Ulosottoselvitys erityisesti perusoikeuksien kannalta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ulosottoselvitys erityisesti perusoikeuksien kannalta"

Transkriptio

1 Ismo Räty Ulosottoselvitys erityisesti perusoikeuksien kannalta 1. Ulosottoselvityksen roolista ulosottomenettelyssä Tässä artikkelissa tarkastelen ulosottoselvityksen asemaa lähinnä nykyisessä ulosottomenettelyssä erityisesti perusoikeuksien kannalta. Tarkastelun kohteena on luonnollinen henkilö velallisena, tiedonantovelvollisena. Edelleen tarkastelunäkökulma on rajattu koskemaan lähinnä niin sanottua tavallista ulosottoselvitystä. 1 Ulosottolainsäädännön uudistamisen viimeinen vaihe, ulosottokaaren voimaantulo vuoden 2008 alusta, ei merkitse asiallisia muutoksia tässä esitettyyn. Ulosottoselvitys on yleisesti määriteltävissä erityiseksi tietojen vaatimismenettelyksi, jonka keskeisenä sisältönä on velallisen varallisuuttaan koskeva tiedonantovelvollisuus ulosottomiehelle. Ulosottoselvityksellä tarkoitetaan siis pelkästään velalliseen kohdistuvaa menettelyä, vaikka sinänsä myös sivullisselvitys 2 voi käytännössä pitkälti rinnastua ulosottoselvitykseen. Ulosottoselvityksen tekeminen kytkeytyy pääosin ulosottomenettelyyn, vaikkakin tuomioistuimella on esimerkiksi velkajärjestelylain 53 :n mukaisesti mahdollisuus sen pyytämiseen velkajärjestelyn yhteydessä. Vuoden 2003 ulosottolain uudistuksessa ulosottoselvityksen rooli ulosottomenettelyssä muuttui, vaikka itse toimituksen sisältö säilyikin samanlaisena. Aikaisemmin ulosottoselvitys oli lähinnä jälkikäteinen ja varsin poikkeuksellinen keino etsiä syitä sille, miksi ulosotto oli päätynyt varattomuuden toteamiseen. Tällöin selvitys usein myös käynnistyi omaisuuden kätkemisepäilyistä. 3 Sen sijaan uudistuksen jälkeen ulosottoselvitys kuuluu olennaisena osana normaaliin menettelyyn velallisen ulosmittauskelpoisen omaisuuden etsimiseksi. 4 1 Nykyisin ulosottoselvityksen käsite on jaettavissa aikaisempaa lainsäädäntöä vastaavan ns. tavallisen ulosottoselvityksen lisäksi ns. yksinkertaiseen ulosottoselvitykseen (UL 3:60.3). Vuoden 2003 uudistuksen ennakoitiin johtavan ulosottoselvitysten määrän lisääntymiseen, jonka johdosta haluttiin riittävän joustavuuden aikaansaamiseksi luoda uusi kevennetty menettely yksinkertaisiin asioihin. HE 216/ 2001 vp. s Ilmaisua ei käytetä ulosottolaissa, eikä se ole täysin vakiintunut. Vaihtoehtoisesti voidaan puhua myös sivullisen kuulemisesta. Jälkimmäinen ilmaisu ei kuitenkaan tuo esille kuulemisen luonnetta ulosottoselvitykseen verrattavana toimituksena. 3 Linna Leppänen s. 464, Havansi s. 89 ja Koulu s Linna Leppänen s Havansi katsoo, ettei silloinen ulosottoselvityksen toimittamista koskeva säännöstö ei täyttänyt sille asetettuja teho-odotuksia (Havansi s. 190, av. 301). 247

2 Ulosselvityksen toimittamistapa on säännelty UL 3:60:ssä. 5 Samalla säännös ilmaisee (tavallisen) ulosottoselvityksen tarkemman sisällön; ulosottoselvitys toimitetaan laatimalla pöytäkirja vastauksista, jotka tietojenantovelvollinen antaa ulosottomiehen kysymyksiin. Ulosottoselvityksen konkreettinen ilmentymä on siten toimituksesta laadittava pöytäkirja. Tietojenantovelvollinen voidaan myös velvoittaa laatimaan luettelo velallisen omaisuudesta ja varallisuudesta, tuloista ja veloista tai antamaan sellaista luetteloa varten tarpeelliset tiedot. Yksinkertaisessa asiassa 6 ulosottoselvitys voidaan toimittaa esittämällä tietojenantovelvollisen vastattavaksi kysymyksiä puhelimitse tai muulla sopivalla tavalla. Velallisen kannalta tarkasteltuna ulosottoselvitys on nähtävissä osana hänelle täytäntöönpanossa kuuluvaa laajempaa tiedonanto- tai myötävaikutusvelvollisuutta. Velallisella on UL 3:52:n perusteella yleinen velvollisuus ulosottoasiassa totuudenmukaisesti ilmoittaa ulosottomiehelle tämän kysymyksen johdosta henkilö- ja yhteystietonsa sekä varallisuuttaan koskevat tiedot. Säännöstä sovelletaan siitä riippumatta, miten ulosottomies tietoja pyytää. Luettelo on laaja eikä edes tyhjentävä. 7 Ilman ulosottoselvitystä tai ulosottomiehen nimenomaista tiedustelua velallisella ei kuitenkaan ole velvollisuutta oma-aloitteiseen tietojenantoon täytäntöönpanoviranomaiselle ja myös ulosottoselvityksessä vastuu varallisuusselvityksen riittävän kattavasta suorittamisesta on ulosottomiehellä. 8 Ulosottomiehen kannalta tarkasteltuna ulosottoselvitys vastaavasti on nähtävissä tiedonhankinnan välineenä sekä laajemmin osana UL 3:48:n ilmaisemaa ulosottomiehen velvollisuutta velallisen omaisuuden etsimiseen. Ennen vuoden 2003 uudistusta ulosottolaissa asiasta ei ollut erikseen säännelty, joskin kyseinen velvollisuus on jo ulosoton luonteen ja virallistoimintoisuuden 9 vuoksi ollut itsestään selvä. 10 UL 3:13.1:stä ilmenevä eräänlainen keskitysperiaate (velalliskohtainen ulosotto) mahdollistaa ulosottoselvityksen käyttämisen myös yhtenä tapana pitää yllä vastaavan ulosottomiehen henkilökohtaista kontaktia velallisen kanssa. Tällöin voidaan ainakin periaatteessa huolehtia velkojien saatavien turvaamisen ohella myös velallisen oikeuksista, kuten esimerkiksi erottamisedusta ja vapaakuukausien perusteista. 11 Tästä johtuen 5 Ennen vuoden 2003 uudistusta ulosottoselvitystä koskeva sääntely oli UL 3:33 34d:ssä. 6 Yksinkertaisena voidaan pitää muun muassa asiaa, jossa ulosottomies voi jo etukäteen olettaa, ettei tietojen saannin suhteen ilmene ongelmia, eikä kysymyksessä ole laajamittainen varallisuusselvitys. Edelleen yksinkertaisena voitaisiin pitää esimerkiksi asiaa, jossa velallisena on luonnollinen henkilö, joka ei ole kirjanpitovelvollinen. HE 216/2001 vp s Ks. myös av Tarkemmin lain kohdan perusteella annettavista tiedoista ks. Linna Leppänen s sekä HE 216/2001 vp s Ks. myös jäljempänä selostetut KKO 2000:39 ja KKO 2003:13. 8 Linna Leppänen s Näin myös ennen vuoden 2003 uudistusta, ks. Havansi s. 90 ja jäljempänä selostettu KKO 2000:39. Ulosottomiehen on ulosottoselvityksessä esitettävä riittävän tarkkoja kysymyksiä. HE 216/2001 vp s Virallistoimintoisuudesta ks. Linna Leppänen s ja Havansi 2005 s ja ajalta ennen ulosottomenettelyn uudistamista Halila Havansi s Havansi s Linna Leppänen s Todettakoon, että UL 1:20:n perusteella ulosottomiehen on huolehdittava viran puolesta myös velallisen edusta, mm. ilmoittamalla tämän oikeudesta pyytää ulosoton määrän rajoittamista. UL 1:19:sta perusteella ulosottomiehen tulee myös edistää vastaajan omatoimisuutta ja asianosaisten välistä sovinnollisuutta ulosottoasiassa sopivalla tavalla. 248

3 UL 3:13:n tarkoittaman vastaavan ulosottomiehen tulisi pääsääntöisesti huolehtia ulosottoselvityksen toimittamisesta. 12 Velkojien tai tässä yhteydessä paremminkin täytäntöönpanoa hakevien näkökulmasta ulosottomenettelyssä merkityksellistä on lähinnä täytäntöönpanon lopputulos. Ulosottomenettelyn vahvasta virallistoimintoisuudesta johtuen velkojilla ei myöskään ole mahdollisuutta vaatia ulosottoselvityksen tekemistä. Luonnollisesti he voivat sitä kuitenkin pyytää ja velkojan sitoutuminen ulosottomenettelyyn (tuleviin oikeudenkäynteihin) voi joissakin tapauksissa olla myös tosiasiallinen edellytys ulosoton aktiivisille (jatko)toimille. 13 Ulosottoselvityksestä laadittavaa pöytäkirjaa voidaan luonnehtia osaksi ulosoton virallisaineistoa. 14 Toisaalta aktiivisesti kokonaisprosessiin 15 osaa ottaville tahoille (velkojille) nimenomaan pöytäkirjalla on monissa tapauksissa suurin tosiasiallinen merkitys. Pöytäkirjan merkitys korostuu yhtäältä ulosottovalitusten pääsääntöisesti kirjallisen käsittelyn myötä kuin myös toisaalta sillä, että ulosottoselvityksessä tapahtuneella (ensi)kuulemisella on taipumus jatkossa mahdollisesti seuraavissa oikeudenkäynneissä saada luotettavampi asema suhteessa myöhempiin (muuttuviin) kertomuksiin nähden. Velallisen onkin pyrittävä oikaisemaan pöytäkirjan mahdolliset virheet ja esittämään kertomustaan tukevaa kirjallista todistelua mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja tähän hänelle on myös UL 3:60.2:n mukaisesti varattava tilaisuus. Edellä lausuttu ei luonnollisestikaan tarkoita sitä, että velallisen passiivisuus saisi johtaa velallisen (tai sivullisen) oikeudenmenetyksiin. Ulosottomies toimii virkavastuulla ja hänen on pyrittävä oikeanlaatuiseen ulosmittaukseen. 16 Velallisen liiallinen tietojen panttaaminen voi kuitenkin ääritilanteessa johtaa siihen, että oikeusturvan saaminen ulosottomenettelyssä estyy. 17 Velallisen oikeusturvan kannalta vailla merkitystä ei siten ole se, kuinka ulosottoselvitys toimitetaan tai pöytäkirjataan. 12 HE 216/2001 vp s Lähinnä tämä tarkoittaa ulosoton erikoisperintää. Tähän kysymykseen ei kuitenkaan tässä yhteydessä ole mahdollisuutta paneutua tarkemmin. Ulosoton erikoisperinnästä ks. Linna 2001 s Tuomioistuinten kannalta pöytäkirja ei kuitenkaan ole samanlaista virallisaineistoa kuin UL 10:9.1:ssä tarkoitetut ulosottomiehen lausunto ja toimitusmiehen selvitys. Ulosottoselvitykseen (ja sivullisselvityksiin) kuitenkin voidaan em. lausunnossa ja selvityksessä viitata ja ristiriitatilanteissa niihin myös viitataan. 15 Kokonaisprosessilla tarkoitan sitä, että erityisesti velallisen kannalta ajatus erillisistä eri oikeuslajin prosesseista on lähinnä teoreettinen. Velallisen/epäillyn/vastaajan sekä velkojan/asianomistajan kannalta kysymys voi lopulta olla yhdestä tietystä varallisuuserästä ja siihen kohdistuvista toimista. Tällöin jo pelkkä yksittäinen tieto varallisuuteen liittyen voi olla kaikkien prosessien (kokonaisprosessin) kannalta ratkaiseva. 16 Oikeanlaatuisen ulosmittauksen edellytykset voidaan jakaa Linnan esittämin tavoin seuraaviin tekijöihin: 1) ulosmittaus on menettelyllisesti lainmukainen, eli että täytäntöönpanossa noudatettu ulosottoprosessuaalisia menettelysäännöksiä sekä sivullisen omistusoikeutta ja rajoitettuja esineoikeuksia koskevia säännöksiä, 2) ulosottomenettelyn yhteydessä tutkitut materiaaliset kysymykset on ratkaistu oikein ja 3) ulosoton muodolliset edellytykset täyttyvät, eli että esimerkiksi ulosottoperuste on täytäntöönpanokelpoinen. Linna LM 1999 s UL 10:1.2:n mukaisesti tilitys estää ulosottovalituksen tutkimisen, vaikka valitus olisikin asianmukaisesti tehty (ks. esimerkiksi KKO 2001:115). Tältä osin myöskään purkuhakemus KKO:oon ei menesty (KKO 2004:62). Hovioikeusvaihetta puolestaan koskee myös ulosottomenettelyssä prekluusio (KKO 1999:66). 249

4 2. Perusoikeuksien merkityksestä ulosottoselvityksen yhteydessä Perusoikeuksien merkitys lainsäädännössä ja käytännön lainsoveltamisessa on vuoden 1995 perusoikeusuudistuksesta lähtien jatkuvasti kasvanut. Myös ulosottomenettelyn eri osa-alueisiin liittyy paljon erilaisia sekä aineellisia että menettelyllisiä perusoikeuskysymyksiä. 18 Nostettaessa esiin kysymys perusoikeuksien merkityksestä ulosottomenettelyn yhteydessä, näkökulma asettuu helposti ulosottoselvityksen kohteena olevan velallisen suuntaan. Vastapainona tälle on kuitenkin hyvä muistaa, että ulosotolla toteutetaan pääsääntöisesti tuomioistuimen oikeudenkäynnissä vahvistamia velvoitteita (ulosottoperusteita). Voidaan sanoa ulosoton olevan sen oikeussuojamenettelyn jatkonäytös, jonka yhteiskunta tarjoaa tuomioistuinten kautta. 19 Velalliset keskenään eivät kaikilta osin nauti yhtäläistä perusoikeusoikeussuojaa. Yleisiin varallisuusoikeudellisiin periaatteisiin ja lähtökohtiin perustuen on vanhastaan katsottu, että oikeuden väärinkäytölle ei tarvitse eikä saa antaa normaalia oikeussuojaa. Varallisuusoikeuden puolella tämä ilmenee muun muassa valeoikeustoimia koskevassa oikeustoimilain 34 :n erityissäännöksessä ja ulosotossa erityisesti UL 4:9.4 5:n niin kutsutuissa kiertämissäännöksissä. 20 Velalliset on karkeasti mahdollista jakaa kahtia aidosti varattomiin, joita koskee ulosoton humanisoitumistrendi, sekä epäasiallisesti/epärehellisesti varattomat, joihin ulosoton viime vuosien tehostamispyrkimykset erityisesti ovat kohdistuneet. Ulosottomenettelyn taustalla oleva keskeinen perusoikeus näyttäisi siis olevan PL 15 :n omaisuudensuoja, jonka toteuttaminen tarkoittaa käytännössä keskenään kilpailevien tahojen (velallinen, velkoja ja sivullinen) oikeuksien yhteensovittamista. Velallisen kannalta omaisuudensuojan voidaan kuitenkin katsoa tulevan ulosoton täytäntöönpanotehtävän vuoksi kysymykseen lähinnä välillisesti. 21 Edelleen mikäli tarkastelu rajoitetaan koskemaan ulosottoselvitystä, voidaan todeta, ettei ulosottoselvityksellä itsessään ole suoraa vaikutusta kenenkään varallisuusoikeudelliseen asemaan, joten ulosottoselvitys jää joka tapauksessa omaisuudensuojan kannalta erään- 18 Linna LM ja siellä esitelty ulosottoprosessin jaottelu. Perusoikeusnäkökulma ulosottoasioiden yhteydessä tulee esille myös viimeaikaisessa KKO:n ratkaisukäytännössä. 19 Linna 2004 s Pöyhönen s Pöyhönen korostaa, että ulosoton kiertämissäännöksillä ei ole tuotu mitään uutuutta varallisuusoikeuden järjestelmäämme, vaan että ne ainoastaan selventävästi toteavat tiettyjen yleisten periaatteiden merkityksen yhdessä erityistilanteessa (Pöyhönen s. 315). 21 Ulosotossa noudatetaan keskeisenä sääntönä ns. tutkimiskieltoa: ulosottomies ei täytäntöönpanoviranomaisena saa tutkia tuomioistuimen tms. vahvistaman ulosottoperusteen oikeellisuutta (ks. Linna Leppänen s. 59). Ulosmittauksella ei myöskään periaatteessa tulisi olla vaikutusta velallisen varallisuusasemaan, ulosmittauksen jälkeen velallisen velka vähenee ulosmittausta vastaavasti. Käytännössä ulosmittaus kuitenkin voi johtaa velallisen varallisuusaseman heikentymiseen, erityisesti omaisuutta realisoitaessa. (ks. Linna LM 2000 s. 639) Välillisesti (myös) omaisuudensuoja tulee esille velallisen kannalta lähinnä ulosotolle asetettavien menettelyllisten vaatimusten kautta sekä omankäden-oikeuden kieltona (RL 17:9). Ulosottolaissa olevat suojaosuussäännökset yms. taas liittyvät lähinnä sosiaaliseen puoleen. 250

5 laiseksi esivaiheeksi. Tältä osin on mahdollista rinnastaa ulosottoselvityksen asema poliisin suorittamaan kuulemiseen esitutkinnassa, tuolloinkin sekä kuultavana olevan henkilön että rikosasian (muiden) asianosaisten oikeuksien kannalta merkitystä on lähinnä (mahdollisen) oikeudenkäynnin lopputuloksella. 22 Kummassakaan tapauksessa kuuleminen ei kuitenkaan voi tapahtua irrallaan (perus)oikeusjärjestelmästä. Ulosottoselvitys rinnastuu esitutkinnassa tapahtuvaan kuulemiseen myös siinä mielessä, ettei velallisella ole mahdollisuutta kieltäytyä ulosottoselvityksen toimittamisesta. Ulosottoselvitys voi velallisen perusoikeuksien kannalta siten merkitä rajoituksia PL 7 :n yksityiselämän suojaan ja PL 10 :n henkilökohtaiseen koskemattomuuteen. Tältä osin asiaan palataan jäljempänä erityisesti pakkokeinoja koskevassa osassa. Keskeisimpänä ulosottoselvitykseen ja ylipäätään ulosottomenettelyyn liittyvä perusoikeutena kaikkien ulosoton asianosaisten kannalta on kuitenkin PL 21 :n mukainen oikeudenmukainen oikeudenkäynti 23, joka laajasti tulkiten sisältää kaikki edellä mainitut perusoikeudet. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin merkitys korostuu myös jäljempänä käsitellysti tilanteissa, missä velallisen velvollisuudet ulosottomenettelyssä luovat jännitteen suhteessa hänen oikeuksiinsa rikosprosessin epäiltynä/vastaajana. 3. Ulosottoselvityksen toimittamisesta Ulosottoselvityksellä kartoitetaan velallisen varallisuusasema kokonaisvaltaisesti. Mikäli ulosottomiehellä on siitä jo muutoinkin luotettava tieto, ulosottoselvitystä ei tarvitse eikä ulosoton asianmukaisuuden vaatimus (UL 1:19) huomioon ottaen myöskään tulisi toimittaa. Passiivirekisteriin merkityn ulosottoasian yhteydessä ulosottoselvityksen toimittaminen on poikkeuksellista, eikä sitä voida toimittaa pelkästään kontrollimielessä. 24 Ulosottoselvitys ei kuulu siihen perusselvitykseen, mitä velkoja voi UL 3:48:n ja vähimmäistason tarkemmin ilmaisevan valtioneuvoston ulosottomenettelyä koskevan asetuksen (UMenA) 5 :n perusteella vaatia. Sen sijaan ulosottoselvitys on osa ulosottomiehen harkinnanvaraisia UMmenA 6 :ssä mainittuja jatkoselvitystoimenpiteitä. Ulosottomies voi siten valita missä muodossa hän pyytää velalliselta tai hänen edustajaltaan UL 3:52:ssa tarkoitettuja tietoja. Ulosottomiehellä on myös harkintavaltaa 22 Velallisen asema ulosottoselvityksessä ei muilta osin luonnollisestikaan ole täysin vastaava esitutkinnassa kuultavaan. Erityisesti erot korostuvat verrattaessa toisiinsa ulosottoselvityksen velallisen ja esitutkinnassa kuultavan rikoksesta epäillyn asemaa. Ks. tästä myöhemmin. Tässä yhteydessä tarkempien erojen esitteleminen ei kuitenkaan ole tarpeen. 23 Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimustasosta ulosottomenettelyssä ks. Havansi 2005 s Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin käsitteestä ja sisällöstä ks. tarkemmin esim. Ervo Linna Leppänen s Varsinaista estettä ulosottomiehen etsimis- tai tarkistustoimille ei passiivisaatavienkaan osalta ole, mutta tasapuolisuuden kannalta ei ole perusteltua, että ulosottomies joissakin passiiviasioissa suorittaisi laajoja selvityksiä ja etsintöjä, kun taas toisessa asiassa olisi passiivinen. Tämän johdosta, jos velkoja haluaa täysimittaisten omaisuuden perimistoimien käynnistämistä, hänen tulee panna ulosottoasia uudelleen vireille. HE 216/2001 vp s

6 sen suhteen kuinka usein hän ulosottoselvityksen toimittaa. 25 Tätä harkintaa toisaalta ohjaavat edellä mainittu UL 3:48.1 sekä UL 3:57.1, jonka mukaan ulosottoselvitys tulee toimittaa, jollei velkojan saatava kerry täyteen määrään eikä velallisen taloudellista tilannetta ole muulla tavoin luotettavasti selvitetty. 26 Täytäntöönpanotoimituksen yleisestä toimituspaikasta säännellään UL 3:22:ssa. Käytännössä ulosottoselvitys toimitetaan yleensä ulosottomiehen virkahuoneessa. Poikkeuksellisesti ulosottoselvitys on mahdollista toimittaa velallisen asunnossa. Tällöin vaihtoehtona useimmiten on velallinen noutaminen ulosottoselvitykseen. 27 Toimituspaikka voi tietyissä tilanteissa olla myös pakon sanelema, erityisesti milloin velallinen on vangittu. Pääsääntöisesti UL 3:58.1:n mukaan velallinen tai hänen puolestaan tietojenantovelvollinen tulee kutsua ulosottoselvitykseen virkakirjeellä viimeistään kaksi päivää ennen ulosottoselvitystä. 28 Mikäli kutsua ei ole annettu eikä tietojenantovelvollinen ole voinut varautua tietojen antamiseen, tulee ulosottomiehen UL 3:58.2:n mukaisesti varata hänelle tilaisuus asianmukaisesti varmistua tietojen oikeellisuudesta. Tämä saattaa tarkoittaa joidenkin asiakirjojen noutamista esimerkiksi yrityksen tilistä, tilitoimistoista, asianajajalta tai tallelokerosta Lain esitöissä todetaan tältä osin olevan selvää, ettei ulosottoselvitystä saa toimittaa tarpeettomasti eikä epäasianmukaisesti. Edelleen esitöissä todetaan, että milloin velallisen asemaan tai yritystoimintaan liittyvät nopeat ja huomattavat varallisuusaseman muutokset, ulosottoselvitys voitaisiin toimittaa niin usein kuin tarve vaatii. HE 216/2001 vp s Linna Leppänen s Lain esitöissä todetaan, että ulosottoselvityksen toimittaminen velallisen asunnossa vastoin hänen tahtoaan olisi poikkeuksellista ja että edellyttäisi yleensä velallisen piileskelyä, suurta intressiä ja että ulosottoselvityksen toimittaminen on välttämätöntä. Tuolloinkin on vielä asianmukaista varata velalliselle tilaisuus tulla ulosottomiehen mukana tämän virkahuoneeseen. Ulosottoselvitystä ei myöskään tulisi toimittaa asunnossa, jos siellä on esimerkiksi lapsia tai vanhuksia, jotka saattavat järkyttyä asiasta taikka jos olosuhteet ovat sellaiset, ettei tietojenantovelvollinen pysty keskittymään tietojen antamiseen. HE 216/2001 vp s Ks. myös Linna Leppänen s Lain esitöissä kahden päivän valmistautumisaikaa ulosottoselvitykseen on pidetty vahvana pääsääntönä ja kutsua antamatta toimitettua ulosottoselvitystä poikkeuksena. Mainittu kaksi päivää on toisaalta minimi, kiireettömissä tapauksissa lienee asianmukaista käyttää pitempää, esimerkiksi viikon valmistautumisaikaa. Kutsu voidaan kuitenkin jättää antamatta, jos tietojenantovelvollinen tähän suostuu tai jos selvityksen välittömään toimittamiseen on perusteltu syy. Perusteltuna syynä lain esitöissä mainitaan muun muassa toisinaan ulosottoselvityksessä tarvittavan yllätysmomentin, joka saattaa edellyttää esimerkiksi asiakirjojen hävittämis- tai kätkemisvaaran vuoksi ulosottoselvityksen toimittamista saman tien esimerkiksi velallisen toimitiloissa. Muina esimerkkeinä perustellusta syystä ulosottoselvityksen toimittamiseen kutsua antamatta lain esitöissä on lisäksi mainittu myös tilanteet, jossa tietojenantovelvollisia on yritetty tavoittaa siinä onnistumatta ja vaihtoehtona heti pidettävälle ulosottoselvitykselle olisi henkilön noutaminen ulosottoselvitykseen tai uhkasakon asettaminen tai tilanne jossa henkilö asuu ulkomailla ja on vain lyhyen ajan Suomessa. HE 216/2001 vp s Ulosoton yleisen asianmukaisuuden vaatimuksen voidaan katsoa edellyttävän, että velallisaloitteiseen ulosottoselvitykseen suhtaudutaan myönteisesti esimerkiksi tilanteessa, jossa velallinen muuten asioi ulosottovirastossa (selvittämässä asiaansa). 29 HE 216/2001 vp s

7 Tietojenantovelvollisen on UL 3:58.1:n mukaisesti saavuttava paikalle henkilökohtaisesti. Tietojenantovelvollisella saa olla mukanaan avustaja. 30 UL 3:10.1:n mukaisesti jos toimitus pidetään kutsua antamatta, vastaajan pyynnöstä hänelle on myös varattava tilaisuus pyytää avustajansa paikalle, jos tämä voi saapua viivytyksettä. UL 3:60.1:n perusteella ulosottomies voi kuitenkin kieltää avustajan läsnäolon tai asettaa sille ehtoja, jos hänen läsnäolonsa tuntuvasti vaikeuttaisi täytäntöönpanoa. Avustaja ei saa toimillaan vaikeuttaa totuuden selville saamista eikä myöskään käyttää hyväkseen ulosottoselvityksen kulkua kätkeäkseen velallisen omaisuutta. Avustajan läsnäolon ehdoksi voidaan asettaa esimerkiksi se, että tietojenantovelvollinen vastaa kysymyksiin ensin itse ja avustaja saa kommentoida sen jälkeen taikka että avustaja sitoutuu olemaan läsnä koko ulosottoselvityksen ajan. 31 Velkojalla (hakijalla) ei ole mahdollisuutta osallistua ulosottoselvitykseen. Toisaalta ulosoton asianosaisena hänellä on oikeus saada toimituksesta laadittu pöytäkirja. Lisäksi UL 3:91:n erityissäännöksen perusteella ulosottomiehellä on tietyissä tilanteissa hakijaa kohtaan erityinen tiedonantovelvollisuus, jonka perusteella hakijalle tulee myös antaa mahdollinen ulosottoselvityspöytäkirja ja muut tarpeelliset asiakirjat. 4. Pakkokeinoista ulosottoselvityksen toimittamiseksi Ulosottoselvityksen asianmukaisen suorittamisen turvaamiseksi ulosottomiehellä on mahdollisuus pakkokeinojen käyttöön. Tarvittaessa ulosottomiehellä on myös mahdollisuus pyytää poliisilta virka-apua. Pakkokeinot voivat koskea yhtäältä velallisen ulosottoselvitykseen saapumista kuin itse toimitusta. Pakkokeinot tai edes niillä uhkaaminen eivät toisaalta ole ulosottoselvityksen toimittamiseen liittyvä automaatti, vaan niiden käyttämiselle on asetettu varsin tiukat edellytykset. Pakkokeinojen käyttö on sallittua ainoastaan, mikäli ulosottoselvityksen toimittaminen on täytäntöönpanon kannalta välttämätöntä ja se on myös asian kokonaisarvioinnissa (suhteellisuusperiaatteen kannalta) hyväksyttävissä. Pakkokeinojen käyttämisen (ja niillä uhkaamisen) perusteeksi ei siten riitä se, että ulosottoselvityksen tekeminen olisi UL 3:57:n määräajan mukaista, vaan kysymyksessä tulee olla huomattava intressi asiassa, jossa on välttämätöntä saada vastauksia UL 3:52:ssa tarkoitettuihin kysymyksiin eikä tietoa ole muualta saatavissa. 32 Pakkokeinoista tietojenantovelvollisen saapumisen varmistamiseksi säädetään UL 3:59:ssä. Vanhastaan ulosottomiehen käytettävissä on ollut noutaminen. Velallista ei kuitenkaan ulosottoselvityksen toimittamista varten voida vangita, eikä muutoinkaan säilyttää kiinnipidettynä kuin suhteellisen lyhyen ajan. Vuoden 2003 uudistuksessa 30 UL 3:10, joka koskee oikeutta käyttää asiamiestä ja avustajaa tuli ulosottolakiin myös vuoden 2003 uudistuksen myötä. Toisaalta ulosottokäytännössä avustajan käyttäminen oli hyväksytty jo aiemmin, eikä tältä osin asiassa liene ollut suurempia ongelmia. Ks. HE 216/2001 vp s Linna Leppänen s. 470 ja HE 216/2001 vp s

8 noutamisen vaihtoehdoksi säädettiin uhkasakkomenettely. 33 Lainsäädännöllisesti kummallekaan menettelylle ei ole asetettu etusijaa, vaan pakkokeinon valinta on jätetty ulosottomiehen tilannekohtaiseen harkintaan. Tältä osin harkinnan kannalta merkityksellistä voi olla, onko tietojenantovelvollisen ulosottoselvitykseen liittyvä käytös niskoittelua vai pakoilua. 34 Alaikäisiin kohdistuvissa pakkotoimissa tulee noudattaa erityistä harkintaa. Ulosottomenettelyssä, jos tietojenantovelvollinen kieltäytyy antamasta tietoja tai kieltäytyy laatimasta luetteloa varallisuudesta, ulosottomies saa UL 2:63:n mukaisesti asettaa uhkasakon. Asetetusta uhkasakosta on mahdollista valittaa, mutta valitus ei poista velvollisuutta noudattaa ulosottomiehen asettamaa velvoitetta. 35 Tiedonantovelvollisuuden kannalta ongelmallisena ei yleensä voida pitää, että velallinen joutuu antamaan tietoja salassa pidettävistä seikoista tai omaisuudesta, joka syystä tai toisesta on velallisen käsityksen mukaan ulosmittauskelvotonta. 36 Ulosottoviranomaisella on joka tapauksessa laaja tietojensaamisoikeus salassapitosäännösten estämättä (UL 3:64) ja tämän oikeuden vastapainona ulosottoviranomaisella on myös salassapitovelvollisuus. Omaisuuden ulosmittauskelpoisuus ulosottomiehen taas on aina arvioitava viran puolesta. Sitä vastoin velallisen ulosottolain mukainen myötävaikutusvelvollisuus on PL 21 :n valossa ongelmallinen tilanteessa, joissa tietojenantovelvollisuus sivuaa velallista jo koskevaa tai uhkaavaa rikosprosessia. Ulosottoselvityksen loppuunsaattaminen edellyttää, että tietojenantovelvollinen ei poistu ulosottoselvityksestä, ennen kuin hänelle on tehty tarpeelliset kysymykset ja hän on allekirjoittanut pöytäkirjan tai omaisuusluettelon. Toisaalta henkilökohtainen vapaus on keskeisimpiä perusoikeuksia ja sen rajoittamisen perusteiden tulee olla painavat. Pakkokeinojen käytön edellytyksenä tässä yhteydessä onkin UL 3:61.2:n mukaisesti, että ulosottoselvityksen toimittaminen on täytäntöönpanon kannalta välttämätöntä ja että tietojenantovelvollinen on joko noudettu tai uhattu noutaa ulosottoselvitykseen. Muiden kuin toimitukseen noudettujen tai sillä uhalla kutsuttujen henkilöiden poistuminen saadaan mainitun lainkohdan perusteella estää ainoastaan täytän- 33 Uhkasakkomenettelyä ulosotossa säännellään UL 3:74 81:ssa. Ks. av. 34. Valitus ulosottoselvityksen toimittamisen tarpeettomuudesta ei käytännössä voine menestyä. 34 HE 216/2001 vp s Lain esitöissä myönnetään, että uhkasakkomenettelyyn erityisesti tietojenantovelvollisuuden osalta saattaa liittyä oikeusturvaongelmia erityisesti tilanteissa, joissa on epäselvyyttä siitä, kuuluuko kyseinen seikka tietojenantovelvollisuuden piiriin. Toisaalta oikeusturvan lieventäminen vesittäisi uhkasakon tarkoituksen. (HE 216/2001 vp s. 159.) Hallituksen esityksessä ehdotettiin muutoksenhakukieltoa koskien uhkasakon asettamista, eli että uhkasakon asettamispäätöksen laillisuus tutkittaisiin uhkasakon tuomitsemisasian yhteydessä (HE 216/2001 vp s. 172). Perustuslakivaliokunnan säätämisjärjestystä koskevan kannanoton johdosta muutoksenhakumahdollisuus kuitenkin tuli UL 3:77:mään. Lopputulos on käytännössä useimmiten kuitenkin sama, koska muutoksenhaku ei poista tietojenantovelvollisuutta, ellei tuomioistuin anna keskeytysmääräystä. Linna Leppänen s Omaisuus voi olla ulosmittauskelvotonta esim. puuttuvan varallisuusarvon vuoksi (UL 4:15:sta ilmenevä turhan ulosmittauksen kielto), omistussuhteiden vuoksi (UL 4:9.1) tai ulosoton erityisten erottamis- (UL 4:5) tai suojasosuussäännösten (UL 4:6 ja 4:7) perusteella. 254

9 töönpanon toimittamiseen liittyvän erittäin painavan syyn perusteella ja tällöinkin poistumisen estäminen on sidottu olosuhteiden kohtuullisuuteen. 37 Ulosottomiehen voimakeinojen käyttöön täytyy jo ulosottolain sanamuodon perusteella suhtautua pidättyvästi ja tietynlaisen varovaisuusperiaatteen noudattamista voidaan suositella. 38 Tässä yhteydessä on lisäksi otettava huomioon UL 3:61.1:n sisältämä kuuden tunnin sääntö, jonka mukaan ulosottoselvitys ei saa kestää pitempään kuin on välttämätöntä tarpeellisten tietojen saamiseksi eikä ilman tietojenantovelvollisen suostumusta yhtäjaksoisesti yli kuutta tuntia. 39 Ulosottoselvityksen toimittaminen ei saa merkitä tosiasiallista vapaudenriistoa, hyväksyttävää ei ole poistumisen estämisen käyttäminen painostuskeinona tietojen antamiseen halutonta kohtaan (eräänlaisen epävirallisen painostusvankeuden käyttäminen). Menettelyllisesti ei toisaalta ole estettä sille, että ulosottoselvitys toimitetaan laajemmassa asiassa useampana päivänä Rikosoikeudellisista näkökohdista ulosottoselvityksen yhteydessä Velallisella ulosottomenettelyssä olevaan myötävaikuttamisvelvollisuuteen liittyy RL 39:2 5:n mukainen rikosoikeudellinen vastuu. 41 Tästä ulosottomiehen on velalliselle UL 3:56.2:n mukaisesti myös ilmoitettava. Laillisuusperiaatteen ja samalla myötävaikutusvelvollisuuden laajuuden arvioimisen (rangaistavuuden) kannalta kiinnostava on ratkaisu KKO 2000:39. Tapauksessa velallisen petosta koskeva syyte hylättiin, koska velallisesta ei ollut tehty ulosottoselvitystä eikä asiassa ollut edes väitetty, että ulosottomies muutoinkaan olisi pyytänyt velalliselta tietoja hänen omaisuudestaan. Lisäperusteluna syytteen hylkäämiselle KKO totesi vielä, että velallisella ei ole lain perusteella velvollisuutta oma-aloitteisesti antaa ulosottomiehelle tietoja varoistaan ja tuloistaan. Tapani on kritisoinut ratkaisua katsoen ratkaisun viime kädessä johtavan siihen, että tekijää ei voida tuomita velallisen petoksesta, jos velalliselle ei ole tehty ulosottoselvitystä ennen ulosmittausta tai velalliselta ei muuten ole ymmärretty kysyä tai tiedustella varoja ja tuloja. 42 Kysymys on osittain siis myös siitä mitä on pidettävä ulos- 37 HE 216/2001 vp s. 158 ja Linna Leppänen s Linna Leppänen s Selvää on, ettei pelkästään taukojen pitämisellä voida kiertää kuuden tunnin sääntöä. Linna on katsonut, että kyseessä olevaan kuuteen tuntiin tulisi lukea tauot ja matka-aika. (Linna Leppänen s. 476) Toisaalta asianmukaisuuden vaatimuksen voidaan katsoa edellyttävän, että velallisella halutessaan on kerralla mahdollisuus saattaa ulosottoselvitys loppuun varsinkin mikäli toimitus muutoin on loppusuoralla. 40 Ulosottoselvitystä ei kuitenkaan saa jakaa useammalle päivälle ilman hyväksyttävää syytä, menettely ei saa muodostua useamman päivän kestäväksi ilmoittautumisjärjestelmäksi. HE 216/2001 vp s Velallisen rikoksista tältä osin ks. tarkemmin Nuutila 2002 s Tässä yhteydessä kiinnostavimmat säännökset ovat velallisen petosta koskeva RL 39:2 ja törkeää velallisen petosta koskeva RL 39:3, joiden tunnusmerkistöön kuuluu velallisen oleminen insolvenssimenettelyssä. 42 Tapani s

10 ottomenettelynä. 43 KKO:n vähemmistöön jäänyt oikeusneuvos katsoi, että velallisella on tapauksen erityisissä olosuhteissa 44 ollut informointivelvollisuus ulosottoviranomaiselle ja että tämän velvollisuuden laiminlyönnillä hän oli ylläpitänyt ulosottoviranomaisen erehdystä ja siten syyllistynyt velallisen petokseen. Tapani on pitänyt tätä näkemystä perusteltuna, mutta että yleisemmin kuvatun kaltaiseen informaatiovelvollisuuden laiminlyömiseen perustuva rangaistavuus edellyttää laillisuusperiaatteen kannalta, että laiminlyöntiä voidaan pitää sekä sosiaalisesti että oikeudellisesti samanarvoisena kuin aktiivista tekemistä. 45 Voidaan todeta, että ulosottolain uudistamisen yhteydessä näennäisesti ehkä korostuneesta velallisen tietojenantovelvollisuudesta huolimatta velallisella ei edelleenkään ole lakiin perustuvaa velvollisuutta oma-aloitteeseen tietojenantoon ulosottoviranomaisille. Ratkaisusta KKO 2000:39 ei kuitenkaan voida tehdä sitä päätelmää, että rikoslain mukainen rangaistavuus välttämättä edellyttäisi aina nimenomaan ulosottoselvityksen tekemistä. Velallisen tietojenantamisvelvollisuuden laajuutta käsittelee myös KKO 2003:13. Siinä velalliselle oli tehty ulosottoselvitys ja arvioitavana oli velallisen menettely hänen salatessaan siinä peiteyhtiön nimellisesti omistaman omaisuuden. Ratkaisu on perusteluiden osalta äänestysratkaisu. Sekä enemmistön että vähemmistön perustelujen nojalla voidaan kuitenkin todeta, että velallinen syyllistyy velallisen petosrikokseen (RL 39:2 tai 3), mikäli hän ei ulosottomenettelyssä ilmoita kaikkea (tosiasiallisesti) omistuksessaan olevaa omaisuutta. Keinotekoisilla järjestelyillä ei siten rikosvastuun kannalta ole merkitystä. Velallinen on voinut saada tuloa aikaisemmalla jonkin rikoksen tunnusmerkistön täyttävällä teolla tai hän on muutoin voinut menetellä velkojia kohtaan epäasianmukaisella tavalla (omaisuuden kätkeminen). Tällöin velallinen voi perustellusti kokea, ettei hän ulosottoselvityksessä voi olla tällaisen omaisuuden osalta myötävaikutusvelvollinen. Tiedonantovelvollisuuden (myötävaikutusvelvollisuuden) laajuutta arvioitaessa erityisen mielenkiintoinen onkin kysymys itsekriminointisuojasta 46 ja sen laajuudesta. 43 Tapani korostaa RL 39:8:n nojautuen, että ulosottomenettelyllä tarkoitetaan myös ulosmittausta (Tapani s. 241). Vrt. Nuutila, joka tapaukseen liittyen käyttää ilmaisua tavanomainen ulosmittausmenettely (Nuutila 2002 s. 1244). Vastaava ongelma koskee myös velkajärjestelymenettelyä, ks. KKO 1998:164. Todettakoon, että koska ulosoton hallinnollinen puoli (oikeusministeriö ja lääninhallitukset) eivät voi antaa määräyksiä tai muutoin vaikuttaa yksittäisen ulosottoasian käsittelyssä, ei RL 39 luvun nojalla rangaistavana voida pitää näille viranomaisille annettavia vääriä tai harhaanjohtavia tietoja. Ks. Salminen s Erityiset olosuhteet tässä tapauksessa liittyivät siihen, että ulosottoselvitystä ei enää ollut tarpeen toimittaa, koska kiinteistö oli jo ulosmitattu. Velallinen oli lisäksi tietoinen passiivisuutensa ulosottomiehelle aiheuttamasta erehdyksestä (kysymys oli metsäkaupoista). 45 Tapani s Käsitteenä itsekriminointisuoja ei ole täysin vakiintunut, oikeuskirjallisuudessa puhutaan myös itsensä syyllistämiskiellosta, myötävaikuttamattomuusperiaatteesta sekä nemo tenetur se ipsum accusare - periaatteesta. Käsitteen tarkemman sisällön ja siihen liittyvän oikeuskäytännön osalta viittaan tuoreisiin esityksiin: Virolainen Pölönen s , Ervo s ja Koponen 2006 s

11 Itsekriminointisuoja on osa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Rikosprosessissa sen asema on selkeä: epäiltyä tai syytettyä ei voida vastoin tahtoaan velvoittaa toimimaan millään tavoin aktiivisesti tietolähteenä tai todistuskeinona asiassa, eikä hän ole velvollinen myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen. Ulosottolaki puolestaan ei tietojenantovelvollisten (velallinen tai sivullinen) osalta tunne lainkaan vaitiolo-oikeutta. Tätä on perusteltu toisaalta sillä, että se vesittäisi täytäntöönpanon tarkoituksen ja toisaalta sillä, että ulosottoasiassa ei käsitellä henkilön syyllisyyttä rikokseen, vaan siinä etsitään omaisuutta ulosottoperusteen täytäntöönpanemiseksi. 47 Tästä ulosottolain lähtökohdasta huolimatta itsekriminointisuojalla on jäljempänä selostetusti oma merkityksensä ulosottoselvitykseen liittyen. Itsekriminointisuojaa ei ulosottolain systematiikassa ole vaitiolo-oikeuden puuttumisesta huolimatta jätetty tyystin huomiotta. Yleisellä tasolla tämä ilmenee lain esitöissä tarkoitussidonnaisuuden periaatteen korostamisena, jonka ilmentyminä lakitasolla voidaan pitää erityisesti UL 1:19 ja UL 1:21 säännöksiä. 48 Nimenomaisesti tietojenantovelvollisen oikeusturvasta pyritään huolehtimaan UL 3:73:n lähdesuojapykälällä, joka rajoittaa ulosottoviranomaisten oikeutta luovuttaa tietoja tapauksissa milloin tietojenanto johtaisi todistamista koskevien säännösten syrjäytymiseen, velallisen joutumisen syytteen vaaraan tai sivullisen vastaamaan väärinkäytöksistään antamiensa tietojen johdosta. Kysymys siitä, mitkä tiedot voivat saattaa velallisen syytteen vaaraan ei kuitenkaan ole niin selkeä. Linna on tähän liittyen katsonut, että pelkästään tieto velallisella ulkomailla olevasta omaisuudesta ei aiheuta välitöntä syytteen vaaraa. Omaisuuden olemassaoloa ja sijaintia koskevan tiedon saaminen velalliselta ei siten vielä periaatteessa aiheuttaisi tiedon luovutuskieltoa poliisille. Sen sijaa velalliselta saadut tiedot varojensiirto-operaatioista ja lahjoitustoimista olisivat eri asemassa. 49 Edellä kuvatun kaltaista arviointia ulosottomiestä ei kuitenkaan ole perusteltua tai edes aiheellista velvoittaa tekemään, vaan lähtökohtaisesti tietojenantoon tulisi suhtautua pidättyvästi. Vastaavasti myös Linna on UL 3:72:n sanamuotoon tukeutuen suosittanut velallisen varallisuustietojen luovuttamista esitutkintaviranomaiselle vain harkitusti silloin, kun tiedot on saatu velalliselta itseltään tämän ollessa pakotettu ne uhkasakon ja rangaistusvastuun uhalla ulosottomiehelle kertomaan Linna Leppänen s. 543, ja HE 216/2001 vp s Nimenomaisesti tarkoitussidonnaisuuden periaatteetta ei esitöissä mainita, mutta periaate ilmenee lain esitöistä muun muassa koskien UL 1:21:n ilmaisemaa hyödyn tavoittelun ja sopimattoman menettelyn kieltoa, jonka tehtävänä on korostaa ulosottomiehen ja hänen alaisensa virkamiehen vastuuta hallussaan olevan tiedon suhteen. Ulosottomies ei saa menetellä sopimattomasti tavalla, joka on omiaan horjuttamaan luottamusta ulosottotoimen asianmukaisuuteen tai puolueettomuuteen. Sopimattoman menettelyn kieltoon sisältyisivät myös ne tilanteet, jossa ulosottomies käyttäisi toimivaltuuksiaan muuhun tarkoitukseen kuin mihin ne on tarkoitettu tai käyttäisi jotain menettelymuotoa väärässä tarkoituksessa. (HE 216/2001 vp. s ). Samoin UL 3:52:ssa ilmaistun tietojenantovelvollisuuden osalta lain esitöissä korostetaan, että tietojensaantioikeutta ei saisi käyttää edistämään yksinomaan muulle viranomaiselle kuuluvan tehtävän suorittamista; vaikka esimerkiksi poliisi-, vero-, tulli- ja ulosottoviranomaisten välistä yhteistyötä onkin pidettävä tärkeänä, eri viranomaisten tehtäväalueet eivät saisi hämärtyä (HE 216/2001 vp s. 146). 49 Linna Leppänen s Linna Leppänen s

12 UL 3:73 koskee sekä jäljempänä tarkemmin käsiteltyä oma-aloitteista tietojen antamista että tietojen antamista toisen viranomaisen niitä pyytäessä ja tietoja siitä riippumatta, onko ne talletettu ulosottorekisteriin. 51 Tietojen luovutuskielto koskee tosin ainoastaan sellaisia tietoja, jotka on olennaisilta osin saatu lainkohdan tarkoittamassa yhteydessä. Siten jos ulosottomies on alun perin selvittänyt asian itse ja saanut tiedoilleen vain lisävahvistusta tietojenantovelvolliselta, ulosottolain perusteella luovutusrajoitusta ei ole. Milloin tieto taas voidaan katsoa olennaisin osin saaduksi säännöksessä tarkoitetulta henkilöltä, on ratkaistava jokaisessa tapauksessa erikseen. 52 Luovutuskieltoa ei lainkohdan perusteella ole myöskään milloin epäilty rikos koskee ulosottomenettelyä. Mainitun kaltaisten jaottelujen asianmukaisuus oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin tai jo yhdenvertaisuuden näkökulmasta voidaan kuitenkin kyseenalaistaa. Pidättyvyyttä tietojenantoon (ja myös rikosilmoitusten tekemiseen) voidaan puoltaa jo myös pelkästään tarkoitussidonnaisuuden periaatteella. Ulosottomiehen oma-aloitteista tietojenantoa koskee edellä jo viitattu UL 3:72. Siinä ei ole asetettu ulosottomiehelle varsinaista velvollisuutta tietojenantoon poliisille tai syyttäjille vaan ainoastaan oikeus siihen. UL 3:72:n sanamuodon perusteella on epäselvää, tarkoittaako tämä tietojenanto-oikeus myös rikosilmoituksen tekemistä. Lain esitöissä on katsottu, että myös siihen ulosottomiehellä on oikeus, mutta että tällöin rikosepäilyn tulisi tulla ilmi normaalissa ulosottomenettelyssä eikä ulosottomiehen tulisi ryhtyä kovin laajoihin selvittelytoimiin asiassa. 53 Oikeuskirjallisuudessa kysymys itsekriminointisuojasta ja sen laajuudesta yleisemminkin insolvenssimenettelyyn liittyen on herättänyt jossain määrin mielenkiintoa. Nuutila on katsonut, ettei itsekriminointisuoja lähtökohtaisesti koske siviilioikeudellista menettelyä, jossa on asetettu ilmoitusvelvollisuus velkojille tai verottajalle. Nuutila on edelleen katsonut, että oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteet suojaavat rikoksesta syytettyä tai epäiltyä, eivät sen sijaan jo tuomittua eikä henkilöä, jota ei vielä edes epäillä. 54 Ervo ja Pölönen ovat puolestaan puoltaneet tähän nähden laajempaa itsekriminointisuojan tulkintaa. 55 Korkeimman oikeuden tähänastiset kannanotot vaikuttaisivat edustavan lähinnä Nuutilan kantaa (erit. KKO 2002:116, KKO 2002:122 ja KKO 2004:134). Korkeimman oikeuden ratkaisuista erityisen mielenkiintoinen ulosottoselvitykseen liittyen on KKO:n ratkaisu 2002:116. Tapauksessa A oli kieltäytynyt ulosottoselvi- 51 HE 216/2001 vp s HE 216/2001 vp s HE 145/1996 vp s. 25, LaVM 23/1996 vp ja HE 216/2001 vp s LaVM:ssä puututtiin aiemmin ehdotetun lain sanamuotoon, joka olisi hallituksen esityksen perusteluista poiketen säädöstasolla asettanut ulosottomiehelle tietyissä tapauksissa velvollisuuden esitutkintapyynnön tekemiseen. Ks. tietojenanto-oikeudesta muutoin Linna Leppänen s Nuutila 2001 s ja Vrt. Pölönen, joka toteaa itsekriminointisuojan syntyvän viimeistään sillä hetkellä, kun henkilöstä tulee epäilty, mutta että yksiselitteisesti ei kuitenkaan voida sanoa, että itsekriminointisuoja ei olisi voimassa jo ennen kuin henkilöstä on tullut rikoksesta epäilty. Virolainen Pölönen s Ervo s , Virolainen Pölönen. 258

13 tyksestä kokonaan eikä KKO tämän johdosta katsonut voitavan 1) arvioida olisiko A rikosepäilyn johdosta ollut oikeutettu joltakin osin kieltäytymään selvityksestä tai 2) ottaa kantaa siihen, miten ulosottoselvityksessä esiin tulevia seikkoja voidaan käyttää näyttönä mahdollisessa aikaisempaa rikosta koskevassa oikeudenkäynnissä. Mainitut seikat nousevat kuitenkin ratkaisun perustelujen ja äänestyslausuman johdosta erityisen mielenkiinnon kohteeksi. Ensin mainitun kysymyksen osalta A oli tapauksessa nimenomaisesti väittänyt, että häneltä vaaditun ulosottoselvityksen ainoana tarkoituksena oli hankkia näyttöä vireillä olevaan rikostutkintaan. Tältä osin KKO toteaa perusteluissaan, että syytetyn oikeudella vaieta voi poikkeuksellisesti (kurs. tässä) olla merkitystä myös ulosottoselvityksessä ainakin tapauksissa, joissa ulosottoselvitykseen ryhdytään vastoin ulosottolain tarkoitusta näytön saamiseksi aikaisempaa rikosta koskevan epäilyn tueksi. Tätä lähtökohtaa voidaan puoltaa myös tarkoitussidonnaisuuden periaatteen ja laillisuusperiaatteen kannalta; ulosottoselvitys ei saa olla väline rikosvastuun toteuttamiselle. Mutta millä kriteereillä ylipäätään olisi mahdollista arvioida ulosottoselvitykseen ryhdytyn ulosottolain kannalta epäasiallisessa tarkoituksessa? Velallisen tiedot kun hyödyttävät monesti niin ulosoton kuin rikosasian tarkoitusperiä. 56 Käytännössä epäasiallisten tarkoitusperien osoittaminen lienee mahdollista ainoastaan erityisen poikkeuksellisissa tilanteissa. 57 Jälkimmäisen kysymykseen liittyen A oli tapauksessa korostanut velkojiensa kaksoisroolia kokonaisprosessissa todeten sekä esitutkinnan ja ulosottoselvityksen koskevan samoja tai ainakin olennaisesti samoja seikkoja ja rikosepäilyn asianomistajien ollessa ulosottomenettelyn velkojia, ulosottoselvityksessä kerrottua käytettäisiin näyttönä rikosasiassa. Tähän on kiinnittänyt huomiota myös KKO:n vähemmistö, joka olisi mainitulla perusteella antanut velalliselle suojaa jo käsillä olleen oikeudenkäyntiaineiston perusteella, antaen perusoikeuspunninnassa (itsekriminointisuojan ja velallisen myötävaikutusvelvollisuuden kesken) etusijan henkilökohtaiseen vapauteen kohdistuvalle syytetyn oikeudelle ennen omaisuuteen kohdistuvaa velallisen velvollisuutta. Ratkaisun KKO 2002:116 perustelujen toteamus ulosottovelallisen velvollisuudesta osallistua ulosottoselvitykseen seuraavan velalliselle velvollisuus antaa ne tiedot, 56 Samoin Lindfors, joka toteaa epäasianmukaisten tarkoitusperien näyttämisen olevan hankalaa muun muassa siksi, koska ulosottolaissa ei ole asetettu erityisiä kriteerejä ulosottoselvityksen toimittamiselle. Edellä todetusti ulosottoselvityksen toimittamisessa ulosottomiehellä on edelleenkin runsaasti harkintavaltaa, joten tältä osin asiaintila ei ulosottolain uudistamisen myötä ole muuttunut. Lindfors s Pelkästään velallisen väite epäasiallisesta tarkoituksesta ei voine juuri menestyä. Toisaalta milloin velkojataho on erityisen aktiivinen kaksoisroolissaan sekä ulosotto- ja rikosprosessissa, väitteen menestymisellä voisi olla paremmat mahdollisuudet. Nuutila mainitsee ääriesimerkkinä tapauksen, jossa poliisi, ulosottomies ja verotarkastaja tulisivat samanaikaisesti yhtiön toimitusjohtajan huoneeseen kyselemään yhtiön liiketoiminnasta. Tällaisessa tilanteessa kolmikolle valehteleminen ei Nuutilan mukaan voi tarkoittaa syyllistymistä veropetokseen (suhteessa verotarkastajan tekemiin kysymyksiin) ja velallisen petokseen (suhteessa ulosottomiehen kysymyksiin), vaan rikoksesta syylliseksi epäillyn asemaan liittyvät oikeusturvan takeet (suhteessa poliisin kysymyksiin) ulottuvat kaikkiin kolmeen samanaikaiseen menettelyyn. Nuutila 2001 s

14 joilla ei rikosepäilyn kannalta ole merkitystä, herättää kysymyksen arviointikriteereistä. Nuutila on tarkastellessaan itsekriminointisuojaan läheisesti liittyviä lainkonkurrenssia koskevia kysymyksiä katsonut, että jos rikoksentekijä ei ole saanut hyväkseen laillista saantoa, hän ei ole siitä ilmoitusvelvollinen. 58 Ratkaisussa KKO 2004:134 näytettäisiin em. kanta hyväksytyn. Tapauksessa A:n syyksi luettiin veropetos sillä perusteella, että hän oli ilmoittanut hallinnoimansa (kurs. tässä) yhtiön puolesta antamissaan arvonlisäveroilmoituksissa virheellisiä tietoja, joiden johdosta yhtiön maksettava arvonlisävero oli jäänyt liian alhaiseksi. Edelleen tapauksessa A:n katsottiin syyllistyneen erikseen syyksiluettavaan (kurs. tässä) veropetokseen, kun hän oli henkilökohtaisessa verotuksessaan jättänyt ilmoittamatta mainitut (rikoksella saadut) varat. Koponen on katsonut, että laillisen saannon käsitettä voidaan sinänsä käyttää itsekriminointisuojan ja konkurrenssin rajanvetotilanteiden ratkaisuperusteena, mutta että yksittäistapauksissa voi aiheutua vaikeita tulkintatilanteita ja että laillisen saannon käsitteeseen ylipäätään jää tulkinnanvarainen harmaa alue, jolta osin oikeuskäytäntökään ei ole ollut yhdenmukainen. 59 Pölönen on pitänyt itsekriminointisuojan osalta vallitsevaa oikeudellista tilaa yleensäkin sekä epäselvänä että epätyydyttävänä. Itsekriminointisuojaa ei tulisikaan Pölösen mukaan tulkita supistavasti, koska tällöin mahdollistetaan käytännössä koko oikeusturvatakeen kiertäminen Yhteenvetoa ja arviointia Velkojalla olevasta saamisoikeudesta on erotettava sen (virallistoimintoinen) täytäntöönpano. Täytäntöönpanoperusteesta huolimatta saatavan täytäntöönpano voi estyä esimerkiksi velallisen tosiasiallisen tai näennäisen varattomuuden johdosta. Velallinen on myös voinut epäasianmukaisella tavalla suosia muita velkojia. Velkojan saamisoikeuden tosiasiallinen sisältö (arvo) riippuukin siitä, miten se on pantavissa täytäntöön (mitkä ovat ulosmittausten kertymät). Tehokas ulosotto onkin velkojan taholta nähtävissä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin viimeisenä näytöksenä. Velallisten epäasiallisen ulosottovelkojen välttelyyn puuttuminen virallistoimintoisesti on nähtävissä myös yhtenä ilmentymänä yleisemmästä oikeuden väärinkäyttämisen periaatteesta. Tehokas täytäntöönpano on tärkeä myös yleisempien yhteisöllisten oikeushyvien kannalta. Osaltaan näitä samoja oikeushyviä suojelevat myös RL 39 luvun säännökset. Ulosoton ja rikoshyödyn jäljittämisen tehostamiset ovatkin osin kytköksissä toisiinsa. Edellä selostetusta laajemmasta näkökulmasta myös ulosottoselvityksen merkitys välillisesti korostuu. Ulosottoselvityksen roolia tältä osin ei kuitenkaan tule korostaa 58 Nuutila Koponen 2006 s. 132 ja Ks. oikeuskäytännön epäyhtenäisyydestä sivulla 147 mainitut oikeustapaukset. 60 Virolainen Pölönen s ja

15 liikaa, se on kuitenkin vain yksi ulosoton välineistä yksittäisten (yksityisen tai julkisen tahon) velkojien saamisen perintään liittyvien oikeuksien toteuttamissa. Ulosottoselvityksen käytännön toteuttamisen tulee aina asianmukaisella tavalla liittyä velallisen ulosottoasiaan ja jokaisen velallisen asian erityispiirteet on toimituksessa otettava huomioon. Pakkokeinojen käyttämiseen toimituksessa on syytä suhtautua pidättyvästi ja niiden käyttämistä on arvioitava erityisesti suhteellisuusperiaatteen valossa. 61 Ennen vuoden 2003 ulosottolain uudistusta monet ulosottoselvityksen toimittamiseen ja muutoinkin ulosottomenettelyyn liittyvät kysymykset olivat lakitasolla sääntelemättä. 62 Nykyistä sääntelyä sen sijaan voidaan pitää asianmukaisena ja riittävän yksityiskohtaisena, vaikka ulosottoselvityksen tarkempaa menettelyä esimerkiksi kysymysten esittämistaktiikan osalta ei erikseen olekaan säännelty. Tältä osin, vaikka tulkinta-apua on osin saatavissa ETL 24 :ssä mainituista kuulusteltavan kohtelemiselle asetetuista periaatteista, korostuu UL 1:19:n asianmukaisuuden vaatimus. 63 Mainittua yleissäännöstä voidaan muutoinkin pitää yhtenä ulosottolain tärkeimmistä säännöksistä 64, jonka tarkoituksena on osaltaan turvata PL 21 :ssä tarkoitettujen oikeusturvaa koskevien perusoikeuksien toteutumista ulosottokäytännössä. 65 Jossain määrin ongelmallisen voidaan sen sijaan edelleenkin nähdä lakitasoisen sääntelyn puuttumisen alaikäisten henkilöiden kuulemisen sekä aihepiiriä sivuten sivullisselvitysten toimittamisen osalta. 66 Perusoikeuksien näkökulmasta mielenkiintoista kysymystä itsekriminointisuojasta ei myöskään ulosottolain perusteella ole mahdollista arvioida. Itsekriminointisuojan laajuus insolvenssimenettelyjen yhteydessä laajemminkaan ei oikeuskäytännön 61 Kansanomaisesti: Kysymys on vain rahasta. 62 Esimerkkinä ajalta ennen vuoden 2003 uudistusta voidaan mainita AOA:n päätös (1964/4/ 98), jossa hän totesi ulosottoselvitykseen kutsumisen osalta, että vaikka kutsua ei nimenomaisesti ole säädetty ulosottoselvityksen pitämisen edellytykseksi, ulosottoselvityksen oikeusvaikutukset huomioon ottaen on sekä velalisen oikeusturvanäkökulmasta että toimen onnistumisen kannalta aiheellista, että velallisella on mahdollisuus valmistautua selvityksen antamiseen ja näin varmistautua antamiensa tietojen oikeellisuudesta. Tästä voidaan kuitenkin erityisestä syystä poiketa. AOA Jonkka katsoi, että ulosottomiehen menettelyä ei voitu pitää lainvastaisena, mutta kysymys on tulkinnanvarainen ja asiassa olisi voitu menetellä toisinkin. 63 Linna Leppänen s ja HE 216/2001 vp s Lain esitöissä on tältä osin todettu, että kysymykset tulisi esittää arkikielellä ja että kysymysten jättäminen avoimeksi tai epäselväksi olisi epäasianmukaista eikä sellaisiin kysymyksiin velalliselta voitaisi edellyttää täsmällisiä vastauksia. 64 Säännös lisättiin ulosottolakiin vuoden 2003 uudistuksessa. Ennen varsinaisen säännöksen olemassaoloa merkityksellinen oli ulosotto-oikeudellinen käytäntö, hyvä ulosottotapa, on vanhastaan ollut keskeinen ja sen merkitystä on korostettu myös eduskunnan oikeusasiamiehen ja valtioneuvoston oikeuskanslerin ulosottokanteluja koskevassa ratkaisukäytännössä. Ulosottomiesten kasvaneiden toimivaltuuksien ja harkinnallisten menettelysäännösten vastapainoksi haluttiin asianmukaisuuden vaatimusta korostaa myös ulosottolaissa. Säännöksen taustalla ei siten ole havainnot ulosoton laajamittaisesta epäasianmukaisesta toiminnasta tai väärinkäytöksistä. (HE 216/2001 vp s. 15) 65 HE 216/2001 vp s Alaikäisen henkilön asemaan on kiinnittänyt huomiota myös AOA Jääskeläinen (EOA 2005 s. 152). Sivullisselvitysten (sivullisen kuulemisen) yhteydessä ongelmallisena on vastaavalla tavoin kuin itsekriminointisuojan yhteydessä pidettävä sellaisen sivullisen asema, jolla rikosprosessissa olisi oikeus kieltäytyä todistamasta. Tilanne voi olla esimerkiksi sellainen, että velallinen on rikosasian johdosta vangittuna ja ulosottomies haluaa kuulla velallisen aviopuolisoa samoista seikoista. 261

16 perusteella ole täysin selvä. Ulosottomenettelyyn liittyen ongelmallisin tilanne on, mikäli kokonaisprosessissa velallisesta on rikosasian osalta aloitettu esitutkinta ja hänelle tuolloin suoritetaan ulosottoselvitys. Kokonaisprosessiajattelu korostuu velallisen kannalta erityisesti tilanteissa, missä velalliselta vaaditaan ulosottoselvityksessä tietoja samasta varallisuuserästä kuin minkä osalta hän on myös rikoksesta epäiltynä poliisin kuultavana. Kuulemiset voivat seurata ajallisesti läheisesti toisiaan. Aikaisemmin, kun ulosottoselvityksen toimittamisen osalta ei ollut ulosottolaissa varsinaisia menettelysäännöksiä, ulosottoselvitys saattoi tulla toimitettavaksi myös esitutkinnan kuulustelujen välissä. Sanottu menettely, vaikka se ei sinänsä ole ollut lainsäädännön vastainen, on kuitenkin perusoikeusnäkökulmasta ollut jossain määrin ongelmallinen. Nykyisen ulosottolain menettelysäännökset huomioon ottaen kyseisen kaltainen menettely voi tulla kysymykseen ainoastaan poikkeuksellisesti. Tähän liittyen voidaan todeta, että laillisuusvalvonnassa ongelmalliseksi on koettu lailla sääntelemätön viranomaisyhteistyö. 67 Tältä osin tilanne vuoden 2003 ulosottolain uudistuksen (UL 3:107) myötä toki on huomattavasti parempi kuin aikaisemmin, jolloin varsinaisen virkaapusäännöksen puuttuessa tulkittiin laajentavasti silloista UL 3:28:aa. 68 Toisaalta myöskään nykyisten virka-apusäännösten ei tulisi johtaa käytännön tasolla eri viranomaisten tehtävien ja toimivaltojen sulautumiseen. Velallisen rikokset ulosottomenettelyssä ankkuroituvat käytännössä ulosottoselvitykseen. Velallisen merkitys tietolähteenä on kuitenkin muun muassa ulosoton teknisluonteisen tehostumisen johdosta jatkuvasti vähentynyt. Monessa tapauksessa epäasiallisesti ulosottoa välttelevän velallisen ulosottoselvityksessä ulosottomiehellä jo on riittävä selvitys ulosmittaukseen ja ko. omaisuus myös on väliaikaistoimella ulosmitattu 69. Tällöin ulosottoselvityksessä velallisella onkin lähinnä mahdollisuus osoittaa tai pyrkiä osoittamaan ulosmittaus perusteettomaksi, sikäli kun se edes on hänen etunsa mukaista 70. Toisaalta velallinen voi myös tunnustaa, jolloin hän tietyin edellytyksin voi välttää rikosoikeudellisen vastuun ainakin velallisen petoksesta. Käytännössä ulosottoselvityksen toimittamisen tai ulosottomenettelyn (ja siihen liittyvien oikeudenkäyntien) yhteydessä itsekriminointisuoja tai rikosoikeudelliseen vastuuseen liittyvät kysymykset eivät juurikaan nouse esille, vaan ne tulevat mahdollisesti arvioitavaksi rikosprosessin yhteydessä. Tällöin pohdittavana on erityisesti mahdollisuus ulosottoselvityksessä saatujen tietojen hyödyntämiseen. Velallisen oikeusturvan kannalta pelkästään ulosottolainsäädäntöön sisältyviä lähdesuojapykäliä ei voida pitää riittävinä. Koska nykyisessä täytäntöönpanojärjestelmässä tietojen välitystä 67 Ks. esimerkiksi EOA 2004 s. 147 ja EOA 2005 s. 152 ja Myös virka-apua koskevan UL 3:107:ää koskevissa esitöissä korostetaan tarkoitussidonnaisuuden periaatetta. 69 Tietysti on mahdollista, että velallisen tosiasiallisessa varallisuudessa ei nyt käynnissäolevan tai aiemmin jo päättyneen ulosottomenettelyn kuluessa ole tapahtunut muutoksia, vaan ainoastaan ulosottomiehen muista lähteistä saaman tiedon määrä on lisääntynyt. 70 Ulosoton yleisen asianmukaisuuden vaatimuksen on katsottava kieltävän ulosottomieheltä velallisen vedättämisen. 262

17 ulosottomieheltä velkojille ei voida evätä edes kaksoisroolissa olevalta velkojalta/ asianomistajalta, vaan pikemminkin päinvastoin, ainoaksi tehokkaaksi oikeussuojakeinoksi näyttäisi jäävän ulosottoselvityksessä saatujen tietojen hyödyntämiskielto rikosprosessin yhteydessä. Tältä osin vastuu on viime kädessä tuomioistuimen. Lähteet Ervo Laura: Oikeudenmukainen oikeudenkäynti. Vantaa (Ervo) Halila Jouko Havansi Erkki: Ulosotto-oikeuden oppikirja. Helsinki (Halila-Havansi) Havansi Erkki: Ulosotto-oikeuden pääpiirteet. Helsinki (Havansi) Havansi Erkki: Ulosotto-oikeus. Teoksessa Insolvenssioikeus. Toimituskunta Risto Koulu, Erkki Havansi, Heidi Lindfors ja Johanna Niemi-Kiesiläinen. Juva (Havansi 2005) Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulosottolain muuttamisesta (HE 145/1996 vp). Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulosottolain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 216/2001 vp). Koponen Pekka: Velallisen rikokset. Teoksessa: Uudistuva talousrikosoikeus (toim. Raimo Lahti ja Pekka Koponen). Saarijärvi 2004, s Koponen Pekka: Talousrikokset rikos- ja rikosprosessioikeuden yhtymäkohdassa. Erityisesti tahallisuuden ja syytesidonnaisuuden kannalta tarkasteltuna. Helsinki (Koponen 2004) Koponen Pekka: Itsekriminointisuojasta. Teoksessa: Rikosoikeudellisia kirjoituksia VIII Raimo Lahdelle omistettu. Vammala 2006, s (Koponen 2006) Koulu Risto: Ulosotto menettelynä. Jyväskylä (Koulu) Lakivaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä ulosottolain muuttamiseksi (LaVM 23/1996 vp). Lindfors Heidi: KKO 2002:116 Ulosottovelallisen oikeus kieltäytyä myötävaikuttamasta oman syyllisyytensä selvittämiseen. Teoksessa KKO:n ratkaisut kommentein II Jyväskylä (Lindfors) Linna, Tuula: Todistelu ulosotossa. Teoksessa: Oikeuden tavoitteet ja menettelyt. Muistokirja Hannu Tapani Klamille. Turku 2003, s (Linna 2003) Linna, Tuula Leppänen, Tatu: Ulosottomenettely. Helsinki (Linna Leppänen) Linna, Tuula: Ulosoton oikeussuojakeinojen systematiikasta. Kirjoituksia ulosoton oikeussuojajärjestelmästä. Osa 1/3. LM 1999, s (Linna LM 1999) Linna, Tuula: Ulosotto ja perusoikeudet. LM 2000, s Linna, Tuula: Ulosoton erikoisperintä. Teoksessa: Velka, vakuus ja prosessi. Juhlajulkaisu Erkki Havansi / Helsinki 2001, s (Linna 2001) Linna, Tuula: Ulosotto ja konkurssi uudistusten jälkeen erillään ja yhdessä. Teoksessa: Prosessioikeudellisia erityiskysymyksiä. Juhlajulkaisu Antti Jokela Turku 2004, s (Linna 2004) Nuutila, Ari-Matti: Saako rikoksella saadut varat salata ulosotossa ja verotuksessa? Teoksessa: Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta 40 vuotta. Turku 2001, s (Nuutila 2001) Nuutila, Ari-Matti: Velallisen rikokset. Teoksessa: Rikosoikeus (toim. Olavi Heinonen ym.). Helsinki (Nuutila 2002) Pöyhönen, Juha: Ulosoton kiertämissäännös (ulosottolain 4 luvun 9.4 ) yleisen varallisuusoikeuden näkökulmasta. Teoksessa: Velka, vakuus ja prosessi. Juhlajulkaisu Erkki Havansi / Helsinki 2001, s (Pöyhönen) Salminen, Markku: Velallisen rikos. Tutkimus velallisen rikosten selvittämisestä erityisesti osakeyhtiöihin kohdistuneiden tekotapojen ja osakeyhtiöitä koskevan oikeuskäytännön valossa. Porvoo (Salminen) 263

18 Tapani, Jussi: Omaisuuden salaaminen yksityishenkilö velkajärjestelyssä rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen laitamilla. DL 2005, s Tapani, Jussi: KKO 2000:39 Omaisuuden salaaminen ulosottomenettelyssä. Teoksessa KKO:n ratkaisut kommentein I Jyväskylä (Tapani) Virolainen Jyrki Pölönen Pasi: Rikosprosessin osalliset. Rikosprosessioikeus II. Porvoo (Virolainen Pölönen) Oikeustapaukset Korkein oikeus KKO 2000:39 KKO 2002:116 KKO 2002:122 KKO 2003:13 KKO 2004:134 Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisut ja lausunnot nro 1964/4/ nro 605/4/ nro 869/4/03 Lausunto ehdotuksesta ulosottokaareksi ja verotäytäntöönpanolaiksi (2032/5/05) Oikeuskanslerin ratkaisut nro 461/1/02 264

Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon.

Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 02.06.2016 Dnro OKV/459/1/2016 1/5 ASIA Poliisin ja syyttäjän menettely tuomarin virkarikosasiassa KANTELU Kantelija on kannellut X:n syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjän A:n 4.5.2015

Lisätiedot

KONKURSSIASIAIN SUOSITUS 5 1 (5) NEUVOTTELUKUNTA 1.9.2004

KONKURSSIASIAIN SUOSITUS 5 1 (5) NEUVOTTELUKUNTA 1.9.2004 KONKURSSIASIAIN SUOSITUS 5 1 (5) NEUVOTTELUKUNTA 1.9.2004 PESÄNHOITAJAN SELONTEKO- JA TIETOJENANTOVELVOLLISUUS 1 YLEISTÄ Pesänhoitajan on informoitava velkojia pesän realisointitilanteesta ja muista kussakin

Lisätiedot

1.1 Ehdotettua pakkokeinolain 4 luvun 4 a :n 3 momenttia ei tule hyväksyä

1.1 Ehdotettua pakkokeinolain 4 luvun 4 a :n 3 momenttia ei tule hyväksyä TIETOVERKKORIKOSTYÖRYHMÄN MIETINTÖ Asianajaja Satu Tiirikan eriävä mielipide 16.6.2003 1 Myös datan kopioinnin tulee olla takavarikko 1.1 Ehdotettua pakkokeinolain 4 luvun 4 a :n 3 momenttia ei tule hyväksyä

Lisätiedot

4 Kantelija arvostelee myös sitä, että häneltä asiassa vaadittu 155,06 euroa oli perusteeton saatava.

4 Kantelija arvostelee myös sitä, että häneltä asiassa vaadittu 155,06 euroa oli perusteeton saatava. 26.2.2014 Dnro 385/4/13 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin Esittelijä: Esittelijäneuvos Riitta Länsisyrjä KOIRANPENTUJEN LUOVUTUSTUOMION TÄYTÄNTÖÖNPANOSSA VIRHEITÄ 1 KANTELU Kantelija arvostelee

Lisätiedot

Laki. ulosottokaaren muuttamisesta

Laki. ulosottokaaren muuttamisesta Laki ulosottokaaren muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ulosottokaaren (705/2007) 1 luvun 34 :n 2 momentti, muutetaan 1 luvun 31 :n 4 momentti, 3 luvun 1 :n 1 momentti, 5 :n 1 momentti,

Lisätiedot

ULOSOTTOMENETTELYSSÄ VARATTOMAKSI TODETUT YRITYKSET

ULOSOTTOMENETTELYSSÄ VARATTOMAKSI TODETUT YRITYKSET ULOSOTTOMENETTELYSSÄ VARATTOMAKSI TODETUT YRITYKSET HTSY Verohallinto 2.9.2014 2 (5) ULOSOTTOMENETTELYSSÄ VARATTOMAKSI TODETUT YRITYKSET Harmaan talouden selvitysyksikkö on tarkastellut ulosotossa vuosina

Lisätiedot

Itsekriminointisuojan malleista insolvenssioikeudessa

Itsekriminointisuojan malleista insolvenssioikeudessa Itsekriminointisuojan malleista insolvenssioikeudessa Tuula Linna, LY Insolvenssioikeudellinen yhdistys 13.4.2015 Rikosprosessin ja muiden prosessien kytkentä Ne bis in idem: rikosprosessi, esim. veropetos

Lisätiedot

2) Mitkä ovat velallisen yrityssaneerauslain mukaiset saneerausmenettelyn aloittamisen edellytykset ja esteet? (10 p)

2) Mitkä ovat velallisen yrityssaneerauslain mukaiset saneerausmenettelyn aloittamisen edellytykset ja esteet? (10 p) TÄYTÄNTÖÖNPANO-OIKEUS Valinnainen opintojakso 28.11.2013 1) a) Ulosmittauksen varmistustoimet? (4p) b) Velalliskohtaiset helpotukset palkan ulosmittauksessa? ( 6 p) 2) Mitkä ovat velallisen yrityssaneerauslain

Lisätiedot

Asia C-540/03. Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto

Asia C-540/03. Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto Asia C-540/03 Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto Maahanmuuttopolitiikka Kolmansien maiden kansalaisten alaikäisten lasten oikeus perheenyhdistämiseen Direktiivi 2003/86/EY Perusoikeuksien

Lisätiedot

Viite: Liikenne- ja viestintäministeriön lausuntopyyntö 11.11.2015 LVM/174/03/2013

Viite: Liikenne- ja viestintäministeriön lausuntopyyntö 11.11.2015 LVM/174/03/2013 HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS LAUSUNTO Porkkalankatu 13 00180 Helsinki 16.12.2015 *029 56 44200 Liikenne- ja viestintäministeriö kirjaamo@lvm.fi Viite: Liikenne- ja viestintäministeriön lausuntopyyntö 11.11.2015

Lisätiedot

LAUSUNTO 15.1.2016 OM 198/43/2015

LAUSUNTO 15.1.2016 OM 198/43/2015 OIKEUSMINISTERIÖ LAUSUNTO 15.1.2016 OM 198/43/2015 Työ-ja elinkeinoministeriö TEM/1924/00.04.01/2014 LÄHETETTYJEN TYÖNTEKIJÖIDEN DIREKTIIVIN TÄYTÄNTÖÖNPANOA KOSKEVAN DIREKTIIVIN JA TYÖNTEKIJÖIDEN VAPAATA

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Poliisin menettely esitutkinnassa

Poliisin menettely esitutkinnassa ANONYMISOITU PÄÄTÖS 18.03.2015 Dnro OKV/1150/1/2014 1/5 ASIA Poliisin menettely esitutkinnassa KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille 4.6.2014 osoittamassaan kantelussa arvostellut poliisilaitoksen menettelyä

Lisätiedot

Hovioikeudenneuvos Timo Ojala Helsingin hovioikeus Salmisaarenranta 7 I 00181 Helsinki sähköp. timo.j.ojala(@)oikeus.fi 5.10.2015

Hovioikeudenneuvos Timo Ojala Helsingin hovioikeus Salmisaarenranta 7 I 00181 Helsinki sähköp. timo.j.ojala(@)oikeus.fi 5.10.2015 1 Hovioikeudenneuvos Timo Ojala Helsingin hovioikeus Salmisaarenranta 7 I 00181 Helsinki sähköp. timo.j.ojala(@)oikeus.fi 5.10.2015 EDUSKUNNAN LAKIVALIOKUNNALLE Viite: HE 29/2015 vp Lausunto hallituksen

Lisätiedot

Reinboth ja Vuortama antoivat 20.5.1996 Oikeustoimittajat ry:n puolesta vastineen lausunnon ja selvitysten johdosta.

Reinboth ja Vuortama antoivat 20.5.1996 Oikeustoimittajat ry:n puolesta vastineen lausunnon ja selvitysten johdosta. 5.9.1996 487/4/96 Oikeustoimittajat ry Journalistiliitto Hietalahdenkatu 2 B 22 00180 HELSINKI P Ä Ä T Ö S 1 KIRJOITUSOikeustoimittajat ry:n puheenjohtaja Susanna Reinboth ja sihteeri Timo Vuortama arvostelevat

Lisätiedot

SELVITYS KIHLAKUNNANULOSOTTOMIEHEN TYÖN SISÄLLÖSTÄ JA TYÖAJAN KÄYTÖSTÄ ULOSOTTOASIOIDEN VELALLISKOHTAISESSA KÄSITTELYSSÄ

SELVITYS KIHLAKUNNANULOSOTTOMIEHEN TYÖN SISÄLLÖSTÄ JA TYÖAJAN KÄYTÖSTÄ ULOSOTTOASIOIDEN VELALLISKOHTAISESSA KÄSITTELYSSÄ Helsingin ulosottovirasto 2016-1-14 SELVITYS KIHLAKUNNANULOSOTTOMIEHEN TYÖN SISÄLLÖSTÄ JA TYÖAJAN KÄYTÖSTÄ ULOSOTTOASIOIDEN VELALLISKOHTAISESSA KÄSITTELYSSÄ 1. TAVOITE Selvityksen tarkoituksena on antaa

Lisätiedot

Valviran asiantuntijan juridinen asema ja vastuu. Valviran asiantuntijasymposium 16.4.2013 Biomedicum Olli Mäenpää, Helsingin yliopisto

Valviran asiantuntijan juridinen asema ja vastuu. Valviran asiantuntijasymposium 16.4.2013 Biomedicum Olli Mäenpää, Helsingin yliopisto Valviran asiantuntijan juridinen asema ja vastuu Valviran asiantuntijasymposium 16.4.2013 Biomedicum Olli Mäenpää, Helsingin yliopisto Valviran asiantuntijat (ValviraL 5 ; ValviraA 8 ) 1. Pysyvät asiantuntijat

Lisätiedot

POTILASASIAKIRJASSA OLEVAN TIEDON ANTAMINEN POTILAALLE

POTILASASIAKIRJASSA OLEVAN TIEDON ANTAMINEN POTILAALLE 17.3.2016 Dnro 1669/2/15 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor POTILASASIAKIRJASSA OLEVAN TIEDON ANTAMINEN POTILAALLE 1 ASIA Tutkittavani

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIAT 45/2011 ja 61/2011 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 44/2012 7.9.2012 Asia Määräaikaista erottamista ja virantoimituksesta pidättämistä koskeva oikaisuvaatimus Oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

Päätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Päätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 167/2006 vp Hallituksen esitys laiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi työttömyysturvalain

Lisätiedot

1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta

1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta Lakiehdotukset 1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan joukkoliikenteen tarkastusmaksusta 11 päivänä toukokuuta 1979 annetun lain

Lisätiedot

Ulosoton pääpiirteet. Olipa kerran velka 13.10.2015, Turku

Ulosoton pääpiirteet. Olipa kerran velka 13.10.2015, Turku Ulosoton pääpiirteet Olipa kerran velka 13.10.2015, Turku Aiheet Ulosotosta yleisesti Ulosoton organisaatio Ulosottomenettelystä Tilastoja Yleisesti Ikäryhmittäin Velkaantumisen syyt Mahdollisuudet vaikuttaa

Lisätiedot

KONKURSSIASIAIN SUOSITUS 8 1 (5) NEUVOTTELUKUNTA 1.9.2004

KONKURSSIASIAIN SUOSITUS 8 1 (5) NEUVOTTELUKUNTA 1.9.2004 KONKURSSIASIAIN SUOSITUS 8 1 (5) NEUVOTTELUKUNTA 1.9.2004 KONKURSSIVELALLISEN TOIMINNAN ERITYISTARKASTUS 8/2004 (Sisältöä muutettu 25.11.2008; muutokset lihavoitu) 1 ERITYISTARKASTUKSEN TAVOITTEET 2 ERITYISTARKASTUKSEN

Lisätiedot

Syrjintäolettama, koulutukseen pääsy, oletettu mielipide, yhdistys YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Täysistunto

Syrjintäolettama, koulutukseen pääsy, oletettu mielipide, yhdistys YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Täysistunto Syrjintäolettama, koulutukseen pääsy, oletettu mielipide, yhdistys YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Täysistunto Diaarinumero: 49/2015 Antopäivä: 31.3.2016 Hakija oli ilmoittautunut M ry:n järjestämään

Lisätiedot

KORKEIMMAN OIKEUDEN HIV-TAPAUKSET XVII VALTAKUNNALLINEN HIV- KOULUTUSTILAISUUS, KE 11.2.2016, BIOMEDICUM APULAISPROFESSORI SAKARI MELANDER, HY

KORKEIMMAN OIKEUDEN HIV-TAPAUKSET XVII VALTAKUNNALLINEN HIV- KOULUTUSTILAISUUS, KE 11.2.2016, BIOMEDICUM APULAISPROFESSORI SAKARI MELANDER, HY KORKEIMMAN OIKEUDEN HIV-TAPAUKSET XVII VALTAKUNNALLINEN HIV- KOULUTUSTILAISUUS, KE 11.2.2016, BIOMEDICUM APULAISPROFESSORI SAKARI MELANDER, HY AIEMPI NÄKEMYS Rikosoikeudellisesti ankara lähestymistapa

Lisätiedot

ULOSOTTOSHOW 28.11.2015. Kihlakunnanulosottomies Matti Aalto Kihlakunnanulosottomies Jesse Hohka Helsingin ulosottovirasto

ULOSOTTOSHOW 28.11.2015. Kihlakunnanulosottomies Matti Aalto Kihlakunnanulosottomies Jesse Hohka Helsingin ulosottovirasto ULOSOTTOSHOW 28.11.2015 Kihlakunnanulosottomies Matti Aalto Kihlakunnanulosottomies Jesse Hohka Helsingin ulosottovirasto Esityksen sisältö - Ulosoton tehtävät ja periaatteet - Tilastoja - Ulosoton organisaatio

Lisätiedot

Elinkeinoelämän Keskusliitto EK Muistio 1(8) Työmarkkinat Antti Kondelin 23.1.2008

Elinkeinoelämän Keskusliitto EK Muistio 1(8) Työmarkkinat Antti Kondelin 23.1.2008 Elinkeinoelämän Keskusliitto EK Muistio 1(8) ULOSOTTOPIDÄTYS PALKKAHALLINNOSSA Palkan ulosmittausmenettelyä koskeva ulosottolain muutos (469/2006) tuli voimaan 1.1.2007. Yleinen ulosmittauksen määrä on

Lisätiedot

Asumissosiaalisen työn teemapäivä Häädön täytäntöönpano Ulosmittauksen huojennukset

Asumissosiaalisen työn teemapäivä Häädön täytäntöönpano Ulosmittauksen huojennukset Asumissosiaalisen työn teemapäivä 24.1.2017 Häädön täytäntöönpano Ulosmittauksen huojennukset kihlakunnanulosottomies Petri Lilja kihlakunnanulosottomies Mila Riekki Häädön täytäntöönpano Esityksen tavoitteena

Lisätiedot

Päihdehuoltolaki 17.1.1986/41

Päihdehuoltolaki 17.1.1986/41 Päihdehuoltolaki 17.1.1986/41 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Tavoitteet Päihdehuollon tavoitteena on ehkäistä ja vähentää päihteiden ongelmakäyttöä sekä siihen liittyviä

Lisätiedot

Ohjauskirje 1 (6) 27.04.2016. Ohjauskirje biopankeille alaikäisten näytteiden ja tietojen käsittelyn perusteista

Ohjauskirje 1 (6) 27.04.2016. Ohjauskirje biopankeille alaikäisten näytteiden ja tietojen käsittelyn perusteista Ohjauskirje 1 (6) Ohjauskirje biopankeille alaikäisten näytteiden ja tietojen käsittelyn perusteista Valviran toimivalta Biopankkilain (688/2012) 31 :n mukaan biopankkilaissa säädetyn toiminnan ohjaus

Lisätiedot

Laki. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä. Soveltamisala

Laki. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä. Soveltamisala Laki eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Soveltamisala Tässä laissa annetaan eurooppalaisen tilivarojen turvaamismääräysmenettelyn käyttöön

Lisätiedot

Hallintolaki. 28.1.2013 Kaupunginlakimies Pekka Lemmetty

Hallintolaki. 28.1.2013 Kaupunginlakimies Pekka Lemmetty Hallintolaki 28.1.2013 Kaupunginlakimies Pekka Lemmetty Hallintolaki Tuli voimaan 1.1.2004 Sovelletaan voimaantulon jälkeen vireille tulleisiin asioihin Samalla kumottiin hallintomenettelylaki (598/1982)

Lisätiedot

VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN NUMERON SIIRRETTÄVYYTTÄ MÄÄRÄAIKAISIS- SA SOPIMUKSISSA

VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN NUMERON SIIRRETTÄVYYTTÄ MÄÄRÄAIKAISIS- SA SOPIMUKSISSA Päivämäärä / Datum /Date Nro / Nr / No. 8.9.2004 824/520/2004 Jakelussa mainitut JULKINEN VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN NUMERON SIIRRETTÄVYYTTÄ MÄÄRÄAIKAISIS- SA SOPIMUKSISSA ASIANOSAINEN Finnet Com

Lisätiedot

Oikeusapua annetaan kaikenlaisissa oikeudellisissa asioissa, joita ovat esimerkiksi:

Oikeusapua annetaan kaikenlaisissa oikeudellisissa asioissa, joita ovat esimerkiksi: Oikeusapu Oikeudenkäynnissä ja muiden oikeudellisten asioiden hoitamisessa tarvitaan usein lainoppinutta avustajaa. Lähtökohta on, että asianosainen kustantaa itse tarvitsemansa oikeudellisen avun. Jollei

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 17/2002 vp Hallituksen esitys laeiksi tapaturmavakuutuslain muuttamisesta Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 3 päivänä huhtikuuta 2002

Lisätiedot

III RIKOLLISUUSKONTROLLI

III RIKOLLISUUSKONTROLLI III RIKOLLISUUSKONTROLLI Tässä jaksossa käsitellään virallisen kontrollijärjestelmän toimintaa kuvailemalla muun muassa rikosten ilmituloa, ilmi tulleiden rikosten selvittämistä, rikoksentekijöiden syytteeseen

Lisätiedot

Uhrin tarpeisiin vastaaminen rikosprosessissa. Katsaus uhridirektiivin velvoitteisiin, keskeisiin säädöksiin ja hyviin käytäntöihin.

Uhrin tarpeisiin vastaaminen rikosprosessissa. Katsaus uhridirektiivin velvoitteisiin, keskeisiin säädöksiin ja hyviin käytäntöihin. Uhrin kohtaaminen rikosprosessissa koulutus 2018 Uhrin tarpeisiin vastaaminen rikosprosessissa. Katsaus uhridirektiivin velvoitteisiin, keskeisiin säädöksiin ja hyviin käytäntöihin. Neuvotteleva virkamies

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen. Asianajotoimisto Lakipalvelu Petri Sallinen Oy Malmikatu 7 A

Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen. Asianajotoimisto Lakipalvelu Petri Sallinen Oy Malmikatu 7 A LIPERIN KUNTA 10.09.20114 1 Diaantunnus LIPERIN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNALLE ASIA Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen OIKAISUVAATIMUKSEN TEKIJÄ Eila Hyvärinen, Joensuu AVUSTAJA

Lisätiedot

YLEISTÄ TIETOA ULOSOTTOMENETTELYSTÄ

YLEISTÄ TIETOA ULOSOTTOMENETTELYSTÄ YLEISTÄ TIETOA ULOSOTTOMENETTELYSTÄ Satakunnan ulosottovirasto Johtava kihlakunnanvouti Kari Filpus Kihlakunnanulosottomies Evita Nupponen Pori 22.8.2017 (Yhteistyössä apua maatiloille koulutus) ULOSOTON

Lisätiedot

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 7/2015 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(3) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 21.12.

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 7/2015 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(3) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 21.12. TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 7/2015 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(3) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 21.12.2015 TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAKI VOIMAAN 1.1.2016 UUDET

Lisätiedot

TERVEYDENHOIDON KULUJEN HUOMIOON OTTAMINEN ULOSMITTAUKSESSA

TERVEYDENHOIDON KULUJEN HUOMIOON OTTAMINEN ULOSMITTAUKSESSA 29.11.2016 EOAK/3943/2016 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Terhi Arjola-Sarja TERVEYDENHOIDON KULUJEN HUOMIOON OTTAMINEN ULOSMITTAUKSESSA 1 KANTELU Kantelija

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 16 päivänä helmikuuta 2011. 122/2011 Laki. holhoustoimesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 16 päivänä helmikuuta 2011. 122/2011 Laki. holhoustoimesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 16 päivänä helmikuuta 2011 122/2011 Laki holhoustoimesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 11 päivänä helmikuuta 2011 Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

Antamispäivä Diaarinumero 20.6.2012 R 11/2887. Helsingin käräjäoikeus 5/10 os. 21.9.2011 nro 8349 (liitteenä) Kihlakunnansyyttäjä Tuomas Soosalu

Antamispäivä Diaarinumero 20.6.2012 R 11/2887. Helsingin käräjäoikeus 5/10 os. 21.9.2011 nro 8349 (liitteenä) Kihlakunnansyyttäjä Tuomas Soosalu Helsingin hovioikeus Tuomio Nro 1697 Antamispäivä Diaarinumero 20.6.2012 R 11/2887 Ratkaisu, johon on haettu muutosta Helsingin käräjäoikeus 5/10 os. 21.9.2011 nro 8349 (liitteenä) Asia Valittaja Vastapuolet

Lisätiedot

2.1 joka rikkoo liiton voimassa olevia sääntöjä, määräyksiä tai päätöksiä, joita liiton sääntöjen nojalla on annettu ja annetaan;

2.1 joka rikkoo liiton voimassa olevia sääntöjä, määräyksiä tai päätöksiä, joita liiton sääntöjen nojalla on annettu ja annetaan; Esitys liittokokoukselle 9.4.2016 Suomen Sulkapalloliiton kurinpitosäännöt 1 Soveltamisalaan kuuluvat henkilöt ja yhteisöt: Suomen Sulkapalloliiton (jatkossa liiton) kurinpitosääntöjen alaisia ovat: 1.1

Lisätiedot

Componenta Oyj:n optio oikeudet 2016

Componenta Oyj:n optio oikeudet 2016 Sivu 1 / 5 Componenta Oyj:n optio oikeudet 2016 Componenta Oyj:n hallitus (hallitus) on päättänyt esittää 15.4.2016 kokoontuvalle Componenta Oyj:n (yhtiö) ylimääräiselle yhtiökokoukselle optio oikeuksien

Lisätiedot

TUOMIOISTUIMEN ÄÄNITTEEN SISÄLLÖSTÄ ANNETTAVA TIETO PYYDETYLLÄ T AVALLA

TUOMIOISTUIMEN ÄÄNITTEEN SISÄLLÖSTÄ ANNETTAVA TIETO PYYDETYLLÄ T AVALLA 28.8.2003 2207/4/02 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Terhi Arjola TUOMIOISTUIMEN ÄÄNITTEEN SISÄLLÖSTÄ ANNETTAVA TIETO PYYDETYLLÄ T AVALLA 1 KANTELU

Lisätiedot

Kouvolan hovioikeuden tuomio NREP Finland Log 2 Oy:n ja Lappeenrannan kaupungin sekä Lappeenranta Free Zone Oy Ltd:n välisessä riita-asiassa

Kouvolan hovioikeuden tuomio NREP Finland Log 2 Oy:n ja Lappeenrannan kaupungin sekä Lappeenranta Free Zone Oy Ltd:n välisessä riita-asiassa Kaupunginhallituksen konsernijaosto 28 09.08.2013 Kouvolan hovioikeuden tuomio NREP Finland Log 2 Oy:n ja Lappeenrannan kaupungin sekä Lappeenranta Free Zone Oy Ltd:n välisessä riita-asiassa 530/090/2012

Lisätiedot

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT 1 KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT KONE Oyj:n hallitus on yhtiökokoukselta 1.3.2010 saamansa valtuutuksen perusteella päättänyt 18.12.2014 optio-oikeuksien antamisesta KONE Oyj:n (yhtiö) ja sen tytäryhtiöiden

Lisätiedot

HE 178/2008 vp. se saatettaisiin vastaamaan työntekijän eläkelakia

HE 178/2008 vp. se saatettaisiin vastaamaan työntekijän eläkelakia Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain sekä valtion eläkelain voimaanpanosta annetun lain 9 ja 14 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi valtion eläkelakia ja valtion

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi konkurssilain sekä takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 24 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että konkurssilakiin

Lisätiedot

SUKUTUTKIMUS HENKILÖTIETOLAIN MUKAAN

SUKUTUTKIMUS HENKILÖTIETOLAIN MUKAAN TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO SUKUTUTKIMUS HENKILÖTIETOLAIN MUKAAN Päivitetty 27.07.2010 www.tietosuoja.fi Sisällysluettelo 1. Oikeus sukututkimusrekisterin perustamiseen 2. Mistä tiedot sukututkimukseen

Lisätiedot

Valtuutetun on pidettävä valtuuttajalle kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan.

Valtuutetun on pidettävä valtuuttajalle kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan. YLEISIÄ OHJEITA VALTUUTETULLE Seuraavat ohjeet perustuvat edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain (648/2007) säännöksiin sellaisina kuin ne lain voimaan tullessa 1.11.2007 olivat. Valtuutetun on oma-aloitteisesti

Lisätiedot

Laki entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän

Laki entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän Laki entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän sotarikostuomioistuimen toimivallasta ja tuomioistuimelle annettavasta oikeusavusta 12/1994 Annettu Helsingissä 5 päivänä tammikuuta 1994

Lisätiedot

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas. Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas. Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta 31.8.2009 Dnro 3346/4/07 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta

Lisätiedot

Ulosottokaari. EDUSKUNNAN VASTAUS 275/2006 vp

Ulosottokaari. EDUSKUNNAN VASTAUS 275/2006 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 275/2006 vp Hallituksen esitys ulosottokaareksi ja laiksi verojen ja maksujen täytäntöönpanosta sekä eräiksi niihin liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Turvallisuusselvityslaki ja käytännön toimijat. Säätytalo 18.11.2014 Suojelupoliisin lausuntotoiminto, ylitarkastaja Astrid Geisor-Goman

Turvallisuusselvityslaki ja käytännön toimijat. Säätytalo 18.11.2014 Suojelupoliisin lausuntotoiminto, ylitarkastaja Astrid Geisor-Goman Turvallisuusselvityslaki ja käytännön toimijat Säätytalo 18.11.2014 Suojelupoliisin lausuntotoiminto, ylitarkastaja Astrid Geisor-Goman Supon ennalta estävä tehtävä Suojelupoliisin tulee lakisääteisen

Lisätiedot

VÄLIMIESMENETTELYN KESKEYTTÄMINEN...

VÄLIMIESMENETTELYN KESKEYTTÄMINEN... AAVIA OY AAVIA OY:N VÄLIMIESMENETTELYN SÄÄNNÖT 1.1.2016 1 YLEISET... 2 1.1 SÄÄNTÖJEN NOUDATTAMINEN... 2 1.2 TOIMIVALTA... 2 1.3 SOVELLETTAVA LAKI JA MENETTELYN KIELI... 2 1.4 ASIAKIRJOJEN JA VIESTIEN TOIMITTAMINEN...

Lisätiedot

Lupahakemuksen ja Turun hovioikeuden päätös Nro 3190, Dnro U/09/1250 valituksen kohde 22.12.2009

Lupahakemuksen ja Turun hovioikeuden päätös Nro 3190, Dnro U/09/1250 valituksen kohde 22.12.2009 1 Tapio Yli-Kovero Valituslupahakemus ja valitus Torikatu 27 13130 Hämeenlinna 050-61331 10.02.2010 KORKEIMMALLE OIKEUDELLE Lupahakemuksen ja Turun hovioikeuden päätös Nro 3190, Dnro U/09/1250 valituksen

Lisätiedot

Päätös. Laki. hovioikeuslain muuttamisesta

Päätös. Laki. hovioikeuslain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 28/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi hovioikeuslain ja hallinto-oikeuslain 1 ja 2 :n sekä eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2012 valtiopäivillä

Lisätiedot

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. 1 LUONNOS Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi pakkohuutokaupalla myytävien kiinteistöjen lunastamisesta valtiolle annetun lain kumoamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

ITSEKRIMINOINTISUOJA PERÄKKÄISISSÄ ULOSOTTOSELVITYKSISSÄ

ITSEKRIMINOINTISUOJA PERÄKKÄISISSÄ ULOSOTTOSELVITYKSISSÄ ITSEKRIMINOINTISUOJA PERÄKKÄISISSÄ ULOSOTTOSELVITYKSISSÄ Lapin yliopisto Maisteritutkielma Insolvenssioikeus Ville Suominen Syksy 2014 Lapin yliopisto, oikeustieteiden tiedekunta Työn nimi: Itsekriminointisuoja

Lisätiedot

ULOSOTON VAPAAKUUKAUSIPÄÄTÖSTEN PERUSTELUT RISTIRIITAISIA 1 KANTELU

ULOSOTON VAPAAKUUKAUSIPÄÄTÖSTEN PERUSTELUT RISTIRIITAISIA 1 KANTELU 25.2.2009 Dnro 3280/4/07 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Terhi Arjola-Sarja ULOSOTON VAPAAKUUKAUSIPÄÄTÖSTEN PERUSTELUT RISTIRIITAISIA 1 KANTELU

Lisätiedot

Ulkoasiainhallintolaki 25.2.2000/204

Ulkoasiainhallintolaki 25.2.2000/204 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 2000» 25.2.2000/204 Seurattu SDK 456/2010 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Ulkoasiainhallintolaki 25.2.2000/204 Eduskunnan päätöksen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 7.3.2008 ILMOITUS JÄSENILLE Aihe: Vetoomus nro 849/2004, Bernard Ross, Yhdistyneen kuningaskunnan kansalainen, verotuksesta Ruotsissa ja pääoman vapaasta

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Korvaus rikoksen uhrille Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen SISÄLLYS Milloin rikoksen uhrille voidaan maksaa korvaus valtion varoista? 3

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Korvaus rikoksen uhrille Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen SISÄLLYS Milloin rikoksen uhrille voidaan maksaa korvaus valtion varoista? 3

Lisätiedot

Talenom Oyj:n optio-oikeudet 2016 TALENOM OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2016

Talenom Oyj:n optio-oikeudet 2016 TALENOM OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2016 Sivu 1 / 5 TALENOM OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2016 Talenom Oyj:n (yhtiö) varsinainen yhtiökokous on 17.3.2016 päättänyt optio-oikeuksien antamisesta yhtiön hallituksen (hallitus) ehdotuksen 17.2.2016 mukaisesti

Lisätiedot

12.4.2004. Kantelu Turun hovioikeuden päätöksestä Nro 588, diaarinumero R 04/152 Virka-aseman väärinkäyttö ym. annettu 26.2.2004

12.4.2004. Kantelu Turun hovioikeuden päätöksestä Nro 588, diaarinumero R 04/152 Virka-aseman väärinkäyttö ym. annettu 26.2.2004 12.4.2004 KORKEIN OIKEUS Asia Kantelu Turun hovioikeuden päätöksestä Nro 588, diaarinumero R 04/152 Virka-aseman väärinkäyttö ym. annettu 26.2.2004 Kantelija YLI-KOVERO RISTO TAPIO Torikatu 27 13130 Hämeenlinna

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulosottolain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan uudistettaviksi ulosottolaissa olevat tuomioita

Lisätiedot

ASIA. Ulosottoasian passiivirekisteröinnin päättyminen ja siitä ilmoittaminen KANTELU

ASIA. Ulosottoasian passiivirekisteröinnin päättyminen ja siitä ilmoittaminen KANTELU ANONYMISOITU PÄÄTÖS 24.09.2015 Dnro OKV/997/1/2014 1/5 ASIA Ulosottoasian passiivirekisteröinnin päättyminen ja siitä ilmoittaminen KANTELU Kantelija kertoo oikeuskanslerille 15.5.2014 osoittamassaan kirjoituksessa

Lisätiedot

TIEDONHANKINTA VELALLISES- TA ULOSOTTOMENETTELYSSÄ

TIEDONHANKINTA VELALLISES- TA ULOSOTTOMENETTELYSSÄ TIEDONHANKINTA VELALLISES- TA ULOSOTTOMENETTELYSSÄ Saila Evesti Opinnäytetyö Marraskuu 2013 Liiketalouden koulutusohjelma Oikeudellinen asiantuntijuus TIIVISTELMÄ Tampereen ammattikorkeakoulu Liiketalouden

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 1 HYVINVOINTIALAN LIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja paikka Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. Liitto on Elinkeinoelämän

Lisätiedot

TYÖELÄKEVAKUUTUSMAKSUPETOS ESITUTKINNASSA

TYÖELÄKEVAKUUTUSMAKSUPETOS ESITUTKINNASSA TYÖELÄKEVAKUUTUSMAKSUPETOS ESITUTKINNASSA HTSY Verohallinto Päiväys Verohallinto 2 (5) TYÖELÄKEVAKUUTUSMAKSUPETOS ESITUTKINNASSA Työeläkevakuutusmaksupetos ja sen törkeä tekomuoto ovat rikosnimikkeitä,

Lisätiedot

KONKURSSIASIAIN SUOSITUS 14 1 (7) NEUVOTTELUKUNTA 19.5.2005

KONKURSSIASIAIN SUOSITUS 14 1 (7) NEUVOTTELUKUNTA 19.5.2005 KONKURSSIASIAIN SUOSITUS 14 1 (7) NEUVOTTELUKUNTA 19.5.2005 KONKURSSIN RAUKEAMINEN 1 KONKURSSILAIN TAVOITTEET Konkurssi tulee määrätä raukeamaan, kun pesän varat eivät riitä konkurssikustannuksiin tai

Lisätiedot

NASSTOLAN KUNTA HYVÄ HALLINTO Hyvän hallintotavan ohjeistuus Yhteistyöryhmä 24.5.2011 Kunnanhallitus 6.6.2011 Voimaantulo 1.7.2011

NASSTOLAN KUNTA HYVÄ HALLINTO Hyvän hallintotavan ohjeistuus Yhteistyöryhmä 24.5.2011 Kunnanhallitus 6.6.2011 Voimaantulo 1.7.2011 NASTOLAN KUNTA HYVÄ HALLINTO Hyvän hallintotavan ohjeistus Yhteistyöryhmä 24.5.2011 Kunnanhallitus 6.6.2011 Voimaantulo 1.7.20111 Sisällysluettelo Keskeiset periaatteet viranhaltijoille....... 2 Asianomaisasema.

Lisätiedot

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp).

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp). Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp). Lakivaliokunta on antanut asiasta mietinnön (LaVM 6/2001 vp).

Lisätiedot

Yksityisoikeudellisen saatavan vanhentumisaika ja vanhentumisen katkaiseminen

Yksityisoikeudellisen saatavan vanhentumisaika ja vanhentumisen katkaiseminen Yksityisoikeudellisen saatavan vanhentumisaika ja vanhentumisen katkaiseminen Kuntamarkkinat 2015 / Lakiklinikka Joonas Jännäri lakimies Tyypilliset yksityisoikeudelliset saatavat kunnissa Tyypillisiä

Lisätiedot

Oikeusasiamiehen päättämän tehtäväjaon mukaan lausunnon antaminen asiassa kuuluu allekirjoittaneelle apulaisoikeusasiamiehelle.

Oikeusasiamiehen päättämän tehtäväjaon mukaan lausunnon antaminen asiassa kuuluu allekirjoittaneelle apulaisoikeusasiamiehelle. 16.9.2005 2032/5/05 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Riitta Länsisyrjä LAUSUNTO EHDOTUKSESTA ULOSOTTOKAAREKSI JA VEROTÄYTÄNTÖÖNPANOLAIKSI Oikeusministeriö

Lisätiedot

Valtion ylimpiä virkamiehiä koskeva ilmoitus sidonnaisuuksista (Valtion virkamieslain 26 :n 1-4 kohdissa tarkoitetut virat)

Valtion ylimpiä virkamiehiä koskeva ilmoitus sidonnaisuuksista (Valtion virkamieslain 26 :n 1-4 kohdissa tarkoitetut virat) Valtion ylimpiä virkamiehiä koskeva ilmoitus sidonnaisuuksista (Valtion virkamieslain 26 :n 1-4 kohdissa tarkoitetut virat) Sidonnaisuuksien ilmoittaminen sidonnaisuuslomakkeella Valtion ylimmän virkamiesjohdon

Lisätiedot

Kantelu valtioneuvoston oikeuskanslerille

Kantelu valtioneuvoston oikeuskanslerille Heta - Henkilökohtaisten Avustajien Työnantajien Liitto ry 1 Invalidiliitto ry Kantelu valtioneuvoston oikeuskanslerille Kantelun alainen asia Matti Vanhasen hallituksen (aloittanut toimikautensa 24.6.2003)

Lisätiedot

Näytön arviointi. Ympäristörikostutkinnan seminaari Laamanni Anders Cederberg

Näytön arviointi. Ympäristörikostutkinnan seminaari Laamanni Anders Cederberg Näytön arviointi Ympäristörikostutkinnan seminaari 29.11.2017 Laamanni Anders Cederberg Esityksen rakenne Yleistä todistelusta Henkilötodistelusta Teknisestä todistelusta Tulevaisuuden näkymiä Yleistä

Lisätiedot

Eduskunnan lakivaliokunnalle

Eduskunnan lakivaliokunnalle Helsinki 4.2.2016 Dnro 287/5/2016 Eduskunnan lakivaliokunnalle Lakivaliokunta on pyytänyt eduskunnan oikeusasiamiestä lähettämään edustajansa kuultavaksi asiantuntijana HE 137/2015 vp hallituksen esityksestä

Lisätiedot

Lähiomaisen tai muun läheisen tai laillisen edustajan määritteleminen

Lähiomaisen tai muun läheisen tai laillisen edustajan määritteleminen Lähiomaisen tai muun läheisen tai laillisen edustajan määritteleminen 16.10.2007 Tutkimusasiamies Jari-Pekka Tuominen VSSHP/TUKIJA Lääketieteellisen tutkimuksen osalta taustalla lääketutkimusdirektiivi

Lisätiedot

Ekosysteemin eri toimijat. Yritys Työntekijä Ulkopuolinen taho Media Muut tiedonvälittäjät (esim. Wikileaks)

Ekosysteemin eri toimijat. Yritys Työntekijä Ulkopuolinen taho Media Muut tiedonvälittäjät (esim. Wikileaks) Lainsäädännölliset keinot onko niitä kansainvälisellä tasolla? - Kansainvälisesti poikkeavat lähestymistavat - Ekosysteemin eri toimijoiden roolit ja rajat Mikko Manner Riskienhallintayhdistyksen seminaari

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ESISOPIMUS Sivu 1/7 JUNAKALUSTO OY

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ESISOPIMUS Sivu 1/7 JUNAKALUSTO OY PÄÄKAUPUNKISEUDUN ESISOPIMUS Sivu 1/7 VR:N OMISTAMAT PÄÄKAUPUNKISEUDUN JUNAKALUSTO OY:N OSAKKEET / ESISOPIMUS OSAKKEIDEN KAUPASTA 1. Sopijapuolet Sopijapuoli / Ostajat: (1) Helsingin kaupunki Osoite: Pohjoisesplanadi

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 218/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi maanvuokralain muuttamisesta ja perintökaaren 25 luvun

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 218/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi maanvuokralain muuttamisesta ja perintökaaren 25 luvun EDUSKUNNAN VASTAUS 218/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi maanvuokralain muuttamisesta ja perintökaaren 25 luvun 1 b :n 4 momentin kumoamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

7 Poliisin henkilötietolaki 50

7 Poliisin henkilötietolaki 50 7 Poliisin henkilötietolaki 50 Eduskunnan oikeusasiamiehen lausunnon mukaan hallituksen esityksessä (202/2017 vp) ehdotetun poliisilain 5a luvun 44 :n (Siviilitiedustelussa saadun tiedon luovuttaminen

Lisätiedot

HELSINGIN KÄRÄOIKEUS Laamanni Tuomas Nurmi 9.10.2015. Eduskunnan lakivaliokunnalle

HELSINGIN KÄRÄOIKEUS Laamanni Tuomas Nurmi 9.10.2015. Eduskunnan lakivaliokunnalle HELSINGIN KÄRÄOIKEUS Laamanni Tuomas Nurmi 9.10.2015 Eduskunnan lakivaliokunnalle Helsingin käräjäoikeuden lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Yleistä Nykytilanteesta

Lisätiedot

Keskuskauppakamarin Arvosteluperusteet LVV-koe 23.4.2016 välittäjäkoelautakunta. Kysymys 1

Keskuskauppakamarin Arvosteluperusteet LVV-koe 23.4.2016 välittäjäkoelautakunta. Kysymys 1 Kysymys 1 a) Välityslain mukaan välityspalkkion maksaa toimeksiantaja. On kuitenkin mahdollista, että vuokravälitystä koskevat toimeksiantosopimukset kohtaavat, jolloin välityspalkkio jaetaan osapuolten

Lisätiedot

eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2015

eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2015 eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2015 Varsinaisen yhtiökokouksen 25.3.2015 antaman valtuutuksen nojalla hallitus on päättänyt antaa hallituksen nimeämille eq-konsernin avainhenkilöille yhteensä enintään 2 000 000

Lisätiedot

Hallintovaliokunnalle

Hallintovaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 27/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta puolustusvoimissa sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Hallintovaliokunnalle

Lisätiedot

Mitä on hyvä hallintomenettely lastensuojeluasioissa?

Mitä on hyvä hallintomenettely lastensuojeluasioissa? Mitä on hyvä hallintomenettely lastensuojeluasioissa? 1. Huostaanottohakemus Hyvä hallintomenettely hyvä hallintolainkäyttömenettely 2. Tuomioistuimen lupa lapsen tutkimiseen Riitta Eskola Hallinto-oikeustuomari,

Lisätiedot

IISALMEN KAUPUNKI KIINTEISTÖJEN KAMERAVALVONTA 19.2.2016 1. Matti Rönkkö tekninen isännöitsijä Iisalmen kaupunki / tilapalvelu

IISALMEN KAUPUNKI KIINTEISTÖJEN KAMERAVALVONTA 19.2.2016 1. Matti Rönkkö tekninen isännöitsijä Iisalmen kaupunki / tilapalvelu IISALMEN KAUPUNKI KIINTEISTÖJEN KAMERAVALVONTA Matti Rönkkö tekninen isännöitsijä Iisalmen kaupunki / tilapalvelu 19.2.2016 1 Iisalmen kaupungin tekninen keskus / tilapalvelu on asentanut tallentavan kameravalvonnan

Lisätiedot

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LAKIALOITE 47/2004 vp oikeudenkäymiskaaren 17 luvun muuttamisesta sekä eräät siihen liittyvät lait Eduskunnalle ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tämän lakialoitteen tarkoituksena on mahdollistaa yksittäistapauksissa

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ MÄÄRÄYS 4.6.2012 Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto OHJE VM/1007/00.00.00/2012 Valtion työmarkkinalaitos

VALTIOVARAINMINISTERIÖ MÄÄRÄYS 4.6.2012 Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto OHJE VM/1007/00.00.00/2012 Valtion työmarkkinalaitos VALTIOVARAINMINISTERIÖ MÄÄRÄYS 4.6.2012 Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto OHJE VM/1007/00.00.00/2012 Valtion työmarkkinalaitos Sisältöalue Virkasopimus Virkavapaus Karenssiaika Säännökset joihin

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1367. Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999

SISÄLLYS. N:o 1367. Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1999 N:o 1367 1378 SISÄLLYS N:o Sivu 1367 Laki nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta... 3631 1368 Laki kansaneläkelain muuttamisesta...

Lisätiedot

Huoltajalle ilmoitus Wilma-viestillä

Huoltajalle ilmoitus Wilma-viestillä KURINPITO LUKIOSSA Häiritsevä käytös Luokasta /muusta opetustilasta poistaminen jäljellä olevan oppitunnin ajaksi Keskustellaan opiskelijan kanssa Huoltajalle ilmoitus Wilma-viestillä Wilma Opettaja/rehtori

Lisätiedot

Tieto päätöksestä ja sen lainvoimaisuustiedoista toimitettiin ulosottomiehelle postitse.

Tieto päätöksestä ja sen lainvoimaisuustiedoista toimitettiin ulosottomiehelle postitse. 12.6.2007 Dnro 3423/4/05 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Riitta Länsisyrjä ULOSMITTAUKSEN PERUUTTAMISTA KOSKEVAN VAATIMUKSEN AIHEETON HYLKÄÄMINEN 1 KANTELU

Lisätiedot

EV 37/2009 vp HE 233/2008 vp

EV 37/2009 vp HE 233/2008 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 37/2009 vp Hallituksen esitys laiksi oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden 2008 valtiopäivillä antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Ulosoton velalliskartoitus

Ulosoton velalliskartoitus Ulosoton velalliskartoitus HTSY Verohallinto 25.9.2012 Verohallinto 2 (5) ULOSOTON VELALLISKARTOITUS Ulosoton velallisista on laadittu ilmiöselvitys. Ulosottovelallisia on tarkastelu ja luokiteltu Verohallinnosta

Lisätiedot