Hinattavat lautasniittomurskaimet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hinattavat lautasniittomurskaimet"

Transkriptio

1 Hinattavat lautasniittomurskaimet FI

2 KRONE menestystä jo yli 100 vuoden ajan Markkinajohtaja Innovatiivinen Asiakaslähtöinen KRONE on ollut tunnettu nimi maatalousalalla jo yli sadan vuoden ajan. Pienestä sepän pajasta on kehittynyt johtava rehualaan erikoistunut toimija. Yhtiömme menestyksen on taannut kaikki nämä vuodet yhdistelmä innovaatiovoimaa, markkinajohtajuuden mahdollistavaa asiantuntemusta ja läheisiä asiakassuhteita. Keskittymisemme laatuun ja asiakkaista huolehtimiseen on johtanut suureen määrään vaikuttavia ja ainutlaatuisia myyntivaltteja. Kaikki alkaa vuoropuhelusta. KRONEn insinöörit pitävät yllä läheisiä suhteita asiakkaisiin ja jälleenmyyjiin. He tutkivat yhdessä markkinoita, trendejä ja tarpeita. Suunnittelijamme käyttävät edistyksellistä tietokonetekniikkaa uusien koneiden suunnittelussa ja niiden käytön simuloimisessa tietokoneen näytöllä. He aloittavat tuotteen optimoimisen jo suunnitteluvaiheessa. Seuraava vaihe on prototyypin rakentaminen. Tehtävä annetaan kokeneille insinööreille, jotka kokoavat uuden KRONE-koneen tiiviissä yhteistyössä suunnittelijoiden kanssa. 2

3 KRONE tunnistaa markkinoiden trendit ennalta, ylläpitää läheistä vuoropuhelua asiakkaiden kanssa ja on uusien kehitysaskelien etulinjassa. Ottakaamme esimerkiksi hinattavat lautasniittokoneemme: Alusta alkaen keskityimme vahvaan rakenteeseen, joka tuottaa poikkeuksellisen korkealaatuista rehua vaikeimmissakin olosuhteissa. Vastasimme viljelijöiden tarpeisiin ottamalla käyttöön täyshitsatun teräpalkin ja vankat lieriöhammaspyörät jo vuonna Ajattelutapaamme kuuluu, että kuuntelemme asiakkaita ja toteutamme heidän toiveensa nopeasti ja joustavasti. Mikään tietokonesimulaatio ei voi korvata kentällä tapahtuvia kokeita. Siksi altistamme uudet koneemme laajoille kokeille kaikkialla maailmassa ja kaikenlaisissa olosuhteissa. Näin varmistamme, että lukuisat testimme heijastavat koneiden kaikkia mahdollisia käyttötapoja. Laatu kannattaa. Valmistaaksemme laadukkaita tuotteita tarkistamme ja kirjaamme kaikki mahdolliset yksityiskohdat. Lisäksi tarkastutamme tuotteet ulkopuolisilla testauspalveluilla. Tyytyväiset asiakkaamme ympäri maailmaa vahvistavat, että tuotteiden valmistaminen korkealla laatutasolla kannattaa. Jatkuvasta vuoropuhelusta ja laadunvarmistusohjelmista on hyötyä. Ei ole sattumaa, että KRONE on ympäri maailmaa tullut synonyymiksi ensiluokkaiselle rehunkorjuuteknologialle. 3

4 6 Tuotevalikoima Ammattimainen ja monipuolinen Menestys hienoimmalla suunnittelulla 8 Luotettava teräpalkki Täyshitsatut ja kiilamaiset teräpalkit erinomaista suunnittelua ja toimivuutta 12 CV-teräspiikkimurskain Täydellistä laaturehua KRONE-tehomurskain säädettävällä vastalevyllä varustettuna 14 CRi-telamurskain Erityisesti sinimailaselle ja apilalle Kaksi telaa, kaksi voimansiirtoa tehokkaaseen käsittelyyn 16 Poikittaiskuljetin Hydraulinen karhotinpellin hallinta Kahden karhon yhdistäminen ja sijoittelu vierekkäin Kahdesta yksi! Säästä aikaa ja kuluja

5 KRONE DuoGrip painopisteripustusjärjestelmä Niittää tasaisella maaperään kohdistuvalla paineella koko työleveydeltä 20 EasyCut 2800 CV / CRi, 3200 CV / CRi sivuun asennetulla vetoaisalla varustettuna 22 Kompakti maantiellä, ketterä pellolla EasyCut 3210 CV / CRi keskelle asennetulla vetoaisalla varustettuna Niittää vasemmalta ja oikealta keskelle asennetun vetoaisan ansiosta 24 EasyCut 6210 CV Kaksi tehokasta niittomurskainyhdistelmää limittäin sijoiteltuna: työleveys 6,20 m Valtava niittoteho, täydellinen niittojälki 26 Tekniset tiedot Tietoja asiakkaille Faktat puhuvat puolestaan 30

6 Hinattavat KRONE EasyCut -koneet niittomurskaimia ammattilaisille Monipuolinen Soveltuva Tehokas Edullinen Hinattavat lautasniittomurskaimet vastaavat moniin eri tarpeisiin riippuen maasta, alueesta ja toimintatavasta. Laaja valikoimamme eri versioita antaa asiakkaillemme valinnanvaraa, josta he voivat valita omiin tarpeisiinsa sopivimman koneen. Varustevaihtoehtoihin kuuluvat muun muassa V-muotoinen teräspiikkimurskain täydelle työleveydelle levittävällä karhokuvulla, CRi-telamurskain, poikittaiskuljetin sekä hydraulinen karhotinpeltien hallinta. EasyCut 2800 CV-, 3200 CV- ja 3200 CRi -mallit sivuun asennetulla vetoaisalla varustettuina toimivat aina erinomaisesti myös kaarteissa ja kulmissa. Niitä ei tarvitse koskaan nostaa pois työstä tai peruuttaa. EasyCut 3210 CV- ja 3210 CRi -malleissa on keskelle asennettu vetoaisa, joka kääntyy hydraulisesti traktorin vasemmalle ja oikealle puolelle. Nämä ovat ihanteellisia koneita suurikokoisille pelloille. EasyCut 2800 CV-, 3200 CV- ja 3210 CV -malleissa on leveillä V-muotoisilla teräspiikeillä varustettu murskain. Kääntyvät V-piikit mahdollistavat tasalaatuisen murskauksen koko työleveydeltä. 6

7 Hinattava vetoaisa vetoaisa v-muotoiset poikittaiskuljetin CRi-telamurskain hydr. karhotinpellin niittomurskain sivussa keskellä teräspiikit murskainyhdistäjä hallinta (valinnainen) (valinnainen) EasyCut 2800 CV EasyCut 3200 CV EasyCut 3210 CV EasyCut 2800 CRi EasyCut 3200 CRi EasyCut 3210 CRi Easycut 6210 CV EasyCut 2800 CRi, 3200 CRi ja 3210 CRi murskainteloilla varustettuina. Täysleveät, nuolenkärkikuviopintaiset telat limittyvät ja käsittelevät erinomaisesti palkokasveja sekä muita lehteviä kasveja. Kahdesta yksi EasyCut 3200 CV/CRi ja 3210 CV/CRi ovat saatavina poikittaiskuljettimilla varustettuina ja EasyCut 2800 CV ja 3200 CV varustettuina hydraulisella karhotinpeltien hallinnalla, jonka avulla kaksi karhoa voidaan yhdistää toisiinsa tai sijoittaa vierekkäin. EasyCut 6210 CV yksi niittokone, kaksi erillistä teräpalkkia. Tehokas niittokone keskelle asennetulla vetoaisalla varustettuna tuottaa täydellistä niittojälkeä 6,2 metrin työleveydellä. 7

8 EasyCut ainutlaatuinen KRONE-järjestelmä Teräpalkki jatkuvavoiteluinen, täyshitsattu ja vuotamaton Siisti niittojälki Erittäin leveät, karkaistut kannatinjalakset Ei vaaraa tukkeumista Vankkatekoiset lieriöhammaspyörät Tehokas voimansiirtomekanismi KRONE EasyCut -lautasniittokoneiden niittojälki on siistiä ja tarkkaa. Suljettu ja täyshitsattu teräpalkki toimii luotettavasti ja vuodottomasti vielä monien vuosien raskaan työn jälkeenkin. Vankkatekoiset, öljykylpyvoidellut lieriöhammaspyörät takaavat hiljaisen ja luotettavan käynnin ja suuren kuormituskestävyyden. EasyCut-koneissa on leveät kannatinjalakset, jotka suojaavat sekä teräpalkkia että maata. Kaikki terät ovat vakiomallisia pikavaihtoteriä. Satelliittihammaspyörät ovat KRONE-innovaatio, joka on todistanut erinomaisen toimivuutensa kaikkialla maailmassa jo vuodesta Vankkarakenteiset lieriöhammaspyörät, joissa on jopa 66 hammasta, varmistavat tarkan tarttumisen ja tehokkaan voimansiirron viimeiseenkin lautaseen. Koska suurihalkaisijaiset hammaspyörät pyörivät pienikokoisia hitaammin ja niillä on monihammaskosketus viereisiin hammaspyöriin, niiden käynti on hiljaista ja toiminta erittäin tehokasta, mikä tekee niistä todella pitkäikäisiä. Apuhammaspyörät käyttävät kukin yhtä lautasta, minkä takia niihin kohdistuu vain vähäinen kuormitus. Lautaset on aseteltu niin, että terät menevät suureksi osaksi päällekkäin mahdollistaen täydellisen niittojäljen. 8 Yksinkertaista ja tehokasta. Osa lautasten alla olevista hammaspyöristä asentuu epäkeskoisesti koteloon. Ne poistetaan päältä laakereineen; päävoimansiirtojärjestelmän isot hammaspyörät poistetaan sen sijaan sivulta.

9 EasyCut saa aikaan parempaa jälkeä. Kiilamaisen teräpalkin ansiosta se niittää lyhyttä sänkeä niityillä ja hieman pitempää sänkeä pitkävarsisista viljelykasveista. Kiilamainen muotoilu tarjoaa suuremman valikoiman asetuksia ja siten enemmän vaihtoehtoja vaikeista olosuhteista selviämiseen. Etuna käyttäjille on siisti niittojälki ja tukokseton toiminta. Eräs KRONE-lisäetu on, että suuret lieriöhammaspyörät liikkuvat kaksoislaakereissa, jotka sijaitsevat kaukana toisistaan ja kestävät siten myös suuren ja jatkuvan kuorman. Karkaistut lautaset pyörivät suuressa paksuseinämäisessä niittopalkissa, joka tarjoaa täyden suojan. Vaurioitumisen vaaraa ei tarvitse jäädä miettimään. Tukevat ja täysin vuotamattomat KRONEteräpalkit on täyshitsattu edistyksellisellä robotti- ja CNC-tekniikalla, jotta ne edustaisivat korkeinta mahdollista laatua onhan teräpalkki lautasniittokoneen sydän. Älykkäästi suunniteltua teräpalkkia käyttää kulmavaihde, joka on suoraan sisemmän niittorummun takana se varmistaa tukoksettoman toiminnan piennaralueilla ja vaikean muotoisilla pelloilla. Tasainen voimanoton nopeus kiitos voimansiirron, joka koostuu vetoakseleista ja hammaspyöristä, jotka siirtävät voiman lautasiin myös raskaita kasveja käsiteltäessä ja suurilla työskentelyleveyksillä. Hinattavien EasyCut-koneiden päävaihteisto vastaa vakiona voimanoton vauhtia rpm. 9

10 EasyCut siisti ja tehokas niitto Vakiovarusteena pikavaihtoterät Vaihdettavat terätapit ja kuluvat osat Terät kääntyvät täydet 360 astetta SafeCut erillinen murtosokkasuojaus jokaiselle lautaselle Kiilamainen EasyCut-teräpalkki on kehitetty vuosikymmeniä jatkuneen niittokoneiden tuotannon yhteydessä. Kaikkien KRONElautasniittokoneiden suosio perustuu niiden erinomaiseen suorituskykyyn, verrattomaan kestävyyteen ja ainutlaatuisiin myyntivaltteihin. EasyCut-niittokoneet täyttävät asiakkaiden tarpeet. Pikavaihtoterät, satelliittivoimansiirto ja SafeCutmurtosokkajärjestelmä yksittäisissä lautasissa ovat vain muutamia EasyCutniittokoneiden eduista. Kuluneet teränkiinnitystapit ja kuluvat osat eivät ole ongelma KRONE EasyCutille, koska ne voidaan vaihtaa pareittain. Tapit voidaan haluttaessa vaihtaa pulteiksi. 10 Erittäin leveät, karkaistusta teräksestä valmistetut jalakset on pultattu teräpalkkiin niittolautasten ja pellon pinnan suojaamiseksi. Saatavana on korotusjalaksia, jotka lisäävät niittokorkeutta 30 tai 50 mm:llä riippuen asennuksesta. Niiden avulla päästään yli 80 mm:n sängen pituuteen. Erinomainen niittojälki: Terät, joiden pituus on 112 millimetriä, asennetaan vierekkäisiin lautasiin niin, että ne ovat vaakatasossa suorassa kulmassa toisiinsa nähden. Tällä tavalla terien niittokaistoista saadaan reunoiltaan reilusti päällekkäiset. Väleihin on hitsattu pysäyttimet, jotka suojaavat teräpalkkia vaurioitumiselta ja takaavat erinomaisen niittojäljen.

11 SafeCut: Uusi vakiovarusteena oleva lautasten murtosokkajärjestelmä tuo ainutlaatuista suojaa ja käyttövarmuutta EasyCut-koneisiin. Seuraavanlainen tilanne on tuttu kaikille viljelijöille lautanen törmää kiveen, vaurioituu ja joudutaan korjaamaan. KRONE SafeCut tarjoaa parhaan mahdollisen suojan. Se ei siirrä koko törmäyksen voimaa lieriöhammaspyöriin. Sen sijaan sokka murtuu, kun järjestelmässä on hetkellistä ylikuormitusta. Hammasratasakseli jatkaa pyörimistään, vetää kyseessä olevan lautasen ylös ja siirtää sen pois vaaravyöhykkeeltä, viereisten lautasten liikkuma-alueelta. Näin SafeCut estää hammasrattaita ja lautasia vaurioitumasta. Rajoittamaton pyörintä terät ovat vapaita pyörimään 360. Ne ovat kulutusta kestäviä, itsepuhdistuvia ja hyvin suojattuja. Ne eivät sotkeudu viereisten lautasten teriin. Ihanteellinen suunnittelu murtosokka ei rasitu käytön aikana. Laakeriyksikkö on lukittu pultin ja kahden puristusruuvin avulla. Näin putkisokka ei kärsi materiaalin väsymisestä. - Se murtuu vasta, kun suunniteltu kuormitustaso saavutetaan, pitkän käyttöajan jälkeenkin. Iskun hetki: Sokka murtuu. Tämä katkaisee voimansiirron ja pysäyttää lautasen, joka nousee 15 mm ylöspäin. Näin eliminoidaan törmäysvaara, eikä viereinen lautanen pääse vaurioitumaan. 11

12 CV-teräspiikkimurskain Kääntyvät V-muotoiset teräspiikit tuottavat laadukasta rehua Massiivinen 640 mm:n piikkiroottori Vapaasti kääntyvät teräspiikit eivät aiheuta vaivaa Portaattomasti säädettävä vastalevy Tehokkuus on eräs heinän- ja rehunkorjuun vaatimus, laatu on toinen. KRONE CV -niittomurskain V-muotoisilla teräspiikeillä varustettuna murskaa kasvit tasalaatuisesti ja koko työleveydeltä. Se auttaa tehostamaan kuivumista, vähentää liikennettä pellolla ja tuottaa huippulaatuista rehua. Mekaaninen vaihteisto, 600 ja 900 rpm Säädettävä, täydelle työleveydelle levittävä karhokupu Teräpalkilla ja murskaimella on sama vaihteisto, johon on integroitu myös kaksinopeuksinen mekaaninen CV-murskaimen vaihteisto (600 rpm ja 900 rpm). Vastalevyn portaaton säätö. Tämän kammen avulla vaimennuslevyn etäisyyttä ja murskaustehoa voidaan säätää kätevästi. Mitä kapeampi etäisyys, sitä tehokkaampaa murskaus on. Tehokkuudella laaturehua. Murskaimen halkaisijaltaan 64-senttinen roottori takaa hyvän suorituskyvyn, jatkuvan kasvivirran ja erinomaisen murskaustuloksen. 12

13 Leveät vai kapeat karhot tieteellinen tutkimus on osoittanut, että leveät karhot parantavat käymistä ja rehun laatua merkittävästi. Murskain ei vain levitä kasvimateriaalia suurelle alueelle vaan tuottaa myös kevyet ja ilmavat karhot, jotka tekevät ainakin yhden pöyhintäkierroksen tarpeettomaksi. Ne myös auttavat parantamaan maidontuotantoa ja vähentämään rehun lisäaineiden tarvetta. Murskausta koko leveydeltä: V-muotoisilla teräspiikeillä ja vastalevyllä varustettu murskain toimii koko työleveydeltä ja takaa tasaisen kasvimateriaalin virran koko matkalta ja tietenkin ihanteellisen murskausjäljen. Lisäksi ohjauslevyt vievät kasvimateriaalia levitettäväksi koko leveydeltä, mikä nopeuttaa kuivumista. Täysin joustava: Valinnaisissa ohjauslevyissä on tappi-reikä-kulmansäätöjärjestelmä. Valitse kapea karho kosteassa maastossa tai leveä levitys, jos nopea kuivuminen on tärkeintä. 13

14 CRi-telamurskain Paras murskain sinimailaselle ja apilalle CRi paras murskain sinimailaselle ja apilalle Tasainen materiaalivirtaus halkaisijaltaan 25-senttisen roottorin avulla Pitkä käyttöikä polyuretaanipäällysteen ansiosta Hauraat ja leveälehtiset kasvit, kuten sinimailanen, voidaan parhaiten murskata lomittaisilla KRONE CRi -murskainteloilla. Nuolenkärkikuviopintaisilla teloilla varustettua murskainta käytetään sinimailasen käsittelyyn, koska se kohtelee hellävaroen hauraita lehtiä, mutta poimuttaa varret ja varmistaa näin nopean ja tasaisen kuivumisen. Suuri läpimenoteho erillisen telavedon ansiosta Niitetty materiaali nuolenkärkikuviopintaisten telojen puristuksessa 25 cm Ø! Murskausta koko leveydeltä: Täysleveät CRi-telat varmistavat tasalaatuisen murskausjäljen koko työleveydeltä. Portaattoman säätöjärjestelmän ansiosta käyttäjä voi helposti sovittaa telan etäisyyden ja paineen kuhunkin tilanteeseen. Polyuretaanipäällyste antaa pysyvän suojan hankaumia ja kulumista vastaan. Halkaisijaltaan 250-millimetriset CRi-terät varmistavat tasaisen ja esteettömän kasvimateriaalin virran ja vähentävät traktorin tehovaatimuksia. 14

15 Palkokasvit ja yrtit edellyttävät erilaista murskauskäsittelyä kuin ruohokasvit. Koska CRi-telamurskain käsittelee lehteviä kasveja säästävästi, se hajottaa kasveja vähemmän kuin piikkiroottori. Paljon arvokasta proteiinia sisältävät, herkät kasvit jäävät tällöin ehjiksi, ja tilalla kasvatetun rehun ravintoarvo pystytään näin säilyttämään parhaiten. Kasvien levittäminen nopeuttaa niiden kuivumista. Tämä lisävarusteena saatavissa oleva CRi-murskainmalli täydentää KRONE-niittokonevalikoimaa, jotta jokaisen maatilan tarpeisiin olisi saatavissa sopiva kone. Nälkäinen suuret, nuolenkärkikuviopintaiset telat lomittuvat ja hiertävät, hankaavat ja murskaavat kasvit suurella teholla. Kitkakytkökset telamurskaimen käyttövoima kulkee suoraan ja luistamatta vaihteistojen kautta. Alatelaa liikuttavat rattaat on integroitu teräpalkin vaihteistoon, joka on vasemman niittorummun alla. Kaksi telaa, kaksi vaihteistoa. Ylätelaa kuljettaa erillinen vaihteisto teräpalkin oikeassa päässä. Se on synkronoitu alatelan kanssa. 15

16 Karhonyhdistäjä on vaihtoehto Kaksi yhdeksi! Erillinen hydraulinen voimansiirto Portaattomasti säädettävä levitysleveys Murskaimen teräsvati parantaa kasvivirtaa Hihna kytkeytyy päälle/pois laskun/noston ajaksi Hinattavat EasyCut 3200 CV-, 3200 CRi- ja 3210 CV -mallit yhdistävät kolme työvaihetta. Ne niittävät ja murskaavat kasvit ja kokoavat ne samalla karhoiksi hydraulisen poikittaiskuljetinyhdistelmän ansiosta. Nämä mallit säästävät aikaasi, parantavat työtehoa sekä vähentävät työvaiheita ja maaperän pakkautumisen vaaraa. Ne tuottavat siistiä rehua näin KRONE vastaa viljelijöiden tarpeisiin. Koneissa, jotka on varustettu poikittaiskuljettimella, V-muotoiset teräspiikit eivät vain murskaa kasvimateriaalia vaan myös syöttävät sen hihnalle. Siksi osa piikeistä on suljettuja, jotta niiden heittoteho paranisi. Hävikkiä ei hyväksytä. Kaikki hinattavien EasyCut CV -lautasmurskainten poikittaiskuljettimelliset mallit on varustettu piikkimurskaimen alla sijaitsevalla pohjalevyllä, joka kerää kaiken siirrettäväksi karhoon. Oma hydrauliikka: poikittaiskuljettimen käyttövoimana toimii erillinen hydraulijärjestelmä, ja se on siten traktorin hydrauliikasta riippumaton. 16

17 Hinattavat EasyCut-niittomurskaimet karhonyhdistäjällä varustettuina sopivat moniin eri tarkoituksiin. Niillä voi tuottaa leveitä ja kompakteja yksittäisiä karhoja tai siirtää materiaalin olemassaolevaan karhoon. Niillä voi myös tehdä uuden karhon jo tehdyn vierelle niin, että perässä tuleva rehunkorjuukone voi poimia molemmat helposti. Poikittaiskuljetin syöttää kasvimateriaalin karhoon ilman, että materiaali koskettaa lainkaan maata. Näin se varmistaa siistin rehun vailla hävikkiä. Tukokseton järjestelmä: 900 millimetrin hihnassa on hitsatut poikkirivat, jotka varmistavat tasaisen kasvivirran ja raskaiden kasvien nopean niiton. Ne myös muodostavat tasalaatuisia karhoja perässä seuraavan rehunkorjuukoneen poimittaviksi. Tehokas hydromoottori ja portaattomasti säädettävä kuljettimen nopeus täydellinen yhdistelmä karhojen leveyden säätämiseksi rehunkorjuukoneelle sopiviksi. Moottori pysähtyy automaattisesti, kun hihna nousee pois, ja käynnistyy taas, kun se laskeutuu takaisin. 17

18 EasyCut 32 CV- ja 32 CRi -yhdistelmät tuottavat kaksoiskarhon yhdellä ajokerralla. Poikittaiskuljetin vie materiaalin joko niittomurskaimen tuottamaan karhoon tai sen viereen. Pöyhintä ja karhotus jäävät pois. Yhdistelmä parantaa työtehoa ja säästää aikaa ja rahaa. Kahden karhon kokoaminen samaan aikaan on hyödyllinen strategia, joka tekee perustelluksi sijoituksen karhonyhdistäjään. Tukevat palkit kannattavat poikittaiskuljetinta taaten parhaan vakauden raskaiden kasvien kanssa, epätasaisilla pelloilla ja rinteissä. Palkit siirtävät yksikön ylös pois tieltä, kun niittomurskain tuottaa yksittäisiä tai leveitä karhoja. Ihanteellinen järjestelmä: Sylinteri nostaa poikittaiskuljettimen pois, jolloin se kytkeytyy pois päältä. Kun se lasketaan takaisin työhön, se käynnistyy jälleen. Käyttömukavuus käyttäjä voi muuttaa hihnan nopeutta mukavasti traktorista käsin potentiometrin avulla, joka säätää materiaalin heittoa ja sijoitusta olemassaolevan karhon päälle tai viereen. 18

19 Uusi, kilpailukykyinen lähestymistapa karhojen tekoon hinattavat EasyCut 2800 CV- ja 3200 CV -lautasniittomurskaimet ovat saatavissa varustettuina pitkillä, hydraulisilla karhotinpelleillä, jotka kaventavat materiaalivirtaa ja tekevät siitä karhon joko vasemmalle tai oikealle puolelle kulloisestakin kulmasta riippuen. EasyCut 2800 CV:n tuottamat kaksoiskarhot on helppo poimia 3,8 metriä leveällä noukkimella (esim. KRONE BiG X). Pitkät, kääntyvät karhotinpellit muodostavat täydellisiä kaksoiskarhoja. Ne tihentävät kasviaineksen virtausta ja tekevät karhon siististi sivuun. Levyt muodostavat ilmavia kaksoiskarhoja, jotka noukin voi helposti poimia. Molemmat karhotinpellit ovat portaattomasti säädettäviä. Niitä ohjaavat yhteinen kytkentäjärjestelmä ja kaksitoiminen hydraulisylinteri, joka synkronoi toiminnan vasemmalle tai oikealle. Karhotinpellit kääntyvät vasempaan tai oikeaan, vetoaisa kääntyy työ- tai kuljetusasentoon. Käyttäjä valitsee yksittäiset toiminnot sähköisellä ohjaimella. 19

20 DuoGrip Älykäs kannatusjärjestelmä ainutlaatuinen KRONE-design Hinattava niittomurskainyksikkö on ripustettu kaksoisrunkoon Painopisteripustusjärjestelmä sivuttaisvakaimella Lisätty sivustaohjaus Tasainen maaperään kohdistuva paine koko työleveydeltä Laadukkaan rehun valmistuksessa erinomainen niittojälki on tärkeä osatekijä. Niittokoneen rakenne sekä sen kannatus- ja ohjausmekanismi vaikuttavat niittojälkeen. KRONE DuoGrip ei vain ripusta yksikköä painopisteeseensä vaan tarjoaa myös sivustatukea. Järjestelmä ylläpitää painetta koko työleveydeltä ja tarjoaa erinomaisen vakauden, kevyen painon ja ihanteellisen sivustaohjauksen. Nopeasti reagoivat jouset tarkkaan pinnan seurantaan Portaaton pellon pintaan kohdistuvan paineen säätöjärjestelmä Säädettävien kierrejousten avulla voi merkittävästi säädellä maahan kohdistuvaa puristusta, joten kone mukautuu nopeasti ja täydellisesti kaikkiin käyttöolosuhteisiin. Järjestelmässä on laaja valikoima asetuksia, ja sitä on helppo käsitellä. 20 Hyvin tasapainossa oleva kone, joka riippuu painopisteessään, saa aikaan parempilaatuista jälkeä. DuoGrip-järjestelmä varmistaa, että koneen vetäminen on helppoa. Se suojaa arvokasta pellon pintaa likaamatta kasveja ja pitää paineen tasaisena koko leveydeltä. DuoGrip suuntaisvivustot jakavat koneen kuormituksen. Kone riippuu painopisteessään, ja sitä ohjaa vivusto koneen kummallakin puolella. DuoGripjärjestelmä vaimentaa sivuttaiskuormituksen, vähentää painopistejärjestelmän rasitusta ja lisää koneen rakenteeseen tukevuutta.

21 DuoGrip on kaksipisteinen kytkentäjärjestelmä, jossa hinattava niittomurskain riippuu kaksoisrungossa. DuoGrip yhdistää erinomaisen vakauden kevyeen painoon ja hyvään sivustaohjaukseen. Se pitää yksikön täsmälleen painopisteessään. Etuina ovat siisti niittojälki, ihanteellinen mukautuminen maaperän muotoihin epätasaisessa maastossa, vähentynyt sivuttaisrasitus ja taloudellisempi polttoaineen kulutus. Hinattavat EasyCut-koneet tuovat toimintaasi ja niittoosi tehokkuutta. Ne saavat aikaan huippulaatuista rehua ja suojaavat arvokasta pellon pintaan. Nopeaa ja helppoa ihanteellinen niittokorkeus säädetään vivusta. Tarkka ja helppokäyttöinen järjestelmä auttaa pitämään yllä halutun korkeuden. Niitto liian matalalta johtaa kasvien likaantumiseen ja haittaa niiden uudelleenkasvamista. Mukautuva niittomurskainyksikkö kaksoisrungossa ja liikkuu ylös ja alas. Näin se välttää esteet ja seuraa maanpinnan muotoja. Järjestelmän reaktioita säätelee jousitus. Mitä suurempi jousien kireys on, sitä enemmän järjestelmä reagoi. Teräpalkin kummassakin päässä on paljon kääntymistilaa, mikä mahdollistaa koneen sopeutumisen kaikkiin maaperän muotoihin. Niittopalkin riippuessa kaksoisrungossa se seuraa maanpintaa tarkasti, tuottaa siistiä rehua ja suojaa peltoa. 21

22 EasyCut 2800 CV, 2800 CRi, 3200 CV, 3200 CRi Sivuun asennettu vetoaisa Pienikokoinen Erittäin ketterä Kääntökulma yli 90 Hinattavat EasyCut 2800 CV, 2800 CRi, 3200 CV ja 3200 CRi ovat tehokkaita koneita, jotka ovat osoittaneet kykynsä ympäri maailmaa. Niittomurskaimissa on on kaksoisrunko ja sivuun asennettu vetoaisa, joka mahdollistaa tehokkaan niiton myös kaarrettaessa. Ne ovat osoitus niittokoneteknologiasta edistyneimmillään. Ihanteellinen ympäri niitettäessä; kääntyy paikallaan DuoGrip-painopisteripustus Voidaan kuljettaa maanteillä ilman erikoislupaa Hinattava EasyCut-niittomurskain selviytyy kaikista kulmista ja kääntyy ympäri paikoillaan. Kääntövaihteisto ja lyhyt vetoaisa poistavat peruuttamisen tarpeen kulmissa. Kääntövaihteiston ansiosta päävetoakseli ei rasitu kaarteissa, mikä pidentää huoltovälejä. Lisäksi vaihteiston vääntövoima auttaa vaimentamaan sivuttaisrasitusta ja varmistaa hiljaisen kulun ja hyvän tarkkuuden. Vakaa kun koneet toimivat pehmeällä maaperällä ja rinteissä, ne liikkuvat 15.0/55-17/10-renkailla, joiden keveys suojaa maata. 3 :n kulmaan asennetut renkaat pyörivät tehokkaasti oikeaan suuntaan ohjaten koko koneen kulkemaan suorassa. 22

23 Maksimaalista niittotehoa avattaessa pelto, käännyttäessä päisteissä, liikuttaessa kurveissa ja kulmissa. Hinattava EasyCut-lautasniittokone sivulle asennetulla vetoaisalla ja kääntövaihteistolla varustettuna mahdollistaa niiton ympäri ja ympäri konetta leikkuria pois työstä, peruuttamatta ja pysähtymättä. Lyhyen vetopalkin ansiosta nämä lautasniittomurskaimet ovat erittäin pienikokoisia ja helppovetoisia. Ne ovat myös osoittautuneet harvinaisen tehokkaiksi pienillä pelloilla, ja niiden tarkkuus on poikkeuksellista. KRONE-lautasniittomurskaimissa on särmää. Mukava ja nopea käyttäjä kääntää koneen hydraulisesti työ- tai kuljetusasentoon traktorin ohjaamosta käsin. Sylinteri on asetettavissa useisiin eri asentoihin, mikä mahdollistaa vetävän traktorin koko työleveyden hyödyntämisen. Runsas maavara yksitoimiset sylinterit nostavat kaksoisrungon ja niittoyksikön ylös maantiekuljetusta varten ja karhoja ylitettäessä. Hana lukitsee sylinterit maantiekuljetuksen ajaksi. Nopeus 40 km/h EasyCut 2800 CV/CRi ja 3200 CV/CRi eivät tarvitse erityislupia maantiekuljetuksiin. Kuljetusleveydet ovat mm ja mm. 23

24 EasyCut 3210 CV, 3210 CRi Keskelle asennetulla vetoaisalla varustetut lautasniittomurskaimet Niitto vasemmalta ja oikealta Ihanteellinen ajettaessa edestakaisin Suuri ketteryys kääntövaihteiston ansiosta DuoGrip-painopisteripustus EasyCut 3210 CV ja EasyCut 3210 CRi suuritehoiset hinattavat KRONE-lautasniittomurskaimet niittävät 3,14 metrin leveydeltä. Vetoaisa on kiinnitetty keskelle, mikä mahdollistaa edestakaisen työtavan. Kaikki keskelle asennetulla vetoaisalla varustetut versiot on varustettu täysleveillä CV- tai CRi-murskaimilla. Voidaan kuljettaa maanteillä ilman erikoislupaa Tehokkuuden takaa kääntövaihteisto, joka mahdollistaa niiton vasemmalta ja oikealta sekä kääntymisen aikana. Tämä on ihanteellinen ratkaisu tehokkuuden maksimoimiseen. Traktorin ja vaihteiston etäisyys pysyy aina samana, mikä vähentää voimansiirron huoltotarvetta. Hyödyllinen tukijalka taittuu alas ja takaa, että kone seisoo tukevasti paikallaan. Voimansiirtoakseli ja kaikki hydrauliletkut sijaitsevat mukavissa pidikkeissä. Sivuttain liikkuva vetolaite helpottaa kiinnittämistä traktoriin. Puolen vaihtaminen on helppoa ja tapahtuu traktorista käsin. Kaksitoiminen hydraulisylinteri siirtää koneen toiselle puolelle ja kääntää sen keskelle traktorin taakse kuljetusasentoon. 24

25 Hinattavat EasyCut 3210 CV- ja CRilautasniittomurskaimet ovat osoittaneet erinomaisen kykynsä pelloilla ympäri maailmaa sekä yksin että etunostolaitteeseen kytketyn koneen kanssa. Keskelle asennettu kääntyvä vetoaisa mahdollistaa niittämisen kumpaankin suuntaan. Työt voi aloittaa pellon toisesta päästä ja edetä aina toiseen päähän. Rehusta tulee tasalaatuista ja tasasisältöistä. Käytössä on koko työleveys myös etunostolaitteeseen kytketyn koneen ollessa käytössä. Hihnaton voimansiirto varmistaa, että käyttövoima virtaa tasaisesti teräpalkkiin ja murskaimeen vaihteistojen ja vetoakselien kautta kahden vaihteiston ansiosta. Ylikuormituksen vaarasta ei tarvitse olla huolissaan, koska voimansiirrossa on sisäänrakennettu ylikuormitussuoja. Nopea laite nousee ja kääntyy hydraulisesti keskelle kuljetettavaksi maanteillä. Maavaraa on riittävästi syvienkin kuoppien ja kohoumien varalta. EasyCut kulkee keskellä traktorin takana 40 km/h. Se ei vaadi erityislupia maantiekuljetuksiin. Huolettomuus on rakennettu sisään järjestelmään. 25

26 EasyCut 6210 CV Paras tehokkuus kaksi niittomurskainta samassa koneessa Keskellä oleva vetoaisa kääntää koneen kummallekin puolelle Kiertonivelinen vaihteisto Valtava kiertoalue Kaksi teräpalkkia Erinomainen maanpinnan seuraamiskyky CV-teräspiikkimurskain Kaksi nopeutta: 600 ja 900 rpm Säädettävät, täydelle leveydelle levittävät kuvut 6,2 metrin työskentelyleveys ja keskellä oleva vetoaisa tekevät EasyCut 6210 CV:stä erään tehokkaimmista hinattavista niittomurskaimista, joita on markkinoilla. Nämä koneet erottuvat muista paremmalla tehokkuudellaan, maksimaalisella vakaudellaan sekä säädettävyydellään ja käyttömukavuudellaan. - CV-tehoniittomurskain tuottaa parasta laatua. Erinomainen maanpinnan seuraamiskyky kaksi limittäistä teräpalkkia, ei yhtä koko leveyden kattavaa. Molemmat yksiköt toimivat erillään toisistaan ja seuraavat jokaista maaperän muotoa. EasyCut 6210 CV on kone laadukkaan rehun tuottamiseen. Siisti niittojälki portaittain sovitetut teräpalkit ja limittäiset terät varmistavat parhaan jäljen sekä epätasaisessa maastossa että kaarteissa. DuoGrip järjestelmä, jossa kummankin koneen keskipiste on painopisteessä. Maaperään kohdistuva paine pysyy tasaisena koko työleveydellä, ja sitä hallitaan jousia säätämällä. 26

27 Sinun valintasi EasyCut 6210 CV niittää traktorin oikealla tai vasemmalla puolella. Käännä vain vetoaisa toiselle puolelle kääntyessäsi piennaralueella ja tee sama työvaihe uudelleen. Traktori ei kulje käsittelemättömien kasvien keskellä, mikä takaa siistin ja hävikittömän työtuloksen. Voit käyttää konetta aina koko kapasiteetiltaan. Yhdessä etunostolaitteeseen kytketyn niittokoneen kanssa voit käyttää sitä koko leveydeltä. Viettävillä pelloilla traktorin on mahdollista kulkea aina ylärinteen puolella. Korkeudensäätö on nopeaa ja vaivatonta kiitos kampien, jotka asettavat niittokorkeuden portaattomasti ja erikseen jokaiseen yksikköön. Huippulaatuista rehua tehokas murskainroottori kääntyvine V-muotoisine teräspiikkeineen ja mekaaninen vaihteisto murskaavat rehun koko työleveydeltä nopeudella 600 tai 900 kierrosta minuutissa. Valinnaisena ohjaimet, jotka vievät kasvimateriaalin virtaa levitettäväksi koko leveydelle ja nopeuttavat siten kuivumista. Oikeaan, vasempaan keskelle asennettu vetoaisa kääntyy hydraulisesti traktorin kummallekin sivulle. Sen kaksitoiminensylinteri on luotettava vaikeimmissakin olosuhteissa. 27

28 EasyCut 6210 CV Täydellinen ratkaisu DuoGrip-painopisteripustus Portaaton maaperään kohdistuvan paineen säätö Vipusäätöinen työkorkeus EasyCut 6210 CV on lautasniittomurskain, joka tarjoaa tekniikkaa, toimivuutta, helppokäyttöisyyttä ja mukavuutta. Tämä on kone tehokkaille vakiotraktoreille. Se on menestynyt loistavasti urakointikäytössä. Vahvan kaksoisrungon varaan rakentuva tehokas niittokone kulkee leveillä renkailla. Se on kone, joka täyttää poikkeuksellisen kovatkin vaatimukset. Pikavaihtoterät vakiona Suuret 500/ renkaat niittoon Kääntyy paikalla kiertonivelinen vaihteisto (1 000 rpm) vetopäässä ylärakenteessa mahdollistaa 90 asteen käännökset ja suuremmat kulmat samaan aikaan, kun päävetoakseli ei liiku. Käyttövoima siirtyy värähtelemättä teräpalkkiin. Suora voimansiirto vaihteistojen sijainti koneessa mahdollistaa lyhyet vetoakselit. Tämän ansiosta ne ovat värähtelemättömiä eivätkä kulu juuri lainkaan. Kevyt kulku ja helppovetoisuus EasyCut 6210 CV -mallit kulkevat vakiona suurikokoisilla pyörillä ja 500/ kokoisilla renkailla. Ne ovat osoittautuneet parhaaksi ratkaisuksi pehmeässä maastossa. 28

29 Aika on rahaa. Urakoitsijoille ei ole merkitystä vain tehokkuudella vaan myös maantiekuljetuksiin kuluvalla ajalla. EasyCut 6210 CV on nopea kone, jonka kuljetusvauhti on 40 km/h. Tukeva voimansiirto, ilmajarrut ja suurikokoiset pyörät merkitsevät erinomaista liikenneturvallisuutta ja käyttömukavuutta. Suuret varoituspaneelit ja valot tuovat turvallisuutta päivin ja öin. Suuri työleveys tai pieni kuljetusleveys koneen voi siirtää työasennosta kuljetusasentoon tai toisinpäin vain muutamassa sekunnissa. Traktorista ei tarvitse poistua. Rungon ja hydraulisylinterin hallitsemiseen ei tarvita monimutkaista järjestelmää. Tehokas niittomurskain, jonka kuljetusleveys on 2,99 m ja rengaskoko 15.0/55-17, ei vaadi erityislupia maantiekuljetukseen. 29

30 Tekniset tiedot Malli EasyCut EasyCut EasyCut 2800 CV 2800 CRi 3200 CV Vetoaisa kiinnitys sivulle kiinnitys sivulle kiinnitys sivulle Työleveys noin mm Kuljetusleveys noin mm Lautasten lkm Niittorumpujen lkm SafeCut Vakiovaruste - Vakiovaruste Pikavaihtoterät Vakiovaruste Vakiovaruste Vakiovaruste Pultatut terät Lisävaruste Lisävaruste Lisävaruste Korotusjalakset Lisävaruste Lisävaruste Lisävaruste Murskain V-piikit Telat V-piikit Roottorin halkaisija mm Telan halkaisija mm - 2 x Murskaimen nopeus rpm 600 / / 900 Murskaimen leveys mm Ohjauslevyt materiaalin levittämiseksi Lisävaruste - Lisävaruste koko työleveydelle Poikittaiskuljetin - - Lisävaruste Hydraulikäyttöiset karhotinpellit Lisävaruste - Lisävaruste Rengaskoko/työasento 15,0/55-17/10 PR 15,0/55-17/10 PR 15,0/55-17/10 PR Rengaskoko/kuljetus 15,0/55-17/10 PR 15,0/55-17/10 PR 15,0/55-17/10 PR Niittoteho noin ha/h 3,0 3,5 3,0 3,5 3,5 4,0 Tehontarve kw/hv 51/70 51/70 59/80 Voimanoton kierrosluku rpm Vakiovaruste Vakiovaruste Vakiovaruste Voimanoton kierrosluku 540 rpm Lisävaruste Lisävaruste Lisävaruste Hydrauliliitännät 1 x yksitoiminen 1 x yksitoiminen 1 x yksitoiminen 1 x kaksitoiminen 1 x kaksitoiminen 1 x kaksitoiminen Jarrujärjestelmä Oma paino, vakiovarustein noin kg

31 EasyCut EasyCut EasyCut Easy Cut 3200 CRi 3210 CV 3210 CRi 6210 CV kiinnitys sivulle kiinnitys keskelle kiinnitys keskelle kiinnitys keskelle Vakiovaruste - Vakiovaruste Vakiovaruste Vakiovaruste Vakiovaruste Vakiovaruste Lisävaruste Lisävaruste Lisävaruste Lisävaruste Lisävaruste Lisävaruste Lisävaruste Lisävaruste Telat V-piikit Telat V-piikit x x / / x Lisävaruste - Lisävaruste Lisävaruste Lisävaruste ,0/55-17/10 PR 15,0/55-17/10 PR 15,0/55-17/10 PR 500/45-22,5 15,0/55-17/10 PR 15,0/55-17/10 PR 15,0/55-17/10 PR 15,0/55-17/10 PR 3,5 4,0 3,5 4,0 3,5 4,0 7,0 8,0 59/80 59/80 59/80 112/150 Vakiovaruste Vakiovaruste Vakiovaruste Vakiovaruste Lisävaruste Lisävaruste Lisävaruste - 1 x yksitoiminen 1 x yksitoiminen 1 x yksitoiminen 3 x kaksitoiminen 1 x kaksitoiminen 1 x kaksitoiminen 1 x kaksitoiminen Vakiovaruste

32 Heinän- ja rehunkorjuukoneiden tuotevalikoima: Lautasniittokoneet Pöyhimet Karhottimet Noukinvaunut Monikäyttörehuvaunut Pyöröpaalaimet Paalainkäärimet Suurkanttipaalaimet Niittomurskaimet Rehunkorjuukoneet Varaamme oikeuden muuttaa teknisiä tietoja siitä ennalta ilmoittamatta. Joissakin kuvissa saattaa näkyä lisävarusteita. Jälleenmyyjänne Maschinenfabrik Bernard KRONE GmbH EasyCut gezogen (FI) 10/10 Heinrich-Krone-Straße 10, D Spelle Postfach 1163, D Spelle, Saksa Puhelin: +49(0)5977/935-0 Faksi: +49(0)5977/

Kverneland Taarup 9032 / 9035 / 9039

Kverneland Taarup 9032 / 9035 / 9039 Kverneland Taarup 9032 / 9035 / 9039 Yksiroottorinen karhotin Murtosokkasuojattu voimansiirto roottorille Säädettävä karhotinpressu Kokoon taitettavat turvakaiteet Korkealaatuiset Super-C piikit, 9 mm

Lisätiedot

PÖTTINGER TOP / TOP C

PÖTTINGER TOP / TOP C PÖTTINGER TOP / TOP C Kaksiroottorinen karhotin sivu- ja keskikarhotukseen Kaikki tiedot saatavissa internetistä 97+027.15.0813 Kaksiroottoriset karhottimet monipuoliseen käyttöön PÖTTINGER tarjoaa nyt

Lisätiedot

AINUTLAATUINEN DSD TEKNIIKKA

AINUTLAATUINEN DSD TEKNIIKKA DISCROLLER HEVA DiscRoller issa on kaikki tehokkaan muokkauskoneen pääpiirteet se toimii se on yksinkertainen ja mikä tärkeintä se säästää aikaa ja rahaa. HEVA DiscRoller in kahden vuoden kehityksen ja

Lisätiedot

TOP PÖTTINGER TOP 1252 S-LINE 97+023.FI.0915

TOP PÖTTINGER TOP 1252 S-LINE 97+023.FI.0915 TOP PÖTTINGER TOP 1252 S-LINE 97+023.FI.0915 TOP 1252 C Neliroottorinen keskelle karhottava karhotin Korjuuketjun pullonkaulojen poistaminen vaatii käytettäviltä koneilta suurta tehokkuutta. Panostamalla

Lisätiedot

LAUTASNIITTOKONEET. fella.eu. Lieriöhammaspyöräkäyttö. Kevyt Tehokas Vankka

LAUTASNIITTOKONEET. fella.eu. Lieriöhammaspyöräkäyttö. Kevyt Tehokas Vankka LAUTASNIITTOKONEET Lieriöhammaspyöräkäyttö Kevyt Tehokas Vankka fella.eu 2 MADE IN GERMANY PARAS SATO FELLA on jo yli 95 vuoden ajan tunnettu innovatiivisesta tekniikastaan, erinomaisesta laadustaan sekä

Lisätiedot

Asiantuntijasi rikkojen torjunnassa

Asiantuntijasi rikkojen torjunnassa Asiantuntijasi rikkojen torjunnassa Kun viljelykasvien valikoima on laaja, kasvit ovat eri kasvuasteilla ja rivivälit erilevyisiä, ei oikean koneen löytäminen ole helppoa. Usein huomaat etteivät valmistajien

Lisätiedot

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000 John Deere Erinomainen leikkuujälki Helppo suoraan ajettavuus on väyläleikkurin tärkeimpiä ominaisuuksia. Maailman suurimpana golfkenttien hoitokoneiden valmistajana

Lisätiedot

EasyCut B 970, B 1000 CV / CV Collect Niittokone- ja niittomurskainyhdistelmät

EasyCut B 970, B 1000 CV / CV Collect Niittokone- ja niittomurskainyhdistelmät EasyCut B 970, B 1000 CV / CV Collect Niittokone- ja niittomurskainyhdistelmät www.krone.de EasyCut Butterfl y Lisää tuottavuutta EasyCut B 970 ilman murskainta EasyCut B 1000 CV murskaimella varustettuna

Lisätiedot

ihmiset etusijalle! SANO asettaa Akkutoimiset porraskiipijät

ihmiset etusijalle! SANO asettaa Akkutoimiset porraskiipijät Akkutoimiset porraskiipijät ihmiset SANO asettaa etusijalle! LIFTKAR PT PORRASKIIPIJÄT LIFTKAR PT ON TURVALLINEN PORTAISSA JA HELPPOKÄYTTÖINEN. ELÄMÄNLAATU ON ELÄMÄSTÄ NAUTTIMISTA TÄYSILLÄ JA YHDESSÄ

Lisätiedot

Slootsmid veitsimultain

Slootsmid veitsimultain Slootsmid veitsimultain Slootsmid B.V. Hollantilainen yritys joka on perustettu v. 1960 Euroopan johtava multauslaitteiden valmistaja Erikoistunut ainoastaan lietteen multauslaitteiden valmistukseen Kultivaattorimultain

Lisätiedot

mahdollistaa tie- ja peltoprofiilin muotoilun.

mahdollistaa tie- ja peltoprofiilin muotoilun. SUOMI Monipuolinen lana peltojen tasaukseen ja teiden kunnossapitoon. Kestävä rakenne, jossa on käytetty erikoislujia rakenneteräksiä. Kaikki toiminnot ovat hydraulisia. Siipien sylintereissä on varoventtiilit

Lisätiedot

Hakkurit. Ympäristönhoidosta urakointiin

Hakkurit. Ympäristönhoidosta urakointiin Hakkurit Ympäristönhoidosta urakointiin Puhumme kokemuksesta Junkkarin hakkurit ovat tyypiltään laikkahakkureita. Meillä on kokemusta niiden valmistamisesta jo yli 30 vuoden ja 10.000 laitteen verran.

Lisätiedot

Kverneland FHP Piennarmurskain

Kverneland FHP Piennarmurskain Kverneland FHP Piennarmurskain Kverneland FHP piennarmurskain Erittäin monikäyttöinen murskain maatalouteen ja tienvarsihoitoon Voidaan käyttää monissa eri työasennoissa Kompakti ja vahva rakenne mahdollistaa

Lisätiedot

301.4C. Minikaivukone

301.4C. Minikaivukone 301.4C Minikaivukone Moottori Nettoteho 13,2 kw 17,7 hp Paino Työpaino turvakaaren kanssa 1 380 kg 3 042 lb Työpaino ohjaamon kanssa 1 470 kg 3 241 lb Monipuolisuus Helppo kuljettaa ja käyttää erilaisilla

Lisätiedot

LAUTASNIITTOKONEET. fella.eu. Lieriöhammaspyöräkäyttö. Kevyt Tehokas Vankka

LAUTASNIITTOKONEET. fella.eu. Lieriöhammaspyöräkäyttö. Kevyt Tehokas Vankka LAUTASNIITTOKONEET Lieriöhammaspyöräkäyttö Kevyt Tehokas Vankka fella.eu 2 PARAS SATO FELLA on jo yli 95 vuoden ajan tunnettu innovatiivisesta tekniikastaan, erinomaisesta laadustaan sekä tinkimättömästä

Lisätiedot

Shuttle. Shuttle Tehokkaaseen rehunkorjuuseen

Shuttle. Shuttle Tehokkaaseen rehunkorjuuseen Shuttle Shuttle Tehokkaaseen rehunkorjuuseen Shuttle Nouki laadukasta rehua tehokkaasti ja taloudellisesti Optimaalinen rehunsyöttö ilman noukkimen tukkeutumista. Vakiovarusteena oleva karhon ohjausrulla

Lisätiedot

PALAX KLAPIKONEMALLISTO

PALAX KLAPIKONEMALLISTO COMBI M II - 3 KS 35-6 POWER 70S - 10 POWER 100S - 14 PALAX KLAPIKONEMALLISTO Yhteiset ominaisuudet Poistokuljetin Yhteinen ominaisuus kaikille koneille on nyt uudistettu 4,3 m pitkä ja 0,2 m leveä taittuva

Lisätiedot

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto Tekniset tiedot Malli Mechron 2210 Moottori malli tyyppi teho iskutilavuus kierrosluku polttoainetankki 3C100LWU 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) 1007 cm³ 2200 rpm 28 litraa Voimansiirto

Lisätiedot

Nostolaitesovitteiset lautasniittokoneet

Nostolaitesovitteiset lautasniittokoneet Nostolaitesovitteiset lautasniittokoneet FI KRONE menestystä jo yli 100 vuoden ajan Markkinajohtaja Uusia teknisiä ratkaisuja Asiakkaan tarpeiden mukaan suunniteltuja tuotteita KRONE on ollut tunnettu

Lisätiedot

Metsjö MetaQ monitoimiperävaunut

Metsjö MetaQ monitoimiperävaunut Metsjö MetaQ monitoimiperävaunut Metsjö perävaunutehdas on ollut uranuurtaja isoissa maatalousperävaunujen valmistuksessa. MetaQ perävaunuissa on huomioitu nykyaikaisten tilojen kasvaneet kuljetusvaatimukset.

Lisätiedot

Spirit 9200 2-rivinen, sivulta nostava säiliökone

Spirit 9200 2-rivinen, sivulta nostava säiliökone Spirit 9200 2-rivinen, sivulta nostava säiliökone AVR nostaa 2-rivisen korjuutekniikan uudelle tasolle! Spirit 9200 nostaa 2-rivisen korjuutekniikan aivan uudelle tasolle. Tunnustettua Spirit-konseptia

Lisätiedot

Hinattavat niittomurskaimet 4228, 4232, 4236. Lyömätön kevennys ja tehokas suoritus!

Hinattavat niittomurskaimet 4228, 4232, 4236. Lyömätön kevennys ja tehokas suoritus! Hinattavat niittomurskaimet 4228, 4232, 4236 Lyömätön kevennys ja tehokas suoritus! Suorituskyky ja kestävyys uudelle tasolle! Uusi Kverneland Taarup 4200 Uudet Kverneland Taarup 4200-sarjan niittomurskaimet

Lisätiedot

HONDA PELAA VARMASTI.

HONDA PELAA VARMASTI. Lumilingot 2014-2015 HONDA PELAA VARMASTI. Honda-lumilinkojen perusominaisuuksiin kuuluvat varmatoimisuus, suuri suorituskyky ja helppo hallittavuus. Hondan ylistettyjä ominaisuuksia ovat leveä ja korkea

Lisätiedot

EasyCut Hinattavat lautasniittomurskaimet

EasyCut Hinattavat lautasniittomurskaimet EasyCut Hinattavat lautasniittomurskaimet www.krone.de Tuotevalikoima Ammattimainen ja monipuolinen Menestystä hienoimmalla suunnittelulla Luotettava teräpalkki Täyshitsattu, kiilamainen teräpalkki erinomainen

Lisätiedot

TUOTTEIDEN YLEISESITTELY

TUOTTEIDEN YLEISESITTELY TUOTTEIDEN YLEISESITTELY Niittokoneet Pöyhimet Karhottimet Koko valikoima 2014/2015 fefe_bro_stirnrad_2014_fin_03_rro.indd 1 22.07.14 15:24 fefe_bro_kompaktwinkel_2014_fin_01_sd.indd 1 28.07.14 10:44 fefe_bro_heuwender_2014_fin_04_rro.indd

Lisätiedot

KETJUMURSKAIMET.

KETJUMURSKAIMET. KETJUMURSKAIMET www.ilsbotools.se M120 Säädettävä nosto-/laskunopeus Joustava kiinnitys jalasten asennusta varten M120 M120 -sarja on markkinoiden pienin sarjavalmistettu hihnavetoinen murskain. Malli

Lisätiedot

GB-sarjan hihnatoiminen perunanistutuskone

GB-sarjan hihnatoiminen perunanistutuskone PERUNATEKNIIKKA JUURIKASTEKNIIKKA VIHANNESTEKNIIKKA GB-sarjan hihnatoiminen perunanistutuskone Ammattimaista istutustekniikkaa myös erittäin suuriin vaatimuksiin Grimmen hihnaistutustekniikka: 2-, 3- ja

Lisätiedot

PELTOJYRÄ JH 450, JH 620

PELTOJYRÄ JH 450, JH 620 KÄYTTÖ JA HUOLTO-OHJE PELTOJYRÄ JH 450, JH 620 Alkuperäiset ohjeet 01 / 2015 Sisällysluettelo 1. ESIPUHE... 1 1.1. Koneen käyttötarkoitus... 1 1.2. Tekniset tiedot... 1 1.3. Tyyppikilpi... 2 2. TURVALLISUUSOHJEET...

Lisätiedot

PÖTTINGER HIT. Pöyhimet 97+021.15.0212

PÖTTINGER HIT. Pöyhimet 97+021.15.0212 PÖTTINGER HIT Pöyhimet 97+021.15.0212 HIT Laatuvaatimukset kasvavat Ajanmukaisuus, laatu ja tuottavuus siinä nykymaatalouden olennaiset kysymykset. Maatalouskoneiden valmistaminen ei sellaisenaan riitä,

Lisätiedot

TUOTETIEDOT SAHATARVIKKEET. Text

TUOTETIEDOT SAHATARVIKKEET. Text TUOTETIEDOT Text SAHATARVIKKEET ProSelect on ainutlaatuinen valikoimamme metsäkoneiden varaosia, lisätarvikkeita ja kuluvia osia. Sarja on suunniteltu tarjoamaan metsäkoneen käyttäjälle mahdollisuus parantaa

Lisätiedot

KRONE menestyksekäs perinne jo yli sadan vuoden ajan

KRONE menestyksekäs perinne jo yli sadan vuoden ajan Noukinvaunut FI KRONE menestyksekäs perinne jo yli sadan vuoden ajan Markkinajohtaja Innovatiivisuus Asiakaslähtöisyys KRONE on toiminut maatalousalalla jo yli sadan vuoden ajan. Alun pienestä takomosta

Lisätiedot

Uudet Ryobi - ruohonleikkurit nyt Subaru moottoreilla - lisätehoja puutarhanhoitoon!

Uudet Ryobi - ruohonleikkurit nyt Subaru moottoreilla - lisätehoja puutarhanhoitoon! 19. maaliskuu ta2012 Uudet Ryobi - ruohonleikkurit nyt Subaru moottoreilla - lisätehoja puutarhanhoitoon! Ryobi lanseeraa polttomoottorikäyttöisten puutarhatyökalujen sarjaan uudet Subaru -moottoreilla

Lisätiedot

OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN

OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN PONSSE SCORPION PONSSE SCORPION -HARVESTERI YLIVOIMAISTA TEHOA & ERGONOMIAA Uskomaton näkyvyys ja ohjattavuus, vakaudeltaan voittamaton, tehoa ja tuottavuutta ympäristön ehdoilla,

Lisätiedot

Jeantil lannanlevitysvaunut

Jeantil lannanlevitysvaunut Jeantil lannanlevitysvaunut Jeantil SA perheyhtiön historia ulottuu 1800-luvulle saakka. Päätuotteena viimeisten 50 vuoden ajan on ollut lannanlevitysvaunut. Sillä alalla Jeantil on tunnettu tehokkaiden

Lisätiedot

Kierteisellä sullojalla varustetut noukinvaunut

Kierteisellä sullojalla varustetut noukinvaunut Kierteisellä sullojalla varustetut noukinvaunut FIN Enemmän. Nopeammin, Tehokkaammin. Tässä Kronen vahvuudet Kuumasinjkitty noukin, työleveys 1,8 m. Noukinpiikit 6 rivissä, piikkiväli 55 mm, noukinkorkeuden

Lisätiedot

KRONE ZX mallisto 2015 2016

KRONE ZX mallisto 2015 2016 KRONE ZX mallisto 2015 2016 Malli Tilavuus (DIN) ZX 430 GL 43 m 3 ZX 430 GD 43 m 3 ZX 470 GL 47 m 3 ZX 470 GD 47 m 3 ZX 560 GL 56 m 3 ZX 560 GD 56 m 3 GL = teräslaidat GD = teräslaidat + 3 purkutelaa Vetoaisa/-silmukka

Lisätiedot

Honda-takuu neljä vuotta. Takuuehdot kauppiaaltasi.

Honda-takuu neljä vuotta. Takuuehdot kauppiaaltasi. Lumilingot 2015-2016 Honda-takuu neljä vuotta. Takuuehdot kauppiaaltasi. HONDA ON TALTUTTANUT TALVEA JO 35 VUOTTA. Hondan lumilinkoja on valmistettu jo 35 vuotta ja juhlan kunniaksi koko lumilinkomallistomme

Lisätiedot

Tuotemallisto 2010/11

Tuotemallisto 2010/11 Tuotemallisto 2010/11 www.krone.de KRONE-mallisto The excellent Feeling KRONEn laatuvaatimukset ovat yksinkertaiset ja mutkattomat: käytämme aina vain parhaita materiaaleja! Voit siis luottaa, että excellent

Lisätiedot

METALLI. Kouriintuntuvaa edistystä: FEIN ErgoGrip. FEIN-kulma- ja suorahiomakoneiden uusi sukupolvi. UUTTA

METALLI. Kouriintuntuvaa edistystä: FEIN ErgoGrip. FEIN-kulma- ja suorahiomakoneiden uusi sukupolvi. UUTTA METALLI Kouriintuntuvaa edistystä: FEIN ErgoGrip. FEIN-kulma- ja suorahiomakoneiden uusi sukupolvi. UUTTA Uudet FEIN-hiomakoneet FEIN ErgoGrip-kahvalla väsymättömään hiontaan. Pidon lisääminen lisää turvallisuutta,

Lisätiedot

Sisältö. go.claas.com/halle9

Sisältö. go.claas.com/halle9 QUANTUM go.claas.com/halle9 Päivittäisessä työskentelyssä pellolla tarvitset enemmän kuin vankkarakenteisen työkoneen. Tarvitset toimivaa tekniikkaa, jota käytät mielelläsi. Tekniikkaa, joka toimii luotettavasti

Lisätiedot

When Innovation & Nature Combine

When Innovation & Nature Combine When Innovation & Nature Combine Yhdellä pystyruuvilla 8 14 16 sto Mixell 8 10 12 14 16 Kahdella pystyruuvilla 20 22 sto Mixell 20 22 24 26 30 Kolmella pystyruuvilla 40 30 sto Mixell 30 35 40 45 RMH lla

Lisätiedot

TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN.

TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN. TITAN TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN. Monipuolinen kylvölannoitin minimimuokkaukseen ja perinteiseen kylvöön Tume Titan on ominaisuuksiltaan vakuuttava kylvötöiden kumppani jonka voi varustaa myös

Lisätiedot

POWER WITH HYDRAULICS

POWER WITH HYDRAULICS POWER WITH HYDRAULICS PELASTUSKALUSTO REHOBOT Hydraulics on ruotsalainen 1900-luvun alussa perustettu korkeapainehydraulisiin tuotteisiin erikoistunut yritys. Yrityksen tuotteet ovat tunnettuja korkeasta

Lisätiedot

KULMAVAIHTEET. Tyypit W 088, 110, 136,156, 199 ja 260 TILAUSAVAIN 3:19

KULMAVAIHTEET. Tyypit W 088, 110, 136,156, 199 ja 260 TILAUSAVAIN 3:19 Tyypit W 088, 110, 16,156, 199 ja 260 Välitykset 1:1, 2:1, :1 ja 4:1 Suurin lähtevä vääntömomentti 2419 Nm. Suurin tuleva pyörimisnopeus 000 min -1 IEC-moottorilaippa valinnaisena. Yleistä Tyyppi W on

Lisätiedot

ELHO niittomurskaimet ja niittokoneet

ELHO niittomurskaimet ja niittokoneet ELHO niittomurskaimet ja niittokoneet www.elho.fi ELHOlta niittomurskain joka lähtöön ELHOlla on laaja valikoima erimallisia ja -kokoisia niittomurskaimia. Lähes jokaisessa mallissa on HydroBalance-kevennysjärjestelmä,

Lisätiedot

UUSIA MALLEJA N-SARJAAN!

UUSIA MALLEJA N-SARJAAN! Power Partner UUSIA MALLEJA N-SARJAAN! nn82 88 hv N92 101hv nu U S I K E T T E R Ä K A K S I K K O N82 N92 Valtra N-sarja täydentyy kahdella uudella traktorimallilla N82 ja N92, joihin on lisätty ketteryyttä

Lisätiedot

Esittelykoneen lisävarusteet: Isot renkaat 19.0/45-17 (norm. 400/60-15.5), Hydraulisesti kokoon taittuva varpajyrä, 2 kpl maantasoituslevyjä.

Esittelykoneen lisävarusteet: Isot renkaat 19.0/45-17 (norm. 400/60-15.5), Hydraulisesti kokoon taittuva varpajyrä, 2 kpl maantasoituslevyjä. Esittelykonehinnasto - Kuhn maanmuokkaus Kuhn Discover XM 32 lautasäes: Koneella on ajettu noin 30 hehtaaria. Sarjanumero A1380. Valmistusvuosi 2010. Koneessa on voimassa tehdastakuu 1v. Vakiovarusteet:

Lisätiedot

People. Passion. Performance. Tiivistyslaitteet Kestävyyttä vaativiin töihin

People. Passion. Performance. Tiivistyslaitteet Kestävyyttä vaativiin töihin People. Passion. Performance. Tiivistyslaitteet Kestävyyttä vaativiin töihin KOVAT TYÖT VAATIVAT KOVAT KONEET Siltojen korjaus. Teiden kunnossapito. Asfaltti. Tällaiset olosuhteet vaativat kovat koneet.

Lisätiedot

Puhdasta joka käänteessä

Puhdasta joka käänteessä BR 35 /12 C Puhdasta joka käänteessä Yhdistelmäkone BR 35/12 C Ennennäkemätön ketteryys Koskaan aikaisemmin ei ole siivouskone ollut yhtä ketterä ja kevyt ohjata - Berliinin CMS-messuilla palkittu BR 35/12

Lisätiedot

Yhteensopivaa CLAAS-korjuutekniikkaa.

Yhteensopivaa CLAAS-korjuutekniikkaa. DISCO 290 250 210 Yhteensopivaa CLAAS-korjuutekniikkaa. go.claas.com/halle9 Päivittäisessä työskentelyssä pellolla tarvitset enemmän kuin vankkarakenteisen työkoneen. Tarvitset toimivaa tekniikkaa, jota

Lisätiedot

JOS ON VINTTURI, ON RATKAISUKIN!

JOS ON VINTTURI, ON RATKAISUKIN! JOS ON VINTTURI, TM ON RATKAISUKIN! TUO TEHO TM SINNE MISSÄ SITÄ TARVITSET! Portable Winch Co. on maailman johtava polttomoottorivintturi valmistaja. Toisin kuin muut vintturit, Portable Winch on todella

Lisätiedot

kampanja 549, 769, www.fagimex.fi Kampanja 2/2010 ts 315 GT, katkaisuohjaimella ts 315 GT, liukupöydällä Hinnat sisältävät alv:n

kampanja 549, 769, www.fagimex.fi Kampanja 2/2010 ts 315 GT, katkaisuohjaimella ts 315 GT, liukupöydällä Hinnat sisältävät alv:n Das ist Spitzen-Qualität RAKENNUSSAHA ts 315 GT 5277 0901 moottori 230 V, 2,2 kw 5277 0902 moottori 400 V, 3,0 kw 5277 0903 moottori 400 V, 4,2 kw Vakiovarusteena joko katkaisuohjain tai liukupöytä. Tukeva

Lisätiedot

0RQLWRLPLUHKXYDXQXW FI

0RQLWRLPLUHKXYDXQXW FI 0RQLWRLPLUHKXYDXQXW FI ZX noukkiva rehuvaunu Suoravetoinen EasyFlownoukin, jonka työleveys on 2 100 mm Massiivinen 880 mm:n leikkuu- ja syöttöroottori Tehokas voimansiirto pystyy siirtämään jopa 221/300

Lisätiedot

Aika koneita. Innovatiivinen. tuotekehitys syntyy kokemuksen ja käyttäjäpalautteen hyödyntämisestä. Esko näyttää tien. Urakkasarjan Esko-lumilingot

Aika koneita. Innovatiivinen. tuotekehitys syntyy kokemuksen ja käyttäjäpalautteen hyödyntämisestä. Esko näyttää tien. Urakkasarjan Esko-lumilingot ROAD LINE Urakkasarjan Esko-lumilingot Ammattikäyttöön Aika koneita. Nokka Aika koneita! Innovatiivinen tuotekehitys syntyy kokemuksen ja käyttäjäpalautteen hyödyntämisestä Esko näyttää tien. 3-SARJA LV

Lisätiedot

K2 CombiCutter Mallit 1600 ja 1200

K2 CombiCutter Mallit 1600 ja 1200 K2 CombiCutter Mallit 1600 ja 1200 Pyöröpaalisilppuri ja ruokintakone Markkinoiden täydellisin ohjelma www.tks-as.no Kiinteä kone Vaunumalli Kattokiskoihin asennettu kone Täyttölava K2 COMBICUTTER Työtä

Lisätiedot

ActiveMow Lautasniittokoneet

ActiveMow Lautasniittokoneet ActiveMow Lautasniittokoneet www.krone.de ActiveMow Korkeatasoista niittoa Sivuripusteinen niittokone, jossa on laaja teräkulman säätömahdollisuus Ihanteellinen maahan kohdistuva paine herkästi reagoivien

Lisätiedot

FR28 KUORMATRAKTORI. Ylivoimaa harvennukseen

FR28 KUORMATRAKTORI. Ylivoimaa harvennukseen FR28 KUORMATRAKTORI Ylivoimaa harvennukseen FR28 Kuormatraktori Sampo-Rosenlew Oy vastaa kysyntään esittelemällä FR28 kuormatraktorin, joka on harvennusten erikoiskone. 10 tonnin hyötykuormallaan se sopii

Lisätiedot

www.schilling-fn.de Suomi Tuotevalikoima Alumiini-pukkinosturit Muuta Lisätarvikkeet Erikoisvalmisteet

www.schilling-fn.de Suomi Tuotevalikoima Alumiini-pukkinosturit Muuta Lisätarvikkeet Erikoisvalmisteet Suomi Alumiini-pukkinosturit Muuta Lisätarvikkeet Erikoisvalmisteet Tuotevalikoima Alumiinipukkinosturit Muuta Lisätarvikkeet Erikoisvalmisteet 1 2 Pääkirjoitus Hyvää päivää!... ideasta valmiiseen tuotteeseen...

Lisätiedot

paras kylvölannoitin kaikkiin olosuhteisiin paras kylvötarkkuus paras kylvötalous Tuottavuutta tiloille! Euroja säästyy Pieni vetovastus, kaikki osat pyöriviä. Kevyt vetää, jopa alle 90 hv traktorilla

Lisätiedot

Perunan käsittely- ja varastointikoneet

Perunan käsittely- ja varastointikoneet Perunan käsittely- ja varastointikoneet Sähkömoottorin käyttämä hydraulinen veto Portaattomasti säädettävät kuljettimien nopeudet Polyureetaanista valmistetut puhdistus- ja lajittelurullat Koneet perunan

Lisätiedot

IR-lämmitin CIR Kohteisiin, jossa halutaan hillittyä muotoilua ja huomaamatonta toimintaa

IR-lämmitin CIR Kohteisiin, jossa halutaan hillittyä muotoilua ja huomaamatonta toimintaa 500-2000 W Sähkölämmitys 12 mallia IR-lämmitin CIR Kohteisiin, jossa halutaan hillittyä muotoilua ja huomaamatonta toimintaa Käyttökohteet CIR tuo mukavuutta terasseille, parvekkeille ja ulkoilmaravintoloihin

Lisätiedot

PÖTTINGER TERRADISC. Lautasmuokkaimet 97+237.15.0113. Kaikki tiedot verkosta

PÖTTINGER TERRADISC. Lautasmuokkaimet 97+237.15.0113. Kaikki tiedot verkosta PÖTTINGER TERRADISC Lautasmuokkaimet Kaikki tiedot verkosta 97+237.15.0113 1 TERRADISC 3001 / 3501 / 4001 / 5001 / 6001 Muokkauksen yleiskone Lautasmuokkaimet, työleveydet 3,0 6,0 m Sadonkorjuun jälkeen

Lisätiedot

LAUTASMUOKKAIN RUBIN 12

LAUTASMUOKKAIN RUBIN 12 LAUTASMUOKKAIN RUBIN 12 Syvempi, nopeampi ja tehokkaampi muokkaus: Rubin 12 2 Aikaisemmilla lautasmuokkaimilla voitiin tehokkaasti ja tasaisesti sekoittaa kasvijätteitä ja maata noin 12 cm syvyyteen. Rubin

Lisätiedot

Unleash the Potential

Unleash the Potential Unleash the Potential HEVOSTEN KILPAKÄRRYT STAR MASTER ja PRO STAR MASTER Voimakkaasti nostattavat jenkkikärryt Star Master on voimakkaasti nostattava, ns. jenkkikärry jossa hevosen nostatus ja kärryn

Lisätiedot

KW / KWT Pyöröpöyhimet

KW / KWT Pyöröpöyhimet KW / KWT Pyöröpöyhimet www.krone.de Täydellinen valikoima nostolaitekiinnitteisiä ja hinattavia malleja Huoltovapaa voimansiirto 8-sormisella OctoLink-nivelellä Huoltovapaat, juoksevalla rasvalla voidellut

Lisätiedot

Turvallisuusasiat ovat tärkeitä meille ja automaattitrukit sisältävät paljon erilaisia turvalaitteita.

Turvallisuusasiat ovat tärkeitä meille ja automaattitrukit sisältävät paljon erilaisia turvalaitteita. Showajat: 11:30, 13:00 ja 14:30 ENSIMMÄINEN ESITELTÄVÄ Automaattitrukki Tervetuloa tänne Roclan osastolle hyvä yleisö! Minun nimeni on Markku Sivonen ja toimin tämän trukkiesittelyn assistenttina ja jututan

Lisätiedot

Snowblower 120 ATV TUOTE-ESITE 2014. Yhteystiedot: Rammy Oy Puh. 040 5574 999 www.rammy.fi rammy@rammy.fi 11.2.2014

Snowblower 120 ATV TUOTE-ESITE 2014. Yhteystiedot: Rammy Oy Puh. 040 5574 999 www.rammy.fi rammy@rammy.fi 11.2.2014 RAMMY Oy. Oikeudet muutoksiin pidätetään. TUOTE-ESITE 2014 Snowblower 120 ATV SISÄLTÖ: RAMMY Snowblower 120 ATV ominaisuudet Kauko-ohjain Tekniset tiedot Lumilinkopaketin sisältö Asennus mönkijään Varaosat

Lisätiedot

Hiab XS 422 Kapasiteettiluokka 34 41 tm

Hiab XS 422 Kapasiteettiluokka 34 41 tm Hiab XS 422 Kapasiteettiluokka 34 41 tm Tuote-esite Lisää ulottuvuutta Hiab XS 422 Kapasiteettiluokka 34 41 tm Hiab XS 422 Hiabin XS 422 on luokkansa suorituskykyisin nosturi, jossa yhdistyy voima ja

Lisätiedot

100-500 40-60 tai 240-260 400-600 tai 2 000-2 200 X

100-500 40-60 tai 240-260 400-600 tai 2 000-2 200 X Yleistä tilauksesta Yleistä tilauksesta Tilaa voimanotot ja niiden sähköiset esivalmiudet tehtaalta. Jälkiasennus on erittäin kallista. Suositellut vaatimukset Voimanottoa käytetään ja kuormitetaan eri

Lisätiedot

Joker. Kompakti lautasäes sängen muokkaukseen ja kylvöalustan valmistamiseen

Joker. Kompakti lautasäes sängen muokkaukseen ja kylvöalustan valmistamiseen Joker Kompakti lautasäes sängen muokkaukseen ja kylvöalustan valmistamiseen MICHAEL HORSCH: Lautasmuokkaimemme ovat viime vuosina lunastaneet paikkansa nykyaikausessa maan muokkauksessa. Viljelijät arvostavat

Lisätiedot

JOUSTOPIIKKIÄKEET. Maxer Pro Maxer Master Pro Master Premium SK. www.k-maatalous.fi

JOUSTOPIIKKIÄKEET. Maxer Pro Maxer Master Pro Master Premium SK. www.k-maatalous.fi 2014 JOUSTOPIIKKIÄKEET Maxer Pro Maxer Master Pro Master Premium SK www.k-maatalous.fi K-MAATALOUS Maxer Pro Maxer Pro Maxer Pro on tarkoitettu sekä syksyllä että keväällä tapahtuvaan muokkaukseen sekä

Lisätiedot

3 4" (20 mm) - 4" (110 mm) viemäriputkille. 5 16" (8 mm) sopii parhaiten 3 4" (20 mm) " (40 mm) putkille.

3 4 (20 mm) - 4 (110 mm) viemäriputkille. 5 16 (8 mm) sopii parhaiten 3 4 (20 mm)  (40 mm) putkille. K-50 Jatkojousikone 4" (20 mm) - 4" (0 mm) viemäriputkille Kompakti ja monipuolinen ammattilaisen kone. Pystyy käyttämään kolmea erikokoista jousta: 5 6" (8 mm), 8" (0 mm) ja 5 8" (6 mm). Täydellinen,

Lisätiedot

KIVI-PEKKA KIVI-PEKKA

KIVI-PEKKA KIVI-PEKKA KIVI-PEKKA PELTOTYÖKONEET KIVENKERÄYSKONE MUOKKAIN MULTIVAATTORI LIETELANNAN KIEKKOMULTAIN Myynti, valmistus, huolto ja varaosat SEPPÄLÄNSALMENTIE 181 58900 RANTASALMI KIVI-PEKKA KIVENKERÄYSKONE OMINAISUUDET

Lisätiedot

Älykästä tehokkuutta ammattilaiselle

Älykästä tehokkuutta ammattilaiselle JAPA 405 FI Älykästä tehokkuutta ammattilaiselle Japa 405 on uuden sukupolven polttopuukone ammattilaisille. Japa 405 mallissa toimintaa ohjaa käyttäjää avustava äly. Kone on varustettu sensoreilla, jotka

Lisätiedot

Johtavaa muotoilua luokassaan RANGER

Johtavaa muotoilua luokassaan RANGER Johtavaa muotoilua luokassaan RANGER Helppo käyttää - Helppo huoltaa 2 2.500 l polyetyleenisäiliö HARDI kalvopumppu EVC ohjausyksikkö Syklonisuodatin ParaLift HARDI CONTROLLER 2500 250 l huuhtelusäiliö

Lisätiedot

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ponsse fox -harvesteri sujuvaa tuottavuutta PONSSE Fox -harvesteri on uusimman teknologian ja luotettavien perusratkaisujen tehokas kokonaisuus. Innovatiivinen

Lisätiedot

TASOJYRSIN HK 25 - HK 31 - HK 32. Powered by Kongskilde

TASOJYRSIN HK 25 - HK 31 - HK 32. Powered by Kongskilde TASOJYRSIN HK 25 - HK 31 - HK 32 Powered by Kongskilde HK 25 -tasojyrsin HK 25 varpajyrällä ja (lisävarusteena saatavissa olevalla) hydraulisella nostolaitteella varustettuna. HK 25 tasojyrsin on tarkoitettu

Lisätiedot

F75E ALKUPERÄINEN OHJEKIRJA

F75E ALKUPERÄINEN OHJEKIRJA ALKUPERÄINEN OHJEKIRJA 2 KÄYTTÖ SWEPAC F75E Koneella tiivistetään soraa ja hiekkaa pienissä rakennustöissä, kuten valmistaessa alustaa betonikiville tai puutarhojen kivilaatoille. Koneen kompakti muotoilu

Lisätiedot

Pöttinger NOVACAT / NOVADISC Lautasniittokoneet

Pöttinger NOVACAT / NOVADISC Lautasniittokoneet Pöttinger NOVACAT / NOVADISC Lautasniittokoneet 97+012.15.0105 Pöttingerin lautasniittokone uusi su Ihmisen kulttuurin kehityksessä niityillä ja laitumilla on hyvin tärkeä merkitys. Viherrehu on ollut

Lisätiedot

W PINOAVA KÄÄRIN. Ammattilaisen valinta

W PINOAVA KÄÄRIN. Ammattilaisen valinta www.mchale.net Ammattilaisen valinta M chale on erityisen nopea käärin. Tämä kompakti laite mahdollistaa paalin siirrot pellolla, käärinnän ja pinoamisen yhdellä traktorilla tai kuormaajalla. suoriutuu

Lisätiedot

BETRIEBSANLEITUNG RESERVETEILKATALOG OPERATOR S INSTRUCTION BOOK SPARE PARTS LIST

BETRIEBSANLEITUNG RESERVETEILKATALOG OPERATOR S INSTRUCTION BOOK SPARE PARTS LIST VÄLI99KA BETRIEBSANLEITUNG RESERVETEILKATALOG OPERATOR S INSTRUCTION BOOK SPARE PARTS LIST 62375 YLIHÄRMÄ FINLAND TEL. +358-(0)6-4835111 FAX +358-(0)6-4846401 Suomi 2 Arvoisa Asiakas Kiitämme osoittamastanne

Lisätiedot

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Tuoteluettelo / 2014 RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Maatalous Teollisuus & materiaalin käsittely Ympäristönhoito Kevytperävaunut Muut laitteet THE SKY IS NOT THE LIMIT STARCO FINLAND

Lisätiedot

Grasshopper 725DT 25hv diesel 130 -

Grasshopper 725DT 25hv diesel 130 - 725DT 25hv diesel 130-150cm OMINAISUUDET Etuleikkurimalli Moottori: Kubota 3-syl 25hv nestejäähdytteinen diesel Leikkuuleveydet: 130-150cm Sivullepurkava leikkuulaite johon voi asentaa allemurskasetin

Lisätiedot

-RAKENNUSSIRKKELI UUTUUS! RAKENNUSSIRKKELI RS 400/450 LISÄVARUSTEET. SIVUPÖYTÄ leveys 600 mm pituus 685 mm. PÄÄTYPÖYTÄ leveys 685 mm pituus 530 mm

-RAKENNUSSIRKKELI UUTUUS! RAKENNUSSIRKKELI RS 400/450 LISÄVARUSTEET. SIVUPÖYTÄ leveys 600 mm pituus 685 mm. PÄÄTYPÖYTÄ leveys 685 mm pituus 530 mm -RAKENNUSSIRKKELI RAKENNUSSIRKKELI RS 400/450 4,0 (otto 4,82) kw/400v, 2800 r/min, IP 54, sähkömagneettisella jarrulla Kuvan sirkkeli lisävarustein. ESKO-rakennussirkkeli on kovaan ammattikäyttöön tarkoitettu

Lisätiedot

HESE. -puskulevystä tiehöylään

HESE. -puskulevystä tiehöylään HESE -puskulevystä tiehöylään Hese-työkone on teiden ja piha-alueiden kunnossapitoon tarkoitettu yleistyökone. Monipuolisuudessaan Hese on täysin ylivoimainen, samalla koneella tehdään kaikki teiden sekä

Lisätiedot

Grasshopper 616T 16hv bensiini 110cm

Grasshopper 616T 16hv bensiini 110cm 616T 16hv bensiini 110cm OMINAISUUDET Etuleikkurimalli Moottori: Briggs&Stratton Vanguard 2-syl 16hv bensiinimottori Leikkuuleveys: 110cm Sivullepurkava leikkuulaite johon voi asentaa allemurskasetin tai

Lisätiedot

RIDGID SeeSnake Videotarkastusjärjestelmät

RIDGID SeeSnake Videotarkastusjärjestelmät RIDGID SeeSnake Videotarkastusjärjestelmät 1½" - 8" (40-200 mm) putket 200' (61 m) asti 2" - 12" (50-300 mm) putket 325' (99 m) asti Kuulaohjain Mutterinavain RIDGIDin SeeSnake-videotarkastusjärjestelmät

Lisätiedot

ETULEIKKURIT. Aito runko-ohjaus. Täysi näkyvyys. Etenevyyttä nelivedolla. Helppo käyttää

ETULEIKKURIT. Aito runko-ohjaus. Täysi näkyvyys. Etenevyyttä nelivedolla. Helppo käyttää ETULEIKKURIT Fiksu ja ammattitasoinen tapa hoitaa nurmikkoa. Etuleikkuulaitteella yllät joka paikkaan ja näet mitä leikkaat. Nopeasti ja mukavasti samalla kun lannoitat nurmikon ja vältät haravoinnin.

Lisätiedot

Suomi. Henkilönostimet. Edelläkävijä -125 Moderni -135 Vankka ja vakaa -160. Member of AVANT Group

Suomi. Henkilönostimet. Edelläkävijä -125 Moderni -135 Vankka ja vakaa -160. Member of AVANT Group Suomi Henkilönostimet Edelläkävijä -125 Moderni -135 Vankka ja vakaa -160 Member of AVANT Group Leguan henkilönostimet on suunniteltu vaativaan ammatti- ja vuokrauskäyttöön. Leguanin kehittämä konsepti

Lisätiedot

Hiab Multilift Matalat XR -koukkulaitteet

Hiab Multilift Matalat XR -koukkulaitteet Hiab Multilift Matalat XR -koukkulaitteet Tuote-esite Korkea laatu, matala asennuskorkeus ja omapaino Käyttöturvallisuus ja helppokäyttöisyys ovat matalien Hiab Multilift XR-koukkulaitteiden tärkeimmät

Lisätiedot

MUUTTUVAKAMMIOINEN PAALAINKÄÄRINYHDISTELMÄ VARIO. Ammattilaisen valinta

MUUTTUVAKAMMIOINEN PAALAINKÄÄRINYHDISTELMÄ VARIO.  Ammattilaisen valinta www.mchale.net Ammattilaisen valinta Suurtehopaalainkäärin tämän päivän haasteisiin... McHale Fusion Vario on integroitu paalainkäärinyhdistelmä, joka toimii seuraavasti: HEINÄ/OLKI McHale Fusion Variolla

Lisätiedot

S M D. Uuden sukupolven kylvökoneet

S M D. Uuden sukupolven kylvökoneet S M D Uuden sukupolven kylvökoneet Junkkarin uusi kylvökonemallisto on jaettu kolmeen eri sarjaan. Moduulirakenteisuuden ansiosta voit valita helposti oikeat työkalut eri tarpeisiin. Perinteiseen Junkkarityyliin

Lisätiedot

Harvesterinosturit Classic

Harvesterinosturit Classic Harvesterinosturit Classic Harvesterinosturin ominaisuudet takaavat työn tehokkuuden ja tuloksellisuuden. Nosturin liikkeiden nopeus ja täsmällisyys, riittävä kääntömomentti sekä toimintavarmuus ovat ammattilaisille

Lisätiedot

SPEED GRADER G2 Teknistä huippulaatua ja kestävyyttä

SPEED GRADER G2 Teknistä huippulaatua ja kestävyyttä & SPEED GRADER G2 Teknistä huippulaatua ja kestävyyttä www.pthproducts.com Tiehöylä omassa luokassaan Monikäyttöinen kiinnitysjärjestelmä Nopea asentaa Korkea laatu 2 Täydellisyyttä kahdessa eri kokoluokassa

Lisätiedot

Suojakumisarjat / korjaamotyökalut

Suojakumisarjat / korjaamotyökalut 08 Suojakumisarjat / korjaamotyökalut LÖBRO suojakumit LÖBRO suojakumit Alkuperäisen laitevalmistajan toimittajalta Vetoakselin suojakumit ovat erittäin tärkeitä vakionopeusnivelten tehokkaalle ja luotettavalle

Lisätiedot

TEHOKKUUDESTA TÄYSI KYMPPI

TEHOKKUUDESTA TÄYSI KYMPPI TEHOKKUUDESTA TÄYSI KYMPPI PONSSE GAZELLE KETTERYYTTÄ JA VOIMAA KOMPAKTISSA PAKETISSA PONSSE Gazelle on kooltaan pieni, mutta voimiltaan suuri. Pieni omapaino ja tasainen painonjakauma yhdistettynä tehokkaaseen

Lisätiedot

Kourakuormaimet ja metsäperävaunut tuottavia ja luotettavia metsäkoneita

Kourakuormaimet ja metsäperävaunut tuottavia ja luotettavia metsäkoneita Kourakuormaimet ja metsäperävaunut tuottavia ja luotettavia metsäkoneita FOREST LINE Master-sarja Valitse valmiiksi harkittu Nokkayhdistelmä, erillinen kuormain tai vaunu käyttötarpeidesi mukaan HK 4372HR

Lisätiedot

ELHO vesakkomurskaimet

ELHO vesakkomurskaimet ELHO vesakkomurskaimet www.elho.fi Kun tehokkuus ja kestävyys ratkaisevat, alkuperäinen ELHO -vesakkomurskain on oikea valinta ELHOlla on pitkä kokemus vesakkomurskaimien valmistamisesta. Vaakatasoroottoreilla

Lisätiedot

asumisen mukavuutta Joustovinyylilattiat

asumisen mukavuutta Joustovinyylilattiat asumisen mukavuutta Joustovinyylilattiat Joustovinyylilattiat Kestävä ja helppohoitoinen valinta kotiin Joustovinyylit ovat kestäviä, joustavia ja helppohoitoisia asuintilojen lattianpäällysteitä. Lattian

Lisätiedot