Ensimmäinen matkani koiratarhalle Targu-Jiuhun

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ensimmäinen matkani koiratarhalle Targu-Jiuhun"

Transkriptio

1 Ensimmäinen matkani koiratarhalle Targu-Jiuhun Olen seurannut jo vuosia Pro Animals Finlandin upeaa toimintaa. Viime kesänä oli sitten mahdollisuus tavata Kiia-Maria kasvotusten hyväntekeväisyystapahtumassa Salossa. Tällöin tapasin myös hänen puolisonsa Jukan. Olin jo pitkään halunnut käydä tutustumassa koiratarhoihin paikan päällä Romaniassa ja tällöin myös sovittiin Kiian kanssa, että osallistun seuraavaan reissuun. Toki ajatus Romaniaan lähdöstä jännitti kovin. Ennakkoluulot tätä maata kohtaan olivat todella suuret ja varoituksia kyllä sateli kerjäläisistä. Käskettiin jättämään jopa kaikki korut kotiin ja ottamaan passista monet kopiot. Ennen kaikkea pelkäsin kohtaavani silvottuja ja hakattuja koiria (kuvia pyörinyt paljon netissä). Eläinten kärsimys kun on mulle aina ollut kova paikka Lähtöä edeltävänä iltana tapasimme Kiian ja Jukan kanssa hotellissa, jossa myös yövyimme. Mukaan lähtivät myös jo monen kertaa mukana ollut Mia ja ensikertalainen Helena. Nukkumisesta ei sinä yönä meinannut tulla mitään, sillä perhoset myllersivät mahassa niin kovin ja lähtö oli myös hyvin aikainen. Lentokentällä treffasimme sitten Mian ja Helenan ja näin matka pääsi alkamaan Berliinin kautta kohti Targu-Jiuta. Mia kuljetti mukanaan koiran kantokoppaa, jolla oli myös tarkoitus tuoda koira Romaniasta Suomeen. Perillä Bukarestissa lentokenttä oli siisti ja jopa passintarkastaja hymyili. Alkoi jo ensikertalaisen ennakkoluulot sulamaan pikkuhiljaa. Vuokra-auton saimme nopeasti ja Jukka tottuneena kuskina aloitti matkan. Ensimmäinen etappi oli huoltoasema, jossa kävimme hakemassa evästä monen tunnin automatkalle. Tällöin oli myös ensi kontakti kulkukoiriin. Koirarakkaina emme pystyneet olemaan ruokkimatta näitä ja ensimmäinen nappulapussi aukesi. Tämän jälkeen matka jatkui kohti vuoristoa ja kieltämättä odotin enemmän ränsistyneitä taloja, mutta taukopaikat olivatkin yllättävän idyllisiä. Jukka ruokkii taukopaikan koiria Illalla perille tultaessa huomasin, että Targu-Jiu ei ollutkaan mikään köyhä kerjäläiskylä. (Kerjäläisiä en nähnyt yhtäkään). Suuri ja nykyaikainen ostoskeskus keskellä kaupunkia ja muutenkin siisti. Menimme heti ensi töikseen tapaamaan Carmenaa tarhan pihalle (olin nähnyt hänet vain kuvissa aikaisemmin). Hänestä voin vain sanoa, että niin kaunis nainen ja sydän puhdasta kultaa. Meidät ensikertalaisetkin (minut ja Helena) otettiin niin sydämellisesti vastaan. Samalla kertaa näin myös Turku nimisen pitbull koiran, jonka menneisyys oli ollut kamala. Nyt oli onneksi turvassa Carmenan tarhalla. Matkasta väsyneenä menimmekin hotellille. Olin lukenut tästä hotellista positiivisia arvosteluja, mutta uskoin ne vasta todeksi kun itse näin. Respan poika oli niin ystävällinen ja iloisesti otti meidät vastaan. Myös huoneet olivat tilavia ja siistejä. Tätä hotellia suosittelen ehdottomasti kaikille! Hotellin ravintola oli hyvin tunnelmallinen ja ruoka todella hyvää ja edullista.

2 Seuraavana aamuna oli meillä edessä ensimmäinen tarhapäivä. Menimme hakemaan paikallisesta Kaufland nimisestä marketista koirille ruokaa ja nameja. Marketin runsas valikoima teki vaikutuksen. (Oli parempi kuin Salon suurimmat ruokakaupat). Matkaan lähti iso kasa nakkeja ja kaikki Pedigreen pentunappulat. Myös parkkipaikalla pyörineet koirat saivat oman osuutensa. Kaupasta tarhalle olikin lyhyt matka ja tarhan pihalle päästyämme alkoi herkistyä. Koirat kyllä huomasivat heti tulokkaat ja hännät viuhtoen toivottivat meidät tervetulleiksi. Rapsuteltavia oli paljon ja jokainen yritti hakea hellyyttä. Tällöin näin myös ensimmäisen kerran koiran, joka raahasi itseään etutassujen varassa. Alkuun teki kieltämättä pahaa, mutta kun näin tämän koiran elämänilon, niin ajatusmaailma muuttui. Mikä minä olen arvioimaan onko toisella oikeutta elää. Eutanasiaan Romaniassa suhtaudutaan muutenkin erillä tapaa kuin Suomessa. Näin myös pienen ja suloisen koiran makaavan omassa pedissään ulkona. Kuulin, että koira oli tuodessa täysin liikuntakyvytön, mutta nyt nosti jo päätään ja pystyi liikuttamaan etujalkojaan (kiitos tarhalla järjestetyn hyvän hoidon). Tästä koirasta tulikin sitten kummikoirani Mischa. Mischa päikkäreillä 2 Kiertely tarhalla teki syvän vaikutuksen ja koiria riitti joka lähtöön. Huolimatta siitä että osalla näistä koirista oli kamala menneisyys takana ihmisen takia, ei yhtään aggressiivista koiraa näkynyt. Niin ystävällisiä ja ihmisrakkaita olivat kaikki. Sylissä oleminenkaan ei tuottanut ongelmia, sillä osa koirista oikein tunki itsensä. Tarhalla näin myös Carmenan palkkaamat työntekijät ja hatunnosto heille ja heidän työlleen. Tarha oli hyvin hoidettu ja koirilla hyvät oltavat. Huolimatta suuresta koiramäärästä, muutama jäi toki erityisesti mieleen. Tunnetta on vaikea kuvailla, mutta sen vaan tietää sydämessään. Voipi olla että yksi näistä omista ihastuksistani pääsee vielä asumaan rakastettuna perheenjäsenenä. Pro Animals Romanian tarhan muutama rakkauspakkaus

3 Tarhan vieressä sijaitsi myös kunnallinen koiratarha. Huolimatta varoituksista, halusin mennä tutustumaan tähän paikkaan. Ensimmäinen muisto oli vain hirveä meteli ja haju. Useampi koira sullottuna samaan häkkiin. Tieto siitä, että nämä eivät pääse häkeistään koskaan ulos sai murtumaan. Tällöin tuli itku. Tarhalle oli palkattu työntekijä huolehtimaan koirista, mutta Carmena ruokkii itse koirat oman tarhan lisäksi joka ilta. Tällöin hän huolehtii siitä että nämäkin varmasti saavat ravintoa. Rohkeimmat koirat yrittivät herättää huomiosi, mutta arimmat jäivät taka-alalle. Yhdenkään koiran ei pitäisi elää sillä tavalla! Muovikassillinen koirankeksejä hävisi hetkessä parempiin suihin. Muisto siitä kun useampi koira katsoi sinua suoraan silmiin anovasti, ei vaan unohdu. Eikä sovi unohtaa, että Carmena on ottanut monen monta koiraa täältä omalle tarhalleen. Näillä tarhoilla ero on kuin yöllä ja päivällä. Tg-Jiun kaupungin tarhan keskikäytävä, jonka molemmin puolin ankeat ja likaiset häkit sijaitsevat. Oikealla yksi tarhan surumielinen asukas, kaiken kaikkiaan heitä on Pääsin käymään myös vähävaraisen eläkeläisen Ionin kotona. Hän on ottanut itselleen hoidettavaksi monta koiraa ja kissaa. Patricia käy rokottamassa ja madottamassa nämä säännöllisesti. (Pro Animals Finland kerää rahoitusta myös Ionin eläimille, sillä hän on eläkeläinen eikä raha riitä kaikkien ruokkimiseen/hoitoihin) Ion oli yksi ihana ihminen lisää. Muistoksi antoi vielä minulle ja Kiialle pienet pullot pyhää öljyä. Vaikka itse en ole uskovainen, voin silti sanoa että God bless you Ion <3

4 Vierailimme myös pikaisesti Targu-Carbunestin tarhalla. Tällöin paikalla oli myös alueen varapormestari, joka haluaa kuulemma lopettaa koko tarhan. Tarhan vieressä asustaa myös iäkäs eläinlääkäri, joka ei tee mitään. Esim. narttukoiria ei steriloida ja kiima-aikoina tarhalla urokset ottavat yhteen. 4 Carmena oli ottanut omaan kotiinsa myös pelastettuja koiria. Yksi kahdeksastakymmenestä oli löytynyt hylättynä vuorilta ja pienet pennut ilman emoa pahvilaatikoissa. Pihalla asusti myös Daria-hevonen, jonka emän Carmena oli aikoinaan pelastanut paikallisilta romaaneilta. Sylin täydeltä rakkautta Carmenan kotona

5 Päivät tarhalla kuluivat aivan liian nopeasti ja viimeisenä iltana Carmenan veli Sorin kutsui meidät syömään omaan kotiinsa. Olin toki aikaisemmin kuullut Itä-Eurooppalaisesta vieraavaraisuudesta, mutta vasta heidän kotonaan näin mitä se on. Sorinin vaimo Simona oli tehnyt niin hyvää ruokaa ja sitä kyllä riitti. Koskaan en ollut syönyt niin hyvää suklaatorttua. Kiitos Simona Meillä oli myös kunnia tavata Carmenan ja Sorinin äiti. Nainen, joka oli kasvattanut niin lempeät ja ihanat lapset <3 Haikein mielin hyvästelimme Carmenan ja lupasin hänelle tulla vielä uudestaan. Tämä on sellainen lupaus, jonka tulen aivan varmasti vielä toteuttamaan. Toivottavasti saan seuraavaksi mukaani kavereita taikka sukulaisiani Suomesta. Se työ, jota Carmena ja Patricia tekevät näiden koirien eteen, on sanoinkuvaamatonta. Rakkaus koiria kohtaan on niin suurta, että niille omistaudutaan kellon ympäri. Niin arvokasta työtä, mutta ilman palkkaa. Siksi toivon että me Suomalaiset jatkamme auttamista, jokainen omalla tavallaan. Se mikä meille on pientä, on Romanian koirille suurta. Sunnuntaina lähdimmekin ajamaan aikaisin aamusta kohti Bukarestin lentokenttää ja tällä kertaa mukanamme oli myös Fluffy niminen koira. Tällä odotti oma koti Turussa, Eevan luona. Niin mallikkaasti meni kaikki tämän pikkuisen kanssa. Tällöin vahvistui ajatus siitä, että vielä joku päivä lentoboxissa kulkee oma koira Suomeen Fluffyn trimmaus edustuskuntoon ja ensitapaaminen mamman kanssa Hki-Vantaan lentokentällä 5 Vaikka paljon jäi matkalta mieleen kurjiakin asioita (kuten kunnalliset koiratarhat), päällimmäiseksi jäi silti niin ystävälliset ja ihanat ihmiset joita sain tavata. Carmena, Patricia, Ion, Sorin, Simona ja se Casa Veran respapoika. Valitettavasti monella Suomalaisella on käsitys, että Romanialaiset ovat varastavia kerjäläisiä. (Myös itsellänikin oli vahvat ennakkoluulot). Tämä matka oli vuoden kohokohtani ja tein päätöksen, että yhtäkään koiraa en enää osta. Jatkossa tulen aina adoptoimaan. Toivon myös tätä ratkaisua monelta muultakin. Tällä tavalla voimme antaa uuden alun/elämän koirille, jotka takuuvarmasti tällaisen ansaitsee. Muistakaa myös että sterilointi/kastrointi on ainoa ratkaisu kulkukoiraongelmaan. Ei eutanasia!!! - Suzanne -

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka alkoi torstai iltana ja menimme yöpymään rekkuaktiivin luokse Vantaalle, jossa rapsuttelimme useita kotia etsiviä kissoja.

Lisätiedot

KOIRIEN JA KISSOJEN STERILOINTIKAMPANJA TG-JIUSSA ROMANIASSA ELOKUUSSA 2006

KOIRIEN JA KISSOJEN STERILOINTIKAMPANJA TG-JIUSSA ROMANIASSA ELOKUUSSA 2006 KOIRIEN JA KISSOJEN STERILOINTIKAMPANJA TG-JIUSSA ROMANIASSA ELOKUUSSA 2006 Kun aloimme suunnittelemaan sterilointikampanjaa vuoden 2005 lopulla emme olisi kuunaan voineet uskoa kuinka paljon erilaisia

Lisätiedot

Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009

Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009 Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009 Vieraillessani Langkawin saarella viime vuonna kävin tutustumassa paikalliseen löytöeläinkotiin ja siihen miten kyseisellä saarella

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

EMMAN, HELIN JA KIIAN ROMANIAN REISSU SYYSKUUSSA 2013

EMMAN, HELIN JA KIIAN ROMANIAN REISSU SYYSKUUSSA 2013 EMMAN, HELIN JA KIIAN ROMANIAN REISSU SYYSKUUSSA 2013 Torstai 19.9 Reissumme kohti Tg-Jiuta alkoi torstaina aamuvarhaisella ja edessä oli pitkä taival, ennen kuin saapuisimme perille. Meitä oli kompakti

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011

Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Lähdimme Essin kanssa sunnuntai aamuna 27.3 kohti länsisatamaa, josta suuntasimme laivalla kohti Tallinnaa.

Lisätiedot

HAAPSALU. www.rekkurescue.com

HAAPSALU. www.rekkurescue.com HAAPSALU Haapsalun löytöeläintarha sijaitsee samalla tontilla asunnottomien ihmisten asuntolan kanssa. Tarhalla toimii ainoastaan yksi vapaaehtoinen työntekijä. Pahimmillaan tarhan surkeissa oloissa on

Lisätiedot

Emman matkakertomus. 1. päivä reissussa

Emman matkakertomus. 1. päivä reissussa Emman matkakertomus 1. päivä reissussa Aamu alkoi aikaisin klo 4:30 herätyksellä. Pitkän odotuksen jälkeen olo oli epätodellinen, nyt päästäisiin vihdoin Romaniaan, Targu-Jiuhun, mistä olin jo reilu kuukauden

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Tarhareissu Tg-Jiuhun , osa IV

Tarhareissu Tg-Jiuhun , osa IV Tarhareissu Tg-Jiuhun 7.-15.7.2015, osa IV Seitsemännen reissupäivän aamu valkeni aurinkoisten vuorten rinteillä ilman kukonlauluherätystä. Ja jo pian seitsemän jälkeen olimme Sorinin kanssa ajamassa kohti

Lisätiedot

JORSAKIN G-PENTUEN KUVIA 0 VRK

JORSAKIN G-PENTUEN KUVIA 0 VRK SIVUSTO Etusivu Jorsakin kenneli Koiramme Pentuboxi Kasvatit Koiratietoa Linkit JORSAKIN G-PENTUEN KUVIA Uusimmat kuvat löydät sivun alalaidasta 0 VRK G-pentueen sivu Sivuston päivitykset Pennut muutaman

Lisätiedot

Virolaisten tarhojen esittelyä

Virolaisten tarhojen esittelyä www.rekkurescue.com Virolaisten tarhojen esittelyä Yhteisiä piirteitä Viron löytöeläintarhoille: Tarhat toimivat niukoilla rahavaroilla. Toiminta on paljolti lahjoituksien ja talkootyön varassa. Löytöeläinten

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

TOP-jakso Isle of Wight saarella

TOP-jakso Isle of Wight saarella TOP-jakso Isle of Wight saarella Matkamme alkoi torstaina 6.10, jolloin lähdimme yöjunalla Helsingin lentokenttää kohti. Lentomme lähti klo 8.10 ja perillä Lontoossa olimme klo 9.15. Gatwickin lentokentältä

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Reetta Minkkinen

Reetta Minkkinen 28.4.2016 Reetta Minkkinen Perhe Koska kertaus on opintojen äiti (minun) kirjani. (sinun) kirjasi. hänen kirjansa. (meidän) kirjamme. (teidän) kirjanne. heidän kirjansa. Muistatko: 5 perheenjäsentä 5 eläintä

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

St.Petersburg. Sami Julkunen, Leila Jokelainen, Anni Pöllänen, Emmi Vainikainen ja Marianne Honkonen. Savon ammattiopisto

St.Petersburg. Sami Julkunen, Leila Jokelainen, Anni Pöllänen, Emmi Vainikainen ja Marianne Honkonen. Savon ammattiopisto St.Petersburg Sami Julkunen, Leila Jokelainen, Anni Pöllänen, Emmi Vainikainen ja Marianne Honkonen Savon ammattiopisto Mitä, Missä ja Milloin? Kävimme vierailemassa Venäjällä, Pietarissa. Tarkoituksena

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovakiassa Marko Niiranen

Työharjoittelu Slovakiassa Marko Niiranen Työharjoittelu Slovakiassa 2007 Marko Niiranen Lähtötunnelmia Helsingissä Matkamme alkoi 4.5.2007 Oulusta junalla ja jatkui Helsingistä lentäen Budapestiin. Budapest Kun lähdimme Suomesta sää oli hyytävän

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on?

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Lähteet: Tuhat ja yksi yötä. 1994. Tuhannen ja yhdenyön satuja. 1994.

Lähteet: Tuhat ja yksi yötä. 1994. Tuhannen ja yhdenyön satuja. 1994. Kertomus Sehrezadesta Viisaan ja rakastetun sulttaanin valtasi viha, kun hänelle selvisi, että hänen kaunis puolisonsa oli pettänyt häntä. Hän surmautti puolisonsa ja otti käyttöön sellaisen tavan, että

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Tilanne: Olet sairaana. Keksi itse mikä sinua vaivaa. Soitat lääkäriin ja varaat ajan.

Tilanne: Olet sairaana. Keksi itse mikä sinua vaivaa. Soitat lääkäriin ja varaat ajan. KESKUSTELUJA Alla on yksi keskustelutilanne. Kaveri puhuu sinulle keskustelun toisen osan. Sinun puheenvuorosi kuvattu dialogiin tähdillä (esim. Puhuja : ********). Vastaa puheenvuoroihin. Näet vastausajan

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

PIENEN PIENI RUSAKONPOIKANEN

PIENEN PIENI RUSAKONPOIKANEN Julkaistu aiemmin Harakanvarpaat 1/07-numerossa. PIENEN PIENI RUSAKONPOIKANEN Joka vuosi ihmiset ottavat turhaan kotiin turvaan rusakon- ja jäniksenpoikasia, koska niitä luullaan kaninpoikasiksi tai että

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

KUVIA K-PENNUISTA V. 2012 HUHTIKUU 2012

KUVIA K-PENNUISTA V. 2012 HUHTIKUU 2012 SIVUSTO Etusivu Jorsakin kenneli Koiramme Pentuboxi Kasvatit Koiratietoa Linkit KUVIA K-PENNUISTA V. 2012 Uusimmat kuvat ovat sivun alalaidassa HUHTIKUU 2012 53 VRK PIKALINKIT K-pentueen sivu Sivuston

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Hyvinkää - Riihimäki Hämeenlinna Joensuu Jyväskylä Kajaani Kokkola Kouvola Kuopio Lahti Lappeenranta

Hyvinkää - Riihimäki Hämeenlinna Joensuu Jyväskylä Kajaani Kokkola Kouvola Kuopio Lahti Lappeenranta Perheiden auttaminen kansalaistoiminnan avulla Kaikille eväät elämään, 7.5.2019 sitoutumaton vapaaehtois- ja avustusjärjestö avustuksia vähävaraisille lapsiperheille perustettu 2009 muutaman äidin toimesta,

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. (ODL säätiö) perustettiin vuonna 1896 lähimmäisenrakkauden hengessä kouluttamaan

Lisätiedot

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 Valmistelut Hochschule Offenburg Offenburg Gengenbach Asuminen Opiskelut Yhteydenpito kotimaahan Vapaa-aika Mietteitä vaihdosta Kuvia reissusta

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin

Lisätiedot

Tarhareissu Tg-Jiuhun 7.-15.7.2015 osa II

Tarhareissu Tg-Jiuhun 7.-15.7.2015 osa II Tarhareissu Tg-Jiuhun 7.-15.7.2015 osa II Kolmannen reissupäivän aamu valkeni aurinkoisena ja luvassa oli jälleen helteinen päivä. Minua se ei haitannut Suomen kolean kesän jälkeen, mutta Carmenalle helteet

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

MINÄ JA DIABETEKSENI. Opas tyypin 1 diabetesta sairastavalle ala-asteikäiselle

MINÄ JA DIABETEKSENI. Opas tyypin 1 diabetesta sairastavalle ala-asteikäiselle MINÄ JA DIABETEKSENI Opas tyypin 1 diabetesta sairastavalle ala-asteikäiselle Tämän oppaan tarkoituksena on lisätä ala- asteikäisen tietoa tyypin 1 diabeteksesta. Toteutettu opinnäytetyönä yhteistyössä

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Johdanto. Järjestelyt

Johdanto. Järjestelyt Johdanto Olin työssäoppimassa yksin Irlannissa 4.4-17.5.2017. Työskentelin hostellissa Killarneyssa ja työkuvaani kuului hostellin respassa työskentely, aamupalasta huolehteminen sekä siivoaminen. Olen

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Mies ja seksuaalisuus

Mies ja seksuaalisuus Mies ja seksuaalisuus Kun syntyy poikana on Kela-kortissa miehen henkilötunnus. Onko hän mies? Millaista on olla mies? Miehen keho eli vartalo Kehon kehittyminen miehen kehoksi alkaa, kun pojan vartalo

Lisätiedot

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha

Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha 24.3.-4.4.2014 Kissoja n. 40-50 Koiria n. 15 Koiria ja kissoja löydetään kadulta, metsästä, roskiksista, jätelavoilta... Kissoja pyydystettiin loukkujen

Lisätiedot

Kiian raporttia tarhareissusta sekä mietteitä eläinsuojelutyöstä huhtikuussa 2012

Kiian raporttia tarhareissusta sekä mietteitä eläinsuojelutyöstä huhtikuussa 2012 Kiian raporttia tarhareissusta sekä mietteitä eläinsuojelutyöstä huhtikuussa 2012 Viidestoista ja aina yhtä tunteikas tarhareissuni on nyt takana ja odotan kovasti jo seuraavaa matkaa, joka toteutunee

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

TERVETULOA VOIMANPESÄÄN. Miian tarina

TERVETULOA VOIMANPESÄÄN. Miian tarina TERVETULOA VOIMANPESÄÄN Miian tarina Ajattelin, että tää on viimeinen ovi, jonka avaan. Oon hakenut apua jo niin monesta paikasta tuntuu, että kukaan ei osaa auttaa. Sossu sanoi, että mun kannattais mennä

Lisätiedot

MATKUSTUS Lämmittely

MATKUSTUS Lämmittely Lämmittely Tykkäätkö matkustaa? Miksi? Miksi et? Joo, tykkään matkustaa, koska. Ei, en tykkää matkustaa, koska.. Missä maissa olet käynyt? Mä olen käynyt Saksassa, Venäjällä, Libanonissa.. En ole käynyt

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä

8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä 8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä Tunnelmia Kupittaan luistelumadolta ja keilauksesta Tulin madolle vähän ennen klo 9. Odotimme, että muut laittoivat luistimensa ja tekivät tilaa. Kun pääsimme

Lisätiedot

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Niklas Sillander Luksia Marraskuu, 2015 Matkaan mars! Laukku on pakattu ja kaikki tarvittava varmistettu moneen kertaan olevan mukana joten nyt vain odotellaan kyytiä lentokentälle,

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys!

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Samin teesit Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Polku Akateemiset, kauniit ja rohkeat Kehittäminen vs. byrokratia Kiitos! Tukihenkilöiden

Lisätiedot

D98 LEIRIKOULU Vuokatti Palaute osallistujilta

D98 LEIRIKOULU Vuokatti Palaute osallistujilta D LEIRIKOULU.-.2.2012 Vuokatti Palaute osallistujilta Tässä esityksessä on viikolla Vuokatissa järjestetyn jääkiekon leirikoulun palauteyhteenveto Palaute on kerätty nettikyselyllä anonyymisti Palaute

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Lumikki. punainen kuin veri ja musta kuin mustapuu. Eräs kuningatar toivoi kerran että hänellä olisi tytär valkea kuin lumi,

Lumikki. punainen kuin veri ja musta kuin mustapuu. Eräs kuningatar toivoi kerran että hänellä olisi tytär valkea kuin lumi, Lumikki. Eräs kuningatar toivoi kerran että hänellä olisi tytär valkea kuin lumi, punainen kuin veri ja musta kuin mustapuu. Hänen toivonsa toteutui, ja hän sai tyttären, iholtaan valkoisen kuin lumi,

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka 30.3-3.4.2017 Torstai 30.3.2017 Lähdimme klo 17.30 kokeneen tuomarin Juha Raution autolla kohti Vantaata, jossa yövyimme ensimmäisen yön. Ennen lähtöä

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

KIRPUTTAJAT RY:N VUOSIKERTOMUS 2018

KIRPUTTAJAT RY:N VUOSIKERTOMUS 2018 KIRPUTTAJAT RY:N VUOSIKERTOMUS 2018 Toinen vuosi yhdistystoimintaa on nyt takana, ja on aika kääntyä katsomaan taaksepäin, mitä saimme aikaiseksi vuonna 2018. Toisen vuoden merkittävin seikka oli maaliskuussa

Lisätiedot

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon 22.10.2018. Hotelli / lentomatkalaisten matkakertomus 20.- 27.10.2018. Adria Clubin jo historian kolmas tehdasvierailu Oivan vetämänä alkoi lauantaina

Lisätiedot

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 1.päivä Maanantaiaamuna (22.9) koko luokka kokoontui yhdeksältä kellotornille. Jännitys oli ilmassa, lähdemme tänään leirikouluun Saksaan! Tatu oli jakanut meidät edellispäivänä

Lisätiedot

Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior Latvia

Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior Latvia Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior 31.1.-6.2.2016 Latvia M13a ja 14a ryhmät, opettajat Arja Mäkinen ja Merja Räihä suuntasivat junalla kohti Tikkurilaa sunnuntaina. Lensimme ensin Riikaan ja

Lisätiedot

Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat KATSO YLLÄTYSTULOS!

Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat KATSO YLLÄTYSTULOS! TOIMITTAJAT PISTIVÄT KESÄN JÄÄTELÖT JÄRJESTYKSEEN SIVU 3 KATSO YLLÄTYSTULOS! Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat -Rasmus SIVU 2 Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. SIVU 6 KUINKA KAUPPA

Lisätiedot

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN 15.1-12.2.2017 TYÖNI Työskentelin Sokos Hotel Olympia Gardenissa respassayhden kuukauden Työkuvaani kuului: Asiakkaiden palveleminen Asiakkaiden laskutus Passien kopioiminen ja

Lisätiedot

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Heti kun saavuimme Rantakylään, eräs mummo tuli ilmoittamaan meille, että sitä bingon pelluuta pitää sitte olla! Asukkaille oli tiedotettu etukäteen tulostamme,

Lisätiedot