Kaupunkilaisten viherkattounelmia VTM (ympäristösosiologia), tohtorikoulutettava Marja Mesimäki ViherTek-messut, viherkattoseminaari III 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaupunkilaisten viherkattounelmia VTM (ympäristösosiologia), tohtorikoulutettava Marja Mesimäki ViherTek-messut, viherkattoseminaari III 2013"

Transkriptio

1 Kaupunkilaisten viherkattounelmia VTM (ympäristösosiologia), tohtorikoulutettava Marja Mesimäki ViherTek-messut, viherkattoseminaari III

2 Photo: Niina Ala-Fossi Viides ulottuvuus viherkatot osaksi kaupunkia Sosiologinen tutkimus Tutkimme kaupunkilaisten näkemyksiä, visioita, toiveita ja kokemuksia viherkatoista ja niiden hankinnasta Suomessa. Henkilön nimi / Esityksen nimi / Tieteenala

3 Kaupunkilaisten viherkattovisiot tavoitteena tutkia kaupunkilaisten näkemyksiä unelmien viherkatosta erilaisissa kiinteistöissä ja erilaisilla alueilla

4 TAUSTAA Kaupungit voivat stressata monella tapaa (melu, keinotekoinen valo, ilmansaasteet, pöly jne.) vaikutuksia fyysiseen ja henkiseen terveyteen mm. keskittymiskyky voi heikentyä Viherympäristöt kaupungissa ovat tärkeitä virkistäytymispaikkoja kaupunkilaisille Kaupungistuminen yhä suurempi ihmisjoukko käyttää yhä harvempia viheralueita virkistymiseen uusia virkistysalueita tarvitaan myös lähelle kaupunkilaisten päivittäisiä reittejä missä on tilaa? VIHERKATTOJEN MAHDOLLISUUDET Henkilön nimi / Esityksen nimi / Tieteenala

5 Photo: Niina Ala-Fossi TAUSTAA liitetään luontoa Rakennettuun kaupunkiympäristöön

6 Henkilön nimi / Esityksen nimi / Tieteenala

7 TAUSTAA Miksi tutkia viherkattoja ja ihmisten näkemyksiä? Emme tiedä, minkälaisia käyttötarkoituksia ja kokemuksia kaupunkilaiset arvostavat tai hyväksyvätkö kaupunkilaiset luonnon monimuotoisuutta tukevia viherkattoja jne. Mitä aito asukaslähtöinen kaupunkisuunnittelu tarkoittaa minkälaista tietoa sen pohjaksi tarvitaan? Henkilön nimi / Esityksen nimi / Tieteenala

8 Kaupunkilaisten viherkattovisiot Minkälaisia viherkattoja kaupunkilaiset visioivat erilaisiin rakennuksiin/ kiinteistöihin? erilaisille kaupunkialueille? suhteessa luonnon monimuotoisuuteen ja elvyttävyyteen?

9 Eläytymismenetelmä (The method of empathy-based stories MEBS, Eskola 1998) Vastaaja kirjoittaa tarinan tutkijan antaman kehyskertomuksen perusteella Kehyskertomus auttaa vastaajaa eläytymään annettuun tilanteeseen Hyödyllinen kartoittavissa tutkimuksissa sekä ihmisten arkipäiväisten kokemusten ja ympäristön tutkimisessa

10 AINEISTONI: 150 tarinaa unelmien viherkatoista tekstiä ja/ tai piirroksia (suurin osa tekstiä) 4 kehyskertomusta, 10 versiota + taustatiedot (ikä, sukupuoli, koulutus, asuinpaikka jne.)

11 Henkilön nimi / Esityksen nimi / Tieteenala

12 Henkilön nimi / Esityksen nimi / Tieteenala

13 Henkilön nimi / Esityksen nimi / Tieteenala

14 Henkilön nimi / Esityksen nimi / Tieteenala

15 Henkilön nimi / Esityksen nimi / Tieteenala

16 TUNNELMA RAUHALLINEN, RAUHOITTAVA, LOHDUTTAVA, SEESTEINEN VIHERKATOT OLISIVAT VIRKISTÄVIÄ JA RAUHOITTAVIA KEITAITA LUONNOLLINEN, LUONNONLÄHEINEN (luontoon viittaava) AITO LUONNON TUNTU VIRKISTÄVÄ, PIRISTÄVÄ, INSPIROIVA VIHERKATTO OLISI STIMULOIVA PAIKKA KOKOUKSILLE VETÄYTYÄ VIHERKATOLLA PÄÄSISI PAKOON KAUPUNGIN HEKTISTÄ ILMAPIIRIÄ

17 TUNNELMA KIVA, IHANA, ONNELLINEN, HAUSKA, SAA HYMYILEMÄÄN, HYVÄ FIILIS TUNNELMA TUOTTAA ILOA LAPSILLE, VANHUKSILLE JA POTILAILLE MUKAVA, LÄMMIN, HOUKUTTELEVA LÄMMIN JA KOTOISA TUNNELMA RENTO, RENTOUTTAVA, LEPPOISA VIHREÄÄ, RENTOA, AIKA HILJAISTAKIN YHTEISÖLLINEN, TUNNELMASTA TUNNELMA KANNUSTAA SOSIAALISEN KANSSAKÄYMISEEN Photo: Gosia Gabrych

18 TUNNELMA KIEHTOVA, JÄNNITTÄVÄ "SALAINEN PUUTARHA", YLLÄTYKSELLINEN SOMMITTELU, JÄRJESTYS VILLI, RUNSAS - HILLITTY TUNNELMA KULTTUURISET MIELLEYHTYMÄT JAPANILAISTYYLINEN TILALLISET TUNNELMOINNIT TUNNELMA VIHERKATOLLA OLISI KUIN KALLIOLUODOLLA MERELLÄ

19 KOKEMUKSET/ KOKEMUKSELLISUUS YHTEYS JA LÄHEISYYS LUONTOON OLLA LUONNON HELMASSA, NAUTTIA LUONNOSTA OPPIMISKOKEMUKSET TUTUSTUTTAA LAPSIA KASVIEN MAAILMAAN, VIEDÄ HEITÄ POLKUA PITKIN MITÄ IHANIMPIEN KUKKIEN LUOKSE ELÄMYKSET MELUTON PUISTOELÄMYS, IHMEELLINEN ELÄMYS

20 Photo: Niina Ala-Fossi NÄKYMÄ KATOLTA ympäröivään maisemaan, toisille (viher)katoille RAKENNUKSESTA esim. ikkunan läpi MAANPINNAN TASOSTA viherkatolle tai viherkattoiseen kaupunkimaisemaan NÄKYMÄT KATOLLA esim. muodot, pinnat, ulottuvuudet NÄKYMÄN LAATU esim. yllättävä, kaunis, erilainen ESTEETTISESTI MIELLYTTÄVÄT NÄKYMÄT/ MAISEMAT NOSTAVAT KIINTEISTÖN HINTAA kaupunkilaiset haluavat vihernäkymiä

21 AISTIA AISTIT/ AISTIA AISTIA KASVIEN LIIKETTÄ TUULESSA HAISTAA/ TUOKSUT KAUPUNGIN JA MEREN TUOKSU NÄHDÄ AISTIA SYKSYN TULO KASVIEN VÄREISTÄ KUULLA KUULLA VEDEN SOLINAA, HEINÄSIRKKOJEN SIRITYSTÄ KOSKEA KÄVELLÄ ERILAISILLA PINNOILLA: KARHEA, KIVINEN, SAMMALEN PEHMEYS Photo by Malgorzata Gabrych

22 VIHERKATON KÄYTTÖTARKOITUKSET MAISEMOINTI tuomaan uudenlaista pintaa tylsään kaupunkimaisemaan EKOLOGISET JA TEKNISET KÄYTTÖTARKOITUKSET hulevesien hallinta, kattorakenteiden käyttöiän pidentäminen, tuottaa happea, vaimentaa melua, luonnonsuojelu VIRKISTYSKÄYTTÖ, VIIHTYISYYDEN LISÄÄMINEN RENTOUTUMISEEN, RAUHOITTUMISEEN, LEPÄÄMISEEN TERVEYS- JA SOSIAALISET VAIKUTUKSET mielenterveys, yhteisöllisyys jne. HYÖTYKASVIEN KASVATTAMINEN 22 St. Louis Children s Hospital Rooftop Garden, St. Louis, Missouri, USA. Photo by Tom Tyler

23 MITÄ (KÄYTTÖ)VIHERKATOLLA HALUTAAN TEHDÄ? RENTOILUKATTO nautiskella, löhöillä, pitää taukoa, rentoutua, levätä, hengittää, olla ilman kenkiä, joogata, meditoida Istuskella, lueskella, neuloa, napostella mansikoita, ottaa aurinkoa, happihypellä,, poimia kukkia, ihailla maisemia HENGAILUKATTO sosialiseerata, kokoontua viettämään aikaa yhdessä, tavata ystäviä ja naapureita, järjestää tapahtumia/ juhlia, osallistua, houkutella muitakin katolle, pitää kokouksia, grillata, juoda kahvia tuttujen kanssa, pelata krokettia... Henkilön nimi / Esityksen nimi / Tieteenala

24 KASVILLISUUS Matalaa, kulutusta/ tallausta/ lumenluontia/ kuivuutta/ tuulta kestävää, kivikkokasveja, mehikasveja Värikästä, esteettisesti miellyttävää, kaunista, ihanaa, rauhoittavaa, lohduttavaa, eksoottista, tuttua, yksinkertaista, vaihtelevaa, hyväntuoksuista, happea tuottavaa, Perennoja, koristekasveja, köynnöskasveja, riippuvia kasveja, nurmikkoa VUODENAJAT, VUOROKAUDENAJAT Henkilön nimi / Esityksen nimi / Tieteenala

25 MONIMUOTOISUUS Photo by Malgorzata Gabrych luonnonmukainen, monimuotoinen, vaihteleva kasvillisuus, suomalaisia kasveja, uhanalaisia ja harvinaisia lajeja, niittykasvillisuutta, suo, tunturikasvillisuutta, vesikasveja, erilaisia puita, pensaita, luonnonkukkia, kukkia mehiläisille, luonnonmarjoja, heiniä, sammalta, jäkälää, kääpiä, pörriäisiä, hyönteisiä, perhosia, heinäsirkkoja, lintuja pesimispaikkoja, linnunpönttöjä, talvehtimispaikkoja, risukasoja, puunrunkoja PSYCHOLOGICAL BENEFITS OF GREEN SPACE INCREASE WITH BIODIVERSITY (Fuller et al. 2007, study in urban parks) Henkilön nimi / Esityksen nimi / Tieteenala

26 New York s Riverpark Farm KATTOVILJELY SOSIAALINEN KANSSAKÄYMINEN, YHTEISÖLLISYYS, NAAPURUSTO tutustutaan naapureihin jaetaan kokemuksia (kasveista), jaetut palstat kokataan yhdessä katolla, katon antimista opitaan toisilta sukupolvien välinen kanssakäyminen jne.

27

28

29

30 30

Kaupunkilaisten viherkattounelmia VTM (ympäristösosiologia), tohtorikoulutettava Marja Mesimäki ViherTek-messut, viherkattoseminaari III 2013

Kaupunkilaisten viherkattounelmia VTM (ympäristösosiologia), tohtorikoulutettava Marja Mesimäki ViherTek-messut, viherkattoseminaari III 2013 Kaupunkilaisten viherkattounelmia VTM (ympäristösosiologia), tohtorikoulutettava Marja Mesimäki ViherTek-messut, viherkattoseminaari III 2013 www.luomus.fi Photo: Niina Ala-Fossi Viides ulottuvuus viherkatot

Lisätiedot

Hyvinvointia tukevat työympäristöt

Hyvinvointia tukevat työympäristöt VTM Marja Mesimäki Helsingin yliopisto Luonnontieteellinen keskusmuseo & Kaupunkiekologian tutkimusryhmä Hyvinvointia tukevat työympäristöt - fiksu viherrakenne jaksamisen ja luovuuden tukena KatuMetro

Lisätiedot

SIIRTOLAPUUTARHA LIEKSAAN LOPPUSEMINAARI 3.6.2009 LEENA PAAVILAINEN

SIIRTOLAPUUTARHA LIEKSAAN LOPPUSEMINAARI 3.6.2009 LEENA PAAVILAINEN SIIRTOLAPUUTARHA LIEKSAAN LOPPUSEMINAARI 3.6.2009 LEENA PAAVILAINEN ENSIMMÄINEN YHTEISOHJAUS Nauhat Ruudut Viuhkat Saaret ENSIMMÄINEN YHTEISOHJAUS Nauhat Ruudut Viuhkat Saaret TOINEN YHTEISOHJAUS SIIRTOLAPUUTARHA-ALUE

Lisätiedot

Viides ulottuvuus -viherkatot osaksi kaupunkia

Viides ulottuvuus -viherkatot osaksi kaupunkia Viides ulottuvuus -viherkatot osaksi kaupunkia Kuva: Niina Ala-Fossi Oma Piha -messut 29.3.2012 Dos. Susanna Lehvävirta, LTKM & UERG Viikki. www.helsinki.fi/yliopisto www.luomus.fi/viherkatot Osasto /

Lisätiedot

Viherkatot osana kaupunkisuunnittelua: uudenlaista, laadukasta ja kestävää kaupunkitilaa sekä hyvinvointia kaupunkilaisille

Viherkatot osana kaupunkisuunnittelua: uudenlaista, laadukasta ja kestävää kaupunkitilaa sekä hyvinvointia kaupunkilaisille VTM Marja Mesimäki Helsingin yliopisto Luonnontieteellinen keskusmuseo & Kaupunkiekologian tutkimusryhmä Viherkatot osana kaupunkisuunnittelua: uudenlaista, laadukasta ja kestävää kaupunkitilaa sekä hyvinvointia

Lisätiedot

Asukaskokemuksia viherkatoista

Asukaskokemuksia viherkatoista Asukaskokemuksia viherkatoista Kuva: Niina Ala-Fossi OmaPiha messut 29.3.2012 VTM Marja Mesimäki Viides ulottuvuus viherkatot osaksi kaupunkia Luonnontieteellinen keskusmuseo. www.helsinki.fi/yliopisto

Lisätiedot

Monimuotoisuuden turvaaminen: tieteidenvälinen haaste. FT Susanna Lehvävirta, Kasvitieteellinen puutarha, Helsingin Yliopisto

Monimuotoisuuden turvaaminen: tieteidenvälinen haaste. FT Susanna Lehvävirta, Kasvitieteellinen puutarha, Helsingin Yliopisto Monimuotoisuuden turvaaminen: tieteidenvälinen haaste FT Susanna Lehvävirta, Kasvitieteellinen puutarha, Helsingin Yliopisto Puheenaiheet tänään Monimuotoisuuden turvaaminen Tieteidenvälisyys ja tieteen

Lisätiedot

Carmen Brecheis Michelle Cheng Johanna Järvelä Anna Kantanen

Carmen Brecheis Michelle Cheng Johanna Järvelä Anna Kantanen Carmen Brecheis Michelle Cheng Johanna Järvelä Anna Kantanen Onko Villa Breda koti vai laitos? Tietysti sen pitäisi olla koti! avulias persoonallinen lepoa-antava kutsuva interaktiivinen active aktiivinen?

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON KASVITIETEELLINEN PUUTARHA Yleiset tehtävät III

OULUN YLIOPISTON KASVITIETEELLINEN PUUTARHA Yleiset tehtävät III OULUN YLIOPISTON KASVITIETEELLINEN PUUTARHA Yleiset tehtävät III KASVIHUONE ROMEO Trooppinen osasto ja subtrooppisten kesäsateiden osasto 1. Astut trooppiseen sademetsään. Seisahda hetkeksi ja katsele

Lisätiedot

Innovatiivisella viherrakentamisella kohti kestävää kaupunkia

Innovatiivisella viherrakentamisella kohti kestävää kaupunkia Innovatiivisella viherrakentamisella kohti kestävää kaupunkia -esimerkkejä metsistä, puistoista ja katoilta Yhteistyössä: Kasvitieteellinen puutarha & Kaupunkiekologian tutkimusryhmä, Ympäristötieteen

Lisätiedot

Ruoan tuotanto kaupunkisuunnittelun valinnoissa KIVIREKI: KAUPUNKIVILJELYN TOTEUTTAMINEN TYÖPAJA KRISTA WILLMAN TAMPEREEN YLIOPISTO

Ruoan tuotanto kaupunkisuunnittelun valinnoissa KIVIREKI: KAUPUNKIVILJELYN TOTEUTTAMINEN TYÖPAJA KRISTA WILLMAN TAMPEREEN YLIOPISTO Ruoan tuotanto kaupunkisuunnittelun valinnoissa KIVIREKI: KAUPUNKIVILJELYN TOTEUTTAMINEN TYÖPAJA 14.3.2017 KRISTA WILLMAN TAMPEREEN YLIOPISTO Tutkimus kaupunkiviljelystä Mitä on uusi asukaslähtöinen kaupunkiviljely?

Lisätiedot

Puutarhan hyvinvointivaikutukset. Viherlandia Leena Lindén Helsingin yliopisto, maataloustieteiden laitos

Puutarhan hyvinvointivaikutukset. Viherlandia Leena Lindén Helsingin yliopisto, maataloustieteiden laitos Puutarhan hyvinvointivaikutukset Viherlandia Leena Lindén Helsingin yliopisto, maataloustieteiden laitos Miksi viljelet puutarhapalstaa? juuret maatalossa ruumiillinen työ palstalla ylläpitää kuntoa ja

Lisätiedot

± ± ± ± ±± ± ± ƒ ± ; ±± Ι [ [

± ± ± ± ±± ± ± ƒ ± ; ±± Ι [ [ ± ± ± ± ±± ± ± ƒ ± ; ±± Ι [ [ ±± ± ±± ±± ) ± 6± ± ± ; ; ± ± ± ± ±± ) ± ± ± ± ± ;; ± ± ± ± ; ; ; ± ± ± ; ) ; ± ± ƒ ; 6± ± ± ± ± Ι ± ; ) ± ± ± ƒ ; ± ±± ; ƒ ƒ) ± ± ± ƒ ; ƒ ± ; ± ; ) ± ± ± ƒ ± ± ± ; ± ± ;±

Lisätiedot

Puutarhan terapeuttinen merkitys ekotoimivassa kodissa. Ekotoimiva koti 19.1.2010 MMT Erja Rappe Marttaliitto

Puutarhan terapeuttinen merkitys ekotoimivassa kodissa. Ekotoimiva koti 19.1.2010 MMT Erja Rappe Marttaliitto Puutarhan terapeuttinen merkitys ekotoimivassa kodissa Ekotoimiva koti 19.1.2010 MMT Erja Rappe Marttaliitto Koti ja ekotoimivuus Asukas ja ympäristö voivat hyvin vuorovaikutuksessa toistensa kanssa Kaupunkirakentaminen

Lisätiedot

AISTIT AVOINNA YMPÄRI VUODEN

AISTIT AVOINNA YMPÄRI VUODEN Aistikahvilan saattaminen ympärivuotiseksi Deme-passi koulutus 2012-2013 LOMAKOTI ILONPISARA Toiminnan alku Aistikahvila sai alkunsa THL (terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen) Mental healthprojektista,

Lisätiedot

LUONTO LÄHELLÄ VINKKEJÄ LÄHILUONNOSTA NAUTTIMISEEN

LUONTO LÄHELLÄ VINKKEJÄ LÄHILUONNOSTA NAUTTIMISEEN LUONTO LÄHELLÄ VINKKEJÄ LÄHILUONNOSTA NAUTTIMISEEN Jo 15 minuutin oleskelu metsässä, puistossa tai lenkkipolulla virkistää ja vahvistaa kehoa ja ilahduttaa mieltä. L Kaupunkiluonto yllättää lajien runsaudella.

Lisätiedot

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa Paloaukean päiväkoti Eläimet mukana päiväkodin arjessa Heti sisään astuessa me isin ja äidin kanssa tiedämme, mitä päiväkodissa tapahtuu tällä viikolla. Seinällä, melkein katossa asti on iso näyttö. Näytöllä

Lisätiedot

NCC Green, KIELO Kiviaineksen elävä luonto

NCC Green, KIELO Kiviaineksen elävä luonto NCC Green, KIELO Kiviaineksen elävä luonto 2 NCC GREEN KIELO NCC GREEN KIELO 3 NCC ja luonnon Kiviainesalueet ovat yleensä laajoja alueita, joilta pintamaa on kuorittu pois. Alueet ovat siis karuja ja

Lisätiedot

Kuinka tuottaa hyvinvointia ja tukea luonnon monimuotoisuutta luontopohjaisilla ratkaisuilla?

Kuinka tuottaa hyvinvointia ja tukea luonnon monimuotoisuutta luontopohjaisilla ratkaisuilla? Kuinka tuottaa hyvinvointia ja tukea luonnon monimuotoisuutta luontopohjaisilla ratkaisuilla? 23.10.2018 Riikka Paloniemi, Suvi Vikström, Mika Marttunen, Aino Rekola, Turo Hjerppe, Kirsi Mäkinen, Kimmo

Lisätiedot

Hulevedet uhka vai mahdollisuus?

Hulevedet uhka vai mahdollisuus? Hulevedet uhka vai mahdollisuus? Maarit Leppänen Vantaan kaupunki Kaupungistumine n + ilmastonmuutos Hulevesiä pääsee jätevesiviemäriin Hulevesien saasteet lisääntyvät synnyn estäminen Läpäisemätöntä pintaa

Lisätiedot

ideaa KODIN JA KOULUN PÄIVÄ

ideaa KODIN JA KOULUN PÄIVÄ 13 ideaa KODIN JA KOULUN PÄIVÄ Kodin ja Koulun Päivä on valtakunnallinen tapahtuma, jota vietetään sadoissa kouluissa kautta maan. Päivä lujittaa kodin ja koulun yhteistyötä, tarjoaa tilaisuuksia myönteiselle

Lisätiedot

Urbaanin viherympäristön terveyshyödyt

Urbaanin viherympäristön terveyshyödyt Urbaanin viherympäristön terveyshyödyt Marjo Neuvonen, Luonnonvarakeskus KANSALLINEN KAUPUNKIPUISTO HELSINKIIN! KYSELYTUNTI 26.10.2016 marjo.neuvonen@luke.fi Tausta Liikunnan puute ja ylipaino ovat tällä

Lisätiedot

ARKKITEHTITOIMISTO TÄHTI-SET OY TILA TERVEYDEN. Markus Aaltonen, arkkitehti SAFA

ARKKITEHTITOIMISTO TÄHTI-SET OY TILA TERVEYDEN. Markus Aaltonen, arkkitehti SAFA ARKKITEHTITOIMISTO TÄHTI-SET OY TILA TERVEYDEN EDISTÄJÄNÄ Markus Aaltonen, arkkitehti SAFA Arkkitehtitoimisto i i t Tähti-Set t Oy ARKKITEHTITOIMISTO TÄHTI-SET OY Arkkitehtitoimisto Tähti-Set Oy perustettu

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Green care luonto hoitotyössä. Kukkiva kaupunki , Kerava Dos. Erja Rappe

Green care luonto hoitotyössä. Kukkiva kaupunki , Kerava Dos. Erja Rappe Green care luonto hoitotyössä Kukkiva kaupunki 15.6.2017, Kerava Dos. Erja Rappe Al Sisältö Viherympäristöjen terveys- ja hyvinvointivaikutukset Green care luontolähtöiset palvelut Suhteellisen terveyden

Lisätiedot

Neuvokas perhe. Ideoita lapsiperheen arkeen: Syöminen, liikkuminen ja ruutuaika

Neuvokas perhe. Ideoita lapsiperheen arkeen: Syöminen, liikkuminen ja ruutuaika Neuvokas perhe Ideoita lapsiperheen arkeen: Syöminen, liikkuminen ja ruutuaika Sisältö: Ruoka ja syöminen lapsiperheessä. Liikkuminen lapsiperheessä. Ruutuaika ja sen mukanaan tuomat haasteet. Lapset opettelevat

Lisätiedot

Suomen Mielenterveysseuran Hyvän mielen metsäkävelyt

Suomen Mielenterveysseuran Hyvän mielen metsäkävelyt Suomen Mielenterveysseuran Hyvän mielen metsäkävelyt Tutkimusten mukaan jo viisi minuuttia metsässä vaikuttaa myönteisesti henkiseen hyvinvointiimme. Luonnossa liikkuminen lisää hyvää oloa. Erityisesti

Lisätiedot

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLLYS JOHDANTO 1. TAIDETASSUJEN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI 2. TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT 3. KASVATTAJA 4. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 5. SISÄLTÖALUEET 6. ARVIOINTI JA SEURANTA

Lisätiedot

Arjen hurmaa ympäristöstä. Osallistumisen hurmaa loppuseminaari 3.11.2014 Kotka Dos. Erja Rappe HY

Arjen hurmaa ympäristöstä. Osallistumisen hurmaa loppuseminaari 3.11.2014 Kotka Dos. Erja Rappe HY Arjen hurmaa ympäristöstä Osallistumisen hurmaa loppuseminaari 3.11.2014 Kotka Dos. Erja Rappe HY Ympäristö Fyysinen ympäristö: luonnollinen ja rakennettu Sosiaalinen ympäristö: suhteet ihmisten välillä,

Lisätiedot

JOKAMIEHEN- OIKEUDET MITÄ LUONNOSSA SAA TEHDÄ?

JOKAMIEHEN- OIKEUDET MITÄ LUONNOSSA SAA TEHDÄ? JOKAMIEHEN- OIKEUDET MITÄ LUONNOSSA SAA TEHDÄ? MITÄ OVAT JOKAMIEHENOIKEUDET? Suomessa jokainen lapsi ja aikuinen saa nauttia luonnosta riippumatta siitä, kuka maan omistaa. Jokamiehenoikeudet eivät katso

Lisätiedot

Green care. Kuva: Hannele Siltala

Green care. Kuva: Hannele Siltala Green care Kuva: Hannele Siltala Ihmisen ja ympäristön vuorovaikutus - Perinteinen elämäntapa: luonnonläheisyys, riippuvuus luonnon antimista - Teknistyminen: elämäntavan irtaantuminen luonnosta - Ympäristöongelmat

Lisätiedot

ASUKASKYSELY Akm 240: Pikkulahden asemakaava ja asemakaavan muutos

ASUKASKYSELY Akm 240: Pikkulahden asemakaava ja asemakaavan muutos ASUKASKYSELY 1.9.-30.9.2018 Akm 240: Pikkulahden asemakaava ja asemakaavan muutos Yhteenveto 9.4.2019 2 / 12 1 JOHDANTO Raahen kaupungissa on vireillä asemakaavan ja asemakaavan muutoksen laatiminen Pikkulahden

Lisätiedot

8. Luonto on kautta aikojen tarjonnut ideoita ja inspiraatiota esimerkiksi kirjailijoille

8. Luonto on kautta aikojen tarjonnut ideoita ja inspiraatiota esimerkiksi kirjailijoille 36 peli Suomi 100 1. Aiemmin uskottiin, että metsien haltijoiden suhtautuminen ihmisiin riippuu siitä, miten ihminen kohtelee metsää ja sen antimia. Keksikää ja esittäkää kunnioittava tervehdys metsän

Lisätiedot

Avoimet tarinat. Puutarhatarinoita

Avoimet tarinat. Puutarhatarinoita Avoimet tarinat Puutarhatarinoita Puutarhatarinoiden avoimet tarinat on kirjoitettu täydentämällä valmiita tarinarunkoja, jotka on laatinut Tarinakoneen Anne Kalliomäki. Tarinoiden otsikot ovat Muistojen

Lisätiedot

Puutarhasta iloa kaikille! - Green Care puutarhassa

Puutarhasta iloa kaikille! - Green Care puutarhassa Puutarhasta iloa kaikille! - Green Care puutarhassa Marja Rantanen, Saara Tuohimetsä Luonnonvarakeskus Luonnonvarakeskus Yhteinen puutarha, yhteinen ilo Esityksen sisältö Mitä on Green Care Puutarhan erityispiirteet

Lisätiedot

Rudus LUMO-ohjelma. Lauri Kivekäs 27.10.2015

Rudus LUMO-ohjelma. Lauri Kivekäs 27.10.2015 Rudus LUMO-ohjelma Lauri Kivekäs 27.10.2015 Rudus Oy Historia ulottuu Suomessa yli 110 vuoden taakse. Kiviainestoiminta aloitettiin 1931 ja valmisbetonitoiminta 1958. Liiketoiminnot: Valmisbetoni Betonituotteet

Lisätiedot

Teknisiä ratkaisuja loiville viherkatoille ja kansille ViherTek Miniseminaari 24.8.2012 Marketanpuisto

Teknisiä ratkaisuja loiville viherkatoille ja kansille ViherTek Miniseminaari 24.8.2012 Marketanpuisto Teknisiä ratkaisuja loiville viherkatoille ja kansille ViherTek Miniseminaari 24.8.2012 Marketanpuisto Peter Johansson, tuoteryhmäpäällikkö Nordic Waterproofing Oy Nordic Waterproofing Oy Entinen Lemminkäisen

Lisätiedot

Lataa Focus-harjoitteluohjelma (cd) Lataa

Lataa Focus-harjoitteluohjelma (cd) Lataa Lataa Focus-harjoitteluohjelma (cd) Lataa ISBN: 9789526676111 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 19.30 Mb FOCUS - keskittymiskykyä, rauhaa ja onnistumisen iloa Tämä cdharjoitusohjelma on tarkkaan suunniteltu

Lisätiedot

Lataa Rentoutusharjoituksia leikki-ikäisille (cd) - Satu Pusa. Lataa

Lataa Rentoutusharjoituksia leikki-ikäisille (cd) - Satu Pusa. Lataa Lataa Rentoutusharjoituksia leikki-ikäisille (cd) - Satu Pusa Lataa Kirjailija: Satu Pusa ISBN: 9789525730104 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 37.34 Mb Leikki-ikäisten oma rentoutusäänite, antaa lapsuuteen

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Viides ulottuvuus -viherkatot osaksi kaupunkia

Viides ulottuvuus -viherkatot osaksi kaupunkia Viides ulottuvuus -viherkatot osaksi kaupunkia Kuva: Niina Ala-Fossi HENVI Science Days 18.4.2012 Dos. Susanna Lehvävirta, Luomus & UERG Viikki www.luomus.fi/viherkatot. www.helsinki.fi/yliopisto Osasto

Lisätiedot

Voimaantuminen 2h. Stressin nujertaja -valmennus. Valmentaja Päivin rentoutusharjoitus sai erityistä kiitosta. 1 / 10

Voimaantuminen 2h. Stressin nujertaja -valmennus. Valmentaja Päivin rentoutusharjoitus sai erityistä kiitosta. 1 / 10 Voimaantuminen 2h Stressin nujertaja -valmennus Valmentaja Päivin rentoutusharjoitus sai erityistä kiitosta. Tuula Kortelainen, ammatinvalintapsykologi 1 / 10 Nykypäivän hektisessä arjessa eläminen sekä

Lisätiedot

Viides ulottuvuus. -viherkatot osaksi kaupunkia. IGS-FIN Salaojamattojen mitoitus 11.3.2013 Auditorio Laulujoutsen, Suomen Ympäristökeskus

Viides ulottuvuus. -viherkatot osaksi kaupunkia. IGS-FIN Salaojamattojen mitoitus 11.3.2013 Auditorio Laulujoutsen, Suomen Ympäristökeskus Viides ulottuvuus -viherkatot osaksi kaupunkia Kuva: Niina Ala-Fossi IGS-FIN Salaojamattojen mitoitus 11.3.2013 Auditorio Laulujoutsen, Suomen Ympäristökeskus Marja Mesimäki Viides ulottuvuus viherkatot

Lisätiedot

WC-tila SUUNNITTELUESIMERKKI RAUHOITTAVA SANITEETTITILA

WC-tila SUUNNITTELUESIMERKKI RAUHOITTAVA SANITEETTITILA WC-tila SUUNNITTELUESIMERKKI RAUHOITTAVA SANITEETTITILA Tämän tilan ideana on toimia niin käytännöllisesti kuin kokemuksellisestikin. Tilassa on huomioitu helppokäyttöisyys, toiminnallisuus, visuaalisuus,

Lisätiedot

Ulkoilua Kuolimon äärellä!

Ulkoilua Kuolimon äärellä! Ulkoilua Kuolimon äärellä! Kuolimon ympäristö tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnosta nauttimiseen. Rantametsissä on kilometreittäin merkittyjä retkipolkuja ja monin paikoin myös laavuja

Lisätiedot

Kuva: Lapland Material Bank - Juha-Kauppinen. Lappiin potentiaalisesti muuttavien profilointi- ja segmentointitutkimus

Kuva: Lapland Material Bank - Juha-Kauppinen. Lappiin potentiaalisesti muuttavien profilointi- ja segmentointitutkimus Kuva: Lapland Material Bank - Juha-Kauppinen Lappiin potentiaalisesti muuttavien profilointi- ja segmentointitutkimus Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää potentiaalisten Lappiin

Lisätiedot

Aloite Iso-Heikkilän entisen kasvitieteellisen puutarhan huomioinnista Linnakaupungin osayleiskaavan mukaisissa kehityssuunnitelmissa

Aloite Iso-Heikkilän entisen kasvitieteellisen puutarhan huomioinnista Linnakaupungin osayleiskaavan mukaisissa kehityssuunnitelmissa Turun luonnonsuojeluyhdistys ry 29.10.2015 Martinkatu 5, 20810 TURKU Pj. Jussi Lampinen Puh. 044-9712701 Sähköposti: jilamp@utu.fi http://www.sll.fi/varsinais-suomi/turku Turun kaupungin ympäristötoimiala,

Lisätiedot

Lataa Focus-harjoitusohjelma lapsille - Daniel Goleman. Lataa

Lataa Focus-harjoitusohjelma lapsille - Daniel Goleman. Lataa Lataa Focus-harjoitusohjelma lapsille - Daniel Goleman Lataa Kirjailija: Daniel Goleman ISBN: 9789526676135 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 34.50 Mb Lisää keskittymiskykyä, rauhoittumisen taitoa ja hyvää

Lisätiedot

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA MAANANTAI 9:00-12:00 KESÄAAMUN MAASTOPYÖRÄILYRETKI Nauti raikkaasta kesäaamun tuulesta sekä Oulun kaupungin kauniista luonnosta korkealuokkaisen maastopyörän ohjaksissa. Retki lähtee kauppatorilta ja jatkuu

Lisätiedot

TYÖKIRJANEN. Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta

TYÖKIRJANEN.  Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta TYÖKIRJANEN www.ilonsade.com Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta Tervetuloa luottamaan itseesi! Olen onnellinen, että olet mukana Anna Sielusi Valon ohjata - illassa luomassa luottamusta itseesi.

Lisätiedot

OMA LAHTI. Mitä haluat säilyttää? Mitä. uutta haluat luoda. Mitä. haluat muuttaa -KAUPUNKILAISTEN NÄKEMYKSIÄ TULEVAISUUDEN LAHDESTA KEVÄT 2014

OMA LAHTI. Mitä haluat säilyttää? Mitä. uutta haluat luoda. Mitä. haluat muuttaa -KAUPUNKILAISTEN NÄKEMYKSIÄ TULEVAISUUDEN LAHDESTA KEVÄT 2014 Mitä uutta haluat luoda? Mitä haluat muuttaa? Mitä haluat säilyttää? OMA LAHTI Tekijät: Marika Ågren, Sanna Vahto -KAUPUNKILAISTEN NÄKEMYKSIÄ TULEVAISUUDEN LAHDESTA KEVÄT 2014 NELJÄ OMA LAHTI -ILTAA KEVÄÄLLÄ

Lisätiedot

Toimintamalli-kortit

Toimintamalli-kortit Toimintamalli-kortit Nämä toimintamalli-kortit on toteutettu Savonia-ammattikorkeakoulun sosionomi (AMK) -tutkinnon opinnäytetyönä yhteistyössä Green Care GREEN KARELIA -hankkeen kanssa. Yhteyshenkilönä

Lisätiedot

Kaupunkiekologia: teoriasta käytäntöön työkaluja ympäristökasvattajalle

Kaupunkiekologia: teoriasta käytäntöön työkaluja ympäristökasvattajalle Kaupunkiekologia: teoriasta käytäntöön työkaluja ympäristökasvattajalle Ympäristökasvatuspäivät 2010 Jari Niemelä Kaupunkiekologian professori Helsingin yliopisto www.helsinki.fi/yliopisto 11.10.2010 1

Lisätiedot

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti Aihe 3. luokan koulupäivä metsässä Tavoitteet englanti: verbit, luontosanasto, värit matematiikka: mittayksiköt ja geometria ympäristötieto: jokamiehenoikeudet käytetään kaikkia aisteja luonnon havainnoimisessa

Lisätiedot

Yhteenveto työpajasta

Yhteenveto työpajasta Yhteenveto työpajasta Mitä tehtiin? Puistotyöpaja oli yksi kyläillan kolmesta työpajasta ja työpaja sijaitsi koululla aulan ylätasanteella. Puistotyöpaja koostui kahdesta eri osiosta; pienoismallipohjasta

Lisätiedot

Luontoliikuntalähtöiset palvelut hyvinvoinnin edistämisessä. 17.9.2013 Lea Konttinen

Luontoliikuntalähtöiset palvelut hyvinvoinnin edistämisessä. 17.9.2013 Lea Konttinen Luontoliikuntalähtöiset palvelut hyvinvoinnin edistämisessä Vihreää hyvinvointia: Testi luonnon hyvinvointivaikutuksista N=33 Hyvinvointia, mutta miten? Teknologialla? Lääkkeillä? Luonnolla? Ihminen edellä

Lisätiedot

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura Myönteisen muistelun kortit Muistelulla voidaan vahvistaa ja lisätä ikäihmisten mielen hyvinvointia. Myönteisen muistelun korteilla vahvistetaan hyvää oloa tarinoimalla mukavista muistoista, selviytymistaidoista,

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Nuoruus. - haittaks se? Nuorten foorumi Tampere Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimi

Nuoruus. - haittaks se? Nuorten foorumi Tampere Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimi Nuoruus - haittaks se? Nuorten foorumi Tampere 17.3.2012 Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimi Millainen nuori olen? Pienryhmäkeskustelujen yhteenveto Mitä itsestäni ajattelen? Ahdistusta ja kamppailua itsensä

Lisätiedot

Taustaa puustoisista perinneympäristöistä

Taustaa puustoisista perinneympäristöistä Taustaa puustoisista perinneympäristöistä Laitila 4.- 5.9.2012 Hannele Kekäläinen ylitarkastaja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Ympäristö- ja luonnonvarat vastuualue Maatalousympäristöt Suomen viidenneksi

Lisätiedot

Terveellisen ympäristön suunnittelu

Terveellisen ympäristön suunnittelu Terveellisen ympäristön suunnittelu Marjut Nousiainen Sisustusarkkitehti ja Kalustemuotoilija Design Studio Marjut Nousiainen Meritullinkatu 7, 00170 Helsinki www.marjutnousiainen.com Restoratiivinen ympäristö

Lisätiedot

Hulevesien luonnonmukainen hallinta

Hulevesien luonnonmukainen hallinta Outi Salminen,TKK Vesitalous ja vesirakennus 1.10.2008 Hulevesien luonnonmukainen hallinta Käsitteestä pähkinänkuoressa Luonnonmukaisten suunnitteluperiaatteiden ja tekniikoiden avulla voidaan vähentää

Lisätiedot

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VASTAAJIA: 56 SUKUPUOLI MIES (11) NAINEN (43) EI VASTAUSTA/EOS (2) ELÄMÄNTILANNE TYÖSSÄ (18) TYÖTÖN (6) KOULULAINEN/OPISKELIJA (5) ELÄKELÄINEN (26)

Lisätiedot

Lahopuutarha: kaupunkiekologiaa käytännössä

Lahopuutarha: kaupunkiekologiaa käytännössä Lahopuutarha: kaupunkiekologiaa käytännössä Jari Niemelä Kaupunkiekologian professori Helsingin yliopisto www.helsinki.fi/yliopisto 9.4.2013 1 Mitä kaupunkiekologia on? Urban ecology integrates both basic

Lisätiedot

Piha ja muuttuva ilmasto Seppo Närhi, pääsihteeri, Viherympäristöliitto ry

Piha ja muuttuva ilmasto Seppo Närhi, pääsihteeri, Viherympäristöliitto ry Piha ja muuttuva ilmasto 25.9.2018 Seppo Närhi, pääsihteeri, Viherympäristöliitto ry KESYtoimintamalli Viherympäristöliitto on tehnyt vuosina 2015 2018 KESY (kestävän ympäristörakentamisen) -toimintamallin

Lisätiedot

St. Paulsin studion vanhat apteekkihyllyt on täytetty Framan tuoksuilla ja kosmetiikalla.

St. Paulsin studion vanhat apteekkihyllyt on täytetty Framan tuoksuilla ja kosmetiikalla. ILMIÖ St. Paulsin studion vanhat apteekkihyllyt on täytetty Framan tuoksuilla ja kosmetiikalla. Niels Strøyer Christophersen kodissaan, joka sekin on vanha myymälätila. PYSÄYTETTY HETKI Tässä ja nyt. Frama

Lisätiedot

KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? RyhmäRenki Kirsi Alastalo

KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? RyhmäRenki Kirsi Alastalo KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? TAVOITE Omien toiveiden ilmaiseminen, myönteisten kesäodotusten herättely, kesäsuunnitelmien kertominen ryhmälle, yhteisten kiinnostuksen kohteiden löytäminen VALMISTELU

Lisätiedot

Lataa Meren aarteet. Lataa

Lataa Meren aarteet. Lataa Lataa Meren aarteet Lataa ISBN: 9789524954358 Sivumäärä: 400 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 28.94 Mb Merellinen luonto kuuluu suomalaiseen kansallismaisemaan. Mutta miltä tuo maisema näyttää veden alla?

Lisätiedot

MISSÄ JA MILTÄ MINUN TUNTEENI TUNTUVAT?

MISSÄ JA MILTÄ MINUN TUNTEENI TUNTUVAT? MISSÄ JA MILTÄ MINUN TUNTEENI TUNTUVAT? MATERIAALISSA KÄSITELLÄÄN PERUSTUNTEET: suru, pelko, viha, ILO Tunnemateriaalissa mukana myös positiivisina tunteina: rauhallisuus ja odotus (Miltä tuntuu odottaa

Lisätiedot

Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe

Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa Kouvolan seudun Muisti ry 14.2.2017 Dos. Erja Rappe 9.2.2017 Al Esityksen sisältö Ympäristö ja hyvinvointi Muistisairaalle tärkeitä ympäristötekijöitä

Lisätiedot

Sopiva paikka asuinrakentamiselle. Yleiskaavakyselyn tuloksia 1 (13) 2018

Sopiva paikka asuinrakentamiselle. Yleiskaavakyselyn tuloksia 1 (13) 2018 Sopiva paikka asuinrakentamiselle Yleiskaavakyselyn tuloksia 1 (13) Yleiskaavakyselyn tuloksia 2 (13) Sopiva paikka asuinrakentamiselle Vastaajien lukumäärä Yleiskaavakyselyn tuloksia 3 (13) Sopiva paikka

Lisätiedot

Maisemaraivaus Maisemat Ruotuun -hanke Aili Jussila 23.9.2014

Maisemaraivaus Maisemat Ruotuun -hanke Aili Jussila 23.9.2014 Maisemaraivaus Maisemat Ruotuun -hanke Aili Jussila 23.9.2014 Maisemaraivaus on maisemallisesti tärkeille alueille tehtyä puiden harventamista. Puustoa ei harvenneta tasavälein eikä kaavamaisesti, vain

Lisätiedot

Kysely suomalaisten luontosuhteesta. Kyselyn tulosten koonti

Kysely suomalaisten luontosuhteesta. Kyselyn tulosten koonti Kysely suomalaisten luontosuhteesta Kyselyn tulosten koonti 21.6.2018 Kyselyllä selvittiin suomalaisten suhdetta luontoon, sen monimuotoisuuden turvaamiseen ja siihen, miten vastuut tulisi jakaa eri tahojen

Lisätiedot

Kansainvälinen neulontapäivä 12.6.2010 Taito Helskyssä!

Kansainvälinen neulontapäivä 12.6.2010 Taito Helskyssä! Kansainvälinen neulontapäivä 12.6.2010 Taito Helskyssä! Vaaleanvihreä patalappu asuu nyt Kruununhaassa Meritullinkadulla, vanhan jugendtalon sisäpihalle antavan huoneiston keittiössä. Lappu roikkuu kavereineen

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Kaupunkirakenteen kehittyminen biodiversiteettihypoteesin näkökulmasta

Kaupunkirakenteen kehittyminen biodiversiteettihypoteesin näkökulmasta Kaupunkirakenteen kehittyminen biodiversiteettihypoteesin näkökulmasta Riikka Paloniemi Jenny Hölttä, Maija Tiitu, Suvi Vikström, Eeva Furman Ihmisen ja ympäristön yhteinen terveys 6.3.2017 Mahdollisuus:

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

HONKA LOUNATUULI 160 m 2 l 180 m 2

HONKA LOUNATUULI 160 m 2 l 180 m 2 HONKA LOUNATUULI 160 m 2 l 180 m 2 RANTATALON TUNNELMAA valoisassa kodissa Lounatuuli edustaa New England -tyyppistä arkkitehtuuria, joka vie ajatukset merelle ja rannalle, vaikka kotisi olisi keskellä

Lisätiedot

Levi 4 Kohti kestävää matkailua

Levi 4 Kohti kestävää matkailua Levi 4 Kohti kestävää matkailua Levi 4 Levin matkailuliiketoiminnan ja toimintaympäristön kehittämishanke Lapin luonnosta lisäarvoa matkailuun - työpaja Kittilän kunnantalo, 9.6.2015 Katja Kaunismaa, Kideve

Lisätiedot

Hangon asemakaavaluonnos

Hangon asemakaavaluonnos Hangon asemakaavaluonnos Työpaja 24.4. Hangossa, tulosten yhteenveto WSP / Mari Siikonen, Teemu Holopainen ja Anri Lindén 28.5.2012 1. Työpajan kuvaus ja aineisto 2. Yhteenveto tuloksista Asemakaavaluonnos

Lisätiedot

Lataa Luonnon poluilla. Lataa

Lataa Luonnon poluilla. Lataa Lataa Luonnon poluilla Lataa ISBN: 9789187841057 Sivumäärä: 192 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 29.42 Mb Aineellinen elintasomme perustuu luonnon antimien varaan, mutta luonto tarjoaa meille monia muitakin

Lisätiedot

Psykologi Kirsi Salonen. Luontokokemuksen. Psykologipalvelut Hyvän MielenTila www.psykologihyvanmielentila.fi

Psykologi Kirsi Salonen. Luontokokemuksen. Psykologipalvelut Hyvän MielenTila www.psykologihyvanmielentila.fi Psykologi Kirsi Salonen Luontokokemuksen pinnan alla Psykologipalvelut Hyvän MielenTila www.psykologihyvanmielentila.fi Eko- ja ympäristöpsykologi Psykologipalvelut Hyvän MielenTila PsM, laillistettu psykologi,

Lisätiedot

Lähde! -puiston käyttäjäprofiilit

Lähde! -puiston käyttäjäprofiilit Lähde! -puiston käyttäjäprofiilit Talven 2017 aikana ohjaaja Heta Haanperän ja muotoilija Ulla Autio keräämän materiaalin pohjalta puiston käyttäjäprofiileiksi koonnut Ulla Autio/ AIHIOMO keväällä 2018

Lisätiedot

Vantaan kasvillisuuden käytön periaatteet

Vantaan kasvillisuuden käytön periaatteet Vantaan kasvillisuuden käytön periaatteet Sirpa Törrönen Maisema-arkkitehti Kuntatekniikan keskus Kasvillisuus luo hyvinvointia ja terveyttä. Tutut kasvit voivat herättää valoisia muistoja. Tuoksut, lehtien

Lisätiedot

Viides ulottuvuus. - viherkatot osaksi kaupunkia. Tieteidenvälinen tutkimus- ja kehittämishanke

Viides ulottuvuus. - viherkatot osaksi kaupunkia. Tieteidenvälinen tutkimus- ja kehittämishanke Viides ulottuvuus - viherkatot osaksi kaupunkia http://www.luomus.fi/viherkatot Tieteidenvälinen tutkimus- ja kehittämishanke Helsingin yliopisto Kasvitieteellinen puutarha, Luonnontieteellinen keskusmuseo

Lisätiedot

Vireyttä vihreästä ja ulkoilun hyödyt! Ikäinstituutin verkostopäivä Dos. Erja Rappe

Vireyttä vihreästä ja ulkoilun hyödyt! Ikäinstituutin verkostopäivä Dos. Erja Rappe Vireyttä vihreästä ja ulkoilun hyödyt! Ikäinstituutin verkostopäivä 8.12.2016 Dos. Erja Rappe Al Esityksen sisältö Luonto, hyvinvointi ja terveys Ulkoiluun vaikuttavia tekijöitä Ulkoilun hyödyt Luonto

Lisätiedot

Saimaan sampanjabaari

Saimaan sampanjabaari e l l a m o l Kesä nnaan Savonli Saimaan sampanjabaari Sisällys Pääkirjoitus Minulle paras hetki Savonlinnan alkukesässä on se, kun keskustan lukuisat terassiravintolat avaavat pitkän talven jälkeen ovensa.

Lisätiedot

Resurssinäkökulma tiivistyviin kaupunkiseutuihin. Panu Lehtovuori Tampere School of Architecture Liikennetyöpaja

Resurssinäkökulma tiivistyviin kaupunkiseutuihin. Panu Lehtovuori Tampere School of Architecture Liikennetyöpaja Resurssinäkökulma tiivistyviin kaupunkiseutuihin Panu Lehtovuori Tampere School of Architecture Liikennetyöpaja 11.10.2016 Taustaa WHOLE on Tampereen teknillisen yliopiston hanke, jonka tavoite on tuottaa

Lisätiedot

LVVI: Ulkoilun koetut hyvinvointivaikutukset

LVVI: Ulkoilun koetut hyvinvointivaikutukset LVVI: Ulkoilun koetut hyvinvointivaikutukset Tarkoitus subjektiivisen hyvinvoinnin näkökulma ulkoiluun viimeisimmän lähiulkoilukerran ja luontomatkan hyvinvointikokemukset ulkoilukokemusten yhteys psyykkiseen

Lisätiedot

Lammaspaimenlomien liiketaloudelliset mahdollisuudet

Lammaspaimenlomien liiketaloudelliset mahdollisuudet Lammaspaimenlomien liiketaloudelliset mahdollisuudet Maaseutumatkailu Perinteisesti maaseutumatkailuun on yhdistetty maatilatalous, mutta maaseudun rakennemuutoksen myötä matkailu on elinkeinona ohittanut

Lisätiedot

www.ikikivi.fi Kulumatonta kauneutta

www.ikikivi.fi Kulumatonta kauneutta www.ikikivi.fi Kulumatonta kauneutta sisustuskivet Suomalainen sisustuskivi on sekä kaunis että käytännöllinen. Kivi kestää arjen kulutusta ja on värisävyiltään ajaton. Sisustuskivellä voit tuoda kulumatonta

Lisätiedot

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Vapaaehtoistoiminnan houkuttelevuus Kiril Häyrinen 10.9.2013 Lisätään järjestötoiminnan houkuttelevuutta SOSTE:n strategialuonnos Keitä halutaan houkutella? Työntekijöitä

Lisätiedot

Kaupunkilaisten kokemuksia elinympäristön laadusta

Kaupunkilaisten kokemuksia elinympäristön laadusta Kaupunkilaisten kokemuksia elinympäristön laadusta Ympäristöterveyskyselyn tuloksia 14.12.2016 Timo Lanki HSY:n ilmanlaadun tutkimusseminaari Tausta Kaivattiin ilmansaasteiden ja melun epidemiologisiin

Lisätiedot

Viherkatot edistämään terveyttä ja luonnon monimuotoisuutta. Jouni Heinänen Alvarium, Turku

Viherkatot edistämään terveyttä ja luonnon monimuotoisuutta. Jouni Heinänen Alvarium, Turku Viherkatot edistämään terveyttä ja luonnon monimuotoisuutta Jouni Heinänen Alvarium, Turku 11.10.2017 Miksi viherkattoja? 11.10.2017 Jouni Heinänen 2 Kuva: Wikimedia commons Haasteet 11.10.2017 Jouni Heinänen

Lisätiedot

KAIKEN MAAILMAN RAKENNUSKIVIÄ

KAIKEN MAAILMAN RAKENNUSKIVIÄ VERHOILUKIVET RAKENNUSKIVET KAIKEN MAAILMAN RAKENNUSKIVIÄ PIHAKIVET SISUSTUSKIVET Sisustuskivet ovat luonnonkivisiä ratkaisuja rakennuksen sisäpintojen verhoiluun. KIVI JOKA KODIN SISUSTAMISEEN Majakiven

Lisätiedot

Etelä Hesaan. Lomamieli ilman lentomatkaa!

Etelä Hesaan. Lomamieli ilman lentomatkaa! Etelä Hesaan Elisa Anttonen Ilona Damski Aura Kajaniemi Antti Kemppainen Vanamo Korell Inka Luhtanen Antton Nuotio Marja Ojala Emmi Pakkanen Ida-Sofia Tuomisto Eija Vehviläinen Sandra Wirtanen Lomamieli

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI ITÄRANNAN KEHITTÄMINEN KYSELYN TULOKSET

LOVIISAN KAUPUNKI ITÄRANNAN KEHITTÄMINEN KYSELYN TULOKSET LOVIISAN KAUPUNKI ITÄRANNAN KEHITTÄMINEN KYSELYN TULOKSET YLEISTÄ KYSELYSTÄ Kyselyllä selvitettiin asukkaiden ja päättäjien näkemyksiä Loviisan Itärannan alueen suunnitteluvaihtoehtoihin. Mielipiteitä

Lisätiedot

Löydä päivävaelluksen hauskuus

Löydä päivävaelluksen hauskuus Päivävaelluksen suunnittelu FValitse jokin hauska ja mielenkiintoinen retkikohde. Jos liikutte ryhmänä, ota muut huomioon retkikohteen valinnassa. FOta selvää vaellusreitin pituudesta ja siitä, kuinka

Lisätiedot

Askarrellaan lorukortteja

Askarrellaan lorukortteja Askarrellaan lorukortteja Valitse lapsen kanssa mieluisimmat lorut liitteestä tai muistelkaa omia lempilorujanne. Kirjoita tai leikkaa ja liimaa loru kartongille. Kortista tulee lapselle entistä kiinnostavampi,

Lisätiedot