TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005"

Transkriptio

1 Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005 Vuosikokous hyväksynyt YLEISTÄ Ajankohtaisia asioita Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiirin toiminnassa vuonna 2005 olivat mm. saimaannorppa ja suurepedot sekä vesi-, metsä- ja turvekysymykset. Saimaannorpan suojelua edistettiin tiedotuksen ja asennekasvatuksen kautta syksyllä 2004 valmistuneen norppakoulutuspaketin avulla. Kaavoitus- ym. hankkeisiin otettiin tarpeen ja resurssien mukaan kantaa. Venäjän lähialueprojekteissa jatkettiin soutuyhteistyötä Laatokalla sekä tehtiin metsiensuojeluyhteistyötä Karjalan Kannaksella Luonto- Liiton kanssa. JÄSENISTÖ Piirin jäseninä oli seitsemän (7) paikallisyhdistystä: Imatran seudun luonnonsuojeluyhdistys, Joutsenon lsy, Laatokan-Karjalan luonnonystävät, Lappeenrannan seudun lsy, Luumäen Luonto, Savitaipaleen seudun lsy ja Taipalsaaren lsy. Piirin kaikki yhdistykset toimivat. Luumäen paikallisyhdistys Luumäen luonto elpyi keväällä henkiin ja toimintaan. Luumäellä pidettiin elvytyskokous ja järjestäytymiskokouksessa valittiin yhdistykselle puheenjohtaja ja hallitus. Henkilöjäseniä yhdistyksissä oli yhteensä 873 varsinaista maksanutta jäsentä ja 43 perhejäsentä, yhteensä 916 henkilöjäsentä. Uusia jäseniä oli 83. Jäsenmäärä laski edelleen, vuodesta 2004 lasku oli -9 jäsentä, mutta lasku jäi alle valtakunnallisen keskiarvon. Väestömäärään suhteutettuna piiri oli edelleen maan suurin: jäsenmäärä väestöstä oli 0.67 %. HALLINTO Piirihallitus kokoontui vuoden aikana 6 kertaa. Aluepäällikkö osallistui kaikkiin piirihallituksen kokouksiin. Piirihallituksen kokoonpano ja jäsenten läsnäolo hallituksen kokouksissa v : Pertti Siilahti, pj Taipalsaaren lsy 6/6 Kimmo Saarinen Imatran seudun lsy 5/6 Seppo Pousi Imatran seudun lsy 3/6 Seija Ukkonen Joutsenon lsy 4/6 Pirjo Iivanainen, sihteeri Lappeenrannan seudun lsy 3/6 Marjaana Närhi Lappeenrannan seudun lsy 3/6 Leena Sallinen Lappeenrannan seudun lsy 6/6 Varajäsenet ja läsnäolo hallituksen kokouksissa vuonna 2005: Martti Karhu Joutsenon lsy 5/6 Liisa Karhu Joutsenon lsy 1/6 Outi Kokko-Muhonen Taipalsaaren lsy 0/6 Anu Valtonen, varapj Imatran seudun lsy 6/6 Piirin puheenjohtajana toimi Pertti Siilahti, varapuheenjohtajana Anu Valtonen, sihteerinä Pirjo Iivanainen ja taloudenhoitajana Eva Kokkola (Tilitoimisto EKO). Tilintarkastajina toimivat Eija Korpela ja Tea Heikkinen, varalla Kalevi Saira ja Teija Myllynen.

2 Hallituksen työvaliokuntaan kuuluivat Raija Aura, Pirjo Iivanainen, Marjaana Närhi ja Pertti Siilahti. Työvaliokunta kokoontui kaksi kertaa. Norppa- ja ympäristökasvatustyöryhmään kuuluivat Raija Aura, Marjaana Närhi ja Kaarina Tiainen. Ryhmä kokoontui kolme kertaa. Suoryhmään kuuluivat Martti Karhu, Marjaana Närhi, Seppo Pousi ja Pertti Siilahti. Suotyöryhmä ei kokoontunut kertaakaan. Susityöryhmään kuuluivat Raija Aura, Pirjo Iivanainen, Mirja Loikala, Leena Sallinen ja Pertti Siilahti. Ryhmä kokoontui viisi kertaa. Piirin edustajana Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) liittovaltuustossa oli Raija Aura ja varalla Kimmo Saarinen. Varajäsen (KS) edusti piiriä molemmissa liittovaltuuston kokouksissa, koska varsinainen jäsen (RA) oli työsuhteessa eikä voinut osallistua luottamustehtäviin. Liittovaltuuston puheenjohtajana toimi piirin puheenjohtaja Pertti Siilahti. Piirin kevätkokous pidettiin Etelä-Karjalan allergia- ja ympäristöinstituutissa Joutsenossa. Paikalla oli 13 kokousedustajaa neljästä paikallisyhdistyksestä. Kokousta ennen toiminnanjohtaja Pentti Saukkonen Saimaan vesiensuojeluyhdistyksestä esitteli eteläisen Saimaan veden laatua ja tutkimusta. Paikalla oli 21 henkilöä. Piirin syysvuosikokous pidettiin Lappeenrannassa purjehduskeskus Wilmanrannassa. Paikalla oli 13 kokousedustajaa viidestä paikallisyhdistyksestä. Vuosikokouksen lisäksi ohjelmassa oli seminaari Saimaannorppa lainsuojattuna 50 vuotta. Seminaariin osallistui 35 henkilöä. TOIMINTA, JÄRJESTÖTYÖ JA KOULUTUS Kokouksia, neuvottelu-, tiedotus- ym. tilaisuuksia, retkiä, maastokäyntejä, suluissa piirin edustajien lukumäärä: Linnoituksen väen palaveri Etelä-Saimaan tiloissa (1) Piirihallituksen kokous Luonnonsuojelukeskuksessa Lappeenrannassa1/2005 (10) Norppapaketti Saimaanharjun päiväkodilla 60 lasta +12 aikuista (2) Norppakoulutuspaketin valtakunnallinen tiedotustilaisuus Helsingissä (3) (21.1. Metsäneuvoston kokous Kouvolassa (Lassi Kujala)) Etelä-Karjalan instituutin Rajalla luentosarjan luento, Raja, ympäristö ja ympäristönsuojelu Lappeenrannassa (1) KAS:n tiedotustilaisuus: Vesienkäyttökelpoisuusluokitus ja vesipuitedirektiivin täytäntöönpano Kaakkois-Suomessa (1) SLL hallituksen kokous Helsingissä (1) Norppapaketti Myllymäen koulu 3.lk, 19+1(1) 4.2. Norppapaketti Sairaalakoululla (1) 6.2. Linnoituksen laskiaistapahtuma, Linnoituksen lintukävely ja mehut ls-keskuksessa, n. 50 henkeä, lapsia n. 10 (1) 9.2. Palaveri Erä- ja urheilumessuista Luonnonsuojelukeskuksessa (1) Keke Saimaa: Ekotehokkuuspäivä Imatralla (1) Etelä-Karjalan liitto: Maakuntakaavan Maisema ja kulttuuri ohjausryhmä (1) Alustus Natura 2000 ohjelmasta Lappeenrannan vihreille (1) SLL: Kentän talvikoulutuspäivät Helsingissä (1) Piirihallituksen kokous 2/2005 ja piirin koulutustilaisuus Vesipuitedirektiivistä Luonnonsuojelukeskuksessa Lappeenrannassa (9) Palaveri Nuorten ryhmän kanssa Saimaa ja saimaannorppa oppitunneista kouluilla ls-keskuksessa (1) Norppatyöryhmän kokous ls-keskuksessa (4) 1.3. Arboretum palaveri (1) 1.3. Neuvottelu Virkistysaluesäätiön kanssa messuista ja reittitaulujen teksteistä ls-keskuksessa (1) 3.3. Linnoituksen väen palaveri Kuvataidekoululla (1) 9.3. ProAgrian Lumo (maaseudun monimuotoisuus) esittely Ravattilan koululla (2)

3 15.3. Erä- ja urheilumessujen palaveri Luonnonsuojelukeskuksessa (1) Piirihallituksen kokous 3/2005 ls-keskuksessa Lappeenrannassa Linnoituksen pääsiäistapahtuma, ls-keskus avoinna (1) Vesi teemapäivän luentoja Joutsenon yläasteella (1) Linnoituksen väen palaveri Majurskassa (1) Arboretum palaveri (1) 3.4. Linnoituksen linturetki (1) 4.4. Linnoituksen väen palaveri Käräjätalolla (1) 6.4. Eläinten kulkureitit seminaari Helsingissä (1) Piirin kevätvuosikokous ja Eteläisen Saimaan veden laatu/pentti Saukkonen Joutsenossa (21) Erä- ja urheilumessu palaveri Luonnonsuojelukeskuksessa (1) Susiryhmän kokous ls-keskuksessa (5) Luumäen luonnon elvytyskokous Luumäellä (2) Ympäristönsuojelu- ja kirjastoviikko Imatralla ja Lappeenrannassa (1) Aluepäällikkö Imatran pääkirjastossa (1) Ympäristöteema/norppapäivä Kesämäenrinteen koululla, 450 oppilasta + 20 opettajaa (1) SLL:n liittovaltuuston kevätkokous ja piirien neuvottelupäivät Tampereella (3) Luento E-K ammattikorkeakoulun tekniikan osastolla (1) Yhteiset uhanalaiset tila, suojelu ja yhteiskunnalliset vaikutukset INTERREG III projektin ohjausryhmän kokous Savonlinnassa (1) Laatokan kuvia Impilahti seuran tilaisuudessa Helsingissä (1) Susiryhmän kokous ls-keskuksessa (3) Kestävän kehityksen paneeli Kimpisen lukiossa (1) 3.5. Susiryhmän palaveri ls-keskuksessa (4) 3.5. Kimpisen lukion kenttäbiologit ls-keskuksessa (1) 9.5. Arboretum palaveri kaupungintalolla (1) 9.5. Etelä-Karjalan liitto: Maakuntakaavan Maisema ja kulttuuri ohjausryhmä Lpr:ssa (1) Erä- ja urheilumessujen palaveri Jäähallilla (1) Erä- ja urheilumessut LPR:ssa (3) Linnoituksen Isännän päivä Linnoituksessa, ls-keskus avoinna (1) Susiseminaari Eduskuntalossa Helsingissä (4) Suurpeto tapaaminen riistaväen, median ja luonnonsuojelijoiden kanssa (4) Nuoret yhteiskunnallisen päätöksenteon moottoreina päätösseminaari (1) METSO1 luonnonhoitohanke aloituspalaveri Taavetissa (1) Arboretum palaveri (1) Piirihallituksen kokous 4/05 Kuokkalammella Ruokolahdella (8) Ilta Saimaalla, rantojen katselmus ja keskusteluristeily Lpr:n edustalla m/s Pömpelillä (1) 1.6. Päivänavaus Sammonlahden koulun Keke päivän avauksessa (1) 2.6. Saimaa-Pielinen Unescon maailmanperintö tilaisuus Rantasalmella (2) 6.6. Lappeenrannan Arboretum 25-v ja infotaulun vihkiäiset (2) 8.6. Seppo Repo 50-v Karhusjärven majalla (2) Työvaliokunta ls-keskuksessa (3) Soinilansalmen seurantaryhmä Lpr:ssa (1) VPD yhteistyöryhmän aloituskokous Kouvolassa (1) Suur-Saimaan luonto- ja virkistysalue työryhmä (1) Piirin kesäretki Hiitolanjoelle (11) Luonnonkukkien päivän retki Luukkaanniemeen (1) 5.7. Arboretum palaveri (2) 5.7. Linnoituksen iltakävely (1) Norppapalaveri Vattenfallin lahjoitusvarojen käytöstä Savonlinnan Haukiniemessä (6) BIG JUMP Lappeenrannan Satamatorilla (6) Laatokan souturetket (neljä retkeä) Laatokan parlamentti Laatokan saariston suojeluseminaari Sortavalassa (2)

4 2.8. Karhun ja ilveksen hoitosuunnitelman sidosryhmäkeskustelu Luumäellä (2) 3.8. Lappeenrannan puutarhaseuralle opastettu retki Linnoituksen luontopolulle (1) Ympäristötoimittajien kesäseminaari m/s Kavaljeerilla, aluepäällikön puheenvuoro: Kuinka Saimaa voi tänään (1) Kestävä metsätalous seminaari/ Kati Berninger Lpr:ssa (7) Arboretum palaveri ls-keskuksessa (1) Luento Kestävä kehitys ja vastuulliset elämäntavat EKAMKK/Sosiaali ja terveysosasto Maakuntakaava/Maisema ja kulttuuri ryhmä (1) Piirihallituksen kokous ls-keskuksessa (7) 2.9. Ympäristökasvatuspalaveri ls-keskuksessa (2) H metsäpäivä Pappilanniemessä Kimpisen lukiolaisille, 50 oppilasta (1) Valtuuston syyssuunnittelupäivät Espoossa (2) Arboretum palaveri (1) Luontoliiton petolähettiläskoulutus Lpr:ssa (2) Pietarin ympäristöviikko Pietarissa (1) Metsä- ja vesipolitiikan koulutus- ja suunnittelupäivät Keuruulla (5) METSO1 luonnonhoitohanke palaveri Luumäellä (1) Maastotarkastus liito-oravan elinalueella Lappeenrannan Nyrhilän kylässä (2) Metsäneuvoston kokous Lappeenrannan Marjolassa (1) Maaseutuohjelman kokous Lpr:ssa (1) Maisematyölupaan liittyvä mastotarkastus Taipalsaaren Itäisen Pien-Saimaan pikkusaarissa (2) Ilmastonmuutos uhka vai mahdollisuus Suomen metsätaloudelle Kouvolassa (2) Hiljaisuuden päivän retki Päihänniemeen (2) Maaseutuohjelman kokous Lappeenrannassa TE-keskuksessa (1) Keke ohjausryhmän kokous Lappeenrannassa (1) Etelä-Karjalan ympäristökasvatuksen kehittämis- ja yhteistyö tilaisuus Lpr:ssa (2) Piirihallituksen kokous 6/2005 (8) Kentän koulutuspäivät Helsingissä (1) Linnoituksen adventtitapahtuman palaveri Majurskan talossa (1) Susi-ilta Simpeleellä (9) Alustus Itämeren suojelusta Kaakkois-Suomen Vihreiden seminaarissa Kotkassa (1) Piirin syysvuosikokous ja norppaseminaari (13) Maaseutuohjelman Tulevaisuusfoorumi -tilaisuus Taipalsaarella (1) Norppapaketti Saimaanharjun päiväkodilla (1) Metsätarkastus Joutsenossa Karhulan kylän Linnamäen alla(3) SLL:n valtuuston syyskokous Suonenjoella (3) Riistanhoitopiirin suurpetoneuvottelu Parikkalassa (2) Laatokan soutujen muistelumatka Pietarissa (2) Linnoitus ja Lappeenranta seminaari Lpr:n kaupungintalolla (1) Linnoituksen joulumarkkinat Lpr-Viipuri Ecocentre ohjausryhmä Lpr:ssa(1) Lpr: kestävän kehityksen ohjausryhmä Lpr:ssa (1) Lpr-Viipuri Ecocentren Vesi seminaari Lpr:n kaupungintalolla (2) Välipäiväglögit ls-keskuksessa (10). Piirin edustus eri työryhmissä: Kaakkois-Suomen metsäneuvosto (Lassi Kujala Kymenlaakson ls-piiristä, varalla Kaarina Tiainen, sijaisena Raija Aura) Maakuntakaavatyöryhmät (Ohjausryhmä: Pertti Siilahti, Maisema ja kultturi ohjausryhmä: Raija Aura) Suur-Saimaan virkistys- ja luontoryhmä (Pertti Siilahti, varalla Kaarina Tiainen) Vesipuitedirektiivin yhteistyöryhmä (Raija Aura, varalla Pertti Siilahti) Soinilansalmen seurantaryhmä (Kaarina Tiainen, sijaisena Raija Aura)

5 Kaakkois-Suomen metsäkeskus: Arvokkaan metsäluontoalueen kokonaishoito (METSO1) asiantuntijaverkosto (Raija Aura, varalla Pertti Siilahti) Yhteiset uhanalaiset INTERREG III projektin ohjausryhmä (Pertti Siilahti) Lappeenrannan vesitornin arboretum työryhmä (Raija Aura) Lappeenrannan kaupungin maaseudun kehittämissuunnitelma, Länsi-Saimaan seuturyhmä (Raija Aura) Lappeenrannan kaupungin kestävän kehityksen ohjausryhmä (Raija Aura) Lappeenranta-Viipuri Ecocentre ohjausryhmä (Raija Aura) LUONNON- JA YMPÄRISTÖNSUOJELUTOIMINTA Norppa ja Saimaa Norppakoulutuspaketin valtakunnallinen tiedotustilaisuus järjestettiin yhteistyössä SLL:n kanssa Helsingissä. Koulutuspaketti sai erittäin myönteisen vastaanoton. Pakettia kyseltiin ja käytettiin ahkerasti kouluilla ym tilaisuuksissa. Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri teki Suomen luonnonsuojeluliiton liittohallitukselle esityksen saimaannorpan valitsemiseksi liiton nimikkoeläimeksi vuodeksi Saimaannorpasta kirjoitettiin artikkeleita neljään Luonnonsuojelija lehteen ja useita tiedotteita tehtiin läpi vuoden. Vuonna 2005 oli kulunut 50 vuotta saimaannorpan rauhoituksesta. Aiheesta järjestettiin seminaari syysvuosikokouksen yhteydessä. Piirillä on edustus Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen vesipuitedirektiivin (VPD) yhteistyöryhmässä. Piirihallitus järjesti piirin aktiiveille aiheesta koulutusta piirihallituksen kokouksen yhteydessä Kesällä piiri järjesti EEB:n (European environmental bureau) organisoiman BIG JUMP vesiensuojelutempauksen Lappeenrannan satamatorilla heinäkuussa, Piirin edustajia osallistui SLL:n VPD ja metsäkoulututilaisuuteen Keuruulla. Piirillä oli edustus Etelä-Karjalan liiton Saimaan luonto- ja retkeilyalue -työryhmässä. Ryhmä kokoontui vuoden aikana yhden kerran. Suurpedot Piiri osallistui suurpetokeskusteluun monin eri tavoin. Pääpaino oli sudensuojelussa. Keväällä piiriin perustettiin viisihenkinen susiryhmä. Ryhmä vieraili Eduskunnan susiseminaarissa, luonnosteli piirin tavoitteet suden suojelussa ja järjesti eri sidosryhmille oman keskustelutilaisuuden kesäkuussa Luonnonsuojelukeskuksessa sekä yleisötilaisuuden Simpeleellä marraskuussa. Marraskuussa kaksi piirin edustajaa osallistui Kymen riistanhoitopiirin kutsumina suurpetoneuvotteluun Parikkalassa. Lisäksi piirin edustajat osallistuivat karhun ja ilveksen hoitosuunnitelman sidosryhmä neuvotteluun Luumäellä 3.8. Metsät Kaakkois-Suomen alueellinen metsäohjelma on valmistunut vuonna Vuonna 2005 ohjelma tarkistettiin vuosiksi Ohjelman toteutumista seuraa Kaakkois-Suomen metsäneuvosto. Metsäneuvostossa edustus on yhdessä Kymenlaakson luonnonsuojelupiirin kanssa. Vuonna luonnonsuojelupiirien edustajana oli Lassi Kujala Kymenlaakson luonnonsuojelupiiristä ja varajäsenenä Kaarina Tiainen Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiristä. Metsäneuvosto kokoontui v neljä kertaa, piirien edustajat osallistuivat kolmeen kokoukseen. (21.1. Lassi Kujala ; Lassi Kujala., Raija Aura)

6 Kaakkois-Suomen metsäkeskus käynnisti hankkeen Arvokkaan metsäluontoalueen kokonaishoito (METSO1) ja kokosi asiantuntijaverkoston. Piirin edustajana ryhmässä oli vs. aluepäällikkö Raija Aura. Ryhmä kokoontui vuoden 2005 aikana kaksi kertaa. Valtakunnalliseen Metsävetoomukseen kerättiin nimiä luonnonsuojelukeskuksessa sekä erilaisissa piirin ja yhdistysten tilaisuuksissa. Lisäksi vuoden aikana tehtiin useita metsäretkiä ja tarkastuksia mahdollisesti suojeluarvoisille metsäkohteille Etelä-Karjalan alueella. Perhe- ja ympäristökasvatus Aluepäällikkö on nimetty SLL:n perhetoiminnasta vastaavaksi ja aluepäällikkö koordinoi liiton valtakunnallista ja paikallista perhetoimintaa. Aluepäällikkö osallistui Kimpisen koulun Kestävä kehityksen paneeliin, Nuorten ryhmän toimintaan ja ls-keskuksessa vieraili oppilasryhmiä tutustumassa toimintaan. Aluepäällikkö on vieraillut useilla oppilaitoksilla peruskouluissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa sekä eri yhteisöjen tilaisuuksissa luennoimassa saimaannorpasta, luonnonsuojelusta sekä kestävään kehitykseen, kestäviin elämäntapoihin ja yleiseen ympäristönsuojeluun liittyvistä asioista. Luentoja on pidetty mm. Joutsenon yläkoululla, Kesämäenrinteen koululla, Etelä-Karjalan ammattikorkeakoululla sekä Ympäristötoimittajat ry:n risteilyllä. Piirin edustaja valmisteli työryhmässä Lappeenrannan vesitornin arboretumin opasvihkoa ja -taulua. Sammonlahden koulu sai keväällä 2005 Vihreän Lipun ja koulun Vihreä Lippu kummiksi nimettiin piirin edustajana Kaarina Tiainen. Vuodelle 2006 ideoitiin ja laadittiin rahoitushakemus Ympäristöministeriön harkinnanvaraisista avustuksista ympäristökasvatushankkeelle nimellä Lasten Linnoitus. Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri oli esillä Erä- ja urheilumessuilla Lappeenrannan Jäähallissa yhteisosastolla retkeilyjärjestö Saimaan Ladun ja Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön kanssa teemoina retkeily ja luonnossa liikkuminen sekä metsien suojelu. Muu ympäristönsuojelu Maakuntakaavan valmistelu käynnistettiin kevään 2005 aikana. Piiristä oli eri työryhmissä edustettuina Pertti Siilahti maakuntakaavan ohjausryhmässä ja Raija Aura Maisema- ja kulttuuriryhmässä. Ohjausryhmä kokoontui kaksi kertaa ja maisema- ja kulttuuriryhmä neljä kertaa. Lappeenrannan kaupungin kestävän kehityksen ohjelmaa ryhdyttiin laatimaan piirin aloitteesta vuonna 1997 ja elokuussa 2005 kaupunginvaltuusto hyväksyi kansalaisryhmistä aloittaman ja viime kädessä ohjausryhmän viimeistelemän kestävän kehityksen ohjelman Asukkaiden Lappeenranta hyvä paikka elää. Ohjausryhmä jatkoi toimintaansa tavoitteenaan markkinoida ja tiedottaa ohjelmasta sekä seurata sen toteutumista kaupungin hallinnossa ja asukkaiden arjessa. Ohjausryhmän jäsenenä piirin edustajana toimi Raija Aura. Lappeenrannan kaupungin ympäristötoimi käynnisti EU Interreg hankkeen Lappeenranta-Viipuri Ecocentre ja kutsui piirin edustajana Raija Auran ohjausryhmän jäseneksi. Hanke järjesti yhden vesiaiheisen seminaarin Lappeenrannassa joulukuussa. Lappeenrannan kaupunki kutsui piirin edustajaksi Kaakkois-Suomen maaseutuohjelman kaudelle Länsi-Saimaan-Lappeenrannan seuturyhmään piirin edustajaksi Raija Auran. Ryhmä kokoontui ahkerasti syksyn aikana. Työ päättyi Tulevaisuusfoorumiin ja ohjelman luovuttamiseen eteenpäin.

7 Kansainvälinen toiminta Lähialueyhteistyö Souturetkiä Laatokan pohjoissaaristossa järjestettiin yhdessä Pietarin meriteknisen yliopiston soutukerhon kanssa neljä kappaletta: 1) Sortavala Valamon saaristo Impilahti Sortavala; 2) Sortavalan edustan saaristo 3) Sortavala Lahdenpohja Käkisalmi ja 4) Käkisalmi Konevitsa Sortanlahti. Souduilla oli mukana 47 suomalaista. Matkanjohtajina toimivat Anita Miikkulainen, Anni Hassi ja Veera Väistö. Laatokan saariston suojelua ja luontomatkailua edistävä suomalais-venäläinen seminaari Latokan parlamentti Sortavalassa Soutujen muisteluretki Pietariin tehtiin Mukana oli 20 osanottajaa. Yhteistyötä tehtiin SLL:n Luoteis-Venäjän projektin osana Kannaksen metsien tutkimus- ja suojeluprojektin puitteissa. Piirin edustaja osallistui metsien kartoitusleirille Laatokan Kojonsaaressa heinäkuussa. Vs aluepäälikkö osallistui kansalaisjärjestön edustajana Pietarin ympäristöviikolle Lahden kaupungin kutsumana Ohjelmassa oli juhlalliset avajaiset, lasten tietovisa Itämerestä, elokuvafestivaalit sekä Yritysten kestävän kehityksen sekä Liikenneseminaarit. Kati Berninger valmistelee Kanadassa Montrealin yliopistossa väitöskirjaansa kestävästä metsätaloudesta. Kati Berninger keräsi aineistoa väitöskirjaansa haastattelemalla eri metsänkäyttäjäryhmiltä puolen päivän seminaareissa. Piiristä seminaariin osallistui 10 henkilöä. Maailman sademetsäliikkeen (WRM, Ricardo Carrere Uruguaysta vieraili Etelä- Karjalassa heinäkuussa ja Raija Aura esitteli hänelle metsäteollisuuden paikallisia vaikutuksia. LAUSUNNOT, ALOITTEET, VETOOMUKSET, RAPORTIT YMS. Piiri teki vuoden aikana 2 esitystä, 1 vetoomuksen, 2 lausuntoa, 2 muistutusta ja 1 valituksen. Kannanotot lähetettiin myös tiedotusvälineille, ellei niistä erikseen tehty tiedotetta Esitys SLL:n liittohallitukselle Lokhuussi saaren rauhoittamisesta luonnonsuojelualueeksi Esitys SLL:n liittohallitukselle Saimaannorppa SLL:n nimikkoeläimeksi v ja Norpan vuosi norppa-aiheisen tiedotesarjan käynnistämisestä Turvataan kuutin elämä vetoomus Kyläniemen osakaskunnalle Valitus: KAS:n päätös :/UPM Kymmenen Kaukaan tehtaiden poikkeuslupa ylittää jätevesipäästöt heinäkuussa %:lla Lausunto liito-orava havainnosta Lappeenrannan kaupungin Nyrhilän kylän Uusitalo nimisen tilalla maa-ainesten ottoalueella Lausunto entisen hotelli Saimaan alueen asemakaavamuutoksesta Muistutus Ruohosaaren alueen yleiskaavan muutoksesta Muistutus Ruohosaaren asemakaavasta TALOUS Talous perustui pääosin jäsenmaksutuloista (6.81 e/jäsen, 1.70 e/perhejäsen). Laatokan souturetket ja Pietarin matka tuottivat yhteensä noin xx euroa (yli- tai alijäämää). Tuloja saatiin myös tekstien kirjoittamisesta Etelä-Karjalan Virkistysaluesäätiön kohdetauluihin. Piiri haki ja sai apurahan Nestorisäätiöltä 1500 norppakoulutuspaketin julistesarjaa varten. Julisteiden suunnittelu käynnistettiin syksyllä ja ne valmistuvat vuoden 2006 puolella. Piiri myönsi projektirahaa yhdistyksille Imatran seudun luonnonsuojeluyhdistys ry 213,10.

8 Piiri lainasi Laatokan-Karjalan Luonnonystäville EU rahoitteisen pöllönpönttöhankkeen turvaamiseksi piirin käyttötilillä oli rahaa ,87 ja käteiskassassa 58,60. Tilinpäätös v oli 2131,30 euroa ylijäämäinen. TIEDOTUS Tiedotusta jäsenistölle hoidettiin ilmoitustaululla, piirikirjeillä ja lehti-ilmoituksilla paikallislehdissä sekä Luonnonsuojelijassa. Myös piirihallituksen kutsut liitteineen lähetettiin kaikkiin paikallisyhdistyksiin. Piirillä on omat kotisivut internetissä osoitteeseen Aluepäällikkö päivittää kotisivujen tapahtumakalenteria. SLL:n ja piirin materiaalia oli ympäristönsuojeluviikolla esillä ja jaossa Lappeenrannan maakuntakirjastossa ja Imatran pääkirjastossa. Lappeenrannan maakuntakirjastossa piiri osallistui näyttelyn tekemiseen ja pystytykseen, Imatran pääkirjastossa aluepäällikkö oli yleisön tavattavissa ympäristönsuojeluviikolla. Piiri oli esillä Etelä-Karjalan Erä- ja urheilumessuilla toukokuussa Lappeenrannassa. Piirin edustajia on esiintynyt Etelä-Karjalan radion ohjelmissa. Paikallisiin tiedotusvälineisiin on lähetetty tiedotteita lausunnoista, kannanotoista ja tapahtumista. Haastatteluja/juttuja tiedotusvälineissä E-K radio 5.2. Talvinen linturetki Linnoitukseen Etelä-Saimaa Vesipuitedirektiivi ja Ilpo Kuronen Etelä-Saimaa Linturetkellä Linnoituksessa Uutis-Vuoksi 2.3. Susipuhetta Suomessa Etelä-Karjalan radio 4.4.: Kaupunkiluontoa ja kevään tuloa Linnoituksessa Etelä-Karjalan radio 15.4.: Haastattelu Nuukuus ja ympäristöviikosta Kaakkois-Suomen uutiset 19.4.: Norppakoulutusta Kesämäenrinteen koululla Etelä-Saimaa 20.4.: Ympäristöteema/norppapäivä Kesämäenrinteen koululla Etelä-Karjalan radio 18.5.: Kevättä ilmassa, mitä näkyvissä kevään jäljillä haastattelu Etelä-Saimaa 20.5.: Susikeskustelu Lappeenrannassa Etelä-Saimaa 6.6.: Hirvenvasan ampuminen kaupungin keskustassa Lappeenrantalainen 8.6.: Tyysterniemen taajamametsähakkuut puhuttavat kaupunkilaisia Kaakkois-Suomen Uutiset 30.6.: Haastattelu Kaukaan tehtaiden käynnistyksestä ja piirin valituksesta poikkeusluvasta jätevesipäästöjen ylitykseen Etelä-Saimaa : Luonnonsuojelijat valittivat Kaukaan poikkeusluvasta Kaakkois-Suomen uutiset 5.7.: Sähkeuutinen Tienvarsikartoituksen jatkosta Etelä-Saimaa heinäkuu?: Laatokan parlamentti Helsingin Sanomat, 10.8.: Laatokan parlamentti Etelä-Saimaa 18.7.: Viisi hyppäsi puhtaan veden puolesta Helsingin Sanomat heinäkuu : Laatokan parlamentti Kaakkois-Suomen uutiset METSO1 luonnonhoitohankkeen pilottikohde Parikkalassa Etelä-Saimaa 9.10.: Hiljaisuuden voi kuulla kirkossa, vessassa ja Päihänniemessä Etelä-Karjalan radio 1.11.: Laatokasta ja souduista Etelä-Saimaa ja Helsingin Sanomat : Susi-ilta Simpeleellä Etelä-Saimaa Norpan suupielet näyttävät alaspäin Lappeenrantalainen Aluepäällikön haastattelu ja toiminnan esittelyä Juttuja Luonnonsuojelijassa: 1/2005 Norppapaketti ilmestynyt, 2/2005 Kurkistus norpan kevääseen, 3/2005 Iloa ja huolenaihetta, 6/2005 Saimaannorppa 50 vuotta suojeltuna

9 Tiedotteet: Tiedote1: Lintukävelylle talviseen luontoon Tiedote2: Mitä vesipuitedirektiivi tuo Etelä-Karjalaan? E-K ls-piirin vesiaiheinen koulutusilta Oikeus puhtaaseen veteen Tiedote3: Linnoituksen linturetki Tiedote4: Linnoituksen linturetki Tiedote5: Kevätvuosikokous Meillä on oikeus puhtaaseen veteen Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiirin kevätkokous ja vesiaiheinen tilaisuus Joutsenossa klo 16 alkaen Tiedote6: Ympäristöviikko 2005: tapahtumia Etelä-Karjalassa Tiedote7: Tikkametsässä esitys Maakuntakirjaston musiikkisalissa klo Tiedote8: Vetoomus: Saimaan eteläisimmällä kuutilla vaaran aika Tiedote9: Pohjoismainen Luonnonkukkien päivä kutsuu kasviretkelle Imatralla ja Lappeenrannassa Tiedote10: Valitus UPM Kymmenen Kaukaan tehtaiden poikkeusluvasta ylittää jätevesipäästöt heinäkuussä %:lla Tiedote11: Tienvarsien kasvillisuuskartoitus jatkuu Kaakkois-Suomessa 7.7. Tiedote12: BIG JUMP Lappeenrannan Satamatorilla klo Tiedote13: Susi-ilta Simpeleellä Tiedote14: Saimaannorppa lainsuojattuna 50 vuotta seminaari ja piirin syysvuosikokous YHTEISTYÖ Piirin yhteistyökumppaneita ovat olleet mm. seuraavat tahot: - Paikallisyhdistykset ja Etelä-Savon ja Kymenlaakson luonnonsuojelupiirit - Luonto-Liitto - Kuntien ja Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen viranomaiset - Kaakkois-Suomen metsäkeskus - Metsähallitus - Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö - Etelä-Karjalan allergia- ja ympäristöinstituutti - OK-opintokeskus - Lap-tuote säätiö - Saimaan Latu - Kymen riistanhoitopiiri - Sammonlahden koulu - Linnoituksen yritykset ja yhteisöt - Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos - Venäläisiä tahoja: Pietarin meriteknisen yliopiston soutukerho ja EKO-T luontomatkailuyritys LUONNONSUOJELUKESKUS Saimaan luonnonsuojelukeskus on Kaakkois-Suomen luonnonsuojelupiirien, Lappeenrannan seudun lsy:n ja SLL:n aluepäällikön yhteinen toimi-, kokous- ja näyttelytila sekä alueellinen tieto- ja palvelukeskus ympäristöasioissa. Lappeenrannan seudun lsy maksoi huoneiston vuokran ja Etelä- Karjalan luonnonsuojelupiiri käyttömenot: puhelin- ja fax- ja internetlaskut sekä sähkön, kopiokoneen ja tietokoneiden käytön sekä toimistotarvikkeet, kirjallisuuden ja vakuutukset. SLL maksoi aluepäällikön palkan ja matkakulut. SLL:n Kaakkois-Suomen piirien vs aluepäällikkönä toimi Raija Aura 80 % työajalla. Luonnonsuojelukeskuksessa toimi Laptuote -säätiön työharjoittelussa Merja Dahlberg

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2004

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2004 Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2004 YLEISTÄ Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiirin toiminnassa ei vuonna 2004 tapahtunut suuria muutoksia. Toiminnassa keskeisiä asioita olivat

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Vuosikokouksen hyväksymä 26.3.2007 YLEISTÄ Ajankohtaisia asioita Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiirin toiminnassa vuonna 2006 olivat

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri ry Kevätvuosikokouksen hyväksymä 25.4.2004 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 YLEISTÄ Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiirin toiminnassa ei vuonna 2003 tapahtunut suuria muutoksia.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007 Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri ry Hyväksytty vuosikokouksessa 2.4. 2008 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007 YLEISTÄ Ajankohtaisia asioita Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiirin toiminnassa vuonna 2007 olivat

Lisätiedot

Yhdistyksissä oli 30.11.2010 yhteensä 832 varsinaista maksanutta jäsentä. Vuonna 2009 jäseniä oli 848, joten jäsenmäärä laski vuoden aikana 1,65 %.

Yhdistyksissä oli 30.11.2010 yhteensä 832 varsinaista maksanutta jäsentä. Vuonna 2009 jäseniä oli 848, joten jäsenmäärä laski vuoden aikana 1,65 %. Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Kevätvuosikokous 6.4.2011 YLEISTÄ Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiirin toiminnassa vuonna 2010 tärkeimpiä ajankohtaisia asioita olivat

Lisätiedot

Pusan Pulinat LAPPEENRANNAN SEUDUN LUONNONSUOJELUYHDISTYS RY:N JÄSENLEHTI 1/2008

Pusan Pulinat LAPPEENRANNAN SEUDUN LUONNONSUOJELUYHDISTYS RY:N JÄSENLEHTI 1/2008 Pusan Pulinat LAPPEENRANNAN SEUDUN LUONNONSUOJELUYHDISTYS RY:N JÄSENLEHTI 1/2008 Tässä lehdessä: Vuoden 2008 hallituksen jäsenet:... 2 Puheenjohtajan pulinat... 2 Tehdään yhdessä saimaannorppia... 3 Toimintakalenteri...

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 201 Paikallistoimikunta Paikallistoimikunnan kokouksia oli vuonna 201 kaksi: kevätkokous (11.2.) ja syyskokous (13.11.).

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2013 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä 1 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Tehtävät ja painopistealueet... 3. Hanketoiminta... 3 4. Hallinto... 5. Henkilökunta ja toimisto...

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009-10. Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5.

TOIMINTAKERTOMUS 2009-10. Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5. TOIMINTAKERTOMUS 2009-10 Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano 3. Kokoukset 4. Työryhmät 5. Lausunnot 6. Viestintä ja markkinointi 7. Retket, koulutukset ja virkistäytyminen

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Vihreät ry Toimintakertomus 2017 Piirissä oli 465 jäsentä vuonna 2017. Piirin toiminnanjohtajana toimi Hanna Holopainen. Kaakkois-Suomen Vihreät ry:n piirihallitus 1.1. 2017 alkaen Puheenjohtaja

Lisätiedot

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011 Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry Vuosikertomus 2010 Yleistä Toiminnan tarkoitus Tukea yhdessä Lihastautiliiton kanssa neuromuskulaarisia tauteja sairastavien ja

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä presidentinvaalit tammikuussa 2018 toteutuivat, mutta

Lisätiedot

Seuraavat alueraatien kokoukset pidetään vuosikellon mukaisesti viikoilla 37-40.

Seuraavat alueraatien kokoukset pidetään vuosikellon mukaisesti viikoilla 37-40. Lähiötoimikunta 6 23.04.2015 Kevään asukastilaisuuksien vahvistetut ajat ja aiheet LÄHIÖTMK 6 Valmistelija/lisätiedot: Kehitysjohtaja Markku Heinonen, puh. 040 5811 998 Asukasyhteyshenkilö Pia Haakana,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2014 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto... 3 Henkilökunta

Lisätiedot

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...

Lisätiedot

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf Nämä sääännöt on hyväksytty piirin syyskokouksessa 28.10.2006 ja rekisteröity yhdistysreksiteriin 28.12.2006. SÄÄNNÖT Yhdistys ja sen tarkoitus

Lisätiedot

Matkailu Kaakkois-Suomessa

Matkailu Kaakkois-Suomessa Matkailu Kaakkois-Suomessa Kulttuurimatkailufoorumi 17.11.2011 Maija-Liisa Huovila, Kaakkois-Suomen ELY-keskus Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Maija-Liisa Huovila 17.11.2011 1 Matkailu Kaakkois-Suomessa Alueella

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

Parvinen Heli jäsen 3 Tiainen Jarmo 1. Saukkonen Mia jäsen - Jääskeläinen Juha-Matti 1

Parvinen Heli jäsen 3 Tiainen Jarmo 1. Saukkonen Mia jäsen - Jääskeläinen Juha-Matti 1 240 Maaseutuelinkeinolautakunta Maaseutuelinkeinolautakunta Lautakunnan kokoonpano Varsinainen jäsen Asema Läsnä Henkiökohtainen Läsnä varajäsen Pekonen Kari puheenjohtaja 4 Repo Minna Jantunen Timo varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS

OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS 1 OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 24.3.2010 kello 18.00 Paikka: Osallistujat: Pataravintola Mylly, Pirkkala OAJ:n Pirkkalan paikallisyhdistyksen jäsenet. Paikalla oli

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE 1. PALOKUNTANAISTYÖ Palokuntanaistyö on palokunnissa tehtävää harrastustoimintaa. Palokuntanaisosasto on palokunnan jäsenistä muodostettu alajaosto

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 JOHTOSÄÄNTÖ sivu 1(6) KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 I JOHTOSÄÄNNÖN SOVELTAMISALA 1 Johtosäännössä määrätään siitä luottamusjohdon toiminnasta, joka ei sisälly sääntöihin,

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

SUOMEN LUONNONSUOJELULIITON VARSINAIS-SUOMEN PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017

SUOMEN LUONNONSUOJELULIITON VARSINAIS-SUOMEN PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Suomen luonnonsuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Martinkatu 5, 20810 Turku, 040 372 5301 varsinais-suomi@sll.fi http://www.sll.fi/varsinais-suomi/ SUOMEN LUONNONSUOJELULIITON VARSINAIS-SUOMEN PIIRIN

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

SUOMEN LUONNONSUOJELULIITTO RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty liittokokouksessa 1.9.2013. Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa 12.2.2014.

SUOMEN LUONNONSUOJELULIITTO RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty liittokokouksessa 1.9.2013. Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa 12.2.2014. SUOMEN LUONNONSUOJELULIITTO RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty liittokokouksessa 1.9.2013. Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa 12.2.2014. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen luonnonsuojeluliitto

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Saimaan Metsänomistajien toiminta vv 2014-2006

Saimaan Metsänomistajien toiminta vv 2014-2006 Saimaan Metsänomistajien toiminta vv 2014-2006 Vuoden 2014 aikana tapahtunutta: - Vuosikokouksen yhteydessä LähiTapiolan Tapani Siiskonen esitteli LähiTapiolan metsävakuutustuotteita ja palveluja sekä

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen sekä kokouksen avaus.

1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen sekä kokouksen avaus. JOENSUUN JÄÄKARHUT RY Mäntyniementie 1, 80220 Joensuu SEURAN SYYSKOKOUS 2007 PÖYTÄKIRJA AIKA Keskiviikko 21.11.2007 klo 18.30 PAIKKA Mäntyniementie 1, Karhu-Sali 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Liite 1 Me HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. EDUNVALVONTA TAVOITE MITÄ TEHDÄÄN MISSÄ JA MILLÄ VÄLINEELLÄ työsuhdeturva palvelurakennemuutoksessa jäsenten palkkojen oikeudenmukaisuus paikallinen

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

LAHDEN PERUSOPETUKSEN KEKE-VUOSIKELLO

LAHDEN PERUSOPETUKSEN KEKE-VUOSIKELLO -iden ja muiden LSYP:n yhteistyötahojen jouluglögit JOULU aineettomat joululahjat TAMMI HELMI 2.2. Muistetaan toinen toista; Vihreä lippu-päivä SEURAA TARJOTTAVAA KOULUTUSTA (TSEKKAA EMAIL) JA TUTUSTU

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄ YHTEENSOVITTAA ALUEKEHITYSTYÖTÄ

MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄ YHTEENSOVITTAA ALUEKEHITYSTYÖTÄ MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄ YHTEENSOVITTAA ALUEKEHITYSTYÖTÄ MYR:n koulutustilaisuus 13.11.2017 Satu Sikanen Aluekehitysjothaja Etelä-Karjalan liitto 1 HISTORIAA / Maakunnan yhteistyöryhmiä alettiin muodostaa

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070

Lisätiedot

Tätä tehtävää edistävät toimiminen Toimihenkilöliitto ERTO ry:n jäsenyhdistyksenä sekä keskusjärjestömme STTK:n kautta.

Tätä tehtävää edistävät toimiminen Toimihenkilöliitto ERTO ry:n jäsenyhdistyksenä sekä keskusjärjestömme STTK:n kautta. TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 28.10.2017 esitettäväksi syyskokoukselle 18.11.2017 YLEISTÄ EDUNVALVONTA Yksityisen sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ry, YSTEA, on valtakunnallinen

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

Pentti Heikkurinen. Vapaa-ajan asukkaiden Liitto ry, VAAL Sähköposti toimisto@vaal.fi Internet www.vaal.fi HALLITUKSEN KOKOUKSEN ESITYSLISTA

Pentti Heikkurinen. Vapaa-ajan asukkaiden Liitto ry, VAAL Sähköposti toimisto@vaal.fi Internet www.vaal.fi HALLITUKSEN KOKOUKSEN ESITYSLISTA Vapaa-ajan asukkaiden Liitto ry, VAAL Sähköposti toimisto@vaal.fi Internet www.vaal.fi HALLITUKSEN KOKOUKSEN ESITYSLISTA 5.2.2015/ph Hallituksen kokous 1/2015 Arvoisa hallituksen jäsen Vapaa-ajan asukkaiden

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019

Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019 Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019 Loviisan nuorisovaltuusto 1 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite 2. Toimintasäännön soveltaminen 3. Nuorisovaltuuston valitseminen 4. Järjestäytyminen, tehtävät

Lisätiedot

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Edunvalvonta Talentia Pohjois-Savo ry:n hallitus kokoontuu vuonna 2010 vähintään viisi kertaa. Hallitus pyritään muodostamaan

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 ITÄ-SUOMEN ALAOSASTON VUOSIKOKOUS IISALMESSA Kokouksen osanottajia Olvin panimomuseossa Pidettiin 7.3.2012 Iisalmessa vuosikokous, kuten toimintasuunnitelmassa

Lisätiedot

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry Syyskokouksen pöytäkirja, verkkoversio 1. (3) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika: 11.11.2015 klo 17.30 Paikka: Ravintola Nevillen Kammari, Kouvola Läsnä: 15 jäsentä 1. Kokouksen avaus KoLVIn puheenjohtaja

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 3. KOKOUS

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 3. KOKOUS ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 3. KOKOUS MUISTIO Aika: maanantai 2.9.2016 kello 11.38 12.25 Paikka: Kokoustila C6, Toimistotalo Ruori, Valto Käkelän katu 3, Lappeenranta Läsnä/jäsenet:

Lisätiedot

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula)

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry Hietalahdenranta 13 3. krs. 00180 Helsinki www.skml.fi kutsu Puh. 050 385 9350 (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) jonna.aakkula@skml.fi Hyvä vuosikokousedustaja, Suomen Kirkkomusiikkiliitto

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

OPETUSALAN AMMATTIJÄRJESTÖN PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS

OPETUSALAN AMMATTIJÄRJESTÖN PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS 1 OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS Aika: Tiistai 29.3.2011 kello 18.00 Paikka: Osallistujat: Tilausravintola Piha, Tampere OAJ:n Pirkkalan paikallisyhdistys ry:n jäsenet. Paikalla oli

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen.

Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen. Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 ETELÄ-KARJALAN MARTAT RY:N SYYSKOKOUS Aika Torstai 1. marraskuuta 2018 klo 18.00 Paikka Olavinkulma (Imatran seurakunnan tilat) Olavinkatu 13, 55100 IMATRA Käsiteltävät asiat

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Pohjois-Kymen Luonto ry 1 Pohjois-Kymen Luonto ry on Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistys Kouvolassa ja Iitissä ja toimii alueellaan luonnon ja ympäristön edunvalvojana.

Lisätiedot

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa Edustajiston kokouksessa Lahdessa 21.03.2015 Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto kokoontui vuoden 2015 ensimmäiseen kasvokkaintapaamiseen Lahdessa 21.03.2015. Kokouksen lisäksi paikalla olleet edustajat

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka SÄÄNNÖT Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry ja sitä kutsutaan näissä säännöissä yhdistykseksi.

Lisätiedot

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2015/6 Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2015/6 Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5 Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5 Aika: 16.6.2015 klo 13.00 14.40 Paikka: Hotelli Atlas, Kuopio Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander (-) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas (-) Jäsenet: Annukka Alppi (x) Rauno

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen päätösvaltaisuus 3. Kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestys 5. Jäsenmaksu ja kannatusmaksu

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistys ry

Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistys ry Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistys ry Toimintakertomus 2016 1. Toimihenkilöt Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Susiluoma ja varapuheenjohtajana Markku Lemmetty. Hallituksen muut

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmän toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden mukainen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 EKL:n Pohjois-Karjalan piiri ry 2 YLEISTÄ: Piirin 46. toimintavuotena keskitymme jäsenyhdistysten toimintamahdollisuuksiin. Piirin tarkoituksena on tukea ja ohjata liiton hallituksen

Lisätiedot

SUOMEN LUONNONSUOJELULIITON VARSINAIS-SUOMEN PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018

SUOMEN LUONNONSUOJELULIITON VARSINAIS-SUOMEN PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 Suomen luonnonsuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Martinkatu 5, 20810 Turku, 040 372 5301 varsinais-suomi@sll.fi http://www.sll.fi/varsinais-suomi/ SUOMEN LUONNONSUOJELULIITON VARSINAIS-SUOMEN PIIRIN

Lisätiedot

Suojeluesitys: Saimaan kanavan rantametsät. Suomen Luonnonsuojeluliitto Etelä-Karjala ry:n kirje

Suojeluesitys: Saimaan kanavan rantametsät. Suomen Luonnonsuojeluliitto Etelä-Karjala ry:n kirje Kaupunginhallitus 491 09.10.2017 Lappeenrannan kaupungin lausunto Suomen Luonnonsuojeluliitto Etelä-Karjala ry:n Liikennevirastolle tekemästä Saimaan kanavan rantametsien luonnonsuojeluhanke-esityksestä

Lisätiedot

TEKOJA HAAVOITTUVAN LUONNON PUOLESTA. > www.luontoliitto.fi

TEKOJA HAAVOITTUVAN LUONNON PUOLESTA. > www.luontoliitto.fi TEKOJA HAAVOITTUVAN LUONNON PUOLESTA > www.luontoliitto.fi on lasten ja nuorten oma järjestö, joka suojelee metsiä ja niiden eliöitä, rehevöitynyttä Itämerta, muuttuvaa ilmastoa, ahtaalle joutuneita suurpetoja

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2018 Vahvistettu paikallistoimikunnan syyskokouksessa 2.10.2017 Yleistä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA)

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Valitaan kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestyksestä päättäminen

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2014 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 1 Toimintasuunnitelma 2014 TOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Lastentarhanopettajien merkityksen esiin nostaminen yhteiskunnassa YHDISTYS: 1. Vaikuttaa jäsenistönsä asemaa koskevaan päätöksentekoon, työolosuhteisiin

Lisätiedot

Pusan Pulinat LAPPEENRANNAN SEUDUN LUONNONSUOJELUYHDISTYS RY:N JÄSENLEHTI 1/2006

Pusan Pulinat LAPPEENRANNAN SEUDUN LUONNONSUOJELUYHDISTYS RY:N JÄSENLEHTI 1/2006 Pusan Pulinat LAPPEENRANNAN SEUDUN LUONNONSUOJELUYHDISTYS RY:N JÄSENLEHTI 1/2006 Tässä lehdessä: Vuoden 2006 hallituksen jäsenet:... 2 Hyvät Luonnonsuojeluyhdistyksemme jäsenet... 2 Toimintakalenteri...

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa

Lisätiedot

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 3 Yhdistyksen tarkoitus

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri.

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri. 1 ELÄKELIITTO RY:N PIIRIEN MALLISÄÄNTÖ Yhdistysrekisterin ennakkotarkastus 26.4.2012 Hyväksytty XVII liittokokouksessa 6.6.2012.piirin säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot