Lähin alakoulu on n. 2,5 kilometrin päässä sijaitseva Kirkonkulman Äikäälä
|
|
- Pirjo Saarnio
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TARVASMÄKI
2 Valimonkj. Jäkäläp. 0 Tonttien sijainti Tarvasmäen tontit sijaitsevat n., kilometriä Hämeenlinnan kaupungin keskustasta kaakkoon lähellä Janakkalan kunnan rajaa. Alueen luoteispuolella sijaitsee,0 ha:n Kukkolansuon luonnonsuojelualue. Tarvasmäen eteläpuolella (n m alueelta) kulkee Helsinki-Tampere rautatie. Tarvasmäen alueella on jaettu tontteja viidessä vaiheessa. Ensimmäisen erän tontit tulivat jakoon kesällä 00 ja toisen vaiheen tontit loppuvuodesta 00. Kolmannen vaiheen tontit olivat ensimmäistä kertaa jaossa keväällä 00. Neljännen vaiheen tontit olivat jaossa vuonna 00 ja viidennen vaiheen keväällä 00. Palvelut Lähin alakoulu on n., kilometrin päässä sijaitseva Kirkonkulman Äikäälä Puketti koulu. Yläkouluikäiset oppilaat kuuluvat Mantereenvuori Lyseon yläasteen oppilaaksiottoalueeseen. Kettukallio Matkaa Tarvasmäestä Lyseolle on n. km. Lähin kauppa sijaitsee Harvialassa n., kilometrin päässä Tarvasmäestä. Turenkiin matkaa on n. km, Tiiriöön n. km ja moottoritielle n. km. Kipinäniemi HAKUMÄKI 0 Katumantie 0 Varpupolku allionkatu re Valimonpolku Sisupussi nraitti Paikkalantie Lepakonp. Kanervatie Kanervap. Sammalp. Autotehtaantie Valimontie Rahkap. Harvialantie Konepajanp. Tapiolankj. Tarvasmäen asuinalue Pitkäniemi kuuluu Solvik-Tarvasmäen varhaiskasvatuskeskuksen piiriin. Alueella on vuonna KATUMA- 0 valmistunut yksityinen Touhula liikuntapäiväkoti ja lisäksi Versotie :ssä on kaupungin JÄRVI esiopetusryhmä vuonna 00 rakennettuissa tiloissa. Lisätietoja Lasten ja nuorten palveluneuvonta puh: (0) 0, lanu.palveluohjaus@hameenlinna.fi. A Polarpakintie Konepajantie 0 0 Miekkakivi Ka ppolan rantatie Miekkakivi Mie k kakivenranta 0 Pappilansalment. Ki pinäniementie Golfkenttä Vanajanlinna j. t su- R la a nk Äikäälänranta Kiimakallio Kaskiniityntie Pukinpellont ie Kitu Ritarannant. ve n tie Miemalansalmi kakj. Miemalansaari 0 Välitalontie KÄIKÄLÄ Van h a npappilantie Kirkonkulman koulu Miemalansaari 0 0 Miemalanselkä Umpikujant. Pappila Putkitehtaantie Luhtalemmikint. Vainionperänt. Soil antie Päivikint. Rusokkit. 0 Lasikkot. Tuijat. Vihviläniitty Niemenpää T ammiolant. Ra n ta 0 Tyry- läntie Rautaruukintie 0 0 Kyläsepänt. kukant. 0 Niittyr. Tuusalantie päänt. 0 Piennarkj. Nujulantie Ketor. Kuusir. Rauduskoivunkj. mäent. Mantereenlinnant. Hiekkar. Peltor. Tuohip. 0 Melatie Koivumäent. Häitiläntie Me tsäruusunt. Varput. Suopursuntie Urput. 0 Ruuhip. Kahl aajatie Valkamatie Ls.alue Käikäläntie Kirkonkulmantie Närep. Neulasp. Kaarnatie Rönsytie Solvik Onkit. kintie Solvi Suvantot. 0 Kohot. Rantatie Tiiratie Telkkätie Lokk itie 0 Sipit. Kurkitie Koskelotie Peukalon pellont Tavitie 0 Pistokas Pähkyläkj. Virpip. Viklot. Vanha Alikartanontie Kalastajat. Umputie Höytöläntie Oratie Kuovit. Metsänsyrjänt. Vatukkakj. Kukkolanharjunt. Koivuneva Kullerot. Tarvas- Niemen- Tesmakj. Kriikunakj. Kirsikkakj. Versotie 0 0 Nupputie Pihkakj. Kerkkätie Mahlap. 0 Usvarinne Luumukj. Heruk- Taivukas Häitilä Terhokj. Kuikkatie Kaislap. 0 0 Siikat. Lummep. Salakkat. Säynävät Matikkat. Kuoret. Särkitie Peräpellontie Harvialantie sat. O k HARVIALA 0 Kuhat. 0 Lohit. Ahvent. Kokkomäent. 0 Haukip. Tarvasmäki Rusko -rinne Rantatie Harvialan hevostila Vanajanlinnantie 0 M ar Harviala Hahka senkatu Je rp e n joniementie Alikartanontie Jer penpolk k atu alvaan rinne Palorannant. al vaanlinnanti Alikartano rvialanasem at
3 Tiedot tonteista Tonteilta on kaupungin toimesta kaadettu puustoa loppuvuodesta 00. Tonttien rajat on merkitty maastoon (osa merkeistä on saattanut kadota kunnallistekniikan rakentamisen aikana). Tonteille pääsee rakentamaan heti rakennusluvan saamisen jälkeen. Rakennusoikeutta tonteilla on 0 kerrosneliötä. Rakennusjärjestyksen mukaan tontille saa rakentaa kerrosalaan laskematta enintään 0 m :n kevytrakenteisen kylmän talousrakennuksen. Yhteensä talousrakennuksia saa tontilla olla enintään kolme kokonaisalaltaan yhteensä enintään 0 m. Tonteille on laadittu rakentamistapaohjeet, jotka ovat liitteenä. Tontin voi joko ostaa tai vuokrata Omakotitonttien myyntihinta on /m. Vuokra lasketaan omakotitonteilla %:n mukaan KEKI 0 = keski-indeksi 0. Vuokra sidotaan luovutushetkellä tiedossa olevaa viimeisintä keskielinkustannusindeksiä vastaavaksi. Kiinteistötunnus Osoite Pinta-ala m Kaavamääräykset Myyntihinta Rak.oik. k-m Vuosivuokra /v (KEKI 0) 0-- Pähkyläkuja 0 0 ½ I. Kaupunkikuvatyöryhmä on puoltanut myös modernien hirsitalojen rakentamista Tarvasmäen alueelle kortteleihin, ja. Hirsitalon tulee olla höylättyä hirttä ilman ulkonevia nurkkasalvoksia. Mahdollisen nurkkalaudan värin tulee olla sama julkisivun kanssa. Värit ovat yleissuunnitteluohjeiden mukaisia. Modernia hirsitaloa suunnittelevien tulee ottaa yhteyttä rakennusvalvontaan heti ensimmäisten luonnoskuvien jälkeen. Muuten yleissuunnitteluohjeet ovat ennallaan. Tontin ostaja / vuokraaja vastaa tontin rakentamiskelpoisuuden yksityiskohtaisesta selvittämisestä sekä perustamistavan suunnittelusta ja toteutuksesta. Sirpa Rahikaiselta on saatavilla kaupungin tekemien maaperätutkimusten tulokset. Erillistä perustamistapalausuntoa alueelle ei ole tehty. Tontin hakeminen Tontit ovat viikoittaisessa haussa eli hakuaika on maanantaista perjantaihin klo. Hakemuksen on oltava perillä ennen hakuajan päättymistä. Omakotitonttihakemuksia saa Maaomaisuuden hallinnasta, kaupungin palvelupisteistä sekä internetistä Tonttia haetaan täyttämällä omakotitonttihakemus, joka palautetaan Maaomaisuuden hallintaan ennen hakuajan päättymistä. Kaikki hakijat ovat samassa asemassa. Yksi hakemus / perhe. Tarkemmat ohjeet varaus- ja luovutusehdoista löytyvät omakotitonttihakemuksen kääntöpuolelta. Tontin varaaminen Tontit arvotaan, jos useampi hakija on hakenut samaa tonttia. Tontin varauspäätöksen tekee geodeetti. Varausmaksu on 0 euroa ja se tulee maksaa kaupungin lähettämän laskun mukaisesti. Varaus ei tule lainkaan voimaan ellei varausmaksua makseta viimeistään eräpäivänä. Varausmaksu 0 euroa hyvitetään varaajalle tontin hinnassa. Varausaika tonteilla on vähintään kuusi kuukautta. Kauppakirja tai vuokrasopimus on tehtävä
4 varausaikana. Varausaikaa ei jatketa kuin erityisistä syistä. Tonteille on rakennettava asuintalo (käyttöönottokatselmuskuntoon) kolmen vuoden kuluessa tontin ostosta tai vuokraamisesta. Kauppahinnan lisäksi ostaja maksaa normaalit maksut mm: - varainsiirtovero % kauppahinnasta verottajalle ( ei vuokrattaessa) - lainhuudatuksen maanmittauslaitokselle, vuokraoikeuden kirjaamisen - sähköliittymän Elenia Oy:lle - vesi- ja viemäriliitosmaksut Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy:lle - muut mahdolliset liittymämaksut ao. yhtiöille - kaikki tontin rakentamiseen liittyvät maksut Lisätietoja Tontit, hakulomakkeet ja niiden palautus: Maaomaisuuden hallinta, palveluasiantuntija Sirpa Rahikainen, puh. (0), sirpa.rahikainen@hameenlinna.fi Raatihuoneenkatu,. krs, 00 Hämeenlinna palvelusihteeri Pirjo Savola, puh. (0) Postitse: Hämeenlinnan kaupunki, Maaomaisuuden hallinta, Sirpa Rahikainen, PL, 0 Hämeenlinna Rakentamistapaohjeet ja rakennusluvat: lupa-arkkitehti Mia Inkerö käyntiosoite: Raatihuoneenkatu, krs., 00 Hämeenlinna Puh. (0) 0, mia.inkero@hameenlinna.fi Kairaustuloksista kopioita saa Sirpa Rahikaiselta. LIITTEET Ote asemakaavasta ja sen määräyksistä Lähialueen asemakaavamuutos Ote kantakartasta Otteet tonttijakokartoista Rakentamistapaohjeet
5 Ote ajantasa-asemakaavasta 0 0 m
6
7
8
9 0K PÄHKYLÄKUJA PEUKALONPELLONTIE m Ote kantakartasta..0 MK :00
10 Kooste ohjeista
11 TARVASMÄKI YLEISSUUNNITTELUOHJEET. ALUEEN ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET Asemakaavassa on osoitettu kortteli-, virkistys- ja katualueet. Korttelialueilla on osoitettu rakennusalat, rakennusoikeudet sekä kerrosluvut. Näiden lisäksi asemakaavassa on seuraavia suunnittelua ohjaavia määräyksiä: RAKENNUKSEN HARJASUUNTAA OSOITTAVA VIIVA. NUOLI OSOITTAA RAKENNUSALAN SIVUN, JOHON RAKENNUS ON RAKENNETTAVA KIINNI. ISTUTETTAVA ALUEEN OSA. ISTUTETTAVA PUURIVI. KATU. JALANKULULLE JA POLKUPYÖRÄILYLLE VARATTU KATU. JALANKULULLE JA POLKUPYÖRÄILYLLE VARATTU KATU, JOLLA TONTILLE AJO ON SALLITTU. HIDASKATU. KATU, JOLLA AJONEUVOJEN NOPEUTTA ALENNETAAN RAKENTEELLISIN KEINOIN. KATUALUEEN RAJAN OSA. JONKA KOHDALTA EI SAA JÄRJESTÄÄ AJONEUVOLIITTYMÄÄ. RAKENNUSALALLE RAKENNETTAVAA KELLARIKERROSTA EI VOI VIEMÄRÖIDÄ. Lisäksi asemakaavassa on määrätty seuraavaa: RAKENNETTAESSA ON UUDISRAKENNUSTA VARTEN TONTILLA OSOITETTAVA VÄHINTÄÄN YKSI AUTOPAIKKA - KUTAKIN ASUINHUONEISTOA KOHTI. TONTILLA ON OSOITETTAVA VÄHINTÄÄN 0 m² YHTENÄISTÄ LEIKKIIN JA MUUHUN OLESKELUUN SOVELTUVAA TILAA KUTAKIN RAKENNETTAVAA ASUINHUONEISTOA KOHTI.
12 . ALUEEN ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSIÄ TÄYDENTÄVÄT OHJEET OHJEIDEN TARKOITUS Nämä yleissuunnitteluohjeet täydentävät asemakaavaa ja sen määräyksiä ja ovat ohjeena rakentajille ja rakennusvalvonnalle tasapainoisen ja mielenkiintoisen alueellisen kokonaisuuden aikaansaamiseksi. RAKENNUSTEN SIJOITUS Suositeltavat rakennusten paikat on esitetty koko alueelle laaditussa havainnekuvassa (liite ) ja tarkemmin korttelikohtaisissa ohjeissa (ohjeet - ). Alueen asemakaava on tämän ohjeen liitteenä (liite ).. RAKENTAMISEN YLEISSUUNNITTELUOHJEET Rakentamisessa noudatetaan Hämeenlinnan Tarvasmäen.. vahvistettua asemakaavaa sekä..00 päivättyä Hämeenlinnan kaupungin rakennusjärjestystä sekä muita rakentamista koskevia viranomaismääräyksiä ja - ohjeita. YLEISOHJEET RAKENNUSOIKEUS Rakennusoikeus kunkin tontin osalta on määrätty asemakaavassa. Koska kaavassa ei ole erikseen määrätty talousrakennuksien rakentamisesta, noudatetaan näiltä osin rakennusjärjestystä. Rakennusjärjestyksen mukaan tontille saa rakentaa kerrosalaan laskematta enintään 0 m:n talousrakennuksen. Yhteensä talousrakennuksia saa tontilla olla enintään kolme kokonaisalaltaan yhteensä enintään 0 m. Näiden rakennelmien kokonaisalaan luetaan rakennusten ala katoksineen. Ote Tarvasmäen alueen asemakaavasta on liitteenä (liite ). RAKENNUSTEN SIJOITUS Rakennukset rakennetaan asemakaavan edellyttämällä tavalla näitä yleissuunnitteluohjeita ja korttelikohtaisia ohjeita noudattaen. Autotalli tulee rakentaa vähintään metrin päähän kadunpuoleisesta tontinrajasta, silloin kun asuinrakennus, eikä autotalliosa, rakennetaan kiinni asemakaavan osoittamanaan kadunpuoleiseen rakennusalan rajaan. Kaikki rakennukset tulee porrastaa maaston mukaan siten, että vältetään tarpeettomia täyttöjä ja kaivuita. Rakennusten tulee vierekkäisillä tonteilla olla keskenään ja maanpintaan. nähden sopusuhtaisessa korkeusasemassa. RAKENNUSTEN JULKISIVUT, MATERIAALIT JA VÄRIT Rakennusten suunnittelussa noudatetaan korttelikohtaisia ohjeita ja soveltaen liitteenä olevaa koko alueen julkisivujen väritysehdotusta (liite ). Yleisperiaate on, että alueella voi rakentaa sekä puutaloja että kivitaloja. Poikkeuksen muodostaa alueen sisäinen pääväylän Höytöläntien länsipuolelle jäävä hevosenkengän muotoinen alue, jonne saa rakentaa vain puutaloja. Näiden puutalojen yhtenäisellä värityksellä halutaan lisäksi vielä korostaa alueen erityisluonnetta ja asemakaavallista muotoa. Rakennusten julkisivumateriaalin tulee olla peittomaalattu hienosahattu tai höylätty lauta, sileä tiili tai rapattu kivipinta. Rakennuksissa tulee olla yksi hallitseva julkisivumateriaali eli periaatteena on se, ettei yhdessä ja samassa rakennuksessa saa yhdistää useita eri julkisivumateriaaleja. Erityisesti rakennusten päätyjen tulee olla selkeitä ja yksiaineisia, jolloin rakennuksen puuverhous, rappaus tai tiili jatkuu yhtenäisenä koko päädyn korkeudelta. Puuverhoilluissa rakennuksissa laudan suunta on koko rakennuksen osalla joko pysty- tai vaakalaudoitus. Laudan suunta voi olla autotallissa eri suuntaan kuin rakennuksessa mikäli autotalli on erillinen tai rakennusmassasta selvästi erottuva.
13 Värityksen pääperiaatteena muiden tonttien osalta on se, etteivät vierekkäiset eikä vastakkaiset asuinrakennukset saa olla julkisivuiltaan samanvärisiä. Suurin osa tonteista sijoittuu valoisaan, lämpimään ilmansuuntaan ja niille on määrätty lämpimiä tummahkoja värisävyjä. Varjoisammat pohjoiseen ja itään suunnitellut tontit on haluttu alueen valoisuuden lisäämiseksi osoittaa vaaleiksi pastellisävyksi. Ikkunoiden karmien ja puitteiden tulee väritykseltään olla hillittyjä, taitettuja värisävyjä ja soveltua julkisivujen väriin. Hevosenkenkäalueen perinteisiin punaisiin rakennuksiin soveltuvat hyvin myöskin tummemmat murretut sävyt. RAKENNUSTEN KATTOMUOTO, MATERIAALI JA VÄRI Rakennusten kattomuodoista ja väreistä on annettu korttelikohtaisia ohjeita. Rakennusten kattomuodoksi suositellaan pulpettikattoa. Pääperiaate on, että katon tulee laskea rinteen suunnan mukaisesti. Rakennuksissa voi olla myös harjakatto. Katto voi olla harjan suhteen epäsymmetrinen siten, että alempana rinteessä olevan rakennusmassan kattolape on pidempi. Rakennuksessa voi olla myös ns. murrettu harja ja siihen liittyvä yläikkuna (vrt. leikkauskuva/ohje ). Autotallin katto on joko sama kuin asuinrakennuksessa tai asuinrakennuksen kanssa sopusuhtainen pulpettikatto Rakennuksissa on oltava puusta rakennetut, alapinnastaan laudoittamattomat avoräystäät. Räystäät maalataan myös alapinnoiltaan julkisivun sävyä vastaaviksi. Kattomateriaaliksi suositellaan joko konesaumattua peltiä, kattotiiltä tai sileää huopakatetta. Kadun varrella sijaitsevien autosuoja- ja apurakennusten vesikatteet ovat samaa materiaalia ja väriä päärakennuksen kanssa. Peltikatteiden väri on tumma; grafiitinharmaa tai havunvihreä ja tiilikatot tummia tai tiilenpunaisia yksivärisiä sävyjä. Huopakatteen väri on tumma. IKKUNAT Ikkunoiden tulee muodoltaan ja mittasuhteiltaan soveltua rakennuksen kokoon, muotoon ja materiaaleihin. Puitejaon tulee noudattaa rakenteellista ikkunajakoa eikä ulkopuolisia irtoristikoita moniruutuisen vaikutelman aikaansaamiseksi sallita. Kattoikkunoiden tulee olla yleensä joko lapeikkunoita tai loivalla pulpettikatolla varustettuja suhteellisen matalia ikkunoita (vrt. esimerkiksi ohjeiston kansikuva). Poikkeuksen muodostaa ½- kerroksisten rakennusten rivistö Kerkkatien varrella: kortteli tontit -, jonne yläkertaan voidaan tehdä näköalaikkunoita myöskin ns. poikkipäätyratkaisuna Vrt. teksti/ OHJE. VERANNAT, KUISTIT JA PARVEKKEET Rakennuksiin voi liittyä avokuisti ja/tai lasiveranta. Kadunpuoleisen julkisivun eteen, istutettavalle tontinosalle, voidaan rakentaa pienehkö avokuisti, mikäli sen leveys ei ylitä / kadunpuoleisen julkisivun leveydestä ja mikäli sen syvyys on enintään, metriä. Parvekkeiden sijoittamisesta on annettu korttelikohtaisia ohjeita PIHAMAA Suuri osa tonteista on rinnemaastossa. Tällöin korostuu rakentamatta jäävien alueiden maaston korkeusaseman merkitys. Olisi suotavaa, että vierekkäisten tonttien rakennussuunnittelussa luonnosvaiheesta alkaen toimittaisiin yhteistyössä. Rakennussuunnitelmiin tulee liittää kadunsuuntainen pituusleikkaus tontin ja rakennuksen liittymisestä viereisten tonttien maastoon ja sen korkeusasemaan. AJONEUVOLIITTYMÄT Ajoneuvoliittymät tonteille on järjestettävä niin, ettei maanpinnan muodoilla, kasvillisuudella tai rakennuk-
14 silla estetä näkyvyyttä. Liittymän suurin sallittu leveys on metriä. AITAAMINEN Aitaamisesta annetaan tarkempia ohjeita korttelikohtaisissa ohjeissa. Aitojen tulee olla pääasiallisesti leikattavia pensasaitoja. Rakennettuja aitoja on esitetty vilkasliikenteisimpien katujen äärellä oleville tonteille Näillä muutamilla alueilla, joissa suositellaan rakennettuja aitoja, tulee niiden olla kaupunkimaisia eivätkä ne saa muodoltaan, materiaaliltaan ja väritykseltään poiketa eri kortteleissa rakennusten muodostamasta kokonaisilmeestä. Aitojen yksityiskohtaisella suunnittelulla tulee varmistaa, että ne myötäilevät kauniisti maaston hienopiirteisimpiäkin korkeuseroja. Pensasaidoilla erotetaan rakennukset tonttiin rajoittuvista puisto- ja viheralueista ja naapuritonteista. Tonttien väliset pensasaidat suojaavat tonttien yksityisyyttä. Vanhan kuusiaidan tuntumassa olevia tontteja ei saa aidata kuusiaidan puoleisesta päästä. Olisi suotavaa, että naapurit keskenään sopisivat tonttien välille mahdollisesti istutettavista pensasaidoista ja niiden hoidosta. TONTIN JA RAKENNUKSEN VALAISTUS Tonteille voidaan asentaa pihavaloja siten, että valaistus on voimakkain sisääntulotien puolella ja hienovaraisempaa tonttien takaosassa. Pihavalojen tulee ensisijaisesti olla rakennukseen sijoitettuja ulkovaloja eikä niillä saa häiritä eikä häikäistä ympäristöä, naapuritontteja eikä naapureiden rakennuksia.
15
16 KORTTELI tontit - OHJE KORTTELI tontit - ja - KORTTELI tontit -, ½ kerroksiset rakennukset RAKENNUKSEN SIJOITUS Rakennukset rakennetaan nuolen osoittamaan rajaan kiinni. Autotalli/- kato rakennetaan kiinni asuinrakennukseen siten, että se osuus rakennuksesta on vedetty kauemmaksi kadusta, vähintään metriä tontin kadunpuoleisesta rajasta. Koska nämä rinnetontit ovat yleensä suhteellisen leveitä voidaan, rakennettaessa maaston korkeuskäyrien suuntaisia rakennuksia, porrastaa niitä luontevasti maaston mukaan. Viereisessä leikkauskuvassa on havainnollistettu rinteeseen rakentamista. RAKENNUSTEN JULKISIVUT, MATERIAALIT JA VÄRIT Vrt. Yleisohjeet ja värimallit Rakennusten julkisivujen tulee olla kortteleissa ja sopusuhtaisia vaaleita värejä kuten vaalean harmaa, vaalean sininen, vaalean vihreä (värimalli C) ja korttelissa tonteilla ja sopusuhtaisia tummahkoja värejä kuten punainen, ruskea, okra (värimalli A). RAKENNUSTEN KATTOMUOTO, MATERIAALI JA VÄRI Vrt. Yleisohjeet ja värimallit Rakennusten kattomuoto voi olla pulpettikatto, jolloin katon tulee laskea rinteen suunnan mukaisesti. Rakennusten kattomuotona voi olla myös harjakatto tai murrettu harjakatto, kuten viereisessä leikkauskuvassa on esitetty. Tällöin rakennuksen leveydeltä voi olla pystysuora yläikkuna. Autotallin katto on joko sama kuin asuinrakennuksessa tai asuinrakennuksen kanssa sopusuhtainen pulpettikatto IKKUNAT Vrt. Yleisohjeet Kattoon voidaan tehdä lapeikkunoita. VERANNAT, KUISTIT JA PARVEKKEET Vrt. Yleisohjeet PIHAMAA Vrt. Yleisohjeet AJONEUVOLIITTYMÄT Vrt. Yleisohjeet AITAAMINEN Vrt. Yleisohjeet TONTIN JA RAKENNUKSEN VALAISTUS Vrt. Yleisohjeet
17
18
19
20
21
22
23
24 ..0
TARVASMÄKI YLEISSUUNNITTELUOHJEET
Kooste ohjeista TARVASMÄKI YLEISSUUNNITTELUOHJEET 1. ALUEEN ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET Asemakaavassa on osoitettu kortteli-, virkistys- ja katualueet. Korttelialueilla on osoitettu rakennusalat, rakennusoikeudet
Kooste ohjeista. Kooste ohjeista
Kooste ohjeista Kooste ohjeista 11 11 TARVASMÄKI YLEISSUUNNITTELUOHJEET 1. ALUEEN ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET Asemakaavassa on osoitettu kortteli-, virkistys- ja katualueet. Korttelialueilla on osoitettu rakennusalat,
Nämä omakotitontit nyt haettavana! TARVASMÄKI 2. vaihe
Nämä omakotitontit nyt haettavana! TARVASMÄKI 2. vaihe TONTTIEN SIJAINTI Tarvasmäen tontit sijaitsevat n. 8,3 kilometriä Hämeenlinnan kaupungin keskustasta kaakkoon lähellä Janakkalan kunnan rajaa. Alueen
TARVASMÄKI 2. vaihe tontti 40-82-2
TARVASMÄKI. vaihe tontti 0-- Tämä omakotitontti nyt haettavana! 0..0 0 Loukastenkj. Loukastenharju kulma Tawas tintie Paavolantie 0 0 Tawastinkj. KAPPOLA 0 Vanaja nlinn antie Uittotie 0 Ristiniityntie
Nämä omakotitontit nyt haettavana! TARVASMÄKI 2. vaihe
Nämä omakotitontit nyt haettavana! TARVASMÄKI 2. vaihe 1.8.2011 TONTTIEN SIJAINTI Tarvasmäen tontit sijaitsevat n. 8,3 kilometriä Hämeenlinnan kaupungin keskustasta kaakkoon lähellä Janakkalan kunnan rajaa.
Tarvasmäki 3. vaiheen omakotitontit
Tarvasmäki 3. vaiheen omakotitontit 4.5.2009 TONTTIEN SIJAINTI PALVELUT Tarvasmäen tontit sijaitsevat n. 7,5 kilometriä Hämeenlinnan kaupungin keskustasta kaakkoon lähellä Janakkalan kunnan rajaa. Alueen
TARVASMÄKI 2. vaihe tontti
Nämä omakotitontit nyt haettavana! TARVASMÄKI 2. vaihe tontti 40-81-1 2013 Google 22.4.2013 TONTTIEN SIJAINTI Tarvasmäen tontit sijaitsevat n. 8,3 kilometriä Hämeenlinnan kaupungin keskustasta kaakkoon
Alueen asemakaava ja yleissuunnitteluohjeet
2 Sijainti Siirin tontit sijaitsevat n. 5 km keskustasta itään. Alue sijaitsee aivan Harvoilanmäen asuntomessualueen vieressä. Asuntomessualue avasi Siirin uuden asuinalueen. Kaikkiaan Siirin alueelle
KÄIKÄLÄ - TARVASMÄKI
KÄIKÄLÄ - TARVASMÄKI ASUNTOALUEEN YLEISSUUNNITTELUOHJEET HÄMEENLINNA Kaupunkikuvatyöryhmä 16.9.2003 Tekninen lautakunta 7.10.2003 Kaupunginhallitus 1 9 yleissuunnitteluohjeet yleistä Pientaloalue sijaitsee
TARVASMÄKI 1 omakotitontti 40-59-4
TARVASMÄKI 1 omakotitontti 40-59-4 Viikoittainen haku 1.2.2010 Yleistä Hämeenlinnan tonteista - kaupunki pyrkii luovuttamaan noin sata tonttia vuosittain - omakotitonttien pinta-alat vaihtelevat n. 700-1500
KÄIKÄLÄ - TARVASMÄKI
KÄIKÄLÄ - TARVASMÄKI ASUNTOALUEEN YLEISSUUNNITTELUOHJEET HÄMEENLINNA Kaupunkikuvatyöryhmä 16.9.2003 Tekninen lautakunta 7.10.2003 Kaupunginhallitus 27.10.2003 Kooste ohjeista 1 yleissuunnitteluohjeet yleistä
KÄIKÄLÄ - TARVASMÄKI
KÄIKÄLÄ - TARVASMÄKI ASUNTOALUEEN YLEISSUUNNITTELUOHJEET HÄMEENLINNA Kaupunkikuvatyöryhmä 16.9.2003 Tekninen lautakunta 7.10.2003 Kaupunginhallitus 27.10.2003 Kooste ohjeista 1 yleissuunnitteluohjeet yleistä
RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11
1 RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 Yleistä Rauhalan tontit sijaitsevat Tervakoskella 130-tien itäpuolella ja ne rajoittuvat Rauhalantiehen
TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA
VIITASAAREN KAUPUNKI Maankäyttö 10.3.2010 TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA KORTTELIT 270-274 SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA KATUALUEET RAKENNUSTAPAOHJEET TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVAN RAKENNUSTAPAOHJEET 2 KORTTELI
Rakentamistapaohjeet. Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen. Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus
Rakentamistapaohjeet Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus 2 YLEISTÄ Rakentamistapaohjeiden tarkoitus on täydentää asemakaavakartalla
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.01 Puisto. 5.02 Lähivirkistysalue. 7.09
Sijainti. Palvelut. Hämeenlinnan keskusta. Renko. Nummen kylä
RENKO Sijainti Rengon alueen vapaat tontit sijaitsevat Käräjärinteen, Mankelimäen ja Raitalammin alueella sekä Nummen kylässä. Rengosta on matkaa Hämeenlinnan keskustaan n. km. Matkaa Forssaan on n. 0
Äikäälä omakotitontit
Viikoittainen haku KAPPOLA nlinn antie Uittotie Sillanpää Kappola Kappolanvuori 0 Nautalammi Pitkäniementie 0 Ka ppolan rantatie Peukalon pellont Ki pinäniementie Mie k kakivenranta Vanajanlinna Metsänsyrjänt.
RAKENTAMISTAPAOHJE RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Koskee Rieskalan (37.) kaupunginosan kortteleita: 26-30, 34-39, 5 Liittyy asemakaavaan n:o 609 1562 Rakentamistapaohjeet koskevat
HÄITILÄNTIE 18 40-52-7. Viikoittainen tarjousaika 40-52-7
HÄITILÄNTIE 18 40-52-7 Viikoittainen tarjousaika 40-52-7 TONTIN SIJAINTI Tontti 40-52-7 Häitiläntie 18 sijaitsee Käikälässä n. 7 km keskustasta kaakkoon. TIEDOT TONTISTA Tontilla sijaitsee purkukuntoinen
Palojoen varsi. Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus /Tanner
Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus 5.4.2018/Tanner Metsäkalteva Palojoen varren alue on osa Metsäkaltevan kaupunginosaa, tulevaa yli 6 000 asukkaan asuinaluetta Rakentamista ohjaavat:
1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 12.01 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET SÄÄKSVUORI: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01
Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet. Tontti-info Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen
Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Tontti-info 20.4.2017 Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen Palojoen varren alue on osa laajempaa Metsäkaltevan yli 6000 asukkaan tulevaa asuntoaluetta
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue.
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AR AO VL VL-7 VV LV ET /s W 0040000 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0340000 Lähivirkistysalue.
1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN
ntie Kettuvaa Tiluskaari Pihaportintie Lypsytarha Lohkotie Palstatie Ahorannantie Aholaidantie Pikkutilantie Saviahonkatu Peltotilkuntie AKR AKR W 7 8 9 0 as s as as as as as as as as e=0. e=0. TONTTIJAKOLASKELMA
RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11
1 RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 Yleistä Rauhalan tontit sijaitsevat Tervakoskella 130-tien itäpuolella ja ne rajoittuvat Rauhalantiehen
Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit
Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 2729-2733 Untolan alue sijaitsee Littoisten kaupunginosassa, Paaskunnan ja Lähteenmäen asuinalueiden välissä. Alueen rakennuskanta on pääasiassa uudehkoa.
NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET
ITÄ-TAMMISTO RAKENNUSTAPAOHJEET KORTTELIT 24-27 NAANTALI 18.08.2010 NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET A R K K I T E H T I T O I M I S T O T A R M O M U S T O N E N O Y LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU
Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE. 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20
Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3. KORTTELIT... 3 1. TARKOITUS
ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202
ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 Taikapuisto 3 käsittää 19 omakotitonttia, joille kullekin saa
UTRA. Lasitehtaantie. (vain myynti)
UTRA Lasitehtaantie (vain myynti) 0-K/ 0-0 -0- - -0- : Lasikuja Lasitehtaantie 0 0 0 0 pp pp p p VL VL- VV 0 0 0 0 e=0. e=0. e=0. e=0. +.00 +.00 e=0. kt 0 0 0 0 0 0 Lasikuja Lasimest. Putelikuja Sahamyllynkatu
http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm
Sivu 1/5 Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.0 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:@@ 1.04 1.040 Erillispientalojen korttelialue. Alueella saa rakentaa korkeintaan yhden asunnon erillispientaloja. Asuinrakennuksissa
OLMALANPELLON RAKENNUSTAPAOHJEET
Liite YLIVIESKA OLMALANPELLON RAKENNUSTHJEET..0 KKITEHTITOIMISTO JORMA PALORANTA OY OLMALANPELLON RAKENNUSTHJEET ALUEEN KTTA KALAJOKI NIEMELÄNKYLÄNTIE 0 SAVELANTIE NOPPUISTO OLMALANRANNANKA ULPUKANKA KUMINAKA
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO AO-24 AL VP VL VK ET E-3 Asuinpientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Kullekin tontille saa rakentaa enintään
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue.
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AKR AP AO AO-33 YL VL VL-7 ET W 0020500 Asuinkerros- ja rivitalojen korttelialue. 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0050033
RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS
RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS (päivitetty 17.11.2014) Linnakankaan osa-alue 112 026 Korttelit 26274-26285 Tontin varaajan/ haltijan tulee toimittaa tämä ohje pääsuunnittelijalle. Ennen suunnitteluun ryhtymistä
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,
J A N A K K A L A R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T AO-KORTTELIT 2-12
1 AO-KORTTELIT 2-12 2 Ohjeiden tarkoitus Rakentamistapaohjeet täydentävät asemakaavaa ja sen määräyksiä sekä ovat ohjeena rakentajille, suunnittelijoille, rakennusvalvonnalle. Tavoite on yhtenäinen lähiympäristö,
TARVASMÄKI 5 omakotitontit
TARVASMÄKI 5 omakotitontit Viikoittainen haku 4.1.2010 Yleistä Hämeenlinnan tonteista - kaupunki pyrkii luovuttamaan noin sata tonttia vuosittain - omakotitonttien pinta-alat vaihtelevat n. 700-1500 m
PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET
RUSKO PÄÄLLISTÖNMÄEN ASEMAKAAVA, RAKENTAMIS- TAPAOHJEET 26.01.2010 Korttelit 500-542. PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET RUSKON KUNTA 1(11) Rusko Päällistönmäki RAKENTAMISTAPAOHJEET 26.01.2010 1. Yleistä
1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueelle sallitaan palveluasuminen. 1.04 Erillispientalojen
ROVANIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET PÖYKKÖLÄN ALUEEN LAAJENNUS II 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 11341-11360
1 ROVANIEMI PÖYKKÖLÄN ALUEEN LAAJENNUS II RAKENTAMISTAPAOHJEET 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 11341-11360 liittyy asemakaavaan kv *.*.2013 12.8.2013 Tekniset palvelut Maankäyttö Kaavoitus 2 ROVANIEMI MAANKÄYTTÖ,
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Prosenttiluku ilmaisee kuinka suuren osan rakennusoikeudesta saa rakentaa
NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI)
Ympa 31.10.2002 Ympa liite VIHDIN KUNTA NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) RAKENTAMISOHJE KORTTELEILLE 417 JA 457 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS 31.10.2002
II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265
II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265 Arkkitehtitoimisto Pekka Lukkaroinen Oy Iin kunta, Tekniset palvelut: Markku Vitikka Rakennusvalvonta: Eino Tihinen Tontin haltijan tulee toimittaa
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 1.04 Erillispientalojen
1.04 Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.021 Lähivirkistysalue, jolla puusto tulee säilyttää tai hoitaa siten,
RANTAJAAKOLA Tyrnävä. Kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus. Rakentamistapaohjeet. 11.5.2011 (päivämääriä lisätty 7.12.2011)
RANTAJAAKOLA Tyrnävä Kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus Rakentamistapaohjeet 11.5.2011 (päivämääriä lisätty 7.12.2011) TYRNÄVÄN KUNTA Kunnankuja 4 91800 TYRNÄVÄ AIRIX Ympäristö Oy Mäkelininkatu
SILIKALLIO 11.10.2006 RAKENTAMISTAPAOHJEET
1 / 12 Ohjeet koskevat tontteja: 1562-1 1562-2 1562-3 1562-5 1562-6 1563-1 1563-2 1563-3 1564-1 1564-2 Näille tonteille saa rakentaa 1-1½ -kerroksisia rakennuksia, joissa on puiset, tiiliset tai rapatut
Jyväskylän kaupunki PIKKU-HAUKKALA. hakuaika 28.5.-8.6.2012. www.jyvaskyla.fi/tontit
Jyväskylän kaupunki PIKKU-HAUKKALA hakuaika 28.5.-8.6.2012 www.jyvaskyla.fi/tontit Pikku-Haukkala sijaitsee Jyväskylän pohjoispuolella kauniin Tuomiojärven läheisyydessä, hyvien liikuntamahdollisuuksien
1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Kytkettyjen pientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Kytkettyjen pientalojen korttelialue.
AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET
Kaavoitus ja mittaus 15.4.2015 1(7) AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET YLEISTÄ Asemakaavalla on pyritty luomaan omaleimainen väljä pientaloalue, jossa on tarjolla sekä omakotitontteja että yhtiömuotoiseen
http://nurxcity/webmap/content/result.htm
Sivu 1/6 KIRKONKYLÄ, Krannila Määräysnumero Ulkoasu 2.000 2.001 3.000 5.001 8.000 10.000 selitys Asuinkerrostalojen korttelialue. Rakennusten ensimmäiseen kerrokseen saa sijoittaa liiketiloja ja julkisia
1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE.
A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1(3) 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. 3 KULTTUURI JA OPETUSTOIMINTAA PALVELEVIEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLA YMPÄRISTÖKUVA
Rakennuksen päätilat ja piha- alueet tulee suunnata etelään tai länteen.
YLEISTÄ Nämä rakentamistapaohjeet on laadittu täydentämään Kärjen asuntoalueen pohjoisosan asemakaavaa. Rakentamistapaohjeiden tarkoituksena on auttaa rakentajaa paitsi oman rakennuksensa suunnittelussa
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 2.00 Yleisten rakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Liike- ja toimistotilaa saa olla 10
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,
1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01 3 m kaava-alueen
AO-tonttien rakentamistapaohje ( , täydennetty ) Immulan uusi asuinalue, Lohja
AO-tonttien rakentamistapaohje (25.01.2007, täydennetty 12.6.2017) Immulan uusi asuinalue, Lohja AO-59 kortteleissa 4, 5, 6, 7, 9, 10, 12, 13 ja 14 AP-9 korttelissa 8 AKR-2 korttelissa 5 Rakentamistapaohjeen
Poikluomantien varren asemakaavojen muutos A3283
Poikluomantien varren asemakaavojen muutos A3283 rakentamistapaohjeet Kaavoitus Rakentamistapaohjeet 12.9.2012 Lisätiedot: Jukka Latokylä, p. 588 4810 Pasi Aromäki, p. 588 4805 Jani Laasanen, p. 588 4806
m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 1.021 1.041 1.0411 1.042 1.0421 2.07 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Mikäli rakennuksen pituus on yli 12 metriä,
Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:
Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Lähivirkistysalue.
Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta.
Rakentamistapaohjeet Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta. Korttelien ja tonttien numerot
ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET
ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET ro-7546-1, tontit 5741-1 4 Talotyyppi: Tontit ovat erillispientalojen korttelialuetta (AO). Kerrosluku: Kerrosluku on kaksi. Asuinrakennukseen on rakennettava
ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU PUH: 02-24 24 963
ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU PUH: 02-24 24 963 KAARINA, SILVOLANRINTEEN RAKENTAMISTAPAOHJEET 05.02.2007 ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY 1(7) KAARINA, SILVOLANRINTEEN
KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5
KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO-7830-1, 2, 3, 4 JA 5 Ohjeen laatija: Tampereen kaupungin suunnittelupalvelut, asemakaavoitus, arkkitehti Ilkka Kotilainen Ohjeiden tarkoitus: Rakentamistapaohjeiden
GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE
GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE Janina Lepistö Kaavoitus Vaasan kaupunki 2012 RAKENTAMISTAPAOHJE VAASAN GERBY V ALUEELLE LAATIJA Kaavoitusarkkitehti Janina Lepistö MAANKÄYTTÖJA RAKENNUSLAIN MUKAAN RAKENNUSHANKKEESEEN
Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat
Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 6441-6443 ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat Kuhilaspellon alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, pääasiassa Koronniityntien länsipuolella.
Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit , 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304
Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 7299-7300, 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304 Lounais-Empon alue sijaitsee Kuusistossa Empon asemakaavoitetun pientaloalueen lounaiskulmassa.
Kuokkakuja MULTIMÄKI MULTIMÄKI 19 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AKR AKR AKR. Kaukoniitynpuisto
: : : Kuokkakuja 0: AO- e=0. AO- -0-00 e=0. as e=0. -0- e=0. ET e=0. -0 e=0. Pihaportintie Tiluskaari as e=0. 0-K/ : as 0: e=0. 0: e=0. AO- e=0. Varstakuja 0-K/ ET 0: AO- e=0. as AO- e=0. 0: Piikuja Karhikuja
1.02 Asuinpientalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 1.04 Erillispientalojen
AO-tonttien rakentamistapaohje ( , täydennetty ) Immulan uusi asuinalue, Lohja
AO-tonttien rakentamistapaohje (25.01.2007, täydennetty 11.5.2017) Immulan uusi asuinalue, Lohja AO-59 kortteleissa 4, 5, 6, 7, 9, 10, 12, 13 ja 14 AP-9 korttelissa 8 AKR-2 korttelissa 5 LUONNOS Täydennykset
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten
IITTI Kirkonkylä RAKENTAMISTAPAOHJE SORRONNIEMI. Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, Helsinki p ,
IITTI Kirkonkylä SORRONNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJE 12.9.2011. K 35 korjattu 3.11.2011 Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, 00520 Helsinki p. 09-1481943, 0400-425390 1. RAKENTAMISOHJEEN TARKOITUS Sorronniemen
Sijainti. Palvelut. Tuulos. Hämeenlinnan keskusta
TUULOS . Sijainti Tuuloksen alueen vapaat tontit sijaitsevat Pannujärvi, Pirttilehdon, Mäntynummen ja Keihärintien alueilla.tuuloksesta on matkaa Hämeenlinnan keskustaan n. km. Matkaa Lahteen on n. 0 km,
ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI
ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 1.046 4.041 5.011 Erillispientalojen korttelialue. Asuinrakennuksen
RÄÄPIÄLÄ. Omakotitontti 28-47-8. Viikoittainen haku 20.9.2010 1
RÄÄPIÄLÄ Omakotitontti 28-47-8 Viikoittainen haku 20.9.2010 1 TONTTIEN SIJAINTI Rääpiälän alue sijaitsee Vuorentaan kaupunginosassa, Vanhan Härkätien ja Marssitien kainalossa. Rääpiälään on matkaa noin
RUOKOLAHTI, HUUHKAN ALUEET I JA II
56100 RUOKOLAHTI 19.12.2008 1(11) RUOKOLAHTI, HUUHKAN ALUEET I JA II 1 YLEISTÄ Huuhkan alueet liittyvät Salosaaren jo rakennettuun taajama-alueeseen. Ne muodostavat Vaittilantien länsipuolelle uuden asuinaluekokonaisuuden
Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra m² k-m² valmius (ind. 8/2015) Aurinkokuja 1 a valmis 2 935
95 Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra m² k-m² valmius (ind. 8/2015) 41041 11 Aurinkokuja 1 a 453 120 valmis 2 935 Kaavan mukaisesta rakentamisesta mm: Rakennuksen kerrosluku:
Rakennuslupa. Lisätietoja rakentamisesta ja luvista: www.valkeakoski.fi Tekniset palvelut Rakentaminen
8.5.2007 RAKENNUSTAPAOHJEET VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN TONTEILLE Tontti nro 3-22-6 Kauppilankatu 14 Tontti nro 3-32-5 Maijaniitynkatu 25 Tontti nro 4-51-3 Jyräänkatu 5 Tontti nro 4-26-8 Hakakatu 10 Tontti
Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit ja 6625
Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 6618-6621 ja 6625 Hulkkionkaaren II-alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, Hulkkiontien ja Rajakaaren koillispuolella. Alue on pääasiassa
MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006
MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006 TÄMÄ RAKENTAMISTAPAOHJE KOSKEE MURHEISTENRANNAN ASEMAKAAVA- ALUETTA TÄYDENNYSRAKENNETTAVAN ALUEEN OSALTA. SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. PIENTALOTONTIT
KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET
ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY 1(8) KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET 09.12.2010 1. Yleistä Nämä rakennustapaohjeet täydentävät 20.01.2010 ja 17.11.2010 päivättyä Kaarinan Pohjanpellon asemakaavaa.
Sijainti. Palvelut. Tuulos. Hämeenlinnan keskusta
TUULOS . Sijainti Tuuloksen alueen vapaat tontit sijaitsevat Pannujärvi, Pirttilehdon, Mäntynummen ja Keihärintien alueilla.tuuloksesta on matkaa Hämeenlinnan keskustaan n. km. Matkaa Lahteen on n. 0 km,
KOUVOLA MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET
KOUVOLA MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET Korttelit 2001, 2005, 2064, 2066 KOUVOLAN KAUPUNKI Kaava 124:2 KUNTATEKNIIKAN TOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU 22.11.2007 Nro 0020002 1 MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET
OTALAMMEN KUKKOINHARJUN JA UUTELANLÄÄNIN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS, KAAVA 7 RAKENTAMISOHJE UUDISRAKENNUSKORTTELEILLE (KORTTELIT
Ympa 27.5.2004 Ympa liite 3 VIHDIN KUNTA OTALAMMEN KUKKOINHARJUN JA UUTELANLÄÄNIN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS, KAAVA 7 RAKENTAMISOHJE UUDISRAKENNUSKORTTELEILLE (KORTTELIT 15, 43-46, 47-48,
KAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, II VAIHE, VIINITARHANTIE
Korttelisuunnitelman liite Rakentamistapaohjeet KAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, II VAIHE, VIINITARHANTIE 110. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 1-12. 5.10.2015 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3.
Kaupunkikuvatyöryhmä Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus
YLEISSUUNNITTELUOHJEET Kaupunkikuvatyöryhmä 25.8.2006 Tekninen lautakunta 18.9.2006 Kaupunginhallitus 25.9.2006 YLEISTÄ Alue liittyy kiinteästi vanhaan Luolajan kyläasutukseen. Luolajankylää laajennetaan
RAKENNUSTAPAOHJEET. Muutoksen kuvaus:
1 RAKENNUSTAPAOHJEET Muutoksen kuvaus: Asemakaavamuutoksessa on poistettu kaksi rivitalotonttia ja osoitettu niiden tilalle kolme pientalotonttia sekä virkistysaluetta. Alueen pohjoisosaan Pihakadun varrelle
IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu
IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu Tontin osoite: Suokukonkatu 1 Korvaa ko. tontin rakentamisohjeen 26/1984 RAKENTAMISOHJE Hyväksytty Muutos RAKJA 69 20.9.2011
RAKENTAMISTAPAOHJEET
LIITE 4 RAKENTAMISTAPAOHJEET 16.5.2016 Kuva 1. Havainnekuva asemakaavan muutosalueesta. 1 OHJEEN TARKOITUS Rakentamistapaohjeet täydentävät asemakaavan määräyksiä ja merkintöjä. Niiden tarkoituksena on
KORTTELI 66. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI
26 KORTTELI 66 Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI MUOTO Rakennukset tulee rakentaa niille asemakaavassa osoitetun rakennusalan sisään. Rakennusalalle merkittyä kerrosalaneliömetrimäärää ei saa ylittää.
Sijainti. Asuntomessualue. Siiri I Siiri II. Siiri III
SR Sijainti Siirin tontit sijaitsevat n. km keskustasta itään. Alue sijaitsee aivan Harvoilanmäen asuntomessualueen vieressä. Asuntomessualue avasi Siirin uuden asuinalueen. Kaikkiaan Siirin alueelle on
e=0.25 I I e=0.30 IIII e= ET 2013-K28432/1 e=0.30 H a Rasiakuja Purnukuja 29 palahti 2008-K609/1
a 8 3 Laudek e=0. EV Laudekatu I I 7 8 ET 7 03-K83/ Havisevankatu omiehenkuja u Hatelikontie Pikkukivenpolku Isokivenkuja Kiert Oravanpolku oreitti Suakuja EV ajo ajo Kesärannantie palahti ie t Hak olahden
RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI
RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI YLEISTÄ Rakennusten sijoittelussa on pyritty mahdollisuuksien mukaan siihen, että rakennusmassat rajaisivat oleskelupihaa, jolloin naapurin asuinrakennuksesta ei olisi suoraa
RAKENTAMISOHJE POHJOIS-PELTOSAARI ASUINRAKENNUKSET RIIHIMÄEN KAUPUNKI 28.10.2003 TEKNINEN VIRASTO KAAVOITUSPALVELUT
RAKENTAMISOHJE POHJOIS-PELTOSAARI ASUINRAKENNUKSET RIIHIMÄEN KAUPUNKI 28.10.2003 TEKNINEN VIRASTO KAAVOITUSPALVELUT 1 RAKENTAMISOHJEESTA Rakentamisohje täydentää asemakaavaa. Riihimäen kaupungin tontinluovutusehdoissa
70: K56/1 70:4 AO as. e= as AO-33 AO-33. e=0.25. e= as AO as AO-33. 1e= K50/ K49/ K3/1. e=0.
: : 0 0-K/ : as Pistoaidanpuisto : 0-K/0 0: 0 : e=0. -0 Lohkotie e=0. AO- e=0. AO- AO- e=0. AO- e=0. as -0- e=0. 0: e=0. AKR as e=0. Pihaportintie as as Tiluskaari Saviahonkatu 0-K/ AKR0: : e=0. as as
HAAKKOINM TUOHIVEHMAA LV-2 LV-1 AO-12 VL-5 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 VL-5 AO-12 VL-7 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 VP 2:11 AO-121
LIITE MUUTETTAVA KAAVAN OSA TAAJAMANOSAN RAJA POISTUU MUUTETTAVA KAAVAN OSA Haapakylä Liite. Hulevesien hallinnan yleissuunnitelma LIITE MAANIITUNLAHTI lv W lv :8 luo- RA 9 hu :9 ol 88: 8 aj o TY : L MAANIITTU
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO P KL VL VL-5 VK VV LT ET EV /sy-2 W 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0090000 Palvelurakennusten korttelialue. 0230000
VÄÄKILÄN OMAKOTIALUEEN RAKENTAMISTAPAOHJE,
1 VIHDIN KUNTA Ympa 29.01.2004 VÄÄKILÄN OMAKOTIALUEEN RAKENTAMISTAPAOHJE, kaava 29 AO - KORTTELIT ALUE A KORTTELIT 151-156 ALUE B KORTTELIT 157-160 JA 170 ALUE C KORTTELIT 165-168 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS,