Muistoja. Kappale VI. Paluu Magyonin saarelle. Magyonin saari

Transkriptio

1 Muistoja Kappale VI Paluu Magyonin saarelle Magyonin saari Nuori 16-vuotias poika oli seissyt jo päiväkausia vedenrajassa Magyonin saarella pilvisen taivaan alla. Vaikka olikin kylmä syksyinen päivä, poika ei ollut pukeutunut kovin lämpimästi. Itse asiassa hän suosi yksinkertaisuutta. Hänen yllään oli vain yksinkertainen ruskea paita ja housut. Pojan hiuksetkin olivat ruskeat, aina silmillä ja pörrössä, eikä hän koskaan halunnut laittaa niitä ojennukseen. Hänen silmänsä olivat ruskeat, joissa oli pieni vivahdus kultaa. Moni ihminen, yleensä naispuolinen henkilö, sanoi pojan silmiä todella kauniiksi ja lopulta he yrittivät suudella poikaa. Hän torjui ihailijansa julmasti särkien heidän sydämensä. Sinä se vain jaksat istua sillä ajopuulla koko päivän odottamassa Ayallucin tyttöä, kuului huvittunut tytön ääni vähän matkan päässä. Rhoddo, olet kerrassaan typerä. Tämä tilanne on kuin jostain ylisiirappisesta rakkauskirjasta. Minä rakastan sitä tyttöä ja odotan häntä vaikka päivien loppuun saakka, Rhodry julisti. Sinä et tietenkään sitä ymmärrä, kun et tunne häntä, Miri. Miri vain tuhahti. Hänellä oli lyhyet vaaleat hiukset ja vihreät silmät. Tyttö oli ärsyttävä 15-vuotias nulikka, jolla oli tapana kiusata Rhodryä päivätolkulla. He olivat tavanneet pian Magacorin tuhon jälkeen ja tyttö oli jostain syystä päättänyt jäädä Rhodryn ja Jeanin porukkaan täyttääkseen Chrisin ja Jaden tuomat aukot. Rhodry oli kuitenkin sitä mieltä, että Chrisiä ja tämän pikkusiskoa ei mikään voinut korvata. Ayallucien sisarukset olivat niin ainutlaatuisia ja omanlaisia persooniaan että Rhodry ei millään voinut olla pitämättä heistä. Sinä elät päiväunimaailmassa, Miri julisti. Jadelynn Ayalluc on unohtanut sinut, eikä tule takaisin. Rhodry kieltäytyi uskomasta siihen. Jade tulisi takaisin. Tyttö oli luvannut hänelle. Ja Rhodry uskoi Jaden tulevan takaisin. Siitä saakka kun oli muutama viikko sitten nähnyt näyn siitä. Sinä tulet takaisin luokseni, vai mitä, Jadekukkani? Rhodry kuiskasi katsoessaan merelle. Vastausta ei tietenkään kuulunut mistään. Xandrian pääkaupunki, Xandria Koti-ikäväni oli viime päivinä kasvanut mielettömästi. Olin ehtinyt tapella Marylin kanssa asiasta useaan otteeseen. Hän sai minut aina kiinni itseteossa yrittäessäni livistää pois paikalta. Halusin niin palavasti lähteä kotiin, mutta kukaan ei päästänyt minua. Tämä oli selvä toistuma Marylandin tapahtumista. Sielläkään Jillianin vanhemmat eivät tahtoneet päästää minua menemään, ja nyt Maryl ei halunnut. Olin entistä varmempi, että jotain oli tosiaan tekeillä. Minä joutuisin lopulta huijaamaan veljeäni ja Maryliä jollain niin julmalla tavalla päästäkseni matkaan, että pelkkä ajatuskin sai sydämeni lyömään kovempaa kuin normaalisti. Outo ääni, joka minuun otti yhteyttä aamiaisella muutama päivä sitten, oli nyt koko ajan läsnä. Se varoitti minua Marylista yhtenään ja minun teki mieli kysyä siltä mistä oli kyse. Se ei kuitenkaan kertonut minulle mitään. Sanoi vain, ettei minun ole tarpeen tietää mitään vielä. Minua ärsytti olla tietämätön. Mutta kuuntelin ääntä kuitenkin, vaikka en edes tiennyt mitään sen alkuperästä. Ääni sanoi olevansa nimeltään Lilian ja elänyt kauan sitten Xandriassa. Nainen puhui vanhastavalla tavalla, joten tämä henki tai mikä lie olikaan, oli ilmeisesti elänyt tuhansia vuosia sitten. Maryl katsoo sinua jälleen tuosta toisen kerroksen ikkunasta, Jade, Lilian sanoi, kun Jade käveli ulkona talon pihalla yksikseen. Hän yritti ruskan värjäämien puiden keskellä päättää, miten toimisi. Lilian oli samaa mieltä siitä, että tytön kannattaisi lähteä pois kaupungista ja mahdollisimman pian.

2 Nyt kun Chriskin oli hävinnyt jonnekin, Jade tunsi olonsa alituiseen uhatuksi. Kuinka minun kannattaisi toimia? Mennä sanomaan hänelle epäilyksistäni? Jade kysyi ja istui penkille ahdistus sydämessään. Hän voi hyvinkin käydä sinuun käsiksi, mikäli puhut hänelle siitä. Mutta toisaalta se saattaisi saada hänet pakenemaan ja menemään Zenin luo, Lilian sanoi. Vai niin. Hän siis tosiaan tekee töitä Zenille. Miten hurmaavaa, Jade sanoi sarkastisesti. Hänen pelkonsa oli käynyt toteen. Maryl tosiaan oli Zenin puolella. Mutta miten Lilian saattoi tietää sen? Nainen tuhahti tytön päässä ja puhui sitten hyvin lopulliselta kuulostavalla äänellä. Sinun ei tarvitse tietää sitä vielä, nuori nainen. Aika ei ole oikea. Saisit vain kohtauksen, kuten äitisi, kun hänelle kerrottiin mitä hänen piti tehdä. Jade vaikeni ja jätti Lilianin rauhaan. Hän päätti ratkaista käsillä olevan ongelman nyt saman tien. Ensinnäkin oli päästävä pois Marylin valvovien silmien alta ja Chrisin luo. Toiseksi oli konsultoitava Chris uskomaan, että Jade pärjäisi oikein mainiosti. Varmasti ihmiset Magyonin saarella suojelevat Jadea. Kuuluihan tyttö heihin. Paitsi tietenkin jos Zen seuraisi häntä. Tytöllä oli viime aikoina ollut muutenkin omituinen olo että mies vahti häntä jossakin kaupungissa. Tunne oli hyvin voimakas, eikä hän pitänyt siitä. Yhtäkkiä Jade tunsi raivoa sisällään. Kuinka hitossa nämä ihmiset saattoivat pitää häntä vankina talossa, jossa Jaden olisi pitänyt huolehtia Chrisin ja Marylin kotoisista oltavista eikä toisin päin? Jade tunsi raivon kasvavan sisällään ja puristi kätensä nyrkkiin. Jostain syystä hän halusi olla uhkarohkea ja heittää varovaisuuden menemään. Siksi hän kävelikin sisälle taloon ja pysähtyi laajaan eteishalliin, jossa Maryl juuri tuli portaita alas tyyni ilme kasvoillaan. Hän kai oli odottanut Jaden purkausta jo jonkin aikaa. Hänen yllään oli yksinkertainen tumma mekko, joka ulottui lattiaan saakka. Sen kaulus oli valkoinen. Maryl, minä tiedän kuka sinä olet, Jade sanoi näreissään. Jaahas, Maryl vain sanoi. Älä yhtään yritä esittää noin välinpitämätöntä, Maryl, tiedämme molemmat, että olen oikeassa ja sinä olet edelleen Zenin vallassa, Jade julisti. Maryl alkoi näyttää nyt ärsyyntymisen merkkejä tietäessään jääneensä kiinni. Zen sanoikin, että olet luultavasti hyvin tarkkanäköinen. Hän oli oikeassa, Maryl sanoi ja astui alas hallin lattialle alimmalta portaalta. Hän myös sanoi, että koettelet paljon hermoja ja sekin on totta. Miksi olet vihainen, Maryl? Oletko suuttunut minulle, koska tajusin totuuden ja salaisuutesi? Jade sanoi vihaisena. Se myös tarkoittaa sitä ettei sinulla ole oikeutta pitää minua täällä jos haluan mennä kotiin. Kotisi on vain typerä rauniokaupunki, Maryl sanoi ja käveli olohuoneeseen. Kävellessään hän puhui tyynen rauhallisella äänellä. Sinun ei vain tarvitse kysellä tuollaisia kysymyksiä, Jade. Minä en tahdo vastata niihin, joten ole hiljaa. Ahaa. Zen siis käski sinua pitämään minut täällä, jotta hän voi tehdä jotain Chrisille, Jade sanoi naiselle, joka nyt kulki keittiötä kohti. Oven luona hän tarttui Jaden käteen ja heitti tytön kirjaimellisesti huoneeseen. Chris kuuluu Zenille. Etkö tiennyt sitä? Voi tyttöparkaa, Maryl sanoi ennen kuin sulki oven ja lukitsi sen. Maryl, päästä minut ulos! Jade huusi oven takaa. Maryl, Zen tuhoaa sinut, kun kuuntelet häntä! Älä tee niin! Mutta Maryl oli jo lähtenyt pois talosta ja Zenin luo, joka odotti häntä ulkona melkein raivokohtauksen partaalla. Jade kuuli aukinaisesta ikkunasta selvästi heidän puheensa. Maryl, sinä paljastuit, senkin hupakko, Zen ärisi. Nyt suunnitelma meni taas pieleen. Suunnitelmasi ovat todella huonoja, jos ne kerran menevät koko ajan pieleen, Maryl sanoi tyynesti. Joku auttaa häntä, Zen keksi äkkiä. Aivan, joku ulkopuolinen puhuu hänelle! Jade hätkähti. Zen oli näköjään mielipuolisuuden takana älykkäämpi kuin Jade oli uskonut. Mies selvästi tajusi jotain, mitä Jade ei tajunnut ikkunasta ulos katsoessaan. Jaahas. Hän siis tosiaan on sen kiven kantaja. Kivi on luultavasti talon sisällä tytöllä jossakin

3 piilossa. Jade kosketti kaulassaan olevaa riipusta. Se kimalsi auringonpaisteessa kauniin sinisenä. Aiotko sinä saada Jadelynn Ayallucilta Valtakristallin? Maryl pilkkasi. Et sinä sitä saa häneltä millään. Miksi edes yrität sitä? Minä en saa hänen voimiaan, jos hän ehtii saada kristallin itselleen ennen sitä, Zen sanoi. Kristalli voimistaa hänen maagisia kykyjään ja suojaa häntä. Senkun isket miekan hänen sydämeensä ja siinä se. Voimat on imettävä hänestä kun hän elää. Maryl tuhahti ja lähti pois. Zen mulkoili hänen peräänsä ja lähti Jaden kauhuksi tulemaan sisälle taloon. Rauhoitu, Jade, Lilian sanoi. Mutta Zen on tulossa tappamaan minut! Jade huusi mielensä sopukoissa. Hän ei kuitenkaan kuullut mitä Lilian sanoi, kun talo oli yhtäkkiä täynnä ääniä. Joku kiroili järkytyksestä ja joku raivosi Zenille. Sitten alkoi kuulua kaameaa ryminää, joka loppui siihen kun keittiön ovi lensi säpäleinä sisään ja Chris seisoi ovensuussa hirvittävän vihaisen näköisenä. Jade perääntyi huoneen perälle ja piti jostain syystä suojelevasti kiinni korustaan, joka hänen kaulassaan oli. Sisko, älä pelkää minua. Minä en ole Zenin puolella, Chris sanoi. Jade käveli veljensä luo ja heittäytyi hänen kaulaansa. Hän tajusi siinä vaiheessa vasta kuinka paljon oli oikeastaan pelännyt koko kohtauksen aikana. Kun tyttö puhui, hänen oli vaikea saada sanat ulos tasaisella äänensävyllä. Hänen äänensä kuulosti vikinältä. Mitä sinä teit hänelle? Missä Zen on? Löin hänet tajuttomaksi juuri kun hän yritti ottaa minut valtaansa, Chris vastasi ja halasi sisartaan. Olen pahoillani että lähdin sillä tavalla pois. Olisi pitänyt tajuta, että Maryl oli tosiaan pahis. Älä nyt ala soimata itseäsi tuolla tavalla. Se ei ole hauskaa, Jade sanoi. Hän myös huomasi sydämessään päättäneensä, että nyt oli lähdettävä pois. Chris... Niin? hänen veljensä sanoi. Minä aion lähteä nyt välittömästi Magyonin saarelle. Chris oli hiljaa. Hiljaisuuskin tuntui tuskaiselta. Chris olisi selvästi halunnut päästää tytön menemään, mutta samaan aikaan pelkäsi hänen puolestaan. Kyllä minä pärjään, velikulta, Jade vakuutti. Rhoddo on siellä. Jos hän todella rakastaa minua niin paljon kuin sinä sanot, hän suojelee minua. Onhan hän sentään näkijä. Niinpä kai... Chris sanoi epävarmasti ja katsoi sisartaan hetken silmiin. Lopulta hän huokaisi. Sinä olet varma siitä, että haluat mennä kotiin. En haluaisi päästää sinua, mutta kaipa minun täytyy, koska sinä pakenet kuitenkin. Jade ilahtui kuulemastaan. Nyt hän välttäisi riidan veljensä kanssa. Tule mukaan, Chris; Jeankin ikävöi sinua. Ei, minun täytyy varmistaa ettei Zen seuraa sinua, Chris sanoi päättäväisesti. Minun täytyy antautua ja vannotuttaa hänellä, että hän antaa sinun mennä. Et voi tehdä niin! Jade vastusti. Chris, sinun on tultava mukaani! Näetkö nyt millaisen valinnan joudut tekemään, Jade? Joudut valitsemaan veljesi ja rakkaasi väliltä. Rakkaani? Jade toisti hämillään. Sinä rakastat Rhodryä, vaikka et ymmärräkään sitä vielä. Ymmärrät sen aikanaan. Minä olen nähnyt sen jo vuosikaudet sinun silmissäsi. Sinä kaipaat häntä koko ajan vaikka et tajua sitä. Minä... En tiennyt mitä olisi pitänyt sanoa. Se, että kuulee omalta veljeltään rakastavansa veljensä ystävää, on todella outoa. Ja omalla tavallaan se oli tottakin. Minä taisin olla ihastunut Rhodryyn. Ehkä siksi halusinkin todellisuudessa lähteä takaisin. Olisin kuitenkin halunnut, että Chris tulee mukaani. Rakastin veljeäni hyvin paljon ja halusin hänen tulevan mukaani, mutta tiesin koko ajan

4 ettei hän tulisi. Se oli surullista, mutta niin totta että olisin voinut itkeä. Ei, Jade. Tee kuten sydämesi sanoo, Chris keskeytti. Sinä menet Rhoddon luo kuitenkin lopulta. Jaden isoveli väläytti sisarelleen hurmaavan hymyn. Jade painoi sen kiireesti mieleensä, ettei koskaan unohtaisi sitä. Sitten Chris kääntyi yhtäkkiä ja otti yhdestä kaapista laukun, johon hän oli laittanut ruokatarpeita. Hän sulki ruskean laukun ja antoi sen Jadelle kasvoillaan hyvin rohkaiseva hymy. Älä pelkää, Jade. Ei minulle tapahdu mitään, hän vakuutti. Me olemme Ayalluceja. Me pysymme turvassa aina. Jade veti ylleen matkaviittansa eteishallissa, jossa Zen makasi lattialla tajuttomana. Muutenkin halli näytti olevan todella likainen ja sekaisin taistelun jäljiltä. Isä sanoi minulle aina, että me emme saa pelätä. Aito Ayalluc on rohkea, Chris paasasi. Ja minä tiedän, että sinä olet. Voi Chris... Jade vaikersi yhtäkkiä ja rutisti veljeään tiukasti. Me tapaamme vielä. Minä pakenen kuitenkin lopulta pimeyden kartanosta. Sitten tulen taas luoksesi, Chris sanoi, kun tyttö päästi irti hänestä. Osaan jo taistella ukon taikoja vastaan sen verran hyvin, että voin päästä vapaaksi. Lupaatko minulle sen? Jade kysyi astuessaan ulos. Minä lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon, Chris sanoi leppoisaan sävyyn. Älä sure, Jadelynn-pikkuinen, saat huomata että veljesi on yhtä pirullinen piikki Zenin lihassa kuin sinäkin. Jade naurahti. Mene Heraan ja siirry ensimmäiseen laivaan satamassa. Se menee Magyonin saarelle, Chris neuvoi saattaessaan sisarensa Heraan vievälle portille. Siellä hän pisti sisarensa vaunuihin, joissa oli sinisiin kaapuihin pukeutuneita ihmisiä, jotka tutkivat Jadea tarkkaan ja alkoivat supattaa kiihkeästi nähdessään Jaden kaulassa sinisen riipuksen. Jade oli kuulevinaan sanat Xandria ja Valtakristalli heidän puheessaan ja tunsi olonsa epäluuloiseksi. Olkaapa hiljaa siellä, Chris sanoi heille. Älkää säikytelkö sisartani. Hänellä on kivi kaulassaan. Tietääkö hän edes mitä se merkitsee? yksi huppuhemmoista kysyi kiihkeästi. Ei tiedä, eikä hänen vielä tarvitsekaan. Hän saa tietää sen aikanaan, Chris murahti. Xiu, jätä asia sikseen, sanoi rauhallinen ääni Jaden viereltä. Tarkoituksena on ettei kukaan saa tietää tytön olevan kyydissämme. Aivan, pyydän anteeksi, Valerie, Xiuksi kutsuttu tyttö sanoi. Jaden katse oli kuitenkin juuttunut toisella puolella vaunuja istuvaan naiseen, joka katsoi kiinteästi häneen siniset silmät kyynelissä. Naisen kasvoja ei kunnolla näkynyt, mutta silmissä oli jotakin hyvin tuttua Jadelle. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt mitä se mahtoi olla. Heippa Jadelynn-pikkuinen, Chris sanoi sitten sulkiessaan oven. Me näemme vielä, vaikka aikaa saattaakin kulua liian paljon. Minun on saatava se käppänä luottamaan minuun jälleen. Ole varovainen, Chris. Minä tapan sen käppänän, jos sinä kuolet, Jade sanoi. Chris vain virnisti ja pörrötti sisarensa hiuksia ja siirtyi pois, jotta vaunujen ajaja saattoi ajaa vaunut länsiportista ulos länsiniityille, joiden läpi Jade oli kaksi vuotta sitten tullut Xandriaan. Tietysti minä murruin lopulta katsoessani kuinka Zen tuli raivoissaan Chrisin luo ja veljeni alistui hänen valtaansa. Zen näytti suostuvan Chrisin pyyntöön, koska poika rukoili armoa polvillaan. En ymmärtänyt tuolloin miksi Zen antoi armoa veljelleni, mutta nykyään ymmärrän koko jutun tosi hyvin. Se on ihan toinen tarina. Joka tapauksessa pillahdettuani itkemään Valerieksi kutsuttu nainen lohdutti minua. Hän katsoi tietenkin ensin kysyvästi ikkunan luona istuvaan huolestuneeseen naiseen, jonka kasvoilla oli edelleen kyyneleitä, mutta hän vain nyökkäsi Valerielle. Ikkunan luova istuva nainen nousi ja siirtyi luokseni. Vasta silloin näin hänen kasvonsa kokonaan kaavun kauluksen valahdettua alas. Hän oli minun rakas äitini. Se sai minut vielä pahemman romahduksen valtaan ja takerruin naiseen

5 tiukasti. Rukoilin häntä tulemaan kotiin kanssani ties kuinka pitkään, mutta en saanut tahtoani läpi. Äiti kuitenkin näytti itsekin hyvin tuskaiselta. Ja olin varma, että hänkin olisi halunnut tulla kanssani. Myöhemmin Herassa tajusin, että nämä ihmiset vaunuissa, äiti ja muut, olivat minun henkivartijoitani. He myös myönsivät sen minulle kysyttyäni asiaa heiltä. Heidän tehtävänään oli viedä minut Magacoriin ja jättää sinne, jossa kuulemma minun ystäväni aikoivat pitää minusta huolen niin kauan kunnes Valerie liittyisi joukkoomme myöhemmin. Aloin ymmärtää, että olin jossakin hyvin suuressa asiassa mukana, mutta en ymmärtänyt asiaa kokonaan. Ymmärsin kuitenkin, että kyse oli kristallikorusta kaulassani. Moni huppuun pukeutunut ihminen katsoi minua hyvin kiinnostuneena. Oma huomioni kuitenkin keskittynyt äitiini. Halusin vain kertoa hänelle kaiken... ja teinkin niin. Minä suojelen sinua parhaani mukaan kauempaa, Marie sanoi ja silitti Jaden hiuksia myöhemmin hytissä, jossa he asuivat koko merimatkan ajan. Hytti oli varsin suuri, sillä olihan Jaden seurue varsin suuri. Sen seinät olivat ruskeat ja huonekalut samaten. Tuoleissa oli punaiset pehmusteet. Matka Magacoriin kuulemma kestäisi pari päivää ellei tulisi myrsky. Jade oli kuitenkin unohtanut koko matkan syyn. On erityisen tärkeää, että minä pysyn erossa sinusta vielä hetken aikaa, kultaseni, Marie sanoi. En ymmärrä, miksi kaikki muuttui tällaiseksi, Jade valitti. Minun elämäni on tuhoutunut ja nyt minun pitäisi yrittää elää kuin sinua ei olisikaan! Shh, Marie hyssytteli ja hymyili kauniisti. Hän kosketti kristallikorua Jaden kaulassa. Olet suojellut sitä ahkerasti. Erinomaista. Ajattelinkin aina, että sinusta tulee erinomainen kristallinkantaja. Kristallinkantaja? Jade toisti ikivanhat kristallilegendat mielessään. Aivan, Marie sanoi. Kuuntele nyt tarkkaan, kultaseni. Chris on ehkä sitä mieltä, ettei tätä saa sinulle kertoa vielä, mutta minä haluan sinun tietävän totuuden. Okei, Jade sanoi heti uteliaana äidin vakavan sävyn vuoksi. Kaulassasi oleva kristalli on yksi neljästä kristallista, jotka leikattiin irti isommasta kivestä kauan sitten äitijumalatar Maraifian toimesta. Kiville annettiin sielut ja ne jaettiin neljälle suurelle kaupungille. Yksi on kotona Magacorissa, yksi Kap Verdassa ja yksi Val Arielissa, Marie sanoi ja piti tauon. Entä neljäs? Jade kysyi. Neljäs annettiin xandrialaisille, kuten varmaan hyvin tiedät, kultaseni. Kivi on tosin nyt sinun hallussasi, Marie sanoi. Minun oli pakko luovuttaa kivi sinulle, koska Zen tiesi minun olevan sen haltija. Olen pahoillani, että annoin taakan sinun harteillesi, mutta en voinut muuta. Jade kuuli tuskaa äitinsä äänessä ja tarttui hänen käteensä. Ei se mitään, äiti. Minä tiedän, että sinulla oli hyvä syy siihen. Ottaisin kristallin takaisin haltuuni, jos voisin, mutta se on jo kiintynyt sinuun, eikä se tee hyvää sinulle. Minä pidän sen poissa Zenin luota. Lupaan sen, Jade vannoi. Isäsi lupasi pitää kaikki pimeyden palvelijat pois luotani kun kävi ilmi, että olin kristallinkantaja, Marie hymyili. Uskotko sinä vielä että isä on elossa? Uskon todellakin niin. Olen aina uskonut isäsi olevan elossa. Jatkoimme matkaamme kohti kotisaartani ja matkan aikana kerroin äidille paljon kaikenlaista ja kysyin hänen kuulumisiaan. Hän kertoi seuranneensa minua tarkkaan Kultaisesta metsässä, jossa hän oli asunut äitijumalatar Maraifian palatsissa. Olin ällistynyt. Äiti sanoi kuitenkin, että Maraifia on hyvin luottavainen ja kiintynyt minuun. Se oli minusta imartelevaa. Jotenkin oudosti en tehnyt asiasta erityisen isoa asiaa siitä. Ehkä olin vain huomannut, että elämäni oli ihan omituista nyt jo ja tulee aina olemaan, joten tieto siitä että Maraifia on oikeasti olemassa ja vielä maanpäällisenä olentona oli minusta tosi tavallinen asia.

6 No, lopulta pääsimme Magyonin saarelle. Näin rannalla yksinäisen hahmon istumassa vedenrajassa surullinen ilme kasvoillaan. Hänellä oli pörröiset ruskeat hiukset ja ruskeat vaatteet. Henkilö kohotti päänsä kuullessaan laivan tulevan laituria kohti. Kun hän näki minut, hän innostui ja juoksi laiturille meitä vastaan. Laituri oli harmaa ja hyvin pieni sekä ränsistynyt. Silti tunsin todellakin olevani kotona. Jokainen paikka oli tuttu. Paitsi se ruskeahiuksinen pörröpää, jonka kasvoista en saanut silmiäni irti millään. Pörröpää oli komea ja suloinenkin ruskeine silmineen, jotka olivat varmasti kaunein koskaan näkemäni asia. Niissä oli selvästi ripaus kultaa. Jadelynn Ayalluc! pörröpää huusi innoissaan. Hän tarttui Jaden käsiin ja veti tytön tiukkaan halaukseen. Jade oli hyvin yllättynyt, mutta halasi tätä tutun näköistä nuorta miestä. Katsoessaan lähempää poikaa, tyttö huomasi tuntevansa hänet. Rhoddo... hän vaikersi äkillisen itkunpuuskan vallassa ja kietoi kätensä uudelleen Rhodryn ympärille. Älähän nyt, pikkuiseni, Rhodry lohdutti. Ei ole mitään syytä suruun. Minä unohdin sinut, Jade kuiskasi. Minä putosin katolta ja unohdin sinut... Ei se mitään, Jade, Rhodry sanoi lempeästi. Pääasia on se, että prinsessa on nyt kotona. Jade naurahti. Hän kääntyi sitten äitinsä puoleen, joka katsoi laivan kannelta Jadeen. Ole kunnolla, tyttäreni, Marie sanoi. Näen selvästi, että teidän välillänne on jotain menossa. Jade ja Rhodry punastuivat. Marie vain nauroi. Me tapaamme uudelleen, Jadelynn-kultaseni. Niin, äiti. Minä rakastan sinua valtavan paljon, Jade sanoi ja nyyhkäisi. Marie katsoi sitten Rhodryyn. Oletan, että voin jättää tyttäreni huostaasi, Rhodry. Totta kai, rouva Ayalluc, Rhodry sanoi kohteliaasti. Mainiota, Marie hymyili. Älkää pelätkö Zeniä. Ei hän satuta teitä. Minä pidän siitä huolen. Ole varovainen, äiti, Jade sanoi. Olen aina varovainen ja ovela, kultaseni, Marie virnisti kujeellisesti ja näytti pirteältä nuorelta naiselta, jolta hän ulkoisestikin näytti. Hänen hiuksensa valuivat valtoimenaan naisen olkapäiden yli. Hei hei, Marie hyvästeli heilauttaen kättään. Jade seurasi laivan kulkua niin kauan, kunnes se oli pieni piste taivaanrannassa ja kääntyi sitten Rhodryn puoleen. Poika painoi kätensä tytön poskille kuin kokeillakseen, että Jade on todella paikalla. Kun hän oli varma, että tyttö oli hänen luonaan, hän hymyili jälleen leveästi ruskeat silmät tuikkien. En voi uskoa, että sinä olet todellakin siinä, Jade. Minä oikeasti kaipasin sinua joka päivä. Jade punastui. En voi sanoa kaivanneeni sinua, kun en muistanut sinua... Ei se mitään, Jade, Rhodry sanoi. Hän tarttui tytön käteen. Tule katsomaan Magacoria kanssani. Jade hymyili ja lähti Rhodryn kanssa kohti vihreää metsää vähän matkan päässä. Sen läpi pujotteli leveä tie kohti aukinaisia Magacorin kaupungin portteja, ja kaupungista kuului ihmisten puhetta ja naurua sekä uudelleenrakennuksen ääniä. Jade hymyili itsekseen tajutessaan, että magacorilaiset rakensivat kaupunkiaan täyttä päätä uudelleen. Niin, Jade, he tosiaan tekevät niin, Rhodry sanoi nauraen. Sinä luet minun ajatuksiani, näkijäpoika, Jade sanoi. Lopeta se. En voi vastustaa kiusausta, kun viimeinkin tämä magia heräsi muutama kuukausi sitten näyllä, jossa sinä tulet takaisin tänne. Älä vain sano, että heiluit joka päivä rannalla odottamassa minua! Hyvä on, en sitten sano. Jade aisti selvää piruilua Rhodryn puheessa. Sellaista samanlaista, joka hänelle oli ominaista. Jaden katsoessa poikaan epäluuloisena tämä laski katseensa häpeissään. Sinä olit joka päivä rannalla odottamassa minua, Jade sanoi juttelusävyyn. Tunnustan, Rhodry mutisi.

7 Jade hymyili. Hän käveli porttiaukon luokse ja pysähtyi katsomaan ympärilleen. Kuhina oli melkein ilmiömäistä. Magacor näytti miltei olevan kauppakeskus. Joka paikassa tien varsilla oli kojuja joissa kauppiaat myivät tuotteitaan. Oli hedelmiä, leipää, vaatteita, koruja ja jopa ruokaa. Jade astui kaupunkiin ja tunsi oikeasti olevansa kotona, sillä ihmiset olivat rakentamassa Magacoria sen näköiseksi kuin se oli ennenkin ollut. Hän tunsi kyyneleet silmissään. Olen jälleen kotona, hän kuiskasi. Rhodry kietoi toisen käsivartensa hänen olkapäidensä ympärille lohduttavasti. Minä en antanut kenenkään tuhota taloa, jossa asuit. Sen sijaan se rakennettiin uudelleen. Miksi? Jade kysyi. Minä tiedän, että sinä rakastat tätä paikkaa ja luultavasti haluat asua täällä vielä vuosia. Jadesta tuntui siltä kuin hän olisi voinut räjähtää pelkän tunnekuohun vuoksi. Kiitos... oli kaikki, mitä hän kykeni sanomaan. Rhodry hymyili. Minä olen kamala itkupilli, Jade valitti. En minä oikeasti ole sellainen, mutta kun... Ei sinun tarvitse minulle mitään selitellä. Minä ymmärrän kyllä oikein hyvin, Rhodry sanoi. Sitä paitsi sinä olet todella suloinen, kun itket. Jade pyyhki kyyneleet silmistään ja piilotti kasvonsa hiustensa taakse, koska tiesi punastuneensa korviaan myöten. Sinä olet nytkin suloinen, Rhodry sanoi armottomasti silmät tuikkien. Sinä kiusaat minua! Jade huusi. Totta kai, Jadelynn~ Et saa tehdä niin! Mutta minäpä en kuuntelekaan sinua~ Lopeta tuo! Minä yritän piristää sinua. Näytät niin surulliselta, Rhodry nauroi. Jade aukoi suutaan kuin kala kuivalla maalla. Hän ei todellakaan osannut sanoa mitään. Rhodry pudisti päätään ja lähti johdattamaan tytön kaiken hälinän läpi puistoon, jossa kasvoi vihreää ruohoa, kaikenlaisia kukkia ja puita. Jade näki muutamia naisia kumartuneina pensaiden ja kukkapenkkien ylle hoitaakseen niitä. Tie, jota pitkin Rhodry ja Jade kulkivat, oli kivinen ja sen molemmilla puolilla oli säännöllisin väliajoin penkkejä, joilla istui ihmisiä, pariskuntia ja lapsia. Yhdellä penkillä istui pitkähiuksinen poika, jolla oli ponihäntä ja yksinkertainen takki ja housut päällään. Jean, muistatko vielä Jadelynn kukkasen? Rhodry kysyi pojalta, joka kääntyi yllättyneenä katsomaan. Jadelynn Ayalluc, oletko se sinä? poika kysyi. Jade pani merkille hänen merensiniset silmänsä ja nyökkäsi. En muista sinua kyllä, mutta näytät varsin tutulta, hän sanoi. Ai? Jean sanoi virnistäen. Jade putosi katolta ja löi päänsä, Rhodry sanoi ja katsoi syyllisen näköisenä tyttöä, joka huokaisi ja pyöräytti silmiään pilviseen taivaaseen. Jaahas. Kuinka sinä seisot siinä, jos putosit katolta päällesi? Jean kysyi Jadelta. En tiedä, tyttö vastasi. Jade on melkein yhtä tuhoutumaton kuin Chris, Jean sanoi Rhodrylle, joka nyökkäsi. Chris meni sen miehen mukaan, Jade sanoi. Hän teki sen koska halusi saada minulle aikaa paeta. Jean ja Rhodry katsoivat toisiaan. En tiedä tiesittekö te kuka se mies oli, mutta hänen nimensä on Zen, tyttö jatkoi. Hän haluaa minulta tämän kristallin, koska se on Valtakristalli. Jean ja Rhodry kirosivat hartaasti kaikilla mahdollisilla kielillä Jaden osoittaessa sinistä kristallia kaulassaan. Sinä siis todella tulit, kristallinkantaja, sanoi Jadelle tuntematon tytön ääni hänen takaansa. Jade kääntyi katsomaan ja näki nuoren tytön katsovan itseään kiinnostuneena. Hänellä oli vaaleat hiukset ja vihreät silmät. Hänen yllään oli valkoinen kaapu, jonka vyötäröllä roikkui kultainen ketju. Anteeksi, mutta kuka sinä mahdat olla? Jade kysyi tytöltä.

8 Olen Miri, tyttö sanoi. Älä hänestä välitä, Jade. Hän puhuu omituisia, koska on aikamaagi, Rhodry sanoi ja mulkoili Miriä näreissään. Miri ei välittänyt hänestä lainkaan vaan kiinnitti kaiken huomionsa Jadeen. Zen on siis todellakin perässäsi, hän totesi. Niin... Jade sanoi. Mielestäni oli aivan typerää antaa sinun tulla tänne. Zen tulisi perässäsi tänne huomenna, kaikki tietävät sen. Sitten minun on lähdettävä täältä pois, Jade julisti kalvenneena. Hän ei tiennyt lainkaan kuinka Zen toimi. Eikä hän halunnut toistaa Magacorin kuolemaa enää toista kertaa. Se olisi kaikista paras ratkaisu, Miri myönsi. Hän väläytti lopulta pirullisen hymyn. Minä rakastan dramaattisia sisääntuloja! tyttö huusi innoissaan. Aiheutat Jadelle vielä traumoja, Miriame Weldian! Rhodry karjui. Hän on juuri tullut kotiin ja olet ajamassa häntä jo pois! Missä sinun soveliaisuudentajusi oikein on?! Rhoddo, sinä olet typerä. Sinä tiedät, että se mies on käynyt täällä ajoittain ja tulee uudelleen. Hän tietää missä Jade on, Miri ärähti. Nyt minä olen täysin pihalla, Jade sanoi. Mistä on oikein kyse? Miri, Jean ja Rhodry katsoivat toisiinsa ja sitten Jadeen, joka tunsi olonsa ulkopuoliseksi. Hänelle ei kerrottu kaikkea. Hänet jätettiin tahallaan ulkopuolelle ja kolmikko hänen edessään tiesi asioista enemmän kuin he Jadelle lopulta kertoivat. Zenillä on tapana tulla tänne käymään kolmen kuukauden välein jonkin asian takia, Rhodry vastasi. Ei sen kummempaa. Muut kaksi nyökkäsivät. Jade mulkoili heitä näreissään. Jotenkin hänestä tuntui, että hänen äidillään oli myös jotain tekemistä asian kanssa. Olihan Rhodry suhtautunut Marie Ayallucin läsnäoloon tietyllä tavoin tyynesti laiturilla. Tämä oli sovittu juttu. Te tiedätte, että äitini on elossa ja hän käski teitä salaamaan minulta totuuden, hän syytti. Hän ajattelee vain parastasi, Jade, Jean puolusti ja värähti silmin nähden. Hän ei halua, että pelkäät, Rhodry sanoi. Minä olen vahva. Minä kestän kyllä, Jade julisti raivoissaan. Minä en halua, että minulta salataan asioita. Tuntuu todella typerältä ja aivan ulkopuoliselta! hän heilutteli närkästyneenä sormeaan kolmikon nenän edessä ja siitä lensi yhtäkkiä kipinöitä joka paikkaan. Rhodry tarttui hänen käteensä. Jade, on tärkeää, että yrität hillitä itsesi. Äitisi sanoi, että sinun magiasi on hyvin arvaamaton. Mutta- Jade aloitti. Jade, me haluamme suojella sinua Zeniltä, Rhodry sanoi. Tai no minä ainakin yritän parhaani. Emme puhuneet asiasta lainkaan sen jälkeen. Olin kuitenkin jokseenkin epäluuloinen ja se, mitä Miri oli sanonut sai minut tuntemaan oloni turvattomaksi ja jotenkin uhaksi tälle kauniille kaupungille, jota rakastin. Tuntui vain pahalta ajatella, että saattaisin olla syy kotikaupunkini tuhoon. Jos Zen tulisi tänne uudelleen, hän saattaisi todellakin tuhota koko saaren. Koin jostain syystä myös tarpeelliseksi piilottaa kristalli paitani sisälle, jotta sitä ei kukaan kaupunkilainen näkisi. Vain Jean, Rhoddo ja Miri saivat tietää koko korusta. Siitä puheen ollen kristalli ei ollut puhunut minulle ollenkaan Xandriasta lähtömme jälkeen. Se pysyi myös vaiti aina kun yritin puhua sille. Kysyä siltä neuvoa kuinka menetellä. Jotenkin tiesin, että se tiesi kuinka olisi kannattanut toimia. Kun se ei vastannut minulle, tunsin oloni todella typeräksi ja pelkäsin liikaa. Ainoa, johon siis turvauduin, oli pörröpää. Hän näki selvästi lävitseni totuuden, vaikka peittelinkin sitä, mutta hän ei sanonut siitä mitään. Se oli kuin sanaton sopimus välillämme. Rhoddo ei kysynyt minulta mitään ellen minä ottanut asiaa itse puheeksi, enkä minä mielelläni puhunut siitä. Huomasin kuitenkin pitäväni tästä puolesta Rhoddossa. Me tulimme jostain syystä toimeen erityisen hyvin. Mirikin huomasi sen ja alkoi kiusata minua ja Rhoddoa siitä.

9 Mistä ihmeestä te oikein puhutte täällä pimeyden keskellä? Miri kysyi uteliaana tullessaan Jaden ja Rhodryn luo, jotka sillä hetkellä muistelivat menneitä kuin vanhukset niinikään. Talo, jossa nelikko asui, oli Rhodryn koti. Se oli varsin mukavalla paikalla keskiaukion reunalla. Sen etupiha oli mitä yksinkertaisin, eikä siellä näkynyt oikeastaan mitään muuta kuin pari tuolia suuren puun varjossa, joka kasvoi viereisen talon pihalla. Takapihalla taas oli paljon kukkapenkkejä jostain syystä ja Jade epäröi asuiko talossa Rhodryn tyttöystävä, mutta tapansa mukaan poika oli lukenut tytön ajatukset ja kiistänyt koko idean. Hän oli itse asiassa sanonut, että ainoa tyttö jonka hän haluaa asuvan siellä kanssaan, oli Jade. Emme mistään erityisemmin, Rhodry sanoi blondille, ja näytti olevan näreissään häiriöstä. Miri taas oli kerrassaan iloinen nähdessään ystävänsä olevan näreissään ja hymyili hänelle hurmaavasti. Niinpä niin. Minä tiedän, mitä sinä ajattelet nyt, Rhoddo. Aijaa? Ja mitähän se mahtaa olla? näkijä kysyi. Sinä haluat Jaden vaimoksesi ja seitsemän lasta, Miri sanoi armottomasti. Lopettakaa, Jade keskeytti riidan ja kietoi paksun viltin tiukemmin ympärilleen. Minä en siedä sitä, että te riitelette koko ajan. Lopettakaa se. Miri lähti vaiteliaana pois paikalta, vaikka Jade olikin varma, että tämä oli mutissut mennessään jotain olevansa vaarassa ja menettäneensä jotain tärkeää. Jade kurtisti kulmiaan istuessaan ruskeassa tuolissa. Rhodry istui hänen vierellään hiljaa ja tökki välillä tekemäänsä grilliä pitkällä kepillä, jotta se palaisi pitempään. Miri on ollut kimpussani jo vuoden, hän mutisi. Minä olen sanonut hänelle miljoona kertaa etten välitä hänestä. Tässä on siis jonkinlainen kolmiodraama muodostumassa, Jade totesi. Ei todellakaan. Minä vihaan kolmiodraamoja. Jade naurahti. Sinä olet muuttunut ihan omituiseksi, Rhoddo. Et sinä ennen tuollainen ollut. Et sinäkään ennen noin surullinen ollut, Jade, Rhodry sanoi. Niin kai, mutta paljon on tapahtunut viime vuosina ja se muuttaa ihmisiä, Jade puolustautui. Niin, poika myönsi ja alkoi taas sohia näreissään grilliä kepillään, Mutta sinä olet muuttunut melkein tunnistamattomaksi. Ensinnäkin sinä olet kauniimpi kuin ennen ja toiseksi olet niin surullinen, että pelottaa. Älä pelkää, Rhoddo. Minä pärjään kyllä, Jade vakuutti. Hän nousi seisomaan. Minne sinä nyt lähdet, nuppu? Rhodry kysyi. Hänen kasvoilleen ilmestyi onneton ilme. Et kai sinä loukkaantunut? En, minä vain ajattelin, että voisin mennä nukkumaan. Nyt on tosi myöhä, Jade sanoi ja hymyili. Rhodrykin hymyili. Hyvä on sitten. Minä lähden näyttämään sinulle missä nukut, hän sanoi ja heitti vettä grilliin. Jade mietti hetken mistä poika oli veden saanut. Se oli minulla tässä käden ulottuvilla koko ajan, poika sanoi ja virnisti. Hän lähti kävelemään sisälle taloon ja pimeän keittiön läpi portaisiin ja toiseen kerrokseen. Sielläkin oli pimeää, mutta Jade tunsi kävelevänsä pehmeän maton päällä äänettömästi, jotta Jean ja Miri eivät heränneet. Tässä on sinun huoneesi, Rhodry sanoi hymyillen ja avasi oven pimeähköön huoneeseen, ja astui sisälle. Hänen astuessaan huoneeseen, valot menivät päälle. Huone oli avara ja siellä oli sinisävyinen sisustus. Toisella puolella huonetta oli leveähkö sänky, ja sen molemmilla puolilla yöpöydät. Jade meni istumaan sängylleen ja katsoi ympärilleen. Huoneessa oli vielä muutamia kaappeja ja pöytä. Seinillä oli tauluja. Ei tämä oikeastaan kovin kummoinen huone ole, mutta toivottavasti se sopii sinulle, Rhodry sanoi vaatimattomasti. Sinä sisustit tämän kuitenkin sinisen eri sävyillä ajatellen, että tulen tähän huoneeseen joskus, Jade sanoi. Rhodry ei sanonut mitään. Hän kyllä näytti olevan hieman häpeissään. Jade vain hymyili hänelle. Ei sinun kuules tarvitse hävetä mitään tuollaista. Mukava tietää, että edes joku tällä saarella ei ajattele minun olevan syy siihen miksi paikka tuhoutui... Ei se ollut sinun syysi... Rhodry sanoi kiireesti.

10 Kyllä minä tiedän oikein tarkasti, mitä moni magacorilainen ajattelee, Rhoddo. Zen on varmasti kertonut kaikille, että minun ja perheeni takia Magacor tuhoutui, Jade sanoi. En kyllä kiellä, etteikö se käppänä olisi sanonut niin, mutta minä en todellakaan usko siihen. Se äijä vain valehtelee, Rhodry sanoi ja sulki huoneen oven. Hän käveli sitten Jaden luokse ja istui hänen viereensä. Minä arvasin, että jotkut puhuvat sillä tavalla. Ihan typerää, Jade valitti. En minä voi sille mitään, että satuin olemaan täällä kun Zen sai päähänsä tuhota kaupungin... Zen ei tiennyt ollenkaan, että sinä ja perheesi olitte täällä. Hän sai tietää siitä vasta sen jälkeen kun Chris kertoi siitä hänelle, Rhodry sanoi. Periaatteessa siis syy on Chrisin, mutta ei oikeastaan hänenkään. Ehkä se oli vain kohtalo. En haluaisi syyttää ketään siitä, mutta tavallaan olet oikeassakin Chrisin kohdalla, Jade sanoi. Mutta haluaisin parhaani mukaan jättää sen nyt taakseni ja elää eteenpäin, Rhoddo... Hyvä on, emme siis puhu tästä aiheesta enää, poika myöntyi. Hän katsoi Jadeen. Tämä paikka ei tee sinulle hyvää. Meidän on häivyttävä siitä, niin sinä paranet. Paranen? Sinä olet hyvin surullinen. Sinun ei kannattaisi periaatteessa olla täällä, joten me lähdemme huomenna Kap Verdaan Flying Miraclella. Kap Verda? Sehän on se toinen saari pohjoisempana, vai mitä? Jep. Sinä pitäisit siitä. Siellä on hyvin kaunista. Jade hymyili. Minä sain idean ihan tässä illalla. Miri ja Jean eivät tiedä mitään, enkä tiedä tarvitseeko heidän tulla edes mukaan. Mitä vähemmän lähtee, sitä helpompaa on olla huomaamaton. Jade hätkähti. Sinä siis sanot, ettet ottaisi heitä välttämättä mukaan? Älä kuvittelekaan, että jätät meidät tänne ja lähdet tyttösi kanssa juoksentelemaan pitkin maailmaa sitä ukkoa karkuun! Miri huusi ovelta raivoissaan. Jos se ukko tajuaa, että sinä olet lähtenyt ja Flying Miracle on poissa ja minä ja Jean täällä, hän tajuaa Jaden olleen täällä ja... Tajusin kyllä, pikkutyttö. Menehän nyt ulos niin voin jutella Jaden kanssa kahden, Rhodry sanoi. Ette sitten karkaa yöllä täältä kun minä ja Jean nukutaan, Miri murahti ja meni ulos. Miten Miri oikein pääsee joka paikkaan? Jade kysyi uteliaana. Hyvä kysymys, Rhodry sanoi. Mutta hän yrittää estää minua viemästä sinua pois täältä. Miksi he eivät voisi tulla mukaan? Jade sanoi. Jos Zen tulee tänne ja... Ei se tule. Hän kävi täällä viime kuussa ja tulee seuraavan kerran ensi kuussa, Rhodry sanoi. Sitten hän hymyili. Mutta sinä laitat nyt nukkumaan, ruusunen. Ruusunen... Jade mutisi Rhodryn noustessa seisomaan. Hyvää yötä, Jade. Jos sinulle kuitenkin tulee jokin hätä tai vain pelottaa, voit tulla luokseni, poika sanoi. Huoneeni on sinun huonettasi vastapäätä, hän lisäsi ja käveli ulos. Jade riisuutui ja käpertyi peiton alle. Hän nukahti saman tien pään koskettaessa tyynyä. Seuraavana aamuna löysin itseni istumassa suuressa ilma-aluksessa, joka oli ulkona jossain tallissa. Alus oli ulkoapäin sinisensävyinen. Se oli suuri ja varsin sievä. Minusta se näytti sotaalukselta, mutta Rhoddo vakuutteli minulle ettei se ollut mikään sellainen. Epäilin sitä kuitenkin vakaasti, että asia nimenomaan juuri niin kuin ajattelinkin, mutta en alkanut kinata asiasta Rhoddon kanssa vaikka olisin halunnutkin. Minä Rhodry pidimme kovasti toistemme seurasta, tunnustan sen. Nautimme myös pienistä sanaharkoista. Flying Miracle oli sisältä päin hyvin kotoisan näköinen. Siellä oli pöytiä ja tuoleja, sekä pari sinistä sohvaa. Kutsuin tätä lepotilaa olohuoneeksi. Siellä oli myös kasveja, mikä oli minusta outoa. Olohuoneesta lähti käytävä hytteihin ja ohjaamoon sekä kannelle. Rhodry katsoi ympärilleen huoneessa keskittyneenä ja huokaisi sitten melkeinpä huvittuneena. Miriame Weldian ja Jean Satimaya, astukaa esiin, poika sanoi. Minä tiedän tarkalleen missä te olette enkä voi mitenkään luvata olla käyttämättä magiaani saadakseni teidät esiin. Syyllisen näköinen kaksikko astui esiin ohjaamosta. Heillä oli yllään yksinkertaiset matkavaatteet,

11 punaiset kaavut, joiden huppu oli laskettu niskaan. Minä tiesin, että sinä teet näin, Miri sanoi. Ja minä myös näin Zenin Magacorissa Chris mukanaan. Chris sai itsensä sen verran vapaaksi että ehti varoittaa meitä. Ettekä kokeneet tärkeäksi tulla kertomaan meille?! Jade huudahti. Me eksytimme heidät johdattamalla Zenin kokonaan toiselle puolelle kaupunkia. Hän tajuaa vasta meidän mentyä, että jokin on pielessä, Miri sanoi ja käveli takaisin ohjaamoon. Näkikö Zen teidät? Rhodry kysyi. Näki, Jean sanoi. Ei vaan tuo blondi ohjaamossa halusi tulla nähdyksi ja jäävänsä kiinni jotta hän saa syyn lähteä Kap Verdaan, Jade mutisi. Rhodry katsoi häneen. Jade, oletko varma ettei sinulla olisi näkijöiden verta suonissasi? Minäkin sieppasin saman ajatuksen hänen mielestään. En ole varma, mutta eikö kristallinkantajat kykene käyttämään maailman voimakkaimpia magioita? Käsittääkseni näkijöiden magia on yksi niistä. Olet oikeassa, nuppusein. Minä voin opettaa sinua hallitsemaan sitä, jos haluat. Miten miellyttävä ajatus. Jade hymyili Rhodryn hämmästyneelle ilmeelle. Rhodry ei selvästi ollut odottanut Jaden myöntyvän tuumaan ihan niin helpolla. No, siinäpä oli pojalle hyvä syy erottaa Chrisin pikkusisko vanhemmasta veljestään. Rhodry väläytti hänelle hurmaavan hymynsä. Sinä olet tosiaan paljolti erilainen kuin Chris, mutta silti teissä on jotain samaa, poika sanoi. Rhoddo, mitä jos lopettaisit nuo viettelemisyrityksesi? Jade sanoi sitten tajutessaan, miksi Rhodry edes oli koko ajan hänen kimpussaan. Poika yritti selvästi hurmata Jaden. Ne alkavat olla turhankin läpinäkyviä kuules. En minä niin sinisilmäinen ja välinpitämätön ole, ettenkö huomaisi mitä on tekeillä, hän jatkoi armottomasti. Rhodry mutisi sen kuultuaan jotain epämääräistä ja punastui korviaan myöten. Jade naurahti ja istui toiselle siniselle sohvalle. Rhodry ja Jean seurasivat hänen esimerkkiään. Pitäkää kiinni, tulee äkkilähtö! Miri huusi ohjaamosta. Äkkilähtö? Jade kysyi, kun ilma-aluksen moottorit käynnistyivät ja se nousi sulavasti ilmaan. Zen on tuolla alhaalla, Jean sanoi. Äkkilähtö on sama kuin Zen on täällä, paetkaa. Jade ei sanonut mitään. Hän laski kätensä kristallikorun päälle suojellakseen sitä ja rukoili, ettei Zen pamauttaisi heitä päreiksi. Yhtäkkiä huoneessa kaikui tuttu ääni. Antakaa kristallinkantaja minulle niin saatte mennä minne haluatte. Jos vastutatte minua, annan teille selkäsaunan. Jade tuijotti. Se ei ollut kangaistus. Zen oli todella paikalla aluksessa ja hän katsoi Jadeen kasvoillaan mielipuolisen voitonriemuinen virnistys, joka melkein karmi Jadea. Jotenkin hän tunsi olonsa kuitenkin uhmakkaaksi ja nousi seisomaan. Häivy, Zen tai minä käytän kristallia sinua vastaan. Voi minä pelkään niin kovasti, Zen ilkkui. Minä kerrassaan tärisen pelosta kun tuollainen tytönhupakko aikoo tehdä mulle haavan... Minä olen tosissani, Zen! Jade huudahti. Häivy tai muuten... Olet toivottaman, mahdottoman, typerä pikkutyttö. Tajuatko yhtään mitä minä saattaisin tehdä ystävillesi sillä aikaa kun sinä yrität keksiä kuinka kiveäsi käytetään? Sinä olet toivottoman, mahdottoman, idioottimaisin ukko jonka olen koskaan tavannut, Jade ärähti. Toivon todella, että kun seuraavalla kerralla tapaamme hallitsen magiani täyden mahdin ja voin tappaa sinut omin käsin kostoksi siitä että veit minulta elämäni. Voi kuinka dramaattista, Zen kujersi vaarallisen näköisenä. Jotenkin Jade tunsi vain mielihyvää miehen ärsyttämisestä. Sinä tuhosit minun kotini, veit minulta perheen, veljen ja erotit minut ystävistäni. On ihme jos et olisi ollut jollakin lailla tekemisissä isäni katoamisenkin kanssa. No voi voi, Zen sanoi. Ihan suren kun olet saanut kärsiä niin paljon. Olisi parempi anoa armoa, koska sitä et tulevaisuudessa tule saamaan. Miten vaarallinen ajatus, Ayalluc, Zen murahti ja virnisti sitten. Luovuta Xandrian valtakristalli, kristallinkantaja.

12 Ei tule kuuloonkaan, Jade julisti ja kohotti leukansa. Painu helvettiin äläkä vaivaa minua enää koskaan, käppänä. Zen näytti tajunneensa, että Jade ei aikonut luovuttaa niin vähällä. Kun hän jälleen puhui, hänen äänensä oli vaarallisen hiljainen ja siten hyvin uhkaava. Tapaamme siis seuraavan kerran toisessa paikassa, jossa voin tappaa sinut saadakseni kristallin. Sinä et tule pitämään sitä hallussasi enää kauaa, hän sanoi ennen kuin hävisi ääntäkään päästämättä. Jade! Rhodry huusi kasvot kalpeina. Sinä uhmasit häntä! Minä en pelkää häntä enää, Jade julisti raivoissaan. Enkä aio paeta häntä enää. Antaa hänen tulla. Minä pääsen häneltä pakoon! hän jatkoi kovaan ääneen ollakseen varma että Zenkin kuuli sen. Luultavasti mies kuuli, koska kun Jade katsoi saarta hetken päästä lähimmästä ikkunasta, hän näki Zenin tuhoavan taloa, jossa Flying Miracle oli ollut. Vasta jälkeenpäin tajusin, millaisen virheen olin mennyt tekemään uhmaamalla Zeniä sillä tavalla. Hän oli varmasti ottanut kaiken henkilökohtaisena loukkauksena eikä luovuttaisi ennen kuin makaisin kuolleena hänen jalkojensa juuressa. Tiesin ehdottomasti, että hän todellakin aikoi toteuttaa jonkin kamalan suunnitelman tuhoakseni minut ja vievänsä minun kristallini. Olin kuitenkin tehnyt valintani. Päätin pitää kiinni siitä. En aikonut paeta. Jos Zen seuraisi minua, ja tiesin kyllä hänen tekevän niin, minä odottaisin häntä ja pakenisin jälleen jäljettömiin. Olin typerä luottaessani tällaiseen ajatukseen, mutta en voinut muutakaan. Ja tiesin myös, että kun minä julistin Zenille tappavani hänet, Rhodry puolestaan päätti antaa vaikka henkensä puolestani jotta minä en kuolisi. Pääsimme joka tapauksessa Kap Verdaan yllättävän pian sen yhden ainoan päivän aikana. Kaupunki oli varsin ihastuttava. Siirryimme asumaan Mirin sukulaisen, parantaja Marianan luokse. Mutta se on jo kokonaan toinen tarina.