkaisumalleista

Seudun tonttipäivä 21.5.2015 Lempäälän tonttitarjonnasta, tulevaisuuden tarpeista ja ratkaisumalleista Seudun tonttipäivä 21.5.2015 Lempäälän tonttitarjonnasta, tulevaisuuden tarpeista ja ratkaisumalleista Jaakko Hupanen Ilari Rasimus Harri Järvenpää tekninen johtaja kaavoituspäällikkö kiinteistöinsinööri

Lisätiedot

PÄIVÄNVALO. Lue alla oleva teksti ja vastaa sen jäljessä tuleviin kysymyksiin.

PÄIVÄNVALO. Lue alla oleva teksti ja vastaa sen jäljessä tuleviin kysymyksiin. ÄIVÄNVALO Lue alla oleva teksti ja vastaa sen jäljessä tuleviin kysymyksiin. ÄIVÄNVALO 22. KSÄKUUTA 2002 Tänään, kun pohjoisella pallonpuoliskolla juhlitaan vuoden pisintä päivää, viettävät australialaiset

Lisätiedot

Valuvatko Barentsin mahdollisuudet Lapin ohi? Mitä Suomessa pitää tehdä?"

Valuvatko Barentsin mahdollisuudet Lapin ohi? Mitä Suomessa pitää tehdä? Valuvatko Barentsin mahdollisuudet Lapin ohi? Mitä Suomessa pitää tehdä?" TIISTAINA 29.3.2011 klo 18:00 20:00 Arktikum-talon Polarium-salissa, (Pohjoisranta 4, Rovaniemi) Suomi ei lukeudu jäämeren rantavaltioihin,

Lisätiedot

Ajankohtaista maaseuturahastosta

Ajankohtaista maaseuturahastosta Ajankohtaista maaseuturahastosta Maaseuturahaston rahoitusinfo Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Tiina Suutari, ryhmäpäällikkö Vuoden 2017 rahoitus Maaseutuohjelman rahoituskiintiö vuodelle 2017 on yhteensä

Lisätiedot

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 16.11.2015 VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Vihtorila ja Koivula) Kuva 1: Sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupunki Lieksan ja Nurmeksen

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Matkailun kohtaannon toimenpideohjelma

Matkailun kohtaannon toimenpideohjelma Matkailun kohtaannon toimenpideohjelma Mikä Matkailudiili? Hallitus päätti keväällä 2017 lisätä matkailukokonaisuuden hallituksen toimenpidesuunnitelmaan 2017-2019. Käynnissä on Matkailu 4.0 -toimenpideohjelma,

Lisätiedot

Poronhoidon paikkatietojen hyödyntäminen Uusia toimintamalleja ja työkaluja suunnitteluun

Poronhoidon paikkatietojen hyödyntäminen Uusia toimintamalleja ja työkaluja suunnitteluun Poronhoidon paikkatietojen hyödyntäminen Uusia toimintamalleja ja työkaluja suunnitteluun Kari Oinonen, SYKE, Lapin MRL-päivät 30.8.2017 Lähtökohtia Poronhoitoalueella tapahtuvan maankäytön suunnittelun

Lisätiedot

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 22.1.2018 Anttilankuja Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

Heikosta vastauksesta puuttuvat konkreettiset faktat, mikä näkyy esimerkiksi

Heikosta vastauksesta puuttuvat konkreettiset faktat, mikä näkyy esimerkiksi Heikosta vastauksesta puuttuvat konkreettiset faktat, mikä näkyy esimerkiksi asioiden esittämisenä ympäripyöreästi esimerkkien puuttumisena siten, ettei tehtävässä annettuja tai vastauksen kannalta olennaisia

Lisätiedot

Kaavaprosessi ja kaavojen käsittely Kolarin kunnassa

Kaavaprosessi ja kaavojen käsittely Kolarin kunnassa Kaavaprosessi ja kaavojen käsittely Kolarin kunnassa Maankäyttöinsinööri Kullervo Lauri Maankäyttö- ja rakennuslain tavoite Lain tavoitteena on järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että siinä

Lisätiedot

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan Laajennus. Alkkulan teollisuusalue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan Laajennus. Alkkulan teollisuusalue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Ylitornio Alkkulan asemakaavan Laajennus. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.3.2015 YLITORNIO KUNTA SEITAP OY 2015 Seitap Oy Osallistumis-

Lisätiedot

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3. Kaavaluonnoksen selostus

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3. Kaavaluonnoksen selostus Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 Kaavaluonnoksen selostus 15.03.2017 Seitap Oy 2017 1. Perus- ja tunnistustiedot Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi Vastaava

Lisätiedot

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 SODANKYLÄ KAKSLAUTTASEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS ASEMAKAAVAKSI JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2017 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa, kortteli 130 tontti 11, Koskikatu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Rakennusjärjestys 6. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 7. Kaavoitusohjelma 8. Liitekartat

Lisätiedot

Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä.

Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä. TÄSSÄ TOIMINNAN SEURANNAN RAPORTISSA SEURATAAN KUUKAUSITTAIN ENONTEKIÖN KEHITYS OY TÄRKEIMPIÄ TOIMIA, SEKÄ KATSOTAAN SEURAAVAN KUUKAUDEN JO SOVITTUJA TEEMOJA. RAPORTTI LAADITAAN KUUKAUSITTAIN JA ESITETÄÄN

Lisätiedot

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

2. KUVIOTEHTÄVÄT Tehtävissä edellytetään vastausta olennaiselta osaltaan kuvioesityksiin perustuvana annettujen ohjeiden mukaan.

2. KUVIOTEHTÄVÄT Tehtävissä edellytetään vastausta olennaiselta osaltaan kuvioesityksiin perustuvana annettujen ohjeiden mukaan. TAMPEREEN YLIOPISTO Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta HALLINTOTIETEIDEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINNOT/kunnallisalan koulutus VALINTAKOE 7.6.2006 KELLO 10-14 Sukunimi Etunimet Henkilötunnus Pisteet

Lisätiedot