Kantaverkkoon liittyjän opas

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kantaverkkoon liittyjän opas"

Transkriptio

1 Kantaverkkoon liittyjän opas

2 2 3 Fingrid lyhyesti Sähkö on osa suomalaista arkipäivää. Fingrid vastaa Suomen sähkönsiirtojärjestelmästä. Sähkönsiirron runkoverkko on kantaverkko, johon suuret voimalaitokset ja tehtaat sekä alueelliset jakeluverkot ovat liittyneet. Suomen kantaverkkoon kuuluu 400 kv, 220 kv ja 110 kv voimajohtoja noin kilometriä, 119 sähköasemaa, 4 HVDC-asemaa ja 10 omaa varavoimalaitosta. Rakennamme seuraavan kymmenen vuoden aikana yli kilometriä uutta voimajohtoa ja useita uusia sähköasemaa. Olemme mukana kehittämässä suomalaista yhteiskuntaa ja jokaisen suomalaisen hyvinvointia. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta sekä markkinaehtoista sähköjärjestelmää. Osallistumme EU:n yhteisiin ilmasto- ja energiatalkoisiin vahvistamalla kantaverkkoa uusien energiaratkaisujen mukaisesti. Edistämme sähkömarkkinoiden toimivuutta. Tehokkaasti toimivat yhteiseurooppalaiset sähkömarkkinat, joihin sidosryhmät luottavat, ovat myös kuluttajan etu. Fingrid Oyj:n voimansiirtoverkko 400 kv kantaverkko 220 kv kantaverkko 110 kv kantaverkko muiden verkko Fingrid kehittää kantaverkkoa ja siirtoyhteyksiä asiakkaiden ennakoitujen siirtotarpeiden perusteella noudattaen eurooppalaisia sähköverkon mitoitusperiaatteita ja suunnittelukäytäntöjä. Kantaverkon kehittämisvelvollisuus perustuu sähkömarkkinalakiin, Fingridin verkkolupaan ja Euroopan unionin sähkömarkkinoita koskevaan lainsäädäntöön. Asiakkaan kantaverkkoliitynnät suunnitellaan yhteistyössä asiakkaan kanssa. Uusista kantaverkkoliitynnöistä sovitaan liittymissopimuksella, jossa on määritelty liityntää koskevat sopijapuolten väliset oikeudet, vastuut ja velvoitteet sekä omistusrajat. Asiakkaiden ja yhteiskunnan hyväksi Liittymissopimukseen kuuluvissa Fingridin yleisissä liittymisehdoissa (YLE) on määritelty sähköverkkoon liitettävien sähkölaitteistojen yleiset tekniset vaatimukset. Liittymisehdoilla varmistetaan liitettävien verkkojen tekninen yhteensopivuus sekä määritellään liityntää koskevat oikeudet, vastuut ja velvollisuudet. Sähköverkkoon liitetyn voimalaitoksen tulee lisäksi täyttää Fingridin voimalaitosten järjestelmätekniset vaatimukset (VJV). Nämä ehdot ja vaatimukset koskevat myös asiakkaan sähköverkkoon liittyneitä sähkölaitteistoja ja voimalaitoksia. Liittymistapa vaikuttaa sähköverkon käytettävyyteen ja käyttövarmuuteen. HIKIÄ SIIKAJOKI KRISTIINA TOIVILA KIIKANLAHTI LOVIISA ULVILA ISONIEMI PIRTTIKOSKI LIETO IVALO VISULAHTI TAIVALKOSKI SEINÄJOKI VUOLIJOKI LIEKSA TAHKOLUOTO YLLIKKÄLÄ ANTTILA ALAJÄRVI LÄNSISALMI HUITTINEN VIHTAVUORI ALAPITKÄ KRISTINESTAD HIRVISUO UTSJOKI LAVIANVUORI PETÄJÄVESI SEITENOIKEA NAANTALINSALMI TUOVILA VIRKKALA KYMI VALAJASKOSKI VAJUKOSKI IMATRA PIKKARALA JYLKKÄ UUSNIVALA KORIA PETÄJÄSKOSKI PYHÄVESI SELLEE OLKILUOTO ONTOJOKI ASMUNTI INKOO UIMAHARJU KOKKOSNIVA ISOKANGAS OSSAUSKOSKI HUUTOKOSKI KEMINMAA SALO PYHÄNSELKÄ VARKAUS UTANEN MULTISILTA LEVÄSUO KOPULA FORSSA NUOJUA TUOMELA ESPOO RAUMA NURMIJÄRVI PYHÄKOSKI TAMMISTO JÄMSÄ VENTUSNEVA MELTAUS KUOLAJÄRVI ISOHAARA RAASAKKA VIHANTI HAAPAVEDEN VL WISAFOREST LEPPIKOSKI TIHISENNIEMI PELTOMÄKI SÄRKIVAARA JUANKOSKI ILOHARJU PAMILO KONTIOLAHTI SAVONLINNA KAUPPILA KOIVISTO RAUHALAHTI KELJO MÄNTTÄ ORIVESI RÄNNÄRI KANGASALA KANKAANPÄÄ MELO VANAJA LEPPÄVAARA PORVOO AHVENKOSKI JOKISIVU KEMIÖ KARJAA ORIMATTILA RUOTSINKYLÄ KILPILAHTI KALTIMO KONKAPELTO LUUKKALA PERNOONKOSKI

3 Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle varman sähkön. Pienitehoiset sähkölaitteistot liitetään lähtökohtaisesti jakeluverkkoon tai suurjännitteiseen jakeluverkkoon. Hyvä yhteistyö on tärkeää Kantaverkkoliityntää koskevat tekniset tiedot käydään asiakkaan kanssa läpi mahdollisimman aikaisin. Tekniset tiedot tarvitaan, jotta voidaan varmistaa sekä asiakkaan liitynnän että voimajärjestelmän käyttövarmuus. Samalla selvitetään, voidaanko suunniteltu liityntä sijoittaa asiakkaan haluamaan paikkaan kantaverkossa. Liitettävyys ja kantaverkon kapasiteetti varmistuvat sopimusvaiheessa. Mikäli liityntään kytketään voimalaitos, on voimalaitosten järjestelmätekniset vaatimukset (VJV) otettava huomioon. Voimalaitoksista tarvitaan myös voimalaitoksen todentamisprosessissa vaaditut voimalaitostiedot, jotka on määritelty voimalaitosten järjestelmäteknisissä vaatimuksissa. Liityntäpaikasta ja liitettävien hankkeiden koosta riippuen liitettävyydessä voi olla rajoituksia. Hankkeiden kantaverkkoon liitettävän tehon määrä riippuu alueen siirtokapasiteetista sekä alueen muiden hankkeiden sijoittumisesta sähköverkkoon. Kantaverkon käyttövarmuuden ja tehokkuuden varmistamiseksi pienitehoiset sähkölaitteistot liitetään lähtökohtaisesti jakeluverkkoon tai suurjännitteiseen jakeluverkkoon. Jos hanke vaatii uusien johtojen, muuntajien tai katkaisijoiden rakentamista, niiden toteuttaminen voi kestää useita vuosia. Jakeluverkkoyhtiön on selvitettävä liityntöjensä liitettävyys kantaverkkoon, ennen kuin jakeluverkkoyhtiö voi tehdä sopimuksen jakeluverkkoon liittyvän asiakkaan kanssa. Verkkoliitynnän edellytykset on hyvä selvittää mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Asiakkailta tarvittavat tiedot Liityntähankkeen vaihe Liitettävyys Suunnittelu Toteutus ja käyttöönotto Asiakkailta tarvittavat tiedot Asiakkaan yhteystiedot Liitynnän perustiedot ja alustava sijainti Muuntajan ja haarajohdon tiedot Sijoitus- ja leikkauspiirustukset Aluekartta Pääkaavio Energiamittauksen tiedot Maadoitukset Sijaintikoordinaatit Haarajohdon tiedot Relesuojaus- ja viestiyhteystiedot Aikataulu Loppudokumentit ja sähköiset arvot Käyttöönottotarkastukset Kytkennän suunnittelu 4 5

4 Liittyminen vaihe vaiheelta Liitettävyys Asiakas toimittaa tekniset tiedot suunnitteilla olevan hankkeen tehosta, tyypistä ja kohteen sijainnista. Yhteydenotto käy helposti yhteydenottolomakkeella, joka on julkaistu internetsivuillamme. Fingrid selvittää liittymisvaihtoehdot. Alustava liityntätapa voi selvitä nopeastikin. Jos suunnittelu vaatii verkostolaskentaa ja alustavia selvityksiä verkon vahvistamiseksi, ratkaisun löytyminen saattaa vaatia enemmän aikaa. Suunnittelu Kun alustava liittymistapa on selvitetty, asiakas saa tiedot, joiden perusteella liityntää voi alkaa suunnitella. Internetsivuillamme on julkaistu asiakkaan tietopaketti, joka sisältää muun muassa tekniset ehdot ja vaatimukset sekä esimerkkipiirustuksia liityntäasemista. Alustavan liittymistavan määrittäminen ei tarkoita sitovaa sopimusta liitynnästä. Toimijan pyynnöstä annetaan tarvittaessa lausunto liitettävyydestä. Lausunto ei ole osapuolia sitova. Ennen liitynnän toteutusta laaditaan sitova liittymissopimus. Asiakas laatii yksityiskohtaiset suunnitelmat liitynnästä ja toimittaa ne ja muut tarvittavat tekniset tiedot Fingridille kommentoitavaksi. Hankkeen edetessä tietoja vaihdetaan ja ylläpidetään ekstranetpalvelussamme. Asiakas varaa sähköasemalle tilan energiamittareita varten ja toimittaa energian mittauspiirikaavion Fingridille mittauksen suunnittelua varten. Kun Fingrid on tarkastanut osaltaan liityntää koskevat suunnitelmat, rakentaminen voidaan aloittaa. Toteutus Liityntä otetaan käyttöön 36 kuukauden kuluessa liittymissopimuksen allekirjoittamisesta. Muussa tapauksessa Fingridillä on oikeus irtisanoa sopimus. Ennen käyttöönottoa Fingridin käyttöasiantuntija käy perehtymässä uuteen liityntään ja tarkistaa, että liityntä on toteutettu sovitusti ja että siihen voidaan turvallisesti kytkeä jännite. Asiakkaan tulee ilmoittaa avoin toimittaja (sähkönmyyjä) verkonhaltijalle kaksi viikkoa ennen liitynnän kytkemistä sähköverkkoon. Kantaverkkosopimus astuu voimaan, kun sopimus on allekirjoitettu. Sopimus edellyttää, että kantaverkkoliitynnän tekniset ehdot on täytetty, asiakkaalla on voimassa oleva liittymissopimus ja avointa sähköntoimitusta koskeva sopimus. Kytkentä Kytkentätarve tulee ilmoittaa mahdollisimman aikaisin, kuitenkin viimeistään 21 vuorokautta ennen ehdotettua kytkentäpäivää. Vastuu käyttöön otettavien laitteistojen standardien mukaisuudesta on aina laitteiston omistajalla. Asiakkaan tulee huolehtia siitä, että lopulliset tekniset dokumentit toimitetaan Fingridille kahden kuukauden kuluessa käyttöönotosta. Näin liittyminen kantaverkkoon etenee Kantaverkkoliityntä Suunnitelmien Rakentaminen Liitettävyys- Lopputarkastelu toteutus ja Käyttöönottotarkastukset dokumenttien tarkastus Liitettävyys Suunnittelu Toteutus Kytkentä Kantaverkko- Teknisten Kytkennän suunnittelu toimitus reunaehtojen Liittymis- liityntä valmis sopimuksen Kantaverkkosopimus Valmius määrittäminen sähkön siirtoon laatiminen Reaaliaikainen tiedonvaihto Mikäli kyseessä on voimalaitoksen liittäminen kantaverkkoon Voimalaitoksen käyttöönottovalmius Projekti- Yleisten kohtaiset tiedot Vaihe 1 suunnittelu- Käyttöön- Vaihe 2 Vaihe 3 Vaihe 4 tietojen Käyttöönotto- ottokokeet toimittaminen kokeiden suunnittelu Voimalaitoksen järjestelmäteknisten vaatimusten todentaminen Prosessin hyväksyntä Loppudokumenttien toimitus 6 7

5 Liittymistapa selvitetään hankkeen alussa Asiakkaan tulee olla yhteydessä Fingridiin suunnittelun Voimajohtoliityntä alkuvaiheesta lähtien. Liitynnän tekniset tiedot ovat oleellisia suunnittelun alkuvaiheessa. Liittymistapa ja Suomessa kantaverkon voimajohdot ovat maantieteellisistä siirtoetäisyyksistä johtuen pitkiä ja kytkinasemat -paikka valitaan tarkastelemalla eri liittymismahdollisuuksia, ja niistä sovitaan yhdessä asiakkaan kanssa. harvassa. Tästä johtuen sallitaan tapauskohtaisesti liitynnät myös 110 kv voimajohtoon huomioiden voimajohdon käytettävissä oleva siirtokapasiteetti ja muut Tarkastelussa selvitetään, millä ehdoin asiakkaan liityntä on toteutettavissa kantaverkkoon. Ehdoissa tekniset ehdot. Kantaverkon voimajohdon siirtokyvyn otetaan huomioon kantaverkon käyttövarmuus, siirtokyky, sähköturvallisuus, ympäristönäkökohdat sekä aina kantaverkkoyhtiöltä. Tarvittavat verkkotarkastelut riittävyys ja alueellinen käyttövarmuus tarkistetaan kokonaiskustannukset. Uusi liityntä rakennetaan siten, tehdään yhdessä asiakkaan kanssa. Käyttövarmuussyistä 400 kv ja 220 kv voimajohtoihin ei sallita voima- että se ei heikennä kantaverkon ja muiden asiakkaiden liityntöjen käytettävyyttä. johtoliityntöjä. Kytkinlaitosliityntä Omistus- ja hallintarajana ovat päätetelineen U-pultit ja alastulojohtimien yläpään liittimet. U-pultti Alastulojohtimen yläpään liitin Asiakas vastaa kustannuksellaan omaan verkkoonsa kohdistuvasta suunnittelusta ja myöhemmin liitynnän rakentamisesta, käytöstä ja kunnossapidosta. Fingrid vastaa tarvittavasta kantaverkon rakentamisesta. Voimajohtoliitynnällä tarkoitetaan kytkinlaitteella kantaverkon 110 kv voimajohtoon liittyvää haarajohtoa tai sähköasemaa. Voimajohtoliityntään liitettävän muuntajan suurin sallittu nimellisteho on 25 MVA. Jos Huolellisella valmistelulla varmistetaan liitynnän tekninen toteutettavuus ennen varsinaisen suunnittelun aloittamista ja maapohjan hankintaa. Mikäli uusi liityntä aiheuttaa muutoksia kantaverkkoon, se otetaan huomioon asiakkaan hankkeen aikataulussa. Kytkinlaitosliityntä Kytkinlaitosliitynnällä tarkoitetaan liittymistä kantaverkon 400 kv, 220 kv tai 110 kv kytkinlaitokseen. Lähellä kytkinlaitosta suunnitteilla olevat liitynnät tulee liittää suo- kyseiseen muuntajaan lisätään koneellinen ilmanvaihto, muuntajan kuormittaminen on sallittu enintään 30 MW asti. Kantaverkon voimajohdon siirtokapasiteetin salliessa samaan liittymispisteeseen voidaan kytkeä enintään 50 MVA muuntokapasiteettia. Voimajohtoliityntään voidaan liittää pieniä alle 5 MW tahtikonekäyttöisiä voimalaitoksia tai enintään 30 MW suuntaajakäyttöisiä voimalaitoksia, joiden kantaverkkoon syöttämä oikosulkuvirta saa olla korkeintaan 1,2-kertainen verrattuna voimalaitoksen nimellisvirtaan. 110 kv voimajohtoliityntä Liittymispisteenä ja omistusrajana ovat asiakkaan liityntäköysien yläpään liittimet kantaverkon johdossa. Liityntäköysien yläpään liittimet raan kantaverkon kytkinlaitokseen eikä voimajohtoon. Liitettäessä tuotantoa kantaverkon voimajohtoon on Asiakas vastaa mahdollisesti tarvittavien liittymisjohtojensa suunnittelusta ja rakentamisesta. Teknisistä syistä sähköteholtaan 250 MW ja tätä suuremmat liitynnät on liitettävä 400 kv kytkinlaitokseen. Sähköteholtaan alle 250 MW liitynnät voidaan liittää 110 kv tai 220 kv kyt- varmistuttava kantaverkon suojauksen toimivuudesta. Liityntä on tarvittaessa varustettava eroonkytkennällä. Suojausperiaatteet määritellään tarkemmin kantaverkon ja asiakasliityntöjen relesuojauksen sovellusohjeessa, joka on julkaistu internetsivuillamme. kinlaitokseen. Fingrid varaa uuden katkaisijakentän suunnitteluun, kilpailutukseen ja rakentamiseen 24 kuukautta. 8 9

6 Suunnittelu Toteutus ja käyttöönotto Liitynnän suunnitteluvaiheen aikana asiakas laatii liitynnästään yksityiskohtaiset suunnitelmat ja toimittaa ne sekä muut tarvittavat tekniset tiedot Fingridille tarkistettavaksi. Asiakas ja Fingrid vastaavat kustannuksellaan verkkoonsa kohdistuvasta suunnittelusta. Hankkeissa, joissa liityntä edellyttää asiakkaalta voimajohdon rakentamista, suunnittelu on syytä aloittaa hyvissä ajoin. Aikajänne voimajohdon esisuunnittelusta johdon valmistumiseen voi olla useita vuosia. Pääkaavio sekä sijoitus- ja leikkauskuvat toimitetaan Fingridille tarkistettavaksi ennen asiakkaan hankkeen tarjouspyyntövaihetta. Näin voidaan varmistua siitä, että asiakkaan suunnitelmat vastaavat yleisiä liittymisehtoja. Kun urakoitsija on valittu, asiakas toimittaa Fingridille suunnitelmat kommenteille ennen kuin rakentaminen voi alkaa. Asiakas laatii liitynnästään yksityiskohtaiset suunnitelmat ja toimittaa ne sekä muut tarvittavat tekniset tiedot Fingridille tarkastettavaksi. Erityisesti hankkeissa, joissa liityntä edellyttää asiakkaalta voimajohdon Kun suunnitelmat on hyväksytty, asiakas voi aloittaa liityntänsä rakentamisen. Asiakas vastaa kustannuksellaan liityntänsä rakentamisesta, käytöstä ja kunnossapidosta. Liitynnän rakentamisen aikana kantaverkon sähkönsiirtoa koskevista käyttökeskeytyksistä on sovittava mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Kytkentätarve tulee ilmoittaa hyvissä ajoin, kuitenkin viimeistään 21 vuorokautta ennen ehdotettua kytkentäpäivää. Käyttökeskeytysten ja -kytkentöjen suunnittelusta vastaavat kantaverkon käyttöasiantuntijat ilmoittavat asiakkaalle kytkentäpäivän. Ennen käyttöönottoa Fingrid tekee liitynnän sähkölaitteistolle käyttöönottokatselmuksen. Fingridin käyttöasiantuntija perehtyy uuteen liityntään ja tarkistaa, että liitynnän toteutus vastaa sovittua ja että liityntään voidaan turvallisesti kytkeä jännite. Käyttöasiantuntijamme laatii käyttöönottokatselmuksesta pöytäkirjan. Asiakkaan tulee huolehtia siitä, että kaikki asennuksia vastaavat tekniset tiedot on toimitettu Fingridille kahden kuukauden kuluttua käyttöönotosta. Fingridin käyttöönottokatselmus ei korvaa viranomaisten vaatimia varmennus- ja määräaikaistarkastuksia asiakkaan sähkölaitteistolle. Rakentamisen aikana kantaverkon sähkönsiirtoa koskevista käyttökeskeytyksistä on sovittava mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Fingrid antaa asiakkaalle suunnittelua varten tiedot oikosulku- ja maasulkuvirroista sekä suojauksen perus- rakentamista, on suunnittelu syytä aloittaa jo hyvissä ajoin. vaatimuksista. Asiakas vastaa omistamiensa sähkö- asemalaitteistojen asennuksista, teknisten arvojen määrittelystä sekä liittyvän verkon suojauksesta. Fingrid vastaa liitynnän sähköenergiamittauksen järjestämisestä ja toimittaa sähköasemalle energiamittarin. Asiakas varaa sähköasemalle tilan energiamittareita varten ja lähettää energian mittauspiirikaavion Fingridin yhteyshenkilölle mittauksen suunnittelua varten. Liittymispistekohtaiset loissähkörajat määritellään asiakkaan vuosittaisen sähkönkulutusarvion perusteella. Sähkön laatua koskeva raportti, Fingridin ohjeet ja periaatteet sekä liityntää koskevat esimerkkipiirustukset on julkaistu internetsivuillamme

7 Sopiminen Liittymissopimus Kantaverkkoliitynnästä sovitaan liittymissopimuksella. Sopimuksen edellytyksenä on, että hankkeen edellyttämä kaava (tai suunnittelutarveratkaisu) on lainvoimainen, liittymistapa on teknisten ohjeiden mukainen ja mahdollisesti tarvittavaa liityntäjohtoa koskeva lunastuslupahakemus on lähetetty viranomaiselle. Sopimuksessa määritetään omistus- ja vastuurajat, käyttöoikeudet, käytön ja kunnossapidon vastuut sekä liittymismaksu. Vastuu järjestelmäteknisten vaatimusten täyttymisestä on sopimuksen allekirjoittajalla. Ehtojen täyttyminen todennetaan verkkokokein tai riittävin simulointilaskelmin. Sitova liittymissopimus astuu voimaan, kun sopimus on allekirjoitettu ja asiakas on maksanut sopimuksessa määritellyn liittymismaksun. Jos liittymismaksua ei makseta eräpäivään mennessä, Fingridillä on oikeus irtisanoa sopimus. Lausunto Fingrid antaa tarvittaessa asiakkaalle teknisen lausunnon mahdollisesta liityntätavasta ja lausunnon antohetkellä vapaana olevasta siirtokapasiteetista. Lausunto voidaan antaa, kun hankkeesta on tehty viranomaisten vaatimat ympäristöselvitykset ja kaavoitusprosessi on käynnistetty tai päätös suunnittelutarveratkaisusta on tehty. Kantaverkkosopimus Sähkönsiirrosta sovitaan kantaverkkosopimuksella ennen kantaverkkoliitynnän käyttöönottoa ja jännitteenantoa. Sopimus edellyttää, että kantaverkkoliitynnän tekniset ehdot on täytetty, asiakkaalla on voimassa oleva liittymissopimus ja avointa sähköntoimitusta koskeva sopimus. Kantaverkkopalvelumaksut ja hinnoittelurakenne on julkaistu internetsivuillamme. Asiakkaan liitynnän suurjännitteisen osuuden on oltava valmis viimeistään 36 kuukauden kuluttua liittymissopimuksen allekirjoittamisesta. Fingridillä on oikeus irtisanoa sopimus ja vapauttaa verkon kapasiteetti muille asiakkaille, mikäli liityntää ei ole käyttöönotettu sopimuksen mukaisesti. Liittymissopimus on voimassa toistaiseksi kolmen vuoden irtisanomisajalla. Sopimus voidaan irtisanoa aikaisintaan 15 vuoden kuluttua allekirjoittamisesta. Kantaverkkoliitynnästä sovitaan liittymissopimuksella ja sähkönsiirrosta kantaverkkosopimuksella. Liittymismaksut on julkaistu internetsivuillamme. Hankesopimus vain tarvittaessa Hankesopimus tehdään ennen liittymissopimusta silloin, kun Fingrid rakentaa vain yhtä asiakasta varten uuden sähköaseman kantaverkkoon. Asiakas vastaa kytkinlaitoksen rakentamiskustannuksista kokonaisuudessaan

8 Ehdot ja vaatimukset Kantaverkkoliityntöjen tulee täyttää tekniset vaatimukset, jotka on esitetty Fingridin yleisissä liittymisehdoissa (YLE). Yleisten liittymisehtojen lisäksi liitettävien voimalaitosten tulee täyttää Fingridin järjestelmätekniset vaatimukset (VJV). Yleiset liittymisehdot Fingridin ylläpitämiä liittymisehtoja noudattamalla varmistetaan kantaverkon käyttövarmuus, liitettävien verkkojen tekninen yhteensopivuus sekä määritellään liityntää koskevat oikeudet, vastuut ja velvollisuudet. Asiakas on velvollinen huolehtimaan sähköverkkoonsa suoraan tai välillisesti liittyvien asiakkaidensa kanssa siitä, että myös niiden sähköverkot ja niihin liittyvät sähkölaitteistot täyttävät Fingridin yleiset liittymisehdot ja muut liitynnän toteuttamiseen liittyvät ohjeet ja vaatimukset. Voimalaitosten järjestelmätekniset vaatimukset Liittyjän tulee ilmoittaa Fingridille mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, minkälaista tekniikkaa voimalaitokseen suunnitellaan. Jos suunnitteilla on käyttää esimerkiksi sellaista generaattorityyppiä, jota ei ole Suomessa ollut aiemmin käytössä, Fingrid selvittää asiakkaan toimittamien dokumenttien perusteella, onko kyseisellä generaattorilla teknisiä edellytyksiä täyttää vaatimukset. Lisäksi pitää selvittää, täyttääkö voimalaitos kokonaisuudessaan Suomen sähköjärjestelmään liitettäville voimalaitoksille asetetut vaatimukset. Suomen voimajärjestelmään kytkeytyvien nimellisteholtaan yli 0,5 MW voimalaitosten tulee täyttää voimalaitosten järjestelmätekniset vaatimukset (VJV). Voimalaitosten järjestelmäteknisillä vaatimuksilla varmistetaan, että Vaatimusten täyttyminen ja niiden todentaminen ovat liittyvän asiakkaan vastuulla, mikä tulee ottaa huomioon toimittajien kanssa tehtävissä sopimuksissa. Suunnittelu ja tiedonvaihto on aloitettava hyvissä ajoin toimittajan, liittyvän asiakkaan ja kantaverkkoyhtiön sekä mahdollisesti jakeluverkkoyhtiön kesken. Todentamisvelvoite arvioidaan perus- ja hankekohtaisten tietojen perusteella. Velvoitteen katsotaan toteutuneen, kun tiedonvaihtoon ja käyttöönottoon kuuluvat toimenpiteet on tehty järjestelmäteknisten vaatimusten mukaisesti. Toimenpiteisiin kuuluu, että perustiedot toimitetaan viimeistään voimalaitoksen pääkomponenttien toimittajavalinnan jälkeen hankekohtaisten tietojen toimittamisesta sekä vaatimuksiin liittyvistä käyttöönottokokeista sovitaan viimeistään 3 kk ennen vaatimuksiin liittyvien kokeiden aloittamista vaatimuksiin liittyvät lopulliset hankekohtaiset tiedot ja käyttöönottoraportit tulee toimittaa viimeistään 3 kk käyttöönottokokeiden jälkeen. Voimalaitosten toiminnan seuranta on välttämätön osa voimajärjestelmän käyttöä ja valvontaa. Seurannan aikana havaitut mahdolliset poikkeamat selvitetään yhteistyössä voimalaitoksen omistajan ja Fingridin kesken. Kantaverkon käyttövarmuuden ylläpitoa varten kaikista yli 1 MW:n voimalaitoksista tulee toimittaa reaaliaikaiset pätö- ja loistehomittaukset sekä katkaisijoiden tilatiedot. Reaaliaikaisen tiedonvaihdon vaatimukset määritellään kantaverkkosopimuksessa. Mittauksien järjestäminen voimalaitokselta Fingridille on liittyjän vastuulla. voimalaitos kestää voimajärjestelmän aiheuttamat jännite- ja taajuusvaihtelut voimalaitos ei aiheuta häiriöitä voimajärjestelmässä voimalaitos toimii eri käyttötilanteissa (myös häiriötilanteissa) luotettavasti verkkoyhtiöillä on käytössään tarvittavat tiedot voimalaitoksista

9 Fingridin asiantuntijat palveluksessasi Petri Parviainen Puh Niko Mäntysaari Puh Jarno Sederlund Puh Antti Kuusela Puh Antero Reilander Puh Marjut Mäkelä Puh Onni Härmä Puh Läkkisepäntie 21, Helsinki / PL 530, Helsinki Puhelin Faksi Fingrid välittää. Varmasti.

Kantaverkkoon liittyjän opas

Kantaverkkoon liittyjän opas Kantaverkkoon liittyjän opas Asiakkaiden ja yhteiskunnan hyväksi Fingrid lyhyesti Fingrid kehittää kantaverkkoa ja siirtoyhteyksiä ennakoitujen siirtotarpeiden perusteella noudattaen eurooppalaisia sähköverkon

Lisätiedot

LUETTELO KANTAVERKKOON NIMETYISTÄ VOIMAJOHDOISTA JA SÄHKÖASEMISTA , nimeämispäätöksen LIITE 1

LUETTELO KANTAVERKKOON NIMETYISTÄ VOIMAJOHDOISTA JA SÄHKÖASEMISTA , nimeämispäätöksen LIITE 1 LUETTELO KANTAVERKKOON NIMETYISTÄ VOIMAJOHDOISTA JA SÄHKÖASEMISTA 1.1.2020, nimeämispäätöksen LIITE 1 Rakenne-jännite Voimajohdot Pituus/km Yhtenäisyys Huomiot (X = pääkriteerit, x = lisäkriteeri) Jännitetaso

Lisätiedot

Kantaverkko Voimajohdot

Kantaverkko Voimajohdot 400 kv johdot 400 400 ALAJÄRVI - KANGASALA 173,1 X X x x x 400 400 ALAJÄRVI - SEINÄJOKI 79,4 X X x x x 400 400 ANTTILA - KYMI 94,0 X X x x x 400 400 ANTTILA - NURMIJÄRVI 35,6 X X x x x 400 400 ESPOO -

Lisätiedot

Fingridin verkossa vuonna 2018 tapahtuneet käyttöhäiriöt tapahtuma-ajan mukaisessa järjestyksessä.

Fingridin verkossa vuonna 2018 tapahtuneet käyttöhäiriöt tapahtuma-ajan mukaisessa järjestyksessä. Fingridin verkossa vuonna 2018 tapahtuneet käyttöhäiriöt tapahtuma-ajan mukaisessa järjestyksessä. Tapahtuma-aika Tapaht.paikka Un kv Laite Vian laatu Vaihe Häiriön omistaja 02.01.2018 13.57.42 SEITENOIKEA

Lisätiedot

Yleisten liittymisehtojen uusiminen YLE 2017

Yleisten liittymisehtojen uusiminen YLE 2017 Fingridin verkkotoimikunnan kokous Yleisten liittymisehtojen uusiminen YLE 2017 Yleisten liittymisehtojen uusiminen YLE 2017 Yleiset liittymisehdot Yleiset liittymisehdot ja verkkosäännöt Liittymisehtojen

Lisätiedot

Tuulivoimaliittyjän opas

Tuulivoimaliittyjän opas Tuulivoimaliittyjän opas FINGRID LYHYESTI Sähkö on välttämätön osa kaikkien suomalaisten arkipäivää. Yhteiskunta toimii sähköllä. Fingrid Oyj on yritys, joka vastaa sähkönsiirtojärjestelmän toimivuudesta

Lisätiedot

Tuulivoimaliittyjän opas

Tuulivoimaliittyjän opas Tuulivoimaliittyjän opas FINGRID LYHYESTI Sähkö on välttämätön osa kaikkien suomalaisten arkipäivää. Yhteiskunta toimii sähköllä. Fingrid Oyj on yritys, joka vastaa sähkönsiirtojärjestelmän toimivuudesta

Lisätiedot

Kantaverkkopalvelut Kantaverkkoon liittyminen

Kantaverkkopalvelut Kantaverkkoon liittyminen Kantaverkkopalvelut 16.9.2016 Kantaverkkoon liittyminen 2 Kantaverkkoon liittyminen Kantaverkko Liittymisprosessi Kulutus Liittymisprosessi Tuotanto Liittyminen kantaverkkoon Voimalaitoksen liittäminen

Lisätiedot

Missä kantaverkon rajat kulkevat? Kantaverkkopäivä Petri Parviainen Fingrid Oyj

Missä kantaverkon rajat kulkevat? Kantaverkkopäivä Petri Parviainen Fingrid Oyj Missä kantaverkon rajat kulkevat? Kantaverkkopäivä 1.9.2010 Petri Parviainen Fingrid Oyj 2 Tilannekatsaus, syyskuu 2010 Sopimuskausi neljä vuotta. Kantaverkon laajuus päivitetään sopimuskausittain. Laajuudella

Lisätiedot

Kantaverkkoon liittymisen periaatteet. Jarno Sederlund ja Petri Parviainen

Kantaverkkoon liittymisen periaatteet. Jarno Sederlund ja Petri Parviainen 1 Kantaverkkoon liittymisen periaatteet Jarno Sederlund ja Petri Parviainen 2 Kantaverkkoon liittymisen periaatteet Sisällys 1. Kantaverkko mikä se on? 2. Liittyminen kantaverkkoon 3. Liityntähanke 4.

Lisätiedot

Liittymisen periaatteet. EPV Alueverkko Oy

Liittymisen periaatteet. EPV Alueverkko Oy Liittymisen periaatteet EPV Alueverkko Oy 20.10.2017 1 Uuden liitynnän vaatimukset Tuotannon ja kulutuksen tulee täyttää liittymisehtojen mukaisesti EPV Alueverkko Oy:n (EPA) liittymisehdot sekä Fingrid

Lisätiedot

Kantaverkkoon liittymisen periaatteet. 16.8.2012 Jarno Sederlund ja Petri Parviainen

Kantaverkkoon liittymisen periaatteet. 16.8.2012 Jarno Sederlund ja Petri Parviainen 1 Kantaverkkoon liittymisen periaatteet 16.8.2012 Jarno Sederlund ja Petri Parviainen 2 Kantaverkkoon liittymisen periaatteet Sisällys 1. Kantaverkko mikä se on? 2. Liittyminen kantaverkkoon 3. Liityntähanke

Lisätiedot

Alueverkkoon liittymisen periaatteet. EPV Alueverkko Oy

Alueverkkoon liittymisen periaatteet. EPV Alueverkko Oy Alueverkkoon liittymisen periaatteet EPV Alueverkko Oy 17.11.2016 1 Uuden liitynnän vaatimukset Tuotannon ja kulutuksen tulee täyttää liittymisehtojen mukaisesti EPV Alueverkko Oy:n (EPA) liittymisehdot

Lisätiedot

maakuntakaavan työneuvottelu

maakuntakaavan työneuvottelu Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan työneuvottelu 11.5.2009 Fennovoiman Hanhikiven laitosvaihtoehto iht Kantaverkon perusratkaisut 400 kv kantaverkko 220 kv kantaverkko Rakenteilla 1. ja 2. vaiheen voimajohtohankkeet

Lisätiedot

LIITTYMISSOPIMUS NRO 5XXX ASIAKAS OY FINGRID OYJ

LIITTYMISSOPIMUS NRO 5XXX ASIAKAS OY FINGRID OYJ 20XX-S-XXX SOPIMUSLUONNOSMALLI 18.5.2015 Huom! Tämä sopimusmalli on kytkinlaitosliityntää varten. Punaiset kohdat päivitetään. LIITTYMISSOPIMUS NRO 5XXX ASIAKAS OY JA FINGRID OYJ 2(5) Sisällys 1 SOPIJAPUOLET

Lisätiedot

Sähköjärjestelmän varautuminen vakaviin normaaliajan häiriöihin ja poikkeusoloihin ja sen nykytila Juha Kekkonen Fingrid Oyj

Sähköjärjestelmän varautuminen vakaviin normaaliajan häiriöihin ja poikkeusoloihin ja sen nykytila Juha Kekkonen Fingrid Oyj Sähköjärjestelmän varautuminen vakaviin normaaliajan häiriöihin ja poikkeusoloihin ja sen nykytila Juha Kekkonen Fingrid Oyj Häiriöt verkkojärjestelmän arkipäivää Sää on tyypillisin syy sähkönjakelun häiriöihin

Lisätiedot

LIITTYMISSOPIMUS NRO 20XX-S-XXX/0 ASIAKAS OY FINGRID OYJ

LIITTYMISSOPIMUS NRO 20XX-S-XXX/0 ASIAKAS OY FINGRID OYJ UUSI SOPIMUSLUONNOSMALLI 1.12.2017 LIITTYMISSOPIMUS NRO 20XX-S-XXX/0 ASIAKAS OY JA FINGRID OYJ 2(6) Sisällys 1 SOPIJAPUOLET JA SOPIMUKSEN TARKOITUS... 3 2 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO... 3 3 LIITTYMISPISTEISTÄ

Lisätiedot

Niklas Löf. Yleisten liittymisehtojen uusiminen, YLE 2017

Niklas Löf. Yleisten liittymisehtojen uusiminen, YLE 2017 Yleisten liittymisehtojen uusiminen, YLE 2017 Yleisten liittymisehtojen uusiminen, YLE 2017 2 Yleiset liittymisehdot Yleiset liittymisehdot ja verkkosäännöt Liittymisehtojen soveltaminen Sähköverkkoon

Lisätiedot

Tuulivoimalaitosten liittäminen sähköverkkoon. Verkkotoimikunta 5.5.2010

Tuulivoimalaitosten liittäminen sähköverkkoon. Verkkotoimikunta 5.5.2010 Tuulivoimalaitosten liittäminen sähköverkkoon Verkkotoimikunta 5.5.2010 2 Liittyminen kantaverkkoon Kantaverkkoon liittymisen vaatimukset sekä ohjeet löytyvät Fingridin internet-sivuilta (www.fingrid.fi):

Lisätiedot

Antti Kuusela. Tuotannon ja kulutuksen liittämisen verkkosäännöt

Antti Kuusela. Tuotannon ja kulutuksen liittämisen verkkosäännöt Tuotannon ja kulutuksen liittämisen verkkosäännöt Tuotannon ja kulutuksen liittämisen verkkosäännöt Liittämisen verkkosäännöt Yleiset liittymisehdot ja verkkosäännöt NC RfG implementointisuunnitelma NC

Lisätiedot

Verkkotoimikunta Petri Parviainen. Ajankohtaista kantaverkkoasiakkaille Kevät 2017

Verkkotoimikunta Petri Parviainen. Ajankohtaista kantaverkkoasiakkaille Kevät 2017 Verkkotoimikunta 3.5.2017 Petri Parviainen Ajankohtaista kantaverkkoasiakkaille Kevät 2017 Ajankohtaista kantaverkkoasiakkaille 5_2017 Kantaverkon kehittämissuunnitelma työn alla, valmis syksyllä 2017

Lisätiedot

Tilannekatsaus kantaverkon rajausselvityksestä ja tariffirakenteesta. Verkkotoimikunnan kokous Petri Parviainen

Tilannekatsaus kantaverkon rajausselvityksestä ja tariffirakenteesta. Verkkotoimikunnan kokous Petri Parviainen Tilannekatsaus kantaverkon rajausselvityksestä ja tariffirakenteesta Verkkotoimikunnan kokous 2.9.2010 Petri Parviainen 2 Tilannekatsaus, syyskuu 2010 Sopimuskausi neljä vuotta. Kantaverkon laajuus päivitetään

Lisätiedot

VJV2013 vaatimustenmukaisuuden todentamisvastuu ja velvoitteet tuottajan ja verkonhaltijan näkökulmasta Antti Kuusela

VJV2013 vaatimustenmukaisuuden todentamisvastuu ja velvoitteet tuottajan ja verkonhaltijan näkökulmasta Antti Kuusela VJV2013 vaatimustenmukaisuuden todentamisvastuu ja velvoitteet tuottajan ja verkonhaltijan näkökulmasta 31.10.2012 Antti Kuusela VJV2013 vaatimustenmukaisuuden todentamisvastuu ja velvoitteet tuottajan

Lisätiedot

SATAVAKKA OY Kairakatu 4, 26100 Rauma Y-tunnus: 0887665-6

SATAVAKKA OY Kairakatu 4, 26100 Rauma Y-tunnus: 0887665-6 SATAVAKKA OY Kairakatu 4, 26100 Rauma Y-tunnus: 0887665-6 SATAVAKAN suurjännitteisen jakeluverkon liittymismaksut 1.5.2011 2 SATAVAKKA OY:N LIITTYMISMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMISPERIAATTEET 110 KV:N SUURJÄNNITTEISESSÄ

Lisätiedot

Reaaliaikainen tiedonvaihto

Reaaliaikainen tiedonvaihto Fingrid Oyj Reaaliaikainen tiedonvaihto sovellusohje 22.10.2018 Sovellusohje 1 (4) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 2 Liittyjältä tarvittavat kantaverkon käyttövarmuuden ylläpitoa koskevat tiedot... 2

Lisätiedot

FINGRID OYJ:N YLEISET LIITTYMISEHDOT YLE2017

FINGRID OYJ:N YLEISET LIITTYMISEHDOT YLE2017 FINGRID OYJ:N YLEISET LIITTYMISEHDOT YLE2017 2 (11) FINGRID OYJ:N YLEISET LIITTYMISEHDOT YLE2017 1 Johdanto... 3 2 Sähköverkkoon liittäminen... 3 2.1 Liittymistavat... 3 2.2 Kytkinlaitosliityntä... 4 2.3

Lisätiedot

Arto Pahkin Käyttötoimikunta Käyttötoiminnan tietojenvaihto asiakkaan ja Fingridin välillä

Arto Pahkin Käyttötoimikunta Käyttötoiminnan tietojenvaihto asiakkaan ja Fingridin välillä Arto Pahkin Käyttötoimikunta 21.6.2016 Käyttötoiminnan tietojenvaihto asiakkaan ja Fingridin välillä Esityksen sisältö 1. Kantaverkkosopimus ja kantaverkkopalveluehdot 2. Siirtokeskeytykset 3. Järjestelmien

Lisätiedot

Kantaverkkoon liittymisen periaatteet

Kantaverkkoon liittymisen periaatteet 1 Kantaverkkoon liittymisen periaatteet Tämä esitys sisältää yleisiä periaatteita kantaverkkoon liittymisestä. Periaatteita päivitetään tarvittaessa. Kustakin liitynnästä, toteutustavasta ja vastuista

Lisätiedot

Siirtokapasiteetin varmistaminen. Ajankohtaiset 01/2013

Siirtokapasiteetin varmistaminen. Ajankohtaiset 01/2013 Siirtokapasiteetin varmistaminen Ajankohtaiset 01/2013 Siirtokapasiteetin varmistaminen Siirtokapasiteetin varmistaminen Käyttövarmuuden hallinta Sähkömarkkinoiden toiminnan edistäminen Hankintapäätökset:

Lisätiedot

Verkkosääntöfoorumi Antti Kuusela. KJV2018 Kulutuksen järjestelmätekniset vaatimukset

Verkkosääntöfoorumi Antti Kuusela. KJV2018 Kulutuksen järjestelmätekniset vaatimukset Verkkosääntöfoorumi KJV2018 Kulutuksen järjestelmätekniset vaatimukset KJV2018 Vaatimusten tarkoitus Soveltamisala DCC implementointisuunnitelma Menettely siirtymäkaudella Mitä uutta, mikä muuttuu? Tekniset

Lisätiedot

FINGRID OYJ:N YLEISET LIITTYMISEHDOT YLE2017

FINGRID OYJ:N YLEISET LIITTYMISEHDOT YLE2017 1 (10) FINGRID OYJ:N YLEISET LIITTYMISEHDOT YLE2017 1 Johdanto... 2 2 Sähköverkkoon liittyminen... 2 2.1 Liittymistavat... 2 2.2 Kytkinlaitosliityntä... 3 2.3 Voimajohtoliityntä... 3 2.4 Sähkön kulutuksen

Lisätiedot

Yleiset liittymisehdot (YLE 2012) Voimalaitosten järjestelmätekniset vaatimukset (VJV 2012)

Yleiset liittymisehdot (YLE 2012) Voimalaitosten järjestelmätekniset vaatimukset (VJV 2012) Yleiset liittymisehdot (YLE 2012) Voimalaitosten järjestelmätekniset vaatimukset (VJV 2012) Jarno Sederlund ja Tuomas Rauhala Verkko- ja Käyttötoimikunta 7.3.2012 Sisältö: Yleiset liittymisehdot (YLE 2012)

Lisätiedot

Kansallinen 10-vuotissuunnitelma ja sen raportointi 1.12.2010

Kansallinen 10-vuotissuunnitelma ja sen raportointi 1.12.2010 Kansallinen 10-vuotissuunnitelma ja sen raportointi 2 Kansainvälinen verkkosuunnitteluyhteistyö Pohjoismainen Nordel-yhteistyö synnytti kolme yhteistä verkkosuunnitelmaa vuosina 2002, 2004 ja 2008. Yhteistyötä

Lisätiedot

Luonnos 13.6.2013. Asiakasrajapinnan kehittäminen Liittymisehtojen seuranta 17.6.2013

Luonnos 13.6.2013. Asiakasrajapinnan kehittäminen Liittymisehtojen seuranta 17.6.2013 Luonnos Asiakasrajapinnan kehittäminen Liittymisehtojen seuranta 17.6.2013 2 Liittymisehtojen seurannan kehittäminen Yhteiskunnan toiminnot edellyttävät hyvää sähkön toimitusvarmuutta Käytännön häiriöt

Lisätiedot

Olkiluodon kytkennät ja Ulvilan uusi 400/110/20kV sähköasema. 13.5.2014 Verkkotoimikunta 2_2014 P.Parviainen

Olkiluodon kytkennät ja Ulvilan uusi 400/110/20kV sähköasema. 13.5.2014 Verkkotoimikunta 2_2014 P.Parviainen Olkiluodon kytkennät ja Ulvilan uusi 400/110/20kV sähköasema 13.5.2014 Verkkotoimikunta 2_2014 P.Parviainen OLKILUODON VOIMALAITOSTEN VERKKOLIITYNNÄT OL1, OL2, OL3 MERI-PORI SEINÄJOKI ULVILA ALAJÄRVI KANGASALA

Lisätiedot

REAALIAIKAINEN TIEDONVAIHTO

REAALIAIKAINEN TIEDONVAIHTO REAALIAIKAINEN TIEDONVAIHTO Sovellusohje 1 (4) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 2 Asiakkaalta tarvittavat kantaverkon käyttövarmuuden ylläpitoa koskevat tiedot... 2 3 Fingridin toimittamat tiedot Asiakkaalle...

Lisätiedot

Fingridin uusi sähkön laadun mittausjärjestelmä

Fingridin uusi sähkön laadun mittausjärjestelmä Onni Härmä, Kantaverkkopalvelut Verkkotoimikunnan kokous 21. helmikuuta 2019 Fingridin uusi sähkön laadun mittausjärjestelmä Sähkön laatu Jännitteen laatu Jännitetaso, jännitteen yliaallot, jännite-epäsymmetria,

Lisätiedot

Verkkopäivä 2009 Kari Kuusela. Tarkasti euroja + hurjasti osaamista = varmasti virtaa

Verkkopäivä 2009 Kari Kuusela. Tarkasti euroja + hurjasti osaamista = varmasti virtaa Verkkopäivä 2009 Kari Kuusela Tarkasti euroja + hurjasti osaamista = varmasti virtaa 2 Rautarouvasta kaikki alkoi 1 Huittinen KOROINEN Raisio Lieto LIETO Paimio Turku Hanko Salo Somero Toijala FORSSA Tammisaari

Lisätiedot

Liittymismaksu. Esitys 5_2011

Liittymismaksu. Esitys 5_2011 Liittymismaksu Esitys 5_2011 2 Miksi liittymismaksu? Tavoite ohjata uudet liitynnät sekä käyttövarmuuden että siirtokapasiteetin kannalta tarkoituksenmukaisesti kantaverkon ja jakeluverkon välillä Tavoitteena

Lisätiedot

Kantaverkkosopimukset 2012 2015 Valmistelun tilanne. Neuvottelukunta, toimikunnat Pertti Kuronen 16.3.2011

Kantaverkkosopimukset 2012 2015 Valmistelun tilanne. Neuvottelukunta, toimikunnat Pertti Kuronen 16.3.2011 Kantaverkkosopimukset 2012 2015 Valmistelun tilanne Neuvottelukunta, toimikunnat Pertti Kuronen 16.3.2011 2 Esitys Kantaverkon rajaus Kantaverkkopalvelu Kantaverkkopalvelun sopimusrakenne Liittymismaksuperiaate

Lisätiedot

Jussi Jyrinsalo Neuvottelukunta Kantaverkon investointikriteerit ja tärkeimmät verkkoinvestoinnit

Jussi Jyrinsalo Neuvottelukunta Kantaverkon investointikriteerit ja tärkeimmät verkkoinvestoinnit Jussi Jyrinsalo Neuvottelukunta 11.9.2017 Kantaverkon investointikriteerit ja tärkeimmät verkkoinvestoinnit Kantaverkon investointikriteerit Fingridin verkkoinvestointien perusteet Fingridin investointitoiminnan

Lisätiedot

Jussi Jyrinsalo Verkkotoimikunta Ajankohtaista Sähkönsiirtopalvelun Asiakkaille

Jussi Jyrinsalo Verkkotoimikunta Ajankohtaista Sähkönsiirtopalvelun Asiakkaille Jussi Jyrinsalo Verkkotoimikunta Ajankohtaista Sähkönsiirtopalvelun Asiakkaille Ajankohtaista Sähkön riittävyys ei ollut uhattuna talven pakkasilla Fingrid käynnistänyt tehotariffi selvityksen kohdistuen

Lisätiedot

Verkkotoimikunta Petri Parviainen. Ajankohtaista Sähkönsiirto-asiakkaille Joulukuu 2017

Verkkotoimikunta Petri Parviainen. Ajankohtaista Sähkönsiirto-asiakkaille Joulukuu 2017 Verkkotoimikunta 29.12.2017 Petri Parviainen Ajankohtaista Sähkönsiirto-asiakkaille Joulukuu 2017 Ajankohtaista sähkönsiirto -asiakkaille 12_2017 Kantaverkon kehittämissuunnitelma 2017 on valmistunut.

Lisätiedot

Ajatuksia liittymisehtojen valvontaan. Pertti Kuronen

Ajatuksia liittymisehtojen valvontaan. Pertti Kuronen Ajatuksia liittymisehtojen valvontaan Pertti Kuronen 2 Liittymisehtojen seurannalla halutaan varmistaa verkkoon liittyjien kannalta voimajärjestelmän häiriötöntä toimintaa Tavoitteena säilyttää nykyinen

Lisätiedot

Jukka Ruusunen, toimitusjohtaja, Fingrid Oyj. Saavuttaako Suomi tuulivoimatavoitteensa Jari Suominen, puheenjohtaja, Suomen Tuulivoimayhdistys ry

Jukka Ruusunen, toimitusjohtaja, Fingrid Oyj. Saavuttaako Suomi tuulivoimatavoitteensa Jari Suominen, puheenjohtaja, Suomen Tuulivoimayhdistys ry Ohjelma klo 12.30 Ilmoittautuminen ja kahvi klo 13.00 Asiakkaat ja Fingrid Jukka Ruusunen, toimitusjohtaja, Fingrid Oyj klo 13.30 klo 14.00 Saavuttaako Suomi tuulivoimatavoitteensa Jari Suominen, puheenjohtaja,

Lisätiedot

FINGRID OYJ:N YLEISET LIITTYMISEHDOT YLE2013

FINGRID OYJ:N YLEISET LIITTYMISEHDOT YLE2013 1 (10) FINGRID OYJ:N YLEISET LIITTYMISEHDOT YLE2013 1 Johdanto... 2 2 Sähköverkkoon liittyminen... 2 2.1 Liittymistavat ja pääperiaatteet... 2 2.2 Kytkinlaitosliityntä... 3 2.3 110 kv voimajohtoliityntä...

Lisätiedot

Fingrid Oyj. Käyttötoiminnan tiedonvaihdon laajuus

Fingrid Oyj. Käyttötoiminnan tiedonvaihdon laajuus Fingrid Oyj Käyttötoiminnan tiedonvaihdon laajuus 1 (6) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 2 2 Tarkkailualue... 2 2.1 Soveltaminen... 2 2.2 Tarkkailualue Fingridin Vastuualueella... 3 3 Sähköverkoista Fingridille

Lisätiedot

Fingrid Oyj. Käyttötoiminnan tiedonvaihdon laajuus

Fingrid Oyj. Käyttötoiminnan tiedonvaihdon laajuus Fingrid Oyj Käyttötoiminnan tiedonvaihdon laajuus 22.10.2018 1 (6) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 2 2 Tarkkailualue... 2 2.1 Soveltaminen... 2 2.2 Tarkkailualue Fingridin Vastuualueella... 3 3 Sähköverkoista

Lisätiedot

Tuulivoimaliittyjät ja VJV Antti Kuusela

Tuulivoimaliittyjät ja VJV Antti Kuusela Tuulivoimaliittyjät ja VJV2013 10.12.2014 Antti Kuusela Tuulivoimaliittyjät ja VJV2013 VJV:n tarkoitus Keskeiset uudistukset (VJV2013) Todentamisprosessi Kokemukset uusista VJV-vaatimuksista Haastavimmat

Lisätiedot

Fingridin investointihankkeiden hankintaprosessi case Hirvisuo-Pyhänselkä sekä tietoisku käynnissä olevista hankkeista

Fingridin investointihankkeiden hankintaprosessi case Hirvisuo-Pyhänselkä sekä tietoisku käynnissä olevista hankkeista Fingridin investointihankkeiden hankintaprosessi case Hirvisuo-Pyhänselkä sekä tietoisku käynnissä olevista hankkeista Verkkotoimikunta 10.12.2014 Helsinki Keijo Välimaa 2 2009 2010 2011 2012 2013 2014

Lisätiedot

Tutustu kesätyöpaikkoihimme ja hae

Tutustu kesätyöpaikkoihimme ja hae Kesätyöpaikat 2019 Tutustu kesätyöpaikkoihimme ja hae 2.1. 28.2.2019 Meille kesätöihin tai harjoittelemaan? www.fingrid.fi/rekrytointi OMAISUUDENHALLINTA 6 Sähkönsiirtoteknologioista kiinnostunut kesätyöntekijä,

Lisätiedot

Aki Laurila, Kantaverkon Kehittämissuunnitelma

Aki Laurila, Kantaverkon Kehittämissuunnitelma , Kantaverkon Kehittämissuunnitelma Kehittämällä pitkäjänteisesti kantaverkkoa varmistetaan, että sähkönsiirtoverkko ja koko järjestelmä täyttävät sille asetetut laatuvaatimukset muuttuvassa toimintaympäristössä.

Lisätiedot

Kari Kuusela Verkkotoimikunnan kokous Fingridin ajankohtaisia

Kari Kuusela Verkkotoimikunnan kokous Fingridin ajankohtaisia Kari Kuusela Verkkotoimikunnan kokous 27-28.9.2016 Fingridin ajankohtaisia Sähköjärjestelmän muutos edellyttää uudenlaista energiapolitiikkaa ja markkinoiden vahvistamista Fingrid on huolissaan energiapolitiikassa

Lisätiedot

PÄIVITETTY 30.6.2010

PÄIVITETTY 30.6.2010 PÄIVITETTY 30.6.2010 KANTAVERKON LAAJUUS Tiivistelmä ja esitys julkisiksi periaatteiksi Kantaverkon määritelmä, Rakennetta ja laajuutta ohjaavat kriteerit, Laajuuden muutokset, Jatkotoimenpiteet Liityntäverkko

Lisätiedot

Antti-Juhani Nikkilä Verkkosääntöfoorumi, Tiedonvaihdon vaatimukset, roolit ja vastuut (KORRR)

Antti-Juhani Nikkilä Verkkosääntöfoorumi, Tiedonvaihdon vaatimukset, roolit ja vastuut (KORRR) Antti-Juhani Nikkilä Verkkosääntöfoorumi, Tiedonvaihdon vaatimukset, roolit ja vastuut (KORRR) Eurooppalainen lainsäädäntö vaikuttaa tiedonvaihtovaatimuksiin Siirtoverkon käytön suuntaviivat tullut voimaan

Lisätiedot

Uusi sopimuskausi tuo muutoksia. Pertti Kuronen Fingrid Oyj Kantaverkkopäivä

Uusi sopimuskausi tuo muutoksia. Pertti Kuronen Fingrid Oyj Kantaverkkopäivä Uusi sopimuskausi tuo muutoksia Pertti Kuronen Fingrid Oyj Kantaverkkopäivä 7.9.2011 2 Kantaverkkopalvelun sopimukset alkaen 2012 Kantaverkkosopimus oikeus siirtää sähköä kantaverkossa kantaverkkopalvelun

Lisätiedot

Kansainväliset yhteydet siirtokapasiteetin varmistajina. Kantaverkkopäivä Kari Kuusela, varatoimitusjohtaja, Fingrid Oyj

Kansainväliset yhteydet siirtokapasiteetin varmistajina. Kantaverkkopäivä Kari Kuusela, varatoimitusjohtaja, Fingrid Oyj Kansainväliset yhteydet siirtokapasiteetin varmistajina Kantaverkkopäivä 3.9.2014 Kari Kuusela, varatoimitusjohtaja, Fingrid Oyj Rajasiirtoyhteydet ovat hyvin tärkeitä Suomelle Mitä Fingrid on tehnyt rajasiirtoyhteyksien

Lisätiedot

Tilaisuuden ohjelma

Tilaisuuden ohjelma Tilaisuuden ohjelma 8.1.2014 12.30 Kahvi 13.00 Tilaisuuden avaus - Jussi Jyrinsalo, johtaja 13.05 VJV2013 uudet vaatimukset astuivat voimaan - Antti Kuusela, voimalaitosasiantuntija 14.00 Liityntäehtojen

Lisätiedot

Ajankohtaista siirtokeskeytyksistä 2.12.2010 Käyttötoimikunta Kimmo Kuusinen

Ajankohtaista siirtokeskeytyksistä 2.12.2010 Käyttötoimikunta Kimmo Kuusinen Ajankohtaista siirtokeskeytyksistä Käyttötoimikunta Kimmo Kuusinen Kaukovalvotut kytkennät - mistä on kyse? "Perinteinen" tapa kytkeä: kommunikoidaan puhelimitse toimenpiteet kauko-ohjauksella tai paikallisesti

Lisätiedot

Fingrid välittää. Varmasti.

Fingrid välittää. Varmasti. Fingrid välittää. Varmasti. Fingrid Oyj:n voimansiirtoverkko 1.1.2015 400 kv kantaverkko 220 kv kantaverkko 110 kv kantaverkko tasavirtayhteys muiden verkko Fingrid lyhyesti Sähkö on välttämätön osa kaikkien

Lisätiedot

Kantaverkkoon liittymisen hinnoittelu Kantaverkon rajaus Suurjännitteinen jakeluverkko Verkkotoimikunta 3_2011,

Kantaverkkoon liittymisen hinnoittelu Kantaverkon rajaus Suurjännitteinen jakeluverkko Verkkotoimikunta 3_2011, Kantaverkkoon liittymisen hinnoittelu Kantaverkon rajaus Suurjännitteinen jakeluverkko Verkkotoimikunta 3_2011, 6.9.2011 2 Kantaverkkoon liittymisen hinnoittelu Liittymismaksu 3 Miksi liittymismaksu? Tavoite

Lisätiedot

Pidetään huolta linjoista

Pidetään huolta linjoista Pidetään huolta linjoista 2 Fingrid lyhyesti UTSJOKI Sähkö on välttämätön osa kaikkien suomalaisten arkipäivää. Yhteiskunta toimii sähköllä. Fingrid Oyj on yritys, joka vastaa sähkönsiirtojärjestelmän

Lisätiedot

Varsinais-Suomen alueselvitys

Varsinais-Suomen alueselvitys Varsinais-Suomen alueselvitys KRISTIINA MERI-PORI OLKILU OTO RAUMA TU OV ILA VENTUSNEVA U LV ILA LIE TO KALAJOKI SEINÄJOKI FORS SA VIRKKALA INKOO VALAJASKOSKI PETÄJÄSKOSKI LEVÄSUO ALAJÄRVI PETÄJÄVESI KANGASALA

Lisätiedot

Fingrid Oyj. NC ER:n tarkoittamien merkittävien osapuolien nimeäminen ja osapuolilta vaadittavat toimenpiteet

Fingrid Oyj. NC ER:n tarkoittamien merkittävien osapuolien nimeäminen ja osapuolilta vaadittavat toimenpiteet Fingrid Oyj NC ER:n tarkoittamien merkittävien osapuolien nimeäminen ja osapuolilta vaadittavat toimenpiteet Siltala Jari 1 (8) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 2 Järjestelmän varautumissuunnitelman kannalta

Lisätiedot

Käyttötoiminnan kuulumiset. Käyttövarmuuspäivä Johtaja Reima Päivinen

Käyttötoiminnan kuulumiset. Käyttövarmuuspäivä Johtaja Reima Päivinen Käyttötoiminnan kuulumiset Käyttövarmuuspäivä 2.12.2013 Johtaja Reima Päivinen Valvomotoimintojen keskittäminen kantaverkkokeskukseen onnistui 2.12.2013 Kantaverkon käyttövarmuus on ollut hyvä 1,20 7 1,00

Lisätiedot

MENETELMÄT TUOTANNON LIITTÄMISESTÄ PERITTÄVIIN MAKSUIHIN

MENETELMÄT TUOTANNON LIITTÄMISESTÄ PERITTÄVIIN MAKSUIHIN MENETELMÄT TUOTANNON LIITTÄMISESTÄ PERITTÄVIIN MAKSUIHIN SISÄLLYS: 1. YLEISTÄ...2 2. LIITTYMIEN HINNOITTELUPERIAATTEET...2 2.1. Enintään 2 MVA sähköntuotantolaitteisto...2 2.2. Yli 2 MVA sähköntuotantolaitteisto...2

Lisätiedot

Voimalaitosten järjestelmätekniset vaatimukset. Viranomaisen puheenvuoro

Voimalaitosten järjestelmätekniset vaatimukset. Viranomaisen puheenvuoro Voimalaitosten järjestelmätekniset vaatimukset Viranomaisen puheenvuoro Energiamarkkinavirasto Mikko Heikkilä 31.10.2012 Keskustelutilaisuus voimalaitosten järjestelmäteknisistä vaatimuksista Finlandia-talo

Lisätiedot

Kari Kuusela Verkkotoimikunta Fingridin ajankohtaiset

Kari Kuusela Verkkotoimikunta Fingridin ajankohtaiset Kari Kuusela Verkkotoimikunta 3.5.2017 Fingridin ajankohtaiset esett Go-live 1.5.2017 Suomi, Ruotsi ja Norja edelläkävijöitä Euroopassa Taseselvityksen operatiivinen hoito siirtyy kolmen TSO:n yhteisesti

Lisätiedot

Koonnos voimalaitosten järjestelmäteknisistä vaatimuksista sekä voimalaitosliityntään liittyvistä teknisistä kysymyksistä

Koonnos voimalaitosten järjestelmäteknisistä vaatimuksista sekä voimalaitosliityntään liittyvistä teknisistä kysymyksistä VJV-tukidokumentti 1 (23) Koonnos voimalaitosten järjestelmäteknisistä vaatimuksista sekä voimalaitosliityntään liittyvistä teknisistä kysymyksistä Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Yhteystiedot... 4

Lisätiedot

VJV2013. Taustaa ja keskeiset muutokset Tuomas Rauhala

VJV2013. Taustaa ja keskeiset muutokset Tuomas Rauhala VJV2013 Taustaa ja keskeiset muutokset 31.10.2012 Tuomas Rauhala Esityksen sisältö VJV2013: tausta ja rakenne Keskeiset erot VJV2007 ja VJV2013 välillä Muita mahdollisesti kommentoimisen arvoisia kohtia

Lisätiedot

PL 530 y J SAAPUNUT 24-10-2013 00101 HELSINKI

PL 530 y J SAAPUNUT 24-10-2013 00101 HELSINKI Fq-C3- \ Energiamarkkinavirasto Päätös 1 (8) 7 J(O\( P 18.10.2013 Dnro 484/433/2011 PL 530 y J SAAPUNUT 24-10-2013 00101 HELSINKI Energiamarkkinavirastoon 15.5.2013 saapunut hakemuksenne Asia Asianosainen

Lisätiedot

Petri Parviainen, Kantaverkkopalvelut, ajankohtaista

Petri Parviainen, Kantaverkkopalvelut, ajankohtaista Petri Parviainen, 5.9.2019 Kantaverkkopalvelut, ajankohtaista Ajankohtaisia asioita Sähkön siirrossa ei merkittäviä häiriöitä kesän aikana Tuulivoimaa suunnitellaan lisää Suomeen kovaa vauhtia. Fingrid

Lisätiedot

Kantaverkon kansallinen 10-vuotissuunnitelma

Kantaverkon kansallinen 10-vuotissuunnitelma Kantaverkon kansallinen 10-vuotissuunnitelma Suunnitelmassa esitetyt tiedot perustuvat tilanteeseen ja julkisiin markkinatietoihin (www.nordpoolspot.com). Kantaverkon kansallinen 10-vuotissuunnitelma ei

Lisätiedot

Lappeenrannan Energia

Lappeenrannan Energia 13.9.2012 Lappeenrannan Energia Lappeenrannan kaupungin 100 % omistama energiayhtiö. Lappeenrannan Energia -konserni hankkii ja myy kaukolämpöä, maakaasua, sähköä ja vettä. Konsernin muodostavat emoyhtiö

Lisätiedot

Verkkotoimikunta Petri Parviainen. Ajankohtaista kantaverkkoasiakkaille Syksy 2017

Verkkotoimikunta Petri Parviainen. Ajankohtaista kantaverkkoasiakkaille Syksy 2017 Verkkotoimikunta Petri Parviainen Ajankohtaista kantaverkkoasiakkaille Syksy 2017 Ajankohtaista kantaverkkoasiakkaille 9_2017 Kantaverkon kehittämissuunnitelman päivitys työn alla, kommentit saatu, vastineet,

Lisätiedot

Verkkotoimikunta Ajankohtaista. Petri Parviainen ja Jarno Sederlund Sähkönsiirto, Fingrid Oyj

Verkkotoimikunta Ajankohtaista. Petri Parviainen ja Jarno Sederlund Sähkönsiirto, Fingrid Oyj Verkkotoimikunta 28.11.2018 Ajankohtaista Petri Parviainen ja Jarno Sederlund Sähkönsiirto, Fingrid Oyj Ajankohtaista sähkönsiirrosta 1/2 1. Uusiutuvan energian tuotantotuen huutokaupan liityntätarjoukset

Lisätiedot

Ajankohtaiset asiat. Reima Päivinen Käyttötoimikunta

Ajankohtaiset asiat. Reima Päivinen Käyttötoimikunta Ajankohtaiset asiat Reima Päivinen Käyttötoimikunta 25.9.2012 Poikkeuksellinen alkuvuosi Suomen sähkön kulutus -2,5% Runsaasti vesivoimaa tarjolla Pohjoismaista Venäjän tuonti vähentynyt merkittävästi

Lisätiedot

Päätös muutoksista nimetyn kantaverkon laajuuteen

Päätös muutoksista nimetyn kantaverkon laajuuteen 1 (5) Päätös muutoksista 31.3.2015 nimetyn kantaverkon laajuuteen 1 Johdanto Energiavirasto on määrännyt Fingrid Oyj:n järjestelmävastaavaksi kantaverkonhaltijaksi. Sähkömarkkinalain 7 :n mukaisesti kantaverkonhaltijan

Lisätiedot

Ajankohtaista yhtiön toiminnasta

Ajankohtaista yhtiön toiminnasta Asiakohta 4 Ajankohtaista yhtiön toiminnasta Neuvottelukunnan kevätkokous 2.5.2011 Jukka Ruusunen 2 Käyttövarmuuden hallinta Talven kulutushuippu 14800 MWh/h saavutettiin 18.2. klo 9 10 häiriöitä: Estlink,

Lisätiedot

Päätös muutoksista nimetyn kantaverkon laajuuteen

Päätös muutoksista nimetyn kantaverkon laajuuteen 1 (5) Päätös muutoksista 31.3.2015 nimetyn kantaverkon laajuuteen 1 Johdanto Energiavirasto on määrännyt Fingrid Oyj:n järjestelmävastaavaksi kantaverkonhaltijaksi. Sähkömarkkinalain 7 :n mukaisesti kantaverkonhaltijan

Lisätiedot

1104/2013. LIIKKUMIS- JA OLESKELURAJOITUSTEN KOHTEENA OLEVAT LENTOPAIKAT (1 :n 1 momentin 1 kohta) Alue Kunta Toiminnanharjoittaja Kartan numero

1104/2013. LIIKKUMIS- JA OLESKELURAJOITUSTEN KOHTEENA OLEVAT LENTOPAIKAT (1 :n 1 momentin 1 kohta) Alue Kunta Toiminnanharjoittaja Kartan numero 1104/2013 3 Liite 1 LIIKKUMIS- JA OLESKELURAJOITUSTEN KOHTEENA OLEVAT LENTOPAIKAT (1 :n 1 momentin 1 kohta) Alue Kunta Toiminnanharjoittaja Kartan numero 1) Forssan lentopaikka (EFFO) Forssa Forssan Seudun

Lisätiedot

LIIKKUMIS- JA OLESKELURAJOITUSTEN KOHTEENA OLEVAT LENTOPAIKAT (1 :n 1 momentin 1 kohta) Alue Kunta Toiminnanharjoittaja Kartan numero

LIIKKUMIS- JA OLESKELURAJOITUSTEN KOHTEENA OLEVAT LENTOPAIKAT (1 :n 1 momentin 1 kohta) Alue Kunta Toiminnanharjoittaja Kartan numero Liite 1 LIIKKUMIS- JA OLESKELURAJOITUSTEN KOHTEENA OLEVAT LENTOPAIKAT (1 :n 1 momentin 1 kohta) Alue Kunta Toiminnanharjoittaja Kartan 1) Forssan lentopaikka (EFFO) Forssa Forssan Seudun Ilmailuyhdistys

Lisätiedot

SÄHKÖN TOIMITUSVARMUUS

SÄHKÖN TOIMITUSVARMUUS SUOMEN ATOMITEKNILLISEN SEURAN VUOSIKOKOUS 21.2.2007 Eero Kokkonen Johtava asiantuntija Fingrid Oyj 1 14.2.2007/EKN Tavallisen kuluttajan kannalta: sähkön toimitusvarmuus = sähköä saa pistorasiasta aina

Lisätiedot

Kari Kuusela Verkkkotoimikunnan kokous Fingridin ajankohtaiset ja Pohjois-Suomen verkon kehittäminen

Kari Kuusela Verkkkotoimikunnan kokous Fingridin ajankohtaiset ja Pohjois-Suomen verkon kehittäminen Kari Kuusela Verkkkotoimikunnan kokous 12.-13-9.2017 Fingridin ajankohtaiset ja Pohjois-Suomen verkon kehittäminen Fingridin investointisuunnitelma ja rajasiirtoyhteyksien merkitys Verkkoinvestoinnit 2000-2027

Lisätiedot

Valot päällä valtakunnassa

Valot päällä valtakunnassa Valot päällä valtakunnassa Fingrid lyhyesti Sähkö on välttämätön osa kaikkien suoma laisten arkipäivää. Suomi toimii sähköllä. Fingrid on yritys, joka vastaa kantaverkon eli sähkön siirtojärjestelmän toimivuudesta.

Lisätiedot

Voimalaitosten järjestelmätekniset vaatimukset tuulivoimalaitosprojektin yhteydessä. Yhteenveto

Voimalaitosten järjestelmätekniset vaatimukset tuulivoimalaitosprojektin yhteydessä. Yhteenveto Voimalaitosten järjestelmätekniset vaatimukset tuulivoimalaitosprojektin yhteydessä Yhteenveto 21.12.2011 2 VJV2007 ja tämän dokumentin sisällöstä Fingridin VJV2007 liitteen 2 [2] kohdan 3 mukaisesti "Suomen

Lisätiedot

Ajankohtaista. Reima Päivinen. Käyttötoimikunta 25.3.2014

Ajankohtaista. Reima Päivinen. Käyttötoimikunta 25.3.2014 Ajankohtaista Reima Päivinen Käyttötoimikunta 25.3.2014 2 Asiakkaiden ja yhteiskunnan hyväksi Varma sähkö Kantaverkon häiriöistä aiheutuneet keskeytykset 10 8 6 4 2 0 min / vuosi / liityntäpiste 2006 2007

Lisätiedot

Uuden liittymissopimusmallin soveltaminen. Verkkotoimikunta P.Parviainen

Uuden liittymissopimusmallin soveltaminen. Verkkotoimikunta P.Parviainen Uuden liittymissopimusmallin soveltaminen Verkkotoimikunta15.2.2013 P.Parviainen Uuden liittymissopimusmallin soveltaminen 1. 1.2.2012 voimaan tullut liittymismaksukäytäntö koskee uusia kantaverkon liityntöjä

Lisätiedot

Timo Kiiveri Verkkotoimikunta Fingridin ajankohtaiset verkkotoimikunnalle

Timo Kiiveri Verkkotoimikunta Fingridin ajankohtaiset verkkotoimikunnalle Timo Kiiveri Verkkotoimikunta 29.5.2019 Fingridin ajankohtaiset verkkotoimikunnalle Ajankohtaisia ja viimeisimmät investoinnit Fingridille kansallinen yritysturvallisuustodistus. Todistus on osoitus Fingridin

Lisätiedot

Verkon suunnittelualueet

Verkon suunnittelualueet Verkon suunnittelualueet 1. Lappi 2. Meri-Lappi 3. Oulun seutu 4. Kainuu 5. Pohjanmaa 6. Savo-Karjala 7. Keski-Suomi 8. Porin ja Rauman seutu 9. Häme 10. Varsinais-Suomi 11. Kaakkois-Suomi 12. Pääkaupunkiseutu.

Lisätiedot

Voimalaitosten jännitteensäädön asetteluperiaatteet

Voimalaitosten jännitteensäädön asetteluperiaatteet Tekninen ohje 1 (8) Voimalaitosten jännitteensäädön asetteluperiaatteet Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 2 Jännitteensäätö... 2 2.1 Jännitteensäädön säätötapa... 2 2.2 Jännitteensäädön asetusarvo... 2

Lisätiedot

Esittelijä / Föredragande / Referendary. Ratkaisija / Beslutsfattare / Decision-maker. Nimi / Namn / Name: Pvm / Datum / Date: Pvm / Datum / Date:

Esittelijä / Föredragande / Referendary. Ratkaisija / Beslutsfattare / Decision-maker. Nimi / Namn / Name: Pvm / Datum / Date: Pvm / Datum / Date: Tämä on Energiaviraston sähköisesti allekirjoittama asiakirja. Detta är ett dokument som har signerats elektroniskt av Energimyndigheten. Asiakirjan päivämäärä on: Dokumentet är daterat: 01.12.2017 The

Lisätiedot

Fingridin ajankohtaiset

Fingridin ajankohtaiset Kari Kuusela Verkkotoimikunta 15.2.2017 Fingridin ajankohtaiset Sähköjärjestelmän murros laittaa Pohjois- ja Etelä-Suomen väliset siirtoyhteydet lujille! Suomeen 2 100 MW lisää tuulivoimaa vuoteen 2025

Lisätiedot

Voimalaitosten jännitteensäädön asetteluperiaatteet

Voimalaitosten jännitteensäädön asetteluperiaatteet Tekninen ohje 1 (9) Voimalaitosten jännitteensäädön asetteluperiaatteet Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 2 Jännitteensäätö... 2 2.1 Jännitteensäädön säätötapa... 2 2.2 Jännitteensäädön asetusarvo... 2

Lisätiedot

Hikiä Forssa kv voimajohdon rakentaminen

Hikiä Forssa kv voimajohdon rakentaminen Hikiä Forssa 400 + 110 kv voimajohdon rakentaminen 3. - 4.10.2013 Hikiä - Forssa 400 + 110 kv voimansiirtoyhteys on osa kantaverkon perusratkaisuja 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018

Lisätiedot

Fingrid toteuttaa investoinnit tehokkaasti. Kari Kuusela, varatoimitusjohtaja Kantaverkkopäivä 6.9.2012

Fingrid toteuttaa investoinnit tehokkaasti. Kari Kuusela, varatoimitusjohtaja Kantaverkkopäivä 6.9.2012 Fingrid toteuttaa investoinnit tehokkaasti Kari Kuusela, varatoimitusjohtaja Kantaverkkopäivä 6.9.2012 Katsaus vuoteen 2011 ja vuoden 2012 hankkeisiin Tilaamme osaavilta tekijöiltä tehokkaasti Ulkoistaminen

Lisätiedot

Investointikatsaus Neuvottelukunta

Investointikatsaus Neuvottelukunta Jussi Jyrinsalo / kantaverkkosuunnittelu Timo Kiiveri / omaisuuden hallinta Investointikatsaus Neuvottelukunta Investointien perusteet - verkko suunnitellaan asiakkaiden ja sähkömarkkinoiden tarpeisiin

Lisätiedot

Kantaverkon kehittämissuunnitelma luonnoksesta annetut lausunnot

Kantaverkon kehittämissuunnitelma luonnoksesta annetut lausunnot Muistio 1 (6) Kantaverkon kehittämissuunnitelma luonnoksesta annetut lausunnot 1 Yleistä Kantaverkon kehittämissuunnitelma luonnos julkaistiin 3.7.2015 ja se oli Fingridin sidosryhmien arvioitavana 31.8.2015

Lisätiedot

Fingridin ajankohtaiset kuulumiset

Fingridin ajankohtaiset kuulumiset Verkkotoimikunta 28.11.2018 Kari Kuusela Fingridin ajankohtaiset kuulumiset Hyvä työilmapiiri huomataan! Henkilöstötyytyväisyys Fingridistä maailman paras kantaverkkoyhtiö energia-alan CHARGE 2018 -brändikisassa

Lisätiedot

Markkinoiden toimintaa edesauttavat siirtojohtoinvestoinnit. Markkinatoimikunta Maarit Uusitalo

Markkinoiden toimintaa edesauttavat siirtojohtoinvestoinnit. Markkinatoimikunta Maarit Uusitalo Markkinoiden toimintaa edesauttavat siirtojohtoinvestoinnit Markkinatoimikunta 4.2.2014 Maarit Uusitalo 2 Verkon kehittämissuunnitelmat eri tasoilla 1. Eurooppalainen taso ENTSO-E julkaisee joka toinen

Lisätiedot